Olen usein käyttänyt käsitteitä itsensä kehittäminen tai ihmisenä kasvaminen. Joku aika sitten oivalsin niiden sisältävän ajatuksen, että meissä on olemassa jokin vika tai puutteellisuus, mikä pitää korjata tai muokata paremmaksi.
Emme vielä riitä emmekä kelpaa tällaisina, vaan meidän on kehityttävä ja kasvettava paremmiksi. Ja tuon muutoksen on mielellään oltava kokoaikaista, muutenhan kehitys tai kasvu loppuu. Tuo vaatimus voi olla sisällämme niin ankara, että tunnemme lähes koko ajan häpeää ja huonommuutta, kun emme pysty olemaan vieläkin parempia.
Itsensä muokkaaminen ja parantaminen lähtee pelosta. Taustalta löytyy ihmisyyteen kuuluva, perustavanlaatuinen hylätyksi tulemisen pelko. Koska pelkäämme, ettemme tule hyväksytyiksi tällaisina, täytyy olla jollakin tavalla erilainen tai parempi. Tuota pelkoa torjuaksemme olemme kehittäneet erilaisia selviytymismalleja, jotka vaihtelevat persoonallisuustyypeittäin. Ne väittävät, että sinut hyväksytään, jos
1 – aina olet oikeassa ja virheetön tai
2 – aina olet avulias ja ystävällinen tai
3 – aina olet tehokas ja menestynyt tai
4 – aina olet yksilöllinen ja erottuva tai
5 – aina olet asioihin syvästi perehtynyt tai
6 – aina olet luotettava ja kaikkeen varautunut tai
7 – aina olet positiivinen ja iloinen tai
8 – aina olet vahva ja vastuussa tai
9 – aina olet rauhallinen ja sopeudut.
Emme kuitenkaan koskaan saavuta onnellisuutta pyrkiessämme kehittymään noiden vaatimusten mittapuulla, sillä aina voimme olla vielä virheettömämpiä, avuliaampia, menestyneempiä, yksilöllisempiä, tietävämpiä, luotettavampia, positiivisempia, vahvempia ja sopeutuvampia.
Koska emme koskaan saavuta selviytymismallimme mukaista päämäärää, nuo vaatimukset vain rajoittavat onnellisuuttamme. Eikä pelosta nousevalla selviytymisellä voi tulla onnelliseksi, sillä onnellisuus toimii ihan eri tavoin kuin selviytyminen. Onnellisuus on täysin vapaa pelosta.
Todellinen itsensä kehittäminen, ihmisenä kasvaminen ja onnellisuuteen avautuminen eivät ole paremmaksi, kypsemmäksi tai kehittyneemmäksi muuttumista, vaan armollisuutta itseään kohtaan.
Erilaiset persoonallisuudet löytävät tuon armollisuuden hieman eri tavoin – aihe, jota avaan kirjassani Onni asuu jo sinussa. Minun persoonallisuustyypilleni se on rehellisyyttä itseäni kohtaan.
Tämä ei tarkoita, että julman rehellisesti haukkuisin olevani juuri näin surkea ja huono, vaan että tiedostan tuon surkeuden syntyneen liian tiukoista selviytymisen vaatimuksista ja ymmärrän, ettei se ole totuus minusta. Silloin näen tuon surkeuden läpi kauneuteni, sisäisen eheyteni ja onnellisuuteni.
Onnellisuus ei löydy kehittymällä ja kasvamalla, vaan hyväksymällä itsensä juuri sellaisena kuin on. Se ei tapahdu niin kuin kasvu tai kehitys ajan saatossa, vaan juuri nyt, tässä hetkessä. Kun tulet läsnäolevaksi hetkeen, huomaat onnellisuusrajoitteesi ja selviytymisvaatimuksesi, kuin katselisit niitä ulkopuolelta. Silloin olet vapautunut niiden vallasta. Samalla oivallat, miten kovasti olet yrittänyt ja parhaasi tehnyt ja saatat tuntea myötätuntoa itseäsi kohtaan.
Kun olet läsnä itsellesi tässä hetkessä, mielenrauha, luottamus ja rakkaus täyttävät sinut. Olet kytkeytynyt onnellisuuteen, joka on aina sinussa.
Kirjastani Onni asuu jo sinussa löydät eri persoonallisuustyyppien selviytymismallit ja onnellisuusrajoitteet. Kirjan avulla tunnistat oman tyyppisi ja löydät oman tapasi olla onnellinen.
Olen pelännyt elämässäni paljon, enkä ole kokemukseni kanssa ainutlaatuinen. Se, joka erottaa meidät toisistamme on se, tahdommeko toimia pelostamme huolimatta ja erityisesti pystymmekö toimimaan vaikka pelottaa? Aina oma halu ei riitä, jos pelkoa tuottava asia on omasta näkökulmasta katsoen ylivoimainen. Silloin voi tuntua siltä, että olet loukussa, josta ei löydy ulospääsyä.
Havahduin tavoitteiden merkitykseen, kun huomasin, että pelkoni heikkenivät, kun asetin elämälleni suunnan. Tämä johtui todennäköisesti eniten siitä, että valitsin kulkea arvojeni suuntaisesti. Kun ymmärsin miksi, löysin samalla miten. Olen käyttänyt ajatustani siitä lähtien apunani elämäni vaihtuvissa tilanteissa itseni ja asiakkaideni kanssa. Yhä uudelleen saan kuulla tarinoita siitä, kuinka uskollisuus toimia oikein ja rakkaudellisesti silloinkin, kun toinen ei sitä näennäisesti ansaitsisi, auttaa pääsemään vaikeassakin tilanteessa eteenpäin, ja perillä voi tuntea huojennusta siitä, ettei omaa käyttäytymistään tarvitse katua, vaikka toinen olisikin ollut sinua kohtaan epäarvostava tai ilkeä.
Vahvojen tunteiden värittämät muistot nousevat helposti mieleen, kun niille tekee tilaa. Pelosta käsin tuotetut ratkaisut aiheuttavat jälkikäteenkin tappiomielialaa ja häpeää. Jos tunnistat, että olisit voinut toimia tilanteessa paremmin itsesi kannalta, on muisto epämieluisampi. Itseään ei kuitenkaan kannata mitätöidä tai tuomita, koska sellainen vahingoittaa omaa luottamusta itseesi. Ikävät kokemukset opettavat meille itsestämme paljon, ja voimme hyödyntää niitä tulevaisuudessa.
Rohkeus on kykyä haastaa omat uskomukset ja mielikuvat. Usein se on kykyä katsoa omien mielikuvien ulkopuolelle. Kun tunnet pelkosi eli tiedät, mitä pelkäät, sinun on helpompi hallita pelkoasi. Pelko saa sinut pienentämään itseäsi ja syö itseluottamuksesi. Et näe enää muita vaihtoehtoja kuin toimia pelkosi mukaan.
Kognitiivisessa terapiassa fobioiden ja pakko-oireisten häiriöiden hoitamisessa on käytetty vuosien ajan menestyksellisesti altistushoitoa. Siinä ihminen laitetaan kohtaamaan pelkonsa, mutta se tehdään turvallisesti terapeutin läsnäollessa tai tukemana. Moni asiakas pelkää työskentekyä valtavasti ja voi mennä kuukausia, ennen kuin päästään alkuun, mutta tulokset ovat huimia. Olennaista on ymmärtää, että pelko pitää ahdistusta yllä ja välttelemällä pelon kohdetta vältät myös pelkosi kohtaamista ja siitä vapautumista, Myös sinä voit arjessasi altistaa itseäsi pelkäämillesi asioille ja katsoa miltä se tuntuu. Jos se tuntuu liian hankalalta, kannattaa hakeutua ammattilaisen luokse.
Pelko on tarpeellinen tunne, koska se suojaa meitä. Pahimmillaan se kuitenkin estää meitä elämästä niin kuin haluaisimme. Jos pelko vie liikaa sinulta mahdollisuuksia, älä suostu sihen, vaan valitse vapaus. Jos et ole valmis vielä toimimaan omaksi hyväksesi, on jo uuden asenteen ottamisella suuri merkitys. Voit luvata itsellesi, että et suostu olemaan pelkosi vanki.
Kuvittele unelmiesi kumppani. Millaista hänen kanssaan olisi? Kuinka hän sinulle puhuisi, miltä hänen kanssaan tuntuisi? Käännä hommeli kohti itseäsi: kuinka itsellesi juttelet? Mikä sinussa on ihanaa ja kaunista? Kuinka usein huomioit ja juhlistat sitä? Vaaditko itseltäsi sellaista, mitä haaveidesi kumppani ei vaatisi? Mitä? Millaisia asioita teet itsesi kanssa? Toteutatko intohimojasi? Mikä saa sydämesi laulamaan? Kuinka usein annat sydämesi laulaa? Mistä nautit ja iloitset? Miten voisit saada elämääsi noita tunteita ja asioita lisää? Mistä voisit aloittaa?
Rakkauden kokeminen elämässä ei tarkoita sitä, että pitää olla kumppani tai että pitäisi haluta kumppanuutta. Jos kaipaa intiimiyttä ja läheisyyttä voi tutkailla miten intiimisti, läheisesti ja intohimoisesti jakaa ja elää elämää jo nyt? Näyttäydytkö sellaisena kuin olet? Kenen kanssa voisit harjoitella tarpeidesi ja tunteidesi ilmaisua turvallisesti? Elämääsi ja ihmissuhteitasi luo ja rakentaa kaikki se, mitä nyt olet ja itsellesi sallit.
Itselleen lempeänä kumppanina oleminen ei tarkoita sitä, ettet saisi kaivata ja ikävöidä ihanaa suhdetta toiseen ihmiseen. Kumppanin kaipuu voi olla todella kipeää. Vähättelemättä tarvetta läheisiin suhteisiin; jos toivomasilaista ei juuri nyt ole, voi olla supervoimauttavaa tutkailla, mitä asioita suhteessa ja kumppanuudessa kaipaa. Millaisia energioita, oloja, tunteita, tuntemuksia, sanoja ja tekoja? Ja sitten: alkaa itse toteuttaa elämässään noita asioita, lahjana itselleen.
En ollut hiffannut, että ei minun tarvitse olla täydellinen, eheä tai täydellisesti itseäni rakastava, ennen kuin voin kokea kumppanuutta. Luulin, että homma pitää ensin saada valmiiksi ja sitten elämääni voi tulla hyvä tyyppi. Juuri tämä suorittaminen veti puoleeni ihmissuhteita, joissa hyväksytyksi ja nähdyksi tulemisesta kilvoitteleminen jatkui. Kunnes aloin itse itselleni kumppaniksi. Pikku hiljaa. Aloin tehdä ihania ja kivoja juttuja. Hoitaa ja helliä itseäni, nauttia, ottaa vastaan ihan pieniäkin juttuja. Se ei tarkoita, etten olisi saanut tarvita tai kaivata. Mutta avasin elämäni hyvälle ololle ihan vain itseni kanssa. Ja sellaisen kumppaninhan myös toivoin; ihmisen, jolla itsellään olisi hyvä olla itsensä kanssa ja joka tykkää elämästään.
Sen sijaan, että vaadit tai odotat toisilta tai elämältä saavasi mitä kaipaat (tai annat onnesi olla kiinni ulkoisissa asioissa), voisit kääntää katseen uteliaasti ja lempeästi itseesi: mitä voisit itsellesi juuri nyt sallia, jotta voisit kokea mielihyvää ilman, että se on kenenkään toisen teoista tai elämän tapahtumista kiinni?
Mitä sellaista hyvinvointiasi lisäävää voisit suoda itsellesi tänään, huomenna ja koko ensi viikon, joka ei ole mistään ulkopuolisesta kiinni ja minkä toteutumiseen ei ole mitään ehtoja? Toisin sanoen, minkä toteuttamiseen ei ole mitään ekskjuussejä: voisin lukea kirjastossa joka päivä puoli tuntia lehteä tai käydä uimassa. Esteet ja selitykset ovat voimaantumattomuutta eli sitä, että lisäät lauseeseen: mutta kun kirjasto on kiinni, kun pääsen töistä ja selkä kipeä. Okei, mitä voit antaa itsellesi?
Mitä voit antaa itsellesi?
Koenko itseni kanssa intohimoa ja elämän innostusta?
Sysäänkö jatkuvasti jotakin puoltani sivuun?
Järkeilenkö mitä minun pitäisi sen sijaan mitä haluaisin? (Näistä kahdesta on mahdollista muodostaa ihan toimiva yhtälö)
Millainen keskusteluyhteys minulla on itseni kanssa?
Puhuttelenko itseäni kunnioittavasti vai arvostellen ja jatkuvasti parempaan vaatien? Kuulostelenko itseäni rehellisesti?
Arvostanko tarpeitani ja kiinnostuksen kohteitani?
Ja nyt, kaiken tämä valossa: mitä tarvitsen juuri nyt itseltäni?
Milloin vien itseni treffeille?
Lämpimästi ja lempeästi tervetuloa löytämään itsestäsi lempeämmän kumppanin ITSELLESI rakastetulla Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut -verkkokurssilla. Viiden viikon kurssi alkaa 21.1. Voit jälki-ilmoittautua kurssille 28.1. asti – kurssialue on käytössäsi maaliskuun loppuun saakka. Lue lisää ja ilmoittaudu täältä.
Myötätunto ei a) ole olemassa vain muita ihmisiä varten vaan myös itseäsi varten b) ei tarkoita passiivisuutta ja alistumista, vaan voimautumista oman hyvinvoinnin puolesta toimimiseen.
Ei auta, että vaadin itseäni kiukkuisena lopettamaan tupakanpolton, suremisen tai laiskottelun. Ei elämääni – tai kenenkään toisen elämää – paranna se, että ajattelen joka päivä, että minun pitäisi olla pullantuoksuinen äiti tai herkkuruokien loihtija.
Elämä voi olla tosi mukavaa ja rakkaudellista, kun lämmitän väsyneenä pakastepitsaa. Miksi minun pitäisi olla mitään muuta kuin nyt olen?
Myötätunto on sitä, ettei bätlää itsensä kanssa koko ajan. Ja silloin kun syntyy sisäinen taistelu, on itselleen myötätuntoinen siitäkin. Myötätunto ei luo mitään täydellistä zen-tilaa, jossa mikään ei heilauta, satuta tai aiheuta sisäisiä kirrauksia.
Myötätunto on kykyä kannatella itseäsi siinä mitä nyt on. Se on omassa joukkueessaan olemista ilman ehtoja. Ja sitä, että kun huomaa odottaneensa tai vaatineensa itseltään jotain – asettaneensa ehtoja – on siitäkin myötätuntoinen. Myötätunto on oikeastaan elämän seikkailun asenne. Se syventää itsearvostusta ja kykyä nauttia omasta itsestä.
Olennainen, voimauttava, myötätuntoa avaava kysymys on: “mitä olen tehnyt itseni hyväksi sisäisesti viime aikoina, jotta minulla olisi turvaa tehdä valintoja jotka kutsuvat? Olenko luonut itselleni levollisuutta tai pyytänyt apua, jotta voisin opetella uusia tapoja? Olenko piiskannut vai ymmärtänyt itseäni surussani? Olenko vuosikausia hakenut joka ilta töistä tullessani jätskipaketin surua lievittääkseni, vai olenko tutkinut tapoja kohdata ja vapauttaa suruani? Olenko kuunnellut mitä tarvitsen, ja sallinut itselleni sitä?”
Voimaantumattomana ihmisestä valuu energiaa, koska hän odottaa, että jokin ulkopuolinen täyttäisi omat sisäiset reservit. Sanonta ”ei kannettu vesi kaivossa pysy” on tosi kuvaava. Kun alkaa huolehtia tarpeistaan ja tunteistaan, ei elä odotellen, että joku toinen kaataisi rakkautta, huomiota tai hoivaa sisäiseen kaivoon.
Saatamme pelätä, että jos olemme vähemmän ankaria itsellemme, menetämme hallinnan. Samalla jumitamme erilaisissa kierteissä: jojo-dieeteissä, repivissä ihmissuhteissa tai uupumuksessa. Myötätunto ja lempeys itseä kohtaan muuttaa ja transformoi enemmän, nopeammin ja lempeämmin kuin kaikki maailman kiukku, itsensä kanssa taisteleminen ja muutospakotus yhteensä. Itsensä piiskaaminen on egonsa kanssa vääntämistä, myötätunto on yhteyttä omaan sydämeen ja itseä suurempaan.
Voimaantuminen on sitä, että muutan tietoisesti suhdetta itseeni lempeämmäksi
On egon keksintöä, ettemme saisi polttaa tai painaa tämän verran kuin nyt painamme. Myötätuntoinen ytimemme ei suhtaudu kriittisesti vaan lämmöllä ymmärtäen, että ihmiselämä on joskus tiukkaa settiä. Kun astun myötätunnon kautta sydämeeni, olen enemmän ok sen kanssa, millainen olen. Voimaantuminen on sitä, että muutan tietoisesti suhdetta itseeni lempeämmäksi. Siihen kuuluu oman menneisyyden ja kokemusten myötämielinen, avoin tarkastelu. Myötätunto vapauttaa voimavaroja oman toiminnan ja ajatusten uudelleen tarkasteluun ja uusien valintojen tekemiseen.
Jos ajatus turhauttaa eikä sillä tunnu olevan arkesi ja elämäsi kanssa mitään tekemistä, voisitko antaa itsellesi mahdollisuuden tsekkailla suhdetta itseesi ja elämään uudesta kulmasta? Voisiko jokin muu tapa olla ja elää olla mahdollinen? Sellainen, jossa voit itsesi kanssa hyvin? Se potentiaali on sinussa jo.
Voimaantuneisuus – tai myötätunto – ei vain tipu sinuun jostain, kun olet tarpeeksi työstänyt itseäsi tai henkistynyt. On valinta suhtautua itseensä ja elämään myötämielisesti, huolimatta siitä mitä olet kokenut.
Myötätuntoa voi harjoitella joka päivä. Siihen tarvitaan oikeastaan vain yksi kysymys: mitä tarvitsen nyt? Myötätuntoinen vastaus on sellainen, joka on nyt toteutettavissa. Jos olet ihan puhki ja sen sijaan tarvitset omasta mielestäsi puhkuvaa intoa, onko se kovin myötätuntoista suhteessa siihen, missä nyt menet? Tarvitsetko tauon? Aikaa itsellesi? Lepoa? Ystävän kanssa puhumista? Jonkin sivummalle jättämistä, kunnes voimat palautuvat?
Anna itsellesi aikaa, jota et täytä millään
Kuulostele, mistä ihan pienestäkin nautit ja iloitset. Minkä verran teet noita asioita päivässä? Viikossa? Kuukaudessa? Kaikki se mistä nautit ja iloitset on myötätunnon rakentamista itseäsi kohtaan.
Kysy itseltäsi usein (vaikka heti nyt): mikä olisi lempeintä itseäni kohtaan juuri nyt? Mikä auttaisi minua sallimaan itselleni tuon asian, ajatuksen tai teon? Mikä on pienin mahdollinen askel tai asia juuri nyt?
Emme ehkä voi muuttaa elämän isoja speksejä juuri nyt, esimerkiksi työpaikkaa. Myötätuntoista voisi olla kuulostella, miten lempeyttäisin omaa oloani siinä missä nyt olen. Voinko tuoda itselleni töihin kukkia? Kuunnella musiikkia? Käydä päivän aikana kävelyllä? Ostaa laatikkoon herkkusuklaata päiväkahvin kanssa?
Myötätuntoiset, lempeämmät valinnat rakentavat sisäistä turvaa. Se auttaa kohtaamaan omia tunteita sivuun sutimisen sijaan. On myötätuntoista antaa itsensä tuntea mitä tuntee, ajatella mitä ajattelee ja tiedostaa se. Elämäämme eivät muuta vaatimukset, hienot agendat ja kaikki maailman henkinen tai psykologinen tieto yhteensä. Myötätunto vapauttaa ja avaa transformaatiolle.
Uusperheellisyys on itselleni todella sydäntä lähellä oleva asia, koska olen elänyt uusperheellisenä yli 11 vuotta. Alkuajoissamme riitti paljon haasteita ja erityisesti ympäristö reagoi vahvasti perheemme olemassaoloon.
Koimme, että tarvitsimme heijastuspintaa ihmisiltä, jotka elivät samaa tai olivat jo pidemmällä uusperheellisyydessä. Koimme, että vertaisryhmät antoivat meille paljon eväitä arjen muodostamiseksi meidän perheemme näköiseksi. Uusperheen alkuaikoina perheemme silloiset viisi lasta olivat kaikki alle yhdeksänvuotiaita.
Koimme, että perheen perustamisvaiheessa parisuhteelle oli enemmän aikaa arjessa. Lapset menivät aikaisin nukkumaan, ja yhteistä aikaa jäi iltoihin hyvinkin paljon. Lapsivapaita viikonloppuja ei meillä ole koskaan ollut säännöllisesti monien tekijöiden summana. Siksi olemmekin ottaneet ajatukseksi, että parisuhteen hoitaminen, vaaliminen, päivittäminen ja ylläpitäminen tapahtuu pääasiassa arjessa.
Lasten kasvaessa arki muodostui hyvin erilaiseksi. Meidän perheessämme on näkynyt muutos. Lapset valvovat pidempään ja viettävät aikaa enemmän erikseen ja omien kavereidensa kanssa.
Kahdenkeskenaikaa kaipaa. Arjessa on välillä rutistettava silloin hetkiä, jotta voi olla vain kaksin. Meidän perheessämme lapset kuulevat välillä, että voitteko nyt poistua keittiöstä, olohuoneesta kun me keskustelemme tai haluamme olla kaksin. Pelkästään kuulumisten vaihto tai viikon suunnitteleminen yhdessä voi olla haasteellista, ellei siihen varaa hetkeä ja tee myös lapsille selväksi, että nyt me juttelemme, eivätkä nämä asiat ole tarkoitettu teidän korvillenne.
Arjessa parisuhde saattaa joutua viimeiselle sijalle. Useimmat meistä haluavat tulla suhteessaan kuulluksi, kosketetuksi, nähdyksi. Jos aina on viimeisenä vuorossa, ei aina jaksa odottaa tyytyväisenä vuoroaan. Tämä asetelma sopii niin kauan kun molemmat tai kaikki osapuolet kokevat, että näin on hyvä. Mutta kun joku osapuolista kokee, että minä tulen laiminlyödyksi, niin etäisyys suhteessa kasvaa ja tyytymättömyys lisääntyy. Toivoisin, että kaikki, jotka elävät suhteessa, ajattelisivat suhteensa tärkeänä. Eivät pitäisi sitä itsestäänselvyytenä tai asiana, joka voi odottaa. Uusperheellisenä ja kerran aikuissuhteesta eronneena tiedän, että suhde on vahva perusta, jonka päälle on paljon parempi rakentaa elämää, kun se on vahva ja se pidetään vahvana. Aina ei tarvitse oppia asioita kantapään kautta.
Jos suhde on sinulle tärkeä, etsi sille aikaa elämästäsi joka päivä. Kysyin ystäviltäni ohjeita suhteisiin. Sieltä nousi paljon tärkeitä asioita. Ihminen saattaa mennä hämilleen ohjeiden, neuvojen ja vinkkien viidakossa. Kuitenkin itse olen kokenut, että tässä auttaa, kun ottaa kokeiluun asioita ja tunnustelee sekä maistelee, mitkä vinkeistä sopivat omaan elämään. Aika pian löytää näin itselleen sopivimmat tavat, jotka ruokkivat ja ravitsevat tärkeää suhdetta. Enkä usko, että kovinkaan monet neuvot, ohjeet ja tavat parisuhteen rikastuttamiseksi ovat suhteelle haitallisia.
Vinkeistä ei kannata ottaa stressiä, kuten ei parisuhteestakaan tai elämästä yleensä. Tärkeintä erilaisissa vinkkilistoissa on se, että löydät sieltä jotakin, mitä itse et ole vielä ajatellut tai kokeillut. Suhteestakin voi tulla mielenkiintoista, kun toteuttaa vaikka yhtä ohjetta koko viikon ja vaihtaa seuraavalla viikolla seuraavaan. Tällä tavalla saa hyvin koko vuoden sujumaan. Veikkaan, että yhteenkuuluvuuden tunne, ilo ja rakkaus lisääntyvät näin takuuvarmasti suhteessanne.
Tässä 23 ajatusta, joita ystäväni listasivat ja joita olen itse vuosien varrella hyväksi havainnut:
Joka päivä suudelma, joka kestää vähintään 8 sekuntia
Iltaisin kerrotaan toiselle, mistä on pitänyt toisen tekemisissä, sanomissa yms. päivän aikana
Katsokaa toisianne silmiin, kun riitelette.
Pitäkää joskus kymmenen minuutin silmiinkatseluhetki.
Halatkaa vähintään kymmenen minuuttia putkeen ilman, että liikuttelette käsiänne vaan seiskää vain yhdessä lähellä toisianne.
Jos riitelette iltaisin sängyssä, menkää pöydän ääreen istumaan ja selvittäkää asiat siinä.
Sopikaa aloitteentekovuorot treffeille ja seksille (esim. parilliset ja parittomat päivät).
Uskalla sanoa ääneen sellaisetkin asiat, jotka pelottavat.
Uskalla olla hiljaa, vaikka tekisi mieli sanoa kaikki suoraan.
Sopikaa alue (esimerkiksi sauna, makuuhuone, keittiö) jossa ei puhuta työstä, existä, rahasta tms. mikä aiheuttaa harmia.
Tehkää parisuhdepurkki, jonne laitatte asioita, joita ihailette kumppanissanne.
Pahana hetkenä tai hetkenä kun tuntuu että on enemmän erillisyyttä kuin yhteyttä, lukekaa lappuja.
Uskalla päästää kumppani lähellesi.
Uskaltakaa pyytää apua, kun on aika saada apua.
Kysy kumppaniltasi, mitä hänelle kuuluu ja keskity kuulemaan.
Kunnioita kumppaniasi aivan kuin kunnioitat vieraita ihmisiä.
Kehu kumppaniasi myös muiden kuullen.
Kehittäkää omia sanoja tai eleitä, jotka ovat vain teitä varten.
Unelmoikaa yhdessä.
Päivittäkää suhdettanne erilaisilla tavoilla.
Tutustu kumppaniisi. Hän ei ole muuttumaton, kuten et sinäkään.
Naurakaa ja hassutelkaa yhdessä.
Tahtokaa ja olkaa kärsivällisiä.
Haluaisitko kuulla lisää siitä, miten parisuhdetta voi vaalia omassa arjessa? Kuuntele Pauliina Flangin Rakkaus on tekoja arjessa -kirja äänikirjana täältä.
Jokainen on joskus kuullut elämässään muutoksen kutsun. Muutos kulkee tiettyjä askelmia pitkin: Ensin olemme unessa, sitten herätyskellot soivat, vastustamme muutosta ja lopulta myönnymme. Viimein, jos olemme tarpeeksi rohkeita, rakastumme elämäämme.
Näin muutosprosessia kuvaa henkinen valmentaja, pitkäaikainen Hidasta elämää -sivuston kirjoittaja Aaro Löf. Hänen uutuuskirjansa Rohkea elämä – 7 askelta todelliseen muutokseen opastaa lempeästi polulle, jota kulkemalla todellisen muutoksen voi saavuttaa.
“Todellinen muutos on kääntänyt elämäni selviytymistarinasta rakkausnäytelmäksi sekä minut kaikessa epätäydellisyydessäni rakkauden arvoiseksi palvelijaksi. En enää koe, että elämäni valuu hukkaan ja tapahtuu vailla sen todellista tarkoitusta”, sanoo Aaro.
Tässä Aaron 5 syytä, miksi kannattaa olla rohkea.
1. Kun uskallat olla rohkea, saat lisää elämänvoimaa.
Rohkeus tarkoittaa sitä, että uskallat katsoa elämääsi uudesta näkökulmasta. Uskallat huomata, että olet oman elämäsi keskeisin vaikuttaja – ilman itsesi syyttelyä. Kysy itseltäsi, missä asiassa siirrät edelleen vastuun toisaalle. Entä jos saisitkin lisää voimaa näkemällä, miten sinä itse olet osallinen tilanteeseen? Totta puhuen aluksi on usein pelottavaakin nähdä, kuinka iso vaikutus meillä on kaikkeen elämässämme. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat ja syylliset vähissä, kun avaamme silmiä sille, millaisia valintoja teemme. Omat valintamme määräävät, mihin huomiomme ja energiamme kohdistuu.
2. Uusi elämä paljastuu sinulle, joka uskaltaudut seikkailuun.
Kuten Cheek sanoo “Rohkeus ei oo sitä ettei pelota. Vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa”. Jos jäämme odottamaan, että olemme varmoja, pelottomia tai selvillä kaikesta ennen kuin ryhdymme kokeilemaan ja elämään itseämme kuunnellen, pidätämme elämää paljastumasta meille. Kuten Cheek jatkaa “Suljen silmät, kuvittelen et lennän. Mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä”. Kysy siis itseltäsi, mitä asiaa yhä odottelet. Anna odottelun sijaan elämälle ja itsellesi mahdollisuus nähdä, kuinka oma seikkailusi avautuu, kun uskallat mennä kohti muutosta.
3. Vain kulkemalla pelkoasi kohti voit voittaa epävarmuutesi.
Rohkeus on sitä, että olemme avoimia kaikelle sille, mitä pelkäämme. Pelko kertoo usein siitä, mitä pelkäämme itsessämme. Sitä kohti kulkemalla voimme kasvaa kokonaisemmiksi ihmisiksi. Epävarmuus kertoo usein siitä, että edessämme on tie, jolle haluaisimme astua, mutta joudumme kasvamaan, jotta voisimme kulkea sitä. Jännitys taas voi kertoa siitä, että luvassa on jotain, joka innostuttaa ja koskettaa sydäntämme. Mitä siis pelkäät itsessäsi? Minkä suhteen koet epävarmuutta? Entä mikä sinua jännittää?
4. Kun löydät oman rohkeutesi, voit lakata näyttelemästä rohkeaa.
Rohkeus on yksi elämän, syvimmän itsemme, olomuodoista. Kun haluamme saada yhteyden elämään ja ilmentää sitä arjessamme, rohkeus on yksi asia, jonka voimme pitää mielessä. Emme halua näytellä rohkeaa, mutta haluamme olla rohkeasti olemassa sinä ihmisenä, jonka kohtaamme, kun annamme itsemme aistia, tuntea ja havaita sen, mitä koemme tässä hetkessä. Eli ollessamme läsnä.
5. Todellinen muutos tapahtuu vain, kun uskallat olla oma itsesi.
Todellinen muutos, ihmisenä kasvaminen ja oman henkisyyden löytäminen tapahtuvat meille vain sen kautta, että tulemme näkyväksi itsellemme. Tämä näkyväksi tuleminen tarkoittaa sitä, että uskallamme olla olemassa sellaisena kuin olemme ja olemme avoimia sille jatkuvalle muutokselle ja löytämiselle, mikä meissä tapahtuu, kun olemme läsnä ja avoimia elämälle. Mikään ei edellytä meiltä niin paljon rohkeutta kuin se, että olemme aidosti olemassa.
Halut ovat pyhiä. Emme ole vain valopalloja valosfääreissä, joille oleminen olisi tarpeeksi, vaan olemme ihmisiä varustettuna tuntein, ajatuksin, intuitioin, visioin ja keholla kera neljän raajan. Olemme elämässä ilmaisemassa itseämme ja luomassa silminnähtäviä asioita, olosuhteita, ihmissuhteita ja kokemuksia. Olemme tulleet laittamaan kätemme multaan ja maahan – syvälle materiaan. Tämä on elämään uppoutumista. Lue lisää elämään uppoutumisesta Hidasta elämää -blogistani.
Toki väistämättä haluamme samoja asioita, kuin vaikka vanhempamme, ystävämme tai puolituntematon naapurimme kerrostalokäytävän vastakkaisella puolella. Olemme myös tulleet tekemään tutkimusmatkaa ja mahdollisesti haluamaan jotakin erityistä, jota kukaan ihminen koko historiassa ei ole täsmälleen samalla lailla halunnut. Olemme tulleet maalaamaan elämän kankaalle jotakin ainutlaatuista ja välillä taas kaikille tuttua erityisillä värivalinnoilla ja sommitteluilla maustettuina.
Sinä olet erityinen ja sinun erityinen ilmaisusi merkitsee ja tulee tulla nähdyksi!
Seuraava harjoitus on äärettömän yksinkertainen. Se voi auttaa sinua löytämään merkityksellisen suunnan ja innostunutta inspiraatiota elämääsi. Voit löytää elävyyttä ja tuhat volttia energiaa! Tämä toimii hyvin juuri nyt vuoden vaihteessa, mutta toki milloin vain. Harjoituksen ideana on kytkeä sinun olemuksesi luovaan ytimeen mielen toiselle puolelle.
Voit tehdä harjoituksen ystäväsi tai kumppanisi kanssa. On hienoa, kun joku todistaa tätä mikä on sinussa totta. Kokeile.
Toisaalta suosittelen kuitenkin, että teet se yksin ja päätä jo etukäteen, että et näytä kirjoituksiasi kenelläkään. Näin voit olla täysin sensuroimaton. Tämä on kuitenkin lopulta sinun ja elämän välinen juttu.
KUINKA
Varaa useampia arkkeja tai sivuja paperia. Ota runsaudella paperia, jotta ne eivät varmastikaan lopu kesken. Tarvitset tietenkin myös kynän, joka toimii. Pieni rentoutuminen ja sisäiseen pehmeään paikkaan pudottautuminen on myös hyväksi.
Laita sitten kännykkäsi ajastimeen (timer) tai mediaatiokelloon 20 min aikaa. Paina se käyntiin ja aloita.
Kysy itseltäsi ääneen tai joku sinulle läheinen ihminen kysyy sinulta seuraavia kysymyksiä. Toisaalta tämä on toiminut erittäin hyvin myös retriiteillä ja couching-tilanteissa tuntemattoman ihmisen kanssa.
Kysy!
Mitä haluat? Ja vastaa siihen ääneen ja kirjoita se sitten ylös aloittaen: Haluan xxxx.
Mitä muuta haluat? Vastaa siihen ääneen ja kirjoita se sitten ylös: Haluan xxxx.
Nyt kysy, että “mitä muuta haluat?” koko loppuajan. Vastaa siihen ja kirjoita ylös.
Jotta tämä todella toimisi, ole täysin sensuroimaton ja toisaalta ammenna sanat syvältä olemuksesi ytimestä. Uudestaan ja uudestaan ole täysin rehellinen. Ole vielä vähän rehellisempi ja ammenna sanat vielä vähän syvemmältä.
Saatat huomata, että yhtäkkiä voi tuntua, että et keksi enää lisää. Tämä 20 minuuttia on aika pitkä aika. Silloin vain jatka ja kaiva lisää olemuksesi ytimistäsi vielä syvemmältä ja vielä rehellisempää. Juuri nämä hetket, kun tuntuu tyhjältä, ovat osittain niitä hetkiä, joita tämän harjoituksen avulla haetaan. Ne ovat hetkiä, jolloin sukellat syvemmälle.
Tee tämä harjoitus kerran, mutta suosittelen, että teet sen kerran päivässä kolmena päivänä peräkkäin. Toki voit tehdä tutkimusmatkaa harjoituksen kanssa monella muullakin tavalla. Ole luova. Ole vapaa.
KIRJOITUSTEN ARVIOINTI
Heti alkuun. HUOMAA, ETTÄ SINUN EI TARVITSE TOTEUTTAA MILLÄÄN TAVALLA MITÄÄN LÖYTÄMIÄSI HALUJA! Osa niistä voivat olla arvojasi, sitoumuksiasi, terveellistä elämää tai jopa lakeja vastaan.
Tämä on kuitenkin ennen kaikkea tietoa sinulta itseltäsi sinulle itsellesi! Osa näistä haluista on myös voinut vaikuttaa alitajunnassasi sinun tietämättä. Nyt voit toimia niiden kanssa viisaammin, kun olet tullut niistä tietoiseksi.
Tällä harjoituksella voit kuoria kerroksittain erilaisia haluja. Aivan kuin kuorisit sipulia. Voit kuoria ystäviltäsi, opettajiltasi, vanhemmiltasi, kumppaniltasi ja miltä tahansa ihmisiltä oppimiasi haluja, jotka eivät ole ytimesi kanssa harmoniassa. Mitä tulisi nyt haluta tämän ajan ihmisenä vuonna 2019 – sekään ei ole välttämättä se, mitä todella haluat. Toisaalta on täysin oikein haluta myös samaa kuin kaikki muut ihmiset esimerkiksi: olla onnellinen tai pitää hyvää huolta omista lapsistaan. Tämä kuoriminen voi kuitenkin auttaa sinua olemuksesi ytimeen. Kun pääset yhteyteen ytimesi halujen ja haluamisen kanssa, niin koko olemuksesi sähköistyy. Se on maagista.
Jos teit tämän kolme kertaa, kuten suosittelin, niin toistuvatko kirjoituksissasi jotkut asiat? Katso niitä erityisellä tarkkuudella. Tarkastele myös jossakin kerran vilahtaneita haluajasi aivan samalla kiinnostuksella. Ne voivat myös erityisen tärkeitä, jotka ovat juuri ja juuri onnistuneet sujahtamaan mielen sensuroinnin tai toiston välistä suoraan olemuksesi ytimestä sinun nähtäväksi. Anna siis kaikelle lempeää tarkkaavaista huomiotasi.
KULTIVOI SISÄISIÄ LAATUJA
Halut ovat voineet olla konkreettisia esimerkiksi uusi auto tai ihana illallinen tärkeän ihmisen kanssa. Ne ovat voineet olla myös abstrakteja sanoja: rakkautta, iloa, rauhaa yms. Nyt käännä näitä toisten päin.
Mitäpä uusi auto sinulle merkitsisi? Ehkä se tarkoittaisi varmuutta, iloa ja vapautta. Voit kultivoida näitä tunteita myös ilman konkreettisesta ilmentymää. Joku voisi sanoa, että tämä auttaa sinua myös konkreettisen asian ilmentämisessä. Toisaalta sisäisten laatujen kultivointi vapauttaa sinua olemaan myös takertumasta tuohon konkreettiseen muotoon ainoana täyttymyksen lähteenä.
Toisaalta, jos haluat vaikka rauhaa, niin mitä se voisi olla sinulle konkreettisena nähtävänä asiana? Ehkä kävelyretki lähimetsässä kolme kertaa viikossa, 10 minuutin meditaatiohetkiä iltaisin sekä somepaastoa klo 2100 eteenpäin.
VALITSE YKSI TAI KAKSI YTIMESI HALUA
Ota nyt kaiken tämän jälkeen yksi tai kaksi tässä hetkessä olennaisinta haluasi ja lähde toteuttamaan niitä pieni konkreettisin askelin. Tee myös sisäisten kokemusten kultivaatiota. Elämäsi voi näin mullistua hyvällä tavalla ja muotoutua vielä paremmin heijastamaan sitä, mitä sinä ainutlaatuisena olentona olet.
Voit myös toteuttaa asioita pienimuotoisemmin. Jos maailmanympärysmatka ja suuri seikkailu ei ole juuri nyt mahdollinen, voisitko tehdä pienen matkan uuteen paikkaan saman seikkailuasenteen kanssa. Joskus mieli kun saattaa maalata asiat isommiksi ja dramaattisemmiksi, kuin sydämessäsi oikeastaan kaipaatkaan. Toisaalta sydän kätkee myös räävittömän suuria unelmia. Älä sensuroi tai pienennä mitään. Valtavan suuristakin unelmista pääset kuitenkin helposti käsiksi niiden sisäisiin laatuihin, jos vain olet rehellinen.
LISÄKSI
Mitä haluat -kysymys on oikeastaan kaiken life couchingin ydin. 1) Auta toista ihmistä löytämään syvimmät kaipuut ja halut kaiken mielen pörinän ja kerrosten alta. 2) Tue ihmistä olemuksensa ytimen halujen toteuttamisessa. Tämä arvokasta palvelua niin ystävälle, kumppanille kuin lapselle.
Tämä on myös kuin intuitioharjoitus. Kysy itseltäsi päivän hetkissä:” Mitä juuri nyt haluat syvällä sisimmässäsi?” Näin voit saada hyviä näkökulmia siihen mitä tulisi/haluat oikeasti tehdä. Samoin, jos tuntuu, että jotenkin jumitat joissakin mielentiloissa ja tunteissa, niin tämä voi olla ovi selkeyteen ja uuteen virtaan ja inspiroituneeseen tekemiseen tässä ja nyt -hetkessä.
Hyvää matkaa luomaan itsesi näköistä inspiroivaa elämää!
Tässä artikkelissa havainnollistan kuvien avulla kolmea tunnelukkoa. Jos mietit mitkä ihmeen tunnelukot, aloita kurkistamalla edellinen kirjoitus täältä.
Minulle vastaanottamisen teema on ollut tosi haastava. Olen ollut sellainen, joka mieluummin poraa betoniseinään ihan järkyttävän, kahdenkymmenen sentin reiän kuin pyytää apua.
Vastaanottaminen oli minulle vaikeaa, koska ei ollut luottamusta eikä turvaa. Niinpä kontrolloin ja yritin ratkoa kaiken päässäni itse. Olin äärettömän tunnollinen ja suoraselkäinen. Pidin jonkinlaisena alitajuisena elämäntehtävänäni ymmärtää kaikkia ja olla kiltti. En ollut oppinut tuntemaan rajojani, eli en ollut oppinut itsekunnioitusta. On vaikeaa vastaanottaa tosi hyvää, jos ei kunnioita itseään. Luulin, että jos joku haluaa minulta jotain, olen arvokas. En hokannut, että se että minä haluan jotain on myös arvokasta. Niinpä annoin kaikkeni – eli menin omien rajojeni yli. Annoin sellaisillekin ihmisille tai tahoille, jotka eivät osanneet käsitellä minulta saamaansa tai sellaisille, jotka vaativat ja halusivat aina vain lisää silloinkin kun en itse olisi jaksanut.
Olen ollut sellainen, joka mieluummin poraa betoniseinään järkyttävän reiän kuin pyytää apua
Vastaanottaminen ei ole itsekästä. Se on yhteyttä omaan sydämeen. Liika kiltteys on pikemminkin egoilua kuin sen puutetta. Silloin antaa oman hyväksynnän tarpeensa rulata elämää eikä sen, mitä sisin sanoo. Kun on liian kiltti, saattaa myös itse olla vaativa. Vaatiminen ei ole vastaanottamista, se on sitä että uskoo, että joku on mulle velkaa. Silloin ei muista, että olen ytimeltäni täyteys, enkä tarvitse ketään tai mitään täyttämään itseäni. Sitten on vielä tarvitsevuus: olemme ihmisiä ja tarvitsemme joskus apua, tukea ja turvaa ulkopuolelta. Ja jeesausta poraamiseen.
Olisinpa hiffannut tämän: vastaanottaminen on sama asia kuin olla sydän auki. Vastaanottaminen on sisäistä turvaa jonka myötä voi luottaa elämän kantavan. Vastaanottaminen on joskus pyytämistä. Vastaanottaminen on itsensä arvostamista niin paljon, että vastaanottaa kaikki tunteensa ja ajatuksensa itseään niistä piinaamatta. Kun vastaanottaa tunteensa, vastaanottaa sisäisyytensä – ja silloin vastaanottaa myös kaikkea ulkopuoleltaan. Surun ja pelon vastaanottaminen ei blokkaa elämän hyvää – niitä vastaan taisteleminen on se, mikä blokkaa ja jumiuttaa. (Vastaan taisteleminen on mm. sitä, ettei vastaanota apua tunteidensa tutkimisessa ja purkamisessa, tai sitä että yrittää tuntea jotain muuta tai tuomitsee itseään tai elämää tunteistaan.)
Vastaanottaminen on niin syvää itsearvostusta, että opettelee (vaikka avun kanssa!) vastaanottamaan kaikki tunteensa ja ajatuksensa niistä itseään niittaamatta, vastaan taistelematta
Kun vastaanottaa sisäisyyttään tällä tavalla, sallii itselleen elämän hyvää tuntematta huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. Vastaanottaminen on siis sitä, että tunnistaa kiukkunsa: nyt saa saamari riittää. Se on sitä, ettei myy itseään halvalla tai jousta aina. Vastaanottaminen on sitä, ettei suostu sellaiseen mitä ei halua. Vastaanottaminen on sitä, ettei takerru aina vanhaan turvalliseen vaan ottaa uusia askeleita eteenpäin. Vastaanottaminen on sitä, että uskaltaa asettaa rajansa.
Vastaanottaminen on vähän kuin oman sisäisen astiansa rakentamista. Minulle yksinkertaisin vastaanottamisen kuulostelu on tämä: hengitän syvään sisään ja ulos lantionpohjaan asti kuin kauniiseen, itsevalamaani astiaan. Uloshengityksellä annan kaiken mennä, en takerru mihinkään. Olen sen arvoinen, ettei minun tarvitse väkisin pitää kiinni. Annan elämän kiertää sisään ja ulos; saan luottaa siihen, että astiani täyttyy sillä mitä tarvitsen. Vastaanotan sen mitä nyt on. Kehon tuntemukset, sisäiset liikkeeni. Ympäristön äänet. En yritä vastaanottaa mitään tiettyä. Olen niin kallisarvoinen, että just jetsulleen minun sydämeni mukaiset jutut tulevat ilman, että ajattelen ja pähkäilen.
Erityisesti henkisessä skenessä puhutaan paljon manifestoinnista. Olen yrittänyt kaikenlaisia manifestoimisen vippaskonsteja joita kirjat ja vinkkivitoskanavat ovat pullollaan, kun en hokannut, että kyse on paljon yksinkertaisemmasta asiasta. Kun olen syvästi yhteydessä omaan arvooni (eli sieluuni), minun ei tarvitse ponnistella yhtään. Ei mentaalisesti manifestoida, ei latailla kiviä täyden kuun aikaan (missä ei sinällään ole mitään vikaa). Jos laittaa paljon eforttia manifestoimiseen, lataa uskomusta siitä, että vastaanottaminen on aivotyöskentelyn, oikeiden juttujen hiffaamisen tai salvian sauhuttelun takana. Silloin itse asiassa supistaa vastaanottamiskanavaansa, koska loittonee luonnollisesta olotilastaan. Moni meistä vain on oppinut uskomaan, että sielu landaa tähän räkäiseen ihmisyyteen vain, jos tekee itsestään ja ympäristöstään tarpeeksi pyhän jollain tietyillä konsteilla. Ja sekös sielua hymyilyttää. Se vain haluaa olla tässä kanssani, justiinsa näin.
Vastaanotan sen mitä nyt on
Vastaanottaminen on sitä, että vastaanotan sisäisyydessäni kaiken, tekee se tiukkaa tai ei. Minun tarvitsee tukea itseäni ja priorisoida hyvään olooni. Silloin rakennan sisäistä turvaa ja kykyäni olla vastustamatta tunteitani, nauttia ne raakana ja suhtautua myötämielisesti kaikkeen sisälläni. Olen opetellut tunneyhteyttä, itseni hoitamista ja sisäistä lempeyttä.
Minulla on sydämen unelmia ja visioita. Toteutan niitä askel kerrallaan itseäni tukien. Ei ole minun bisnekseni, miten asiat saapuvat tai millä aikataululla. Sehän elämästä juuri tekee seikkailun; mitähän seuraavan mutkan takaa pälähtääkään. Minulle on pälähtänyt aivan uskomattomia asioita ihan puskista. Monesti on maagista menoa. Sitä ennen olen suostunut katsomaan myös kaikkia shittihommeleita silmästä silmään, ollut niiden kanssa ja päästellyt omaan tahtiini irti.
Silloin kun virtausta ei tunnu, luotan, että sekin on osa vastaanottamisen prosessia. Elämä on laiffia. Esimerkiksi vähän aikaa sitten olin tosi surullinen ja vihainen ja syvästi yksinäinen pidemmän kotvasen ilman mitään tiettyä yksittäistä syytä. Ei se hirmu hyvältä tuntunut, mutta rakastin itseäni siinäkin. En vastustanut enkä arvottanut sitä mitä koin, tai jos joskus vastustinkin, hyväksyin senkin. Minulla oli myös ihania asioita samalla. Ennen olin mustavalkoinen: jaottelin kokemuksia toivottaviin ja ei-toivottaviin sen mukaan, miltä ne tuntuivat. Enää en tee niin.
Ja kun olen pikku hiljaa oppinut hyväksymään itseni juuri tällaisenani ja löytänyt syvän itsekunnioituksen rajojeni kautta, kaikki mitä olen toivonut tai ajatellut edes hitusen haluavani, on saapunut minulle. Käytännössä siis manifestoin kaiken mitä haluan, yleensä asiaa juuri ajattelematta. En tarkoita brassailla, vaan herättää toivoa. Manifestoiminen on minulle ennen kaikkea sitä, että rakastaa itseään – kaikessa. Siinäkin, missä itseään ei rakasta. Siinäkin, missä bätlää itsensä kanssa. Silloin pitää vastaanottamisen luukut auki.
Ei kannata miettiä mikä mulle on mahdollista (tai lähinnä mikä ei ole), vaan sitä, miten itselleen tänään voisi olla lempeä. Se on vastaanottamista – ensin itseltään
Suhtaudun hyvin avoimesti siihen, mikä kaikki minulle voi tuottaa iloa, onnea, hyvää oloa, vapauden, levollisuuden, vaurauden tai rakkauden tunteita. En ole kiinni missään tietyssä muodossa tai tavoitteissa. En ihan hirveästi spennaa, tapahtuuko joku tietty juttu tai ei. Tai jos jännitänkin, tuen itseäni siinä. Astiassani on tilaa. Jos mieli kovin takertuu siihen, että nyt pitäis saada viistonnia tilille, jotta hommelit voivat tuntua hyvältä, vastaanottamisen tila supistuu ja astia pienenee. En ole saanut kaikkea, mitä luulin haluavani. Mutta olen vastaanottanut paljon enemmän hyvää kuin olisin ikinä voinut kuvitella.
Ei kannata miettiä, mikä on mahdollista. Kannattaa keskittyä arjessaan tukemaan itseään kaikissa tunteissaan. Kannattaa kysellä itseltään, millaista tukea tarvitsen, mikä mulle tässä tilanteessa on totta. Miten voisin olla itselleni tänään lempeä. Mitä kaikkea mulla on, missä kaikessa just nyt olen vauras? Mitä kaikkea voin itselleni nyt sallia sen sijaan että odotan jotain tiettyä tapahtuvaksi? Kun avautuu vastaanottamaan sen, mitä nyt on (jopa shittihommelit), avautuu vastaanottamaan kaikkea muutakin – myös hyvää.
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
Milloin sinä olet viimeksi fiilistellyt oikein kunnolla? Fiilistely on taitolaji, jossa voit kehittää itseäsi. Elämä on nimittäin täynnä pieniä ihmeitä, jotka odottavat tulevansa nähdyiksi. Voit aloittaa aamun esimerkiksi fiilistelemällä sitä kiistatonta tosiasiaa, että olet hengissä. Huikea saavutus sekin. Ulkona voit fiilistellä raikasta ilmaa, tunnelmallista pimeyttä tai vaikkapa tuntemattoman vastaantulijan kasvoilta paistanutta arvoituksellista hymyä.
Voit fiilistellä sitä kaikkea, mihin sinulla tänäänkin on mahdollisuus. Fiilistellä sitä, miten olemme monessa asiassa niin uskomattoman etuoikeutettuja.
Ja koska elämä ei ikinä ole pelkkää sambakarnevaalia, niin voit fiilistellä myös surua. Fiilistellä ankeutta ja loskaa. Fiilistellä sitä, että välillä vituttaa. Fiilistellä sitä, että tunnet. Erilaiset tunteet ovat rikkaus, eikä pakahduttava onni tuntuisi niin hyvältä, jos et olisi käynyt läpi myös vaikeampia hetkiä.
Voit fiilistellä sitä, että kosmisessa mittakaavassa moni murhe tuntuu yllättävän pieneltä.
Fiilistelyllä ja hetkessä elämisellä on myös vastakohtansa. Saan aika ajoin itseni kiinni ”sitten kun…” tai ”jos…. niin sitten” -ajatusmalleista. Epätieteellisen otoksen perusteella ilmiö ei rajoitu pelkästään minuun. Me ihmiset nimittäin tykkäämme puhua lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmista, tavoitteista ja päämääristä. Olemme fyysisesti kutakuinkin paikalla, mutta henkisesti jo tanakasti tulevaisuudessa. Ikuisella matkalla, mutta harvemmin perillä.
Pahimmillaan ”sitkuttelu” ja ”jossittelu” estävät meitä nauttimasta tästä hetkestä.
Joskus onkin paikallaan muistuttaa itseään elämän ainutlaatuisuudesta ja katoavaisuudesta. Saattaa nimittäin olla, että kun seuraavan kerran astumme ulos asunnostamme, esimerkiksi meteoriitti tippuu päähämme ja maallinen vaelluksemme päättyy siihen. Tässä tilanteessa tuskin hirveästi lämmittää kolmen kuukauden päästä koittava Kanarian loma tai uraputken päässä siintävä ylennys.
Lopulta elämän kauneus ja tarkoitus löytyy niistä kaikkein pienimmistä hetkistä. Asioista, jotka ovat niin arkipäiväisiä, että emme edes huomaa niitä tai saatamme ainakin unohtua pitämään niitä itsestään selvinä.
Olemalla aidosti läsnä, avaamalla silmämme ja teroittamalla aistimme, voimme mullistaa elämämme. Tälle on olemassa osuva nimikin: fiilistely.
Hyvä ystäväni on arvostettu henkinen valmentaja, joka sparraa minua aina kun apua tarvitsen. Silloinkin kun tunnen ulkomailla koti-ikävää tai juurettomuutta. Hän muistuttaa minua siitä, että koti on siellä missä minä olen. Koti on minussa.
Koti-ikävää enemmän tunnen kuitenkin ihmisikävää. En kaipaa tiettyjä tavaroita, huonekaluja, edes omaa sänkyä, tuttua korttelia, kantakahvilaa tai vakiolenkkireittiä. Kaipaan ihmisiä, ystäviä ja perhettä, en kotia tai edes kotimaata. Voisiko koti-ikävä muutenkin olla enemmän ikävää ihmisiä kuin jotain konkreettista tilaa kohtaan?
Samainen sparraajani on hyvä heittämään minulle argumentteja silloin, kun päästän levottomuuteni valloille. Joskus sanon hänelle, että rauhoittuakseni ja hillitäkseni levottomuuttani tarvitsisin juuri nyt hetken aikaa intialaisessa ashramissa. Pyhässä ympäristössä rauhoittuisin ihan varmasti. Saisin energiani kulkemaan ja mielentilani tasapainoon. Silloin ystäväni sanoo minulle, että
Toki voit aina matkustaa Intiaan, mutta et sinä mitään tiettyä rakennusta rauhoittuaksesi tarvitse. Mikset rakentaisi omasta kodistasi ashramia?
Abstraktilla tasolla hän kaiketi tarkoitti sitä, että rauhan, ja sen ashraminkin, voin löytää omasta sydämestäni ja itsestäni, mutta konkreettisesti se tarkoittaa myös sitä, että omasta asunnosta, siitä paikasta jossa kulloinkin elää, voi rakentaa itselleen pyhän paikan, jossa sulkea pois levottomuutta aiheuttavat ajatukset. Se vaatii ainoastaan hieman itsekuria ja suunnittelua. Kotiin voi järjestää vaikka pienen nurkkauksen, asettaa lattialle istuintyynyjä ja pöydälle kynttilöitä tai suitsukkeita. Mitä tahansa esineitä, jotka ovat itselle tärkeitä.
Ashramin rakentaminen kotiin vaatii sen, että ottaa itselleen joka päivä tietyn ajan aikaa hiljentyä. On tärkeää pitää kiinni samasta ajasta ja rauhoittua samassa paikassa. Meditoida vaikka vartti, hengittää syvään ja pitää ajatukset läsnä hetkessä. Moni on sitä mieltä, että koko päivä on erilainen, jos meditoinnin ajoittaa aamuun.
Mutta ei ashramin rakentaminen tarkoita välttämättä esineitä alkuunkaan. Kodista voi tehdä tilan, johon laskee vain positiivisia energioita, jättää huolet oven taakse ja päästää kyläänkin vain hyvää energiaa tuovia kivoja vieraita. Ikävimmät keskustelut ja tylsemmät tapaamiset voi käydä muualla.
Henkinen sparraajani oli minulle yhtenä päivänä hieman vihainen. Soitin hänelle ja valitin, että on levoton olo. Ahdistaa. Mieli laukkaa. Huolia. Tunnustin, että olin meditoinut tietoisesti joskus viikkoja aiemmin. Oli ollut liian kiire. Muka.
Olin itse unohtanut tehdä kodistani ulkomailla ashramin.
Sparraajani heltyi lopulta, kun meinasin ruveta itkemään. Hän opasti minulle uuden hengitystekniikan. Vakuutti, että kymmenenkin minuuttia päivässä riittää. Aloita rauhallisesti ja pienin askelin, hän neuvoi. Hengittelin sitten tietyllä pranayama-tekniikalla aamulla kymmenen minuuttia ja oivalsin, että sen verran on jokaisella aikaa päivässä. Voi päättää surffatako se aika somessa vai rauhoittaako itsensä ashram-tilaan.
Kodin merkitys on muutenkin vuosien saatossa muuttunut. Tapaan koko ajan enemmän ihmisiä, jotka ovat kaukana kotimaastaan, mutta silti kotona. Kahvilat Aasiassa ovat täynnä kannettavien tietokoneiden takana työskenteleviä länsimaalaisia, jotka ovat töissä milloin missäkin. Kotona siellä sun täällä. Itse vaihdan fyysistä kotia keskimäärin kolmen kuukauden välein. Silloin lyhytaikaisesta kodistakin pitää luoda paikka, jossa on hyvä olla ja jossa voi rauhoittua. Käyn edelleen tasaisin väliajoin intialaisissa ashrameissa, ja siellä rauhoittuminen on helpompaa. Mutta olen oivaltanut, että pyhän ashramin tarkoitus on ainoastaan antaa meille eväät siihen, miten ashramin voi rakentaa ihan minne tahansa.
Myin muuten syksyllä asuntoni. Kaiketi olen lopulta sisäistänyt ajatuksen, että koti voi olla missä tahansa. Aina mukanani, pitämässä majaa sydämessäni. Siitä huolimatta, että tavarat ja ikkunan takana avautuvat maisemat vaihtuvat, olen halutessani koko ajan pyhässä ashramissa.
P.S. Tätä kirjoittaessani istun riisipellon laidalla olevassa talossa toista viikkoa ja viimeistelen HE-kirjaperheen Suuria hetkiä -kirjaa. Ajattelin tänään olla vain rauhassa kotona. Maaliskuussa muutan sitten uuteen ashramiin.
Tänä aamuna otin uuden, puhtaan muistikirjan eteeni ja pysähdyin miettimään, mitä haluan alkaneelta vuodelta. Onnellisuutta tietenkin. Sitähän olin muillekin toivottanut. Mutta kun ryhdyin pohtimaan, mitä konkreettisesti tuo onnellisuus olisi, niin edessäni oli pelkkää sumua. En osannut toivoa ja haluta mitään.
Oli todella jännä huomata, miten voimakkaasti ja selvästi tyhjyyden tunne valtasi minut. Olenhan juuri saavuttanut yhden suurimmista unelmistani: oma kirjani on julkaistu. Pääni sisällä mieleni ylituomari epäili, onko minulla tämän unelman jälkeen edes lupa toivoa mitään uutta. Puhumattakaan, että toivoisin jotain suurempaa. Niinpä en uskaltanut toivoa mitään.
Huomasin mieleni taustalla leijailevan onnellisuuspelon, ettei makeaa mahan täydeltä ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Hahaa! Mieleni pelkoineen oli ottanut unelmani panttivangeikseen ja oli pienentämässä minua ja elämääni. Kun tiedostin pelkoni, vapauduin sen voimasta. Saadakseni taas unelmani virtaamaan kysyin itseltäni viisi tärkeää kysymystä.
5 onnellisuuskysymystä
Mitkä asiat elämässäsi tuottavat sinulle hyvää mieltä, iloa tai onnellisuutta?
Minkälaisista asioista olet kiitollinen?
Milloin olet onnellisimmillasi?
Miten voisit useammin antaa itsellesi luvan olla onnellinen?
Mikä ajatus tai teko tuottaisi juuri nyt sinulle pikkuisen paremman olon?
Nämä kysymykset kannattaa kysyä aina itseltään, kun suunnittelee jotain uutta. Ne pitävät meidät oikealla polulla ja auttavat ottamaan huomioon myös ne kaikista tärkeimmät asiat. Mutta erityisen tärkeitä ne ovat pohtiessamme omaa onnellisuuttamme.
Aloitin viimeisestä kysymyksestä ja hiljennyin tuokion. Omalla kohdallani hiljentyminen on takuuvarma keino saada ylituomarini pelot ja päälle päsmäröinti rauhoittumaan. Sen jälkeen olin valmis vastaamaan muihinkin kysymyksiin.
Tajusin, että päättyneen vuoden olin paljolti yksin, keskittynyt vain kirjoittamaan. Nyt tulevan vuoden aikana haluan antaa aikaa rakkailleni ja ystävilleni, leikkiä ja nauraa paljon. Haluan tavata paljon ihmisiä myös kursseillani ja koulutuksissani, joten aion pitää paljon kursseja ja koulutuksia. Haluan aloittaa uudenlaisen valmennuksen, jossa hyödynnän kirjani sisältöä. Kaikki tämä mukavasti tasapainossa muistaen myös omat hiljaiset, hoivaavat hetket.
Yhtäkkiä ideat lähtivät liikkeelle ja tunsin jälleen elämän virtaavan. Iloinen toiveikkuus ja energisyys täyttivät minut. Tänä vuonna haluan olla valmis huomaamaan elämän tarjoamat mahdollisuudet ja rohkeasti tarttua niihin.
Erityisesti annan itselleni lupauksen olla pienentämättä itseäni ja luvan olla onnellinen. Jopa suuremmin ja täydemmin kuin aiemmin.
Onnellisuuskysymykset ovat kirjastani Onni asuu jo sinussa. Teksti on julkaistu myös Iloversumin sivuilla.
