Sivu 11 – Hidasta elämää

3-vuotiaana kuolleen Huugon isä: ”Kun poikani kuoli, halusin tietoisesti viljellä surun siementä sielussani”

Mainosyhteistyössä Otavan kanssa.

Kirjoittaja Lari Launonen on filosofi ja tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän on erikoistunut uskontopsykologiaan ja elämän merkitykseen. Launosen tarinallinen tietoteos Poikani, elä vielä ensi talvi – Lyhyen elämän filosofia (Otava, 2024) pohtii hänen oman poikansa lyhyeksi jäänyttä elämää, sen merkitystä sekä surua ja suremista.

Lari Launonen. Kuvaaja Sabrina Bqain. Otava.

Pitelen esikoispoikani velttoa ruumista sylissäni. Kerrankin hän antaa minun painaa partaisen poskeni hänen pehmeää poskeaan vasten rimpuilematta kolmivuotiaan tarmolla. Kiitän, että olen saanut olla hänelle isä. Itken. Olen pelännyt, etten itkisi edes tässä hetkessä. En muista milloin viimeksi olen itkenyt, vaikka poikamme Huugo on maannut sairaalassa hengitystuessa jo lähes kuukauden ja sairastellut koko talven.

Olen aina ollut surkea surija. Syntymästään vaikeasti sairaan esikoispoikamme menehdyttyä helmikuussa 2022 jouduin painimaan oman suruni pinnallisuuden kanssa. Luin kirjoja, joissa lapsensa menettäneet kertoivat kadonneensa pimeään kuiluun kuukausiksi, jopa vuosiksi. Usein he eivät saaneet nautintoa mistään, eivät pystyneet ajattelemaan selkeästi tai toimimaan järkevästi.

Minä sen sijaan urheilin, hoidin hautajaisjärjestelyjä ja työasioita, lueskelin ja kirjoitin. Vaikka olinkin tyytyväinen toimintakykyisyyteeni – se auttoi pitämään arjen kasassa – mietin, miksi tämä ei tunnu tämän pahemmalta. Mikä minussa on vikana psyykkisesti ja moraalisesti?

Suru ei tunnu kaikista samalta

Psykologit vakuuttavat kuin mantrana, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa surra. Tällä tarkoitetaan kai ainakin sitä, että kuoleman tai muun menetyksen aiheuttama suru voi kietoutua erilaisiin emootioihin, kuten tyhjyyden tunteeseen tai vihaan. Teoksessaan Muistiinpanoja surun ajalta
kirjailija C. S. Lewis vertaa vaimonsa kuoleman jälkeistä tunnetilaansa pelkoon, lievään humalaan ja aivotärähdykseen.

Kuolemansuru voi siis tuntua hyvin monenlaiselta. Toisaalta mitä tahansa tunnetiloja ei voida laskea suruksi. Itse koin esimerkiksi helpotusta esikoisemme kuoltua, sillä enää hänen ei tarvinnut kärsiä. Helpotuksen tunne on ymmärrettävä ja luonnollinen reaktio, mutta sitä tuskin voidaan pitää suruna. Koin kyllä myös ihan oikeaa surua. Se ilmeni esimerkiksi painostavana tunteena ja lievänä syyllisyytenä siitä, etten enää huolehtinut lapsestamme. Mutta samalla minua vaivasi tunnekokemukseni pinnallisuus, sen laimea intensiteetti. Jos oikeasti Huugo oli minulle rakas, eikö hänen kuolemansa pitäisi kouraista paljon syvemmältä?

Mutta onko mitään järkeä harmitella oman surunsa pinnallisuutta tai toivoa surevansa paremmin? Väitän, että ainakin joidenkin ihmisten, kuten minun, on ihan hyvä opetella suremista. Tähän on moraalinen syy.

Alitajuisesti tiedostamme, että tunteilla on moraalinen merkitys. Siksi me tuomitsemme (ainakin mielessämme) poliitikot, jos he eivät näytä tuntevan lainkaan myötätuntoa sodan uhreja kohtaan tai vaikkapa heitä kohtaan, joihin sosiaaliturvan leikkaukset osuvat kipeästi. Me paheksumme nykynuoria, jotka eivät koe kiitollisuutta itsenäisyydestä, jonka edestä heidän isoisoisoisänsä taistelivat. Kavahdamme puolisoa, joka ei tunne häpeää tai syyllisyyttä pettämisestä. Hyvä ihminen ei ainoastaan osoita ulkoisesti myötätuntoa, kiitollisuutta tai katumusta – hän myös kokee nämä
sisimmässään.

Vastaavasti kuolemansuru on tunne, jonka puuttuminen tai pinnallisuus voi olla moraalisesti ongelmallista. Onhan suru asianmukainen reaktio läheisen tai muilla tavoilla identiteetillemme tärkeän ihmisen (kuten vaikkapa meitä kannustaneen opettajan) poismenoon. Surumme kertoo menehtyneen ihmisen arvosta ja merkityksestä.

Voiko omat tunteensa valita?

Mutta voiko tunteitaan pakottaa? Ei ehkä pakottaa, mutta niihin voi kyllä pitkällä aikavälillä vaikuttaa. Esimerkiksi psykoterapiassa elämää haittaaviin tunnereaktioihin pyritään usein vaikuttamaan siten, että muokkaamme tietoisesti ajatuksiamme ja toimintaamme. Ajatukset, toiminta ja tunteet muodostavat triangelin, jossa kaikki vaikuttavat kaikkiin.

Koska poikani kuoltua halusin viljellä surun siementä sielussani, aloin kirjoittaa Huugosta kirjaa. Paitsi että kävin kahden vuoden aikana läpi paitsi Huugon elämän odotusajasta kuolemaan, pohdin myös niitä lukuisia filosofisia kysymyksiä, joita poikani lyhyt ja kivinen polku nosti minussa pintaan: Saako kärsimykselle etsiä tarkoitusta? Milloin elämä on enemmän taakka kuin lahja? Tapahtuuko ihmeparanemisia? Ja jos on olemassa taivas, onko siellä vammaisuutta?

Kirjoittaminen oli tietoista surutyötä. Poikani muistelu, elämän ja kuoleman pohtiminen, sekä isyyteni merkityksen ajatteleminen oli terapeuttista ja ajatuksiani selkeyttävää toimintaa, joka puhalsi myös tunne-elämääni uutta henkeä. Triangelimalli siis toimi.

Surun tärkeä tehtävä

Surutyötä on hyvä tehdä myös siksi, että surulla on tärkeä funktio elämässämme. Sen tehtävänä on integroida meille tärkeän ihmisen menetys osaksi omaa elämäntarinaamme. Ajattelen itse tätä integrointiprosessia seuraavan metaforan kautta: Jokainen meistä kirjoittaa mielessään oman
elämänsä tarinaa eli omaelämäkertaa. Elämäntarinassamme tärkeää roolia näyttelevän ihmisen menetys repii irti omaelämäkertamme sivuja. Koska jokainen meistä aina jossain määrin kuvittelee tulevaisuutensa vuosiksi eteenpäin, meidän täytyy alkaa editoimaan tarinaamme kuoleman kohdasta alkaen jossain määrin uusiksi.

En usko kovin monien kärsivän pinnallisesta surusta. Sen sijaan monet kokevat menetyksen liiankin lamauttavana. Silti jokainen painii tunne-elämänsä kanssa jollain tavoin. Siksi on hyvä tietää, että siihen on mahdollista vaikuttaa.

Lari Launosen Poikani, elä vielä ensi talvi – lyhyen elämän filosofia on kirja vastoinkäymisistä, kärsimyksestä ja surusta – mutta ennen kaikkea uskosta, toivosta, luottamuksesta ja Jumalasta.

Tutustu koskettavaan, syvälliseen ja ajatuksia herättävään kirjaan TÄÄLLÄ.

Kun riitely jatkuu ja jatkuu… 4 helppoa tapaa lopettaa riitely!

Riitely on sinänsä ihan ok.

Joskus väsyttää, nälättää ja ärsyttää, ja silloin tulee riitaa. Joskus ollaan yksinkertaisesti eri mieltä, ja kun asiat menevät tunteisiin, on vaikeaa ilmaista niitä rakentavasti.

Hankalaksi tilanne menee silloin, kun riitely jatkuu ja jatkuu turhaan – joko oman pään sisällä tai kumppanin kanssa. Kumpikin saattaa toistaa samoja asioita tai kaavoja, tunteet eivät tule nähdyiksi eivätkä purkaudu, eikä itse asiassa päästä konkreettiseen ratkaisuun.

On montakin tapaa lopettaa riitely. Kokeile monia, niin löydät sellaisen – tai muutaman tavan yhdistelmän – joka toimii juuri sinulle.

1 Hiljenny.

Kerro kumppanillesi tai osoita hänelle elein, että haluat pitää hetken hiljentymistauon. Sulje silmäsi, ja rauhoita hengityksesi ja kehosi. Näin palaat sekavista ajatuksista ja tunnekuohuista takaisin läsnäoloon. Pystyt näkemään tilanteen etäämmältä ja tietoisemmin.

2 Halaa kumppaniasi.

Joskus mieli on täynnä vastustusta, mutta keho ei. Keho haluaa ja pystyy kokemaan aitoa lämpöä, rakkautta ja välittämistä. Halaus saattaa sulattaa turhan riidan kokonaan pois, kauniisti ja lempeästi.

**3 Tutki, mikä tunne tai tarve sinulla oikeasti on.**

Riitely ilmentää harvoin ihmisten aitoja tunteita. Valitus kuormituksesta saattaa pitää sisällään tarpeen saada tehdä asioita rauhassa tai pitää tauko aivan yksin. Kuormittuneena on kuitenkin vaikeaa nähdä ja ilmaista asioita selkeästi, joten riitaa käydäänkin pyykkien laittamisesta. Kun tiedät, mikä vilpitön tarpeesi on, pystyt ilmaisemaan sen selkeästi. Silloin myös kumppanisi ymmärtää sinua paremmin ja pystytte luomaan yhdessä konkreettisen ratkaisun tilanteeseen.

Hiljentyminen on loistava keino tutustua rauhassa siihen, mitä syvempiä tarpeita pinnalla olevien tunteiden takana liikkuu.

Kun tiedät, mikä vilpitön tunteesi on, ilmaise se kumppanillesi niin vilpittömästi kuin osaat.

4 Katso eteenpäin.

Joskus tekee mieli jankuttaa siitä, miten toinen tekikin jotakin niin ärsyttävää. Tunne jää päälle ja riitely jatkuu. Itse asialle ei voi enää mitään – se on jo tapahtunut. Suuntaa katseesi tulevaan. Miten sinä ja kumppanisi voisitte toimia, jotta vastaavaa ei tapahtuisi enää? Voitko olla käyttämättä tiettyjä sanoja, jotka kumppanisi kokee loukkaavina? Voiko kumppanisi laittaa muistutuksen puhelimeensa asiasta, joka meinaa unohtua? On yllättävän voimauttavaa keskittyä riidan sijaan siihen, miten tilannetta voi tulevaisuudessa parantaa!

Lisää tätä? Löydät Mitran ihanat parisuhdekirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä!

Onko sinulla ja läheiselläsi samasta tilanteesta aivan erilaiset muistot? – Tästä se johtuu

Oletko koskaan väitellyt jonkun läheisesi kanssa siitä, miten jokin asia tapahtui? Molemmilla tuntuu olevan omat käsityksensä tapahtumista, etkä voi ymmärtää, miten toinen voi muistaa asian niin väärin. Eri näkemykset voivat johtuu monestakin tekijästä, mutta asiaa on hämmentämässä ainakin ihmisen tapahtumamuistin taipumus muistaa tapahtumia väärin.

Ihmisen tapahtumamuistia on tutkittu tieteellisesti vuosikymmeniä. Tyypillisessä koeasetelmassa tutkijat odottavat jotain merkittävää tapahtuvan. Klassinen esimerkki on Yhdysvaltojen avaruusjärjestö NASA:n avaruussukkula Challengerin onnettomuus 1980-luvulla. Kaksikymmentäneljä tuntia onnettomuuden jälkeen muistitutkijat pyysivät ihmisiä kertomaan, missä he olivat onnettomuuden sattuessa. Sen jälkeen he odottivat kaksi ja puoli vuotta kysyäkseen saman kysymyksen uudelleen.

Tässä yksi esimerkki tyypillisestä vastauksesta kaksikymmentäneljä tuntia myöhemmin: ”Olin uskonnontunnilla, kun muutamat ihmiset tulivat huoneeseen ja alkoivat puhua siitä.” Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin sama henkilö kertoi uudelleen mitä kyseisenä päivänä tapahtui: ”Kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, istuin huoneessani huonekaverini kanssa ja katsoimme televisiota.”

Lähes puolet muistoistamme on virheellisiä parin vuoden jälkeen

Vastaavissa tutkimusasetelmissa on havaittu, että ihmisten muistoista suunnilleen 30 prosenttia on täysin tarkkoja 2,5 vuoden jälkeen. Noin 40 prosentissa muistoista tapahtuu edellisen esimerkin kaltaisia suuria vääristymiä.

Se, että tapahtumuistissamme tapahtuisi tällaisia vääristyksiä, on luonnollisesti täysin vastaan omaa tuntemustamme muistojemme paikkansapitävyydestä. Muistitutkimusten tulosten mielenkiintoisin piirre ei olekaan, että vääristymiä tapahtuu, vaan se, että ihmiset näyttäisivät olevan sokeita niille. Elävät muistikuvat saavat ihmiset vakuuttuneiksi, että se mitä he muistavat, todella tapahtui. Challenger-kokeessa ihmiset uskoivat muistikuviensa muuttuneen vasta nähtyään omalla käsialallaan kirjoitetut, alkuperäiset vastauksensa. Monet eivät uskoneet näistä ilmeisistä todisteista huolimatta.

Tapahtumamuistimme vääristymät eivät vastaa subjektiivista kokemustamme muistojemme luotettavuudesta. Vääristymät ovat kuitenkin ymmärrettäviä, kun tarkastelemme lähemmin tapahtumamuistimme toimintaperiaatteita. Tapahtumamuistimme toimii siten, että se tallentaa asioiden yleisen luonteen ja luo yksityiskohdat jokaisella muistiinpalautumiskerralla uudelleen. Ihmisen tulkinta jokaisessa uudessa muistamistilanteessa muokkaa siis muistikuvaa erilaiseksi.

Vain tapahtuman ydin tallentuu tarkasti muistiin

Muistiin tallennetaan tarkasti vain tapahtuman ydin, ja ytimen pohjalta rakennetaan tapahtuman yksityiskohdat. Yksityiskohtien rakentaminen jokaisella muistamiskerralla uudelleen johtaa siihen, että tämän hetkiset uskomukset, tarpeet, tulkinnat ja tuntemukset vaikuttavat syntyneen muistikuvan rakenteeseen. Tämä on puolestaan aina potentiaalinen virhelähde, koska jokainen muistamiskerta muuttaa myös muistettavan asian ydintä.

Ihmisen tapahtumamuistin tekemät ennustettavat virheet eivät välttämättä ole heikkous muistijärjestelmässä. Aivojen tekemän tulkinnan tehtävä on edesauttaa ihmisen selviytymistä, ei heijastella todellisuutta yksityiskohtia myöden. Muistin tehtävä onkin tarjota ihmiselle menneisyyden tapahtumien pohjalta ajankohtaista ja oleellista tietoa nykyisyydessä kohdattuun tilanteeseen. Jos muistijärjestelmä muistaisi kaikki kohdatut tilanteet valokuvatarkasti, olisi vaikea erotella mikä muistikuvista on oleellinen ja mikä ei. Muistijärjestelmän tehtävä onkin valikoivasti havainnoida, varastoida sekä tunnistaa selviytymisen ja lisääntymisen kannalta oleellista tietoa.

Monet muistitutkijat ajattelevatkin, että että ajan mittaan unohtaminen on tehokasta sopeutumista kulloiseenkin ympäristöön. Muistojen katoavaisuus heijastelee sitä ympäristöä, jossa muistijärjestelmä toimii. Muistijärjestelmä laskee kokemuksien perusteella, mikä on ollut oleellista viime aikoina ja unohtaa asioita, joita ei ole käytetty.

Muistin toimintaa voisi karkeasti verrata Amazon-verkkokaupan tekoälyyn, joka suosittelee asiakkaalle uusia tuotteita asiakkaan ostamien tuotteiden perusteella. Jos asiakas ostaa paljon dekkareita, tekoäly katsoo, että dekkarit ovat asiakkaan kannalta oleellisia ja suosittelee niitä. Jos asiakas alkaa yhtäkkiä ostaa pelkästään tieteiskirjoja, tekoälyllä kestää hetki sopeutua. Se tarjoaa asiakkaalle edelleen dekkareita, mutta myös ajoittain tieteiskirjoja. Mitä enemmän asiakas ostaa tieteiskirjoja, sitä vähemmän tekoäly tarjoaa enää dekkareita, kunnes lopulta se ei tarjoa niitä enää ollenkaan. Tekoäly on unohtanut dekkarit, koska olettaa, että ne eivät enää ole oleellisia asiakkaan kannalta.

Tästä syystä unohtaminen on hyvä asia

Olemmekin usein tuskallisen tietoisia unohtamisen turhautumista ja tiedostamme heikommin unohtamisen hyötyjä. Unohtamisen hyödyn puolesta puhuu myös tutkimukset supermuistin omaavilla koehenkilöllä. Nämä ihmiset tallentavat yksityiskohtaisia muistoja kaikista kohtaamistaan tapahtumista riippumatta siitä, olivatko tapahtumat tärkeitä vai yhdentekeviä. Täysin tasavertainen muistojen virta, joka ei tee eroa tärkeiden ja epäolennaisten yksityiskohtien välille, häiritsee merkittävästi heidän arjessa selviytymistään; ajattelua ja toimintaansa.

Me olemme pitkälti muistomme omasta itsestämme ja muista ihmisistä. Jos nämä muistomme viedään meiltä, jotain hyvin olennaista meistä muuttuu. Tämän saavat traagisesti huomata useat muistisairaiden läheiset, joiden läheinen ei välttämättä sairauden edetessä riittävän pitkälle enää edes tunnista heitä. Muistomme ja sitä kautta muistimme on siis olennainen osa siinä, keitä me olemme.

Ehkä juuri tämän vuoksi meidän on niin vaikea uskoa, että muistikuvamme voisivat olla väärässä. Kuitenkin kun seuraavan kerran väittelet läheisesi kanssa siitä, miten jokin vuosien takainen tapahtuma menikään, pysähdy miettimään myös sitä mahdollisuutta, että saatat itsekin muistaa asian väärin. Tapahtumamuistimme toimintaperiaatteiden valossa se on hyvinkin mahdollista ja myös inhimillistä.

Kuuntele lisää ajattelumme kiinnostavista harhoista, jotka muokkaavat todellisuuttamme: Psykologi Joni Martikaisen suosittu äänikirja Älä usko kaikkea mitä ajattelet (Bazar 2024) on saatavilla omassa äänikirjapalvelussasi.

Jos käytössäsi ei vielä ole äänikirjapalvelua, voit hyödyntää Hidasta elämää -lukijan BookBeat-edun TÄÄLTÄ.

Mihin rakkaus katosi? – Pettymys rakkaudessa voi johtua tästä

Usein ajattelemme rakkauden olevan tunne. Saatamme kaivata rakkaudentunnetta ja uskoa kokevamme täyttymyksen vasta kun rakkaus tunteena ilmestyy jostain.

Uutta ihmistä tapaillessamme saatamme todeta, että rakkaudentunnetta ei syttynyt. Tai parisuhteessa joskus jo koettu tunne on hävinnyt. Kun emme tunnista rakkaudentunnetta sisällämme, petymme. Uskomme rakkauden kaikonneen tai hävinneen.

Rakkauden käsittäminen tunteeksi tuo mukanaan haasteita. Aivan kuten muutkin tunteet, myös rakkaus on tunteena hyvin lyhytikäinen. Puhtaat tunteet kestävät yleensä muutamista sekunneista muutamiin minuutteihin.

Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi rakkaus tuntuu niin epävakaalta ja pelottavalta. Tunteiden lyhyen keston takia meille on saattanut syntyä käsitys, että rakkautta joko on tai sitä ei ole.

Jos emme oivalla tunteiden olevan hyvin lyhytikäisiä, uskomme pienen väärinkäsityksen tai ristiriidan voivan puhaltaa rakkauden kadoksiin. Ja etsimme syytä tunteen sammumiseen.

Samoin oletamme rakkaudentunteen olevan seurausta jostain, mitä tapahtuu itsemme ulkopuolella. Aivan kuin rakkaus vaatisi syyn ollakseen olemassa.

Rakkaus on paljon suurempi ja mahtavampi voima kuin tunteet voisivat ikinä olla

Rakkaus on meissä kaikissa virtaava elämänvoima. Se on olemassa, vaikka emme sitä joka hetki rakkauden tunteena tunnistakaan.

Jos rakkaudentunne on kuin avautuva yksittäinen kukka, rakkaus on maa ja aurinko sekä niiden välinen energia. Ilman lämpöä, valoa, kosteutta ja ravintoaineita kukka ei kasvaisi eikä kukoistaisi.

Koska rakkaus on aina meissä, se voi avautua rakkauden tunteeksi koska vain. Emme tarvitse siihen mitään syytä. Voit tuntea rakkauden, kun katsot vesipisaraa pensaan lehdellä, kun tunnet tuulen vireen poskellasi tai kun näet naapurin taaperoiden leikkivän hiekkalaatikolla. Tai jopa heti aamulla silmäsi avatessasi.

Meidän ei tarvitse odottaa tai etsiä rakkautta tai pyrkiä saavuttamaan sitä. Meidän tarvitsee vain olla halukkaita avautumaan meissä olevalle rakkaudelle.

Kun annamme rakkauden virrata, se täyttää meidät välittömästi ja kokonaan. Olemme yhtä rakkauden kanssa ja rakkaus on aina olemassa.

Kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi löydät vinkkejä, miten voit avautua sinussa jo olevalle rakkaudelle.

Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Mistä tunnistaa turvallisen tai turvattoman ihmissuhteen? – Ja mitä tehdä, jos suhde on turvaton?

Millaisia ovat turvallisten ja turvattomien ihmissuhteiden piirteet? Mitä tehdä, jos huomaa olevansa ihmissuhteessa tai dynamiikassa, joka ei tunnu ihan turvalliselta? (Katso video alla).

Turvallisen ihmissuhteen piirteitä:

Fysiologisesti ja psykologisesti turvallisuus on sitä, että saa levätä ja olla oma itsensä – parasympaattinen hermosto aktivoituu toisen kanssa. Se näkyy ihmissuhteessa mm. näin:

Suhteessa opetellaan puhumaan omista tunteista, toiveista ja tarpeista
Kummatkin tekevät kasvumatkaa itsensä kanssa
Konfliktit eivät hilloudu käsittelemättömiksi ja puhumattomiksi, vaan niistä luodaan suhteen liimaa
Suhteessa molemmat ovat toisilleen hyväntahtoisia ja toimivat kuten puhuvat
Kumpikin reflektoi itseään ja haluaa tunnistaa ja purkaa omia selviytymiskeinojaan ja defenssejään (eli läheisyyden pelkoa)
Ihmissuhteessa on tilaa, aikaa ja rauhaa
Suhteessa on energiaa tehdä ja toteuttaa juttuja – siinä on virtausta, koska kaikki energia ei kulu selviytymiskeinoihin
Ihmissuhteessa on isossa kuvassa hyvä olla

Turvattoman ihmissuhteen piirteitä:

Sympaattinen hermosto aktivoituu paljon; suhde tuottaa stressiä, jännitystä, pakene-taistele – reaktioita, lamaantumista ja ylimiellyttämistä (ja voi myös siksi tuntua kiihkeän intohimoiselta). Se näkyy suhteessa mm. näin:

Diipein versio turvattomasta suhteesta on traumakemiadynamiikka
Turvattoman suhteen piirteisiin kuuluvat myös se, ettei voi levätä ja olla oma itsensä vaan tulee jatkuvasti kritisoiduksi, mitätöidyksi, manipuloiduksi tai sumutetuksi, eikä voi luottaa toisen hyväntahtoisuuteen
Turvattoman suhteen ydin on, että kumpikin osapuoli tekee toisesta vanhemman / terapeutin ja tiedostamattaan vastuuttaa toista asioista joita on kasvuvaiheissaan jäänyt vaille tai kärsimistään haavoista
Turvattomaan suhteeseen kuuluvat usein kontrolli, manipuloiminen, pelien pelaaminen ja kiintymyksen sekoittaminen rakkauteen
Turvattomasta suhteesta lähteminen voi olla todella vaikeaa (videolla tarkemmin, miksi)
Turvattomassa suhteessa voi toisinaan olla hetken rauhassa – mutta harvoin oikeasti turvassa
Turvattomassa suhteessa voi olla (tai olla olematta) henkisen, psyykkisen ja fyysisen väkivallan elementtejä
Suhteessa voi olla välttelevän ja ristiriitaisen kiintymystyylin kehä ja tuntua tosi turvattomalta, mutta se ei tarkoita ettei suhde voi turvallistua, jos molemmat osapuolet ottavat aidosti vastuullista kasvun koppia itsestään

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Haaveena lempeämpi elämä? – Näiden 10 askeleen avulla voit vapautua oravanpyörästä

Mitä tarkoittaa lempeämpi elämä, josta moni haaveilee? Minulle se on keskeinen osa itseni puolella olemista ja tarkoittaa etenkin omassa elämässäni pysähtymistä, kiireetöntä arkea ja hitaita aamuja. Lempeämmän elämän tavoittelu ja löytäminen lähteekin liikkeelle mahdollisimman pienistä, konkreettisista ja arkipäiväisistä teoista.

Lempeämpi elämä on juuri sinun näköistäsi elämää, jossa suorittamisen sijaan keskityt itsesi puolella olemiseen. Se on elämää, joka koostuu lempeistä teoista ja sanoista, jotka tukevat hyvinvointiasi. Se on myös irti päästämistä siitä, mikä ei enää palvele tai vie eteen päin. Luopumista siitä, mikä vie enemmän energiaa kuin antaa.

Lempeämpään elämään kuuluu vahvasti merkityksellisyyden tunne ja arjen pienet onnen hetket. Se on itsesi ja elämäsi arvostamista, hyväksymistä sekä rakastamista sekä kiitollisuuteen ja toivoon keskittymistä.  Lempeämpi elämä on omien arvojesi mukaista elämää ja omien tarpeidesi täyttämistä. Se on oman hyvinvointisi etusijalle laittamista, tunteiden hyväksymistä ja kohtaamista sekä itsesi kehittämistä ja itseluottamuksesi kasvattamista.

Lempeämpään elämään kuuluu sisäinen halu olla terve ja onnellinen. Jos välittää itsestään, tekee asioita oppiakseen ja kasvaakseen. Lempeämpi elämä on myös uskallusta tavoitella unelmia lempeys edellä. Elämää, joka tekee juuri sinut onnelliseksi, ilman kilpailua ja vertailua. Sen sijaan se avaa sinulle mahdollisuuden vapautua kuluttavasta oravanpyörästä sekä lisätä arkeesi hidastamista ja läsnäoloa.

Koen, että lempeämpi elämä ja sen opettelu on jollain tavalla jopa pelastanut minut. Sen myötä olen oppinut niin elämästä kuin itsestäni valtavasti uutta. Olen oppinut nauttimaan elämästäni jatkuvan suorittamisen sijaan. Olen oppinut olemaan onnellinen. Se on muuttanut elämäni suunnan pysyvästi ja on paras päätös, jonka olen koskaan tehnyt – oravanpyörästä pois hyppääminen.

Lempeämmän elämän tavoittelu ja löytäminen lähtee liikkeelle mahdollisimman pienistä, konkreettisista ja arkipäiväisistä teoista.

10 ensiaskelta, miten voit elää lempeämpää elämää:

1. Tutustu itseesi – kuuntele, mikä on sinun sydämesi suurin toive?
2. Hidasta vähän ja pysähdy usein. Mieti, mitä voisit jättää ehkä tekemättä?
3. Kysy itseltäsi, miten jaksat ja mitä tarvitsisit elämääsi juuri nyt?
4. Pysähdy tunteiden äärelle. Hyväksy se, että nyt on näin ja saa myös tuntuu pahalta.
5. Puhu itsellesi erityisellä lämmöllä ja myötätunnolla sekä lähetä itsellesi tarvitsemaasi rakkautta.
6. Keskity niihin asioihin, mihin voit itse vaikuttaa tai mitkä asiat elämässäsi ovat hyvin.
7. Tee asioita, joista sinulle tulee hyvä olo ja jotka tukevat sinun kokonaisvaltaista hyvinvointiasi.
8. Hae turvaa ja tukea läheisiltäsi. Yksin ei tarvitse pärjätä.
9. Rakenna rohkeasti omannäköistä elämää tekemällä arvojesi mukaisia valintoja.
10. Ole lempeän jämäkästi itsesi puolella.

Ota ensiaskeleet itsesi puolelle ja lempeämpään elämään lataamalla itsellesi Annukan maksuton työkirja täältä.

Saako itseään kehua? – Vastauksesi voi paljastaa yllättävän asian itsestäsi

Onko sinulle luontevaa kehaista, kuinka hyvin hoidit työprojektin tai miten hienon kakun leivoit? Jos omien saavutusten nostaminen valokeilaan ei tunnu hyvältä, et ole yksin. Suomessa itsensä kehuminen ja arvostaminen on perinteisesti nähty vastenmielisenä itserakkautena.

Suomalaiset tunnetaan vaatimattomuuden kulttuurista, jossa oman itsen kehuminen voi tuntua vaikealta tai väärältä. Moni meistä on oppinut jo lapsena, että itseään tulee mieluummin mollata ja omia saavutuksiaan väheksyä. Se voi johtaa siihen, että jatkamme itsemme vähättelyä ja kritisoimista koko elämämme.

Lämmintä, empaattista ja rakastavaa suhtautumista itseä kohtaan ei onneksi ole koskaan myöhäistä opetella, Auli Malimaa kirjoittaa uutuuskirjassaan Avaudu rakastamaan itseäsi (Bazar, 2024).

Entä jos oma kehu tuoksuisikin kukkasilta?

On monta hyvää syytä avautua rakastamaan itseään:

– Terve itsensä rakastaminen tuntuu siltä, että on hyvä, seesteinen ja tasapainoinen olo itsensä kanssa. Seisoo ikään kuin vakaalla pohjalla eikä tarvitse pelätä mitään. Pystyy katsomaan itseään ja muita lempeästi ja rakastavasti. Hyväksyy itsensä sellaisena kuin on – niin stressissä esiin tulevat haastavat piirteensä kuin myös oman hyvyytensä ja kaikki kauniit ominaisuutensa. Pelkäämme kuitenkin rakastaa itseämme, koska sekoitamme sen itserakkauteen, Auli sanoo.

Itserakkaudessa ei kuitenkaan ole rakkautta lainkaan.

– Itserakkaus eli egoismi nousee erillisyydestä, heikkoudesta ja hylkäämisen pelosta, joka saa yrittämään itsensä vahvistamista ja pyrkimystä olla parempi kuin muut. Rakastaminen – myös itsensä rakastaminen – sen sijaan perustuu aina yhteyteen. Kun rakastamme, tiedämme ja tunnemme olevamme yhtä niin oman ydinolemuksemme, muiden, luonnon kuin universuminkin kanssa, koska sama rakkaus virtaa energiana meissä kaikissa.

Rakkauden puutteesta kertoo, jos mielessään usein moittii, arvostelee, vähättelee ja epäilee itseään. Saatamme huomata juoksevamme erilaisten vaatimusten perässä, joita yritämme täyttää. Kun emme pysty täyttämään niitä, koemme syyllisyyden, huonommuuden ja häpeän tunteita. Tunnemme olomme yksinäisiksi ja erillisiksi – rakkaudettomiksi.

Miten elämä muuttuu, kun avautuu rakastamaan itseään?

– Kun avautuu itsessään olevalle rakkaudelle, voi löytää sisältään myös rauhan, seesteisyyden, armollisuuden ja hyväksyvyyden. Voimme silloin lempeästi ja rakastavasti hyväksyä myös mielemme melskeet. Katsomme itseämme kuin äiti tai isä rakastaen katsoo lastaan – aina hommat eivät ihan onnistu, mutta se ei vähennä rakkauden määrää.

Mitä itsensä rakastamiseen vaaditaan?

– Rakkaus ei vaadi koskaan mitään. Meidän ei tarvitse yrittää rakastaa itseämme tai yrittää muuttua rakkauden arvoisiksi. Rakkaus on jo meissä.

Jos esimerkiksi katsot jonkun rakkaan läheisesi valokuvaa tai seuraat pienen taaperon leikkejä tai lemmikkisi touhuja, sinut täyttää välittömästi lämpö ja rakkaus. Sinun ei tarvitse tehdä rakkautta tai yrittää rakastaa, vaan sinussa täysin automaattisesti virtaa rakkaus. Sama on itsemme kohdalla. Ainoa mitä itsensä rakastamiseen tarvitaan, on halukkuus avautua rakkaudelle ja halukkuus rakastaa itseään.

Sisällämme olevan rakkauden tunnistamista helpottavat hiljentymis- tai meditaatioharjoitteet. Kun mielemme melske häviää, voimme aistia sisällämme olevan rakkauden. Hiljentymällä päivittäin muistutamme itsellemme joka kerta olevamme rakkautta. Ilman tätä päivittäistä muistuttamista ja rakkaudesta tietoiseksi tulemista tempaudumme helposti mielen vaatimusten kehään. Meidän tulee virittää itsemme rakkauden taajuudelle aina uudestaan ja uudestaan. Mitä useammin sen teemme, sitä helpompaa siitä tulee.

Rakkautta voi nähdä ja tuntea kaikessa

Kun muistamme ja tiedostamme rakkauden, voimme antaa sille luvan virrata missä ja milloin vain. Voimme tuntea rakkauden esimerkiksi katsellessamme vesipisaroita lehdellä, tunnistaessamme omenan tuoksun tai vastatessamme tuntemattoman
vastaantulijan hymyyn.

Kun tunnistamme rakkauden sisällämme, täytymme rakkaudella myös itseämme kohtaan.

Miten virittäytyä rakkauden taajuudelle? Lue lisää Aulin kirjasta Avaudu rakastamaan itseäsi.

Löydät kirjan TÄÄLTÄ.

Elätkö sinäkin siinä väärinkäsityksessä, että tärkein tarpeesi ihmisenä on olla rakastettu?

Meillä kaikilla on sisäsyntyinen tarve olla rakastettuja. Janoamme oksitosiinia, joka virtaus vaikuttaa meissä synnyttäen tyyneyttä ja tunnetta yhteydestä. Kiintymysjärjestelmämme on sikäli pysyvä, että lapsuudessa opitut kiintymystyylit toistuvat usein myös aikuisena.

Eletty elämä synnyttää meissä haavan, joka ilmenee kullakin eri tavoin, mutta joka osaltaan lisää kaipausta yhteyteen – tarvetta olla rakastettu. Haluamme kokea olevamme tärkeitä ja merkityksellisiä muille, usein erityisen tärkeitä jollekin yhdelle tietylle.

Useimmat sanoisivat, että tärkein tarpeemme ihmisenä on olla rakastettu.

Hassu ajatus, sillä rakkaus asuu meissä jokaisessa. Se kaipaa päästä virtaamaan.

Ihmisen tärkein tarve ei ole olla rakastettu, vaan rakastaa.

Rakkaus kysyy halua päästää irti

Mitä tarkoittaa rakastaa? Se on irtipäästämistä tarpeesta metsästää kiintymystä. Se luopuu muiden hyväksynnässä riippumisesta sekä omassa yksinäisyydessä vellomisesta. Molempien kohdalla haemme pelastajaa usein ulkopuoleltamme. Kutsumme kiintymystä rakkaudeksi ja pidämme ihmisistä silloin, kun he pitävät myös meistä.

Ajatus voi tuntua pöyhkeältä. Se johtuu siitä, että olemme totuttaneet itsemme etsimään rakkautta, vaikka se on saumaton ja sisäsyntyinen tehdasasetuksemme. Pyyhkäise pölyt päältäsi, niin huomaat kyllä.

Kun pintapuoleisesti kauniiseen ajatukseen tarpeesta tulla rakastetuksi sukeltaa syvemmälle, aukeaa kerroksittain, kuinka se nojaa riippuvuuteen ja haluun löytää onni jostain oman itsensä ulkopuolelta.

Ihmisiä on mahdollista rakastaa vasta sen jälkeen, kun on ensin irrottautunut heistä. Tarkemmin sanoen päästänyt irti kaikista toiveista ja odotuksista, joita ammumme nuolien tavoin heihin.

Tarkoittaako tämä sitä, että lisäämme omaa erillisyyttämme, ajaudumme kauemmas toisistamme ja tehostamme yksin pärjäämisen kulttuuria?

Ei suinkaan, päinvastoin.

Päästä irti vaatimuksesta saada rakkautta

Rakastamisen tarve kumpuaa kyvystä päästää irti ja antaa olla. Havainnoida maailmaa sellaisena kuin se on, yrittämättä muuttaa sitä. Hyväksyä toistemme erilaisuus ja kunnioittaa kunkin vapautta. Näin toimiessamme emme luokittele ihmisiä hyviin tai pahoihin, emmekä aseta heidän ympärilleen meidän omiin odotuksiimme sopivia häkkejä.

Sen sijaan suuntaamme katseen omaan sisimpäämme. Päästämme irti vaatimuksesta, että ympäristön tai muiden ihmisten tulee taata onnellisuutemme. Näemme toisessa (sekä ennen kaikkea itsessämme) piilevän rakkauden ja sen, kuinka se puskee pelon takaa kohti pintaa. Välillä vaivalloisesti, mutta sitäkin sinnikkäämmin.

Olet omanlaisesi ihme, kuten myös me kaikki muutkin.

Vain olemalla vapaa ja antamalla toisen olla vapaa, on mahdollista rakastaa. Tulla lähemmäs ja iloita ihmisten läsnäolosta, joka ei anna tai ota pois lupaa olla onnellinen.

Silloin on mahdollista antaa elämän tärkeimmän tarpeen virrata.

Rakastaa. 💚

Mistä murehtiminen ja ennaltastressaaminen johtuvat – ja kuinka oloaan oppii helpottamaan?

Murehtiminen, huolehtiminen, ennalta ankistelu ja pelokkuus ovat selviytymiskeino turvattomuudessa ja peloissa. Monesti tuo turvattomuus ja pelko ovat peräisin jo varhaisista vaiheistamme tai elämän kokemusten myötä. Tämä on jättiläismäisen yleistä, kuten kaikki selviytymiskeinot.⁠ ⁠ Ne kumpuavat kollektiivisista traumoistamme, sukupolvelta toiselle peritytyneestä puhumattomuudesta, kohtaamattomuudesta ja yksinjäämisestä.⁠

Jos on tottunut turvattomuuteen, pitää vahingossa usein alitajuisesti stressitasojaan yllä murehtimalla. Se on selviytymiskeino, jolla yrittää varautua “pärjätäkseen”. Murehtiminen, märehtiminen, asioiden päässään pyörittäminen ja ennalta pelkääminen tuottaa kehossa ja mielessä LISÄÄ STRESSIÄ. Yritämme vastata turvattomuuteen eli jo olemassa olevaan stressiin stressillä, vaikka se ei oikeasti auta meitä. Mentaalimyllytys on pakene / taistele -responssi. Se on luonnollista, mutta ei tuo turvaa eikä auta pysymään suojassa. Ei, vaikka olisimme harjoittaneet sitä jo vuosikymmeniä.

Huolehtimisen ja mentaalimyllytyksen selviytymiskeinot triggeröityvät meissä helposti jos meillä on turvattomuutta ja olemme jääneet yksin elämän hommeleiden kanssa kasvuvaiheissa. Hommelin voi
o i k e a s t i oppia muuttamaan niin, että oppii itselleen rauhoittavaksi henkilöksi, jonka ei tarvitse “turvautua” jatkuvaan huolehtimiseen tai itsensä niittaamiseen.

Pelko- ja huoliajatuksiin auttavat sisäisen turvan taidot ja työkalut. Kun oppii laskeutumaan kehoonsa ja rauhoittamaan ja hoivaamaan itseään, oppii myös pysäyttämään huolimyllerryksen. Pikku hiljaa sisäisen turvan vahvistuessa huolimyllytys käy harvinaisemmaksi, kun olomme elämässä alkaa turvallistua. Meistä tulee rauhoittava aikuinen sille yksinjääneelle lapselle itsessämme, joka joutui stressaamaan ja murehtimaan.

Kaikkia selviytymiskeinojaan voi oppia vapauttamaan systeemistään. Silloin elämänvoimamme vapautuu itsemme toteuttamiseen, nauttimiseen ja iloon. Ihmissuhteissa voi olla oma itsensä, kun itsessä on turvaa rajata, ilmaista ajatuksiaan, tunteitaan ja pelkojaan suoraan toisia syyttämättä tai vastuuttamatta. Silloin tunnistaa myös heitä, joiden kanssa kasvavainen, syvä sydänläheisyys ja turva on mahdollista. Uskaltaa kuunnella sydäntään ja tehdä valintoja oman elämänsä hyväksi odottamatta toisten muuttuvan tai taipuvan sellaiseen, mikä jarruttaa omaa kasvua tai hyvinvointia.

Sisäisen turvan vahvistaminen ei ole avaruustiedettä vaan hermoston rauhoittumista, aivojen uudelleenpiuhoittumista, sisäistä vanhemmuutta. ⁠ ⁠Kun murehtimisen selviytymiskeino alkaa vapautua, oppii myös erottamaan paremmin tilanteet, joissa on syytä olla aidosti huolissaan tai kenties valinta toisin versus että hulluna myllyttää kaikenlaista ja aikaansaa vahingossa itselleen kurjan olon kauhuskenaarioista. ⁠ ⁠Ei tarvitse vääntää itseään pakkopositiiviseen ”luottamukseen” vaan elämän kysymysmerkkien, hämmennysten, keskeneräisten asioiden ja raskaidenkin prosessien keskellä oppii tukemaan itseään rauhoittavasti.

On valtava muutos, kun löytää itsestään sen lämpöisen, supporttaavan ihmisen jota olisi tarvinnut tuekseen kasvuvaiheissaan. Aikuisuudessa on se ihana juttu, että saa oppia itselleen myötämieliseksi tyypiksi, jonka sylissä saa rauhassa myös jännittää ilman, että pelkotunteita tarvitsee enää nieleksiä alas vetäytymällä, lääkitsemällä, suorittamalla tai tekeytymällä reippaaksi. Siihen on olemassa hyvin toimivia, lempeitä työkaluja, joiden oppiminen muuttaa elämää.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Näiden sanojen käyttö paljastaa, mitä oikeasti ajattelet – Asiantuntija kertoo, miten sanavalinnat vaikuttavat hyvinvointiimme

Se, miten käytämme kieltä, paljastaa enemmän sisäisestä maailmastamme kuin osaamme ehkä kuvitella. Sanavalinnat ovat vihjeitä asenteestamme ja tavastamme suhtautua asioihin. Toisaalta sanat myös rajaavat kokemusmaailmaamme. Kieli vaikuttaa myös hyvinvointiimme.

”Ensinnäkin meidän ajatuksemmehan ovat kielellisiä. Meillä on koko ajan sisäistä puhetta ja me kommunikoimme toistemme kanssa – ja sen kommunikaation avulla me joko luomme yhteyksiä tai katkaisemme niitä. Me kaikki käytämme joka päivä ihan valtavasti kieltä – ja toisaalta kiinnitämme ihan hirveän vähän huomiota siihen, että millä tavalla me sitä kieltä käytämme”, kertoo NLP-kouluttaja Reija Könönen, joka on myös mindfulnessin ja viestinnän maisteri, valmentaja, terapeutti sekä työnohjaaja. NLP eli Neuro-Linguistic Programming mallintaa subjektiivisia kokemuksia mielen toiminnasta – myös kielellisistä mielen maisemaa.

Entä jos -podcastin kahdeksannessa jaksossa (Entä jos sanoilla on suurempi merkitys hyvinvoinnillemme kuin uskommekaan?) Reija paljastaa erilaisia sanoja ja sanontoja, joita kannattaa tarkkailla omassa ajattelussa, puheessa ja myös muiden puheessa. Podcastia voi kuunnella ILMAISEKSI Hidasta elämää -sovelluksesta. Lataa sovellus TÄÄLTÄ.

Tässä muutamia ilmauksia, joita podcastissa nousi esiin:

1.Kaikki ihmiset on mua vastaan tai Aina mulle käy näin

Reija Könönen:

”Aika rajua yleistämistä. Siinä niputetaan aika iso kasa asioita samaan, että ei kukaan, ei koskaan tai aina mulle. Maalataan maailmaa aika mustavalkoiseksi tai aika jyrkillä väreillä ja kadotetaan nyansseja: mitä kaikkea sieltä voisi nousta, jos näkisi vähän laajemmin.

Meidän on pakko vähän yleistää asioita, jotta me voimme niitä käsitellä ja niistä puhua. Mutta tuota sanoisin yliyleistämiseksi – että suoraan silpaistaan asioita iso määrä samaan kategoriaan.”

2. Adjektiivit eli kuvailevat sanat

Reija Könönen:

”Esimerkiksi jos sanon, että aah, miten stressaava ensi viikko onkaan, niin minulle tulee siitä aika ikävä olo. Sitten voin miettiä, että minulla on hyvin monipuolinen ensi viikko, jos siellä on paljon asioita. Heti tulee jo erilainen olo. Tai minulla on mielenkiintoinen ensi viikko. Mitä ikinä ne sanat ovat, mitkä itse kullekin sopivat. Miten siis kannattaa määritellä erilaiset asiat? Tai jos ajattelen, että joku ihminen on mahdoton: Jos lähden semmoisella ajatuksella, että leimaan, että vitsit, se on aivan mahdoton, niin aika huono lähtökohta keskustelulle. Jos ajattelen, että hän on erilainen kuin minä, niin sitten jo katson ihan eri kohdasta toista.”

Entä jos toiset ovat kuvanneet esimerkiksi ujoksi tai laiskaksi? Miten se vaikuttaa? – Reija kertoo tästä tarkemmin podcastissa.

3. Mutta

Reija Könönen:

”Onko sinulla sellaisia kokemuksia, että joku sanoo: se meni ihan hyvin, mutta…? Mutta-sana pyyhkii kaiken sitä ennen sanotun, ja mieleen ja muistiin jää mutan jälkeinen tunneväri, olotila ja muisto. Mutta-lause on se, mikä siitä sanotusta jää mieleen.”

Millä sanalla mutta olisi sitten hyvä korvata – ja miten se muuttaa kielen tunneviestiä? – Kuuntele podcast-jaksosta.

Reija kertoo podcast-jaksossa valtavan määrän kieliesimerkkejä, joilla on suuri merkitys. Lisäksi podcastissa annetaan vinkkejä siihen, miten omaa kielenkäyttöä kannattaa trimmata, jotta se tukee hyvinvointia.

Houstina Sanna Wikström.

Kuuntele Entä jos -podcastia ilmaiseksi Hidasta elämää -sovelluksessa.

Mikä on syvän hyvän olon, levollisuuden ja toimivien, läheisten ihmissuhteiden ydin?

Sisäisen turvan löytäminen ja vahvistuminen on täysin välttämätön osa eheytymistämme. Se on edellytys syvälle hyvälle ololle, unelmien toteuttamiselle, selviytymiskeinoista vapautumiselle. Silti turvattomuus on yhä suurin yhteinen nimittäjä asiakkaideni pulmien takana.

Kollektiivisessa psyykessämme, kehoissamme ja mielissämme elää yhä sukupolvelta toiselle siirtyvä trauma. Sotien tuomat hengissäselviytymistaistelun jäljet ja tunneyhteydettömyydestä kumpuava kehitystrauma eli yksinäjääminen tunteiden kanssa, puhumattomuus ja siitä seuraava krooninen stressi, itsen huonontelu, himmaaminen ja läheisriippuvuus.

Nuo traumat näkyvät tiedostamattomana pelosta ohjautumisena ja selviytymiskeinojemme kautta elämisenä. Meissä ei missään tapauksessa ole mitään vikaa (vaikka uskoisimme niin), vaan tarvitsemme turvan löytymistä ja vahvistamista. Se lähtee muuttamaan elämäämme ja mahdollistaa enemmän, kuin usein olemme itsellemme uskoneen olevan mahdollista.

Yleisiä selviytymiskeinojamme ovat mm. suorittaminen, miellyttäminen, yksinpärjääminen, ylikiltteys, sisäiset vaatimukset, tunteiden ja tarpeiden väistäminen ja itsensä lääkitseminen. Niistä ei tarvitse päästä eroon vaan uudet, lempeämmät ja itseä arvostavat valinnat mahdollistuvat, kun alamme kokea enemmän sisäistä turvaa. Vahvistuva sisäinen turva, hermoston rauhoittuminen ja tunnistamattomien pelkojemme purkautuminen mullistaa elämämme hyvällä tavalla.

Kun turva vahvistuu, emme enää hylkää itseämme. Emme ajaudu elämässä tiedostamattomien pelkojen (hyläytksi/torjutuksi tuleminen, menettäminen, yksinjääminen) ajamana vaan voimme kannatella itseämme, rakastaa sydän auki ja tehdä itsellemme suojaavia, viisaita, arvostavia valintoja.

Sisäisen turvan myötä opimme rajaamaan passiivisaggressiivisuuden, uupumisen, ylikiltteyden, miellyttämisen ja itsemme sivuuttamisen sijaan. Sisäisen turvan myötä voimme luoda turvallisia, syvästi läheisiä ihmissuhteita. Kun hermosto alkaa rauhoittua ja eri aivoalueet kommunikoida paremmin keskenään, myös trauma alkaa vapautua systeemistämme. Siksi turva on niin olennainen osa eheytymistämme, luottamusta ja syvää myötätuntoa itseämme kohtaan riippumatta siitä, millaista elämämme on ollut.

Kun sisäinen turvasi alkaa löytyä ja vahvistua, mahdollistuvat lempeämmät valinnat, syvempi levollisuus, kyky kannatella itseäsi läpi haasteiden ja hankaluuksien ja turvalliset, levolliset ihmissuhteet. Saat keinoja säädellä ja rauhoittaa stressiä, tukea itseäsi pehmeästi lamaannuksesta tai jumeista tai ylivirityksestä säkenöivään, sydänaukisempaan oloon.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

5 voimakuvaa sinulle, jota päättynyt ihmissuhde on satuttanut

Jos ihmissuhteesi on päättynyt satuttaen ja haavoittaen sinua, toivon, että alla olevat voimakuvat tuovat sinulle lohtua ja voimaa. Ennen kaikkea muistathan, ettei nykyinen tilanteesi ole pysyvä määränpääsi.