Ihmiselle on luontaista ajatella, että kun minulla on enemmän, voin antaa enemmän. Kuitenkin meidän pitäisi pystyä ajattelemaan, että meillä jokaisella on jo tällä hetkellä riittävästi annettavaa. Ei vasta “sitten joskus”.
Voimme antaa muille kaikkea sitä, mitä meissä on. Jakamalla toisten kanssa kiinnostuksiamme, ymmärrystämme ja huumoriamme voimme kasvattaa elämän kokemustemme rikkautta ja täydentää muiden kokemusmaailmaa. Kun annamme itsestämme, voimme kokea elinvoimaisuutta – ja se säteilee myös muille.
Antamisen tapoja on niin monia, kuin on ihmisiä. Löysin hyvän muistilistan asioista, joilla voimme toisiamme nostaa. Haluan jakaa sen kanssasi. Tess Marshall listaa asioita, joita meillä jokaisella on ja joilla voimme hyödyttää muita.
1. Jaa osaamistasi
Osaatko maalata, laulaa tai valokuvata? Pystytkö tarjoamaan lastenhoitoapua? Voitko antaa jollekin tunnin coachauksen tai opetustunnin? Jaa osaamistasi lahjana muille. Jos kotonasi on ylimääräisiä tavaroita, voit jakaa niitä eteenpäin. Osaatko tehdä käsitöitä? Voit tehdä itse lahjoja.
2. Luovuta verta
Voit pelastaa jonkun toisen ihmisen hengen. Se on todella hieno tunne.
3. Anna aikaasi
Voit tehdä toisen ihmisen olon hyväksi, erityiseksi ja rakastetuksi käymällä kylässä, soittamalla tai lähettämällä ”ajattelen sinua” -viestin. Jaa kunnioitusta, kiitollisuutta ja hyväksyntää. Se luo sydämen tason yhteyden ja voi tehdä jonkun päivästä erityisen.
4. Anna suosituksia
Löysitkö hyvän kirjan, blogin, ravintolan, palvelun tai tuotteen. Uskalla jakaa hienot kokemuksesi muille. Niistä voi joku toinen hyötyä, ilostua ja löytää itselleen sopivia juttuja.
5. Jaa nauramisen iloa
Nauraminen tuottaa kehoon hyviä hormoneja ja on terveyttä sekä onnellisuutta edistävää. Naura ääneen ja usein kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa.
6. Jaa ihmisille kutsuja
Kutsutuksi tuleminen on tärkeää ja tarkoittaa, että kanssasi halutaan olla. Ihmiselle on tärkeää tuntea, että joku haluaa viettää aikaa hänen kanssaan ja hän on tärkeä.
7. Tarjoa tunnetta
Voit tarjota toiselle halauksen, pusun poskelle, taputuksen selkään, kosketuksen tai empaattisen katseen. Emme aikuisinakaan kadota tarvettamme kosketukselle ja hyväksynnälle. Pyyteettömällä ja empaattisella kosketuksella on kyky parantaa tunnehaavoja.
8. Anna hyvä neuvo
Hyvän neuvon voi aina sanoa ilman, että painostaa toista ihmistä johonkin, johon hän ei ole valmis. Joskus hyvä neuvo sopivalla hetkellä voi olla huipputärkeä. Emme ymmärtäisi maailmasta paljoakaan ilman jaettua viisautta ja tietoa.
9. Rohkaise
Kun ihminen on täynnä epäilystä ja pelkoa, hänellä ei ole rohkeutta. Jos inspiroit ja rohkaiset tuttua tai tuntematonta toimimaan unelmiensa eteen, se voi olla hänen elämäänsä muuttava teko.
10. Anna anteeksi
Anteeksiannolla voit tuottaa eheytymistä perheenjäsenelle, ystävälle, työkaverille tai naapurille. Eheydyt samalla itse, kun annat itsellesi anteeksi ja voit lopettaa kantamasta tunnetakkaa. Koit vääryyksiä, mutta nyt on aika päästää niiden aiheuttamasta tunnemuistosta irti ja katsoa valoisampaan aikaan.
11. Anna rahaa
Vanhojen tavaroiden antaminen voi olla helppoa, koska emme tarvitse niitä. Mutta rahaa yleensä jokainen tuntee tarvitsevansa. Ei kuitenkaan ole estettä antaa myös rahaa toiselle, varsinkin jos se on juuri sitä, mitä hän tarvitsee. Olemme toinen toisistamme riippuvaisia.
12. Tee jokin hyvä teko
Ystävällisyys on helpoin ja aina saatavilla oleva mahdollisuus antaa toisille hyvää. Avaa aina ovi jollekin toiselle, hymyile ohikulkijoille, leivo keksejä naapurille. Lista on loputon. Ystävällisyys tuo iloa antajalle, saajalle ja jokaiselle asiaa todistavalle lähimmäiselle.
13. Anna rakkautta
On helpompi rakastaa niitä tuttuja ihmisiä, jotka rakastavat meitä. Voit haastaa itsesi kohdistamalla rakkautta niille, jotka tuntuvat ansaitsevan sen vähiten. Kun teemme jokainen niin, maailmasta tulee parempi paikka.
Todellinen antaminen on sitä, ettei odota mitään takaisin. Uskon, että suuntaamalla omaa huomiota hyvien tekojen tekemiseen, tulee myös itse väistämättä kohtaamaan enemmän hyvyyttä.
-
Ale!
Lahjakassi – Onnea on tuntea juuri sinut
Alkuperäinen hinta oli: 3,90 €.3,00 €Nykyinen hinta on: 3,00 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!
Lahjakassi – Suurin lahja olet sinä
Alkuperäinen hinta oli: 4,90 €.4,00 €Nykyinen hinta on: 4,00 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Rakkauden etsijän keskustelukortit
22,90 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin