Isähaava on teema, joka lääkäri, kliininen hahmopsykoterapeutti ja isä Martti Vannaksen mukaan nousee usein esiin vasta pitkän ajan jälkeen. Hän kuvaa sitä Hidasta elämää -podcastissa (jakso 4. Isähaava – hiljainen varjo) haavana, joka on ollut esimerkiksi hänelle itselleen pitkään tiedostamaton ja jonka oireet näkyivät ennemmin yleisenä huonovointisuutena kuin selkeänä syynä.
“Tämä on ollut mulle pitkään tiedostamaton haava. En tiennyt, mistä on kyse.”, Vannas sanoo ja kuvaa kokemusta henkisenä huonovointisuutena ja tuntemuksena, että ”jokin on pielessä”.
Vannaksen mukaan isähaava voi ilmetä ahdistuneisuutena, tunnesäätelyn haasteina ja epämääräisenä kokemuksena siitä, ettei ole omassa elämässään kunnolla mukana: “Voi olla ahdistuneisuutta, tunnesäätelyhaasteita tai olo, että olen ‘out of place’ – en ole minä”, Vannas sanoo ja kuvaa kokemusta kuin olisi oman elämän odotushuoneessa tai oman moottoripyöräni sivuvaunussa.
Keskeistä isähaavassa on se, että sen kohde on usein vaikea paikantaa. Vannas kuvaa omaa pitkää prosessiaan, jossa haava alkaa vasta myöhemmin hahmottua: “Se on ollut pitkä tie – kymmeniä vuosia – siihen pisteeseen, että se on noussut tietoisuuteen, mistä siinä on kyse.”
Onko isähaava psykologinen käsite, kulttuurinen ilmiö vai metafora? Vannas painottaa ennen kaikkea kokemuksellisuutta. “Kokemuksellisuus ehdottomasti. Se, miten me koetaan haava ja mitä se tarkoittaa: oireilu, mitä haava aiheuttaa.” Hän kuitenkin toteaa, että teemassa kulkevat rinnakkain myös psykologinen ja kulttuurinen taso: “Paljon psykologista dynamiikkaa ja eheyttämistä. Ja kulttuurisesti uskon, että isähaava-teema on läsnä eri kulttuureissa eri painoarvoilla.”
Vannas näkee isähaavan usein ylisukupolvisena ketjuna. “Puhutaan ylisukupolvisesta isähaavasta, joka voi olla ties kuinka pitkä.” Vannakselle itselleen henkilökohtainen motivaatio eheytymisessä on ollut erityisesti se, ettei haava siirtyisi eteenpäin omille lapsille: “Minulla on iso motivaatio olla oman haavan kanssa, ettei sitä lakaista pois, vaan voin estää, ettei se mene eteenpäin seuraaville sukupolville.”
Isähaava on siis Vannaksen kuvauksessa sekä henkilökohtainen kokemus että sukupolvien läpi kulkeva jatkumo: haava voidaan tuntea kehossa ja arjessa, vaikka sen juurisyyt olisivat aluksi piilossa.
