Näin vältät parisuhteen kriisit loma-aikaan – 6 vinkkiä


On tutkittu, että parisuhteet kriisiytyvät loma-aikaan. Ero-ja pariterapiaan pyrkivien piikki asettuu tammi- ja elokuulle. Parit, joilla on jo ennen lomaa haastavaa aikaa voivat ahdistua vahvastikin loman häämöttäessä.

Lomalla voi olla tauolla myös yhdessä aloitettu pariterapia. Se voi lisätä myös epävarmuutta. Molempia tai toista saattaa pelottaa kuinka meidän käy kun arjesta ei ehkä löydykään aikaa asettua parisuhteen ääreen.

Puhukaa odotuksista loman suhteen

Oli suhde kriisissä tai ei lomaa ennen on tärkeää puhua omista ja yhteisistä odotuksista loman suhteen. Usein meillä on odotuksia, mutta emme jaa niitä kumppanillemme. Sitten kun loma lähenee loppuaan saatetaan todeta olevan pettyneitä, koska omat odotukset eivät täyttyneet vaikkei niistä kumppani edes ollut tietoinen.

Viettää aikaa yhdessä vai mahdollisimman paljon erillään?

Kriisin äärellä saatamme ajatella hyvin eri tavoin yhteisestä ajasta ja erillään olosta. Siihen miten paljon toivomme yhteistä aikaa, yhdessä tekemistä vaikuttavat myös kiintymyssuhteemme. Oikein reittiä oikoen voisi hyvä ohjenuora olla, että välttelevästi kiintyneen olisi hyvä kiinnittää kriisissä huomiota yhdessäoloon vaikka mieli tekisi tehdä mahdollisimman paljon yksin asioita tai ilman kumppania. Ristiriitaisesti kiintyneen olisi hyvä sisällyttää lomaan erityisesti aikaa yksin.

Tasapainon löytäminen yhteisen ja oman ajan suhteen voi olla hyvin vaikeaa jos samalla myös täytyy huolehtia perheen muista jäsenistä. Puhukaa näistä avoimesti toisillenne ja puntaroikaa mikä on mahdollista ja mikä ei.

Viettäkää aikaa kaksin jos mahdollista

Yhteyden luomiseksi tarvitsemme parisuhteessa yhdessäoloa joten on tärkeää haastavan ajanjakson aikana myös viettää aikaa yhdessä ja mieluusti kaksin. Voi olla hyvä sopia milloin vaikeista teemoista puhutaan ettei loma mene tulenarkojen teemojen käsittelyyn tai niiden totaaliseen välttelyyn.

Pitäkää terapiasessio kaksin

Pariterapian ollessa lomallakin tauolla voi hyvin sopia milloin otetaan yhteisiä terapiahetkiä. Silloin molemmat pitävät mielentasolla terapiatilannetta yllä. Usein terapiassa olemme hienovaraisia terapeutin läsnäollessa ja ei haittaa olla välillä omassa arjessakin oman kumppanin kanssa ”paremmin käyttäytyvä”. Yhteisissä hetkissä voidaan keskustella vaikkapa teemoista, joita on tähän asti terapiassa sivuttu. Hyvin pieniäkin muutoksia voidaan nostaa esille.

Mikä on muuttunut parisuhteessamme?

Mitä terapialla on saavutettu molempien mielestä?

 

Etsikää se juttu mikä teillä sujuu

On hyvä myös etsiä se asia, joka sujuu yhdessä. Sen vaaliminen tai lisääminen lomalla voi olla hyvä juttu. Lapsille voi  ja kannattaa puhua ikätaso huomioiden avoimesti parisuhteen vaikeasta vaiheesta. Lapset ovat herkkiä aistimaan tunneilmapiirin vaikkei mitään sanoittaisi ääneen tai ei olisi kovaäänisiä riitoja. Lapset aistivat jännitteet.

Lomalla kumppanista ja itsestä voi tulla esiin uusia hyviäkin piirteitä

Loma on hyvää aikaa oppia tuntemaan kumppania uudella tavalla oli suhteessa sitten haasteita tai ei. Kun arki ei ole samanlaista, niin kumppanista ja itsestä voi löytää puolia, jotka jäävät arjessa pimentoon.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image
ALE! -20% yli 40€ ostoihin!
PUOTIIN
close-image
OSTA 3 MAKSA 2  kirjat & kortit 
PUOTIIN
close-image
10€ OSTOSRAHAA etukoodilla FESTARIT10 
PUOTIIN
close-image