Sivu 59 – Hidasta elämää

Lohtua, nautintoa vai riippuvuutta – Voiko sokerin kanssa löytää tasapainon?

Sokeri – lohtua, nautintoa ja riippuvuutta

Olen aina rakastanut makeaa. Ayurvedisestikin se sopii minulle loistavasti. En ole kohdannut terveysongelmia, vaikka olen syönyt herkkuja monta kertaa viikossa. Hampaissani ei ole yhtään reikää. Sokerinsyönti ei ole heilutellut painoani. Veriarvoni ovat loistavat.

105-vuotias mummoni ripotteli hymyssä suin sokeria lakkojen päälle ja tokaisi: ”Sokerihan on terveellistä!” Hän oli tuolloin 95-vuotias. Monet avasivat suunsa esittääkseen vastalauseita, mutta tajusivat sitten ettei munan kannata opettaa kanaa – ainakaan miltei 100-vuotiasta ja tervettä sellaista.

Ehkäpä mummoni vilpitön usko sokerin terveellisyyteen teki siitä hänelle parempaa ravintoa. Hän antoi keholleen viestin siitä, että nyt on tulossa jotain tarpeellista – ei syntistä tai haitallista. Pula-ajan läpikäyneenä ihmisenä sokeri oli hänelle todellinen luksustuote.

Minä taas jäin sokerikoukkuun nuorempana. Sokeri ei ollut enää muutama keksi silloin tällöin, vaan asia jota kaipasin säännöllisesti ja jota ilman suorastaan hermostuin. Edelleenkin huomaan, että toisinaan syön aivan liikaa sokeria. Silloin päätän pitää ainakin viikon tauon kaikista herkuista.

Pelkoa ja sokeria keittiössä

Olen kuullut monesta lähteestä, miten sokeri on tappavaa, eikä sitä saisi syödä lainkaan. En kuitenkaan osaa pelätä sokeria. Olen perinyt mummoni mutkattoman suhtautumisen siihen herkullisena ruoka-aineena, tosin olen syönyt sitä välillä aivan liikaa. Syy saattaa olla sokerissa, sillä se on riippuvuutta aiheuttavaa. Rehellisyyden nimissä syy saattaa olla myös minussa.

Olen opetellut leipomaan todella herkullista piirakkaa, johon tulee pelkästään intiaanisokeria. Olen ollut sokerittomalla pidempiä aikoja, mutta huomaan että se herättää minussa lievää pelkoa: ”Tämäkin soijajogurtti on varmaan pahasta.” Itselleni pelko on vaikuttanut sokeria haitallisemmalta.

Olisin teennäinen, jos sanoisin että olisin nauttinut kaikista juhlista yhtä paljon myös ilman herkkuja, sillä hedelmät ja taatelithan ovat ihan yhtä hyviä. Toisaalta huomasin PMS-oireiden olevan lievempiä, kun olin ollut sokerilakossa. Sokeri on tuonut minulle nautintoa, mutta myös rasitusta.

Nuorempana halusin ”voittaa” sokerin ja ylpeillä sillä, etten tarvitse sitä. Söin silti silloin tällöin makeaa, ja sitten minua nolotti. Miten hassuihin kaavoihin sitä sortuukaan! Olin kerran Puolassa ekofarmilla, jossa oli joogisia nunnia vapaaehtoistöissä. He paistoivat illalla lettuja, ja epäröin niiden syömistä juuri syyllisyyden takia. Eräs taiwanilainen nunna tokaisi minulle: ”Kun on aika nauttia, pelkästään nauti!” Se oli minulle vapauttava neuvo.

Jokainen tekee ruokavalioon liittyvät ratkaisunsa itse, tai tarvittaessa esimerkiksi hoitavan lääkärin kanssa. Olen oppinut, että minulle sopivat ratkaisut voivat olla toisille haitallisia. Ja että minun ei kannata noudattaa pelosta käsin kenenkään toisen antamia neuvoja.

Haluan nauttia sokerista tietoisesti eli siinä määrin, ettei se haittaa terveyttäni eikä mieltäni. Tasapaino. ❤️

Tutustu Mitran kirjaan Sydämen seksi – Laajenna nautintoasi tästä!

5 tapaa löytää kadonnut ilo takaisin elämään – Näin luovut liiasta kontrollista ja virheiden pelosta

Ego, pelko ja häpeä puhuvat puutteesta käsin, kun ne yllyttävät meitä yltämään täydellisen ihanneihmisen mittaan. Egon mielestä mitta on saavutettavissa, kunhan vain hallitsemme, kontrolloimme ja varmistelemme kaikkea, mikä voisi uhata kolmikon luomaa harhaa. Harhan epätoivoinen ylläpitäminen nakertaa energiaamme ja saa meidät kadottamaan elämänilomme.

Hallinnan ja kontrollin taustalla on usein lapsuudessa omaksuttu ydinuskomus omasta riittämättömyydestä ja jopa vääränlaisuudesta. Uskomus omasta puutteellisuudesta.

Valmentajana olen havainnut, että usein juuri silloin, kun ihminen on matkalla kohti omaa unelmaansa, täydellisyyspyrkimys sekä virheiden ja epäonnistumisen pelko saattavat nousta esiin erityisen vahvoina. Itsensä soimaaminen voi olla viiltävää, kun asiat eivät aina sujukaan toivotulla tavalla. Unelmasta tulee suorittamista, tekemisestä katoaa ilo, intohimo, rentous ja luottamus itseen sekä unelman toteutumiseen.

Se, että tekee parhaansa, on aivan eri asia kuin täydellisesti tekeminen. Terve parhaansa tekeminen on sitä, että tekee sydämen puheen mukaisia asioita oman hyvinvointinsa vuoksi, täydellisyyden tavoittelu on epätervettä, egon sanelemaa, muiden vuoksi suorittamista.

Tunnollisuus ja aikaansaavuus ovat kohtuukäytössä innostavia ja energisoivia ominaisuuksia, mutta se, että vaatii itseltään koko ajan enemmän ja parempaa, vie ilon ja kaikki mehut. On ollut hämmentävää ja surullista kuulla, miten moni nuorikin on jo ehtinyt ajaa itsensä uuvuksiin useaan kertaan. Moni on kertonut ajattelevansa, ettei ole olemassakaan, jos ei ole ahkera ja tee koko ajan paljon.

Vinkkejä kadonneen ilon löytämiseksi ja vahvistamiseksi

1. Kohdista huomiosi heikkouksien ja puutteiden sijaan omiin vahvuuksiisi ja niiden runsauteen. Kirjoita ylös jokaista heikkoutena pitämääsi ominaisuutta kohti vähintään kolme vahvuuttasi.

Kun näet läheisissäsi tai työkavereissasi ominaisuuksia, jotka kenties jopa ärsyttävät sinua, kirjoita myös heistä kolme hyvää ominaisuutta yhden heikkouden sijaan. Kun opettelet näkemään toisessakin vahvuuksia sekä hyvää ja kaunista, opit näkemään niitä myös itsessäsi. Korvaamisharjoituksen vaikutus on kaksisuuntainen.

2. Mieti, minkälaista iloa vahvuuksistasi olisi itsesi lisäksi myös muille ihmisille. Olen aivan varma, että osaamisistasi ja intohimoistasi on iloa muillekin runsain mitoin. Eikä kyse ole useinkaan mistään supermega-ominaisuuksistasi, vaan ennemminkin pienistä ja arkisista jutuista.

3. Korvaa epäonnistuminen ajatuksella, että jokin asia ei vain toiminut, niin kuin odotit ja halusit. Korvaa toimimattomuus keskittymällä siihen, miten kyseinen asia voisi toimia. Mieti, mitkä ovat ne kolme tai viisi muuta tapaa, miten saisit sen toimimaan. Vuoren huipulle johtaa aina monta polkua.

4. Älä lykkää tai jätä mitään itsellesi tärkeää tekemättä virheiden ja epäonnistumisen pelon vuoksi. Korvaa pelkosi luottamuksella siihen, että kun teet sydämellä ja ilolla parhaasi, asiat tapahtuvat ja elämä kantaa. Elämän kannatteluun kuuluu toki myös vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, mutta niidenkin kohdalla voit keskittyä ajattelemaan, mitä opittavaa ne kenties tarjoavat.

5. Unohda ajatus, että tarvitsevuus olisi heikkoutta. Opettele sallimaan itsellesi toisten apu. He korvaavat omilla vahvuuksillaan asioita, joita sinun ei tarvitse osata ja jotka eivät sinua innosta. Kaikkea ei todellakaan voi eikä tarvitse osata. Me on aina enemmän kuin minä.

Suurin virhe ja ilottomuutta aiheuttava asia, on jättää itselle tärkeitä asioita tekemättä ja omia unelmia toteuttamatta. Sallithan kaiken mahdollisen ilon itsellesi ja muille.

Lue enemmän egon, pelon ja häpeän haitallisista puuhista uusimmasta kirjastani. Voit tutustua kirjaan ja ostaa sen täältä.

Näin vältät parisuhteen kriisit loma-aikaan – 6 vinkkiä

On tutkittu, että parisuhteet kriisiytyvät loma-aikaan. Ero-ja pariterapiaan pyrkivien piikki asettuu tammi- ja elokuulle. Parit, joilla on jo ennen lomaa haastavaa aikaa voivat ahdistua vahvastikin loman häämöttäessä.

Lomalla voi olla tauolla myös yhdessä aloitettu pariterapia. Se voi lisätä myös epävarmuutta. Molempia tai toista saattaa pelottaa kuinka meidän käy kun arjesta ei ehkä löydykään aikaa asettua parisuhteen ääreen.

Puhukaa odotuksista loman suhteen

Oli suhde kriisissä tai ei lomaa ennen on tärkeää puhua omista ja yhteisistä odotuksista loman suhteen. Usein meillä on odotuksia, mutta emme jaa niitä kumppanillemme. Sitten kun loma lähenee loppuaan saatetaan todeta olevan pettyneitä, koska omat odotukset eivät täyttyneet vaikkei niistä kumppani edes ollut tietoinen.

Viettää aikaa yhdessä vai mahdollisimman paljon erillään?

Kriisin äärellä saatamme ajatella hyvin eri tavoin yhteisestä ajasta ja erillään olosta. Siihen miten paljon toivomme yhteistä aikaa, yhdessä tekemistä vaikuttavat myös kiintymyssuhteemme. Oikein reittiä oikoen voisi hyvä ohjenuora olla, että välttelevästi kiintyneen olisi hyvä kiinnittää kriisissä huomiota yhdessäoloon vaikka mieli tekisi tehdä mahdollisimman paljon yksin asioita tai ilman kumppania. Ristiriitaisesti kiintyneen olisi hyvä sisällyttää lomaan erityisesti aikaa yksin.

Tasapainon löytäminen yhteisen ja oman ajan suhteen voi olla hyvin vaikeaa jos samalla myös täytyy huolehtia perheen muista jäsenistä. Puhukaa näistä avoimesti toisillenne ja puntaroikaa mikä on mahdollista ja mikä ei.

Viettäkää aikaa kaksin jos mahdollista

Yhteyden luomiseksi tarvitsemme parisuhteessa yhdessäoloa joten on tärkeää haastavan ajanjakson aikana myös viettää aikaa yhdessä ja mieluusti kaksin. Voi olla hyvä sopia milloin vaikeista teemoista puhutaan ettei loma mene tulenarkojen teemojen käsittelyyn tai niiden totaaliseen välttelyyn.

Pitäkää terapiasessio kaksin

Pariterapian ollessa lomallakin tauolla voi hyvin sopia milloin otetaan yhteisiä terapiahetkiä. Silloin molemmat pitävät mielentasolla terapiatilannetta yllä. Usein terapiassa olemme hienovaraisia terapeutin läsnäollessa ja ei haittaa olla välillä omassa arjessakin oman kumppanin kanssa ”paremmin käyttäytyvä”. Yhteisissä hetkissä voidaan keskustella vaikkapa teemoista, joita on tähän asti terapiassa sivuttu. Hyvin pieniäkin muutoksia voidaan nostaa esille.

Mikä on muuttunut parisuhteessamme?

Mitä terapialla on saavutettu molempien mielestä?

Etsikää se juttu mikä teillä sujuu

On hyvä myös etsiä se asia, joka sujuu yhdessä. Sen vaaliminen tai lisääminen lomalla voi olla hyvä juttu. Lapsille voi ja kannattaa puhua ikätaso huomioiden avoimesti parisuhteen vaikeasta vaiheesta. Lapset ovat herkkiä aistimaan tunneilmapiirin vaikkei mitään sanoittaisi ääneen tai ei olisi kovaäänisiä riitoja. Lapset aistivat jännitteet.

Lomalla kumppanista ja itsestä voi tulla esiin uusia hyviäkin piirteitä

Loma on hyvää aikaa oppia tuntemaan kumppania uudella tavalla oli suhteessa sitten haasteita tai ei. Kun arki ei ole samanlaista, niin kumppanista ja itsestä voi löytää puolia, jotka jäävät arjessa pimentoon.

Oletko sortunut toksiseen tsemppaamiseen? – Seitsemän tapaa kerryttää aitoa onnellisuutta

Onnellisuudella ei ole mitään tekemistä ns. toksisen tsemppaamisen kanssa. Yhteiskunta on opettanut meille onnellisuudesta, että kun pinnistelet, pusket ja kärsit tämän hetken, niin kirkkaimman kruunun saat. Ikään kuin onnellisuus olisi tämän toksisen tsemppaamisen tulos. Monesti siitä saattaa seurata lopuksi helpotuksen tunne, mutta harvoin onnellisuutta.

Mitä siis on aito onnellisuus? Jotain, joka lähtee sisältäpäin. Jotain, joka ei ole otettavissa pois, vaikka elämä heittelee ja tarjoaa kierrepallojaan.

”Vaikka mitä tapahtuisi,
tähdet pysyvät taivaalla.
Niitä ei kukaan sinulta vie.”

Onnellisuus on henkistä pääomaa, johon meillä jokaisella on pääsy. Tätä henkistä pääomaa voi kerryttää tutkimusten mukaan seuraavilla tavoilla:

1. Meditoimalla päivittäin. Mindfulness auttaa meitä olemaan läsnä kokemuksellemme sellaisena kuin se on. Mielen tyyneydestä käsin olemme myös vähemmän reaktiivisia ja harkitut tietoiset reaktiot nousevat arvoistamme.

2. Hae yhteyttä toisiin ihmisiin ja koe jaettua ihmisyyttä tuomitsemisen sijaan. Toisten kritisoiminen vie meidät erilleen muista, lisää erillisyyttä ja yksinäisyyden kokemusta. Kun taas tietoisesti yhteyden hakeminen saattelee meitä kokemukseen siitä, miten me ihmiset olemme kaikki samassa veneessä kokemassa samoja tunteita, vain asiat tunteiden takana vaihtelevat.

3. Pidä huolta itsestäsi, suuntaa itsemyötätuntoa ja anteliaisuutta itseäsi kohtaan. Ei ole itsekästä välittää itsestään, vaan kun happinaamari laitetaan ensin omille kasvoille, olet myötätuntoisempi ja anteliaampi myös toisia kohtaan.

4. Valitse kokemusten kartuttaminen tavaroiden sijaan. Tutkimusten mukaan onnettomat ihmiset kuluttavat eniten rahaa tavaraan, mutta uuden tavaran saaminen ei lisää ihmisen onnellisuutta. Taas kokemuksista läsnä olevasti nauttiminen tuo pitkäkestoista hyvää oloa.

5. Harjoita kiitollisuutta. Onnelliset ihmiset ovat kiitollisia ja kiitollisuus lisää onnellisuutta. Aloita kiitollisuuden harjoittaminen sinnikkäästi etsien kiitollisuuden aiheita, vaikka juuri sillä hetkellä et tuntisi luontaisesti kiitollisuutta. Huomaat, että kiitollisuus on taito, joka vahvistuu kuin lihas ja löydät elämästä koko ajan enemmän ja enemmän kiitollisuuden aiheita.

6. Harjoita anteliaisuutta. Voit antaa aikaasi, rahaa, kuunnella toista tai tarjota vastaantulevalle hymyn. Anteliaisuuden harjoittamisen vaikutukset onnellisuuteen on havaittu tutkimuksissa jopa aivojen tasolla.

7. Elä autenttisuudesta käsin. Omaan itseen tutustuminen, omien vahvuuksien ja heikkouksien hyväksyminen, rohkeus olla oma itsensä ja tietoisesti oman näköistä elämää eläen vahvistetaan onnellisuutta.

Ahdistaako lomalta paluu työpaikalle kohtuuttomasti? – 5 asiaa, jotka voit tehdä

Muistan hyvin erään ankean paluun kesälomalta takaisin työpaikalleni. Oksensin melkein työpaikkani eteen katukivetykselle ja jouduin hakemaan apteekista närästyslääkettä, jotta sain voimia avata työpaikkani ulko-oven.

Syy olooni ei kuitenkaan ollut närästyksessä tai rakennuksen ovessa vaan oven takana odottavassa työyhteisössäni. Kyse oli samasta työpaikasta, josta jo kerroin edellisessä blogikirjoituksessani.

Kirjoituksessani on kuvattu esihenkilöni, jota turhaan pyysin puuttumaan minuun kohdistuneeseen epäasialliseen käytökseen. Kyseisellä työpaikalla työskentelykulttuuri oli usein epäystävällinen, mikä kuormitti minua.

Huono olo oli vakava hälytysmerkki itselleni – ja sitä se on myös sinulle, jos olet vastaavassa tilanteessa tänä kesänä. Yksi työuupumuksen tai pitkään jatkuneen epäasiallisen käytöksen oire voi olla, että jo pelkkä työpaikan rakennus saa sinut ahdistuneeksi.

Vaikka siltä ei ehkä tunnu juuri nyt, on sinulla useita vaihtoehtoja. Tässä on niistä muutama:

1. Etsi uusi työpaikka.

Uusi työpaikka, jossa on ystävällisempiä ihmisiä, on ihana uusi alku. Uuden työpaikan löytäminen ei ole kuitenkaan aina helppoa, mahdollista tai järkevää – ymmärrän. On kuitenkin tärkeää, ettet myöskään jää liian kauaksi aikaa ikävään työpaikkaan. Jos vanha työpaikka on uuvuttava, voi se myös heijastua jaksamiseesi ja oloosi tavalla, joka vaikeuttaa uuden työpaikan saamista.

2. Vaihda toiselle osastolle tai toiseen tiimiin.

Joissain tilanteissa vaihto toiseen tiimiin tai osastolle voi tuoda helpotusta työskentelyarkeen. Voisiko työpaikaltasi löytyä muunlaisia työtehtäviä, joihin voisit vaihtaa tai kouluttautua?

3. Pyydä apua työterveyshuollosta.

Työterveyshuolto voi olla hyvä tuki tilanteissa, joissa työolot ovat hyvin kuormittavat. Puhu lääkärille, työterveyshoitajalle ja työpsykologille. Etsi psykoterapiaa lyhyenä tai pitkänä jaksona. Älä jää yksin. Pyydä, että työterveyshuolto edistää hyvää ilmapiiriä työpaikallesi.

4. Nosta kehittämistarpeet tai epäasiallinen käytös esille työyhteisössäsi.

Tämä on tärkeä vaihtoehto, vaikka se on vasta listan neljäntenä. Sijoitus johtuu tosiasiasta, että joillakin hyvin vaikeista ongelmista kärsivillä työpaikoilla kuulluksi tuleminen voi olla vaikeaa, koska ongelmia ei osata tunnistaa. Voi myös olla, että ongelmat tiedostetaan, mutta niille ei osata tehdä mitään. Se, että nostat asioita esille, voi kuitenkin tuoda muutoksen. On myös tärkeää sekä itsesi takia että tulevien työpaikan työntekijöiden takia, että nostat epäkohtia esille.

5. Pidä taukoa työpaikastasi.

Tauko ei ole aina taloudellisesti mahdollista, mutta osaan vaihtoehdoista voi löytyä vaihtoehtoja. Saisitko palkatonta vapaata, jonka aikana voisit kouluttautua tai olla toisessa työpaikassa määräaikaisessa työsuhteessa? Entä yrittäjänä toimiminen, apuraha, vuorotteluvapaa, aikuiskoulutustuki? Onko sinulla aloja tai mahdollisuuksia, joista haaveilet?

On erittäin tärkeää, että et jää liian kauaksi huonoon työpaikkaan, sillä jaksamisesi voi heiketä. Jos voimavarat hiipuvat, et jaksa olla paras versio itsestäsi paitsi läheisillesi myös työnhaussa, joka on sekin vaativaa työtä.

Sinulla on oikeasti mahdollisuuksia muutokseen ja parempiin työoloihin. Omasta hyvinvoinnista saa ja pitää muista huolehtia. Minulla tilanne helpotti työtä vaihtamalla – ehkä se on myös sinun vaihtoehtosi tulevaisuudessa.

Nämä neljä askelta auttavat kohtaamaan pelkosi

Kun kysyn ihmisiltä, kuinka moni heistä on valmis kohtaamaan omat pelkonsa, useimmat nostavat käden pystyyn.

Suurin osa heistä valehtelee.

Aniharva haluaa todella kohdata pelkojaan. Useimmat janoavat hetken helpotusta senkin edestä. Pelkojen kohtaaminen kun johtaa väistämättä johonkin vielä epämiellyttävämpään. Se vaatii, että jonkin meissä täytyy muuttua.

Ja jos jokin pelottaa, niin muutos.

Muutos on kaikkea muuta kuin mukavaa

Muutos ei juuri koskaan kumpua mukavuudesta, johon tähtää omistajuus kaikissa pienissä asioissa, joiden luulemme olevan onnellisuutemme kannalta oleellisia. Niinpä valitsemme usein jatkaa unissakävelyä, sen sijaan, että heräisimme.

Todellista muutosta helpompaa on keksiä peloille erilaisia nimiä ja muotoja. Tällöin ne kutistuvat ymmärryksemme kokoisiksi. Parhaassa tapauksessa voimme diagnosoida pelkomme. Pelkään hämähäkkejä, joten olen araknofoobikko. Hallitsen pelkoani karttamalla kahdeksanjalkaisia. Jos taas pelkään pimeää, pidän valokatkaisijan käteni ulottuvilla.

Helppoa, eikö vain?

Pelkoa itsessään ei voi luokitella joko hyväksi tai pahaksi. Pelko on osa ihmisyyttä. Sen sijaan, se mitä koemme pelkäävämme, on aniharvoin totta. Silti pidämme usein kynsin ja hampain siitä kiinni. Näin tehdessämme emme koskaan pääse käsiksi pelkojemme todelliseen ytimeen. Siihen, missä niiden juuret lepäävät. Tällöin eväämme itseltämme myös mahdollisuuden todelliseen muutokseen.

Pelko ei tule ulkoapäin

Kun pelkäämme, kyse on aina jostain, mikä kumpuaa syvemmältä itsestämme. Pelko ei tule ulkoapäin. On tavallaan virheellistä todeta, että kulkee kohti pelkoja tai pakenee niitä. Osuvampi kuvaus on, että pelon voi piilottaa tai sen voi tuoda näkyväksi.

Pelon kanssa kulkee käsikynkkää myös häpeä. Mokomat veijarit eivät kestä päivänvaloa. Ne eivät halua tulla nähdyksi. Tästä johtuen yksi väkevimmistä työvälineistä, niin pelon kuin häpeän murtamiseen, on niistä avoimesti puhuminen. Kun huomaamme häpeää synnyttävien pelkojemme olevan yksityisen sijaan ennemmin yhteisiä, haihtuu niihin liittyvä stigma.

Uteliaisuus on balsamia tietämättömyyden aiheuttamille haavoille.

Filosofi Esa Saarinen toteaa kirjassaan E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta & ajattelun ajattelusta, kuinka “insinööriperiaatteet osoittavat varsinaisen voimansa vasta, kun tiedetään, minkä kokonaisuuden, minkä systeemin pitäisi toimia.”

Touché!

Neljä askelta pelon kohtaamiseen

1) On tehtävä valinta, joko pelkäät tai rakastat: Loppupeleissä samat kehon ja mielen mekanismit, jotka synnyttävät pelkoa, mahdollistavat myös uteliaisuuden – jopa innostuksen.

2) Ymmärrä, mistä pelkosi on peräisin ja minkälainen tarina pitää sen elossa: Se mitä pelkäät, on aniharvoin se mitä todella pelkäät. Kuulostiko kryptiseltä lauseelta? Kun selvität sen, olet jo hyvässä vauhdissa kohti todellisia pelkojasi.

3) Kehitä suhteellisuudentajua: Useimmissa peloissamme todennäköisyydet eivät ole sen toteutumisen puolella. Toisinaan ne ovat jopa häviävän pienet, mutta valitsemme siitä huolimatta välttää niitä.

4) Sisäistä, ettei mikään tai kukaan ulkopuoleltasi voi todella pelottaa sinua: Kaikki pelko ja rakkaus on sisälläsi. Mikään ulkopuolinen ei voi vahingoittaa sinua, ainoastaan omat ajatuksesi. Kuulostaako hippeilyltä? Voi olla, mutta se on totuus.

Kuormittunut mieli on jatkuvan pommituksen kohteena – miten löytää ulos huolikierteestä?

Ihminen ei ole kone, vaikka usein maanantaiaamuisin silmät aukaistuaan toivoisikin toisin. Kun on jälleen yksi viikko edessä armotonta informaatiotykitystä, tiukkoja aikatauluja, vaatimuslistoja ja erilaisia huolenaiheita, sitä herkästi toivoisi, että illalla puhelimeen asennetun järjestelmäpäivityksen saisi ladattua myös itseensä.

Vika ei kuitenkaan ole minussa, eikä sinussakaan. Meillä on edelleen metsästäjä-keräilijän aivot, vaikka metsän sijaan, vaellamme nykyään informaatioviidakossa. Asioiden ja tiedon määrä, jonka joudumme päivittäin ottamaan vastaan, on kasvanut räjähdysmäisesti. Vaikka emme tekisikään varsinaista tietotyötä, niin taskussamme piippaava älylaite pitää kyllä huolen siitä, että saamme tästä kuormituksesta varmasti osamme.

Vaikka emme tietoisesti kaipaisikaan yksinkertaisempaa elämää, mielemme ei ole tottunut jatkuvaan online-tilaan, vaan kaipaa säännöllisesti hiljaisuutta ja rauhaa. Itse huomaan, että jatkuva sähköpostien, viestiketjujen ja uutisvirtojen tarkkailu on myrkkyä kuormittuvaisuuteen taipuvalle mielelle. Lopulta jäljellä on vain tukkoinen ja vainoharhainen olo – eihän minulta vain ole mennyt joku viesti, uutinen tai kalenterimerkintä ohi?

Mielemme on jo niin tottunut tähän jatkuvaan ärsyketulvaan, että oleminen tekemättä mitään ja hetket, joilla ei ole mitään sen suurempaa funktiota tai päämäärää, tuntuvat hankalilta ja epämukavilta. Stressaantunut ja kuormittunut mieli ei myöskään pysty olemaan läsnä tässä hetkessä. Se tähyilee jatkuvasti menneeseen ja tulevaan, on huolestunut ja peloissaan, milloin mistäkin. Ja usein ihan ilman syytä.

Tauot tekemisestä, informaatiosta ja ajatuslimboista huuhtelevat aivojamme ja mieliämme ja ovat niiden terveydelle elinehto. Olemme kuitenkin kasvaneet niin kiinni puhelimiimme, että usein kaivamme ne esiin heti, kun tulee tyhjä hetki ja täytämme sen somella, viesteillä ja uutisilla. Seuraavaksi teenkin sinulle yksinkertaisen ehdotuksen, joka tosin nykyaikana tuntuu vähintäänkin vallankumoukselliselta.

Ensi kerralla, koitakin vastustaa tuota impulssia. Sen sijaan, totuttele olemaan hetki tekemättä mitään ja kiinnitä huomiota sekä ulkoiseen että sisäiseen maisemaasi. Miltä siellä näyttää? Voisitko jäädä tähän hetkeksi ja antaa itsesi vain olla? Keskity hengitykseen. Keskity askeliin. Älä tartu yhteenkään ajatukseen. Maailma vaatimuksineen ja huutomerkkeineen odottaa kyllä, mutta tämä hetki on sinun.

Tunteita ei tarvitse työstää vaan tuntea

Tunteet ovat kirjaimellisesti TUNTEMUKSIA KROPASSA. Iso oivallus monelle on, kun v i h d o i n laskeutuu kehoonsa tuntemaan. Ei selittämään, pähkäilemään, fiksaamaan, syyttämään ja tarinoimaan tunteistaan vaan läsäolevaksi kehollisten tuntemusten ääreen. Suuri osa meistä ei suinkaan ole oppinut tätä – ja sieltä kumpuavat kaikki selviytymiskeinot ja läheisriippuvuus.

Tunteiden ja tarpeiden tunteminen, kannattelu, tunnistaminen, säätely ja kopin ottaminen kysyy sisäistä turvaa, eli käytännössä hermoston rauhoittumista parasympaattiseen tilaan. Moni vetää tietämättään kroonisessa hermoston yli- tai aliviritystilassa eli turvattomana. Silloin aivojen pelkokeskus on aktiivinen, ja ajatukset ja olotilat ovat sen mukaisia: olo itsestä ja omista asioista on paljon huonompi ja voimaantumattomampi kuin silloin, kun hermosto rauhoittuu.

Vaikka mikään muu ei muuttuisi ulkoisesti, voit tulla enemmän hyväksyvämpään tilaan. Ja se on kohta, jossa alkaa löytyä myös syvä hyvinvointi. Eheytyä ei voi eikä kiintymyssuhteitaan turvallistaa, ellei opi vahvistamaan sisäistä turvaansa. Kun hermosto rauhoittuu säännöllisesti eli tulee ikään kuin ”onlineen”, aivojen tunnesäätelykeskus aktivoituu.

Kun oppii ensiksi vähän hidastamaan – ensin ihan hetkittäin, vaikka metsäkävelyllä niin, että istuu kannonnokkaan keskittymään hengitykseen pariksi minuutiksi – mahdollistuu myös tunteiden äärelle hetkeksi pysähtyminen. Vasta silloin voi oikeasti tuntea sen sijaan, että epämääräistä ahdistusta tai voimattomuutta pakenee someen, jatkuvaan kiireisyyteen, työntekoon tai harrastuksiin. Silloin ei edes tunnista pelkoa vaan toimii sen ajamana, tai ei koskaan tule kyseenalaistaneeksi syyllisyyden tunteita ja niinpä toimii jatkuvasti itseään vastaan. Ja vihan tunteminen se vasta voimauttavaa onkin – ilman sen kehollista tunnistamista ja tuntemista ei voi asettaa rajoja tai mennä päättäväisesti kutsuviin suuntiin.

Parhaimmillaan opimme tunnetaitoja varhaisissa kiintymyssuhteissa, mutta suuren osan kohdalla meistä suomalaisista näin ei ole ollut. Ei siksi, että kenessäkään olisi vikaa vaan siksi, että lähihistoriamme sodat aiheuttivat totaalista turvattomuutta ja tunnetraumaa, jonka jälkien purkamiseen on kollektiivisesti turvaa ja hyvinvointia oikeastaan vasta nyt. Siksi tunnetaitoja saa, voi ja kannattaa opetella nyt aikuisena – ne ovat syvästi hyvinvoimisen ja ihmissuhteiden olennaisimpia taitoja. Ilman tunnetaitoja ei oikeastaan edes voi olla ei-läheisriippuvaisessa ihmissuhteessa.

Kun oppii palaamaan läsnäolevaksi kehoonsa, ei tarvitse enää pelätä pelkoa, surua, kiukkua, iloa, elämän tapahtumia tai sitä että pärjääkö – eli ei tarvitse niin kovin suorittaa, miellyttää, selviytyä, pienentää tai lääkitä itseään – eikä tehdä itseään vastaan.

Kun alkaa oppia tunnetaitoja, räjähtää pajatso hyvällä tavalla myös esimerkiksi ihmissuhteissa. Alkaa oikeasti hahmottaa, mikä itselle ja toisille tekee hyvää, uskaltaa tunnistaa ja avata sisäisyyttään, tunnistaa lempeästi toimintamallejaan ja alkaa voimautua.
Kun oppii palauttamaan itseään onlineen, oppii kuulemaan tunteiden viestiä. Oppii siis itselleen lempeäksi aikuiseksi sen sijaan että pyyhältää tunteidensa vallassa, selviytymiskeinoistaan, peloista, syyllisyydestä ja häpeästä käsin.

Videoilla lisää siitä kuinka palautua ”onlineen” ja kuinka tunnistaa ja kannatella tunteitaan

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Miksi rakastun ihmisiin, jotka eivät tee minulle hyvää?

Kiitos isosta kysymyksestä! Yksi näkökulma tähän on se, että jos rakastut kaavamaisesti esimerkiksi emotionaalisesti etäisiin ihmisiin, voi se olla sinulle tuttu malli esimerkiksi lapsuuden kodistasi.

Yksi näkökulma, jota kannattaa myös tarkastella, on se että mitä turvallinen suhde itseasiassa tekisi SINUSSA näkyväksi? Moni joka on tottunut enemmänkin ”jahtaamaan” toista yhteyteen ja rakkauteen sekä elämään suhteessa jatkuvassa epävarmuudessa pysyy vähän salakavalasti ”tutussa ja turvallisessa draamassa” itseasiassa aika yllättävästäkin syystä.

Turvallinen suhde meinaan tekee näkyväksi meissä itsessämme usein omat haavoittuvat kohtamme. Voi olla täysin vieras positio kokea rakkautta, jota ei tarvitse jahdata.

Joskus myös käsitys rakkaudesta voi olla vääristynyt, olemme sotkeneet räiskyvän intohimon (ja siihen usein kuuluvan epävarmuuden) rakkauteen.

Tutkaile ihmeessä, että mistä tässä voisi sinun kohdallasi olla kyse, ja mitä turvallinen suhde saattaisi tehdä sinussa näkyville?

Ja hei, voi olla että emme lakkaa tuntemasta vetoa ihmisiin, jotka eivät tee meille hyvää – mutta aina on mahdollista lakata valitsemasta sellaisia suhteita 💜

Vietä rohkeasti sinun näköisesi Juhannus! – 12 vinkkiä kohti lempeämpää keskikesän juhlaa

Juhannukseen, kuten moniin muihin juhlapyhiin voi liittyä monenlaisia tunteita – hyvin ristiriitaisiakin sellaisia. On odotuksia, suorituspaineita, toiveita ja haaveita. On itse aiheutettuja tai ulkopuolelta tulevia vaatimuksia, on pelkoa, surua ja yksinäisyyttä. Itse olen kipuillut kaikkien näiden kanssa joskus.

Olen arvokas, vaikken tee mitään

Olen ollut nyt ennen juhannusta muutaman viikon sairauslomalla kroonisten sairauksieni takia ja se on ollut helpotus – olen antanut itselleni luvan vain olla. Myönnän kuitenkin, ettei se ole ollut yrittäjälle joka hetki ihan helppoa. Sen lisäksi, että olen tottunut hoitamaan tai vähintään ajattelemaan yritykseni asioita – olen myös edelleen toipuva ylisuorittaja.

Sen takia pysähtyminen tuo aina omat haasteensa. Halusin tai en. Sisälläni on usein tunne, että jotain hyödyllistä täytyisi tehdä – sama tunne pätee kaikkiin juhlapyhiin. Onneksi lempeämmän elämän myötä käsitykseni ”hyödyllisestä” on muuttunut valtavasti – ennen sen piti olla jotain tehokasta ja tuottavaa, nyt se voi olla jotain ihan muuta. Mutta silti – se tunne on siellä.

Tärkein askel on tiedostaa tämä tunne ja päästää irti sisäisistä vaatimuksista. Samalla sanon itselleni, että olen arvokas silloinkin, kun en tee mitään – ja elämälläni on merkitystä, vaikka vain olisin. Ei haittaa, vaikka kaikki ei mene niin, kuten suunniteltu. Vähempikin riittää.

Usein muistutan valmennusasiakkaitanikin siitä, että se ”jotain hyödyllistä” voi nimenomaan olla myös lepoa. Jos mielesi ja kehosi sitä pyytää, se on todennäköisesti sillä hetkellä kaikkein hyödyllisintä kokonaishyvinvointisi kannalta. Rohkaisen sinuakin ajattelemaan, että ”ei minkään” tekeminen voikin olla juuri sitä tehokasta ja tuottavaa.

Kun huolehdit palautumisestasi, ylläpidät terveyttäsi ja jaksamistasi – eli pitkällä tähtäimellä se myös tuottaa tulosta, jopa tutkitusti paremmin kuin väkisin puskeminen. Tätä ajatusta en olisi itse vielä joitain vuosia sitten sisäistänyt, mutta nykyään se on juuri se lohdullinen ja lempeä ajatus, joka rauhoittaa suorittajan mielen.

Olen arvokas, vaikka en tekisi mitään – ihan vaan, koska olen ihminen. Haluan lempeästi muistuttaa myös sinua, että vaikket pystyisi tai jaksaisi tehdä juuri nyt mitään ja juhannussuunnitelmasi ammottaisivat tyhjyyttä – sinäkin olet tärkeä ja arvokas. Sinulla on oikeus olla itsesi puolella ja rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet eikä lempeyttä itseä kohtaan tarvitse koskaan ”ansaita”.

Samalla sanon itselleni, että olen arvokas silloinkin, kun en tee mitään – ja elämälläni on merkitystä, vaikka vain olisin.

Omannäköinen Juhannus

Toivon sinulle lempeää Juhannusta – voinnistasi ja olosuhteista huolimatta. Itse olen usein joutunut vetäytymään sairauksieni takia omiin oloihin, kun muu perhe valmistautuu juhannuksen viettoon – ja se tuntuu kurjalta. Usein joudun keräämään voimia, jotta ehkä seuraavana päivänä jaksaisin liittyä seuraan. Mutta en anna olosuhteiden lannistaa.

Haluan sanoa tämän sekä sinulle että minulle; kävi miten kävi ja tulkoon mitä vaan, kaikki voi silti olla ihan hyvin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää tätäkään juhlapyhää. Olit sitten isossa porukassa, perheen kanssa tai omassa rauhassasi – jokainen juhla on silti yhtä merkityksellinen.

Toivon, että teet juhlastasi rohkeasti itsesi näköisen ja kuuntelet, mitä sinä kaipaat? Haastan pohtimaan, mikä olisi lempeä teko juuri nyt – juuri sinun tarpeesi sekä toiveesi huomioiden? Voisitko olla kiirehtimättä ja liikaa yrittämättä? Voisitko valita sen tavan juhlia, mikä tukee hyvinvointiasi parhaiten? Miten voisit olla juhannuksenakin itsesi puolella?

Ennen minulle oli tärkeää monet erilaiset juhannusperinteet ja jopa niiden toteutuminen tietyssä aikataulussa. Yhtä tärkeää oli juoda hyvin, kuin syödä hyvin. Nyt koen tämänkin juhlan hyvin eri tavalla – perspektiivi on muuttunut.

Lempeämmän elämän ja etenkin sairauksien myötä tänä päivänä minulle merkkaa se, että pystyn osallistumaan. Liika suorittaminen on saanut jäädä sekä sauna- ja ruokajuomat vaihtua holittomiin versioihin. Tärkeintä on yhdessä olon ja levon tasapaino – ja se, että pystyn ylipäätänsä osallistumaan. Enempää en toivo.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää tätäkään juhlapyhää. Olit sitten isossa porukassa, perheen kanssa tai omassa rauhassasi – jokainen juhla on silti yhtä merkityksellinen.

Vinkkini sinulle – lempeämpään juhannukseen:

Tee juhlastasi omannäköisesi.
Kuuntele ja kunnioita kehoasi sekä voimavarojasi.
Nuku ja syö hyvin.
Huolehdi omasta ajasta ja lepohetkistä.
Ole rohkeasti keskeneräinen.
Älä suotta suorita, hellitä vähän.
Pukeudu rennosti ja mukavasti lempivaatteisiisi.
Anna itsellesi lupa nauttia – helli itseäsi ja herkuttele.
Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ollakseen ihanaa.
Luovu liiasta suunnitelmallisuudesta ja heittäydy hetkeen.
Suhtaudu muutoksiin ja haasteisiin uteliaisuudella.
Muista lempeys itseäsi ja muita kohtaan – vähempikin riittää

Miltä sinun näköisesi juhannus näyttää?

Oletko jo lunastanut Annukan Lempeyden työkirjan? Tee se maksutta täältä!

Viha lähimmäistä kohtaan on erinomainen tilaisuus oppia itsestään

Meissä kaikissa on jonkin verran vihaa. Vihalle on paikkansa, aikansa ja joskus jopa oikeutuksensa, sillä se voi kertoa jostain epäkohdasta tai epäoikeudenmukaisuudesta, johon on aihetta puuttua korjaavasti. Ihmissuhteissa vihantunne voi myös kertoa omista rajoistamme, joita on ylikävelty.

Useimmiten tunnemme vihaa kuitenkin siksi, että omat toiveemme, odotuksemme ja tarpeemme eivät täyty, on sitten kyse mistä tahansa ihmissuhteesta. Asiat eivät suju, niin kuin haluamme, eikä toinen ihminen käyttäydy niin kuin haluamme. Usein oletamme, että toisen pitäisi jopa osata lukea ajatuksiamme ja sanattomia toiveitamme. Etenkin sen kaikkein läheisimmän ihmisen.

Onkin hyvä tiedostaa, että tuntiessamme vihaa toista ihmistä tai hänen tekemisiään kohtaan, kyse ei useinkaan ole juuri sen hetken tapahtumasta, asiasta tai siitä toisesta ihmisestä. Usein on niin, että tapahtuma osuu johonkin menneisyytemme haavaan, jota emme ole vielä käsitelleet ja jota egomme yrittää piilotella kaikin keinoin.

Mitä voimakkaampi vihantunne on, sen loitommalle loogiset ajatuksemme pakenevat, sen kapeammaksi ajattelumme muuttuu ja sen omituisemmilta saattavat syyttelymme ja selittelymme kuulostaa. Me tyhmennymme.

Viha ei kuitenkaan oikeuta ketään sellaisiin ylilyönteihin, että tahallaan loukkaa ja vahingoittaa toisia. Ei myöskään myöhemmin puolustautumiseen sillä, että olin niin vihainen ja siksi syyntakeeton.

Viha on aina sisällämme, omassa mielessämme, se ei koskaan tipahda taivaista asettuakseen sattumanvaraisesti vieraaksemme. Viha on tiedostamattomaan mieleemme matkamme varrella ohjelmoitunut tapamme tulkita muiden sanomisia, tilanteita ja tapahtumia. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan vihaisena.

Vihan viisaassa käsittelyssä onkin ensimmäisenä ymmärrettävä ja hyväksyttävä se, ettei kukaan eikä mikään ulkopuolinen taho, asia tai ihminen pakota meitä vihaiseksi. Valinta olla vihainen ja vihastua on omamme. Tiedän tämän olevan vaikeaa ja nostattavan vastarintaa, koska vastuun siirtäminen muiden harteille on huomattavasti mukavampaa.

Vihantunteen noustessa, itseään voi tyynnyttää keskittymällä omaan hengitykseen. Mitä enemmän tätä treenaa, sen nopeammin itsensä saa rauhoittamaan sellaisessakin tilanteessa, jossa sydän on aikaisemmin kiihdyttänyt rytmiään, veri syöksähtänyt ohimosuonia pullistelemaan, hiki valunut valtoimenaan ja lihakset tärisseet.

Hengityksen lisäksi keskittyminen on hyvä kohdistaa impulsiivisen reagoinnin sijaan omaan kiukun tunteeseen myötätuntoisesti, sitä arvostelematta ja soimaamatta. Tiukassakin paikassa ärsykkeen ja oman reaktion välissä on pieni hetki, jota voi opetella hyödyntämään viisaasti, ennen kuin antaa toisen ihmisen kuulla kunniansa.

Vihantunne onkin erinomainen tilaisuus oppia itseään. Tilanteen laannuttua voi ihmetellä
ja kysellä itseltään:
Miksi toinen ihminen saa tunteen aikaiseksi?
Mitä viha tuli minulle kertomaan – minusta itsestäni?
Onko vihan takana kenties jokin muu tunne, jokin pelko?
Voisiko olla niinkin, että en halua päästää irti vihasta välttääkseni vastuuni ja saadakseni oikeutuksen vihaan toisen sanomisista ja tekemisistä?

Omien reaktioiden äärellä voi olla utelias ja ihmetteleväinen, se on mielenkiintoista ja kasvattavaa. Mitä voimakkaampi tunne on ollut, sen enemmän on aihetta ihmetellä.

Tunnetaidoista voit lukea enemmän kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit tilata kirjan tästä.

Suuri rakkaus herättää myös suurta kauhua – Voiko jotain näin hyvää todella tapahtua?

Kuvittele, että olet kulkenut aavikolla loputtomiin. Aurinko ei ole antanut armoa, eikä tyhjyys ole täyttynyt, vaikka kuinka olet taivaltanut. Sinä kuljet ja kuljet, koska tiedät, että jossain on jotain, mutta et vain koskaan löydä sitä.

Sitten yhtenä päivänä sinä löydät sen. Tai se sinut. Sen paikan, missä hän on odottanut. Siellä on vettä ja siellä on vehreää. Ja ennen kaikkea siellä on hän.

Hän vain on siinä. Niin kuin olisi ollut aina. Niin kuin aavikkoa ei olisi koskaan ollut. Yhtäkkiä istahdat hänen vierelleen keitaalle ja teillä on kahden hengen juhlat. Paljoa ei tarvita, sillä teillä on nyt toisenne. Kaikki ylimääräinen on turhaa.

Ensin viihdyt hänen seurassaan. Ihmettelet, kuka hän on, ja hän esittää saman kysymyksen sinulle silmillään. Olette kumpikin saapuneet kotiin, jossa ette ole koskaan ennen olleet.

Mietit, voiko tähän jäädä, vai pitääkö taas jatkaa matkaa. Mutta kun katsot häntä silmiin, et voi enää kuvitella tekeväsi matkaa yksin. Etkä halua, että hänen tarvitsee kulkea enää yksin. Haluat jakaa. Haluat auttaa. Haluat nähdä hänet. Haluat kuulla, miten hän tänään voi. Ja mitä voisitte tehdä taas huomenna.

Eikä välttämättä kulu kovin kauaakaan, kun sinusta alkaa tuntua, että minä välitän hänestä niin paljon, että haluaisin loihtia hänen ihonsa täyteen suojausta kaikilta maailman vaaroilta. Et kestä, kuinka paljon tunnet. Et kestä ajatusta hänen menettämisestään, etkä kestä, miltä kaikelta et voi ehkä suojella häntä koskaan.

Mitään tästä et koskaan kerro hänelle, vaan tunnet kaiken, mitä sinun on tunnettava.

Ja hiljalleen, alat kestää. Sinä kestät, että tunnet paljon enemmän, kuin luulit voivasi tuntea. Sinä kiität, että saat rakastaa häntä juuri nyt. Sinä haaveilet tulevaisuudesta ja uskot rakkauteen, niin kuin olet uskonut aavikollakin. Tiesit, että jonain päivänä löydät hänet, jota ei voi löytää. Sinä löysit kuitenkin. Sinä olet ihmeen äärellä, joten sinä ihmettelet.

Joka päivä juurrut yhä vahvemmin tuohon maaperään, hänen viereensä. Olit ehkä alkanut joskus luulla, että olet vain kulkija, mutta nyt näet kulkemisen tarkoituksen. Tällä kulkijalla oli kuin olikin määränpää. Joku, joka odotti aina jossain.

Sydämellä, Maaria

Olen luonut rakkauden etsijän keskustelukortit sinulle, joka yhä uskot rakkauteen ja valitset kulkea sitä kohti ❤️ Kortit sopivat esimerkiksi treffeille uuden ihmisen kanssa, koti-iltoihin tutun rakkaan seurassa tai omiin rauhallisiin hetkiin itsetuntemuksen syventämiseen. Tutustu kortteihin tästä.

Psst. Tykkäsitkö tästä blogikirjoituksesta? Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.

Artikkelikuva: Pexels.com.