Sivu 159 – Hidasta elämää

10 asiaa, jotka auttavat selviytymään, vaikka elämä romahtaisi – Onko sinullakin jokin näistä vahvuuksista?

Mainosyhteistyö Tammen kanssa.

Suomen talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi kahtena vuonna peräkkäin valittu Anne Brunila (s. 1957) on tehnyt upean uran Suomen talouselämän huipulla asiantuntija- ja johtotehtävissä Suomen Pankissa ja Euroopan komissiossa, Valtiovarainministeriössä, Metsäteollisuudessa ja Fortumissa. Viime vuodet hän on toiminut suurten suomalaisten pörssiyritysten hallituksissa ja muissa luottamustehtävissä. Kuka olisi uskonut – Muistikuvia (Tammi, 2020) on hänen tarinansa.

Mikä tekee ihmisestä selviytyjän – silloinkin, kun koko elämä tuntuu romahtavan ja olo on yksinäinen ja masentunut?

Anne Brunilan ja Johanna Venhon Kuka olisi uskonut – Muistikuvia (Tammi, 2020) kertoo Anne Brunilan tarinan ujosta introvertistä jännittäjätytöstä ja huijarisyndroomasta kärsivästä nuoresta naisesta Suomen talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Se kertoo myös traagisen vuosisadan rakkaustarinan, jossa Brunila joutui mielenterveysongelmista kärsivän puolisonsa raa’an parisuhdeväkivallan uhriksi, ja hänestä tuli vauvana vammautuneen lapsen yksinhuoltaja.

Nämä 10 asiaa ovat auttaneet häntä selviytymään elämässään. Lainaukset on poimittu kirjasta Kuka olisi uskonut – Muistikuvia (Tammi, 2020)

1. Lapsuuden vahva esikuva

”Ihailin Tyyne-tätiä. Hän oli minulle esikuva: rohkea oman tiensä kulkija, ennakkoluuloton, positiivinen ihminen, joka ei vaikeuksiaan juuri valittanut. Hän lupasi aina auttaa kaikkia – paitsi ei ”komunisteja”, niitä hän ei auttaisi. Satavuotispäivillään Tyyne-täti sanoi minulle: ”Muista, Anne, että en ole koskaan ollut sairas, olen vain mennyt rikki.” Hänellä oli viimeisinä vuosinaan pahoja selkävaivoja, koska hänen selkärankansa oli painunut kasaan. Hän leipoi ja teki pikkuleipiä vielä 95-vuotiaana juhliin, koska ”muuten sormet eivät heilu”. Hänellä oli asennetta!”

2. Usko siihen, että kaikella on jokin tarkoitus

”Buddhalaisen elämänfilosofiani ansiosta minulla oli ja on edelleen syvä luottamus siihen, että tapahtumilla on aina jokin tarkoitus, vaikka en sitä sillä hetkellä ymmärtäisikään.” — ”Jos minulla ei olisi ollut niin vahvaa buddhalaista käsitystä karman laista ja sen oikeudenmukaisuudesta ja väistämättömyydestä, en olisi varmasti pystynyt lopulta hyväksymään ja kestämään kaikkea tapahtunutta.”

3. Rakkaus omaan lapseen

”Oskari on elämäni rakkain ihminen, hän on minulle suuri lahja. Hän on ollut ja on edelleen paras opettajani elämässä. Hänen kauttaan olen aidosti ja syvällisesti kyennyt oivaltamaan, ettei onnellisuus riipu ulkoisista olosuhteista, hyvästä koulutuksesta, ammatista, perheestä, asemasta tai varakkuudesta. Onnellisuus on sisäistä iloa.”

4. Kokemus siitä, että omiin kykyihin uskotaan

”Eräänä päivänä työhuoneeni oveen koputettiin. Sisään astui Bengt Holmström, Suomen kansainvälisesti arvostetuin taloustieteen professori, joka oli luonut uraa Amerikassa MIT:n professorina ja joka muutama vuosi sitten sai taloustieteen Nobel-palkinnon. Hän esiintyi vaatimattomasti ja kysyi varovasti, saisiko hetken häiritä minua. Hän oli lukenut erään tutkimuspaperini ja halusi tulla keskustelemaan siitä kanssani.

– – – Toivuttuani alkujärkytyksestä meillä oli erittäin antoisa keskustelu. Bengtin käynti rohkaisi minua todella paljon, ja sen muisteleminen auttoi minut jatkossa monesta vaikeasta paikasta eteenpäin. Hän oli uskonut kykyihini! Tällä kohtaamisella oli minulle valtava merkitys.”

5. Sen hyväksyminen, että aina ei voi onnistua

”Sain kutsun Italian keskuspankin järjestämään kansainvälisen seminaariin Perugiaan ja tarkoitukseni oli esitellä siellä vastavalmistuneen tutkimuksen tuloksia. Paineet olivat kovat ja halusin suoriutua esityksestäni erinomaisesti, jotta läheiset työtoverini komissiossa voisivat olla tyytyväisiä.

Mutta kun yrittää liikaa, niin huonostihan siinä käy. Sekosin täydellisesti kesken esitykseni, sopertelin jotain käsittämätöntä enkä saanut itseäni kasattua. Päässä sumeni, eikä mieleen tullut ainuttakaan järkevää ajatusta. Tunsin romahtavani. Lopulta en voinut muuta kuin tunnustaa, etten pysty jatkamaan, ja lopetin esitykseni siihen. Häpesin silmät päästäni ja toivoin maan nielaisevan minut, jotta katoaisin lopullisesti. Sellaisen fiaskon jälkeen tuntui mahdottomalta enää jatkaa seminaarissa.

Merkillistä kyllä, tämän epäonnistumisen jälkeen minua kouluajoista asti vaivannut esiintymispelko katosi. Olin selvinnyt tästäkin tilanteesta hengissä, eikä kamalampaa enää voinut mielestäni tapahtua. Ymmärsin ja hyväksyin sen, että aina ei voi onnistua eikä epäonnistumisesta aiheutuvaan häpeään kuole.”

6. Meditaatioharjoitukset

”Poikani lisäksi tärkein perusta jaksamiselleni on tullut buddhalaisesta elämänfilosofiasta ja meditaatioharjoituksista. Ne ovat kantaneet, vaikka kiivaimpina työvuosina en pystynytkään meditoimaan säännöllisesti enkä käymään henkisissä opetuksissa. Näin jälkikäteen näen selvästi, miten olisin ollut paljon parempi johtaja ja ihminen, jos olisin kyennyt pitämään meditaation jatkuvasti osana jokapäiväistä elämääni, niin kuin se on nyt.”

7. Muutoksen hyväksyminen

”Niin kauan kuin muistan, olen kokenut maailman alati muuttuvana paikkana, jossa ei ole mitään pysyvää. Elämäni on ollut täynnä muuttoja asuinpaikasta ja työtehtävästä toiseen, eikä yksityiselämänikään ole ollut kovin stabiilia. Muutokset on ollut helppo hyväksyä, koska olen jo varhain ymmärtänyt, ettei onnellisuus synny ulkoisista seikoista. Tietyt asuinpaikat, merkittävät asemat tai roolit yhteiskunnassa eivät tuo ihmiselle turvaa, koska ne voi menettää milloin tahansa.”

8. Lapsuuden kannustava kasvuympäristö

”En ole jäänyt miettimään, selviänkö tai pystynkö. Jälkikäteen olen tosin voinut tukka pystyssä kauhistella, miten uskalsinkin! Mistä tämä kummallinen rohkeuteni on peräisin? Olenhan toisaalta ollut luonteeltani arka ja ujo. En ole myöskään erityisen ulospäinsuuntautunut vaan pikemminkin introvertti. Yksi mahdollinen selitys saattaa piillä lapsuuden kasvuympäristössä. Meillä ei helposti annettu periksi vaikeuksien edessä ja luotettiin omiin kykyihin, toisinaan vähän liikaakin.”

– – – ”Minäkin olen epävarmuudestani huolimatta pohjimmiltani luottanut aina siihen, että pärjään. Olen ollut valmis ponnistelemaan ja opettelemaan uusia taitoja, kun niitä on tarvittu. En luovuta helposti, vaan olen sinnikäs”

9. Luottamus elämään

”Olen myös aina luottanut siihen, että elämä kantaa: mitä tahansa tapahtuukin, se menee juuri niin hyvin kuin voi mennä, ja kaikesta selviää jotenkin.”

10. Armollisuus itseä kohtaan

”Koen, että on tärkeää olla armollinen itselleen ja hyväksyä, ettei aina voi onnistua ja että on huonoja päiviä. Tätä olen elämäni varrella joutunut opettelemaan: jos epäonnistuu tai asiat eivät suju hyvin, ei pidä jäädä liikoja harmittelemaan, vaan on päästettävä irti menneestä ja mentävä eteenpäin elämässä. Virheissä rypeminen ei paranna tilannetta, erehdyksistä voi vain parhaassa tapauksessa yrittää ottaa opikseen.”

Anne Brunilan tarinan kankaanpääläisen työläisperheen tytöstä Suomen talouselämän vaikuttavimmaksi naiseksi voi kuunnella äänikirjana esimerkiksi täällä.

7 tapaa lopettaa vastustaminen – vältä (harmillisen yleistä) keinoa 1!

On ainakin 7 tapaa lopettaa vastustaminen, mutta joskus emme muista niistä tuon taivaallista, vaan jatkamme vain kiristelyä!

Vastustaminen on kaiken kärsimyksen alku, kaikkihan sen tietävät.

”Hyväksy tämän hetken sellaisena kuin se on, niin koet tasapainoa.” saat neuvoksi.

”Niinpä, tosi hyvä idea.” ajattelet ja pyöräytät silmiäsi. Se ei nyt vaan tunnu onnistuvan!

Työpäivä on rasittava, ja joudut tekemään ylitöitä juuri sen verran, että kaikki muu päivän aikataulussa kiristyy rasittaviin mittasuhteisiin. Ryntäät kauppaan, bussiin, hakemaan lapsia, tekemään ruokaa, mihin nyt ryntäätkin.

Kaiken lisäksi alkaa sataa, ja se tuntuu olevan aivan konkreettisesti viimeinen pisara tässä sotkussa. Stressin tunne on aikaa sitten vaihtunut ärtymykseen ja lähentelee jo vihaa. Miksi mikään ei tänään toimi?

Jossain vaiheessa vastustaminen muuttuu rasitteesta turvaksi.

Mieli vahvistaa kokemustaan, joten kärsimyksestä tulee bingo: rasittava ohikulkija bongattu! Autoilija, joka törttöilee lähelläsi – bingo! Vesipisara, joka valuu hiuksiasi pitkin ikävän kylmästi naamallesi – BINGO!

Mitä enemmän samoja merkkejä näet tässä tilanteessa, sitä selkeämmältä kaikki näyttää! Jätät siis näkemättä neutraalit tai hyvät asiat – et välttämättä tahallasi. Mieli on vain ohjelmoitunut tehtäväänsä – se bongaa systemaattisesti kaiken tämän hetkistä tunnelmaa tukevan tiedon.

Kun olet enemmän läsnä (ihan jo vaikka vähemmän väsynyt ja nälkäinen!), pystyt havainnoimaan maailmaa huomattavasti neutraalimmin. Silloin mieli ei hae vahvistusta vastustamiselle, vaan voi havainnoida myös negatiivisilta tuntuvia asioita tarttumatta niihin.

Mihin vastustaminen sitten loppuu?

Siihen, että purat kaikki päivän rasitukset raivoamalla läheisellesi (huonoin vaihtoehto, joka saattaa myös johtaa vastustamisen jatkumiseen rasittavan riidan muodossa)
Siihen, että alat lopulta itkeä (hyvä juttu – kyyneleet purkavat stressihormoneja)
Lapsesi, ystäväsi tai kumppanisi halaukseen (kirjoitin lapset ensimmäiseksi, sillä he lähestyvät yleensä kädet ojossa rasittunuttakin vanhempaa)
Ystävälliseen kohtaamiseen jossain satunnaisessa tilanteessa vaikkapa kaupan kassalla (sydämesi herää ihmeellisen helposti silloin, kun joku on sinulle vilpittömän ystävällinen)
Muistat, että tämä ohimenevä hetki sateessa ei ole sinun elämäsi (tiedät varmaan sen houkuttelevan ajatuksen: ”Minun elämäni on juuri tällaista, aina juuri tällaista roskaa tapahtuu juuri mulle!”) vaan juuri sitä – ohimenevä hetki
Alat nauraa sille, miten höpsöjä asioita huomaat vastustavasi
Siihen, että hengität syvään ja laskeudut ajatuksistasi sydämesi sisäiseen rauhaan.

Jokainen meistä tietysti toivoo, että vastustaminen loppuisi aina jollain kauniilla, harmonisella tavalla. Valitettavasti niin ei aina käy, ja se on osa elämää. Voi olla houkuttelevaa vastustaa sitäkin, että emme aina onnistu toimimaan kuten haluamme, mutta sepäs vasta onkin hyödytöntä.

Omasta hyvinvoinnistasi huolehtiminen luo sinulle hyvät edellytykset elää tasapainoisesti. Pidä siis huolta itsestäsi! <3

Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi nyt paketissa – löydät ne tästä.

Kaikki on hyvin – riippumatta siitä miten kaikki on

Mainosyhteistyö Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Saku Tuominen on koulutusalan yrittäjä, ravintoloitsija ja tietokirjailija. Juuri ilmestynyt Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on (Otava, 2020) on hänen 14. kirjansa.

Marraskuinen ilta New Yorkissa, vuosi on 2015. Istun The New Yorker -lehden seminaarissa vanhassa elokuvateatterissa Greenwich Villagessa. Lavalla on yksi maailman legendaarisimmista koripallovalmentajista, 11 NBA-mestaruutta voittanut Phil Jackson. Urheilupiireissä mies tunnetaan nimellä Zen Master, koska hän opettanut lajin suurimmat tähdet Michael Jordanista Scottie Pippeniin meditoimaan.

Hienon luennon päätteeksi hän lupaa vastata vartin ajan yleisön kysymyksiin. Ihmiset ryntäävät käytävillä olevien mikrofonien taakse. Viimeisenä ääneen pääsee arviolta 70-vuotias nainen. Hän kysyy, mikä on pitkän uran tärkein oppi valmentamisesta. Pidän kysymystä hieman kornina, kunnes kuulen vastauksen.

”Itse asiassa olen miettinyt tätä paljon ja ohjeeni liittyy paitsi valmentamiseen, myös opettamiseen ja vanhemmuuteen. Se kuuluu näin. Always recognize a coachable moment. Lyhyen tauon jälkeen Jackson jatkaa. ”Riippumatta siitä, olemmeko valmentajia, opettajia tai vanhempia, yritämme hampaat irvessä auttaa ja antaa neuvoja, mutta 95% menee kuuroille korville. Ainoa poikkeus on se, kun jotain yllättävää, ja usein ei-toivottua tapahtuu. Silloin ihminen on auki ja muutos voi tapahtua hetkessä.”

Mitä enemmän olen ihmisen oppimista tutkinut, sitä enemmän ajatuksesta pidän. Ei vähiten siksi, että se muutti oman pandemia-aikani. Kun korona iski ja ”kaikki” muuttui alkuvuodesta, ensimmäinen reaktioni oli hämmennys. Mitä tämä tarkoittaa yrityksilleni, läheisilleni, suunnitelmilleni, elämälleni? Mutta hetkellisen epävarmuuden jälkeen seuraava ajatus oli zen master Jacksonin.

Jos tämä ei ole coachable moment, mikä sitten?

Päätin etten anna hyvän kriisin mennä hukkaan. Päätin, että se ihminen joka tulee tästä ulos on parempi versio itsestäni. Aloin suhtautua kaikkeen, vaikeaankin, oppimiskokemuksena.

It is what it is.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin voin todeta, että vuosi on ylittänyt odotukseni, jopa siinä määrin että minulla ei ole vielä valtavaa kiirettä palata takaisin ”normaaliin”, ainakaan siihen normaaliin, millaisena maailma minulle aiemmin näyttäytyi.

Esa Saarisella on hieno termi, ”uomakipitys”. Olen opiskellut erilaisia hyvän elämän taitoja vuosikausia. Nyt huomaan tehneeni sen ikkunat kiinni tai korkeintaan raollaan, uomissani kipittäen. Ottaneeni liian monet asiat paitsi itsestäänselvyyksinä, myös annettuina.

Tänään hymyilen itselleni. Mielipiteeni – sekä niiden määrä että voimakkuus – ovat alkaneet puolittua, mustavalkoinen on alkanut näyttäytyä väreissä, varmuudet ovat vaihtuneet kyseenalaistamiseen. Tietämisen sijaan suustani tulee yhä useammin ”ehkä” tai ”ei hajuakaan.”

Olen opiskellut hyväksymisen taitoa ja empatiaa, mielenrauhaa ja meditointia uudella avoimuudella. Olen pitänyt pitkiä taukoja, nukkunut hyvin, tehnyt hieman vähemmän mutta paljon paremmin. Ajatellut ajatteluani ja keskittynyt kuulemaan ja näkemään kirkkaasti.

Tietenkään kaikki ei ole ongelmatonta. Hyvää hetkeä seuraa usein huono ja haasteet ovat edelleen suuria, mutta kuka väitti, että kaiken pitäisikään olla helppoa? Olisiko se edes elämä, jonka haluan? Aiemmin ajattelin, että kun mielessäni on pilvistä, olemalla oikein taitava kykenen ajattelemaan sen aurinkoiseksi. Nyt olen armollisempi. Kun on aurinkoista, olen kiitollinen siitä hyväksyen, ettei pouta loputtomiin kestä. Joskus sataa ja joskus paistaa. Joskus tulee helle, joskus halla.

Kun tämän hyväksyy, kaikki on hyvin. Riippumatta siitä, miten kaikki on.

Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on -kirjan löydät Suomalainen.comista.

Katso Saku Tuomisen haastattelu:

Kun opettelin olemaan yksin, en enää tuntenut yksinäisyyttä – Tätä keinoa käytin päästäkseni turvalliseen yksinoloon

Iso oivallus yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta syntyi minulle, kun muutin asumaan Pohjois-Norjaan. Otin aikalisän elämässä ja lähdin seikkailulle pieneen kalastajakylään työskentelemään kalastajanapulaisena. Kylässä asui vain muutama kymmen ihmistä ja hyppäsin näin maailmaan, jossa elämäni rauhoittui kerralla hyvin hiljaiseksi. Taakse jäivät ihmisten suhina Suomessa ja arjen oravanpyörät.

Kun on hiljaa, alkaakin yhtäkkiä kuulla kovaa. Hiljaisuus pistää kohtaamaan itsensä silmästä silmään, eikä piiloon pääse. Kalastajakylässä vietin paljon aikaa yksin pienessä kalastusmökissä, jossa asuin. Keskellä kaikkea tuota hiljaisuutta jouduin tekemään tarkkoja havaintoja itsestäni. Kun muita ei ollut ympärilläni, huomasin, miten paljon olin elämässäni hakenut hyväksyntää toisilta ihmisiltä. Tajusin tarvitsevani toisia ihmisiä määrittämään minulle paikan maailmassa – heidän katseensa vahvistavat, että kuulun joukkoon ja tulen hyväksytyksi.

Olen aina ollut sosiaalisesti lahjakas ja se on monella tapaa etuni. Ollessani yksin Kalastajakylässä ymmärsin, että sosiaalisuuteni on ollut myös keino pyrkiä pois peloista ja välttää yksinäisyyttä. Oivalsin, että olinkin rakentanut yksinäisyyden suojaksi strategian, jolla pyrin poistamaan ulkopuolisuuden ja kuulumattomuuden kokemusta sekä hylätyksi tulemisen pelkoani. Mitä enemmän ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä olin elämässäni kokenut, sitä sosiaalisemmaksi olin muuttunut ja hakenut ihmisiä ympärilleni. Todellisuudessa tuo strategia ei kuitenkaan yleensä ollut toiminut, vaan se oli sysännyt minut vain syvemmälle yksinäisyyteen – toiset ihmiset eivät välttämättä poistakaan yksinäisyyttäni.

Kalastajakylässä huomasin, että yksinolo sopii minulle paremmin kuin olin aiemmin ajatellut, sillä en ollut antanut itselleni siihen tätä ennen kunnolla lupaa.

Olin aina ajatellut, että jäädessäni yksin muutun automaattisesti yksinäiseksi. Mutta ehkä tuon oletuksen sijaan olisikin tärkeämpää kysyä itseltään: Millaisen yhteyden voin löytää yksin ja itsestäni?

Jokaisen ihmisen on osattava olla yksin, ja joskus sitä täytyy jopa opetella. Haemme niin helposti täyttymystä toisista ja turrutusta pelottaville ajatuksille kaikenlaisesta kiireestä. Mutta voidakseen olla vapaa, on osattava kohdata itsensä kaiken hiljaisuuden keskellä ja löydettävä yhteys itseen. Vain sitten voi löytää yhteyden myös toisiin.

Kuvassa olen minä ensimmäisenä päivänä työssäni kalastajanapulaisena.

Yksinäisyydessä kyse on tunteesta. Yksinolo ei automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä. Yksinäisyyden ja yksin olemisen ero on siinä, kuinka yksin olemisen kokee: onko tilanne oma valinta vai ei. Yksinäisyys on lohduttomaksi muuttuvaa kaipausta, kuulumattomuutta ja yhteyden puutetta, josta ei tunne pääsevän pois ja joka ei täyty millään. Yksin oleminen puolestaan on vapautta: kokemus yhteydestä itseen ja muihin, vaikka olisikin vailla seuraa. Se on tunnetta siitä, että hallitsee omaa kokemustaan ja voi milloin tahansa palata läsnäoloon toisten kanssa.

Kun osaa olla yksin, ei pelkää yksinäisyyttä ja huomaa, ettei tarvitse toista täyttämään tyhjyyttä. Toisten ihmisten tehtävä on täydentää kokonaisuutta, ei paikata puuttuvaa.

Kalastajakylässä pienestä kotimökistäni syntyi minulle turvapaikka, sallivan ilmapiirin areena, jossa koin yksinolon vapauden ja yhteyden. Mökissäni olin turvassa, vaikka yksin: keskityin tuntemaan yhteyden yksin ollessani ja asennoitumaan sen suuntaan. Tuossa tilassa en tarrautunut tunteisiini, vaan osasin nähdä ne itsestäni irrallisina. Keskityin kuuntelemaan ja välittämään itsestäni ja opin tunnistamaan omat tarpeeni.

Rakensin itselleni ajatuksen turvapaikasta, työkalun, jota olen käyttänyt sen jälkeen usein yksinäisyyden tunteen ilmetessä. Opettelin palauttamaan itseni tuohon turvan tunteeseen, jota koin ollessani yksin Norjassa. Rakensin asuinmökistäni itselleni mielikuvan: painoin mieleeni jokaisen kulman ja tallensin tuon tilan sisään tunteen vapaudesta ja rauhasta. Tästä tunteesta ja tilasta rakensin itselleni mieleen turvapaikan, johon voin milloin tahansa myöhemminkin vetäytyä mielikuvissani turvalliseen yksinoloon.

Haluan jakaa tämän työkalun kanssasi; ehkä sinäkin voisit hyödyntää sitä.

Työkalu: Turvapaikka

Kaikilla meistä on jokin, edes pieni ja häilyvä kokemus jostain paikasta tai hetkestä, jossa on kokenut olevansa turvassa. Onpa siinä ollut yksin tai jonkun toisen seurassa, olennaisia ovat yhteyden ja turvan tunteet, jotka tuossa hetkessä on kokenut. Niistä voi muodostaa itselleen ajatuksen turvapaikasta.

Ota rauhallinen aika ja paikka. Laita puhelin ja kaikki muut huomiotasi vievät asiat hetkeksi syrjään. Hengitä. Lähde mielikuvitusmatkalle. Jos olet visuaalinen ihminen, voit myös piirtää itsellesi aikajanan ja hahmottaa sieltä elämäsi eri vaiheita ja paikkoja. Mene mielikuvissasi paikkaan ja aikaan, jossa olet kokenut olevasi turvassa. Koeta rakentaa siitä mieleesi mahdollisimman täydellinen kuva. Ota käyttöön kaikki aistit ja käy läpi tuon paikan pienimmätkin yksityiskohdat.

Voit hahmottaa tästä kuvan vain joko mieleesi, tai piirtää/askarrella sellaisen. Voit myös käyttää olemassa olevaa valokuvaa ja vaikka kehystää sen itsellesi. Kuvaan palaamalla mielessäsi tai sitä katsomalla fyysisesti voit aina palata turvapaikkaasi.

Jos et millään löydä muistoistasi tällaista paikkaa, nyt on mahdollisuus luoda se itse. Mene mielikuvitusmatkalle ja piirrä mieleesi mahdollisimman tarkka kuva unelmiesi paikasta, jossa tunnet yksin olon ihanuuden ja vapauden. Sen jälkeen piirrä, leikkaa lehdestä, askartele, valokuvaa – mitä ikinä – ja tuo eläväksi kuva tuosta paikasta.

Voit myös käyttää minun Kalastajakylääni turvapaikkanasi. Lue kuvaukseni siitä tarkkaan ja rauhassa sana sanalta (kirjassani Yksinäinen kuvaan sen tarkemmin), ja sen jälkeen sulje silmäsi kuvitellen eteesi Kalastajakylä. Piirrä siitä oma mielikuvasi ja lisää mökin nurkkiin omat tärkeät asiasi.

Tee turvapaikkaan palaamisesta mahdollisimman innostava, houkutteleva ja hauska kokemus. Se on paikka, jossa olet onnellisempi kuin missään muualla ja saat olla rauhassa itsesi kanssa. Turvapaikassasi osaat olla yksin, muttet koe yksinäisyyttä. Ja vaikka välillä se palaisikin mieleesi, turvapaikassasi et säikähdä yksinäisyyden tunnetta vaan osaat suhtautua siihen vain ohimenevänä ajatuksena ja tuntemuksena.

Tämän ja muita työkaluja yksinäisyyden kokemuksen käsittelemiseen tarjoilen lisää tuoreessa kirjassani Yksinäinen, josta myös tämä työkalu on suora lainaus. Kirjassani pääset myös mukaani muiden matkojeni muassa tälle Kalastajakylän seikkailulle.

Löydät Yksinäinen-kirjan äänikirjapalveluista ja voit tutustua siihen täällä!

Sinä saat kukoistaa – 4 askelta naisen seksuaaliseen voimaan

Meidän feminiininen seksuaalinen alkuvoimamme on ollut tukahdutettuna aivan liian pitkään. Katso mitä se on tehnyt tälle planeetalle, mutta voimme vielä muuttaa suuntaa. Seksuaalinen elinvoima meissä on sekä aikaansaavaa tulista voimaa että sensuaalisena virtaavaa, pehmeää, hoitavaa voimaa.

Ehkä ajattelet että sinusta ei ole tämän maailman pelastajaksi, arjen askareissakin on tarpeeksi hoidettavaa. Uskon, että väsymyksesi johtuu kuitenkin siitä, että olet joutunut tukahduttamaan itseäsi niin monin tavoin ja niin pitkän. Tukahduttamaan tunteitasi, mielipiteitäsi, tukahduttamaan sen valtavan rakkauden ja valon, joka sisältäsi loistaa. Tiedän että sinussa elää rohkeus ja kaipuu muutokseen.

Tulla seksuaalisesti voimaantuneeksi naiseksi on tärkeämpää kuin koskaan. Me teemme tämän tyttäriemme, äitiemme, sisartemme puolesta. Teemme sen koko sukumme ja koko maailman naisten puolesta.

Tässä on neljä ensimmäistä askelta. Jo yhdenkin näistä omaksuminen ja oppiminen on suuri teko. Ole ylpeä ja kiitollinen jokaisesta pienestäkin askeleesta, jonka otat. Suuret muutokset tulevat lempeyden ja rakkauden kautta. Pienin askelin.

1. Tunne oma tarinasi

Yleensä hyvin varhain lapsena omaksuimme uskomuksen, että emme ole hyvän arvoisia. Tämä oli tapa selviytyä olosuhteissa, jossa rakkautta ja huolenpitoa ei ollut tarpeeksi tarjolla. Pidä nyt tietoisesti hellää huolta sisäisestä lapsestasi. Kerro hänelle että hän on täysin turvassa kanssasi.

2. Rakasta kehoasi

Sinun täyttyy solmia rauha kehosi kanssa ja alkaa rakastaa sitä sellaisena kuin se on. Ei vasta sitten kun olet laihtunut tai paremmassa kunnossa. Kapeat kauneusihanteet vievät meiltä voiman, pitävät meidät pienenä ja irti kehostamme. Kun hyväksyt kehosi, sisäinen kauneutesi alkaa loistaa. Olet kuin mehukas kypsä hedelmä, joka herkullisena kutsuu luokseen.

3. Pysähdy kehollisen nautinnon ääreen.

Koskettele kehoasi sensuaalisesti tai seksuaalisesti. Keholliset nautinto harjoitukset ovat nopein tapa opettaa kehollesi ja mielellesi, että sinä ansaitset hyvää. Kosketus ohittaa ajattelun ja vaikuttaa suoraan alitajuntaasi missä selviytymismekanismisi sijaitsevat. Siirryt arkisesta selviytymisestä nautinnolliseen elämään.

Opetat kehoasi ottamaan vastaan ja sietämään yhä enemmän hyvää ja nautintoa. Kun uskallat vastaanottaa nautintoa, uskallat rakastaa rohkeasti itseäsi ja muita.

4. Motivoi itseäsi unelmilla

Seksuaalinen elinvoima on polttoainetta unelmiesi ja tavoitteiden toteutumiselle. Synnynnäistä luovaa energiaa. Nautinto tekee sinusta itsevarman ja antaa sinulle voimaa mennä rohkeasti kohti tavoitteitasi ja unelmiasi. Sinä saat nauttia, sinä saat kukoistaa. Sinä olet rakastettu. Elämää haluaa sinut, siksi olet täällä!

Masennuksen taustalla voi olla pitkään jatkunut stressi ja uupumus

Olen kirjoittanut aika paljon montaa meistä koskettavasta teemasta, masennuksesta. Sairastin itse vuosikymmeniä ja sain toipua. Olen kirjoittanut kirjan masennus- ja toipumismatkastani, mutta edelleen opiskelen kaikkea sitä, mikä ihmisen voi ajaa masennukseen ja mitä polkuja pitkin voi päästä toipumisen tielle.

Yksi iso oivallukseni on ihan lähiaikoina ollut, että oman masennukseni taustalla on ollut uupumus. Uskon, että monen masennuksen syntysyy on nimenomaan pitkään jatkunut stressi, joka on äitynyt väsymykseksi, uupumukseksi ja masennukseksi.

Paljon stressiä on liikaa?

Stressistä puhutaan asiana, joka kuuluu normaaliin olotilaan ja elämään. Stressistä puhutaan puhekielessä aivan kuin se olisi asia, joka on hetkellinen ja helposti poispyyhittävä asia. ”On ollu viime aikoina vähän työressiä” on lause, jonka kuulee yllättävän usein. Se on meillä ihan normaali ja hyväksyttävä vastaus, kun meiltä kysellään kuulumisia.

Pieni määrä stressiä kuuluu elämään. Ihan varmasti on näin, mutta oikeasti moni meistä kärsii pitkään jatkuneesta kuormituksesta ja pahasta stressistä.

Stressiä ei ole vain liika tai liiallinen työteko vaan kaikki se, mikä meitä huolettaa, pelottaa ja menee yli voimavarojemme. Kun vastuuta ja asioita on liikaa omiin rajoihimme ja jaksamiseemme nähden, on sisällä hälytysnappi pohjassa, joka sanoo: ”Kuuntele, pysähdy, hidasta, hiljennä!”.

Vaan mitä mieli tekee? Se saattaa sanoa: ”Sitten kun tämä projekti on ohi, huilaan” tai: ”Pakko on vaan jaksaa, kukaan muu ei asioita puolestani hoida”. Usein onkin pakko, usein on niinkin, ettei ole.

Jatkuva väsymys turruttaa

Jossain kohtaa mieli lakkaa sanomasta, että väsymystä on liikaa. Elämisestä tulee niin sanotusti pelkkää viivaa: aletaan suorittaa eikä mikään ei tunnu miltään. Sitä alkaa jopa uskoa, että normaalin elämän kuuluu mennä niin.

Vai tuntuuko sittenkin joltain, jos vähän pysähtyy ja kuuntelee kehoa ja mieltä? Onko koko ajan on vähän paha olla, itkettää, syke on koholla, uni ei maistu, tekee mieli olla sohvalla ja syödä makeaa, ei huvita eikä jaksa. Tai sitten on niin levoton, ettei pysty keskittymään mihinkään. On pakko lähteä lenkille tai tarttua imuriin, koska on niin älyttömän vaikea olla paikallaan. Ylivirittynyt keho on siitä hassu, että se haluaa virittyä lisää.

Jossain kehon ja mielen sopukoissa saattaa edellä kuvatussa olotilassa piillä uupumuksen siemen. Tai uupumuskukka saattaa olla jo ihan kukassa, mutta sitä ei itse enää tajua tai tajuaa, mutta ei tiedä, millä keinoilla sen voi tehdä. Moni tietää sisällään, että kohta iskee uupumus, mutta kokee myös, ettei pysähtyminen tai hidastaminen ole vaihtoehto. Meillä Suomessa painetaan töitä (jos niitä on!) eikä heittäydytä sairaslomalle ennen kuin on nenä seinää vasten ja uupumus todellinen tosiasia.

Masennus voi syntyä uupumuksen vanavedessä

Väsymyksen ja uupumuksen ”kaverina” on hyvin usein tunne epäonnistumisesta ja alisuoriutumisesta. Niin tiedän itsekin sen tunteen, kun ei jaksa enää edes tiskikonetta täyttää ja tyhjentää. Ja miten kurjan riittämätön olo siitä tulee. Masennukseen vie se, että sisäinen puhe alkaa olla moittivaa, ankaraa ja vaativaa. Itseä kohti käännetty kiukku saattaa saatella ihmisen masennuksen kellarinportaisiin.

On hyvä kuunnella oman jaksamisen rajoja. Rajat ovat aina omia rajojasi – mitä siitä mitä muut jaksavat ja pystyvät! Älä takerru niihin asioihin, joihin et voi vaikuttaa vaan yritä nähdä ne asiat, joihin voit vaikuttaa. Ole näiden asioiden äärellä rohkea ja peloton – tee hyviä valintoja itsesi vuoksi! Joskus omaa elämää joutuu pysähtyä miettimään oikein todella: mitä siinä on liikaa ja mitä liian vähän? Mitkä asiat tukevat hyvinvointiasi ja mitkä nakertavat sitä?

Lisää aiheesta voit lukea Miian kirjoista Toivon kirja masennuksesta sekä Masennus ja Tunnelukot.

Tämä aika opettaa kuuntelemaan omaa kehoa – Vihdoinkin meillä on mahdollisuus hellittää ajoissa hyvällä omallatunnolla

Minua oravastat flunssaoireet eivät ole koskaan pysäyttäneet. Olen tottunut porskuttamaan eteenpäin hieman puolikuntoisena ja tekemään töitä pää tukkoisena ja nessupaketti näppäimistön vieressä. Vuotava nenä tai öisin valvottava yskä eivät ole riittäneet itselleni syyksi jäädä kotiin lepäämään. Silloin olen doupannut kehoni muun muassa särkylääkkeillä, nenäsuihkeella, Finrexinillä ja kurkkupastilleilla.

Vasta kunnon kurkkukipu, kuumeinen olo tai sänkyyn kaatava mahatauti ovat olleet itselleni merkkejä jäädä kotiin, lopettaa kaikki ylimääräinen puuhastelu ja keskittyä huilaamiseen. Kuulostaako tutulta?

Tämä syksy on muuttanut suhtautumiseni flunssaoireisiin. Kyse ei ole pelkästään itsestäni ja omasta terveydestäni. Ei ole koskaan ollut, mutta vasta nyt sen todella ymmärrän. Kyse on myös muiden ihmisten terveydestä.

En voita mitään sillä, että oman tunnollisuuteni vuoksi raahaudun puolikuntoisena toimistolle tai asiakastapaamisiin. Pahimmassa tapauksessa kaikki meistä häviävät.

Myös oma kehoni kiittää tästä oivalluksesta. Olen meinannut tulla syksyn aikana kahdesti flunssaan. Molemmilla kerroilla olen pysähtynyt heti ensimmäisistä oireista. Kun kurkku on tuntunut kipeältä, olen ilmoittanut olevani kipeä ja keskittynyt lepäämiseen.

Kun olen antanut itselleni mahdollisuuden lepoon, olen huomannut, miten väsynyt todellisuudessa olen.

Uni ja lepo ovat toimineet lääkkeen tavoin. Kun olen malttanut pysähtyä, oireeni ovat parantuneet päivässä tai kahdessa. Flunssa ei olekaan tullut niin sanotusti kunnolla päälle ja jatkunut toista viikkoa päättyen pahimmassa tapauksessa antibioottikuuriin.

Tämä aika on nostanut terveyden sille jalustalle, jolle se kuuluisi aina. Vihdoinkin meillä on mahdollisuus hellittää ajoissa hyvällä omallatunnolla. Kun annamme itsellemme ja kehollemme sen huomion, jota se tarvitsee emmekä lähde oireisena ihmisten ilmoille, pidämme samalla huolta myös muista.

Vaikka nykyinen tilanne tulee toivottavasti helpottamaan jossakin vaiheessa, flunssakausista emme koskaan pääse eroon. Toivon, että tämä kokemus kulkee mukanani vastaisuudessakin.

Kipeänä ei kuulu tehdä töitä. Silloin on lupa – ja velvollisuus levätä.

Tuntuuko elämä imevän kaikki voimat? — Pohdi näitä asioita uupumuksen taustalla

Jokaisen elämään kuuluu vastoinkäymiset ja haastavat ajanjaksot. Jos elämä kuitenkin tuntuu päivästä toiseen syvässä suossa rämpimiseltä, on vaikea nähdä, miten löytää tie jaksavaan arkeen. Tässä muutamia pohdittavia asioita uupumuksen ja väsymyksen keskelle:

Vaaditko itseltäsi enemmän kuin jaksat? Jokaisen voimavarat ovat yksilölliset – sinun ei tarvitse jaksaa samaa määrää töitä, harrastuksia ja muita velvoitteita kuin ympärilläsi olevien. Olet arvokas itsenäsi, tekemisesi määrä ei tee sinusta parempaa ihmistä.

Jos ympäristösi vaatii sinulta liikaa, voitko vaikuttaa siihen? Avoin keskustelu on tällaisessa tilanteessa usein vaikeaa, mutta itsesi kannalta tärkeää. Jos et kerro taakastasi, muut eivät voi tietää ja reagoida.

Elätkö arvojesi mukaista elämää? Jos arki koostuu asioista, jotka eivät herätä sinussa voimaantumisen tunteita, ei ihmekään, että voimat hiipuvat salakavalasti. Omien arvojen säännöllinen mieleen palauttaminen auttaa tilanteissa, joissa ote meinaa kadota. Koko elämä ei voi olla iloa ja antoisia kokemuksia, mutta osaan voimme itse vaikuttaa.

Jos työ ottaa enemmän kuin antaa, onko vapaa-ajallasi tarpeeksi palauttavaa ja energisoivaa toimintaa? Vapaa-aikasi kuuluu olla itsesi näköistä, tee rohkeasti asioita, joita koet merkitykselliseksi. Iloa tuovat asiat voivat olla pieniäkin, sinun ei tarvitse aloittaa suurta elämänmuutosprojektia. Lyhyt aamukävely, kynttilöiden sytyttäminen tai rauhallisen musiikin kuuntelu voivat olla arjen tärkeitä pieniä palautumishetkiä. Sinun ei tarvitse olla aina saatavilla muita varten. Ihmiset, jotka rakastavat sinua, ymmärtävät kyllä, vaikket aina toimi heidän odotustensa mukaisesti.

Tuntuuko, ettei hankalasta tilanteesta ole ulospääsyä? Näin tunteminen on luonnollista ja sallittua, eikä itseä sovi soimata siitä. Olet arvokas myös uupuneena, eikä uupumus ole epäonnistuminen. Nykyihmiseltä vaaditaan paljon, liikaakin. Uupuminen antaa mahdollisuuden oppia omista rajoistaan. Apua saa ja kannattaa pyytää, jos omat voimavarat hupenevat.

Kun puhumme avoimesti haastavista tunteista, alkaa ympärillä myös tapahtua. Kun yksi avaa suunsa, tulee parhaassa tapauksessa kaksi perässä. Uupuneelle tärkeää lienee se, ettei tunne itseään huonoksi ja arvottomaksi tai jää olonsa kanssa yksin — mitä avoimemmin puhumme väsymyksen tunteista, sitä enemmän jaamme hyväksyvää ilmapiiriä.

Pomon tehtävä on käsitellä omia tunteitaan, jotta muidenkin tunteille on tilaa

On aika myöntää, että tunteet kuuluvat työpaikalle. Ja kun myönnämme sen, voimme tarkastella tunteiden vaikutusta ja liikkeitä rehellisesti.

Tiedämme kokemuksesta, että kun joku tulee tilaan pahalla tuulella, se tuntuu kaikille. Kun äiti on kiukkuinen, se ei jää huomaamatta lapselta: kurahanskan laittaminen saa kierrokset nousemaan, ja sen seurauksena lapsi vastustelee, kun aikuinen kiukuttelee – vai kummin päin se meneekään! Kun pomo tulee kireänä työpaikalle, tunne leijuu koko tilassa, ja joku alkaa vastustaa tunnelmaa – oliko se taas se pelkoon reagoiva tiimiläinen vai tunnollinen työntekijä?

14 vuoden esimieskokemuksella sanoisin, että mitä enemmän ihmisellä on päätäntävaltaa ja vastuuta, sitä enemmän hänellä on vastuuta myös omien tunteiden käsittelyssä. On nimittäin niin, että käsittelemättömät tunteet vievät tilaa: ne näkyvät tunnelukkoina ja selviytymiskeinoina, jotka vaikuttavat aina ihmissuhteisiin. Ja näiden kautta pomo myös johtaa muita ihmisiä. Kaikki altistuvat pomon tunteiden kohtaamattomuudelle.

Jos pomo ei osaa, uskalla tai halua käsitellä tunteitaan, tarkoittaa se sitä, ettei hän ymmärrä muidenkaan tunnemaailmaa syvästi. Ja toisin päin: Toista voi ymmärtää paremmin, kun on kohdannut itsessään samankaltaisia tunteita. Ja toisen voi kohdata vain sillä syvyydellä, jolla on ensin kohdannut itsensä.

Mikäli pomo ei käsittele omia tunteitaan, hän ei mahdollista työpaikalla tilaa myöskään muiden tunteille, niille ei yksinkertaisesti ole tilaa, jos muut vain reagoivat johtavan ihmisen tunnelukkoihin tai omien tunteiden suojeluun. Käsittelemättömät tunteet ja reaktiot varastavat aina huomion ja tilan – pahimmillaan koko työyhteisön energia alkaa pyöriä pomon tunnereaktioiden tai tunteiden suojelun ympärillä.

Stressaavassa työssä, mitä pomojen työ monesti on, nousee stressistä johtuvan pelkoreaktion kautta helposti esiin erilaisia syviä tunteita ja niiden peittelemistä erilaisin reaktioin:

Epäonnistumisen pelko
Näkymättömyyden pelko
Häpeä
Hylätyksi tulemisen pelko
Haavoittuvuus
Syyllisyys
Pettymys
Riittämättömyys

Kun taas pomo käsittelee omia kokemuksiaan ja tunteitaan, hän osaa myös kysyä ja antaa tilaa ihmisyydelle omassa tiimissään ihan toisella tavalla. Ja vaikka pomo ei ole terapeutti (joskaan siitä taidosta ei useinkaan olisi haittaa), hän osaa omasta kokemuksestaan käsin kysyä oikeita kysymyksiä oikeissa hetkissä. Hän näkee selvemmin tunteita ja tunnereaktioita ja osaa vastata niihin paremmin ihmisyydellä: ”Ymmärrän, koska olen kokenut jotain samankaltaista, sillä olen ihminen.”

Ei ole helppoa olla tunnetaitoinen pomo. Se vaatii usein raskasta ja veemäistäkin omien sisuksien tarkastelua. Se vaatii istumista tuntikaupalla tunteen kanssa, joka ei tunnu kivalta. Se vaatii valtavasti lempeyttä (ei piiskaamista!) itseä kohtaan ja tilan antamista omille kokemuksille – vaikka ne näyttäisivät epäpomomaisilta. Usein ne nimittäin ovat sisäisen lapsen kuuntelemista, jolla on täysin ”epäloogisia” käsityksiä, uskomuksia, tunteita tai tunnerakenteita.

Mutta silloin ymmärtää jotain olennaista. Silloin ymmärtää enemmän ihmisyydestä. Ja mistä muusta työyhteisö koostuu? Työtä ei tehdä ilman ihmistä, joten on aika alkaa katsoa tarkemmin ja laajemmin ihmisyyden kokemuksia.

Lisää tunteiden käsittelystä Lempeyden kirjassa (joka on myös täydellinen pomo- ja alaistaitojen kirja!):

Ylipositiivisuus estää yhteyden muodostumisen ihmisten välillä – Yltiöpositiiviseen ei saa todellista tunneyhteyttä

Positiivinen asenne on kaunis asia ja sillä on oma paikkansa, mutta se ei ole lääke kaikkeen ja kaikkiin tilanteisiin elämässä.

Ylipositiivisuus on pahimmillaan kuin laastari, jolla yritetään parantaa niin syvää haavaa, jota varten tarvittaisiin kunnon hoitoa: sen myöntämistä, että KYLLÄ haava on olemassa, KYLLÄ sitä tarvitsee hoitaa ja KYLLÄ sen hoitaminen vielä aikaa.

Jokaisella ihmisellä on sisällään pieniä tai isoja haavoja, jotka kaipaavat näkemistä, myöntämistä, huomiota ja hoitamista. Se, että emme katso haavojamme vaan painamme niiden päälle positiivisuuslaastarin, ei poista haavojen olemassaoloa. Ja jokainen tietää miten hoitamattomalle haavalle käy.

Toista vertauskuvaa käyttäen sisällämme on sellaisia pimeitä piilopaikkoja, joita haluaisimme piilottaa muilta ja joskus myös itseltämme. Se, että emme haluaisi kenenkään näkevän niitä, ei tarkoita, etteikö niitä olisi olemassa. Kirjoitamme Lempeyden kirjassa Reija Könösen kanssa, että kun yrittää piilottaa kokemuksiaan sisuksien pimeisiin piiloihin, kokemukset vahvistuvat. Ne eivät katoa sillä, että niitä ei katso, vaan niiden vaikutus meissä vahvistuu. Ylipositiivisuus on kuin taskulampun valo, jonka suuntaamme aina muualle kuin siihen, joka kaipaisi huomiomme valoa.

Ylipositiivisuus estää katsomasta itsessä sellaisia ihmillisiä kokemuksia, jotka ovat jollain tasolla yhteisiä meille kaikille ihmisille. Ikään kuin kieltäydymme olemasta ihmisiä kaikessa siinä laajuudessa, mihin meillä olisi mahdollisuus. Jos aina vain toistelemme positiivisuuslauseita, ne ovat kuin muuri, joka estää ihmisten kohtaamisen. Tai ne ovat kuin täydellisiä Instagram-kuvia, joissa ei ole säröä, joista muiden valo pääsisi sisään.

Ehkä ylipositiivisuus on tämän ajan kollektiivisesti hyväksyttävä selviytymiskeino, joka antaa luvan olla katsomatta ihmisyyttä itsessä.

Lopulta ylipositiivista ihmistä on vaikea auttaa eikä hänen kanssaan pääse todelliseen tunneyhteyteen.

Kun uskallamme katsoa omia kokemuksiamme sellaisina kuin ne ovat – ilman vaaleanpunaisia laseja – voimme tulla ihmisyyden taajuudelle, jaetun ihmisyyden kokemukseen, jossa ymmärrämme, että:

Jokaisella ihmisellä on joskus vaikeaa.

Yksikään tunne ei ole sellainen, jota joku muu ei olisi joskus tuntenut.

Ihmisyyteen kuuluu tsemppaaminen mutta myös se, että aina ei jaksa, pysty tai kykene.

Kaikki saavat pyytää apua ja olla tarvitsevia. Olemme täällä kaikki samassa ihmisyyden veneessä.

Haavoittuvuus tuo meidät lähemmäksi toisiamme.

Yhteys syntyy sen kautta, mitä olemme, ei sen kautta, mitä haluaisimme tai kuvittelemme olevamme.

Lisää tunteiden käsittelystä ja yhteyden muodostamisesta:

Ilo voi löytää myös pimeään ja elämän mustiin hetkiin

Muistathan ilon? Sen, joka pursuaa säteinä silmistä, hymykuoppina poskista ja tirskuu ulos valkoisista hampaista? Sen, joka kuuluu pörisevinä mahapieruina, ja tulee todeksi keltaisina leskenlehtinä, syksyisinä lehtikasoina tai odottamattomina kehuina ja tunnustuksina.

Ilon tiuku helisee onnistumisina työtehtävissä tai esiintymisissä, kohtaamisissa ja urheilusuorituksissa. Sen paisuva ilmapallo pakahduttaa rinnan – ja kun se ei mahdu enää ihmisen sisään, se pulppuaa ulos nauruna kuin hilpeä kevätpuro.

Joskus ilo kuitenkin katoaa. Se piiloutuu pimeisiin nurkkiin, surullisiin hetkiin ja liukenee silmänurkkien kyyneliin. Joskus se juuttuu masennuksen alle, kuin lintujen sulat öljyiseen lammikkoon. Ilo painaa joskus liian paljon, eikä sitä jaksa kantaa.

Ilo ei kuitenkaan koskaan lopullisesti kuole. Ilon leskenä on mahdotonta olla. Kuollut ilo on yhtä mahdoton ajatus kuin se, ettei yhtenäkään aamuna aurinko paistaisi. Vaikka olisi kuinka pimeä kaamos, niin joku syksyinen aamu onkin kirkas ja kuulas.

Ilo on siitä ilkikurinen olento, että se saapuu helposti silloin, kun unohtaa murehtia. Kun unohtaa miettiä elämän raskaita asioita, huolia ja murheita.

Itselläni elämäni pahin hetki oli se, kun lapseni sairastui vakavasti. Diagnoosihetken jälkeen maailmani mustui hetkessä, kuin ylleni olisi vedetty tumma verho tai päähäni pultattu mustat lasit. Jokainen hetki oli raskas ja huolta täynnä.

Pelko oli jokaisessa tunnissa läsnä, mutta siitä huolimatta iloakin oli. Se oli lapsen kanssa tehtyjä muffinsseja, legotaloja ja riemastuksen hetkiä ilmaisista pillimehuista ja lukuisista sairaalassa saaduista tarroista. Hetkittäin ilo löysi tiensä keskelle pelkoa, mustaa ja pimeääkin.

Ilo onkin konkreettinen läsnäolon kokemus. Ilon hetkessä ei eletä huomisessa tai eilisessä, vaan ilon pakahduttava onni on juuri siinä. Siinä hetkessä sain rutistaa lasta, hän oli siinä jokaisella pehmeällä jäsenellään, eikä pahin ollut vielä tapahtunut. Minun ja perheeni onneksi pahin ei edes koskaan tapahtunut. Lapsi parani, ja siinä hetkessä verhot aukenivat – ilo ei tuikkinut vain hetkittäin, vaan oli läsnä kaikessa arjessa.

Joskus ilo ei ole hukassa satuttavien elämäntilanteiden keskellä, vaan muutenkin. Joskus se on piiloutunut siksi, että siitä ei masennuksen sairaassa otteessa saa millään kiinni. Joskus myös siksi, ettei sille anneta mahdollisuutta. Joskus on niin tärkeää olla aikuinen ja vakava. Tiedäthän – korrekti ja uskottava. Tyhjän naurajista kun ei tule miehiä, eivätkä vaaleanpunaiset lasit luo arvovaltaa.

Joskus minä ajattelen, että ilo on väärin ymmärretty ja turhaan vähätelty arvo. Aina ei muisteta, että innostuminen on ilon vinkeä serkku, jolla on voima luoda uutta ja liittää yhteen ystäväpiirejä, työyhteisöjä ja perheitä.

”Emmä kehtaa” on ilon yleinen olkapään piru, joka työntää ihmisen ilosta syrjään ja seinäruusuksi nurkkaan. Ilo vaatii heittäytymistä ja sydämen avaamista tilanteelle, toisille ja itselle.

Jos ilo on hukassa, sitä voi varovasti houkutella. Voi aloittaa vaikkapa suoristamalla kulmat ja avartamalla silmät. Havainnoimalla sen, mitä ihanaa verhojen takana on, voi auttaa ilon luikertelemiseen takaisin sinne, minne se kuuluu – sydämen sopukoiden seuduille.

Ilohan on oravien leikkiä, kissavideoita, yhteisiä vitsejä ja kevyttä sanailua. Se on kutituksia ja viitsimistä vaivautua, pallopeliä lasten kanssa tai keppihevosrataa ja pommihyppyjä veteen. Se on uskallusta näyttää tyhmältä ja rohkeutta nauraa itselleen sekä hyväntahtoisesti toisille. Se on uteliaisuutta, uusien taitojen oppimista sekä pienten onnistumisten korostamista. Lista on onneksi loputon.

Minun lempivärini on keltainen – silläkin uhalla, että maailmassa on aina myös mustaa. Uskothan, että säde löytää myös risukasoihin, ja säteen jatkeena on aina lopulta koko aurinko.

Näin luot yhdessä unelmapäivän sinulle tärkeän ihmisen kanssa

Läsnäolon, sydämellisyyden ja juurevan kehollisuuden lisäksi on myös yksi erityinen tärkeä kyky ihmisen elämässä. Se on kyky tietää mitä haluaa. Mitä syvällä sisällään kaipaa.

Tämä antaa elämälle ja toiminnalla suunnan. Tarvitsemme tätä tietoa, koska olemme kehollisia olentoja konkreettisessa universumissa. Emme ole vain valopalloja valosfääreissä, joille oleminen olisi tarpeeksi. Erilaista toimintaa tarvitaan jokaisena elämän päivänä.

Tämä ”mitä haluan” -kyky ei ole mikään erityinen taito elämän käännekohdissa, vaan hyvin arkinen taito. Kun sen kanssa herkistyy päivän pikkuasioissa, toimii se myös paremmin isoissa hetkissä.

Kirjoitin oikein loistavan tekstin tästä aiheesta, jossa on myös harjoitus. Lue täältä, jos kaipaat taustoja ja suuntaa elämääsi. Se myös auttaa ymmärtämään tätä tekstiä paremmin.

Harjoitus yhdessä toisen kanssa

Tässä tekstissä kerron, kuinka voit syventyä sydämen halujen ja syvien kaipuiden äärelle toisen kanssa. Saat erityisen harjoituksen, jonka voit tehdä kumppanin tai vaikka lapsesi kanssa. Miksei myös hyvän ystävän kanssa, jos asutte yhdessä tai hän on yövieraana.

Tämä harjoitus tehdään juuri ennen nukkumaanmenoa. Kokeile sitä. Hämmästy kuinka se voi antaa koko seuraavalle päivälle hyvät virrat ja tunnelmat. Aivan kuin siunaisit seuraavan päivän taikapölyllä.

Tiedetään myös tieteellisistä tutkimuksista, että ihminen, joka opiskelee juuri ennen nukkumaan menoa illalla tai ennen päiväunia, saa parempia oppimistuloksia. Joskus olen myös nähnyt suosituksia, että jo 45 minuuttia ennen nukkumaan menoa tulisi olla erityisen tarkka siitä, mitä sisältöjä tarjoaa aivoilleen.

Ehkä tämä harjoitus toimii juuri tämän aivojen vastaanottavaisuuden kautta, ehkä intention luomisen kautta tai ehkä jonkun muun mekanismin kautta. Tee oma tutkimuksesi asiasta. Tämän voi tehdä myös yksin. Otetaan tässä esimerkiksi kuitenkin kumppanin kanssa tehtävä versio.

1. Mitä haluatte huomenna yhdessä tehdä ja kokea?

Tehkää tämä juuri ennen nukkumaanmenoa, kun makaatte jo sängyssä. Nyt tulisi olla pehmeä, rentoutunut ja lempeä tunnelma. Hyvistä tunnelmista on helppo luoda lisää hyvää.

Jos tunnelma ei ole mukava, niin ehkä meditaatiota, sydämellä olevien asioiden jakamista tai jotakin muuta tulisi tehdä ensin, jotta päästään pehmeään rentoutuneeseen tunnelmaan.

Samoin voi olla hyvä pitää joitakin iltavaloja päällä, jotta vireystila olisi riittävän hyvä. Tämä tietenkin riippuu hetkestä ja ihmisistä. Huomaa myös, että tämän voi tehdä silloinkin, kun seuraava päivä on työpäivä tai muuten pitkälle suunniteltu.

2. Kysy toiselta ja kuuntele sydämellä

Sitten kysytään toiselta: ”Mitä haluat huomenna tehdä ja kokea kanssani?”. Toinen vastaa muutamia asioita. Ne voivat olla konkreettisia. Haluan mennä metsään kanssasi ja käydä järvellä uimassa. Haluan syödä herkullisen illallisen kanssasi. Tässä voi lisätä sanoja: inspiroiva, rauhoittava ja ravitseva metsäretki. Tai romanttinen illallinen kynttilän valossa kera klassisen musiikin.

On siis hyvä lisätä sävyjä heti mukaan. On tärkeää luoda kauniita herkullisia ja tunteita myönteisesti koskettavia visioita. Samoin voi myös haluta jotakin enemmän kokemuksellista ilman konkreettista muotoa. Haluan esimerkiksi kokea kanssasi syvää rakkautta, yhteyttä, iloa ja ekstaasia. Tärkeää on olla rehellinen ja autenttinen ja puhua syvältä sisimmästään.

Sitten on toisen vuoro.

Olisi hyvä, jos kumpikin saisi toivoa ainakin kaksi kertaa. Älä siis kerro kaikkea heti ensimmäisellä vuorollasi. Samoin toisen visiot voivat antaa omalle seuraavalle vuorolle uusia syviä inspiraatioita. Kun tämä on tehty, niin sitten on kiva kokoelma erilaista tekemistä ja kokemuksia.

3. Nähkää asiat konkreettisesti aikajanalla

Sitten voi yhdessä vähän visioida ja rennosti luoda konkreettista aikajanaa siitä, miten asiat voisivat soljua. Huomaa, että tarkoitus on toteuttaa mahdollisuuksien mukaan kummankin toiveet. Ideana on siis, että kumpikin pääsee laittamaan ”ihanan päivän smoothieen ” omat aineksensa. Jokainen syvältä sisältä kumpuava halu ja kaipaus on tärkeä ainesosa yhteisluomuksessa.

Toki, jos seuraavana päivänä on työpäivä, niin voi haluta itselleen, että päivä virtaa inspiraatiossa ja hyvässä flow’ssa. Sitten voi enemmänkin rakentaa iltaan tätä kummankin toivetodellisuutta.

Samoin, jos päivä on muuten täytetty erilaisilla ohjelmilla ja vastuilla, niin ehkä konkreettista toimintaa voi suunnitella vähemmän. Tällöin voi keskittyä sisäisiin laatuihin, joita haluaa toisen kanssa kokea esimerkiksi iloa, inspiraatiota, luovuutta, rakkautta ja yhteyttä. Löydätte kyllä sisältänne teille tärkeät sanat ja laadut, joita kaipaatte.

Samoin, jos tuntuu että tässä luovassa luomisen hetkessä tulee liikaakin asioita, niin osan voi jättää varastoon tuleville päiville.

4. Menkää nukkumaan

Tämän hyvän tunnelmoinnin ja visioinnin jälkeen mennään nukkumaan ja annetaan alitajunnan, ylitajunnan ja kaikenmoisten hyvien voimien muovata tulevaa päivää.

5. Yllättykää ja nauttikaa yhdessä

Kun herätään ja seuraava päivä tulee, on tarkoitus antaa kaiken tapahtua luovassa ja joustavassa flowssa. Ideana on, että päivästä ei tule mikään rastijuoksu vaan seikkailu, johon on etukäteen rakennettu ihania maisemia, toimintaa ja nähtävyyksiä.

Todennäköisesti kaikki ei menekään illalla luotujen visioiden mukaan, ja se on aivan OK. Elämä muuttuu, virtaa ja avautuu omalla logiikallansa ja välillä se haluaa tarjota taikapussistaan extraihmeitä ja välillä oppimiskokemuksia.

Samoin päivän aikana voi syvältä sisimmästä kummuta hetkessä uusia syviä kaipauksia, joiden seuraaminen muuttaa suunnitelmia kauniilla tavalla.
Kuitenkin edellisen illan toiveet ja visioinnit tuovat yleensä oman taikansa päivään.

Kokeilkaa ja ihastukaa yhdessä!

Unsplash kuvat: Casey Corner / Jarvardh / Kelly Sikkerma

Lisää elämään uppoutumisen aiheita löytyy uudelta Youtube-kanavaltani: Awakenings and Explorations.