Tunteet ja tunteiden käsittely oivaltavien kuvien avulla on yksi Tilkkanen terapiaa -kirjan suurista anneista. Yksi kuva avaa monta asiaa, ajatusta ja kysymystä. Tässä kolme kuvaa Tilkkanen terapiaa -kirjasta:
Turvapaikka on siellä, missä kaikille tunteille on tilaa. Ei tarvitse pidätellä, selitellä. Turvapaikka on sellaisen ystävän läheisyydessä, joka kannattelee läsnäolollaan niin vahvasti, että voi lysähtää. Missä ja kenen kanssa sinä koet turvaa?
Kaikilla on tunteita, vaikka niitä ei näytettäisikään. Myös työpaikalla on tunteita, vaikka joskus voisi kuvitella, että niitä ei ole, koska niitä ei sanoiteta tai tuoda esiin. Se ei ole totta, niitä vain padotaan. Mitä enemmän kieltää itseltään tunteita, sitä enemmän niitä sisälle kertyy. Kun ne purkautuvat, ne räjähtävät – hallitsemattomasti. Missä tilanteissa koet, että sinun pitää nielaista tunne sisään? Miten tuot tunteet ulos?
Onko rakkaus sitä, että on itselleen ja tunteilleen totta? Onko se sitä, että on sen jälkeen muille totta sellaisena kuin on?
Kuvat on kirjasta Tilkkanen terapiaa, jossa yhteen kuvaan kiteytetään paljon syvyyttä, pohdittavaa ja kysymyksiä. Tilaa kirja TÄSTÄ.
“Joo, mää tiiän, että mun pitäis rakastaa itseäni, mutta en käsitä, miten se tehdään!” Itsensä rakastaminen tai pikemmin rakastamattomuus on teema, joka kiehtoo minua valtavasti. On mielenkiintoista yrittää ymmärtää, minne ja miksi katoaa lapsuuden puhdas ilo, ihailu ja rakkaus itseä kohtaan.
Lähdin itse opettelemaan itseni rakastamista oman uupumukseni ja sen paranemisprosessin osana. Olen aina ollut suorittaja ja stressaaja ja marttyyriäiti, joka asettaa kaikki muut itsensä edelle. Viimeistään siinä vaiheessa kun tajusin jo usean vuoden ajan kiduttaneeni itseäni erilaisilla laihdutuskuureilla, päätin, että haluan alkaa opetella rakastamaan itseäni ehdoitta. Iso motivaattorini tähän olivat myös tyttölapseni, joille en halunnut siirtää vuosikymmeniä suvussani jatkunutta itsensä hylkäämisen perinnettä.
Monta ihanaa naista aiheesta jututtaessani olen saanut kuulla erilaisia versioita itsensä rakastamisesta; Yksi on kertonut rakastavansa omia luonteenpiirteitään ja ajatuksiaan ja tunteitaan, mutta vihaavansa kehoaan. Toinen on kertonut rakastavansa kehoaan päältä, mutta kokee suurta pettymystä sisuskaluihinsa, jotka ovat sairaat. Kolmas taas ei kykene koko r-sanaa edes ääneen sanomaan, sillä niin mahdottomalle itsensä rakastaminen tuntuu. Neljäs on aina vihannut suuria jalkateriään, koska ne hakuttiin lapsena suuriksi. Viides nukkuu päiväunet, ravitsee kehoaan, käy hieronnassa ja järjestää itselleen omaa aikaa, koska rakastaa itseään.
Miten ihmeessä itseä voisi oppia rakastamaan ihan kokonaan? Uskon, että jollei se ole sinulla verissä, se on prosessi, joka vaatii opettelua. Uskon, että tiedät itse parhaiten, mikä tai mitkä haavat sinussa pitää parantua, että voit kokea itsesi hyväksyttäväksi.
Näistä arkeen ujutettavista pienistä harjoituksista voisi olla sinulle apua:
Kosketa kehoasi kauniisti! Kun seuraavan kerran peset hampaitasi, harjaat hiuksiasi tai rasvaat ihoasi, tunnustele, millä tunteella sen teet. Harjasitko lapsesi hiuksia samalla ravolla, kuin suoristat omia takkujasi? Tuskin. Kokeile harjata hiuksesi lempeästi, hampaasi hellästi ja rasvatessasi ihoasi, kiitä käsiäsi, jalkojasi muita kehosi osia kauniisti mielessäsi.
Pysähdy päivittäin kuuntelemaan kehoasi! Kun teet pysähdyksen hetkistä säännöllisiä, opit kuulemaan kehosi ja mielesi viestejä siitä, mikä on sinulle hyväksi. Huomaat ehkä kaipaavasi jotain terveellisempää ruoka-ainetta, lisää unta tai lisää liikuntaa.
Muista omat rajat! Pysähtymisen kautta huomaat ehkä pikkuhiljaa asioita, jotka tökkivät. Saatat huomata kehosi reagoivat johonkin epämiellyttävään asiaan päänsäryllä tai yskäkohtauksella. Opettele laittamaan rajoja ja sanomaan rakkaudellisesti ei.
Miten puhut itsellesi? Kuulostele, millaiseen sävyyn puhut itsellesi? Kenen äänen sanoissasi kuulet? Mikä uskomuksesi saa sinut vähättelemään, syyllistämään ja pitämään vihapuhetta itsellesi? Puhuisitko niin parhaalle ystävällesi tai lapsellesi? Tartu kiinni lannistavasta sävystä ja muuta sisäistä puhettasi lempeämmäksi.
Vihakouluttaja Jari Koponen luki uutuuskirjan Mielensäpahoittajan Suomi (WSOY 2017). Koponen avaa Mielensäpahoittajan Suomi -kirjan lainausten avulla sitä, mitä kansakuntana olemme kokeneet ja miten nuo kokemukset vaikuttavat meihin yhä edelleen.
Kursivoidut lainaukset alla ovat Mielensäpahoittajan Suomi -kirjasta, muu pohdinta Koposen:
”Äiti sanoi minulle, että tälläkään kertaa emme itke”. Mutta kerran Mielensäpahoittajan äitikään ei kyennyt pitämään lujaa päätöstään.
Suru. Kaikkia meitä suomalaisia yhdistävä surematon suru. Itselleni tuo tunne seurasi kantavana voimana kirjan ensimmäisestä lauseesta sen viimeiseen. On kuin yhteinen sukupolvesta toiseen meitä sitova sopimus siitä, ettei surulle pidä antaa tilaa. Ikään kuin surussa olisi jotakin arvaamattoman vaarallista. Välillä oli vaikea jatkaa lukemista, koska tarinassa oli paljon tuttua, ehkä liiankin tuttua puhumatonta taakkaa, jonka tunnistan omasta lapsuuden maisemastani – niin omasta kodistani, naapureista, lähiyhteisöstä kuin radiosta ja televisiostakin.
”Parempi olla muistelematta, parempi puhua säästä”, tai on ylipäätään parempi kiinnittää oman ja toisten huomio ihan mihin tahansa muuhun kuin suruun ja siihen, mistä kaikista menetyksistä, avuttomuuden kokemuksista sekä isommista ja pienemmistä järkytyksistä. Tunnistan tuostakin kirjan lauseesta pelon, joka on myös meille suomalaisille yhteinen. On tapahtunut jotakin aivan liian paljon, jotta sitä voisi kohdata ja käsitellä muuten kuin pintapuolisesti vihjailemalla. On parempi olla kyselemättä. Onneksi meillä alkaa olla jo riittävästi turvaa, jotta alamme uskaltaa kysyä tärkeitä tunnehaavojamme hoitavia kysymyksiä, joita Mielensäpahoittaja kavahtaisi. Ei pahuuttaan, vaan turvattomuuttaan. Mitä vähemmän pelkoaan tunnistaa, sitä vakuuttavamman oloiset ovat perustelut sille, että on parempi vaieta.
”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun synnyin”, toteaa Mielensäpahoittaja tutummin useammille meistä, kuin moni aavistaakaan. Ellei äiti ole voinut luottaa olevansa turvassa, on myös hänen kohtunsa ollut turvaton paikka syntymättömälle lapselle. Siksi se turva, fyysinen turva, jonka kohtu on antanut suhteessa tuntemattomaan ja kovin pelottavan oloiseen kohdun ulkopuoliseen maailmaan, tuntuu ainoalle turvalle. Miksi syntyä pelottavaan maailmaan? Yllättävän monella meistä on (usein tiedostamaton) kokemuksen kautta opittu uskomus: minulla ei ole ollut edes lupaa syntyä tähän maailmaan.
”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun isä oli kummallinen. Velipoika sai remmistä (…) Ennen sotaa hän oli vain uhannut piiskaavansa”. Ellei mies kykene tuomaan turvaa, hän tuo turvattomuutta. Isyyden arvokkain palvelutehtävä onkin siis äitiyden ja lapsen henkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta huolehtiminen. Ennen toista maailmansotaa isyys oli useimmiten lähinnä selviytymisestä huolehtimista vaativissa olosuhteissa. Sota vei mukanaan orastavatkin emotionaalisen isyyden rippeet, ja ne isät, jotka palasivat rintamalta, palasivat haavoittuneina ja särkyneinä lapsina. Jonnekin oli tuska purettava, ja helpointa se oli tehdä itseään heikompiin eli naisiin ja lapsiin. Ovatko nämä tunnehaavat nyt historiaa? Eivät ole.
”Meidän olisi myötäiltävä niin, ettei toiselle kumarrettaessa pyllistetä toiselle”, on ollut jo vuosisatoja ennen itsenäistymistämme yksi toimivimmiksi osoittautunut selviytymiskeinomme. Näin olemme ainakin oppineet uskomaan vähintään kahden voimakkaan vallan välissä eläessämme: sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Toisaalta et voi tietää, milloin valta vaihtuu, joten älä suututa ketään valtaa pitävää tai vallan mahdollisesti ottavaa osapuolta. Näin on selvitty hengissä lukemattomien sukupolvien ajan. Miksi siis muuttaa toimivaa oppia, vaikuttaa Mielensäpahoittaja kysyvän, ja aivan vakavissaan.
Kuka kuuntelisi ja ymmärtäisi minua sekä ottaisi minut vakavasti, ja sitten vielä hyväksyisi minut? Maailma muuttuu ulkoisesti, mutta muuttuuko lopulta mikään? Vaihtuvatko vain kulissit ja henkilöt kiihtyvän kehityksen mukana? Näitä kysymyksiä Mielensäpahoittajan mielessä ja puheissa ainakin minä kuulen, ja samalla en saa häneen yhteyttä. Toisaalta saan häneen hyvinkin yhteyden. Minulle hän elää yhdellä tutulla kansallisella tavalla oman elämänsä ulkopuolella. Hän havainnoi pinnalla näkyviä ilmiöitä, esittää joitakin vihjailevia kysymyksiä ja huomioita, mutta varoo visusti avaamasta ovea tuntemattomaan enemmän kuin on selviytymisen kannalta sopivaa.
Mielensäpahoittajan avulla sukupolvelta toiselle perintönä annetut tunnehaavat alkavat saada tilaa parantua. – Jari Koponen, vihakouluttaja
Mikä tuo tuntematon sitten on? Se on se, kuka Mielensäpahoittaja on, kun hän on kokonaan oma hyväksytty ja rakastettu itsensä. Vaikka kaipaamme jokainen tätä samaa, olemme oppineet piilottamaan itsemme itseltämmekin historiallista olosuhteistamme selviytyäksemme ja selviytyessämme. Mielensäpahoittaja tuo oman elämänsä kautta näkyville tätä meidän suomalaisten yhteistä yhdistävää tekijää, surematonta surua, johon olemme saaneet kansallisella tasolla lohdutusta etupäässä vain urheilusaavutuksilla: ”Nimismies karjui rakastavansa Lassea” (kaatui, mutta kaikesta epäuskosta huolimatta voitti olympiakultaa uudella maailmanennätyksellä).
Toipuminen alkaa tiedostamisesta. Siksi en malta olla mainitsematta vielä sitä, että Mielensäpahoittaja tuo rosoisen rehellisesti ja tutun pidättyväisesti näkyville historiamme kipukohtia tavalla, josta saattaa parhaimmillaan seurata tila, jossa vanhat, sukupolvelta toiselle perintönä annetut tunnehaavat alkavat saada tilaa parantua. Ehkä ainoa vaihtoehtomme ei siis enää olekaan jatkaa kansallisia draamojamme, joilla pidetään mölyt mahassa. Ja jos mikä, niin se luo toivoa! Tärkeää on myös muistaa tässä monien paineiden ympäröimässä maailmassa että ihan tavallinen riittää.
Tilaa Tuomas Kyrön uutuuskirja Mielensäpahoittajan Suomi TÄSTÄ
Artikkeli on kaupallinen sisältöyhteistyö WSOY:n kanssa.
Ihmiselle on luontaista ajatella, että kun minulla on enemmän, voin antaa enemmän. Kuitenkin meidän pitäisi pystyä ajattelemaan, että meillä jokaisella on jo tällä hetkellä riittävästi annettavaa. Ei vasta ”sitten joskus”.
Voimme antaa muille kaikkea sitä, mitä meissä on. Jakamalla toisten kanssa kiinnostuksiamme, ymmärrystämme ja huumoriamme voimme kasvattaa elämän kokemustemme rikkautta ja täydentää muiden kokemusmaailmaa. Kun annamme itsestämme, voimme kokea elinvoimaisuutta – ja se säteilee myös muille.
Antamisen tapoja on niin monia, kuin on ihmisiä. Löysin hyvän muistilistan asioista, joilla voimme toisiamme nostaa. Haluan jakaa sen kanssasi. Tess Marshall listaa asioita, joita meillä jokaisella on ja joilla voimme hyödyttää muita.
1. Jaa osaamistasi
Osaatko maalata, laulaa tai valokuvata? Pystytkö tarjoamaan lastenhoitoapua? Voitko antaa jollekin tunnin coachauksen tai opetustunnin? Jaa osaamistasi lahjana muille. Jos kotonasi on ylimääräisiä tavaroita, voit jakaa niitä eteenpäin. Osaatko tehdä käsitöitä? Voit tehdä itse lahjoja.
2. Luovuta verta
Voit pelastaa jonkun toisen ihmisen hengen. Se on todella hieno tunne.
3. Anna aikaasi
Voit tehdä toisen ihmisen olon hyväksi, erityiseksi ja rakastetuksi käymällä kylässä, soittamalla tai lähettämällä ”ajattelen sinua” -viestin. Jaa kunnioitusta, kiitollisuutta ja hyväksyntää. Se luo sydämen tason yhteyden ja voi tehdä jonkun päivästä erityisen.
4. Anna suosituksia
Löysitkö hyvän kirjan, blogin, ravintolan, palvelun tai tuotteen. Uskalla jakaa hienot kokemuksesi muille. Niistä voi joku toinen hyötyä, ilostua ja löytää itselleen sopivia juttuja.
5. Jaa nauramisen iloa
Nauraminen tuottaa kehoon hyviä hormoneja ja on terveyttä sekä onnellisuutta edistävää. Naura ääneen ja usein kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa.
6. Jaa ihmisille kutsuja
Kutsutuksi tuleminen on tärkeää ja tarkoittaa, että kanssasi halutaan olla. Ihmiselle on tärkeää tuntea, että joku haluaa viettää aikaa hänen kanssaan ja hän on tärkeä.
7. Tarjoa tunnetta
Voit tarjota toiselle halauksen, pusun poskelle, taputuksen selkään, kosketuksen tai empaattisen katseen. Emme aikuisinakaan kadota tarvettamme kosketukselle ja hyväksynnälle. Pyyteettömällä ja empaattisella kosketuksella on kyky parantaa tunnehaavoja.
8. Anna hyvä neuvo
Hyvän neuvon voi aina sanoa ilman, että painostaa toista ihmistä johonkin, johon hän ei ole valmis. Joskus hyvä neuvo sopivalla hetkellä voi olla huipputärkeä. Emme ymmärtäisi maailmasta paljoakaan ilman jaettua viisautta ja tietoa.
9. Rohkaise
Kun ihminen on täynnä epäilystä ja pelkoa, hänellä ei ole rohkeutta. Jos inspiroit ja rohkaiset tuttua tai tuntematonta toimimaan unelmiensa eteen, se voi olla hänen elämäänsä muuttava teko.
10. Anna anteeksi
Anteeksiannolla voit tuottaa eheytymistä perheenjäsenelle, ystävälle, työkaverille tai naapurille. Eheydyt samalla itse, kun annat itsellesi anteeksi ja voit lopettaa kantamasta tunnetakkaa. Koit vääryyksiä, mutta nyt on aika päästää niiden aiheuttamasta tunnemuistosta irti ja katsoa valoisampaan aikaan.
11. Anna rahaa
Vanhojen tavaroiden antaminen voi olla helppoa, koska emme tarvitse niitä. Mutta rahaa yleensä jokainen tuntee tarvitsevansa. Ei kuitenkaan ole estettä antaa myös rahaa toiselle, varsinkin jos se on juuri sitä, mitä hän tarvitsee. Olemme toinen toisistamme riippuvaisia.
12. Tee jokin hyvä teko
Ystävällisyys on helpoin ja aina saatavilla oleva mahdollisuus antaa toisille hyvää. Avaa aina ovi jollekin toiselle, hymyile ohikulkijoille, leivo keksejä naapurille. Lista on loputon. Ystävällisyys tuo iloa antajalle, saajalle ja jokaiselle asiaa todistavalle lähimmäiselle.
13. Anna rakkautta
On helpompi rakastaa niitä tuttuja ihmisiä, jotka rakastavat meitä. Voit haastaa itsesi kohdistamalla rakkautta niille, jotka tuntuvat ansaitsevan sen vähiten. Kun teemme jokainen niin, maailmasta tulee parempi paikka.
Todellinen antaminen on sitä, ettei odota mitään takaisin. Uskon, että suuntaamalla omaa huomiota hyvien tekojen tekemiseen, tulee myös itse väistämättä kohtaamaan enemmän hyvyyttä.
Halu, erektio, seksuaalisuus ja elinvoimaisuus. Monta tabua heti alkuun. Nämä ovat elämän perusasioita, joista edelleen tuntuu, että varsin vähän puhutaan. Ehkä olisi tarvetta, sillä näyttäisi vahvasti siltä, että nämä eivät ole enää perusasioita. Nykyään miesten testosteronitasot monissa maissa ovat kokeneet suurta pudotusta. Tänä päivänä jopa parikymppiset miehet kokevat vaikeuksia saada erektioita ja monilla halut ovat täysin poissa. Näistä ei kuule juuri puhuttavan, koska aihe on monille liian arka.
Ja tiedän kokemuksesta, että se on kaikkea muuta kuin voimaannuttavaa.
Oma hyvinvointipolkuni lähti suuremmin liikkeelle vuonna 2003, kun oma isäni kuoli. Sen jälkeen kiinnostus omaa hyvinvointia kohtaan lisääntyi, mutta monia terveyshaasteitakin koin matkalla. Yksi suurimmista herätyksistä oli se, kun alle 30-vuotiaana erosin pitkäaikaisesta suhteestani. Sen jälkeen olin 1,5 vuotta täydessä selibaatissa. Eikä se ollut edes vaikeaa! Ei haluttanut, ei ollut naisia, ei ollut mitään mielenkiintoa pitää yllä edes omaa henkilökohtaista huvittelua kehoni kanssa.
Libido oli niin matala, etten edes tunnistanut sen olemassaoloa.
Syitä oli monia. Olin lähes 20kg keveämpi kuin nyt, söin raakaruokaa lähes puoltoista vuotta ja kehoni oli rappeutumassa (lihas- ja luumassa sekä kokonaispaino). Nykyisellä ymmärryksellä uskoisin, että testosteronini oli pitkällä kesälomalla. Elämäntyylini oli kevyt, virtaava ja huoleton, toisin sanoen erittäin juureton.
Koin kuitenkin lähes valaistumiseen verrattavan herätyksen eräänä iltana, kun nälissäni (mikä oli yleistä silloin, niin kuin se aliravitulla usein on) en löytänyt muuta kuin kananmunia syötäväksi. Otin askeleen ja PAISTOIN kananmunat. Tämä oli tuohon aikaan kova juttu (tiedän, kuulostaa super typerältä). Kehon reaktio yllätti minut. Tunsin lämpöä, tunsin virtausta, tunsin, että keho oli ravittu. Ja mikä siisteintä, koin erittäin spontaanin erektion, joka jatkui mukavan aikaa.
Tämä oli pysäyttävä hetki. Miksi koin yli vuoden tauon jälkeen ensimmäisen erektioni, ilman että olin edes millään tasolla ajatellut tai kokenut seksuaalista energiaa kehossani? Siitä alkoi kyseenalaistaminen, uudelleen tarkastelu ja uusien toimintatapojen opettelu. Siitä lähti testosteroniin tutustuminen ja voi pojat, että muutoksia oli tulossa. Näistä lisää kirjassani ”Elinvoimaisen miehen kirja”.
Mutta palataan takaisin aiheeseemme. Haluttomuus ja erektioiden vähyys on paljon muutakin kuin kananmunien vähyys ruokavaliossa. Ne ovat usein paljon syvempi juttu, joihon on mahdollista vaikuttaa mikäli näin haluaa. Mutta mikä on tärkeä ymmärtää, että monilla haluttomuus, erektioiden puuttuminen ja ”kyvyttömyys” vaikuttaa mieleen vahvasti. Se luo kuvan, ettei kykene, ettei pysty. Tällä on valtavia vaikutuksia siihen, miten me koemme elämän.
Mikäli koemme vahvaa olemista, varmaa maskuliinista eteenpäin menemistä ja rehellistä miehenä olemista, erektiomme tulee myös sitä ilmentämään.
Se kuinka omistamme elämämme on suora viittaus siihen, kuinka omistamme oman seksuaalisen energiamme. Kuinka kannattelemme itseämme on linkissä siihen, kuinka kehomme kannattelee erektiota. On hyvä ymmärtää, että penis on miehen jatke, ei erillinen osa. Penis on siis suora viittaus miehen fyysiseen terveyteen ja mielen tilaan. Erektion puute voi olla jopa viittaus terveydellisiin haasteisiin, kuten sydänoireisiin.
Miten voi vaikuttaa omaan haluun?
Käytä tai menetä se! Rakastele tai kiihoitu 1–5 krt/vko.
Lopeta tai vähennä pornon käyttöä. Dopamiini heikentää halua ja tarvitsemme jatkuvasti enemmän stimulaatiota.
Hengitä palleihin, opettele hengittämään syviin kudoksiin, myös genitaali-alueelle.
Vähennä stressiä, tuo enemmän rauhoittumista. Rentoutumisesta on helpompi kasvaa.
Liiku, kävele ja nosta jotain raskasta. Lisää verenvirtausta tärkeisiin alueisiin.
Yksi asia, mistä on tärkeää puhua, on yhteys. Tai monesti yhteyden puuttuminen. Mikäli kumppani pelottaa, on ohjaksissa tai väheksyy sinua, harvoin on kiinnostusta ”yhtyä”. Yhteyden puuttuminen voi olla haasteiden takana. Tällöin on tärkeää selvittää kaunat, puhdistaa ilmaa ja löytää taas halua avata sydäntään.
Hengitä ja pidä ilma puhtaana, jolloin energia rullaa paremmin. Jos pidät jostain emotionaalisesti kiinni, se vaikuttaa meidän fyysiseen kehoon. Ne eivät ole erillisiä, vaan yksi toimiva kokonaisuus. Miehen erektio tai sen puuttuminen on suora viittaus hänen mielen tilaansa.
Elämä ei ole pelkkää erektiota, eikä sen puuttumisesta tarvitse potea huonoa omatuntoa. Kuten ei myöskään tarvitse niellä ajatusta, etteikö asialle voisi tehdä jotain. Usein käytämme kielessä termejä, jotka kastroivat miehiä. Älä missään nimessä usko, että termit voivat määrittää sinua. Olet vahva, täysin toimiva ihminen. Erinäisillä työkaluilla myös olet vahvan erektion omaava mies.
Omistatko elämäsi, annatko elämällesi kaikkesi, uskallatko ottaa koko potentiaalisi käyttöön, uskallatko ottaa itsevarmuutesi arjen hetkiin mukaan, annatko täyden rakkautesi kumppanillesi, uskallatko ottaa askeleen sitä kohti mitä haluat, uskallatko penetroida kumppanisi sydämen kokonaan? Mikäli vastasit kyllä, erektiosi kiittää sinua.
Kurkkaa haastatteluni Radio Aallossa, jossa puhuimme miehisyydestä, seksuaalisuudesta, parisuhteista ja isyydestä. Voit kuunnella haastattelun TÄSTÄ.
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa kirjailija Taavi Soininvaara kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
ROHKEUS – Rohkeus on sitä, että uskaltaa elää elämäänsä ja tehdä valintoja pelkäämättä mitä muut ajattelevat. Ja sitä, että uskaltaa vastustaa epäoikeudenmukaisuutta, vaikka olisi mielipiteineen vähemmistössä. Suomessa asiat ovat nykyisin niin hyvin, että suurta rohkeutta harvemmin tarvitaan. Vaatii todellista rohkeutta vaikkapa lähteä ylittämään Välimerta kumilautalla tai asettua julkisesti vastustamaan presidentti Erdoğania Turkissa.
INSPIRAATIO – Yksi hienoimmista asioista kirjoittamisessa. Esimerkiksi se hetki, kun luen tai kuulen uutisen, jonka tajuan välittömästi sopivan täydellisesti kirjan juoneksi. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että inspiraation osuus koko kirjoitusprosessista on varsin pieni, mutta toki sitäkin tärkeämpi.
RAKKAUS – On elämän ydin, ilman sitä monikaan ei selviä. Rakkautta on monenlaista, mutta kaikki rakkaus on myönteistä. Näin vanhetessa romanttisen rakkauden merkitys tuntuu vähenevän, mutta rakkauden kohteet lisääntyvät.
PERHE – Perhe on parhaimmillaan suuri rikkaus, mutta toimimattomassa perheessä eläminen voi aiheuttaa varsinkin lapsille myös vahinkoa. Onneksi aikuisena kukin voi rakentaa mieleisensä perheen ihmisistä, joiden seuran kokee omakseen. Itse olen elänyt aina pienessä perheessä ja katselen siksi matkoillani toisinaan kadehtien eteläeurooppalaisten suuria, monista sukupolvista koostuvia perheitä.
TYÖ – Pidän itseäni erittäin onnekkaana, kun olen jo pitkään saanut tehdä työtä, joka vain harvoin tuntuu työltä. Olen aina ollut kiinnostunut kansainvälisistä kriiseistä, suurvaltapolitiikasta, elokuvista ja kirjallisuudesta ja kirjailijana ne kaikki kuuluvat työhöni.
VAPAUS – Tein koko yhdeksänkymmentäluvun töitä, joista en ollut kovin kiinnostunut, vain siksi että palkka oli varsin hyvä. Päivät olivat usein ympäripyöreitä, jääkaappi kumisi tyhjyyttään eikä vaatteitakaan toisinaan ehtinyt pestä. Lopetin juristin hommat nimenomaan saadakseni vapauden tehdä mitä haluan.
KULTTUURI – Jos kulttuuri rajataan tarkoittamaan ihmisen henkisiä ja aineellisia saavutuksia, se on ihmisyyden perusta, joka erottaa meidät kaikista muista eläimistä. Ihmisellä on synnynnäinen taipumus tuottaa kulttuuria, siitä todistaa vaikkapa maailman vanhin tunnettu luolamaalaus, joka syntyi jo yli 40 000 vuotta sitten.
JÄNNITYS – Jännityksen luominen on elinkeinoni. Itse koen, että sitä syntyy parhaiten tilanteista ja tapahtumista joihin kirjan lukija tai elokuvan katselija voi kuvitella itse joutuvansa. Siksi käytän kirjoissani mahdollisimman paljon todellisia tapahtumia ja puitteita.
OIKEUDENMUKAISUUS – Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Suuri osa maailman ihmisistä elää kuitenkin yhä oloissa, joissa se oikeus ei toteudu. Mitä vahvempi ihminen, sitä lujemmin hänen pitäisi olla heikkojen puolella.
RAHA – On pakollinen paha, ilman sitä ei nyky-yhteiskunnassa selviä. Käärinliinassa ei kuitenkaan ole taskuja, joten rahan keräämiseen ei elämäänsä kannata hukata. Tutkimuksetkin sitä paitsi osoittavat, että tietyn tulotason jälkeen onnellisuuden määrä ei enää kasva vaikka tulot lisääntyisivät.
YHTEISKUNTA – Olen hiukan introvertti ihminen, enkä koskaan ole ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen. Arvostan suuresti niitä, jotka jaksavat hoitaa tärkeitä yhteisiä asioitamme järjestöissä, kunnanvaltuustoissa ja eduskunnassa – oma kärsivällisyyteni ei siihen riittäisi. Ehkä kirjojeni kautta voin tuoda pienen panoksen yhteiskunnan puheenvuorojen kirjoon.
TULEVAISUUS – Omasta tulevaisuudestani en kanna suurta murhetta, mutta olen huolissani siitä, minkälaisen maailman jätämme lapsillemme. Ilmastonmuutoksella ja väestönkasvulla tulee olemaan järkyttäviä ja ennalta arvaamattomia vaikutuksia.
Taavi Soinvaaran uusin kirja, Neljäs valtakunta saatavana täältä.
Henkilökohtaisen kriisin kohdanneelle, läheisen menettäneelle, eronneelle, vakavasti sairastuneelle, tai muuta vastaavaa kokeneelle tulee helposti vastaan tilanteita, joissa toisten kohtaaminen pikemminkin lisää kuormaa, kuin keventää sitä.
Usein haluamme jakaa kriisin kokeneen kanssa omia vastaavia kokemuksiamme. Tuolloin voi toki syntyä vertaistukimaisia oivalluksia – ”en ole yksin kohtaamani asian kanssa”. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että oman kokemuksensa jakaja ei käytä kriisin kohdannutta vain oman aiemman kriisinsä jälkimaininkien likasankona.
Tässä 5 käytännöllistä vinkkiä kriisistä toipuvan kohtaamiseen.
1. Tarjoa aikaasi
Voit aina ilmaista halukkuutesi olla ”käytettävissä”. Vielä parempi jos annat toiselle osapuolelle tilaa määritellä, miten ja milloin hän tuon ajan haluaisi käyttää. Voit ehdottaa jotain vaihtoehtoja, joista tiedät entuudestaan ystäväsi pitävän, tai jotka tulisivat ilmeiseen käytännön tarpeeseen: ”mentäiskö kävelylle”, ”laitettaisko ruokaa yhdessä?”, ”tarvitsetko apua siivoamisessa/ muutossa/ ostoksilla/ asioiden järjestelyissä?” On myös hyvä selkeästi ilmaista paljonko aikaa sinulla on: ”mulla on tässä kolme tuntia tyhjää” tai ”koko ilta”. Näin ei vahingossakaan tapahdu sellaista, että juuri kun ystäväsi olisi valmis raottamaan omaa sisintään, sinun täytyy jo kiirehtiä muualle.
2. Lue huolella piiloviestejä
Jos saat vastaukseksi ”en nyt jaksa”, se ei ole kieltäytyminen kokonaan. Voit uusia tarjouksesi myöhemmin, pyytää häntä ehdottamaan aikaa myöhemmin, tai miettiä voitko tehdä tai tarjota myös jotain, mikä lisäisi jaksamista. Voi olla, että hän on juuri kohdannut jotain muutakin voimia kuluttavaa, eikä jaksamattomuus välttämättä liity sinuun millään muotoa. Väsymystä ilmaiseva viesti voi olla myös kätketty avunpyyntö. Voisitko tehdä jotain hänen puolestaan, jotta hän voisi levätä? Toisaalta, jos vastaus on selkeä ”ei”, sitäkin on hyvä kunnioittaa ja antaa hieman ajan kulua.
3. Ole läsnä ehdoitta
Kun annat aikaasi, sulje mahdollisuuksiesi mukaan pois ulkopuoliset häiriötekijät: kännykkäkin äänettömälle tai lentotilaan, jos vain mahdollista. Jos odotat tärkeää puhelua, senkin voit kertoa etukäteen ja puhelun tullessa ilmoittaa soittavasi takaisin ensi tilassa. Näin ilmaiset selkeästi omat rajasi ja samalla viestität toiminnallasi toisenkin luomien rajojen merkityksellisyydestä.
Anna toiselle myös mahdollisuus muuttaa mielensä. Jos sovitte aiemmin yhdenlaisesta tavasta viettää aikaa, tilanne saattaa olla nyt toinen. Oman kokemukseni mukaan ulkona luonnossa käveleminen toimii aina. Joskus voi olla paras ainakin aluksi jutella täysin arkisista asioista, tehdä yhdessä rutiinihommia ja päästää mieli irti – ikäänkuin ”lomalle” sitä kuormittaneista teemoista.
4. Kuuntele ja anna tilaa
Anna hiljaisuudelle tilaa ja toiselle mahdollisuus katkaista se haluamallaan tavalla. Hyväksy oma erilaisuutesi ja anna toisen myös kipuilla etsiessään omia ratkaisujaan rinnalla kulkiessasi. Meidän on niin helppo löytää toimintamalleja toisten ongelmiin, vaikka omiemme kanssa olemme aivan yhtä hukassa. Tarvitaan kuitenkin oma oivallus, ennen kuin ratkaisusta tulee toimiva. Erinomaisinkaan vastaus ei toimi, ellei ajoitus ole oikea. Kuuntele kaikilla aisteillasi. Kun virittäydyt ystäväsi kanssa samalle ”taajuudelle”, vaistoat kyllä mikä on paras tapa toimia. Viesti myös omalla olemuksellasi hyväksyväsi ystäväsi ja se tilanne missä juuri nyt olette. Joskus aivan parasta on vain olla yhdessä hiljaa. Kohdatessasi toisen samalla tasolla ja samanvertaisena, kontakti on helppo rakentaa.
Hamburg 2017, kuva T.A-M
5. Pyydä itsekin apua sitä tarvitessasi
Ilmaisemalla oman tarvitsevuutesi annat myös ystävillesi mahdollisuuden kokea merkityksellisyyttä avun antajina. Samalla rakennat vastavuoroista luottamuksellisuutta ja opit omakohtaisesti millainen toiminta tuntuu luontevalta ja hyvältä vastaanottaa. Pave Maijasen sanoin: ”Jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa”.
Tästä linkistä voit katsoa Brené Brownin esityksen huomaavaisen empatian ja itsekeskeisen sympatian eroavaisuuksista, kekseliäästi animoituna.
Emotionaaliset pelot ovat olleet iso, liiankin hallitseva osa elämääni. Tuskin olen ainoa.
Pelot ovat harvoin rationaalisia. Olen pelännyt, että peloilleni naurettaisiin tai niitä väheksyttäsiin ja siksi olen koittanut piilottaa ne ja olla niin kuin niitä ei olisikaan. Pelkojen paljastaminen on varsin haavoittuvaista. Pelkomme kertovat elämäntarinastamme, herkkyydestämme, haavoittuvaisuudestamme ja siitä, missä olemme epävarmoja. Ne kertovat myös siitä, mikä on meille tärkeää.
Ajattelen, että on pelkoja, jotka ovat syntyneet elämän kipeistä kokemuksista sekä kollektiivisia pelkoja, jotka ovat yhteisiä kaikille. Ne ovat ihmisyyden pelkoja, joita jokainen joskus kokee.
Nämä ihmisyyden pelot ovat vierailijoita, jotka ajoittain kolkuttelevat meistä jokaisen ovelle.
Yksilölliset pelot syntyvät usein elämän kipeistä kokemuksista, jotka ovat tapahtuneet herkässä elämän vaiheessa, jolloin meillä ei ole ollut tukea käsitellä kipeää tunnetta tai pettymystä.
Pelko on primitiivinen reaktio, joka yrittää suojella emotionaalisen kivun toistumiselta. Tämä suojautuminen saa rakentamaan panssareita ja välttämään tilanteita, joissa kipeä tunne aktivoituisi.
Esimerkiksi itse olen pelännyt / pelkään pettymyksen tuottamista muille. Koin teini-iässä tuottaneeni ison pettymyksen vanhemmilleni, enkä osannut, eikä minulla ollut voimavaroja käsitellä sen tuottamaa kipua. Alitajuntaani syntyi uskomus, että pettymysten tuottaminen on vaarallista. Oman sydämen kuuleminen on vaarallista.
Tunne, että tuotan jollekin läheiselleni pettymyksen, on ollut musertava. Olen koittanut välttää pettymyksen tuottamista keinoilla, joilla taas olen itselleni epärehellinen. Pelko rajaa elämän voimaa.
On ollut tärkeä opetella, että en voi kontrolloida toisten tunteita minusta tai tekemisistäni. Se mitä voin tehdä, on harjoitella olemaan itselleni uskollinen. Että en petä itseäni siksi, että yrittäisin miellyttää jotain toista.
Pelko ei katoa välttämällä
Pelko hellittää otettaan tutkimalla ja parhaassa mahdollisessa tapauksessa pääsemällä turvallisessa ohjauksessa pelon syntymisen ytimeen. Kun se, mikä on haudattu ja tukahdutettu saa tulla hyväksynnän ja ymmärryksen valoon, sen lataus voi hellittää. En sano, että pelko täysin poistuu, sillä se ei ole oma kokemukseni. En myöskään ole työssäni huomannut pelkojen täyttä poistumista, enkä pidä sellaista tavoiteltavana. Se mikä tuntuu realistiselta ja mahdolliselta, on pelon vallan hellittäminen.
Se on sitä, että voi katsoa pelkoa lempeästi silmiin ja muistaa, että pelon noustessa voi olla itse itselleen rakastava aikuinen, jonka turvaa olisi aiemmin kaivannut.
Pelon anatomiaa:
Pelon vastustaminen usein voimistaa sitä
Pelon kieltäminen ja tukahduttaminen ajaa suorittamaan tai addiktioihin
Koitamme usein välttää tai kompensoida pelkojamme
Pelon välttäminen tuottaa lähes aina enemmän kipua, kun pelon kohtaaminen
Pelko on osa ihmisenä olemista, pelottomuus ei ole realistinen tavoite
Pelon valta heikkenee, kun sitä tutkii, siihen tutustuu ja harjoittelee olemaan pelolle myötätuntoinen
Pelon noustessa voit kokeilla:
Tuo toinen kätesi lempeästi sydänkeskuksesi päälle, anna sen symboloida turvaa
Sulje silmäsi ja kuiskaa hiljaa mielessäsi ”Saa tuntua”
Kiinnitä huomiota siihen, miten pelko tuntuu kehossa. Hengitä. Tämä on epämukavaa, mutta tärkeää, että annat kehon vapauttaa pelkoa tuntemalla. Kun et lähde muokkaamaan pelkoa, huomaat myös, että pelon tunteella on alku, mutta myös loppu. Se ei kestä loputtomiin.
Tutki uteliaasti: Mistä tämä pelko nousi? Mitä se sanoo? Mistä se on saanut alkunsa?
Kiitä itseäsi että pysähdyit tutkimaan. Kiitä pelkoa, kiitä itseäsi. Sano pelolle, että et aio taistella sitä vastaan. Se saa vierailla, mutta sinä teet valinnat elämässäsi.
Kuuntele lisää emotionaalisista peloista podcastilta!
Elämme muutoksen aikaa ja monessa kodissa on puolisoiden välillä epätasapainoa ja huolta erilleen kasvamisesta. Parisuhde on vahva energeettinen side ja usein perustunteiden (se tunne, millä useimmiten reagoimme) vastakohdat ovat löytäneet toisensa.
Nöyrän ja näkymättömän häpeilevän viereltä löytyy usein esillä oleva ja kovasti neuvova ylpeä, rajansa hukanneen suurisydämisen syyllisyydestä kärsivän viereltä löytyy usein tiukasti kaikkia rajoittava kivisydäminen vihainen, haluttoman ja raskaan oloisen, hiljaisen apaattisen viereltä löytyy usein kaikkea haluava ja energinen, puhua papattava himokas, vastuuttoman ja tunnottoman pelokkaan viereltä löytyy kaikesta vastuun ottava ja herkkä surullinen.
Luottamuksen menettäminen parisuhteessa ei välttämättä johdu aina valehtelemisesta tai pettämisestä. Useimmiten se johtuu siitä, että pari on ajautunut liian kauas toisistaan. Toisen muutos eri tunnetasoille, kauemmas totutusta ja kauemmas toisesta, luo muutospaineen myös toisessa. Vaikkei se, joka on toisille tasoille kiivennyt, osoittaisi sitä mitenkään teoillaan, toinen sen kyllä tuntee, vaikkei sitä aina ymmärräkään. Energia ei valehtele.
On hyvin inhimillistä alkaa vastustaa tätä muutosta. Paikalleen jääminen kun on mukavan helppoa. Miksei kaikki voisi olla kuten ennenkin? On normaalia alkaa kohdistaa vihaa asioihin, joista toinen on kiinnostunut. Syyttää ulkoisia asioita toisen sisäisestä muutoksesta. Asioillahan ei ole mitään tekemistä muutoksen kanssa. Mitä oikeasti vastustaa, on rohkeuden portin edessä seisomisen pelko. Pitää valita: Olenko minäkin valmis muuttamaan näkemyksiäni vai jäänkö jumittamaan paikalleni kun toinen laajentaa elämäänsä ja kokeilee uutta?
Se joka on muuttunut, voi antaa toisenkin muutokselle vauhtia ja on sen halukas rakkaudesta tekemäänkin. Mahdotonta se on jos toinen peloissaan iskee jarrut pohjaan. Silloin rakastava ja kärsivällinen puoliso elää omaa elämäänsä ja väistyy rauhassa odottamaan, mutta toinen voi peloissaan tulkita tämän kärsivällisyyden ja voiman välinpitämättömyydeksi.
Rakkaus voittaa aina, joten jonkinlainen muutos on ennen pitkää väistämätöntä. Helpointa olisi siis antautua muutokselle, mutta antautuminen ei ole helppoa, jumittaminen on. Helpompaa on narista, kitistä ja ruikuttaa. Sen me kaikki osaamme.
Vaihe, jossa uutta tasapainoa ja yhteyttä etsitään, voi tuntua tosi kivuliaalta. Uuden opettelu aina on. Toisen syyttelyn sijaan on otettava vastuu omasta kasvusta ja kehityksestä.
Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, ja syystä. Toisen olisi opittava toiselta sitä vastakohtaa, mitä ei itse vielä osaa. Vastuun ottaja oppii hellittämistä, energinen oppii rauhallisuutta, auttaja rajojen asettamista ja vihainen hyväksyntää. Jos pari ei ole sitoutunut tähän yhdessä oppimiseen, vaan haluaa mieluummin muuttaa toista samanlaiseksi kuin itse on, niin nämä vastakohdat korostuvat ja erkaannuttavat parin vielä kauemmaksi toisistaan.
Se mihin toisessa ihastui, alkaakin ärsyttää.
Toisen seura ei enää kiinnosta ja välimatka kasvaa. Kaukana toisistaan ei kuule toista, ei näe toista, ei ymmärrä toista. Pian voi unohtaa toiselle tärkeän asian, ei kuule kun toinen pyytää, ei huomioi toisen tarpeita. Se ei ikinä johdu siitä, että toinen olisi paha tai ilkeä, tai että ei enää rakastaisi.
Pienistä asioista kasvaa vuori turvattomuutta. Päädytään kuin huomaamatta tilanteeseen, jossa toiseen ei luoteta eikä tunneta oloa turvalliseksi hänen kanssaan. Pari alkaa miettiä mitä toisissaan ikinä edes näkivät, ja pitäisikö erota, kun ovat kerran niin erilaisia.
Sen sijaan, että ärsyyntyy toisen erilaisuudesta ja vastustaa hänen tarjoamiaan oppeja, jotka voisivat viedä tasapainoiseen rakkauden tilaan, voisi ottaa rohkeita askelia toista kohti.
Tasapaino, luottamus ja turva löydetään yhteydellä toiseen. Ihmeitä tapahtuu kun molemmat ottavat askeleita toisiaan kohtaan, tulevat lähemmäksi toisiaan ja ottavat toisiaan kädestä kiinni.
Parisuhde on aina tanssia yhdessä sekä erikseen, mutta moni havahtuu siihen, että yhdessä ei ole tanssittu enää vuosiin. Yhteys luo sähköisen tunnelman, kipinän ja toivon.
Mitä sinun puolisosi osaa mitä sinä et? Mitä hän voisi sinulle opettaa?
Millaista olisi tanssia hänen tanssia? Voisiko hän viedä ja sinä antautuisit vietäväksi?
Millaisen uuden ja innostavan tanssin loisitte yhdessä?
Tutustu myös Taran parisuhdekirjaan Ilman sinua ei olisi minua. Kurkkaa kirja TÄÄLTÄ.
