Pelkäämme päivittäin asioita, joita ei ole olemassakaan – Näin pelosta voi saada hyvän palvelijan

Maailma muuttuu nopeammin kuin me. Virukset leviävät, talous horjuu ja suurvaltiot uhittelevat.

Ainakin tältä minusta usein tuntuu.

Havaintoni arjessa perustuvat usein kausaliteettiin eli siihen, että kaikkea ohjaa selkeä syy-seuraussuhde. Jokin asia on seurausta jostain aiemmin kokemastani. Näin sen täytyy olla, ajattelen. Olen oppinut olemaan varuillani, jos siihen ilmenee pienintäkään tarvetta. Evoluution armolahja.

Reagoin päivittäin tilanteissa, joissa koen olevani uhattuna tai vaarassa huolimatta siitä, onko vaara todellinen vai ei. Tämän seurauksena mieli junnaa usein kehässä, jonka päättymätön kiertäminen johtaa kehon jatkuvaan kuormittumiseen ja sitä myötä uupumiseen.

Pelko on oiva tarinankertoja

Olen elämässäni kuunnellut ja katsellut vaaran ja pelon sävyttämiä tarinoita, jotka ovat iskostaneet pääni sisään mielikuvia ja ohjanneet käytöstäni. Vuosikymmeniä sitten Tappajahai-elokuvat olivat nannaa pienen pojan mielikuvitukselle, jonka myötä tummasta järvivedestä muodostui uhkaava näky. Se kiehtoi, mutta myös pelotti.

Lukemattomien eri uhkakuvien alleviivaaminen sai minut myös arkailemaan kiven alle menemistä, vaikka sieltä löytyneet onkalot houkuttelivat. Mitä jos jotain kamalaa tapahtuu, minulle toistettiin.

Niin ikään, ihmissuhteissa olen toisinaan altistunut tarinoille ja “totuuksille”, jotka olen kiltisti liittänyt osaksi minuuttani.

Tällainen minä varmaan sitten olen, koska niin kerrotaan.

Mutta hetkinen, eivätkö kaikki edellä mainitut esimerkit ole ulkoisia tekijöitä omassa elämässäni? Sellaisia, jotka ovat todellisuudessa paljon monimuotoisempia kuin oman pääni sisällä jylläävät mustavalkoiset tarinat niistä.

Kun kausaliteettia aletaan korvata tietoisuudella, asetelma uhkaa keikahtaa nurin. Kenties kyse ei olekaan muista vaan minusta? Siitä, mitä jokin asia minussa herättää.

Vaikka houkutus penätä vastuuta muualta on alati läsnä, pohjimmiltaan ainoa oman elämäni tarinankertoja olen minä itse!

Pelko ohjaa kehon toimintaa

Vaikka toisin kuvittelen, tarinankertojana en ole kovinkaan omaperäinen tai edes moderni. Ennemmin kuvailisin itseäni oman historiani bestselleriksi.

Juoni on usein toistuva. Kun koen uhkaa, puolustusjärjestelmäni aktivoituu ja alkaa etsiä ympäristöstä vaaraa, jotta osaisin sen välttää. Ajoittain elintärkeä toiminta synnyttää harmittavan paljon virhetulkintoja, jonka myötä asiat (ja ihmiset) jotka eivät vaadi suojautumista tuntuvat vaarallisilta.

Keho reagoi siihen tarinaan, jota sille on syötetty. Se voi uskoa, että valkohai käy kimppuuni, luola sortuu päälleni, tai että läheinen ihminen yrittää satuttaa minua.

Tämän seurauksena jähmetyn paikoilleni uhan alla. Pelkään, enkä luota kykyyni selviytyä. Muutun olosuhteiden uhriksi.

Kunnes päätän alkaa toimia.

Opiskelin vuosituhanteen alussa elokuva- ja tv-käsikirjoittamista. Yksi tärkeimmistä prinsiipeistä muistan olleen, että tarina ja varsinkin päähenkilön tekemät valinnat ja arvomaailma tulee ilmetä toiminnan, ei dialogin kautta.

Tuttu ajatus myös lukuisista psykologiaa ja filosofiaa käsittelevistä teoksista, ja äärimmäisen tärkeä työväline oman elämänsä tarinankertojille.

Pelkoon tulee kyetä reagoimaan

Pelolla on lamaannuttava vaikutus, jos siihen valitsee olla reagoimatta. Tietoisuuden lisääntyessä pelko voi olla kuitenkin alkukantainen opas modernissa maailmassa. Erinomainen renki, uuvuttava isäntä.

Koen syvempää yhteyttä itseeni ja mahdollisuuksiini usein juuri silloin, kun oloni on uhattu, mutta tilanteesta huolimatta luottavainen. Tällöin aistin pelon hermojärmestelmässäni, mutta en usko siihen. Teen tietoisen valinnan.

Pelolla on usein joku muoto. Se voi olla valkohai, luola tai vaikka joku tietty henkilö. Kun pelon ääriviivat kohtaa tarpeeksi usein, mielikuva ei toimi enää ja se lakkaa olemasta. Ehkä ei kokonaan, mutta siedettävästi.

Samalla avautuu mahdollisuus ymmärtää piirun verran paremmin sitä, mitä on aiemmin pelännyt. Kuten vaikka, että satojatuhansia vuosia vanha luola ei sorru tyhjästä, eikä valkohai revi rautaista häkkikehikkoa auki.

Eikä se pelottavalta tuntuva ihminenkään suunnittele pahuuksia selkäsi takana tai toteuta pääsi sisäistä uhkakuvaa, vaan mitä todennäköisimmin iloitsee, suree, pelkää ja rakastaa omassa elämässään, niin kuin kuka tahansa meistä.

Katso siis tarkkaan oman pelkosi muotoa ja havainnoi, kuinka todellinen se onkaan!

 

Tunne pelkosi, vapaudu elämään on tilattavissa Hidasta elämää -verkkopuodin kautta täältä. 

Syömisestä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä edes lomien jälkeen – Keho ei kaipaa laihdutuskuureja

Tammikuu on aikaa, jolloin usein media, työpaikkojen kahvihuoneet ja yleinen keskustelu täyttyvät laihdutusjutuista ja -vinkeistä. Kuinka saadaan pöhötys pois, miten pitäisi liikkua, miten syödä, miten palata ”ruotuun” joulun ja uuden vuoden pyhien jälkeen.

Eikä huomioni mukaan tämä vuosi ole poikkeus. Jos kuulisitte ääneni, kuulisitte syvän huokauksen.

Syömishäiriövuosina tämä aika oli pahinta itsensä rääkkäämistä. Jos pyhinä jotenkuten selviydyin syömistilanteista, alkuvuodesta kaikki kehoni kovasti kaipaama ravinto oli jollain keinolla kulutettava. Välttämättä ei tarvitse sairastaa syömishäiriötä tunnistaakseen tällaista kokemusta. Itsekin vielä pitkään toipumisen jälkeen koin, että on normaalia kiristää itsekurin otetta jokaisen iisimmin otetun vaiheen jälkeen.

Mutta onko todella niin, että syyllisyyden tunteminen lomasta, nautinnosta, levosta sekä hyvästä ruoasta on normaalia? 

Vai voisiko olla niin, että kehomme kiittää jokaisesta suupalasta, rennommin otetusta hetkestä, kontrollittomuudesta – ja sinne omaan tavalliseen arkeen palatessa olo tasapainottuukin luonnollisesti? 

Harvemmin oma olo itseään piiskaamalla tai laihdutuskuurilla kituuttamalla ainakaan paremmaksi muuttuu. Ennemmin päin vastoin.

Syöminen on todellisuudessa jotain aivan muuta kuin painon tarkkailua ja kontrollointia.

Jos keskitymme vain siihen, olemmeko laihtuneet tai lihoneet tai jos jatkuvasti takaraivossa kolkuttaa, ettei housunvyötärö saa puristaa tippaakaan, unohdamme syömisen perimmäisen tarkoituksen. Miettimällä kehomme puolesta valmiiksi, montako kilokaloria se juuri tänään tarvitsee, unohdamme, että kehomme osaisi homman ihan itsekin.

Keho on hyvin viisas luomus. Jos menemme syömisen alkujuurille, tiedämme tarvitsevamme ruokaa, jotta solumme saisivat riittävästi rakennuspalikoita. Jotta jaksaisimme tehdä, elää, olla. Ilman ravintoa emme selviydy, eikä meidän ainutlaatuinen kehomme voi riittämättömillä rakennuspalikoilla hyvin. Jos kehomme ei voi hyvin, ei meillä ole kovin hyvä olla.

Jos muutoksia ruokavaliossaan haluaa tehdä, voisiko niitä laihduttamisen tai syyllistämisen sijaan tehdä siksi, että haluaa voida hyvin? Että oma keho ansaitsee hyvää?

Oman kokemukseni mukaan syömisestä ei pitäisi tuntea syyllisyyttä koskaan. Ei edes joulun, juhannuksen, juhlapyhän tai kesäloman jälkeen. Meillä on lupa nauttia ruoasta. Vaikka ruoka on elintärkeää polttoainetta keholle, on muistettava, että se saa olla myös nautinnon lähde.

Lisää lempeää keho- ja syömissanomaa sekä harjoituksia oman kehoyhteyden vahvistamiseen löydät kirjasta Kotona kehossa.

Rakennatko vuonna 2021 siltoja vai muureja?

Tervetuloa vuoteen 2021. Numeroiltaan se on vitosvuosi (2+0+2+1=5).

Numerot ovat symboleja siinä kuin muutkin käyttämämme symbolit (risti kuvastaa uskoa ja uskontoa, sydän rakkautta jne.) Symbolit kantavat itsessään monenlaisia merkityksiä ja puhuvat omaa kieltään. Kyse ei ole ennustuksesta, vaan jonkinlaisten kollektiivisten virtausten tunnistamisesta: niiden havaitseminen saattaa auttaa ymmärtämään, tuoda kärsivällisyyttä ja armoa.

Vuosi 2020 oli joogisen numerologian mukaan sydämen (4) vuosi. Sydän sisällyttää myös paljon kipua.

Jokaisen ihmisen polku kulkee kohti omaa sydäntään (ja sen läpi). Tämä vaatii suurta sitoutumista ja luottamusta. Ulkoisten rakenteiden murtuessa, globaalin epävarmuuden keskellä, luottamus on todennäköisesti ollut koetuksella. (Näin kirjoittelin vuosi sitten uuden vuoden energioista.)

Vuosi 2021 edustaa numeron 5 energiaa. Lukujonossa 1–9 viisi on keskimmäinen, puhelimen näppäimistöllä keskellä, se on silta ja yhteyskohta.

5 on symboli esimerkiksi paradoksille, puhumattomuudelle, hermoromahduksille, yhteydettömyydelle, tasapainottomuudelle, ääripäille ja oppimisesta kieltäytymiselle.

5 on symboli myös yhteydelle, kommunikoinnille, sanalle, sillalle, kynnykselle, muutokselle, uhrautumiselle, oppimiselle, opettamiselle, fyysiselle keholle ja oman identiteetin kokemiselle.

Ainakin omassa elämässäni olen jo vuodenvaihteen tienoilla huomannut paradokseja, joiden hyväksyminen, sietäminen ja omaan elämään sisällyttäminen helpottuu, kun muistan, että tällaisesta oppimisesta vuoden 2021 energiassa on paljolti kyse.

Kenties 2019 (3) ohjasi sydämen äärelle, 2020 työnsi syvemmälle, jopa läpi ja 2021 auttaa ilmaisemaan sitä, mitä sydän sisältää?

Tasapaino ei ole staattinen, vaan dynaaminen prosessi. Se tarkoittaa jatkuvaa kynnyksen ylittämistä puolelta toiselle. 2021 on mahdollisuus rakentaa siltaa erilaisten ääripäiden välille, ylittää kynnys aina uudelleen. Siltaa on mahdollista rakentaa niin pään ja sydämen kuin itsen ja muiden ihmisolentojen välille.

Yhteys edellyttää jonkinlaisia uhrauksia, ainakin minuuden erillisyydestä. Uhrattava on joko totuus tai omat pelot ja epäilykset.

Iso harjoitus tälle vuodelle voisi olla sanojensa takana seisominen. Puhu vain sellaista, mikä tuo sinulle kunniaa. Seiso omissa kengissäsi, selkä suorana, omana itsenäsi. Anna toiminnan tukea sanojasi, puhu totta ja ole kiinnostunut totuudesta – itsesi tähden.

Yksi suurimmista heikkouksistamme on muiden miellyttäminen. Se laittaa itsen solmuun. Palauta huomiosi siihen, mitä sinussa itsessäsi tapahtuu sen sijaan, että tarkkailisit jatkuvasti, mitä muut tekevät. Suostu osaasi, olemaan sinä itse vapaaehtoisesti, älä odota että sinut pakotetaan.

Moni meistä etsii jatkuvasti valoa, vaikka meistä jokaisella on valo silmissämme. Omista silmistäsi loistavan valon tuominen tähän maailmaan, juuri sillä erityisellä tavalla, joka on mahdollista vain sinulle, on kaikkein tärkein tehtäväsi. Anna tämän valon ohjata toimintaasi.

May your words build bridges
May you change through exchange
May your exchange be conscious
May your meetings bring reconciliation
May our vibrations harmonize
May harmony radiate through the world
May the call of every soul
Resound and be known
As The Self
– Shiv Charan Singh

Viisautta, rakkautta ja syvää sydämen yhteyttä vuodelle 2021!
Kohti totuutta, Sat Naam ❤

Parisuhde on kuin valokeila, joka osoittaa haavoittuvaisiin kohtiimme

Voi miten romanttisesti nuorena uskoin aidon rakkauden olevan sitä, että toinen täydellisesti tietää mitä tarvitsen, toinen olisi täysin järkkymätön turvasatama eikä koskaan, ei koskaan tekisi, taikka sanoisi mitään mikä minua sattuisi tai loukkaisi. En tiedä mikä meininki muilla planeetoilla, mutta ihan inhimilliseltä ja ihmismäiseltä tuo fantasiani rakkaudesta ei enää (lukuisien pertymyksien) jälkeen vaikuta. 

Niiden lukuisien pettymyksien jälkeen olen saanut muuttaa käsitykseni parisuhteesta lähes kokonaan. Jos nuorena haaveilin täydellisestä rakkaudesta joka ikäänkuin eheyttäisi kaikki haavani, olen oppinut että parisuhde on enemmänkin kuin peili haavoittuvaisiin kohtiini, niin minussa kuin toisessakin. 

Se, että parisuhde nostaa väkisinkin kipuja esiin, ei kuitenkaan hetkeään tarkoita sitä että hiekkapaperilla toisen haavoihin hierominen, pettäminen, valehtelu, manipulointi tai alistaminen olisi ok. Ne asiat eivät ole ok. Omassa elämässäni olen silti valinnut nähdä nekin kokemukset opettajina, hyvin ei toivottuina, mutta sellaisina joista olen myös valtavasti lopulta oppinut. Tervettä itsekunnioitusta. Rajoja. Erottelukykyä. Syvempää itsetuntemusta, jonka tuella osaan jatkossa valita viisaammin. Ja toki olen myös itsessäni sen kohdaanut, että silloin kun olen itse toiminut vastuuttomasti ja toista satuttaen, taustalla ovat olleet oman alitajuiset tunnistamattomat kipuni.

Satuttavaa kohtelua ei ole ok normalisoida tai oikeuttaa, mutta silti joskus erityisesti niistä kaikissa läheisimmissä suhteissa reagoimme tavoilla joista emme ole ylpeitä, joita emme ehkä haluaisi itsessämme hyväksyä. Se miten suhteessa näitä vaikeita kohtia käsittelemme, on oleellista. 

Parhaimmillaan parisuhde havahduttaa kummankin ottamaan vastuuta omasta osuudestaan, sillä kummallakin meillä sellainen on jos suhteessa olemme. Tämä kysyy valtavasti inhimillisen keskeneräisyyden hyväksymistä, anteeksiantoa niin itselle kuin toisella ja vielä kerran, vastuunottoa.

Parisuhde asenne joka auttaa valtavasti kulkemaan vaikeidenkin juttujen läpi, on se että me olemme tässä yhdessä, emme toisiamme vastaan. Voimmeko yhdessä tutkia, mitä välillämme oikein tapahtuu ja mikä siitä on minun osuuttani, mikä sinun? Mistä minä voisin ottaa vastuun dynamiikassamme, mistä sinä? Me olemme tässä yhdessä.

Katso lisää alla olevalta videolta

 

Sinä ansaitset yhtä paljon lempeyttä kuin paras ystäväsi – 5 voimarunoa, jotka muistuttavat sinua myötätunnosta itseäsi kohtaan

Moni meistä on luonnostaan lempeä muille – huolehtii toisten tarpeista, auttaa aina kun mahdollista ja haluaa kaikkien ihmisten ja elävien olentojen parasta. Samaa myötätuntoa voi kuitenkin olla vaikea kohdistaa itseen. Omat tarpeet saattavat jäädä kuulematta tai hukkua muiden auttamisen alle.

Voi myös olla, että itseltään vaatii sellaisia asioita, joita ei koskaan edes kehtaisi pyytää keneltäkään toiselta. Joskus oma sisäinen ääni on kaikkea muuta kuin lempeä. Tsemppaavien sanojen sijaan itselleen saattaa puhua käskevin, arvostelevin ja alentavin sävyin.

Onneksi itsemyötätunto on taito, jota voi harjoitella. Omaa itseään on mahdollista oppia kohtelemaan yhtä lämpimästi kuin hyvää ystävää.

Tässä 5 lempeää voimarunoa, jotka löydät myös kirjasta Kotona kehossa – Matka kehon ja sielun sopukoihin:

Mitä myötätuntoista sinä voisit sanoa tai tehdä itsellesi tänään? Lisää lempeää kehosanomaa, harjoituksia ja voimarunoja löydät kirjasta Kotona kehossa.

Kurkkaa Lempeyttä keholle -kortit:

 

Miksi valitsit juuri hänet? – ja muita tärkeitä kysymyksiä, jotka auttavat parantamaan parisuhdettasi

Olen kuullut lukemattomia kertoja asiakkailtani kuinka he ovat kertoneet huomanneensa suhteensa ongelmat jo aikoja ennen varsinaista kriisiytymistä. Haasteiden ja vaikeiden ajatusten esille tuominen on kuitenkin ollut vaikeaa.

On ollut helpompi käyttää Kaikki on hyvin -naamiota, kuin kertoa toiselle omasta pahasta olostaan. Tai jos on uskaltanut kertoa, on kokemus ollut haavoittava. Toinen on ehkä ottanut palautteen arvosteluna ja hyökännyt takaisin tai vetäytynyt yhä enemmän kuoreensa.

Asioiden käsittelemättä jättäminen on toisen harhauttamista, mutta myös itsensä huijaamista, joka johtaa etääntymiseen ja usein myös eroon. Näin ei tarvitsisi välttämättä tapahtua, vaikka monesti ero voikin olla parhain ratkaisu.

Miksi meitä pelottaa kertoa läheisille vaikeista tunteistamme tai vaikeista ajatuksistamme? Taustalla vaikuttaa pelko. Emme halua paljastaa sisimpiä ajatuksiamme, koska pelkäämme kohdata niiden aiheuttamaa häpeää.

On myös vaikeaa kertoa omista tarpeistaan, kun ajatuksissamme olemme vakuuttuneita siitä, että toinen kyllä antaisi meille automaattisesti sen mitä tarvitsemme, kunhan hän vain haluaisi. Näin riittämättömyyden tunteemme vahvistuu joka kerta kun valitsemme piiloutua tunteidemme kanssa.

Oletko ollut pitkään kumppanisi kanssa? Muistatko vielä miksi valitsit juuri hänet? Mikä veti sinut hänen puoleensa? Mitä sellaista sinä tunnistit, joka sai sinut tuntemaan täyttymystä ja iloa? Vai tunsitko edes? Kaikki suhteet eivät synny rakkauden tai himon tunteesta, joskus sitoutumiseen riittää se, että löytää tarpeeksi hyvän kumppanin, eikä tarvitse olla yksin.

Nyt on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan omaa elämää ja suhteitaan. Jos olet parisuhteessa, mietit ehkä tulevaisuuttanne. Jos olet onnellinen kumppanisi kanssa, olet rikas. Iloitse siitä! Jos pohdit eroa, kannustan sinua vielä kerran miettimään, olisiko jotain tehtävissä paremman suhteen eteen. Olen saanut nähdä monen parin pystyneen lähentymään toisiaan vaikeiden vaiheidenkin jälkeen.

Jos tahtoa löytyy, niin keinotkin usein löytyvät. Kysymys on siitä, haluatteko sitoutua tietoiseen parisuhteeseen? Tämä onnistuu jos päätätte lähteä matkaan yhdessä. Tärkeää on tällöin pitää mielessä seuraavat asiat:

 

  • Avoimuus synnyttää läheisyyttä

Läheisyys on parisuhteen energiaa, ilman sitä suhde lakastuu. Läheinen ei voi kuitenkaan olla ilman avoimuutta. Toisaalta sanotaan, että voidakseen olla läheinen toiselle, pitää ensin olla läheinen itsensä kanssa. Tunnetko sinä itsesi?  Oletko valmis tulemaan näkyväksi kumppanillesi? Sinä voit valita olla avoin ja kutsua näin myös hänet dialogiin. Vaikka hän ei vastaisi kutsuusi, sinä olet tehnyt parhaasi ja toiminut hyväksenne.

  • Katse itseen toisen syyttelyn sijaan

Pariterapiassa edistys alkaa usein siinä kohdassa, kun kumppanit alkavat luopua toistensa kritisoinnista. Tämä ei tarkoita sitä, että ihmiseltä otetaan vastuu pois hänen omasta käytöksestään, vaan että hänelle tehdään tilaa havahtua huomaamaan se itse. Mitä sinä voit tehdä suhteenne eteen? Onko sinulla asioita kesken itsesi kanssa, jotka vaikuttavat suhteenne hyvinvointiin? Kuinka tietoinen olet siitä mitä tarviset ja oletko kertonut siitä kumppanillesi?

  • Kumppanisi on muutakin kuin se, mitä näet

Ihmissuhteissa harhaudumme usein ajattelemaan, että tunnemme toisen läpikotaisin, vaikka tosiasiassa tunnemme usein lähinnä ajatuksemme hänestä. Sen asian vahva oivaltaminen, että kumppanissasi on puolia, joita et ehkä ole vielä nähnyt, voi luoda välillenne uutta vetovoimaa ja kiinnostusta, joka todennäköisesti resonoi hyvällä tavalla myös seksuaalisuuden puolella. Kuinka näkyväksi itse olet tullut suhteessanne? Pidätkö piilossa jotain, minkä pitäisi tulla esiin?

  • Nykyhetki on turvapaikkasi

Kun huomaat eläväsi menneessä tai pelkääväsi tulevaa, muista, että elämä tapahtuu tässä hetkessä.  Et voi muuttaa tapahtuneita asioita ja tulevaisuus syntyy parhaiten niin, että pidät huolta siitä mitä tapahtuu nyt. Anteeksianto on irrottautumista. Jos koet että läheisyytenne välissä on tapahtumia, joista teidän on mahdotonta päästä eteenpäin, niin hakekaa apua. Suhteen ulkopuolinen ammattilainen osaa usein kysyä tärkeitä kysymyksiä ja puhuminen on helpompaa.

Sinäkin olet luonnostasi hyvä uudistumaan – jos vain annat sen tapahtua

Uusi vuosi on uuden alku. Se kutsuu uusiutumaan ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Mutta uusiutuminen ei aina ole helppoa.

Luontainen uusiutuminen ikään kuin tarjoillaan eteemme. Se tulee kuitenkin tunnistaa ja sille tulee antaa mahdollisuus. Tulee uskaltaa päästää irti vanhoista toimimattomista asioista ja antaa itsemme uusiutua. Samalla tulee uskaltaa luottaa tulevaan ja prosessiin, jonka määränpäästä ja vaiheista ei vielä tiedetä.

Kvanttifysiikan mukaan kaikki – niin materia kuin ajatteleminen ja oleminenkin – on energiaa. Energian luonteeseen kuuluu liikkeessä oleminen ja uusiutuminen. Energiaa ei tule lisää eikä se katoa, se vain muuttaa jatkuvasti olomuotoa ja paikkaa.

Koska kaikki on energiaa, on tämä jatkuvan uusiutumisen koodi kirjoitettu kaiken ja samalla meidän ihmistenkin olemukseen. Meidät on tehty luonnostaan uusiutuviksi.

Luontaisessa uusiutumisessa energia saa liikkua vapaasti ja kehkeytymässä olevien asioiden annetaan tapahtua. Luontaisessa uusiutumisessa ei koskaan olla perillä eikä uusiutumisessa ole varsinaista lopputulosta. Uusiutuminen on jatkuvaa, virtaavaa ja päättymätöntä energian muodon muutosta, joka ilmentyessään jollakin tavalla jo valmistautuu ilmentymään taas jossakin muussa muodossa. Luontainen uusiutuminen ei kulu tai lopu käyttämällä, vaan päinvastoin – mitä enemmän heittäydyt uusiutumiseen, sitä enemmän sitä tapahtuu.

Asioiden syntyminen, mukautuminen ja lakkaaminen on energian luonnollista kiertokulkua. Tietoisuus tästä auttaa oivaltamaan, ettei ei ole tarvetta menettämisen pelossa pakonomaisesti pitää kiinni olemassa olevasta, vaan voi luottaa siihen, ettei mitään häviä, vaan että se vain vaihtaa olomuotoaan – esimerkiksi menneiden ajattelutapojen ja turvallisuutta tuovien rutiinien tilalle tulee uusia, entistä paremmin sen hetkisen todellisuuden tarpeisiin vastaavia.

Heittäytymällä tähän orgaaniseen liikkeeseen ja tapahtumien virtaan uusiutuminen tapahtuu ikään kuin itsestään. Tämä vaatii kyllä ponnistelua, eikä ole aina helppoa, mutta uusiutumisen perusolemus tarjoillaan meille ilman, että sitä täytyy itse luoda.

Uusi ikään kuin haluaa syntyä ja se muotoutuu, jos vain teemme sille tilaa ja annamme sen tulla näkyväksi.

Voimme toki tukahduttaa tällaisen luontaisen uusiutumisen prosessin ja estää sitä tapahtumasta, mutta on itse asiassa helpompaa antautua ja ottaa vastaan tämä uusi kuin yrittää taistella tätä todellisuuden olemusta vastaan.

Uusiutumisen virtaan astuminen edellyttää rohkeutta. Mutta se myös palkitsee – tähän virtaan astuttuaan saa olla kosketuksissa itse Elämän kanssa.

Kuva Gerd Altmann/Pixabay

Tutustu uuteen kirjaani Johda energiaa – Kohti uusiutuvaa organisaatiota tästä.

Raskaiden kokemusten tuomalle surulle on aikansa – mutta lopulta tärkeintä on se, mitä menneisyytemme meille opettaa

En sano, ettei raskas ajanjakso tai tapahtuma saisi tuntua siltä itseltään – tai että sitä pitäisi kauhoa läpi tyynenä tai olla siitä kiitollinen. Pah! Kukapa haluaisi vaikeita asioita elämäänsä.

Merkittävää on kuitenkin se, mitä tapahtuu tuon kokemuksen jälkeen. Ja itse asiassa se on paljon merkittävämpää, kuin tuo jo päättynyt tapahtuma, pala menneisyyttä, jota ei enää ole.

Kun ajattelemme, että jollain lailla ei olisi saanut olla tai jotain ei olisi saanut tapahtua, masennumme, koska emme hyväksy elämää sellaisenaan. Taistelemme totuutta vastaan. Ja vaikka oikeudenmukaisuuden puolesta taistelu on tavallaan rakkaudellista ja hienoa, menneisyyden edessä olemme polvillamme. Mitään ei ole muutettavissa.

Ei ole väliä, kadummeko jotain itse tekemäämme (tai tekemättä jätettyä) vai harmittelemmeko sitä, millainen joku toinen ihminen – tai itse elämä – on ollut meitä kohtaan. Kyse on samasta asiasta: sisäisestä tarpeesta muuttaa faktoja aikana, jolloin ne olivat juuri niin kuin olivat.

Hyväksyntä parantaa

Hyväksyntä kulkee linjassa totuuden kanssa. Raadollisen, realistisen, aidon totuuden. Sen, joka on totta myös tunnetasolla.

Kun hyväksymme tapahtuneet asiat, se ei tarkoita, että valitsemme tai haluamme ne. Ainoastaan hyväksyntää, että niin oli. Pakoilemalla totuutta (esim. pyrkimällä unohtamaan tai ajattelemaan parempaa) jatkamme sisäistä syytöstä, ja niin alitajuinen masennus jatkuu.

Hyväksyntä tuo mukanaan uuden alun. Kun asiat on perinpohjaisesti kohdattu, syytös muuntuu. Tiedoksi, toteamiseksi. Kenties suruksi, joka sekin hälvenee. Vaikka asiat eivät muutu menneessä, paljon voi muuttua nyt.

Usein tämä muutos auttaa ymmärtämään taustoja ja ottamaan kaiken vähemmän henkilökohtaisesti. Pelkkinä ilmiöinä, tapahtumina, joihin vaikuttavat monet taustasyyt.

Hyväksynnän ehdot

Toisinaan hyväksynnällä on kuitenkin ehtonsa. Tällainen voi olla esimerkiksi se, ettei sama asia jatku enää. Jos varastin nuorena kaupasta, voin hyväksyä sen helposti, kun ymmärrän mitkä asiat minuun vaikuttivat silloin ja kun tiedän, että asiat ovat muuttuneet.

Samalla lailla voin hyväksyä minuun kohdistuneet kaltoinkohtelut, kunhan varmistan, ettei se toistu. Kun näen oman osuuteni ja vastuuni kaikissa ihmissuhteissa (rajat), menneen hyväksyntä helpottuu.

Joitain asioita on hankalampi hyväksyä kuin toisia, mutta mahdollista se silti on. Ajan kanssa, kun muut vaihtoehdot ovat saaneet puhua puheenvuoronsa loppuun.

Superlannoitetta kasvulle

Vaikeat elämäntapahtumat antavat kasvullemme aivan uudenlaista superlannoitetta. Ne vaativat kohtaamaan kahlitsevia pelkoja ja rajoitteita. Mikäli traumatisoidumme, tuo kohtaaminen voi odottaa vuosikausia, mutta silti se on jo lupauksena sisällämme. Eikä saavutettava taso ole sama kuin lähtötaso, vaan hyvin paljon enemmän.

Yleisesti ottaen muutos pelottaa. Siedämme paljon – ja välttelemme kauan – ennen kuin muutamme mitään. Jos vaikea ihmissuhde saa meidät rikkomaan vanhoja kaavoja, se on voitto, vaikka itse suhteesta ei jäisi käteen mitään. Tai jos oma virhe saa havahtumaan johonkin, se ei kenties ollutkaan täysin turha asia.

Asioilla on aina monta puolta. Jos jokin ei mennyt, kuten toivoisi, se kenties opetti enemmän kuin muut asiat yhteensä. Tai jos oppi ei ole vielä laskeutunut ja kaikki tuntuu turhalta, se saattaa olla vasta tulossa.

Omasta menneisyydestäni olen oppinut valtavasti vasta pitkän ajan jälkeen ja opin jatkuvasti lisää. Yleensä saan ensin jonkin (tuskallisen) kimmokkeen nykyisyydessä, joka johdattaa sitten alkuperäisen asian äärelle.

Menneisyydestä vapautuminen

Mutta miksi elämä sitten on pelkkää oppimista? Siihen en osaa vastata muuta kuin, että turhaan emme täällä ole. Kyllä tämä jonkinlainen koulu on. Eikä elämä nyt sentään ihan pelkkää oppimista ole. Kyllä puhdasta iloa ja nautintoakin on saatavilla.

Itse asiassa mitä enemmän opimme pois menneisyyden ikeestä, sitä vapaammin nuo asiat ovat saatavillamme. Se on vähän kuin haittaohjelman purkaminen, joka jokaisen on suoritettava.

Kun katson nyt taaksepäin, mikään ei välttämättä ole väärää, kenties vain harmillinen ilmiö, joka aikanaan on ollut miltei ”pakollinen”. Niillä asetuksilla, jotka tuolloin vallitsivat. Vapaus valita on ollut enemmän tai vähemmän läsnä, vaikken ole aina huomannut sitä. Lapsenakin: vapaus tuntea ja tietää tosiasiat.

Suuri kivi vierähti harteiltani, kun ymmärsin pitkän vaikean ajanjakson valmistelleen minua siihen, miksi lopulta tulisin. Itseni ja muiden hyödyksi. Kasvoin moninkertaisesti yli sen ihmisen, joka luulin olevani. Kärsimys ei ollutkaan turhaa eivätkä pelot ikuinen kohtaloni, vaan vihollinen, jonka yli lopulta vyöryisin niin, ettei vauhti enää pysähtyisi. Tullakseen voittajaksi täytyy olla jotain, mikä voittaa. Valitettavasti.

Menneisyyttä ei enää ole, ja sama pätee menneisiin kärsimyksiin. Harmille ja surulle on paikkansa, mutta lopulta vain opittu jää. Vain lahjat. Elämä on unenkaltaisia kokemuksia, joita kuljetamme mukana vain mielessämme. Kuten unesta, voi menneisyydestäkin havahtua aivan toisenlaiseen todellisuuteen. Joka on aina ollut odottamassa.

Näin on tapahtunut minulle, ja siksi haluan siitä kertoa.

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

 

Mistä syntyy sinun tarinasi ensi vuonna? Tee tämä ihana uudenvuoden harjoitus!

Viime vuodet ovat tuoneet monen elämään isoja muutoksia. Mutta tapahtui maailmassa mitä tahansa, sinä voit itse valita, millaisesta näkökulmasta elämäsi ja maailman tapahtumia katsot.

Millaista tarinaa sinä kerrot päättyvästä vuodesta? Ja millaista tarinaa haluat alkaa kirjoittaa tulevaan vuoteen?

Tämän harjoituksen avulla voit tehdä tilannekatsauksen elämäsi tarinaan.

Halutessasi voit luoda harjoituksen ympärille kauniin rituaalin: sytytä kynttilä, keitä kuppi kahvia tai teetä ja istu hetkeksi näiden kysymysten ääreen. Jos käytät valmentavia kortteja, voit nostaa kortin menneelle ja tulevalle vuodelle.

Tee paperille tai muistikirjan sivulle kaksi saraketta ja kirjoita otsikoiksi 2023 ja 2024. Kirjaa sarakkeisiin tarinasi piirteitä: aloita menneen vuoden tarinastasi, siirry sitten alkavaan vuoteen. Voit hyödyntää näitä kysymyksiä:

1. Tarinasi teema: Mikä oli hallitseva teema elämässäsi menneenä vuonna? Mihin haluat keskittyä tulevana vuonna?
2. Hallitsevat uskomukset: Mitkä ajatukset ovat ohjanneet elämääsi tähän asti? Millaisiin uskomuksiin haluat tukeutua jatkossa?
3. Pääasialliset tunteet ja tunnelmat: Millainen on ollut tarinasi sävy? Millaisia tunteita haluat vahvistaa ensi vuonna?
4. Sinä päähenkilönä: Millainen rooli sinulla on ollut tarinassasi? Millainen haluat sen olevan jatkossa?
5. Arkiset tavat ja rutiinit: Mihin aikasi on kulunut? Mihin haluat keskittyä ensi vuonna enemmän?
6. Unelmat: Mistä haaveilit tänä vuonna ja mitä haaveille tapahtui? Millaisia haaveita sinulla on ensi vuodelle?

Kaikkea ei tarvitse suunnitella yksityiskohtaisesti. Elämälle on hyvä jättää pelivaraa. Anna uuden tarinan hengittää. Voit silti mielikuvissasi luoda tarinaasi haluamasi sävyn. Mieti, millaiset mielikuvat luovat sinulle voimaa ja tuntuvat sellaisilta, että voisit ne nyt aidosti omaksua.

Oikein hyvää oman voiman vuotta 2024! Harjoitus on lainattu ja muokattu Katri Syvärisen kirjasta Sinun tarinasi voima. Kirjasta löydät lisää kiehtovia harjoituksia oman tarinasi ymmärtämiseen ja uudelleen kirjoittamiseen.

Kun haluaisit toteuttaa itseäsi rohkeammin (vaikka et edes tietäisi miten sen tekisit!), Katri Syvärisen inspiroiva Luovuuskartta-workshop on sinua varten. Workshop pidetään la 6.1.24 Zoomissa (tallenne saatavilla) ja se auttaa sinua tekemään tilaa toiveillesi. Tämä on ihana aloitus uudelle vuodelle – lue lisää ja ilmoittaudu mukaan! 

Vuosi 2020 opetti meitä hidastamaan, hengittämään ja sopeutumaan

Kirje vuodelle 2020

Kiitos vuosi 2020 kun olet kuljettanut meitä jälleen eteenpäin. Kiitos kun olet näyttänyt elämän yllätyksellisyyden ja tuonut näkyväksi meidän ihmisten ainutlaatuisen kyvyn sopeutua silloin kun asiat menevät toisin kuin olemme suunnitelleet.

Kiitos vuosi 2020 kun olet muistuttanut meitä hengittämisen merkityksestä. Saamme hengittää sisään uutta ja puhaltaa ulos vanhaa. Kun hengitämme, elämä virtaa meissä.

Kiitos vuosi 2020 kun olet auttanut meitä hidastamaan. Nyt meidän on helpompi nähdä ympärillämme kaikki se arvokas mikä helposti unohtuu kiireen ja hälyn keskellä.

Kiitos vuosi 2020 kun olet vienyt meidät lähemmäksi luontoa. Nyt ymmärrämme, että olemme osa äiti maata ja se ohjaa meitä muuttamaan tapojamme niin että voimme luoda maapallon, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa.

Kiitos vuosi 2020 ihmisistä ympärillämme. Miten arvokasta onkaan kohdata toinen ihminen livenä, siis elävänä, jakamassa ja hengittämässä samaa yhteistä tilaa.

Kiitos vuosi 2020 kun olet auttanut meitä arvostamaan kotia. Tänä vuonna olemme voineet kokea kodin merkityksen vahvemmin kuin koskaan. Kiitos koti kun tarjoat meille turvallisuutta ja rauhaa.

Kiitos vuosi 2020 kun olet osoittanut miten merkityksellistä on taide, musiikki, kirjat, valokuvat, tanssi ja elokuvat. Aisteja ruokkivien sisältöjen voima tuo värit arkeemme ja auttaa meitä haastavien aikojen yli.

Kiitos vuosi 2020 kun teet tilaa kaikelle uudelle mitä vuosi 2021 on meille valmistellut. Emme unohda sinua koskaan vuosi 2020. Kiitos kun opetit meille paljon ja samalla kuiskasit korvaamme ”kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on”. *

* Kiitos inspiraatiosta Saku Tuominen

Miten ihmissuhteissa voi lakata toistamasta samaa vahingollista kaavaa?

Jos olet seurannut kirjoituksiani ja videoitani pidempään, tiedätkin varmasti miten merkittävänä pidän menneisyydessä opittujen selviytymismallien (ja mm. kiintymystyylin) vaikutusta tässä hetkessä ja miten näistä alitajuisista malleista tietoiseksi tuleminen on terveen itsetuntemuksen kannalta ja eheytymisen kannalta todella keskeistä. 

Ja samaan hengenvetoon uskon, että menneisyyden kipukohtien ei tarvitse olla tulevaisuuden käsikirjoitus, kuten varsin usein (ymmärrettävistä syistä) pelkäämme. Tämä pelko on minullekin täysin tuttu.

Kun olemme kokeneet suhteissa epäoikeudenmukaisuutta, avuttomuutta, pelkoa ja muita vaativia tunteita, on tosi ymmärrettävää että haluamme välttää ne jatkossa. Olemme usein varsinkin parisuhteissa taipuvaisia ottamaan käyttöön sellaiset selviytymisroolit, joidenka avulla selvisimme lapsuudenkodissamme. Näitä selviytymiskeinoja voi olla vaikkapa yliymmärtäminen, rajattomuus, miellyttäminen itsensä kustannuksella, alistuminen ja ylisopeutuminen. 

Kun kohtaa lähisuhteessaan kriisin, viisas kääntyy sekä sallimaan myötätuntoisesti kivun olemassa olon ja yhtälailla katsoo omaa roolia suhdedynamiikassa: Mikä minussa mahdollisti tämän? Mikä minussa sopeutui liikaakin?

Parhaimmillamme annamme tunneprosessille tilan sekä harjoittelemme uusia taitoja: Miten tunnistan jatkossa rajani paremmin? Miten uskallan ilmaista eriävät ajatukseni, miten opettelen viestimään tarpeistani selkeämmin?

Näin kriisi, jota ei olisi koskaan kohdalleen toivonut voi valjastua kokemukseksi, josta kaikesta kivusta huolimatta oppi valtavasti itsestään.

Saan aika ajoin kysymyksen, että mistä tiedän, että en kompastu ihmissuhteissa samoihin kaavoihin kun aina ennenkin? Ja voi että miten tuttu tämä kysymys on itsellenikin.

Kysyn tämän kysymyksen usein takaisin: Mistä merkeistä sinä itse tunnistat toistavasi samaa kaavaa?

Monesti toivomme, että elämä ei vain enää toisi eteemme vaikkapa rajan asettamiseen liittyviä haasteita, dramaattisia ihmissuhteita tai mitä se ikinä onkaan, mitä emme enää halua toistaa. Itsemme kannalta on paljon voimauttavampaa se, että vaikka elämä toisi vastaan vanhoja kompastuskivia (mitä se ainakin minun eteeni on tuonut!) – me voimme tietoisesti valita itse.

Ja auts, miten vaikeaa se joskus on. Muistan kun olin itse havahtunut siihen ongelmallisuuteen. jota rakastumisvaiheen alkuhuuma minulle teki. Ja siihen miten rakastuin juuri sellaisiin ihmisiin, jotka olivat toki monin tavoin ihania ihmisiä – mutta samalla sellaisia, joiden kanssa syvät arvoni eivät menneet yksiin, ja kummankin haavat hieroivat toisiaan. Pelkäsin, että löydän itseni jatkossakin aina dramaattisista suhteista, joissa haavat pysyvät vereslihalla.

Opin, että en välttämättä koskaan lakkaa tuntemasta vetoa tietyn tyyppisiä ihmisiä kohtaan, mutta voin lakata valitsemasta heidät.

Opin, että minun on harjoiteltava itsekin ihan uudenlainen tapa tutustua uuteen ihmiseen.

Opin, että pelkät roihuavat tunteet eivät ole peruste toimivalle suhteelle – tarvitaan paljon muutakin.

Meidän on mahdotonta ennustaa tulevaa, eikä luodinkestävää lupausta siitä, että emme koskaan kompuroisi samoihin kuoppiin ole – mutta se mitä voi tehdä on määritellä itselleen ne varoitusmerkit, joita ei enää purematta niele. 

Itsetuntemus on myös sitä, että tunnistaa omia taantumisen merkkejään ja löytää keinoja tehdä korjaavia suunnanmuutoksia.

Se on sen uteliasta kysymistä:

Mikä olisi tässä tilanteessa minulle kasvua? 

Mikä olisi aikuista, lempeää mutta jämäkkää? 

Mikä olisi erottelukykyistä mutta avointa?

Katso aiheesta lisää alla olevalta videolta

Uupumus ja ontto olo voivat kertoa itsearvostuksen puutteesta – Onneksi itseään voi oppia arvostamaan vielä aikuisenakin

Itsensä himmaaminen suorittamisen, kelpaamisen, itsensä sivuuttamisen ja miellyttämisen kautta on opittu malli ja tapa. Himmaamisen selviytymiskeinot syntyvät varhaisissa vaiheissamme, kun jäimme tunteidemme kanssa jollain tapaa yksin.

Jos meitä ei kohdattu, tuettu ja opetettu kohtaamaan vihaamme, suruamme, pelkoamme, ahdistustamme, pettymystämme, iloamme tai intohimoamme, muodostimme alitajunnassa uskomuksen: ”Tunteeni ja tarpeeni eivät ole tärkeitä.”

Opimme läheisriippuvaisen tavan olla ja elää, jossa turva, hyväksytyksi, nähdyksi ja rakastetuksi tuleminen ehdollistuu eli pitää uskomuksemme mukaan ansaita. Näin on aina, kun oppii kokemaan arvottomuutta eli sitä, ettei ole tärkeä ja hyväksytty kaikkine tunteineen. Silloin opimme pelkäämään, että toiset hylkäävät meidät, ellemme ponnistele riittääksemme ja kelvataksemme.

Kun mekanismi jatkuu aikuisuudessa, projisoimme toisiin ihmisiin ja elämän olosuhteisiin sen osan itseämme, jonka hylkäämme itse jatkuvasti edelleen. Aikuisina meillä on mahdollisuus, lupa ja oikeus alkaa kohdata sitä lasta sisällämme, joka jäi tunteidensa kanssa yksin ja oppi uskomaan, ettei ole tärkeä. 

Niin kauan kun hylkäämme itseämme miellyttämällä, mutkalle vääntäytymällä, suorittamalla ja yrittämällä riittää, emme ole ihan synkassa todellisen itsemme – eli rehellisten tunteidemme, tarpeidemme ja ajatustemme kanssa. Ne jäävät toisarvoisina jalkoihin.

Silloin ei ole mikään ihme, jos uuvuttaa, tuntuu ontolta tai epäselkeältä. Silloin omia unelmia kohti kulkeminen tuntuu haastavalta, takkuiselta tai tosi pelottavalta. Kun elämänenergia kuluu riittävyytensä ja arvonsa ansaitsemiseen ja ponnisteluun, sitä jää vähemmän selkeyteen, itsensä toteuttamiseen, unelmiensa vastaanottamiseen ja Sydänpolkujensa kulkemiseen.

Jos haluaa löytää elämäntehtävänsä, manifestoida tai vastaanottaa unelmiaan yltäkylläisesti ja elää itsensä näköisesti, on otettava itsestään koppia ja alettava kohdella itseään arvostavasti. Tutustuttava uteliaasti, pikku hiljaa tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. Sen sijaan, että yrittää epäsuorasti saada kannustusta, hyväksyntää ja rakkautta ulkopuoleltaan, voi oppia antamaan noita asioita suoraan itselleen – koska kaikki me niitä tarvitsemme, ja saamme tarvita. Ja sitä todella voi oppia!

⁠
Ja kun alkaa tulla yhteyteen tarpeidensa ja halujensa kanssa, alkaa voimautua. Ja kun voimautuu, alkaa säkenöidä – tulla vielä enemmän yhteyteen sen kanssa, että niin kukas mä oonkaan ja mitäs mä tässä laiffissa haluaisinkaan. Sitä myös on aikuisuus / kypsyminen / sisäinen vanhemmuus / itsensä rakastaminen. Ja meillä kaikilla on siihen yhtäläinen lupa ja oikeus. ⁠

⁠
Elämässä voi oppia säkenöimään juuri itsellee hyvän tuntuisesti ainaisen itsensä pienentämisen ja himmaamisen sijaan. Kokemaan, että se mistä oma sydän unelmoi, on mahdollista. Puskemisen sijaan vastaanottamaan yltäkylläisesti.

Siinä ei ole mitään kummempaa mystiikkaa: kyse on sisäisestä turvasta, itsearvostuksesta ja pikku hiljaa häpeästä vapautumisesta, jolloin sydän ja oma energia vapautuu vastaanottamiselle ja virtaukselle.⁠ Ja tämä on ihan hirmu käytännönläheistä, ei mitään yläviistoa teoriaa. ⁠

Aikuisuus on siitä ihanaa, että silloin saa uuden mahdollisuuden oppia ja löytää itsearvostusta ja voimautua. Se kysyy uteliaisuutta – ja ennen kaikkea halua kokea syvää hyvää oloa itsensä kanssa.

Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image