Sivu 5 – Hidasta elämää

3 yleistä syytä miksi narsistisiin suhteisiin saatetaan jäädä pitkäksikin aikaa

Narsistisiin suhteisiin jäämiseen on olemassa lukemattomia syitä, joita voi olla hyvin vaikea ymmärtää, ellei ole itse näitä suhteita kokenut.

Samalla tapaa kuin muut saattavat ihmetellä ja kysyä: ”miksi ihmeessä hän ei vaan lähde?” kysyy usein myös kokija itse tätä samaa itseltään.

Olen kirjoittanut kirjaani: Toivu satuttavasta suhteesta yli 20 syytä miksi näihin suhteisiin saatetaan jäädä pitkäksikin aikaa ja alla niistä kolme yleisintä.

1. Yhteiset lapset

Monille ydinperheen kasassa pitäminen on hyvin tärkeää ja he saattavat uhrata sen vuoksi paljon.

On myös melko tavallista kokea suurta huoli siitä miten narsisti vanhempi kohtelee lapsia ja miten lapset alkaisivat erin jälkeen voimaan, kun ei itse pystyisikään olemaan aina läsnä.

Pelko lasten huonosta kohtelusta on valitettavan yleinen ja realistinenkin näissä suhteissa.

Siihenkään ei aina valitettavasti ole luottamista, että kukaan pystyisi vaikeassa tilanteessa auttamaan, koska narsisti osaa tarvittaessa esittää hyvää vanhempaa ja valehdella sujuvasti myös viranomaisille.

2. Usko parempaan ja toisen muuttumiseen

Narsisti osaa vakuuttavasti luvata muuttuvansa varsinkin silloin, jos pelkää menettävänsä toisen. Hänen käytös voi muuttua hetkellisesti, kunnes palaa taas ennalleen.

Narsistin kumppani on saanut nähdä kuinka kaikki voi olla hyvin ja kuinka narsisti osaa käyttäytyä ns. normaalisti, joten tätä jäädään usein odottamaan.

3. Lojaalius, kiltteys, ymmärtäväisyys ja empatia

Narsisti ei yleensä huoli kumppanikseen kylmää ihmistä, vaan haluaa rinnalleen empaattisen ja ymmärtäväisen ihmisen.

Empatian ja ymmärtäväisyyden avulla voidaan menestyä normaaleissa ihmissuhteissa, mutta narsistin kanssa ne käyvät lopulta itseä vastaan, koska narsisti käyttää noita piirteitä häikäilemättömästi hyväkseen.

Narsisti syyllistää toista liiallisista reaktioista, kylmyydestä ja julmuudesta, jos toinen ei ymmärrä kaikkia hänen syitä ja selityksiä huonolle käytökselleen.

Kiltti ja empaattinen ihminen tutkailee liiaksikin sitä mitä itse voisi tehdä parantaakseen suhdetta ja omaa käyttäytymistään, kun taas narsisti ei tee tätä yhtään.

Lisää syitä ja selityksiä sille miksi narsistisiin suhteisiin jäädään usein pitkäksikin aikaa ja miksi näistä suhteista on niin haastavaa erota löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta.

Entä jos innostuksesi ei ole yhtään liikaa, vaan juuri sopivasti?

”ADHD on minulle lahja. En periaatteessa enää tarvitse diagnoosia mihinkään, mutta sen saaminen auttoi minua löytämään itseni. Erityisesti se auttoi minua hyväksymään sen sisälläni asuvan innostuvan ja herkän lapsen, jota olin edelleen yrittänyt rajoittaa itsessäni.

Olen lapsesta saakka ollut luova, taiteellinen, spontaani ja uutta kohti katsova, mutta jossain vaiheessa elämääni luulin, että nämä piirteet itsessäni olisi hyvä hävittää. Kuulin monelta läheiseltäkin ihmiseltä, että minun olisi hyvä lopettaa lapsellinen käytökseni sellaisissa tilanteissa, kun spontaanisti innostuin tai vaikkapa aloin tanssia radiosta kuuluneen musiikkikappaleen tahdissa ja vedin pienet lapsenikin siihen mukaan.

Enää en luule niin, vaan päinvastoin sallin näiden piirteiden olla minussa ja tulla esiin minun tavallani, siten mikä minussa on aitoa ja totta.”

Näin kirjoitin uusimmassa, maaliskuussa 2026 ilmestyneessä kirjassani Kohtaa sisäinen lapsesi. Kirjaa kirjoittaessa olikin mielenkiintoista peilata sisäisen lapsen kokemuksia siihen, että minulla on ollut tunnistamaton ADHD jo lapsena.

Erityisesti ADHD-piirteisiin, mutta myös lapsuuteen ylipäätään, liittyy herkkyys innostua, ihmetellä ja haltioitua. Olen tunnistanut näitä piirteitä itsessäni aina, mutta muistan alkaneeni jo alakouluiässä ”himmata” näitä piirteitä itsessäni, koska ne eivät olleet sosiaalisesti hyväksyttäviä.

Kun toimin näin, aloin myös pienentää itseäni monin tavoin. Oli helpompi olla näkymätön ja kuulumaton. Itsensä pienentäminen näkyy myös kehossa ja hengityksessä: lihaksia jännittämällä, suoja-asentoihin hakeutumisena ja hengitystilavuudenkin pienentämisenä.

Joskus toki saatoin nuorena ja myöhemmin aikuisena unohtaa tämän itseni pienentämisen ja rajoittamisen, jolloin innostuin spontaanisti mitä erilaisimmista asioista – tätä ei aina katsottu hyvällä varsinkaan sellaisten ihmisten toimesta, joiden elämä oli pääosin rakentunut tunteiden hillinnän ja käyttäytymisen hallinnan suuntaan.

Vaikka oletkin aikuinen, on hyvä löytää tämä ihana ja innostuva pieni lapsi sisältään, ja päästää hänet välillä irti!

Kaiken kiireen, suorittamisen ja uupumuksen keskellä on vaikea löytää iloa tai vapauden tunnetta, kun tuntuu, että kaikki luovuus on kadonnut. Miten sitten voisit lähteä liikkeelle, mikäli haluaisit herätellä sisälläsi olevaa lasta? Tässä joitakin vaihtoehtoja:

Ensinnäkin, anna tilaa sinussa herääville uusille ideoille, myös intuitioviesteille – älä ohita niitä kriittisillä ajatuksilla, joita me kaikki aikuiset liiankin usein viljelemme, kun ”pitää ajatella järkevästi”.
Kirjoita ylös nämä ajatuksesi, jotka usein tulevat mieleesi juuri sillä hetkellä kun et ole valmis vastaanottamaan niitä. Nämä ideat voivat myös olla viisaita ja samalla hiljaisesti kuiskaavia; ne eivät aina tule esille äänekkäästi itsestään ilmoitellen.
Anna aikaa ideoinnille ja suunnittelulle, salli mielikuvituksesi lentää.
Mieti, mistä kaikesta pidit lapsena? Jos liikuit, miten ja missä? Jos taiteilit, mistä kaikesta pidit – musiikista, tanssista, esiintymisestä, piirtämisestä, maalaamisesta, askartelusta, rakentelusta, nikkaroinnista? Mitkä asiat saivat sinut haltioitumaan ja innostumaan? Olitko kirjatoukka ja uppouduit tarinoiden maailmaan – tykkäsitkö itsekin kirjoittaa tarinoita paperille?
Mieti, mitä voisit oppia tältä nuoremmalta itseltäsi, sisäiseltä lapseltasi. Löytyisikö lapsuudesta jotakin sellaista tuttua, jota voisit virittää elämääsi nyt? Voisitko vaikka aloittaa uuden taideharrastuksen, lähteä soitto- tai laulutunneille, kuoroon tms.? Voisitko innostua sellaisesta liikkeestä ja liikkumisesta, joka ei niinkään ole tulosorientoitunutta, vaan pelkästään kivaa ja nautinnollista? Aikuisten parkour, höntsäpallopelit, hippaleikit ensi kesänä ystävien kanssa mökillä, kävely ja hypähtely metsässä?
Pohdi vielä, minkälainen oleminen ja tekeminen isossa kuvassa tuottaa sinulle hyvää oloa ja nautintoa, auttaa olemaan läsnä tässä hetkessä jopa niin, että aikakin saattaa menettää merkityksensä? Tämä on lapsen taito ja sisäisen lapsesi lahja sinulle!

Sisäinen lapsesi etsii ihmeitä ja seikkailuja. Hän kannustaa sinua kokeilemaan myös jotakin sellaista, mitä et ole aiemmin kokeillut, ja usein se jokin ei ole hampaat irvessä saavuttamista, vaan ihan hauskaa hommaa! Aina se ei ole kovin järkevää, mutta ”aikuisten oikeasti”, pitääkö kaiken elämässä olla?

”Ihminen on kaikkein lähimpänä itseään, kun hän löytää leikkivän lapsen vakavuuden.” – Herakleitos (vapaa suomennos Karita Palomäki)

Artikkelikuva: Depositphotos

Tutustu omaan sisäiseen lapseesi Kohtaa sisäinen lapsesi -kirjan avulla.

Jos et uskalla pettyä, et uskalla elää täysillä

”Pettymys tulee vain, jos yrität. Ja et voi saavuttaa mitään, jos et edes kokeile”, sanoo entinen jääkiekkoilija Marko ”Mörkö” Anttila määritellessään pettymyksen kokemusta.

Pettymyksen pelko estää meistä monia kokeilemasta asioita, joihin liittyy epäonnistumisen riski. Yritämme suojautua pettymyksiltä pienentämällä toiveitamme tai välttämällä tilanteita, joissa voisi epäonnistua. Tällainen suojaaminen tuo hetkellistä helpotusta, mutta pitkällä aikavälillä se kaventaa elämää. Jos emme uskalla pettyä, emme myöskään uskalla toivoa ja tavoitella täysillä.

Jotain ihmeellistä tapahtuu, jos aidosti hyväksyy sen tosiasian, että pettymykset ja epäonnistumiset kuuluvat elämään ihan samoin kuin onnistumisetkin. Hyväksyminen muuttaa suhtautumistamme noihin kokemuksiin.

Se, mitä erilaisista vastoinkäymisistä ajattelemme, muokkaa sitä, miltä pettymys meistä tuntuu. Jos odotamme matkan tavoitteeseen olevan helppo, epäonnistuminen ja pettymys tuntuvat raskaammilta kuin silloin, kun olemme hyväksyneet sen mahdollisuuden, että hankaluuksia saattaa tulla vastaan.

Pettymys ei tarkoita, että olet väärällä tiellä

Monesti oletamme, että kehitys etenee tasaisesti ja kun vain yrittää tarpeeksi, asiat etenevät ja menestystä seuraa uusi menestys. Elämä etenee lineaarisesti. Syvällä sisimmässämme uskomme, että työhön panostaminen ja parhaansa tekeminen johtaa etenemiseen tai että liikunnan aloittaminen alkaa näkyä alati paranevina tuloksina. Todellisuudessa elämä kulkee harvoin niin. Tulee pysähdyksiä, mutkia ja takapakkeja. Pettymyksiä. Se ei tarkoita, että olisi väärällä tiellä. Usein se tarkoittaa vain sitä, että on liikkeellä. Pettymykset eivät ole este, vaan osa matkaa.

Jos emme koskaan asetu alttiiksi pettymykselle, emme myöskään tavoittele mitään aidosti merkityksellistä. Keskeistä on, miten yksittäisiä epäonnistumisia ja pettymyksiä tulkitsemme ja millaista tarinaa niistä alamme itsellemme kertoa. Onko pettymys merkki omasta riittämättömyydestä? Todiste siitä, ettei kannata enää yrittää? Vai voisiko se olla yksi vaihe matkalla eteenpäin?

Epäonnistumiset ja pettymykset ovat oppimiskokemuksia ja kasvunpaikkoja. Useimpiin asioihin on toinen ja kolmas yritys. Pettymykset ovat osa prosessia.

Jokainen kohtaamasi pettymys voi vahvistaa

Paljon pettymyksiä kokeneet sanovat, että mitä useammin kokee pettymyksiä matkalla kohti tavoitteitaan, sitä helpommaksi niiden kohtaaminen tulee. Ymmärrys ei synny yhdestä oivalluksesta tai järkeilemällä, vaan rakentuu vähitellen kokemuksen kautta. Oppii, että tunne menee ohi. Ihminen selviää. Elämä jatkuu. Jokainen kohdattu pettymys voi lisätä luottamusta siihen, että kestät seuraavankin. Pettymys on kuitenkin vain tunne. Todella epämiellyttävä, mutta ohimenevä. Ei kannata antaa sen estää elämästä haluamaansa elämää.

”Jos yrittää välttää pettymyksiä, jättää paljon elämästä elämättä. Olen mieluummin ihminen, joka opettelee sietämään ja käsittelemään pettymyksiä, kuin ihminen, joka yrittää suojautua niiltä hinnalla millä hyvänsä ”, kuvailee entinen uimari Hanna-Maria Hintsa.

Moni merkityksellinen asia elämässä vaatii uskallusta yrittää, vaikka onnistumisesta ei ole varmuutta. Juuri siellä elämän parhaat mahdollisuudet usein odottavat.

”ADHD ei ole vain yksilön ominaisuus – vaan ympäristökysymys” – 14 ADHD-näkökulmaa, joita et ehkä ole tullut ajatelleeksi

ADHD:stä puhutaan usein haasteiden kautta. Mutta mitä jos sama ilmiö näyttäytyykin aivan eri tavalla, kun sitä tarkastellaan ympäristön, tulkintojen ja vahvuuksien näkökulmasta?

Tässä ADHD-psykologi Juulia Järvdiken nostamia näkökulmia ADHD:sta Entä jos -podcastissa (15. Entä jos ADHD onkin supervoima – eikä vain lista heikkouksia?)

.Kuuntele koko jakso maksutta Hidasta elämää -sovelluksesta TÄSTÄ.

1. Sama piirre voi olla sekä haaste että vahvuus

ADHD ei ole lista erillisiä heikkouksia ja vahvuuksia – vaan sama piirre voi muuttua tilanteen mukaan: “Ylivilkkaus on heikkoutta, jos olet koululuokassa, mutta jalkapallokentällähän se on tosi hyvä asia.”

2. ADHD ei ole vain yksilön ominaisuus – vaan ympäristökysymys

Se, kukoistaako ihminen vai ei, riippuu usein ympäristöstä enemmän kuin yksilöstä: “Se on ympäristö, joka päättää siitä, onnistuuko vai epäonnistuuko ihminen.”

3. ADHD-vahvuuksista puhuminen vaatii herkkyyttä

Vahvuuksista puhuminen ei saa mitätöidä vaikeuksia: “En halua puhua vahvuuksista siten, että jätän varjoon nämä vaikeudet. Jos ihminen hakee apua ja hänelle sanotaan, että no sulla on tämmönen supervoima, niin sehän olisi musertavaa.”

4. ADHD-ihminen tarvitsee rakkautta ja rajoja

Hyvä kohtaaminen yhdistää ymmärryksen ja selkeyden: “ADHD-ihminen tarvitsee rakkautta ja rajoja. Ihminen ei tahallaan ole taas myöhässä. Ihminen ei tahallaan keskeytä puhua päälle.”

5. Motivaatio ei synny odottamalla

Tekeminen ei ala tunteesta – vaan toiminnasta: “Motivaatio syntyy liikkeestä, ei sohvalla makaamalla.”

6. Pienet askeleet ovat ratkaisevia

Aivot tarvitsevat konkreettisen aloituspisteen: “Kun sä pääset niin pieneen osaan, että se tuntuu siltä, että joo, tämän mä voin tehdä.”

7. Täydellisyyden tavoittelu voi estää koko tekemisen

Jos rima on liian korkealla, mikään ei ala: “Huonosti tehty on parempi kuin tekemätön.”

8. ADHD-aivoilla on vain kaksi aikaa

Ennakointi ei ole itsestäänselvyys: “Meillä on ne kaksi aikaa, nyt ja ei nyt.”

9. Ulkoiset rakenteet tukevat aivoja

Rutiinit, listat ja ennakointi eivät ole “kikkoja” – vaan välttämättömiä työkaluja: “ADHD:ssa ne täytyy olla ulkopuolisia. Kunnes ne sitten menee sinne aitoihin rutiineihin.”

10. Onnistumisten huomaaminen ei ole itsestään selvää

Aivot oppivat siitä, mitä huomioidaan: “Kun aivot saa dopamiinia, niin se nostaa todennäköisyyttä, että mä teen tämän myös huomenna.”

11. Tunne ei ole käsky

Tunne voi olla voimakas – mutta sitä ei tarvitse totella: “Tunne ei ole käsky, että nyt mun täytyy puolustautua tai hyökätä.”

12. Ahdistus ei aina kerro totuutta

Ahdistus yrittää suojella, mutta se voi johtaa harhaan: “Ahdistus yrittää pitää sut turvassa. Ja se ei tiedä, että onko se nälkä vai saapelihammastiikeri.”

13. Lepo ei ole laiskuutta

Palautuminen on edellytys toimiville aivoille: “Lepo on aivojen huoltoa, ei laiskottelua. Jos palautumista ei tapahdu, niin aivot eivät toimi.”

14. Haaveilu on yllättävän tärkeä taito

Mieli tarvitsee myös tilaa kulkea vapaasti: “Haaveilu ei ole ajan hukka. Hyvinvointi riippuu usein siitä, että minkälaista tarinaa me meidän aivoille syötetään.”

Kuuntele tarkemmat perustelut ja keskustelu maksutta Entä jos -podcastista TÄÄLTÄ.

Työpaikkakiusaaminen alkaa usein piilossa – Mitä voit tehdä?

”Tunsin, että jokin ei ole kohdallaan. Työpaikalla oli jotain outoa. En ensin saanut kiinni, mitä oli meneillään.”

Nämä ovat lainauksia tutkimuksesta, joka vahvistaa, että työpaikkakiusaaminen alkaa usein piilossa ja vähitellen. Saman kaltaisia tuntemuksia on kuvattu myös Piilokiusaajat ympärilläsi -kirjaani varten.

Tutkijoiden mukaan työpaikkaväkivalta noudattaa usein seuraavaa kaavaa: alun hiljainen ja vaikeasti tunnistettava piiloväkivalta pahenee vähitellen ja muuttuu näkyvämmäksi, ilmeisemmäksi, suoremmaksi sekä henkilökohtaisemmaksi.

Tapahtumat muodostavat väkivallan syklejä, joissa vuorottelevat rauhallisemmat ja rajummat vaiheet. Kiusattua saatetaan hyvitellä, sitten taas vahingoittaa. Eri vaiheet vahvistavat kiusaajan ja heikentävät kiusatun asemaa, eikä kiusaamista tarvitse enää välttämättä piilotella.

Tutkimuksissa tunnistetaan, että osa kiusaamisesta alkaa voimakkaalla ristiriidalla ja jatkuu rajuna. Monet tilanteista kuitenkin kehittyvät hiljaa ja piilossa paitsi kiusatulta itseltään myös monilta muilta työyhteisössä.

On siis tavallista, ettei kiusaamista kohtaava saa alussa kiinni kiusaavista teoista. Hän saattaa oireilla alussa epämääräisesti ilman, että hän ymmärtää, mistä oma olo johtuu. Kuvittelenko kaiken, hän saattaa pohtia.

Jos kiusaaminen alkaa pahan puhumisena selän takana, saattaa ensimmäinen vihje siitä olla, että muiden käytös on muuttunut. Kiusaamisen kohteeksi joutunutta esimerkiksi vähätellään ja vältellään, häntä ei katsota silmiin tai keskustelu loppuu hänen saapuessaan paikalle. Kaltoinkohdeltava saattaa olla hienovaraisen kurinpidon, valvonnan, arvostelun, mitätöinnin tai muun ostrakisoinnin ja hyljeksinnän kohteena.

Kiusaamisen kohteeksi joutuneesta saattaa tuntua, etteivät muut näe häntä ja sitä, kuka hän oikeasti on. Aivan kuin itsen ja muiden välillä olisi jokin sumea kalvo, joka vääristää kohtaamisia, ja työkaverit katsovat arvioivasti, vähättelevästi, välttelevästi tai pahantahtoisesti.

Mitä voit tehdä, jos tunnet, ettei kaikki ole kohdallaan?

Jos työpaikkakiusaamiseen halutaan puuttua tehokkaasti, on se tehtävä mahdollisimman laajasti ja varhain – alun piilovaiheessa. Jos muita on pyritty kääntämään jo pitkään jotakuta vastaan, voi kiusaamisen kohteeksi joutuneen asema olla niin heikko, ettei tilanteeseen pystytä enää puuttumaan onnistuneesti.

Jos koet, että jokin on pielessä työyhteisössäsi, älä jää odottelemaan. Kysy luotettavalta työkaveriltasi, tietääkö hän, mitä on meneillään. Voit myös kysyä, onko sinua arvosteltu. Kysy kuitenkin niin varovaisesti, ettei sinua voida syyttää mustamaalaamisesta.

Hae apua ja neuvoja jo työterveyshuollosta – tai voit kysellä tilanteesta yhdessä henkilöstön edustajan kanssa. Mikä tärkeintä: vaadi esihenkilöltä ja HR:ltä puuttumista tilanteeseen.

➡️ Työpaikkakiusaamisen vaiheita on kuvattu enemmän kirjassani Piilokiusaajat ympärilläsi – Tunnista työpaikan myrkyttäjät. Saat kirjasta lisää ajatuksia, miten pyytää puuttumista tilanteeseen.

➡️ Lue myös aiempi kirjoitukseni siitä, millaista on piilokiusaaminen.

Nuori nainen, sinä voit aina sanoa ei

Jos olisit nuori nainen, josta välittäisin, sujauttaisin sinulle paperi lappusen ovesi alta kun et huomaa.

Kertoisin sen lapulla, koska aiheesta ei ole aina helppoa puhua.

Olet siinä iässä, että seksuaalisuus vääjäämättä tulee elämääsi.

Se on aikamoinen uusi alue. Niin paljon kaunista.

Kivaa.

Ja jokunen vaativakin kohta.

Niin paljon löydettävää.

Ja siksi, kirjoittaisinkin; tiedä, että on aina oikein kunnioittaa sinua.

Ei ole koskaan liian kiire. Ei ole syytä, jonka vuoksi et voisi jarruttaa.

Ei ole syytä, joka oikeuttaisin sen, että sinun täytyisi.

Jokainen tarpeesi on tärkeä. Jokaisesta asiasta voi puhua.

Kaikki menee kyllä oikein. Ja oikeaan aikaan.

Kun vain kunnioitat sinua ja sitä mitä tarvitset.

Oli se enemmän tai vähemmän. Tai ei ollenkaan.

Hän, joka on sen arvoinen, haluaa tietää. Silloinkin kun se paljastaa toisenkin epävarmuuden.

Hän, joka on sopiva, sopii kanssasi yhteen, tälläkin tavalla, sinun ollessa sinä.

Pyytäminen on ehkä suurin lahjasi. Tarve tärkein voimasi. Vaikkei se aluksi siltä tuntuisi.

Pidä huolta sinusta. Silloin pidät huolta toisesta. Ja opetat pitämään huolta.

On aina oikea hetki kertoa siitä mitä sinä tarvitset. Aina. Ja ikuisesti.

Kiltistä tytöstä ylivastuulliseksi naiseksi – näin raskas rooli syntyy

Sukupolvien ketjuissa opitaan kaikenlaista

Kirjoitin kirjan ylivastuullisista naisista. Ja heti joku kysyy, mikset kirjoittanut miehistä. Siksi, että valitsin kirjoittaa kirjani naisista. Teokseni on kunnianosoitus naisille, jotka ovat sukupolvi sukupolvelta tehneet tosi paljon.

Ylivastuullisuuden ydin on omien tarpeiden sivuun laittaminen. Näin tapahtuu siksi, ettei ylivastuullisen naisen lapsuudessa ollut tilaa hänelle, hänen tunteilleen eikä tarpeilleen. Näkymättömiä Ninnejä on tämä maa pullollaan.

Miksi näin käy?

Keräsin kirjaani varten naisten tarinoita, joita lukiessani selvisi yksi yllättävä ylivastuullisuutta selittävä tekijä: isän ja miehen poissaolo perheessä. Miehen poissaolo tarkoitti esimerkiksi läsnäolottomuutta, päihteitä, sotatraumaa ja työn vuoksi kotoa pois olemista. Toki tarinoissa kerrottiin muunlaisestakin haavoittuneesta vanhemmuudesta, mutta isättömyys esiintyi lähes jokaisessa kertomuksessa.

Ylivastuullisuus omaksutaan mallioppimisen kautta: jos perheen äiti on ylivastuullinen, tytär ottaa helposti saman roolin. Moni tytär ryhtyy myös säästämään vanhempiaan omilta tarpeiltaan ja tunteiltaan, mikäli perheessä on vaikeita tilanteita. Usein perheen esikoistyttö ottaa pikkuapulaisen, sovittelijan, pikkuterapeutin ja auttajan roolin omia läheisiään suojellakseen ja kannatellakseen.

Näiden tyttöjen sisälle jää asustamaan vaille jäänyt saparopää – turvaton pieni tyttö. Tämä tyttö oppi tarjoilemaan muille suorituksia, ei niinkään itseään. Eli hän oppi sen, ettei hän riitä omana itsenään vaan hän oppii tarjoilemaan muille ulkoisia suorituksiaan.

Painavan eväsrepun kanssa maailmalle

Kirjassani Ylivastuullisten naisten valtakunta olen pohtinut edellä kuvaamaani ylivastuullisuuden oppimisprosessia paljon laajemmin, mutta tässä totean vain, että edellä kuvattu lapsuuden sopeutumiskäyttäytymisen tapa siirtyy aikuisuuteen.

Ylivastuullinen nainen on tyttärenä, vanhempana, ystävänä, työkaverina ja kumppanina se, joka huolehtii rajattomasti muiden tarpeista itsensä unohtaen. Tapa olla ja elää on niin syvällä, ettei sitä välttämättä edes tunnista.

Rooli on raskas, mutta siitä voi oppia pois

Tämän tekstin otsikossa mainitsin ylivastuullisuuden olevan raskas rooli ja onhan se sitä. Jos elää huomaamattaan niin, että antaa itsestään tosi kauan, tosi paljon, on hyvin todennäköistä, että uupumus yllättää jonain päivänä. Usein viimeistään siinä vaiheessa, kun vaihdevuodet vievät yöunet. Moni ylivastuullinen nainen on lopulta todella uupunut ja monesti masentunutkin. Masennus on usein seurausta pitkäkestoisesti uupumuksesta.

Kaikki mikä tulee näkyviin ja tietoisuuteen, on hyvä asia. Uupumusta voi hoivata ja ylivastuullisuudesta voi oppia hiirenaskel kerrallaan pois tai ainakin sitä voi kohtuullistaa. Ei ole itsekästä elää elämää, josta itsekin saa nauttia ilman, että antaa kaikki voimavaransa muiden käytettäväksi.

Voit lukea aiheesta lisää kirjastani Ylivastuullisten naisten valtakunta.

Jos rakkaus tuntuu pakonomaiselta, ehkä se ei ole rakkautta – vaan limerenssiä

Jos se tuntuu enemmänkin pakonomaiselta ja ahdistavalta kuin rakkaudelta…

Lue tämä!

Kyseessä saattaa olla limerenssi.

Limerenssi sotkee tunteet intensiteetillään

Limerenssi on ilmiö, joka sotkee pääkopan ja tunteet. Se tuntuu hemmetin intensiiviseltä ja siltä, että ”tän ihmisen rakkaus mun on saatava”. Siihen liittyy usein valtava pelko siitä, että ei ole juuri tälle ihmiselle tärkeä ja silloin kun et saa tältä ”the ihmiseltä” huomiota – olo on kuin kiemurtelisi vieroitusoireissa.

Hyvin usein tämä ihminen on ns. hot & cold. Ikinä ei tiedä. Se on järkyttävän kivuliasta kun on se cold vaihe päällä. Ja se on huumaavaa jalat irti maasta kun on se hot vaihe. Ja tähän ailahtelu valitettavasti jää koukkuun.

Siinä ei ole kyse tästä toisesta ihmisestä. Tai siitä, että hän tekisi sinulle hyvää. Siinä on kyse enemmänkin fantasioista, joita sinulla on siihen liittyen, mitä olisit ja mitä tuntisit hänen kanssaan. Se stoori voi olla ihan eeppisen upea. Mutta se on sitä vain mielikuvissasi :/

Joskus limerenssi toimii defenssin tavoin, se tulee lupia kyselemättä elämään ja sotkee kuupan, ehkä jopa siksi että huomio menisi jostakin kivuliaammasta pois.

Ethän siis syytä itseäsi tästä?

Mitä toinen ihminen voi näyttää sinulle itsestäsi?

Toiset ihmiset voivat olla isoja peilejä meille itsestämme. Myös siitä, mitä ehkä salaa kaipaamme, mitä olemme ehkä kieltäneet itseltämme ja niin edelleen. Voimakkaat kokemukset ovat mahdollisuus tuntea syvemmin itseään, myös niiltä alueilta, joita ei ole aina helppoa katsoa.

Mutta muistathan: sellainen rakkaus, joka tekee hyvää, on johdonmukaista, turvallista ja aidosti välittävää.

➡️ Tutustu Eevin kirjoihin, kortteihin ja webinaareihin, jotka auttavat ymmärtämään itseä, omia ihmissuhdemalleja ja tunne-elämän solmukohtia lempeästi mutta syvälle menevällä tavalla. Ne tarjoavat turvallisen tilan pysähtyä, tunnistaa omia kaavoja ja löytää konkreettisia oivalluksia läheisyyteen, rajoihin, kiintymykseen ja parisuhteisiin.

Lapsuuden kiintymyssuhde kulkee mukana aikuisuuteen

Kiintymyssuhde kuvaa elämämme alussa varhaista tunnesidettä hoivaajaan ja sitä, miten opimme kokemaan turvaa, läheisyyttä ja ihmissuhteita. Se rakentuu lapsuudessa, mutta näkyy meissä myös aikuisuudessa. Kiintymyssuhdemalleja on useita, ja aikuisena saatamme kokea omaavamme piirteitä useasta mallista.

Turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsi saa riittävää ja johdonmukaista hoivaa ja kokee turvaa. Ristiriitaista kiintymyssuhdetta kuvaa ahdistus, koska turvan tunne on ollut ajoittaista, hoivaajan ollessa välillä turvallinen, välillä jopa pelkoa tuottava. Välttelevän kiintymyssuhteen omaava lapsi oppii pärjäämään ilman tukea. Jäsentymättömässä ja kaoottisessa kiintymyssuhteessa turvallista hoivaa ei ole juurikaan saanut, elämä on ollut pelottavaa tai ennakoimatonta.

Turvalliset kiintymyssuhteet ovat keskeisiä sekä sisäisen lapsen eheydelle että aikuisen hyvinvoinnille, koska ne vaikuttavat suoraan siihen, miten koemme itsemme, muut ihmiset ja maailman. Kiintymyssuhteen laatu näkyy myös siinä, miten säätelemme tunteita ja stressiä ja miten olemme suhteissa muihin ihmisiin läpi elämän.

Sisäisen lapsen näkökulma

Sisäinen lapsi on se osa meistä, joka kantaa mukanaan varhaisia kokemuksia, tunteita ja tarpeita. Turvalliset kiintymyssuhteet lapsuudessa, erityisesti hoivaajien tarjoama hyväksyntä, läsnäolo ja tunteiden säätelyn tuki, antavat sisäiselle lapselle kokemuksen siitä, että hän on rakastettu, arvokas ja turvassa. Näin sisäinen lapsi oppii luottamaan itseensä ja toisiin, ja hän saa kasvaa vapaasti, tuntea ja ilmaista tunteitaan ilman pelkoa hylkäämisestä tai rangaistuksesta. Myönteiset vuorovaikutustilanteet rakentavat terveen perustuksen itsetunnolle ja kehonkuvalle.

Jos kiintymyssuhteet ovat olleet turvattomia tai rikkonaisia, sisäinen lapsi jää emotionaalisesti yksin, mikä voi johtaa häpeän, riittämättömyyden ja pelon tunteisiin. Näitä tunteita kannetaan aikuisuuteen asti, usein tiedostamattomina selviytymiskeinoina, kuten ylivastuullisuutena, vetäytymisenä tai jatkuvana miellyttämisenä. Kiintymyssuhdemalli vaikuttaa myös kehoon: jos koemme turvaa, kehon on helpompi rentoutua ja palautua – jos koemme turvattomuutta, keho altistuu jatkuvalle ylivireydelle ja jännitykselle.

Aikuisuuden näkökulma

Aikuisuudessa turvallinen kiintymyssuhde vaikuttaa yhä esimerkiksi tunne-elämän säätelyyn. Aikuiset, joilla on lapsuudessa rakentunut turvallinen kiintymysmalli (tai jotka ovat myöhemmin saaneet kokea turvallisia suhteita), kykenevät paremmin säätelemään stressiä, tunteita ja vuorovaikutustilanteita.

Ihmissuhteissa turvallisesti kiintyneet aikuiset luottavat toisiin, voivat olla avoimia ja sietävät läheisyyttä ilman hallinnan tarvetta tai vetäytymistä. Itsetunnon ja itsesäätelyn osalta aikuiset kykenevät olemaan myötätuntoisia itseään kohtaan, ottamaan vastaan palautetta ja käsittelemään ristiriitoja ilman itsen hylkäämistä tai toisten syyttelyä.

Turvallisiksi kehittyneet kiintymyssuhteet aikuisuudessa voivatkin parantaa varhaisempien kiintymyssuhteiden haavoja. Riittävä turvankokemus antaa tilan kohdata ja hoitaa sisäistä lasta sekä luoda uudelleen yhteyden siihen, kuka oikeasti on.

Sisäinen lapsi meissä ei unohdu, vaan se etsii turvaa ja yhteyttä vielä aikuisenakin.

– Karita Palomäki teoksessa Kohtaa sisäinen lapsesi

Turvallinen kiintymys on kuin sisäinen säätelyjärjestelmä, joka rakentuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Se antaa perustan, jonka varassa meissä edelleen asuva sisäinen lapsi voi levätä ja kasvaa, ja jossa aikuinen voi toimia vapaammin, joustavammin ja olla luonnollisemmin yhteydessä itseensä sekä muihin.

”Vuorovaikutus toisten kanssa kuvastaa tanssia rakkauden ja pelon välillä.”
– Ram Dass (Menis Yousryn teoksessa Avaa muistisi kätköt ja löydä todellinen itsesi, suom. Missing Link)

Lue lisää Karita Palomäen kirjasta Kohtaa sisäinen lapsesi

Artikkelikuva: Depositphotos

10 myyttiä ja faktaa, jotka jokaisen tulisi tietää narsismista

Narsismista puhutaan tällä hetkellä paljon, mutta ymmärrys siitä, mistä narsismissa todellisuudessa on kyse, on edelleen osin puutteellista ja paikoin vääristynyttä.

Narsismin on väitetty lisääntyneen erityisesti nuorten keskuudessa, vaikka tutkimukset eivät tätä tue.

Kyse voi olla ennemminkin siitä, että eri sukupolvet tulkitsevat käyttäytymistä eri tavoin, mikä heijastaa arvo- ja näkökulmaeroja.

On oleellista tietää, että narsismi ei ole esimerkiksi tervettä itsekkyyttä tai huomionhakuisuutta, vaan vakava ja vaarallinen persoonallisuushäiriö, joka näyttäytyy erittäin haitallisin sekä sairaalloisin piirtein erityisesti läheisissä ihmissuhteissa ja voi aiheuttaa suurta tuhoa narsistin lähellä eläville.

Alla kymmenen myyttiä ja faktaa narsismista, jotka jokaisen olisi tärkeää tietää:

1. Myytti: Narsisti rakastaa itseään yli kaiken.

Fakta: Narsisti ei pysty rakastamaan itseään, vaan hän tarvitsee jatkuvaa muiden ihailua ja kannattelua minänsä tueksi.

2. Myytti: Narsisti on itsevarma ja vahva.

Fakta: Narsismin taustalla on hauras itsetunto, jota hän suojaa kontrolloimalla ja alistamalla muita.

3. Myytti: Narsistin käytös johtuu vain stressistä tai lapsuuden traumoista.

Fakta: Kyse on toistuvasta toimintamallista, joka on näkynyt läpi elämän erityisesti läheisissä ihmissuhteissa.

4. Myytti: Jos yrittää tarpeeksi, voi saada narsistin muuttumaan.

Fakta: Muutos on mahdollista vain, jos ihminen itse tunnistaa toimintansa ja haluaa aidosti muuttua. Narsismi yleensä estää tämän.

5. Fakta: Narsisti kohtelee kaikkia yhtä vahingollisesti.

Myytti: Narsisti kohtelee huonoiten kaikista läheisimpiä ihmisiä ja muita valikoiden, yleensä niin, että hyötyisi heistä mahdollisimman paljon.

6. Myytti: Narsistin pystyy tunnistamaan helposti, kun on vaan tarkkana.

Fakta: Tunnistaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta, koska narsistiset piirteet eivät tule yleensä näkyvästi esiin tutustumisen alkuvaiheessa.

7. Myytti: Narsistinen suhde on koko ajan huono.

Fakta: Suhde on usein vuoristorataa, joka sisältää myös hyviä ja ns. normaaleja aikoja.

8. Myytti: Jos suhteessa on myös hyviä hetkiä, suhde ei voi olla vahingollinen.

Fakta: Hyvät hetket eivät poista toksista dynamiikkaa, joka nousee esiin aika ajoin/säännöllisesti.

9. Myytti: Narsistinen kaltoinkohtelu on aina näkyvää.

Fakta: Kaltoinkohtelu on usein hienovaraista kontrollointia, syyllistämistä ja toisen todellisuuden vääristämistä.

10. Myytti: Irtaantuminen on helppoa, jos suhde on huono.

Fakta: Kiintymys ja rakkaus, traumakemia sekä toivo paremmasta tekevät irtaantumisesta usein hyvin vaikeaa.

Lisää tietoa narsistisista suhteista ja toipumisesta löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta.

Kaikki satuttava käytös ei ole tahallista – näin erotat vahingon ja kiusaamisen

”Minulla oli työkaveri, joka teki töitä joka toinen viikko. Hän syytti, ettei saa tarpeeksi tietoa, kun oli ollut viikon poissa.

Itseäni harmitti, kun en ehtinyt viikon asioita kertoa joka maanantai, enkä muistanut heti edes kertoa kaikkea. Toki tärkeimmät hän sai varmasti tietoonsa.”

Tämä on yksi sadoista tarinoista, joita on kerrottu Piilokiusaajat ympärilläsi -kirjaani (Bazar 2026) varten. Osa kertojista on saanut syytöksiä kiusaavasta käytöksestä, vaikka he eivät ole tehneet omasta mielestään mitään tahallisesti ja tarkoittaen.

Kirjassani jaottelen vaikeasti tunnistettavan mutta kuormittavan käytöksen kahteen ilmiöön: piilokiusaamiseen ja piiloväkivaltaan. Piilokiusaamisella tarkoitan hiljaista väkivaltaa, jonka tekijä ymmärtää ja tarkoittaa vahingoittavaksi.

Piiloväkivalta puolestaan on kuormittavaa tai satuttavaa, hienovaraista mutta tahatonta käytöstä. Se ei siis välttämättä ole tietoista tai tarkoituksellista. Se voi ilmetä esimerkiksi:

mielipiteiden ja puheenvuorojen ohittamisena
tiedon ulkopuolelle jättämisenä
töykeytenä tai ajattelemattomina sanoina
välttelynä
vähättelevänä asenteena tai käytöksenä
työyhteisöjen käytäntöinä, jotka asettavat huomaamatta ihmisiä eriarvoiseen asemaan.

Piiloväkivalta voi olla epäkunnioittavaa tai omaa etua ajavaa ilman, että tarkoituksena on vahingoittaa toista. Ostrakismi on yksi esimerkki piiloväkivallasta, joka voi myös olla tahatonta.

Minulta on kysytty, kumpi on yleisempää – piilokiusaaminen vai piiloväkivalta. Varsinaista tutkimustietoa en tunne, mutta oma tuntumani on, että piiloväkivalta on yleisempää kuin tarkoituksellinen vahingoittaminen.

Miten erotat tahallisen ja tahattoman piiloväkivallan?

Kiusaamisen tahallisuutta on vaikea todistaa. Se edellyttäisi, että tekijä myöntää toimineensa tarkoituksellisesti – ja näin tapahtuu harvoin. Usein henkilö joko kiistää teot tai kokee, ettei hänen käytöksensä ollut tahallista. Tahallisuuden osoittaminen on siis yhtä vaikeaa kuin muunkin piilokiusaamisen todistaminen.

Tahallisuus voi kuitenkin paljastua tilanteissa, joissa annat rakentavaa palautetta, mutta mikään ei muutu – tai tilanne jopa pahenee, ikään kuin kostoksi. Samalla on tärkeää huomioida alun tarinan kaltaiset tilanteet, jossa tiedon ulkopuolelle jättämiselle olivat inhimilliset syyt, joita oli vaikea korjata vain muistamalla. Tahatonkaan tilanne ei siis välttämättä korjaudu vain esille nostamalla.

Tällöin katse kannattaa kääntää työyhteisön toimintatapoihin: miten työyhteisössä varmistetaan tiedonkulku esimerkiksi silloin, kun joku työskentelee osa-aikaisesti? Ratkaisuja siihen tulisi etsiä yhdessä esihenkilön kanssa.

Ole siis varovainen huomauttaessasi vahingollisesta käytöksestä. Sopua voi tukea olettamalla alkuun, että toiminta on tahatonta – ja antaa toiselle mahdollisuus korjata omaa käytöstään sekä vaatia työyhteisön kehittämistä.

➡️ Lisää vinkkejä, tukea ja ratkaisukeskeisiä ajatuksia löydät kirjastani Piilokiusaajat ympärilläsi – Tunnista työpaikan myrkyttäjät.

➡️ Kaikki blogikirjoitukseni aiheesta löydät TÄÄLTÄ.

Milloin itsestä huolehtiminen muuttuu itsekeskeisyydeksi? Mikä on tervettä rajanvetoa ja mikä itsekkyyttä?

Luin hiljattain Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Itsekkyyden aika, joka on herättänyt paljon keskustelua viime viikkoina. Nähtyäni aiheesta lyhyitä klippejä ja haastatteluja, halusin tietää mistä tämä kaikki keskustelu kumpuaa. Teema kiinnosti, koska kohtaan työssäni paljon ihmisiä, jotka ovat uupuneet joustaessaan aivan liikaa. Heille terveen itsekkyyden opettelu on tärkeää. Halusin selvittää, miten psykologian emeritaprofessori määrittelee liiallisen itsekkyyden.

Yltiöyksilöllisyyden kulttuuri

Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa minäkeskeisyydestä ja siitä, kuinka jatkuva itsen kuuntelu, aidon itsen määrittely ja itsestä huolehtiminen ovat nykykulttuurissa suorastaan ihmisen velvollisuuksia. Yksi asia, jota kirjassa käsitellään paljon on sosiaalisen median rooli yltiöyksilöllisen kulttuurin vahvistajana. ”Minä itse” -asenne aiheuttaa hankaluuksia mm. yhteisiin sääntöihin sopeutumisessa.

Onni ja tyytyväisyys omaan elämään löytyy harvoin tutkimalla itseä loputtomiin.

Olen samaa mieltä siitä, että omaan napaan tuijottaminen voi mennä liiallisuuksiin. Ihminen voi tehdä vaikkapa itsensä kehittämisestä niin massiivisen projektin, että se vie jo liikaakin aikaa ja energiaa. Onni ja tyytyväisyys omaan elämään löytyy harvoin tutkimalla itseä loputtomiin, vaan ihminen voi kokea suurta tyydytystä tekemällä jotain hyödyllistä itseä suuremman yhteisen tavoitteen eteen.

Rajojen väärinkäyttöä?

Kirja oli täynnä viisaita ajatuksia, jotka nojaavat vahvasti tutkimustietoon. Olin kyllä hieman järkyttynyt siitä, millaisen kuvan se jätti nykymaailmasta. Onko kulttuurimme todella sellainen, että se sallii käytösmalleja, jotka ennen olisivat edustaneet narsistista itsekeskeisyyttä? Onko esimerkiksi rajojen käsite enää terve, vai käytetäänkö rajoja nykyään näppäränä selityksenä sille, että voidaan tehdä mitä huvittaa? Missä kulkee itsekeskeisyyden ja terveen itsekunnioituksen rajapinta? Seuraavassa ajatuksiani siitä.

Terveet rajat

Tiivistetysti voisi sanoa että terveet rajat tarkoittavat kykyä tunnistaa ja suojella omaa

aikaa
energiaa
tunteita
arvoja
ajatuksia
fyysistä ja psyykkistä tilaa

Ne ovat käytännössä vastaus kysymykseen: “Missä minä lopun ja toinen alkaa?”

Terveissä rajoissa yhdistyvät itsekunnioitus ja toisten huomioiminen. Ne eivät siis ole omien mielihalujen palvelemiseksi tarkoitettu joustamaton systeemi, vaan enemmänkin joustava säätelyjärjestelmä. Voisi myös muotoilla niin, että terve raja on selkeä, mutta ei hyökkäävä. Se suojaa, mutta ei sivuuta täysin muita tai pyri katkaisemaan yhteyttä muihin (ellei esimerkiksi turvallisuuden tähden ole aivan pakko).

Milloin rajat muuttuvat itsekkyydeksi?

Kaikki rajanveto ei ole hyvästä. Rajat alkavat kallistua itsekkyyden puolelle, kun:

1. Toisten tarpeet mitätöidään täysin

“Minä teen vain mitä haluan, muut saavat pärjätä.”
Ei haluta joustaa missään tilanteessa.

2. Vastuu omista teoista pyritään välttämään

Omia rajoja käytetään perusteluna sille, ettei tarvitse huomioida seurauksia muille.

3. Rajaa käytetään vallankäyttöön

Rajalla kontrolloidaan muita (esim. uhkailu).
Rajalla asetetaan ehtoja, jotka ovat kohtuuttomia.

4. Empatia katoaa

Ei haluta tai kyetä näkemään toisen näkökulmaa.
Vuorovaikutus muuttuu yksisuuntaiseksi.

Terveissä rajoissa yhdistyvät itsekunnioitus ja toisten huomioiminen.

Tervettä rajanvetoa ei myöskään ole se, että suljetaan toinen ihminen pois omasta elämästä, koska hänellä on eri mielipiteitä kuin itsellä tai hänellä on meneillään rankempi ajanjakso omassa elämässä, eikä hän jaksa olla sellainen kuin haluaisit hänen olevan. Tällaista ghostaamista tuntuu tapahtuvan valitettavan usein nykyään. Terveissä ja aikuisissa ihmissuhteissa siedetään erilaisuutta, hankalia elämänvaiheita ja epämukaviakin tunteita toista hylkäämättä.

Jos mietit mihin vetää omat rajasi, kurkkaa kirjani Nyt riittää – rajat kiltteydelle. Se käsittelee selkeästi ja esimerkkien avulla, miten terveillä rajoilla voi tukea omaa hyvinvointia ja luoda ihmissuhteisiin parempaa selkeyttä ja toimivuutta.