Sivu 6 – Hidasta elämää

Kun toinen ihminen aidosti kuuntelee, siinä hetkessä on taikaa – Arvostava kohtaaminen voi jopa parantaa

“Ihmisen kuunteleminen on hänen arvostamistaan.” – Deepak Chopra

Tuo lause pysäytti minut syventymään sen sanoman äärelle pitkäksi aikaa. Olenhan kuuntelun ammattilainen ja asian pitäisi olla itsestäänselvä. Mutta itsestäänselvyyksissä piilee aina sudenkuoppa: jonkun asian pitäminen itsestäänselvänä voi tehdä sokeaksi sen todelliselle merkitykselle ja asia kokee sisäisessä maailmassa, toisin sanoen suhtautumistavassamme jonkinlaisen inflaation eli arvon aleneman. Emme enää tunnista sen todellista merkitystä.

Terapia-asiakkaani ovat toistaneet jokaisen tapaamisen jälkeen samaa. Kun kysyn heiltä: “mistä oli sinulle tänään eniten apua?” He vastaavat lähes 100-prosenttisesti: “siitä, että sinä kuuntelit minua.”

Jokin taika piilee kuulluksi tulemisessa, sillä se voi parantaa! Luit oikein. Kuulluksi tulemisen kokemus on kuin balsamia sisäisille haavoille, tunnetaakoille ja haavoittuneille ihmisyyden osille. Myös fyysiset kivut ja vaivat eli kärsimyskokemus niiden kanssa haluavat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Hakeudumme terveydenhuollon ammattilaisten pakeille kun emme selviä oireiden kanssa yksin. Erityisesti silloin olemme herkillä kokemukselle, nähdäänkö meidät kokonaisina ihmisinä vai ei. Työni kipuhoitajana on vielä vahvistanut tämän: pahimmat pelot syntyvät siitä, ettei hätäämme nähdä tai meitä ei kohdata arvostavasti.

Mikäli oireitamme ei oteta vakavasti tai meille syntyy kokemus ohittamisesta tai mitätöimisestä tavalla tai toisella, siitä voi syntyä lisää voimattomuutta ja arvottomuutta, jopa syviä epäluottamuksen haavoja. Mitä pidempään vaiva/kipu jatkuu ilman arvostavaa kohtaamista, voi syntyä jopa haitallisia uskomuksia siitä, ettemme saa tai ansaitse apua. Tämä ruokkii kokemusta uhrina olemisesta, joka on haitallinen sen taannuttavan vaikutuksen vuoksi: koemme ettemme voi vaikuttaa itseemme ja elämäämme. Tämän seurauksena saatamme alkaa kokea hiljalleen syvää merkityksettömyyttä. Luonnollisesti se on omiaan lisäämään pettymyksen, masennuksen ja katkeruuden tunnelastia.

Yllä oleva kuvauksessa vedin hiukan sisäisiä mutkia suoriksi, mutta kärjistettynä voisi sanoa: kuulluksi tulemattomuus voi sairastuttaa mieltämme ja kehoamme. Kukaan ei halua olla näkymätön toisille. Haluamme kaikki tulla arvostetuiksi omina itsenämme ja kaikkine kokemuksineen. Suurin lahja (itselle ja) toisille on antaa vapaus olla aito oma itsensä ilman tarvetta muuttaa tai vaikuttaa toisen totuuteen.

Kuulluksi tulemisen kokemus on tärkeää missä tahansa ihmissuhteessa tai kohtaamisessa. Parantava, korjaavan ja jopa maagisen siitä tekee kuitenkin yksi seikka: läsnäolo!

Aidon kohtaamisen tunnistaa läsnäolon selittämättömästä sisäisestä rauhan ja sanoisin jopa “pyhyyden” kokemuksesta. Tunne on vaikeasti selitettävissä, mutta sen aikana tuntuu kuin aika pysähtyisi ja yhteys toiseen on välitön. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Tunnistat toisen kokemuksessa samankaltaisuuksia omiisi nähden ja pystyt aivan kuin asettumaan hetkeksi toisen saappaisiin. Kumpikaan ei tuomitse tai arvostele toista, vaan yhteisessä kokemuksessa leijailee vahvasti inhimillinen hyväksyntä ja ymmärrys.

Egosta käsin “kuuntelun” sen sijaan tunnistaa automaattireaktiosta kuten torjumisesta, arvostelemisesta, hyökkäämisestä tai syyttämisestä, puolustamisesta, itsensä ylentämisestä tai alentamisesta, taantumisesta sekä yllättäen myös ratkaisujen hakemisesta (neuvominen pyytämättä). Kova halu auttaa voi johtaa tarpeettomaan neuvomiseen ja ratkaisujen esittämiseen, joita toinen ei sillä hetkellä edes kaipaa.

Läsnäoleva kuunteleminen on kuin saman avoimen todellisuuden hetkellistä yhteistä jakamista. Jopa sanojen merkitys vähenee ja tärkeämpää on molemminpuolinen yhteys ja ymmärrys. Ihmisyys saa terveellä tavalla paljastua kaikkine puolineen ja saat olla oma itsesi. Läsnäolo yhdistettynä myötätuntoon on puhdasta hyväntahtoisuutta.

Tämänkaltaisten kokemusten aikana sisäinen muutos on aidosti mahdollista: avaudumme jollain ihmeellisellä tavalla vaihtamaan käsitystä itsestämme ja opimme samalla itsemyötätuntoa. Kun joku suhtautuu meihin ja kokemukseemme myötätuntoisesti, meidän on helpompi omaksua tuo suhtautuminen osaksi omaa todellisuutta. Se laajentaa ja avartaa meitä sisäisesti.

Aivan liian moni on kohtuuttoman ankara itselleen. Juuri ankaruudessa omaa itseä kohtaan piilee kärsimyksen juurisyy. Se saa meidät pienentymään ja supistumaan. Se häivyttää arvomme ja merkityksemme. Se voi ajaa meidät jopa rankaisemaan ja etenkin tuomitsemaan itseämme. Sisäinen ankaruus ja rakkaudettomuus osoittaa sormella heikkouksia sekä epäonnistumisia ja sillä tavoin ylläpitää häpeää, pelkoja ja huonoa itsetuntoa.

Aitoon kuuntelemiseen liittyy vahvasti myötätunto. Mielestäni se tarkoittaa toisen kokemuksen ja mielipiteen arvostamista sellaisenaan, ilman tarvetta muuttaa, hallita tai vaikuttaa siihen. Voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mietipä kuinka helposti vastaat oman näkemyksesi keskustelussa ilmoille sen kummemmin ajattelematta asiaa. Tai jopa kieltäydyt kuulemasta sanojen todellista merkitystä tai niiden takana olevia tarpeita, joskus jopa hätää.

Muiden kuuntelemisen perustana on aina kyky kuunnella itseään. Yhtälailla muiden arvostamisen pohjana on kokemus itsensä arvostamisesta. Arvostaminen ei mielestäni ole mitään kaukaista vaaleanpunaista höttöä, vaan yksinkertaista tietoisuutta oman elämän merkityksestä. Jokainen päivä on arvokas sellaisenaan. Ihmisarvo on joka tapauksessa jokaisella mittaamaton: maailmassa ei ole toista sinunlaistasi. Kokemuksesi ja elämäsi on aina täysin uniikki. Ihmisarvo ei koskaan ole sidoksissa terveyteen, statukseen, palkkaan, asuinpaikkaan, tekemisiin tai tekemättä jättämisiin.

Kun ymmärtää päivittäisten pientenkin valintojen merkityksen itselle ja muille, voi liittää elämäänsä häivähdyksen kiitollisuutta. Itseään voi opetella kiittämään vaikka näin: “kiitos, olen tarpeeksi tänäänkin/tein tarpeeksi tänäänkin” tai “kiitos, riitän juuri sellaisena kuin nyt olen.” Yllättävän moni uupumuksesta toipuva on kokenut itsensä kiittämisen taidon hyödylliseksi toipumisen polulla.

Itseään voi opetella kuuntelemaan paremmin aloittamalla omista tarpeista. Voit esimerkiksi päivittäin opetella konkreettisesti pysähtymään ja kysymään itseltäsi: mitä tarvitsen juuri nyt? Hengitä muutaman kerran syvään ja hiljenny kuulemaan vastaus, sillä se nousee kyllä alitajunnasta intuition kautta tietoisuuteesi. Pysähtymisen ja hengittämisen tarkoitus on rauhoittaa mielen jatkuva sekametelisoppa ja kuulla sieltä vain kaikkein oleellisin ja tärkein.

Täydentäisin Deepak Chopran lausetta vielä näin: ihmisen kuunteleminen on hänen arvostamistaan ja oman itsesi sisäinen kuunteleminen on itsesi arvostamista.

3 satuttavan suhteen yleistä haastetta – terapeutin keinoja toipumiseen

Satuttavat suhteet aiheuttavat surullisen suuren määrän niin henkisiä, fyysisiä, kuin sosiaalisiakin haittoja.

Olen nostanut kirjoitukseen kolme yleistä haittaa, sekä keinoja toipumiseen joiden toivon tuovan lisää ymmärrystä ja tukea kaikille, jotka ovat joutuneet kärsimään parisuhteessa tapahtuneen kaltoinkohtelun vuoksi.

1. Suhde vie kaiken ajan ja energian henkisesti ja fyysisesti

Satuttavissa suhteissa tapahtuva monimuotoinen kaltoinkohtelu kuluttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Päivät voivat kulua suhteen haasteiden ja niistä aiheutuvien ongelmien selvittelyyn kuitenkaan ilman minkäänlaista tilannetta helpottavaa ratkaisua.

Ihmistä ei ole tehty kestämään pitkään jatkuvaa yhtäjaksoista stressiä, jota satuttavat suhteet aina aiheuttavat.

Lopulta henkinen kuormitus alkaa tuntua myös kehossa esimerkiksi ahdistuksena, masennuksena, uniongelmina, toistuvina sairasteluina, migreeninä, suolisto-ongelmina, ylivireytenä, alivireytenä yms.

Jossain vaiheessa on tärkeää asettaa raja ja nostaa kädet pystyyn todeten:

“En pysty vaikuttamaan hänen toimintaan, enkä suhteemme tilaan. Olen yrittänyt kaikkeni ja se riittää”.

Faktojen silmiin katsominen ja tilanteen hyväksyminen auttavat pysähtymään oman kipeän todellisuuden äärelle. Tämä on ehto muutokselle ja muutos parempaan todella voi alkaa vasta sen jälkeen, kun uskaltaa myöntää kuinka epäterve suhteen tila on.

2. Itsestä huolehtiminen jää toissijaiseksi tai ei mahdollistu ollenkaan

Mitä pidemmälle satuttavat suhteet etenevät sitä voimakkaammaksi mm.henkinen väkivalta ja muu kaltoinkohtelu yltyy.

Kun satuttava kumppani vaatii kaiken huomion, kontrolloi kumppaninsa menoja, syyllistää, vähättelee ja ohittaa voi itsestä huolehtiminen kärsiä yllättävän paljon.

Tässä kohtaa apuna toimii pienikin etäisyys joka ikinen päivä.

Olen pitkään suositellut ja suosittelen yhä edes puolen tunnin mittaisia metsäkävelylenkkejä päivittäin. Näin kehomielisysteemi pääsee edes hetkeksi irtaantumaan satuttavasta ihmisestä ja ilmapiiristä ja näin hermostonkin on mahdollista rauhottua hetkeksi ja palautua kokemastaan.

Kun jokaisessa päivässä on pieniä hetkiä pois satuttavan kumppanin luota, auttaa se keräämään ja ylläpitämään voimia, joita satuttavan kumppanin kanssa eläminen, sekä myös eroaminen hänestä vaatii.

3. Oman todellisuuden, havaintojen ja ajatusten kyseenalaistaminen

Jos rinnalla on satuttava/narsistinen/väkivaltainen kumppani pyrkii hän manipuloimaan kumppaniaan mm. valehtelemalla, vääristelemällä todellisuutta, pimittämällä tietoa ja syyllistämällä kumppaniaan jopa suoraan omista teoistaan.

Kun edellämainitut jatkuvat pitkään on sen luonnollinen seuraus oman arviointikyvyn, ajatusten ja tunteiden kyseenalaistaminen.

“Tapahtuikohan asiat sittenkin niin kuin hän niitä kuvaa?”

“Ehkä olen itse vain ymmärtänyt kaiken väärin.”

Silloin kun alkaa epäilemään omaa itsearviointikykyä eikä tiedä voiko omiin kokemuksiin enää luottaa on viisasta jutella avoimesti suhteessa tapahtuneista asioista, sekä kumppanin käytöksestä ystävien tai ammattilaisten kanssa.

Satuttavan kumppanin kanssa näistä on yleensä täysin turha keskustella, koska jos kyseessä on narsistinen/väkivaltainen persoona ei hänellä ole kykyä eikä halua katsoa asioita kuin omalta itsekeskeiseltä kantiltaan.

Lisää tietoa epäterveistä suhteista, niiden tunnistamisesta, sekä keinoja toipumiseen ja uuden elämän rakentamiseen löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!

Elämä on juuri nyt todella ihanaa – vai kiistätkö nämä viisi tosiseikkaa?

Tätä kirjoittaessani ulkona sataa. Linnut visertävät puissa ja autot huristelevat tiellä samalla kun taivas kostuttaa auringon kuivaamia mättäitä ja asfalttia. Uutiset varoittavat yhdestä sun toisesta. Tulisi olla alati varuillaan. Onneksi sentään eduskunnassa lomailevat, niin pysyy ainakin kohina kohtuullisempana. Tekee hyvää heillekin. Toki myös omassa elämässä riittää pähkäiltävää. Laskut pitäisi maksaa ja elämän tarkoitus löytää. Vähemmästäkin päivät tuntuvat toisinaan työläiltä.

Mutta tiedätkö, samaan aikaan mistään mitään poistamatta, tämä kesä ja käynnissä oleva elämä on ihanaa. Vai voitko käsi sydämellä väittää vastaan seuraavien asioiden kohdalla?

1. Saat juuri nyt kylpeä valossa ja kirkkaudessa

Kuten tiedät, valo on meille suomalaisille luonnonvara, jota riittää suurissa määrin nautittavaksi vain muutamien kuukausien ajaksi kerrallaan. Nyt kesäaikaan valoa on enemmän kuin yhdenkään toisen vuodenajan aikana. Saat siis kylpeä valossa juuri nyt, paahtoi se sitten kirkkaalta taivaalta tai hehkuu suodatettuna pilviverhon takaa. Luonnonvalo voimistaa ja virkistää sekä antaa vitamiineja, jotka pitävät yllä positiivista yleisvirettä. Altistu antaumuksella ja hoida itseäsi valolla, jota juuri nyt riittää vuorokauden useimmille tunneille.

2. Ympärilläsi on yltäkylläisesti vehreyttä

Marraskuun harmaat sateet tai helmikuun kaiken kattava loska ovat mennyttä ja tulevaa. Juuri nyt ympäristö hehkuu vehreyttä. Kukat kukkivat, puut ovat runsaita ja vedet kirkkaita. Jokaisella suomalaisella on mahdollisuus päästä tunnissa tai parissa metsän siimekseen. Useimmille riittää vähempikin aika siirtymään. Metsässä käyskentelyn terveysvaikutukset toimivat riippumatta siitä, uskooko henkilö itse niihin. Kuuntele sammalten rapina, varpujen rahina jalkojesi alla. Tunne kasvoillasi ja sieramissasi viileä tuulen tuulahdus. Näe se kaikki vehreys, jota runsaana elävä luonto yltäkylläisesti tarjoilee. Älä suotta kitsastele, ota uusiksi vaikka joka päivä tai nauti riippumatossa vuorokauden ympäri. Mihinkään ei ole kiire.

3. Elät turvallisessa ja tasapainoisessa yhteiskunnassa

Hallitus on paska ja naapuri arvaamaton. Siitä huolimatta saat joka aamu herätä vakaaseen yhteiskuntaan, jossa perustasi on turvattu niin hyvin kuin se on juuri nyt mahdollista. Elämä ei ole kenellekään koko ajan helppoa, eikä se ole kaikille edes tasapuolista. Sinun kohtalosi on silti viettää päiväsi yhteiskunnassa, joka seisoo omillaan ja joka erimielisyyksistä huolimatta pyrkii demokraattisesti kaikkia kunnioittaviin ratkaisuihin ja linjauksiin. Sinun ei tarvitse alati huolehtia, että joku ammuskelee kadulla tai että sairastuessasi olisit varaton käypään hoitoon. Kaiken eripuran ja tyytymättömyyden keskellä, sinulla on oikeus nähdä myös se vakaus ja vauraus, jonka keskellä saamme elää.

4. Ympärilläsi on paljon sinusta välittäviä ihmisiä

Kiinnitämme liian usein huomiota ihmisten itsekkyyteen ja pahuuteen, vaikka on moninkerroin todistetumpaa, kuinka paljon olemme valmiita auttamaan toinen toisiamme. Ympärilläsi on lukuisia läheisiä ihmisiä, joille sinä merkitset. Toisinaan omassa arjessa saattaa vallita yksinäinen olotila, jolloin asia ei tunnu siltä. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että sinusta välitetään ja sinun parastasi toivotaan. Kun kurotat ulospäin, on suuri todennäköisyys, että löydät auttavan käden. Et ehkä juuri sitä tai juuri silloin, mitä itse toivot, mutta löydät silti. Uskalla avautua ja nojata, sillä ihmisenä kasvaminen tapahtuu kohtaamalla.

5. Sinulla on lupa mennä eteenpäin

“Kaikille joskus käy niin”, laulaa Pauli Hanhiniemi värssyssään. Jokainen ihminen tietää, miltä tuntuu mokata tai ylipäätään rämpiä elämän suossa. Mitä ikinä mennyt taakseen kätkeekään, yhdenkään ihmisen tulevaisuudessa ei ole tahran tahraa. Joskus elämä vaatii meitä kantamaan vastuumme, mutta se ei koskaan sulje pois sitä, että voimme ottaa askeleita ja mennä eteenpäin. Halutessamme muuttaa suuntaa.

Summa summarum:

Jokaiselle näistä viidestä väitteestä löytyy myös vastaväite. Ne eivät kuitenkaan kumoa toisiaan, ennemminkin täydentävät. Saat itse valita, minkälaisen painotuksen otat. Elämä voi olla raskasta ja ihanaa yhtäaikaisesti, mitä se useimmiten onkin. Mitä valitset korostaa tänään, sellaisena maailma sinulle näyttäytyy.

Ihmissuhdepulmien, ahdistusten ja erojenkin takana on usein tämä yleinen syy – ja siitä voi vapautua

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta: suuri osa ihmissuhdepulmista johtuu läheisyyden pelosta. Niin paljon kuin kaipaamme ja haluammekin rakkautta, pelkäämme usein tiedostamattamme antautua haavoittuvaksi ja avuttomaksi rakkauden edessä.

Luultavasti kaikilla meistä on enemmän tai vähemmän haavoja läheisyyden alueella. Ne kumpuavat varhaisista vaiheistamme, elämämme ensimmäisistä ihmissuhteista ja koko elomme reissusta. Nuo pelot liittyvät usein yksinjäämiseen, hylätyksi tulemiseen, omiin tunteisiin, tarpeisiin ja rajoihin, nielaistuksi tulemiseen, menettämiseen, haavoittuvuuteen ja näkyväksi tulemiseen.

Pelkomme näkyvät mm. mököttämisenä, passiivis-aggressiivisuutena, kritiikkinä, rajaamattomuutena, takertumisena, puhumattomuutena, tunteiden ja ajatusten nielemisenä, projektioina, riitelynä, valehteluna, muiden suhteiden kehittelemisenä, (myös voimakkaat ihastumiset oman primäärisuhteen ulkopuolella ovat usein läheisyyden pelkoa).

Päästäkseen aidosti lähelle toista on päästävä lähelle itseään. Mitä tunnen, tarvitsen, koen? Missä rajani menevät? Kun yhteys itseen syvenee, voi oppia ilmaisemaan suoraan ja vastuullisesti sisäisyyttään. Aikuinen läheisyys syntyy erillisyyden kautta. Eli kun uskaltaa ottaa myös menettämisen, torjutuksi tulemisen ja yksinjäämisen riskiä miellyttämättä, manipuloimatta tai kontrolloimatta muita. Ja kun uskaltaa seistä omilla jaloillaan, uskaltautuu yhä enemmän rakastamaan ja tulemaan rakastetuksi.

Silloin voimaannumme aikuisiin suhteisiin, jonne myös pelot mahtuvat. Pelot eivät suhteissa hallitse meitä vaan voimme ottaa tietoisia rakastamisen riskejä, sitoutua syvästi, uskaltautua huikean lähelle. Kun itsearvostus vahvistuu, alkaa tunnistaa, keiden kanssa on mahdollista rakentaa turvaa ja saada kokea sitä mitä itselleen valitsee. Läheisyyden taitoja voi opetella oppimalla myös tunnetaitoja. Kun itsessä on turvaa, ei hae kumppanistaan vanhempaa vaan tasavertaista elämän reissukumppania.

Videolla kerron tarkemmin läheisyyden pelosta ja sen tunnistamisesta.

Kuva: Unsplash Casey Horner

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Uskallatko antaa surun tuntua? – Tämän vuoksi suremattomat surut kannattaa surra

Suru on todella tärkeä tunne. Vaativa. Joskus musertavan tuntuinen. Ja mielestäni myös nykyisin äärimmäisen kaunis. Suru kertoo siitä, että asioilla on meille merkitystä. Kyvyttömyys surra muuttuu usein defensiivisyydeksi ja pikku hiljaa katkeruudeksi.

Samalla on todella ymmärrettävää, että uskallus antaa surun tuntua ei ole mikään itsestäänselvä juttu. Onko sinua pidelty surusi keskellä? Oletko saanut vaikka huutoitkeä niin että siinä vierellä on turvallinen ihminen, joka ei säikähdä sitä voimaa mikä surulla on? Jos surua ei ole voinut turvassa jakaa, jäämme usein kannattelemaan sitä huomaamattamme yksin. Se asettuu puristuksena kurkkuun, painona rintakehälle, taakkoina hartioille. Voi olla että teemme kaikkemme, ettei mikään aktivoisi suremattomia suruja.

Surun välttämiseen löytyy laaja repertuaari vaihtoehtoja. Ylisuorittamista, rajattomuutta, riippuvuuksia, ylimiellyttämistä, jonnekkin muualle hukuttautumista, ettei vaan huomaisi.

Voi olla, että elämä on niin armollinen, että se tuo meidät kohtaan jossa surun panssareita ei vaan pysty enää pitämään. Se vaan tulvii läpi, eikä kysele. Alkuun se tuntuu luultavasti sille, että hukkuu. Että tästä ei enää selviä. Että tänne jos putoaa, ei ylös enää pääsekään.

Voi olla että silloin olemme pudonneet ihmisyyden syvimpiin pelkoihin:

Pelkoon rakkauden ulkopuolelle jäämisestä

Pelkoon ja tunteeseen hajoamisesta

Pelkoon ja tunteeseen, että tulee hylätyksi.

Totta kai sitä pelkää, että noista paikoista ei enää mennä läpi. Omalla polullani minua on näissä kohdissa kantanut ajatus, että ”only way out is through”. Eli ainoa tie ulos on läpi. Ja miten mieletöntä on ollut kokea, että kun surun todella antaa kulkea läpi, siellä pohjalla ei oikeastaan ole mitään. Minä jatkun kuitenkin.

Suru on kuin merenkäynti. Sitä ei voi kontrolloida. Se tulee usein aaltoina. Välissä on hieman tyynempiä kohtia. Niissä on hyvä levähtää. Ja sitten antaa seuraavan aallon taas tulla. Antaa tuntua ja surun tehdä pyhää työtään.

Surulle voi avata sydämensä, yhä uudestaan ja uudestaan, antaa sen kulkea lävitse, äänenä, liikkeenä, tärinään, itkuna… silloin me emme tule suruksi.

Elämä on meille kaikille luopumista. Mikään määrä menestystä, rahaa tai huomiota (näin alkuun) ei suojaa meitä ihmisyydeltä ja siltä, että me kaikki joudumme elämässä luopumaan. Ja mikä paradoksi onkin, että oikeastaan silloin kun suostuu suremaan ja luopumaan, tuntee usein myös elämän haurauden, kauneuden, rosoisuuden ja vaan hitto… elämän.

Suru tarvitsee syliä. Suru tarvitsee saada tulla todistetuksi rakkaudella. Suru voi myös yhdistää, sillä kun uskallamme antaa surun tulla näkyväksi, olemme jaetun ihmisyyden ytimen äärellä. Kukaan meistä kun ei ole surun ulottumattomissa, ja ehkä juuri siellä löydämme jotakin yhteistä.

Vaikealta tuntuviin tunteisiin ja niiden käsittelyyn voit tutustua esimerkiksi Tunnekarttakirjan avulla. Voit tutustua kirjaan TÄÄLLÄ.

Kokeneet terapeutit Marika Rosenborg ja Eevi Vuoristo ovat laatineet täytettävään kirjaan oivalluttavia harjoituksia, joiden avulla tutustut omiin tunteisiisi. Opit, mitä tunteet ovat ja miten niitä voi tunnistaa ja ymmärtää. Voit löytää itsellesi sopivia keinoja, kuinka toimia vaikeiden tunteiden kanssa. Itsemyötätuntoa vahvistavat harjoitukset auttavat suhtautumaan itseesi ja tunteisiisi ymmärtäväisemmin.

Lamaantumisen tunne ei tarkoita, että olet saamaton, väsynyt tai laiska – Se on viesti avun tarpeesta

Lamaantuminen liittyy hermostolliseen alkukantaiseen taistele-pakene-jäädy-reaktioon. Tällöin ylivoimaiseksi koettu tunne, uhkaava tilanne, pelko, ahdistus tai stressi saavat sinut jähmettymään, sekä ikään kuin psyykkisesti ja emotionaalisesti “pakenemaan” kehosta. Lamaantumisen tunne liittyy usein traumaattisiin tapahtumiin, hätätilanteisiin tai shokkitilaan, masennukseen, paniikkihäiriön jälkitilaan, psyykkisiin sairauksiin, suruun tai uupumukseen.

Lamaantuminen on kuin henkinen halvaantuminen ylivoimaisten tunteiden ja kokemusten edessä. Silloin tuntuu siltä, kuin koko olemus ja ajattelu olisi jähmettynyt ja pienikin työ tai arkinen askare vaatii suurta ponnistelua. Olo on kaikin tavoin voimaton ja raskas. Traumojen ja pitkäkestoisen stressin hoitaminen on äärimmäisen tärkeää, sillä hätätila täytyy “purkaa” kokonaisvaltaisesti. Toipuminen harvoin tapahtuu itsestään, vaan se vaatii tietoista sisäistä sekä ulkoista työtä lempeästi ja systemaattisesti.

Lamaantumisen tunteen hyvä tarkoitus on akuutisti suojata herkkää psyykettä, mutta hoitamattomana ja etenkin uupumuksen yhteydessä siitä voi tulla vallitseva olotila, joka vaikuttaa elämänlaatua ja toimintakykyä heikentävästi. Pitkään jatkunut stressi ja ylikuormitus kuluttaa kehon ja mielen voimavarat hiljalleen loppuun, jonka seurauksena on luonnollinen ja pysäyttävä suojareaktio.

Mikäli sinulla on taipumusta lamaantua herkästi kuormittuessasi, mieti voisiko taustalla olla hoitamaton trauma? Mikä tunne tai tunteet voisivat olla lamaantumisen syynä? Mitä piilottelet, turrutat tai kätket itseltäsi ja muilta? Mikä tuntuu ylivoimaiselta kohdata? Tarvitsetko ammattilaisen apua tunteiden käsittelyssä?

Uupumuksen ollessa pahimmillaan, moni kokee merkittävää haittaa lamaannuksen tunteesta ja alkaa helposti syytellä itseään epäonnistuneeksi: “miksi olen näin saamaton, väsynyt ja laiska? Mikä minussa on vikana?” Pitkään jatkuessaan lamaannus voi saada tietoisesti vetäytymään ja välttelemään kaikenlaista toimintaa sekä sosiaalisia kontakteja. Tästä voi seurata lisää eristäytymistä, huonommuutta, häpeää ja yksinäisyyttä. Näin on käynyt minulle useita kertoja elämässä, kunnes lopulta oivalsin kyseessä olevan traumareaktio ja hermoston hätätila, joka vaati toisten ihmisten avun pyytämistä. Kehoni ja mieleni ei ollutkaan minua vastaan, vaan täysin minun puolellani: suojatilassa!

Lamaantumisen tunteen jälkeen tai sen huomattuaan kannattaa keskittyä maadoittumiseen esimerkiksi liikuttamalla kevyesti kehoa, menemällä suihkuun, ulos luontoon tai vahvistamalla TURVAN tunnetta puhumalla eli hakeutumalla luotettavan ihmisen seuraan/yhteyteen. Lamaantumisreaktiossa kehon energiavirrat ikään kuin pysähtyvät, jolloin aivan pienikin liike saattaa auttaa. Mikäli kyseessä on uupumiseen, akuuttiin shokkiin tai suruun liittyvä lamaannus, tarvitset myös riittävästi lepoa. Tuolloin itsensä väkisin puskemisesta voi koitua hyvinvoinnillesi enemmän hallaa ja saada sinut vielä pahemmin sisäisesti solmuun. Nuku ja lepää siis niin paljon kuin suinkin pystyt. Kaikenlaisesta itsensä syyttelystä on syytä luopua, sillä lamaannuksesta selviäminen on todellinen itsemyötätunnon korkeakoulu.

Haastavien haavoittuneisuuden tunteiden kohtaaminen turvallisesti auttaa sinua vapautumaan lamaantumisreaktiosta. Tunnekuorman purkaminen on oleellista uupumisesta toipumisen polulla, sillä ilman sitä muutosta ei voi tapahtua. Lamaantuminen viestii yhteyden kadottamisesta itseen syvillä tasoilla. Siihen voi kaikesta huolimatta kätkeytyä suuri siunaus – on aika selvittää kuka sinä oikeasti olet ja mitä todella tarvitset tai haluat? Pakollinen pysähdys, mutta ei suinkaan elämän päätepysäkki.

Lamaantumisen tunteella on sinulle sisäisesti tärkeä viesti: minkä tunteen tai menneisyyden tapahtumien kohtaamiseen tarvitset apua? Mitä oikeasti tarvitset ja miten voisit ilmaista tarpeesi muille? Voisitko vihdoin opetella suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti?

Uskalla olla aito, haavoittuva ja murtaa suojamuurisi, se on ainoa tie oivalluksiin ja todelliseen sisäiseen muutokseen sekä kasvuun.

Se, mihin keskityt suhteessa, kasvaa – näin voit katkaista negatiivisuuden kierteen

Asenne kuntoon -harjoitus

Kokeile miettiä kumppaniasi, itseäsi tai elämääsi hetki negatiivisessa valossa. Löydät varmasti paljon ärsytyksen aiheita ja korjattavaa. Voit huomata, miten kehosi reagoi negatiivisiin ajatuksiisi. Negatiivinen asenne saa koko olemuksesi ikään kuin kutistumaan.

Kokeile miettiä samoja asioita hetki positiivisessa valossa. Löydät varmasti paljon kiitollisuuden aiheita, merkityksellisiä kokemuksia ja ihmeteltävää. Huomaatko, miten kehosi reagoi positiivisiin ajatuksiin? Saatat havaita kasvoillasi hymyn, kehosi rentoutuvan ja mielesi rauhoittuvan. Koko olemuksesi kasvaa ja sinusta loistaa valo.

Negatiiviset ajatukset valtaavat mielen usein tilanteissa, joissa käytännön asiat tökkivät. Kun bussi on myöhässä tai kengät kastuvat sateessa, ajatukset muuttuvat yllättävän nopeasti negatiivisiksi. Koko asenne on yhtäkkiä negatiivinen, suunnilleen kaikkea kohtaan!

Kiitollisuus on avain asennemuutokseen.

Parisuhteessa epäselvä viesti tai unohtunut käytännön asia saa mielen myllyttämään myös lukuisia muita asioita, jotka kumppani on unohtanut. Negatiivinen ajatuskela lähtee turhautuneena miltei huomaamatta liikkelle! Tämä on lyhytaikaista turhautumista, joka pyyhkiytyy helposti pois, kun asiat on hoidettu, keskustelu käyty – tai joskus, kun on pelkästään halattu.

Pidempiaikainen negatiivinen asenne syntyy etäisyyden tunteesta. Mukana on usein paljon tulkintaa: “Hän unohti tämänkin asian – en varmaankaan ole hänelle tärkeä.” Asiat sekoittuvat tunteisiin, uskomuksiin, odotuksiin ja pelkoihin.

Näytä haavoittuvuutesi ja kerro, mitä jokin unohdus tai muu käytännön asia saa sinut pelkäämään.
Muuta asennettasi. Jos istut sateessa autossa ja huomaat kelaavasi kaikkia kumppanisi huonoja puolia sekä surkeimpia hetkiä kautta aikojen, pysähdy. Ohjasta levoton mielesi lempeästi pois negatiivisuuden kierteestä. Helpoiten tämä onnistuu kiitollisuuden kautta.

Kun keskityt hyvään, näet ympärilläsi hyvää. Tämä ei tarkoita, että antaisit toisten kävellä ylitsesi tai että yrittäisit nähdä huonon kohtelun hyvänä. Se tarkoittaa sitä, että kun keskityt kumppanisi (plus itsesi ja elämäsi) hyviin puoliin, annat sydämessäsi enemmän tilaa rakkaudelle kuin kriittisyydelle.

Asenne on asia, jonka voit valita helposti – joka hetki. Vaikka sinulla olisikin huolia, joista haluat keskustella, sinun ei tarvitse antaa huolien vallata koko olemustasi, päivääsi tai parisuhdettasi. Anna huolille tilaa sopivassa tilanteessa – ole läsnä, kuuntele tunteitasi ja keksi käytännön ratkaisuja.

Mitran lämmin, aito ja rohkaiseva Sydämen seksi -kirja löytyy tästä!

Helppo elämä ei tee onnelliseksi – Olennaista on, miten hyvin hallitsemme tämän taidon

Tiedätkö tunteen, kun olet ihastunut korviasi myöten, mutta sen ääneen sanominen hirvittää, koska pelkäät tulevasi torjutuksi? Tai tunteen, kun kannat sisälläsi painavaa hiljaisuutta, joka sinun tulisi sanoittaa ääneen, mutta pelkäät muiden reaktiota? Entä tunne, jossa tiedät jumahtaneesi väärään paikkaan, mutta et uskalla ottaa irtautuvia askelia, koska tulevaisuus tuntuu epävarmalta?

Epämiellyttävien tunteiden sietäminen on yksi oleellisimmista ihmistaidoista. Se on pitkälti opeteltavissa oleva, mutta vaatii kykyä sietää. Sietäminen ei ole koskaan helppoa. Päinvastoin, sen äärellä on houkutus ajautua erilaisten riippuvuuksien syliin. Jos vasaralla iskee sormeen, riittää usein laastari. Mikäli sisintä riivaa ja kalvaa, tarvitaan avuksi pullo, sätkä, shoppailua, Netflix-maraton, podcasteja, pakonomaista treenaamista, seksiä, kirjojen ahmimista… Mitä tahansa, mikä huuhtoo epämiellyttävät tunteet mukanaan.

Salakavalasti opetamme tämän jo lapsillemme. Kun elämä potkii, ostamme tikkarin tai pleikkarin. Viemme nassukat elokuviin, sitä ennen tietysti syömään roskaruokaa. Rasvalla, sokerilla ja epilepsiakohtausta edistävillä piirroselokuvilla on pettymystä pois työntävä vaikutus. Mitä tahansa, kunhan oma hellanlettas piristyy.

Elämältä ei tule suojautua, se kannattaa opetella kohtaamaan

Onnellisuutta ei voi saavuttaa siten, että pyrkii poistamaan elämästään kaikki epämiellyttäviä tunteita synnyttävät asiat. Se ei synny sillä, että suojaa itsensä kaikilta rahtuakaan triggeröiviltä tilanteilta tai ihmisiltä. Siivoamalla somekanavasi, et saavuta pitkäkestoista tyyneyttä. Välttämällä ihmisten ilmoille menemistä, nakerrat omaa hyvinvointiasi, jonka oleellinen osa on yhteys toisiin ihmisiin.

Onnellisuutta ei rakenneta suojelemalla, sen enempää lapsiamme kuin itseämmekään, elämältä. Sen sijaan, onnellisuus mahdollistuu, mikäli pystyt sietämään ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä ja siten viemään niiltä negatiivisia tunteita boostaavan voiman.

Tämä ei mahdollistu, mikäli istut turvallisen kuplan sisällä, jonne mikään hankaluus ei pääse. Epämiellyttävien tunteiden kohtaaminen tapahtuu siitä tilasta käsin, missä tulevaisuus herättää epätietoisuutta ja joskus jopa pelkoa, mutta jonka pohjalla lepää silti luottamus siihen, että elämä kantaa.

Onnekkaimmat meistä ovat oppineet sen jo lapsena, kun olemme saaneet vapauden leikkiä, kohdata muita lapsia, kokea elämän normaaleja vastoinkäymisiä ja niistä kumpuavia ikäviä tuntemuksia ilman, että kukaan on kiiruhtanut viemään niitä meiltä pois.

Epämiellyttäviä tunteita ei kohdata kädet nyrkissä vaan haarniska avoinna

Entä jos luottamusta ei ole päässyt syntymään? Mitä jos tulevaisuus ei tunnu vähääkään vertaa turvalliselta, etkä usko selviytyväsi?

Moni vastaavassa tilanteessa oleva puristaa kädet nyrkkiin ja kohtaa elämän kovan kuoren alta käsin. Ei ainakaan pääse kukaan satuttamaan. Paradoksaalisesti satutamme samalla itse itseämme, sillä kuoren läpi emme suojaudu ympäristöltä vaan pakenemme sitä. Otamme taka-askeleita juuri siitä yhteydestä, joka on elintärkeä oman hyvinvointimme kannalta.

Yksi useimpien riippuvuuksien näkyvimmistä haitoista on se, että alamme eristää itseämme toisista ihmisistä. Se tapahtuu usein salakavalasti, jopa itseltämme huomaamatta, mutta silti syvästi sisimmässämme häveten.

Mutta kun häpeän tuo julki, sen ote hellittää. Samalla samankaltaisuutemme paljastuu, jonka myötä yksityisestä tulee yhteistä.

Opettele kertomaan, miltä sinusta ihan oikeasti tuntuu

Mikäli elämä tuntuu turvattomalta ja epämiellyttävät tunteet jyräävät sinut kerta toisensa jälkeen alleen, opettele kertomaan avoimesti, miltä sinusta tuntuu ja mitä sisimmässäsi jyllää. Useimmilla meistä löytyy läheisiä ihmisiä, joille voimme uskoutua. Haastan sinua tutkimaan itseäsi sen osalta, oletko todella rehellinen siinä, mitä elämästäsi ja tunteistasi kerrot. Suojeletko mahdollisesti toisia ihmisiä tai itseäsi suodattamalla totuutta?

On myös ihmisiä, jotka eivät koe elämässään tarpeeksi läheisiä ihmissuhteita. Tällaisissa tapahtuksissa rohkaisen lähestymään ketä tahansa puolituttuakin, mikäli hän tuntuu sinulle luontevalta. Olemme tavattoman sinnikkäitä välttämään sitä, että kertoisimme epämiellyttävistä tunteistamme toisille ihmisille, koska pelkäämme kuormittavamme heitä. Samaan hengenvetoon koemme suurta etuoikeutta, mikäli joku lähestyy juuri meitä keventääkseen omaa taakkaansa.

Yhtä lailla, kun jatkuva pettymysten välttäminen ei opeta lapsille kykyä kohdata elämän koko kirjoa, sitä ei myöskään mahdollista aikuisen ihmisen elämältä piilottelu. Epämiellyttävien tunteiden sietäminen lähtee kohtaamisesta. Siitä, että et valitse aina helpointa ja vaivattominta, vaan uskallat altistua myös sille, mikä ei vielä avaudu sinulle, mutta jonka kohtaamisen tiedät olevan ratkaisevaa siinä, että oma kokemuksesi elämästä voi kukoistaa.

Uskallusta ja vertaistukea omien pelkojen tunnistamiseen ja käsittelyyn löydät Harri-Pekan kirjasta Tunne pelkosi – Vapaudu elämään. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Pystytkö tuntemaan itsesi arvokkaaksi, vaikka et saisi mitään aikaan? – Jatkuva tekemisen tarve voi olla tärkeä viesti sinulle

Minulta kysyttiin joskus, ajattelenko, että ihminen on arvokas sellaisenaan kuin tänne maailmaan syntyy. Ei siksi että tuottaisi jotain vaan siksi, että on olemassa.

Oli itsestään selvää, että muiden kohdalla vastaus oli kyllä, mutta omalla kohdalla kokemus tuntui häilyvältä — ja se oli pysäyttävää.

Jos ihminen alitajuisesti uskoo, että oma arvo on kiinni siitä miten paljon saa aikaan, on vaikea hellittää tekemisestä tai uskoa riittävänsä silloinkaan kun ei tee mitään.

Oman jatkuvan tekemisen ja arvon etsimisen rumban pysäytti aikanaan uupumus sekä sen jälkeinen sukellus omaan itseen. Aloin opetella pois siitä, mihin uskomukseni omasta arvokkuudesta olivat perustuneet ja rakentaa arkea, jossa hitaus, lepo ja rauhassa oleminen on kaiken pohja.

Nykyisin elämä ja uskomusmaailma näyttää hyvin toisenlaiselta, mutta valehtelisin, jos sanoisin ettei jälkiä vanhasta koskaan näkyisi.

Joskus ne tuntuvat kovana levottomuutena, kun pitäisi rauhoittua.
Kiireen tunteena ja kokemuksena, ettei mikään koskaan riitä — aivan kuin juoksisi eteenpäin eikä silti mitenkään ennätä perille.

Elämän vaikeista kokemuksista jää jälkiä, jotka voivat jäädä värisemään ihon alle tarpeena todistella, paikata tai korjata jotain, minkä luulee olevan itsessä rikki. Kehoon jää muistijälki kaikesta koetusta ja jos matkassa on suuren osan elämää ollut virittyneisyyden tykyttävä tila, vie aikaa oppia olemaan turvassa pelkän olemisen kanssa.

Kun minussa värisee riittämättömyyden tunne, tiedän nykyisin miten olla sen kanssa ja miten opettaa keholle, että on okei painaa jarrua.

Kun tekisi mieli tehdä enemmän, teen vähemmän. Kun tekisi mieli kiirehtiä kaikkea samaan aikaan, priorisoin yhden asian. Kun kaikki muut tuntuvat saavan enemmän aikaan, lakkaan seuraamasta mitä ulkopuolella tapahtuu – suljen puhelimen netin ja keskityn läheisiin tai omaan aikaan.

Kun tuntee haavansa, niitä voi oppia hoivaamaan ilman laastareita ja addiktoivaa tekemistä. Vaikka olisi oppinut siihen, että aikaan pitää saada ja etenemään on päästävä, voi oppia kyseenalaistamaan sitä mikä on oikeasti elämässä tärkeintä.
Vaikka keho olisi kuinka kierroksilla, sitä voi oppia rauhoittamaan, tottumaan rentoutumiseen ja olemisen tilaan, jossa ei tarvitse todistaa tekemisellä arvoaan.

Jatkuva tekeminen, statuksen metsästys, suoritukset ja eteneminen ei tee ihmisestä arvokkaampaa, vaikka olisi niin oppinut uskomaan. Ja riittämättömyyden tunteeseen lääke ei ole enemmän aikaan saamista, vaan itseasiassa paljon vähemmän yrittämistä.

Sillä jokainen ihminen, joka syntyy tänne maailmaan on arvokas sellaisenaan — vaikka ei tekisi mitään muuta, kuin eläisi ja hengittäisi täällä ollessaan.

Tuntuuko sinusta usein, että muut väheksyvät tunteitasi?

Olet juuri kertonut tuttavillesi, että arki lasten kanssa tuntuu välillä uuvuttavalta. Tuttavat ohittavat kommenttisi hiljaa hymähtäen, joku toteaa vähätellen, että suurperheen arki se vasta väsyttävää onkin.

Kirjoitat netissä keskustelupalstalle, kuinka taloudellinen tilanteesi ahdistaa sinua ja toivot, että pystyisit panostamaan myös rahallisesti enemmän omaan hyvinvointiisi. Ihmiset kommentoivat, että kannattaisi tehdä tarpeeksi töitä, ei valittaminen mitään auta.

Uskaltaudut vihdoinkin kertomaan, kuinka väsynyt olet ja kuinka vaikeaa on aamuisin nousta sängystä, kun elämä tuntuu merkityksettömältä. Saat ohjeen ottaa itseäsi niskasta kiinni ja lähteä lenkille.

Jokainen meistä kaipaa elämässä kannustavia sanoja, vertaistukea ja tunnetta, että tulee aidosti nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Silti monelle meistä on vaikea asettua toisen asemaan, kun joku kertoo omista ongelmistaan. Jokaisella meistä on elämässä vaikeampia ja helpompia vaiheita, vaikka sitä ei aina kaikista ulospäin huomaisikaan. Kun itsellä on vaikeaa, voi toisten murheiden kuunteleminen tuntua turhauttavalta. Kyse ei ole empatian puutteesta, emme vain pysty käsittelemään muiden ongelmia silloin, kun itsellämme on jo liikaa taakkaa kannettavana.

Aina ei tarvitse löytää oikeita sanoja

Kun toinen ihminen kertoo sinulle hänen tunteistaan, älä yritä väkisin lohduttaa tai löytää oikeita sanoja. Joskus tärkeintä on olla läsnä ja kuunnella. Toisen murheet voivat tuntua pieniltä oman elämän ongelmiin verrattuna, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kyseiset ongelmat olisi suuria jonkun toisen elämässä. Ennen kun ryhdyt vähättelemään toisen tunteita, pysähdy miettimään miksi teet niin.

Tuleeko sinulle itsellesi parempi mieli, kun pääset arvostelemaan toista? Tuleeko toiselle parempi mieli, kun kommentoit hänelle ilkeästi, kun hän on uskaltanut olla avoin ja kertoa ajatuksistaan.

Usein vastaus kumpaankin kysymykseen on ei.

Jollakin toisella on aina asiat huonommin

Monelle meistä avun pyytäminen on vaikeaa, koska koemme, että emme ansaitse apua, tai joku muu olisi enemmän avun tarpeessa. Tätä ajatusta ruokkii se, että muut vähättelevät meitä ja meidän tunteitamme. Jokaisella meistä on oikeus omiin tunteisiimme, vaikka muilla menisi vielä huonommin.

Muista, että sinä itse tiedät parhaiten, miltä sinusta tuntuu.

Tämä taito voi auttaa pysymään järjissään, kun kaikkea on niin paljon, ettei enää meinaa kestää

Pakko myöntää, että olen aika hyvä jättämään asioita sikseen, ja uskon vahvasti, että se on ollut yksi tärkeimmistä jaksamisen välineistä omassa elämässäni.

Äitini kertoo edelleen sitä, että lapsena saatoin tyytyväisenä piirtää omassa huoneessani totaalisen kaaoksen keskellä. Joku voisi sanoa, että lapsilla on sellainen kyky. Jotenkin kuitenkin minun kohdallani aikuistuminen ei pyyhkäissyt kykyä, vaan hyödynsin sitä myöhemmin työelämässä. Kun olin töissä lehtitalossa päätoimittajana, minun pöydälläni saattoi olla viiden lehden oikolukuvedokset yhtä aikaa. Toisin sanoen pöytäni oli vuorattu paperilla, jonka alla oli sitten kaikkea muuta tärkeää. Sain useamman kerran kuulla työpariltani, että miten ihmeessä saatoin pystyä työskentelemään sellaisen kaaoksen keskellä. Hänellä itsellään oli nimittäin tapana järjestellä työpöytänsä aina työpäivän päätteeksi.

Elämä on kuin työpöytäni. Koko ajan on paljon kaikkea: limittäin, lomittain, päällekkäin, sekaisin ja kaaoksessakin. Ihmisen mieli haluaisi järjestellä kaiken “oikealle paikalleen”, jotta asiat olisivat helpommin kontrollissa. Ehkä silloin voisi hetken ajatella, että maailma on valmis eikä siinä ole mikään ole vinksallaan.

Mutta ei maailmaa järjestellä täydelliseksi. Tai jos oikein ponnistelee, niin korkeintaan oman maailman saa järjesteltyä täydellisen uuvahtaneeksi. Koen, että sikseen jättäminen on taito, jota kannattaa harjoitella. Kaikki ei voi nimittäin samaan aikaan olla olennaista. Saatamme kehitellä tarinaa kaikkien asioiden yhtäaikaisesta välttämättömyydestä, mutta hei: jos skippaa jotain, onko hengissä vielä tunnin päästä, entä huomenna? Jos siirtää huomion kaaoksesta, piirtämiseen tai oikolukuun, syökö kaaos minut suihinsa? Minulla on tähän vakaa ja varma vastaus yli neljänkymmenen vuoden ajalta: Ei syö.

Sopivissa mielen tai elämän kaaoshetkissä on hyvä laittaa itselle muutama kirkuvankeltainen muistilappu, jossa lukee: Anna olla. Päästä irti. Lakkaa vaatimasta itseltä koko ajan niin kamalasti.

On yksi hetki joka ikinen päivä, kun sikseen jättämisen taidolla on erityinen rooli järjissä ja säilymisen kannalta: nukkumaanmenon hetki. Jos nukkumaan mennessä ei osaa jättää päivän – tai elämän – keskeneräisiä asioita sikseen, menettää yhden tärkeimmän hyvinvointia tukevista asioista: hyvän ja syvän unen.

Kiire parisuhteeseen voi johtaa pettymykseen

Kumppanin kaipuu ja siihen liittyvä yksinäisyys ja ahdistus ovat superluonnollisia. Joskus kovan deittailuvimman alla on kuitenkin uskomus, ettei riitä tai kelpaa jos suhdetta ei kuulu tai että oma elämä on vähän vajaata ilman suhdetta. Silloin alla on usein vanhoja yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemuksia varhaisista vaiheistamme ja uskomus siitä, että kumppanuus veisi nuo tunteet pois. Usein tuo uskomus näkyy juuri kelpaamattomuuden tuntemuksina sinkku- ja deittailuaikoinamme. Se ei tarkoita, että yksinäisyyden tunteissa tai arvottomuuden tunteissa on mitään pahaa vaan sitä, että niitä saa hoivata aktiivisesti jo nyt ilman uskomusta, että niistä pitää päästä eroon tai että noita tunteita ei olisi, jos olisimme parisuhteessa.

Kun suhteeseen on kova kiire ja etsimme kumppania kiihkeästi, meitä ohjaa usein pelko ja turvattomuus – ja niiden vuoksi standardimme kumppanille saattavat olla liian matalat, tai ohitamme tutustumisen tärkeitä vaiheita. Se tarkoittaa, että jos joku osoittaa kiinnostusta meihin tai tunnemme vetovoimaa, luulemme kumppanuushaaveidemme vihdoin täyttyvän. Mutta vetovoima tai toisen kiinnostus eivät vielä yksin riitä hyvän suhteen rakennusaineiksi tai takaa, ettemme enää koe arvottomuutta tai yksinäisyyttä.

Lempeytyvä yhteys itseen ja sisäisen turvan vahvistuminen mahdollistavat deittailu- ja sinkkuajat ilman kiirettä, harkiten ja itseä kunnioittavasti. Mitä enemmän (samalla kun kaipaamme / etsimme kumppania) keskitymme omaan kasvuumme, itsemme rakkaudelliseen kohtaamiseen ja sen kuulosteluun mitä oikeasti tarvitsemme ja haluamme suhteelta ja toiselta ihmiseltä, sitä selkeämmin voimme nähdä potentiaaliset kumppaniehdokkaat. Kun ei ole niin kiire suhteeseen, voi harkita tarkemmin onko tämä ihminen tai suhde sellaista mitä oikeasti haluan ja tarvitsen, vai onko vetovoima välillämme lähinnä ihanaa piristystä.

On luonnollista ja okei viehättyä, mutta jos itselläsi tai potentiaalisella kumppanilla näyttäisi olevan tosi kova kiire sitoutumiseen ennen kuin vielä kunnolla tunnetaan, motivaattorina usein on kelpaamattomuuden kokemus, johon orastava suhde näyttäisi tuovan lääkettä. Ja joskus toki kohdalle ilmaantuu hyvä suhde joka etenee nopeasti. Yleensä se tarkoittaa sitä, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä elämäänsä ilman suhdettakin, eikä parisuhteeseen liity ihan valtavia odotuksia siitä että nyt v i h d o i n saamme kokea kaipaamaamme hyväksyntää, rakkautta ja turvaa. Meillä on niitä elämässämme jo – itsemme ja muiden kanssa.

Saamme eheytyä ihmissuhteissamme, mutta yksikään suhde ei voi fiksata kelpaamattomuuden tai riittämättömyyden tunteitamme, eikä kenenkään tehtävä ole todistella arvoamme. Oman arvon kokemus voi eheytyä suhteessa, mutta ei varsinaisesti ole kumppanimme tai minkään ihmissuhteemme asia hoitaa vanhoja haavojamme. Se on oma tehtävämme.

Tuota hoivaustyötä saa tehdä myös silloin, kun ei ole parisuhteessa. Se on sisäisen turvan ja tunnetaitojen opettelua ja sitä, että opettelee elämään mahdollisimman täyttä, omaa elämäänsä. Silloin voi vetää puoleensa kumppanin, jonka kanssa voi jakaa rakkautta.

Ja samalla: kumppanin ja hyvin ihmissuhteiden kaipuu on luonnollista. Joskus yksinäistyttää ja surettaa, vaikka tekisikin vastuullista kasvumatkaa itsensä kanssa. Eikä tarvitse olla mikään hienosti täydellisen eheytynyt tyyppi saadakseen rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta. Kun oppii vanhemmoimaan itseään ei tarvitse hakea kumppanista vanhempaa tai ryhtyä vanhemmaksi kumppanilleen. Monesti kiire suhteisiin on juuri toivetta siitä, että joku pelastaisi meidät haavoiltamme ja turvattomuudeltamme, mutta silloin tuomme suhteisiimme juuri nuo elementit hoitamattomia.

Kaikki suhteet ovat meille kasvun paikkoja, mutta mitä enemmän olemme itsellemme ja omalle elämällemme arvostavia, turvaa luovia ruusutarhureita, sitä enemmän vedämme puoleemme heitä joiden kanssa voi kasvattaa ruusuja yhdessä.

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Kuva: Nadine Shaabhana