Aamu käynnistyy Facebookin ja Instagramin parissa. Yön aikana onkin ehtinyt tapahtua monenlaista, joka kaipaa sydäntäni tai vähintäänkin peukkuani. Tästä siirryn sujuvasti suihkun kautta tutkimaan Hesarin ja iltapäivälehtien digipainoksia, puurolusikka toisessa kädessä. Enhän voi lähteä ulos tietämättä, miten maailma pitkän ja pimeän yön jälkeen makaa – enhän?
Työpaikalla käynnistän tietokoneen ja kirjaudun sähköpostiin, josta on tullut tärkein työvälineeni. Tauoilla ehdin käydä somessa ja vilkuilla lisää uutisia, jotka nekin päivittyvät koko ajan. Alkaa tuntua, että aivonikin tarvitsisivat päivityksen. Illalla jo väsyttää, mutta ei niin paljon, etteikö vielä pystyisi lähettämään ainakin pari viestiä ja selaamaan Netflix-uutuudet.
Pää tuntuu sulavan muodottomaksi möhkäleeksi, mutta silti vaan notifikaatioita pukkaa. Kuulostaako tutulta?
En ole varmasti ainut digiähkystä kärsivä. En välttämättä edes ainut digilaitteille elämänsä hallinnan menettänyt hyvinvointiblogisti. Olen varoittava esimerkki ja yritän nyt puhua (tai tässä tapauksessa kirjoittaa) itselleni järkeä ja auttaa sinua siinä sivussa, kohtalotoverini.
Tiedätkö sen sumuisen ja tukkoisen tunteen päässä? Minä tiedän. Kiitos älypuhelimeni ja sen puolivallattoman käyttäjän.
Itsensä liialliselle informaatiotulvalle altistamisessa on myös se huono puoli, että kun olet saanut aivosi ylikuormitustilaan, et enää uskalla luottaa niihin. Omalla kohdallani tämä johtaa esimerkiksi viestien ja tehtävälistojen pakonomaiseen tarkistamiseen. Enhän vain unohtanut vastata? Enhän vain unohtanut tehdä jotain? Eihän minulta vain mennyt mitään ohi? Älä huoli. Et unohtanut, eikä mennyt. Ja entä jos niin olisi käynytkin? Tuskinpa maapallo lopettaisi sen takia pyörimistään.
Vaikka tuo värisevä laite taskussani onkin suunniteltu saamaan minut koukkuun, en aio antautua ilman kunnon taistelua.
Kesän puhjetessa aisteja hivelevään loistoonsa, olen huomannut kuinka digiähkyn pehmentämät aivot kaipaavat takaisin luontoon. Ne janoavat luonnollisia aistikokemuksia, lempeitä ääniä ja joutenoloa. Ne kaipaavat tyhjäkäyntiä. Ne haluavat olla vähän aikaa välittämättä niitä ympäröivästä karusellista.
Kesä on parasta aikaa paitsi grillaamiseen, niin myös ylikuumentuneiden aivojen viilentämiseen. Kesäloma on loistava mahdollisuus asettaa laitteet offline-tilaan ja virittää itsensä online-tilaan. Kesä on parasta aikaa nauttia kiireettömyydestä ja muistuttaa itseään siitä, miltä ruoho tuntuu paljaiden varpaiden alla.
Varmasti jo pari päivää ilman jatkuvaa some- ja uutistulvaa ja tyhjänpäiväisiä viestejä tekee ihmeitä. Tätä aion ainakin kokeilla.
Kesäinen sunnuntaiaamu. Herään linnunlauluun ja kurkkaan ulos ikkunasta. Pihan vihreys on uhkeimmillaan. Läpmpöaalto on herättänyt kukkaan kullerot,puna-ailakit, koiranputket ja monet muut keskikesän kukat niin luonnossa kuin villiintymään päässeissä kukkapenkeissäni. Juhannus lähestyy, luonto on jo juhlakunnossa.
Antaudun lepopäivän rauhaan hyvällä omallatunnolla, sillä kulunut viikko helteineen on ollut haastava. Ikänumeroni on jo vuosia alkanut seitsemällä, joten yritän kuunnella kehon viestejä, jotka puhuvat levon tärkeydestä kesken askareidenkin. Olen huomannut itsestäni sen, että totutuista tavoistaan, ja ennen kaikkea ajatusmalleistaan, on vaikea luopua. Yksipuoliset ahkeruuden ja työteliäisyyden opit istuvat tiukassa. Onneksi noihin oppeihin kuuluu myös lepopäivän viettäminen, siitä en edes yritä päästä eroon, pikemminkin opettelen lisäämään niitä. Näillä kymmenillä tuohon lienee jo lupa, mahdollisuuskin on olemassa. On siis opeteltava uusia tapoja toimia ja ajatella.
Jokaisessa ikävaiheessa on hyviä ja huonoja (?) puolia. Ihmettelen toisinaan sitä, miten nuorempana ehtikään tekemään päivän mittaan monia askareita limittäin ja miten univajeesta huolimatta jaksoi. Silloin oli enemmän energiaa, puolustaudun, kun huomaan harmistuksen hitaudestani. Nyt ikäihmisenä olemisessa on hyvää se, että voi joustaa tekemisissään.
Opin ottaminen muurahaisilta on hyvä neuvo
Olen kumartunut porrastasanteelle seuraamaan muurahaista, joka yrittää raahata kärpäsen raatoa. Sinnikäs on! Toinen muurahainen, kooltaan selvästi pienempi, tulee apuun. Kohta tämä pienempi käy pyytämässä lisäapua portaalla hyöriviltä muilta murkuilta ja saakin yhden mukaansa. Sinnikkyyden ja ahkeruuden lisäksi nuo otukset osaavat siis pyytää apua ja tehdä yhteistyötä. Tulen ajatelleeksi, että nuo ahkeruuden mallit lepäävät pitkät talvet. Eipä ollenkaan huono asia ottaa oppia muurahaisilta, kun huomioi ne monelta kantilta. Lepäämisen taidon luulen osaavani, mutta avun pyytämistä joudun opettelemaan.
Luonnossa on paljon muitakin ihmettelemisen aiheita. Esimerkiksi lintuparven yksilöiden lentäessään tekemät samanaikaiset käännökset. Miten ne sen osaavat, mikä on niiden viestintäjärjestelmä? Näitä mietin usein katsellessani lintujen lentelyä ja muita luonnon tapahtumia, Osataan me ihmisetkin. Liikenteessä ihailen, kun kaikki sujuu, koska olemme opetelleet säännöt. Mutta minkä koulutuksen ovat saaneet linnut ja muut luontokappaleet?
Ei yhtään hassumpaa tulla vanhaksi ja saada takaisin taito heittäytyä lapsenomaisesti ihmettelemään elämänilmiöitä.
Tykkään leipoa leipomuksia, joiden valmistamiseen ei kulu runsaasti aikaa. Usein saan leivonta inspiraation yhtäkkisesti ja silloin haluan päästä nauttimaan herkkutuotoksista mahdollisimman pian.
Inspiraation vallatessa hyödynnän leivonnassa kaapissa jo valmiina olevia raaka-aineita. Nämä browniet syntyivät juuri sellaisella hetkellä.
Bataatti, taatelit ja banaani tuovat herkkuun luontaista makeutta sekä ihanasti purutuntumaa. Lopputulos on uskomattoman täyteläinen, ilman jauhon ripaustakaan. Herkku soveltuu sisältönsä ansiosta hyvin myös vaikkapa välipalaksi.
Koristele browniet haluamallasi tavalla. Itse vaahdotin niiden pintaan vaniljalla maustettua kookoskermaa.
Nämä maukkaat browniet sopivat loistavasti myös gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota noudattaville sekä perheen ihan pienimmillekin herkkusuille.
BROWNIE-OHJE
1 dl bataattisosetta
15 kpl pehmeitä kivettömiä taateleita
1 dl raakakaakaojauhetta
1 banaani
4 kananmunaa
1 tl Vanilla bean pastea (eli vaniljatahnaa)
(voit korvata vaniljatahnan myös vanilja-aromilla)
1 tl ceylon kanelia
1 tl leivinjauhetta
VAIHE 1) Kuori sekä pilko bataatit ja keitä ne pehmeiksi. Soseuta kypsät bataattilohkot, banaani sekä pehmeät taatelit esimerkiksi sauvasekoittimella. (Taateleita voi tarvittaessa pehmittää liottamalla niitä hetken aikaa lämpimässä vedessä).
VAIHE 2) Vaahdota kananmunat ja yhdistä ne kaikkein muiden aineiden kanssa. Sekoita hyvin.
VAIHE 3) Lusikoi valmista taikinaa muffinivuokiin ja paista uunin keskiosassa, 180 asteessa noin 15 minuuttia.
Minä uskon, että riippumatta lähtökohdista jokaisella lapsella on mahdollisuus elämässään siihen, mitä hän todella toivoo. Mutta se ei riitä, että minä uskon tai että äiti, isä tai opettaja uskoo. Lapsi pitää saada katsomaan itseään kokonaisena ja arvokkaana – kaikkine tunteineen ja kokemuksineen.
Kirjoittamassani Minun unelmakarttakirjani -kirjassa on lyhyitä tarinoita ja erilaisia tehtäviä viidestä supervoimasta, jotka jokaisella lapsella on käytössään ja joita voi vahvistaa: 1) ajatusten voima, 2) mielikuvitus, 3) ajatusten valitseminen, 4) sisäinen tietäminen ja 5) aistiminen. Näiden viiden supervoiman harjoittamisen avulla lapsi oppii näkemään, että hän on niin arvokas, että hänen toiveensa ja unelmansa ovat tärkeitä.
Olen poiminut kirjasta 3 harjoitusta, joita lasten kanssa voi kokeilla:
1) Tunteen ja kokemuksen HAHMOttaminen
Lapsen saattaa olla vaikea sanallistaa tai tunnistaa erilaisia kokemuksia ja tunteita. Siksi kokemuksista kannattaa tehdä konkreettisia yhdessä askartelemalla ja keskustelemalla. Voitte ensin valita lapsen kanssa yhdessä joitain tunteita tai kokemuksia tarkasteluun. Tässä kirjasta muutama ehdotus: epävarmuus, kannustus, möksötys, kiitollisuus.
Tehtävä: Lapsi ottaa piirrustuspaperin ja värittää/maalaa sen molemmin puolin värillä/väreillä, joka kuvastaa parhaiten valittua teemaa, esim. epävarmuus. Sitten paperi rutataan paperitolloksi. Paperitollolle tehdään silmät ja suu (kirjasta löytyy myös valmiita), jolloin siitä tulee HAHMO. Hahmolle tehdään lisäksi kyltti, johon kirjataan, mitä se yleensä sanoo. Esim. epävarmuus voisi sanoa: ”Et kyllä pysty!”
Kun lapsi oppii, että kaikki hänen tunteensa ja kokemuksensa ovat normaaleja ja ok, hän kokee olevansa juuri oikeanlainen sellaisena kuin on. Ja kaikenlaisista kokemuksista ja tunteista riippumatta hän voi ryhtyä itselleen tärkeisiin asioihin.
2) Timantti
Sen lisäksi että lapsi opettelee laajalti uusia asioita, hänellä on luonnostaan taipumuksia innostua ihan erityisistä asioista. Hän uppoutuu johonkin asiaan niin, että unohtaa kaiken muun. Hän lumoutuu ja ihastelee. Jokin erityinen asia saa hänen silmänsä loistamaan kerta toisensa jälkeen.
Tehtävä: Lapsi piirtää paperille niin ison timantin kuin saa mahtumaan. Timantin sisälle kirjoitetaan tai piirretään sellaisia asioita, jotka saavat lapsen innostumaan, hihkaisemaan aamulla ensimmäisenä innostuksesta ja hymyn korviin. Asioita, joihin haluaa uppoutua yhä uudelleen.
Näin lapsi oppii kuuntelemaan sitä, mikä itsestä tuntuu erityiseltä. Ja on ihana nähdä itselle tärkeät asiat timantin sisässä!
3) Kehuja
Joidenkin arvioiden mukaan tarvitaan viisi positiivista kokemusta kumoamaan yksi negatiivinen. Jo pienet lapset ovat saattaneet kokea monenlaista, joka on jättänyt kolhun itseluottamukseen tai uskoon omiin kykyihin. Pienellä (jopa päivittäisellä) kehuharjoituksella saa vahvistettua lapsen positiivista kokemusta itsestä ja omista mahdollisuuksista.
Tehtävä: Lapsi kerää läheisiltä aikuisilta ja/tai omilta ystäviltään täydennykset seuraaviin lauseisiin hänestä itsestään:
Parasta sinussa on…
Olet ihana, koska…
Loistat, kun…
Olet tärkeä, koska…
Olet erityisen lahjakas…
Lisää voimaannuttavia tarinoita, tehtäviä ja välineitä n. 6–12-vuotiaille lapsille kirjassa Minun unelmakarttakirjani (Otava/Hidasta elämää, 2018)
Olen viime aikoina törmännyt useasti siihen, että itsensä rakastamisen ja hyväksymisen ajatellaan olevan itsekästä. Että itsestään huolehtimiseen keskittyminen veisi meitä kauemmas toisistamme.
Nuo ajatukset ja kommentit ovat saaneet minut hämilleni, sillä ajattelen, että asia on juuri päin vastoin – se nimenomaan tuo meitä lähemmäs toisiamme.
Jos ihminen ei välitä itsestään, on vaikea välittää mistään muustakaan. Kun luulemme, etteivät tekomme ja negatiiviset ajatuksemme itsestämme vaikuta toisiin, olemme aika hakoteillä. Sillä me olemme täällä yhteydessä, jokainen toisiimme, ihan kokoajan.
Kun en ole arvostanut tai rakastanut itseäni, olen pitänyt huolta vain muista – sillä kustannuksella, että olen samalla antanut itseni jäädä jyrän alle ja kynnysmatoksi. Olen omaksunut uhrin roolin. Olen yrittänyt pitää huolta ihmisistä, joita en lopulta olisi ollut mitenkään kykenevä auttamaan. Kun tuo ihminen on sitten vajonnut, olen vajonnut mukana, koska en osannut muutakaan.
En pystynyt vastaanottamaan rakkautta, sillä en ajatellut olevani siihen riittävän arvokas. Sen sijaan tuhosin ihmissuhteita, jolloin jäljelle jäi kaksi ihmistä sydämet repaleisena.
Pahimmillaan se, että en ole ollut kiinnostunut omasta hyvinvoinnistani millään tavalla, kun olen suorastaan vihannut itseäni, on lisännyt pahaa oloa myös ympärilleni. Perheelleni, suhteisiin, ystävyyssuhteisiin.
Lopulta juuri silloin, kun olen ollut äärimmäisen pahoinvoiva, olen ollut äärimmäisen sulkeutunut ja itseeni keskittynyt. Ja sen myötä olen satuttanut niitä ihmisiä, joita rakastin ja joille alunperin halusin vain hyvää.
Kun aloin sitten nostaa itseäni kynnysmaton roolista ja opettelin ymmärtämään itseäni, olen samalla avautunut muulle maailmalle. Kun olen tutustunut omaan elämäntarinaani ja heidän tarinaansa, jotka ovat olleet ennen minua, sekä pienin askelin opetellut rakastamaan itseäni – muutos on näkynyt kaikkialla ympärilläni.
Kaikilla niillä elämän osa-alueilla, jotka olivat olleet aikaisemmin aivan solmussa.
Kun ymmärtää itseään, alkaa ymmärtää muita. Kun oppii kohtaamaan ja tunnistamaan tunteitaan, oppii näkemään toisessa ne samat tunteet. Kun osaa sanoa ei, ymmärtää miksi toinen sanoo ei, ja miksi rajat ovat tärkeitä.
Itsestään huolehtiminen ei tarkoita sitä, että omat läheiset pitäisi jättää pulaan, tai ettei rakkautta heille enää riittäisi. Sillä mitä enemmän rakastaa ja arvostaa itseään ja omaa elämäänsä, sitä enemmän kykenee jakamaan itsessä sisällä olevaa rakkautta ulkopuolelle. Sitä enemmän arvostaa muutakin elämää, kuin omaansa.
Ja mitä syvemmän yhteyden pystyy luomaan itseensä, sitä syvemmän yhteyden voi saavuttaa muihin ihmisiin. Kaikkeen elämään ympärillä, luontoon ja tähän planeettaan, jolla elämme.
Minä näen, että itsekäs ihminen ei halua tuntea yhteyttä toisiin. Itseään arvostava ja rakastava, haluaa tuntea, sillä silloin ymmärtää, että se toinen ihminen – kadulla vastaantuleva tuntematonkin – tuntee sisällään samanlaisia tunteita ja painiskelee samanlaisten asioiden kanssa kuin sinäkin. Itsekkyys ja itsensä rakastaminen ovat siis kaksi hyvin erilaista asiaa.
Entä, jos alkaisit nyt, tästä päivästä lähtien, ottaa aikaa itsellesi? Jotta voisit tutustua siihen, kuka olet ja mitä kaipaat?
Jos siellä kiireisen arjen keskellä on vaikeaa löytää itsestään huolehtimiselle aikaa, oma hetki voi olla vaikkapa vain viisi minuuttia syvää hengitystä tai ajatusten ja tunteiden purkamista paperille ennen nukkumaanmenoa. Asioiden ei tarvitse olla niin monimutkaisia – sillä hyvä kasvaa, samalla tavalla kuin huonokin. Aloita aivan pienestä – mikä olisi sinulle suurinta rakkautta juuri tällä hetkellä? Sinun ei tarvitse pyytää keneltäkään lupaa pitää huolta sinusta, sinä itse olet se, jolta tuo ”lupa” täytyy saada.
Opettele antamaan itsellesi myötätuntoa ja anna sitten sen myötätunnon kasvaa rakkaudeksi. Sillä sinä, niinkuin me kaikki täällä – olet ehdottomasti sen arvoinen.
Myötätunto itseen kasvattaa myötätuntoa muihin. Ja rakkaus itseen – se luo valtavan syvän mahdollisuuden rakastaa myös toista.
Näin viime yönä unta, jossa olin kuollut. Se ei ollut pelottava tai erityisen ihana uni, jokseenkin toteava.
Olin edelleen ihmisten maailmassa, näin muita kuolleita ja havaitsin, että jokainen haalistuu ja hajoaa pikkuhiljaa. Kuolleet eivät olleet säteileviä henkiä, vaan maan päällä oli jäljellä keho, joka vähitellen muuttui tunnistamattomaksi ja sitten henki pääsi vapaaksi.
Ajatukset näyttäytyivät tuossa dekadenssissa silti kirkkaasti: tässä tämä oli, olisi kannattanut elää rohkeammin.
En muista, tajusinko olevani unessa vai pohdinko, että seuraavassa elämässä muistan tämän, mutta sanoin itselleni että näitä ajatuksia en saa unohtaa: kaikkein suurin arvo on rohkeudella, vain sillä on merkitystä, miten rohkeasti uskaltaa kohdata erilaisia elämänkokemuksia, surua ja pelkoa kaihtamatta, käyttäen koko valtavaa elossa olemisen mahdollisuutta hyväkseen.
~
Elämä on yltäkylläistä, jos sitä katsoo rakkauden silmälasien läpi. Keskustelin tästä pari päivää sitten ystäväni kanssa. Hän sanoi, että ensin sitä kenties alkaa miettiä, mitä kaikkea vielä tarvitsisi, jotta voisi tuntea olonsa tyytyväiseksi. Jos vaikka olisi niin paljon rahaa, että voisi käyttää aikansa oikeasti merkityksellisiin asioihin.
Ulkoisten tarpeiden tyydytys ei tietenkään lopu koskaan. Aina löytyy vielä jotain, millä sisäistä tyhjyyttä voi yrittää täyttää. Kaikenlainen omistaminen tuo myös vastuuta. Omaisuudesta on huolehdittava, ja iso osa ihmisen energiasta voi olla sitoutuneena hänen ympärillään olevaan jähmeään tavaraan.
Niinpä ystäväni kokemus oli, että ajatukset saattavat melko nopeasti kiertyä ympäri, aivan toiseen suuntaan: mistä minun kannattaisi luopua, jotta voisin tuntea yltäkylläisyyttä?
Voisin ilman muuta luopua turhasta tavarasta; rojukasoista, jotka vievät tilaa ja keräävät pölyä ja turhautumista. Voisin varmasti luopua emotionaalisesti ja energeettisesti monestakin asiasta, mutta näistä iso osa on tiedostamattomia.
Toinen ystäväni kehottaa siivoamaan siivouskomeron. Hän muun muassa säilyttää pesuaineita kristallikarahveissa. Siivousvälineillä kun levitetään energiaa: kun siivouskomerosta tekee kodin ”ihanimman paikan”, joka näyttää ja tuoksuu hyvälle, alkaa järjestyksen pitäminen fyysisesti ja henkisesti muuttua helpommaksi, ja itsensä voi tuntea etuoikeutetuksi siivotessaankin.
~
Yltäkylläisyys voi siis olla hyvin henkinen asia. Ennen kaikkea kyse on siitä, havaitsenko runsauden ympärilläni.
Koen toisinaan olevani etuoikeutettu. Harvoin tunne johtuu siitä, että minulla on toimiva auto tai uudet kengät. Joskus toki. Itsensä etuoikeutetuksi tuntemisessa ei kuitenkaan ole kyse ylpeydestä, siitä että omaa onneaan vertaisi muiden onneen ja kokisi sitä kautta olevansa jotenkin parempi.
Etuoikeutetuksi tunteminen on suorastaan naiivia onnellisuutta, joka kumpuaa syvältä sisältä ja jolla ei ole lähtökohtaisesti tekemistä muiden ihmisten onnen tai onnettomuuden kanssa. Kysymys on hetkellisestä Elämän Arvon havaitsemisesta, hengityksen jatkuvan ihmeen huomaamisesta.
Tunnen olevani etuoikeutettu esimerkiksi seuratessani lasten leikkejä, saadessani näyttää autenttisen itseni ystävälle, joka ei säikähdä vaan katsoo minua sydämensä myötätunnolla, kun tunnen tuulen ujeltavan lävitseni ja puhdistavan minua voimallaan, lukiessani sykähdyttävän runon uudestaan ja uudestaan ikään kuin uskomatta todeksi niin hienoja lauseita ja sanoja.
Joskus koen olevani etuoikeutettu uskaltautuessani tuntemaan: kun hermostoni pinnistelee äärimmäisessä jännityksessä tai haukon henkeäni pohjattoman surun äärellä. Jos olen aivan rehellinen enkä kietoudu draamaan, tunnen näinäkin hetkinä olevani etuoikeutettu, sillä olen elossa ja kykenen tuntemaan ja antamaan näiden valtavien voimien virrata lävitseni.
Elämän ei tarvitse olla helppoa ja mukavaa, jotta sitä voisi arvostaa. Sillä, että uskallan kulkea ahtaiden kohtien läpi, on uskomatonta arvoa. Se vaatii rehellisyyttä, ja rehellisyyden kokeminen jos mikä on etuoikeutettua. Rehellisyyden edellytys taas on rohkeus – se, mistä kuolleet minua unissani muistuttavat.
Pysähdy hetkeksi kunkin ajatuksen äärelle. Toista sanat mielessäsi ja tunnustele, miltä ne tuntuvat kehossasi. Mitä tämä ajatus tarkoittaisi sinulle juuri nyt?
Kun haluat herättää henkiin ainutlaatuisen voimasi, tule mukaan Oman voiman kesään. Kolmen viikon kurssilla saat kuusi harjoitusta, jotka vahvistavat ja vapauttavat. Ilmoittautuminen on avoinna kesäkuun loppuun, lue lisää ja aloita vaikka heti!
Uskon, että rakkausjutuissa joutuu katsomaan itseään useammin peiliin kuin nyt vaikka rutinoituneissa työjutuissa. Välillä tekee läpimurtoja ja oppii, toisinaan syyllistyy samoihin perusvirheisiin. Kirjassani Suuria hetkiä listasin asioita, joiden avulla Rakkauden voi saada säilymään ja syvenemään. Niistä minusta kaikista tärkein on listan ensimmäinen kohta; Rakastamisen aloittaminen itsestä.
Opettele rakastamaan itseäsi ennen toista ihmistä.
Älä oleta, että toisen rakkaus saa sinut rakastamaan itseäsi.
Älä oleta, että toinen korjaa sinut rakkaudellaan.
Hyväksy toinen sellaisena kuin tämä on. Jos et pysty siihen, siirry eteenpäin.
Älä arvostele ihmistä, vaan tekoa.
Osaa katsoa itsekin peiliin.
Pidä lupauksesi. Pienimmätkin.
Tiedä, että rakkaus muuttaa ajan saatossa muotoaan.
Iloitse siitä, että rakastumisen huuma vaihtuu vähitellen syväksi rakkaudeksi.
Anna toiselle suhteessa vapaus. Se on ainoa tapa saada toinen jäämään.
Kirjoittaja Riikka Lauanne on taiteilija ja taidetarapian ohjaaja, joka pohtii henkistä kasvua ja voimaantumista blogissaan Atlantinlootus. Riikan tärkeitä tavoitteita on tulla todeksi omalle itselleen; uskaltaa jälleen heittäytyä, tuntea ja elää.
Ensisilmäyksellä anteeksianto näyttäytyy varsin jalona tekona. Kohtelit minua kaltoin, mutta ei se mitään! Olen niin kypsä, että luovun vihasta ja syytöksistä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen: Vihaan on syynsä, se viestii aina jostakin. Sivuuttamalla näin tärkeän tunteen ihminen tulee sivuuttaneeksi oman itsensä.
Vaikka kuinka muuta toivoisimme, anteeksianto saapuu vain vihan kautta. Vihan, joka kytee yhä sisimmässä. Se täytyy kohdata ja vapauttaa. Mekanismi toimii siten, että kun vihaa ei ole enää jäljellä, anteeksianto on täysin läsnä. Emme kuitenkaan itse päätä, onko vihaa jäljellä; sitä joko on tai ei. Tosiasioille on nöyrryttävä.
Kiirehtiminen on tehotonta
Yleinen loukku, johon lankeamme, on anteeksiannon kiirehtiminen. Haluamme olla hyviä ihmisiä. Anteeksiannon parantavasta voimasta ja vihan haittavaikutuksista puhutaan paljon, mikä osaltaan luo paineita antaa anteeksi. Haluamme tehdä sen toisen vuoksi, mutta myös itsemme: kaipaamme ratkaisua ja sisäistä rauhaa.
Yksi on kuitenkin varmaa: Kun kiirehdimme antamaan anteeksi, yritämme sinetöidä jonkin, joka ei vielä ole valmis. Kieltää jäljellä olevan. Se ei ole ainoastaan epäreilua itseämme kohtaan, vaan myös tehotonta. Kun lakaisemme vihan pois, tulee hetken päästä heiluriliike takaisin ja nousee uutta vihaa.
Lopulta moni kohtaakin saman asian: Tunteet vaihtelevat, eikä sille mitään voi. Pahin merenkäynti ja ristiaallot helpottavat vasta, kun annamme itsellemme luvan tästedes tuntea mitä tunnemme. Ilman määrittelyä, millaisia tunteita saamme viikon päästä tuntea, tai vuoden.
Tähän liittyy suuri irtipäästäminen: Anteeksiannon primaari rooli katoaa. Se tulee jos on tullakseen.
Kuin ulos- ja sisäänhengitys
Anteeksianto on prosessi, joka ottaa aikansa. Se toimii kuin ulos- ja sisäänhengitys: välillä vastustaen ja välillä hyväksyen. Joskus voi tuntua kuin mikään ei etenisi, mutta todellisuudessa jokainen tiedostava henkäys kuljettaa eteenpäin.
Kun riittävän pitkään kohtaamme alas painettuja tunteita ja kokemuksia, on anteeksiannon saapuminen todennäköistä. Kun opimme vaalimaan itseämme, muiden tekemiset ja ajatukset menettävät hiljalleen merkitystään.
Henkilökohtainen asia
Anteeksianto on henkilökohtainen asia. Omaa vihaa voi työstää täysin itsenäisesti (esim. toisen henkilön jo kuoltua). Toisaalta kommunikaatio voi edistää anteeksiantoa, ja monesti tuntuukin, että olemme sen itsellemme velkaa. Anteeksianto vaatii, että tavalla tai toisella saamme tuntea vihamme ja syytöksemme. Päästää ne sisältämme ulos. (Yksi toimiva metodi on kirjoittaa kirje ja lopuksi polttaa se.)
Vastapuolelle anteeksiannolla ei kuitenkaan ole vaatimuksia. Toisen ei tarvitse myöntää, ymmärtää tai edes pyytää anteeksi. Näiden asioiden puuttuminen voi tuntua hidasteelta, mutta samalla ne edesauttavat sitä henkistä irtautumista, joka pitkän päälle auttaa anteeksiantamaan. Kun hyväksymme erilaisuuden ja oman tilantarpeemme, voi olla, että vihan rooli vihdoin katoaa.
Kun saavutamme anteeksiannon, se on ennenkaikkea lahja itseämme kohtaan, ei muita. Vapautuminen vihasta rakkauteen: sisällämme.
Se ei ole halauksia tai kättelyitä. Ennemminkin se sanoo:
Usein kuulee sanottavan, että tunteet eivät kuulu työpaikalle. Se on vähän sama kuin sanoisi, että ihmisen jalat eivät kuulu työpaikalle. Tunteet ovat osa ihmistä, ja riippumatta siitä, yrittääkö estää tunteiden näkymisen, ne vaikuttavat ihmisen valintoihin, käytökseen ja sitä kautta muihin. (ks. alla kohdat 1-11)
Tunteet nähdään usein epäasiallisina tai epäaikuismaisina, mutta todellisuudessa vasta aikuisen aivot pystyvät käsittelemään tunteita täyspainoisesti ja tietoisesti. Jos tunnetaitoja ei ole lapsena opetettu, ne on opeteltava aikuisena. Parhaiten niitä pääseekin harjoittelemaan muiden ihmisten kanssa ja tiukoissa tilanteissa – mitä työelämä tarjoilee koko ajan.
Harjoittelu vaatii kuitenkin sen myöntämistä, että tunnetaitoja tarvitaan, koska tunteet kuuluvat ihmiselle ihan joka paikassa ja joka hetki. Työelämän vääristymä tunteita kohtaan on saattanut saada meidät uskomaan, että työelämä on täynnä tunteettomia psykopaatteja, joiden kanssa pitää vain pelata heidän tunteetonta peliään. Mutta ei ole ”heitä”, sillä suurimmalla osalla ihmisistä ei ole luonnehäiriötä. Suurin osa ihmisistä on ”meitä”, jotka ovat vain onnistuneet piilottamaan, kylmettämään tai vastustamaan tunnettaan. Turhaan.
Siihen, miten tunteet ovat olemassa työpaikalla, on monta erilaista tyyliä.
Tässä 11 erilaista tapaa lähestyä tunteita:
1. Tunteen vastustaminen: ”En halua tuntea tunnetta.”
Mitä enemmän tunnetta kieltää, sitä voimakkaammaksi se kasvaa sisuksissa. Tunteen voimistuminen alkaa vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. Kun tunnetta painaa alas, se alkaa löytää erilaisia tapoja tulla ulos.
Tunteen vastustaminen johtuu usein siitä, että tunne on niin kipeä tai vaikea, että mieluummin välttelemme kuin kohtaamme ja tunnemme sen. Jotkin tunteet ovat niin syvällä, että olemme oppineet väistelemään niitä niin tehokkaasti, että emme edes huomaa väistelevämme tunnetta. Jos esimerkiksi häpeää itseään, ei halua tulla näkyväksi. Silloin voi olla vaikea puhua muille tai olla huomion valokeilassa. Saattaa olla, että alkaa vältellä tilanteita, joissa joutuisi puhumaan tai voisi saada huomiota. Näin elinpiiri ja mahdollisuudet elämässä alkavat kaventua, kun tunnetta ei halua tuntea.
2. Tunteen kieltäminen: ”En tunne.”
Joskus tunne on niin kipeä, että sen haluaa yksinkertaisesti kieltää. Kieltäminen voi tapahtua tietoisesti, jolloin päättää ohittaa tunteen keinolla millä hyvänsä. Usein kieltäminen tapahtuu myös tiedostamatta, niin, että emme edes huomaa. Olemme hyviä keksimään vaikeiden tunteiden ohituskeinoja. Niitä kutsutaan selviytymiskeinoiksi. Niiden hyvä tarkoitus on auttaa meitä selviytymään. Mutta samalla kun selviydymme, painamme tuskaa takaisin sisäämme. Siellä se sitten porisee painekattilan lailla.
3. Tunteen kylmettäminen: ”Ei tunnu missään.”
Moni huomaa olevansa tunteva ihminen, mutta on oppinut kylmettämään tunteensa – esimerkiksi työpaikalla. ”Käyttäydy kuin aikuinen” tarkoittaa monelle sitä, että tunne viilennetään, jotta voidaan esittää, että ei tunnu missään. Tämä saa ihmisten välit näyttämään ja tuntumaan kylmiltä ja konemaisilta: kuin ihminen tulisi työpaikalle, jättäisi sielun narikkaan, ja jatkaisi robottina päiväänsä. Tunteiden kylmettäminen harvoin tarkoittaa sitä, että tunnetta ei olisi olemassa. Todellinen tunnekylmyys on merkki persoonallisuushäiriöstä.
4. Tunteen epäily: ”Tämä on varmaan tosi epälooginen tai ihan väärä tunne.”
”Onko tämä normaalia?” ”Onko tämä totta?” ”Mistä tämä muka tuli, ei kai näin voi tuntea?” Kun tunne nousee, saattaa tulla epäilleeksi sekä tunnetta itseään että sitä, saako niin tuntea muiden mielestä. Epäily ei anna tilaa tunteelle, vaan yrittää pakottaa sitä ”normaaliksi”. Muista, että kaikki tunteet ovat oikeita ja ansaitsevat tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin ne ovat. (ks. kohta 9)
5. Tunteen naamioituminen: ”Sisällä kihisee, mutta yritän hymyillä ja käyttää oikeita sanoja.”
Jos kokee, että tunne ei saa tulla tunnetuksi tai näytetyksi, usein tunne naamioituu jokinlaiseksi muuksi toiminnaksi. Usein tunne näkyy elekielessä, asenteessa, sanoissa tai rivien välissä. Tunne, joka ei saa tulla näkyväksi, naamioituu hyväksyttäviin muotoihin: kylmään neutraaliuteen, kovaan jämäkkyyteen, tyytymättömään jupinaan tai esimerkiksi ”sihinään”.
Sihinä on kovin yleistä: se on kuin kissojen välistä sähinää hyväksyttävillä sanoilla ja tavoilla. Työelämä on täynnä tunteen naamioimista, ja se tekee usein ihmissuhteista niin vaikeaa: on vaikea puhua siitä, mistä ei puhuta, mutta jonka moni näkee, kokee ja tunnistaa. Kokijan tunne ei katoa naamioimalla sitä, vaan vahvistuu ja vahvistaa kieroa toimintamallia.
6. Tunteeseen reagoiminen: ”Sisällä kuohuu ja se kyllä näkyy.”
Reagoimalla tunteeseen ikään kuin oksennetaan paha olo toisen niskaan. Usein reagoiminen on tiedostamatonta, sillä aivoissa tunnereaktion aikaansaava alue (mantelitumake) aktivoituu, mutta kokijalla ei ole (huomio)kykyä aktivoida tiedostavaa ja rauhoittavaa aivoaluetta (etuotsalohko). (Huom! Omia aivoja voi harjoittaa treenaamalla.)
Tunteeseen reagoiminen on kontrolloimatonta ja nopeaa. Kun tunne nousee, se purkautuu samantien ilman kykyä tulla tietoiseksi, ymmärtää tai säädellä tunnetta. Tämä tuntemisen tapa on varmasti syy siihen, miksi sanotaan, että tunteet eivät kuulu työpaikalle. Mikäli tunteitaan pakkaa, piilottelee ja kieltää, on väistämätöntä, että tunne jossain vaiheessa purkautuu – tavalla tai toisella. Reagoiminen näkyy usein räjähdyksinä, ikävinä sanoina tai arvaamattomuutena. Tunteeseen reagoiminen on vahingollista muille ihmisille, siksi se on varmasti noussut tuntemisen leimaksi.
7. Muiden vastuuttaminen omasta tunteesta: ”Sisällä kiehuu ja se on muiden vika.”
Vastuuttaminen eroaa reagoimisesta siten, että kokija on kyllä tietoinen omasta tunteestaan ja tunnereaktiostaan, mutta aiempien elämänkokemustensa pohjalta päätyy ajattelemaan, että tunne johtuu toisesta ihmisestä, jolloin toisen ihmisen täytyy olla vastuussa myös tunteesta ja sen poistamisesta. Kokija oikeuttaa itsensä lataamaan koko tunnekirjonsa toiselle. Joskus hän saattaa jopa kutsua sitä ”rehellisyydeksi omia tunteita ja itseään kohtaan”.
Kukaan muu ei kuitenkaan koskaan ole vastuussa siitä tunteesta, mikä meissä syntyy. Tunne syntyy aina meissä. Toinen ihminen saattaa olla trikkeri ja hän saattaa jopa tietää, mistä narusta vetää, jotta on vielä enemmän trikkeri, mutta lopulta: tunne on meidän ja me olemme vastuussa siitä. Emme ole vastuussa tunteen syntymisestä, mutta olemme vastuussa siitä, mitä tunteelle teemme ja kuinka sitä käsittelemme.
Olet saattanut huomata, että toisella ihmisellä ei välttämättä synny samassa tilanteessa yhtään samanlaista tunnetta kuin sinulla. Tämä johtuu siitä, että miellä on erilaiset kokemukset elämästä: kipuilemme erilaisten asioiden kanssa. Kukaan ei siis ole vastuussa tunteen syntymisestä, mutta tunteen syntyminen on meille kuin aarrekartta itselle luokse.
8. Tunteen tunteminen: ”Tunnen, koska olen ihminen.”
Tunteen tunteminen on inhimillistä. Se on kaunista, ja siinä on valtavasti informaatiota meistä itsestämme. Se on kuin viestikapula menneisyydestämme – jopa aiemmilta sukupolvilta. Tunnetta tuntemalla voi siis oppia itsestään myös sellaisia sopukoita, joita ei edes muista.
Ihminen ei voi valita, milloin ja millainen tunne tulee koettavaksi. Sen sijaan jokainen meistä voi ottaa tunteen vastaan ja tehdä havaintoja: miltä tunne tuntuu kehossa, millaisia ajatuksia siitä seuraa, millaisia kehollisia reaktioita tunne saa aikaan? Voimme sanoa sisuksissamme tunteelle: tervetuloa, kuulen ja kuuntelen! Tunteen tunteminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien muidenkin ympärillä olevien pitäisi pysähtyä tunteen noustessa.
Kun tunne nousee koettavaksi, se on merkki siitä, että olet elossa ja olet ihminen. Joskus voi olla niin, että on sellaisessa paikassa, että isolle tunteelle ei ole tilaa ja aikaa. Silloin tunteelle voi sanoa: ”Kuulen kyllä, mutta palataanko asiaan uudelleen, kun pääsen tästä tilanteesta.” Tärkeintä on, ettei tunnetta ohita kokonaan.
9. Tunteen tiedostaminen: ”Kun huomaan tunteen, tutkin sitä mielenkiinnolla.”
Kun uskallat antaa tunteen tulla, voit tulla myös tietoiseksi siitä. Voit ensin huomata tunteen, jonka jälkeen voit antaa sen vain olla ja koittaa nimetä tunteen. Pelkkä tunteen nimeäminen jumppaa aivojasi niin, että voit kehittyä tunteidesi kanssa. Sitten voit hengitellä rauhassa kehossa olevaa tunnetta, antaa sen olla ja tutkia sitä kuin salapoliisi. Voit huomata, että tunne saa aikaan ajatuksia, ja kun huomaat ajatuksia, voit sanoa itselle mielessäsi ”ajatuksia” – ja antaa niiden sitten mennä. Saatat huomata, että tunne saa aikaan kehollisia reaktioita, esimerkiksi kyyneleitä. Voit huomata ne, antaa niiden tulla ja olla ja vain hengitellä. Lopuksi voit kiittää itseäsi siitä, että olet antanut itsesi olla Ihminen.
Voit käyttää apunasi 5H-muistisääntöä tunteiden tiedostamisessa: Huomaa, Hyväksy ja nimeä, Hengitä, Havainnoi, Helli.
10. Tunteen näkyminen/näyttäminen: ”Saan itkeä, kun itkettää.”
Tunne voi tulla näkyväksi monin eri tavoin kehossasi. Jännitys voi tärisyttää kehoa, viha saattaa saada punan kasvoille tai suru saattaa tuoda kyyneleet silmiin. Voi olla, että keho reagoi tunteeseen nopeammin kuin mieli. Huomaat olevasi järkyttynyt, surullinen tai pettynyt vasta, kun keho reagoi. Tunne tulee siis yhtä aikaa näkyväksi sekä sinulle että muille. Voit käyttää apunasi silloinkin 5H-muistisääntöä.
Joskus huomaa, että tunne on sisällä niin iso, että ei halua peitellä sen merkkejä: annat vaikka itsellesi luvan pillahtaa itkuun. Käy kuin lapsella, joka on saanut haavan, ollut reipas ja sitten näkee turvallisen aikuisen.
Kun tietää, että on ok tuntea, voi myös tehdä tietoisen päätöksen, että antaa tunteen näkyä kehossa.
11. Tunteen kommunikoiminen: ”Uskallan tuntea, tutkia tunnetta ja kertoa siitä muille.”
Sen jälkeen kun hyväksyy omat tunteensa, uskaltaa tunnustella niitä, nimetä ne ja tutkia tunteitaan kuin salapoliisi, on myös mahdollista oppia kommunikoimaan tunteistaan myös muille ilman tunteeseen reagoimista.
Tämä vaihe on edeltänyt ja edellyttänyt sisäisen työn, jonka apuna on voinut käyttää esim. 5H-mallia: Huomaa, Hyväksy ja nimeä, Hengitä, Havainnoi, Helli. Kun kokee olevansa itse turvassa itsessään tunteen kanssa, siitä pystyy myös keskustelemaan ihan uudella tavalla ja uudella syvyydellä.
Huomaa siis, että tunteen kommunikoiminen ei tarkoita sitä, että oksentaa oman olonsa toisen päälle (ks. kohta 7) tunteen vallassa. Tunteen vallassa ei koskaan pysty käymään järkevää keskustelua, koska tunteen vallassa aivot huutavat hoosiannaa.
Juttu on toteutettu mainosyhteistyössä Asokotien kanssa.
Mitä koti sinulle merkitsee? ♥ Kysyimme teiltä tämän kysymyksen Facebookissa ja Instagramissa Asokotien kanssa – ja nämä teemat toistuivat yli 1 200 vastauksen joukossa:
1.Koti on turvaa ja rauhaa, ihmisiä jotka välittävät ja joista välittää. Ihmiset tekevät kodin, ei omaisuus tai sijainti.
2. Koti on se paikka, missä ihminen tuntee olevansa turvassa ja rakastettu. Kotona saa olla juuri sellainen kuin on — aito ja oma itsensä ilman mitään naamioita tai teeskentelyä.
3. Paikka, jossa ovat minun värini, rakkaat esineeni ja sielunrauha.
4. Paikka missä voi olla yksin omien ajatusten kanssa ja rauhassa kaikelta hälinältä.
5. Koti on muistoja, juhlaa ja arkea. Koti toivottaa aina tervetulleeksi oli se sitten tip top tai heikun keikun ja tyypit siellä ovat aina mahtavia, silloinkin kun olen yksin kotona.
6. Koti merkitsee tunnetta, että on hyvä olla siellä missä on. Kotona voi rentoutua, tanssia, laulaa juuri niin kuin huvittaa.
7. Koti on paikka, missä kolhut korjataan ja on hyväksytty omana itsenään. Siellä asuu ne rakkaimmat ihmiset.
8. ”Koti” on olotila hetkissä ja paikassa, jossa sydän pakahtuu tai vähempikin riittää. On onni osata kantaa mukana ”kotia” , olosuhteidenkin muuttuessa.
9. Elämän myrskyissä koti on paikka, jossa on turvallista.
10. Ihmisten, kissojen ja koirien oma yhteinen valtakunta. Sellainen omanlaisensa Narnia.
11. Koti on se peruskallio, jonka turvin pystyy muun elämän hoitamaan.
”Me Asokodeilla uskomme, että onnella on osoite. Tiedämme, että asumisoikeusjärjestelmä on turvallinen pitkäaikaisen asumisen muoto. Omistamme noin 16 500 asumisoikeusasuntoa 31 paikkakunnalla. Toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.”
Huijaatko sinä itseäsi luulemaan, ettet muka olisi tarpeeksi hyvä?
Sekä terapia- että valmennustyössä törmään usein keskusteluun, jossa asiakas kertoo kärsivänsä huijarisyndroomasta – joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Huijarisyndrooma tarkoittaa suomeksi sitä, että ihminen kaikista loogisista perusteista huolimatta tuntee olevansa kykenemätön tehtävään tai rooliin, jonka joutuu täyttämään. Tästä seuraa tunne, että ”joku vielä huomaa, etten osaakaan” ja kiinni jäämisen pelko kun ”totuus” paljastuu.
Tunnetko sinä ketään ihmistä, jonka kykyjä saatat jopa ihailla, mutta joka saattaa jopa ääneen surkutella osaamattomuuttaan tai heikkouttaan? No hyvä, ohjaapa hänet lukemaan tätä kirjoitusta 😊.
Huijarisyndrooma on vaiva, jonka kanssa me kaikki joskus olemme tekemisissä. Syitä huijarisyndroomasta kärsimiseen saattaa olla monia, mutta tämä tuppaa usein tulemaan esiin erityisesti työkeskeisten ihmisten kanssa molemmissa työmuodoissa (sekä valmennuksessa että terapiassa). Itsetuntokysymykset usein liittyvät suorittamisen tarpeeseen ja haluun tulla arvostetuksi työssään, mutta toki sama voi päteä muussakin elämässä kuin töiden ja vähän sosiaalisempien tehtävien ja roolien suorittamisessa, myös parisuhteissa.
Huijarisyndrooma ei millään tavalla liity todelliseen osaamiseesi tai siihen, miten ammattitaitoisena, vakuuttavana tai vahvana persoonana muut sinua pitävät, vaan pelkästään omaan kuvitelmaasi siitä, ettet ole riittävän ”HYVÄ”
Huijaatko parisuhteessa?
Työympäristössä voi ehkä olla helpompaa ”mitata” omaa osaamistaan ja sitä kautta hillitä syndrooman häiritsevyyttä. Huijarisyndrooma voi kuitenkin ilmetä myös elämän sellaisilla osa-alueilla, joissa et välttämättä pysty loogisilla syillä sitä suitsimaan, esimerkiksi parisuhteessa. Viimeisin tällainen tilanne tuli minua vastaan pitkäaikaista lähisuhdeväkivaltaa kokeneen asiakkaani kanssa, kaivaessamme esiin hänen vahvuuksiaan. Usein tästä huijarisyndrooman versiosta kärsii suhteessa huonoa kohtelua kokenut osapuoli, ja ihmisen todellisten kykyjen esille tuominen voikin olla paras ensimmäinen askel tilanteen tervehdyttämiseen. Edellisessä tapauksessa kysymys oli siitä tyypillisestä naisesta, joka kertoi jatkuvasti itselleen olevansa syyllinen fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan, koska hänhän ”varmaankin sitten on jotenkin todella ärsyttävä”. Kuitenkin tajuttuaan oman käyttäytymisensä ja luonteenpiirteidensä olevan itseasiassa positiivisia ja useimpien ihmisten ihailemia, voit vain kuvitella sen positiivisten ajatusten ja voimaantumisen turboahtimen, joka keskustelumme aikana käynnistyi.
Voi olla, että sinustakin tuntuu, ettet pysty täyttämään puolisosi tai jonkun muun läheisesi vaatimuksia. ”Pakko saada tehtyä, ettei toi närkästy…” – tuttu ajatus? Onkohan asia todella niin? Entäs jos puolisosi ei ole edes ajatellut koko asiaa, vaan oletkin keksinyt koko jutun itse? Läheisissä ihmissuhteissa usein käy niin, että kuvitellessamme tuntevamme toisen ihmisen, kuvittelemme myös ennakkoon tietävämme, mitä he ajattelevat ja tuntevat…voikohan asia oikeasti olla niin…?
Voit siis jopa olla ihmeissäsi siitä, miksi kumppanisi edes viitsii olla kanssasi. Samaan aikaan kun hän rakastaa sinua sydämensä pohjasta eikä voisi kuvitellakaan tilannetta muunlaiseksi, sinä mietit, että milloinkahan ”totuus” paljastuu ja joudut vaihtopenkille. Kuulostaako tutulta?
Huijarisyndrooman kanssa kamppailu on joskus sitä, että huijaat ihmisiä luulemaan, ettet epäile itseäsi pätkääkään
Kuinkas sitten kävikään?
Miksi sinä näet itsesi niin erilaisena kuin muut? No, yksinkertaisesti näkökulmastasi johtuen. Siinä missä voit nähdä itsesi pitkäpiimäisenä ja tylsänä, muut yleensä näkevät sinut perusteellisesti asioihin suhtautuvana ihmisenä. Kun sinä kerrot itsellesi, että muut pitävät sinua turhanpäiväisenä kikattelijana, toiset itseasiassa kehuvat spontaaniuttasi ja eläytymiskykyäsi. Kun sinä pidät itseäsi yliherkkänä turhan vollottajana, voi olla, että toiset kehuvat sensitiivisyyttäsi selkäsi takana.
Huijarisyndrooman hallinnassa on oleellista oman ajattelutavan ja ajatusten tutkiminen. Mielesi tuottaa kaikesta ja kaikista jatkuvalla syötöllä KUVAUKSIA ja ARVIOITA. Kuvaukset ovat niitä, joita mielesi tuottaa automaattisesti perustuen aiempaan kokemukseesi (ja tunnereaktioihisi niihin), joka voi olla vaikka kuinka kirjava. Arvio taas on totuudenmukaisempi ja perustuu enemmän tosiasioihin, todelliseen suhteeseesi ympäristöön ja sen koettuihin reaktioihin. Siispä, mitäpäs jos just nyt huomaisitkin, että olet pärjännyt, vaikket muka osaa? Että osaamisesi on olemassa? Että itseasiassa, sä olet hyvä tyyppi ja mielenkiintoinen henkilö?
Sanotaan, että älykkään ihmisen tunnistaa siitä, että hän epäilee omia mielipiteitään ja tunteitaan. Tästähän siis seuraa, että jos epäilet itseäsi, olet vaan tosi älykäs.
Kuinka huijaaminen lopetetaan?
Terapiamaailmassa huijarisyndrooman ja sen sukulaisten korjaamiseen käytetään usein kahta helpohkoa työkalua, luonteenpiirteiden uudelleenmäärittelyä ja Tähtihetki-metodia. Edellinen on vähän hankalampi selittää näin etänä ja kirjallisesti mutta jälkimmäistä voisit kokeilla vaikka heti. Kun tämän kotitehtävän teet ja näet tuloksen, tulet huomaamaan olevasi kykenevä aika moneen muuhunkin asiaan samoja keinoja käyttäen. Kun kokeilet tätä, suosittelen että kirjoitat seuraavat jutut paperille; kirjoittamalla asioista tulee sinulle konkreettisempia. Tässä:
Kuvaile tilanne, johon liittyi onnistumisen tunne.
Miten teit sen? Kuinka konkreettisesti sait aikaan onnistumisesi? Kirjoita tämä niin tarkasti, että lukija kuvittelisi näkevänsä tapahtuman videona. Mitä muuta näkisin tai kuulisin, jos minä katsoisin videotasi?
Mitä taitoja sinulla on ollut, että olet pystynyt onnistumaan tuossa?
Mistä ja miten olet oppinut nuo taidot? Oletko aina osannut nuo? Mikä asia tai kuka ihminen auttoi sinua oppimaan nuo asiat?
Jos nämä taidot vahvistuvat vielä, mihin hyvään ne voivat sinua kantaa?
Mikä tämän tehtävän tarkoitus on? No, luonnollisesti näyttää sinulle, että SINÄ olet kykenevä, osaava ja fiksu ihminen, jossa asuu VOIMAA.
