Sivu 113 – Hidasta elämää

Äitiyden, yrittäjyyden ja hyvinvoinnin kanssa voi löytää tasapainon – 3 oivallusta kiireisen arjen keskeltä

Kirjoittaja Noora Fagerström on sarjayrittäjä ja enkelisijoittaja. Hän on monessa yrityksessä mukana joko perustajan tai sijoittajan roolissa. Tunnetuksi hän on tullut Jungle Juice Barin perustajana, jossa hän myös oli toimitusjohtajana lähes 10 vuotta. Noora on myös Diili -ohjelman neuvonantaja. Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Bonfire.fi-bisnesmedian kanssa.

Minulta kysytään usein, kuinka olen pystynyt yhdistämään yrittäjyyden ja äitiyden. Kuinka ehdin tekemään kaiken? Onko minulla vuorokaudessa enemmän tunteja kuin muilla?

Olen yhdistänyt yrittäjyyden ja äitiyden aikatauluttamalla ne. Toisinaan se tuntuu vähän kuin palapelin kokoamiselta; paljon joutuu sovittelemaan ja sumplimaan juttuja tiettyihin rakoihin, että saa hoidettua kaiken tarvittavan. Lähes joka viikko joutuu myös siirtämään sovittuja asioita, kun tilalle tulee jotain akuutimpaa.

Kaikilla kolmella lapsellani on harrastukset eri aikoihin. Käyn itse yleensä samaan aikaan joko urheilemassa tai hoidan työasioita. Välillä teen molempia samaan aikaan, kun juoksen lenkkipolulla napit korvissa palaverissa. En kuitenkaan koe sitä erityisen ahdistavana. Päinvastoin, tykkään kun voin itse päättää miten oman työni järjestän. Yleensä teen sen siten, että pystyn viettämään mahdollisimman paljon aikaa lasteni kanssa.

Näin ei ole aina ollut.

Herätys, jonka äitinä koin

Kun esikoiseni oli noin 5-vuotias, hän kysyi eräänä iltana, voisinko kasata hänen kanssaan palapeliä. Vastasin, ettei äiti juuri nyt ehdi, koska on pakko tehdä yksi työjuttu. Hän näytti hyvin pettyneeltä, ja kysyi, miksei minulla ole ikinä aikaa iltaisin hänelle. Tämä pysäytti minut. Tietokone meni kiinni ja leikin hänen kanssaan loppuillan, jolloin mieheni piti seuraa muille lapsille.

Silloin päätin, että illat ovat viikonlopun lisäksi pyhitetty lapsille. Kone aukeaisi uudelleen vasta sen jälkeen kun lapset ovat menneet nukkumaan. Tämä tapahtui sillä seurauksella, että yöuneni lyhenivät. Menin arkena lähes aina nukkumaan klo 01-02 välillä ja herätys oli aamulla seiskalta. Viikonloppuisinkaan en saanut univelkaani nukuttua pois ja olin sen seurauksena kärttyinen äiti. Olin todella väsynyt ja toisinaan tunsin rytmihäiriöitä. Jaksoin vuoden verran tuota rumbaa, kunnes päätin toistamiseen, että nyt saa riittää, myös kehoa täytyy kuunnella. Työt eivät tekemällä lopu, joten niitä pitää priorisoida paremmin.

Turha stressata tekemättömistä asioista liikaa, teen sen minkä koen tärkeäksi.

Apua kannattaa osata pyytää

Aikaa ei koskaan ole riittävästi kaikkien asioiden hoitamiseen. Aina on jokin homma kesken, niin työelämässä kuin kotona. Kotona tykkään tehdä asioita fiiliksen mukaan ja kuuntelen yleensä samalla äänikirjaa. Se tekee työskentelystä ja puuhaamisesta mielekkäämpää, ja samalla sivistää.

Olen matkan varrella myös oppinut kysymään rohkeasti apua. Jos tarvitsen esimerkiksi lastenhoitoapua, niin kysyn siihen asti, kunnes lista loppuu. Tarjoan myös itse apua, ja otankin usein ystävieni lapsia niin päivävierailulle kuin yökyläänkin, välillä useammaksikin päiväksi. Mielestäni elämässä pääsee paljon helpommalla kun autamme toinen toisiamme. Avun saamisesta ja sen antamisesta tulee lisäksi hyvä mieli. Hyvä tukiverkosto on pelastanut minut ja mieheni monta kertaa.

Lapset ovat olleet mukana jos jonkinlaisissa tilanteissa; tukuissa, työhaastattelutilanteissa, vuokraneuvotteluissa, avajaisissa sekä erinäköisissä palavereissa. Aina ei ole siis hoitajaa löytynyt ja työt on ollut silti pakko hoitaa. Useimmiten tilanteet ovat menneet hyvin, mutta muutaman kerran olen poistunut paikalta huutavan lapsen kanssa. Ihminen on kuitenkin erittäin sopeutuvainen, ja huumorilla pärjää pitkälle. Vaikeissa hetkissä helpottaa, että ajattelee sen olevan väliaikaista.

Olen aina halunnut onnistua yrittäjänä ja tehnyt paljon töitä sen eteen. Sen lisäksi olen asettanut tavoitteita ja kerännyt ympärilleni kannustavia ihmisiä. En käytä aikaa vatvomalla menneitä, vaan suuntaan energiani kohti tulevaa. Menneille asioille kun ei voi mitään enää jälkeenpäin, mutta niistä voi ottaa opikseen. Toisinaan vertaan itseäni muihin yrittäjiin, koska haluan saada itsestäni enemmän irti, ja se toimii minulle motivaattorina.

Kim Väisästä lainaten: onnistuminen on aina suhteessa omiin tavoitteisiin!

Minkälainen on hyvä äiti ja hyvinvoiva yrittäjä?

Koen sen jotenkin niin, että hyvä äiti on läsnä, kannustaa, kuuntelee ja on kiinnostunut lapsen tunteista ja ajatuksista. Hän tykkää tehdä erilaisia asioita yhdessä ja opettaa lapselle uusia taitoja. Tähän pyrin itse, mutta tietenkin on erilaisia ajanjaksoja elämässä, eikä aina ole mahdollista olla sellainen äiti, joka haluaisin olla.

Myös vaikka olisi minkälainen vaihe elämässä, niin ravinto, liikunta ja uni ovat ratkaisevan tärkeässä roolissa. Mitä paremmin ihminen voi, sitä paremmin hän pystyy käsittelemään stressiä ja muita vaikeita asioita.

Aina on parannettavaa jollain osa-alueella; äitiydessä, puolisona, ystävänä, ihmisenä tai työelämässä. On kuitenkin myös hyvä välillä pysähtyä miettimään, mitä elämässä on ja olla kiitollinen siitä sen sijaan, että koko ajan miettisi mitä voisi tehdä paremmin.

Tämä artikkeli on osa Bonfire.fi -bisnesmedian ja Hidasta elämää -hyvinvointimedian välistä sisältövaihtoa. Bonfire.fi -bisnesmedia on yli 170 bisnesvaikuttajan sisällöistä pääosin koostuva arvopohjainen ja moniääninen media, joka haluaa sisällöillään rohkeasti ravistella olemassa olevia liike-elämän rakenteita.

Terveelliset, helpot ja nopeat Runebergin tortut

Runeberginpäivä lähestyy. Nämä leivonnaiset ovat yksi suosikeistani omenapiirakan- ja porkkanakakun rinnalla. Kehittelin itselleni tyypilliseen tapaan reseptistä maistuvan, helpon ja terveellisemmän version. Ajatukseni on nimittäin tarjota näitä minikokoisia herkkuja myös perheen pienimmille ja silloin suosin aina vähempää sokerikuormaa arjessa. (Eikä sokerin vähentäminen ole meille aikuisillekaan pahitteeksi..)

Nämä Runebergin tortut ovat luontaisesti gluteenittomia ja ne ovat valmistettu ilman valkoista sokeria. Valkoisen sokerin korvaa tässä reseptissä ravinnerikkaampi makeutusvaihtoehto: kookos-tai intiaanisokeri. Valmistin myös vadelmasoseen itse. Mielestäni vadelmien oma makeus, pienellä kirpakkuudellaan toimivat sellaisenaan soseessa.

Vadelmahillon viereen tulevan perinteisen tomusokerikuorrutteen voit korvata vaikkapa kookoskermaraidalla.

Minikokoiset gluteenittomat Runebergin tortut

(ohjeesta tulee noin 12 minikokoista Runebergin torttua)

100 g voita

1 dl kookos-tai intiaanisokeria

1 kananmuna

1,5 dl kaurajauhoja

0,5 dl mantelirouhetta

1 dl mantelijauhoja

1 t psylliumia

1 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

1 dl piimää

ripaus suolaa

VAIHE 1) Vaahdota huoneenlämpöinen voi sekä valitsemasi sokeri

VAIHE 2) Vatkaa joukkoon kananmuna

VAIHE 3) Yhdistä kaikki kuivat aineet ja lisää ne taikinan joukkoon vuorotellen piimän kanssa

VAIHE 4) Paista uunin keskiosassa 200 asteessa, noin 20 minuuttia

VAIHE 5) Kostuta Runebergit ja lusikoi koristeet päälle

Vadelmahillo-ohje

200g pakastevadelmia

1 tl vanilja pastea/ tai raastettua vaniljaa

1 tl psylliumia

VAIHE 1) Kiehauta vadelmat kattilassa ja sekoita lusikalla siten, että vadelmat soseutuvat (et tarvitse keittämiseen vettä)

VAIHE 2) Lisää kiehautetun vadelmasoseen joukkoon vanilja sekä psyllium ja anna seoksen jäähtyä

Kostutus

0,5 dl kuumaa vettä

(aikuisten torttuihin: 0,5 dl punssia, rommia, konjakkia, mantelilikööriä tms..)

1 rkl kookos-tai intiaanisokeria

VAIHE 1) Kiehauta vesitilkka kattilassa ja sekoita joukkoon loput aineet

Kukaan ei selviä täysin yksin – eikä kuulukaan

Kukaan ei selviä täysin yksin. Me synnymme riippuvaisina, mikä on varsin pysäyttävääkin tajuta. Ihmisellä on niin tarve kiintyä ja olla yhteydessä, mutta toisaalta myös tarve kokea itsenäisyyttä ja vapautta. Ei ihme, että monesti parisuhteissa erillisyyden ja läheisyyden välinen tanssi nostaa monesti kitkaa ja ehkä vastakkaisia pelkoja ja reaktiomalleja esiin.

Jos varhaisissa suhteissa (ja toki myöhemmätkin vaiheet voi vaikuttaa) on jäänyt yksin isojen tunteiden ja kokemuksien kanssa, on hyvinkin voinut omaksua alitajuisen uskomuksen siitä, että ei ole turvallista olla haavoittuvainen, ei ole turvallista tarvita taikka luottaa. Tällöin on vaikea päästää ketään aidosti lähelle. On vaikeaa kohdata omaa ja usein myös toisten inhimillistä tarvitsevuutta. Se on varsin surullinen ja yksinäinen todellisuus jossa elää. Toiset taas ovat kokeneet, että omiin tarpeisiin vastataan välillä ja välillä taas torjutaan. Tämäkin on valtavan ristiriitaista ja tuo usein luottamus haasteita sekä kokemuksen siitä, että jotkut osat itsessä ovat ”vääriä” tai ”liikaa”.

On usein hyvin pelottavaa harjoitella tarvitsemaan toisia ja voi olla että vastustamme sitä viimeiseen asti, kunnes ei kenties vaan enää pysty. Muistan kun aloitin terapiaprosessia ja ihana terapeuttini (johon silloin vasta tutustuin) sanoi jotenkin näin: ”Muista Eevi, että täällä sun ei tarvitse aina jaksaa kannatella kaikkea yksin”. Aluksi koin ärsytystä, eikö se usko että mä selviän kyllä? Ajan myötä luottamus syveni ja yksin selviämiseen liittyvät suojukset höllensivät otettaan. Sain romahtaa, tulla kannatelluksi ja olla silti ihan kokonainen itsenäni.

Yksin selviämisen alitajuinen paine on monen kantama surullinen taakka. Mitä se olisi, jos ei tarvitisikaan? Se ei tarkoita avuttomaksi heittäytymistä taikka vastuuttomuutta.

Millaisia alitajuisia käsityksiä sinulla on rakkaudesta?

Eevin uutuuskirjassa Tunne itsesi parisuhteessa käsitellään mm. sitä miten alitajuinen mallimme rakkaudesta vaikuttaa aikuisiin parisuhteisiin. Kirjan voit ostaa täältä!

Ajattelu, tunteet ja keho ovat erottamaton kokonaisuus – Näin ne vaikuttavat hyvinvointiisi

Juha Siira on helsinkiläinen kipupsykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Karita Palomäki on Helsingissä työskentelevä psykofyysinen fysioterapeutti, NLP-työnohjaaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Lisäksi Karita kirjoittaa Hidasta elämää –sivuston Terveys ja tunteet –artikkelisarjaa. He ovat yhdessä kirjoittaneet uutuuskirjan Kehon viisaat viestit – Kuuntele, tiedosta ja voi paremmin (Kirjapaja 2022).

Ajattelen, mitä ajattelen. Tunnen, mitä tunnen. Reagoin, miten reagoin. Näin voisimme jokainen todeta. Mutta tiedostammeko nämä asiat ja niiden väliset yhteydet arjessamme ja varsinkaan sellaisissa tilanteissa, joissa siitä olisi hyvinvoinnillemme hyötyä?

Kehon ja mielen välisen yhteyden hyväksynee jo jokainen, onhan siitä kiistatonta tutkimustietoa olemassa. Silti yksilötasolla emme aina huomioi tätä yhteyttä riittävästi. Seurauksena voi olla lisääntynyt kuormitus sekä toisaalta myös kyvyttömyys tiedostaa, mikä auttaisi itseä palautumaan siitä. Mikäli kehon ja mielen epätasapainotila jatkuu liian pitkään, alamme oireilla monin tavoin.

Toisaalta myös isommassa mittakaavassa, esimerkiksi terveydenhuollossa, ei mielestämme riittävästi huomioida kehon ja mielen yhteyttä. Kokonaisvaltainen ihmisen kohtaaminen ja hoitaminen on edelleen satunnaista, mikä voi lisätä oireilevan ihmisen hätää, huolta ja pelkoa tilanteestaan – varsinkin jos selviä löydöksiä tai syitä oireen taustalta ei löydy. Dualismi ei hevin horjahda asemastaan pois, ja se näkyy valitettavasti edelleen liian jyrkkänä fyysisen ja psyykkisen kahtiajakona. Jos fyysistä syytä ei oireelle löydy, vian täytyy olla ”korvien välissä”. Tai jos jollakulla on lähtökohtaisesti psyykkinen oire tai sairaus, hänen fyysisiä oireitaan ei välttämättä oteta vakavasti.

Kehon ja mielen välinen vuorovaikutus tapahtuu konkreettisesti hermoston kautta. Hermosto pyrkii joka hetki säätelemään kehon ja mielen välistä vuorovaikutusta parhaalla mahdollisella tavalla. Ajoittain se ajautuu sympaattiseen eli ylivirittymisen tilaan ja ajoittain alivireiseen, väsyneeseen, jopa uupuneisuuden tilaan. Neutraali tila on jotakin näiden väliltä. Sitä voi kuvailla vaikkapa rennon valppaana tilana, jossa ihminen ei ole erityisen jännittynyt eikä rento, vaan olo on jollakin tavalla mukava, miellyttävä ja tarvittaessa toimelias. Tässä optimaalisessa vireystilassa kykenemme parhaiten kuuntelemaan itseämme ja kehoamme, oppimaan sekä tekemään parhaimmat omaa hyvinvointiamme koskevat päätökset.

Jos kehon kuuntelu on jäänyt elämässä kaiken muun jalkoihin, hermoston liiallisen kuormituksen tai vireystilojen jatkuvan ja liiallisen ”vuoristoratamaisen” heittelyn vuoksi saatamme alkaa oireilla eri tavoin. Kehon ja mielen kokonaisuus on vuosituhansien saatossa räätälöity siten, etteivät kuormittavat jaksot kestäisi kovin kauaa kerrallaan, vaan meillä olisi välillä mahdollisuus lepoon ja palautumiseen. Jos näin ei tapahdu, vaikka kehomme olisi viestinyt jo aikoja sitten levon tarpeesta, kehomieli saattaa alkaa huutaa sanottavansa kipuoirein, lihaskireyksin, vatsavaivoin tai esimerkiksi lisäämällä ahdistuksesta johtuvia kehollisia reaktioita.

Erityisesti nykyaikana, jossa huomiomme niin herkästi hajaantuu monenlaisten tärkeiden ärsykkeiden ja kiinnostuksen kohteiden äärelle, olisi tärkeää muistaa se tosiasia, että emme olisi olemassa ilman viisasta kehoamme. Olisiko vihdoinkin aika alkaa kuunnella kehoa ja sen tarpeita?

Kirjoitimme jo vuonna 2016 teoksen Kehon viisaat viestit juuri tähän tarpeeseen. Painoksen loputtua ja kysynnän edelleen jatkuessa teimme uuden ja päivitetyn painoksen tästä kirjasta Kirjapajan kustantamana, ja se ilmestyi tammikuussa 2022. Kehon viisaat viestit – Kuuntele, tiedosta ja voi paremmin -kirjan tarkoituksena on johdattaa lukija vähitellen, askel askeleelta, kuuntelemaan kehonsa viisaita viestejä. On sitten kyseessä stressiperäisten oireiden kokeminen, uupumus tai kehon kipujen kanssa eläminen, niissä kaikissa tarvitaan kykyä pysähtyä kehontuntemusten, ajatusten ja tunnereaktioiden äärelle.

Esimerkiksi kipuja potevan on tärkeää oppia erilaisia tapoja vaikuttaa kipukokemukseen ja sen herättämiin tunteisiin ja ajatuksiin. Kokiessamme kipua käperrymme kokoon ja vetäydymme itseemme. Samalla tämä kapeuttaa kykyämme tiedostaa tilaamme ja tehdä siitä oivalluksia, ja mahdollisuutemme havainnoida kokemuksiamme käyvät vähiin. Kun tietoisuutemme tällä tavoin kapenee, alamme vastustaa kokemaamme ja kapeutamme entisestään toimintavaihtoehtojamme. Jos sen sijaan pystymme edes asteittain kohtaamaan ja hyväksymään kipumme, avaudumme muutokselle ja sille mahdollisuudelle, että kipu lievittyy.

Mitä jos kehosi ei teekään virheitä? Mitä jos muutos parempaan vointiin lähtisikin siitä, että osaamme kuunnella kehon viisaita viestejä ja sitä, miten keho ja mieli lopulta toimivat yhteistyössä, tehden parhaansa pyrkiessään tasapainoon? Kehoon luottaminen luo turvaa ja rauhoittaa hermostoa, joka sekin lisää mahdollisuuttamme toipua.

Voit lukea lisää aiheesta Kehon viisaat viestit -kirjasta. Löydät kirjan täältä:

Jokainen tunne on yhtä tärkeä – Kun blokkaamme epämukavan tunteen, torjumme samalla myös jotakin tärkeää itsessämme

”Miltä sinusta tuntuu?”. Tämä on kysymys, johon vastaaminen vie ainakin itseltäni hetken aikaa. Se tulee harvoin valmiina vastauksena päästäni – paitsi jos olen erityisen iloinen, innoissani, vihainen tai väsynyt. Useimmiten kysyn saman kysymyksen ensin keholtani, pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan tuntemuksiani ja vasta sitten pystyn todella vastaamaan.

Keholliset tuntemukset ja aistimukset ovat tunteiden raakamateriaalia kuten kehoterapeutti Christine Caldwell on oivasti ilmaissut.* Jos emme anna sisäisille tuntemuksillemme tilaa, blokkaamme myös tunteen.

Siksi tunteiden kohtaamisesta on mielestäni hankala puhua ilman, että puhumme samalla kehollisesta kokemuksesta. Tunteet eivät ole vain mielemme tuotosta ja tapahdu jossakin ajatuksiemme syövereissä, vaan ne liikuttavat jotakin meidän koko kehossa.

Tunteiden kehollisesta luonteesta johtuen moni tunne on saanut leimakseen ”epämukava” ja se on ihan ymmärrettävää. Kukapa haluaisi varsinaisesti tuntea kuristavaa palaa kurkussa, jatkuvaa kouristusta vatsanpohjassa tai päässä painekattilan lailla kihisevää höyryä.

On sanomattakin selvää, että viihdymme mieluummin vaikkapa lämpimänä läikähtelevän sydäntilan tai kevyesti vatsanpohjaa kutittavan olotilan äärellä. Kuitenkin, jos suostumme tuntemaan vain joitakin tunteita, mutta kieltäydymme kohtaamasta toisia, torjumme samalla jotakin tärkeää itsessämme.

Psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki kirjoittaa Kotona kehossa -kirjamme esipuheessa: ”Emme voi milloinkaan erottaa toisistaan ajattelua, tunteita ja kehollisia reaktioita, sillä ne ovat osa syklistä jatkumoa, kokemusmaailmaamme.” Tämän vuoksi tunteiden lempeä kohtaaminen ja se, että sallii tunteen todella tuntua kehossaan, on niin tärkeää. Se on koko elämän kirjon sallimista itselleen.

Kun tunteilla on lupa virrata, ne eivät patoudu kehoon, kasaudu lihasjännityksiksi ja suoja-asennoiksi tai saa aikaan haitallisia välttelemiskeinoja kuten jatkuvaa ylisuorittamista, työntekoon, urheiluun, tunnesyömiseen tai muuhun riippuvuuteen pakenemista.

Epämukavuudestaan huolimatta jokainen tunne on yhtä tärkeä ja jokaisella tunteella on oma viestinsä kerrottavanaan. Meidän tehtävämme on oppia kuuntelemaan.

*Lähde: Christine Caldwell, Getting our bodies back (Shambahala 1996)

Nämä tekijät voivat altistaa traumakiintymyssuhteelle

Saan usein kysymyksen: Miten estän sen, etten jatkossa löydä enää itseäni traumakiintymyssuhteesta?

Kysymys on tärkeä ja tuo meidät oman itsetuntemuksen ytimen äärelle. On ihan todella sydäntä särkevää löytää itsensä suhteesta, joka oli epävakaa, ehkä valheellinen tai jopa kaltoinkohteleva. Ja toisen huono käytös tai kaltoinkohtelu ei ole koskaan uhrin syy. Ei ikinä. Ja silti meissä itsessä voi olla altistavia tekijöitä, miksi valitsemme, suostumme ja jäämme suhteeseen, joka on satuttava.

Nämä tekijät eivät ole viallisuuksia. Näiden tunnistaminen mahdollistaa terveen itsetunnon vahvistamisen ja opettaa parhaimmillaan itsensä tervettä suojaamista.

1️⃣Turvaton kiintymyssuhde ja alitajuinen käsitys rakkaudesta on se että rakkaus on epävakaata/intensiivistä draamaa. Ja eihän meistä kukaan tietoisesti ajattele, että rakkaus olisi draamaa. Alitajuinen rakkauskäsityksemme syntyy sen mallin pohjalta, minkä olemme nähneet ja sen miten meihin on oltu suhteessa. Se on tuttua, vaikkei ehkä lainkaan turvallista tai hyvää. Parasta vastalääkettä Traumakiintymyssuhteille on eheyttää omaa kiintymystyyliä kohti turvallista kiintymystä. Siihen kuuluu mm. Omista rajoista huolehtiminen 🙏

2️⃣Empatia ilman rajoja. Empaattisuus itsessään on valtavan kaunis ja tärkeä piirre, mutta ilman terveiden rajojen suojaa empatia altistaa yliymmärtämiselle, ylijoustamiselle ja mahdollisesti myös huonolle kohtelulle alistumisena. Empaattinen ihminen haluaa usein ymmärtää ja välttää konfliktia viimeiseen asti. Terveet rajat auttavat erottamaan mitä voi hyväksyä ja mitä ei. Toisen käytöstä voi ymmärtää, mutta se ei tee siitä oikeutettua.

3️⃣Sinisilmäinen usko toisen potentiaaliin. Ja voi miten tärkeä taito tämäkin on! Tämä on myös ehdottomasti kaunis ja arvostettava piirre, johon hippunen realisimia ei kuitenkaan ole ollenkaan huonompi homma. Sillä valitettavasti, kaikki eivät lähde ottamaan vastuuta tai kasvamaan. Eivät, vaikka niin sanoisivat. Ja onhan se luonnollista että haluaa uskoa toisen sanoihin ja lupauksiin, varsinkin jos ne lupaavat parempaa. Ja voin kertoa, moni traumakiintymyssuhteessa ollut on yrittänyt uskoa, kymmeniä kertoja. Usko edelleen ihmisiin, mutta luota tekoihin. Kuka vaan voi sanoa oikeastaan mitä vaan.

________________________________

❤️‍🩹Kaipaatko tukea epäterveestä parisuhteesta toipumisen tueksi?

Verkkokurssi epäterveistä parisuhteista toipumisen tueksi alkaa 15.9 ja on 25.9 saakka tarjouksessa 79€ (norm. 119€)

Kurssilla saat tietoa, tukea ja konkreettisia harjoituksia toipumisen tueksi.

Lue lisää kurssista ja ilmoittaudu mukaan!

Verkkokurssi epäterveistä parisuhteista toipumisen tueksi

Tiedän, että rakkaus on totta, mutta siitä on tullut minulle unta

Noin tunsin vasta hetki sitten.

Vaikka arjessani olikin paljon rakkautta, jokin kuilu huusi tyhjyyttään, eikä mikään kansi pystynyt hiljentämään sitä. Vaikka niin monta ihmistä oli tässä näin, silti yksi ainut puuttui. Yksi täsmäihminen.

Miksi kukaan muu ei voinut täyttää hänen paikkaansa? Miksi jokin minussa jatkoi etsimistä, vaikka en enää etsinyt? Miten saatoin tietää, että jossain on joku, vaikka en häntä tuntenut?

Vaikka hiljalleen irrotin toivomisesta, jokin minussa toivoi yhä. Toivoin sitä niin kovasti, että siitä tuli rukous. Ja se rukous kaikui elämäni askelissa läpi päivien. Jokin toivon ainesosa ei päästänyt minusta irti, vaikka minä päästin jo irti kaikesta. Hänestä, jota en tuntenut ja rakkaudesta, josta oli tullut vain heijastus päivieni seiniin.

Toivoin sitä niin kovasti, että siitä tuli rukous.

Enkä enää odottanut mitään, mutta odotin yli senkin, kun odotus oli jo päättynyt. Ehkä vain sillä tavalla voi todella odottaa. Kun ei enää pysty nimeämään määränpäätä. Ei yhdenkään junan saapumista tai lähtöaikaa.

Ei kirjoittamaan enää kirjaintakaan siitä, millainen hän olisi. Sanomaan, mitä voisi olla. Yksikään sivellin ei voi piirtää häntä. Eikä mikään riitä kertomaan siitä, kuinka sydämeni kaipaa. Vasta silloin odotus voi olla omia suunnitelmiani suurempaa.

Liitelin pystymättä kuvittelemaan, minne päätyisin. Oli niin sumuista, että minustakin alkoi tulla osa sumua. Valve oli unista vaellusta ja unessani rakkaus niin selvää. Tervehdin vieraita ihmisiä kuin varjoja etsien häntä, jonka tiesin olevan, mutta joka ei koskaan tullut vastaan.

Voiko onnen löytää vielä senkin jälkeen, kun on ensin vaeltanut yksin vuosituhannen? Jokainen päivä kun saapui täynnä mahdollisuutta, mutta aina yhtä tyhjänä kuin eilinen.

Sitten koittaa yksi päivä lukemattomien joukosta, jossa ei ole mitään erityistä. Aurinko pilkottaa jostain, enkä tiedä, onko se nousemassa vai laskemassa, mutta se valaisee minut ja hänet, ja tuntuu, kuin näkisin maailman ensimmäistä kertaa.

Tältäkö kaikki täällä todella näyttää? Näinkö kauniilta, näin vaivattomalta? Ihmeelliseltä, herkältä ja hauraalta. Näinkö vavisen kovan ja turran jälkeen.

Ja yhtäkkiä rakkaus ja uni vaihtavat paikkaa. Tuhat vuotta ikävää siirtyy unohdettuihin uniin ja rakkaudesta tulee kosketeltavan totta.

En kysy, kuinka kauan. En vaadi, määritä tai mittaa. Rakkaus juuri nyt on niin totta ja suurta.

Kaikki muu olkoon unta.

Sydämellä, Maaria

Olen laatinut rakkauden etsijän keskustelukortit kaikille, jotka yhä uskaltavat etsiä rakkautta ja uskoa siihen. Kokeile korttien avulla, aukeaako keskustelu toisen kanssa ja tuletteko kuulluiksi. Kortteja voi myös käyttää itsenäisesti. Katso taskukokoinen pakka täältä.

Psst. Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.

Kuvat: Pexels.com

Alkuhuuma narsistisen kumppanin kanssa voi hämätä – Älä ohita varoitusmerkkejä, vaikka kaikki tuntuisi ensin täydelliseltä

Narsismissa on kyse äärimmäisestä minäkeskeisyydestä, empatiakyvyn puutteesta ja kilpailullisuudesta. Narsistisia piirteitä voi olla eri määrissä ja eri vahvuisina eri ihmisillä ja ihminen voi käyttäytyä hyvin narsistisesti myös ilman diagnosoitua persoonallisuushäiriötä.

Suhteen alku

Suhde narsistiin tai narsistiseen henkilöön alkaa usein hyvin vauhdikkaasti ja intensiivisesti. Rakkauspommitus (engl. love bombing) on niin intensiivistä, että narsistin kumppani voi kokea ikään kuin rakastumisen myös itseen.

Narsistin taidokkaasti toteutettu ylenpalttinen kumppanin imartelu, huomiointi ja jalustalle nostaminen näkyvät myös seksuaalisessa kanssakäymisessä, joka voi tehdä suhteesta korostuneen ainutlaatuisen ja täydellisen tuntuista.

Narsistin kumppani saa siis kokea myös vahvaa tunnetta siitä, että on seksuaalisestikin äärimmäisen haluttava ja erityinen.

Narsistiset piirteet ovat pysyviä ja nuo piirteet tulevat esiin elämän kaikilla eri osa-alueilla, erityisesti lähimmissä ihmissuhteissa. Seksi ja seksuaalisuus eivät ole erillinen osa ihmistä, joten narsistiset piirteet näkyvät luonnollisesti myös seksissä narsistin kanssa.

Pääosaa näyttelee suoritus ja ihailun tarve

Seksissä narsistille on kyse fyysisestä suorituksesta. Mitä paremmin, kiihkeämmin ja mielikuvituksellisemmin keinoin hän seksiä toteuttaa, sitä suurempi mahdollisuus narsistille on saada kumppanilta ihailua ja ihmetystä, kehuja ja kannatusta. Narsistin ytimessä vaikuttava huono itsetunto ja horjuva minäkuva tarvitsevat nimittäin jatkuvaa ylikorostuneen suurta hoivaa ja nostatusta.

Ainutlaatuisen intohimoinen, kiihkeä ja hekumallinen seksi on oiva tapa saada kumppani anelemaan ja odottamaan lisää, palvelemaan ja sitoutumaan narsistisen ihmisen seuraan. Narsisti tietää tämän itse varsin hyvin ja käyttää tätä manipulointikeinoa hyväkseen.

Narsististen suhteiden seksuaalielämä voi olla hyvin aktiivista ja toimia suurena lohtuna, sekä läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden kaipuun täydentäjänä narsistin kumppanille. Arjen vaikeuksien rinnalla hyvältä tuntuva seksielämä voi tuoda tarvittavaa kontrastia ja tasapainoa, jotta motivaatiota riittäisi parisuhteen jatkamiseen narsistin kanssa.

Vaikka narsistin kumppani kokisi suhteen seksielämän olevan parasta ikinä, niin kuin olen kuullut monen narsistin kanssa seurustelleen sanoneen, ei kyse kuitenkaan ole valitettavasti millään tapaa narsistin kumppanista, vaan jälleen: narsistista itsestä ja pelkästään narsistista itsestä.

Koska narsisti on tunnekylmä eivät narsistiset suhteet perustu narsistin puolelta tulevaan romanttisuuteen, aitojen tunteiden osoittamiseen tai hellään ja rakastavaan läheisyyteen. Tämän vuoksi ”rakastelu” ei sen syvässä merkityksessä ole pätevä sana kuvaamaan seksiä narsistin kanssa.

Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö

Roolileikit ja narsistin tyydyttäminen eri tavoin. Kolmansien tai useampien osapuolien mukaanotto. Sivusuhteet. Fantasiat ja fetissit. Täysin sallittuja, ihania ja nautintoa tuottavia silloin, kun niiden toteuttamiseen on molempien osapuolien halu ja lupa. Sopimuksia on myös lupa ja velvollisuuskin purkaa ja/tai muuttaa heti, jos ne eivät enää suhteen jommasta kummasta osapuolesta tunnu miellyttäviltä.

Suhteessa narsistin kanssa on kuitenkin kyse vain narsistin itsekeskeisistä haluista ja toiveista, sekä tarpeesta ja tavoitteesta saada lisää vallan tunnetta toiseen ihmiseen, kuin orjuuttamalla toista, joka nostaa ja hivelee narsistin kokemusta saada erityiskohtelua ja vielä täysin oikeutetusti -hänen mielestään.

Narsistisissa suhteissa näkyvät joskus usein voimakkaasti ja raadollisestikin seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö. Kumppani voi olla pakotettu tekemään seksuaalisia tekoja, joita hän ei itse halua tai joista hän ei itse nauti. Pitkään jatkunut ovela ja röyhkeä manipulointi, patologinen valehtelu, mykkäkoulu, sekä väkivallan uhka tai väkivallalla pelottelu voivat saada kumppanin alistumaan tekoihin, joita narsisti häneltä vaatii.

”Susta on tullut vuosien myötä niin tylsä! Täähän on vain leikkiä kulta, leikkiä, jolla sä tuotat mulle sellasta nautintoa, jota kukaan muu ei osaa. Sä oot taitavin. Sä oot tässä paras. Anna mun nauttia sun taidoista, sä et voi viedä tätä multa.”

”Kyllä mä tiesin, ettei susta oo tähän! Ei sun luovuus ja leikkisyys riitä. Perus-seksiä lauantaisin, sitäkö sä odotat ja siihenkö sä luulet kenenkään koskaan tyytyvän? Hah! Salli mun nauraa. Säälittävää!”

”Mä en valinnut näin tylsää seksi-elämää. Mä en suostu tähän. Seksi ja seksuaalisuus tukee ihmisen mielenterveyttä, hyvinvointia, jaksamista, kaikkea! Jos sä viet tän multa mä lupaan, että mä teen ensin sun elämästä helvettiä ja lopuks mä tapan itteni!”

Aikuismaiset ja kypsät keskustelut seksistä ja seksuaalisuudesta narsistin kanssa tyssäävät usein narsistin itsekeskeisyyteen ja tarpeettomuuteen nähdä asioita mistään muusta, kuin omasta näkökulmasta käsin, ennen kuin keskustelut ovat edes alkaneet.

Rajat ja miksi niitä asetetaan?

Narsistiset piirteet tulevat esiin tyypillisesti vasta silloin, kun sitoutuminen suhteeseen on jollain tapaa varmistunut. Tämän jälkeen alun rakkauspommitus vaihtuu täysin päinvastaiseen käyttäytymiseen. Narsistin kumppani kokee hämmennystä ja epävarmuutta, sekä häpeää ja syyllisyyden tunteita.

”Miten on mahdollista, että suhteellemme kävi näin? Miten on mahdollista, että hän on yhtäkkiä kuin eri ihminen? Olenkohan tulossa hulluksi, juuri niin kuin hän väittää?”

Vaikka punaiset liput olisivatkin liehuneet aina silloin tällöin on narsistin imartelu saanut sokaistua ne pois näkökentästä ja näin vaarallinen leikki on saanut jatkaa kulkuaan.

”Seis ihan välittömästi! Mitä ihmettä tapahtuu? Tämän on loputtava heti! En siedä mitään tällaista, enkä aio vastaanottaa tällaista enää toista kertaa! Minä lähden nyt ja aika näyttäkööt ansaitsetko seuraani enää koskaan.”

Ajatella, jos tiukka raja asetettaisiin heti ensimmäisellä huonon kohtelun kerralla. Ehkä jonain päivänä se osataankin, ihan jokaisen osalta meistä. Tämä olisi äärimmäisen tärkeää, koska vain äärimmäisen tiukat rajat suhteessa narsistin kanssa ovat ne, jotka estävät asioiden luisumisen ja pahentumisen yhä vakavimpiin ja narsistin kumppania vaurioittaviin tilanteisiin. Ja jotta motivoidumme asettamaan rajoja ja pitämään niistä itse kiinni on olennaista pohtia niiden taustalla olevia itselle tärkeitä asioita: Miksi asetan tämän rajan? Miksi en salli huonoa kohtelua? Minkälaisen suhteen itse haluan? Mitä ehdottomasti tarvitsen, jotta voin hyvin ja olen onnellinen?

Rajojen asettamisella ei siis tarkoiteta pelkästään rajoja suhteessa toiseen, vaan erityisesti itseemme. Tiedostaessamme narsististen piirteiden aiheuttamaa patologista (pysyvää, sairaalloista) käyttäytymistä voimme olla itse jämäkämpiä suhteessa siihen, missä menee oma sietokykymme raja ja kuinka pidämme itse itsemme pois vahingollisista ihmissuhteista.

Rajaa voi esittää narsistille satoja kertoja, mutta sitäkin tärkeämpää on olla itse tietoinen omista rajoista, siitä, milloin itse pysäyttää ihan oikeasti huonon kohtelun. Narsistin kanssa avainsana on ajoissa, heti silloin kun ensimmäinen huonon kohtelun merkki saapuu, vaivihkaa naamioituna tai suoraan ja selkeästi.

”Tämä riittää! Jatkuvat pienet vihjailut vioistani ja puutteistani, ne piirteet, joihin aluksi kerroit rakastuneesi, saa nyt loppua. Lähden nyt pois ja aika jälleen näyttäköön syntyikö tuo puhe todella stressistäsi ja lapsudentraumoistasi, vai näytitkö juuri vain todellisen luonteesi.”

Muista siis nämä asiat liittyen seksiin narsistin kanssa:

narsismissa on kyse äärimmäisestä minäkeskeisyydestä, empatiakyvyn puutteesta ja kilpailullisuudesta
narsistiset piirteet tulevat esiin myös seksissä ja seksuaalisuudessa
seksi on narsistille fyysinen suoritus, jolla hän hakee lisää pönkitystä huonolle itsetunnolle ja horjuvalle minäkuvalle
seksi voi toimia vallan välineenä narsistille
kumppanin kehumisen taustalla on aina jokin narsistin oma tarve, ei aito yhteys tai rakkaus sellaisena, kuin se tavallisesti nähdään ja koetaan

Lähteet:

100 kysymystä narsismista. Häkkänen-Nyholm Helinä. 2018. Readme.fi

https://www.healthline.com/health/healthy-sex/sex-with-a-narcissist#signs

Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita, terapeuttista apua ja tukea narsismia lähisuhteissa kokeneille löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta.

Viihdyn yksin, mutta olen silti yksinäinen

Yksinäisyyttä on monenlaista — kaikista yksinäisyyden tunteista on hyvä puhua

Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi toisistaan erotettavaa asiaa. Voi toki olla, että hyvin ulospäin suuntautuva ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi lähes aina yksin ollessaan — se on hänen kokemuksensa, eikä sitä tule vähätellä. On kuitenkin paljon tilanteita, joissa ihminen kyllä viihtyy hyvin yksikseen, mutta tuntee itsensä silti yksinäiseksi. Käsittelen yksinäisyyttä tässä kirjoituksessa eri näkökumista ja oman pohdintani kautta.

Yksin oleminen on yleensä voimavaroja lisäävää silloin, kun se on itse valittua ja ajallisesti rajattua. Se, että ympärillä on ihmisiä silloin, kun on hankalaa tai muuten vain todellinen tarve keskustelukumppanille, tuo turvaa myös yksin vietettyihin hetkiin.

On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät voi valita yksin oloaan. He ovat yksin myös silloin, kun kaipaisivat tukea ja turvaa. Yksinäisyys on usein pysyväisluonteinen tunne siitä, että ei ole ketään, kenelle puhua, kenen kanssa nauraa tai itkeä. Toki yksinäisyyttä voi tuntea myös silloin, kun vierellä on läheisiä. Yksinäisyyttä voi tuntea kuka tahansa, milloin tahansa. Arjen kiireet, liikkuva elämäntyyli ja nyky-yhteiskunnan pinnallinen, nopeatempoinen viestintä lisäävät varmasti osaltaan yksinäisyyden tunnetta. Emotionaalisen yksinäisyyden kokemus on varmasti monille tuttua — on sosiaalisia verkostoja, mutta syvempi merkityksen tunne suhteista puuttuu.

Mistä aika ajoin kalvava yksinäisyyden tunne johtuu?

Itse havahdun usein miettimään, mistä omat kokemukseni yksinäisyydestä kumpuavat. Minulla on kuitenkin lähipiiriä ja rakastavia ihmisiä elämässäni. Moni ystävä asuu nykyään toisella paikkakunnalla, joidenkin kanssa yhteydenpito on harvempaa ja rajattua.

Ehkä juuri se, että en koe itseäni merkitykselliseksi osaksi arkea näiden lähipiirini ihmisten elämässä, lisää yksinäisyyden kokemusta. En jaa heidän kanssaan arjen pieniä, mutta tärkeitä hetkiä, spontaaneja ideoita ja sitä arjen luottamusta, mitä näen muiden jakavan toistensa kanssa. Arjen pyörteissä on vaikea löytää sielunkumppaneita, niitä, joiden kanssa palaset vain loksahtavat kohdilleen ja on helppo olla vain.

Ehkä osaltaan myös se, ettei aina tule nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään lisää yksinäisyyden kokemusta. Ehkä se, että häpeilee tätä kaikkea, lisää yksinäisyyden tuntemusta. Olisi hienoa, jos häpeä yksinäisyyden ympäriltä hälvenisi — yksinäisyyden tunteet ovat luonnollisia ja osa arkeamme, niitä ei tarvitse pelätä.

On ihmisiä, joilla todella on tilanne, että he ovat yksin. Ei ole ketään, kenelle soittaa. Ei ole ketään, jota kutsua juhlimaan onnistumisia tai jakamaan suruja. Siksi omia yksinäisyyden kokemuksia usein tulee vähätelleeksi, onhan jollain asiat huonommin.

Haluan ajatella, että vaikka olisi pääosin onnellinen, iloinen ja tyytyväinen, voi silti avoimesti kertoa, jos yksinäisyys toisinaan kalvaa. Kuten kaikessa vuorovaikutuksessa, avoimuus lisää avoimuutta. Yksinäisyydestä puhuminen ei tarkoita, että kaipaisi sääliä tai edes ratkaisuja tilanteeseen. Yksinäisyydestä puhuminen tarkoittaa, että jaan kokemukseni ja annan toisillekin luvan tuntea niin seurassani.

Se värikäs ja pitkä lounas jäi mieleeni – Mummon ruokamuisto hidastamisesta

Se oli kasari-vuosikymmen, kun luin jostain aikakausilehdestä helsinkiläisestä Kasvisravintola Aurinkotuulesta, jonka suosittu annos oli nimeltään Paratiisilautanen. Sekä ravintolan, että annoksen nimi oli niin houkutteleva, että päätin käydä Aurinkotuulessa syömässä tuon kuuluisan annoksen, kun olen seuraavan kerran käymässä Helsingissä.

Niinpä eräänä kevättalvisena päivänä pääsin lunastamaan itselle antamani lupauksen. Tilatessani annosta minulta kysyttiin, haluanko pienen, keskikokoisen, vai ison annoksen. Empimättä yhtään halusin ison. Ajattelin tilatessani, että helsinkiläisten annokset eivät liene kovin isoja kuitenkaan. Tarjoilija varmaan yllättyi, sillä hän näytti mittailevan minua silmillään, en nähkääs ole mitenkään iso ihminen.

Oli minun vuoroni hämmästyä, kun sain annoksen eteeni: se tosiaan OLI ISO! Nimensä mukaisesti se näytti värikkyydessään paratiisimaiselta. Söin sitä ensin tovin silmilläni samalla miettien, että jaksankohan koko annosta syödä. Annos oli kokonaan ns. elävää ravintoa, eli sitä ei ollut keitetty ei paistettu, eikä mitenkään kuumennettu. Siinä oli ainakin ituja, raasteita, erilaisia versoja, siemenmureketta, hapankaalia… Kaikki, mitä annoksessa oli, oli todella hyvää, oli kuin olisin valoa syönyt. Söin kaiken, mutta aikaa siihen meni peräti kaksi tuntia! Se oli tosiaan värikäs ja pitkä lounas.

Koskaan en ole tuntenut oloani yhtä ravituksi, kuin tuon lounaan jälkeen. Nälkää tunsin vasta seuraavana päivänä. Mietin, että voisin syödä tuollaisen aterian joka päivä, mutta ottaisin pienemmän annoksen, ehkä kokeilisin sitä keskikokoista. Hitaasti syömistä jatkaisin mieluusti, se kun sopii ateriointiin.

Olin tuon aterioinnin aikaan kasvissyöjä, en kylläkään mikään tiukkapipo, sillä työelämässäni jouduin monenlaisiin tilanteisiin ruokapatojen äärellä. Jos jossain oli tarjolla ainoastaan lihakeittoa, otin keittoa kyllä, mutta jätin lihapalat pataan. Tuohon aikaan oli paljon vähemmän vaihtoehtoja ruoka-aineille, kuin nykyisin on. Nyt olisi helpompaa olla kasvissyöjä, mutta en kannata minkään pois sulkemista ruoan suhteen, ellei sitten ole oikeasti allerginen jollekin.

Pienen ikäni olen tehnyt ruokaa itse kotona, jopa kasvattanut aineet, vehnänorasta kasvattelin talviaikaan tarjottimella työpöydällä, kesäisin kasvimaalla. Ravintoloissa olen syönyt harvoin. Toivon silti, että Paratiisilautasen kaltaisia annoksia olisi ruokapaikoissa saatavina edelleen. Olisi iso työ valmistaa sellainen ateria itse kaikkine idättämisineen ja raastamisineen.

Hmm, laitan kuitenkin herneenversoja kasvamaan, kun mennään kevättä kohti.

Hankalien tunteiden välttely on suorin tie vaikeuksiin itsensä kanssa

Ahdistuneisuuden tunne on osa ihmisyyttä. Jokainen kokee sitä joskus, vaikka intensiteetti voi vaihdella paljon.

Ahdistus voi olla oire siitä, että jotkut tunteet ovat piilossa ja kaipaisivat tunnistamista ja käsittelyä. Sekin tiedetään, että osa ihmisistä on geneettisesti alttiimpia ahdistukselle, sillä samalla tavoin kuin temperamenttipiirteet, niin myös alttius ahdistuneisuushäiriöihin voi periytyä. Ahdistuneisuus voi liittyä myös joihinkin persoonallisuuspiirteisiin.

Tiettyjä altistavia geenejä ei ole kuitenkaan vielä pystytty löytämään, vaan kyseessä on monen muuttujan summa. Se että toinen ahdistuu näennäisen pienestä asiasta ja toinen porskuttaa keveästi isojenkin haasteiden kanssa voi siis olla ihan annettu ominaisuus. Ahdistuneisuutta kuvataan usein jännittyneisyytenä, pelkona, paniikkina tai puristuksen tunteena. Jotkut puhuvat kivusta tai kihelmöivän epämiellyttävästä tunteesta kehossaan.

Ahdistus ei näy aina ulospäin, hymyilevä ihminen voi olla lamaavan ahdistunut, vaikka ulospäin toiselta näyttääkin. Ahdistus voi viedä unet, toiselle taas on helppoa paeta pahaa oloa nukkumalla. Päihteet ovat valitettavan monelle tapa lääkitä ahdistustaan, vaikka siitä hetken helpotuksen jälkeen seuraa vain lisää ongelmia.

Ahdistuksen tunne syntyy usein ihan omien ajatustemme perusteella. Me murehdimme mennyttä tai katastrofoimme tulevaa. Sanotaankin, että murehtiminen on tunteiden välttelyä, koska emme ole silloin nykyhetkessä läsnä. Ahdistuneisuudesta kärsivän olisi tärkeää muistaa, että ne emme voi hallita ajatuksiamme, mutta voimme valita kuinka suhtaudumme niihin. Mielen tehtävänä on tuottaa joka päivä lukemattomia ajatuksia, meidän vastuullamme on valita, mitkä niistä haluamme ottaa todesta. Meidän ei tarvitse pelätä ajatuksiamme. Me emme nimittäin ole sama asia kuin ajatuksemme tai edes tunteemme. Sinulla on vapaus päättää, mitkä niistä otat vakavasti tai kuinka haluat niitä jatkohyödyntää.

Tunteiden välttely vahvistaa niitä

Hankalien tunteiden pakeneminen johtaa yleensä siihen, että ne ottavat meistä kovemmin kiinni. Ja se johtaa siihen, että me yritämme vain enemmän pyristellä niistä eroon. Tästä seuraa ikävä kehä, josta voi olla vaikea päästäå irti. Kun haluat siis vähentää omaa ahdistustasi, opettele olemaan vaikeiden tunteiden kanssa. Pyri hyväksymään ikävä tunne, vaikka et siitä pidäkään. Ole halukas tutkimaan tunnettasi, viettämään aikaa sen kanssa. Tällä tavalla alat kesyttää tunnetilaasi, ja mielesi huomaa, ettei sen tarvitsekaan vahtia ja ratkaista jokaista tuntemusta.

Jos ahdistuksesi on kestänyt pitkään, se tuntuu sietämättömältä ja huomaat elämäsi kaventuvan sen tähden, on aika hakea apua. Kenenkään ei tarvitse selviytyä yksin vaikeuksien kanssa. Hae apua, sitä on saatavilla.

Ahdistuneisuuden hoidossa saadaan parhaita tuloksia kognitiivisen käyttäytymisterapian puolella, jossa ihmistä opetetaan kohtaamaan vaikeat ja pelottavat tunteet. Käytännössä tämä on pitkälti sitä, että ihmistä autetaan hyväksymään ahdistus osana elämää ja olemaan välttelemättä vaikeita tunteita. Työskentelyn olennainen osa ovat kotitehtävät, omien arvojen pohtiminen ja tietoisen läsnäolon harjoitukset.

5 harjoitusta helpottamaan oloa ahdistuksen hetkellä

Palleahengitys. Istu ryhdikkäästi tuolilla ja hengitä muutaman kerran syvään niin, että palleaa kohoaa rennosti hengityksen mukana. Kiinnitä tietoisesti huomiota siihen, että rentoutat vatsasi. Kun hengität ulos, puhalla vähän pitempään kuin hengitit sisäänpäin. Jo pari tietoista syvää pitkää hengitystä voi auttaa ahdistusta laskemaan.
Mene makaamaan mukavalle alustalle ja laita toinen käsi sydäm ja toinen vatsalle, hengitä luonnolliseen omaan tahtiisi,
Havainnoi ajatuksiasi, tunnistatko murehtimista? Muistuta itseäsi siitä, että nykyhetki on turvapaikkasi.
Sano itsellesi ääneen tai kirjoita paperille kokemiasi tunteita ja kehontuntemuksia. Kuvailu voi auttaa ottamaan etäisyyttä ahdistukseen ja saada oivaltamaan jotain sen syistä.’
Mene kävelylle luontoon, vaikka lähteminen tuntuisi vaikealta. Vie huomio luonnon kauneuteen ja aistien kautta kokemiisi asioihin,.

Tunnetaitojen oppiminen ei ole koskaan liian myöhäistä ❤️ Hankalienkin tunteiden on mahdollista opetella pärjäämään missä tahansa elämänvaiheessa. Tutustu Tunnekarttakirjaan tästä.

Otatko helposti muiden tunteet kantaaksesi? – Herkkä empaatikko saattaa unohtaa omat tarpeensa, jolloin on vaarassa uupua

Jos aistit herkästi toisten tunteita ja koet, että on sinun vastuullasi helpottaa niitä, arvontuntosi saattaa olla riippuvainen siitä, miten hyvin osaat työstää muiden hankalia tunne-energioita.

Kun yrität ratkaista toisissa aistimiasi vaikeita tunteita sopeuttamalla itseäsi niiden mukaisesti, yrität todennäköisesti saada heihin turvallisia yhteyden kokemuksia.

Yrität tasapainottaa heidän ailahtelevaa tunnemaailmaansa, jotta heissä vapautuisi kapasiteettia syvempään ja aidompaan yhteyteen myös sinun kanssasi.

”Kunhan saan hänelle edes hetkeksi paremman olon, sitten hän pystyy olemaan minuakin varten.”

Kun tätä ei kuitenkaan tapahdu, vaikka miten yrittäisit, saatat syyttää siitä itseäsi.

Uskot, ettet ole osannut käyttää empatiakykyäsi riittävän hyvin toisen olon helpottamiseen, jotta hän voisi antaa sinulle sitä hyväksyntää, lämpöä ja yhteenkuuluvuutta, jota häneltä kaipaat.

Koet epäonnistuneesi siinä, mihin sinun tulisi empatiakykyäsi ja energiaasi ohjata – toisten kannatteluun tunnetasolla, jotta he voisivat paremmin ja pystyisivät huomioimaan sitten myös sinua.

Kun et onnistu jo lähtökohtaisestikin mahdottomassa tehtävässäsi, leimaat sekä itsesi että herkkyytesi arvottomaksi. Koet olevasi vääränlainen ja kelpaamaton suhteisiin, jotka tuntuisivat vakailta, turvallisilta ja vastavuoroisuudessaan tasapainoisilta.

Siksi yrität seuraavalla kerralla ehkä vieläkin kovemmin, jotta arvottomuuden, turvattomuuden ja syyllisyyden kierre katkeaisi ja saisit kokea yhteyttä toiseen tavalla, joka tuntuisi sinustakin hyvältä.

Sen sijaan, että näin kävisi, päädyt kuitenkin uuvuttamaan itsesi kertaalleen suhteessa tai tilanteessa, jossa todistelet kelpaavuuttasi molemminpuoleisesti kunnioittavaan yhteyteen kantamalla rajattomasti toisen raskaita tunnetaakkoja – kunnes et enää yksinkertaisesti jaksa.

Kun rakkaus on ehdollista

Överiempaattisesti eli toisten tunteista ylivastuullisesti toimivan käsitys hänen omasta arvostaan ja kelvollisuudestaan rakkauteen – ja ylipäätään kaikenlaisiin suhteisiin – on ehdollistunut.

Hän kokee, että saadakseen olla suhteessa muihin, hänen täytyy mennä mukaan heidän tunteisiinsa ja elää niissä kuin ne olivat hänen omiaan. Koska hän on tehnyt tätä niin kauan, hän ei erota, mitkä tunteet nousevat hänestä itsestään ja mitkä ovat lähtöisin jostain muualta.

Hänessä asuu kaipaus syvempään yhteyteen toisten kanssa, jota hän ei koe saavansa ratkaistua ilman, että hän tekee itsestään toisenlaisen: muille sopivamman, hyödyllisemmän, helpomman ja siten arvokkaamman ja kelpaavamman.

Hän ajautuu helposti epävakaiden ja turvattomien suhteiden kierteeseen, jossa hän mukauttaa tunnetilojaan ja toimintaansa toisten tunteiden, tarpeiden, odotusten ja motiivien mukaisesti.

Samalla hän hylkää itsensä yhä uudestaan ja häntä rasittava tunnekuorma ja yhteydettömyyden tunne kasvavat yhä suuremmiksi.

Hän voi ajautua niin kauaksi omasta keskuksestaan, ettei hän enää tunne omia tunteitaan, vaan keskittyy autopilotilla siihen, mitä muissa tapahtuu.

Hän on jatkuvasti väsynyt eikä palaudu koskaan kunnolla.

Hän kokee, että hänen herkkyytensä ominaisuudet ja kyvyt ovat kelpaamattomia eikä niillä ole muiden silmissä mitään arvoa.

Hän tuomitsee kaipuunsa syvään yhteyteen toisten kanssa vääräksi, hävettäväksi ja mahdottomaksi täyttää.

Hän voi myös kokea, ettei hänellä ole lainkaan valtaa vaikuttaa siihen, minkälaisia ihmisiä ja suhteita hänen elämäänsä tulee.

Se, mitä sinä koet, on arvokasta

Kun olemme sitoneet arvontuntomme siihen, miten hyvin pystymme helpottamaan toisten hankalia tunteita ja saamaan heihin sen kautta turvallisen yhteyden, vedämme toisten tunteiden ehdoilla elämisen äärimmilleen.

Investoimme ihan liikaa energiaa suhteisiin, joissa toinen osapuoli on usein tunnetasolla etäinen, välttelevä ja saavuttamattomissa.

Saatamme nähdä tietoisella mielellämme hyvinkin selkeästi, että voimavarojemme laittaminen näihin suhteisiin ja tilanteisiin tuo vain samat turhauttavat tulokset.

Siitä huolimatta tunnekehossamme aktivoituvat kipupisteet saavat meidät keskittymään toisessa nouseviin tunne-energioihin ja yrittämään ratkaista niitä turvallisen ja toimivan suhteen tieltä – jos vaikka tällä kertaa asiat menisivätkin toisin, vakaa ja varma yhteys syntyisi ja vanha taika raukeaisi.

Totuus kuitenkin on, että nämä suhteet eivät kaavaa useinkaan murra – ainakaan sillä tavalla kuin haluaisimme.

Jotta pystymme käyttämään empatiakykyämme ja intuitiotamme luomaan elämäämme suhteita ja asioita, jotka eivät vain vie voimiamme, vaan antavat meille myös iloa, rauhaa ja tukea, meidän on sallittava itsemme nähdä tilanne semmoisena kuin se on:

Haemme edelleen tuntoa ja todisteita omasta arvostamme ja rakastettavuudestamme liikaa ihmisiltä tai tilanteista, jotka eivät pysty niitä meissä riittävästi tukemaan ja vahvistamaan.

Kun annamme itsemme hyväksyä sisäisen lapsemme kantaman ristiriidan siitä, miten joku, jonka olisi pitänyt lapsuudessamme pystyä kanssamme turvalliseen yhteyteen, ei ole siihen kyennyt ja olemme silti rakastaneet häntä, meille avautuu mahdollisuus lopettaa todisteiden hakeminen arvostamme ihmisiltä, jotka eivät niitä pysty, halua tai osaa meille antaa.

Sen sijaan voimme kääntää vahvan empatia- ja myötäelämisen energiamme kohti itseämme ja olla entistä enemmän hereillä sille, mitä tunteita, ajatuksia ja muita sisäisiä viestejä meissä nousee.

Kun emme yritä perustella ja selitellä kokemuksiamme pois, vaikka ne olisivatkin vastoin sitä, mitä oletamme muiden meiltä odottavan, alamme antaa yhä enemmän arvoa sille, keitä me olemme ja mitä meissä tapahtuu.

Se avaa meille entistä vahvemman yhteyden itseemme.

Siinä yhteydessä voimme rakastaa itseämme ja tuntea sisäsyntyisen arvomme juuri semmoisena kuin olemme, tapahtuipa elämässämme mitä tahansa. Silloin voimme kokea olevamme turvassa.

Siitä olotilasta käsin voimme valita elämäämme ihmisiä, jotka pystyvät jakamaan turvallisia yhteyden kokemuksia kanssamme ja näkevät arvomme ilman, että meidän tarvitsee sitä heille jatkuvasti todistella.