Tämä saattaa olla henkilökohtaisin koskaan kirjoittamani artikkeli. Kirjoitan tämän päihderiippuvaisen läheisenä, en ammattilaisen tai työntekijän näkökulmasta.
Aihe on kipeä ja koskettaa varmasti hyvin monia. Suomessa meillä on pitkä, kostea ja vaiettu historia riippuvuusairauksien osalta.
On äärimmäisen raskasta seurata vierestä läheisen/läheisten pakonomaista päihteiden käyttöä, kuunnella loputtoman tyhjiä lupauksia tietäen, ettei mikään niistä pidä, nähdä lopulta luisuminen kuilun kautta väistämättömään.
Tämä kirjoitus on lähes suora kopio omasta päiväkirjastani, jonka nyt rohkaistuin julkaisemaan juuri hautajaisten alla. Eräs läheiseni on nimittäin juuri kuollut sairauteen nimeltä alkoholismi.
Päihderiippuvaisen läheisenä kaikista kipeintä on hyväksyä se, että ei lopulta voi auttaa sairastunutta. Vaikka toinen kirjaimellisesti joisi vieressä itseään hengiltä, on sekin hyväksyttävä tosiasia.
Suomen lainsäädäntö mahdollistaa sen myös täysin (itsemääräämisoikeus), eivätkä yhteiskunnan turvaverkot aina ole niin vahvat, että apu yltäisi jokaiselle sairastuneelle. Moni putoaa turvaverkkojen läpi joko siitä syystä, ettei itse sitoudu hoitoon tai vaihtoehtoisesti palveluiden resurssien puutteen vuoksi.
Jokainen sairastunut on silti jonkun läheinen ja ihmisenä toiselle rakas, sairauden vaikeasta luonteesta huolimatta.
Läheinen elää jatkuvasti toivon ja pelon välissä
Tilanne on kaikille osapuolille äärimmäisen vaikea: päihderiippuvaisen läheisillä on ainainen huoli ja pelko siitä, että jotain pahaa sattuu pian, eikä se ole edes aiheeton pelko.
Myös toivo siitä, että tilanne voisi joskus muuttua ja toisaalta epätoivo, että se ei koskaan muutu. Viha ja turhautuminen tilanteeseen, katteettomiin lupauksiin sekä päihteeseen, joka on on vienyt rakkaan ihmisen, imenyt täysin kuiviin.
Aivan kuin sielu olisi astunut sivuun ja silmistä paistaa vain tyhjä katse. Jossain syvällä haudattuna on se vanha persoona, joka silloin tällöin pilkahtaa, mutta loppua kohden yhä harvemmin.
Auttaa ei voi, mutta hylätäkään ei halua
Luisu väistämättömään on jo alkanut, mutta kauanko hidas kidutus kestää, on vielä arvoitus. Auttaa ei voi, hylätä ei halua, joten mitä tehdä?
Olla saatavilla tarvittaessa. Ventiloida omaa tilaa ja ajatuksia säännöllisesti, jotta omakin happi riittää sillä tilanne on tukahduttavan kamala. Työstää oma syyllisyyden tunne, joka eittämättä varjostaa ja synkistää ajatuksia. Vakuuttaa itsensä uudelleen ja uudelleen, ettei voi tehdä enempää, kaikki mahdollinen hyvä on jo tehty.
Pelastaminen on mahdotonta, joten ei voi kuin odottaa rannalla… katsoa toisen vajoamista pinnan alle. Jos on lukuisia kertoja heittänyt pelastusrenkaan, eikä toinen siihen tartu, on tehnyt voitavansa.
Alkoholismiin liittyvä häpeä kuormittaa koko lähipiiriä
Muistisairauksissa ihmisen persoona saattaa muuttua ja loppuvaiheessa tilalle jää ikään kuin vain tyhjä kuori. Päihderiippuvuuden loppuvaiheessa käy samoin, mutta tilanne on eri tavalla häpeän kuorruttama.
Häpeä kuormittaa koko sairastuneen lähipiiriä. Sairaus on ruma ja sen loppu on usein kamala: kenties eritteiden täyttämä ja välinpitämättömyyden kyllästämä.
Sairastunutta ei kiinnosta huolehtia itsestään, ei hygieniasta, ei ravinnosta, ei mistään muusta kuin siitä, että saa seuraavan annoksen päihdyttävää ainetta, kunnes jonain päivänä jalat eivät enää kanna sitä hakemaan.
Kun läheinen alkaa toivoa kärsimyksen päättymistä
Läheisenä sitä alkaa jossain vaiheessa toivoa, että tilanne vain helpottaisi, tavalla tai toisella! Että tämä kiduttava näytelmä vain päättyisi, vaikka huonosti, mutta kunhan se vain päättyisi.
Henkinen tankki on kaikkien päihdehuuruisten vuosien jälkeen täysin tyhjä. Enää ei ole mitään, mistä ammentaa toivoa. Kaikki tietävät lopputuloksen, mutta milloin ja miten se ilmenee, on vielä verhon takana. Sitä uskaltaa vain toivoa, että loppu olisi olosuhteisiin nähden armollinen.
Riippuvuus alkaa ohjata koko elämää
Päihderiippuvainen polttaa kaikki sillat perässään yksi kerrallaan. Usein jopa omiin perheenjäseniin, koska aineen himo ja pakonomainen käyttö on vienyt kaiken huomion ja voimat.
Näyttää siltä, kuin ihminen itse ei enää ole elämänsä ohjaksissa, vaan kuskin paikalle on astunut joku muu. Riippuvuus puhuu kaikessa ja määrittää aivan koko elämää. Arvoja ei enää ole tai ainakaan niillä ei ole mitään merkitystä.
Päihdyttävän aineen käyttö on pakonomaista, eikä suinkaan vapaan tahdon alaista. Sairastunut kaltoinkohtelee itseään kaikin tavoin, ja sen seuraaminen on hyvin tuskallista.
Sisimmässään jokainen meistä kuitenkin toivoo rakkailleen kaikkea hyvää, haluaa nähdä heidän olevan onnellisia ja elämässä kiinni. Päihde kuitenkin tuhoaa ihmistä pala palalta ja repii sielua riekaleiksi.
Milloin auttaminen muuttuu mahdollistamiseksi?
Päihderiippuvaisen läheinen joutuu tasapainottelemaan jatkuvasti sen kanssa, miten sairastunutta voi auttaa, mahdollistamatta kuitenkaan päihdyttävän aineen käyttöä.
Tilanne on usein äärimmäisen ristiriitainen ja kuormittava. Eettisesti oikeita valintoja ei yksinkertaisesti ole ja kaikkia valintoja varjostaa syyllisyys, epävarmuus ja väsymys.
Myös päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee apua
Päihderiippuvuus on vakava ja valitettavan usein kuolemaan johtava sairaus. Mitä sitten voit tehdä, jos läheisesi on sairastunut ja kamppailet sen kanssa, miten tukea sairastunutta?
Sanoisin, että pyri seisomaan aina omilla jaloillasi, ettet uppoa samaan suohon. Järjestä itsellesi kaikki mahdollinen apu ja tuki, jotta voit ELÄÄ omaa elämääsi ja keventää joskus ylivoimaiselta tuntuvaa henkistä taakkaa. Voimme lopulta elää vain päivä kerrallaan jokainen.
Rakastaa voi myös etäältä ja tämän sairauden kohdalla se voi joskus olla ainoa terve vaihtoehto.
Sinulla on oikeus suojella myös omaa elämääsi
Mikäli olet tilanteessa, jossa läheisen vakava päihderiippuvuus pelottaa, huolestuttaa ja kuormittaa, hankithan itsellesi apua.
Tarjoa sairastuneelle mahdollisuus päästä hoitoon/avun piiriin tai vähintäänkin tieto siitä, että olet saatavilla, mikäli hän päättää ottaa apua vastaan. Älä auta väkisin, sillä siten näännytät vain itsesi.
Pohdi, keskustele ja punnitse mikä on aitoa auttamista ja mikä riippuvuuden jatkumisen mahdollistamista. Sinulla on oikeus elää omaa elämääsi ja olla onnellinen. Kurjuuden ja kärsimyksen kuoppaan jääminen sairastuttaa ajan myötä myös sinut henkisesti ja fyysisesti.
Lopuksi kokosin tähän muutamia tahoja, mistä päihderiippuvaisen läheinen voi saada apua:
Päihderiippuvaisen läheisen ei tarvitse jäädä yksin. Suomessa on useita tahoja, joista voi saada keskusteluapua, vertaistukea, neuvontaa ja tarvittaessa myös omaa hoitoa. Keskeisiä vaihtoehtoja ovat:
- Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelut: Voit varata ajan terveyskeskukseen, mielenterveys- ja päihdepalveluihin tai perheneuvontaan. Läheisenä sinulla on oikeus hakea apua myös omien voimavarojesi tukemiseen, vaikka päihderiippuvainen ei itse olisi hoidossa.
- Irti Huumeista ry: Tarjoaa läheisille vertaistukiryhmiä, neuvontaa, keskusteluapua ja tietoa huumeriippuvuudesta.
- Al-Anon: Tarkoitettu alkoholiongelmaisten läheisille. Ryhmiin voi osallistua anonyymisti, eikä läheisen tarvitse olla hoidossa.
- Nar-Anon: Tarjoaa vertaistukea huumeriippuvaisten läheisille.
- MIELI Suomen Mielenterveys ry: Tarjoaa kriisiapua, keskustelutukea ja paikallisia kriisikeskuksia myös läheisille.
- Myös seurakunnat tarjoavat usein maksutonta keskusteluapua riippumatta siitä, kuuluuko kirkkoon.
