Hidasta elämää

Moni tsemppaa itseään jaksamaan ja unohtaa samalla olennaisen

Meillä on tapana kontrolloida äärimmäisyyksiin asti mielipiteitä, omaisuutta, tavoitteita, ihmissuhteita työtä tai tunteita, mutta auttaako se meitä todella?

Kontrollista irtipäästäminen on taolaisen wu wei-periaatteen ytimessä. Wu wei on suoraan käännettynä ei-tekemistä, mutta tarkoittaa enemminkin yrittämätöntä tai puristamatonta tekemistä. Se korostaa harmoniaa ympäristön kanssa niin, että annamme esimerkiksi työskentelymme tapahtua enemmän omalla painollaan. Silti saamme lopulta vähintään yhtä paljon aikaiseksi.

Taolaisessa filosofiassa luonto on sekä opettaja että opas. Jos ihminen elää osana luontoa, hän on silloin kiinni myös elämän merkityksessä. Keskeistä on olla puuttumatta muiden ihmisten elämään siinä määrin kuin se on mahdollista.

Tällainen ajattelu oli taolaisuuden syntyaikoina yli 2000 vuotta sitten lähes vallankumouksellista. Se toimi vastapainona ja inspiraationa vallitsevalle, ihmisiä kontrolloivalle politiikalle ja yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle. Parhaimmillaan wu wei -ajattelun parissa pystyi kokemaan vapautta, kun mieli ei ollut kiinni ulkoisissa tavoitteissa. Ehkä joudumme pohtimaan samoja asioita tänäänkin.

Mitä vähemmän puristat, sitä paremmin sujuu

Toisin sanoen, mitä vähemmän pyrit kontrolloimaan töitäsi ja ihmissuhteitasi, sen luonnollisemmin ne sujuvat ja tuottavat ennen pitkää iloa kaikille. Ajatus on melko vastakkainen meidän tsemppikulttuurillemme.

Me kaikki tunnemme kuinka töissä alkaa kiristää, jos joku ulkopuolelta sanelee, miten tulee toimia jokaisessa pienessäkin yksityiskohdassa. Jos emme osaa päästää irti toisen ihmisen luomasta paineesta, johon emme voi suoraan vaikuttaa, kadotamme rentouden, virtaavuuden ja alamme kontrolloida entistä enemmän tekemäämme.

Kontrolli lisääntyy, kun kokee olevansa uhattu. Siitä tulee turva, johon kiinnittyy, kun on hankalaa. Ja pikkuhiljaa se alkaa uuvuttaa meitä. Silloin se näyttäytyy usein mikromanageerauksena, jolla pyritään luomaan turvaa ja järjestystä, jotta emme kuormittuisi. Mutta pikkuasioihin hukkuminen kadottaa elämän monitasoisuuden näkemisen ja siinä toimimisen. Joskus se muuttuu pakonomaiseksi tekemisaddiktioksi, ikään kuin olisi pakko jaksaa enemmän.

Irtipäästäminen on keskittymistä olennaiseen

Irtipäästäminen ja yksinkertaisuus ei tarkoita äärimmäisyyttä, ehdotonta stoalaista asketismiin heittäytymistä vaan keskittymistä olennaisiin asioihin. Wu wei opettaa vetäytymisen taitoa. Siihen kuuluu kärsivällisyyttä, joskus odottamistakin, jotta näkisimme oleellisen selkeämmin.

Hetkellinen passiivisuus ei ole laiskuutta, vaikka sellaisia viestejä saatetaan kuulla. Jos ei muilta ihmisiltä, niin silti voi tuntua kuin joku kuiskuttelisi niitä omaan korvaan. Mutta kyse on rytmistä. Kun on riittävästi hidastanut, emme ole takertuneet enää pelkoihin tai muihin tunteisiin, näkymä alkaa yleensä kirkastua ja on taas aika toimia. Tarkoitus on valjastaa tekeminen niin, että siinä on rentous mukana.

Väkisin puristaminen luo illuusion tehokkuudesta

Kontrolloiminen on usein väkinäistä tulevaisuuden hallintaa, mikä pitää sisällään illuusion tehokkaammasta tuloksesta. Tekemällä tarmokkaasti, sisulla ja hampaat puristuksissa, kuten meillä kaikilla on joskus tapana, käytännössä sabotoi omaa työtään. Rytmi ja näkemys katoavat.

Tai jos yrittää muokata ihmissuhdetta halumaansa suuntaan, koko suhde alkaa voida entistä huonommin. Ennen pitkää mikään suhde ei kestä jatkuvaa kontrollia. Irtipäästäminen saattaa vaatia rohkeutta, joidenkin opittujen mallien purkamista, mutta sallii tilanteen avaamista uudelle. Ja kyse on vain sallimisesta.

Usein meidän protestanttisen kulttuurimme taakkana on vaikea hyväksyä se, ettei koko ajan tarvitse toimia. Pienikin irrottautuminen työpäivästä tai arkirutiineista saa monen syyllisyyden tökkimään hermostoa. Työnuupumuksen rajoillakin pinnistelevä on harvoin valmis päästämään irti niistäkään tehtävistä, jotka eivät ole täysin välttämättömiä.

Vaikka jokaisella on välillä jaksoja, jolloin on toimittava jaksamisen rajoilla, kellään ei ole meidän elinolosuhteissa sellaista pakkoa jatkuvasti. Kyse on kovin usein omaksutuista asenteista, sisäisestä narratiivista. Aina voi kysyä mistä kaikesta silloin pitää kiinni ja mitä pelkäämme. Ja mitä todella tarvitsemme? Ehkä meissä on jo kaikki.

”Enkä pelkää mitään mikä on kulkenut lävitsesi” – Lohdullinen ajatus sinulle, jota rakkaus pelottaa

Rakkaus on tunne, mutta se on myös valinta. Se on valinta tulla itse näkyväksi ja valinta nähdä toinen kaikkine eri puolineen. Rakkauteen ja yhteen ihmiseen mahtuu elämän kokoinen sateenkaari tunteita ja juuri se tekee siitä niin ainutlaatuista ja perin juurin ravistelevaa. Kaikki kipeä, keskeneräinen ja kaunis on tarkoitettu jaettavaksi.

Tämä runollinen ajatus on ylistys elämälle, rakkaudelle ja inhimillisyydelle. Olkoon se myös silta sinun ja hänen välillä ❤️

Minä valitsen sinun yösi ja aamuruskosi.
Minä valitsen sinun rantavetesi,
valitsen sinun äkkisyväsi.
Enkä pelkää mitään mikä on kulkenut lävitsesi.
Sillä minä rakastan jyrkänteitäsi,
rakastan sileää kalliotasi.
Rakastan taivastasi täynnä
ja rakastan sitä tyhjänä.
Olen sinun tänään ja huomenna.
Olen sinun ennen ja jälkeen.

Olen niin kauan,
että muutumme valoksi.

– Ilari Torsti

Tämän ja muita koskettavia rakkausrunoja löydät kirjasta Kiitos, että rakastat minua silti:

Elämä on laittanut eteeni STOP-merkit, joissa on lukenut: katkeaminen, kuolema, ero

Tämä teksti on kirjastani 102 oivallusta elämästä:

Omaehtoinen pysähtyminen ei aina ole helppoa. Rutiinit, vähitellen täyttyvä kalenteri ja kiire pitävät mukavasti tekemässä niitä ennakkoon suunniteltuja – välttämättömiä tai vähintään hyödyllisiä – asioita. Joka aamu herää ja tekee sen, mitä eteen tulee. Useimmiten se aiheuttaa aikataulusäätöjä, sumplimista ja kognitiivisten resurssien painokasta käyttöä. Illalla nukkumaan mennessä voi todeta, että tulipahan tehtyä kaikki. Tai ainakin suurin osa. Ne loput voi sitten hoitaa huomenna tai myöhemmin. Aloittaa taas heti aamusta ja lisätä sitten listalle. Hoidettavien listalle. Näin elämä usein jatkuu: päivästä toiseen, viikosta toiseen, no niin, ehkä kuukaudesta toiseen ja hups, vuodesta toiseen. Kunnes jokin pysäyttää.

Ainakin minut on pysäytetty monta kertaa. Elämä on laittanut eteeni STOP-merkit, joissa on lukenut: katkeaminen, kuolema, ero. Sitten on ollut niitä yhteisiä vaikeita pysähdyksiä, kuten maailmanlaajuinen pandemia. Nuo hetket ovat pakottaneet huomion muualle kuin kalenterin sisältöön, hoidettaviin asioihin ja tehokkaasti toimivaan ajan suunnitteluun. Huomio on kääntynyt toisaalle, lähemmäksi: niihin ihmisiin, jotka ovat vieressä tai siihen ihmiseen, joka on kaikkein lähimpänä – eli itseen. Mitä tapahtuu, kun ei enää roikotakaan lähisuhteita siinä sivussa palvelemassa oravanpyörää? Tuo oli ehkä rumasti sanottu, mutta useinkaan resurssit eivät yksinkertaisesti riitä antamaan kaikille tai kaikelle kaikkea. Yhteys on siellä, missä huomio on. Jos on valinnut pitkään sen, että pyörät pyörivät ja muut pysyvät siinä mukana omilla kyvyillään – jos pysyvät – voi olla, että yhteys muihin on rakennettava uudelleen.

Olemmeko me sitten niitä tyyppejä, joita toisillemme haluttiin tai luvattiin olla? Jos ei olla, on tutustuttava uudelleen. Tai mitä jos töppöstä on laitettu toisen eteen siinä tahdissa, että ollaan onnistuttu ohittamaan sellaiset tunnemaisemat, mitä ei haluttu katsoa? Mitä jos elämä pysäyttää katsomaan nyt kaikkea sitä, minkä ohi on juostu jo ehkä vuosia?

Jokainen pysäytys on laittanut kolme asiaa uuteen järjestykseen elämässäni. Jokaisen niistä voi esitellä kysymyksen kautta:

1) Mitä tulen eniten kaipaamaan kuolinvuoteellani?

2) Mitä tunnetta pakenen hakemalla menestystä tai vähintään hyvää suoritusta?

3) Minkä perässä oikeastaan juoksen ja mikä on ultimaattinen maalini elämän mittakaavassa?

En olisi tässä, tällaisena, jos olisin painellut omia polkujani ilman elämän pysäytyksiä. En olisi itse osannut pysähtyä. Ei kai sellaiseen koskaan oikein ole kannustettu tai sellaista opetettu. Ja pakko sanoa, että olen hyvin kiitollinen siitä, että elämä on laittanut minut polvilleni ja pakottanut katsomaan sitä, mikä on. Tässä. Vieressä. Elämässä. Minussa. Koska kaikki se, mikä lopulta on arvokasta ja merkityksellistä, on arvokasta ja merkityksellistä vain, jos sen ääreen on osannut pysähtyä: nauttia joka solulla, jotta muisto painautuu kehon syvimpiin kerroksiin elämän kosketuksena.

Tässä kohtaa elämää on myös myönnettävä, että tehty-listojen rastit tuntuvat hetken hyvältä, mutta lopulta niiden koukku on siinä, että aina tulee uusi rasti. Merkityksellisten asioiden äärellä kaikki on jo siinä: ei tarvitse odottaa parempaa, enempää ja sykähdyttävämpää.

yli 300 sivua elämän pohdintaa ja oivalluksia löydät kirjastani 102 oivallusta elämästä:

Kun et halua joutua katumaan sanojasi, mieti valmiiksi nämä kaksi asiaa

Kuinka usein käyt mielessäsi läpi jotain keskustelua ja mietit: “Olisiko pitänyt sanoa toisin?” tai “Mitäköhän tuo nyt ajattelee minusta?”.

Tällaiset pohdinnat paitsi kuluttavat energiaa myös pitävät meitä kiinni menneissä tilanteissa, joille ei tässä hetkessä enää voi mitään. Jokainen mielessä pyöritelty “mitä jos” vie aikaa ja energiaa pois nykyisyydestä.

Katkaise jossittelun kierre

Rehellisyys katkaisee tämän kierteen. Kun sanot, mitä tarkoitat, ja tarkoitat, mitä sanot, sinun ei tarvitse palata tilanteisiin uudelleen ja uudelleen. Tässä ei vaadita virheettömyyttä – vaan tärkeintä on olla aito.

Joskus sanomme väärin tai menee pieleen, mutta rehellisesti puhuttu totuus antaa tilaa myös korjaukselle. Se vapauttaa meidät täydellisyyden tavoittelun taakasta ja tuo mukanaan rauhallisemman mielen.

Kaksi tärkeää kysymystä

Kun haluat rehellisyyttä ihmissuhteisiisi ja vuorovaikutukseesi, mieti ennen keskustelua nämä kaksi asiaa: “Mitä haluan sanoa?” ja “Kuinka voin sanoa tämän mahdollisimman selkeästi ja kunnioittavasti?”.

Keskustelun jälkeen voit muistuttaa itseäsi siitä, että olet toiminut parhaasi mukaan siinä hetkessä. Usein käy niin, että rehellisyyden voima yllättää: se antaa ihanan vapauttavan tunteen ja säästää enemmän energiaa uuden luomiseen kuin menneen vatvomiseen.

Lisää keinoja muita ja itseä kunnioittavan rehellisyyden toteuttamiseen löydät Rohkeasti rehellinen -kirjasta sekä Rohkeasti rehellinen -korttipakasta. Molemmat ovat nyt saatavilla myös pakettina.

Kaikki eivät välttämättä pidä muutoksesta, jota käy läpi – Silloin pysähdy kysymään itseltäsi nämä kysymykset

Kuka hyväksyy minut sellaisena, jollaiseksi olen tulossa? Tämä kysymys tuli vastaan lukiessani Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin Tsemppikirjaa.

Käydessäni läpi isoa muutosta, olen saanut kohdata hyvin erilaisia suhtautumistapoja. Kaikki eivät ole välttämättä pitäneet uudesta lempeämmästä, ja etenkään rohkeammasta, minästä niin paljon kuin olisin toivonut.

Niinpä kysymys herätti tarkastelemaan ihmissuhteitani uudesta näkökulmasta: Kuka kulkee rinnallani myös voimaantumisen polulla? Kuka iloitsee puolestani ja jakaa onnistumiset kanssani? Kuka hyväksyy rohkeamman, vapaamman ja lempeämmän minän?

Välillä tuntuu, että joillekin olen aina liikaa – liian herkkä, liian vahva, liian rohkea, liian heikko. Ehkä joidenkin on vaikea hyväksyä muutostani tai menestymistäni. Joillekin sairauteni on liikaa.

Tuntuu kurjalta, että kaikesta kokemastani huolimatta joku ei iloitsekaan, kun viimein alan löytämään omalta tuntuvan elämäni ja onnen. Olen sen takia pohtinut tarkemmin, kenen kanssa vietän aikaani, kun voimavarat ovat muutenkin rajalliset.

Tai ketkä ovat niitä ihmisiä, joille haluan jakaa kaikkein tärkeimmät ja henkilökohtaisimmat asiani. Sanomatta jääneet sanat tuntuvat joskus yhtä pahalta kuin loukkaavat sanat. Se satuttaa, jos jakaa jollekin tärkeälle ihmiselle jotain itselleen merkityksellistä ja saa vastaukseksi hiljaisuuden.

Se saa pohtimaan, ansaitseeko tällainen henkilö edelleen kuulla itselleni tärkeistä asioista. Miksi käytän energiaani sellaisiin ihmissuhteisiin? Ehkä he eivät halua enää olla polullani? Mitä jos he eivät hyväksy minua sellaisena, jollaiseksi olen tulossa?

Silloin täytyy vain olla rohkea ja osata päästää irti. Surra hetken ja antaa sitten mennä.

Joku ihminen saattaa olla meille tärkeä tietyssä elämänvaiheessa ja sitten toisessa hetkessä lähdemmekin eri suuntiin. Eikä syy välttämättä ole kummankaan. Syyllistä ei ole aina tarpeellista etsiä.

Mutta koska jokainen muutos tekee minusta enemmän minut, ne jäljelle jäävät läheiset, jotka tukevat sekä vastoinkäymisten että onnistumisten hetkillä, ovat niitä, joiden haluankin vierelleni jäävän.

Tämä ote on kirjastani Matka itsesi puolelle.

Jos ihmissuhteistasi puuttuvat nämä, et pysty olemaan oma aito itsesi

Ihmissuhteet ovat meille elintärkeitä, sillä meistä jokainen on ihminen vain suhteessa muihin ihmisiin. Olemme riippuvaisia toinen toisistamme – halusimme tai emme. Tarvitsemme toisiamme selviytyäksemme. Ihmissuhteemme vaikuttavat myös siihen, millaisena me oman elämämme koemme. Isoin osa haasteistamme ja ongelmistammekin on ihmisten välisiä, kuten isoin osa iloistamme ja onnemme aiheistakin.

Hyvän ihmissuhteen tärkein mittari

Ihmissuhteiden laadun tärkein mittari on yhteenkuuluvuus, tunne yhteydestä ja siitä, että me olemme ME. Mitä vahvempi yhteenkuuluvuuden tunne, sitä enemmän suhde tuottaa osallisille merkityksellisyyttä, iloa ja hyvää oloa.

Moitteettomin ja kohteliainkaan käytös, sääntöjen noudattaminen tai edes hyvät keskustelutaidot eivät vielä luo syvää hyvän olon tai läheisyyden tunnetta, joita saamme kokiessamme vahvaa tunneyhteyttä toisiin ihmisiin.

Vuorovaikutustaidot ja hyvät käytöstavat ovat toki tärkeitä ja opeteltavissa olevia taitoja, mutta ne eivät kata likikään kaikkea, mitä meidän ihmisten välillä värähtelee ja tapahtuu. Esa Saarisen lanseeraama ilmaisu ”ihmisten välisyys” kuvaa mielestäni asiaa kattavammin. Ymmärrän sillä tunteiden, intuition, energioiden ja sydämen tiedon vahvasti värittämää ja pitkälti sanoin selittämätöntä JOTAIN, joka aistitaan, koetaan ja tunnetaan.

Aitous on mahdollista, kun nämä toteutuvat

Yhteenkuuluvuuden tunteen syntyminen edellyttää osapuolten välistä ehdotonta yhdenarvoisuutta, kuten myös tunneturvaa. Nämä mahdollistavat sen tärkeimmän: suhteessa keskeneräisenä, omana aitona itsenään olemisen, joka on yksi rohkeimmista asioista, joita on.

Jos pelkäämme näyttää haavoittuvaisuuttamme ja epävarmuuttamme, piiloudumme helposti roolien, suorituskeskeisyyden tai ammatillisuuden taakse. Kaikki asioita, jotka estävät aidon yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisen.

Me emme ole samanlaisia, emmekä samoja, mutta me olemme yhdenarvoisia. Tiedoissamme, taidoissamme, vastuissamme ja statuksissamme voi olla huomattaviakin eroja ja tehtävät, valta ja vastuut jakautuvat eri ihmisille eri tavoin, mutta kaikella tällä ei ole mitään tekemistä ihmisarvon kanssa. Myöskään se, onko tilillämme euro vai miljoona, ovatko vaatteemme huippumerkkiä vai kirpparilta kierrätettyjä tai asummeko upeassa talossa meren rannalla vai pienessä kerrostaloyksiössä lähiössä, ei tee meistä ihmisinä vähemmän tai enemmän arvokkaita.

Hyvissäkin suhteissa on vaikeuksia

Yhteenkuuluvuus ei tarkoita sitä, että kaikki on vain helppoa, ihanaa ja pelkkien myönteisten tunteiden siivittämää. Se tarkoittaa kaiken hyvän ohella myös yhteisesti jaettua kokemusta vaikeista vaiheista ja hankalista tunteista selviämisestä. Syvissäkään suhteissa ei oikein ole mahdollista välttyä siltä, ettei tulisi koskaan loukatuksi tai loukkaisi itse. Hyvissäkin suhteissa on myös kivuliaita vaiheita, joskus jopa katkoksia, jotka nähdään kuitenkin arvokkaana osana suhdetta, osana, josta opitaan ja jota korjataan yhdessä.

Ihmissuhteistaan on tärkeää pitää huolta, sillä yhteenkuuluvuutta tuntevat ja suhteisiinsa tyytyväiset ihmiset ovat tutkitusti muita huomattavasti tyytyväisempiä elämäänsä. He ovat myös terveempiä ja pitkäikäisempiä.

Lue yhteenkuuluvuutta vahistavista ja heikentävistä asioista lisää kirjastani ”Syvennä ihmissuhteitasi, muuta elämäsi”, jonka löydät täältä.

Näin palautat seksuaalista nautintoa narsistisen suhteen jälkeen

Seksin sanotaan olevan vuorovaikutuksen ja kanssakäymisen intiimein muoto, joka parhaimmassa tapauksessa on nautinnollinen osa elämää lisäten myös hyvinvointia.

Kosketus, läheisyys ja seksi voivat kuitenkin olla vallankäytön väline, jota narsistinen osapuoli käyttää esimerkiksi niin, että hän asettaa ehtoja sille, milloin kosketusta, läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä on mahdollista saada.

Seksuaaliväkivalta on myös valitettavan usein läsnä narsistisissa suhteissa ja se voi näkyä joskus hyvin voimakkaasti ja raadollisestikin.

Kumppani voi esimerkiksi olla pakotettu, painostettu tai kiristetty tekemään seksuaalisia tekoja, joita hän ei halua tai joista hän ei nauti.

Pilkkaaminen kehosta tai seksuaalisista kyvyistä tai vertailu entisiin kumppaneihin on hyvin yleinen narsistisen persoonan tapa loukata toista täysin tahallisesti.

Aikuismaiset ja kypsät keskustelut seksistä ja seksuaalisuudesta voivat tyssätä narsistisen kumppanin itsekeskeisyyteen ja tarpeettomuuteen nähdä asioita mistään muusta kuin omasta näkökulmastaan käsin, ennen kuin keskustelut ovat edes alkaneet.

Kaikki tämä jättää narsistisen persoonan kumppaniin jälkiä, joka hyvin ymmärrettävästi satuttaa syvästi, rikkoo luottamusta itseen ja muihin, sekä vaikeuttaa suuresti seksuaaliseen nautintoon niin sooloseksissä kuin seksissä partnerin kanssa.

Negatiiviset vaikutukset voivat näkyä vielä pitkään uudessakin suhteessa, vaikka suhde olisi turvallinen ja tasapainoinen.

Seksuaalisen nautinnon palauttaminen narsistisen suhteen jälkeen

Käsittelen työssäni terapeuttina ja seksuaalineuvojana usein tätä kipeää ja samalla niin tärkeää aihetta ja jaankin nyt sinulle muutamia oleellisia neuvoja seksuaalisen nautinnon palauttamiseksi.

Anna ennen kaikkea aluksi itsellesi aikaa toipua kosketuksesta, sanoista ja katseista, jotka olivat mahdollisesti hyvinkin julmaa, kylmää, loukkaavaa ja pelottavaa.
Käsittele vaikeita ja ikäviä tapahtumia ystävän, uuden kumppanin tai terapeutin kanssa ja kerro aina sen verran, kuin olet sillä kertaa valmis kertomaan.
Palauttele rauhassa mieleesi faktaa, että jokaisella on oikeus päättää miten haluaa itseään lähestyttävän ja koskettavan, eikä toisen tahtoon tarvitse alistua, ellei itse sitä halua.
Hae hyvin matalalla kynnyksellä ammattiapua, jos huomaat, että seksuaalisuudesta nauttimista varjostaa tai estää narsistisen suhteen tapahtumat. Mitä nopeammin asioita käsitellään ja hoidetaan, sitä paremmat edellytykset näistä kokemuksista ja haasteista on toipua.
Jos taas ikävöit läheisyyttä ja seksiä narsistisen kumppanin kanssa, anna tällekin asialle aikaa ja mieti sen sijaan: mitä kaipaat ja tarvitset todellisuudessa läheisyydeltä, seksuaalisuudelta, sekä seksiltä itsesi ja toisen kanssa?

Palauta luottamusta, turvaa sekä seksuaalista nautintoa kohtelemalla itseäsi arvostaen, kuuntelemalla kehosi ja mielesi tarpeita ja toiveita.

Harrasta sooloseksiä tuottaen itse itsellesi hellää nautintoa ja kosketusta juuri siten mikä sinulle on tällä hetkellä sopivaa. Etene hellästi ja kehoasi kuunnellen, älä kiirehdi.

Kosketa kehosi pehmeimpiä kohtia ja katso kehoasi rakastaen ja arvostaen. Kerro, ettei kukaan enää tee sinulle pahaa ja sinä pidät siitä nyt huolen.

Ja uuden kumppanisi kanssa sinulla on kaikki maailman lupa puhua aikaisemmista huonoista kokemuksista sekä kertoa ääneen toiveesi miten, milloin ja missä sinun halusi herää, miten seksuaalinen nautintosi otetaan huomioon sekä miten sitä hoivataan, ylläpidetään ja nostatetaan.

Seksuaalinen nautinto on todellakin mahdollista palauttaa ja ensimmäiseksi se tarvitsee sinun huomiota, arvostusta ja lempeyttä ja sen jälkeen kuuntelua, kunnioitusta ja rajoja niin sinulta kuin mahdolliselta kumppanilta tai kumppaneiltasi.

Ja tämän jälkeen seksuaalisuutesi voi kukoistaa tavalla, jonka ei välttämättä koskaan edes uskonut olevan mahdollista.

Lisää tietoa, lohtua ja tukea narsistisista ja satuttavista suhteista, sekä terapeuttisia keinoja ja konkreettisia ohjeita irtaantumiseen sekä toipumiseen löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta!

6 syytä olla jämähtämättä vanhaan – ja opetella (koko ajan) jotain uutta

Kun opiskelet jotain uutta, saatat yllättyä siitä, miten oppiminen vaikuttaa myös muuhun elämääsi. Tässä kuusi syytä, miksi kannattaa aina tähyillä kohti uutta.

Kaupallinen yhteistyö Tampereen kesäyliopiston kanssa.

1) Virkeät aivot

Oppiminen auttaa luomaan uusia yhteyksiä aivoissa eli lisää neuroplastisuutta. Se suojaa aivoja ikääntymisen aiheuttamilta vaurioilta, vähentää esimerkiksi dementiariskiä ja parantaa muistia.

2) Merkityksellisyyden kokemus

Kun osaaminen karttuu, vahvistuu tunne siitä, että elämä on omassa hallinnassa: Voin vaikuttaa asioihin, ja koen itseni merkitykselliseksi.

3) Vahvempi itsetunto

Oppiminen tukee itsetuntoa ja antaa kokemuksen minäpystyvyydestä, joka on keskeinen osa itsentuntoa. Onnistumiset luovat ja vahvistavat positiivista kierrettä.

4) Tärkeitä keskusteluita

Opintojen kautta saat yhteyden ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä. Opiskelusta saa usein myös uusia näkökulmia, oivalluksia ja innostusta, joista voi syntyä kiinnostavia keskusteluita kahvipöydässä.

5) Maagisia flow-tiloja

Uuden opettelu tarjoaa flow-tilan syntymiselle juuri oikeat olosuhteet: haastetta, keskittymistä ja tunnetta edistymisestä. Flow tuo elämään tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja merkityksellisyyden tunnetta.

6) Lisää sinnikkyyttä ja resilienssiä

Opiskelu on sitä, että kohdataan haasteita, siedetään epäonnistumisia ja työskennellään sinnikkäästi kohti tavoitetta. Näistä kasvaa sitkeys ja kyky kohdata haasteita myös muilla elämänalueilla.

Ratkaisukeskeisen psyykkisen valmentajan opinnot käynyt Sanna, 46: ”Olen saanut opiskelusta paljon enemmän kuin osasin ajatella”

Opiskelijakokemus, Sanna, 46v, opinnot: Ratkaisukeskeinen psyykkinen valmentaja 25 op

“Oppiminen on ollut ilo jo senkin takia, että vihdoin uskalsin ottaa askeleen kohti unelmiani ja psyykkistä valmentajuutta. Oman työn ohella yrittäjänä urheilen tavoitteellisesti (hiihto) ja valmennan junioreita (lentopallo), opintojen aihe oli siis itselle tärkeä monestakin kulmasta.

Oppimista tapahtui jokaisessa roolissa elämässäni. Olen oppinut itsestäni paljon ja koen kehittyneeni psyykkisesti vahvemmaksi ihmisenä, urheilijana ja valmentajana.

Oppiminen on ollut merkityksellistä jo aiheenkin takia, mutta opintojeni harjoitustöiden aikana olen päässyt oikeasti auttamaan sekä koulukavereita että nuoria urheilijoita.

Saamani palautteen avulla olen oppinut luottamaan tulevaan ja itseeni valmentajana. Positiivinen ja kannustava palaute on vahvistanut kokemustani, että olen oikealla polulla ja sellaisen asian parissa, jossa olen hyvä.

On mahtava huomata, kuinka haluan oppia uutta niin paljon, että en edes muista puhelimen tai ulkopuolisen maailman olemassaoloa.

1,5 vuoden mittaisten opintojeni aikana olen saanut pysyviä ystäviä ja monta uutta merkityksellistä ihmistä elämääni. Olen tutustunut eri aloilla työskenteleviin ihmisiin, joita en olisi ilman opintoja tavannut. On ollut virkistävää saada paljon uusia näkökulmia samaan aiheeseen. On ollut ilahduttavaa huomata, miten moneen tilanteeseen ratkaisukeskeinen psyykkinen valmennus sopii – minulle tutun urheilumaailman lisäksi.

Lähikoulupäivinä ja paperisia kirjoja lukiessa on helppo uppoutua täysin opiskeltavaan aiheeseen. On mahtava huomata, kuinka haluan oppia uutta niin paljon, että en edes muista puhelimen tai ulkopuolisen maailman olemassaoloa.

Olen mennyt syvälle itseeni ja antanut itsestäni enemmän kuin osasin ajatella. Olen myös saanut paljon enemmän kuin osasin ajatella. Olen kokenut epävarmuutta harjoitustöitä tehdessä, mutta saanut vahvuutta sen sietämiseen, kun vertaistuki on ollut lähellä. Uuden oppiminen ja itseni haastaminen on koukuttavaa. Suunnittelen jo mitä seuraavaksi haluaisin oppia!”

Mitä haluaisit oppia tai opiskella seuraavaksi? Tampereen kesäyliopiston kaikki koulutukset löydät TÄÄLTÄ.

Kipeä taapero valvotti kaikki yöt ja mies sairastui syöpään – Sanna menetti työkykynsä ja joutui laittamaan koko elämän uusiksi

Kun jaksaminen loppuu, saattaa syntyä jotain sellaista, joka muuttaa oman elämän. Voi käydä myös niin, että muutoksen vaikutukset koskettavat miljoonien muidenkin elämää. Näin kävi, kun Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström joutui elämänsä vaikeimpaan paikkaan.

Sanna Wikström on Hidasta elämää -median ja tuoteperheen toinen perustaja. Hän on ollut mukana luomassa Hidasta elämää -hyvinvointikirjojen sarjaa ja tehnyt hyvinvointikorttipakat tunnetuksi Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän on myös kirjoittanut 14 kirjaa, joista uusin on 102 oivallusta elämästä (Bazar/Hidasta elämää, 2025).

”Kun lapseni oli alle 2-vuotias, puolisoni sairastui syöpään toista kertaa. Refluksia poteva lapsemme oli jo valvottanut meitä kahden vuoden ajan joka ikinen yö, enkä kaiken tämän keskellä ollut enää työkykyinen.

Sairastumismyllyn jälkeen en enää pystynyt palaamaan työelämän hullunmyllyyn. Oli keksittävä joku muu tapa auttaa ihmisiä ja tulla toimeen. Kirjoittaminen oli minulle tapa selviytyä vaikeassa tilanteessa, sillä olin toiminut päätoimittajana ja konseptisuunnittelijana lehdissä. Aloin siis kirjoittaa yhden tekstin päivässä pienelle Hidasta elämää -blogisivustolle, joka oli syntynyt silloisen puolisoni Pequ Niemisen ideasta.”

Oletko aina osannut kuunnella itseäsi?

”Ei minulla ollut ensimmäiseen 30 vuoteen mitään hajua, kuka minä olen tai mistä tässä ihmishommassa on oikein kyse.

Olin oppinut tukkimaan kaikki tunteeni, joten ei minulla ollut minkäänlaista itsetuntemusta. Minua oli lähinnä kiinnostanut, että olenko muiden mielestä oikeanlainen – ei siinä omilla tunteilla, tarpeilla tai toiveilla ollut tilaa.

Käytännössä olin katkaissut yhteyden itseeni. En esimerkiksi menestynyt koulussa siksi, että olisin ollut kiinnostunut jostain asiasta, vaan siksi, että hyväksynnän haun höyryissä yritin vain vältellä epäonnistumisia, ja siksi onnistuin numeromittareilla. Se oli kyllä tosi kuormittavaa ja stressaavaa.”

Miltä tuntui, kun aloit sanoa ei asioille, jotka eivät tuntuneet oikeilta?

”Kerron 102 oivallusta elämästä -kirjassa sellaisesta hetkestä, kun tajusin, etten voi enää esittää itseäni muille, vaan minun on alettava ottamaan vastuuta itse itsestäni. Se tuntui jonkinlaiselta murenemiselta, jossa en voinut enää jatkaa muiden miellyttämistä, mutta samalla oli tosi pelottavaa alkaa toimia toisin. Minusta tuntui, että kuolen siihen tunteeseen, että minut hylätään, kun sanon ei.

Tajusin, etten voi enää esittää itseäni muille, vaan minun on alettava ottamaan vastuuta itse itsestäni.

Siitä huolimatta, vaikka keho kuristi, kerta toisensa jälkeen laitoin rajat, vaikka en edes tiennyt, missä rajani kulkevat tai miten se pitäisi tehdä. Lopulta harjoittelemalla rajat alkoivat piirtyä. Hulluinta oli se, että kun löysin omat rajani eli erotin omat kokemukseni muiden kokemuksista ja toiveista, yhteys muihin ihmisiin syveni.

Vuosien mittaan olen esimerkiksi päätynyt rajaamaan omaa työaikaani: teen töitä neljänä päivänä viikossa, kuusi tuntia per päivä. Muina aikoina ajatuksilla on mahdollisuus vaellella ja ideoiden on mahdollista syntyä. Yrittäjänä se on kullanarvoista.

Toinen asia, joka on tuonut merkittävän muutoksen, on omien kokemusten spiikkaaminen ääneen, vaikka ne eivät olisi ”valmiita” tai muiden mielestä mukavia. Minulla on mielikuva, että olen kuin urheiluselostaja radiossa, joka yrittää kuvata sanoin sisäisiä monimutkaisia tapahtumia, jotta muut voivat ymmärtää minua paremmin. Ja jotta voidaan myös keskustella niistä kohdista, jolloin sisäiset maailmat eivät kohtaa.”

Millaista sinulle on henkisyys arjessa?

”Mitä ikinä teenkin tai kenen kanssa olenkaan, arvostan sitä hetkeä sellaisenaan. Joskus räntää sataa koiralenkillä naamaan, toisinaan jokin tunne sattuu niin, että oksettaa. Siinä hetkessä sanon itselleni, että ’tällaista on olla ihminen’.

Ajattelen, että henkisyyteen kuuluu ihmisyyden hyväksyminen. Henkisyys ei ole pilvissä tai meditaatioissa hengailua. Meditaatiota ei mielestäni tehdä siksi, että se hiljentää mielen ja kehon, jotta voi kokea jotain korkeaa ja ylevää, vaan siksi, että saa hyväksymisharjoituksen ihmisenä olemiseen: ajatuksiin, tunteisiin ja kehon tuntemuksiin.”

Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että pitäisi olla parempi versio itsestäsi?

”Joka päivä, erityisesti somea selatessa. Kun huomaan tämän ja juttelen itseni kanssa asiasta, tulen kuitenkin siihen tulokseen, että tässä hetkessä olen jo paras versio minusta. Olen ehkä tehnyt virheitä ja välillä tuntuu, että olen tyhmä kuin saapas muihin verrattuna, mutta jokaisessa tilanteessa olen tehnyt valintoja parhaan senhetkisen kykyni mukaan. Siksi olen itsestäni paras mahdollinen versio, joka tässä hetkessä voin olla.

Meistä on olemassa joka hetki vain paras versio itsestä. Ei siihen tarvitse pyrkiä.

Voin oppia jotain uutta, jotta voin tulevaisuudessa valita taas uudelleen, mutta ihan varmaa on, että silloinkin tulen välillä valitsemaan huonosti ja olemaan johonkin toiseen verrattuna tyhmä kuin saapas. Ja silloinkin olen siinä hetkessä parasta, mitä siinä hetkessä voin olla.

Ei meillä ole vaihtoehtoisia polkuja katsoa, millaisia meistä olisi tullut erilaisilla valinnoilla, opeilla tai taustoilla. Siksi meistä on olemassa joka hetki vain paras versio itsestä. Ei siihen tarvitse pyrkiä.”

Mistä huomaat, että olet mennyt liian kovaa?

”Liika vauhti vaikuttaa minulla siten, että olen koko ajan huolissani vähän kaikesta. Ajatukset pyörivät kehää, jossa harvoin on uusia tai mukavia ajatuksia. Tämä taas vaikuttaa siihen, että saatan heräillä yöllä siihen, että nuo kelat pyörivät.

Pelkkä mindfulness-harjoitus ei auta, jos tilanteet tai ihmisten välit ovat hankalia.

Käytän mindfulnessia mielen ja kehon rauhoittamiseen, mutta vain siinä määrin, että kykenen puuttumaan mahdollisiin ongelman aiheuttajiin. Jos esimerkiksi ajatukset menevät kovaa sen vuoksi, että jotkin tilanteet tai ihmisten väliset asiat ovat epämääräisiä tai hankalia, pelkkä mindfulness-harjoitus ei auta.

Mindfulness auttaa jäsentämään kokemusta ja palauttamaan voimia, jotta osaan toimia itse ongelman ratkaisemiseksi. Jaksan ja uskallan esimerkiksi nostaa rakentavasti jonkin hankalan asian puheeksi, jotta se ei enää pidä järjestelmääni kierroksilla – ja saan taas nukkua rauhassa.”

Mikä on tärkein asia, jonka toivot ihmisten muistavan kiireen ja suorittamisen keskellä?

”Ystäväni sanoi kuolinvuoteellaan, että ’tässä tämä elämä nyt oli’. Siitä lähtien olen sanonut itselleni, että ’tässä tämä elämä nyt on’. Se auttaa minua näkemään, että elämä todellakin on koko ajan tässä ympärilläni – ei vasta jossain tulevaisuudessa sitten, kun kaikki asiat ja velvollisuudet on hoidettu. Toivoisin, että kaikki ihmiset muistaisivat tämän.”

Lisää Sannan ajatuksia sekä syvempiä pohdintoja tämän haastattelun teemoista voit lukea uutuuskirjasta 102 oivallusta elämästä.

Nämä ajatukset tekevät parisuhteesta läheisemmän – Vaikeuksienkin äärellä voidaan tehdä yhteistyötä

Parisuhde on monelle meistä yksi elämän merkityksellisimmistä suhteista.

Suhteet eivät ole kuitenkaan mikään helppo laji, sillä ne herättävät meissä myös alitajuisia pelkoja ja turvattomuuksia pintaan. Pariterapeutin työssäni yksi keskeisin tehtäväni on tukea pareja löytämään yhdessä turvallisempia keinoja käsitellä mm. vaativia teemoja ja sitä, että vaikeuksienkin äärellä voidaan tehdä yhteistyötä, sen sijaan että käännytään toista vastaan.

Olen huomannut, että parisuhteen turvan kokemukseen vaikuttaa myös monenlaiset alitajuiset uskomukset, niin hyvässä kuin haastavassakin.

Tällaiset asenteet tukevat parisuhteen tunneturvaa. Näitä ei voi tietenkään hokea itselleen siten, että se kumittaisi todelliset haasteet, eivätkä syvät pelkomme koskaan ratkea vain ”ajattelemalla positiivisemmin”. Mutta ehkä voit tarkastella, mitä seuraavat asenteet sinussa herättävät?

Näitä voi onneksi harjoitella. Inhimillinen harjoittelu hyväksyy sen, että meissä on myös epävarmuuksia ja pelkoja – ja voimme harjoitella niiden kanssa, emme niitä kieltäen.

Tällaiset asenteet ja ajatukset lisäävät parisuhteen läheisyyttä

Olemme kaksi erilaista ihmistä, erilaisine tarpeineen, toiveineen, pelkoineen ja tunteineen.

En odota, että luet ajatuksiani, ja haluan kommunikoida sinulle pehmeästi ja selkeästi.

Haluan kuulla sinun toiveistasi ja tunteistasi, ja vaikka ne olisivat erilaisia kuin itselläni, haluan ymmärtää ja etsiä yhteistä turvaa.

Välitän tunteistasi, mutta en voi pelastaa sinua.

Toivon että myös sinä välität minun tunteistani, mutta en odota että voisit ottaa ne pois.

Haluan olla sinun rinnallasi ja haluan voida myös itse hetkittäin nojata sinuun.

Ei ole sinun tehtäväsi tehdä minua onnelliseksi. Enkä minäkään voi sinua täyttää.

Suhteemme voi tuoda meille kummallekin lisää merkityksellisyyttä.

Ymmärrän, että suhde herättää myös vaikeita tunteita, ja olen niitä halukas sinun kanssasi yhdessä työtämään.

Minusta on ihanaa viettää aikaa kanssasi ja minusta tuntuu myös turvalliselta sekä tärkeältä viettää aikaa erikseen.

Yhteyden ja läheisyyden tunteen vahvistamiseen parisuhteessa, kurkkaa Parisuhteen keskustelukortit 1 & Parisuhteen keskustelukortit 2.

Kun tuntuu, ettei puoliso tee parastaan suhteenne eteen – Tärkeitä kysymyksiä pohdittavaksi

Parisuhteessa käymme läpi erilaisia kasvuvaiheita läpi kumppanimme kanssa. Se haluammeko hyödyntää ne vai annammeko niiden mennä ohi omalla ajallaan vaikuttaa todennäköisesti siihen millainen yhteinen tulevaisuus on.

Nämä vaiheet haastavat parisuhdetta

Tällaisia tyypillisiä vaiheita ovat esimerkiksi seuraavat: rakastumisvaiheesta rakastamiseen siirtyminen, ruuhkavuosien turbulenssi ja sen kanssa selviytyminen, lapsettomuuden haasteet, omien vanhempien vanheneminen ja kuolema, omaan terveyteen liittyvät muutokset ja lasten lähtö kotoa.

Erityinen vaihe parisuhteessa on itsenäistymisen vaihe, johon voi liittyä vahvaakin irtiottoa ja halua ottaa etäisyyttä kumppanista. Se missä vaiheessa tämä tapahtuu vaihtelee. Jotkut tulevat vahvasti tietoisiksi ehkä ensimmäistä kertaa suhteen aikana omista tarpeistaan. Toiset kapinoivat ja projisoivat kumppaniin omia puolia, joita on vaikea itsessä sietää. Rajoja voidaan koetella ja suhdetta haastaa. On hyvä olla tietoinen, että tämäkin vaihe on normaali osa suhdetta. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan sietää. Jos yhdessä ei pääse eteenpäin, kannattaa apua hakea vaikka pariterapiasta.

Käsittele asioita ensin itse

Kun huomaamme tarpeissamme ja tunteissamme muutoksia, on tärkeää ilmaista ne toiselle, mutta ihan ensin niitä kannattaa käsitellä omassa mielessään. Mitä nämä ajatukset merkitsevät juuri nyt? Kertovatko ne enemmän minusta vai suhteestamme? Kuinka pystyisin kuvaamaan kumppanilleni sitä, mitä kaipaan niin että tunneyhteys välillämme voisi pysyä ja vahvistua? Välillä voi tuntua siltä ettei puoliso ole tehnyt parastaan yhteisen suhteen eteen. Silloin kannattaa miettiä myös sitä, onko itse ottanut vastuuta omasta onnellisuudestaan? Parisuhteessakin meillä itsellämme on vastuu hyvinvoinnistamme, sitä ei voi ulkoistaa.

Kun siis huomaat kohtelevasi kumppaniasi tai suhdettanne itsestäänselvyytenä, ota aikalisä. Asetu maisemaan, jossa katsot puolisoasi kuin ensimmäistä kertaa. Mitä tunteita huomaat heräävän? Kukaan meistä ei tunne toisiaan täysin, emmehän tunne edes itseämme. Voisitko sinä herätellä halua tutustua kumppaniisi uusin silmin? Uteliaana ja innokkaana?

Läheisyyden ja etäisyyden sääteleminen elää osana suhdetta ja parhaimmillaan se löytää omat uomansa yhdessä elämisen myötä.

Marika Rosenborgin ja Eevi Vuoriston suositut parisuhdekortit ovat saaneet jatkoa. Tutustu uuteen Parisuhteen keskustelukortit 2 -pakkaan täällä.

Ahdistuksen juuret – miten lapsuuden kokemukset vaikuttavat tunnesäätelyyn?

Onko ahdistus ja melankolia painanut pääsi ja piirtänyt kasvoillesi toivottomuuden naamion? Onko katseesi kääntynyt sisäänpäin oman menneisyytesi haamuihin ja hämärän kipeisiin hetkiin?

Oletko liian ujo, liian syrjäänvetäytyvä, liian hankala, saamaton, vaisu, murheenmurtama, liian vieraantunut, liian yksinäinen, liian poissaoleva, mitäänsanomaton, beige seinäkukkanen ja silti olet täynnä rintaasi polttavaa kiehuvaa vihaa ja raivoa tai vaihtoehtoisesti musertavaa alakuloa?

Onko elämäsi kulunut jo vuosien tai vuosikymmenten ajan harhaillen pimeyden kaivoksessa kummitellen itse itsellesi, kaivoksessa, jonka käytäviä kaivat yhä syvemmälle maan uumeniin – kaivat ja kaivat päivästä toiseen. Kaivantoosi ei valonkajo koskaan yllä ja ahdistus värjää ilman, jota hengität. Ja mikä pahinta toimit itse itsesi säälimättömänä piiskurina.

Ahdistuksen alla vaikuttavat tunteet

Ahdistuksen tunteen alta löytyy usein pelkoa, vihaa, raivoa ja surua, joilta ei saa millään rauhaa. Pelko, suru, viha ja raivo ovat voineet varjostaa mieltäsi koko elämäsi, vuosikymmenten ajan. Toivosi ja uskosi tulevaan ovat ehkä jääneet matkastasi jo varhaisessa lapsuudessa. Yksinäisyydestä on tullut seuralaisesi huojuvissa elämäsi raunioissa. Tulevaisuus ei tunnu henkäystä pidemmältä eikä uuteen aamuun liity yhtäkään lupausta.

Otit ensimmäiset askeleesi kivisellä tiellä varhain lapsuudessa. Olet kuullut sanottavan, että jokaisella lapsella on syntymässä saatu luontainen kyky ja tarve kiinnittyä toiseen ihmiseen säilyäkseen hengissä, saadakseen turvaa ja ravintoa, ehkä jopa rakkautta. Olet jäänyt tästä jokaiselle lapselle kuuluvasta perusturvallisuuden kokemuksesta paitsi tai se on ollut vaillinainen.

Perusturvallisuuden kokemus syntyy lapsuudessa

Perusturvallisuuden kokemus siitä, että lapsen vanhemmat tai muut hänestä huolta pitävät henkilöt rakastavat ja arvostavat häntä, kantaa läpi elämän. Vauvan ja lapsen minuus, minäkokemus ja kelpaavuuden kokemus rakentuvat ja kehittyvät suhteessa toiseen ihmiseen. Kasvamiseen ja kehitykseen, vuorovaikutus- ja tunnetaitojen kehittymiseen, vaikuttavat toki myös perimä, kypsyminen, ympäristön virikkeet ja oppimiskokemukset. Kuitenkin se tapa, jolla lasta kohdellaan, vaikuttaa hänen omanarvontunteeseensa, kokemukseensa itsestään ja itsessä ja toisessa olevaan hyvään ja pahaan. Kokemus itsessä olevasta hyvästä kantaa läpi elämän ja tuntuu sisimmässä itsemyötätuntona, rakkautena itseä kohtaan, itsen arvostamisena, mielihyvänä, tulevaisuuteen suuntauttumisena, toiveikkuutena ja elinvoimana.

Psykiatri ja psykoanalyytikko John Bowlby esitteli kiintymyssuhdeteorian vuonna 1958. Teoriaa kehitti edelleen kehityspsykologi Mary Ainsworth. Kiintymyssuhdeteorian mukaan se, miten hyvin tarpeisiimme on vastattu varhaislapsuudessa heijastuu myöhempiin ihmissuhteisiimme ja kelpaavuuden kokemukseemme. Kiintymyssuhdemallit jaetaan kolmeen malliin: turvalliseen, ja turvattomiin välttelevään ja ristiriitaiseen sekä jäsentymättömään malliin.

Turvallisesti kiinnittynyt lapsi voi luottaa ainakin yhteen hänelle säännöllisesti hoivaa ja turvaa antavaan henkilöön. Lapselle muodostuu näin sisäistetty malli turvallisesta hoivaajasta. Aikuisuudessa turvallisesti lapsuudessa kiinnittyneellä on paremmat mahdollisuudet omata hyvä perusluottamus niin itseen kuin muihin ihmisiin, luottamus elämään ja siihen, että elämä kantaa. Turvallisesti kiinnittyneellä lapsella on myös paremmat edellytykset luoda kestäviä ja tasapainoisia ihmissuhteita.

Turvattomasti kiintynyt lapsi on jäänyt paitsi kiintymyssuhdetta, turvaa ja hoivaa joko osittain tai kokonaan. Turvattomasti kiintyneen lapsen tarpeisiin ei ole vastattu lainkaan tai niihin on vastattu epäjohdonmukaisesti, jolloin lapsen turvan ja hoivan kokemus on muodostunut epävakaaksi ja epäluotettavaksi. Lapsi ei ole voinut luottaa siihen, että turva ja hoiva olisi pysyvää. Turvattomasti kiintynyt lapsi pyrkii stressaavassa tilanteessa selviytymään joko yksin tai välttelemään vanhemman läheisyyttä. Vaihtoehtoisesti lapsi voi reagoida hyvinkin voimakkaasti stressitilanteessa, niin että reaktiot eivät ole suhteessa todellisiin tapahtumiin, raivota ja paiskoa tavaroita eikä hän lohduttaudu helposti vanhemman läheisyydessä. Lapsi voi myös torjua oman pahan olonsa. Aikuisuudessa varsinkin jäsentymattomään kiintymyssuhteeseen liittyy suurin riski myöhemmin ilmeneville psyykkisille ongelmille.

On kuitenkin hyvä huomata, että jaot eri kiintymyssuhdemallien välillä eivät ole tarkkarajaisia. Jako kuitenkin antaa osviittaa ja ymmärrystä siihen, miten varhaiset kiintymyssuhteet vaikuttavat meihin lapsuudessa, nuoruudessa ja vielä aikuisuudessa. Bowlbyn mukaan lapsuuden kiintymyssuhdetyylit ennustavat vahvasti aikuisiän kiintymyssuhdetyylejä.

Lapsuus vaikuttaa aikuisuuteen

Varhaiset lapsuuden kokemukset voivat juurtua hyvinkin syvään ja muokata omia odotuksia ja tulkintaa omista tulevaisuuden näkymistä, maailmasta ja muista ihmisistä. Varhaiset kokemukset tallentuvat siten lopulta toimintamalleiksi ja mielikuviksi itsestä, muista ja maailmasta. On selvää, että lapsuuden synkät kokemukset synnyttävät arvottomuuden ja kelpaamattomuuden kokemusta, mielipahaa, imevät pois elinvoimaisuutta ja halua innostua ja olla utelias elämää kohtaan. Synkät ja mieltä varjostavat kokemukset katkovat yhteyden aitoon itseen ja saavat ihmisen vetäytymään, jolloin kokemus itsestä mitättömänä, huonona, hankalana ja ei-rakastettavana saa aikaan pirullisen syöksykierteen tai todellakin oman kuopan kaivamista ja ahdistukseen vajoamista.

Positiivinen kokemus itsestä auttaa rakentamaan ja ylläpitämään yhteyttä itseen, toisiin ja ympäröivään maailmaan, luomaan tulevaisuususkoa, toimeliaisuutta, tervettä uteliaisuutta, luottamusta ja turvallisuuden kokemusta. Hyvän ja pahan kokemusten liittäminen omaan minuuteen, siihen, miten kokee omat tarpeensa ja tunteensa ja miten saa ne ilmaistua, on keskeistä oman kehityksen ja itseksi kasvamisen kannalta läpi elämän. Jos saavuttaa riittävän erillisyyden eli että ymmärtää, että ei ole yhtä kuin tunteensa ja ajatuksensa, niin silloin on omaksunut ymmärryksen siitä, ettei ole ihmisenä mitätön tai läpeensä paha vaikka kohtaa hankalia tunteita tai kantaa vaikeita kokemuksia rinnan alla.

Tunteiden kohtaaminen ja tunnistaminen auttaa

Oman sisäisen haavan tai halkeaman työstämiseksi ja muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan sinnikkyyttä ja rohkeutta kohdata ja tunnistaa omat tunteet, omat haitalliset tavat käsitellä tunteita ja siten oppia tunteista: mitä tunne aiheuttaa minussa, miksi reagoin niin kuin reagoin ja mitä voisi tehdä toisin. Kohtaamalla omat hankalat tunteensa ja tunnistamalla omat haitalliset toimintamallit kylvää hyvän siemen omalle selviytymiselle, tulevaisuudelle ja oman sielun säkenöinnille.

Hankalilla tunteilla on tärkeä merkitys ja tarkoitus, miksi niitä elämässä tarvitaan. Esimerkiksi pelon tunteen avulla tunnistamme omia rajoja ja tajuamme vetäytyä syrjään, jos jokin asia uhkaa. Jos pelon tunne jää päälle ja on ylimitoitettu se voi helposti muuttua ahdistukseksi. Tästä syystä sen tunnistaminen, etten ole yhtä kuin tunteeni on erityisen merkityksellistä oman kasvun kannalta ja ettei putoaisi syvemmälle omaan kaivantoonsa. Oman haavan tai halkeaman ei tarvitse määrittää elämää. Oman haavan ja halkeaman tunnistaminen ja hyväksyminen: ”mun elämässä on ollut tällainen juttu” auttaa kesyttämään pimeyden, jotta ahdistus ei hotkaisisi kitaansa.

Artikkelikuva Eman Genatilan, Pexels

Tutustu työhöni täältä.