Sivu 5 – Hidasta elämää

Teetkö aina parhaasi, vaikka et jaksaisi? – 7 lempeää vinkkiä kasvattaa itseluottamusta ilman suorittamista

Hyvän elämänlaadun saavuttamisessa ja itsesi puolella olemisessa on tärkeää, että luotat itseesi – tapahtui mitä tahansa. Se auttaa sinua lisäämään luottamusta itseäsi kohtaan ja kykyysi selviytyä sekä luottamaan muihin ihmisiin.

Olen itse oppinut matkallani, että tuli vastaan mitä tahansa ja millaisia esteitä vain, tai vaikka valitsemani polku osoittautuisikin umpikujaksi, minua lohduttaa ja kannattelee voimalauseeni: kävi miten kävi – olen itseni puolella.

Mitä itseluottamus tarkoittaa?

Itseluottamus on jotain, mikä kasvaa jokaisen pienenkin onnistumisen myötä. Saatat esimerkiksi luottaa itseesi lempiharrastuksesi parissa, kun sinulle on kertynyt tarpeeksi kokemusta. Mikäli taas olet epäonnistunut useamman kerran uudessa lajissa, itseluottamuksesi ei ole sen suhteen kohdallaan.

Itseluottamus saattaa vaihdella päivittäin ja sekin on hyvä tiedostaa. Väsyneenä et ehkä luota niin paljon itseesi kuin virkeänä. Saatat luottaa itseesi esimerkiksi työasioissa, mutta et senkään vertaa ihmissuhteissa. Itseluottamuskin on onneksi asia, jota voi kehittää.

Ja mikä parasta, voit tehdä asioita, vaikka et luottaisi itseesi. Pelkoja voi voittaa niitä kohtaamalla – astumalla rohkeasti epämukavuusalueelle.

Kävi miten kävi – olen itseni puolella.

Epämukavuusalue vs. mukavuusalue

Siitä huolimatta, että epämukavuusalue voi olla juuri se paikka, jossa itseluottamuksesi saa mahdollisuuden kasvuun, haluan lempeästi muistuttaa, ettei sinun tarvitse jatkuvasti olla epämukavuusalueella.

Ennen sairastumistani vietin nimittäin suurimman osan ajastani juuri siellä. Se on toki alue, jossa oppiminen ja kehitys tapahtuvat, mutten ymmärtänyt, ettei sinne saa jäädä liian pitkäksi aikaa kerralla. Kasvua ei nimittäin tapahdu ilman lepoa.

Jos mietitään kasvun kaavaa, niin yhtä tärkeää itseluottamuksen kasvattamisen rinnalla ovat pysähtyminen ja palautuminen. Ja ennen ne puuttuivat omasta arjestani lähes täysin. Nyt tekee kipeää ajatella sitä väsynyttä itseäni, joka yritti koko ajan parhaansa ja ylitti voimavaransa jatkuvasti.

Enkä tainnut edes kunnolla pysähtyä nauttimaan saavutuksistani. Yritin piilottaa pahan oloni kirjaimellisesti juoksemalla. Kun treenasin kovaa, keskityin suorittamiseen ja reippaana olemiseen, enkä muistanut koko ajan tyhjää tunnetta sisälläni.

En kuitenkaan tarkoita, että pitäisi pelkästään jäädä lepäilemään tyytyväisenä mukavuusalueelle. Jos unohdamme kokonaan itsemme lempeän haastamisen, mukavuusalue huomaamatta pienenee ja helpoista asioista saattaa tulla entistä haastavampia. Itseluottamuksemmekin pienenee, joten ethän anna näiden kahden alueen välisen kynnyksen kasvaa liian suureksi.

Jos mietitään kasvun kaavaa, niin yhtä tärkeää itseluottamuksen kasvattamisen rinnalla ovat pysähtyminen ja palautuminen.

Itseluottamuksen rakentaminen

Kun vihdoin itse pääsin pois epämukavuusaluekierteestäni, minua pelotti: kuka minä olen, jos en koko ajan suorita?

Rakentamani vääristynyt itseluottamus mureni. Jouduin kohtaamaan kaikki tukahdutetut tunteeni, pelkoni ja menneisyyteni haamut. Jouduin pakkolepoon, kunnes jalat alkoivat sananmukaisesti kantaa ja aloin vähitellen luottamaan tähän uuteen Lempeämpään minään.

Aloitin itseluottamuksen rakentamisen askel kerrallaan. Toipumisen myötä olen opetellut tervettä epämukavuusalueella vierailua ja lopulta ihmeitäkin on alkanut tapahtua. Mukavuusalueesta on puolestaan tullut minulle tärkeä voimaantumispaikka, hetki, jolloin huolehdin itsestäni. Levon merkitys ei varmasti enää koskaan unohdu ja nyt tiedän, että itseluottamukseni löytyy kynnyksen molemmilta puolilta.

Hyvän elämänlaadun saavuttamiseksi ja löytääksesi tiesi itsesi puolelle on tärkeää, että luotat omiin kykyihisi ja uskot itseesi. Nämä ovat ratkaisevassa roolissa tavoitellessasi omannäköistä ja lempeämpää elämää.

Seitsemän vinkkiä, miten kasvattaa itseluottamusta:

Tutustu itseesi.
Muistuta itseäsi päivittäin siitä, että sinä riität ja olet tarpeeksi hyvä juuri sellaisena kuin olet. Aloita hyväksymällä itsesi.
Tee lista asioista, joissa olet hyvä ja huomaa ne hetket, kun onnistut – kiitä ja palkitse itseäsi silloin.
Hyväksy heikkoutesi ja uskalla epäonnistua.
Vieraile epämukavuusalueella ja kasvata omaa mukavuusaluetta.
Keskity vähemmän kielteiseen ajatteluun ja huomioi omat voimavarasi.
Älä vertaile itseäsi muihin tai mieti liikaa muiden mielipiteitä.

Hyvän elämänlaadun saavuttamiseksi ja löytääksesi tiesi itsesi puolelle on tärkeää, että luotat omiin kykyihisi ja uskot itseesi.

Tämä on ote kirjastani Matka itsesi puolelle.

Harva asia on raskaampaa kuin jatkuva vahvuus – Vaikeuksien äärellä vahvuudesta voi tulla heikkous

Ihmiset ovat luontaisia tarinankertojia. Tarinat ympäröivät meitä ja määrittelevät meidät. Itse asiassa meistä jokainen on tarina. Tarina, jota kerromme sekä itsellemme että muille ihmisille.

Tarinat eivät ole aukottomia muistoja kaikesta elämässä tapahtuneesta tai seikkaperäisiä ja puolueettomia muistikuvia kokemuksista kaikkine yksityiskohtineen, koettuine tunteineen ja ajatuksineen. Kertomamme tarinat eivät ole kokoelmia faktoista ja virheettömistä havainnoista, vaan sekoitus meille tärkeistä asioista, tapahtumista, lyhyistä hetkistä ja pidemmistä ajanjaksoista sekä tulkinnoista ja selityksistä, jotka olemme niihin liittäneet.

Kerrotuilla tarinoilla on väliä. Tämä pitää erityisen vahvasti paikkansa traumaattisten kokemusten kohdalla. Elämän myrskyjen pauhatessa traumaattiseen kokemukseen liitetty merkitys vaikuttaa suuresti siihen, miten kokemuksesta selviydytään.

Joten onko tarinoita, joiden kertomisesta olisi yksinkertaisesti hyvä päästää irti?

Tarinat sankariviitalla

Arvostamme sankaritarinoita – kertomuksia, joissa valtava vastustus ja elämää uhkaavat haasteet käännetään voitoiksi. Tämä pätee myös omiin tarinoihimme. Emme ole kovin kiinnostuneita nyyhkytarinoista, joissa kaikki hyvä murenee ja jäljelle jää vain kurjuutta. Mieluummin kuulemme ja kerromme sankaritarinoita myös omasta elämästämme. Haluamme kuulla kertomuksia siitä, miten ongelma ratkaistiin järjen valoon nojautuen, miten poikkeuksellisen upeasti onnistuttiin ja kuinka erinomaisen vahvoja ja supersuoritukseen kykeneviä olemmekaan.

Tämä kaikki on tietenkin hienoa. Kannatan suuresti onnistumisten jakamista ja niistä iloitsemista. Mutta entä jos sankariviitta muodostuu painolastiksi, joka lopulta johtaa sankarin musertumiseen. Harva asia on raskaampaa kuin jatkuva vahvuus.

Toipuminen on työlästä ja sitä tuskin tapahtuu ilman takaiskuja. On päiviä, jolloin pilvien takaa pilkahtaa valonsäteitä. Mutta on myös päiviä, jotka pimeydessään vaikuttavat päihittävän yön synkimmät tunnit. Saatamme uskoa jo päässeemme jostain yli vain huomataksemme saman vanhan tuskan valtaavan mielemme kuin tyhjästä. Miten helppoa silloin onkaan soimata itseään ja ankaran tuomarin tavoin julistaa itsensä syylliseksi, surkeaakin surkeammaksi vanhassa roikkujaksi ja tuomita toivottomaksi tapaukseksi.

Ajattele, miten paljon tarinat muuttuisivat, jos sankariviitta laskettaisiin maahan ja varustautuisimme sen sijaan inhimillisyydellä, itsemyötätunnolla ja haavoittuvuudella. Jos hyväksyisimme, että uskallus olla heikko ja tarvitseva voi olla suurinta rohkeutta ja aidointa vahvuutta. Jos virheet ja epäonnistumiset käännettäisiin onnistumisen oikoreiteiksi. Millainen tarinastamme voisikaan tulla, jos kärsimys sanoitettaisiin luonnolliseksi osaksi elämää ja mahdollisuudeksi kasvaa ja oppia?

Sankariviittaan pukeutuminen voi äkkiseltään näyttäytyä uljaana ja upeana, mutta pidemmän päälle sen kantaminen voi kaataa suurimmankin sankarin.

Teksti on muokattu kirjastani Pimeydessä kajastava valo – trauman jälkeinen kasvu. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Vaikka olet sortunut elämässäsi virheisiin, sinulla on oikeus olla onnellinen

“Päitä vadille!”

Julkista keskustelua seuratessa tuntuu toisinaan kuin olisimme palanneet takaisin noitavainojen aikaan. Seipääseen kiinnitetään vuoroperään eri henkilöitä ja verbaaliset roviot roihuavat kuumana.

Kun joku mokaa, hänet vedetään kölin alta ja varmistetaan, että nöyryytys kattaa myös tulevaisuuden ja maineen tärvelemisen.

Meille on usein tärkeää erottaa väärintekijä inhimillisyydestä. Murhaajan miellämme yksiselitteisesti kylmäveriseksi tai mielenvikaiseksi, kanssamme eri poliittista näkemystä kannattavat puolestaan sinisilmäisiksi tai tyhmiksi. Yksityiselämässään perseilevä julkkis on puolestaan omahyväinen narsisti.

Useimmille on liikaa, jos väärintekijä on yhtälailla ihminen kuin mekin. Tämä siitäkin huolimatta, että tunnistamme heissä myös jotain itsestämme. Kenties juuri siksi vastustamme niin äänekkäästi, etteivät omat varjomme tulisi meille itsellemme näkyviksi?

Vaikka vain harvojen elämä on julkista riistaa (luojan kiitos!), emme me taviksetkaan ole immuuneja tuomioille, joita tankkaamme alitajuntaamme tiedotusvälineiden ja somen kautta. Tämän seurauksena alamme helposti pelätä myös omia virheitämme ja vajavaisuuksiamme. Pidämme mokailut piilossa ja kiillottamme omaa kuvaamme mahdollisimman täydelliseksi, ettemme vain paljastuisi ja joutuisi nöyryytetyksi tai hylätyksi.

Moinen pelko on äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa. Samoin kuin virheettömän ihmisen esittäminen.

En tiedä sinusta, mutta itse olen mokaillut yhdessä jos toisessa asiassa. Olen kyntänyt syvällä ja tehnyt asioita, joista en ole erityisen ylpeä. Joistain teoistani olen kantanut vastuun, kaikista en. En ole edelleenkään immuuni typeryyksien tekemiselle, vaikka toivon mukaan rahtunsen viisastunut.

Häpeän tekemiäni tekoja, mutta itseäni en suostu häpeämään. En enää. Yksikään ihminen ei selviä elämästä puhtain paperein, enkä aio ryhtyä testi prototyypiksi.

Luulen, että myös sinä kannat mukanasi ajatuksia ja tekoja, joita et halua päivänvaloon. Kenties ne eivät herätä itsessäsi ylpeyttä? Mitä ikinä ne ovatkaan, ne eivät silti määritä sitä, ettetkö voisi tavoitella merkityksellistä ja onnellista elämää.

Kanna vastuusi niistä asioista, mistä sinun tulee kantaa. Älä silti tuomitse itseäsi siitä, että olet ihmisenä erehtyväinen. Me muutkin olemme.

Peilikuvastasi ei heijastu robotti vaan elävä ihminen.

Ennen kaikkea, vältä osallistumasta niihin rovioihin, joiden syyttävä liekki polttaa kaiken ympäriltään. Tiedät paremmin, että ihmisenä oleminen kaipaa tuekseen ennen kaikkea armollisuutta.

Tutustu myös Harri-Pekan kirjaan Tunne pelkosi, vapaudu elämään. Löydät kirjan TÄÄLTÄ.

Jos työkaveri käyttäytyy uhkaavasti, toimi näin

Saartoiko työkaverisi sinut niin, että et päässyt poistumaan tilanteesta? Huusiko hän sinulle? Oliko hänen kehonkielensä uhkaavaa? Läimäyttikö hän ovea tai löi nyrkillä pöytää? Uhkailiko joku väkivallalla tai käytti sitä?

Väkivalta ja sillä uhkailu on viimeinen nimetty herruustekniikka, jota käsittelen tässä blogisarjassa. Seitsemänteen herruustekniikkaan sisällytän myös aggressiivisen käytöksen, johon ei liity väkivallalla uhkailua suoraan. Saatat tällaisessa tilanteessa kokea työkaverisi käytöksen rajattomana ja pelottavana.

Tiedät, ettei hän käytä välttämättä väkivaltaa, mutta silti tilanne tuntuu uhkaavalta tai aggressiiviselta. Olet oikeassa – pelottava käytös tai kehonkieli ei kuulu työelämään.

Miten toimia tilanteessa?

Jos työkaveri toimii väkivaltaisesti tai uhkaa sinua väkivallalla, tee näin:

1. Pyydä häntä poistumaan tai poistu itse heti mahdollisimman turvalliseen paikkaan.

2. Jos joku käyttäytyy väkivaltaisesti työpaikalla, soita poliisille.

3. Jos esihenkilösi ei ole paikalla, kerro hänelle tilanteesta heti. Tilanne vaatii toimia esihenkilöltä tai muulta työnantajan edustajalta.

Jos työtoveri on aggressiivinen ilman väkivallan käyttöä, yllä olevista neuvoista ensimmäinen ja kolmas ovat tärkeitä. Toimi esimerkiksi näin:

1. Keskeytä tilanne ja varmista turvallisuutesi.

2. Älä provosoidu ja osallistu tilanteeseen vaan toimi rauhallisesti ja jämäkästi.

3. Jos toinen ei suostu keskeyttämään tilannetta, toista, että et halua enää jatkaa tilannetta, ja voitte myöhemmin palata asiaan.

4. Kerro tilanteesta esihenkilölle ja pyydä tukea. Älä selvitä aggressiivisesti käyttäytyneen kanssa asiaa niin, ettei muita ole paikalla. Pyydä esimerkiksi työnohjausta, työyhteisösovittelua tai muuta keskustelua esihenkilön seurassa.

Lue kaikki herruustekniikoita käsittelevät kirjoitukset

Jatkan henkisen työelämäväkivallan käsittelyä myös seuraavissa blogikirjoituksissani ja tarjoan sinulle tukea haastaviin työelämätilanteisiin. Herruustekniikoita käsittelevä sarjani kuitenkin päättyy tähän, sillä väkivalta tai sillä uhkailu on viimeinen nimetty herruustekniikka.

Muut herruustekniikoita käsittelevän sarjan kirjoitukset löydät alla olevista linkeistä. Niihin kannattaa tutustua jo ennen kuin kohtaat työelämässä kyseistä henkisen väkivallan muotoa, jotta osaat tunnistaa ja reagoida tilanteessa:

Herruustekniikka 1: Näkymättömäksi tekeminen.

Herruustekniikka 2: Naurettavaksi tekeminen.

Herruustekniikka 3: Tiedon pimittäminen.

Herruustekniikka 4: Kaksoisrangaistus

Herruustekniikka 5: Syyllisyyden ja häpeän tunteen herättäminen

Herruustekniikka 6: Esineellistäminen

Alun perin viisi erilaista herruustekniikkaa nimesi norjalainen psykologi ja filosofi Ingjald Nissen 1940-luvulla. Sosiaalipsykologi Berit Åsin teki tekniikat tunnetuksi 1970-luvulla ja lisäsi mukaan kaksi muuta tekniikkaa.

Muiden mielipiteet voivat saada tuntemaan, että olet vääränlainen – Näin alat nähdä itsesi myönteisemmässä valossa

Pysähdytkö koskaan miettimään, millaisena näet itsesi? Hyväksytkö itsesi?

Minäkuva vastaa yksinkertaisesti kysymykseen millainen minä olen. Minäkuva on suhteellisen pysyvä käsitys itsestämme ja ominaisuuksistamme suhteessa ympäröivään maailmaan.

Kun olemme itsemme puolella ja lempeitä itseämme kohtaan, emme määritä minäkuvaamme alati miellyttävänä, vaan suhtaudumme avoimin mielin ja arvostavasti myös siihen tosiasiaan, että meillä kaikilla on sekä vahvuuksia että heikkouksia.

Minäkuva kehittyy elämän aikana, kun saat vuorovaikutuksessa muilta ihmisiltä palautetta omasta persoonastasi ja toiminnastasi. Vaikka persoonamme elää ja muuttuu, hetkittäiset mielentilan vaihtelut eivät vaikuta siihen kovinkaan paljon, vaan se muuttuu mielentilaa hitaammin.

Toisinaan käy niin, että ihmisellä voi olla kielteinen tai vääristynyt käsitys omasta itsestään ja omista kyvyistään. Tämän seurauksena hän voi suhtautua elämään varauksellisesti, pelätä epäonnistumisia sekä vältellä erilaisia haasteita, kuten minulle kävi. Rakensin ympärilleni suojelevan kuoren, keskityin vain suorittamiseen ja kadotin näin yhteyden itseeni.

Minäkuva vastaa yksinkertaisesti kysymykseen millainen minä olen.

Ethän pienennä enää itseäsi

Myönteinen minäkuva antaa eväät suhtautua elämään lempeydellä – avoimesti ja rohkeasti. Se, että näet itsesi kokonaan, etkä pienennä itseäsi on tärkeässä roolissa matkalla itsesi puolelle.

Kun pohdin omaa minäkuvaani ja itsetuntoani, näen valtavan kehityksen tasapainoisempaan ja selkeämpään suuntaan. Ja se kasvu on täysin lempeämmän elämän ja itseni puolella olemisen ansiota.

Oman terveyden menettäminen on aina kova paikka, sellainen tienristeys, joka todella pysäyttää. Sen tietävät kaikki, jotka ovat joutuneet kokemaan saman. Ne asiat, jotka ennen olivat itsestään selviä, katoavat ja muuttuvat jopa saavuttamattomiksi. Kaikki voimavarat on usein käytettävä toipumiseen.

Vähitellen myös arvot ja identiteettikin alkavat muovaantua uudelleen. Ja jo silloin, kun minulla ei vielä ollut voimavaroja tietoiseen itseni kehittämiseen, tunsin, että jotain minussa oli isosti muuttumassa.

Se, että näet itsesi kokonaan, etkä pienennä itseäsi on tärkeässä roolissa matkalla itsesi puolelle.

Minäkuvaani ovat vuosia muokanneet muiden tekemät tulkinnat minusta. Ne ovat rakentaneet erilaisia rajoittavia ja haitallisia uskomuksia, jotka ovat olleet tiukasti minussa kiinni.

Omaan aikaisempaan kipuiluuni ovat vaikuttaneet valitettavan paljon nimenomaan muiden mielipiteet. Olen usein kokenut, että esimerkiksi herkkyyteeni on suhtauduttu negatiivisesti enkä ole tuntenut oloani ymmärretyksi.

Tällaiset kokemukset ovat muokanneet minäkuvaani vääristyneeseen suuntaan, minkä takia en ole halunnut aina näyttää herkkyyttäni. Sen sijaan olen usein yrittänyt peittää sen, kompensoinut sitä väärillä tavoilla ja kokenut itseni hankalaksi tai vääränlaiseksi.

Vain sillä on lopulta merkitystä, miten itse näet itsesi

Nyt lempeämmän elämän myötä minäkuvani on selkeytynyt ja vahvistunut, eikä se horju niin vahvasti muiden vastaantulijoiden tönäisyistä. Itseni puolella olemisen myötä tiedän, että vain sillä on lopulta merkitystä, miten itse näen itseni ja että osaan arvostaa itseäni sellaisena kuin olen – herkkyyteni ja sairauksieni kanssa.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miksi minäkuvan ja itsetunnon pohtiminen on tärkeää sinunkin matkallasi. Ne ovat tärkeitä peruspilareita, joiden tulee olla tukevasti rakennettuna, mahdollisimman tasaiselle pohjalle.

Itseni puolella olemisen myötä tiedän, että vain sillä on lopulta merkitystä, miten itse näen itseni ja että osaan arvostaa itseäni sellaisena kuin olen.

Lempeä muistutus

Haluan lempeästi muistuttaa, että jokaisella meillä on oma yksilöllinen ymmärrys itsestämme. Ja se on asia, missä on ihan turha alkaa vertailla. Jollain toisella voi olla esimerkiksi eri käsitys minusta ja kipuiluni voi tuntua kummallisilta, mutta muistathan, että jokainen meistä tekee työtä itsensä, omien sisäisten uskomusten ja vaatimusten kanssa.

Jokaisella on oikeus nähdä itsensä sellaisena kuin näkee. Sinä et näe minun sisäisiä mörköjäni enkä minä sinun. Kohdataan siis jokainen myötätuntoisesti ja arvostaen. Kuljetaan jokainen omaa matkaamme.

Kun minäkuva on selkeä, sinun on helpompi:

olla itsesi puolella
löytää lempeys itseäsi kohtaan
rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet
elää omannäköistä elämää
olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat
asettaa rajoja ja sanoa ei
seurata omia unelmiasi ja kulkea kohti tavoitteitasi
nauttia ja olla onnellinen – tässä ja nyt!

Tämä on ote kirjastani Matka itsesi puolelle.

Kun olet käynyt pimeässä, tiedät mitä valo on

Kun elämä tuntuu synkältä, nämä neljä ajatusta auttavat sinua löytämään valoa ja voimaa. Kysymysten kohdalla voit pysähtyä mietiskelemään ja vaikka kirjoittamaan ajatuksia ylös.

1. Sisäinen talvi ei kestä ikuisesti.

Luonnossa mikään ei kuki jatkuvasti, vuodesta toiseen. Välillä tulee väistämättä pimeyden ja hiljaisuuden aika. Sisäinen talvi, jolloin mikään ei kukoista.

Sisäinen talvi voi kestää yhden illan tai kuukausia. Se voi tuntua turhalta ja mustalta kuin marraskuu, mutta juuri silloin toivut vanhasta, palaudut, keräät voimia uuteen. Pinnan alla muhii, jotta myöhemmin voit taas kukoistaa.

Miten voin vaalia palautumista tänään?

2. Vaali sinistä hetkeä.

Sininen hetki on hämärä päivän ja illan välissä. Sinäkin tarvitset lempeitä siirtymiä, jotta päivän erilaiset vaiheet eivät vie sinua mennessään ja hukuta alleen. Missä tahansa elämässäsi oletkin, pysähdy ja tuumaa hetki.

Joskus rohkeinta on vain olla paikallaan. Näin laskeudut arjen puuhien lomassa levollisesti itseesi. Kun otat tilaa tapahtumien väliin, sinä ja elämäsi saatte hengittää.

Miltä tämä hetki tuntuu kehossani? Entä hengityksessä?

3. Valo virtaa lävitsesi, kun uskallat olla hieman hajalla.

Moni on elänyt elämänsä suojakuoren sisällä. Vastoinkäymiset kolhivat kuorta, yrittävät saada ihmisen itsensä esiin. Ne avaavat tietä sisimpääsi. Haavoittuvuus on pelottavaa mutta inhimillistä ja koskettavaa.

Valo virtaa sinuun siitä, missä uskallat säröillä ja olla hieman hajalla. Valo virtaa sinusta ulos siellä, missä uskallat näyttää muille haavasi – ja haaveesi. Ole rauhassa kesken, täydellisen epätäydellinen. Olet kauneinta juuri näin.

Mihin kohtaan itsessäni haluaisin uskaltaa katsoa?

4. Aina tulee auringonnousu.

Vaikka yö tuntuisi pitkältä, pian aurinko nousee jälleen. Missä tahansa elämässäsi oletkin, voit aina aloittaa uudestaan.

Uuden alun ei tarvitse olla dramaattinen elämänmuutos. Pienikin päätös mielessäsi on vahva viesti: käännän katseeni kohti uutta. Koskaan ei ole liian myöhäistä luoda elämästään hitusen enemmän itsensä näköistä.

Mitä uutta haluan tuoda elämääni nyt?

Lisää kannattelevia viestejä löydät Katri Syvärisen korttipakasta Anna valosi loistaa -rohkaisukortit.

Vuosia jatkunut stressi romahdutti 28-vuotiaan Annukan henkisen ja fyysisen kunnon – ”Monelle tunnolliselle herkälle on ominaista kova suorittaminen”

28-vuotiaan Annukka Vauhkosen elämä pysähtyi syksyllä 2019 kuin seinään. Urheilullisen ja puuhakkaan nuoren naisen henkinen ja fyysinen kunto romahti, ja hänellä todettiin sekä ylikunto että uupumus. Merkkejä oli ollut ilmassa jo pitkään, mutta ne eivät saaneet hidastamaan vauhtia.

”Romahdusta oli edeltänyt jo useampi haastava vuosi. Vaikeasta unettomuudesta huolimatta olin suorittanut elämääni sen jokaisella osa-alueella. Olin tottunut elämään jatkuvan stressin alla, kunnes lopulta alituinen arjesta selviytyminen vei viimeisetkin voimat. Siitä käynnistyi kokonaisvaltainen elämän, arvojen ja identiteetin muutos. Ensimmäistä kertaa elämässäni halusin opetella olemaan itseni puolella”, Annukka kertoo.

Annukalta on ilmestynyt kirja Matka itsesi puolelle (Bazar/Hidasta elämää, 2025), joka auttaa kuuntelemaan omia tarpeita, päästämään irti ylisuorittamisesta ja suhtautumaan itseen lempeästi silloinkin, kun se tuntuu erityisen vaikealta.

Lempeämpi asenne tekee hyvää erityisherkälle

”Monelle tunnolliselle herkälle on ominaista kova suorittaminen. Olen itse erityisherkkä ja suoritin pitkään elämääni huomioimatta herkkyyttäni, kuuntelematta kehoani tai arvostamatta itseäni.

Aiemmin en suostunut hyväksymään sitä, miten paljon tarvitsen aikaa palautumiselle ja levolle. Palautumisen merkitystä, etenkin erityisherkille, ei voi kuitenkaan liikaa korostaa. Erityisherkkä kuormittuu ja uupuu vähemmän herkkää helpommin, varsinkin jos elää jatkuvan kiireen ja stressin keskellä.

Lempeys itseäni kohtaan on muuttanut oikeastaan koko elämäni. Olen pystynyt luopumaan ylisuorittamisesta ja ankarasta sisäisestä puheesta. Olen oppinut rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseni ja elämäni tällaisena.

Haluaisin myös rohkaista jokaista erityisherkkää arvostamaan ja kunnioittamaan omaaa herkkyyttä, kuuntelemaan omaa kehoa ja sen viestejä sekä huolehtia omasta ajasta, palautumisesta ja levosta.”

Lempeys itseäni kohtaan on muuttanut oikeastaan koko elämäni. Olen pystynyt luopumaan ylisuorittamisesta ja ankarasta sisäisestä puheesta. Olen oppinut rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseni ja elämäni tällaisena.

Krooniset sairaudet koettelevat jaksamista

Romahduksen jälkeen Annukka lepäsi ja oli sairauslomalla, mutta kehon uupumus ja fyysiset kivut eivät hellittäneet. Vuosia kestäneiden tutkimusten jälkeen Annukalla diagnosoitiin ensin fibromyalgia ja myöhemmin vielä krooninen väsymysoireyhtymä. Keho on äärimmäisen herkkä, ja väsymys ja kivut ovat jatkuvasti seurana. Lempeydestä on tullut erityisen tärkeä elämän ohjenuora.

”Kun elän kroonisten sairauksien kanssa, lempeys merkitsee minulle myös luottamusta parempaan. Sitä, että vaikealla hetkellä voin luottaa, että toisenlaisiakin päiviä tulee. Eräänlaista lempeyttä elämää kohtaan. Myös toivo elää lempeydessä ja siinä, että kohtaan itseni ja kaikki tunteeni sellaisina kuin ne tulevat. Olen oppinut hyväksymään, että nyt on vaikeaa ja se saa harmittaa.”

Rajat suojaavat omaa jaksamista ja kertovat muille, miten meitä saa kohdella

”Koska omat lähtökohtani ovat uupumisen ja sairauksieni vuoksi sellaiset kuin ovat, rajoja on ihan pakko vetää ja niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota, tai omat voimat loppuvat hyvin nopeasti. Minulle rajat näkyvät esimerkiksi siinä, miten paljon vietän aikaa muiden ihmisten kanssa ja milloin täytyy kerätä voimia, sanoa ei ja olla yksin.

On myös hyvä pysähtyä pohtimaan, miten somessa voi pitää kiinni omista rajoistaan, vaikka samalla olisikin oma itsensä. Lisäksi rajoja kannattaa vetää suhteessa sihen, mikä omassa kehossa tuntuu hyvältä ja mikä ei, tai minkä verran läheisyyttä missäkin vaiheessa tuntuu sopivalta. Rajoista kiinni pitäminen kertoo siitä, miten huolehdimme omista tarpeistamme, miten puhumme itse itsellemme ja miten annamme toisten puhua sekä kohdella meitä.”

Ei ole heikkoutta olla haavoittuvainen

”Kaikille uuvahtaneille, jaksamisen kanssa kamppaileville, herkille tai haavoittuvaisille haluaisin sanoa, ettei ole heikkoutta olla haavoittuvainen, vaan saamme olla myös rohkeasti keskeneräisiä ja rikkinäisiä kaikkien elämän asettamien vaatimuksien ja odotuksien keskellä. Aina ei tarvitse jaksaa, ja saamme olla luvan kanssa suorittamatta. Yksikin uusi oivallus tai rohkea askel lempeämpää ja omannäköistä elämää sekä itsesi puolella olemista kohti on paljon 🩷”

Mitä tehdä, kun oma jaksaminen alkaa olla tiukoilla?

Hyvinvointivalmentaja Annukka Vauhkonen opastaa kirjassaan Matka itsesi puolelle (Bazar/Hidasta elämää, 2025), miten luottaa itseensä silloinkin, kun on oman jaksamisensa rajoilla tai vaikeuksien keskellä.

Harjoitusten avulla löydät rohkeutta rajojen asettamiseen, omien negatiivisten uskomusten ravisteluun ja myötätuntoisemman sisäisen äänesi vahvistamiseen.

Tutustu Matka itsesi puolelle -kirjaan TÄÄLLÄ.

Ihmiset pystyvät yleensä tukahduttamaan tunteitaan ja traumojaan keski-ikään asti – sitten vastaan tulee seinä

”Työssäni terapeuttina olen huomannut, että ihmiset pystyvät yleensä tukahduttamaan tunteitaan ja traumojaan keski-ikään asti, minkä jälkeen vastaan tulee seinä: mielen saumat alkavat repeillä ja mielestä pois painetut asiat tulevat esiin fyysisten sairauksien, burnoutin tai ahdistus–masennus-kierteen muodossa. Masennus johtuu lähes poikkeuksetta käsittelemättömistä tunteista ja kokemuksista.

On aika edetä ja on aika pysähtyä. Menopaussissa naisen sisältä nousee tarve kohdata kaikki se mitä hän on vältellyt, väistellyt tai tukahduttanut itsessään.

Kun pysähdymme, joudumme kohtaamaan ne kaikki tunteet, ajatukset ja uskomukset, jotka olemme halunneet kätkeä sisäämme: pelon, häpeän, syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet.

Minkälaista tarinaa sinä kerrot elämästäsi?

En olisi yllättynyt, jos se olisi tarina piilotetusta herkkyydestä, haavoittuvuudesta, pettymyksistä, voimattomuudesta, erillisyydestä ja toteutumattomista toiveista käärittynä yksinpärjäämisen ja reippauden kaapuun. Tällaisiksi meidät naiset on opetettu.

Jos näin on, on sinulla nyt mahdollisuus päästää irti vanhasta ja kirjoittaa tietoisesti uusi tarina, joka kertoo elämänilosta, voimasta, nautinnosta, hehkusta ja kypsästä kauneudesta.”

Teksti on poimittu Kirsti Kuosmasen kirjasta Hehkuvan naisen voimavuodet.

Hehkuvan naisen voimavuosissa Kirsti Kuosmanen kutsuu lukijan tutkimaan kanssaan vaihdevuosien aikaa henkisenä matkana ja seikkailuna, joka on yksi elämän suurimmista ja syvimmistä muodonmuutoksista.

Hän jakaa kirjassa omia ja erilaisten naisten inspiroivia kokemuksia menopaussista. Lisäksi kirjassa on oivalluksia tuovia harjoituksia sekä syvää pohdintaa siitä, miten jokainen nainen tekee oman ainutlaatuisen matkansa.

Kun nainen synnyttää itsensä uudelleen, nousee hänen sisältään intuitiivista viisautta ja voimaa, jota kukaan tai mikään ei voi pysäyttää.

Kirjaan pääset tutustumaan TÄÄLLÄ.

Näistä syistä rajanveto satuttavan ja narsistisen suhteen jälkeen on vaikeaa

Pidin vasta Zoom-luennon: ”Opi jämäkäksi rajojen vetäjäksi”, joka oli kohdistettu satuttavassa ja narsistisessa suhteessa olleille. Poimin tähän kirjoitukseen lyhyen osion luennoltani.

Satuttava ja narsistinen persoona on rajaton itse, mutta asettaa muille tiukat rajat ja kostaa, sekä kohtelee väkivalloin ellei hänen rajoja ja käskyjä noudateta.

Tämä herättää pelkoa, jonka vuoksi rajoista luovutaan yhä enemmän ja näin satuttava persoona saa tiedon kuinka paljon toinen “kestää” ja kuinka paljon hän voi rikkoa rajoja.

Toistuva läheiseltä ihmiseltä tullut huono kohtelu, väkivalta ja manipulointi, sekä rajojen rikkominen ja rajattomuus saa kyseenalaistamaan omaa arvoa ihmisenä.

Satuttavien ja narsististen suhteiden jälkeen ihmisillä on hyvin usein vaikeuksia luottaa toisten hyvyyteen.

Näiden suhteiden jälkeen on myös yleisesti vaikeaa uskoa, että on riittävä ja rakastettava omana itsenään.

Rajojen vetäminen satuttavan suhteen jälkeen on vaikeaa myös siksi, koska nämä raskaat suhteet ovat opettaneet pelkäämään seurauksia, joita rajojen vetämisestä (tai pelkästään sen yrittämisestä) ja omien tarpeiden, toiveiden ja mielipiteiden ilmaisusta voi seurata.

Väkivalta, jota satuttavat ja narsistiset suhteet pitävät aina sisällään, tallentuu pelkomuistoina aivoihin ja niistä irti pääseminen ja päästäminen vaativat paljon aikaa.

Hyvin usein on myös niin, että emme ole varmoja mitä voimme edes pyytää muilta ja kuvittelemme olevamme ilkeitä tai töykeitä, jos asetamme rajoja tai pidämme kiinni tarpeistamme ja toiveistamme.

Meillä saattaa olla myös vaikeus luottaa muiden kykyyn ottaa rajoja vastaan ja suuria vaikeuksia sietää itsessä pettymyksen tunteen tuottamista toisille.

Rajoista saatetaan luopua joskus melkeinpä kokonaan ja herkistyä tarkkailemaan pelkästään muiden tarpeita, jotta tulisi hyväksytyksi, nähdyksi ja kuulluksi ja jotta ei enää kohdeltaisi huonosti.

Tämä on hyvin inhimillistä, mutta ei kestävä tai hyvä ratkaisu.

Jotta rajanveto satuttavien ja narsististen suhteiden jälkeen onnistuu se vaatii erityisesti terveitä ja turvallisia ihmissuhteita, joissa rajoja kyetään ottamaan vastaan.

Rajanveto ei koskaan ole vaaraksi terveille ihmissuhteille.

Kun on mahdollista pitää huolta rajojen avulla omista tarpeista, toiveista ja odotuksista ovat ihmissuhteet selkeitä ja näin kaikilla on mahdollisuus pitää huolta itsestä ja muista sekä kokea onnellisuutta.

Tietoa ja erityisesti terapeuttisia keinoja toipumiseen satuttavista suhteista löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta (2024).

Manipuloivassa porukassa ei ole lupa olla eri mieltä – 3 merkkiä, joista tunnistat manipuloinnin ryhmässä

Huomaatko, että työpaikallasi on vaikeaa ilmaista eriävää mielipidettä? Onko koululuokassa tai opiskeluporukassa sisäpiiri, jonne kaikilla ei ole asiaa? Tunnetko harrastusryhmässäsi pakkoa osallistua sellaiseenkin, johon sinulla ei varsinaisesti olisi aikaa? Manipulointi tuntuu ryhmässä ikävänä paineena, josta on vaikeaa saada otetta. Joskus manipuloija on vain yksi henkilö, mutta toisinaan se on pesiytynyt ryhmän kulttuuriin, jolloin siitä voi olla vaikeaa päästä eroon. Tässä blogissa tarkastellaan, mistä manipuloinnin voi tunnistaa ryhmässä, ja miten siihen voi puuttua.

Joukossa tunteet tiivistyvät

Samanmielisyys on mukavaa, mutta entä jos et olekaan samaa mieltä? Saatat huomata, ettet ryhmätilanteessa haluakaan sanoa mielipidettäsi. Aavistat, mitä mieltä sinun kuuluisi olla, etkä halua paljastaa todellista kantaasi leimautumisen pelossa. Ehkä ryhmän johtohahmo on voimakastahtoinen henkilö, jonka pelkäät suututtavasi. Porukassa saattaa myös elää ajatus, että täällä toimitaan, niin kuin aina ennenkin on toimittu. Jossakin toisessa tilanteessa, kahvihuoneessa tai ohimennen jutellessa saatat huomata, etteivät kaikki muutkaan ole samanmielisiä. Kukaan ei kuitenkaan halua sanoa sitä suoraan yhteisessä keskustelussa.

Manipuloivassa yhteisössä erimielisyyden ilmaiseminen on riski. Siitä saattaa seurata ryhmästä ulossulkeminen tai häpäisy muiden edessä. Muutos yksimielisyyden kulttuuriin vaatii rohkeutta, aikaa ja kärsivällisyyttä. Helpointa se on toteuttaa niin, että pyytää muilta ryhmäläisiltä tukea. Yhdessä uusi ehdotus tai erimielisyys on helpointa tuoda esille. Vaikka muita ei saisikaan heti taakseen, on hyvä silti puhua ääneen siitä, mikä samanmielisten porukassa on vialla. Sanoa vaikka suoraan, että haluaisi kuulla muitakin mielipiteitä ja kysyä vuorotellen muutaman ihmisen kantaa asiaan.

Sisäpiirin lumous

Manipuloivissa yhteisöissä muodostuu helposti sisäryhmä, johon kaikilla ei ole pääsyä. Saattaa vaikuttaa siltä, että johtohahmo muodostaa ympärilleen sellaisen. Joskus näin onkin tapahtunut. Kuitenkin myös sisäpiiriläiset osallistuvat tällaisen dynamiikan rakentamiseen. On mukavaa olla hyväksyttyjen, parhaiden ja erityisten joukossa. Silloin saa tuntea olevansa suosittu ja muut ovat vähemmän tärkeitä. Sisäpiiriläisille on jaossa ehkä parempia työtehtäviä, kutsuja juhliin ja tapahtumiin, tai vaikka mukavampia vastuita.

Sisäpiiriläisen olisi hyvä havaita, ettei ryhmässä toimita reilusti. Työyhteisö tai vaikka harrastusporukka ei toimi parhaalla tavalla, jos toisia kohdellaan huonommin. Suosikeilla on myös parhaat mahdollisuudet rikkoa haitallinen rakenne. Täytyy kertoa suoraan, millainen toiminta vaikuttaa epäreilulta ja ehdottaa, miten voitaisiin toimia tasapuolisemmin. Puuttuminen on ulkokehältä hankalampaa, muttei mahdotonta. Epäreilu käytös täytyy nostaa yhteiseen keskusteluun ja sillä tavoin sitä voidaan muuttaa.

Pakottava vuorovaikutus

Pakko mennä, pakko suostua, ei voi jäädä pois yhtään kertaa. Tällaisia tuntemuksia voit kokea ryhmässä, jossa on pakottavaa vuorovaikutusta. Porukassa voi olla paine toimia johtajan haluamalla tavalla. Kieltäytyminen on tehty ehkä kohtuuttoman vaikeaksi. Siitä seuraa julkisia moitteita, nolaamista tai saatetaan pelätä johtajan suuttuvan. Painostavaa kulttuuria ylläpitää ehkä tarina siitä, miten jotakuta ei kannata hermostuttaa. Jotkut ehkä kertovat monipolvisia selityksiä, jos eivät pysty toteuttamaan odotuksia.

Jämäkkä kieltäytyminen on tällaisessa yhteisössä vaikeaa. Se on kuitenkin ainoa tapa rikkoa sellainen normi, jossa aina suostutaan. Suosittelen kieltäytymistä hyvissä ajoin ja vähäeleisesti. Jos et vaikka pääsee porukan myyjäisiin mukaan, kerro ettet tällä kertaa pääse mukaan. Jos syytä tiedustellaan, voit kertoa, ettei tuo viikonloppu sovi sinulle, koska silloin on muuta ohjelmaa. Pidä kiinni kieltäytymisestä ilman laajoja selityksiä. Näin annat mallin, että näinkin voi toimia. Jos saat osaksesi kiukunpurkauksen, sano suoraan, ettei tarvitse suuttua. Aina voi tarvittaessa pahoitella, ettei joka kerralla pääse mukaan.

Voit tutustua kirjaan ja tilata sen itsellesi TÄÄLTÄ.

Miten löytää valoa silloin, kun mielessä on pelkkää synkkyyttä?

Elämän vastoinkäymiset ja menetykset saattavat sysätä meidät synkkyyteen, jossa kaikki valo näyttää kaikonneen. Jäljelle vaikuttaa jääneen vain pimeyden tiukasti puristava ote.

Tällaisina hetkinä toivo voi tuntua saavuttamattoman kaukaiselta. Toivo ei kuitenkaan ole pelkkä tunne, joka sattumanvaraisesti loistaa kirkkaana tai aivan yllättäen vain häviää – se on myös taito, jota voi vahvistaa. Toivo on kuin liekki, joka kyllä saattaa hetkellisesti hiipua, mutta joka voidaan sytyttää uudelleen. Toivo ei myöskään tarkoita, että asioiden pitäisi olla hyvin juuri nyt, vaan sen ytimessä sykkii kyky nähdä valonpilkahdus silloinkin, kun pimeys tuntuu nielevän kaiken. Toivo on kiinni pitämistä paremman mahdollisuudesta, vaikka nykyhetki tuntuisi kuinka synkältä tahansa. Se on voimaa, joka saa askel kerrallaan jatkamaan eteenpäin, vaikka tietä, saati määränpäätä, ei vielä näkyisi.

Miten toivoa voi vahvistaa vaikeina aikoina?

Miten toivon liekin voi saada syttymään, kun jäljellä näyttää olevan vain hiipunut hiillos? Luultavasti toivo ei tule elämäämme valtaisana oivalluksena tai mullistavana käännekohtana, joka hetkessä valaisee kaukaisimmankin nurkan. Monesti toivon valo herää aivan hiljaa pienten hetkien ja vähäisten valintojen varjossa.

Ohessa muutama yksinkertainen keino toivon vahvistamiseen:

1. Toivo syntyy tavoitteista ja toimijuudesta

Toivo ei synny tyhjästä eikä se ole pelkkää positiivista ajattelua tai sokeaa optimismia. Sen sijaan toivo on jotakin, mitä voimme itse aktiivisesti rakentaa. Toivoa tutkineen psykologian tohtori Charles Richard Snyderin mukaan toivo rakentuu kolmesta osatekijästä, joita ovat 1) tavoitteet, 2) toimijuus ja 3) reittiajattelu.

On tärkeää uskoa, että on jotakin, mitä kohti kulkea, vaikka vain mitättömän pieni matka kerrallaan. Tavoitteet auttavat suuntaamaan katseemme eteenpäin ja pitämään kiinni merkityksellisistä asioista. Toimijuus on uskoa siihen, että voimme vaikuttaa omaan elämäämme – edes aivan pieniin asioihin. Toivolla on tilaa syttyä, kun huomaamme, että jopa vaikeimmissa tilanteissa voimme tehdä jotain.

Reittiajattelu tarkoittaa kykyä löytää vaihtoehtoisia tapoja päästä eteenpäin silloinkin, kun saattaa vaikuttaa siltä, ettei ratkaisuja ole. Mutta vaikka jokin reitti olisi tukkeutunut, voi aina löytyä toinen keino. Pienetkin askeleet kohti jotain itselle tärkeää voivat vahvistaa toivoa ja palauttaa tunteen siitä, että elämä on hallittavissa. Toivo on kuin vuorelle kiipeäminen: se voi tuntua raskaalta ja vaikealta ja välillä huippu katoaa näkyvistä, mutta jopa niissä hetkissä jokainen askel vie meitä lähemmäs määränpäätä.

2. Toivoa lymyilee hetkissä ja läsnäolossa

Toivo ei tarvitse suuria suunnitelmia tai elämän mullistavia muutoksia. Usein se löytyy aivan tavallisista hetkistä: aamukahvin tuoksusta, luonnon kauneudesta, ystävän lämpimästä katseesta. Nämä kenties jopa vähäpätöiset hetket tuskin muuttavat tai korjaavat mitään näkyvää tai ulkoista, mutta ne voivat toimia muistuttajina siitä, että kaikki hyvä ei ole poissa, että kaikki valo ei ole kadonnut.

Läsnäolo tässä hetkessä voi auttaa päästämään irti murehtimisesta ja menneisyyden painolasteista. Kun pysähdymme ja hengitämme syvään, voimme huomata, että juuri tässä hetkessä on jotakin kannattelevaa – jotakin, mikä antaa voimaa jaksaa yhden hetken lisää.

3. Toivo rakentuu yhteydestä toisiin

Vaikeuksien keskellä saatamme vetäytyä ja tuntea, että olemme yksin. Kuitenkin yksi tärkeimmistä toivon lähteistä on yhteys toisiin ihmisiin. Toivo vahvistuu, kun voimme jakaa kokemuksiamme, tulla kuulluksi ja saada tukea. Ihmissuhteet ovat yksi merkittävimmistä selviytymisen voimavaroista.

Toivo saattaa syttyä myös muiden tarinoista. Kun kuulemme jonkun selviytyneen vaikeuksista, se saattaa valaa uskoa siihen, että kenties meilläkin voi kaikesta huolimatta olla mahdollisuus jatkaa eteenpäin. Toivo ei ole vain henkilökohtaista, vaan jotakin, mikä voi tarttua ja levitä. Siksi on tärkeää hakeutua niiden ihmisten seuraan, jotka tukevat ja kannattelevat meitä silloin, kun omat voimat ovat vähissä.

4. Toivo on uskoa siihen, että vaikeudet eivät määritä meitä

Vaikeudet saattavat muuttaa meitä, mutta niiden ei tarvitse koskaan määrittää meitä. Toivo on uskoa siihen, että voimme kasvaa ja oppia kokemustemme kautta. Useat tutkimukset osoittavat, että ihmiset voivat kokea posttraumaattista kasvua – eli kokemiensa vaikeuksien kautta löytää esimerkiksi syvemmän merkityksen, vahvemman itsetuntemuksen ja uudenlaista arvostusta elämää kohtaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että vaikeudet itsessään olisivat jollakin tavalla jalostavia, saati toivottavia, vaan sitä, että niiden läpikäynnistä voi seurata myös jotain arvokasta. Toivo on voimaa jatkaa ja kyky nähdä, että olemme enemmän kuin kokemamme kärsimys.

5. Toivo on valinta

Lopulta toivo on valinta – ei pakottamalla tai väkisin, vaan lempeästi ja sallivasti. Se on päätös katsoa eteenpäin, vaikka tie olisi epäselvä. Se on päätös uskoa siihen, että vaikka juuri nyt tuska puristaa rintaa, huominen voi tuoda mukanaan jotakin uutta ja hyvää.

Toivo ei ole täydellistä varmuutta, eikä se tarkoita sitä, että pelko olisi poissa tai etteivät epäilykset kuiskuttelisi korvaamme. Sen sijaan toivo on lupaus itsellemme ottaa vaikka vain pieni askel kerrallaan peloista ja epävarmuudesta huolimatta, pysähtyä ja hengittää ja antaa valolle mahdollisuus vähitellen palata.

Toivo on uskoa siihen, että vaikka valoa ei juuri nyt näkyisi, se on silti edelleen olemassa.

Toimituksen lukuvinkki: Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu antaa suurta surua kohdanneelle uskoa ja toivoa, että vaikeankin menetyksen jälkeen elämä voi jatkua ja hyviä asioita tapahtua. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Rakkautta vaille jäänyt kolo sisälläni – miten saisinkaan sen täytettyä

Hyvin monilla meistä on tunne, että jossain vaiheessa elämässämme olemme jääneet rakkautta vaille. Emme ole saaneet niin paljon rakkautta, kuin olisimme tarvinneet.

Sisällämme tuntuu olevan kipeä kohta, joka yhä kaipaa rakkautta. Tuo rakkaudettomuuden kolo saa meidät toivomaan, että tulisimme nähdyiksi ja kuulluiksi – rakastetuiksi – juuri sellaisena kuin olemme. Ja usein joudumme pettymään.

Tunnistamme tuon kolon kipeästä vihlaisusta, kun työkaveri ei tervehdi kaupungilla. Tai vähän pitemmästä jomotuksesta, kun puoliso unohtaa syntymäpäivämme tai kun hyvä ystävämme on sanonut jotain, jonka koemme arvosteluksi. Tai saatamme kauankin kokea itsemme loukatuksi ja jopa hylätyiksi, kun meille tärkeä ihminen pyytääkin jonkun toisen mukaansa teatteriin tai konserttiin.

Vaikka rakkaudettomuuden kolo olisi peräisin jo lapsuudesta, aikuisina ja kypsinä ihmisinä ymmärrämme, että meidän on turha enää huutaa vanhempiamme rakastamaan meitä. Tajuamme myös, että sitä ei voi kukaan muu rakkaudellaan täyttää. Vaikka kumppanimme tai läheisemme kuinka rakastaisi meitä, tuo syvä rakkaudettomuuden kolo ei katoa. Aina välillä putoamme tuohon kohtaan, jossa ikiaikainen hylkäämisen tunne kaikuu tyhjyydessä.

Jos kukaan muu ei voi rakastaa meitä ehjiksi ja kokonaisiksi, niin meidän tulee ottaa itse vastuu omasta kokemuksestamme. Mutta miten onnistumme täyttämään tuon tyhjyyden? Miten osaisimme itse rakastaa itseämme niin paljon, että tuo kolo täyttyisi ja lakkaisi vaikuttamasta elämäämme?

Itsemme rakastaminen eheäksi

Tavallisin tapa yrittää rakastaa itseään on itsearvostuksen kautta. Yritämme vaientaa mielen ylituomarin arvostelevan, epäilevän tai vaativan äänen. Päätämme ruveta puhumaan itsellemme kauniimmin ja olla itsemme paras ystävä. Pyrimme välttämään itsemme epäilemistä tai vähättelyä. Turvaudumme vahvistuslauseisiin, kuten ”Olen hyvä ja kelpaava”, saadaksemme oman olotilamme kohoamaan.

Itsensä arvostamisessa ei ole mitään pahaa. Kaikki tavat lisätä aitoa itsearvostusta ovat hyviä. Ja ne auttavat meitä aina hetken aikaa. Mutta lopullista ratkaisua nekään eivät tuo mukanaan.

Albert Einstein on joskus sanonut, ettemme voi ratkaista ongelmaa samanlaisella ajattelulla, jolla se on syntynyt. Joten emme voi mielen avulla ratkaista mielen toimintatavoista syntynyttä ongelmaa. Varsinkaan kun mieli on egon hallinnassa, ja egomieli on ankkuroitunut hylkäämisen pelkoon.

Egollemme on tärkeää ylläpitää selkeitä rajoja itsemme ja muiden välillä ja olla erillään muista. Vain siten se voi tuntea itsensä vahvaksi. Mutta erillään koemme herkästi yksinäisyyttä, hylkäämisen ja ulkopuolisuuden tunnetta, koska olemme irrallaan muista.

Kaipaamme rakkautta itsemme ulkopuolelta, jotta itsemme ja muiden välille rakentuisi yhteyden silta.

Mutta valitettavasti egolle yhteys on kauhistus, sillä yhteydessä ei voi olla erillään. Niinpä egomme sabotoi tuon yhteyden tunteen mahdollisimman nopeasti ja muistuttaa kaikista niistä kerroista, jolloin meitä on loukattu ja meidät on hylätty.

Rakkaudettomuuden kolo sisällämme on egomme turvakolo, jossa sen erillisyyttä ei uhkaa mikään.

Meissä virtaava Rakkaus

Onneksi on olemassa meitä ja egoamme suurempi voima, Rakkaus, joka virtaa meissä silloinkin, kun egomme kyyhöttää surkeana kolossaan. Rakkaus on elämänvoima, joka virtaa meissä silloinkin, kun emme sitä tiedosta.

Mutta kun pikkuhiljaa tulemme tietoiseksi – esimerkiksi hiljentymisen tai meditaation kautta – meitä kannattelevasta, universaalisesta rakkaudesta, oivallamme rakkaudettomuuden kolomme olevan vain egomme tarinaa. Voimme rakkaudesta käsin katsoa hylkäämistä pelkäävää egoamme ja lohduttaa sitä.

Kun tiedostamme Rakkauden voiman virtaavan meissä, koemme elävämme Rakkaudessa, hengittävämme Rakkautta ja lepäävämme Rakkaudessa.

Silloin rakkaudettomuuden kolosta ei ole tietoakaan, sillä olemme täyttyneet Rakkaudella.