Lomat takana ja arki edessä. Loman jälkeiset päivät saattavat tuntua raskailta ja arkirytmiin siirtyminen työläältä. Seuraava mahdollisuus rentoutumiseen tuntuu olevan todella kaukana. Miten onnistuisimme tuomaan edes osan rennosta lomafiiliksestä tuleviin päiviin ja kuukausiin?
Lomalla rentous syntyy usein aikatauluttomuudesta. Ei tarvitse kiirehtiä mihinkään kellon perässä. On päiviä, jolloin ei tarvitse lainkaan katsoa kelloa. Saa vain olla, läsnä juuri kussakin hetkessä. Voi syödä silloin, kun nälkä kertoo kehon tarvitsevan ravintoa, ja nukahtaa päivälläkin, jos uni kutsuu.
Mutta kun arki alkaa, syöksyvät aikataulut taas päällemme. Kello ja kalenteri määräävät elämisen tahdin. Yleensä tiedämme tarkasti, missä meidän pitää seuraavaksi olla ja mihin aikaan. Kiireen tuntu lähtee täyttämään mielemme. Stressi muistuttaa olemassa olostaan ja lomalla koettu lepo unohtuu hetkessä.
Miten onnistumme säilyttämään edes hiukkasen loman tuomaa rentoutta arkisessa elämässämme?
Luo itsellesi rauhallinen aamuhetki
Tuo loma-aamujen seesteisyys arkeen. Herää pikkuisen normaalia aikaisemmin ja aloita aamu oleilemalla. Kaikessa rauhassa katsele ikkunasta ulos heräävää maisemaa, juo kuppi teetä tai kahvia nauttien jokaisesta siemaisusta tai keskity hetkeksi tuntemaan vain oma hengityksesi. Tärkeää on kääriytyä omaan oloon ilman, että uutis- tai somevirta vetää huomiosi maailman melskeeseen tai päivän tehtävät kaappaavat mielesi kokonaan. Sovi itsesi kanssa, että kyseinen vartti tai puoli tuntia on pyhitetty vain rennolle ja rauhalliselle oleilulle. Tulet huomaamaan, miten aamuhetkesi rauhoittaa mieltäsi pitkälle päivään.
Ota minitaukoja hengittämiseen
Ota päivän aikana muutama minitauko tai käytä osa ruoka- ja kahvitauoista mielesi rauhoittamiseen keskittymällä muutaman hengityksen ajan vain omaan hengitykseesi. Tunnustele, missä se tuntuu ja miten se liikuttaa kehoasi. Rauhoittumista auttaa, jos suljet silmäsi ja lasket toisen kätesi hetkeksi sydämesi päälle. Voit vaikka kuvitella olevasi riippumatossa tai laiturin nokassa. Tunne, miten koko kehosi rentoutuu ja mielesi rauhoittuu. Mitä täydempi kalenterisi on, sitä tärkeämpiä ovat hengitystauot. Kun hengität muutaman kerran syvään ja puhallat rauhallisesti ulos, luot rennon tilan niin aivoihisi kuin aikatauluusi.
Huomaa kaunis ympärilläsi
”Mumma katso, kukka!” pieni poika näytti kallionkolosta työntyvää kukkaa. Hän kyykistyi kukan viereen ja sanoi kutsuvasti mummalleen: ”Ihmetellään sitä!”
Rentoutuneet aivomme osaavat tuon lapsenomaisen ihmettelyn taidon ja erityisesti lomamatkoilla aistimme ovat virittyneet huomaamaan kaikkea kaunista ja erilasta uudesta ympäristöstä. Keskity myös arjessa huomaamaan kaunista ympärilläsi. Haista kuulaiden aamujen tuoksu, huomaa ylikulkusillan kaaren muoto, iloitse hedelmä – ja vihannestiskin värikkyydestä, nauti kahvin tuoksusta, kuule lasten iloinen melske jne. Anna pienten ihmeiden koskettaa. Joka kerta pysähtyessäsi huomaamaan kaunista, pysähdyt läsnä olevaksi hetkeen ja annat aivoillesi ja mielellesi rentoutumistauon.
Hymyile usein, hymyile paljon
Hymyile aina, kun mahdollista. Hymy – aivan kuten syvähengityskin – kertoo aivoillesi, että kaikki on hyvin eikä mitään pahaa ole tapahtumassa. Niinpä aivosi ja mielesi voivat luopua stressistä ja rentoutua. Voit kokeilla tietoista hymyilemistä esim. lukiessasi työhön liittyviä tekstejä, varsinkin jos ne tuntuvat haastavilta. Tai mitä jos hymyilisit punaisille liikennevaloille? Mutta erityisen tehokasta on hymyillä muille. Todennäköisesti saat hymyn takaisin ja aivosi tietävät, ettei vastaantulijasta ole vaaraa ja ne voivat yhä syvemmin rentoutua.
Arkeen palaaminen voi olla antoisaa ja saatamme iloiten tuntea uuden energisyyden virtaavan meissä. Kun huolehdimme jatkossakin aivojemme ja mielemme rentoudesta, saamme pienen palan lomafiilistä jokaiseen päivään.
Koska elämme nykyään aikaa, jossa olemme keksineet erilaisia “helpotuksia” arkeemme, joudumme kohtaamaan myös uusia haasteita.
Koska nykyään on saatavilla paljon ravintoa, joka ei ole enää alkuperäistä ruokaa, joudumme opettelemaan ”syömään terveellisesti”. Koska elämme hyvin passiivista aikaa ihmiskunnan historiassa, joudumme miettimään miten tuomme liikkumista päiviimme.
Näitä asioita ihmiset miettivät jo paljon.
Mutta miten on digitaalisten haasteiden kanssa.
Kuka opettaa meille laitteiden mahdollisia haasteita meidän terveyteemme liittyen?
Digitaaliset haasteet vaikuttavat meidän olemiseemme, jopa meidän käyttäytymiseemme.
En missään nimessä ole teknologiaa vastaan, enkä yritä sitä poistaa. Minusta on itsestään selvää, että teknologia tulee vain lisääntymään ja sillä on valtavasti hienoja asioita, jotka voivat auttaa meitä. Mutta jos emme ole tietoisia, voimme vahingossa antaa laitteille liikaa valtaa meidän omaan jaksamiseemme.
Tässä neljä asiaa, joista kannattaa olla tietoinen.
1. Digitaalinen ylikuormitus
Tietoa syntyy koko ajan enemmän, enemmän kuin koskaan ennen. Se määrä tietoa, minkä koko ihmiskunta on aikojen alusta kerännyt ennen 2000-lukua, luodaan nykyisin muutamassa päivässä. Kukaan meistä ei pysty ottamaan sitä kaikkea sisään järkevästi. Eikä tarvitsekaan. Mutta helposti tämä illuusio syntyy, koska emme halua jäädä mistään hauskasta pois (FOMO – fear of missing out).
– Valitse tieto, jonka päätät ottaa sisään.
– Valitse tieto, jota et päätä ottaa sisääsi.
2. Digitaalinen harhautus
Sosiaalinen media, erilaiset sovellukset, mainokset yms. luovat jatkuvaa harhautusta. Enkä tarkoita mitään salaliittoteoria-harhautusta, vaan yksinkertaisesti yritykset kilpailevat huomiostasi. Mikäli käytät somea tai esimerkiksi joitain älypuhelinten sovelluksia, täyttyy arki helposti huomiotasi hakevista ilmoituksista, toisten päivityksistä yms. Ja sehän on aivoillemme koukuttavaa, jatkuvien dopamiininipiikkien takia (välittäjäaine, joka liitetään mm. motivaatioon). Tämä jos mikä muuttaa ihmisten käyttäytymistä. Kun puhelin piippaa tai ilmoittaa, kun sun jutuista tykätään tai niitä kommentoidaan, se luo kierrettä haluta sitä lisää.
– To do -lista on tärkeä, mutta näkisin, että vielä tärkeämpi lista on NOT TO DO. Mun suositus on, että ÄLÄ avaa puhelinta heti aamulla kun heräät. Kun heräät, olet hyvin vastaanottavainen. Haluatko heti ensimmäisenä laittaa aivoillesi ärsykettä, joka tuo heti reaktiivisuutta sinulle päiviisi? Sama loppuillasta – sammuta puhelin esim. tuntia ennen, kuin menet nukkumaan. Ei seksikästä, mutta toimivaa.
3. Digitaalinen dementia
Olemme ulkoistaneet muistimme, tekomme ja elämämme. Montako puhelinnumeroa muistat nykyään? Milloin menit ulkomuistista paikkaan, jota et täysin muista, etkä käyttänyt apuohjelmia? Ulkoistaminen on hieno asia, eikä kukaan varmasti halua muistaa kaikkea, mutta mikäli emme käytä enää aivojamme asioiden muistamiseen, luomme helposti ennenaikaista dementiaa, jota emme välttämättä halua.
– Kokeile muistaa, ennen kaikkea käytä aivojasi muuhunkin kuin kissavideoiden tai julkkisten elämän katsomiseen.
4. Digitaalinen masennus
Vertailu toisiin ihmisiin on erikoinen ilmiö. Kun avaat sosiaalisen median, voi tulla fiilis, että kaikilla muilla on upea elämä, jossa on jatkuvasti hienoja saavutuksia. Sinun elämäsi sen sijaan näyttää aika tavalliselta, jossa on myös paljon haasteita. Me vertailemme väkisinkin, olit siitä tietoinen tai et. Mikäli emme ole hereillä, voimme kuvitteellisesti luoda toisten ihmisten murto-osa kirjoituksista/kuvista tarinaa päähämme, että muut ovat täydellisiä ja sinä olet epätäydellinen. ÄLÄ USKO TUOTA TARINAA! Jokaisella on omat haasteensa, vaikka se ei näyttäytyisikään ihmisten ulkoisessa ”mainostamisessa”. Sun keho, sun mieli, sun persoona on kaunis, mutta se vaatii myös, että sinä itse sitä arvostat ja vaalit.
Tässä muutama potentiaalinen haastekohta ja niin kuin sanoin, niitä mahdollisuuskohtia on myös valtavasti. Mutta koen, että on tärkeää olla jollain tasolla itselle rehellinen miten asiat vaikuttavat omaan arkeemme, käyttäytymiseen ja elämäämme.
Itse koen seuraavat työkalut äärimmäisen tärkeiksi:
Ota some-/nettipaastoja! Nämä ovat uskomattoman tehokkaita antamaan aivoillesi hetken aikaa. Koko ajan ei tarvitse kuormittaa, välillä pitää myös sulatella. Se onnistuu helpoiten lopettamalla hetkeksi informaation ja ärsykkeiden määrä. Ota esim. viikonloput vapaiksi tai jaksota vuoteen tiettyjä ajankohtia, jolloin päätät, ettet käytä somea/nettiä. Tiedän, että tämä ei ole hirveän seksikästä, mutta suosittelen vahvasti sitä kokeilemaan viikon/kuukauden/muun ajan verran.
Ole luonnossa. Hengitä, kävele, aisti ja ole läsnä luonnolle. Se poistaa kuormitusta, antaa perspektiiviä ja muistuttaa perusasioista. Sieltä mekin ollaan tultu, eikä oikeastaan olla koskaan sieltä minnekään lähdetty.
Opettele keskittymään. On työkalu sitten meditaatio, tietoinen läsnäolo, mindfulness, mustikanpoiminta, tai mikä tahansa, niin anna itsellesi mahdollisuus keskittyä pitempiä aikoja. Kun perkkaat kaloja/mustikoita parin tunnin ajan, se on loistava harjoitus rentoutumaan, keskittymään ja olemaan läsnä. Me tulemme paremmaksi siinä mitä harjoittelemme. Mikäli harjoitamme jatkuvasti katsomaan nopeita, lyhyitä, valtavan viihteellisiä videoita, se alkaa viemään meidän huomiotamme enemmän ja enemmän. Olen itse saanut monesti palautetta, että minun postaukset (niin kuin tämäkin), videot ovat niin pitkiä. Kyllä, niin ovat. Ne usein vaativat muutaman minuutin, jolloin väkisinkin moni ei jaksa niihin keskittyä. Eikä tietenkään tarvitsekaan, mutta pointtina se, että harjoita jossain muodossa pitempää keskittymistä. Kaiken ei tarvitse olla nopeaa, kiihkeää ja jatkuvaa tykitystä.
Muista, että sinä riität. Et välttämättä tarvitse lisää tietoa, lisää ärsykettä tai lisää mitään. Ja samalla toki voit niin tehdä. Mutta usein tiedämme jo riittävästi, olemme riittävästi ja omaamme jo omassa elämässä riittävästi ärsykkeitä, joista nauttia. Muistatko, että aamukävely on äärimmäisen antoisaa ja tuntuu tosi hyvältä? Muistatko, että halaaminen oikean ihmisen kanssa on parempaa, kuin miljoona tykkäystä sun juttuihin? Muistatko kuinka antoisaa on vaan olla laiturin nokassa ja hengittää? Muistatko kuinka täyttävää on suudella ihmistä, josta välität? Muista, että riität.
Käytetään ihmeessä tätä mahtavaa teknologiaa, mutta toivottavasti myös muistetaan, kuinka antoisaa on olla ihminen tässä nahkapuvussa, jota kehoksikin kutsutaan. Toivottavasti teksti antaa sinulle muutaman selkeän työkalun, jolla voit omaa arkeasi tehdä sinua itseäsi palvelevaksi. Ei tarvitse rajoittaa tai tehdä vaikeammaksi omaa elämää, vaan enemmänkin luoda siitä omannäköinen, jossa on hyvä arkea tallustaa. Kiitos, kun jaksoit käyttää ne pari minuuttia tämän tekstin lukemiseen. Minulta tämä vei kaksi tuntia kokonaisuudessaan ja se tuntui hyvältä ja tärkeältä. Kiitos ystävä. Saa jakaa, kommentoida ja lisätä omat työkalut, jotka ovat sinun elämässäsi toimineet.
Luonnollisin versio minusta -blogia sponsoroi Biomed
Uskon siihen, että meillä on valta valita olemmeko elämässämme onnellisia vai onnettomia, tyytyväisiä vai tyytymättömiä. Minusta kiitollisuus on ainut tapa taata pysyvä ilo ja onni. Jos en ole tyytyväinen siihen, mitä minulla juuri tällä hetkellä on, en usko, että tuhatkaan asiaa lisää tekisi minusta tyytyväistä. Uskon myös siihen, että jos en voi muuttaa elämäntilannettani, voin muuttaa tapaa jolla siihen suhtaudun.
Kirjassani Suuria hetkiä olen listannut asioita, joiden avulla ainakin itse olen onnistunut tuntemaan onnea ja jurruttamaan iloa jokapäiväiseen elämään.
Näe jokaisessa maisemassa jotain kaunista.
Näe jokaisessa ihmisessä jotain hyvää.
Arvosta itsestäänselvyyksiksi muuttuneita asioita.
Älä tunne kateutta, vaan iloitse toisten menestyksestä.
Kannusta ja kehu toisia. Sen aikaansaama hymy tarttuu sinuunkin.
Auta muita, vaikket hyötyisi siitä mitenkään.
Ennemminkin kuin ostat itsellesi jotain mitä et tarvitse, anna lahja toiselle.
Älä puhu pahaa muista. Se lisää negatiivisuutta sinussa eikä muissa.
Älä vihaa mitään tai ketään. Se ei satuta vihasi kohdetta vaan ainoastaan itseäsi.
Jokaisessa päivässä löytyy jokin asia, mistä olla onnellinen.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Olet riittävä tuollaisena.
P.S. Tyytymättömyys ja suru tulevat sisältäni. Niin myös tyytyväisyys ja ilo. Päästämällä ilon elämääni karistan painon sydämestäni.
Kirjoittaja Emilia Vuorisalmi on lääkäri, Sekaisin Lovesta-kirjan kirjoittaja ja DocEmilia.com-sivuston perustaja.
Rakkaustieteeseen perehtynyt lääkäri Emilia Vuorisalmi vinkkaa konkreettisen muistilistan sydänsuruista kärsivälle. Näiden avulla vähennät stressikuormitusta silloin, kun sydänsurut jäytävät:
1. Panosta laadukkaaseen ja puhtaaseen ruokaan
Värikäs, runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja hyvänlaatuisia öljyjä sisältävä ruokavalio laskee elimistön tulehdustilaa ja auttaa toipumaan sydänsuruista.
2. Liiku itsesi ehjäksi
Tanssitunti tai joukkuepeli auttaa nostamaan endorfiinitasoja, ja se myös vie ajatukset pois erosta.
3. Meditoi
15 minuutin päivittäinen meditaatio auttaa laskemaan eron ansiosta koholla olevia stressihormonitasoja, helpottaa nukahtamista ja selkiyttää ajatuksia.
4. Tapaa ystäviä
Eron jälkeen tekee mieli usein vain käpertyä yksin sohvalle, mutta hyvien ystävien kanssa ajan vietto auttaa nostamaan oksitosiinitasoja ja helpottaa pahaa oloa.
5. Muista, mitä sinulla on
Ota tavaksi listata illalla ennen nukkumaan menoa kolme asiaa, josta olet kiitollinen. Kiitollisuus nostaa rakkaushormoneja ja auttaa paranemisprosessissa.
Kaikki meistä eivät synny liikuntakärpäsen puremina. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö liikunnan ilon voisi löytää myöhemmin elämässään. Minulla on ollut monia keski-iän ylittäneitä valmennettavia, jotka eivät koskaan ole olleet liikunnallisesti kovin aktiivisia. He ovat ehkä aloittaneet jonkin harrastuksen ja tehneet sitä vähän aikaa, mutta sitten liikunta on taas jäänyt.
Olen myös nähnyt, miten sopivan liikunta-annostuksen ja itselleen toimivien liikuntamuotojen kautta kipinä liikkumiseen syttyy – miten silmät ja koko ihminen syttyvät. Silloin vain taivas ja leikkimielisyys ovat rajana.
Jos vielä mietit, voisiko liikunta todella antaa jotakin myös sinulle, minulla on lisää hyvää uutisia. Sinulla on joitakin erityisominaisuuksia, joita et todennäköisesti itse tiedosta.
Nämä 3 asiaa ovat puolellasi ja tekevät liikunnan aloittamisesta sinulle juuri nyt erityisen antoisaa:
1. Onneksi olkoon, urheilu ei ole rikkonut kehoasi.
Toisin kuin monilla aktiiviurheilijoilla ja himokuntoilijoilla, kehosi ei ole ylirasittunut liian kovasta fyysisestä kuormituksesta, joten saat hyvin todennäköisesti aloittaa liikunnan ilman vanhoja rasitusvammoja, kulumia ja loukkaantumisista aiheutuneita kremppoja. Toki niitä ei ole tarkoitus saada jatkossakaan, joten aloita vain kevyesti ja rauhallisin mielin. Liikkumisessa ei ole kyse suorittamisesta. Senkin harhakäsityksen voi tähän ikään mennessä unohtaa.
2. Osaat kuunnella itseäsi ja kehoasi paremmin.
Kehon kuunteleminen on taito, joka ei riipu siitä, kuinka paljon olet elämäsi aikana urheillut. Päinvastoin – moni urheilija ja aktiiviliikkuja kompastuu tähän jatkuvasti. Ainut mikä voi auttaa kuuntelemaan omaa kehoa paremmin on kokemus – ja ikä. Tähän ikään mennessä olet jo ehkä huomannut, missä voimavarojesi rajat kulkevat, etkä ehdoin tahdoin puske itseäsi jaksamisen äärirajoille. Tästä on apua myös liikunnan aloittamisessa. Saat parhaan hyödyn liikkumisesta, kun teet sitä kohtuullisesti ja oman kehosi tuntemuksia kuunnellen. Toki sopiva määrä fyysistä haastetta silloin tällöin tekee hyvää ja voi olla juuri se elementti, joka sytyttää silmäsi uuteen loistoon.
3. Saat uuden mielihyvän lähteen ja lisää endorfiineja elämään.
Moni aktiivinen liikkuja on koukussa sen tuomiin endorfiineihin eli mielihyvähormoneihin. Itse en esimerkiksi olisi selvinnyt nuoruusvuosistani ilman liikunnan tuomaa mielialabuustia – ja tarvitsen sitä edelleen. Liikunnan tiedetään muun muassa ehkäisevän masennusta ja tukevan psyykkistä hyvinvointia. Jos liikunta ei ole vielä vienyt mennessään, ajattele minkälainen mielihyväpotentiaali sinulla on yhä käyttämättä. Aimo annos hyvää oloa, virkeyttä ja elämäniloa odottaa sinua varastossa!
Moni meistä aloittaa elämänsä aikana useamman kuntokuurin, dieetin tai elämäntaparemontin vain huomataakseen, ettei taaskaan onnistunut. Kenties homma tyssähti heti alkuinnostuksen jälkeen tai ehkä pääsimme maaliin, mutta palasimme saman tien takaisin alkupisteeseen.
Oletko koskaan ajatellut, että ehkä vika ei olekaan meissä vaan elämäntapamuutoksessa? Ehkä meidän ei ole tarkoituskaan muuttaa elämäämme niin radikaalisti. Ehkä se, jonka oikeasti kuuluu eniten muuttua, on käsityksemme elämäntapamuutoksesta.
Tässä 5 + 1 yleistä uskomusta elämäntapamuutoksesta, jotka sabotoivat usein parhaimmatkin aikomuksemme:
1. ”Hyvä elämäntapamuutos on sellainen, jossa muutetaan kaikki samalla kertaa.”
Ehkä mielikuvissa, mutta ei todellisuudessa. Suurin osa onnistuneista elämäntapamuutoksista tehdään pikkuhiljaa, vauvan askelin. Sanotaan, että yhden arkisen tavan muuttaminen voi viedä jopa kolme kuukautta aikaa. Homma menee sitä monimutkaisemmaksi, mitä useamman uuden, terveellisen tavan haluamme omaksua. Jos siis peilaamme käsitystämme epärealistiseen ideaaliin, tulemme syystäkin pettymään. Sen sijaan, että tavoittelisi täysremonttia, kannattaa mieluummin keskittyä yhden arjen osa-alueen kohentamiseen kerrallaan. Näin tehty työ tulee nopeammin esiin ja antaa motivaatiota tarttua seuraavaan. Aloita siitä, mikä kaipaa eniten huomiotasi. Muu kyllä odottaa.
2. ”Jos lipsun tavoitteista, olen epäonnistunut.”
Tavoitteet eivät ole sitä varten, että niissä pitäisi sataprosenttisesti pysyä, vaan muistuttaakseen meitä siitä, mihin suuntaan haluamme mennä. Jos tavoitteet ovat liian tiukkoja, on kenties hyvä tarkistaa polun suuntaa tai ainakin vauhtia. Paras muutos on sellainen, jonne ei vain ”päästä perille”, vaan joka jää osaksi arkielämääsi. Siksi tavoitteet on hyvä miettiä mahdollisimman realistisesti ja pilkkoa ne tarpeeksi pieniksi. Mitä konkreettisempi ja maltillisempi olet tavoitteissasi, sitä helpompi sinun on toimia niiden mukaisesti. Silloin myöskään poikkeukset eivät tunnu niin pahalta. Loppujen lopuksi, tavoitteista lipsuminen on osa elämää ja muutosprosessia. Mitä elämä olisikaan ilman poikkeuksia?
3. ”Muut pystyvät, mutta minä en. Siis minussa on jotakin vikaa.”
Onnistuneita elämäntapamuutoksia on olemassa yhtä paljon kuin on ihmisiäkin. Jokaisella on oma polkunsa ja oma tahtinsa. Oman muutostahdin vertaaminen muiden muutoksiin on kuin vertaisi kahta eri aikaan istutettua puuta toisiinsa – joista toinen on mänty ja toinen on koivu. Ei, sinussa ei todellakaan ole mitään vikaa, jos et pysty samaan draiviin kuin naapuri. Sen sijaan, että annat huonommuuden tunteen vallata itsesi, sukella vielä kerran syvemmin omaan ytimeesi. Mikä on sinulle tässä elämäntilanteessa ja tässä kehossa kaikkein tärkeintä? Keskity antamaan sitä itsellesi.
4. ”Minulla ei ole tarpeeksi itsekuria. Lopulta lipsun aina takaisin vanhaan.”
Onnistunut elämäntapamuutos ei lopulta vaadi niin paljon itsekuria kuin luullaan, jos nyt unohdetaan hetkeksi tiukat dieetit ja treenikuurit, joita ei ole tarkoituskaan pitää yllä koko loppuelämäänsä. Itsekurin sijaan kannattaa keskittyä itsearvostuksen ja itsemyötätunnon tietoiseen lisäämiseen. Mitä tärkeämmäksi koet oman hyvinvointisi, sitä helpompi sinun on priorisoida aikaa itsestäsi huolen pitämiseen. Kun elämä tuo eteesi haasteita ja sekoittaa hetkessä hienosti alkaneet rutiinisi, sinun ei tarvitse nostaa käsiä pystyyn, vaan tuoda ne lempeästi sydämelle. Sinä teet parhaasi ja se riittää. Elämän luonteeseen kuuluu, että se tulee aika ajoin meidän ja tavoitteidemme väliin. Se tekee meistä inhimillisiä. Riittävän hyvä on siis juuri hyvä jatkossakin.
5. ”Muutoksen pitää näkyä. Muuten sitä ei ole tapahtunut.”
Onnistunut elämäntapamuutos ei välttämättä näy ulkokuoressa, mutta tuntuu sisäisessä olotilassa. Uudet terveelliset tavat tuovat energiaa, jaksamista, keveyttä ja hyvää oloa. Kun et enää ajattele, miltä sinun tulisi näyttää tai mihin sinun pitäisi pystyä, vaan keskityt siihen, mitä sinä haluat tuntea, olet jo ottanut syvimmän mahdollisen askeleen. Tuota tunnetta seuraamalla muutkin muutokset tulevat yleensä jäädäkseen.
+ 1. ”Muutos on niin työlästä, etten edes viitsi aloittaa.”
Kuka sanoi, että muutoksen tarvitsee olla työlästä? Ehkä se, joka määritteli muutoksen puolestasi? Mitä jos määrittelisit itse oman muutoksen tarpeesi? Se voi olla kuinka pieni askel tahansa. Ei ole olemassa yhtä oikeata polkua, tapaa tai menetelmää. Lopulta vain sinä olet oman terveytesi paras asiantuntija. Ja muista: jokainen askel, jonka oman hyvinvointisi eteen otat, on taatusti arvokas.
Eräänä kesälomani keskiviikkoaamuna löysin itseni makaamasta pukuhuoneen lattialta klo 7.30. Ei, ei, kännissä en ollut tai krapulassakaan, lopen uupunut vain. Olin katsonut illalla naisten jalkapalloa. USA-Englanti oli pitänyt minua jännityksessä puoli yhteen saakka. Sen jälkeen olin joutunut tovin rauhoittelemaan ylikierroksia muutoinkin tapahtumarikkaan lapsiperhepäivän ja kolmatta viikkoa jatkuvan perheloman jäljiltä, jotta saisin unen päästä kiinni.
Kello kahdelta, juuri kun olin nukahtanut, viisivuotias kuopuksemme seikkaili sänkyymme ja valtasi paikkani. Siirryin ärtyneenä pukuhuoneen sohvalle (yllättävän mukavaan tyyny-peittokasaan joka oli jäänyt korjaamatta kuukauden takaisten vieraiden jäljiltä). Heräsin tokkuraisena sohvalta. Oli aamu. Tunsin, etten ollut nukkunut tarpeeksi. Kehoni oli herättänyt minut.
Näin oli tapahtunut jo useana aamuna peräkkäin. Ärsytti vietävästi. Miksen pystynyt nukkumaan pidempään? Kuinka jaksaisin taas päivän? Menettäisin hermoni taas miljoona kertaa, lasten kanssa, pyykkivuoren kanssa, pihatöiden kanssa, kaiken kanssa. Niin. Mikä olikaan tärkeintä? Mikä lisää maailmaan hyvää? Voimalauseeni, joita käytin tiukoissa paikoissa, olivat lomalla unohtuneet. Tajusin olevani stressitilassa, ylikierroksilla. Ihanan lomani loppusuoralla. Ei hemmetti, en halunnut viettää lomaani näin ja palata töihin ja arkeen entistä väsyneempänä.
Sänky tuntui epämiellyttävältä, kuumalta kehoni alla. Kehotti nousemaan, vaikka olinkin väsynyt. Tottelin ja hain joogamaton ja kävin makaamaan lattialle. Tein muutamia joogaliikkeitä, niin hitaasti kuin pystyin. Koitin päästää kaikesta irti. Annoin kehoni rötköttää lattiaa vasten. Annoin lattian kantaa minua. Olin vain. Olin väsymyksen kanssa. Yhdessä, lempeästi, ymmärtäen.
Se hirveä, lapsille räyhäävä, kireä ja jännittynyt tyyppi ei ollut yhtä kuin minä. Se oli stressi-minä, tai ei oikeastaan ”minä” lainkaan, vaan kehon reaktio, viesti minältä: ”Hellitä, näin ei ole hyvä”. Nousen istumaan ja käyn varoen läpi kehoani. Hengitys. Pallea ja vatsa jumissa. Hengitys, annan niiden olla. Kaula ja henkitorvi, kuristava tunne. Päästän irti. Suu, hampaat. Annan olla. Nenä. Aivan kuin nenäni olisi vinossa. Saa olla niin kuin on. Tunnen kuinka alan löytää kehoni, ääriviivani. Paikkani maailmassa. Helpotus valahtaa lävitseni.
Tässähän minä olen. Juuri tässä. Ei ole mitään hätää. Silmät, silmäni. Hengitän. Aivan kuin silmäni olisivat päälaella, monistuneena ja venytettyinä oikeilta paikoiltaan. Hämmennyn, hengitän. Annan kaiken olla. Annan hämmennyksen olla. Kuin minuuteni olisi paennut stressiä. Jättäen jälkeensä mekaanisen suorittajan, mekaaniset silmät vailla sydäntä. Helpotus ja ymmärrys. Kehoni pehmenee. Sallin kaiken vaillinaisuuden, täydellisen vaillinaisuuden.
Kömmin takaisin sänkyyni. Kello on 8.30. Patja on mukavan viileä. Kiitos kamala kesäloma, että muistutit polusta itseni luo. (Ja kiitos rakas mieheni, että annoit minun nukkua pitkään).
Herkät ja empaattiset ihmiset eivät koe pelkästään omia tunteitaan voimakkaasti, vaan aistivat vahvasti myös toisten tunnetiloja. Niin vahvasti, että ne tuntuvat usein yhtä voimakkailta kuin omat.
Huomaat sen, kun kaupan kassajonossa sinut valtaa yhtäkkiä syvä suru, vaikka olosi oli juuri keveä eikä elämässäsi tai ajatuksissasi ole tapahtunut mitään murhetta aiheuttavaa. Tai kun menet käymään ystäväsi luona ja aistit pinnan alla kuplivan jännitteen hänen ja hänen puolisonsa välillä, vaikka sinä saatkin lämpimän vastaanoton. Lapsuutesi automatkoilta muistat ehkä etupenkiltä hiipineet, ailahtelevat tunne-energiat, vaikka kaiken piti olla hyvin. Tai sukujuhlien tukahduttavan tiheän ilmapiirin, joka saattaa toistua vielä tänäkin päivänä.
Jossain vaiheessa tajusin, että kaikki muut eivät todellakaan koe ympärillä olevia tunne-energioita samalla volyymilla ja hienojakoisuudella kuin minä. Mietin, onko minussa jotain perustavanlaatuista vikaa, kun kaikki tuntuu niin paljon. Ennen kuin aloin puhua asiasta ja löysin muita samankaltaisesti kokevia, tunsin itseni usein ulkopuoliseksi ja pohdin, mitä ihmettä tälle pitäisi tehdä.
Mikäli sinäkin aistit voimakkaasti toisten tunteita, se ei tarkoita, että sinussa olisi mitään vikaa. Päinvastoin, kyky kerätä tietoa pintaa syvemmältä on herkän upeimpia ominaisuuksia. Mikäli sitä käyttää epätasapainoisesti, sen vaikutus omaan oloon kääntyy kuitenkin helposti kuormittavaksi. Silloin se tuntuu enemmän taakalta kuin lahjalta.
Mikä tekee herkkyydestä toisten tunteille raskasta, on se, kun ei pelkästään aisti toisten tunnetiloja, vaan ottaa ne myös vastuulleen. Eli vetää empatian – toisen kokemuksissa myötäelämisen – överiksi.
Vastuun ottaminen toisten tunteista on herkän ja överiempaattisen ydinhaaste. Hän syyllistää itseään toisten tunnetiloista ja kokee, että on hänen vastuullaan helpottaa, ratkaista tai saada toisten vaikeat tunteet häviämään. Tätä tapahtuu niin kotona, työssä kuin muillakin elämän alueilla.
Överiempatian ottaessa vallan toisessa aistimani negatiiviset tunnetilat ovat horjuttaneet tasapainoani voimakkaasti. Ne ovat saaneet minut muokkaamaan sekä sisäistä olotilaani että ulkoista käytöstäni niin, että saisin toisen vaikean tunteen häipymään mahdollisimman nopeasti ja vähin vahingoin.
Jännitteisten tilanteiden jälkeen olen usein vellonut syyllisyydessä ja ajatukseni ovat lähteneet tutulle laukalle:
”Olisiko minun pitänyt tehdä jotain toisin?”
”Toiminko oikein ja teinkö riittävästi, jotta kaikki meni mahdollisimman sujuvasti?”
”Miksi oloni on taas näin raskas? Ja miksi pyrin aina helpottamaan toisten oloa?”
”Pitääkö minun tehdä tätä loppuelämäni, jotta voin olla tekemisissä toisten kanssa?”
”Jos tämä on vain tätä, niin en jaksa olla täällä enää.”
Vaikka ottaisimmekin vastuuta toisten tunteista, ei sekään tarkoita, että meissä olisi jotain perustavanlaatuista vikaa tai että meidän olisi elettävä loppuikämme jatkuvassa ylikuormitustilassa.
Toistettuani uuvuttavaa kaavaa kerta toisensa jälkeen aloin ymmärtää, että kyseessä oli elämäni varhaisvaiheissa oppimani toimintamalli, jonka tarkoitus oli ollut pohjimmiltaan hyvä: turvata oloani ja olemistani. Se oli auttanut minua selviytymään ja luomaan hetkittäistä rauhaa ympäristöissä, joiden tunneilmapiiri oli ollut epävakaa ja ailahteleva ja tuntunut siksi turvattomalta.
Kun herkkä, empaattinen ja intuitiivinen lapsi kasvaa ilmapiirissä, jossa vaikeita tunteita tukahdutetaan, voi hänestä tulla sieni, joka imee muiden kohtaamattomat tunne-energiat itseensä. Hän alkaa säädellä ympärillä aistimiaan tunteita itsensä kautta ja sopeuttaa omaa toimintaansa niiden mukaisesti luodakseen tasapainoisemman ja turvallisemman olon itselleen ja muille.
Siksi toisten tunteista vastuuta kantava kuulostelee vielä aikuisenakin ilmapuntarin lailla muiden tunnetiloja ja sivuuttaa siinä samalla omat tunteensa ja tarpeensa.
Kun tulet näkyväksi itsellesi, ylivastuullisuutesi helpottaa
Onko sitten ylipäätään mahdollista olla herkkä ja empaattinen ja kuormittumatta toisten tunteista? Oma kokemukseni on, että överiksi vedetyn empatian ja ylivastuullisuuden taakasta voi vapautua.
Olen monta kertaa miettinyt, että olenko todellakin tarvinnut kaikki haastavat ihmissuhdekokemukset, jotka ovat kärjistäneet överiempaattisen toimintani, tuoneet pintaan syvimmät arvottomuuden ja häpeän tunteeni ja uuvuttaneet minut kerta toisensa jälkeen? Kaikesta kokemastani kivusta huolimatta olen tullut siihen tulokseen, että ilman niitä en ymmärtäisi itseäni ollenkaan niin hyvin.
Ihmisen – minä mukaan lukien – perustarve on lapsesta asti tulla nähdyksi ja rakastetuksi juuri semmoisena kuin hän on. Kun tarpeeseen tulla nähdyksi ja hyväksytyksi semmoisena kuin on, ei ole vastattu riittävästi, ihminen kokee itsensä arvottomaksi ja kelpaamattomaksi. Samalla hänen käsityksensä rakkaudesta on ehdollistunut. Ehtona on se, että sinun pitää olla jotain muuta kuin mikä olet, jotta sinua voi rakastaa.
Mitä se muu on, kuka tietää. Voimme käyttää koko elämämme siihen, että yritämme kelvata muille – yhtä lailla omien arvottomuuden haavojensa kanssa painiskeleville – ja unohdamme siinä oravanpyörässä katsoa tarkemmin itseämme.
Kun ylivastuullisuuden mallin otetta haluaa höllentää, on keskeistä oppia erottamaan, mitkä tunteet ovat lähtöisin itsestä ja mitkä toisista. Mikäli et pysty löytämään omista sisäisistä liikkeistäsi tai elämäsi tapahtumista alkujuurta kokemallesi tunteelle, on hyvä muistaa, että se voi olla lähtöisin jostain muualta. Erilaiset meditatiiviset ja keholliset harjoitukset, jotka auttavat sinua oppimaan, miltä oma energiasi ja kehosi tuntuvat eri tilanteissa, vahvistavat kykyäsi erotella omia tunne-energioitasi muista.
Kun annat itse itsellesi turvallisen tilan tunnustella energiaasi ja antaa tunteidesi nousta pintaan, voit tulla viimein kunnolla näkyväksi itsellesi. Sen kautta pystyt luomaan vahvemman yhteyden siihen itseesi, joka olet ylivastuullisuuden ja muiden kuormittavien mallien takana.
Kun tajusin, että tätähän minä tarvitsen, turvallista ja hyväksyvää nähdyksi tulemista semmoisena kuin olen, ymmärsin, että sitä samaa tarvitsevat kaikki muutkin. Samalla käsitykseni siitä, mitä empatia on, alkoi muuttua.
Aloin kokea, että tasapainoisesti ilmaistulla empatialla ei ole mitään tekemistä toisten tunteista vastuun kantamisen, niistä syyllistymisen tai niiden ratkaisemisen kanssa. Se on ennemminkin turvallisen tilan tekemistä ja hyväksyvää läsnäoloa vailla vastustusta sille tai puuttumista siihen, mitä ihminen on, mitä hän tuntee ja mitä hänessä tapahtuu. Olinpa kyseessä minä itse tai joku muu.
Kun luovumme ylivastuullisuudesta ja ymmärryksemme empatiasta muuttuu, tajuamme myös, ettei meillä ole velvollisuutta olla toisten käytettävissä aina juuri silloin, kun he sitä haluavat. Siksi pystymme huolehtimaan jaksamisestamme ja palautumisestamme aikaisempaa paremmin, ilman jäytävää syyllisyyttä. Tämä auttaa selkeiden, hyvinvointiamme tukevien rajojen vetämisessä, jotta meille jää voimia iloita herkkyydestämme myös itse.
Sillä sinun herkkyytesi on tarkoitettu sinun nautittavaksesi. Toki se on annettu sinulle myös sitä varten, että voit auttaa muita. Mutta sitäkin enemmän, jotta sinä voisit kokea itseäsi ja maailmaa kaikkinensa, suurista tunteista pienimpiin nyansseihin, niin kuin herkkä ihminen vain voi.
Koska siitä sinun elämässäsi on loppujen lopuksi kyse: sinusta. Kaiken rakkauden ja hyväksynnän, jonka annat aidosti itsellesi, annat myös muille. Ne hehkuvat sinusta ja vaikuttavat jokaiseen, jonka kohtaat, ilman sen kummempaa yrittämistä, suorittamista tai itsesi uhraamista.
Kun todella näet itsesi rakastavin silmin, pystyt näkemään niin myös muut, ilman vaateita olla jotain muuta kuin he ovat. Se on itsessään niin suuri voima, että se saa aikaan muutoksen. Miten se muutos tapahtuu, avautuu jokaisen kohdalla hänen tavallaan ja hänen ajallaan. Siitä sinun ei tarvitse huolehtia.
Se ei kuulu enää sinun vastuullesi.
Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!
Normaaleihin ihmissuhteisiin kuuluu se, että autamme ja tuemme toisiamme. Se on hienoa ja tärkeää etenkin, kun se on vastavuoroista. Jos kuitenkin joka ikisessä suhteessa päätyy terapeutin tai pelastajan rooliin, kannattaa tarkistaa omia uskomuksiaan.
Joku on joskus sanonut, että toiset etsivät rakkautta ja toiset pelastusta. Pelastusta tarvitsevat yleensä kyllä löytävät itselleen pelastajan, mutta sinun ei tarvitse sellaiseksi ryhtyä. Voit saada paljon parempaa.
Minulla on ollut kumppaniehdokkaita, jotka olen halunnut pelastaa, ovat he sitä pyytäneet tai eivät. Olen nähnyt heissä mielettömän potentiaalin ja halunnut, että he itsekin näkevät sen. Olen halunnut avata heidän silmänsä: näetkö, miten päätöntä tuo sinun pakenemisesi on? Näetkö, että sinun kannattaisi kohdata vanhat kipusi, jotta elämäsi voisi muuttua tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi?
Eivät he ole sitä nähneet, koska he eivät ole halunneet pelastusta. Siksi he eivät ole myöskään arvostaneet ”vaivannäköäni”. He eivät ole olleet valmiita käsittelemään vaikeita asioita – eivätkä jotkut edes osaisi, vaikka haluaisivat. Kaikki eivät tule ikinä käyttämään koko sitä potentiaalia, joka heissä on. Vaikka hokisit toiselle joka päivä, miten hyvä ja arvokas hän on, ei hän sitä välttämättä usko. Eikä hän pysty myöskään välittämään sinusta enempää kuin hän välittää itsestään.
Voit arvata, mitä tapahtuu pelastajalle, jolta ei ole pyydetty apua. Auttaja, joka väkisin tuppautuu toisen asioihin, on pian jätetty auttaja (Sama pätee myös ystävyys- ja sukulaissuhteissa).
Olen oppinut, että jos toinen ei pyydä apua, hänen asioihinsa ei ole oikeutta puuttua. Minulla ei ole oikeutta repiä alas toisen kulisseja, vaikka kuinka näkisin, miten feikkiä kaikki on, koska ne kulissit voivat olla hänelle selviytymiskeino. Ei ole minun velvollisuuteni muuttaa häntä. Toinen voi muuttua vain, jos hän on itse siihen motivoitunut. Eikä ole minun tehtäväni ottaa pois häneltä hänen omaa oppiläksyään. Voin olla tukena, mutta jokainen tekee lopulta itse omat valintansa.
Tukea ja uupumusta terapiasuhteista
Voi käydä myös niin päin, että ilman omaa tietoista aikomusta vetää jatkuvasti puoleensa ihmisiä, joille päätyy keittiöpsykologiksi. Se, että vetää puoleensa pelastettavia ja autettavia, voi johtua puhtaasti hyvistä asioista. Ehkä sinulle on helppo uskoutua. Olet helposti lähestyttävä, kiltti ja empaattinen. Et tuomitse. Kuitenkin se, suostutko pelastajaksi, on se ratkaiseva seikka. Auttaa voi sitenkin, että vetää rajat omalle jaksamiselle, ajalle ja energialle, eikä suostu olemaan aina käytettävissä ja tavoitettavissa.
Omien tarpeiden ja rajojen tärkeyden olen oppinut itsekin kantapään kautta. Vaikka en olisi enää lähtenyt pelastamaan ketään konkreettisesti, kuten hyysäämään alkoholistia, olen saattanut huomata joutuneeni rooliin, jossa tuen ja kuuntelen toista ilman, että minun asioistani puhutaan juuri mitään. Kaikki on suhteessa pyörinyt hänen ongelmansa ja jaksamisensa ympärillä. Ja kun missään vaiheessa ei ole tullut minun vuoroani, jolloin tehdään kivoja asioita, joista minä pidän, olen tietenkin pettyneenä ja uupuneena katkaissut suhteet.
Joskus tosin on kuulunutkin kulkea yhdessä vain tietyn matkaa. Joskus ystävyyssuhteetkin ovat ”terapiasuhteita”, jotka toimivat vain sen ajan, että jompikumpi on elänyt tietyn elämänvaiheen läpi, oivaltanut itsestään jotain uutta ja jatkanut seuraavaan vaiheeseen. Hän, joka on joskus ilmaantunut elämään opettajan tai auttajan ominaisuudessa, menettää tehtävänsä siinä vaiheessa, kun häntä ei enää ”tarvita”. Sen huomaaminen voi toki tehdä kipeää.
Miksi haluat pelastaa?
Tervekään parisuhde ei tarkoita sitä, etteikö tulisi vaikeita aikoja. Terveen parisuhteen kuitenkin tunnistaa siitä, että antaminen ja saaminen on molemminpuolista. Suhteen hoitaminen ei ole aina raskasta. Toista ei katsota vain omien traumojen läpi, jotka aiheuttavat pelkoa, epäluottamusta, riippuvaisuutta ja mustasukkaisuutta, vaan terveessä suhteessa on turvallista ja helppoa olla.
Se, että aina päätyy auttajaksi, terapeutiksi tai pelastajaksi, tahtomattaan tai tietoisesti, kertoo usein jotain sinun alitajuisista uskomuksistasi. Oletko miettinyt, miksi sinä olet aina se, joka tekee suhteessa kaiken, vaikka et saa juuri mitään takaisin? Miksi olet valmis uhraamaan aikasi ja energiasi jonkun toisen vuoksi – mitä palkintoa odotat? Yritätkö ehkä lunastaa rakkauden tekojesi kautta? Uskotko, että voisit olla toiselle tärkeä olematta joka hetki tarpeellinen, vain olemalla oma itsesi?
On myös helpompaa nähdä korjattavat asiat toisessa kuin itsessä. Joskus ympärillä oleva draama on oiva keino harhauttaa itsensä niin, ettei tarvitse miettiä omia haavoittuvaisuuksiaan. Mutta mitä jos keskittyisitkin korjaamaan itsesi? Ehkä sinä voisit ruveta kertomaan itse itsellesi, että sinä riität. Elämäsi muuttuu, kun keskityt omaan potentiaaliisi.
Myönnän. Minua positiivinen ajattelu välillä ärsyttää. Olen sellainen ihminen, joka mielummin keskustelee elämän syvyyksistä, niistä selviytymisestä ja siitä miten monisyistä ja kerroksista elämä joskus on. Nauran paljon ja komiikkaa voi löytää kyllä melkein kaikesta, jos vaan pitää silmät avoinna. Mielestäni ei ole myöskään tarkoituksenmukaista mässäillä negatiivisilla skenaarioilla. Sanotaan, että kärsimyksen resepti on taistella sitä vastaan mitä on ja elää mielessä yhä uudestaan kauhuelokuvia kuvitellusta tulevaisuudesta.
Positiivinen ajattelu auttaa parhaimmillaan näkemään elämässä olevat mahdollisuudet, se tuo rohkeutta heittäytyä ja kokeilla asioita spontaanisti. Tärkeitä ominaisuuksia. Varsinkin silloin, kun niiden käsiparina on erottelukyky, kyky painaa myös jarrua ja punnita asioita omien arvojen kautta.
Positiivinen ajattelu voi angstituttaa, jos samalla kielletään muunlaiset kokemukset ja tunteet
Megapositiivinen tyyppi saattaakin olla itse asiassa mestarikieltäjä. Nimimerkillä kokemuksen syvä rintaääni. Elin itse vaiheen, jossa noin kahteen vuoteen en itkenyt, kokenut vihaa tai muitakaan negatiivisia tunteita. Siksi koska tukahdutin ne. Olin oppinut uuden ihanteen, joka sanoi että kelpaan, kun olen positiivinen. Siihen ihanteeseen ei mahtunut väsymys, kiukku, ärsytys, suru, pettymys tai muutkaan mollivoittoisemmat tunteet. Minulle positiivisesta ajattelusta oli tullut pakokeino. Olinko oikeasti positiivinen? Olin vain oppinut hokemaan ”ei se haittaa” ja ”tässä on varmasti jotain hyvää”. En ollut. Olin levoton. Suoritin ja treenasin kuin kilpaurheilija (olematta sellainen) pitääkseni muut tunteet poissa.
Onneksi tämä kupla mureni. Pahoittelut läheiset, olin varmaan hemmetin ärsyttävä ja kuin saippuapala, josta ei saanut kiinni. Kuplan mureneminen koski, hemmetisti. Se ei murentunut kertarysäyksellä, vaan hitaasti. Sen mureneminen kesti reilun vuoden sisältäen valtavaa hämmennystä ja hakemista. Ai saanko olla ihminen? Ai ärsytys onkin ihan ok tunne? Ai kaikesta ei täydy heti löytää kultaista reunusta?
Ihmisyyteen kuuluvat kaikenlaiset tunteet
Alkoi vaihe, jossa oli aika kohdata niitä inhimillisyyksiä ja kipuja, joita olin positiivisuudellani yrittänyt piilottaa. En siksi, että olisin tyhmä, vaan siksi, että itseään ei ole ihan helppo katsoa. On helpompi sanoa, että ”ei se tuntunut missään” kuin sallia tila omalle surulle ja pettymykselle. Tunteille, jotka menevät kyllä ohi, kun ne uskalletaan tuntea. Se tekee tilaa levollisuudelle.
Perusluonteeltani olen enemmän analyyttinen kuin positiivinen. Minulle ei ole niin luontaista nähdä heti mahdollisuuksia ja onnistumista, kuin jollekin toiselle. Siksi tekee ihan hyvää harjoittaa positiivisen mielen ominaisuuksia. Enää sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä kieltäen elämään myös kuuluvia muita sävyjä. Minulle taas on luontevaa sukeltaa syviin vesiin ja tutkia välillä liiankin raadollisesti ihmisyyttäni. Se on jotain, jonka tasapainoksi kaipaa välillä vähän pehmeyttä, naurua ja keveyttä. Jotkut ovat luontaisesti positiivisempia ja sekin on ihan ok. Kaikille meistä on ihmisyydessä tilaa.
Uskon, että rosoisuus ja pehmeys voivat kohdata. Elämä on harvemmin joko tai. Se on enemmänkin sekä että.
Toimituksen vinkki: Luo levollisempi ja ymmärtäväisempi suhde kaikkiin tunteisiin
Tunnekarttakirjan avulla opit, mitä tunteet ovat ja miten niitä voi tunnistaa ja ymmärtää. Löydä itsellesi sopivia keinoja toimia vaikeiden tunteiden kanssa. Itsemyötätuntoa vahvistavat harjoitukset auttavat suhtautumaan itseesi ja tunteisiisi ymmärtäväisemmin.
Yksi suosikkitekemisiäni tällä hetkellä on suppaus eli melonta laudalla. Suppaus on kivaa yksin tai yhdessä. Laudalla voi tehdä lyhyen treenin tai pidempiä retkiä ja ottaa vaikka eväät mukaan. Laji on tehokasta kuntoilua sinällään, mutta siihen voi yhdistää esimerkiksi joogaa.
Kokeilin suppausta hieman ennakkoluuloisena työporukan kanssa pari vuotta sitten. Totesin sen olevan mukavampaa kuin olin luullut. Viime kesänä löysin ihanan sup-lautojen vuokrauspaikan Lopelta sekä lainasin ystävän lautaa Valasrannalla. Kipinä oli syttynyt.
Vuokraamojen myydessä käytettyjä lautoja kesän lopussa, tulin ostaneeksi itselleni viime syksynä ilmatäytettävän laudan, jota voin kuljettaa mukanani kesäretkille.
Omasta mielestäni suppauksessa parasta on:
Vesillä oleminen hiljaisella ja lähes äänettömällä kulkuvälineellä
Luonnon äärelle pääseminen
Rauhan laskeutuminen mieleen heti kun lauta lipuu vesille
Peilityynin järvenpinnan ja heijastusten kauneus
Inkkarifiilis meloessa
Hyvän lihaskuntotreenin saaminen
Helppo sopia treffit yhdessä kaverin kanssa suppaamaan
Suppaus on stand up paddle boardingia eli isolla surffilaudan näköisellä laudalla melotaan (yleensä seisten) veden päällä. Suppaus ja melonta ovat koko perheelle sopivia liikuntamuotoja, joiden parissa kiireet unohtuvat. Suppaillessa tarvitset yllesi sään mukaiset normaalit kevyet jumppavaatteet.
Painiskeltuani jo vuosikaudet yksinäisyyden kanssa tuntuu, että olen mennyt solmuun tuossa tunteessa. Yksinäisyydestä on muodostunut mielessäni valtava ja vaikeasti käsiteltävä möykky; sellainen sotku, johon en ole saanut otetta ollenkaan. En ole osannut erottaa tunnetta itsestäni, vaan tuntuu, että se on joka puolella ja kaikkialla kehossanikin. Olen ajatellut, että yksinäisyys olen minä.
”Jos en olisi yksinäinen, millainen olisin?” aloin pohtia taannoin. Vähän yllätyksenä itsellenikin tuo kysymys nousi mieleeni, mutta se sysäsi minut isoon oivallukseen.
Ymmärsin, että olen pitänyt yksinäisyyttä itsestäänselvyytenä, kyseenalaistamattomana ja valtavana varjona kaikkialla minussa, jota ei voi sysätä syrjään saati muuttaa miksikään.
Yksinäisyys on tunne siitä, että jokin itselle tarpeellinen ihmissuhde tai -suhteita puuttuu elämästä. Se on kokemus siitä, että tarve jollekin erityiselle yhteydelle ja vuorovaikutukselle ei toteudu. Mutta kuinka helposti osaamme määritellä sen, mitä tarkalleen tarvitsemme, siis mistä yksinäisyys kullekin meistä sen kokijoista todella syntyy?
Väitän, että vain ymmärrys tästä voi auttaa purkamaan yksinäisyysmöykkyä – tai mitä tahansa tunnemöykkyä elämässä sen puoleen – ja helpottaa ohjautumista oikeaan suuntaan tilanteen korjaamiseksi.
Siksi päätin koettaa tarttua tunteeseeni nyt tällä kysymyksellä: Mikä tekisi minusta ei-yksinäisen? Mitä haluaisin yksinäisyyteni tilalle ja millainen yhteys minulta puuttuu?
Aloin purkaa tunnettani ranskalaisina viivoina paperille. Kuvittelin itseni tilanteeseen ja elämään, jossa kokisin kaipaamani yhteyden.
Itseäni tähän työhön tarttumiseen auttoi se, että lähestyin yksinäisyyden kokemusta kahdesta hieman eri näkökulmasta joista yksinäisyyttä usein tarkastellaan: sosiaalisesta sekä emotionaalisesta yksinäisyydestä. Sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa sitä, että ihmiseltä puuttuu seuraa, kavereita tai esimerkiksi harrastusporukoita, sitä sellaista sosiaalista elämää.
Emotionaalinen yksinäisyys puolestaan on kokemus siitä, että vaikka ihmisen ympärillä olisi muita ja asiat näyttäisivät ulkoisesti hyviltä, ei hänellä kuitenkaan ole ketään, jolle puhua tai jonka kanssa olisi mukava olla – sellaista ihmistä, jonka kanssa täyttyisi perustarve olla jollekin tarvittu.
Harjoituksessani pilkoin oman elämäni palasiksi. Mietin missä olen ollut ja mitä toivon tulevaisuudelta.
Olen kokenut yksinäisyyttä hyvin erilaisissa muodoissa elämäni varrella muun muassa asuessani ulkomailla vailla työyhteisöä ja muita sosiaalisia verkostoja, yksinäisenä parisuhteessa sekä liikuntakyvyttömäksi vammautuneena yksin kotona vailla arjen apua. Näiden kokemusten tuoman perspektiivin pohjalta pystyin peilaamaan yksinäisyyteni tunnetta ja sen erityispiirteitä juuri nyt.
Totesin, että tänä päivänä saan työssäni tavata paljon ihmisiä ja minulla on isot verkostot ympärilläni. Lisäksi olen viime aikoina ymmärtänyt tarvitsevani kaiken sosiaalisuuteni ympärille myös paljon tilaa olla yksin ja vetäytyä kaikesta seurasta – olla omaehtoisesti yksin. Minulla on muutamia kavereita, joiden kanssa voin lähteä kahville, mutten samanaikaisesti koe suurta tarvetta lörpötellä tuntikausia toisten kanssa. En siis tarvitse lisää hyvänpäiväntuttuja tai ammatillisia verkostoja.
Mutta se mikä puuttuu, on emotionaalinen yhteys ihmiseen, jota voisin vaikka kumppanikseni kutsua.
Minut tekee yksinäiseksi se, että en kotiin tullessani voi jakaa päiväni tapahtumia toisen kanssa, elää arjen iloja ja suruja todeksi. Moneen vuoteen elämässäni ei ole ollut sellaista yhteyttä, jossa tiedän jonkun seisovan tasapuolisesti tukenani tuomitsematta ja minua hylkäämättä.
Sitten vastasin omaan kysymykseeni: Mikä olisin jos en olisi yksinäinen?
Olisin kumppani toiselle, tasavertaista emotionaalista yhteyttä kokeva ihminen, joka saa tilaa olla myös yksin. Sellainen, joka silloin tällöin tapaa kavereita ja kuuluu muutamiin ryhmiin, mutta jonka elämässä on ”ydintiimi”, jolle ei tarvitse olla mitään, eikä tehdä mitään erityistä ansaitakseen paikkansa. Olisin tyyppi, joka kokee olevansa tarvittu ja tarpeellinen toiselle sekä saavani ja antavani lämpöä ja läheisyyttä.
Tällä tavoin kirjoitettuna kaikki kuulostaa loppujen lopuksi aika itsestään selvältä, mutta niin se vaan on ollut iso möykky harteillani, jonka alkuperää en ole saanut selville ilman että istuin alas itseni kanssa ja kirjoitin kaikki ranskalaiset viivat paperille.
Pystyisitkö sinä kiteyttämään itsesi tuolla tavoin? Auttaisiko tämän harjoituksen tekeminen sinua?
Seuraavaksi onkin sitten alettava pohtia, että mitä ihmettä tällä tiedolla teen. Näistä asioista kirjoitan lisää seuraavissa blogitekstissäni.
