Sivu 75 – Hidasta elämää

Punastutko herkästi? – Tämän se kertoo sinusta

Moni asiakkaani on sosiaalisen jännittämisen lisäksi herkkä punastumaan. He myös usein kokevat punastumisen muiden edessä kiusalliseksi. He toivovatkin usein apua siihen, miten voisivat lakata punastelemasta. Vastaus on kuitenkin oppia suhtautumaan omaan punastumiseen toiminnallisemmin, ei päästä siitä eroon.

Punastuminen on lajiperinnöllinen reaktio, jota evoluutioteorian isä Charles Darwin aikanaan kutsui ihmisen erikoisimmaksi tunnereaktioksi. Punastuminen on seurausta punastumisalueen eli kasvojen, kaulan ja rintakehän yläosan alueen pienten verisuonten laajenemisesta verenvirtauksen lisääntymisen seurauksena. Herkemmin punastuvilla on havaittu tämän alueen anatomisia eroja verisuonten määrässä ja tiheydessä. Lisäksi punastumistaipuvaisilla on havaittu herkemmin reagoiva sympaattinen hermosto, jonka vuoksi sydän reagoi herkemmin lähettäen verta näihin punastumisalueen verisuoniin. Punastumisalueen anatomiset erot ja hermostolliset toimintaerot ovat voimakkaan perinnöllisiä siten, että ne usein periytyvät suoraan jommaltakummalta vanhemmalta.

Punastuminen voi laueta fysiologisista syistä, kuten liikunnasta, lämmöstä saunassa tai toisen ihmisen kosketuksesta. Punastuminen voi laueta myös psykologisista syistä, joita ovat esimerkiksi stressin, pelon ja kiukun tunne, eli kaikki tunteet, joiden psykofysiologisena taustana on sympaattisen hermoston aktivoituminen. Punastuminen voi laueta myös sosiaalisista tunteista, kuten nolostumisesta.

Suhtautuminen punastumiseen vaihtelee eri kulttuureissa

Kulttuuri vaikuttaa voimakkaasti siihen, mistä tulkitsemme punastumisemme johtuvan. Joissain kulttuureissa, kuten Thaimaassa, punastuminen ei ole ihon kananlihalle menoa kummempi ilmiö. Sen perusteella ei siis tehdä oikeastaan lainkaan tulkintoja yksilön punastumisen taustalla olevista tunnetiloista.

Suurimmaksi osaksi kaikissa maailman kulttuureissa punastumisen tulkitaan kuitenkin johtuvan nolostumisesta. Kulttuurit kuitenkin vaihtelevat siinä, miten ne suhtautuvat nolostumiseen. Yhteisökeskeisissä kulttuureissa Aasiassa punastumisen taustalle tulkittu nolostuminen voidaan nähdä positiivisena merkkinä, sillä se kertoo muille yksilön kyvystä nolostua omasta toiminnastaan. Yhteisökeskeisissä kulttuureissa onkin positiivista, että yksilöllä on kyky pohtia oman toiminnan seurauksia muulle yhteisölle.

Länsimaissa nolostuminen tulkitaan puolestaan yksilökeskeisten itsevarmuutta korostavien arvojen kautta merkkinä siitä, että yksilö on epävarma itsestään. Nolostuminen tulkitaan siis herkemmin itsearvostuksen puutteeksi. Punastumisherkät yksilöt kärsivätkin länsimaissa stigmailmiöstä, jossa punastumistaipumukseen liitetään muita negatiivisina pidettyjä piirteitä, kuten heikkoa itsearvostusta.

Oma suhtautuminen ratkaisee – Älä yritä piilottaa punastumista

Kun ympäristö tulkitsee punastumisen negatiivisesti, on inhimillistä, että punastumisherkät usein kokevat muiden edessä punastumisen kiusalliseksi. He olettavat muiden olettavan punastumisen johtuvan jonkinlaisesta itseluottamuksen puutteesta. Tämän seurauksena punastumistaipuvaiset voivat kehittää punastumisen pelon (erythrofobia), joka ei kuitenkaan psykologisilta mekanismeiltaan poikkea sosiaalisista peloista. Sosiaalisten pelkojen taustalla on usein ydinpelko siitä, että muut arvioivat meitä negatiivisesti sosiaalisten ominaisuuksiemme vuoksi. Punastumisen pelon taustalla on pelko siitä, että muut arvioivat meitä negatiivisesti punastumisemme vuoksi.

Mielenkiintoista on se, että laboratoriotutkimuksissa punastumisen pelon kehittävät yksilöt eivät ole välttämättä niitä kaikkein herkimpiä punastumaan. On suuri joukko ihmisiä, jotka punastuvat herkästi, mutta eivät kehitä punastumisen ympärille kiusaantuneisuuden tunteita. Yksilöt, joille punastumisen pelko kehittyy, ovat sen sijaan niitä, jotka antavat itse omalle punastumiselleen kaikkein negatiivisimman merkityksen.

Kyse ei siis ole niinkään punastumisherkkyyden määrästä, vaan yksilön omasta suhtautumisesta punastumisherkkyyteensä. Mitä negatiivisemmin yksilö suhtautuu omaan punastumiseensa, sitä enemmän hän yrittää sitä piilottaa. Mitä enemmän hän yrittää sitä piilottaa, sitä enemmän hän kiinnittää siihen huomiota. Tässä muutama neuvo miten suhtautua omaan punastumiseensa toiminnallisemmin:

1. Anna punastumisen elää omaa elämäänsä pyrkimättä siitä eroon. Kun et pyri punastumisesta eroon, se menee nopeammin ohi.

2. Anna punastumisen näkyä muille ihmisille. Kun annat punastumisen näkyä muille ihmisille, opit huomaamaan, että muut eivät suhtaudu siihen yhtä negatiivisesti kuin kuvittelet.

3. Muista, että kyky nolostua on hyvä asia. Punastuminen voi kertoa sinusta myös jotain positiivista. Se on usein merkki siitä, että yksilöllä on kyky miettiä omien tekojensa seurauksia muulle yhteisölle.

Kurkkaa myös Jonin kirja sosiaalisesta herkkyydestä

Psykologi Joni Martikaisen Rohkaisukirja ujoille avaa sosiaalisen herkkyyden periaatteita ja jännittämisen taustalla olevia uskomuksia. Martikainen kertoo myös omien kokemustensa kautta, miten ujous näkyy arkipäiväisissä tilanteissa ja miten omat voimavarat sekä erilaiset kuormitusalueet voi tunnistaa. Kirja auttaa lukijaa hyväksymään oman sosiaalisen herkkyytensä sekä luomaan tasapainoisemman suhteen itseensä.

Nämä asiat olisin halunnut kuulla erityisherkkänä äitinä jo vuosia sitten – 6 lempeää ajatusta äitiydestä

Herkkyys ja erityisherkkyys ovat ehdottomasti suuria vahvuuksia ja rikkauksia. Käytän jatkossa termiä herkkä, jolla tarkoitan molempia. Herkkyys on silti tuonut äitiyteen ja vanhemmuuteen extrahaasteita sekä käytännön arkeen että tunnetasolla sisäiseen maailmaan. Avaan nyt omia ajatuksiani, kokemuksiani sekä lempeitä vinkkejä, joita olisin itsekin kaivannut vuosia sitten.

Herkän ihmisen hermostolla on taipumus ylivirittyä raketin lailla. Raskausaika ja vauvavuoden hormonicocktail yhdistettynä valvomisiin sekä tiuhoihin yöheräämisiin voi syöstä herkän äidin kanssasisariaan nopeammin kierteeseen, jolla voi olla myös vakavia seurauksia. Näitä ovat mm. pitkäkestoiset uni- ja nukahtamisvaikeudet, uupumus, masennus, ahdistus jne. Lisäksi tunnemaailma voi heittää kunnolla volttia ja oman lapsuuden muistot, mallit ja jopa traumat saattavat nousta pintaan. Kokemukseni mukaan näistä ei vieläkään puhuta eikä niitä ymmärretä tarpeeksi, edes neuvolassa. Äidit myös itse vaikenevat suotta häpeän pelossa.

Herkistyminen kuuluu äitiyteen luonnostaan valmistaakseen äitiä huomioimaan vauvan tarpeet, mutta entä kun herkkä äiti HERKISTYY entisestään? Sisäinen maailma voi ajatutua totaaliseen myllerrykseen, jopa kaaokseen. Jos äidillä on itsellään käsittelemättömiä traumoja ja voimakkaita pelkotiloja, saattavat ne saada äidin “hulluuden partaalle”. Huoli ja pelko muuttuvat jatkuvaksi katastrofiajatteluksi. Kierre on tuskallinen ja heittää synkän huolikerroksen koko vanhemmuuteen.

Kovat äänet, tiuha yöheräily, vauvan itku, taaperon kiljuminen, lapsen täysi riippuvuus vanhemmasta voivat tuntua jopa fyysisenä kipuna kehossa. Samaan aikaa ei-herkkä vanhempi vain kohauttaa olkapäitään ja jatkaa puuhastelua.
Herkkä väsyy aistiärsykkeistä nopeammin. Kun siihen lisätään vielä äitiyden nostattamat suuret tunteet, voi tavallinen pikkulapsiarki olla jatkuvaa sinnittelyä jaksamisen ja sietokyvyn äärirajoilla. Mikäli tukiverkostoa ei ole riittävästi, äidistä voi tuntua siltä kuin olisi loukossa, jopa vankina omassa elämässään, vailla minkäänlaista helpotusta tai pakoreittiä.
Pahinta mitä voit silloin tehdä, on etsiä VIKOJA itsestäsi! Huonommuuden ja voimattomuuden tunne nostaa helposti päätänsä, mutta muista että SINÄ RIITÄT, aina!

Toivon niin hartaasti, että joku olisi sanoittanut tätä asiaa minulle jo vuonna 2005, kun odotin esikoistani. Kolmen lapsen äitinä ja itsekin herkkänä haluan nyt antaa vinkkini ja tukeni muille erityisen ihanille ja herkille äideille, jotta sinä saisit äitiyteen toisenlaista näkökulmaa kuin laihdutusvinkkejä ja suorituspaineita. Se mitä oikeasti tarvitset on tukea, turvaa, rajoja, rakkautta ja tunnetaitoja.

Tässä 6 vinkkiäni sinulle:

Harjoittele itsemyötätuntoa hyväksymällä herkkyytesi kaikkine puolineen sekä tunnistamalla sen vahvuudeksi.
Lopeta vertailu! Äitiys ei ole kilpailu kenellä on siistein koti, puhtainta kotiruokaa, oikein synnytystapa ja nopeiten hoikistunut keho. Keskustelupalstat ja -ryhmät ovat täynnä besserwissereitä, anna olla ja suojaa itseäsi poistumalla paikalta. Hyvätkin neuvot voivat vain sekoittaa ja saada sinut epäilemään kykyjäsi.
Rajaa omaa toimintaa jotta jaksat. Rajattomana rikot lopulta itseäsi sisäisesti venyen, joustaen ja paukkuen. Opettele arjen asioiden priorisointia ja keskity olennaiseen: omaan ja lapsen hyvinvointiin. Tuossa järjestyksessä.
Huomioi omat tarpeesi, tunteesi ja halusi. Äitiyden myötä omia tarpeita joutuu välillä sivuuttamaan, mutta siitä ei pitäisi tulla pysyvä toimintamalli ja tapa. Kunnioita kehosi ja mielesi viestejä, tunteet toimivat tulkkeina sisäisen maailman ja tarpeidesi välillä. Jatkuva ärtymys, ahdistus, viha ja alakulo ovat hälytysmerkkejä.
Panosta uneen ja palautumiseen, herkkä hermostosi kaipaa sitä extrapaljon. Uni on myös omaa aikaa.
Muista sallia itsellesi rentoutumista, läsnäoloa, nautintoa ja hyvää oloa. Pienikin oma aika auttaa sinua löytämään yhteyden omaan itseesi. Kehosi on täydellinen juuri sellaisena kuin se on. Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen ottaa aikaa. Ajattelu “entisistä mitoista” ja niiden tavoittelusta vie huomiosi pois olennaisesta ja saa olosi kurjaksi. Palautuminen on pitkä prosessi. Laihduttelu ja laihdutusajatukset lisäävät stressiä. Suo itsellesi kehorauha. Kehosi ja mielesi voi olla venynyt äärimmilleen, eikä sen tarvitse olla samanlainen kuin ennen. Äidiksi tuleminen auttaa sinua löytämään naiseuden henkisen ja syvemmän voiman sekä ulottuvuuden.

Olet aina paras äiti lapsellesi. Luota siis rohkeasti vaistoihisi ja intuitioosi. Opettele myös erottelukykyä mikä kumpuaa pelosta ja mikä taas rakkaudesta. Äitiys tarjoaa sinulle arvokkaan mahdollisuuden hoitaa ja kohdata oma sisäinen lapsesi.

Pyydä apua! En voi korostaa tätä liikaa. Itse kompastuin uskomuksiini, että olisi pakko pärjätä yksin. Se johti minut totaaliseen uupumiseen äitinä toisen lapsen kanssa, johon edes neuvolassa ei osattu puuttua vaikka pyysin sieltä apua. Jälkikäteen asian käsittely ja korjaaminen on todennäköisesti vienyt paljon enemmän aikaa kuin jos olisin saanut apua heti. Uupuminen tai masentuminen vanhemmuudessa voi nimittäin aiheuttaa syvän haavan ja estää siitä iloitsemista. Lapset ovat oikeasti suuri lahja ja rikkaus.

Osaatko pyytää ja ottaa apua vastaan? Uhrautuminen ja tyytyminen on pitkässä juoksussa haitallista sinulle itsellesi. Ei kannata leikkiä superäitiä ja tehopakkausta. Täydellisyys on tylsää ja epäaitoa. Inhimillisyys on koskettavaa ja kaunista. On turvallista tunnustaa heikkoutensa ja näyttää haavoittuvuutensa. Näytä ja sanoita tunteesi turvallisessa seurassa.

Oletko miettinyt minkälaisia neuvoja olisit halunnut kuulla äidiksi tultuasi ja minkälaista tukea ja kannustusta olisit kaivannut? Voisitko antaa sitä itsellesi nyt?

Luopuminen voi aiheuttaa valtavasti surua, vaikka sen tietäisi olevan ainoa oikea ratkaisu – 6 ajatusta luopumisesta

Luopuminen voi herättää monenlaisia tunteita. Toisaalta halutaan pitää kiinni vanhasta, mutta toisaalta nähdään muutos mahdollisuutena johonkin aivan uuteen, uskomattomaan ja tuntemattomaan. Luopuminen on tietynlainen muutosprosessi, jokaisella omanlaisensa. Tässä muutamia ajatuksia luopumisen keskelle.

♥ Luopuminen voi aiheuttaa valtavasti surua, vaikka tietäisi, että luopuminen on ainoa oikea ratkaisu pitkällä tähtäimellä. Suru helpottaa ajallaan.

♥ Sinun täytyy uskaltaa luopua, jotta voit saada jotain uuttaa ja uskomatonta tilalle. Vaikka nyt tuntuisi, ettei mitään hyvää ole tulossa ja ettet selviä, usko pois, joku päivä huomaat hymyileväsi ajatukselle, että kaikki on taas hyvin.

♥ Luopuminen voi aiheuttaa paljon erilaisia tuntemuksia, koemme asiat eri tavoin. Reagoimme muutoksiin eri tavoin. Voit tuntea helpotusta, hämmennystä, vihaa. Voit tuntea pelkoa, iloa, surua. Tärkeästä asiasta luopuminen voi aiheuttaa masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, mutta yhtä lailla jollekin se voi herättää iloa ja toivoa tulevaan. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tuntea. Ei ole myöskään oikeaa tai väärää aikaa tuntea.

♥ Luopumisen hetkellä pinnalle nousevat ajatusmöykyt voivat yllättää. Ne voi ja saa ottaa vastaan sellaisenaan.

♥ Kun olet valmis, voit palata muistoihin ja huomata, että kauniit muistot voivat säilyä, voit edelleen saada niistä iloa, vaikka jokin merkityksellinen polku on tullut päätökseensä.

♥ Luopuminen ei ole luovuttamista. Luopuminen on mahdollisuus avata sydämesi jollekin uudelle: uusille tuntemuksille, oppimiselle ja oman maailmankuvan avartamiselle.

Jos haluat löytää rakkauden, älä kuuntele näitä ohjeita – 5 kliseistä ihmissuhdeneuvoa, jotka eivät oikeasti toimi

Kaikki eivät halua kumppania rinnalleen, mutta osa meistä etsii rakkautta ja haluaa löytää kumppanin, jonka kanssa jakaa elämää. Rakkautta on lupa etsiä joka solullaan.

Osa on etsinyt pitkään ja sen sijaan, että latelisin meille samoja neuvoja, joita saa kuulla vuodesta toiseen, haluaisin sanoa, että älä koskaan luovuta. Luovuta missä muussa asiassa tahansa, mutta älä luovuta rakkaudessa. Rakkauden etsiminen on kaiken arvoista ja se saa olla omaa elämää ohjaava arvo, jos se tuntuu itselle kerta kaikkiaan tärkeimmältä. Sillä lopulta, saatat löytää juuri sen, mitä etsit. Niin etsivälle usein käy.

Seuraavaksi minun tulisi varmaankin perustella, miten rakkautta voi jo kokea esimerkiksi ystävyyssuhteissa, perheessä, työ- ja harrastuskavereiden kesken ja erinäisissä merkityksellisissä ihmissuhteissa ja hetkissä. Niin voi, mutta se ei poista sitä, ettei voisi etsiä myös täsmärakkautta kumppanin muodossa, jos se on itselle tärkeää. Erilaiset rakkauden muodot eivät sulje toisia pois, mutta muut rakkaudenmuodot eivät välttämättä täytä kumppanien välistä rakkautta.

Neuvojan tarkoitus voi olla hyvä, mutta käytännössä samat vanhat neuvot saattavat kyllästyttää tai jopa lannistaa rakkaudenetsijän. Usein ihmiset haluavat auttaa, mutta on hyvä muistaa, että rakkaudessa on kyse elämänkokoisista asioista, joita ei ole mahdollista ratkaista pikaisilla neuvoilla tai heitoilla. Rakkautta etsivää ihmistä ei tarvitse korjata, fiksata tai jatkuvasti neuvoa, ainakaan, jos hän ei pyydä neuvoja.

Näitä ajatuksia saattaa alkaa huomaamattaan hokea myös itselleen ja toki nämä voivat jollekin ollakin juuri niitä vahvistavia vinkkejä, mikä on ok. Mutta entä jos asian voisi nähdä toisin?

”Se tapahtuu silloin, kun vähiten odotat”

Muuttaisin tämän ajatuksen niin, että ”rakkautta ei voi pakottaa”. Rakkaus yllättää meistä varmasti jokaisen, kun se osuu kohdalle, mutta miksi rakkautta ei voisi etsiä?

Tästä neuvosta voi myös tulla sellainen olo, että olisi etsinyt rakkautta jotenkin ”väärin”, koska on tehnyt asian eteen jotain. Miksi pitäisi lakata odottamasta? Ikään kuin pitäisi luopua toivosta, että jonain päivänä voi löytää rakkauden. Rakkauden mahdollisuuden pitäminen mielessä voi olla myös voimavara.

Ymmärrän täysin, jos välillä tulee sellainen olo, että ei vaan jaksa edes yrittää. On lupa olla väsynyt ja ihan typertynyt. Rakkauden mahdollisuus on tästä kaikesta huolimatta silti olemassa. Rakkaus kuuluu meille kaikille, sinullekin. Ja se löytää meidät kyllä.

”Kukaan ei ole täydellinen”

Ei olekaan, mutta jotkut suhteet ovat vahingollisia, eivätkä vie kumpaakaan hyvään suuntaan. Toiselta saa myös odottaa kunnioitusta ja tasavertaisuutta suhteessa tai ainakin avoimuutta kasvaa näitä asioita kohti yhdessä.

En oikein usko, että kukaan etsisi täydellistä ihmistä. On täysin ok valita elää toistaiseksi yksin kuin suhteessa, joka ei ole hyväksi. Se, jos jokin, on kunnioitusta elämää, rakkautta ja itseäsi kohtaan. Respect jokaiselle, joka etsii rakkautta yhä tosissaan, mutta ei ole valmis luopumaan hyvinvoinnistaan, levollisuudestaan ja ihmisarvostaan rakkauden vuoksi.

Löydät vielä rakkautta, joka on reilua, lämmintä, avointa ja lempeää. Jos sellaista ei viimeksi löytynyt, jatka etsimistä. Sinun ei tarvitse tyytyä huonoon kohteluun, vaikka joku muu tyytyisi.

”Rakasta itseäsi”

Jos joku lähtökohtaisesti etsii kumppania, jota voisi rakastaa, niin miksi neuvomme häntä, että ei, kun rakasta itseäsi? Onko jokin epäilys siitä, että kumppania etsivä ihminen ei rakastaisi itseään? Tai että kumppanin kanssa ei voisi myös syventää rakkautta itseään kohtaan?

Olemme täällä myös toisiamme varten, emme vain itseämme. Rakkaus muotoutuu erilaiseksi, kun sen saa jakaa. Voit oppia rakkaudesta toisen ihmisen kanssa jotain aivan uutta, myös itsestäsi.

Voiko tämä joskus olla myös omaa suojamuuria, jolla ohitetaan oma rakkauden kaipuu? Ei minun tarvitse mitään etsiä, sillä kaikki, mitä tarvitsen, on jo tässä itsessäni? Näen, että rakkauden puuttumisen myöntäminen voi saada meidät nimenomaan arvostamaan kumppanuuden tärkeyttä ja näkemään terveen tarvitsevuuden itsessämme. Jos meiltä ei puutu mitään, ei ole mitään syytä etsiä mitään.

Ihmisenä kasvaminen tekee myös kipeää ja joskus kivulias kokemus voi olla juuri se, joka kirkastaa sen, mikä on lopulta tärkeintä. Olemme elossa, kun tunnemme tunteita, myös raastavaa kaipuuta ja tyhjyyttä sydämessä. Ehkä tämän kivun tarkoitus on herättää meidät etsimään toisiamme. Jos kilpaa vakuuttelemme, että kaikki tarvittava on yksin itsessämme, eikä tässä toista tarvita, kiellämmekö sen, mitä oikeastaan kaikkein eniten tarvitsisimme? Välttelemmekö sitä inhimillistä kasvua, johon kumppanuus kutsuisi?

Jotta voisi olla toista lähellä, voi omiin rajoihin tutustuminen olla monille meistä erittäin hyödyllistä, mutta lopulta ne rajatkin eletään todeksi vasta toisen ihmisen kanssa. Rajat mahdollistavat turvallista yhteyttä, eivätkä rajaa vain ulkopuolelle.

”Kyllä sen sitten vain tietää”

Tietääkö aina heti kuitenkaan? Ja tarvitseeko tietää? Tämä ajatus voi luoda painetta sellaiselle tutustumiskulttuurille, josta puuttuu, no, se tutustuminen. Välillä tuntuu siltä, että monella on kauhea kiire jonnekin. Ei malteta, ei luoteta. On ymmärrettävää, että epävarmassa maailmassa haluttaisiin varmuus ja vastaukset heti. Mutta se ei ole mahdollista uuden ihmisen kanssa.

Toisinaan tutustuminen johtaa siihen, ettei haluta jatkaa tutustumista enempää. Tämä voi kirpaista, mutta se on yhtä luonnollinen osa ihmissuhteiden kulkua kuin yhdessä jatkaminenkin. Ehkä ensi alkuun toinen tuntui sopivalta, mutta tutustumisen syvetessä näin ei enää olekaan. Tässäkin lopputulemassa tutustuminen voi olla onnistunut, sillä se on tutustumisen perimmäinen tarkoituskin: saada lisää tietoa toisesta ja kokeilla, miltä yhdessäolo tuntuu. Yhtä hyvin tutustuminen voi avata sen, että meillähän onkin aika ihanaa yhdessä, mutta tähän oivallukseen harvoin pystyy loikkaamaan heti ensitapaamisista.

Kun aikaa kuluu, eikä omaa rakasta ole löytynyt, voi tuntua siltä, että ei sitä aikaa enää loputtomiin ole. Eikä sitä tietyssä mielessä olekaan. Jälleen kerran palaan ajatukseen puutteesta, jota saatamme pelätä, mutta joka myös muistuttaa elämän ainutkertaisuudesta ja lyhyydestä. Ei ole ikuisesti samanlaisina toistuvia mahdollisuuksia, mutta tärkeitä sydämen asioita ei oikein voi kiirehtiäkään. Silti hetkeen kannattaa tarttua. Jos löydät hyvän tyypin, jonka kanssa on hyvä yhteys, älä ohita häntä, vaan tutustu rauhassa ja avaa sydämesi. Tiedät sitten, kun on aika.

”Kaikki hyvät tyypit on jo varattuja”

Keskity omaan polkuusi. Jos etsit yhtä kumppania, jonka kanssa voisi syntyä erityinen yhteys, ei liene merkityksellistä, mitä kaikkea kaikki mahdolliset muut tyypit jossain tekevät?

Ei ole tarpeen tavata jokaista maailman ihmistä. Eikä varsinkaan verrata omaa polkua tai elämän ajoitusta toisiin. Riittää, että kohtaat vain hänet, jonka kanssa sovitte toisillenne ja voitte kasvaa yhdessä.

Tämä on ehkä myös valintakysymys. Valitsenko elää maailmassa, jossa koen rakkauden olevan mahdollista vai maailmassa, joka on kyyninen ja josta rakkaus on ehtynyt? Laitanko uskoni kyynisiin lausahduksiin vai ajattelenko, että elämä voi olla ihmeellistä joka päivä?

Sydämellä, Maaria

Psst. Tykkäsitkö tästä jutusta? Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.

Kuva: Unsplash

Otatko tiedostamattasi suhteessa pelastajan roolia? – Se voi johtua näistä kahdesta asiasta

On ihanaa ja ilmeistä että meillä on ihmisinä toisillemme myös paljon annettavaa, mutta siitä ei ole ihan niin paljon kyse parantajan ja pelastajan roolissa kuin ehkä alkuun ajattelisi.

Parantajan ja pelastan rooli on opittu selviytymisrooli joka kätkee taakseen omia avuttomuuden tunteita joita oli liian vaativaa kohdata lapsuuden tunneilmastossa, ehkä niille ei vain ollut tilaa. Tai ehkä lapsena ei vaan ollut tilaa olla lapsi, vaan alkoi kantaa liikaa vastuuta ihmisistä, joiden olisi enempikin kuulunut olla sinulle aikuisia. Toisten fixaaminen (ja toisiin fixoituminen) voi vaikuttaa itsellekin tosi pyyteettömältä, mutta jos meillä on taustalla joku agenda, on kyse enemmänkin opitusta keinosta koittaa saada mitä itse haluamme.

Parantajan / Pelastajan roolilla saattaa hakea mm. Sitä että…

💚 On toiselle erityinen ja korvaamaton -> Näin en tulisi itse hylätyksi

💚 Saa toisen muuttumaan/kasvamaan/raitistumaan -> Näin hän voisi viimein olla minulle läsnä ja turva

Tiedän, että näiden aiheiden tunnistaminen voi olla vaativaa, minulle ainakin on ollut! Olen itse ollut taipuvainen suhteissani alitajuisesti terapeutin rooliin, joka menee tämä kanssa ihan samaan kategoriaan. Se mitä roolin taakse kätkeytyy, on usein autenttiset tunteemme ja tarpeemme ja vaikka työssämme moni meistä tarvitseekin tiettyä roolia osittain suojakseen, läheisissä ihmissuhteissa ne eivät ole tarkoituksenmukaisia vaan saattavat pitää yllä jotain toimimatonta ja todellista kasvua ehkäisevää kuvioita.

Kokeile! Jos tunnistat omaavasi taipumuksesi ottamaan pelastajan / parantajan roolia harjoittele tunnistamaan missä tilanteissa se aktivoituu. Lähdetkö heti neuvomaan, tarjoamaan ratkaisuja? Miten se näkyy sinulla? Kun huomaat tämän impulssin, harjoittele ”hands off” – tekniikkaa, jossa huomaat impulssin, mutta et lähdekään toimimaan sen mukaan.

Usein itseasiassa inspiroimme aidosti toisia olemalla omia itsejämme, ja silloin kun emme ole itse niin kiinnittyneitä siihen että ”juuri minun täytyy olla se joka sinua auttaa”.

Miten oppia tunnetaitoja aikuisena? Tunnekarttakirjaan täytettävien tehtävien avulla voit oppia ymmärtämään ja säätelemään tunteitasi. Tutustu tehtäväkirjaan täällä.

Nähdyksi, kuulluksi, ihastelluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeissa ei ole mitään vikaa – ja siihen kiteytyy läheisriippuvuudesta eheytyminen

Aika usein varsinkin vastaanotollani törmään siihen, että ihmiset nolona sanovat: ”kun mulla on tää hyväksytyksi tulemisen tarve”. No mitä sitten, herranjestas! Kaikki me tarvitsemme kaikenlaista! Varsinkin kuulluksi, nähdyksi, ihastelluksi ja hyväksytyksi tulemista.

Ei meidän tarpeissamme mitään vikaa ole, mutta pulmia tulee yleensä siitä, ettemme ole oppineet a) tunnistamaan niitä b) ottamaan niistä itse aikuisina koppia ja hyväksymään tarpeitamme. Eli olemme ripustaneet tarpeemme muiden armoille ja ulkoistaneet ne muiden täytettäväksi. Se ei enää millään tavalla ole ajankohtaista aikuisena, jos mielii sydänvoimautua ja elellä muissa kuin läheisriippuvaisissa ihmissuhteissa.⁠

Läheisriippuvuus kirjaimellisesti nousee sieltä, missä on riippuvainen toisista omien tarpeidensa täyttäjänä. Tuo riippuvuus syntyy, kun varhaisissa vaiheissaan jää jollain tapaa yksin tunteidensa ja tarpeidensa kanssa (niin kuin suuri osa meistä on jäänyt). Riippuvuus on sitä, että vielä aikuisenakaan ei ole opetellut tunnistamaan tarpeitaan ja huolehtimaan niistä itse – myös toisilta tarvitsemaansa pyytämällä. Kun alitajuisesti uskoo ja olettaa, että on toisten tarve nähdä, kuulla, ymmärtää, ihailla, turvata ja rakastaa minua, ei yleensä kuitenkaan usko olevansa noiden tarpeiden täyttymisen arvoinen. Aika monet pari- ja ihmissuhdepulmat voisi kiteyttää juuri tästä sikermästä johtuvaksi.

Homma alkaa selkeytyä, kun ensinnäkin tulee sellaisen itsearvostuksen äärelle, että suo itselleen ajatuksen tasolla ensin mahdollisuuden, että omiin kulloisiinkin kuulumisiin, tuntemuksiin ja niiden alla oleviin tarpeisiin on lupa. Tuon luvan voi vain itse antaa itselleen. Mehevä vaihe alkaa, kun opettelee antamaan ja pyytämään toisilta sitä mitä tarvitsee, odottelun, murjottelun, marttyroimisen, uhriutumisen, paahtamisen, suorittamisen, miellyttämisen, mölyjen nielemisen, tarpeidensa lussauttelun ja itsensä sivuuttamisen sijaan.

Tämä on se asia, joka alkaa muuttaa ihmissuhteitamme vastavuoroisiksi, tasavertaisiksi ja rakkaudellisiksi. Kun alkaa tunnistaa tarpeitaan ja oppii ottamaan niistä koppia, ei enää suostu jäämään ihmissuhteisiin joissa kummatkin eivät halua ottaa itsestään vastuuta ja kasvaa, tai joissa omat tarpeet eivät mitenkään tule tuetuksi siitä huolimatta, että niistä ottaa itse vastuun.

Kun alkaa tunnistaa mitä haluaa ja tarvitsee, alkaa olla hyvät mahdollisuudet saada kokea sitä.

Lähelle -ihmissuhdeverkkokurssin edellisellä kierroksella yksi (varmaan monikin) osallistuja koki järisyttävän muutoksen ajattelussaan kun hokasi, että siis onhan se aivan okei haluta ja tarvita esimerkiksi huomiota! Mutta vasta kun sitä ei autopilotilla ripusta muiden harteille, ei niin kamalasti baareissa ja tindereissä ja ihmissuhteissa tarvitse enää hätäillä, että ”eiks toi kato ja halua ja validoi mua”. Päin vastoin: siitähän se riemu vasta repeääkin kun opimme ITSE antamaan itsellemme ja suorastaan pyytämään asioita joita tarvitsemme. Se on läheisriippuvuuden loppu se. Ja rakkaudellisten ihmissuhteiden alku.⁠

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

2023 – vuosi anteeksiannolle ja uudelle kipinälle

Vuoden vaihtumiseen liittyy aina jonkinlainen energianmuutos. Tänä vuonna se on kenties selvempi kuin muutamina edellisinä vuosina.

Yksi tapa selittää energianmuutosta on kääntyä numeroiden voimakkaan symboliikan puoleen. Olemme siirtyneet ”seiskavuoteen”, jonka muita merkittäviä numeroita ovat 3 ja 5. Vaikka matematiikka ei kiinnostaisi pätkän vertaa, voivat numeroiden symbolit silti avata tämän ajan kollektiivista virtausta.

Numerot ovat symboleja siinä missä muutkin käyttämämme symbolit (risti, sydän, ankkuri, kirja, kissa, sormus, pöllö…). Symbolit puhuvat omaa kieltään, ne kantavat itsessään monenlaisia merkityksiä. Kyse ei ole ennustuksesta, vaan jonkinlaisen kollektiivisen virtauksen tunnistamisesta. Sen havaitseminen saattaa kasvattaa ymmärrystä ja lisätä hyväksyntää elämässä.

Tätä ei kenties edes kannata yrittää ymmärtää mielellä, vaan antaa sanojen ja numeroiden vain virrata läpi. Jokin itsessä saattaa tunnistaa tai muistaa niiden kautta jotakin juuri sinulle juuri tällä hetkellä arvokasta.

2+0+2+3=7. Uusi vuosi edustaa 7:n energiaa, joka liittyy vahvasti anteeksiantoon, laajalle katsomiseen ja näkemättömän näkemiseen. 7 on tämän vuoden ”polku”. Kävelemme sitä, halusimme tai emme.

Viime vuoteen nähden numero 2 muuttuu 3:ksi. Tämä on yllättävän voimakas muutos. Siksi myös luku 3 on tänä vuonna merkittävä. 3 on tämän vuoden ”siemen”, sen päälle vuosi rakentuu. Lisäksi 3 ja 7 ovat kytköksissä toisiinsa. 3 on tie 7:ään. Selitän kohta 🙂

Puhelimen näppäimistöllä 3:n ja 7:n väliin ja numero 5. Tämän vuoden kaksi viimeistä numeroa (-23) ovat yhteensä 5. Viitonen edustaa tämän vuoden ”lahjaa”, jonka voi halutessaan ottaa vastaan.

Viime vuosien jatkumoa voidaan katsoa näin: 2020 (4) liittyi valintoihin ja sitoutumiseen, 2021 (5) muutokseen ja kynnyksen yli astumiseen ja 2022 (6) seurausten kanssa elämiseen: siitä, mitä olemme kylväneet, avautui jonkinlainen kukka.

Edelliset kolme vuotta muodostivat kokonaisuuden (koko rivi myös puhelimen numeronäppäinnäytöllä). Nyt olemme siirtyneet ”uudelle riville”.

7 on symboli mm. mielelle, anteeksiannolle, armolle, varmuudelle, laajuudelle ja auralle.

7 on symboli myös illuusiolle, kostolle, todellisuuspaolle, epäilylle, kiittämättömyydelle, hämäykselle ja tekosyille.

Numeron 7 ytimessä ovat kysymykset: Onko tämä totta? Voinko päästää irti vanhoista tarinoista? Kuinka pelaan ”elämän peliä”?

Symbolina 7 on henkilökohtaisen tavoittamattomissa. Tämä tarkoittaa, että emme voi siirtyä laajuuteen ja mielen ohjaamisen noin vain. Emme pysty ”koskettamaan mieltä mielen avulla”. Joogit sanovat, että mieli on nopeampi kuin Luoja. Se pakenee luontaisesti kontrollointia. Reitti 7:ään kulkeekin sen parin eli 3:n kautta.

3 liittyy vahvasti tuleen, tekoihin ja voimaan (voit lukea laajemman tekstin 3:sta täältä). Se liittyy ”positiiviseen mieleen” ja kipinään aloittaa uutta. 3:a kuvastaa myös viha: kun huomaa olevansa vihainen, on hyvä hetki pysähtyä tutkimaan, mihin vihan kipinä kannattaa käyttää. Mistä viha syntyy, mikä on epäoikeudenmukaista?

Vuosiluvussa on edelleen paljon kakkosia, jotka edustavat mustavalkoista polarisoitumista ja ”negatiivista mieltä”, taaksepäin katsomista (3 taas katsoo selkeästi eteenpäin). Tämä kenties hillitsee hieman hulluimpia suunnitelmia ja auttaa tuomaan tasapainoa tulen kaikkivoipaan energiaan.

Akseli 3/7 edustaa myös tiedettä. Tämä on siis myös tieteen vuosi.

Kuten sanottu, 3:n ja 7:n väliin jää 5, joka tosiaan on tämän vuoden energiassa läsnä. 5 on silta, tasapaino ja fyysinen keho (täältä enemmän luvusta 5). Jos haluamme ottaa tämän lahjan vastaan, on meillä hyvä mahdollisuus käyttää 3:n mahdollistamaa tekojen energiaa myös fyysiseen kehoon ja pitää siitä huolta selkeillä rutiineilla, hyvällä polttoaineella – ja läsnäololla. Läsnäolo vahvistaa auraa.

5 voisi olla myös totuuteen kiinnittymistä. Maailma monimutkaistuu jatkuvasti ja epärehellisyydestä jää helpommin kiinni. Tämä saattaa toki johtaa siihen, ettei totuudella ole väliä, sillä totuuskin on suhteellinen ja kaikki vääntävät sitä haluamaansa muotoon – tai siihen, että totuudesta tulee kaikkien valheiden keskellä arvokasta.

Joka tapauksessa suosittelen rehellisyyttä itseä kohtaan – ja itsen armahtamista. 3–5–7 on selkeä sekvenssi:

Tunnista, mikä on totta, mikä on tärkeää, mitä juuri nyt tapahtuu, minkälaisen muodon elämäsi tarvitsee, minkälaista suuntaa ilo osoittaa – tunnista syyt ja seuraukset, tunnista että ihmisyys on yksi ja että ihminen itse on syypää omaan helvettiinsä.

Hyväksy se, mitä olet tunnistanut: hyväksy, mikä tunnistamisen merkitys on elämällesi ja muuta tapojasi sen mukaan, toista ja jatka vaikeuksista huolimatta, sillä menneeseenkään ei voi enää palata.

Ole samaa mieltä – tämä tapahtuu toistojen ja harjoituksen myötä: uusi polku vahvistuu niin vankaksi, että se on mahdollista hyväksyä ehdoitta. Silloin oman roolinsa tässä elämän näytelmässä voi esittää täysin rinnoin ja niin hyvin kuin mahdollista.

Jos tämän vuoden numeroiden viisauden tiivistää pähkinänkuoreen, voisi se olla: hae omalle olemisellesi sellainen muoto, joka palvelee dharmaa, olemassaolosi tarkoitusta. Luo sinulle tärkeitä asioita ja pelaa elämän peliä intohimolla ja rehellisyydellä, myös huumori on sallittua. Harjoittele tietoisesti anteeksiantamista ja salli uusille näkökulmille mahdollisuus. Myönnä välillä olevasi väärässä ja luovu kilpailusta. Ihmisillä on monia tapoja kuvata yhtä ja samaa rakkautta, kipua tai kauneutta. Mikä kukaan on sanomaan, mikä tapa on toista parempi tai huonompi.

Meillä on mahdollisuus oppia ja muuttaa itseämme. Sinulla on voima muuttua ja muuttaa maailmaa. Ja kun ryhdyt toimimaan, tee se intohimolla.

Armollista ja avaraa vuotta ❤

Menneisyyden haavat nousevat käsiteltäväksi usein silloin, kun olemme valmiita – 3 lohdullista ajatusta, kun tarvitset myötätuntoa toipumismatkallesi

Uskon, että menneisyyden haavat tulevat käsiteltäväksi sitä myöten, kun olemme valmiita. Silti, vaikka arkielämämme olisi kuinka tasapainossa ja vaikka olisimme mielestämme tulleet pitkälle niistä ajoista, kun ainut keino oli selviytyä, on vanhojen tunnekokemusten läpi eläminen rankkaa. Se vaatii rohkeutta, antautumista ja energiaa.

Suremattomien surujen pato ei tyhjene ennen kuin viimeiset kyyneleet on päästetty vapaaksi. Siksi paraneminen vaatii myötätunnon lisäksi aikaa ja energiaa. Intensiivisen tunneaallokon jälkeen on annettava itselleen lupa toipua ja kerätä voimia.

Seuraavat 3 lohturunoa ovat hetkiin, jolloin tarvitset myötätuntoa itseäsi ja menneisyyden haavoja kohtaan:

Lisää lempeitä runoja löydät runokirjasta Sielun sopukoita – Voit olla säröillä ja silti säihkyä:

Ainoa tapa saada tietää, voiko omana itsenään tulla rakastetuksi, on olla oma itsensä

Läheisyys on turvallisen kiintymyksen luomista itseesi ja elämään – rakkaudellisuuden opettelua. Uskallusta olla sinä. Tunnistaa tunteesi, tarpeesi, rajasi ja oppia ottamaan koppia niistä ja ilmaisemaan niitä autenttisesti muillekin. Tunnistaa, mikä sulle tekee hyvää ja mikä ei. Uskallusta kasvuun, muutokseen, uuden oppimiseen, lähentymiseen ja irti päästämiseenkin, kun sen aika on.⁠

⁠
Tällaisesta aidosta rakkaudellisuudesta seuraa aitoa rakkaudellisuutta myös toisten kanssa. Ja / mutta se matka meidän jokaisen aikuiseksi ja emotionaalisesti kypsäksi ja rakkautta haluavien on tehtävä ITSE. Ei yksin, vaan vastuussa itsestämme. Reissuun hyppääminen lähtee muuttamaan myös sitä, mikä sinulle ihmissuhteissasi on mahdollista ja mitä vedät puoleesi.

IHMISSUHTEET OVAT SITÄ RAKKAUDELLISEMPIA, MITÄ ENEMMÄN SINULLA ON HYVÄÄ ITSESI KANSSA

Se ei tarkoita, että nyt sinun ”pitää osata rakastaa itseäsi”, tai ettet ole hajalla ikinä tai ettei mitään kurjaa koskaan tapahdu ihmissuhteissa tai laiffissa. ”Hyvä itsesi kanssa” tarkoittaa sitä, että opit hyvällä tavalla keskittymään itseesi enemmän, saat lisää ymmärrystä oman sydämesi historiasta ja opit katsomaan sitä myötätuntoisesta, voimauttavasta perspektiivistä. Usein siihen tarvitaan apua – itselle hyvän ja rakkaudellisen valitseminen on myös avun vastaanottamista.

Usein, kun haluamme voida paremmin uskomme, että meidän pitää tulla jotenkin paremmiksi tai fiksata itsemme. Mutta mitä jos mikään ei olekaan rikki, vaikka sattuu? Mitä jos kyse onkin siitä että saat vastaanottaa apua ja uutta löytääksesi yhä syvemmin, että ihan oikeasti, todella saat olla ihan oma pörhelö, rakastettava, keskeneräinen itsesi? Samalla saat saada eheytystä haavoille ja kivuille ja löytää itseymmärrystä. Mutta ei siksi että olet rikki, vaan siksi että et ole, etkä ole koskaan ollutkaan. Oma itsekseen tuleminen on tämän sisäistämistä, lupaa olla sinä: uniikki, oma itsesi juuri oman polkusi tähän asti ja tästä eteenpäin kulkeneena.

Saat olla oma pörhelö, rakastettava itsesi. Et ole rikki etkä ole koskaan ollutkaan, vaikka olisikin kipuja ja ahdistusta

Kun löydät elämääsi lisää lempeyden avaimia itsesi kanssa resurssit voimautua kaikkien kokemusten (menneiden ja nykyisten) myötä kasvavat.⁠

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Toisia ihmisiä et voi muuttaa, mutta sen voit valita, millaisissa suhteissa haluat olla – sinulla on oikeus rakkauteen

Elämän faktahomma, jonka tiedämme sisäsyntyisesti. Ah, miten paljon olen silti yrittänyt muuttaa toisia huomaamattani. Olen esimerkiksi toivonut, että ihmissuhteissani muut ottaisivat vastuuta itsestään eikä niin, että minä olen esimerkiksi parisuhteessa ainoa joka kantaa vastuun itseni kohtaamisesta tai tunteistani. Kunnes hiffasin: peli, jossa koen aina olevani vastuunkantaja jatkuu niin kauan, kuin minä sitä pelaan vähän (alitajuisesti) uhrimarttyyrina.

Voin siis muuttaa vain omaa olemistani. Esimerkiksi joko alkamalla vastuuttaa toisia ihmisiä heidän sanoistaan ja toiminnastaan, rajaamalla tiukemmin kenen kanssa olen ja millä spekseillä, ja lakkaamalla olemasta ihmissuhteissa hikiotsaisesti jotakin megaempaattisen ihmisen ihannekuvaani täyttäen. Saan, totta vieköön, orientoitua elämässä enemmän sitä kautta mikä minulle on hyväksi eikä aina sen kautta, mikä tässä nyt olisi oikein ja vastuullista ja tasapainoista ja muiden toiveita täyttävää. Se muuttaa ihmissuhdedynamiikkojani läheisriippuvaisista rakkaudelliseksi. Kenties jotkut suhteet päättyvät tai etääntyvät kun minä en suostukaan enää kannattelemaan. Kun voimaannun ottamaan vastuun ITSESTÄNI.

Voimme lopulta vain tehdä valintoja, keiden kanssa haluamme olla sellaisina kuin he ovat ja niin speksein, joita he valitsevat suhteeseen tuoda. Emme voi toisia muuttaa – ja mistä se oikeastaan kertookaan, jos haluamme toisten olevan toisenlaisia? Miksi? Jotta itsellämme olisi mukavampi olla eikä itse tarvitsisi muuttua, kasvaa, haastaa käsityksiään ja toimintatapojaan?⁠ Valita itsearvostusta, rohkaistua lähtemään silloin kun tarvitsee, ja jäämään silloin kun sydän niin sanoo.

⁠
Ja joskus emme vain kerta kaikkiaan sovi toisen kanssa yhteen. Mitä jos riittää se matka, joka on kuljettu yhdessä? Mitä jos se ei tarkoitakaan epäonnistumista että uskalletaan irtautua? Aina eivät toiveet / tarpeet / hommelit (enää) natsaa. Ei se niin kauheaa ole, eikä varsinkaan tarkoita että kukaan olisi väärässä. Saa surra, saa käydä ihan koko tunneskaalan läpi ja ihan niin kauan kuin tarvitsee. Mutta ei suhteen päättyminen tarkoita, että rakkaus maailmasta on loppunut. Päin vastoin: kun uskaltaa rakastaa itseään, kivuliaissa ja vaikeissakin kohdissa valita sitä mikä itselle on hyväksi, tuo lisää rakkautta maailmaan. Valitsee rakkauden. Se tuo aina myös oikeat ihmissuhteet elämäämme.

Itsestään saa elämässä ottaa niin ihanan rakkausvastuun, että vie itsensä niille niityille viheriöimään, missä se on kaikkein otollisinta. Kasvaa voi aina.⁠ Joskus on vaikeita kohtia, eikä niiden takia välttämättä kannata laivasta hypätä. ⁠Mutta kyllä me myös tiedämme sydämessä, kenen kanssa voi kukoistaa.

Voimme tunnistaa läheisyyttä ja rakentavaa kommunikaatiota blokkaavia ajattelu- ja toimintamallejamme ja eheyttää haavojamme. Voimme opetella uusia toimintatapoja, kun tunnistamme haavoista kumpuavia kaavojamme. Tästä kaikesta voimme ottaa itse vastuun. Sellaisen kanssa, joka sitä haluaa itsekin se voi hyvinkin tarkoittaa yhteistä kasvua. Ja joskus se tarkoittaa sitä, että on aika jatkaa kasvumatkaa itsekseen.

Mitä jos rakkaus ⁠onkin juuri sitä? Ei sidoksissa minkään suhteen pysymiseen ja jatkumiseen, vaan kaikkeen siihen viisauteen ja kasvuun, jonka suhteista ammennamme? Siihen ihanuuteen meillä on lupa ja oikeus.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Pelkääminen on inhimillistä, mutta pelon ei tarvitse antaa hallita elämää – Nämä 3 oivallusta rohkaisevat kohti pelkoja ja elämälle antautumista

Varaudu vaikeaan talveen otsikoi toinen iltapäivälehdistä marraskuussa 2022. Vastaavat harakanvarpaat hyökkäävät päälle päivittäin. Kännykkää selaavalla kadun tallaajalla ei ole pienintäkään mahdollisuutta väistää saati paeta niitä.

Vuodenajasta riippumatta ihmisille tarjotaan tuttua epistolaa: Muista varoa ja pelätä!

Olemme kuin arkoja koulukiusattuja matkalla koulusta kotiin; jokaisen kulman takana vaanii potentiaalinen vaara. Jatkuva pelosta viestiminen nostaa meidät varpailleen ja pitää hermojärjestelmämme alati kuormittuneena.

Tämän vuoksi ehdotan, että harkitset vakavasti omalla kohdallasi sitä, että voisit ottaa seuraavan mantran veisattavaksi juuri alkaneelle vuodelle. Sävelen voit keksiä itse.

Hyväksy.
Päästä irti.
Anna olla.

Aika moni rasti hoituu noilla. Kokeile, jos et usko.

“Jos haluat parantaa maailmaa, mene itseesi”

Moni saattaa pöyristyä kehotuksesta, että tällaisessa maailmantilanteessa pitäisi höllätä saati päästää irti. Loppupeleissä se on silti parasta, mitä voimme tehdä sekä itsellemme että ympäristölle.

Se, että hyväksyy asioiden tolan, ei tarkoita sitä, että hyväksyisi itse asiaa. Samoin sen, minkä itsessään hyväksyy, sitä voi kehittää. Mutta mitä ei hyväksy, muuttuu ajan saatossa möröksi.

Tommy Hellsten kiteytti saman ajatuksen seuraavanlaisesti: “Jos haluat parantaa maailmaa, mene itseesi. Siellä tapahtuvat muutokset heijastuvat hetken päästä ympäristöön. Silloin muutat maailmaa. Et sillä mitä teet, vaan sillä mitä olet.”

Pelko tekee ongelmista tarkkarajaisia

Pelon traumaattisuus ei yleensä lähde itse pelosta vaan ennemmin ihmisen kyvyttömyydestä käsitellä pelon kokemusta.

Ensi alkuun kiinnostava tieto paisuu niin suureksi, että sen käsitteleminen muuttuu hankalaksi. Ahdistus nostaa päätään, jonka myötä vaikeaselkoisista ongelmista on houkutus tehdä tarkkarajaisia. Hyvän hyvyyttä ja pahan pahuutta korostetaan. Inhimilliset sävyt olisivat liikaa, muuten joutuisimme kääntämään katseen ulkopuolelta itseemme ja omiin varjoihimme.

Hallinnan puuttuminen kasvattaa pelon tunnetta entisestään.

Dystooppinen tapa ajatella kuormittaa meitä enemmän kuin kenties ymmärrämmekään. Päivittäinen ja jäsentelemätön ärsyketulva nakertaa rotan tavoin. Junnaamme pelon oravanpyörässä, joka hitaasti mutta vääjäämättä traumatisoi meitä ja muistuttaa, kuinka meidän tulisi jatkuvasti olla varuillamme tai kantaa syyllisyyttä jostain.

Pelon oravanpyörässä jäljelle jää vain yksi vaihtoehto

Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan ja kuppi tulvii yli. Mitä tiukemmin yritämme pitää reunoista kiinni, sitä syvemmin ajaudumme erilaisten selviytymismekanismien kuten addiktioiden pauloihin. Ulkoistamme pelosta selviytymisen itsemme ulkopuolelle.

Lopulta jäljellä on vain yksi vaihtoehto, usein viimeinen, mutta samalla kaiken ratkaiseva. Kuin jännittävän elokuvan kutkuttava loppuratkaisu.

Päästä irti.

Jos pelkäät jotain sellaista, jolle et juuri nyt voi tehdä mitään – päästä irti.

Jos taas jotain sellaista, johon pystyt juuri nyt vaikuttamaan – tee se, ja päästä irti.

Molemmissa vaihtoehdoissa lopputulema on sama: ei ole syytä pelkoon, juuri nyt omalla kohdallasi kaikki on hyvin.

5 syytä kuunnella omaa kehoa – Keho voi paljastaa tiedostamattomia asioita itsestämme ja ympäristöstämme

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta älykkyys? Älyllä viitataan usein mielen kykyihin kuten ajatteluun, analysointiin tai ongelman ratkaisuun. Tämä on kuitenkin varsin kapea ja ”pääkeskeinen” käsitys ihmisen älykkyydestä. Myös keho tietää ja viestii meille jatkuvasti asioita, joista emme välttämättä ole tietoisia tai jotka otamme itsestäänselvyytenä.

Kehon viisaudesta ja kehotietoisuuden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille puhutaan nykyään entistä enemmän. Tähän on vaikuttanut muun muassa tuore neurotieteellinen tutkimus sekä somaattiset terapiasuuntaukset, jotka ovat tuoneet esiin kehollisuuden keskeisen roolin traumasta toipumisessa.

Nyky-ymmärryksen mukaan keho ja mieli toimivatkin jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.

Tässä 5 tapaa, joilla keho kertoo meille asioita:

1. Keholliset tuntemukset kuten paine, kireys, hellittäminen, lämpö, viileys ja tunnottomuus. Nämä hermoimpulssien välityksellä kehon sisältä aivoihin kulkeutuvat viestit kertovat muun muassa sisäisestä tilastamme ja tarpeistamme.

2. Tunteet kuten pelko, ilo, viha, mielihyvä, ahdistus, suru ja kaipuu. Tuntemusten ohella tunteet ovat kehollisia viestejä, jotka auttavat hahmottamaan muun muassa tarpeitamme ja rajojamme. Ne auttavat meitä vastaamaan kysymyksiin kuten, kuinka minä voin ja mitä minä tarvitsen?

3. Ulkoiset aistimukset eli näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistin avulla havaitsevamme asiat, jotka koemme kehollisesti ja joilla on merkittävä rooli arkitodellisuutemme ja -tietämyksemme kannalta. Ne on helppo ottaa itsestäänselvyytenä, mutta ajattelepa hetki arkea ilman aistejasi. Miltä se mahtaisi tuntua?

Kiireisessä arjessa ja ajattelukeskeisessä kulttuurissamme keskittyminen ulkoisiin aisteihin auttaa meitä palaamaan takaisin tähän hetkeen ja muistamaan kehollisen luontomme.

4. Kehonkieli kuten eleet, ilmeet, asento ja käyttäytymismallit. Olet ehkä kuullut joskus sanottavan, että kehon kieli kertoo enemmän kuin sanat? Tulkitsemme jatkuvasti toisiamme eleiden, ilmeiden, asentojen ja ulkoisen olemuksemme perusteella. Kehomme ovat tietolähteitä paitsi itsellemme myös toisillemme.

Muuttamalla esimerkiksi kehomme asentoa, voimme vaikuttaa siihen, mitä tunnemme sisällämme ja miten toinen meitä tulkitsee.

5. Merkitykset, jotka muodostamme sen perusteella, mitä näemme, tunnemme ja havaitsemme aistiemme avulla. Ne kuvaavat sisäistä kokemustamme kokonaisuutena. Merkitykset sekoittuivat aikaisempiin kokemuksiimme kuten muistoihimme, uskomuksiimme ja tapaamme tarkastella maailmaa.

Kehollisella kokemuksella on niin ikään merkittävä rooli siinä, minkälaista tarinaa kerromme itsestämme.

Ylläoleva listaus on mukaelma traumatutkija Peter Levinen esittämästä SIBAM-mallista (Sensation, Image, Behaviour, Affect, Meaning). Ulkoisten ja sisäisten aistimusten sekä kehonkielen ohella puhutaan myös värähtelystä, energiasta, jota kehomme aistii ympäristöstään kuten muista ihmisistä ja tilanteista.

Keho siis todellakin tekee jatkuvaa ”tietotyötä” sekä ulkoisesta että sisäisestä maailmastamme. Se on älykäs tavoilla, jotka on helppo arjessa unohtaa.

Filosofian saralla kehon merkitystä tiedon muodostamisessa on korostanut muun muassa kuuluisa ranskalainen ruumiillisuuden tutkija Maurice Merleau-Ponty (1908-1961). Hänelle ruumis oli olemassaolomme ja kaiken kokemuksemme perusta. Merleau-Ponty uskoi, että tutustumalla omaan kehoonsa, virittäytymällä uudelleen aistiensa äärelle, avautuu samalla uudenlainen tapa tarkastella itseämme, toisiamme ja maailmaa ympärillämme.

Ajatus on edelleen varsin ajankohtainen. Yksi nykyneurotieteen opeista onkin ollut se, että ihmisen käsitys omasta itsestään on tiukasti sidoksissa siihen, millainen yhteys hänelle on omaan kehoonsa. Traumatutkija Bessel van der Kolkin mukaan ruumiillinen minätietoisuus on ensimmäinen askel kohti menneisyyden taakoista vapautumista.

Pelkästään ajattelun voimalla emme pääse eroon traumaattisista muistoista, mutta kehomme voi auttaa meitä paranemaan. Se voi auttaa meitä siinä, mihin mieli ei yksin pysty. Niin viisas se on.

PS Toisinaan vain tarvitsemme tulkkia matkallemme.

Lähteet:

Merleau-Ponty, Maurice (1945), Phenomenology of Perception.
Levine, Peter (2010), In an Unspoken Voice. How the Body Releases Trauma and Restores Goodness.
van der Kolk, Bessel (2014), Jäljet kehossa. Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla.

Toimituksen vinkki: Kun kuuntelet kehoasi, voit paremmin

Stressi ja kiire voivat vieraannuttaa meidät kehostamme, ja silloin emme osaa kuulla sen viestejä. Väsymyksellä ja kivulla on silti tärkeää sanottavaa – ne kertovat siitä, miten todella voimme.

Kehon viisaat viestit auttaa lukijaa ymmärtämään kehoaan ja luomaan siihen kokonaisvaltaisen yhteyden. Konkreettiset harjoitukset auttavat vapautumaan stressistä, säätelemään vireystiloja sekä vaikuttamaan kipukokemukseen ja muihin kuormittaviin tuntemuksiin.

Kirjan uudistetussa versiossa käsitellään stressin ja traumaattisten kokemusten yhteyttä erilaisiin kiputiloihin ja toiminnallisiin oireisiin. Lisäksi tarkastellaan liikunnan roolia hyvinvoinnissa sekä muun muassa kroonisen väsymysoireyhtymän ja pitkittyneen koronataudin hoitoa.