Sivu 181 – Hidasta elämää

Tarvitsemme turhautumisen sijaan tekoja, jotka tuntuvat hyvältä sydämessä, iholla ja kehossa

Vaikeina aikoina yksi kauneimmista esiin nousevista asioista on toinen toisistamme välittäminen ja toinen toisemme auttaminen.

Nämä kaikki tuovat hyvää oloa sekä välittämisen kohteena oleville että välittäjälle. Avun antajille ja saajille. Hyvää oloa ne tuovat kuitenkin vain silloin, kun välittäminen tapahtuu vilpittömästi ja pyyteettömästi. Sydämestä.

Kun hermoja kiristää, auttamisen ja välittämisen kintereillä häilyy myös ikäviä ilmiöitä. Pelon lietsomista, turhautumista, kiukkua, muiden syyttelyä ja solvaamista, välillä tehostettuna vahvoin voimasanoin.

On inhimillistä ja ymmärrettävää, että jos kokee itse tekevänsä kaiken voitavansa, pinnistelee ja ponnistelee, elää ohjeiden ja neuvojen mukaan, auttaa, huolehtii ja on vastuullinen ja sitten jotkut muut eivät teekään samoin, niin jo vain turhauttaa.

Turhautumisen aiheuttamat ”napsahdukset” eivät kuitenkaan hyödytä ketään eivätkä mitään. Haittaa ne sen sijaan voivat aiheuttaa. Turhautuminen nostattaa näppylöiden lisäksi verenpainetta ja stressihormonien tasoa. Se on myös kuluttavaa ja pidempään jatkuvana sairastuttavaakin. Tunteilla on myös vahva taipumus tarttua muihin.

Kun ja jos ketuttaa, niin ehkä olisi hyvä antautua tuntemuksen kanssa juttusille. Kysellä, mitä sen liepeisiin mahtaakaan kätkeytyä.

Turhautuminen on seurausta pettymyksestä. Pettymyksestä omiin toiveisiin ja odotuksiin. Odotuksiin vastavuoroisuudesta, jota muut eivät aina täytäkään.

Ehkä on hyvä pohtia, tekeekö hyviä tekoja saadakseen kiitosta ja hyvän ihmisen maineen vai auttaako todella pyyteettömästi. Odottamatta vastavuoroisuutta. Velvollisuudesta tehdyt teot eivät tuo hyvää oloa. Toki niitäkin on poikkeustilanteessa tehtävä. Ohjeet, rajoitukset ja määräykset velvoittavat.

Jos on tarve tuoda esiin omia vastuullisia tekojaan ja samaan hengenvetoon solvata muita, on hyvä miettiä ovatko omat teot aidosti pyyteettömiä ja yhteistä hyvinvointia edistäviä. Vai kummitteleeko jossain taustalla kenties tarve olla vähän pyhimys ja marttyyri?

Pelko, jota moni nyt kokee, saa meissä myös aikaan erilaisia reaktioita. Yksi ryhtyy paniikinomaisesti sähläämään ja säätämään, toinen uhittelee ja uhmaa ja kolmas jähmettyy toimintakyvyttömänä niille sijoilleen.

Neljäs voi naamioida pelkonsa ovelasti johonkin muuhun tunteeseen, kuten juuri turhautumiseen ja kiukkuun. Oma pelko ja epävarmuus peitetään ”kontrolloimalla” muita ja vaatimalla heiltä samoja suorituksia kuin itseltä.

Niinkin voi käydä, että tarjoamaamme apua ei tarvita eikä oteta vastaan. Sekin saattaa turhauttaa. ”Auttamishaluani (ja samalla ehkä minua) ei arvostettu.”

Me emme tarvitse nyt sormi ojossa ohjaavaa opettajuutta, syyllistämistä, kiukkua, vihaa, solvaamista emmekä marttyyriutta. Emme myöskään pelon vahvistamista ja lietsomista. Kaikki tuo on energioitamme kuluttavaa ja turhaan kuormittavaa.

Voimme antaa toisillemme vain siitä, mitä meillä on. Tarvitsemme kaiken energiamme yhteiseen hyvinvointiimme.

Tarvitsemme tyyneyden, uskon ja luottamuksen vahvistamista sekä rakkaudellisia tekoja, joita teemme ilosta käsin. Tekoja, jotka tuntuvat sydämessä, iholla ja kehossa. Hyvältä.

Kiitos, kun pysyt kotona – Olet kanssaihmisten puolesta taisteleva hyväntekijä

Lämpimät terveiset täältä ulkonaliikkumiskiellon keskeltä Madridista, jossa meillä on toinen koti mieheni työn takia. Täällä neljän seinän sisällä, itse vakavasti riskiryhmään kuuluvana on joutunut nyt pysähtymään ihan olennaisten asioiden äärelle.

Aiemmin itsestään selvät jutut, kuten turvallinen kaupassa käyminen, vapaa ulkona käveleminen tai huoleton ystävien näkeminen, ovat kadonneet elämästämme. Se on saanut havahtumaan ja huomaamaan, miten ihan jokapäiväiset asiat ovatkin oikeasti ja aidosti tärkeitä ja arvokkaita.

Olen kiitollinen, että meillä on nyt kodin seinät turvanamme ja meillä on parveke, jossa voimme käydä nauttimassa ulkoilmasta. Onneksi meillä on myös riittävästi ruokaa kaapissa ja sitä kuuluisaa vessapaperia muutamaksi viikoksi, sillä jokainen kodin ulkopuolinen kontakti on nyt riski, meille ja muille. Olen kiitollinen, että etätöitä tekevä mieheni jaksaa ylläpitää luottavaista ja myönteistä mielialaa. Olen kiitollinen jokaisesta viestistä ja puhelusta, joita saan ystäviltäni ja läheisiltäni. On lohduttavaa, että meitä ei ole unohdettu.

Minua koskettaa ja liikuttaa, miten paljon ihmiset haluavat auttaa toisiaan tällä hetkellä. Fyysisestä välimatkasta huolimatta hakeudumme lähemmäs toisiamme. Ihmiset haluavat olla olemassa toisilleen. Nyt paljon parjattu netti on täyttynyt mahdollisuuksista kohdata ilman kontaktia. On igTv-konsertteja, online-joogatunteja ja facebook-tapaamisia. On sydäntä koskettavaa nähdä se rakkaus ja välittäminen, mitä ihmiset haluavat jakaa toisille.

Ymmärrän, miten vaikeaa on olla tapaamatta ihmisiä, sillä joukkoon kuuluminen ja läheisyys on ihmisen psykologinen perustarve. Joudumme rajoittamaan jotain todella oleellista ihmisyyteen kuuluvaa. Ja kuitenkin teemme sen, koska arvostamme jokaisen oikeutta elää ja pysyä terveenä.

Tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan ennen – pitämään huolta terveydestämme.

Täällä Madridissa ihmisiä kuolee päivittäin niin paljon, että ruumishuoneeksi jouduttiin ottamaan jäähalli riittävän suurena viileänä tilana. Tämän pohjattoman surun ja murheen keskellä tajuaa, miten suuri vastuu meillä jokaisella on tällä hetkellä toisistamme. Meidän käsissämme on kanssaihmistemme hyvinvointi – ja henki.

En usko, että kukaan lähtee tahallisesti tai pahantahtoisesti tartuttamaan muita. Uskon kaikkien tartuntojen olevan tahattomia vahinkoja. Ei ehkä vielä osattu aavistaa, että se lievä kurkkuärsytys tai ne pari pikku aivastusta olivatkin kohtalokkaita. Tai sairastuminen tapahtui niin nopeasti, ettei kotoa lähtiessä vielä tiennyt olevansa sairas. Sen takia jokainen kohtaaminen on nyt riski, itselle ja muille.

Niinpä olen äärettömän kiitollinen sinulle, joka nyt pysyt kotona ja rajoitat kaikki sosiaaliset kohtaamisesi minimiin päivien tylsyydestä tai arjen kaoottisuudesta huolimatta. Sinä olet nyt todellinen sankari. Samalla kun turvaat oman terveytesi ja läheistesi terveyden, sinä pysäytät viruksen etenemisen ja taistelet kanssaihmistesi puolesta. Sinun panoksesi ja sitoutumisesi on todella mittaamattoman arvokas.

Sydämellinen kiitos sinulle! Voi hyvin ja pysy terveenä!

Lue nämä 5 lohturunoa, kun tarvitset sisäistä turvaa ja toivoa

Kun ympärillä kuohuu, on entistäkin tärkeämpää vaalia sisäistä rauhaa. Rauhaa voi vahvistaa pienillä asioilla kuten auttamalla toista, etsimällä ympäriltään kiitollisuuden aiheita tai tekemällä jotakin, mikä auttaa itseä maadoittumaan ja palaamaan takaisin tähän hetkeen.

Kun omat juuresi ovat tiukasti maassa, sinun on helpompi auttaa myös muita säilyttämään mielensä tyynenä.

Tässä sinulle 5 lohturunoa hetkiin, jolloin kaipaat sisäistä turvaa ja toivoa:

Lisää Sielun sopukoita -runoja löydät Sielun sopukoita -päiväkirjasta:

Kutsu kaikki tunteesi tervetulleeksi kuin Muumimamma – Tunnesanastoa muumien tyyliin

Muumeista löytyy paljon hienoja vertauskuvia, joilla voi selittää monia tunnekokemuksia. Tässä muutama:

Uteliaisuus omia tunteita kohtaan = Kuin Hemuli, joka kulkee suurennuslasinsa kanssa puutarhassa etsimässä uusia kasveja. Hemuli ei arvioi tai arvostele, vaan tutkii mielenkiinnolla. Hemuli ei yritä muuttaa kasvia, vaan katsoo sitä sellaisena kuin se on. Tutkiessaan Hemuli myös nimeää kasvin. Aivan samoin kannattaa toimia omien tunteiden kanssa: tutkia ja nimetä, viipyillä ja antaa olla.

Ajatusten seuraaminen = Kuin muumien taikapilvet, joiden kyytiin ei kuitenkaan hypätä. Ajatuksia tulee ja menee koko aja kuin taikapilviä taivaalla. Ne kiehtovat ja kiinnostavat, jolloin usein hyppäämme niiden mukaan. Silloin kun ajatukset alkavat myllyttää tilannetta yhä pahemmaksi (sillä se ottaa tunteet mukaan vahvistamaan niitä), tee päätös: älä hyppää taikapilven mukaan, vaan katso, miten se leijuu taivaalla. Se tulee jostain ja katoaa jonnekin.

Kutsu kaikki tunteet vieraaksesi = Kuin Muumimamma, joka pitää huolta pienistä ja suurista, tarjoaa lettuja ja lämpöä ihan jokaiselle vierailijalle – kutsuu tervetulleeksi muumitaloon. Istu tunteesi kanssa ”pöydän ääressä” yhtä lempeästi kuin Muumimamma – kuuntele ja anna tilaa.

Mörön kohtaaminen = Kuin Muumilaakson asukkaat, jotka kohtaavat Mörön. Mörkö yrittää tulla nähdyksi ja kuulluksi, ettei sen tarvitsisi selviytyä pimeässä yksin. Sisälläsi, sisuksiesi pimeissä piilopaikoissa, on luultavasti sellaisia kohtia, joita et haluaisi paljastaa kenellekään – ”jäätäviä” kokemuksia, tunteita tai ajatuksia. Ne ovat kuin mörkö, joka saapuu pimeydestä, mutta ei osaa sanoa mitään. Sen sijaan että juoksisit tuntematonta ja pelottavaa mörköä karkuun, kuuntele sitä. Se on ollut kauan yksin. Se tarvitsee lämpöä, seuraa ja näkyväksi tulemista. Vaikka se tuntuu hyytävältä, älä hylkää sitä!

Tunteisiin reagoiminen = Kuin Vilijonkka, joka hermostuu helposti. Vilijonkka haluaa pitää kaiken kontrollissa – siistinä ja järjestyksessä. Jos asiat eivät mene hänen tavallaan, hän hermostuu. Hänellä on selvä kuva siitä, miten asioiden pitäisi olla eikä kestä sitä, miten asiat ovat. Ajatukset ja tunteet ovat kietoutuneena Vilijonkalla tiiviiksi kokonaisuudeksi, jossa esimerkiksi muumitalon leppoisalle elämäntyylille ei ole tilaa.

Tunnesisarukset = Kuin Mymmeli, joka kuvittelee tulevansa yksin, mutta perässä tulee Pikku Myy ja kaikki sen sata sisarusta. Tunnesisarukset ovat niitä tunteita, jotka nousevat aiempien kokemustemme pohjalta, kun historian kokemuksissa koettu tunne nousee uudelleen pintaan. Esimerkiksi suru saattaa nostaa koettavaksi kaikki vanhat surut.

Tuleeko sinulle mieleen muita tunnemaailman vertauskuvia Muumilaaksosta?

Lisää tunteiden kohtaamisesta Lempeyden kirjasta:

Ehkä tarvitsimme pysähdystä – kykyä nähdä lähelle ja halata kauas

Ehkä tarvitsimme pysähdystä,
jotta näkisimme lähelle.
Jotta näkisimme sen tärkeän,
joka on ollut koko ajan siinä,
mutta jolle ei ole ollut aikaa.

Ehkä tarvitsimme pysähdystä,
jotta näkisimme,
mikä todella on merkityksellistä
– ja miten sillä merkityksellisellä
todella nyt menee.
Emme vain ohittaisi,
vaan todella katsoisimme.

Ehkä tarvitsimme pysähdystä,
että huomaisimme,
mikä on mennyt pieleen tai mikä ei ole hyvin.
Emme ole nähneet,
koska olemme kohkanneet
ja suorittaneet.
Jättäneet tekemisen alle kaiken sen,
mitä emme halua katsoa.

Ehkä tarvitsimme pysähdystä,
että voisimme arvostaa tavallisempia asioita.
Niitä asioita, jotka kaiken yhä hienomman
saavuttamisen keskellä ovat muuttuneet
itsestäänselvyydeksi.
Niitä asioita, jotka ovat elämässämme koko ajan,
mutta emme ole katsoneet niitä arvostavasti.

Ehkä tarvitsimme pysähdystä,
että istuisimme tylsistyneenä omien tunteiden äärellä.
Tuntisimme kaikki ne tunteet,
jotka olemme kiireessä ohittaneet
ja painaneet syvälle sisuksiimme.
Antaisimme epämiellyttävien tunteiden nousta:
pelko,
epävarmuus,
ahdistus,
pettymys…
Kaikelle niille on nyt tilaa
– kaikille niille on nyt pysähdyksen keskellä aikaa.

Ehkä tarvitsimme pysähdystä,
että huomaisimme,
että aamu valkenee ja kevät tulee,
vaikka emme tee sen eteen mitään.
Huomaisimme,
kaikki maailman asiat eivät ole käsissämme.
Onneksi.

Ehkä tarvitsimme pysähdystä,
että näkisimme jokaisen ihmisen kaltaisenamme.
Näkisimme, että olemme yhtä, yhdessä.
Näkisimme,
kuinka tärkeää on halata kauas,
antaa toivon hyvästä laskeutua
jokaiseen maailmankolkkaan,
jokaisen ihmisen ylle.

Ehkä tarvitsimme pysähdystä,
että olisimme enemmän olemassa
itsellemme ja toisimme.

Pysähtymisen keskellä, tutustu itseesi kirjoittamalla. Tai puolisoon juttelemalla Voimauttavat kysymykset -korttien avulla. Tai nostamalla kortteja kaverin kanssa netin yli <3

Mikä auttaa kriisin, epävarmuuden ja turvattomuuden keskellä?

Yksi hamstraa vessapaperia, toinen lukee uutisia rillit huurussa, kolmas tekee mitä huvittaa ja neljäs panikoi jokaisesta tuntemattoman yskähdyksestä. Ymmärrettävästi!

Kaikki reagoivat muutoksiin, yllättäviin tilanteisiin, puskista rysähtäviin kriiseihin ja epävarmuustilanteisiin omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan, elämänkaarensa kokemusten saattelemana. Myös pandemian keskellä.

Mutta yksi asia on varmaa. Jokainen tarvitsee tällaisissa tilanteissa turvaa. Ja jokainen etsii sitä tavallaan, kuka tietoisesti, kuka tiedostamattaan. Kun alkaa ymmärtää, että aina kun meissä herää pelon, epävarmuuden tai ahdistuksen tunteita on kyse turvan tarpeesta, tuosta tarpeesta voi itse alkaa ottaa vastuuta. Ja silloin voi alkaa löytää luottamusta, rauhaa ja iloakin, onpa elämässä meneillään mitä hyvänsä.

Mitä on turva ja mistä sitä saa?

Rehellisesti sanottuna: sisäinen turva oli minulle ihan hepreaa pitkään. En tunnistanut turvattomuuttani ja tarpeitani, enkä tiennyt, että tunteisiin voi saada hyvin toimivan, syvän suhteen. En tiennyt, että itsensä ja elämän kanssa voisi olla isossa kuvassa luottavainen olo, no matter what. Tai tiesin teoriassa, mutta en tiennyt miten, vaikka kuinka luin self-helppiä, olin henkisen tien kulkija ja työstin itseäni työstämästä päästyäni. Siksi on intohimoni puhua näistä asioista näinä päivinä, jeesata toisiakin kohti elämää, jossa itsensä kanssa on hyvä olla.

Toinen rehellinen huomautus: en myöskään tiennyt, mitä tarpeet oikeastaan ovat, miten ne liittyvät tunteisiin ja miten tästä koko vyyhdestä voisi ikinä saada mitään otetta.

Nämä ovat isoja, koko elämään vaikuttavia juttuja, mutta eivät rakettitiedettä. Keskityn tässä jutussa turvaan.

Tunteet eivät ole positiivisia eivätkä negatiivisia, ne ovat elämänvoiman virtaa systeemissämme. Kun olemme yhteydessä kaikkiin tunteisiimme, emme peittele emmekä sysää niitä muiden kannetavaksi vaan voimaannumme. Tunteet kertovat tarpeistamme, ja kun alamme itse huolehtia omista tarpeistamme, vapaudumme elämään itsemme näköistä elämää ilolla, kulkemaan kohti itseämme kutsuvia juttuja. Vapaudumme riippuvuuksista ja kontrolloimisesta, ja kun energia ei enää kulu niihin (eli tunteiden ja tarpeiden väistämiseen), se pääsee virtaamaan hyvinvointiimme.

Sisäinen turva on:

yhteyttä omaan kehoon – simppelisti sanottuna sitä, että kykenee pysähtymään, laskeutumaan mielen pörinästä, draamoista ja ulkoisista tapahtumista kehon tuntemuksia kuulostelemaan ja läsnäoloon tässä hetkessä
aistitasolla mm. lämpöä kehossa, eri kehon osiensa tuntemista ja aistimista samanaikaisesti, levollisuutta, rentoutuneisuutta, ”hereillä olevaa pehmeyttä” kehossa, kaikkien kehon tuntemusten huomioimista ja niille tilan tekemistä
kehon kuulemisen kautta omien tunteiden kuulemista
omien tunteiden kuulemisen ja tunnistamisen kautta omien tarpeiden kuulemista
omien tarpeiden kuulemisen kautta niistä vastuun ottamista toiminnan kautta
kun sisäinen lapsemme eli kehossa elävät tunteemme ja tarpeemme saavat jatkuvaa kokemusta siitä, että aikuinen meissä huolehtii hänestä, syntyy sisäistä turvaa ja rajoittavat uskomukset alkavat vapautua – alamme nähdä itseämme ja asioita uusin silmin
parasympaattisen hermoston säännöllistä aktivoitumista eli kehon ja sisäisyyden rentoutumista
kykyä tukea ja auttaa itseään, myös silloin kun on vaikeaa
itselle lempeästi ja kannustavasti puhumista – myönteistä sisäistä ääntä
itsen ja oman hyvinvoinnin puolesta lempeästi toimimista joka päivä
oman sisäisyyden, intuition ja totuuden kuulemista – omassa ”keskuksessa” pysymistä
kykyä tehdä omaa elämää ja kasvua lempeästi tukevia – vaikeitakin – valintoja
paradoksaalisesti kykyä ja uskallusta kohdata pelkojaan, tutkia uteliaasti ahdistuksiaan ja tutustua itseensä niiden kautta syvemmin

Turvattomuus meissä näkyy mm. näin:

kun sisällämme olevaa pientä lasta (eli tunteitamme ja tarpeitamme) ei kuulla tai sivuutetaan, yhteys itseen on katkolla
kun yhteys itseen on katkolla, pelkäämme tai väistämme tunteitamme (ja sitä kautta myös tarpeitamme)
silloin olemme riippuvaisia itsemme ulkopuolelta tulevista asioista: hoivasta, hyväksynnästä, siitä että muut ihmiset ja maailma olisivat sellaisia kuin me haluamme
riippuvuus näkyy kontrolloimisena, itsen lääkitsemisenä tai turruttamisena (esim. alkoholin, ruuan, huumeiden, seksin, ostelun, pakkomielteisen urheilun avulla, jatkuvan somettamisen tai tv:n katsomisen avulla)
suorittamisena, kilpailemisena, vastakkainasetteluina, oman edun tavoitteluna (alkaako kuulostaa perus-bisneksen tekemiseltä…?)
kontrolloiminen ihmissuhteissa näkyy mm. muiden ajatusten ja toiminnan manipuloimisena – silloin yritämme saada muut ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan niin kuin me haluaisimme, esimerkiksi miellyttämällä, fiksaamalla, komentamalla, pelottelemalla, nalkuttamalla, ylenkatseella, nöyristelemällä, salailemalla, uhkailemalla, olemalla epäsuoria tai valtapeleillä
sopeudumme ihmissuhdedynamiikkoihin, jotka eivät tunnu hyviltä, luotettavilta tai vastavuoroisilta: emme uskalla kertoa näkemyksiämme tai kuulla toisen tunteita tai ajatuksia, pysyttelemme kuvioissa jotka ovat epäterveitä, koska ne jollain tavalla muistuttavat varhaisten kiintymyssuhteidemme dynamiikkoja ja uskomuksia joita meillä on turvaan, rakkauteen ja itseemme liittyen
kontrolloiminen elämän suhteen näkyy mm. niin, että turvattomuutta johon emme ole yhteydessä yritetään fiksata ”turvallisuushakuisuudella”, niin, ettei parisuhteessa tai työ- tai elämän muissa asioissa uskalleta katsoa tarkemmin omia tunteita ja tarpeita – tyydytään ihan kivaan tai ei niin kivaan siksi, ettei elämän vene keikkuisi. Kontrolloiminen voi näkyä myös niin, että elämän kulissit näyttävät superhyvältä: vaatteet, koti ja tsydeemit ovat tip top, mutta mielihyvä niistä on hetkellistä eikä täytä omia alemmuuden- tai merkityksettömyyden tunteita
tyhjyyden tai merkityksettömyyden tunteena
vaikeutena tehdä valintoja ja päätöksiä
jatkuvana itsensä (tai toisten) epäilemisenä
kasvun ja muutoksen vastustamisena
suuri osa turvaan ja turvattomuuteen liittyvästä ajattelusta ja toiminnasta on alitajuisia, koska ne kumpuavat jo varhain omaksumistamme uskomus- ajattelu- ja toimintamalleista. Aikuisuus, kypsyminen ja itsensä rakastaminen on sitä, että alkaa purkaa näitä ulkoapäin varhaisissa kiintymyssuhteissa ja elämänkokemuksissa opittuja kaavoja. Se lähtee siitä, että alkaa pikku hiljaa sisäistää tällaisia ajatuksia ja asenteita:

Kukaan muu kuin minä itse ei määrittele arvoani.

Kukaan muu kuin minä itse ei ole vastuussa siitä, mitä minä ajattelen ja tunnen ja millaisia valintoja teen.

Minä en ole vastuussa siitä, mitä kukaan toinen ajattelee tai valitsee.

On minun tehtäväni oppia olemaan itselleni rakastava, läsnäoleva, turvallinen aikuinen.

Ei ole minun tehtäväni olla näitä asioita muille kuin alaikäisille lapsilleni, ja heillekin annan rakkauden mallin sen kautta, kuinka kohtelen itse itseäni (ja sitä kautta myös heitä). J

os en ole saanut rakastavan ja turvallisen aikuisen mallia tai jos siinä on ollut kröhinää, joudun itse sitäkin enemmän opettelemaan näitä taitoja aikuisena. Niitä voi oppia. Valinta on minun. (Ja huom: vaikka olisi saanut rakkautta osakseen, joutuu usein silti opettelemaan sisäistä, rakastavaa vanhemmuutta itsensä kanssa).

Sisäinen turva ei tule ulkopuoleltamme. Voimme saada lohtua, apua ja turvaa läheisiltämme, mutta mitä enemmän olemme kiinni toisissa ahdistuksemme, epävarmuutemme ja pelkojemme rauhoittamisessa, sitä läheisriippuvaisempia olemme. Sori, mutta näin se on. Läheisriippuvuudesta ei tarvitse jotenkin hienosti työstyä pois, vaan se alkaa tapahtua, kun itselleen oppii turvalliseksi aikuiseksi. Eli ei hätää! Itsensä kanssa voi oppia luomaan turvaa ihan yltäkylläisesti! Se ei tarkoita, että mikään ei koskaan pelota tai ahdista vaan sitä, että kun nämä tunteet hyökyvät, osaa auttaa itseään, pyytää apua ja ennen kaikkea kykenee kannattelemaan itseään. Se ei tarkoita yksin pärjäämistä vaan voimaantumista.

Turvaa voi oppia luomaan itse itselleen

Turvaa voi oppia luomaan itselleen, mutta sisäiseen psykologiseen turvaan liittyy myös paradoksi. Turvattomuus eli yhteydettömyys omaan kehoon, tunteisiin ja tarpeisiin syntyy suhteissa toisiin ihmisiin, varhaisista vaiheistamme lähtien. Siksi tarvitaan yleensä myös korjaavia kokemuksia. Niitä voi saada ammattiauttajien ja aikuisuuden terveiden kiintymyssuhteiden kautta. Itse suosittelisin lähes kaikille edes jonkinlaista terapeuttista prosessia, koska osa sisäisen turvan syntymistä on saada uusi, terve, selkeä malli sisäisestä turvasta – ja sen voi saada vain oman turvansa löytäneen aikuisen kanssa – yleensä ammattiauttajan. Osa sisäisen turvan syntymistä on, että oppii luottamaan ja nojaamaan toisiin osana itseensä nojaamista. Eli oppii pyytämään apua, tulemaan näkyväksi tunteidensa kanssa, oppii että tunteeni ja tarpeeni ovat sallittuja ja minä olen rakastettava juuri tällaisenani. (Olet lämpimästi tervetullut myös minun vastaanotolleni – poikkeusaikanakin myös etänä – rakastan sisäisen turvan syntymisen prosessissa tukena ja läsnä olemista <3 )

Turvan luomista voi kuitenkin lähteä opettelemaan itse. Sisäinen turva on ykkösjuttu, kun haluaa lähteä syventämään yhteyttä tai suhdetta itseensä ja tutkimaan mahdollisia uusia suuntia elämässä. Ilman turvaa ei tapahdu sisäistä kasvua. Seuraava juttuni kertoo sisäisen turvan synnyttämisestä konkreettisesti omassa arjessa, maailman- ja elämäntilanteesta riippumatta.

Kuva: Unsplash

Kurkkaa Annan kirja Sydänvoimaa muutokseen:

Ruokitko itsessäsi pelkoa vai iloa? – Omaan oloonsa suhtautumisen voi valita itse

Itseään voi oppia tukemaan ja rakastamaan todella konkreettisesti, kun alkaa tiedostaa, ravitseeko itsessään pelon ja synkeyden ajatuksia vai ilon ja itselleen hyvän sallimisen opettelua.

Tämä EI tarkoita, että ei saa pelätä. Se tarkoittaa, että silloinkin kun pelkää ja on ahdistunut – vaikka pelkoa ja ahdistusta olisi miten paljon – oppiikin tukemaan itseään kun pelottaa, se sijaan että niittaa itseään kärvistelyistään. Se ON haastavaa, mutta sitä voi oppia.

Silloin kun on haastavaa ja huomaa, että nyt mä alan liiskata itseäni sisäisellä puheella ja lamaannun enkä pysty toimimaan itseni hyväksi, ollaankin jo voiton puolella. Koska on huomannut, että tässä mä nyt niittaan itseäni. Ja silloin – jos niin valitsee – voi astua epämukavuusalueelle ja alkaa opetella myötätuntoa itsensä kanssa. On paljon helpompaa (mutta tuskaa tuottavampaa) antaa itsensä vain luisua alamäkeen haalarit jäähän repeytyen kuin tehdä tietoinen valinta siitä, miten haluaa itsensä kanssa olla.

Mutta sitä on aikuisuus. Kukaan ei tule puolestamme valitsemaan, kuinka täällä itsemme kera viiletämme, vaan se valinta on meidän tehtävä itse. Tänään, huomenna ja joka päivä. Uhrius on sitä, että uskoo ettei voi valita toisin. Voimautuminen puolestaan on sitä, että alkaa opetella itselleen hyvän valitsemista, ajatuksin ja teoin.

Kukaan ei tule puolestamme valitsemaan, kuinka täällä itsemme kera viiletämme, vaan se valinta on meidän tehtävä itse

Tämä ei tarkoita ”positiivista ajattelua”. Se tarkoittaa rakentavaa suhtautumista omiin pelkoihin, kipeisiin asioihin, vaikeisiin tunteisiin. Itseä kohtaan rakentavaa ei ole yrittää teeskennellä olojaan muuksi tai yrittää väkisin vääntää mentaalisesti itseään muuhun oloon – tunteet ja olotilat ovat kehossa, eivätkä ne ”muutu” kuin omia tunteita ja tarpeita kuulemalla. Siihen tarvitaan myötätuntoa ja itsen kuuntelemista – kuin kuuntelisi pientä lasta. Silloin kun on kurjaa, se tarkoittaa sitä, ettei anna kurjuuden ajatusten vyöryä sisäisyydessä kuin alppien lumet, vaan ottaa aikalisää, kannustaa itseään ja kuuntelee millaisia tarpeita kurjuusajatusten ja -olojen alla on.

Kun huomaa, että nyt lähti homma luiskaan, voi ottaa tauon, esimerkiksi kahden sekunnin mittaisen. Ja tietoisesti valita auttaa itseään. Sen sijaan, että jatkaa liiska-ajatuksia, voi sanoa itselleen että joo, nyt on näköjään liiska-ajatuksia. Ja shittifiilis. MUTTA MÄ EN OLE huono vaikka mulla on shitti olo. Mitä mä nyt tarvitsisin, mikä mua auttaisi? Saunaan meneminen? Kaverille kilauttaminen? Yrttien istuttaminen? Kirjan lukeminen? Joku muu, mikä? Ja aina kun vaikeat ajatukset jatkavat pyörimistään, senkin voi huomioida. Okei, nyt on tällaista mun sisäisyydessä. Mikä mua auttaisi näiden ajatusten keskellä? Silloin ei kohtele itseään huonosti koska olo on huono, vaan auttaa itseään toiminnan kautta, koska olo on huono.

Sisäinen vanhemmuus on sinnikkäästi uudelleen ja uudelleen sen huomaamista, että omaan oloonsa suhtautumisen voi valita itse

Sisäinen vanhemmuus on sinnikkäästi uudelleen ja uudelleen sen huomaamista, että omaan oloonsa suhtautumisen voi valita itse. Olotilojaan ei tarvitse kontrolloida eikä muuksi muuttaa, mutta suhtautumisen itseensä ja oloonsa voi aina valita. Eheytyminen tai aikuisuus ei ole sitä, että koko ajan menee mielettömän hyvin tai että olo olisi jotenkin itsevarman megasäkenöivä – ei sellaista olekaan, eikä tarvitse olla.

Nyt on tällainen päivä ja tällainen kohta

Ja kun on hyvä meno: salliiko itsensä nauttia siitä? Kuinka suhtautuu omiin hyviin oloihinsa? Useimmilla meistä on harjoittelua myös ilon ja hyvän olon itsellemme sallimisessa. Usein kun hyvä olo lisääntyy ja sisäinen turva vahvistuu, pintaan nousee kohtaamattomia pelkoja – silloin on tosi hyvä ymmärtää, että aah, nyt mun tarvitsee taas tukea itseäni. Apua pyytämällä tai itseäni lempeästi hoivaamalla sen sijaan että alkaa pohtia, mikä mussa on vikana kun en osaa nauttia. Elämä herättää meissä kaikenlaisia tunteita koko ajan, menee sitten hyvin tai huonosti tai mitä tahansa siltä väliltä. Ja se on okei. Aina toisinaan voi myös palata kuulostelemaan, mikä kaikki nyt on hyvin, mikä elämässäni toimii ja on kivaa. Sisäinen vanhemmuus on myös tietoisesti perspektiivien hakemista: nyt on tällainen päivä ja tällainen kohta. Olkoon se niin, ja samalla voin olla itselleni niin lempeä kuin suinkin.

Lämpimästi tervetuloa Annan valmennukseen ja konsultaatioon Helsingissä tai Skypen kautta. Täällä voit tutustua tarkemmin.

Kuva: Unsplash

Raskaus vahvistaa odottavan äidin luottamusta itseensä ja kehoonsa – Keho tietää täysin, mitä sen pitää tehdä

Kirjoittaja on joogaohjaaja ja doula Hanna-Mari Nieminen.

Elämän suurin muutos

Elämä on jatkuvaa muutosta ja siihen reagointia. On myös ajanjaksoja, jotka ovat staattisempia: mitään ei tunnu tapahtuvan ja silti maailma ympärillämme muuttuu. Solut kehossamme jatkavat uudistumistaan. Saatamme odottaa tai toivoa jotain. Toisinaan taas teemme valintoja ja pohdimme ratkaisuja vaikkapa ihmissuhteisiin, opiskeluun ja työelämään tai asumiseen liittyviin kysymyksiin.

Raskaus eroaa kaikista muista elämänmuutoksista, sillä harva asia haastaa ihmistä yhtä kokonaisvaltaisesti. Asioilla on harvoin yhtä selkeää aikarajaa kuin raskaudella. Muutoskohdissa joudumme aina heittäytymään ja saamme opetella luottamusta niin elämänvoimaan kuin itseemme. Raskaudessa tämän heittäytymisen, kontrollin, epävarmuuden ja luottamuksen vuoropuhelu on jatkuvaa.

Raskaus on luova prosessi, jossa voimme luoda nahkamme kokonaan uudestaan. Se on kuin spiraali tai pyörre, jonka mukaan meidät vedetään. Voimme itse vaikuttaa osaan asioista, mutta emme kaikkeen. Omaan asenteeseemme voimme kuitenkin vaikuttaa aina, ja raskaus tarjoaakin lukuisia tilaisuuksia oman asenteen tarkasteluun.

Odotus on läsnäoloa tässä hetkessä

Raskaudesta puhutaan usein odottamisena tai odotusaikana. Odottaminen suuntaa katseen tulevaan: lapseen ja siihen, millaista elämä sitten on kun lapsi on syntynyt. Sikiön hyvinvointi on luonnollisesti keskeisessä roolissa ja osa odottajan omaa hyvinvointia.

Suomen kattava neuvolajärjestelmä tavoittaa lähes jokaisen odottajan ja tarjoaa merkittävää tukea. Raskauden seuranta neuvolassa perustuu kuitenkin paljolti mittaamiseen. Monille odottajille raskauden systemaattinen seuranta tuo turvaa. Odottaja kuitenkin saattaa unohtaa oman sisäisen kokemuksensa, jos hän ei tietoisesti vahvista sitä.

Odottajan yhteys syntymättömään lapseen on ainutlaatuinen. Lapsi oppii jo kohdussa tuntemaan äitinsä, ja tuleva äiti voi vahvistaa yhteyttä lapseen tietoisesti esimerkiksi hengittämisen ja joogan avulla. Tällöin hän säilyttää asiantuntijuutensa omassa raskaudessaan ja alkaa rakentaa äiti-identiteettiään erityisesti, jos kyse on ensimmäisestä raskaudesta.

Sisäisen ja ulkoisen tiedon aallokossa

Koska odottaja saa raskauden aikana paljon tietoa ulkopuolelta, on jooga hyvä työkalu tulla herkäksi sisäisille aisteilleen, jotka tuovat hänelle tärkeää tietoa omasta ja lapsen voinnista ja vahvistavat itseluottamusta.

Raskauden kliininen seuranta voi toisinaan vahvistaa kontrollin tarvetta sen sijaan, että se tukisi odottajan mahdollisuuksia heittäytyä raskauden mysteeriin ja antautua muutokselle. Tieto on arvokasta, mutta samalla jokainen raskaus on hyvin yksilöllinen tapahtuma. Itse ajattelen, että nämä kaksi eivät ole vastakkaisia asioita, vaan saman kolikon kääntöpuolet.

Neuvolan tarjoama raskauden seuranta voi tuoda odottajalle merkittävää tukea. Samalla hän voi säilyttää oman toimijuutensa, asiantuntijuutensa ja sisäisen yhteytensä tietoisen työskentelyn avulla. Kun odottaja vahvistaa omaa sydänyhteyttään ja luottamusta omaan kehoonsa, hän pysyy jaloillaan silloinkin, kun maailma mielipiteineen syystä tai toisesta horjuttaa hänen tasapainoaan.

Malttamattomuus voi olla osa yhdeksän kuukauden odotusta: olisipa vauva jo täällä! Toinen taas saattaa haikailla mennyttä ja miettiä, miksi tämä raskaus tapahtui minulle juuri nyt. Kolmannella puolestaan on huoli syntymättömästä lapsesta tai ennenaikaisen synnytyksen merkeistä: kasva vielä kohdussa pikkuiseni, älä synny vielä. Neljättä saattaa jännittää synnytys niin, että hän odottaa sitä joko malttamattomana tai kauhuissaan.

Kaikki tämä on inhimillistä ja normaalia, mutta vie samalla odottajan pois tästä hetkestä. Jokaisella raskauden hetkellä on merkityksensä.

Paluu kehotietoisuuteen on omissa käsissä

Jooga, meditaatio, mindfulness ja tietoinen läsnäolo, hengittäminen ovat kaikki reittejä läsnäoloon juuri nyt, tässä hetkessä. Ne vahvistavat kokemusta raskaudesta sekä luottamusta omaan kehoon ja sydämen viesteihin. Ne tukevat sisäisiä aisteja ja vahvistavat kehotietoisuutta.

Tällä kaikella on suuri merkitys koko yhdeksän kuukauden ajan ja vielä sen jälkeenkin. Vaikka aikaa tietoiselle raskaudelle ja synnytykseen valmistautumiselle olisi vain vähän, sitä kuitenkin on. Jos tämä tuntuu tutulta, antaudu asialle nyt. Tutki, miten voit muuttaa ajankäyttöäsi ja varaa aikaa raskaudelle ja omalle hyvinvoinnillesi. Pyydä apua ja vedä lempeästi rajoja. Ota oma aikasi ja tilasi – sillä on merkitystä jaksamisellesi raskauden loppumetreilläkin.

Kirjoitus on muokattu osio Hanna-Marin kirjoittamasta uutuuskirjasta “Joogaa raskausaikaan – Ihme sisälläsi”. Kirja on kätilöiden tarkistama, kaunis ja odottajalle luottamusta antava suuri ja ajan tasalla oleva tietopaketti. Kirjan on myynnissä Hidasta elämää -verkkopuodissa. Lue lisää täältä.

Turvallisessa parisuhteessa molemmilla on tilaa olla oma itsensä – Nämä 8 asiaa meidän jokaisen on tärkeä saada kuulla

Parisuhde ei ole kaksi ihmistä ynnättynä yhteen. Suhde on itseasiassa oma yksikkönsä. Suhde on kuin kolmas, joka syntyy kahden yksilön välille. Hyvinvoivassa suhteessa on tilaa läheisyydelle sekä terveelle erillisyydelle.

Suhde pysyy tuoreena, kun molemmat osapuolet tuovat suhteeseen ja myös ottavat vastaan. Suhde hengittää, elää ja siitä ollaan vilpittömästi kiinnostuneita. Suhteessa oleva ymmärtää oman osuutensa: Mitä minä tuon suhteeseen? Mitä suhteen hyvinvointi kysyy minulta?

Läheisriippuvaisessa suhteessa ei ole useinkaan tilaa terveelle erillisyydelle. Suhteen alussa varsinkin saatetaan elää kuin symbioosissa. Symbioosivaiheen jälkeen alkaa suhde, jonka osapuolet VALITSEVAT olla yhdessä. Heitä ei pidä yhdessä enää vain hormonien tuoma mielihyvä tai riippuvuus, vaan suhde on tietoinen valinta.

Läheisriippuvainen voi onneksi harjoitella tervettä erillisyyttä. Se ei ole uhmakasta, vaan rakastavaa aikuisuutta. Mikä on minulle totta? Mikä on minulle rakkautta? Mikä on minulle tärkeää? Mihin minä voin vaikuttaa, mihin en? Terve erillisyys on kykyä erottaa toisen vaatimukset, ihanteet ja syytökset omasta totuudestaan.

Rakastava aikuinen on valmis keskustelemaan suhteesta, mutta ei suostu kenenkään roskasangoksi. Lapsena syyllistymme helposti, jos vanhemmat sanovat meidän olevan hankalia. Emme erota, että kommentin takana on usein vanhemman oma väsymys tai riittämättömyys. Lapsena hankaluus voi olla keino reagoida läsnäolon kaipuuseen. Meillä ei ole ollut lapsena keinoja sanoa ”Olenko tärkeä?” ”Kaipaan sinua” ja ”Olenko turvassa kanssasi?”

Aikuisissa parisuhteissa meissä aktivoituu aika-ajoin lapsi osamme, se joka kaipaa kumppanilta juuri sitä, mitä jäi omilta hoivaajiltaan vaille. Emme vain useinkaan osaa ilmaista kaipuutamme aikuisen keinoin, vaan viestimme jotenkin epäsuorasti, reagoiden tai reaktioita hakien.

Läheisriippuvainen suhde on usein pysynyt yllä pitkään sillä, että suhteessa ei aseteta terveitä rajoja. Kun ihminen kriisiytyy, hän joutuu/pääsee vastatusten omien rajojensa kanssa. Mikä on minulle suhteessa ok, mikä ei? Joskus ihmiset joutuvat syyllisen penkille sanoessaan, että ryyppääminen tai valehtelu ei ole enää heille ok. Tämä kysyy henkisiä lihaksia pysyä itsensä puolella ottamatta vastaan kohtuuttomia syytöksiä. Näitä konfrontaation hetkiä olemme vältelleet pitkään.

Omalla toipumisen tiellä on merkittävää uskaltautua ylisopeutumisen sijaan avaamaan suunsa. Näitä hetkiä varten ihminen saattaa valmistautua kuukausia, joskus vuosiakin.

Läheisriippuvainen ei tiedä, kuka oikein on. Sitä kannattaa kysyä itseltään. Ihminen on elävä olento, jonka käsitykset itsestään muuttuvat. Se on normaalia. Sinä olet sinä, yksilö.

Voit olla samaan aikaan täydellisen valmis ja täydellisen kesken, herkkä sekä vahva, rosoinen ja pehmeä.

Et ole kenenkään jatke, lisä tai täydennys. Kirjailija Byron Katie sanoo osuvasti, että sinä olet elämäsi rakkaus. Mitä olisi kohdella itseään elämänsä rakkautena ja antaa toisille sama vapaus?

Jokainen kaipaa läheisyyttä. Voit istua kaipuun kanssa tai kiemurrella itkusta lattialla syliä itkien, kuten allekirjoittanut. Sinä näet ja kuulet. Meissä kaikissa elää sekä aikuisia osia että haavoittuneen lapsen osia. Lapsi meissä oireilee herkästi, jos emme näe itseämme rakastavan aikuisen silmin.

Jokaisen meistä on tärkeää kuulla elämänkaarellamme seuraavia asioita:

Olet minulle tärkeä.
Olet riittävä ja ihana sellaisena kuin olet.
Sinun kanssasi on ihana viettää aikaa.
Olen tukenasi.
Tunteillesi ja tarpeillesi on tilaa.
Rakastan sinua.
Olet turvassa.
Inspiroit minua.

Sinä ansaitset aikuista ja turvallista rakkautta. Aloitathan antamalla sitä itse itsellesi. Se saa olla harjoitus. Kiitos, että harjoittelet.

10 lempeää muistutusta jokaiseen päivään – Sinun ei tarvitse ottaa kantaaksesi asioita, jotka eivät ole sinun vastuullasi

Nämä muistutukset ovat sinulle, joka vaadit itseltäsi paljon. Voisitko antaa armoa itsellesi ja muille ja hyväksyä sen, että aina ei voi eikä tarvitse olla täydellinen?

Uskalla antaa tuntua. Antaa tuntua on melkein kuin antautua.
Uskalla elää tunteen läpi. Muista, että jokaisella tunteella on alku, nousu, huippu, lasku ja loppu. Sinun ei tarvitse tehdä mitään – ole vain itsesi tukena.
Sinun ei tarvitse selitellä sydäntäsi.
Sinun ei tarvitse ottaa kantaaksesi asioita, jotka eivät ole sinun vastuullasi.
Inhimillisyys on oman ihmisyyden hyväksymistä rosoisuudessaan ja kauneudessaan. Sinun ei tarvitse olla ihmisyyden yläpuolella.
Yksi vaikeimmista asioista on olla se, kuka on. Onneksi se on myös yksi parhaimmista asioista. Ole ylpeä sinusta!
Anna itsellesi anteeksi, ettet tiennyt vielä sitä, mitä nyt tiedät. Kiitä itseäsi siitä, että opettelet.
Et voi muuttaa muita – mutta voit vaikuttaa siihen, miten itse toimit. Mikä on sinulle rakkautta juuri nyt?
Tee tämä itsellesi helpoksi: valitse elämääsi ne ihmiset, jotka valitsevat sinut.
Joskus viisainta, mitä voi tehdä, on rakastaa hiljaa.

Muistutukset on poimittu Eevi Vuoriston (ent. Minkkinen) Ole itsellesi armollinen -korteista.

Mitä olet, jos et olisi mitään? – Merkityksellisyyden löytäminen lähtee itsestä

Kirjoittaja Heini Salmi on Herkästi vahva -hyvinvointivalmentaja, kirjailija ja fysioterapeuttiopiskelija.

Aloitetaan siitä, että esittelen itseni. Olen nuori nainen, yrittäjä, hyvinvointivalmentaja, fysioterapeuttiopiskelija, tanssija, tytär, sisko, lapsenlapsi, ystävä, kollega, naapuri, ylioppilas, ex-anorektikko ja kirjoittaja. Joku varmaan kutsuisi myös ikuiseksi unelmoijaksi.

Lista erilaisista titteleistä, menneistä ja tulevista kun on loputon. Meille on luonnollista lokeroida niin itsemme kuin myös muut. Näin minäkin olen toiminut. Miksi?

Uskon, että kaipaamme elämäämme ennen kaikkea hyväksyntää ja kohdatuksi tulemista. Ajoittain se on helpommin sanottu kuin tehty. On helpompaa rakentaa identiteetti statusten ja titteleiden ympärille. Saat hyväksyntää ja kiitosta suorituksista, se hivelee itsetuntoa.

Suorittajaluonteisena ex-anorektikkona puhun nyt kokemuksesta. Ajatukset lähtevät raiteiltaan: “Kun olen viisi kiloa hoikempi, minut nähdään. Tai kun minulla on korkeakoulupaperit kädessä, minut kohdataan ja saan arvostusta. Ehkä viimeistään kun minulla on upea auto, omakotitalo ja puoliso, olen oikeutettu osaksi yhteiskuntaa sekä kokemaan onnen.“ Ja näin ollen loputon kierre tyytymättömyyden kehässä on valmis.

Osaksi on täysin luonnollista, että egon tarpeet tulee tyydyttää. Näin voimme myöhemmin löytää vastauksia syvemmältä itsestä. Statuksen romahtaessa olo on kuitenkin alaston. Mitä olen, jos en ole mitään?

Kysymystä pyöritellessä oivalsin, että olen todella paljon, mutta oikeastaan vasta kun en enää pyri olemaan mitään, niin löydän onnellisuuden sisältäni. Tämän oivalluksen vastaanottaminen voi viedä aikaa ja vaatii jatkuvaa työstämistä. Ennen kaikkea sinun tulee kohdata itsesi, purkaa terälehti kerrallaan kuori ympäriltäsi.

Sinun ei tarvitse odottaa, vaan voit aloittaa heti. Tutkailla nykyhetkeä.

Miten esittelet itsesi nyt?
Mitä ominaisuuksia arvostat itsessäsi eniten?
Millaiseksi haluat tuntea olosi?
Millaista energiaa haluat välittää ympäristöösi?
Miten koet ympäristösi?
Miten haluaisit kokea ympäristösi?

Voimme omalla ajattelulla vaikuttaa paljon. Olemme juuri sitä, mitä ajattelemme olevamme. Syvintä olemusta ei titteleiden tai statuksien tulisi muuttaa. Pohdi siis tarkoin näitä kysymyksiä, tutkaile ja tunnustele, sukella syvälle itseesi.

Löydettyäsi vastauksia, kirjoita ne ylös. Ota tämä matkana, älä määränpäänä. Kun elämä horjuttaa, ole itsellesi armollinen. Tärkeintä on, että palaat aina takaisin.

Rakkaudella,

Herkästi vahva -valmentaja, Heini Salmi

Hoitajat, siistijät, kassatyöntekijät ja muut tämän ajan näkymättömät sankarit – kiitos!

Maailmassa ja Suomessa eletään nyt poikkeuksellisia aikoja. Monen työpaikka on uhattuna ja tilanteesta seuraava inhimillinen huoli on suuri ja ymmärrettävä. Haluan nyt kuitenkin kiinnittää huomion heihin, jotka ovat vielä töissä. Heihin, joiden ammatti on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittinen. Heidän joukossaan on paljon normaalisti näkymättömiä ja aliarvostettuja ammattiryhmiä.

Siellä on hoitohenkilökuntaa, jätehuollon työntekijöitä ja siistijöitä, jotka riskeeraavat oman hyvinvointinsa muiden hyvinvoinnin eteen. Siellä on ruoantuottajia, kuljettajia ja kassatyöntekijöitä, jotka pitävät huolen siitä, että saamme edelleen ruokaa.

Siellä on poliiseja ja pelastushenkilökuntaa, jotka ovat siellä, kun hätä on suurin. Siellä on opettajia ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä, jotka mahdollistavat kriittisten ammattiryhmien työssäkäynnin ja auttavat säilyttämään elämän mahdollisimman normaalina poikkeuksellisessa tilanteessa.

Siellä on virkamiehiä ja päättäjiä, jotka tekevät kaikkensa sen eteen, että olemme turvassa ja pääsemme jatkamaan elämäämme mahdollisimman vähin vaurioin. Siellä on myös lukemattomia muita.

Siellä on paljon etenkin sellaisia ammattiryhmiä, joita yhdistää se, että emme ole osanneet arvostaa heitä riittävästi.