Kun usko elämään horjuu, näin voit vahvistaa luottamusta tulevaan

Pienet lapset ovat luonnostaan toiveikkaita, ellei heidän toivoaan riistetä tavalla tai toisella. Minun toivoni hiipui rankkojen nuoruusvuosien aikana, jolloin menetin jossain määrin toivon paremmasta, koska vaikeat perheolosuhteet jatkuivat niin pitkään. Minulla on useita muistikuvia siitä, kuinka makaan pimeässä huoneessa itkien hiljaa epätoivon kyyneleitä samalla pyytäen sisimmässäni helpotusta tilanteeseen ”jostakin”.

Hiljattain tunsin taas tuon saman toivottomuuden ja surun, jopa itsesäälin aallon pyyhkivän ylitseni, kun koin olevani jumissa jollain tavalla elämässäni. Oivalsin, että sisäisesti toistan edelleen jotain hyvin vanhaa ja tuttua tunnekaavaa, jota ei ole enää oikeasti olemassa ja josta voisin tässä hetkessä jo päästää irti. En ole enää tuo sama tyttö, jonka vaikutusmahdollisuudet tilanteen muuttamiseksi olivat hyvin vähäiset.

Palasin yhteen muistoistani, takaisin siihen teiniaikojen huoneeseen ja näin itseni kippurassa sängyllä. Hiljennyin ja vein mielessäni tuolle nuorelle itselleni rakkautta, toivoa ja valoa ihan kirjaimellisesti. Ympäröin hänet turvalliseen syliin ja kuiskin korvaan helliä lauseita: ”kaikki tulee vielä muuttumaan paremmaksi ja sinä selviät tästä aivan varmasti.” Samalla tunsin, kuinka nykyhetkessä kehostani lähti purkautumaan vanha tunnemöykky ja aloin itkeä. Itkun sekaisena kerroin nuorelle itselleni olevani pahoillani kaikesta ja että hän on hyvin rakastettu. Mielessäni vielä asetin nuorelle itselleni sydämeen pienen hehkuvan helmen, toivonkipinän, joka auttaisi jaksamaan vaikeimpina hetkinä. Ihmeellistä kyllä, oloni helpottui huomattavasti ja olin onnellinen, että uskalsin antaa lukittuneiden tunteiden vihdoin purkautua. Tunsin, kuinka jotain vapautui kehostani ja minun oli helpompi hengittää. Nykyhetken haasteet eivät enää tuntuneetkaan niin mahdottomilta ylittää.

 

Toivoa tarvitaan, jotta löydämme sisäisen voimamme elää läpi haastavat elämänvaiheet. Joskus haasteet tapahtuvat niin nuorella iällä ja ovat niin vaikeita, että ne suorastaan riistävät meiltä toivon paremmasta, uskon omaan itseemme ja omaan elämään sekä luottamuksen omiin mahdollisuuksiin. Lakkaamme uskomasta olevamme kaiken hyvän arvoisia tai alamme pitää itseämme ”toivottomana tapauksena”, elämän runtelemana. Kun toivo katoaa, jää jäljelle itsesääli, häpeä, syyllisyys ja pelko.

Tarvitsemme tunteen toivosta, sillä se edeltää uskoa ja luottamusta. Jos alamme virheellisesti uskoa olevamme huonompia, arvottomampia ja epäonnistuneempia kuin muut, siitä syntyy itseään toteuttava ennuste. Alamme nähdä itsemme vääristyneiden linssien läpi ja tulkitsemme kaikki tapahtumat tuosta vääristymästä käsin. Näin kokemus huonommuudesta, heikkoudesta ja kelvottomuudesta lisääntyy sekä vahvistuu. Lopulta voi käydä niin, ettemme enää osaa ottaa rakkautta vastaan (vaikka sitä olisi tarjolla), vaan suljemme sydämemme, suojataksemme itseämme erillisyyden kivulta sekä uusilta pettymyksiltä.

 

Yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja erillisyyden kipu lukittuu sydämen sopukoihin ja ohjaa näin alitajuisesti ajatuksia, tunteita ja valintoja. Mikäli meiltä puuttuu usko ja luottamus itseen sekä elämään, meiltä puuttuu ikään kuin pohja ja perustus. Silloin elämä tuntuu jatkuvalta juoksuhiekassa tarpomiselta: raskaalta ja työläältä. Yritystä kenties löytyy, mutta jossain vaiheessa väsymme loputtomasti yrittämään ja pärjäämään yksin. Pysähtyminen on toisaalta pelottavaa, sillä silloin alamme vajota. Näin suorittamisen kierre jatkuu ja jatkuu…

 

 

Mennään vielä takaisin teinivuosien huoneeseeni. Ilman uskoa selviytymisestä, toivoa paremmasta ja hyväksyvän rakkauden viemistä sille pelkäävälle sisäiselle lapselle, en ehkä olisi voinut tuntea toivoa paremmasta myöskään nykyhetkessä. Tunnehaavat täytyy hoitaa siellä missä ne ovat syntyneet. Paluu sylttytehtaalle auttaa vapauttamaan alkuperäisen tunnetaakan kehosta ja solumuistista, jotta rakkaudelle, hyväksynnälle ja myötätunnolle tulee enemmän tilaa. Olen harjoitellut tätä tapaa vuosia ja onnistunut muuttamaan sisäisiä kokemuksia sekä todellisuutta vähä vähältä. Työnsarkaa on kohdallani riittänyt, mutta samalla pidän sitä rohkeana ja välttämättömänä muutoksena. Sisäisenä siivoustyönä, jonka arvon itse tunnistan omassa elämässäni. Tätä hyvää olen halunnut jakaa työni kautta myös muille: muutos on mahdollista!

Menneisyyttä ei silti ole syytä penkoa vain penkomisen takia, sillä lantakasatkin takuulla haisevat niitä pöyhiessä. Menneisyydestä olisi hyvä päästää lopulta irti, sillä muutoin se alkaa pitää meitä henkisesti vankinaan. Toisaalta menneisyyttä karkuun juokseminen tarkoittaa, että vastustat vaikeita tunteita sekä kokemuksia ja vastustaminen vain saa ne juoksemaan entistä kovempaa perässäsi. Päästämällä irti laajennat omia mahdollisuuksien kenttää ja ajatuksesi lähtevät suuntautumaan kohti uudenlaista, valoisampaa todellisuutta. Anteeksianto itselle ja muille on yksi parhaimmista tavoista opetella irtipäästämisen taitoa.

 

Toivo on tietoisuutta siitä, että asiat voivat vielä muuttua sekä oma kokemus kaikesta voi muuttua. Usko ja luottamus tunnekokemuksina taas ovat varmaa tietoisuutta siitä, että muutos on jo alkanut ja se on jo matkalla. Toivon tunteen avulla luomme odotuksen paremmasta ja usko/luottamus alkaa vetää muutosta puoleemme. Toivon avulla pääsemme pois juoksuhiekalta ja samalla kun löydämme sisimmästämme uskon parempaan, astumme vakaalle kalliolle, jolloin luottamus elämään alkaa myös vahvistua. Itse olen elämäni aikana sahannut edestakaisin lukuisia kertoja juoksuhiekan ja kallion väliä, eikä se oikeastaan ole kovin tavatonta muillakaan. Ihmiset, joita olen työssäni auttanut, ovat kuvanneet samankaltaista vaihtelua elämässä: välillä pelko ottaa ohjat ja välillä luottamus toimii ajurina. Yhtäkaikki, jokainen kokemus on osa ihmisyyttä ja arvokasta sinänsä.

Voitko siis todellisuudessa kokea syvää luottamusta elämään, ellet olisi tuntenut sen vastakohtaa ja hyväksynyt senkin kokemuksen osana omaa elämääsi?

Elämän ei silti ole tarkoitus olla pelkkää selviytymistä, vaan ennen kaikkea virtaavuutta, iloa ja oppimista. Kun toivottomuus väistyy ja usko sekä luottamus löytyvät, herää myös uteliaisuus elämää kohtaan! Utelias asenne auttaa tutkimaan syy-seuraussuhteita omassa elämässä ja kokemuksissa sekä ottamaan kokemuksista todellisen henkisen vastuun.

Usein kaikkein vastuullisin teko on pyytää itselleen apua silloin, kun oma taakka tuntuu liian suurelta kannatella.

Miksi en saa unta?!?! – Vinkkejä unettomille

Noin kolmasosa aikuisista kärsii tilapäisestä unettomuudesta. Unettomuus vaikuttaa merkittävästi olotilaan ja mielentilaan. Tässä 5 yleisintä syytä unettomuudelle – ja vinkkejä, kuinka korjata tilanne.

  1. Stressi ja huoli

Mielen jatkuva aktiivisuus, kuten stressi ja huoli, voi pitää hereillä. Jos ajatukset pyörivät työasioiden, ihmissuhteiden tai muiden huolien ympärillä, kehosi voi olla liian “valmiustilassa” nukahtaakseen. Keho ikään kuin pysyy aktiivisena mahdollista uhkaa varten ja samalla mieli pysyy valpaana huomaamaan jotain uhkaavaa – ja ajatuksistahan saa aina kaivettua jotain, mistä stressata ja mistä olla huolissaan. 

Mitä voit tehdä?

  • Kokeile illalla esimerkiksi maksutonta äänitettä Unille johdattava mindfulness-harjoitus. Löydät harjoituksen ilmaisesta Hidasta elämää -sovelluksesta, Hetki itselle -osiosta.
  •  Vältä iltaisin huolimieltä aktivoivia ärsykkeitä, kuten uutisia, jännittäviä ohjelmia/kirjoja ja somea. Monet ärsykkeet voivat saada aikaan tiedostamattoman huolitunteen, eli ärsykkeen vaikutusta ei ymmärrä ajatuksen tasolla, mutta keho reagoi siihen.
  • Tauota päivääsi, jotta mielen kuormaa ei kerry niin paljon. Kokeile vaikka Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osion lyhyitä harjoituksia 3-7 min).

  1. Epäsäännölliset unirytmit

Epätasaiset nukkumaanmenoajat voivat häiritä kehon sisäistä kelloa. Tämä on erityisen yleistä, jos valvot viikonloppuisin tai altistut kirkkaalle valolle myöhään illalla. Pyri siis mahdollisuuksien mukaan rauhoittumaan unille samaan aikaan.

Mitä voit tehdä?

  • Mene nukkumaan ja herää samaan aikaan joka päivä. Voit auttaa itseäsi rauhoittumaan unille erilaisilla rentoutus- ja rauhoittumisharjoituksilla, joita löydät Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta.
  • Vältä ”yksi vielä” tai ”hetki vielä” -houkutuksia, jotka syntyvät esimerkiksi koukuttavien sarjojen tai kirjojen myötä. Nämä voivat venyttää aiottua nukkumaanmenoaikaa.

  1. Liian vähän liikuntaa – tai liian myöhään

Liikunnan puute voi vähentää kehon väsymistä, mutta intensiivinen liikunta myöhään illalla voi myös virkistää liikaa. 

Mitä voit tehdä?

  • Pohdi, miten voisit saada riittävästi kehorasitusta päivän aikana, jotta myös keho on iltaisin väsynyt.
  • Testaa, mikä on juuri sinulle liian myöhäistä liikkumista. Joskus kevyt liikunta myöhään ei vaikuta niin paljon kuin raskas. Mikä on juuri sinulle myöhäisin hetki rasittaa kehoa kunnolla siten, että se ei häiritse unta?
  • Kehorasituksen vastapainoksi anna kehollesi rentoutusta esimerkiksi kehorentoutusharjoituksilla, joita löydät Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta.

  1. Ympäristötekijät

Meluisat, kirkkaat tai epämukavat olosuhteet voivat häiritä unta. Myös liian kuuma tai kylmä makuuhuone voi vaikuttaa. Jos uniympäristö vaihtelee merkittävästi, on luonnollista kärsiä niin sanotusta ensiyön vaikutuksesta (First-Night Effect), jossa mieli ja keho pysyvät valppaana läpi yön. Tämä syntyy useimmin uusissa nukkumisympäristöissä. Jos siis aivojen pitää pysyä koko ajan valppaana, uni jää pinnalliseksi.

Mitä voit tehdä?

  • Tee makuuhuoneesta mahdollisuuksien mukaan viileä, pimeä ja rauhallinen.
  • Käytä tarvittaessa korvatulppia tai silmälappuja.
  • Hyödynnä mieltä ja kehoa rauhoittavia äänitteitä, kuten rauhoittavaa taustakohinaa (brown noise), joka peittää ympäristön ääniä ja vähentää ärsykereaktioita. Brown noise rauhoittaa hermostoa. Löydät brown noise -äänitteen sekä muita rauhoittavia taustaääniä Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta.

  1. Mielen myllerrykset

Hankalat ja mieltä painavat tunteet voivat vaikeuttaa nukahtamista. Käsittelemättömät tunteet yhdistettynä univajeeseen voivat saada aikaan raskasta oloa, kuten ahdistusta.

Mitä voit tehdä?

  • Keskustele tunteistasi mahdollisuuksien mukaan  luotettavan henkilön tai ammattilaisen kanssa.
  • Opettele tunnustamaan tunteita itsessäsi ja käsittelemään niitä. Löydät Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle osiosta Hankalat tunteet -harjoituksia, jotka auttavat suhtautumaan levollisesti tunteiden myllerrykseen ja rauhoittamaan oloa.

Muista, että kehon ja mielen rauhoittamisessa ei ole oikotietä onneen: on etsittävä itselle parhaat tavat. Tutkimukset tukevat meditaation vaikutuksia, mutta yksi kerta ei riitä, vaan on tehtävä yhtä sitoutuneesti ja säännöllisesti harjoituksia kuin harjaa hampaansa. Hermosto ei rauhoitu yhdellä harjoituksella silloin tällöin.

Mikäli unettomuus on jatkunut pitkään tai epäilet unihäiriöitä tai muita terveydellisiä syitä, hakeudu lääkäriin.

Näin löydät jutussa mainitut harjoitukset:

  • Lataa ilmainen Hidasta elämää -sovellus TÄSTÄ. 
  • Sovelluksen sisästä löydät Hetki itselle -osion, jossa on yli 100 meditaatioäänitettä erilaisiin tarpeisiin, podcasteja ja itsetuntemusta lisääviä workshopeja. 
  • Voit maksaa kuukausimaksun (8,90€/kk) tai vuosimaksun (79€/v) sovelluksen sisässä.
  • HUOM! Osa sovelluksen sisällöstä on maksuttomia.

Hoidatko aina kaiken liiankin tunnollisesti? – Tällaista on ylitunnollisuus, joka nakertaa jaksamista

Ajatteletko olevasi saamaton ja tehoton, laiska löysäilijä, jos et koko ajan tee ja touhua? Syytteletkö itseäsi laiskaksi? Ajatteletko kaikkien muiden olevan paljon tunnollisempia, ahkerampia ja aikaansaavampia? Koetko, ettet ole olemassa, jos et saa aina jotain aikaan?

Tiedetään, että tunnollisuus on kohtuullisessa käytössä terveellistä. Se tukee solujemme uusiutumista, millä on yhteys terveyteemme ja jopa odotettavissa olevaan elinikäämme. Tunnollisuus vahvistaa hyvinvointiamme kuitenkin vain silloin, kun se on sisältämme kumpuavaa – kun motivaatio tekemiseemme tulee tekemisestä itsestään. Kun tekemisessämme on sykettä ja sydäntä. Aidon tunnollisuuden tunnusmerkkeihin kuuluu myös innostus, joka puolestaan lisää aikaansaavuutta ja onnistumisia.

Ulkoiseen motivaatioon perustuva tunnollisuus puolestaan on haitaksi hyvinvoinnillemme. Ulkoisena motivaattorina voi toimia esimerkiksi alussa mainitsemani vertailu muihin ja heidän aikaansaamisiinsa, kehujen ja arvostuksen hakeminen muilta tai vaikkapa valtaan ja asemaan perustuva päteminen. Kun tunnollisuuden ulkoisena motivaattorina on kehujen ja muiden arvostuksen hakeminen, tunnollisuus näyttäytyy myös miellyttämisenä. Kun kehuja ja arvostusta ei sitten saa tai saa liian vähän, kolkuttaa marttyyriuskin jo ovella.

Epäterve ulkoiseen motivaatioon perustuva tunnollisuus on rankkaa ja rakkaudetonta ja johtaa suorittamiseen, puskemiseen ja täydellisyyden tavoitteluun. Kun itselle asetetut odotukset ovat kovin korkealla ja tarmo ei sitten oikein riitäkään, syyllisyys ja riittämättömyys kalvavat mieltä. Eikä kauaakaan, kun uupumuskin tulee vierailulle vieden viimeisetkin mehutipat.

Sisäisen motivaation pohjalta oman hyvinvoinnin eteen toimiminen, on siis aivan eri asia kuin muiden kiitosta ja arvostusta tavoitteleva suorittaminen. Mutta myös sisältä kumpuavan ahkeruuden ja tunnollisuuden tulee olla tasapainossa huilimisen ja mitääntekemättömyyden kanssa. Jos itselleen ei anna lupaa ottaa iisisti silloin, kun se on tarpeen, seuraukset ovat yleensä vähemmän tervetulleiksi toivotettuja. Huilimisen tarve on tietenkin opittava ajoissa tunnistamaan ja ennen kaikkea tunnustamaan, mikä on tunnolliselle vaikeaa.

Jos vastasit artikkelin alun kysymyksiin kyllä, tässä pohdittavaa, joka auttaa korvaamaan itseäsi löysäilystä soimaavia ajatuksiasi kannustavammilla.

  • Mitä ymmärrät ilmaisulla ”riittävän tarmokas”?
  • Mikä on mielestäsi löysäilyn ja huilaamisen ero?
  • Millaisen lupalapun huilaamiseen voisit kirjoittaa itsellesi?
  • Millä sanoilla kiittäisit itseäsi kyvystäsi ottaa iisisti?

Kutsun sinut pohtimaan vielä tunnollisuuden ja huilaamisen olemusta seuraavillakin kysymyksillä.

  • Entä jos oikea tunnollisuus ja tarmokkuus ovatkin kykyä rytmittää omaa tekemistä ja huilaamista itselle luontaiseksi ja sopivaksi ja siten omaa hyvinvointia vahvistavaksi?
  • Voisivatko ne olla kykyä antaa itselleen tilaa ja aikaa hengittää?
  • Voisivatko ne olla myös kykyä kokea itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi ilman suorittamisen tilaa?

Jos haluat ymmärtää ja hyödyntää asenteen ja ajatusten merkityksen elämää, unelmia ja omaa hyvinvointiasi mahdollistavana tekijänä, tutustu Anna itsellesi mahdollisuus -asennekortteihin tai kirjaan Muuta asenteesi, muuta elämäsi.

 

Lapsuuden kosketusvaje voi lisätä ahdistusta – Kosketus voi korjata aikuisen mieltä

Kosketus ei vaikuta meihin ihmisiin vain fyysisesti, vaan ihan joka tasolla, myös psykologisella ja emotionaalisella tasolla.

Kirjoittaja Erika Louhivuori on Trauma Discharge -terapeutti, eli kehollinen traumaterapeutti, joka auttaa vastaanotollaan Helsingissä hermoston ja trauman kanssa kamppailevia asiakkaita. Erika kouluttaa alalle myös muita ammattilaisia ja pitää vireystilan säätelyyn liittyen verkkokursseja ja workshoppeja.

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan toisilta saadun kosketuksen riittävyys lapsuudessa on olennaista lapsen keskushermoston optimaaliselle kehitykselle. Kosketuksen merkitys on erityisen suuri ensimmäisten puolentoista vuoden aikana, jolloin aivojen limbinen järjestelmä kypsyy. Tämä aivojen alue säätelee mm. stressireaktioita ja tunteita.

Pitkäaikaistutkimuksessa on havaittu, että lapsilla, jotka on saaneet enemmän fyysistä kosketusta varhaislapsuudessa, on vähemmän stressiä ja ahdistusta myös aikuisiällä.

Läheisyys, hellä kosketus ja syli vauvana ja lapsena ovat siis perusedellytyksiä meidän myöhemmälle mielenterveydelle ja hyvälle stressinsietokyvylle. Lapsuuden kosketusvaje voi siis selittää, miksi jotkut meistä kärsivät enemmän kuin toiset stressistä ja ahdistuksesta.

 

Ajat ja asenteet ovat muuttuneet

Kasvatuskulttuuri oli ennen hyvin erilainen, kuin tänä päivänä ja lapsia ei “turhaan” pidetty sylissä tai hellitty. 

Minullekin aiemman sukupolven edustaja sanoi vielä 2016, kun sain ensimmäisen lapseni, ettei lasta pidä pitää sylissä liikaa, ettei hän vaan totu siihen.

Tänä päivänä onneksi jo tiedetään, miten tärkeä turvallisen kosketuksen saaminen nuorena lapsena on ja kannustetaan jo synnytyssairaalassa siihen, että vauvaa pidetään mahdollisimman paljon sylissä ja ihokontaktissa.

 

Kosketus on monisäikeinen tapahtuma

Kosketus ei vaikuta meihin ihmisiin vain fyysisesti, vaan ihan joka tasolla, myös psykologisella ja emotionaalisella tasolla. Yksi kosketuksen merkittävimmistä hyödyistä onkin sen kyky vähentää stressiä, ahdistusta ja masennusta.

Tutkimuksissa on todettu, että fyysinen kosketus, kuten hieronta, alentaa merkittävästi kortisolitasoja, eli stressihormonien tasoja, ja parantaa yleistä mielialaa. Kosketusterapia voi alentaa kortisolitasoja jopa 31% ja lisätä serotoniinin ja dopamiinin, eli onnen ja hyvinvoinnin tunteita aiheuttavien välittäjäaineiden pitoisuutta 28%.

Erityisesti masennuksesta ja ahdistuneisuudesta kärsivät hyötyisivät kosketushoidosta ja hieronnasta, sillä säännöllisesti kosketusterapiaa saaneiden henkilöiden ahdistuneisuusoireet vähenivät tutkimusten mukaan 34% ja masennuksen oireet 24%.

Fyysinen kosketus ei siis ole vain keholle hyväksi, vaan myös meidän mielenterveydelle.

 

Jos on omassa lapsuudessaan jäänyt kosketusvajeiseksi, peli ei ole menetetty – kosketusvajetta voi korjata vielä aikuisenakin

Säännöllinen hieronta tai muu kosketushoito on erinomainen tapa vähentää stressiä ja ahdistusta, mutta se on myös oiva tapa korjata kosketusvajetta, on se sitten syntynyt lapsuudessa tai myöhemmin elämässä.

Kosketuksen tarve ei nimittäin poistu aikuisenakaan. Me tarvitaan kaikki läpi elämän riittävästi kosketusta voidaksemme hyvin.

Aina ei kuitenkaan tarvita ammattilaisen apua, vaan monesti riittää ihan läheisen hellä kosketus korjaamaan kosketusvajetta ja tasapainottamaan hermostoa.

Mitä kiellät itseltäsi mutta sallit muille? – Vastaus voi paljastaa uutta itsestäsi

Oletko huomannut, miten paljon helpompaa on olla armollinen ystävälle kuin itsellesi? Kun ystäväsi kertoo olevansa väsynyt, sanot hänelle, että se on ihan ok ja kehotat lepäämään. Kaikkihan väsyvät joskus, ja silloin kuuluu levätä. Mutta kun itse tunnet uupumusta, nimittelet itseäsi laiskaksi tai saamattomaksi. Mistä tämä johtuu? Miksi usein sallimme muille asioita, mutta samaan aikaan kiellämme ne itseltämme?

Ristiriita voi juontaa juurensa siihen, mitä meille on opetettu lapsena ”hyvänä” ja ”huonona” käytöksenä. Ehkä olet oppinut, että omat tarpeesi ovat toissijaisia ja että muita pitää aina asettaa etusijalle. Tai ehkä kasvoit ympäristössä, jossa tehokkuutta ja aikaansaavuutta arvostettiin yli kaiken, ja siksi et enää osaa pysähtyä lepäämään ilman syyllisyyden tunnetta.

Miten asioiden kieltäminen vaikuttaa meihin?

Kun jatkuvasti kieltää itseltään jonkin tarpeen tai piirteen, se voi johtaa uupumukseen, tyytymättömyyteen tai jopa kokonaisvaltaisempaan riittämättömyyden tunteeseen. Elämä ei ole tasapainossa, jos jokin osa itsestä jää jatkuvasti huomiotta.

Kieltäminen voi myös aiheuttaa sisäistä ristiriitaa ja jopa kateutta. Saatat tiedostamattasi kadehtia ihmisiä, jotka sallivat itselleen sen, mitä itse et uskalla.

Yksi esimerkki tästä voi olla herkkyys. Jos olet oppinut pitämään herkkyyttä heikkoutena, saatat tukahduttaa omat tunteesi ja kantaa ”vahvan” roolia. Samaan aikaan saatat ihailla toista ihmistä, joka uskaltaa näyttää tunteensa. Tai ehkä jopa ärsyynnyt hänen avoimuudestaan, koska se osuu arkaan kohtaan sinussa – muistuttaa omasta tukahdutetusta puolestasi.

Kaksi askelta kohti tasapainoa

Nämä asiat ovat usein niin syvällä meissä, että emme itsekään heti tiedosta niitä. Voit aloittaa siitä, että pyrit tunnistamaan, mitä kiellät itseltäsi ja miksi. Valot ja varjot minussa -korttien avulla voit tutkia piirteitä, joita arvostat toisissa mutta et salli itsellesi. Kysy itseltäsi: mistä tämä kielto kumpuaa? Onko se peräisin omasta menneisyydestäsi – ehkä vanhemmiltasi tai yhteiskunnan odotuksista? Vai onko kyseessä pelko, että et kelpaa muille, jos näytät tämän puolesi?

Toinen askel on myötätunnon harjoittaminen itseäsi kohtaan. Voitko alkaa sallia itsellesi pieniä hetkiä, joissa annat periksi kielletylle piirteelle? Jos esimerkiksi pidät itsekkyyttä huonona asiana, voitko kokeilla sanoa kerran ”ei” ilman syyllisyyttä? Jos taas näet lepäilyn laiskuutena, voitko tietoisesti antaa itsellesi luvan pitää vapaapäivän?

Mitä kaikkien puoliesi salliminen voi tuoda elämääsi?

Kun alat sallia itsellesi samoja asioita kuin muille, alat todennäköisesti tuntea vapautta ja helpotusta. Näet itsesi kokonaisena ihmisenä, jolla on oikeus kaikkiin tunteisiin, tarpeisiin ja piirteisiin – aivan kuten muillakin.

Omien piirteiden hyväksyminen ei tarkoita, että samalla täytyy luopua omista arvoista tai muuttaa persoonallisuutta. Se ei myöskään tarkoita, että itseään ei saisi kehittää. Se tarkoittaa, että voit olla tasapainoisempi ja joustavampi ilman että jatkuvasti arvostelet itseäsi.

Kun opit näkemään itsesi armollisemmassa valossa, huomaat samalla, että myös suhteesi muihin ihmisiin muuttuu. Et enää vertaa itseäsi heihin yhtä ankarasti, etkä ärsyynny heidän ”puutteistaan” niin helposti. Jokaisella on lupa olla juuri sellainen kuin on – myös sinulla.

Kaikkien puoliensa ja piirteidensä hyväksyminen on radikaali teko. Se on tapa hyväksyä itsesi ja luopua turhista sisäisistä rajoitteista. Mitä enemmän sallimme itsellemme, sitä helpommalta myös elämästä nauttiminen tuntuu – ja sitä paremmin voimme ymmärtää ja hyväksyä muita.

Tutustu hahmoterapeutti Julle Takasen itsetuntemusta lisääviin Valot ja varjot minussa -kortteihin TÄÄLLÄ.

ADHD-ihmistä syytetään usein laiskaksi – Tästä vitkastelussa oikeasti on kyse

Vitkastelu (prokrastinaatio) on ADHD-ihmisen monimuotoinen piirre, jolla parhaimmillaan voi olla hyvä tarkoitus, ja hankalimmillaan se aiheuttaa voimakasta ahdistusta tai jopa sellaista lamaannusta, että itselle tärkeisiin asioihin ryhtyminen ei ole mahdollista. Sana prokrastinaatio pitää sisällään useita merkityksiä, mutta useimmiten sillä tarkoitetaan toimintamallia, jossa ihminen eri syistä viivyttää suunniteltua tekemistä tai esimerkiksi päätöstä, ja tämä toimintamalli aiheuttaa tälle merkittävää arjen haittaa.

On tärkeä ymmärtää, että vitkastelu ei ole sama asia kuin laiskuus eli tarkoituksellinen tekemättömyys tai ryhtymättömyys. Kyse on muun muassa aivojen toiminnanohjauksen haasteista. Kerron kirjassani Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD myös tästä teemasta. Monet ADHD-ihmiset kertovat, että heitä on lapsesta asti leimattu laiskoiksi ja saamattomiksi, vaikka kyse ei ole tästä. Laiskuus kun tarkoittaa ennemmin sitä, että henkilö tekee tietoisen päätöksen olla ryhtymättä johonkin. Vitkasteleva henkilö taas haluaisi kovasti ryhtyä hommiin, mutta jokin hänen sisällään (tai aivoissaan) estää tämän.

Vitkastelu voi myös liittyä päätöksenteon vaikeuteen, vaikka se useimmiten liitetään toiminnan käynnistämisen vaikeuteen ja viime tipassa töihin ryhtymiseen. Ilmiö on tuttu myös monille neurotyypillisille, joilla ei ole selkeitä neurokirjon piirteitä. Lopussa olevat pohdinnat voivat myös soveltua heille.

Mistä vitkastelu johtuu?

Vitkastelu, ollessaan henkilölle kuormittavaa, voi pohjautua lukemattomiin syy-seuraussuhteisiin. Joskus taustalla ovat synnynnäisten piirteiden lisäksi vanhat ikävät kokemukset myöhästymisestä, viime tipan paniikista tai muusta, mikä edelleenkin kummittelee mielessä ja kehossa aiheuttaen voimakasta stressiä, jopa lamaantumista. Erityisesti se, miten muut ihmiset ovat tällaiseen suhtautuneet, voi jättää isojakin haavoja, joita on yksin vaikea parantaa.

Joillain vitkastelun taustalla on merkittävä ajan hahmottamisen vaikeus, mikä on samalla yleinen ADHD-piirre. Voi olla aikaoptimismia, jolloin henkilö uskoo pystyvänsä ja ehtivänsä tehdä enemmän asioita kuin realistisesti on tietyn ajan puitteissa mahdollista tehdä. Huomatessaan, ettei hän ehdi, hän saattaa lyödä hanskat tiskiin ainakin joksikin aikaa ja ottaa loppukirin deadlinen ollessa uhkaavan lähellä. Toiset taas saattavat uppoutua sisäisiin maailmoihin, tunteisiin, ajatuksiin ja ideoihin, eivätkä siten huomaa ajan kulua.

Suurin osa vitkastelijoista haluaisi osata toimia kuten ”kaikki muutkin”: olla järjestelmällinen, kyetä nopeisiin ja järkeviin ratkaisuihin, osata hallita kalenteria ja tehtävälistoja ja erityisesti toteuttaa ajallaan suunnittelemiaan asioita. Mitä enemmän ADHD-ihminen yrittää olla ”normaali”, sitä enemmän tästäkin asiasta tulee ahdistusta ja negatiivista minäkuvaa lisäävä ongelma.

Vitkastelussa voi olla myös myönteisiä puolia

No miten ihmeessä vitkastelu sitten voisi olla joskus positiivinen asia? Annan omasta elämästäni esimerkkejä. Olen huomannut, että vitkastelen pääosin sellaisten asioiden kanssa, jotka eivät ole minulle kovin tärkeitä, kuten kodin järjestys. Toisaalta tärkeiden ja innostavien asioiden kanssa viime tipassa toimiminenkaan ei ahdista. Aloitan asioita suurella innolla, ja ellen ole jo ehtinyt unohtaa asioita, niiden loppuun saattaminen jää usein viime tippaan.

Vaikka osaan tehdä nopeitakin päätöksiä, vitkastelen sellaisten päätösten kanssa, jotka tuntuvat vatsanpohjassa epämukavilta. Joskus tämä on järkevää ja auttaa pohtimaan, mikä on oikeasti viisas päätös itselleni. Vuosien varrella olen harjoitellut tämän ”gut feeling” -tunteen ymmärtämistä, mikä sen tarkoitus on. Joskus nimittäin tämä tunne ei ole todellinen uhka, vaan sisälläni oleva osa, joka yrittää suojella minua uusilta, ”pelottavilta” asioilta.

Toisaalta olen oppinut, että luonteeseeni kerta kaikkiaan kuuluu se, että teen mieluiten asiat viime tipassa. Tätä piirrettäni en enää itse pidä vitkasteluna, aiemmin pidin. Lukuisat kirja- ja muut projektit ovat opettaneet minulle sen, että tarvitsen rutkasti ”haahuiluaikaa”, mikä minulle tarkoittaa sisäistä tiedon ja oivallusten keruuta. Tämä vaihe voi projekteissa kestää puolesta vuodesta vuoteenkin. Silloin ei ulkoisesti tapahdu mitään, minkä vuoksi ei ole tavatonta, jos saan tässä vaiheessa kuulla ihmettelyä, miksi en ole vieläkään aloittanut sitä projektia (olen kyllä, mutta omalla tavallani!). Kun deadline on tosi lähellä, sitten saan käsikirjoituksen valmiiksi tehokkaasti ja lyhyessä ajassa.

Meillä kaikilla on yksilölliset mallimme helpottaa vitkastelua

Elämässä on silti tilanteita, joissa ei voi mennä omien rytmien mukaan, vaikka haluaisikin. Sen vuoksi lopuksi esitän sinulle joitakin keinoja, joita voit itsessäsi pohtia. Löytyisikö listastani yksikin näkökulma tai keino, joka tukisi sinua tällaisissa tilanteissa?

  • Oletko innostuja ja tarvitsetko juuri oikeaa fiilistä ryhtymiseen? Jos olet kuten minä, mieti, millä tavalla ylipäätään innostut. Millaiset asiat ja aistit herättävät huomiosi parhaiten? Mitä näet, tunnet, kuulet, esim. sopivan rytminen musiikki, joka energisoi, ja voit laittaa sen myös muistutusääneksi. Tarvitsetko innostumiseen muita ihmisiä vai oletko mieluummin itseksesi?
  • Edelliseen liittyen, onko sinun vaikea ryhtyä asioihin yksin? Tarvitsisitko jonkun ihmisen tai ryhmän tukea? Millaista tarkalleen tuki voisi olla – fyysisesti paikan päällä, vai riittäisikö esimerkiksi puhelu ystävälle? Voisitko saada tukea esimerkiksi aihetta käsittelevästä somen vertaisryhmästä?
  • Jos olet ihminen, joka tarvitsee tarkkoja toimintaohjeita, mieti, onko tässäkin tarpeen saada tukea muilta vai onko sinun mahdollista luoda toimintaohjeet itse itsellesi. Jos on, pohdi, minkä aistikanavan kautta ohjeet olisi hyvä luoda: voisivatko ne olla kuvallisia ohjeita, post-it -lappuja tai kirjallinen ohjelista jääkaapin ovessa, vai voisitko vaikkapa äänittää itsellesi toimintaohjeet, joihin pystyt palaamaan tarpeen mukaan yhä uudestaan.
  • Oletko kenties ihminen, jonka on tärkeä saada tieto ja ymmärrys ennen tekoja? Tällöin voi olla hyödyksi antaa itselle ensin aikaa perehtyä asiaan kunnolla, kenties konsultoida muita, joilla on asiasta paljon tietoa ja kokemusta. Vastaa itsellesi usein kysymykseen, miksi minun pitäisi tähän ryhtyä, jotta saat energian itsessäsi liikkeelle.

Jos kaikesta huolimatta ahdistut ja lamaannut, älä jää yksin, avaudu olostasi luotetulle ihmiselle. Kokeile erilaisia kehollisia vireydensäätelyharjoituksia tai jos mahdollista, lähde ulos luontoon. Se on mitä parhainta aivojen virkistämistä ja tuuletusta!

Artikkelikuva: Depositphotos

Tutustu kirjaani Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD klikkaamalla kirjan kansikuvaa!

Ahdistuksen, raivon ja masennuksen takana saattaa olla tämä haavoittuvainen tunne

Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, vireysvalmentaja ja sosiaalietiikasta väitellyt teologian tohtori. Heli on myös kirjailija ja luennoitsija, joka on kirjoittanut useita yleistajuisia tietokirjoja tunteista ja perheen ihmissuhteista niin aikuisille kuin lapsille. Uusimman tietokirjansa Viha voimaksi – Vaikeat tunteet ihmissuhteissa Heli kirjoitti yhdessä psykoterapeutti Terhi Ketola-Huttusen kanssa.

Heli Pruuki. Kuvaaja: Veikko Somerpuro.

On tuskallista kokea kipua, joten siltä on luonnollista pyrkiä suojautumaan. Ihminen selviytyy niillä keinoilla, joilla hän osaa ja joihin hänellä on voimavaroja. Moni suojautuu psyykkiseltä kivulta ja vaikeilta tunteilta erilaisilla puolustusmekanismeilla, esimerkiksi torjumalla, etäännyttämällä ne älyllistämisen tai huumorin avulla, tai koettamalla helpottaa oloaan erilaisilla riippuvuuksilla.

Mutta eiväthän vaikeat tunteet niin katoa. Ne tulevat näkyviin aina jollain tavalla. Voi tulla uupunut olo tai unettomuutta, saattaa ahdistaa kummallisesti tai voi tulla jopa somaattisia oireita: sydän tykyttää, henki salpautuu, kurkkua kuristaa, vatsaa kouristaa.

Ahdistus kertoo sisäisestä kamppailusta

Ahdistus on moninainen tila ja kokemus. Se on aina viesti jostain tärkeästä. Jotain on nousemassa pintaan, mutta jokin sisäinen mekanismi painaa sitä alas.

Olet ehkä jo pienenä oppinut painamaan vaikeat tunteet alas ja nielemään ne. Ehkä tunnet kiukkua ja vihaa, mutta sinua on jo pienestä kielletty näyttämästä sellaisia tunteita. Ehkä voit huonosti suhteessasi, mutta syyllisyys tai pelko estää sinua tunnistamasta omaa tarvettasi lähteä pois. Ehkä haluat laittaa rajan toisen käyttäytymiselle, mutta tarvitset häntä paljon ja siksi pelkäät hylkäämistä. Ehkä tarvitsisit viimeinkin kokemuksen nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta, mutta häpeä estää sinua avautumasta ja pakottaa vaikenemaan. Niinpä ahdistaa. Sisällä kamppailee kaksi voimaa ja kaksi vastakkaista tarvetta.

Vaikeat torjutut tunteet voivat pulpahtaa esiin raivokohtauksina. Viha on ihmisen suojakilpi ja usein sen tehtävä on suojata juuri haavoittuvuudelta, särkymisen kokemukselta. Mutta raivo on hallitsematon tapa suojata itseään, se voi johtaa vahingolliseen kierteeseen. Raivoaminen herättää toisissa torjuntaa, mikä johtaa siihen, että raivoava ihminen ei tule kuulluksi eikä ymmärretyksi. Seuraa syvän yksinäisyyden kokemus ja lisää pahaa oloa, usein lisää raivoakin.

Kun ihminen ei salli itsensä kokea omia vaikeita tunteitaan, myös ilo katoaa. Kun vaikeita tunteita nielee ja painaa alas riittävän kauan, lopulta voimat ehtyvät, elämän värit samenevat. Ihminen masentuu.

Entä jos annat raivolle, ahdistukselle ja masennukselle sanat?

Ahdistuksen, raivon ja masennuksen takaa löytyy usein jossain muodossa pelkoa, nieltyä vihaa ja näiden alta syvää surua. Suruun voi yhdistyä muita tunteita, kuten pettymystä, vaille jäämisen kokemusta, syyllisyyttä ja häpeää.

Suru pakottaa kasvokkain oman haavoittuvuuden kanssa. Oma – itseltäkin piilotettu – suru voi olla niin suuri, että se on pelottava. Tuntuu helpommalta kuitata asiat vitsillä, koettaa järkeillä tai kulauttaa ne alas viinilasillisella. Kunnes ei enää voi tai jaksa.

Mitä kaikkea on sinun surusi? Surua menetyksistä, mutta myös monista muista asioista. Surua ihmisistä ja ihmissuhteista, niiden vaikeuksista ja niiden päättymisistä. Surua sanotuista sanoista ja tehdyistä teoista. Surua hylätyksi ja torjutuksi tulemisesta. Surua sisäisestä tai konkreettisesta yksinäisyydestä. Surua siitä, ettei saanutkaan kutsua eikä kuulu joukkoon. Surua siitä, että joutuu niin paljon pelkäämään ja kamppailemaan sisäisen turvattomuuden kanssa.

Surua siitä, miten on itse satuttanut toista. Surua päätöksistä ja valinnoista, joita ei voi enää perua. Surua elämättömästä elämästä, itsensä hylkäämisestä, kesistä, joita ei tullutkaan.

Surua tästä maailmasta ja sen tuskasta. Surua siitä kaikesta, mikä on totta, mutta mitä ei millään jaksaisi ottaa syliin ja katsella.

Tunnetta välttelemällä jää siihen tiukemmin kiinni

Vasta kun uskaltaa ottaa oman vointinsa todesta, voi toipuminen alkaa. Tunnetta välttelemällä tietyllä tavalla takertuu siihen, sillä se ei pääse virtaamaan. Tunteiden välttely kuluttaa energiaa ja elinvoimaa.

Mitä tapahtuu, jos uskallatkin katsoa kohti sitä, mikä on totta? Mitä tapahtuu, jos annat vihasi puhua niin kauan, että se kertoo surustasi? Mitä tapahtuu, jos ahdistuksesi saa kertoa, mitä kaikkea on nousemassa pintaan: mitä sinä tarvitset?

On ymmärrettävää pelätä tunteen voimaa ja vyöryä, jos sitä on painanut alas ja piiloon pitkän aikaa. Mitään pahaa ei kuitenkaan tapahdu, vaikka tunne on iso. Sen voi vain ottaa koettavaksi, antaa sen tulla ja antaa sen olla – mielellään toisen ihmisen tuella.

Tunteet ovat kuin pilvet – ne muuttuvat, aina. Et joudu pysyvästi surusi ja kipusi armoille silloinkaan, kun se vyöryy päälle. Voit elää ja hengittää sen keskellä ja sen läpi: nyt on näin. Tämä tunne on totta ja se kertoo tärkeää viestiä.

Kuolemansuru ja myös elämänsuru kuuluvat osaksi ihmiselämää. Suru tarvitsee aikaa ja kun se saa sitä, siinä alkaa itää toivo. Silloin suru hoitaa ihmistä.

Toimituksen vinkki:

Tutustu myös Heli Pruukin ja Terhi Ketola-Huttusen kirjaan Viha voimaksi – vaikeat tunteet ihmissuhteissa.

Riidat, mykkäkoulut, mielipide-erot, etäisyyden otot – vaikeat tunteet aiheuttavat ihmissuhteissa paljon kärsimystä. Jos osaat säädellä omia tunteitasi ja ymmärrät niitä myös toisissa, voit paremmin niin parisuhteessa, vanhempana, ystävien kanssa kuin työpaikoillakin.

Viha herättää usein toisissa torjuntaa, mutta se mitä kiukkuinen läheinen tarvitsisi on kuuntelu ja myötätunto. Kun opettelet jakamaan vaikeita tunteita, ihmissuhteiden turvallisuus vahvistuu. Tärkeää on myös oppia tunnistamaan itsen tai toisen vahingollinen kohtelu. Silloin voit käyttää omaa aggressiota viisaasti rajojen asettamiseen.

Kirjan löydät TÄÄLTÄ.

Kehon kuudes aisti puhuu sinulle jatkuvasti – Näin opit kuuntelemaan sitä

”Jos kuuntelisin kehoani, söisin pelkästään sipsejä ja karkkeja enkä liikkuisi sohvalta minnekään.” Näin totesi eräs valmennettavani vuosia sitten. Kehon kuuntelusta puhutaan nykyään entistä enemmän, mutta usein jää epäselväksi, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan ja mihin se perustuu.

Tässä kolme näkökulmaa, jotka auttavat avaamaan, mistä kehon kuuntelussa on kyse:

1. Aistit ovat avain kehon sisäiseen kieleen

Kehon kuuntelu ei tarkoita hetken mielihalujen mukaan toimimista tai mystistä mututuntumaa, vaan omaa kehoa on mahdollista oppia ymmärtämään kehoaistin avulla. Näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistimme lisäksi jokaiselle meistä on niin kutsuttu kuudes aisti, jota kutsutaan myös kehoaistiksi tai ”sisäiseksi tuntemukseksi”.

Kehoaisti (interoseptio) perustuu kehon sisältä välittyviin hermoimpulsseihin. Sen avulla voimme aistia muun muassa sydämen sykkeen, hengityksen liikkeen, nälän, kivun, sisäisen lämmön tai viileyden sekä perustavanlaatuiset tunteet, kuten pelon, rauhan tai ”perhoset” vatsanpohjassa. Kehoaistimme pitää sisällään myös asento- ja liikeaistin (proprioseption), joka välittää tietoa kehomme suhteesta tilaan ja liikkeeseen, ja perustuu lihasten, jänteiden ja nivelten aistinsolujen välittämään tietoon kehon tilasta. Tämän sisäisen aistimme avulla voimme esimerkiksi tuntea, miten jalkapohjamme juurtuvat tukevasti maata vasten, ja tietää, missä asennossa vaikkapa selkärankamme on ilman, että katsomme itseämme peilistä.

Kehoaisti on niin perustavanlaatuinen osa ihmisenä olemisen kokemusta, että se otetaan helposti itsestäänselvyytenä. Toiset meistä ovat luonnostaan herkempiä aistimaan kehollisia tuntemuksiaan.  Kehotietoisuutta voi kuitenkin harjoittaa ja se on usein merkittävä keino omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamiseen sekä itsetuntemuksen syventämiseen. Sen sijaan liika sisäisiin aistimuksiin keskittyminen voi olla terveydelle jopa haitallista eikä jokaista sisäistä rapsahdusta ole tarkoituskaan noteerata.

2. Kehoviestien tulkitseminen vaatii itsereflektiota

On yksi asia virittäytyä keholliselle taajuudelle ja oppia havainnoimaan sisäisiä tuntemuksiaan. Toinen, kenties se haastavampi osuus, on ymmärtää, mitä keholliset tuntemukset viestivät. Tähän ei ole yhtä oikeaa manuaalia ja usein kehoviestien tulkitseminen vaatii itsereflektion lisäksi itsemyötätuntoa – aitoa halua ymmärtää itseään ja toimia itsensä parhaaksi.

Kanadalainen somaattisen psykologian professori Rae Johnson kutsuu kykyä kuunnella ja tulkita kehon sisäisiä viestejä somaattiseksi lukutaidoksi. Johnsonin mukaan samalla tavoin kuin lukutaito voidaan ymmärtää kykynä tulkita, arvioida ja käyttää hyödykseen kirjallisessa muodossa olevaa tietoa, somaattinen lukutaito on kykyä ymmärtää kehomme sanatonta, aistillista informaatiota.

Kotona kehossa -kirjassamme kuvaamme Emmin kanssa, miten opettelimme kuuntelemaan ja tulkitsemaan kehomme viestejä yrityksen ja erehdyn kautta. Kirjassa kerron esimerkiksi, miten itselläni oli nuorempana taipumus nollata stressiä treenaamalla. Kun oloni oli levoton kuormittavan päivän jälkeen, lähdin tekemään kovan sali- ja juoksutreenin. Vaikka oloni helpotti hetkeksi, pitkässä juoksussa kehoni ei enää palautunut ja aloin kärsiä vakavammista kuormitusoireista. Vasta loukkaantumisen jälkeen opettelin tunnistamaan, mitä tuo ”levoton” olo oikeastaan minulle kertoi ja ymmärsin, että se oli hermostoni keino viestiä, että olin aktiivisen palautumisen tarpeessa. Pelkän kehotuntemusten noteeraamisen (”oloni on levoton”) ja niihin reagoimisen (”nollaan pääni treenillä”) sijaan kyse on enemmänkin perimmäisten tarpeiden tunnistamisesta sekä myötätuntoisesta keskustelusta itsensä kanssa.

Samalla tavoin kuin joskus ymmärrämme väärin lukemamme, saatamme myös tulkita kehomme viestejä väärin. Tähän voi olla monia syitä ja yksi niistä on ylikuormitus, joka tekee kehon viestien tulkinnasta usein monimutkaisempaa.

3. Keskeinen osa oman kehon kuuntelua on hermostollisten vireystilojen tunnistaminen

Kuten yllä jakamani treeniesimerkkini havainnollistaa, yksi keho kuuntelun keskeinen osa-alue on oppia tunnistamaan oma hermostollinen vireystilansa. Kun ymmärrämme, mitä erilaisista vireystiloista kumpuavat tuntemukset tarkoittavat, pystymme auttamaan itseämme muun muassa rauhoittumaan, palautumaan ja toimimaan rakentavasti haastavissakin vuorovaikutustilanteissa.

Stephen Porgesin kehittämän polyvagaaliteorian mukaan vireystilat voi jakaa karkeasti kolmeen: optimaaliseen sekä yli- ja alivireystilaan riippuen siitä, mikä hermostomme osa on aktiivisimmillaan. Optimaalinen vireystilamme on silloin, kun autonomisen hermostomme parasympaattinen osa (*tarkemmin ottaen vagushermon etummainen haara) on aktiivinen. Tällöin tunnemme olevamme läsnä, turvassa ja rennon valppaita.

Niin sanotun sympaattisen ”stressihermoston” aktivoituessa kehossamme käynnistyy taistele-pakene -tila, jolloin läsnäolon kykymme heikentyy ja siirrymme stressistä tuttuun ylivireyteen. Kun ylikierrostila jatkuu liian pitkään tai kun kohtaamme voimakkaan tai uhkaavan stressitilanteen, ylivireystila kääntyy alavireisyydeksi, jolloin olomme on usein turtunut, väsynyt, apaattinen ja aikaan saamaton.

Yli-, ali- ja optimaalisen vireystilaan liittyvien kehollisten viestien tiedostaminen on ensimmäinen askel hermostolliseen itsesäätelyyn. Itselleni erilaiset hermostoa rauhoittavat ja säätelevät harjoitteet ovat olleet kenties tärkein oppi paranemisen polulla. Vireystilojen tunnistaminen auttaa usein ymmärtämään myös muita kehollisia kokemuksiamme kuten erityisherkkyyttä, ADHD:n vaikutusta hermostoon (jälkimmäiseen liittyen kannattaa tutustua Karita Palomäen kirjaan Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD) tai traumaperäisen stressin oireita.

Keho-  ja traumatietoisuus kulkevat usein käsi kädessä. Keho kantaa elämän edestä elettyjä kokemuksia. Siksi oman kehon kuuntelu tuo usein tullessaan yhä syvempiä kerroksia. Jossain vaiheessa matkaa saattaa tarvita myös ammattilaisen apua.

*Parasympaattisen hermoston tärkein ja pisin hermo on nimeltään vagus- eli kiertäjähermo. Polyvagaaliteorian mukaan vagushermo jakautuu kahteen haaraan: takimmaiseen (dorsaaliseen) ja etummaiseen (ventraaliseen). Etummainen vagushaara huolehtii rauhoittumisesta. Kun olemme enimmäkseen etummaisen vagushaaran aktiivisuudessa, vireystilamme on optimaalinen, koemme olevamme läsnä, turvassa ja rennon valppaita. Uhkaavassa stressitilanteessa aktivoituu sympaattisen hermoston lisäksi myös vagushermon takimmainen haara, joka saa aikaan jähmettymisreaktion.

Lähteet:
Johnson, Rae: Embodied Social Justice (Routledge 2018)
Jussila, Susanna & Ohraniemi, Emmi: Kotona kehossa (Otava 2021)
Palomäki, Karita: Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD (Bazaar 2024)
Pessi, Lyyra & Parviainen, Tiina: Mitä sydän näkee? : katsaus interoseption merkitykseen ihmisen tiedonkäsittelylle ja hyvinvoinnille. Psykologia 54(5), 323-341.
Porges, Steven: The Polyvagal Theory. Neurophysiological Foundations of Emotions, Attachment, Communication and Self-Regulation. (W.W. Norton & Company 2011)

Kiukkuiset asiakkaat, törttö työkaveri tai surkea pomo – Tunnetaidot auttavat myös näihin

Työelämässä tunnetaidot mielletään usein pehmeäksi puheeksi, joka nousee ajankohtaiseksi vasta kun “tärkeämmät” asiat on kunnossa. Paradoksaalisesti suurin osa työelämän ongelmista on mahdollista taklata kehittämällä omia tunnetaitoja. Tämän soisi olevan sekä yksilön oma valinta, mutta myös jotain, mihin työyhteisössä jokaista avoimesti kannustetaan.

Kyse on tietoisesta valinnasta. Strategian painopisteestä, jonka vaikutus on merkittävä ja ulottuu laajalle.

1. Vuorovaikutustaitosi ovat suorassa suhteessa siihen, miten siedät hankalia tunteita

Työyhteisö tuntuu toisinaan vaikeiden tunteiden sulatusuunilta. Asiakastyötä tekevä saattaa kokea kärsivällisyytensä olevan koetuksella jatkuvan negatiivisen palautteen keskellä. Jollain toisella elinvuodet hupenevat, koska työkaveri aiheuttaa toistuvasti harmaita hiuksia typerällä käytöksellään. Myös työpaikan toimimattomat käytännöt sekä laiska johtaminen ketuttavat.

Tämän seurauksena oma energia kulkee työn tuottavuuden sekä oman hyvinvoinnin kannalta väärään suuntaan.

Kaikki työn ympärillä tapahtuvat asiat eivät ole hallittavissa. On sinun tehtäväsi hahmottaa, mitkä ovat.

Et pysty estämään asiakkaiden sinuun kohdistuvaa äksyilyä, mutta voit voimistaa omaa ymmärrystäsi siitä, ettei palaute ole henkilökohtaista (vaikka siltä usein saattaa tuntua). Et myöskään voi estää työkaverisi tyhmiä heittoja palavereissa, mutta sitä voit edistää, ettet keskitä siihen huomiota tai reagoi. Paskan johtamisen ja firman järjettömien käytäntöjen osalta voit vähintään käyttää omaa ääntäsi. Mutta sen sijaan, että nariset alvariinsa, tuo pöytään kehitysehdotuksia.

Ennen kaikkea, opi päästämään irti ja hyväksymään asiat, jotka eivät ole hallinnassasi. Niitä nimittäin riittää.

2. Itsensä johtaminen työssä on omien tunteiden ymmärtämistä

Olemme omasta mielestämme mestareita analysoimaan muita ihmisiä. Sitäkin enemmän hankaamme vastaan kun tarve olisi rehelliselle itsereflektoinnille. Mikäli emme ymmärrä omien tunteidemme mekanismeja, olemme jatkuvasti niiden synnyttämien impulssien vietävinä. Tämä voimistaa osaltaan stressiä, joka näkyy ja kuuluu myös ulospäin.

Kaikki mikä ärsyttää, ei johdu yksinomaan muista ihmisistä tai sinulle tapahtuvista asioista. Tunteesi koostuvat mitä suurimmassa määrin geeniperimästä sekä sinuun jo aiemmin koodatuista mekanismeista. Kun sisäistät, että tunteesi ovat yhtäaikaisesti henkilökohtaisella tasolla todellisia sekä yhteisöllisesti katsottuna virheellisiä (tai vähintään voimakkaan puolueellisia) ymmärrät, ettei jokaiseen verenpainetta nostattavaan hetkeen kannata reagoida.

Selkeytä itsellesi se, mihin energiaasi kannattaa tuhlata ja mihin taas ei.

3. Jos haluat onnistua yhteistyössä, opi synkronoimaan tunteita

Valtaosa työelämän keskinäisestä vänkäämisestä johtuu siitä, ettemme osaa synkronoida tunteita. Kun jokainen kokee oikeudekseen oksentaa sen hetkistä tunnetilaansa, on seurauksena muista eriytymistä ja omiin tunteisiin poteroitumista.

Yhteinen tunneilmasto kysyy kykyä tulla lähemmäs ja päästää irti ehdottomuudesta.

Tunteiden synkronointi korostuu selkeimmin myyntityössä, jossa asiakas ostaa yleensä häneltä, kenen seurassa ei koe oloaan kiusalliseksi. Myynti, kuten myös mikä tahansa yhteistyötä vaativa toiminta, ei vaadi päälle liimattua sosiaalista kanssakäymistä vaan ennemmin kykyä yhdistää tunnetiloja.

Hyvä esimerkki on huumori, joka toimii lähes joka tilanteessa. Yhteinen nauru tuo meitä lähemmäs, niin Tinder-treffeillä, myyntitapaamisissa kuin myös tiimin yhteisissä palavereissa.

4. Kun opit ymmärtämään, että kaikki työ ei ole tärkeää, opit erottamaan sen, mikä on

Suomi on täynnä ihmisiä, jotka ovat paahtaneet itsensä ulos pelistä. On pelottavan yleistä udella toiselta ihmiseltä, montako uupumusta hän on jo käynyt läpi. Harvalla jää yhteen. Kun samaan aikaan katsoo tämän päivän työelämän vaatimuksia, ne tuntuvat paikoin lähes kohtuuttomilta. Monissa ammateissa yksi ihminen on vastuussa siitä, mistä aiemmin kolme. Kun samaan aikaan useimmista oman alan työpaikoista käydään kovaa kilpailua, suostuvat monet tekemään lähes mitä vaan ja millä hinnalla.

Kiltin tytön ja pojan syndrooma kukoistaa sekin rehvakkaana. Paahdamme sata lasissa kohti palkintoja ja suosionosoituksia, joita emme koskaan saa tarpeeksi. Uhriudumme, koska sankaritekojamme ei huomata.

Kaikki työ ei ole tärkeää, eikä jokaisen tehtävän parissa kannata pinnistellä. Priorisointi on oman työn rytmittämistä. Se tähtää energian suuntautumisen niihin asioihin, joilla on onnistumisen kannalta merkitystä.

Tämä mahdollistuu vain, mikäli ensin päästää irti tarpeesta olla koko ajan kaikkialla ja painaa jatkuvasti täydellä höökillä.

Joskus täytyy (tai ennemmin kannattaa), useimmiten ei.

5. Työn ei pidä olla koko elämä, eikä elämän tuntua työltä

Omaa identiteettiä ei kannata lukita työhön, vaikka sen parissa vietämmekin leijonanosan ajasta. Jos oma arvosi riippuu siitä, kukoistatko ammatissasi, saattaa arki muodostua ahdistavaksi. Tällöin uhraat työlle elämäsi, koska pelkäät alati paljastuvasi. Suoritat huijarisyndrooma olkapäilläsi ja juokset jatkuvasti kiinni kiirettä, jota et koskaan kuitenkaan tavoita.

Olet paljon enemmän kuin se, mitä työssäsi päivittäin ilmennät.

Mutta työtä ei tule myöskään vihata, mikä tuntuu olevan yhteiskuntaamme lujasti iskostunut odotusarvo. On tutkittua, että koemme suurimmat onnistumisen elämykset nimenomaan työtä tehdessämme, emme vapaa-ajalla. Tämän tiedostaminen lisää mahdollisuutta siihen, että opimme sisäistämään työn merkityksen elämässämme – ilman, että se itsessään määrittää meidät ihmisinä.

Lisää työelämään kytkeytyvistä peloista ja epämiellyttävistä tunteista voit lukea kirjastani Tunne pelkosi, vapaudu elämään (Bazar, 2023), jonka voit näppärästi tilata täältä.

Kolmipäiväiseksi kasvaneen Hidasta elämää -festivaalin ohjelma on julkaistu

Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media järjestävät yhteistyössä Hidasta elämää -festivaalin Ruovedellä, 120-vuotiaan Vinhan ja sen puutarhan ihastuttavassa miljöössä 13.–15.6.2025. Syvällistä kesän kepeydellä – teemalla järjestettävä festivaali pitää sisällään hyvinvointiluentoja, Hidasta elämää -kirjailijoita, musiikkia ja rentoa, yhteisöllistä kesätunnelmaa.

Tapahtuman ohjelma muodostuu asiantuntijaluennoista, keskusteluista, workshopeista, musiikista ja tanssista. Livemusiikista perjantaina vastaa Samuli Putro (soolo) ja lauantaina Viitasen Piia (soolo). Anni & Sami duo tarjoilee modernia pop-iskelmää lauantaina iltapäivällä. Festivaalin päättää Mikko Harjun keikka.

Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä lauluntekijöistä. Putron rakastettu musiikki on ajatonta, se puhuttelee ja koskettaa yleisöä iästä riippumatta. Häneltä ilmestyy tällä viikolla (3/25) kirja Elämäni miehet, jossa hän avaa ensimmäistä kertaa oman elämänsä käännekohtia. Sanoittajana kiitosta saaneen Putron tarkat havainnot, kaunis kieli ja radikaali avoimuus ovat aseistariisuvia. Kirja on terapeuttinen matka Putron, suomalaisen miehen, mielenmaisemaan.

Lauluntekijä Viitasen Piian tummanpuhuva indie-folk on hurmannut niin kriitikot kuin liveyleisönkin, ja hän onkin noussut viidennen albuminsa myötä Suomen eturivin tarinankertojien joukkoon. Viitasen Piian vahvat sävellykset ja sanoitukset porautuvat syvälle ihmisenä olemisen ytimeen.

Laulaja ja lauluntekijä Mikko Harju on tullut tutuksi muun muassa platinalevyt saavuttaneista singleistään ”Mä olen tässä”, ”Sinä riität” ja ”Anna mennä lennä”. Kaksi Emma-ehdokkuutta saanut Mikko on laulaja-lauluntekijä, jolla on poikkeuksellinen kyky koskettaa kuulijoita voimakkailla teoksillaan ja läsnäolollaan.

Festivaalin esiintyjät ovat oman alansa huippuammattilaisia ja suurimmalta osin tuttuja Hidasta elämää -yhteisöstä. Festareilla esiintyvät: Johanna Huhtamäki, Joni Martikainen, Auli Malimaa, Eija Hinkkala, Miia Moisio, Harri-Pekka Pietikäinen, Katri Syvärinen, Eevi Vuoristo, Annukka Vauhkonen, Pequ Nieminen ja Sanna Wikström. Muutokset ovat mahdollisia.

Ohjelman päiväkohtainen aikataulu tarkentuu talven kuluessa tapahtuman nettisivuille.

”Näin vuoden pimeimpään aikaan on ihana liihotella viime kesän festarimuistoissa. Ja tulevana kesänä pääsemme kokemaan Vinhan maagisen tunnelman taas uudelleen” iloitsee Hidasta elämää -sivuston Sanna Wikström. Sivuston toinen perustajan Pequ Nieminen odottaa myös festareita: ”Olen todella innoissani monipuolisesta ohjelmatarjonnastamme. Saimme mukaan Hidasta elämää -kirjailijoiden lisäksi hienon joukon artisteja, joten viikonlopun aikana päästään kokemaan myös vaikuttavia musiikkielämyksiä.”

Festivaali antaa mahdollisuuden hengähtää kesän sylissä, idyllisen Vinhan kirjakaupan ja Ruoveden leppoisan tunnelman keskellä. Se sisältää pysähtymistä itsensä ja kesän kauneuden äärelle. Festivaalilla kohtaavat kirjallisuus, taide ja henkinen hyvinvointi. Festivaalialueelle rakennetaan kävijöitä palvelemaan food corner ja basaarialue. Paikalliset hyvinvointialan yrittäjät ovat esillä omalla pisteellään. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Ruoveden kunnan kanssa.

Vinhan toiminnan sydämenä on perinteinen kivijalkakauppa, jonka ympärille on kehitetty idyllinen kulttuurikeskus ja matkailukohde. Vinha on kirjakauppa, antikvariaatti, majoitus, galleria, kahvila kesäterasseineen ja paljon tapahtumia. Vuoden 2024 kuluessa Vinhan kirjakaupassa vieraili yli 55 000 ihmistä.

Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka sisällön tuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hidasta elämää on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa. Hidasta elämää -kirjaperheessä on ilmestynyt lähes 90 hyvinvointikirjaa. Sivustolla vieraili viime vuonna 4.5 miljoonaa ihmistä ja sivuston juttuja luettiin 8.6 miljoonaa kertaa.

Tervetuloa nauttimaan huolettomista kesäpäivistä hitaasti Vinhaan!

Liput myynnissä nyt Tiketissä ja Vinhan kirjakaupassa. Kesän 2024 festivaali myytiin loppuun jo kevään kuluessa – hankithan lippusi hyvissä ajoin!

Lisätietoja
https://hidastaelamaa.fi/festivaali/

Narsismi parisuhteessa on usein väärinymmärretty aihe – Tällaista on, kun rakkaudesta tulee selviytymistaistelu

Narsismi parisuhteessa johtaa siihen, että rakkaudesta tulee selviytymistaistelu

Narsismi parisuhteessa on herkkä ja usein väärinymmärretty aihe, jota on helppo vähätellä – jopa ammattilaisten taholta. Tämä syvällinen keskustelu psykiatrisen sairaanhoitajan ja terapeutin Jenni Kiviniemen sekä tunnelukkoterapeutin ja kirjailijan Miia Moision kanssa pureutuu ilmiöön, jonka vaikutukset uhriin voivat olla musertavia.

Videolla käsitellään muun muassa:

  • Narsismin tunnistamisen haasteita: Miten narsistinen käyttäytyminen naamioituu, ja miksi uhrin on vaikea ymmärtää tilannettaan?
  • Uhrien tyypillisiä piirteitä ja tunnelukkoja: Miksi tietyt ihmiset päätyvät narsistisiin suhteisiin ja jäävät niihin kiinni?
  • Irtaantumisen vaikeutta ja selviytymiskeinoja: Millaisia haasteita uhrin on kohdattava vapautuakseen ja voidakseen rakentaa oman elämänsä uudelleen?
  • Narsismin vähättelyä ja ohittamista: Miksi yhteiskunnassa ja jopa terapian kentällä ei aina tunnisteta tai tunnusteta narsismin aiheuttamia haavoja?
  • Toimivan hoidon ja tuen merkitystä: Millä keinoilla uhria voidaan oikeasti auttaa, ja millaisia selviytymisstrategioita on olemassa?

Jos haluat ymmärtää ilmiötä syvällisemmin tai löytää keinoja selviytymiseen ja toipumiseen, voit katsoa keskustelun TÄÄLLÄ.

Kun sydän särkyy pieniksi palasiksi – Kirje sinulle, joka tunnet suurta tuskaa

“Hiljaa huutavat surun sävelet.
Ääneti kuiskaavat kaipauksen soinnut.
Kuiskaten soittaa musiikkiaan ikuinen ikävä.
Ehkä syvä ikävä kertoo hennosta helminauhasta,  jolla meidät on kiedottu toisiimme.
Ehkä riipivä kaipaus tarkoittaa sitä, että sydämemme on erottamattomasti liitetty yhteen.
Ehkä sanottamaton suru on väistämätön osa rakkautta, joka kestää, vaikka maailma sortuu.”

Tiedän jotain siitä, kun sydän särkyy pieniksi palasiksi. Olen kokenut elämässäni ajanjakson, jolloin suurin toiveeni oli, ettei seuraavana aamuna tarvitsisi enää herätä ja koittaa jollain tavalla rämpiä läpi loputtoman pitkän päivän. Että voisi vaipua uneen ja vain jäädä siihen loputtomasti. Muistan elävästi miltä tuntuu joutua varomaan jokaista sanaansa, jokaista askeltaan jatkuvasti peläten, mikä on se hetki, jolloin myrsky puhkeaa. Tiedän, miltä tuntuu sanoa hyvästit kaikkein rakkaimmalle ja hellästi peitellä hänet huopaan toivoen enemmän kuin mitään muuta, että olisi edes yksi hetki…

Tämä on kirje sinulle, joka kenties koet jotain vastaavaa. Sinulle, joka et ole kohdannut mitään kuvailemaani, mutta joka olet saanut kannettavaksesi mitä tahansa, joka tuntuu kohtuuttomalta, epäreilulta tai ylivoimaiselta. Sinulle, joka syystä tai toisesta kärsit. Juuri sinulle halua sanoa muutaman sanan ymmärtäen vajaavaisuuteni ja sen, ettei mitkään sanat voi koskaan poistaa tuskaa tai pyyhkiä menetyksen tuottamaan raastavaa kipua.

Sinulla on lupa surra ja olla heikko

Ensinnäkin, kun meitä sattuu, kärsimys on väistämätöntä. Se on inhimillistä ja täysin normaalia. Se ei ole merkki heikkoudesta, vaan siitä, että olemme ihmisiä. Meillä on lupa surra, lupa olla heikkoja ja tarvitsevia. Voimme luopua väkisin hymyilemisen naamiosta, ripustaa sankariviitan naulaan ja olla rikkinäisiä. Suru ja tuska eivät ole vikoja ja puutteita, vaan erottamaton osa elämää.

Kunpa voisin vakuuttaa kivun päättyvän ja kärsimyksen olevan nopeasti ohi. Kunpa voisin luvata huomisen olevan parempi, lohdun vain odottavan löytymistään. Mutta en voi – mitään sellaista en voisi valehtelematta väittää. Elämä ei valitettavasti toimi niin. Kaikki ongelmat eivät ratkea, jokainen sairaus ei parane. On menetyksiä, joita mikään ei voi koskaan korvata.

Mutta entä, jos suru ja tuska eivät olekaan jotakin, mikä pitäisi nopeasti ja tehokkaasti hoitaa pois päiväjärjestyksestä? Entä jos ei olekaan ennalta määrättyä aikaraamia, suruaikaa, joka puitteissa suru taianomaisesti muuntuu sankarilliseksi selviytymistarinaksi? Entä jos onkin niin, ettei ylipäätään tarvitsekaan selvitä?

Surun hetkellä älä yritä väkisin olla positiivinen

Uskon vakaasti, että ajatus kärsimyksen päässä odottavasta autuudesta tai edes selviytymisestä eivät ole tarpeen. Synkimmässä pimeydessä ei tarvitse julistaa tuskan jalostavasta voimasta. Kivun tiukassa kokovartalosyleilyssä ei ole tarvetta vain ajatella positiivisesti. Ei, silloin huudetaan tuskasta ja kärsitään äänettöminä vailla sanoja. Silloin riuhdotaan kivun kouristuksissa ja ollaan lamaantuneina liikkumatta.

Se on sallittua. Se on täysin okei. Mutta entä jos tuskan vähentyminen tai kivun poistuminen eivät ylipäätään ole välttämätöntä? Jotakin minkä on tapahduttava, jotta voisimme vielä joskus kokea iloa ja onnea.

Elämä ei ole joko tai – tuskan rinnalla voi olla myös hyvää

Tämä on se toinen asia, jonka haluan jakaa kanssasi. Elämän ei ole mustavalkoista – joko täyttä tuskaa tai onnen autuutta, pelkkää surua ja kärsimystä tai mitä suurenmoisempia toinen toistaan seuraavia onnistumisia. Elämä on kaikkea. Ja se on sitä kaiken aikaa.

”Vastoinkäymiset voivat rikkoa. Elämän tragediat voivat tuhota. Koettelemukset voivat muodostua sietämättömiksi. Mutta samanaikaisesti ne voivat olla myös jotain muuta. Kipu ja kasvu, ilo ja suru sekä kärsimys ja kukoistus voivat kaikki olla olemassa, kulkea rinta rinnan ja viitoittaa tietä kohti odottamatonta hyvää.” (lainaus kirjastani Pimeydessä kajastava valo: Trauman jälkeinen kasvu)

On mahdollista, että kaiken keskellä ylitsepääsemättömän rinnalla voi vähitellen alkaa itää jotain muuta, jotakin yllättävää ja odottamatonta: toivon säteitä, valon häivähdyksiä, onnellisuuden välähdyksiä. Ehkä kipu ei poistu, kenties tuska ei vähene tai ikävä helpota, mutta se kaikki muu voi kasvaa ja lisääntyä. Tuska saa olla, ikävä saa jäädä. Mutta niiden ei koskaan tarvitse olla kaikki. Niiden rinnalla, samanaikaisesti voi olla tilaa ja mahdollisuus myös muulle.

Jopa synkimmässä pimeydessä voi olla valontoivo.

Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu kertoo, miten surut ja kriisit voivat muovata ihmistä ja avata mahdollisuuksia, lisätä toiveikkuutta ja myönteisyyttä sekä kokea elämän hyvyyttä.

Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image