Hidasta elämää

Erityisherkkä ja rakkaus – Syvä tunneyhteys tuo mukanaan myös haasteita

Kun erityisherkkä rakastuu, liittyy siihen usein voimakkaan tunneyhteyden syntyminen. Tunnistan sen omasta elämästäni hyvin vahvasti. Tämä tarkoittaa syvää yhteyttä, jossa jaetaan ja ymmärretään molempien osapuolien tunteet ja kokemukset.

Syvä tunneyhteys on eräänlaista emotionaalista yhteyden muodostamista, jossa erityisherkkänä voin avoimesti ilmaista tunteitani, ja kokea tulevani kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Tunneyhteys ei rajoitu vain sanoihin, vaan siihen voi liittyä myös eleet, ilmeet ja kehonkieli, jotka vahvistavat vuorovaikutusta ja luottamusta. Nämä ovat meille erityisherkille myös tärkeässä roolissa vuorovaikutustilanteissa.

Tunneyhteyden muodostuminen on merkittävä osa herkän rakastumista, sillä sen myötä me luomme pohjan vahvalle ja kestävälle suhteelle. Kun syvä tunneyhteys syntyy, herkkä myös usein kokee voivansa olla aito itsensä ja että hänen tunteensa ovat tärkeitä.

Syvä tunneyhteys voi kuitenkin tuoda esiin erityisherkän elämässä useita haasteita, koska me herkät koemme tunteet ja vuorovaikutustilanteet syvällisemmin kuin monet muut.

Suurien tunteiden myllerrys saavat usein meissä aikaan myös monenlaisia kehollisia oireita. Vatsa saattaa mennä sekaisin ja päätä särkeä. Kehon ylivirittyneisyys sotkee usein myös yöunet ja päiväsaikaan keskittymiskyvyn.

Kun syvä tunneyhteys syntyy, herkkä myös usein kokee voivansa olla aito itsensä ja että hänen tunteensa ovat tärkeitä.

Mitä haasteita syvään tunneyhteyteen liittyy?

Ylikuormittuminen tunteista: Erityisherkät henkilöt voivat helposti ylikuormittua, koska he kokevat muiden tunteet ja tilanteet voimakkaasti. Tämä taas johtuu siitä, että meillä erityisherkillä on normaalia herkemmin reagoiva hermostojärjestelmä ja siksi me koemme myös rakastumisen epätavallisen voimakkaasti.

Kun meillä on syvä tunneyhteys johonkin, me usein aistimme ja omaksumme kumppanin tunteet hyvin voimakkaasti, mikä voi olla uuvuttavaa ja jopa hämmentävää. Liika empatia voi siis todellakin väsyttää herkän.

Itse koen, että kaikki heränneet tunteet eivät myöskään ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, vaan pintaan saattaa nousta myös ahdistusta, stressiä ja itkuisuutta. Aistien ja tunteiden kertyminen saattaa olla intensiivinen onnellisuuden ja pelon sekoitus.

Epävarmuus ja liiallinen huolehtiminen: Koska me erityisherkät koemme syvällisiä yhteyksiä erityisesti rakastamiimme ihmisiin, me usein huolehdimme liikaa siitä, miten he voivat ja onko suhteessamme kaikki hyvin. Tämä voi johtaa epävarmuuteen ja siihen, että me yli-analysoimme tilanteita tai pelkäämme, että meidän tunteitamme ei arvosteta tai ymmärretä.

Me myös huomaamme yleensä kaiken – ne pienetkin asiat. Analysoimme kaikkea kokemaamme ja näkemäämme, tahdoimme tai emme. Meillä on niin sanotusti tuntosarvet pystyssä 24/7. Se saattaa helposti aiheuttaa epävarmuutta ja huolta sielläkin, missä todellista syytä ei ole.

Rajat ja itsensä unohtaminen: Erityisherkät saattavat helposti unohtaa omat rajansa tai tarpeensa, koska keskitymme niin voimakkaasti toisten tunteisiin ja hyvinvointiin. Tämä voi johtaa siihen, että meidän omat tunteemme jäävät syrjään, mikä voi aiheuttaa väsymystä tai turhautumista.

Liiallisen intensiteetin ja uupumisen lisäksi erityisherkän etsiessä syvää yhteyttä ja aitoja kohtaamisia, saatamme rakastua turhankin helposti unohtaen itsemme sekä omat rajamme. Tällöin käy usein niin, että herkkä kertoo ja antaa itsestään kaiken aivan suhteen alkumetreillä, mitään säästelemättä – ja saattaa tällä uuvuttaa itsensä lisäksi myös toisen.

Olen kokenut, että ihastuessani ja rakastuessani kiintymys toiseen voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Toisaalta nopea rakastuminen saattaa myös sotkea arjen tasapainoa, koska meille herkille on usein tärkeää myös yksinolo ja omat rutiinit. Mikäli omaa aikaa ei jää riittävästi palautumiseen, rakastuminen saattaa uuvuttaa herkän.

Meidän herkkien kannattaakin olla tarkkana, onko toinen samalla tunnetasolla kanssasi sekä arvostaako hän herkkyyttäsi vai haluaako hän ennemmin hyötyä siitä tai kenties muuttaa sinua. Herkän vahva empatiakyky ja halu auttaa altistaa nimittäin usein myös väärinkäytölle. Omista rajoista huolehtiminen on isossa roolissa myös rakkaudessa.

Haasteet kommunikaatiossa: Syvä tunneyhteys voi tarkoittaa, että erityisherkkänä tunnen muiden tunteet hyvin tarkasti, mutta tämä ei aina johda selkeään tai suoraan kommunikaatioon. Me herkät voimme olla niin empaattisia, että emme välttämättä osaa ilmaista omia tarpeitamme ja rajojamme, koska emme halua aiheuttaa toiselle pahaa mieltä tai ristiriitaa.

Lisäksi meille herkille on tyypillistä, että yhteydenpito on usein tiivistä ja edetään nopeasti niin sanotusti syvään päähän. Ja jos tähän kuitenkin tulee alkuhuuman jälkeen pienikin muutos, etenkin toisen osapuolen toimesta, alkaa huoli ja pelko helposti ottaa herkästä vallan – ja tuttu ylianalysointi alkaa; mikä on muuttunut ja miksi? – Onko tuttua?

Haavoittuvuus: Kun erityisherkkä ihminen on luonut syvän tunneyhteyden johonkin toiseen, hän voi kokea itsensä haavoittuvaksi. Jos suhde muuttuu tai tapahtuu jotain, joka uhkaa tätä yhteyttä, se voi tuntua erityisen raskaasti. Koska tunneyhteys on niin syvä, pettymykset voivat tuntua erityisen voimakkailta ja pitkäkestoisilta.

Usein koen ihastumis- ja rakastumisvaiheen jossain vaiheessa pelottavaksi ja todella kuormittavaksi, kun ei vielä oikein osaa luottaa toiseen. Aina on iso riski, että ”taas” sattuu. Rakastuminen voi siis olla sekä kaunista että haastavaa meille herkille sieluille, sillä olemme usein hyvin herkkiä kaikelle, mitä suhteessa tapahtuu.

Oman kokemukseni mukaan monille tämä herkän voimakas intensiteetti ja ylianalysointi ovat olleet liikaa. Ei ole ehkä maltettu antaa aikaa herkälle tai luotu turvallista keskusteluyhteyttä. Moni on suotta pelästynyt myös herkän suuria tunteita ja kovasti kaipaamaa tunneyhteyttä.

Rakastuminen voi siis olla sekä kaunista että haastavaa meille herkille sieluille, sillä olemme usein hyvin herkkiä kaikelle, mitä suhteessa tapahtuu.

Mitä hyötyä syvästä tunneyhteydestä voi olla?

Vaikka nämä haasteet voivat olla vaikeita – etenkin alkuun, (ja omasta kokemuksesta tiedän, että sitä ne välillä ovat) erityisherkät henkilöt voivat myös hyötyä syvästä tunneyhteydestä, sillä se voi johtaa erittäin vahvoihin ja merkityksellisiin ihmissuhteisiin, joissa on aito yhteys ja ymmärrys.

Herkkä antaa toiselle rakastuessaan myös valtavasti hyvää ja sellaista rakkautta, jota harvemmin pääsee kokemaan. Kun alun tunnemyrskystä selviää, herkän kanssa on mahdollisuus aitoon, merkitykselliseen ja syvään parisuhteeseen. Meiltä saa usein sellaista rakkautta ja lämpöä, jonka syvyyttä ei voi ymmärtää, ellei sitä itse koe.

Lempeitä muistutuksia herkälle

Mikäli et koe tulevasi suhteen alkumetreillä ymmärretyksi, kuulluksi tai nähdyksi ja koet, että herkkyys on asia, jota sinun tulee piilotella, olet todennäköisesti väärän henkilön seurassa.
Sinun tehtäväsi on olla herkkyytesi ja itsesi puolella. Tämä on tärkeä muistaa myös silloin, kun rakastumisen taustalla herää tunne, että sinä voisit auttaa, pelastaa tai parantaa toisen.
Huomionarvoista on myös se, että virittyneisyys (kuten tunteellinen elokuva tai mikä tahansa uusi tilanne) lisää herkän ihastumisalttiutta. Jos käsillä on tunteita herättävä tilanne ja siihen yhdistetään vielä herkän kuvittelukyky, saattaa syttyä voimakaskin rakastumisen tunne, jolle ei välttämättä ole sen todellisempaa pohjaa. Kannattaa olla siis tarkkana, millaisessa yhteydessä tunteet heräävät.
Kompastuskivistä tai sisäisestä myllerryksestä huolimatta, rakastuminen on ihana asia eikä sitä kannata herkänkään liikaa pelätä tai varoa. Tärkeä on tunnistaa haasteet, opetella tuntemaan oma herkkyys ja ymmärtää, mistä kaikki monenkirjavat tunteet johtuvat.

Haluatko apua erityisherkkyyden? Tutustu Annukan Lempeämpi valmennukseen ja lataa maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja.

Hyvää oloa voi saada muualtakin kuin lenkkipolulta tai joogasta – Arjen pienet hyvät teot tekevät hyvää auttajalle ja autetulle

Happinaamari tulee laittaa ensin itselle ennen kuin auttaa vieruskaveria. Olemme kenties kaikki kuulleet tämän hätätilanteiden viisaan neuvon, jos ei muuten niin lentokoneen turvaohjeistuksessa. Itsestä pitää huolehtia ensin, jotta on kykeneväinen auttamaan muita – eikä esimerkiksi tuuperru kesken avunavunnon.

Neuvo sopii myös hyvin arkiseen kanssakäymiseen. Jos on jatkuvasti katse läheisten, rinnalla kulkijoiden ja muiden ihmisten hyvinvoinnissa, tulee ennen pitkää havahtumaan omaan pahoinvointiinsa. Havahtuminen voi tapahtua myös myötätuntouupumuksen myötä kuten kävi itselleni. Siksi allekirjoitankin neuvon ja pyrin vaalimaan sitä mahdollisimman hyvin omassa arjessani. Lauseeseen liittyy kuitenkin myös kääntöpuolensa: entä jos unohdumme tuijottamaan liiaksi omaa hyvinvointiamme emmekä näe, mitä tapahtuu ympärillämme?

Jos olen ihan rehellinen (ja kärjistän hieman), käytin useamman vuoden elämästäni silmät ulkomaailmalta suljettuina, happinaamari omalla naamalla. Todennäköisesti tarvitsin tuon ajan toipuakseni myötätuntouupumuksesta ja jaksaakseni jälleen kääntää sydämeni kohti maailmaa ja sen epäkohtia.

Oma hyvinvointi luo perustan, josta käsin voimme toimia muiden parhaaksi.

Jokainen meistä tarvitsee välillä hengähdystaukoja, aikaa itselle ja omalle paranemiselle. Ongelmaksi itseen keskittyminen muodostuu tässä yksilö- ja kulutuskeskeisessä maailmassa, jossa markkinavoimat saavat meidät tuntemaan, että olemme jatkuvasti jotenkin rikkinäisiä, korjaamisen ja itsensä kehittämisen tarpeessa. Tällöin saatamme käpertyä omaan hyvän olon tavoittelemisen kuplaamme sen sijaan, että kokisimme merkitykselliseksi osallistua yhteisen hyvän edistämiseen. Aika, jossa elämme huutaa kuitenkin jälkimmäistä.

Nyt jos koskaan tarvitsemme jokaista, joka haluaa puolustaa yhteisöllisen hyvinvoinnin perusarvoja: tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja inhimillisyyttä. Tarvitsemme herkkiä ja empaattisia ihmisiä näyttämään oikeaa suuntaa; tarvitsemme rohkeita esimerkkejä ja aloitteentekijöitä; tarvitsemme heitä, jotka marssivat mielenosoituksissa; heitä, jotka laittavat itsensä peliin hoitamalla yhteisiä asioita; tarvitsemme arjen sankareita; ja sielun syviä tulkkeja; tarvitsemme myös kannattelijoita ja parantajia, heitä, jotka muistuttavat itsehoivan tärkeydestä ja auttavat meitä kaikkia jaksamaan. Ennen kaikkea tarvitsemme yksilön hyvinvointipuheen rinnalle enemmän puhetta yhteisestä hyvinvoinnista.

Me ihmiset muodostamme tämän kokonaisuuden, jota myös yhteiskunnaksi kutsutaan. Siksi jokaiselle meistä löytyy oma paikkamme, josta käsin voimme vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miltä tulevaisuus tulee näyttämään. Aina ja kaikilla siihen ei ole voimavaroja tai edes mahdollisuutta. Siksi on sitäkin tärkeämpää, että me joilla on mahdollisuus toimia, käyttää ääntämme ja kantaa kortemme yhteisen hyvinvoinnin kekoon emme jätä sitä tekemättä.

Muiden auttaminen – oli kyse kuinka pienistä tai arkisista teoista tahansa – lisää tutkitusti myös omaa hyvinvointia. Se vahvistaa minuutta ja luo yhteyttä toisiin. Kehon ja mielen hyvinvointia voikin lähestyä myös auttamisen näkökulmasta. Aina ei tarvitse mennä lenkille tai joogaan saadakseen hyvää oloa. Muun muassa tutkijat Anne Birgitta Pessi ja Frank Martela (2017) ovat tuoneet esiin, miten myötätunto on myös kehollinen kokemus: sen ansiosta vagushermo aktivoituu ja mielihyvähormonit oksitosiini ja dopamiini lisääntyvät kehossamme.

Happinaamariviittaukseen palaten: ehkä toimintakehotuksen suurin viisaus piileekin sen jälkimmäisessä osuudessa – kyvyssä auttaa toinen toisiamme. Sillä lopulta elämän merkityksellisyys syntyy yhteydestä toisiin ihmisiin. Parantavinta on opetella rakastamaan itseään, mutta merkityksellisintä on laittaa rakkaus kiertämään.

Minne sinä haluaisit seuraavaksi suunnata rakkauttasi? Mitä asioita ja arvoja pidät itsellesi tärkeinä? Mitä haluaisit nähdä ympärilläsi enemmän? Minkälaisen maailman haluaisit jättää jälkeesi? Miltä tuntuisi ottaa ensimmäinen askel tuon tavoitteen suuntaan?

Lähde: Anne Birgitta Pessi & Frank Martela (2017), Myötätuntoista ihmistä ja työelämää etsimässä. Teoksessa Myötätunnon mullistava voima. Jyväskylä: PS-kustannus.

Miltä tuntuisi olla tehoton ja käyttää aikaa johonkin hyödyttömään?

Sisäistetty suorituskulttuuri tarkoittaa sitä, että suorittamiseen ohjaavat ajatus- ja toimintamallit ovat niin automaattisia, ettei niitä sen kummemmin edes pysähdy miettimään saati sitten kyseenalaistamaan.

Vähän niin kuin se, että kävelee lähikauppaan aina samaa reittiä, vaikka erilaisia vaihtoehtoja olisi lukuisia.

Kun suorituskulttuuri on sisäistettyä, suorittaminen tuntuu silloin oikealta tavalta toimia – ja kaikki muut tavat tietenkin vääriltä tai jopa pelottavilta.

Juuri siksi lepo aiheuttaa syyllisyyttä ja tekemättömyys pelkoa siitä, että on laiska ja saamaton.

Silloin sitä ajattelee olevansa vain yhtä hyvä kuin viimeisin suorituksensa. Sitä tuskastuu, jos aikaa menee asioihin, jotka eivät tavalla tai toisella ole jotenkin hyödyllisiä. Sitä antaa kaikkensa ja vähän päälle.

Ja tiedätkö mitä?

Tämä ei ole sinun vikasi.

Maailmassa, jossa ahkeruutta ja tehokkuutta arvostetaan yli kaiken muun ja levonkin ajatellaan olevan palkinto kaikesta tekemisestä, ei ole mikään ihme, että suorittamisen on imaissut itseensä.

Näistä merkeistä tunnistat sisäistetyn suorituskulttuurin

Itsetuntosi perustuu suorituksiin, saavutuksiin ja aikaansaamiseen.
Pelkäät olevasi laiska tai saamaton, jos et ole jatkuvasti tekemässä jotain.
Uskot, että kova työ kyllä palkitaan, kunhan vain yrität tarpeeksi kovaa etkä säästele itseäsi.
Ajattelet hukkaavasi aikaa, jos teet asioita, joista ei ole hyötyä tai joista ei tule konkreettisia tuloksia.
Pidät lopettamista luovuttamisena.
Ajattelet, että lepo pitää ansaita tekemällä ja suorittamalla.
Olet sitä mieltä, että tarvittavaa kehitystä tapahtuu vain epämukavuusalueella sinnittelemällä.
Tunnet kalvavaa syyllisyyttä, jos asetat hyvinvointisi etusijalle.
Mottosi on: ”Ihminen on yhtä hyvä kuin viimeisin saavutuksensa.”

Loppuun hyvät uutiset:

Kun sisäistetyn suorituskulttuurin tunnistaa, sitä vastaan voi alkaa kapinoida.

Parisuhteen haasteet: Miksi kumppanini ei ymmärrä minua? – 3 yleistä kysymystä pariterapiassa

Mitä pariterapiassa kysytään? Pariterapeutit vastaavat.

Hidasta elämää -asiantuntijat, pariterapeutit Eevi Vuoristo ja Marika Rosenborg, vastaavat yleisiin parisuhdetta koskeviin kysymyksiin.

Nämä kolme kysymystä toistuvat pariterapiavastaanotoilla.

1. Miksi kumppanini ei ymmärrä minua?

”Kokemus siitä, ettei tule ymmärretyksi, voi liittyä moneen asiaan. Usein tämä ongelma tulee vastaan kuitenkin, kun suhde on ollut olemassa jo jonkin aikaa ja mahdollinen rakastumiskokemus on muuttunut sitoutuneeseen, toivottavasti rakastavaan suhteeseen.

Vastaus kysymykseen löytyy vain ottamalla asia yhdessä puheeksi: Miksi minulla on tunne, ettei toinen ymmärrä minua? Todennäköisesti tähän liittyy myös havainto siitä, ettei itse ymmärrä toista. Joskus esteenä voi olla toisen tai omat blokit, defenssit tai myös erilainen kommunikaatio tyyli. Toimivaa kommunikaatiota ja toisen syvempää kuulemista voi onneksi myös harjoitella. Parisuhde on tunnesuhde: kun tarpeet tulevat täytetyiksi, on pari myös todennäköisesti tyytyväinen, jopa onnellinen suhteessaan.

Parisuhteessa olisi tärkeää vaalia kiinnostusta toisen ajatuksista, tunteista ja sisäisestä maailmasta. Me olemme itse vastuussa siitä, että kommunikoimme selkeästi ja pehmeästi, mutta siihen emme voi valitettavasti vaikuttaa, miten toinen meidät kuulee. Keskeistä siinä on vilpitön uteliaisuus toisesta ja ymmärrys että suhteessa on kaksi erilaista kokemusta, joiden ei tarvitse olla toisiaan vastaan.

Hyvään parisuhteeseen kuuluu siis uteliaisuus, avoimuus ja samaan aikaan turvallisuus. On helpompaa rakastaa, kun tarpeet ovat yhteisiä ja samanlaisia. Olemme korkeammalla rakkaustasolla silloin, kun pohdimme kysymystä: Rakastanko sinua silloinkin, kun en saa sinulta mitä haluan tai olenko valmis antamaan sinulle jotain, mikä ei ole itselleni tärkeää?”

2. Kuinka saada parisuhde toimimaan?

”Parisuhteen toimivuus on lopulta jokaiselle varsin henkilökohtainen asia: mitä suhteelta kaipaamme?

Parisuhde on tunnesuhde, jossa myös toivomme, että tunnetarpeemme voisivat täyttyä – ainakin pääsääntöisesti. Parisuhteen toimivuudessa tärkeintä on, että molemmat ottavat vastuuta omien tarpeiden ja tunteiden ilmaisemisesta.

Toimiva suhde kysyy avointa ja kunnioittavaa kommunikaatiota kummankin tarpeista sekä asennetta, että toimiva suhde on yhteinen luomus. Läheisyys ei ole mahdollista ilman avoimuutta, mutta aina ei ole helppo määritellä, mitä kaikkea avoimuus tarkoittaa.

Kaikissa parisuhteissa on erimielisyyksiä, ja on tärkeää hyväksyä, ettei niiden tarvitse olla este hyvälle suhteelle. Toisaalta on myös viiisasta erottaa erimielisyydet asioista, joiden varassa ei voi suhdetta jatkaa. Tärkeä kysymys on: Olenko minä sellainen kumppani, jonka toivoisin itselleni? Voinko hyväksyä sen, että erimielisyyden ei tarvitse tulla väliimme, vaan voimme vahvistaa tunneyhteyttä silloinkin, kun emme voi olla samaa mieltä?”

3. Mistä tietää, kannattaako suhdetta jatkaa?

”Tämä on iso kysymys, johon ei lopulta kukaan ulkopuolelta voi vastata. Tällaisia kysymyksiä voi kuitenkin pohtia:

Millaiseksi suhdedynamiikka saa sinut tuntemaan itsesi?
Uskotko, että teidän kummankin tarpeet voivat täyttyä suhteessa suurelta osan ajasta?
Onko suhteessa tilaa ja mahdollista kasvaa yhdessä?
Odotatko että jokin muuttuisi, että voisit voida suhteessa hyvin? Miten todennäköisenä pidät muutosta?
Mitä tunnet tässä kohtaa elämää, tämän ihmisen kanssa?
Koetko rakkautta, sitoutumista tai läheisyyttä? Jos et, niin tunnenko, että sinulla on vielä varaa vaikuttaa niihin vai oletteko liian kaukana jo toisistanne?

Jos olet kahden vaiheilla, kannattaa kokeilla keskustelua toisen kanssa esimerkiksi käyttämällä Parisuhteen keskustelukortteja, jotka voivat avata uudenlaisia keskusteluja ja ymmärrystä toisianne kohtaan. Jos ”keskustelukortti” on jo kokemuksesi mukaan käytetty, kannattaa harkita parisuhteen aikalisää tai pariterapiaa. Voi olla selkeyttävä kokemus jakaa ajatuksia ammattilaisen läsnäollessa. Se voi myös tarjota uudenlaisia tapoja tilanteen parantamiseen.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että isoja päätöksiä ei kannata tehdä kriisin keskellä, mutta aina jos henkinen tai fyysinen terveys on vaarassa, on syytä suojautua. Kaikenlainen muukin väkivalta on huono merkki, jos siihen ei puututa se todennäköisesti toistuu.”

Eevi ja Marika ovat tehneet kolme Parisuhteen keskustelukortit -korttipakkaa, jotka auttavat keskustelemaan parisuhteen ydinkysymyksistä: Parisuhteen keskustelukortit 1 (teemat: mennyt, nykyisyys ja toiveet), Parisuhteen keskustelukortit 2 (teemat: sitoutuminen, avoimuus ja rakkauden teot) sekä Parisuhteen keskustelukortit – Läheisyys ja seksi.

ADHD-arjessa kuormitus on valtaisa, jos asiat yrittää pitää mielessä – Näin saan onnistumisen ja etenemisen tunteita listojen avulla

Olen Juliska Haapanen-Kallio, ikuinen taivaanrannan maalari varpaat savessa itseään ja ihmisyyttä etsimässä. Opetellut sekä luopumista että hyväksyntää, kuitannut monet kivut naurulla. Kohtaaminen hetkessä, yhdessä nauraminen, itkeminen ja joskus kiroaminen ovat sekä voima että elämän suola. Vahvasti elän todeksi, että kun tässä maailmassa huutaa apua, jostain löytyy se, joka juuri siinä kohdassa auttaa. Kokemusasiantuntiutta eläinlääkäriyden lisäksi äitiydestä, biologisesta lapsettomuudesta, ADHD:sta, häpeästä, vaihdevuosista, pitkästä parisuhteesta, kropasta joka pettää ja päästä joka brakaa.

Katselen tyhjän talouspaperihylsyn läpi elämääni. Mitä näen, näen selvästi. Muuta en sitten näekään. Askel, ääni, tuoksu – ja bim! Fokus on vaihtunut, edellinen kohde unohtunut ja samoin kuin sata edellistäkin. Keskeneräisiä projekteja kaikkialla, niin aloitettuja huippusuunnitelmia kuin unohtuneita arjen asioita. Sivusta katsoen varmasti aika kaoottista ja joskus saattaa tulla sama mieleen itsellenikin.

Listat arjen apuna

Arki on kuitenkin jotenkin handlattava ja projektit hoidettava. Kaikkea ei voi, eikä saa, mahdollisen elinkumppaninkaan vastuulle tuupata. Jos asiat koittaa pitää mielessä, on kuormitus valtaisa. Muistaminen kannattaakin ulkoistaa: kirjoitetut listat ja/tai talletetut äänitiedostot. Jonkin verran äänitän muistiinpanoja puhelimella myöhempää kirjoittamista varten. Puhelimen Keep-sovelluksessa on minulla pysyvämpiä listoja, kuten tarkasta viikoittain, kuukausittain tai vuosittain.

Viikottain-listalla ovat laskut, seuraavan viikon kalenterimerkintöjen tarkistus, lintujen siemenet, työpalaverien varaukset ja muutama muu juttu, kuukausittain vaikkapa hierojan varaus, vuosittain hammaslääkäri. Osa jutuista on pieniä ja tiheästi toistuvia, osa harvoin tapahtuvia, monet suurempien kokonaisuuksien osia, osa pakkopullaa, joillakin jutuilla on deadline, osa on pelkkiä ideoita joskus myöhemmin pyöriteltäväksi.

Itse käytän eniten arjessa ihan käsin kirjoitettuja muistiinpanoja ja listoja, joita kirjoitan vihkoon, joskus tyhjän kirjekuoren taakse tai pahimmillaan kämmenen sisäpinnalle. Olen yrittäjä, toimin asiantuntijatehtävissä, olen äiti, omistan useamman lajisia eläimiä, olen sivutoimisesti metsätalousyrittäjä. Minun päivässäni riittää siis listoja.

Tuntuu hyvältä saada asioita tehtyä

Listat ovat palkitsevia. On mukavaa saada merkata jokin asia tehdyksi. Listalle kannattaa pilkkoa asiat riittävän pieniksi, jotta saa onnistumisen tunnetta ja näkee, että jokin oikeasti etenee eikä huku pelkkään sekoiluun. Samoin tämä varmistaa, ettei jokin oleellinen juttu jää sitten kuitenkin pelkän muistin varaan. Kotoisa esimerkkini on pyykinpesu.

Meillä on kahdessa eri paikassa pyykkikone, ja toisessa niistä pesen vain koirien petejä ja työhaalareita. Jos listallani on pelkät pyykit, unohdan koiranpetit pestyinä koneeseen ja saatan sitten peseskellä niitä aika pahalle haisevina useita kertoja peräkkäisinä päivinä, kun en ole muistanut käydä ripustamassa kuivumaan. Listalla lukeekin siten myös koiranpetit pyykkien lisäksi.

Listojen siivous auttaa huomaamaan, mitä ei oikeasti tarvitse tehdä

Jos jokin asia roikkuu listalta seuraavalle vain eteenpäin siirrettävänä, kannattaa jossain vaiheessa miettiä, olisiko sille hyvä tehdä sama kuin niin ihanalle mutta kaapissa viisi vuotta lojuneelle vaatteelle: pois vaan! Joskus listalla roikkuvasta asiastakin on vaikea luopua, mutta välillä on tarpeen hyväksyä, että tämä asia ei ole lopultakaan minulle niin tärkeää, että saisin tätä tehtyä.

Välillä keskustelen puolisoni kanssa listojen sisällöstä. Priorisoimme yhdessä isompia projekteja. Tämä on erityisen tärkeää saadessani aivan mahtavan kuningataridean, joka tietysti pitäisi toteuttaa ihan heti. Puoliso toteaa, että hyvä idea, mutta tehdään ensin tämä ja tämä ja sitten mietitään uuden toteutusta.

Huomattavasti on edetty siitä, kun hän hammasta purren koitti saada päätökseen kaikki aloittamani projektit. Vinkiksi idearikkaiden ihmisten elämänkumppaneille: kaikkia ideoita ei kannata ottaa työn alle ihan yksillä puheilla, mutta niiden esittämisestä suuttuminen ei myöskään auta.

Vedä rajat ja arvosta itseäsi jyräämättä muita – Näin onnistut olemaan lempeän jämäkkä

Myös lempeä voi olla jämäkkä – nämäkään kaksi eivät poissulje toisiaan, eikä jämäkkyys ole synonyymi itsekkyydelle.

Jämäkkyydessä on kyse taitolajista, jota voi ja kannattaa harjoitella sekä kehittää. ”Jämäkkyystaitoihin liittyy kyky itsensä ilmaisemisesta ja omien toiveiden esille ottamisesta ystävällisesti, rakentavasti ja määrätietoisesti”, kirjoittaa Ronnie Grandell teoksessaan Itsemyötätunto.

Jämäkkyys on sekä itseä että toista kunnioittava tapa kommunikoida ja viestiä itseensä liittyvistä asioista, ilman että loukkaa muita tahallisesti. Jämäkkyys on vastuunottoa omasta elämästä ja rohkeutta seistä itsensä puolella.

Jämäkkyys ei tarkoita toisen jyräämistä, vaan se on vuorovaikutustapa, jolla otetaan huomioon molempien osapuolien tarpeet, toiveet ja tunteet. Se ei ole vuorovaikutustyylinä passiivinen eikä aggressiivinen, vaan enemmänkin rauhallisen vahva.

Jämäkkyys on taito, jota olen itse opetellut omasta tahdostani, mutta myös pakon sanelemana, kun on ollut pakko puolustaa omia oikeuksia ja rajoja. Jämäkkyyden perusarvona on ajatus, että itseä voi puolustaa lujan lempeästi, ilman aikomusta loukata toista ihmistä tai hänen rajojaan.

Omien rajojen tunnistaminen, niiden puolustaminen ja oman itsensä arvostaminen ovat kaikki olennainen osa jämäkkyyden harjoittelua. Jämäkkyys on vastuunottoa omasta elämästä ja rohkeutta seistä itsensä puolella.

Myös lempeä voi olla jämäkkä – nämäkään kaksi eivät poissulje toisiaan.

Miten puolustaa omia rajoja ja sanoa ei?

Yksi tärkeimmistä asioista jämäkkyydessä ja itsesi puolella olemisessa on oppia asettamaan terveitä rajoja, joiden tarkoituksena on suojella sinun hyvinvointiasi. Ne antavat selkeyttä, vapautta ja tilaa ympärillesi.

Koska omat lähtökohtani ovat uupumisen ja sairauksieni vuoksi sellaiset kuin ovat, rajoja on ihan pakko vetää ja niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota, tai omat voimat loppuvat hyvin nopeasti.

Vielä joitain vuosia sitten minulta puuttui hyvinvointiani tukevat ja suojelevat rajat lähes kokonaan. Enemmän minulle merkitsi se, kuinka paljon sain aikaan, miten tehokas olin ja miltä minä sekä elämäni näyttivät ulospäin. Rajoja ei siis ole aina tehty rikottavaksi, vaan niitä tulee myös vaalia ja kunnioittaa. Joskus rajojen asettaminen on jopa tehokkuutta tuottavampaa.

Jämäkkyyteen kuuluu ein sanominen ja sen opettelu. Grandellin viisaita sanoja lainaten: ”Kun sanon ei jollekin, en sano ei pyytäjälle – ja samalla sanon kyllä, jollekin sillä hetkellä tärkeämmälle.” Ein sanomisen ei ole myöskään tarkoitus loukata, ja sen voi sanoa monella eri tavalla: empaattisesti kieltäytymällä, uudelleen järjestämällä tai kieltäytymisen syyn ilmoittamalla.

Ja muistathan, että vaikka kieltäydyt henkilön pyynnöstä, et torju pyytäjää ihmisenä. Et tuhoa toista sanomalla ei. Hän saattaa turhautua, pettyä tai suuttua, mutta ei tuhoutua. Eikä maailma kaadu. Muista kuitenkin olla jämäkkä kunnioittavasti ja myötätuntoisesti.

Kannattaa myös muistaa, että ne, jotka eivät pidä siitä että asetamme rajojamme, ovat todennäköisesti niitä, jotka ovat hyötyneet, kun rajoja ei ollut. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Itse usein pysähdyn tässä kohtaa pohtimaan, mitä hyvää tällaiset ihmiset tuovat elämääni ja olisiko heistä parempi ehkä päästä eroon tai ainakin ottaa etäisyyttä, vaikka se ensin tekisikin kipeää.

Itseni puolella olemisen ei pitäisi olla keneltäkään pois, vaan päinvastoin: kun minä huolehdin itsestäni, myös lähelläni olevat ihmiset saavat enemmän.

Itseä voi puolustaa lujan lempeästi, ilman aikomusta loukata toista ihmistä tai hänen rajojaan.

Miten jämäkkyyttä voi harjoitella?

Kun ensin mietit, suunnittelet ja harjoittelet jämäkkyyttä sekä ein sanomista etukäteen, sinun on helpompi olla itsesi puolella, kun todellinen tilanne osuu kohdalle. Tehdään pieni harjoitus. Pohdi ja vastaa mielessäsi tai pysähdy kirjoittamaan vastaukset.

Millaisessa tilanteessa haluaisit olla jämäkämpi?
Mitä siitä seuraa, jos et tee asialle mitään, eli et ole jämäkämpi?
Mikä estää sinua olemasta jämäkämpi?
Mitä voisit sanoa? Millä äänensävyllä?
Millaisen asennon otat? Miten lähestyt?
Miten rauhoitat itseäsi, jos tilanne alkaa ahdistaa?
Miten todennäköisenä näet, että onnistut ja miksi? Arvioi asteikolla 1–10.

Kun olet vastannut kysymyksiin, voit halutessasi rau hassa harjoitella tilannetta etukäteen esimerkiksi peilin edessä, mielikuvissa tai luotettavan henkilön kanssa.

Tämä on ote kirjastani Matka itsesi puolelle.

Puolisoni menetys näytti, mikä elämässä on aidosti tärkeää – Näin opin erottamaan tärkeät asiat turhista

Jos olisit kertonut minulle muutama vuosi sitten että rakkaan kuolema on kokemus joka opettaa ihmiselle jotain hyvin olennaista elämästä ja elossa olemisesta, en olisi uskonut.

Kesällä 2024 puolisoni Markus kuitenkin kuoli syöpään. Neljän ja puolen vuoden ajan kuljimme rohkeasti kohti kaikkea hyvää, syövästä huolimatta. Suurensimme hienoja ja hyviä hetkiä, menimme hetkeen sisään, maistelimme ja täytimme piripintaan elämän jonka yhdessä saimme. Teimme retkiä, kokeilimme ja koimme uusia juttuja. Laitoimme yhdessä ruokaa ja teimme paljon omin käsin muitakin asioita. Minä maalasin ja Markus teki sarjakuvaa. Katsoimme YouTubesta suosikkikanaviamme, leikimme ja nauroimme. Valtasimme alaa hyvälle ja kavensimme syövän tilaa elämässä. Kun ei tiedä kuinka paljon yhteistä aikaa on, jokaisella yhteisellä hetkellä on suuri arvo. Neljän ja puolen vuoden syöpämatka yhdessä on jälkikäteen ajateltuna paitsi rakas muisto myös katkeransuloinen kokemus.

Hyvä kysymys: mikä on minulle elossa?

Tajusin että kun on minun aikani lähteä haluan tietää sydämessäni kolme asiaa. Haluan tietää että olen elänyt omana todellisena itsenäni, tehnyt todeksi sen kuka syvimmiltäni olen. Haluan tietää että olen saanut oikeasti rakastaa sekä tulla rakastetuksi. Haluan myös tuntea että olen ollut todella elossa ajan jonka sain. En halua ajatella että annoin elämän valua sormien lävitse tai antaa liikaa tilaa väistämättömille vastoinkäymisille. Tämä ei tarkoita surun kieltämistä, vaan kykyä elää sekä ja että, yhtä aikaa hienojen ja kauniiden sekä haastavien asioiden kanssa.

Markuksen kuoleman jälkeen en ole halunnut unohtaa näitä oivalluksia joten päätin että tästä eteenpäin havainnoin tarkemmin mikä on minulle elossa, ja myös mikä ei. Josta sitten mieleen pulpahti kysymys: “Onko X minulle elossa vai kuollut?”.

Hyvä kysymys paljastaa metsän puilta, auttaa kiteyttämään tilanteen, on ikään kuin kanuuna joka murtaa epämääräisyyden linnoituksen muurin ja sen alla piilevän olennaisen aarteen. Elossa vai kuollut tuntui tällaiselta kysymykseltä, kysymykseltä joka voisi auttaa minua uuden rakentamisessa eteenpäin ja myös keskittymään entistä enemmän olennaiseen. Auttaa tunnistamaan asioita, ihmisiä, sisältöjä, projekteja jne jotka ovat minulle elossa ja rakentavat elämää edellä mainittujen peruskivien päälle.

Loppuelämäni tavoite on nyt selvä

Tunnistat ehkä tunteen työpalaverissa kun tiedät sisimmässäsi että et ole enää kiinnostunut asiasta joka sinua aikaisemmin innosti, et saa tilanteesta, asiasta tai siihen liittyvistä ihmisistä samaa kuin ennen irti? Sisälläsi ei ehkä liiku mikään. Tai kun kävelet taidenäyttelyssä ja jotkut teokset pakottavat sinut pysähtymään kun taas toisten ohi voit rauhassa kävellä, ei kiinnosta juuri lainkaan? Tai kun matkustat uuteen maahan jossa et ole koskaan aikaisemmin käynyt ja jo lentokentällä sinut täyttää odotuksen tunne, mitä uutta ja hienoa mahtaa olla edessä?

Uskon että meillä jokaisella on kyky havaita mikä itselle on todella elossa, nämä jutut vain saattavat olla piilossa arjen rutiinien tai oman autopilotin alla. Uskon myös että voimme vahvistaa elossaolon havainnoinnin taitoa ja sitä kautta omaa syvän ja hyvän elämän kokemusta tunnistamalla näitä hetkiä ja niiden taustalla vaikuttavia elementtejä paremmin. Voimme myös oppia maistelemaan kokemuksia entistä syvemmin, painautua niihin sisään, ja päästä omaan elämään jollain erilaisella, uudella ja ehkä entistä syvemmällä tavalla mukaan.

Kauneus on minulle tällä uuden elämän tutkimusmatkalla nykyään kauniimpaa. Uskon että elossa olon kysymys ja kokemus on yksi vaikuttava tekijä miksi näin. Suru on tullessaan intensiivistä edelleen. Surun päivien intervallit ovat kuitenkin harventuneet, arvostus ja kiitollisuus elämää kohtaan on kasvanut. Ohjaudun kohti kiinnostusta ja itselle tärkeitä asioita luontevammin, kohti elämää joka tuntuu psykologisesti minulle aidosti rikkaalta.

Mietin että ehkäpä näillä kokemuksilla ja ajatuksilla, niiden dokumentoinnilla, elossa vai kuollut -kysymyksellä ja tutkimusmatkalla kohti syvempää elossa olon kokemusta voisi olla arvoa paitsi itselleni, myös muille. Tervetuloa matkalle mukaan.

Mikä sinulle on juuri nyt elossa?

Lisätietoja minusta löydät verkkosivuiltani.

Onko sinulla ujo hermosto? – Tätä se tarkoittaa käytännössä

Kävelet ystäväsi kanssa vaellusreittiä metsässä, kun huomaatte polun vieressä puskan heiluvan. Säpsähdät ja pysähdyt vaistomaisesti. Ehdit käymään mielessäsi lävitse mahdollisia petoeläimiä sudesta karhuun. Ystäväsi sen sijaan on jo ehtinyt kurkistamaan puskaan ja sitä ravistellut eläin on ehtinyt paeta.

Myöhemmin illalla vietätte aikaa vaellusreitin hotellilla, kun seuraanne liittyy yhtäkkiä kaksi sinulle ennestään tuntematonta henkilöä. Menet hetkeksi lukkoon, etkä tiedä mitä sanoa. Kun sinä vielä mietit oikeita sanoja ja juuri tapahtuneen muutoksen merkitystä, ystäväsi on jo ehtinyt esittäytymään ja kysymään seuraanne liittyneiden henkilöiden nimiä.

Ekstrovertin ja introvertin erot

Edellisen kuvauksen perusteella ystäväsi on ekstrovertti, joka innostuu herkästi uusista asioista. Yksi ekstroverttiyden ominaispiirteistä on myös seurallisuus. Ekstrovertille uudet ihmiset ja sosiaaliset tilanteet ovat täynnä mahdollisuuksia. Ekstrovertti ihminen onkin seurallinen ja avoin sosiaalisissa tilanteissa. Hän
tuntee vetoa sosiaalisiin tilanteisiin ja usein tylsistyy yksin ollessaan. Ekstrovertti on myös elämyshakuinen; ilman pientä riskiä ja jatkuvia virikkeitä elämä tuntuu tylsältä.

Edellisen kuvauksen perusteella sinä olet puolestaan introvertti, joka ei niin herkästi innostu uusista asioista. Yksi introverttiyden ominaispiirteistä on myös ujous. Introvertti ihminen ei ole seurallinen, vaan usein ujo ja varautunut. Ujolle ihmiselle uudet ihmiset ja sosiaaliset tilanteet ovat lähtökohtaisesti riskejä. Introvertti ei myöskään tunne vetoa sosiaalisiin tilanteisiin, vaan kuormittuu niissä. Introvertti nauttii yksinolosta, eikä tylsisty ilman jatkuvia virikkeitä, vaan jopa tarvitsee aikaa matalavirikkeisessä ympäristössä palautuakseen.

Suhtautuminen muutoksiin kertoo temperamentista

Kehityspsykologiassa ajatellaan, että ihmisen temperamentin ydin on siinä, miten hän suhtautuu muutoksiin. Jokainen muutos voi olla mahdollisuus tai riski. Yhtä lailla jokainen uusi sosiaalinen tilanne voi olla mahdollisuus tai uhka.

Ujous onkin tieteellisen määritelmänsä mukaan varautunutta suhtautumista uuteen tai yllättävään sosiaaliseen tilanteeseen. Se ilmenee kokemuksen ja käyttäytymisen tasolla hetkellisenä salpautumisena. Jos esimerkiksi törmäätte ystäväsi kanssa vaellusreitillä karhuun, molempien ensireaktio on pysähtyä. Pysähdytte molemmat automaattisesti uhan edessä, jotta karhu ei huomaisi teitä.

Ujouteen liittyvä salpautuminen on sukua samalle mekanismille. Se on automaattista taipumusta pysähtyä pohtimaan sosiaalisessa tilanteessa tapahtuvan muutoksen merkitystä ennen toimintaa. Ujouteen liittyvä salpautuminen johtuu ujon yksilön autonomisesta hermostosta.

Hermoston ujous näkyy käytännössä näin

Hermoston erilainen virittyneisyys ilmenee korkeampana sydämen sykkeenä, verenpaineena ja ihon sähkönjohtavuutena sekä suurentuneina pupilleina ja suurempina veren stressihormonitasoina stressaaviksi koetuissa sosiaalisissa tilanteissa. Psykofysiologisissa tutkimuksissa on myös havaittu, että ujot pikkulapset reagoivat herkästi ja voimakkaasti esimerkiksi uusiin ja yllättäviin ääniin.

Herkkyys ärsykkeille kypsyy sosiaaliseksi reaktioherkkyydeksi päiväkoti-ikään mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että yllättävän äänen sijaan lapsi alkaakin reagoida herkästi uusiin ja yllättäviin sosiaalisiin tilanteisiin. Esikouluiässä uudet ja yllättävät äänet eivät enää herätä yhtä suurta hermostollista vastetta, vaan eskarilaisen salpautumisreaktio laukeaa herkemmin esimerkiksi tuntemattomasta uudesta ihmisestä. Yllättäviä ääniä säikähtävästä vauvasta kasvaa siis vieraita aikuisia arasteleva pikkukoululainen.

Jos koet olevasi ujo, se tarkoittaa, että aivosi ovat virittyneet tulkitsemaan sosiaalisissa tilanteissa tapahtuvia muutoksia uhiksi ja pysäyttämään toiminnan hetkeksi, jotta voit miettiä rauhassa muutoksen merkitystä, ennen kuin toimit. Käytännössä salpaudut hetkeksi ja menet herkästi lukkoon, jos sosiaalisessa tilanteessa tapahtuu jokin muutos. Muutos voi olla seuraan liittyvä uusi ihminen tai jopa muutos keskusteluilmapiirissä; jos keskustelun sävy muuttuu vaikkapa vakavasta vitsailevaan.

Ujous voi tuntua taakalta, mutta siinä on myös vahvuutensa

Ujous voi ajoittain tuntua taakalta, jos tuntuu siltä, että sosiaalisissa tilanteissa ei pysty olemaan oma itsensä ja tuomaan esiin sosiaalisia kykyjään. Se voi tuntua ikävältä erityisesti tilanteissa, joissa ensivaikutelmat ovat tärkeitä, kuten työhaastattelussa tai treffeillä.

On kuitenkin tärkeä muistaa, että ujon ihmisen hermostollinen reaktio kätkee sisäänsä myös tärkeitä vahvuuksia. Ujon hermosto on virittynyt huomioimaan sosiaalisia riskejä. Tämä vuoksi ujo lapsi reagoi usein ennakoivasti sosiaalisiin rangaistuksiin ja haluaa noudattaa ympäristön sääntöjä. Ujo yksilö onkin usein tunnollinen ja yhteistyöhaluinen, ja hänen on helppo sopeutua yhteiskunnan sääntöihin. Hän on usein harkitsevainen ja tekee ja vastuullisia päätöksiä.

Sosiaalisissa tilanteissa ujous antaa aikaa pohtia tilanteen merkitystä syvemmin, ennen reagoimista. Onkin hyvä muistaa, että kaikkiin piirteisiin, myös ujouteen liittyy vahvuuksia ja haavoittuvuuksia. Sen sijaan että näkisit ujoutesi rajoitteena, on hyvä oppia näkemään se myös voimavarana. Kun opit ymmärtämään omaa ujouttasi tästä näkökulmasta, ujous alkaakin tuntua enemmän voimavaralta ja vähemmän taakalta.

Lisää kiinnostavaa tietoa ujoudesta, persoonallisuudesta, introverttiydestä sekä omien vahvuuksien tunnistamisesta ja käyttöön ottamisesta voit lukea Jonin Rohkaisukirja ujoille -kirjasta.

Kun tuntuu siltä, ettei mihinkään voi luottaa – Nämä lauseet kannattelevat silloin

Kun elämä koettelee, nämä kolme kannattelevaa uskomusta luovat levollisuutta. Ne auttavat tuomaan sisäiseen ääneesi kauniita sävyjä.

1. ”Minun on turvallista luottaa”
Luottamus on sitä, että opettelet lepäämään turvan tunteessa. Ristiriitaista kyllä, luottaminen voi tuntua pelottavalta. Kun hellität huolehtimisesta, saatat tuntea olosi haavoittuvaksi.

Luottamus laskee suojamuurit – mutta samalla saat yhteyden itseesi ja elämään ympärilläsi. Vähitellen löydät turvan kehostasi, hengityksestä ja uusista uskomuksista: ne toimivat kuin peruskallio. Anna itsellesi lupa luottaa.

Mikä ajatus auttaisi minua luottamaan?

2. ”Minä luotan minuun”
Luottamus vahvistuu, kun valitset sisäiselle äänellesi uusia tarinoita vanhojen kuluneiden sijaan. Alat tarkkailla ajatuksiasi tietoisemmin. Lytistävää sisäistä kriitikkoa ei ole pakko uskoa.

Sisäinen ääni on tukirakenne, joka kantaa vaikeilla hetkillä. Se voi kohottaa sinut korkeammalle kuin uskoisitkaan. Sinä voit olla itsesi paras kannattelija, sillä olet aina itsesi kanssa.

Mitä voimalausetta tarvitsen juuri nyt?

3. ”Minulla on aina tarpeeksi”
Luottamus auttaa näkemään elämän runsauden. Uskot, että sinulla on aina riittävästi sitä, mitä tarvitset. Tunnet sisimmässäsi, että se mitä olet vailla, löytää tien luoksesi.

Estääkö jokin sinua luottamasta runsauteen? Lakkaa vastustelemasta. Huomaa, mitä kaunista ja hyvää elämässäsi on. Kun katsot avoimin silmin, mitä elämä haluaa tarjota, saat koko ajan enemmän – ja voit ottaa vastaan täysin sydämin.

Mitä kaikkea minulla on riittävästi juuri nyt?

Lisää kannattelevia viestejä löydät Katri Syvärisen korttipakasta Elämä kantaa – luottamuksen kortit.

Kontrolloitko ja ylianalysoitko tunteitasi? – Näin opit hyväksymään ikävätkin tunteet ja ottamaan ne vastaan lempeydellä

Tunteet ovat valtavan iso osa meitä. Ne täyttävät vahvimmillaan jokaisen mielen ja sielun sopukan ottaen haltuun sekä sydämen että järjen.

Niitä voidaan kutsua osuvasti kehon kieleksi. Niillä on yhteys siihen, miten hyvin tunnemme itsemme. Kun kipeimpienkin tunteiden kanssa oppii olemaan sovussa, tulee matkastakin kevyempi kulkea ja omaan itseen on helpompi alkaa luottamaan.

Lempeys itseä kohtaan on todella tehokas työkalu vaikeiden tunteiden käsittelyyn: kun olemme myötätuntoisia itseämme ja tunteitamme kohtaan, myös emotionaalinen joustavuus lisääntyy. Tutkimuksetkin osoittavat, että itseensä lempeästi suhtautuvilla on taipumus kokea vähemmän negatiivisia tunteita, kuten pelkoa, ärtyneisyyttä, vihamielisyyttä ja huolestuneisuutta, kuin niillä, joilta puuttuu lempeys itseä kohtaan.

Elin vuosien ajan peläten ja kontrolloiden tunteitani, jotka tuntuivat epämukavilta. Sen sijaan pakonomaisesti tavoittelin hyvän olon tunteita – kuitenkaan niitä aidosti saavuttamatta.

Olen puhunut usein omien terapeuttieni kanssa tunteiden hyväksymisen tärkeydestä ja siitä, miten kontrollin tunteesta on hyvä oppia hellittämään ja päästää irti tarpeesta ratkaista ”ongelma” eli saada heti ikävältä tuntuva tunne katoamaan. Toipuvalle ylisuorittajalle ja valtavan tunne-elämän omaavalle erityisherkälle tämä ei ole ollut kaikkein helpoin askel ottaa.

Jokaisen oivaltavan askeleen myötä matkani tältäkin osalta kuitenkin etenee. Tunteiden ylianalysointi ja asioiden märehtiminen ovat silti luonteelleni tyypillinen tapa toimia. Nämä toimintamallit ovat nimenomaan tapoja vältellä hankalien tunteiden kohtaamista ja yrittää muuttaa tilannetta haluamallaan tavalla.

Lempeys itseä kohtaan on todella tehokas työkalu vaikeiden tunteiden käsittelyyn: kun olemme myötätuntoisia itseämme ja tunteitamme kohtaan, myös emotionaalinen joustavuus lisääntyy.

Miten ikävältä tuntuviin tunteisiin voi suhtautua?

Ensimmäinen askel onkin tunnistaa omat tutut (ehkä jopa kulttuuristamme opitut) toimintamallit, ja vasta sitten niitä voi alkaa vähitellen muuttamaan.

Olen vuosien saatossa virheellisesti oppinut, että tietyt tunteet ovat lähtökohtaisesti aina huonoja ja niiden tunteminen kertoo minusta jotain ikävää. Sen takia niistä on pitänyt päästä nopeasti eroon, enkä ole tahtonut kohdata niitä kunnolla.

Tavallisimmin ongelma ei kuitenkaan ole itse tunteessa, vaan jossain syvemmällä. Tutkimusten mukaan tietoinen pyrkimys tukahduttaa ei-toivottuja ajatuksia ja tunteita näyttäisi päinvastoin vahvistavan niitä.

Nyt olen ymmärtänyt, että eniten itseään auttaa sillä, että ensin vain pysähtyy sekä tunnistaa ja nimeää tuntemansa tunteet ja sitten pyrkii hyväksymään ne, sellaisena kuin ne ovat, vaikka kuinka tuntuisi pahalta. Suhtautuu niihin enemmänkin uteliaisuudella ja myötätunnolla tuomitsemisen sijaan.

Lempeys itseä kohtaan auttaa heikentämään negatiivisten tunteiden otetta, mutta on tärkeää pitää mielessä, että se ei myöskään sysää negatiivisia tunteita vältellen syrjään.

On hyvä kuulostella, mitä tunteet yrittävät kertoa tai mitä ajatuksia ne herättävät, samalla antaen niiden tulla, olla ja mennä, kuten pilvet taivaalla tai ajelehtiva lehti veden pinnalla. Sen enempää pakottamatta tai puskematta niitä suuntaan tai toiseen.

On hyvä kuulostella, mitä tunteet yrittävät kertoa tai mitä ajatuksia ne herättävät, samalla antaen niiden tulla, olla ja mennä, kuten pilvet taivaalla.

Kun olen rehellinen itselleni tunteistani ja heikkouksistani, annan lempeydelle enemmän tilaa kasvaa. Hyväksyn itseni sellaisena kuin kussakin hetkessä olen. Antaa itkun tulla, jos siltä tuntuu. Tunteita saa näyttää ja niistä saa puhua. Aina ei tarvitse esittää reippaampaa kuin on.

Minulle tärkeä oivallus on ollut se, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka olen tunteet sellaisenaan kohdannutkin. Eikä minussa ole mitään vikaa, vaikka tunnen mitä tunnen. Olen opetellut antamaan tunteille tilaa ja samalla hoitamaan niitä. Luomaan turvallisen tilan, jossa kohdata ei-toivotut tunteet myötätunnolla ja rakkaudella.

Miten tunteita voi käsitellä?

Itselläni on viime vuosina ollut pinnalla monenlainen kirjo erilaisia tunteita. On ollut iloa, kiitollisuutta ja ylitsepursuavaa innostusta, mutta myös pettymyksen ja mielipahan tunteita sekä ahdistusta ja pelkoakin. Masennuksen hetkiltäkään ei ole sairauksien keskellä vältytty.

Jokaisella meillä on oma tapamme käsitellä tunteitamme. Itselleni tärkeitä tunnetyöskentelyn muotoja ovat muun muassa kirjoittaminen, jooga, yksinolo ja luonnossa liikkuminen. Lisäksi juttutuokio ja tunteiden reflektointi luottoystävän tai äitini kanssa auttavat selkeyttämään ja jäsentämään tilannetta oman pään sisällä. Terapia on sellainen turvallinen paikka, jossa pääsen käsittelemään tunteitani – etenkin niitä vaikeampia.

Erityisherkkyyteen liittyy vahvasti rikas tunne-elämä ja suuret tunteet. Sen takia elän elämää suurella sydämellä ja jokin tunne tai tunnetila saattaa käsittelemättömänä jäädä vaivaamaan pitkäksikin aikaa. Joskus tekee hyvää vain antaa niiden mennä, joskus niiden kohdalle kannattaa hetkeksi pysähtyä. Toisinaan paras lääke on aika. Muistutan itseäni usein lempeästi siitä, että kaikista tunteista kannattaa olla kiitollinen, sillä ne kertovat, että olen elossa.

Itselleni tärkeitä tunnetyöskentelyn muotoja ovat muun muassa kirjoittaminen, jooga, yksinolo ja luonnossa liikkuminen.

Mitä ovat tunnetaidot?

Tunnetaidot kertovat siitä, miten toimimme tunteidemme kanssa. Kun sinulla on kyky tunnistaa, käsitellä ja ilmaista tunteitasi, sinulle muodostuu sisäinen turvallisuudentunne, terveet rajat ja kunnioittava suhtautuminen itseen ja toisiin.

Tunnetaidot tukevat silloin, kun kohtaat kaiken sen, mitä ympäristössä, itsessäsi ja toisissa tapahtuu. Tunnetaitojen kehittäminen on elämänmittainen oppimatka, johon kannattaa suhtautua uteliaisuudella ja lempeydellä. Jokainen kohtaaminen, ihmissuhde ja tunnetila toimii tämän hetken harjoittelupaikkana.

Jokapäiväisiin tunnetaitoihin kuuluu tunteiden tunnistaminen, niiden hyväksyminen ja niiden kanssa toimiminen. Parhaimmillaan tunteet ovat meille voimavara, jos osaamme toimia niiden kanssa sovussa. Kun opit tuntemaan tunteesi, opit ymmärtämään ja hyväksymään ne paremmin – samoin ymmärrys itsestäsi syvenee.

Lisää tunteiden kohtaamisesta lempeydellä ja tunnetaidoista löydät kirjastani Matka itsesi puolelle.

Kun kumppanin käytös nostaa tunnelukot pintaan – miten toimia viisaasti?

Tunnelukkoa voidaan kutsua haitalliseksi ajatukseksi, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee itsensä ja muut ihmiset. Tunnelukon syntyperä on usein lähtöisin jo lapsuudesta, jossa jokin emotionaalisista perustarpeista, kuten rakkaus, hyväksyntä tai turvallisuus eivät ole täyttyneet yksilön tarpeisiin nähden riittävästi. Tunnelukkoihin liittyvät haasteet näkyvätkin erityisesti ihmissuhteissa ja siksi juuri kumppanimme saa tunnelukkomme usein pintaantumaan.

Annan esimerkin eräästä tunnelukosta:

”Leena on kohdannut parisuhteissaan toistuvasti tilanteita, joissa hän pelkää, että hänet jätetään tai, että häntä ei rakasteta tarpeeksi. Leenan kumppanin viettäessä aikaa omien ystävien kanssa tai tehdessä ylipitkiä työpäiviä, Leena tulkitsee, ettei kumppani välitä hänestä tarpeeksi. Leena ajattelee, että kumppani priorisoi aikaansa mieluummin häntä tärkeämpiin asioihin. Tämän takia Leena alkaa takertua kumppaniinsa entistäkin tiukemmin ja varmistelee jatkuvasti, että rakastaahan kumppani häntä yhä. Leena on alkanut myös kontrolloida kumppaninsa ajankäyttöä ja menemisiä. Kaikki tämä alkaa luonnollisesti ahdistamaan Leenan kumppania”.

Tässä esimerkkitapauksessa kyse voisi olla hylkäämisen tunnelukosta, jonka juuret saattavat olla hyvin pitkällä Leenan historiassa. Ehkä Leena ei ole saanut lapsena tarvitsemaansa huomiota ja hoivaa. Tai ehkä Leenan vanhemmat ovat olleet emotionaalisesti etäisiä tai arvaamattomia. Nämä kokemukset ovat jääneet ikäänkin elämään Leenan kehoon ja mieleen.

Meillä jokaisella on todennäköisesti jokin tai joitakin tunnelukkoja elämässämme. Nämä voivat johtaa väärinymmärryksiin, riitoihin ja epävarmuuteen parisuhteessa.

Tässä muutamia vinkkejä siihen, miten voit toimia, kun tunnelukkosi aktivoituvat parisuhteessa:

Tietoisuus tilanteesta – Kysy itseltäsi mitä tunnen juuri nyt ja mistä se voisi johtua. Miksi tilanne suututtaa tai ahdistaa näin paljon. Liittyykö reaktio nykyhetkeen vai voisiko se olla muistutus jostain aikaisemmasta kokemuksesta
Hengitä syvään – Ennen ensimmäistä impulssin tuomaa reaktiota on hyvä hengittää pari kertaan syvään ja rauhoitella itseä
Ota hetki omaa aikaa – Joskus voi olla viisasta järjestellä ensiksi omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä tilanteeseen, ennen kuin käytte sitä yhdessä läpi kumppanisi kanssa.
Vältä syyttelemästä kumppaniasi – Syytteleminen saa usein aikaan puolustusreaktion ja tämä on luonnollisesti huono asetelma rakentavalle keskustelulle
Kerro avoimesti tunteistasi ja rohkaise myös kumppaniasi kertomaan omista tunteistaan – Kerro miltä sinusta tilanteessa tuntui ja kysy miltä tilanne tuntui kumppanin näkökulmasta. Avoin keskustelu auttaa lisäämään ymmärrystä ja kehittymään paremmaksi vuorovaikutustilanteissa
Harjoittele uusia tapoja reagoida – Joskus hetken rauhoittumisen jälkeen voi olla hyvä idea alkaa haastamaan omaa mieltään ja käytöstään ja alkaa tietoisesti kokeilemaan erilaista tapoja reagoida tilanteisiin.

Tunnelukkojen työstäminen vahvistaa itsetuntemusta ja auttaa saamaan paremman ja syvemmän yhteyden kumppaniin. Vaikeissakin keskusteluissa voi olla hyvä kertoa, että olet kumppanisi kanssa tilanteesta huolimatta samalla puolella, et häntä vastaan. Hankalat keskustelut ovat teidän yhteisen matkanne kannalta tärkeitä ja parhaimmassa tapauksessa lujittavat suhdettanne entisestään. Jossain tapauksissa myös terapia voi olla hyödyllinen apu tunnelukkojen työstämisessä.

Miten nousin masennuskuopasta takaisin omaksi itsekseni – Viikko, joka muutti elämäni

Kaupallisessa yhteistyössä Recuror-lääkärikeskuksen kanssa. Kirjoittaja Mia, 41, on raahelainen K-kauppias sekä masennukseen sairastunut Recurorin asiakas.

Syksyn alussa elämäni pysähtyi shokkiuutiseen, ja olin täysin lamaantunut kuukausien ajan. En olisi uskonut, että elämäni voi muuttua paremmaksi viikossa.

Lasinen lapsuus ja ADHD

Minä kuulun siihen porukkaan, jolle 1990-luvun lama ei ole vain vanhoja uutispätkiä dokumenteissa. Meidän oululaista perhettämme se kouraisi syvältä ja armotta. Isän maansiirtofirma meni nurin ja isä kaatui pulloon.

Olen aina ollut reipas ja tekeväinen ihminen. Niinpä perheen vanhimpana lapsena kontolleni tuli jo hädin tuskin kymmenen ikäisenä vastuita, jotka kuuluvat aikuisille. Lopulta se taakka mursi minut ja koin ensimmäisen masennusjaksoni vuonna 2002. Olin silloin 19-vuotias. Parikymppisenä minulle diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus.

Jos olisin nyt samassa elämäntilanteessa mennyt osaavan psykiatrin puheille, olisi minulla varmaankin huomattu ADHD. Ajat olivat silloin toiset. Tuolloin ADHD oli vielä varattu pojanviikareille, jos niillekään. Joka tapauksessa diagnoosini sai odottaa yli kaksi vuosikymmentä.

Eräänä päivänä 12 vuotta sitten lähdin ystäväni luo Poriin viikonlopuksi. Viikonloppu pitkittyikin Porin vuosiksi, kun elämänkumppani löytyi sieltä. Olemme mieheni kanssa molemmat ADHD-ihmisiä, joten kahta samanlaista päivää ei ole, eikä tylsää ehdi tulla. Alusta asti molemmin puolin on tuntunut, että välillämme on jotain kummaa yhteistä. Jokin yhteinen nimittäjä, joka saa meidät ymmärtämään toisiamme aivan erityisellä tavalla. Myös ystäväpiirini koostuu merkittävin osin ADHD-henkilöistä.

Suksi luisti elämässä, kunnes shokki vei jalat alta

Porin aikoina toteutin pitkäaikaisen unelmani omasta kaupasta. Parin kauppiasvuoden jälkeen koitti paluu kotikulmille pohjoiseen. Vuonna 2017 minut nimettiin kauppiaaksi K-Supermarket Kreivintorille Raaheen.

Ylä- ja alamäet ovat kiinteä osa yrittäjyyttä, eikä unelma joka päivä näytä kauneimpia kasvojaan. Joka tapauksessa voi sanoa, että olin vuosien ajan tyytyväinen kauppiaselämään ja suksi luisti elämässäni yleisemminkin. Olemistani värittäneelle peruslevottomuudellekin löytyi lopultakin selitys, kun kävin Recurorilla ADHD-tutkimuksissa vuoden 2022 lopulla. Tuskin muistinkaan enää parin vuosikymmenen takaisia masennusjakson tuntemuksia.

Viime syksyn alussa tapahtui odottamaton käänne, joka suisti mieleni raiteiltaan yhdellä iskulla. Luottamukseni petettiin hyvin rankalla tavalla. Salama tuli niin kirkkaalta taivaalta, että se vei jalat altani totaalisesti. Pakenin todellisuutta mökille ja katkaisin yhteydet ulkomaailmaan lähes täysin. Pelkäsin sähköposteja, tekstareita ja Whatsapp-viestejä. Tuntui, että seuraava romahduttava uutinen tulee milloin vain. Kaksi kuukautta olin omassa kuplassani, jossa ei ollut tilaa kenellekään. Valvoin esimerkiksi 50 tuntia putkeen ja nukahdin, kun silmissä alkoi näkyä tähtiä. Öinen syksyinen metsä oli ainoa paikka, jossa pystyin hengittämään.

Pelkäsin sähköposteja, tekstareita ja Whatsapp -viestejä. Tuntui, että seuraava romahduttava uutinen tulee milloin vain.

Toisin kuin palkansaajalla, yrittäjällä ei ole sairaustodistuksen aiheuttamaa pakkoa ottaa kontaktia lääkäriin. Niinpä en ottanut – en vain pystynyt. Olin niin totaalisen lukossa. Puolisoni jatkoi kuitenkin urhoollisella kärsivällisyydellä yrityksiään puhkaista kuplani. Hän jaksoi kärsivällisesti toistaa, että on täysin ok olla masentunut, mutta ammattiapua on haettava, muuten tilanne menee vain pahemmaksi. Eräänä valvottuna yönä hänen työnsä palkittiin. Tein päätöksen mennä psykiatrille.

Olin psykiatrin vastaanotolla 12 tunnnissa

Kun minä päätän jotain tehdä, teen sen heti. Lisäksi hauraassa tilassani päivien, saati viikkojen odottaminen hoitokontaktin aloitukseen olisi saattanut syöstä minut takaisin syvälle kuplani syövereihin. Oli päästävä osaaviin käsiin heti!

Googlaamalla eteen tuli heti tuttu ja luotettavaksi osoittautunut Recuror – tosiaan, olinhan ollut Joel Holménilla ADHD-tutkimuksissa. Recuror lupasi sivuillaan nopeaa hoitoon pääsyä, tiivistä ja yksilöllistä hoitoa, sekä mahdollisuutta nopeaan toipumiseen. Lisäksi huomioni kiinnittyi magneettistimulaatiohoitoa merkitseviin kirjaimiin rTMS. Valinta oli sitä myöten helppo. Hölmistyin tajutessani, että minullahan on koko ajan ollut suora yhteys lääkäriin saatavilla Recuror Appin kautta. Elettiin marraskuun 6. ja 7. välistä yötä, kun avasin appin ja kirjoitin Joelille tilanteestani. Vastaus tuli aamulla hieman kello 8 jälkeen, ja jo saman päivän iltapäivänä tapasimme etävastaanotolla.

Vastaus psykiatrilta tuli aamulla hieman kello 8 jälkeen ja jo saman päivän iltapäivänä tapasimme etävastaanotolla.

Arvostin Joelin ammattitaitoa jo ADHD-tutkimusten aikaan ja nyt käsitykseni vain vahvistui. Ensihetkistä asti tuntui, että hän saa otteen tilanteestani. Keskustelu kääntyi nopeasti rTMS-hoidon tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kävi ilmi, että Recuror oli ottamassa käyttöön ensimmäisten joukossa nopeutettua hoitoprotokollaa, jossa oli saavutettu erittäin hyviä tuloksia jopa viikossa. Siinäpä minun näköiseni hoito! Lisäksi luotin Joelin arvostelukykyyn kuin vuoreen.

Aloimme niillä puheilla valmistella rTMS-hoitojaksoa. Tässä kohtaa Joelin ammattitaito ja Recurorin muiden ammattilaisten asiakaspalvelualttius ylitti odotukset. Sain apua vakuutusasioissa ja Joel etsi minulle hyvän psykoterapeutin täältä pohjoisesta. Paperityöt saatiin kuntoon siten, että joulukuun alkupäivinä matkustin Turkuun, jossa minusta tulisi yksi Recurorin ensimmäisistä nopeutetun rTMS-hoitojakson saaneista. Jo tieto tästä piristi oloani. Intoani lisäsi mieltymys teknologiaan ja laitteisiin.

Viikossa takaisin omaksi itsekseni

Nopeutetussa hoidossa aivojani stimuloitiin keveillä magneetti-impulsseilla 6-8 kertaa päivässä viikon ajan. Tuloksia ei tarvinnut odottaa kauaa. Huomasin jo toisen päivän päätteeksi yleisen oloni parantuneen. Oloni oli toiveikas, ja päivänpaiste tuntui erityisen hyvältä. Menin aivan hämilleni. Tuntui, että tämä oli liian hyvää ollakseen totta.

Totta se kuitenkin oli, ja oloni jatkoi paranemistaan hoitojakson loppua kohden. Viikon päätteeksi tunsin itseni jo kutakuinkin omaksi tavalliseksi itsekseni. Ero syksyiseen masennukseeni oli kuin yöllä ja päivällä! Tuntui, että voisin vaikka palata työhön siltä istumalta. Kuukauden kuluttua hoidosta tunsin oloni edelleen energiseksi itsekseni ja palasin työelämään.

Magneettistimulaatiohoito rTMS oli erittäin kivuton kokemus. Kolmantena päivänä tunsin lievää kihelmöintiä, joka johtuu siitä, että otsalihas joutui epätavalliseen rasitukseen. Mainitsin tästä hoitoa antavalle sairaanhoitajalle, joka keskusteltuaan muun hoitotiimin kanssa laski impulssin voimakkuutta pykälällä. Tämän jälkeen kihelmöintiä ei enää ollut. Hoitaja vieläpä ystävällisesti etsi minulle otsalihasharjoitteita, jotka helpottivat kihelmöintiä.

Viikon kuluttua hoitojaksosta diagnoosini lieveni keskivaikeasta masennuksesta sekamuotoiseksi masennus- ja ahdistustilaksi, jossa sekä masennuksen että ahdistuksen oireet ovat lieviä. Kuukausi hoidon jälkeen tätä kirjoittaessani minulla on vahva tunne siitä, että olen pysyvästi parantuneiden kirjoissa. Pidän tätä pienenä ihmeenä, kun muistelen niitä syviä vesiä, joissa eräänä marraskuisena yönä uin.