Hetki itselle.
Oman tiensä kulkijat ovat aina ärsyttäneet joitakin. Antaa ärsyttää. Ja jos itseä ärsyttää, sekin on ok ja normaalia.
Viisautta on kuitenkin kääntää peili itseen.
Miksi minua ärsyttää? Osuuko joku toinen tahtomattaan omaan haavaani, epävarmuuteni? Mitä ehkä itseltäni kiellän? Miten voisin omistaa omat valintani? Tutkitaan näitä kysymyksiä ilman syytöksiä vaan halulla tuntea itsensä syvemmin.
Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella ja skypessä voit tutustua TÄÄLTÄ
Yhteistyössä Asokotien (Asuntosäätiön Asumisoikeus) kanssa.
Teksti: Eija Hinkkala
Lämmin lähtöhalaus, hymy ja vilkutus turvatarkastuksen ohitettuasi. Sitten olet taas mennyt. Tullaksesi uudelleen. Ehkä viikkojen, ehkä vasta kuukausien kuluttua.
Mummun Muru.
Kurkussa jotain karheaa, silmäkulmissa kosteaa. Hämmentävä sekoitus rakkautta, iloa, ylpeyttä, haikeutta ja ikävää. Hienoista huoltakin. Selviätköhän nyt varmasti. Vaikka hyvin tiedän, että selviät. Neuvokas tyttö. ”Laitathan kuitenkin viestin, kun olet turvallisesti kotona.”
Kotisi on ollut syntymästäsi saakka satojen kilometrien päässä omastani. Olen kokenut lukemattomia ihania tulemisiasi sekä haikeita lähtemisiäsi.
Mummuuteeni kuuluu ikävä. Se, että katselen kuvaasi makkarin seinällä aina herätessäni ja ennen nukahtamistani. Se, että voin suojella sinua vain mielikuvissani. Se, että voin vain luottaa ja toivoa elämän kohtelevan sinua kauniisti.
En ole ollut mummu, joka on läsnä ja lähellä arjessasi. Mummu, jonka luokse voisit tulla spontaanisti milloin vain. Iloinesi ja huolinesi. Tulla hemmoteltavaksi laventelin ja mintun tuoksuisilla jalka- tai päähieronnoilla. Yökylään. Pelaamaan Skipboa. Herkuttelemaan ”mummun muussia” (kukkakaalimuussi), kalaa, porkkana-omppuraastetta ja tummalla suklaarouheella maustettua appelsiinirahkaa.
En ole ollut edes hyvä skype- tai puhelinmummu. En action-, elämys-, tavara- enkä juhlamummukaan.
Nykyisin olen välillä jopa tyhmä ja nolo mummu. Tiedän, että se kuuluu tuohon juuri alkaneeseen ”viralliseen teiniyteesi”, jonka edessä taidamme molemmat olla hieman hämmentyneitäkin.
Myönnän, että tuntui kummalliselta, kun tulit ensimmäisen kerran syksyllä koneesta ripsi- ja luomivärit silmissäsi. Kun näin somessa kuvan sinusta jonkun pojan kanssa. Kun yhteinen piirtäminen ja maalaaminen olikin yhtäkkiä tyhmää. Samoin hauskat mielikuvitusjuttumme. Laulaminen, tanssiminen ja uiminenkin. Kun ei oikein saa halailla – ei ainakaan muiden nähden – saati pitää kainalossa.
Mitä on tapahtunut? Missä on se mummun pisamakasvoinen aurinkoinen ja höpöttelevä pikkutyttö? Miten me nyt ollaan yhdessä?
Höh minä, ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Tai on sittenkin. Ihmisenä kasvamisen ihme. Kaukaa on vaikea muistaa, että et ole yhtä pieni kuin valokuvissa. Oikeasti kasvat koko ajan. Pikkutytöstä on tullut taas ihan pikkaisen isompi. Joka kerta.
Pisamasi ovat tallella, myös se aurinkoinen ja höpöttelevä tyttö pakollisen ajoittaisen joojooemmätiiämitäväliä-suojauksen alla.
Eiköhän me siis vain olla ja opita. Yhdessä. Vähän ehkä uudella tavalla. Joka kerta kasvuharppauksiesi mukaan.
Opimme molemmat toisiltamme ja toisistamme. Uskon kuitenkin, että opin sinulta paljon enemmän kuin sinä ikinä minulta.
Sain siitä riemullisen todisteen saadessani kuunnella päiväretkellämme ajatusmaailmaani avartavia keskusteluja sinun ja kaverisi välillä. Miten viisaita ja ja syvällisiä teemoja te sivusittekaan kaiken muun puhetulvan välissä. Vaikkapa välittämisestä.
Omat vanhemmat ja isovanhemmat huolehtivat kuulemma liikaa, pitävät teitä välillä aivan viisivuotiaina. Mutta toisaalta eivät kuulemma kuitenkaan välitä.
Pisti mummunkin miettimään. Miten välittää uudella tavalla? Ja miten näyttää, että välittää? Milloin puuttua? Milloin olla puuttumatta? Juttelimme sitten yhdessäkin välittämisestä ja vanhempien asettamista ärsyttävistä rajoista sekä niiden merkityksestä.
Mummun sydämen seudulla hyrisi ihanasti, kun kaverin mielestä kaikki mummut ovat vanhanaikaisia ja sinä aamupalapöydässä tokaisit: ”Katso nyt tätä mummun kotia, onko muka vanhanaikaista?”
Hyrisi myös, kun kerroit meidän askarrelleen koko edellisen illan unelmakarttoja ja kaverin kommentti oli, että ”vähänkö siisti mummu”.
Jos jotain toivon, niin sitä, että voisin olla sinulle ”siisti mummu”. Ja sitä, ettei lämmin yhteytemme katkea, vaikka sinä kasvat. Ei, vaikka mummukin välillä vähän kipuilee, kuinka aika hurahtaa tapaamisiemme välillä.
Toivon olevani mummu, jolta saat tavaroiden ja rahan sijaan aikaa, huolenpitoa sekä lämmintä läsnäoloa aina silloin, kun olet luonani. Mummu, jonka kanssa voit nauraa, hassutella ja tehdä salaa ”meidän juttuja”. Jolle voit puhua vaikeistakin asioista. Joka kuulee ja kuuntelee – katsoo sinua pehmein silmin.
Toivon olevani mummu, jonka tiedät välittävän ja rakastavan. Aina. Vaikka ei nähtäisikään usein.
Kotisi on satojen kilometrien päässä omastani, mutta haluan vielä sanoa sinulle, että kotisi on aina siellä, missä sydämesi on.
Rakkaudella
Eija-mummusi
”Me Asokodeilla uskomme, että onnella on osoite. Tiedämme, että asumisoikeusjärjestelmä on turvallinen pitkäaikaisen asumisen muoto. Omistamme noin 16 500 asumisoikeusasuntoa 31 paikkakunnalla. Toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.”
Kateus on salakavala tunne, joka jää helposti tunnistamatta. Kateuden voima on valtava: se saa ihmisen käyttäytymään kierolla tavalla niin, että omantunnon äänen kolkuttelu jää taka-alalle. Kateuden valtaama ihminen saattaa loukata sanoin, ilmein ja elein. Kateuden vallassa ihminen kohdistaa oman epävarmuutensa henkilöön, joka vain on oma itsensä; hän omistaa tai osaa jotain, mitä kateellisella ei ole.
Kateus voi kohdistua materiaan, menestykseen tai esimerkiksi ulkonäöllisiin piirteisiin ja persoonaan. Harva ihminen kuitenkaan tekee elämässään asioita sen vuoksi, että saisi muut ympärillään tuntemaan kateutta. On siis omalla vastuullamme, miten reagoimme toisen onnistumisiin. Surullisinta on, että kateutta on vaikea tunnistaa, oli sitten itse se kateellinen tai kateuden kohteeksi joutuva osapuoli.
Kateus saa laukomaan ilkeitä kommentteja ja alentamaan toista, vaikka ajatukset sanojen ja tekojen takana ovat nimenomaan päinvastaiset: ”Tuo ihminen on kauniimpi kuin minä. Tuolla tyypillä on parempi parisuhde, hienompi asunto ja parempi palkka. Tuo ihminen on kadehdittavan iloinen ja ystävällinen.” Sen sijaan, että kertoisimme tälle ”paremmalle” ihmiselle ihailevamme hänen hyveitään, saatamme kohdistaa kateuden vihaksi ja ilkeiksi sanoiksi. Sulkeudumme pahaan oloon ja torjumme aidon kateuden tunteen.
Surullisinta tässä on se, että kateuden kohteeksi joutuva poikkeuksetta ottaa loukkaukset ja vihaiset eleet osaksi itseään. Hän ajattelee olevansa huono ja epäonnistunut, kun hänelle niin sanotaan tai muuten vain annetaan monin tavoin niin ymmärtää. Toinen yleinen tapa reagoida on kosto: annetaan samalla mitalla takaisin! Harva pystyy näkemään kateuden aiheuttaman toiminnan taakse; otamme totena sen, mitä kuulemme ja näemme. Reagoimme kateuteen menneiden kokemustemme sekä oman persoonamme kautta.
Miksi siis emme voisi rehdisti mainita aina, kun tunnemme kateutta tai ihailemme toisen saavutuksia? Ehkä näin kateus väistyy ja positiivinen rakentava lähestyminen mahdollistuu. Kateellinen ihminen voi alkaa nähdä kateutta aiheuttaneet asiat mahdollisina myös itselleen. Kateuden kohteeksi muutoin joutunut taas saa vahvistusta sille, missä on hyvä ja lahjakas. Ei ole heikkoutta myöntää omia hauraita puoliaan – päinvastoin.
Miksei siis nostettaisi toisiamme ylös ja annettaisi ihailun kuulua? Kehu ja anna positiivista palautetta tai ainakin kerro avoimesti kateuden tunteesta. Lopputulos on jokaisen kannalta parempi kuin kateuden ilmapiirin luomat väärinkäsitykset.
Kun on saapunut kuuden hengen lapsiperheellä Lappiin hiihtolomalle viikoksi ilman lasten ulkohousuja tai mummilaan iltamyöhään viikonloppureissulle ilman perheen hammasharjoja, on oppinut rakastamaan erilaisia muistilistoja.
Saan suurta tyydytystä siitä, että saan ruksata esimerkiksi tehtävälistastani hoidetun homman pois päiväjärjestyksestä ja tiedän etten ole tämän ominaisuuteni kanssa yksin. Listoista voi olla paljon apua ja tukea arjen kiireessä ja paahteessa. Listojen avulla kevennät aivojen kuormitusta ja lievität stressiäsikin.
Meidän perheen tärkein lista on ehdottomasti ajantasainen ruokakaupan ostoslista. Käytämme sovellusta, joka päivittyy sekä minun että puolisoni kännykkään. Listalla ovat kaikki peruselintarvikkeet ja viikottain tarvittavat ruoka-ainekset. Tämä lista kannattaa suunnitella huolella ja tallettaa vaikka kuukauden kauppakuitit talteen ja hahmotella sieltä perustarpeet viikoksi.
Viikottaisen kauppalistan lisäksi sain ystävältäni huippuidean. Hän tekee kuukausittain listaa kuivaelintarvikkeista, kodin pesuaineista ja vessapapereista ja tilaa ne kerran kuussa netin kautta valmiiksi kauppaan ja nappaa ne mukaansa työmatkalla. Hän on pitänyt jo jonkin aikaa kirjaa tarpeista ja tietää, montako rullaa vessapaperia tai kuinka monta pakettia riisiä perheessä keskimäärin kuukaudessa kuluu. Loistava arkea sujuvoittava idea!
Arjen ruuanlaitto ei aina ole pelkkää herkkua ja sitä varten olemme yhdessä perheen kanssa koostaneet jääkaapin oveen perheen lempiruokalistan. Listalla on kymmeniä eri ideoita siihen, mitä tänään syötäisiin. Listalta saa helposti koottua muutaman päivän ruokaideat nopeasti silloin kun oma pää lyö tyhjää eikä luovuus ole huipussaan.
Perheen reissuun pakkaaminen on ollut kuuden hengen perheessmme aikamoista härdelliä vuosien varrella. Kun on saavuttu talvilomakohteeseen ilman yksiäkään ulkohousuja tai ilman monoja, olen vannonut kirjoittavani pienimmänkin tarpeen listaan ensi kertaa varten. Suosittelen tekemään listan rauhassa perheen yleisimpiä reissuja varten, mummolareissu viikonlopuksi, talvilomareissu pohjoiseen tai kylpyläreissu. Listaa tehdessäsi ole rauhallinen ja erittäin tarkka – kiität itseäsi myöhemmin. Kerralla hyvin tehty lista palvelee jatkossa ja vapauttaa energiaasi muuhun reissun lähestyessä.
Työpäivää rytmittää usein to do -lista. On ihanaa vetää yli tehdyt hommat ja erityisesti ne tahmaisimmat. Työtehtävien lista kannattaa olla jaoteltu vaikkapa kiireellisyysperiaatteella. Kun näet etenemisen selkeästi, lisäät hallinnan tunnettasi.
Mitä sait aikaan, missä onnistuit -lista on virkistävää vaihtelua tehtävälistan rinnalle. Kirjoita lyhyesti ylös päivän päätteeksi, missä onnistuit. Onnistumisiin kannatta kiinnittää erityistä huomiota, sillä meillä on tapana muistaa päällimmäisenä meihin kohdistunut kritiikki – olipa sen antajana sisäinen kriitikkosi tai esimiehesi.
Onko sinulla mielessäsi lista siitä haluat elämässäsi saavuttaa ja kokea? Tämä lista kannattaa olla näkyvällä paikalla ja rakentaa se kauniiksi vaikkapa aarrekartan muotoon. On ihanaa antaa haaveille tilaa arjessa ja huomata kuinka nekin sieltä pikkuhiljaa toteutuvat.
Olipa lista mikä hyvänsä, se kannattaa kirjoittaa käsin. Lista kannattaa tallettaa myös varmaan paikkaan, esim. kalenteriin, päiväkirjaan, jääkaapin oveen tai kännykkään, jotta löydät sen silloin kun tarvitset.
Olisipa ihana kuulla, mikä sinun lempilistasi. Mistä listasta et millään luopuisi? Mistä listasta saat eniten iloa arjessasi?
Miksi itsensä arvostaminen on tärkeää?
Ihminen, joka antaa arvon itselleen, voi arvostaa muita. Tiedämme sisällämme, että jokainen meistä on yhtä arvokas ja ainutlaatuinen. Jos emme anna itsellemme tätä arvoa, tulemme vihaiseksi siitä, että arvostamme toisia itsemme yli.
Ihminen, joka aidosti kiinnostuu itsestään, voi olla ehdottoman kiinnostunut toisista. Ilman avoimuutta itseä kohtaan, joudumme torjumaan kaiken sen, mikä koskettaa meissä sitä mille emme ole avoimia.
Siksi ihminen, joka on lähellä itseään, on lähellä toista. Kun voi sanoa kaikelle itsessään tervetuloa, myös toiset kokevat itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin ovat. Kaiken avain on sanoa kyllä itsellesi.
Ensin on myönnyttävä siihen kuka olemme. Siten voimme alkaa olemaan yhtä mieltä todellisuuden kanssa ja luoda suhteen itseemme. Kun alamme käyttäytyä ystävällisesti itseämme kohtaan, voimme alkaa tuntea lämpöä ja jopa kiinnostusta itsestämme kohtaan sellaisena kuin olemme.
Tämä voi olla alku rakastumiselle. Itseemme rakastumiselle. Tilalle, jossa koemme vastustamisen, arvottamisen ja muuttamisen sijaan olevamme kaikissa väreissämme täydellisiä ja kauniita.
Kaiken avain on tulla lähemmäksi itseäsi. Kaiken.
”On vasta syyskuu ja tuntuu, että mä tarviin lomaa töistä! Olen jo ihan puhki. Mä niin odotan, että päästään joulukuussa etelään. Taidan jäädä sinne!”
Kuulostaako tutulta? Mikä ihme siinä on, että takana on kaunis ja palauttava kesä, mutta työ puuduttaa jo heti syksyn alkumetreillä? Missä on kaikki kesällä löytynyt luovuus? Mihin katosi into ja puhti? Työarki ajaa ylitsemme kuin betonijyrä, vaikka juuri tänä vuonna olimme varustautuneet ottamaan vastaan kaiken, mitä eteen tulee.
Tämä tunne on monelle meistä tuttu. Epämääräinen levottomuus tai ahdistus arjessa, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin. Jos syksy tuntuu painavan jo tonnin, kokeile, auttaisivatko seuraavat coachaavat kysymykset saamaan selkoa omasta olotilasta.
Asetu rauhalliseen paikkaan, jossa saat olla yksin. Sulje silmäsi ja kysy itseltäsi, mikä painaa mieltäni eniten juuri nyt? Käy läpi elämääsi tällä hetkellä. Tuntuuko levottomuus suurimpana, kun ajattelet kotia, töitä, ystäviä, vanhempiasi, perhettäsi? Pysähdy sen asian ääreen, jota ajatellessasi tunnet kehossasi tuntemuksia, esimerkiksi puristusta rinnassa tai möykyn vatsanpohjassa. Kuulostele miltä tuntuu. Tunnetko surua, itkua, kiukkua, vihaa tai pelkoa? Tutkaile tätä aluetta ja tunnetta tarkemmin. Jos levottomuus herää, kun ajattelet töitä, mieti mikä siellä painaa? Omat työtehtävät? Työkaverit? Esimies? Jokin tietty projekti? Ilmapiiri? Kun löydät vastauksen, tarkastele asiaa vielä hieman syvemmin. Mikä tässä asiassa sinua mietityttää eniten? Miten toivoisit, että asia olisi? Etsi mahdollisimman tarkkoja vastauksia.
Huomaa, että olet kokonaisvaltainen ihminen ja siksi saattaa olla, että ärtymys työpaikalla voikin johtua jostain ihan muusta. Uskalla etsiä todellinen sinua painava asia ja kohtaa se silmästä silmään! Anna vastauksen tulla luoksesi kaikkine tunteineen ihan omalla painollaan. Jos leikit, että hankalat tunteet eivät ole olemassa, ne vahvistuvat. Siksi oma olotila kannattaa ottaa vakavasti ja käydä itsensä kanssa rehellistä keskustelua. Tämä voi tuntua yksinäiseltä, mutta mikäpä estää jakamasta omia ajatuksia jonkun myötätuntoisen luottohenkilön kanssa? Huomaa kuitenkin, että joskus on helpompi etsiä syitä muista. Vaatii rohkeutta ottaa oma olo vastaan ja todeta, että minä itse olen vastuussa itsestäni, tämä on minun elämäni.
Elämänhaasteiden kirjo on valtavan laaja. Silti jokaiseen murheeseen liittyen voi itseltään kysyä yhden tärkeän kysymyksen: voinko itse tehdä asialle jotain juuri nyt? Mieti vastausta tarkasti. Jos sinulla on vaikkapa epäreilu esimies, ja sinusta tuntuu, että olet jo tehnyt kaikkesi, onko ainoa ratkaisu kuitenkaan vain kärsiä? Voisitko vaikkapa käydä kysymässä joltain ulkopuoliselta neuvoa tilanteeseen? Jos sairaus on kohdannut, mitä asioita voisit tehdä, jotta hyväksyisit sairauden, sen kieltämisen sijaan? Miten voit suunnitella elämääsi uudelleen sairaus huomioiden? Kuka sinua voisi auttaa? Jos työnkuvasi tai työpaikan ilmapiiri on kertakaikkisen puuduttava, mitä olet jo tehnyt asialle? Jos tehtyjen asioiden lista on pitkä, mikään ei muutu ja omat voimasi ovat lopussa, harkitse vaikkapa hakeutuvasi uracoachin juttusille miettiäksesi seuraavia askelia urallasi. Älä tuhlaa elämääsi odottaen, että ihmiset ja asiat kuin ihmeen kaupalla muuttuvat sellaiseksi, kun toivot.
Maailma asettaa meille paljon vaatimuksia ja niiden täyttäminen on hikistä hommaa. Välillä voi käydä niin, että kaiken yhteensovittamisen tiimellyksessä tuleekin täyttäneeksi vinon pinon jonkun toisen toiveita ja unohtaneeksi omansa. Olemme saattaneet myös tottua työkulttuuriin, jossa yksittäisellä työntekijällä ei ole lupaa sanoittaa tarpeitaan ääneen. Vaikka kulttuuri työpaikalla olisi muuttunut, itsensä häivyttämisen tapa istuu meissä tiukasti, onhan se monille opetettu jo lapsuudessa.
Kukaan muu ei tiedä tarpeitasi ja toiveitasi kuin sinä itse. Oletko uskaltanut sanoa ne ääneen?
Harvalle unelmien työpaikka putoaa käsiin valmiina pakettina, vastaten sattumalta täydellisesti omiin vahvuuksiin, kykyihin, toiveisiin ja tarpeisiin. Nekin ihmiset, jotka näyttävät kukoistavan täydellisessä työpaikassa, ovat lähes poikkeuksetta tehneet pidemmän aikaa asian eteen paljon pohdintaa ja isoja päätöksiä. Motivoiva ja innostava työpaikka on kuitenkin aivan kaikkien ulottuvilla. Sen saaminen vain vaatii itsetuntemusta, heittäytymistä ja rohkeutta.
Tässä kolme vinkkiä oman unelmatyön rakentamiseen:
1. Opi tietämään mikä saa sinut kukoistamaan. Millaiset työtehtävät, projektit ja ihmiset vahvistavat hyvää energiaasi? Missä työtehtävissä saat käyttää vahvuuksiasi? Mistä nautit työssäsi?
2. Uskalla sanoa ääneen mitä toivot ja tahdot. Kukaan ei voi arvata mitä tarvitset tai kaipaat. On sinun vastuullasi kertoa se rohkeasti. Muista! Itsensä jämäkkä mutta lempeä ilmaisu ei ole itsekästä vaan hyödyttää koko työyhteisöä.
3. Tee rohkeita valintoja ja päätöksiä toiveittesi ja unelmiesi pohjalta. Kun tiedät mitä haluat, mene rohkeasti tavoitettasi kohti, pienin askelin. Tärkeää on myös uskaltaa luopua turhasta – sellaisesta, mitä teet muodon tai jonkun toisen toiveiden vuoksi.
Yllä esitetyt itsecoachaavat kysymykset ovat kaikki työkaluja oman itsen kuunteluun. Vastaukset on mahdollista löytää antamalla pohdinnalle aikaa ja tilaa. Suorittamalla ja kiireessä ne karkaavat kauemmas ja kasvattavat entistä suurempaa möykkyä vatsanpohjaan. Möykyn voi kohdata vain hidastamalla ja tutustumalla erääseen viisaaseen mutta ujoon tyyppiin, joka löytyy lähempää kuin luuletkaan: omaan todelliseen itseesi. Tällä tyypillä on vastaukset valmiina odottamassa, että malttaisit pysähtyä kuuntelemaan. Hänellä on myös sitä rohkeutta, jota saatat kokea sinulta puuttuvan. Tartu itseäsi kädestä korvat höröllä, ja syksysi saattaa saada aivan uuden suunnan.
Kuva: Unsplash/Zohre Nemati
Se tyyppi, joka aina epäilee kaikkea. Se tyyppi, joka estää minua tekemästä innostavia asioita. Se tyyppi, jonka mielestä olen nolo. Se erittäin inhottava tyyppi, jonka mielestä en ole koskaan riittävä. Sisäinen kriitikkoni. Olen tehnyt siihen läheistä tuttavuutta nyt vuosia. Sinäkin olet varmasti tavannut omasi?
PITÄISI. Sinun pitäisi….Teet niin tai näin, viesti on sama: ”Ei, kun sinun pitäisi…”. Kun ponnistelet kovasti ja saat paljon aikaan, kriitikkosi sanoo: ”Miksi raadat? Koita nyt opetella rentoutumaan, stressi ei ole hyväksi, vanhenet pikavauhtia, ja stressi johtaa vaan sairastumiseen.”
Seuraavana päivänä päätät hemmotella itseäsi, lepäilet kotisohvalla, juot viiniä ja katsot lempisarjaasi Netflixistä. Sisäinen kriitikkosi älähtää välittömästi: ”Laiskimus! Olet maannut siinä jo ainakin tunnin, etkö näe, että tiskivuori kasvaa, pyykit pitäisi pestä, talvivaatteet kaivaa esiin ja lapsen koulukuvat laittaa tilaukseen? Nyt olisi juuri aikaa tehdä se, mutta sinä nautiskelet viinilasillisesta.”
Mitä kaikkea sinun pitäisi mielestäsi tehdä juuri nyt? Tällä viikolla?
Emme pelkää muiden ihmisten kritisointia läheskään niin paljon, kun sisäisen kriitikkomme ääntä. Se osaa tehdä valtavan ison numeron minimaalisen pienistä mokistamme. Jos päiväsi aikana teet 100 asiaa, joista 97 onnistuu ja 3 menee pieleen. Mietitkö nukkumaan mennessäsi niitä 97% onnistumisia vai 3% epäonnistumisia? Hmm….Niinpä!!! Ajammeko siis itse itsemme jatkuvaan riittämättömyyteen? Mikä sinulle riittää? Pitääkö sinun elämäntilanteessasi todella tehdä kaikkia niitä asioita, mitä yrität tehdä, ja mahdollisimman hyvin vielä?
Mikä on se yksi asia, josta voit heti tässä ja nyt tätä lukiessasi luopua, ainakin hetkeksi? Kerro se jollekin lähipiirissäsi!
Sisäinen kriitikkomme ei pidä nykyhetkestä. Sen mielestä sinun olisi pitänyt toimia toisin jossain menneessä hetkessä, tai valmistella jo tulevaa tapahtumaa. Se on hädissään, jos olet aidosti läsnä ja …..NAUTIT! Eli nauti mahdollisimman paljon. Elämä on lopulta lyhyt kenenkään talutusnuorassa juoksemiseen.
Sisäinen kriitikkomme ei pidä siitä, että muutut. Se haluaa sinun tekevän asiat kuten aina ennenkin. Yritäpäs kokeilla jotain aivan uutta…harrastusta, vaatetyyliä, alanvaihtoa työelämässä, muuttoa kaupungista maalle…EI! Älä ole hullu! Pitäydy tutussa ja turvallisessa. Mitä ihmisetkin ajattelevat?!
Jos uskot sisäisen kriitikkosi ääntä ja pidät sitä totuutena, se on ongelma. Koet jatkuvaa häpeää, pelkoa ja syyllisyyttä. Et voi koskaan tyydyttää sisäisen kriitikkosi tarpeita, koska sille ei riitä mikään. Tätä taistelua et voi voittaa. Voit ottaa tunteidesi määrittämisvallan pois sieltä, minne se ei kuulu. Takaisin itsellesi.
1. Hengitä ensin syvään ja tiedosta, että sisäinen kriitikkosi ja sinä olette kaksi eri tyyppiä.
Ehkä ääni onkin äitisi, isäsi, isovanhempasi, puolisosi tai opettajasi ääni, eikä edes liity sinuun. Se ei ainakaan ole yhtä kuin sinä.
”Älä anna kenenkään toimia vanhempanasi, jos olet jo aikuinen.”
2. Hyväksyn itsessäni kaikki puolet.
Vaikka sisäinen kriitikkosi syyttäisi sinua mistä, olet sinut asian kanssa. Esimerkiksi: ”Kyllä sinun pitäisi olla aktiivisempi työnhaussa!” Voit vastata: ”Kiitos mielipiteestäsi. Sinä haluaisit siis minun olevan aktiisempi työnhaussa. Niin voisin olla. (päätän kuitenkin itse, olenko vai en!). Joskus olen, joskus en. Minulla on hyvä syy ja tietyt tarpeet molempiin toimintatapohini. Sellainen olen, ja olen ihan OK juuri näin.”
Kaikki me olemme kaikkea, leimaaminen vain tietynlaiseksi on valetta.
3. Kokeile yhden päivän ihmiskoetta
Pitäisi-sanan jatkuva käyttö on maailmanlaajuinen krooninen tauti, joka sairastuttaa meidät ihmiset jatkuvaan riittämättömyyteen. Miltä sinun päiväsi tuntuisi, jos et yhteen päivään käyttäisi kertaakaan sitä sanaa? Laita pitäisi-sanan tilalle aion, saan, haluan, pystyn.
Elämä on valintoja, et ole elämän orja, et ajopuu, etkä ainakaan elämän uhri. Ellet sitten valitse olla. Elämänlaatuni on parantunut huimasti, kun olen oivaltanut voivani aina valita yhden asian: sen, miten suhtaudun tapahtumiin sisälläni ja ympärilläni. Meidän ei pitäisi yhtään mitään. Me saamme. Elämä on lahja, ei rangaistus. Tottakai välillä tuntuu tosi pahalta: ”Entä, jos kuolen tähän?”. Välillä vielä pahemmalta: ”Entä, jos en kuolekaan tähän ja joudun käymään tämän tuskan elävänä läpi?”.
Mikään ei kuitenkaan ole lopullinen tilasi, ei edes paha olo.
Huomaa, miten sisäinen kriitikkosi ottaa sinusta etäisyyttä, kun lähestyt sitä mielenkiinnolla. Sen jälkeen, kun olen alkanut neuvottelemaan lempeän jämäkästi omani kanssa, se ei ole uskaltanut enää lähestyä minua samalla voimalla, kun ennen. Jännä peli! Välillä olen voitolla, välillä en. Eron huomaan omasta olostani heti.
En usko, että puhuisit ikimaailmassa rakkaalle ystävällesi tavalla, jolla ehkä annat sisäisen kriitikkosi puhua sinulle päivittäin. Jos kuulisit jonkun puhuvan kriittiseen sävyyn ystävällesi, miten toimisit? Jos olet edes vähän oman itsesi ystävä, nyt on aika toimia. Sinun kuuluu olla juuri sellainen, kun olet. Juuri nyt. Kaikki on hyvin.
Lempeitä hetkiä sinulle, ja voimaa neuvotteluihin sisäisen kriitiikkosi kanssa!
Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,
Riikka
Ps. Kirjani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi sisältää 7 askelta ja yhteensä 27 käytännön työkalua oman näköisen työelämän luomiseen.
Lue lisää onnellisen työelämän luomisesta Riikan sivuilta tästä.
Oletko huomannut metsässä aikaa viettäessäsi, että kuinka metsä hoitaa kokonaisvaltaisesti? Myös tutkimustiedot vahvistavat luonnossa olemisen hyvinvointivaikutukset.
Tutkimusten mukaan erityisesti luonnon myönteiset vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin tuntuvat olevan vahvalla pohjalla. Metsässä oleminen parantaa mielialaa, auttaa palautumaan ja myös kognitiivisen tason kuormituksista. Metsä auttaa kokonaisvaltaisesti elpymään.
Kuitenkin tärkeintä lienee on se, että mitä itse koemme. Mitä sinä koet mennessäsi metsään?
Luonto voi koskettaa todella syvästi meitä. Voisi sanoa, että luonto koskettaa ja hoivaa jotakin hyvin alkuperäistä meissä. Olemme kuitenkin luontokappeleita aivan yhtälailla kuin karhut, valaat, joutsenet tai se pieni kovakuoriainen, joka ponnistelee mäntymetsän havunneulasten keskellä muurahaisia väistellen ruokaa etsien. Olemme yhden ja saman auringon lämmittämiä ja valaisemia kokoon katsomatta.
Jokainen meistä on osa luontoa kuten kaikki muutkin lajit, elävät olennot, tällä planeetalla. Olemme aina olleet osa luontoa. Vasta ihmislajin viimeisimmissä käänteissä on meille voinut syntyä kokemus, että on me ihmiset ja sitten se luonto tuolla jossakin. Luonto, jota sitten käytämme, tuhoamme ja suojelemme. Tulemme aina kaipaamaan luontokappaleina kokemusta siitä, että olisimme luonnossa – lajityypillisessä ympäristössämme.
Voisi sanoa, että luonto siten koskettaa ihmisolemuksemme syvimpiä kaipuita ja hoitaa meitä syvemmin kuin mikään ihmisen itse rakentama tai luoma asia.
Kuinka sitten voisimme tulla luonnon hoivaamiksi ja ravitsemiksi syvimmillä tasoilla? Ensinnäkin on tietenkin tärkeää mennä luontoon ja viettää siellä aikaa. Yksinkertaisesti kun minuutit muuttuvat tunneiksi ja tunnit päiviksi, tapahtuu jotakin ihmeellistä, vaikka emme tekisi mitään sen kummempaa. Luonto muistuttaa itsestään jokaisessa aistimuksessa ja jokaisella hengenvedolla.
Toki voi mainita läsnäolon, huomioimisen ja tietoisen rentoutumisen ja hengittämisen vaikutuksesta luontokokemuksen syventämiseen.
Ehkä vielä tärkeämpää on kuitenkin antaa itsensä altistua, tulla vaikutetuksi ja antautua luontokokemukselle. Liikuttua ja tulla liikutetuksi. Antaa itsensä ihastua luonnon kauneuteen ja valtavuuteen – jykevää maahan ja äärettömään taivaaseen, joka avautuu yllemme muistuttamaan vapaudesta ja siitä, että mekin olemme tähtipölyä.
Tärkeää on olla myös herkästi läsnä tunteissaan. Tunteet ovat tie altistumisen ja ihastumisen kokemuksille. On hyvä myös antaa maailman vauhdissa sivuun työnnettyjen tunteiden ja kokemusten tulla pintaan, kun luonto hoivaa ja ravitsee. Näin voi antaa kaiken sen, joka saa meidät kokemaan erillisyyttä luonnosta tulla pintaan ja sulaa pois. Voi antaa jokaisen hetken olla ihme elämän keskellä.
Voit kuunnella lisää metsien hoivaavasta voimasta ja luonnolle altistumisesta Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -äänikirjasta.
Unsplash kuva: Fabrice Nerfin / Krzysztof Niewolny
Loistavat metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!
Onko sinulla jatkuvasti syyllinen olo? Etkä oikein osaa tehdä sille mitään.
Itse sain masennuksesta toipumisen matkallani (josta kirjoitan kirjassani Toivon kirja masennuksesta) onneksi kasvaa ulos omasta syyllisyystynnyristäni, mutta aihe ei ole jättänyt minua rauhaan.
Tapaan vanhaa kaveriani syyllisyyttä terapeutintyössäni lähes päivittäin. Se on kurja kaveri, joka saa syyllisyydestä kärsivän voimaan huonosti ja toivottomaksikin.
”Nyt joka ikisenä aamuna piru pääsi päällä tasapainoilee
Räntäsateessa pururadalla niskavilloissa tempoilee
Ja nuoruus menee
Vanhuus tulee
Kauas kaikki muu karata saa
Vaan joka talvi, kevät, kesä, syys
Palaa syyllisyys
Joka talvi, kevät, kesä, syys
Palaa syyllisyys
Joka talvi, kevät, kesä, syys
Pyytää syyllisyys:
”Tule tänne synnin suden luo
Syyllisyyden musta malja juo.”
”Ei, en tule, pahasta puhdas oon!”
”Siispä puhallan ja puhkun itsetuntosi kumoon.” (YUP: Syyllisyys)
Syyllisyydellä on aina oma sanomansa, kuten muillakin tunteilla.
Syyllisyys toimii siis luonnollisena sääntö-Sakarina, joka heristää sormeaan, kun ylitetään yhdessä sovittuja sääntöjä.
Jatkuvan syyllisyyden ajattelen olevan paljon syvempää kuin väärin tekemiseen liittyvän tunteen. Ihmistä jatkuvasti piinaavalla syyllisyydellä on paljon isompi sanoma. Käytämme sanaa syyllisyys yleissanana, joka kuvaa jotain epämääräisen, kummallisen huonoa oloa siitä, vaikka tekee niin tai näin, niin aina kokee tekevänsä liikaa tai liian vähän.
Moni meistä on tunnollinen ja kunnollinen ja silti tuntee ”syyllisyyttä”. Kiltit ja itsensä helposti uhraavat ihmiset tuntevat syyllisyyttä useammin kuin muut. Omat tarpeensa unohtavat ihmiset tuntevat lähes jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tätä tunnetta kutsumme usein syyllisyydeksi.
Kuuntele tarkoin, mitä jaksat ja mihin pystyt. Aseta itsellesi ja toisille rajat. Paljon puhutaan rajojen asettamisesta suhteessa toisiin, mutta oikeasti olemme itse pahimpia rajojemme rikkojia – teemme liikaa, suoritamme itsemme kustannuksella ja väsymme ihan vaan siksi, ettei meillä tunnu olevan ihmisarvoa ilman, että uhraamme itsemme toisten vuoksi.
Kun kokee jatkuvasti riittämättömyyttä ja epäonnistumista, alkaa mieliala mennä alas. Syyllisyydeksi nimittämällämme tunteella on toinenkin nimi: ankara sisäinen puhe. Se voi muistuttaa äidin tai isän ääntä, jotakuta jonka olemme sisäistäneet sisäiseksi ääneksemme. Se on meissä se, joka sättii, moittii ja kohtelee meitä ankarasti.
Moni syyllisyydentunteesta kärsivä on valmis menemään itsessään vaikka mille mutkalle, jotta ei tuntisi tuota ikävää tunnetta. Jatkuva itsensä uhraaminen väsyttää ja uhkaa viedä voimat. Kuuntele, miten rumasti sisäinen puhe puhuu sinulle ja pyri kääntämään puhe armolliseksi ja hyväksyväksi.
Ankara sisäinen puhuu voi aiheuttaa alakuloa. Alakulo voi hiljalleen muuttua masennukseksi. Meissä kaikissa on tervettä vihan tunnetta. Viha syntyy rajojen rikkoutumisesta ja pettymyksistä.
Kilttien ihmisten on joskus hyvinkin vaikea tunnistaa ja tunnustaa vihaa. Yksi syy tähän on se, että viha on käännettynä itseä kohti. Itseä kohti käännetty viha aiheuttaa masennusta. Onkin hyvä opetella purkamaan vihaa terveellä tavalla itsestä ulospäin.
Kun tulee tietoiseksi siitä, mitä syyllisyys haluaa kertoa, on jo pitkällä. Mitä syyllisyytesi siis todella on? Kun oman syyllisyyden luonteen on tunnistanut, on mahdollista löytää siihen vastalääke.
Eräs terapeutti sanoi minulle kerran, että särkyneeseen sydämeen voi kuolla. Että rakkaus on riuduttanut ihmisiä hengiltä. Ja ettei päättyneen rakkauden aikaansaamaa kipua ja sairautta tule koskaan aliarvioida.
Ero parisuhteesta on vähän sama kuin läheisen kuolema. Vaikka toinen jatkaa kulkuaan maapallolla, sinä olet menettänyt puolison, kumppanin ja monesti parhaan ystävän. Ja vaikka tiedät, että hän asuisi korttelissa kilometrin päässä, teidän aikanne on ohi ja hänen asemansa elämässäsi muuttunut.
Eronneella on oikeus surra. Eronneen ei tarvitse ahdistua ystävistä, jotka kyselevät onko ketään uutta tavattu. Vaikka menisi vuosi, kaksi tai viisi, et ole epänormaali vastatessasi, että en ole. Mutta ennemmin tai myöhemmin, sitten kun olet huomannut, ettei ihan samanlaista koskaan löydykään eikä kukaan ole kelvannut vuosiin, anna elämälle ja uudelle rakkaudelle mahdollisuus. Sillä ehkä suurin koskaan lausuttu myytti ja emävale on se, että jokaiselle olisi olemassa ainoastaan se yksi ja ainoa Oikea. Romanttiset komediat ja niiden alullepanijat pitäisi mielestäni haastaa kaikki oikeuteen.
On myös äärimmäisen turhaa jäädä miettimään sitä, Miksi joku asia päättyi. Kenen syytä kaikki oli. Miten virheet olisi voitu välttää. Harvoin on olemassa absoluuttisia virheitä, selkeitä syitä tai itsestäänselviä syypäitä, joita hirttää teoista toreilla.
Ero parisuhteesta on aina kahden ihmisen tekojen ja sanojen symbioosi, yhdessä toteutettu totuus. Siksi on turhaa osoitella sormella ketään, etsiä loputtomiin virheitä tai kaiken pahan alkuja ja juuria. Riitaan tarvitaan aina kaksi ihmistä. Samoin kuin eroon ja sitä edeltäneisiin juonenkäänteisiin.
Tapahtumiin liittyy sitä paitsi aina suhteellinen totuus. Monesti asiat ovat kiinni näkökulmasta. Virtahevon näkökulmasta lehmä on lopulta aika heppoinen tyyppi, koiran näkökulmasta se taas on valtava ja aika pelottavakin.
Eron jälkeen voi pohtia hetken strategiaansa. Seuraavia siirtojaan. Niitä on kärjistäen kaksi. Voi lähteä hiljalleen katkeroitumaan tai sitten päästää irti ja päättää ehkä oppiakin erosta jotain. Voisiko itse tehdä jotain seuraavalla kerralla eri tavalla?
Jos keskittää katseensa ainoastaan toiseen, tulee valinneeksi helpommin katkeruuden. Jos taas suuntaa katseensa myös itseensä, saattaa tilanteesta poimia mukaansa eväitä vastaisuutta varten. Toisen käytöstä ei voi väkisin muuttaa, mutta omaansa voi. Toiselta ei voi olettaa muutosta tai oikeastaan mitään muutakaan. Hän muuttuu käytökseltään, jos itse haluaa. Hän toimii seuraavalla kerralla toisin, jos on itse siihen valmis.
Toisinaan käy niin, että kaksi ihmistä ovat toisilleen vain väärät. He ovat ihan sellaisinaan täydellisiä jonkun toisen kanssa. Niin ihmisinä kuin teoiltaankin.
Mitä vaikeampi parisuhteen päättyminen on itselleen ollut, sitä pidemmän ajan haava vaatii parantuakseen. Niin, että sitä lopulta voi tarkastella tuntematta enää viiltävää kipua. Ja vaikka miten ihanaa olisi rupatella entisen kumppanin kanssa puhelimessa tai lähettää hänelle spontaani viesti ja odotella puhelin kädessä vastausta, usein toipumisaika pitenee niin.
Toisinaan entisen puolison kanssa voi olla ystävä, kaveri tai kollega – kenties kaikkia niitä. Mutta itseään ei kannata huijata tai motiivejaan vähätellä. Tiedät itse, oletko päästänyt rakkauden kohteesta kokonaan irti vai luoko ihminen sinuun läsnäolollaan edelleen tunteen toivosta. Tiedät itse sydämessäsi, milloin viesti kannattaa jättää laittamatta tai puhelu soittamatta.
P.S. Me jatkamme kohti uutta. Minä päästän Sinusta irti. Rakkaudestamme säilytän silti murusen. Muistona siitä, että yhdessä saimme kokea ihmeellisen ajanjakson.
Minä sekä monet ystäväni kärsimme tällä hetkellä ”karvanlähtökaudesta.” Stressin tiedetään aiheuttavan hiustenlähtöä, mutta hiustenlähtö se vasta stressaakin! Hyvää tarkoittavat kehotukset olla ajattelematta asiaa eivät oikein auta, kun päänahka kutiaa jatkuvasti ja harjaan näyttää jäävän enemmän hiuksia kuin päähän. Hiukset ovat kruunumme ja usein myös itsevarmuutemme lähde. Tukka hyvin, kaikki hyvin!
Kun minua stressaa, saan helpotusta stressiin siitä, että alan TEHDÄ asialle jotain. Stressitilanteissa meillä on tapana mennä äärimmäisyyksiin. Osa ystävistäni ei uskalla koskea, kammata eikä edes pestä hiuksiaan, kun taas osa hoitaa päivittäin erilaisilla kalliilla naamioilla ja seerumeilla. Miksi hiuksemme oireilevat ja mitä olisi hyvä tehdä?
Hiusten kerrotaan edustavan vapautta, voimaa ja feminiinisen puolemme joustavuutta ja armeliaisuutta. Henkinen syy hiustenlähdölle on stressin ja pelkojen lisäksi luottamuksen menettäminen elämän kantavuuteen ja siitä johtuva kontrolloinnin tarve. Kesällä oli rento ja vapaa meininki, mutta nyt töiden alettua on tullut stressattua aikatauluista ja yrittäjänä minulla on myös ainainen huoli toimeentulosta. Kontrollointi kiristää päätä, aivan kuten stressikin, joten onko ihme, että hiukset reagoivat!
Elämänmuutoksen tai statuksen muuttumisen muiden edessä kerrotaan myös aiheuttava hiusten lähtöä. Varmasti kaikki tunnemmekin jonkun, joka suuren elämänmuutoksen, esim. avioeron jälkeen haluaa ihan itse leikata hiuksensa lyhyemmäksi. Hiukset kantavat vanhaa energiaa, joten voi ajatella, että niin hiusten leikkaaminen, kuin niiden lähtökin, edustaa uuden ajanjakson alkua.
Tunnistan uuden ajanjakson alkaneen, mutta haluan silti tehdä asialle jotain. Olen taipuvainen miettimään kaiken luonnon esimerkin kautta. Mitä tekisin, jos viherkasvini näyttäisi kuivalta ja sen lehdet tippuisivat? Paras tapa tappaa koko kasvi olisi kastella sitä liikaa. Voisin hoitaa kuivia lehtiä suihkuttamalla niitä, mutta pelastaisin kasvini vasta, kun ottaisin sen juuret esille ja möyhisin niitä, vaihtaisin mullan ja ravitsisin juurten kuntoa merilevällä.
Onko siis niin, että hiuksia vahvistaakseen pitäisi keskittyä juuri päänahkaan, ja onko tosiaan kausia (kuten eläimillä) kun karvaa kuuluukin lähteä? Kysyn asiasta ekokampaaja Mira Vitalilta, ja hän kertoo, että ennen olikin selkeitä hiustenlähtökausia, mutta nykyään hän kuulee vaivasta ympäri vuotta, sillä stressi, siitä johtuva kireys ja unettomuus, sekä raudanpuute ovat yleistyneet.
Jos olet huolissasi hiusten lähdöstä, ja elämäsi ei ole stressaavaa tai muutoksen pyörteissä, suositteleekin Mira ensimmäiseksi ferritiinin eli varastoraudan mittausta. Jos rauta-arvosi ovat huonot, kannattaa aloittaa lisäraudan tankkaaminen, jotta vaiva korjaantuisi.
Seuraavat viisi asiaa kannattaa ottaa tavaksi heti, kun huomaat hiusten ylimääräisen lähdön.
1. HARJAA HIUKSET AAMUIN ILLOIN
Hiukset, jotka ovat lähteäkseen, lähtevät, etkä voi sitä estää. Älä siis pelkää harjausta. Harjaamalla luonnonharjalla (tai puukammalla jos hiuksesi ovat kiharat) puhdistat hiustuppea ja päänahkaa epäpuhtauksista, ja annat hiuksillesi suotuisat olosuhteet kasvuun.
2. HIERO PÄÄNAHKAA AAMUIN ILLOIN
Ekokampaamot tarjoavat ihania intialaisia päähierontoja, jotka saavat elimistön aineenvaihdunnan ja verenkierron vilkastumaan. Hieronta rentouttaa sekä niskan lihaksia, että hiustuppea ympyröiviä karvankohottajalihaksia, jotta hius pääsisi kasvamaan vapaasti. Intialainen päähieronta alkaakin selästä ja niskasta, sillä jos niskan ja hartian seutu on jumissa, hiustuppi kiristyy, ja hiusten kasvu hidastuu, ohenee tai pahimmassa tapauksessa lakkaa kokonaan. Voit hemmotella itseäsi hieronnalla ammattilaisen luona, mutta tehokkainta olisi hoitaa päänahkaa päivittäin kotona. Ota muutama minuutti aamulla ja muutama illalla ja hiero, sivele ja painele ronskin ottein päänahkaa. Kokeile myös hiusten tukistamista pienissä osissa, se herättelee päänahan tehokkaasti.
3. KÄYTÄ LUONNONMUKAISIA TUOTTEITA
Päänahka, kuten me ihmisetkin, tarvitsemme stressin iskiessä hoitoa ja hierontaa, luonnollisuutta ja rauhaa. Päänahka on hyvä pestä kaksi kertaa viikossa, jotta hiustuppi pysyy puhtaana. Älä käytä vahvoja ja keinotekoisia tuotteita, kuten hilseshampoota kutisevaan päänahkaan, vaan käytä mahdollisimman mietoja ja lempeitä luonnon tuotteita. Päänahan hoidot savella, merilevällä tai muilla yrttipohjaisilla tuotteilla ovat hyviä tehdä aika ajoin, koska niillä saa poistettua epäpuhtauksia ja kemikaalijäämiä hiustupen päältä.
4. HOIDA PÄÄNAHKAA ÖLJYLLÄ JA ETEERISILLÄ ÖLJYILLÄ
Jos päänahkaa kutiaa, kiristää tai punoittaa, on hyvä levittää ravinnetta päänahkaan kerran tai kaksi viikossa. Luonnonöljy, kuten arganöljy tai manteliöljy sopii parhaiten suomalaiselle hiuslaadulle, mutta jos sinulla on jouhet hiusten tilalla kuten minulla, kookosöljy voi olla kosteuttavin ja myös edullisin vaihtoehto. Ota hiusten pesun jälkeen muutama tippa öljyä käteesi, levitä ja hiero päänahkaan ja pituuksiin. Kuivat hiukset imevät enemmän kuin sileät hiukset, joten lisää öljyä tarvittaessa, varoen ettet tee hiuksistasi liian rasvaisia. Jos käytät eteerisiä öljyä, voit tipauttaa öljyn sekaan myös tipan neem-, rosmariini- tai tea tree -öljyä.
5. VAHVISTA SITÄ MITÄ HALUAT
Tunnista missä elämäsi osa-alueilla tai missä tilanteissa tunnet kontrolloinnin tarvetta. Yritä tietoisesti päästää irti kireyden tunteesta ja pyri flow-tilaasi vaikka hitaasti hartioitasi pyöritellen ja hymyillen. Kaikki järjestyy kyllä, päästä irti ja huokaise syvään. Aina kun mielesi livahtaa taas huolestumaan hiusten lähdöstä, pysähdy ja mieti jotain, mistä voit olla kiitollinen. Mantraaminen on hyvä työkalu vahvistaa sitä mitä haluat lisätä elämääsi, joten samalla kun hierot, peset tai harjaat hiuksiasi, voit mantrailla:
”Lähetän kasvuvoimaa upeille hiuksilleni.”
”Hiukseni ovat vahvat ja hyvinvoivat.”
”Olen turvassa. Luotan elämään. Hyväksyn ja rakastan itseäni.”
Asiantuntija: Mira Vitali / EkoHius ekokampaamo, Helsinki
Sydämen avautumisesta puhutaan paljon. Uskon, että sitä voi tapahtua monenlaisissa pienissä arkisissa tilanteissa. Minulle se tarkoittaa sitä, että kokemus kokemukselta myönteinen, hyväksyvä käsitys ja lämmin tunne itsestä ottaa valtaa aiemmalta kriittiseltä ja egoistiselta käsitykseltä, jolla niin moni on itseensä oppinut tässä kilpailuyhteiskunnassa suhtautumaan. Haluan kertoa minulle tähän mennessä vaikuttavimmasta kokemuksesta.
Olemme käyneet ystäväni kanssa paljon syvällisiä ja rehellisiä keskusteluja omista tuntemuksistamme. Eräänä kertana ystäväni sanoi minulle jotakin hieman kriittistä. En ensin ottanut asiaa lainkaan vastaan. Mietin, mikä tässä nyt on. Melkein vihastuin. Sitten huomasin, että olen epävarma. Käännyin katsomaan ystävääni ja sanoin sen ääneen. Samalla aloin itkeä vuolaasti. En pystynyt mitenkään katsomaan toista ihmistä silmiin, vaan käännyin pois, vollottaessani samalla. Ystäväni sanoi, että jos suinkin pystyt, katso häntä silmiin. Annoin tunteen tulla ja samalla katsoin ja vuorotellen käänsin pääni vielä pariin kertaan pois. Hän sanoi, että ”sinä saat olla” ja hiljalleen rauhoitun tuijottamaan häntä silmiin. Minulle tuli todella hyvä ja vapautunut olo. Hiljalleen aloimme hymyillä, tuntea rakkautta sydämissämme ja tunsimme sitä myös toisiamme kohtaan.
Tähän silmiin katsomiseen liittyi rehellisyys ja autenttisuus sille, miltä sillä hetkellä todella tuntui. Siihen liittyi myös avautuminen omille hankaluuksilleni ja epävarmuuksilleni, sen sijaan, että sivuuttaisin ne olan kohauttelulla tai vähättelyllä.
Kun samana iltana näin muita ihmisiä, tunsin heitä kohtaan paljon enemmän välittämistä ja aitoa halua olla heidän kanssaan, kuin ehkä milloinkaan. Katsoin ja kosketin heitä aidon lämpimästi. Minulla oli paljon rakkautta sydämessäni. Huomasin myös, miten se vaikutti myönteisesti muiden suhtautumiseen ja haluun olla kanssani. Iltani oli huikea ja minulla oli todella hyvä ja helpottunut olla.
Huomaan, miten tuo hieno, avoin ja lämmin olotila lähtee helposti unohtumaan seuraavina päivinä. Helposti palaamme vanhaan suojautuneeseen ja hieman sulkeutuneeseen tilaan. Muistutan itselleni päivittäin siitä, että ”minulla on rakkaus sydämessäni, kukaan ei voi sitä minulta viedä ja minä voin rakastaa muita” ja joka kerta niin sanoessani, oloni rentoutuu ja muistan tuon kokemuksen.
Uskon, että edellä mainitut kokemukset yhdessä toisten kanssa ovat tärkeitä, koska joskus vain toisten edessä epävarmuutensa näyttämällä, niistä voi vapautua. Itse tunnen, että epävarmuudet kohdistuvat usein juuri siihen, miten olemme toisten kanssa, ihmisten edessä. Jotta kokisimme enemmän lämminhenkisiä kohtaamisia, pitäisi ihmisten varata aikaa siihen, että voi vain olla ja antaa toisen olla. Jos koko ajan mielessä on jokin agenda, tekeminen ja höpötys päällä, ei jää sijaa ja aikaa olemiselle. Kun molemmat hetken vain ovat ja katsovat toisiaan silmiin, epävarmuudet voivat nousta esille. Ne näyttämällä ja niistä puhumalla voimme vapauttaa olotilaamme ja puhdistaa sydäntämme. Pian epävarmuuksista kumpuaakin voimaa ja vapautta.
