Tietenkin tunnen itseni läpikotaisin. Ilman muuta olen aina aito oma itseni! Mitä muutakaan voisin olla?
Totuus kuitenkin on, että olemme surkeita arvioimaan itseämme. Tutkimukset paljastavat tämän karulla tavalla: jopa 80–90 % ihmisistä uskoo olevansa keskimääräistä parempi kuski, fiksumpi työntekijä ja sosiaalisesti taitavampi kuin muut. Matemaattisesti täysin mahdoton yhtälö.
Asia selvä – ehkä en tunne itseäni aivan niin totaalisen täydellisesti kuin luulin. Mutta aito nyt varmasti olen siitä huolimatta, aina oma itseni!
Aitouden ihannoinnin lähtökohtana on oletus sielun syvyydet lävistävästä itsetuntemuksesta. Joten onko mahdollista olla aito, jos emme edes osaa arvioida realistisesti jotain niin arkista kuin ajotaitojamme? Ja onko ainainen aitous edes asia, josta kannattaa olla yksinomaan ylpeä?
Mutta entä jos autenttisuus ei tarkoittaisikaan syvän itsensä tuntemisen esittelyä, vaan onkin sen hyväksymistä, että olemme moniulotteisia ja ristiriitaisia? Joskus jonkinlaisia, jossain toisessa tilanteessa ehkä jotain muuta. Se, että käyttäydymme eri tavalla työhaastattelussa kuin ystäväporukan illanvietossa, ei ole aukoton todiste epäaitoudesta, vaan voikin kertoa joustavuudesta ja sosiaalisesta taitavuudesta.
Ehkä todellinen aitous löytyy siitä, että tunnistamme omat vahvuutemme ja epätäydellisyytemme ja haluamme jatkaa itsemme äärelle pysähtymistä. Aidoksi ei tulla yksinomaan itsetuntemuksen kautta, vaan myöntämällä, että emme tunne itseämme vielä täysin. Kenties aito aitous tulee ilmi, kun uskallamme olla samanaikaisesti keskeneräisiä ja silti näkyviä?
Eikä aitous ole jokaisessa tilanteessa vain ja ainoastaan ylistettävää – toisinaan se valitettavasti näkyy lähinnä tekosyynä huonolle käytökselle: ”Minä nyt olen tällainen rehellinen, joka sanon asiat aina suoraan.” Aitous ei ole lupa loukata, satuttaa tai toimia epäasiallisesti. Huono käytös on huonoa käytöstä, vaikka se kuinka haluttaisiin koristella autenttisuuden kultareunuksella.
Aidoimmillaan aitous ei ole suodattamatonta minäkeskeisyyttä, vaan kykyä tiedostaa, mitä olemme itsellemme ja millainen vaikutus meillä on ympärillä oleviin ihmisiin. Aitous, jonka rinnalla kulkevat hienovaraisuus, muiden huomioinen ja tilannetaju, on aina enemmän kuin pelkkä aitous voisi yksinään olla.
Ehkä oleellista ei olekaan olla täysin oma itsensä. Ehkä tärkeintä on oppia kysymään, millainen aito versio itsestäni tekee hyvää sekä minulle että muille?
Tutustu myös Johannan kirjaan 12 väärää ajatusta työelämästä, joka tuulettaa pölyttyneitä käsityksiä työstä ja hyvinvoinnista positiivisen organisaatiopsykologian opeilla.
ADHD ja narsismi voivat joskus näyttää ulospäin hieman samankaltaisilta.
Impulsiivisuus, keskittymisen puute, tunnepurkaukset tai kyvyttömyys kuunnella toista voivat luoda vaikutelman itsekeskeisyydestä.
On kuitenkin tärkeä tietää, että todellisuudessa ADHD ja narsismi kumpuavat kuitenkin täysin eri syistä: ADHD hermoston erityisyydestä ja narsismi persoonallisuuden rakenteellisista ongelmista.
Alla viisi tiivistettyä piirrettä ja kohtaa selityksineen, jotka auttavat erottamaan ADHD:n ja narsismin toisistaan.
1. Impulsiivisuus
ADHD: Toiminta voi tulla ennen ajattelua, eli saatetaan sanoa tai tehdä jotain hetken mielijohteesta ja katumus tulee heti perään.
Tämän taustalla on vaikeus pysähtyä, ei haluttomuus ottaa vastuuta.
Narsismi: Impulsiivisuus liittyy vallan ja hallinnan tarpeeseen. Sanoilla ja teoilla pyritään vaikuttamaan toisiin, eikä katumusta tunneta, koska teko palvelee omaa etua ja narsisti ajattelee, että hänellä on tähän kaikki oikeus.
2. Huomion tarve
ADHD: Huomionhakuisuus kumpuaa hermoston alivirityksestä ja tarpeesta stimulaatioon.
ADHD-ihminen etsii yhteyttä ja merkitystä,ei ihailua tai valtaa sairaalloisella tavalla.
Narsismi: Narsistinen henkilö tarvitsee jatkuvaa ihailua ja vahvistusta pitääkseen sisäisen tyhjyyden kontrollissa/loitolla.
Huomion tarve on verrattavissa hapen saantiin, ilman sitä narsistin olo käy sietämättömäksi.
Tunteet
3. ADHD: Tunteet ovat voimakkaita, aitoja ja nopeasti vaihtuvia.
Tunteet koetaan syvästi ja usein tunnepurkausten jälkeen seuraa häpeä tai katumus.
Narsismi: Tunteet ovat pinnallisia tai feikattuja ja niitä käytetään välineinä toista vastaan tai toista manipuloidakseen.
Näennäinen tunneilmaisu palvelee usein narsistin omien tarkoitusperien läpi ajamista.
4. Empatia
ADHD: Empatia on vahvaa, mutta se ei aina näy, esimerkiksi jos hermosto on ylivirittynyt.
ADHD-ihminen kärsii, jos on loukannut toista ja hän yrittää ymmärtää miten toimia toisin.
Narsismi: Empatia on laskelmoivaa tai puutteellista tai tietoinen päätös (ei huomioi toisen hätää tai vaikeaa tunnetta, vaikka näkee sen).
Narsisti ymmärtää kyllä mitä toinen tuntee, mutta ei kuitenkaan tunnetasolla tunne sitä ja hän voi käyttää tätä tietoa hyväkseen/toista vastaan/oman edun ajamiseen.
5. Erot näkyvät jälkikäteen
ADHD-ihminen osaa katua, pyytää anteeksi ja haluaa ymmärtää miten voisi toimia toisin.
Hän kokee aidosti syyllisyyttä ja häpeää, koska empatia ja moraalitaju ovat vahvat.
Narsistinen ihminen taas puolustautuu, kieltää ja syyttää aina ja kaikesta muita.
Hän ei koe vilpitöntä katumusta, sillä hän ei pysty näkemään itseään ja omaa toimintaansa niin kuin muut ja hänen oma minä ei salli virheellisyyden kokemista.
Lopulta suurin ero ei ole siinä miltä käytös näyttää, vaan siinä mitä tapahtuu käytöksen jälkeen.
Samankaltainen käyttäytyminen ei siis tarkoita samaa selittävää taustasyytä ja jotta ymmärtäisimme paremmin näitä kahta ilmiötä on tärkeä katsoa pintaa syvemmälle.
Lisää tietoa narsismista, terveiden ja satuttavien suhteiden eroista sekä keinoja selviytymiseen ja toipumiseen löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta!
Uneen tuudittavat iltasadut kuljettavat taianomaisen Lapin maisemiin Suvi Teräsniskan lukemana.
Tuutusadun lomassa kuultavat rauhoittavat ASMR-äänet ja Suvi Teräsniskan utuinen hyräily unettavat mukavasti. ASMR-äänet ovat pehmeitä rahinoita, suhinoita, kahinoita ja muita lempeästi värisyttäviä ääniä, jotka tuovat rauhoittavan aistielämyksen keholliseksi kokemuksiksi. Moni saa äänistä helpostusta nukahtamiseen ja myös painaviin tunteisiin.
Millaista taikaa lapsi kuulee ja näkee Lapin luonnossa? Mitä mummo sanoikaan taianomaisista havainnoista? Millainen viesti utuisesti ja unettavasti hyräilevillä unikeijuilla on?
1. Lapin kuu ja unikeijujen tuu-tuu tuo talvisen, taianomaisen Lapin aistillisiksi ja unettaviksi elämyksiksi. Iltasatu opettaa samalla mielentaitoina uteliaisuutta ja havainnointia.
2. Yötön yö ja unikeijujen tuu-tuu ihmettelee valkeaa Lapin yötä ja auttaa nukahtamaan silloinkin, kun luonto sirkuttaa. Iltasatu opettaa samalla mielentaitoina kiitollisuutta.
3. Revontulet ja unikeijujen tuu-tuu ihmettelee revontulien syntyä ja kauneutta talvisissa Lapin maisemissa. Iltasatu käsittelee yksinäisyyden kokemusta, joka voi ilmetä sekä päivällä että nukkumaan mennessä.
4. Pohjantuuli ja unikeijujen tuu-tuu tutkii syksyn tarinaa ja ääniä. Iltasatu opettaa mielentaidoista myötätuntoa kaikkea elävää kohtaan.
Nämä runot ovat sinulle, jolla on juuri nyt vaikeaa. Ne eivät ehkä poista pimeyttä, mutta toivottavasti ainakin houkuttelevat valonsäteitä tai avaavat uusia horisontteja
Isähaava on teema, joka lääkäri, kliininen hahmopsykoterapeutti ja isä Martti Vannaksen mukaan nousee usein esiin vasta pitkän ajan jälkeen. Hän kuvaa sitä Hidasta elämää -podcastissa (jakso 4. Isähaava – hiljainen varjo) haavana, joka on ollut esimerkiksi hänelle itselleen pitkään tiedostamaton ja jonka oireet näkyivät ennemmin yleisenä huonovointisuutena kuin selkeänä syynä.
“Tämä on ollut mulle pitkään tiedostamaton haava. En tiennyt, mistä on kyse.”, Vannas sanoo ja kuvaa kokemusta henkisenä huonovointisuutena ja tuntemuksena, että ”jokin on pielessä”.
Vannaksen mukaan isähaava voi ilmetä ahdistuneisuutena, tunnesäätelyn haasteina ja epämääräisenä kokemuksena siitä, ettei ole omassa elämässään kunnolla mukana: “Voi olla ahdistuneisuutta, tunnesäätelyhaasteita tai olo, että olen ‘out of place’ – en ole minä”, Vannas sanoo ja kuvaa kokemusta kuin olisi oman elämän odotushuoneessa tai oman moottoripyöräni sivuvaunussa.
Keskeistä isähaavassa on se, että sen kohde on usein vaikea paikantaa. Vannas kuvaa omaa pitkää prosessiaan, jossa haava alkaa vasta myöhemmin hahmottua: “Se on ollut pitkä tie – kymmeniä vuosia – siihen pisteeseen, että se on noussut tietoisuuteen, mistä siinä on kyse.”
Onko isähaava psykologinen käsite, kulttuurinen ilmiö vai metafora? Vannas painottaa ennen kaikkea kokemuksellisuutta. “Kokemuksellisuus ehdottomasti. Se, miten me koetaan haava ja mitä se tarkoittaa: oireilu, mitä haava aiheuttaa.” Hän kuitenkin toteaa, että teemassa kulkevat rinnakkain myös psykologinen ja kulttuurinen taso: “Paljon psykologista dynamiikkaa ja eheyttämistä. Ja kulttuurisesti uskon, että isähaava-teema on läsnä eri kulttuureissa eri painoarvoilla.”
Vannas näkee isähaavan usein ylisukupolvisena ketjuna. “Puhutaan ylisukupolvisesta isähaavasta, joka voi olla ties kuinka pitkä.” Vannakselle itselleen henkilökohtainen motivaatio eheytymisessä on ollut erityisesti se, ettei haava siirtyisi eteenpäin omille lapsille: “Minulla on iso motivaatio olla oman haavan kanssa, ettei sitä lakaista pois, vaan voin estää, ettei se mene eteenpäin seuraaville sukupolville.”
Isähaava on siis Vannaksen kuvauksessa sekä henkilökohtainen kokemus että sukupolvien läpi kulkeva jatkumo: haava voidaan tuntea kehossa ja arjessa, vaikka sen juurisyyt olisivat aluksi piilossa.
Kuuntele isähaavaa käsittelevä podcast maksutta Hidasta elämää -sovelluksessa. Kuuntele jakso TÄÄLTÄ.
Oletko huomannut itsessäsi piirteitä tai taipumuksia, joista haluaisit eroon? Toivotko olevasi toisenlainen kuin olet juuri nyt? Meillä kaikilla on puolia tai osia itsessämme, joiden ilmaantuminen voi tuntua epämiellyttävältä. Kuitenkin niihin tutustumalla voimme yllättyä niiden tehtävistä – ja luoda niihin täysin uuden suhteen. Suhteen, joka voi muuttaa käsitystämme itsestämme ja toisista.
Käsityksemme omasta itsestämme ja psyykestämme ymmärretään usein pitkälti monoliittiseksi: yleinen ajatus on, että olemme yksi minä, joka välillä käyttäytyy sopivasti, mutta välillä itsellemmekin täysin poikkeavasti. Amerikkalaisen perheterapeutin Richard Schwartzin kehittämä Internal Family Systems (IFS) -terapia tuo tähän ajatukseen erilaisen näkökulman, joka yhä useammalle resonoi omakohtaisen kokemuksen tasolla. IFS:n mukaan mielemme ei ole monoliitti, vaan olemme monta. Tällä ei viitata psykologiseen häiriöön, vaan arjessakin tunnistettavaan kokemukseen, jossa meissä nousee erilaisia piirteitä eri ihmisten ja tilanteiden yhteydessä. Olemme kotona erilaisia kuin töissä, ja käyttäydymme eri tavalla lastemme kuin ystäviemme kanssa.
Tämän osien vaihtumisen ja erilaisten piirteidemme aktivoitumisen tunnistavat lähes kaikki terapiasuuntaukset. IFS vie tämän kokemuksen vielä askelta pidemmälle: sen sijaan että osat tai piirteet vain tunnistetaan, ne nähdään psyykkisinä olentoina, joilla on samanlaiset tarpeet kuin meillä ihmisilläkin – tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Kun tarkastelemme omia piirteitämme tästä näkökulmasta, saavat haastavatkin tunteemme, kuten viha, raivo tai kateus, uudenlaisen merkityksen. IFS:n mukaan kaikki osat ovat tervetulleita ja ne nähdään osana systeemiä, osana ihmiskokemusta. Kaikki osat pyrkivät suojelemaan systeemiä, vaikka niiden käytös voikin näyttää täysin päinvastaiselta. Monet niistä ovat iältään hyvin varhaisia, ja ne ovat ikään kuin jumissa rooleissaan. Usein, kun osalta kysyy, olisiko jotain muuta mitä se haluaisi tehdä, vastaus on kyllä. Tämä voi muuttaa toimintaamme yllättävillä tavoilla, kun osamme alkavat suunnata huomiotamme uusiin asioihin.
IFS jakaa osat kolmeen eri kategoriaan: järjestäjiin, pelastajiin ja karkotettuihin. Kaksi ensimmäistä ovat suojelevia osia, jotka pyrkivät pitämään karkotetut osat – ne kaikkein haavoittuvimmat tunteet ja kokemukset – piilossa. Järjestäjät ennakoivat tilanteita ja ympäristöä, kuten kontrolliin pyrkivät puolensa tai halu pysyä kunnossa ja terveenä. Pelastajat aktivoituvat silloin, kun järjestäjien keinot eivät enää riitä. Esimerkiksi henkilö, joka tekee pitkiä työviikkoja (järjestäjäosa), saattaa juoda alkoholia runsaasti viikonloppuisin (pelastajaosa). Tämän toiminnan taustalla voi olla tarve suojella jotakin hyvin haavoittuvaa varhaista osaa (karkotettu osa), jonka tunteet eivät ole saaneet tulla esille.
IFS-terapiassa osia lähestytään kiinnostuneesti ja myötätunnolla, jolloin ne voivat itse kertoa itsestään ja lisätä ymmärrystämme omasta käyttäytymisestämme. Lisäksi se auttaa näkemään myös toisen ihmisen käyttäytymisen uudella tavalla. Tämä kaikki voi jo itsessään rauhoittaa systeemiä – ja siten vaikuttaa syvästi elämäämme ja vuorovaikutustilanteisiimme.
…koet olevasi jotenkin vääränlainen ja haluat piilottaa piirteitä, joita pidät heikkouksina tai ”huonoina puolina”
…haluat hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet ja tutustua itseesi syvemmin: myös niihin puoliin, joita et aiemmin ole tullut ajatelleeksi
…haluat ymmärtää, miten kasvatus ja ympäristö ovat vaikuttaneet niihin piirteisiin, jotka koet itsessäsi ”hyvinä” tai ”huonoina”
…haluat pohtia omien tai toisen ”huonojen puolien” positiivisia merkityksiä siten, että se lisää ymmärrystä ja hyväksyntää eikä tuomitsemista
…haluat ymmärtää tuomitsevaa sisäistä puhettasi ja/tai yllättäviä tunnereaktioita joitain ihmisiä kohtaan
…haluat syventää ymmärrystä ja hyväksymistä parisuhteessasi – haluat ymmärtää niitäkin puolia itsessäsi, joita sinun on vaikea paljastaa itsellesi ja muille, mutta ne tuovat sisäistä taakkaa
…huomaat, että sinun on vaikea sietää tietyntyyppisiä ihmisiä, esim töissä tai harrastuksissa
…havaitset ärsyyntyväsi jonkin perheenjäsenen tai ystävän luonteenpiirteestä, jota sinun on vaikea hyväksyä
…haluat oppia näkemään omien vanhempien vaikutuksen asenteisiisi ja merkityksiin, joita annat eri piirteille.
…haluat oppia näkemään syitä konfliktin tai riidan syntymiselle ja oppia löytämään rakentavia siltoja riidan osapuolten välille.
…haluat oppia näkemään elämäsi roolien piirteitä, jotka ehkä ovat käyneet sinulle taakaksi.
…haluat oppia lisää tiimisi tai harrastusporukan jäsenistä ja kehittää parempaa yhteistyötä heidän kanssaan.
Juhlapyhät luovat usein mielikuvan ja odotuksen rauhasta, lämmöstä ja kauniista yhteisistä hetkistä. Narsistisen ihmisen kanssa nuo hetket voivat kuitenkin olla erittäin kuormittavia ja sisältää jännitteitä sekä muuttua äkillisesti jopa konflikti tai kriisitilanteiksi.
Narsistinen persoona saattaa hyvin tyypilliseen tapaansa pyrkiä provosoimaan muita tavalla tai toisella, jotta se mikä vie häneltä huomiota katoaisi ja valokeila palaisi jälleen häneen.
Tämän vuoksi juhlapyhiin on usein hyvä varautua etukäteen luomalla turvasuunnitelma mahdollisten vaikeiden hetkien tueksi.
Alla kolme vinkkiäni, joiden avulla voit suojata hyvinvointiasi ja löytää rauhaa juhlapyhien keskelle.
1. Käy riskitilanteet läpi etukäteen ja varaudu eri skenaarioihin
Narsistisen henkilön käyttäytyminen on usein toistuvaa ja ennakoitavaa: hän saattaa myöhästellä, heitellä loukkaavia kommentteja, hakea huomiota, muuttaa suunitelmia viime hetkellä tai provosoida muita riitelemään keskenään tai hänen kanssaan.
Kun tietää mitä kaikkea voi tapahtua ja kun turvasuunnitelma tähän on jo valmiina, auttaa se sinua ja läheisiäsi selviytymään sekä suojautumaan.
Pohdi etukäteen:
• Mihin keskusteluihin et aio lähteä mukaan?
• Miten toimit, jos hän yrittää provosoida? Mitä sanot tai mitä teet?
• Milloin on oikea hetki poistua tilanteesta?
Kun valmistaudut etukäteen, vaikea tilanne ei pääse yllättämään yhtä voimakkaasti.
2. Pidä kiinni omista rajoistasi myös juhlapyhinä
Juhlapyhinäkään ei tarvitse joustaa omasta hyvinvoinnista tai hylätä omia rajoja.
Päinvastoin, rajat ovat erityisen tärkeitä juuri silloin, kun ympärillä on suuria odotuksia, perinteitä ja paineita.
Raja voi olla esimerkiksi:
• “En jää tilanteeseen, jossa minua puhutellaan epäkunnioittavasti.” Näihin tilanteisiin ei tarvitse myöskään mennä, vaikka kyseessä olisi lähisukulaisia, jos tiedät mitä on luvassa!
• “Lähden kotiin tiettyyn aikaan.”
• “En kommentoi tuota/en ota tuohon kantaa.”
Rajojesi ei tarvitse olla pitkiä selitteleviä puheita. Selkeä lause ja johdonmukainen toiminta riittävät.
Raja ei ole toive tai pyyntö, vaan se on keino suojella itseä, johon sinulla on täysi oikeus vaikka muut eivät sitä hyväksyisikään.
3. Pysy turvassa itsesi kanssa
Juhlapyhät voivat aktivoida narsistisessa persoonassa monia vaikeita tunteita, joita hän ei itsessään tunnista ja joita hänellä ei ole keinoja käsitellä.
Hän voi kärsiä huomion ja kontrollin tunteen menettämisestä, joka taas voi laukaista esimerkiksi vihaa tai raivoa.
Pyri tiedostamaan mitä hänessä tapahtuu, mutta muista, ettei sinun tarvitse yrittää sietää kaikkea.
Voit kuvitella itsesi ympärille kevyen, läpinäkyvän suojakuplan: kuulen, mitä sanot, mutta en ota sitä itseeni. Sanasi menevät ohitseni, kuin sade ikkunaa vasten.
Voit muistuttaa itseäsi:
“Tämä ei kerro minusta. Tämä kertoo hänestä.”
Tuo yksinkertainen lause voi auttaa siinä, että et “huku” toisen käytökseen.
Ja jos nämä keinot eivät auta, niin muistathan, että sinulla on aina lupa lähteä ja poistua, vaikka hän vaatisikin jäämään.
Kaksi yläkouluikäistä poikaa kävelivät kohti lätkätreenejä. Molemmat heistä olivat taitavia pelaajia ja myös yleisesti ottaen urheilullisia. Poikien edessä kulki aavistuksen pulskempi poika, joka pelasi samassa joukkueessa. Hän oli niin ikään matkalla treeneihin.
“Ai säkin oot menossa yrittämään lätkän treenaamista”, toinen pojista huikkasi ilkikurisella äänensävyllä ja sai kaverinsa tirskumaan.
Pulska poika pysähtyi ja veti syvään henkeä. Hän kääntyi taakseen ja totesi tyynesti.
“Joo, niin ajattelin tehdä. Tiedän, että en oo kovin hyvä lätkässä. Osaan esimerkiksi piirtää paljon paremmin. Siinä oon itse asiassa tosi hyvä. Mutta sähän oot lätkässä oikeesti tosi hyvä. En usko, että pääsen koskaan sun tasoiseksi pelaajaksi, mutta jos jaksan yrittää ja treenata, niin varmaan mä johonkin siitä kehityn.”
Poikakaksikko kuunteli monttu auki, kunnes härnääjä avasi sanaisen arkkunsa. Tällä kertaa ystävällisemmällä äänenpainolla.
“No et sä nyt niin surkea ole. Ja ehkä mä voin näyttää sulle pari kikkaa, joista voisi olla sulle apua.”
Siedä tunteita sen sijaan, että ajelehdit niiden vietävänä
Tarina kolmen pojan kohtaamisesta kiteyttää erinomaisesti sosiaalisen älyn voiman. Psykologian tohtorin ja tunneäly-käsitteen lanseeraaneen Daniel Golemanin mukaan kyseessä on korkeimman tason henkinen jujutsu-taito.
Ihminen, joka kykenee kieltäytymään hänelle tarjottavista tunteista ja jopa johdattamaan vastapelurin laskeutumaan omaan tunneilmastoonsa, on henkisen jiujitsun suvereeni mestari.
Tämä mahdollistuu vain sillä, että oppii sietämään esiin nousevia tunneimpulsseja, jotka käskevät reagoimaan.
Arki tarjoilee meille jatkuvalla syötöllä tapahtumia ja kohtaamisia, jotka ovat kuin kipinöitä konfliktille. Saamme odottamattomia tekstiviestejä tai sähköposteja, kahvikuppi kaatuu kiireen keskellä pöydälle, vittumainen työkaveri ei lopeta monologiaan tiimipalaverissa ja kumppani on täyttänyt tiskikoneen taas väärin. Se exäkin näyttää nykyään paljon paremmalta kuin silloin kun se oli vielä nyxä.
Jos emme ole valmiita sietämään tällaisissa tilanteissa esiin tunkevia tunteita, löydämme itsemme toistuvasti tilanteista, joissa sattumat pilaavat päivämme, riidat kuormittavat kehoa ja mieltä, ja se exäkin joutuu toteamaan kiusallisesti puhelimeen, että “sä et voi soittaa mulle enää kolmelta yöllä, meidän suhde on ohi”.
Voimakkain tunne voittaa aina
Mikäli tunneilmpussiin ei reagoi, sen voima heikkenee. Samoin käy myös sille rähjäävälle työkaverille tai kumppanille, jos hän ei saa mesoamiselleen vastakaikua.
Tunteet tarttuvat ja voimakkain tunne voittaa aina.
Henkisen jiujitsun mestari kykenee tarjoamaan tunnerekisterin, johon toinen on halukas astumaan – usein itse sitä tiedostamatta. Kyse ei ole manipuloinnista, vaan päinvastoin, kutsusta keskinäiseen yhteyteen. Siihen tilaan astumista, jossa viestintä ei toimi sanallisen hyökkäyksen käskyttämänä.
Tällöin emme heijasta ja sanota pelkästään omaa mielentilaamme, vaan muokkaamme viestimme myös vastaanottajan mielentilaan sopivaksi.
Siedämme, jotta voimme kutsua toisen lähemmäs itseämme. Aivan kuten esimerkkitapauksen poika teki.
Vaikka jokainen meistä joutuu käymään läpi omat varjoisat polkunsa, on toisen turvallisessa läsnäolossa helpompaa ottaa vastaan elämän vastoinkäymiset tai palata muistoihin, jotka ovat aikoinaan olleet liian suuria ja kipeitä kohdattavaksi.
Seuraavat kolme runoa ovat sinulle, joka kuljet sielun pimeää yötä tietäen, että tällä kertaa et ole yksin:
Keväällä 2024 luovuin kolmannen rikosaiheisen kirjani kustannussopimuksesta.
Ei se helppoa ollut, koska olin saanut päähäni, että haluan olla rikoskirjailija.
Kävi siinä sitten kahta ensimmäistä kirjaa kirjoittaessa ilmi, ettei se ollut yhtään sitä, mitä luulin sen olevan.
Näin toistuvasti painajaisia. Heräsin öisin huutaen. Ilmaantui outoja kipuja. Olin jatkuvasti kipeänä. Lopulta aloin pelätä omia ajatuksianikin.
Sitten eräs ihminen näki minut pitkästä aikaa ja sanoi varovasti, että vaikutti siltä kuin kaikki elämänilo olisi imaistu pois minusta.
Siltä se kieltämättä tuntuikin.
Sen jälkeen tein vaikean päätöksen luopua kirjaprojektista, joka olisi ollut aiheeltaan niin rankka, etten todennäköisesti olisi selvinnyt siitä enää ehjin nahoin.
En kadu pätkääkään, että kirjoitin kaksi ensimmäistä kirjaa. Sainhan kokemuksen siitä, että pystyn ja siitäkin, että kyseisessä genressä en pääse hyödyntämään vahvuuksiani. (Jälkimmäinen oli itse asiassa iso syy sille, miksi kaikki tuntui raskaalta, mutta siitä lisää joskus toiste.)
Ylpein olen kuitenkin siitä, että uskalsin kuunnella itseäni ja luopua. Luopuminen kun on eri asia kuin luovuttaminen.
Suorituskulttuurissa juostaan onnen, meriittien ja menestyksen perässä niin tottumuksesta, että siinä rytäkässä jää joskus huomaamatta, että saattaakin ajautua elämään elämää, joka vie terveyden, mielenterveyden ja muutaman muunkin merkityksellisen asian.
Joskus onkin hyvä pysähtyä kysymään itseltään vaikkapa seuraavaa:
Onko se unelmien duuni, jos on koko ajan aivan pirun väsynyt?
Onko se tosiaan unelmiesi tulevaisuus, jos joudut sen takia vellomaan uupumuksen syövereissä?
Onko se tosiaan unelmiesi koti, jos joudut sen takia venyttämään itseäsi äärirajoillesi, etkä totta puhuen ehdi piipahtaa edes koko asunnossa, koska paiskit koko ajan duunia?
Onko se tosiaan unelmasi, jos se vie terveytesi, mustaa mielesi ja pilaa ihmissuhteesikin siinä samassa?
Unelmien ja tavoitteiden eteen pitää – tietenkin – tehdä töitä ja vaikeitakin asioita. Ei oikein voi odotella tuloksia, jos ei oikein teekään mitään.
Mutta on silläkin rajansa, minkälaista hintaa mistäkin maksaa. Jos kaikki on koko ajan vain pelkkää hampaiden kiristelyä, onko se tosiaan oikean suunta?
Minulle se ei ainakaan ollut.
Oikeastaan olen sitä mieltä, että mikään pirun työ tai edes unelma ei ole sen arvoinen, että sen takia kannattaisi menettää terveytensä tai mielenterveytensä.
Jos homma alkaa lipsahdella siihen suuntaan, mitä jos unelmasta ei välttämättä tarvitsekaan luopua. Ehkä unelmaa tai tapoja lähestyä sitä voi sen sijaan uudelleenmuotoilla.
Jos sanoisin, että onnellisempi loppuelämä odottaa ja häämöttää jossain tulevassa kullanhohtoisena, tekisin karhunpalveluksen. Sitähän me kaikki tietysti toivomme, helpompia, pehmeämpiä ja myötätuntoisempia aikoja – ja kyllähän me niitä olemme myös ansainneet. Samaan aikaan tuossa lauseessa piilee kuitenkin merkittävä virhe.
Onnellisempi loppuelämä ei häämötä tulevaisuudessa!
Sitä joko tehdään, luodaan ja eletään todeksi aktiivisesti tässä ja nyt – tai jos ei, sitä ei välttämättä koskaan tulekaan.
Täyttä elämää
Onnellisempi loppuelämä ei odota mitään, sillä se on täyttä elämää: juuri sellaista kuin elät tänäkin päivänä. Iloineen ja suruineen. Onnellisempi ja huojentavampi loppuelämä ei ole jokin sellainen ajanjakso, josta alkaen vastoinkäymisiä ei enää tulisi ja kaikki tärkeät unelmasi olisivat tulleet toteen. Anna kun selvennän:
Onnellisempi loppuelämä ei ole tapahtumia vaan tietoinen, merkittävä ja käänteentekevä valinta ja kokemus siitä, kuinka nyt kannat itsesi ja työskentelet omat itsesi hyväksi. Niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Onnellisempi loppuelämä on siis sielläkin, missä itket raskasta tapahtumaa, mutta tiedät olevasi turvassa. Niin turvassa, että voit vihdoin kokea tunteesi.
Ja siellä, kun et tiedä tulevaa. Kun et ole varma. Ja silti tunnet että jotain hyvää tästä tulee, kuljet rohkeasti ja uteliaana eteenpäin, annat kaiken muodostua hiljalleen. Oivalluksille suot arvoa ja aikaa etkä vain juokse tukka putkella selviten ja suorittaen.
Onnellisempi uusi oleminen
Onnellisempi uusi oleminen on täynnä erilaisia ääniä, taajuuksia. Tuppaamme olemaan painottuneita tiettyihin asioihin, rutiineihin ja malleihin elää ja ajatella, mutta pitkän päälle se rajoittaa meitä. Kun tilanne on pysähtynyt, energia ei virtaa.
Tie uuteen kasvuun ja elämään löytyy laajentumisesta. On hyvä, että sinussa on sallivuutta, mutta mikäli olet liiankin sallivainen, voi olla aika herätellä sisäistä isääsi, joka muistuttaa sinua unelmistasi. Kannustaa, että pystyt kyllä. Pystyt kaikkeen, mihin vain haluat! Ja samalla kun polkusi kirkastuu, elämääsi palaa se jokin hehku ja merkitys, jonka kanssa kaikki on vain vähän parempaa.
Toisaalta taas henkilöille, jotka suorittavat säntillisesti uraansa (ja usein koko elämäänsä) tekee todella hyvää kääntyä oman sisäisen äidin puoleen. Puuttuuko sinulta lempeys, lämpö? Kenties turva ja luottamus? Täytyykö sinun aina hankkia oikeutus olemisellesi suorittamalla? Miten voisit vähä vähältä alkaa rakastaa itseäsi paremmin, aidommin? Niin että elämästä tulisi taas hauskaa ja kivaa ja vähän jännittävääkin, kuten se vielä lapsena oli.
Haltuun otettavia taajuuksia on mahdollisesti paljon. Se minkä näemme tässä ja nyt ei välttämättä ole kaikki. Oikeat asiat tuppaavat ajautumaan luoksemme hiljalleen – jos vain sallimme. Salliminen ja uskaltaminen ovat avainasemassa, miltei mikä tahansa muutos on lopulta vain päätöksen päässä. Kysymys kuuluukin:
Uskallammeko muuttua – ei toiseksi ihmiseksi vaan entistä enemmän omaksi kokonaiseksi itseksemme? Uskallammeko heittäytyä, vapautua rajoittavista kahleista (jotka eivät muuten palvele ketään)? Pyrimmekö aktiivisesti kohti arvokkaampaa ja merkityksellisempää olemista, vai olemmeko sen sijaan ikuisesti uhreja, tuulen riepoteltavina? Sanommeko itsellemme kyllä?
Niin karulta kuin se kuulostaakin, vastauksia on vain kaksi. Ne ovat kyllä tai ei. Mikä on sinun vastauksesi?
Haluan nyt jakaa sinulle 4 tienviittaa, jotka voivat kiihdyttää kulkuasi, mikäli vastauksesi on kyllä!
Onnellisempi loppuelämäni – täältä tullaan!
1. Oma ääni
Harjoittele oman totuutesi ilmaisua tilanteissa, joissa ennen olet padonnut sisääsi. Yhteys muuttuu aidommaksi ja syvemmäksi – eikä vähiten yhteys omaan itseesi. Joissain ihmissuhteissa tälle ei ole tilaa, mutta silloin se on itsessään tärkeä viesti. Hyväksy epätäydellisyys myös itsessäsi ja näytä se, ei konfliktin kautta vaan vaikka ihan pienelläkin äänellä, herkästi ja haavoittuvaisena. Tärkeintä on, että sinä olet olemassa omana itsenäsi.
2. Tasapainota työ ja lepo
Niin naurettavan helpolta kuin se kuulostaakin, se on kaikkea muuta. Liika työ johtaa suorittamisen ja ylivireyden tilaan, liika lepo merkityksettömyyteen ja alakuloisuuteen. Kaikilla meistä ei ole vapautta tehdä radikaaleja muutoksia arjessaan, jolloin pienet valinnat nousevat entistä merkityksellisemmiksi. Täytätkö vapaa-aikasi erinäisillä ”velvollisuuksilla”? Osaatko ottaa vartin mietiskelylle – ja jos, niin onko sinulla ylipäätään rauhallista omaa paikkaa? Mikäli taas olet ajautunut passiivisuuteen, saatko riittävästi hyvää tunnetta, joka syntyy kun teet niitä asioita joita haluaisitkin tehdä? Merkittävä mittari päivän päätteeksi on tyytyväinen olo. Tyytyväisyys on värähtelytaajuus, jota ei korvaa oikein mikään muu.
3. Palaa elämään
Tanssi, laula. Elä! Itke ja naura. Ties mitkä syyt ovat vetäneet sinua alaspäin. Se on ymmärrettävää ja melko yleistäkin. Silti tarkoitus on, että saisit elämäsi aikana edelleenkin elää, hengittää, juosta, halata ja kohdata. Sen sijaan että vain sijaitsisit, tai mahdollistaisit. Että elämääsi tulisi taas maadoittuneempi ja juurtuneempi taso, poissa ruutujen ääreltä. Sen syvää merkitystä on hankala sanoin kuvata.
4. Vaali itseäsi
Vaali itseäsi enemmän kuin koskaan ennen. Paremmin, syvemmin. Heittäydy itsesi mahdollistajaksi, sparraajaksi, oman itsesi isäksi ja äidiksi. Kun sisäinen tuki on kunnossa, ulkopuolisen tuen merkitys vähenee. Lopulta jokaisen aikuisen on löydettävä tietty vahvuus itsestään ja mikäli vain mahdollista, korvattava itselleen myös menneisyyden menetykset. Kukaan muu ei tule sinua hakemaan kotiovelta sanoen, että tiedän mitä olet kokenut ja tiedän, kuinka raskasta se on ollut. Mutta nyt kuule me lähdetään tekemään sun elämästä ennenkuulumattoman hyvä! Kukaan muu ei näin tule tekemään, paitsi sinä itse.
Sinä, maailman paras sinä!
Joten mitä sanot, lähdetäänkö onnellisempaan loppuelämään nyt vai heti? Kello käy!
❤️ Riikka
Intuitiivisista tulkinnoista ja muista palveluistani voit lukea alta tai täältä.
Kirjoitan tätä tekstiä keho arkana parin päivän takaisesta hieronnasta. Lihaksia kolottaa ja liikkuminen tuntuu epämukavalta. Keho tuntuu olevan enemmän jumissa, kuin hierontaan mennessä.
Miten tähän päädyin?
Yleensä minulla ei ole ongelmia esittää toiveitani hieronnassa käydessäni, mutta menin suorastaan hämilleni, kun uusi hieroja ilmoitti minulle alkuun, että hän ei teekään minulle sitä hierontaa, mitä olin itselleni varannut, vaan jotain muuta. Käydään kuulemma myös koko keho läpi, vaikka halusin hieronnan keskittyvän tietylle alueelle. Erikseen varattu 30min päähieronta, jota olin odottanut, muuttuikin max 10min pään käsittelyksi.
Hieronta ei tuntunut epämiellyttävältä, mutta jäin jälkikäteen miettimään, että en kyllä saanut sitä, mitä olin hakemassa. Sätin jopa itseäni siitä, etten pitänyt puoliani.
Mieleen hiipi kysymys; onko meillä oikeus päättää, miten meitä kosketaan?
Kehollinen itsemääräämisoikeus
Samalla tavalla kun on ihan laissa asti määritelty, että meillä jokaisella on oikeus valita oma uskontomme tai olla valitsematta mitään uskontoa, minusta meille kuuluu oikeus päättää, miten omaa kehoamme kosketetaan ja mihin. On sitten kyse parisuhteesta, harrastuksesta tai hieronnasta.
Kehollinen itsemääräämisoikeus on yleisesti ottaen tunnettu käsite, mutta miten hyvin se oikeasti toteutuu?
Mitä kehollinen itsemääräämisoikeus tarkoittaa?
Oikeus päättää omasta kehostaan – mitä sille tehdään, miten sitä kosketetaan, miten sitä hoidetaan ja miten se saa olla olemassa.
Sisältää oikeuden sanoa ”ei” ja ”kyllä”, suojan pakottamista vastaan sekä vapauden ilmaista omaa kehollisuutta turvallisesti.
Esimerkkejä:
Lapsella on oikeus päättää, haluaako hän halausta
Kaikilla on oikeus päättää, haluaako seksiä vai ei ja myös oikeus muuttaa mieltään
Perheen, ystävien ja pariskuntien kesken näitä kosketukseen liittyviä toiveita toivon mukaan kunnioitetaan tänä päivänä. Lapsia ei enää pakoteta halaamaan etäistä tätiä, jos hän ei halua ja on OK myös sanoa, etten halua, että minuun kosketaan juuri nyt. Näin ainakin ideaalimaailmassa.
Miten sitten, kun menet hierontaan? Päättääkö asiantuntija, eli tässä tapauksessa hieroja, mitä tehdään ja miten, vai onko mielipiteilläsi väliä? Kysytäänkö niitä?
Hyvät ja huonot kokemukset hieronnasta
Pahimpia kokemuksia, joista olen kuullut, liittyvät tilanteisiin, joissa asiakkaan toiveita ei ole otettu huomioon – vaikka niitä olisi toistuvasti ilmaistu. Esimerkiksi käytetty voima on ollut liian kovaa, vaikka asiakas on pyytänyt keventämään, tai hieroja on koskenut asiakasta tavalla, joka on tuntunut sopimattomalta. Samaan kategoriaan kuuluu mielestäni myös se, että hieroja räplää puhelintaan hoidon aikana. Tällaisessa tilanteessa ei synny tunnetta siitä, että asiakasta arvostettaisiin, hän on vaan keho, jota hoidetaan liukuhihnatekniikalla.
Parhaimpia kokemuksia hieronnasta ovat ne, joissa asiakas on sanonut hoidon tuntuneen siltä, että kosketus on ollut tietoista läsnäoloa, turvan välittämistä ja yhteyttä. Että hieroja on ollut niin samalla aaltopituudella, että hoito on ollut juuri sitä, mitä asiakas on toivonutkin – ihan kuin hieroja olisi telepaattisesti tiennyt, mitä tehdä.
Todellisuudessa kyse ei ole taikavoimista, vaan siitä, että hieroja on ennen kosketuksen aloittamista kysynyt:
minkälaisesta hieronnasta asiakas pitää
mille alueelle hän toivoo kosketusta
millä syvyydellä hoito saa tapahtua
Harvalla meistä on telepaattisia kykyjä, mutta kuuntelemalla ja sopimalla päästään usein juuri siihen, mitä asiakas toivoo hieronnalta.
Oikeus valita on erityisen tärkeää traumainformoidussa työssä
Satuttavaa kosketusta läpi käyneet ovat oma ryhmänsä, joka kokemukseni mukaan tarvitsevat entistä enemmän kontrollia sen suhteen, mitä tapahtuu hieronnan aikana. Heille kosketus voi kantaa mukanaan muistoja, tuntemuksia tai varuillaan oloa, joita ulkopuolinen ei aina näe. Siksi on erityisen tärkeää, että he saavat itse määrittää, mitä tehdään, miten ja milloin.
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakas saa sanoa “ei” ilman selittelyjä, muuttaa mieltään kesken hoidon, pyytää taukoa tarvittaessa ja ennen kaikkea tulla kuulluksi ja uskotuksi. Se on myös sitä, että mitään ei tapahdu oletuksena vaan, että asioista sovitaan erikseen jokaisen asiakkaan kanssa.
Kehollinen itsemääräämisoikeus on keskeinen osa traumainformoitua työotetta ja turvallisen tilan rakentamista ja läsnä jokaisessa asiakaskontaktissa omalla vastaanotollani, mutta tämä ei valitettavasti päde, jokaisessa hierontapaikassa.
Oikeus valita, miten meitä kosketetaan, ei ole vain asiakkaan mukavuuden vuoksi. Se on turvan, arvostuksen ja aidon toipumisen ehto.
Kun asiakas saa itse määrittää, miten häntä hoidetaan, hän ei ole vain hoidettavana – hän on aktiivinen toimija omassa toipumisessaan.
Mitä, jos esitettyjä toiveita ei oteta huomioon?
Mitä voit tehdä asiakkaana, jos hieronta ei tunnu oikealta?
Kerro, että kaipaat muutosta. Pyri olemaan mahdollisimman selkeä, esim. “Tuo paine on liikaa alaselässä. Voisitko keventää?”
Jos kosketukseen ei tule muutosta, toista itseäsi, on mahdollista, että hierojasi ei kuullut kunnolla
Tarvittaessa keskeytä hieronta
Miksi meidän olisi tyydyttävä sellaiseen kosketukseen, joka ei tunnu meistä miellyttävältä? Ammattitaitoinen hieroja osaa muokata otteitaan toiveidesi mukaan ja tekee sen myös mielellään.
Mikä sitten on miellyttävä kosketus? Se kuuluu minusta jokaiselle meistä itse määrittää. Jotkut tykkää kevyestä hipsutuksesta ja jotkut kunnon karhunhalauksista. Ihan samalla tavalla kuin jotkut nauttivat napakasta urheiluhieronnasta ja jotkut hellemmistä otteista ja klassisesta hieronnasta. Kumpikaan näistä ei ole väärin. Jokainen omalla tavallaan.
Se kuitenkaan ei ole oikein, että joku toinen määrittelee, minkälaista kosketusta me saamme meidän puolesta, ilman että meillä on siinä sananvaltaa.
Mitä voit hierojana tehdä, jotta asiakas kokee olonsa turvalliseksi ja kuulluksi?
Kysy minkälaisista otteista asiakas pitää, ENNEN kuin aloitat ja pidä läpi hoidon otteesi sen mukaisina, mitä on sovittu
Pyydä asiakasta ilmoittamaan sinulle hieronnan aikana, mikäli jokin asia ei tunnu hyvälle
Tarkista hoidon alkupuolella onko paine ja käsittelytapa asiakkaan mieleen – muuta tarvittaessa
Kehollinen itsemääräämisoikeus ei ole vain käsite – se on käytännön tekoja, kuuntelemista ja kunnioitusta. Jokaisella on oikeus tulla kosketetuksi tavalla, joka tuntuu hyvältä, turvalliselta ja omalta.
Oikeus valita, miten meitä kosketaan on ihmisoikeus. Piste.
