Jäin viime syksynä vuorotteluvapaalle. Elämänmuutos oli suuri, koska lähdimme koko perhe pitkälle matkalle tähtäimessä maa pallon toisella puolella. Perheeseen kuuluu toinenkin nelikymppinen vuorotteluvapailija ja kaksi alakouluikäistä lasta.
Uuden kynnyksellä mielessä oli päällimmäisenä vapaus. Vapautuminen oman elämän oravanpyörästä oli jo pelkkänä ajatuksenakin houkutteleva, riemastuttava ja huojentava. Edessä olisi vuosi, tai ainakin kuukausia ilman arkielämän velvollisuuksia ja murheita. Perillä meitä ei odottaisi kukaan eikä mikään. Puhdasta, tyhjää, tabula rasa. Vapautumisriittinä revin paperisen allakkani enkä hankkinut puhelinta töihin jättämäni tilalle.
Ensimmäiset viikot elin vapauden huumassa. Pää tasasi tahtia viimeisten kotiviikkojen kiireen jäljiltä. Mikään taaksejääneestä elämästä ei tuntunut piikkinä lihassa, kaikki meni paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Osasin nollata, tyhjätä ja rentoutua. Nauttia täysin siemauksin uudesta elämästä.
Kuten huumat yleensä, tämäkin loppui aikanaan. Ulkoisen elämän kahleista vapauttaja ei avannutkaan lukkoja pään sisältä. Tunsin palaavani ajatusmalleihin, joilla osasin pilata elämääni oravanpyörässäkin. Olinko lähtenyt kauas vain keksiäkseni pyörän uudestaan? Olinko sittenkään astunut vapauteen vai ainoastaan yrittänyt paeta vankilasta?
Jotain tein kuitenkin toisin kuin ennen, kiitos joutilaisuuden, jonka uusi elämä oli tuonut tullessaan. Pelkän märehtimisen sijaan menin kirjastoon. Ja tein tutkimusmatkoja netissä. Luin elämäntaidon oppaita ja tutustuin Hidasta elämää -sivuston artikkeleihin, joiden kautta löysin myös oikopolkuja oivallisiin blogeihin.
Monissa oppaissa kehotetaan jäsentämään ja konkretisoimaan asioita kirjallisesti. Vaikka olen aina rakastanut sekä lukemista että kirjoittamista, pitäydyin pitkään laihoin tuloksin vain ensimmäisessä. Tällä viikolla tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta muotoilla asioita tekstiksi ja todettava on: ensivaikutelma oli päräyttävä. Enkä tarkoita rivejä, joita näet yllä, vaan jotain paljon henkilökohtaisempaa. Rehellisiä kirjauksia itselleni mm. siitä, miten haluan muuttua ja kehittyä ihmisenä.
Vasta lähtösuoralla. Olen varma, että kompuroin monen kukkulan yli, ennen kuin osaan olla esimerkiksi kärsivällinen ja rohkea tai opin päästämään menneistä taakoista irti. Tai ennen kuin polun varrelta löytyy penkki, jolle maltan pysähtyä hetkeksi vain kuuntelemaan hiljaisuutta.
Samana päivänä, kun itse jäin vuorotteluvapaalle, läheinen työkaverini siirtyi yksityisyrittäjäksi. Juhlimme yhteisiä läksiäisiämme sloganilla “vapaus kutsuu”. Hänelle vapaus merkitsi mahdollisuutta valita oma tie, jota lähteä rohkeasti, uteliaasti ja uutta oppien kulkemaan. Kuinka oikeassa hän olikaan.
1. ”Jokainen on nero, mutta jos tuomitset kalan sen kiipeilytaitojen vuoksi, se tuntee koko elämänsä itsensä tyhmäksi.” —Albert Einstein
2. ”Ennen kuin diagnosoit itsellesi masennuksen ja huonon itsetunnon, varmista ettet ole vain ääliöiden ympäröimänä.” —Sigmund Freud
3. ”Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.”—Viktor Frankl
4. ”Menestys on kompastelua epäonnistumisesta epäonnistumiseen ilman innostuksen kadottamista.” —Winston Churchill
5. ”Sinun tulee olla se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” —Gandhi
6. ”Kun yksi ovi onneen sulkeutuu, toinen avautuu. Usein jäämme kuitenkin tuijottamaan sulkeutunutta ovea niin pitkäksi aikaa, ettemme huomaa ovea, joka on avautunut.” —Helen Keller
7. ”Haasteet tekevät elämästämme mielenkiintoista, ja niiden voittaminen tekee elämästämme tarkoituksellista.” —Joshua J. Marine
8. ”Jos haluat olla onnellinen tunnin — ota päiväunet. Jos haluat olla onnellinen päivän — mene kalaan. Jos haluat olla onnellinen vuoden — peri omaisuutta. Jos haluat olla onnellinen koko loppuelämäsi — auta muita.” —Kiinalainen sananlasku
9. ”Olosuhteet eivät tee elämästä sietämätöntä, vaan merkityksen ja tarkoituksen puuttuminen.” —Viktor Frankl
10. ”Mieli, jonka uusi kokemus on kerran laajentanut, ei koskaan palaa vanhoihin mittoihinsa.” —Oliver Wendell Holmes
11. ”Aika on liian hidas heille jotka odottavat, liian nopea heille jotka pelkäävät, liian pitkä heille jotka surevat ja liian lyhyt heille jotka iloitsevat. Mutta heille, jotka rakastavat, aika on ikuinen.” —Henry van Dyke
12. ”Elämä on hyvin yksinkertaista, mutta teemme siitä jatkuvasti monimutkaista.” —Kungfutse
13. ”Monet ihmiset ovat intohimoisia, mutta heidän uskomuksensa siitä, keitä he ovat ja mitä he osaavat, estävät heitä toimimasta unelmiensa eteen.” —Anthony Robbins
14. ”Jos et pidä jostain, muuta se. Jos et voi muuttaa sitä, muuta ajattelutapaasi.” —Mary Engelbreit
15. ”Useimmat ihmiset eivät kuuntele tarkoituksenaan ymmärtää; he kuuntelevat tarkoituksenaan vastata.” —Stephen Covey
16. ”Olemme luoneet nykyisen maailman ajattelullamme, joten emme voi muuttaa sitä ilman, että muutamme ajattelutapaamme.” —Albert Einstein
Mikä kokemus kulkee aina mukanani? Mitä haluaisin elämässäni kokea, jos vain uskaltaisin? Missä voisin päästää itseni hieman vähemmällä? Mitä puolta itsessäni en ole vielä tuonut esiin?
Katri Syvärisen Elämä kantaa -korttipakka tuo luottamuksen tunnetta vaikeisiin hetkiin ja elämänvaiheisiin.
Elämä kantaa – luottamuksen kortit sopivat sinulle, joka…
27.1.2015 nostin korttipakasta kortin, jonka otsikkona oli Wake Up Call. Kortti kertoi, että tulossa on jokin pysäyttävä tapahtuma, kuten onnettomuus tai menetys, jonka myötä tulen tietoiseksi elämäni tarkoituksesta.
Ihmettelin viestiä hieman. Olin ajatellut olevani suhteellisen hyvin kartalla siitä, mitä olen täällä tekemässä. Olen vuosia auttanut ihmisiä ymmärtämään mielensä voimaa ja ohjaamaan omaa elämäänsä haluamaansa suuntaan. Tämän työn olen kokenut ammatin sijaan elämäntehtävänä ja pohdin, mitähän oivallettavaa asiassa vielä on.
(Jo tuon ajatuksen olisi tietysti pitänyt herättää minut. Miten sitä välillä erehtyykin kuvittelemaan, että olisi millään tavalla valmis?)
Kolme päivää myöhemmin perjantai-iltapäivä sai odottamattoman käänteen, kun tein lähtöä viikonlopuksi Espooseen poikaystäväni luo. Pian liikkeelle päästyäni jouduin kolmostien sijaan kääntämään autoni nokan kohti eläinlääkäriä, sillä mukana matkustava koirani Hilma sai äkillisen voimakkaan kohtauksen. Puolessa tunnissa se saatiin päivystykseen tippaan ja lisähapelle, mutta tarkemmat tutkimukset näyttivät sen sisäelimissä olevan suuria muutoksia ja sydänpussissa runsaasti nestettä, jonka syyksi epäiltiin kasvainta. Hoitaminen nesteen poistamisesta alkaen olisi vaikeaa ja todennäköisesti kivuliasta, eikä sen tuloksista olisi takeita.
Kävin iltapäivän aikana useita keskusteluja eläinlääkärin ja muutaman ystävän kanssa sekä erityisen syvän keskustelun itseni kanssa. Niiden tuloksena neljä tuntia kohtauksen alkamisesta rakas koirani sai nukahtaa rauhallisesti eläinlääkärin lattialle viimeiseen uneensa.
1.2.2015 Parin päivän päästä kalenterissani oli koira-aiheinen koulutustilaisuus, joka ei normaalitilanteessakaan olisi ollut työnä helpoimmasta päästä: ongelmakoiraseminaari, jossa minun tarkoitukseni oli puhua ongelmakoiran pitämisestä ja kouluttamisesta henkisen valmentajan näkökulmasta. Omaakin kokemusta aiheesta minulla on, sillä Hilman edeltäjä oli ollut varsin haastava luonteeltaan, ja se päädyttiin lopulta lopettamaan heikon hermorakenteen vuoksi.
Nyt minun piti mennä jakamaan näitä ajatuksia juuri, kun kaikki koiriin liittyvät tunteet olivat pinnassa ja haavat avonaisimmillaan. Olisin toki voinut jättää menemättä, mutta jostain syystä minulla oli tunne, että menen kuitenkin – katsomaan ja tunnustelemaan, mitä tapahtuu.
Se, mitä tapahtui, oli suuri tietoisuuden hetki.
Olin jo monta vuotta tehnyt henkisen valmentajan työtä koira- ja hevosurheilijoiden kanssa, mutta viime aikoina minulla oli ollut työssä epämääräinen tunne, että asiat eivät ole niin kuin niiden kuuluisi olla. Olin kiertänyt yhdistyksissä kouluttamassa, miten kilpailuissa ja treeneissä voi vaikuttaa henkiseen tilaansa ja saavuttaa siten parempia tuloksia. Se oli tuntunut unelmatyöltäni, niin kuin se varmasti pitkään olikin.
Mutta jossain kohtaa olin kasvanut urheilusta sivuun enkä ollut vielä sanonut ääneen niitä asioita, jotka minulle olivat oikeasti tärkeimpiä. En ehkä ollut uskaltanut tulla kaapista, sillä taisin itsekin pitää urheiluvalmentamista hyväksytympänä valmennuksen muotona kuin syvällisempiä, pehmeämpiä lähestymistapoja. Olin varmaankin pelännyt leimautuvani hörhöksi.
Mutta kun makasin eläinlääkärin lattialla raskaasti hengittävän koirani vierellä ja yritin tehdä päätöstä sen elämän jatkamisesta tai lopettamisesta, kaikki eläinurheiluun liittyvä tuntui äärimmäisen kaukaiselta ja epäolennaiselta. Toki treenit, kilpailut ja niihin liittyvä sosiaalinen elämä on usein erittäin antoisaa ihmiselle ja koirallekin, ja niin saakin olla. Lukuisat viime vuosien kokemukset ja pisteenä i:n päällä tämä viimeisin saivat minut kuitenkin kasvotusten sen tosiasian kanssa, että oma elämäntehtäväni on muualla.
Huippusuoritusten sijaan minua kiinnostaa nyt enemmän se, mitä kaikkea yhteistyö ja yhteinen elämä eläinten kanssa voi ihmisille antaa, ihan muulla kuin tekemisen tasolla. Mitä kaikkea eläin voi minulle opettaa, jos en vaadikaan sitä asettumaan kilpailusääntöjen tai minun mieleni mukaisiin raameihin? Miten eläin voi hoitaa niitä kipupisteitä, joita olen ehkä itse yrittänyt paikata suorittamalla treenaamista tai tavoittelemalla kilpailumenestystä? Millaista on aito läsnäolo? Millaista on eläimen ihmistä kohtaan osoittama ehdoton rakkaus, ja mitä voisin siitä oppia? Millaisia sielullisia tehtäviä ihmisillä ja eläimillä voi toisilleen olla?
Tässä kohtaa minulla on selvästi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tiedän kuitenkin, että työni koira- ja hevosharrastajien parissa tulee muuttumaan ratkaisevasti. Oivalluksen hetki tämän asian suhteen ajaessani seminaarista kotiin oli poikkeuksellisen kirkas.
Mitä tarkoitan sielullisilla tehtävillä? Uskon, että kaikilla on tarkoituksensa ja tehtävänsä, myös jokaisella eläimellä, joka elämäämme tulee. Eläinurheilija saattaa ehkä suunnitella, että minä otan tämän koiran tai hevosen saavuttaakseni sen kanssa sitä tai tätä, mutta itse ajattelen, että todellisuudessa eläimet tulevat tekemään omistajansa elämään aivan muunlaisia tehtäviä: opettamaan meille tarpeellisia oppiläksyjä, auttamaan sekä pitämään meidät kosketuksissa itseemme ja luontoon silloin, kun muu maailma ympäriltä kaatuu.
Hilman osalta olin ajatellut, että sen yksi ratkaiseva tehtävä oli auttaa minua toipumaan uupumuksesta. Se vei minua rennoille päivittäisille kävelyille metsään ja oli seuranani tosi yksinäisinä hetkinä, joita koin vuosi pari sitten usein. Se ei yrittänyt mitään erityistä. Se vain oli läsnä, ja pelkällä olemuksellaan se sai minut voimaan paremmin.
20.1.2015 olin kirjoittanut blogissa, että nyt minusta alkaa tuntua siltä, että uupumus on voitettu. Kun tehtävä oli tehty, auttajan oli näköjään aika lähteä. Vielä lähtönsä jälkeenkin Hilma onnistui tekemään mullistuksen mielessäni: sen tarkoitus oli olla pysäyttävä, ravisteleva Wake Up Call, jonka tarvitsin, jotta uskallan vihdoin oikeasti ottaa askeleen kohti sitä, mitä olen täällä tekemässä. Jotta myöhemmin muut ihmiset ja eläimet voivat voida vähän paremmin.
Hilma muistutti, että oikea hetki seurata sydäntään on nyt. Ei kannata pelon ja epävarmuuden vuoksi jumiutua vanhaan ja epätyydyttävään, sillä elämä on yllättävä – ja joskus yllättävän lyhyt. Voi olla, että jos jatkuvasti siirrät sydämesi seuraamista tulevaisuuteen, parempaa hetkeä ei koskaan tulekaan. Uskalla olla sitä mitä olet. Tee sitä, mikä tuntuu oikeimmalta.
Mistä tietää, kuuluuko sisältäpäin intuition vai egon ääni?
Itsensä kuuntelemisesta puhutaan paljon, mutta mitä jos sisältä kuuluu useita ääniä, jopa väittelyä? Joskus voi tuntua, että edessä on tiiliseinä, ja ainoa sisältä kuuluva ääni kuuluu ahdistukselle. Missä silloin on intuitio?
”Maailmassa on seitsemän miljardia ihmistä, mutta yhtä näistä emme onnistu näkemään”, totesi joogaopettaja Charanpal Singh parin viikon takaisella kurssilla. Osaamme korjata muiden ongelmia ja näemme asioita, joista toisella ei itse ole minkäänlaista käsitystä. Tuntuu päivänselvältä, ettei jonkun avioliitto kestä, ettei tämä ole oikeassa työpaikassa tai harrastaa vääriä asioita.
On paljon helpompi neuvoa muita parisuhdeasioissa, itsetuntemuksessa, lastenkasvatuksessa, elämänhallinnassa… Miksi itsensä harvoin näkee yhtä kirkkaasti?
*
Itseään voi totta kai oppia tuntemaan ja ymmärtämään, mutta kaikilla on sokeita kohtia, joita on vaikea myöntää. Itseään on liian lähellä voidakseen tyypitellä tai karrikoida.
Hyvä uutinen kuitenkin on, että kaikki tieto on jo meissä ja on olemassa valtavasti työkaluja itsensä tiedostamiseen ja ymmärtämiseen. Matka on elämänmittainen ja muutos on jatkuvaa – myös käsitys itsestämme muuttuu.
Itseään voi oppia kuulemaan hyvin hienovaraisesti. Meillä kaikilla on yksi oma ääni, intuitio, joka on harmoniassa koko universumin kanssa. Jokainen toimii joskus intuition mukaan – tietoisesti tai tiedostamatta.
Intuitioon voi tutustua tietoisesti esimerkiksi meditaatioharjoittelulla. Ensin oman tunnistettavan äänensä kuulee kenties sekunnin osan mittaisina hetkinä, mutta harjoittelemalla sitä voi vahvistaa.
Intuition ääni on selkeä ja hienovarainen. Se on vahva tunne siitä, että näin minun kuuluu tehdä.
Ne muut äänet taas, ne kuuluvat egolle.
Egon ääni on käskevä ja moniääninen. Se vaatii tai pakottaa ja usein siihen liittyy epävarmuutta ja arpomista. Myös egolla on oma keskeinen paikkansa ihmiselämässä, se suojaa meitä välillä liiankin raa’alta todellisuudelta. Ihminen tarvitsee myös egoa.
Mutta jos egon ääni aina ylittää intuition, on elämä jatkuvaa reagointia ja sitoutumattomuutta, vailla pysyvää onnea.
*
Meditaatio kasvattaa yhteyttä ja tietoisuutta pitkällä tähtäimellä. Kun apua kaipaa saman tien, keskellä tunnemyrskyä, epätietoisuutta tai ahdistusta, on yksi keino, joka vie takaisin omaan ytimeen. Hengitys.
”Harva ymmärtää hengityksen olevan ainoa tapa kontrolloida elämää”, kirjoittaa joogaopettaja Inderjit Kaur Khalsa kirjoittaa kirjassaan Chakrapolku.
Moni yrittää kontrolloida ympäristöään, läheisiään ja itseään moninaisin tavoin. Mutta hengitys on todellisuudessa ainoa asia, jota voimme säädellä. Jos ei kontrolloi omaa hengitystään, ei kykene kontrolloimaan omia ajatuksiaan, tunteitaan tai reaktioitaan ja on muiden energioiden vietävänä.
Toista ihmistä ei voi muuttaa. Toista voi auttaa muutoksessa, mutta toista ei voi vääntää haluamaansa muottiin tämän tahtomatta. Ja vaikka voisikin, se ei korjaisi omia ongelmia.
Suhtautumistaan ja asennettaan voi muuttaa, on mahdollista kasvaa ja oppia, elää onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämää. Ja kaikki lähtee hengityksestä, jonka pituutta, syvyyttä ja nopeutta sekä sitä, kumman sieraimen kautta ilma kulkee, voi säädellä.
Pitkä, syvä, hengitys, jossa hengitys laskeutuu vatsaan saakka, on näennäisestä helppoudestaan huolimatta ihmelääke.
Joogisen käsityksen mukaan kaikki elämässä palautuu hengityksen kontrollointiin. Kun sen ymmärtää, on mahdollista saada ote elämästä myös keskellä turbulenssia, tunnistaa egon ja intuition äänet ja oppia kuljettamaan itseään haluamaansa suuntaan.
*
Ahdistuksen ääni kuuluu eittämättä egolle. Intuitio ei törmää tiiliseinään, ja se tietää ratkaisun aina. Aina. Lohdullista on, että intuitio on olemassa myös silloin kun sitä ei kuule.
Intuition kuuleminen ei ole taito, joka opitaan ja hallitaan kerralla kuin pyörälläajo. Joskus se tapahtuu huomaamatta, toisinaan on tarpeen painia hetki epätietoisuuden kanssa (uusia ovia avautuu vain pimeydessä, sillä valoisalla puolella olevat olemme tutkineet jo ajat sitten).
Maailma tai oppiminen ei ole lineaarista. Kun päämäärä on tiedossa, vie jokainen askel kuitenkin sitä kohti, hengenveto kerrallaan.
Oletkohan nyt ihan varma tästä? Entä jos tämä ei olekaan sitä mitä haluan? Tai entä jos tämä on väärin? Entä jos tämä on täysin egoistista? Kuulenko edes sydäntäni? Onko tämä minulle oikein? Miten muut tähän reagoivat? Mitä muut minusta ajattelevat jos toimin näin? Kuvittelenko tämän koko asian? Taidat olla itsekäs kun haluat tätä. Onko tämä edes minulle tärkeää? Onko minulla oikeutta nauttia? Onko väärin haluta tätä?
Kuulostaako tutulta?
Ketju menee usein niin, että jokin liikuttaa minussa jotain (ID). Tunnen halua asiaa kohtaan. Jokin koskettaa minua. Seuraavaksi mieleni (Ego) lähtee pohtimaan miten tämän heränneen halun voisi toteuttaa. Jonka jälkeen toinen ääni (Superego) mielessäni alkaa kyseenalaistamaan edellistä.
Alkuperäinen liikutus ja impulssi unohtuu pian, sillä mielessä käyty keskustelu vie kaiken huomioni.
Sisäiseltä keskustelulta on vaikea sulkea korviaan.
Sanat joilla Ego ja Superego keskustelevat sisälläsi voivat erota omistani, johtuen erilaisista taustoistamme. Yhteistä meille kaikille on kuitenkin se, että nämä äänet keskustelevat sisällämme. Alla eräs tuore muistiinpanoni.
”Innostuin eilen eräästä tilasta. Se tuntui kodilta ja olisin hyvin voinut myös työskenneltä sieltä käsin. Tunsin eilen myös vahvan liikuttumisen kun sanoitin haluni suomentaa erään kirjan. Minun oli hyvä olla. Tunsin vahvasti olevani yhteydessä itseni ja tunteitteni kanssa. Pohdin avoimesti ja vakavissani sekä asunnon vuokraamista että kirjan suomennoksen aloittamista.
Tänään kuulen vain kyseenalaistusta ja tuomintaa. Tuntuu, etten uskalla antaa tilaa halulleni asiaa kohtaan, sillä siitä seuraa välittömästi rangaistus. Häpeä siitä, että haluan. Syyllisyys siitä, että lähden suunnittelemaan jonkin näin egoistisen toteuttamista. Pelko siitä, että haluni asioita kohtaan paljastuu. Etsin automaattisesti sisältäni sitä väärää joka saa minut haluamaan tätä.
Ihoni kutisee. Tunnen ahdistusta. Tunnen jännitystä sukupuolielimissäni ja vatsassa. Sydämen alue tuntuu täysin tunnottomalta.
Tuntuu kuin kaikki mitä haluaisin olisi väärin. Että minun pitäisi vain tappaa kaikki haluni ja toiveeni. Olisi kiva innostua mutta mitä enemmän jostain liikuttuu, sen suuremmin tuomitaan. Miksi ei saisi olla iloinen ja nauttia. Miksi kaiken mitä mä haluan pitää olla väärin? Miksi mut on edes heitetty tänne jos mun pitää vain kuolettaa kaikki hyvältä tuntuva? Tuntuu kuin olisin jonkun sielunvihollisen riivaama. Sellaisen joka imee kaiken elämän musta.”
Yllä käyty keskustelu on Egon ja Superegon välinen. Ego on se joka kokee ja kärsii, Superegon eri äänien ollessa vastuussa arvioinnista, kyseenalaistuksesta ja rangaistuksesta.
Kaikkien äänien huomioiminen
Psykologia kertoo meille, että terveen Egon kehityksen kannalta Egolle olisi toivottavaa kasvaa niin vahvaksi, että se voisi ottaa huomioon sekä viettipohjan (ID) että Superegon äänen ja toteuttamaan ratkaisuja jotka ovat sille kestävällä tavalla tyydyttäviä. Huomattavaa on, että Egon vahvistumista nimenomaan toivotaan. Eikä Superegokaan ole vain negatiivinen asia.
Ihmisestä riippuen tilanteen saattaa voittaa joko ID, Ego tai Superego. Superegon voittaessa hankkeesta ja toiveista todennäköisesti luovutaan kokonaan ja jatkossa vastaavia impulsseja saatetaan pyrkiä repressoimaan. ID:n voittaessa viettimme ottaa meistä vallan ja toimimme täysin impulsiivisesti välittämättä seurauksista. Egon voittaessa molemmat äänet saavat tilaa ja ID:n halu, mikäli se ei ole vain hetkellinen, pyritään toteuttamaan kestävällä tavalla. Parasta olisi, että kaikki äänet saisivat olla olemassa.
Sisäinen työ ristiriitatilanteen kanssa
Kun huomaan tällaisen ristiriidan heräävän sisälläni, pyrin antautumaan sille tietoisesti. Ensin identifioidun siihen joka liikuttuu, tuntee halua ja innostun. Seuraavaksi sisältäni saattaa nousta ääni ja sen mukaiset tunteet jotka pahoinpitelevät minua henkisesti. Identifioidun myös tähän. Tämän jälkeen saatan olla se kärsivä osa joka yrittää selvitä näiden kahden vahvan äänen ristivedossa.
Olennaista on tehdä sisäinen maailma ja sen tapahtumat näkyväksi. Kokea kaikki tapahtuva henkilökohtaisesti ja samalla pysyä hereillä sille mitä tapahtuu (ei aina helppoa siinä hetkessä). Sisäisessä työssä ei pyritä ensisijaisesti ratkaisemaan ristiriitaa, vaan sitä pyritään sietämään, jotta se paljastaisi meille jotain. Prosessi tuo usein mukanaan myös ratkaisuja. Tai sen esille tuoma uusi informaatio voi auttaa tekemään järkevän ratkaisun.
Kun kaikki sisälläni sai tulla nähdyksi, sisälläni tuntui olevan jälleen tilaa ja rauhallista. Oli selvää, että haluan itselleni kauniin tilan, mutta rakennan kotini rauhassa. Ei ollut enää kysymys siitä, onko se oikein vai väärin. Enemmänkin siitä koska ja miten. Rennosti.
Oli olennaista sanoittaa kokemustani, antautua tuntemaan se kehollisesti ja emootionaalisesti – jopa korostaen tuntemaani halua, vastustusta, kipua ja ahdistusta. Olla pyrkimättä pois tilanteesta. Kun pyörremyrsky tuntui olevan ohi, antaa tietoisesti myös huomiota sille mitä myrskyn jättämään tilaan ilmestyy sen jälkeen.
Koska olemme luontaisesti tottuneita repressoimaan ristiriitoja ja ahdistukseen johtavia asioita, aktiivinen terapeutti tai ohjaaja on usein avuksi sisäisessä työssä.
Viimeiseksi vielä yksi tällä kertaa auttanut kysymys: entä jos ei olekaan kyse siitä onko se oikein tai väärin. Voisiko olla viisaampaa kysyä onko se käytännöllistä? Onko sen aika nyt? Mikä päätös on linjassa sen elämän kanssa joka on minulle hyväksi pitkässä juoksussa?
Toivottavasti tämä kirjoitus auttaa sinua löytämään lempeyttä ja hyväksyntää sisäistä keskusteluasi kohtaan.
Kohtaamisia muutaman viikon sisään: Törmäsin erääseen tuttavaani, tuottajaan, kahvilassa. Hän kertoi puuhaavansa uutta festivaalia, pyöritteli päätään, hymyssä häivähti väsymys. ”Päivittäin kyseenalaistan mielenterveyteni, miten ihmeessä lähdin tähän mukaan?”, hän sanoi. Samastuin tuohon puuskahdukseen. Se olin minä muutama vuosi sitten.
Viime viikolla olin palaverissa eräässä pienessä hotellissa Sarajevossa, juttelimme omistajan kanssa yhteisistä suunnitelmistamme. Hänen vanhempansa ovat Bosniasta, mutta nainen itse on syntynyt Pariisissa ja asunut valtaostan elämästään ulkomailla. Hän kuvaili olevansa Sarajevossa kuin turisti, vaikka onkin vieraillut kaupungissa vuosien varrella lukuisia kertoja. Kokemassamme on paljon yhtäläisyyksiä. Näemme yhä paljon toverillisuutta ja lämpöä katukuvassa, sielläkin, missä paikalliset surevat niiden jo haihtuneen. Kaikki kun oli paremmin ennen sotaa – ja aivan varmasti niin.
Kippistimme sille, että olemme laittaneet kaikki säästömme tähän, hän hotelliinsa, me majataloomme ja tänne asettumiseen. Uskomme, että asiat lähtevät rullaamaan. Että kaikki järjestyy. Että vaikka nyt ei ole varaa maksaa laskuja aina ajallaan, niin tämä on silti parempaa kuin mikään muu aiemmin.
Kävelin tapaamisesta pois kevyin mielin. Mahtavaa tehdä suunnitelmia ihmisten kanssa, jotka uskovat tähän samaan hulluuteen, kun niin moni ei enää jaksa.
Paria päivää aiemmin olin erään ystäväni läksiäisjuhlissa. Meitä oli kenties parisenkymmentä henkeä, monet ekspatriaatteja, työkomennuksella Bosniassa – ja sitten me vuoristolaiset. Oli hauskaa huomata kuinka työmme, varallisuutemme tai tulevaisuuden suunnitelmamme eivät erottaneet meitä muusta porukasta: diplomaatti tai pientilallinen, same difference.
Johtuneeko sijainnistamme Balkanilla, elämänkokemuksesta, maailmantilasta – vai olenko vain tullut sokeaksi mahdolliselle asemalla pörhistelylle – mutta ympäristössäni on paljon ihmisiä, joille uutuuttaan hohtava auto tai näennäisen näyttävä ura ei enää merkitsekään kovin paljon.
Kiltteys, ystävällisyys, lempeys ja auttavaisuus ovat tärkeämpiä kuin raha. Iloisuus, elämänmyönteisyys, ymmärtäväisyys ovat enemmän kuin valta.
Tuntuu, että nykyajan nuorille se mihin me, nykyajan keski-ikäiset, olemme kasvaneet, on silkkaa hulluutta. Tavoittelemaan jotain tiettyä asemaa muiden silmissä. Arvostettu ura ja sen mitattavissa oleva kehitys. Tietyt symbolit osoittamaan saavutuksia: luksusauto, iso talo, soveliaan kokoinen, soveliaasti käyttäytyvä perhe.
Kuin varkain omasta elämästäni karkasi joitakin statusta osoittavia asioita, kun muutimme vuorelle. Siinä vaiheessa elämää, kun monet rakentavat tohinalla uraa, me teimme lähes täyskäännöksen siitä poispäin. Vaikka teenkin jatkuvasti töitä, työn merkitys on muuttunut. Perheeni, majatalo, vuori, kirjoittaminen, kaikki tämä on jollain kummalla tavalla yhtä. Ja vaikka entinen työni antoi lopussa usein tyydytyksen tunteen, en kaipaa adrenaliinipiikkejä ja tai produktion jälkeisiä juhlia. Se ihmetyttää itseänikin.
Sen sijaan olen suunnattoman onnellinen siitä, että voin tarjota levähdyspaikan tuottajatuttavalleni, kunhan festari on onnellisesti takana ja kesä vasta edessä.
”Ehkäpä tulen vuorelle, kun tämä on ohi, että pääsen vähän rauhoittumaan”, tuottajatuttuni huikkasi perääni kahvilanterassilla. Noista lausahduksista taidan saada tämänhetkisen työni isoimmat kiksit.
1. Keinotekoiset piristeet voivat vaikuttaa sinuun voimakkaammin.
-Eli kaikki sokerista kahviin ja nikotiiniin. Niiden käytön minimointi voi helpottaa oloasi.
2. Olet hyvässä seurassa.
-Monet maailman loistavimmista taiteilijoista, kirjoittajista, muusikoista, filosofeista ja opettajista ovat olleet erityisherkkiä.
3. On täysin ok olla introvertti.
-Kaikki erityisherkät eivät ole sisäänpäin kääntyneitä, mutta monet ovat. Maailma vaatii veronsa ja yksin oleminen auttaa latautumaan.
4. Varo ylikuormittumista.
-Maailma, joka on täynnä aisteja stimuloivia ärsykkeitä, voi aiheuttaa erityisherkälle ylikuormitusta. Se on kuitenkin vältettävissä, kun muistat huomioida tarpeesi.
5. Ympäristösi merkitsee.
-Kovia ääniä ja väen tungoksia kannattaa vältellä — varsinkin omalla takapihalla. On kannattavaa kiinnittää huomiota siihen, missä asut, teet töitä ja vietät vapaa-aikaasi, jotta sinun on mahdollista alentaa stressitasoasi. Luonnossa oleminen tuokin monelle erityisherkälle helpotusta.
6. Ole varovainen median kanssa.
-Väkivalta ja negatiivisuus voivat aiheuttaa erityisherkille emotionaalisen kaaoksen. Kannattaa siis olla varovainen sen kanssa, mitä luet tai katsot.
7. Empatia on hieno piirre.
-Toisen kärsimyksen myötäeläminen voi olla todella rankkaa, mutta vahva empatian tunne mahdollistaa myös vahvojen siteiden luomisen ja toisen auttamisen. Ajattele empatiakykysi supervoimana ja käytä sitä hyvään.
8. Sinulla on kapasiteetti tuntea ääretöntä iloa.
-Jos tunnet asiat tavallista voimakkaammin, se pätee kaikkiin tunteisiin — niin hyviin kuin huonoihin. Tämä tarkoittaa, että olet kykenevä myös äärettömään iloon ja rajattomaan onneen!
9. Sinussa ei ole mitään vikaa.
-Kaoottinen maailma, jossa elämme, voi olla joskus vaikea ympäristö käsitellä, mutta se ei tee sinusta viallista. Maailma tarvitsee herkkiä, empaattisia ja myötätuntoisia ihmisiä. He harvoin ovat ensimmäisinä sytyttämässä sotaa.
Luin eräänä sateisen harmaana aamuna Ylen haastattelun suomalaisesta munkkikokelaasta. Hän kutsui luostarin ulkopuolista elämää ”maailmaksi” ja totesi ihanan sympaattisessa haastattelussa: ”Me ei olla mitenkään sen hurskaampia ihmisiä kuin muut, mutta meillä keskittyminen hengellisyyteen on helpompaa täällä kuin se olisi maailmassa, missä kaikki muut asiat sotkevat keskittymistä.”
Minä elän maailmassa. Elän totisesti maailmassa. Luin haastattelun vuoden ikäinen, kuumeinen jötkäle toisessa kainalossa (lapsen isä oli tietenkin koko viikonlopun poissa). Päivän mittaan kuumeinen jötkäle kieltäytyi syömästä vaikka oli nälkä, nukkumasta vaikka oli väsy. Kaikkein rauhallisin hän oli parkuessaan toiseen korvaani, joka oli jo miltei kuuro.
Nukutin lasta tunnin, ja juuri kun hän oli vaipumaisillaan uneen huudon sijaan, kissa rynnisti makuuhuoneeseen ilmoittaen, että on mehevien mourujen aika. Vauva ylös kainaloon huutamaan. Kävin laittamassa pitsan uunin ennen kuin olisin tuupertunut nälkään. Hetken päästä uusi yritys. Menihän siinä puolituntia. Ai hitto, pitsa on uunissa!
Kaivoin uunista palaneen pitsan, ja samalla hetkellä jötkäle alkoi parkua. Se teki saman noin kymmenen kertaa sinä aikana, kun söin mustaksi korventunutta pitsaani.
Minä ajattelin munkkia, joka kertoi, että heillä on luostarissa kolme tuntia päivässä jumalanpalvelusta. Minä en saanut omaa meditaatiohetkeäni edes vessassa. Vessa ei tunnetusti olekaan pyhä paikka äideille, se vastaa enemmän juna-aseman aulaa Mumbaissa.
Ajattelin myös parin viikon takaista keskustelua Facebookissa Hidasta elämää -bloggarimme Nepun kanssa. Haastavan äitipäivän jälkeen Nepu kirjoitti ehkä parhaan mietelauseen vähän aikaan: omm mai ääs. Voisin kehystää sen vessan seinälle. Keskusteluun osallistui onneksemme kolmen lapsen ihana äiti, kundaliinijoogaopettaja-Hidasta elämää -bloggarimme Noora. Noora totesi: “kuulostaa parhaalta joogaharjoitukselta”.
Mietin Nooran sanoja. Ja mietin munkin sanoja: “Meillä keskittyminen hengellisyyteen on helpompaa täällä kuin se olisi maailmassa, missä kaikki muut asiat sotkevat keskittymistä.” Jos joskus olen ruuhkaisessa kauppakeskuskuksessa ja hengitykseni alkaa muuttua stressaantuneeksi ja hätäiseksi, kuiskaan itselleni: “helppohan se on vuorilla meditoida, tämä se vasta on oikea harjoitus.” “Maailma” tai elämä on suurin haastajani ja opettajani. Ja keskeytykset, jotka tuntuvat – esimekiksi se, että välillä syön juosten palaneen pitsani ja suolaan sen kyynelilläni.
Vaikka kaipaan välillä paljon enemmän meditaatioita hiljaisuudessa kuin Mumbain juna-aseman aulassa (ja kadehdin kolmen tunnin jumalanpalveluksia, joissa saa olla ihan rauhassa) uskon, että mikään ei kasvata meitä henkisesti enemmän kuin elämä itse. Se, että tapahtuu asioita, joita emme osanneet ennakoida. Tapahtuu asioita, jotka polttavat viimeisenkin päreen. Tulee väsy ja itku. Kiukku ja huuto. Tulee se “omm mai ääs” -hetki.
Niin kauan kuin on ärsykkeitä, niin kauan voimme kokeilla, mitä olemme omm-mantroista tai rukouksista oppineet. Yksikään harjoitus ei irrallisena ole mitään, jos sitä ei pysty soveltamaan siihen hetkeen, kun nälkäisenä ja väsyneenä suolaa kyynelillään palanutta pitsaansa. Ja siellä se on se paras harjoitus: kaikkein kipeimmässä kohdassa.
Kuva ja teksti ovat neljäs osa Sirpa Levonperän 12.1.-18.1.2015 Helsingissä pidettyä “Sinä olet oman elämäsi tähti” -valokuvanäyttelyä, joka koostui yhdeksästä eri kuvasta ja tarinasta. Kuvattavilta kysyttiin seuraavia asioita: “Meneekö sinun elämäsi niin kuin sinä haluat, missä mennään nyt ja ketkä henkilöt siihen ovat vaikuttaneet? Mitkä ovat juuresi? Kuka sinä olet, mitä teet? Onko tarinasi mielestäsi tyypillinen vai epätyypillinen?” Kuvattavat kirjoittivat pohdintansa.
Anne, valokuvatarina 4/9. – Kaivopuisto, Helsinki, Suomi. Latitude 60° 09’ 26’’ N. Longitude 24° 56’ 54’’ E
ANNE, yrittäjä
”Minusta tuntuu, että elämäni menee kokoajan parempaan suuntaan. Alan tuntemaan ja arvostamaan itseäni. Tuntuu, että tämä puoli (40+) elämästä alkaa olla oikeasti itseni näköistä, eikä jotain mitä minulta odotetaan…tai että huolehdin siitä, miten pitää tehdä ja olla. Toki olen siinä epäonnistunut, että laitan usein itseni hankaliin paikkoihin ja joudun aina kovan “litsarin” jälkeen lepäämään. Teen helposti liikaa töitä. Kamppailen erakko-Annen ja trubaduuri-Annen välillä varmaan ikuisesti. Mutta jos ajattelee esim. urallisia etappeja, ovat ne kohdillaan, vaikka en huomisesta tiedäkään. Luotan siihen kyllä, hämmästyttävää myöntää se suoraan. Viime vuosien jumalattomat työpanostukset alkavat näkymään ja haluan siihen luoda oikein lumipalloefektin.
Miinuspuolia on jatkuva väsymys. Viisaat ihmiset sanovat, että pitäisi oppia nauttimaan matkasta, ei itse päämäärästä ja se välillä meinaa laskupinkkojen keskellä unohtua. Olen oikealla polulla, mutta joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että osaisin ottaa rennommin ja tehdä vähemmän. Ja kuunnella itseäni, koska keho ei koskaan valehtele. Energiat menevät tukkoon liiasta tykittämisestä ja sen tunnen tällä hetkellä ihan konkreettisesti. Tosin elämä on aaltoliikettä, välillä ei tapahdu mitään, sitten kaikki mahdollisuudet putkahtavat yhdellä kerralla eteen.
Omaan ajattelemiseeni on vaikuttanut todella paljon ystävät, kohtaamiset, kirjat, artikkelit ja keskustelut jopa puolituttujen kanssa. Oman lapsen murrosikä (se tuli nyt äidillekin omalla tavallaan) vaikuttaa minuun ja tietenkin aviomieheni erikoislaatuus. Hän on rohkea, mutta silti meistä minä olen se, joka tekee. Joten hän sparraa minua päämäärätietoisuudellaan enemmän kuin tietääkään. Teemme yhdessä töitä, joten olemme paljon tekemisissä toistemme kanssa. Ja se on sekä hyvä että huono asia. Minulla on taipumus “antaa” mutta joskus olisi hyvä vain osata vastaanottaa. Sitä opettelen. Mutta kiitän itseäni siitä, että oma intuitio ja sen sinnikkyys on ollut suuressa roolissa, oman elämäni kurssin kääntämisessä.
Juureni ovat hyvin tavallisesta keskiluokkaisesta vaasalaisperheestä. Äiti oli kampaamo-yrittäjä ja isä tavallinen duunari, eli en ole oppinut minkäänsortin korkeakulttuuria kotoa ja sen kyllä joskus huomaan. Elämäni alku on mielestäni suht normaali, vaikka sitä varjosti isoveljen kuolema. Mutta jostain kummasta syystä, olen saanut järjettömän määrän “sinnikkyysgeenejä”, jotka ovat mielestäni aika epätyypillisiä. Ne vievät minua eteenpäin ja auttavat nousemaan jaloilleen pettymysten jälkeen. Samoin intuitio on jo nuoresta asti kertonut minnepäin pitää kääntyä ja missä vaiheessa on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Toki se on välillä tuskallista, koska ihminen lähtökohtaisesti välttelee muutoksia.. Tästä samasta syystä, en mielestäni ajelehtinut nuorena, kuten moni alle parikymppinen tällä hetkellä tekee. Siksi mielestäni oma tarina on myös asennekysymys. Lapsuuden ilot tai traumat ovat kaikilla selkärangassa, aikuisena on mahdollisuus valita mitä tietä kulkee, kun opettelee tiedostamaan ja erittelemään kokemuksen tunteista. Koen myös olevani vilpittömästi hyvä ja kiltti ihminen. Joskus joku on voinut sitä piirrettä hyväksikäyttää, mutta silti koen että kaikki hyvä tulee aina takaisin. Muodossa tai toisessa.”
Jalāl ad-Dīn Muhammad Balkhī, paremmin tunnettu nimellä Rumi, oli persialainen runoilija, lakimies ja teologi, joka inspiroi ja voimaannuttaa uskomattomilla sanoillaan vielä tänäkin päivänä. Tässä joitakin Rumin sanoja valaisemaan päivää:
Älä käyttäydy pienesti. Sinä olet koko universumi haltioituneessa liikkeessä. ”Miksi minun tulisi pysyä kaivon pohjalla, kun vahva köysi on käsissäni?”
Sinun työsi on elää elämäsi tavalla, jolla on merkitystä sinulle. Ei tavalla, jolla on merkitystä toisille. ”Aloita valtava, hölmö projekti…se ei vaikuta millään tavalla siihen, mitä ihmiset sinusta ajattelevat.”
Älä ikinä luovuta itsesi suhteen. ”Kun läpikäyt vaikeita aikoja, kun kaikki tuntuu vastustavan sinua, kun sinusta tuntuu ettet voi sietää sitä enää hetkeäkään, ÄLÄ LUOVUTA! Sillä se on aika ja paikka, jossa kurssi vaihtaa suuntaansa.”
Välinpitämättömyys on jumalan vankila. ”Välinpitämättömyys on jumalan vankila. Tietoisuus on jumalan palatsi.”
Aarteita, joita löytyy ulkopuoleltasi, ei voi edes verrata aarteisiin, jotka voit löytää sisältäsi. ”Sisälläsi on valtava vesiputous. Älä kävele ympyrää tyhjä sanko käsissäsi.”
Kun päästät irti siitä kuka olet, sinusta tulee se kuka voisit olla. ”Sytytä elämäsi tuleen ja etsi heidät, jotka ruokkivat liekkejäsi.”
On jotakin, minkä voit tehdä paremmin kuin kukaan muu. ”Jokainen on tehty johonkin tiettyyn työhön, ja halu siihen työhön on istutettu jokaisen sydämeen.”
Sinun ei tarvitse nähdä koko portaikkoa. Ota vain ensimmäinen askelma. ”Kun päätät kävellä jotakin tietä, se tulee ilmestymään eteesi.”
Haava on paikka, josta valo pääsee sisään. ”Sinun täytyy jatkaa sydämesi särkemistä, kunnes se on vihdoin avoin.”
Ajattele vähemmän. Tunne enemmän. ”Rakkauden osoituksen syy on voimaton.”
Kunnioita hyvää sekä pahaa elämässäsi. ”Jos ärsyynnyt jokaisesta hankauksesta, kuinka voit koskaan kiiltää?”
Muutat maailmaa muuttamalla itseäsi. ”Eilen olin fiksu, joten halusin muuttaa maailmaa. Tänään olen viisas, joten haluan muuttaa itseäni.”
Meidät on tehty rakkaudesta ja tehty rakastamaan. ”Tehtäväsi ei ole etsiä rakkautta. Tehtäväsi on etsiä ja löytää itsestäsi ne muurit, jotka olet rakentanut rakkauden tielle.”
Sielusi ei ole tästä maailmasta, kehosi on. ”Mistä minä tulen ja mitä minun tulisi tehdä? Ei aavistustakaan. Sieluni on jostain muualta, olen varma siitä, ja sinne muualle aion päätyä.”
Sielun tasolla olemme kaikki yhtä. ”Auringon valo näyttää erilaiselta eri seinillä, mutta se on silti sama valo.”
Todellinen rakkaus ylittää aineellisen tason. Ei ole väliä ovatko kehonne erossa, sielunne ovat ikuisesti yhdessä. ”Jäähyväiset ovat niille, jotka rakastavat silmillään. He, jotka rakastavat sydämellään ja sielullaan, eivät ole koskaan erossa.”
Nosta sanojasi, älä ääntäsi. ”Se on sade, joka kasvattaa kukat. Ei ukkonen.”
Ainoastaan elossa oleminen ei ole tarpeeksi. ”Ajattelet, että olet elossa koska hengität? Häpeä, että elät niin rajoittuneella tavalla. Älä ole ilman rakkautta ettet tunne itseäsi kuolleeksi. Kuole rakastuneena ja elä ikuisesti.”
Tämä artikkeli on Äitihaava-sarjan kolmas ja viimeinen osa, voit lukea ensimmäisen osan tästä ja toisen osan tästä.
Kahdessa ensimmäisessä osassa käytiin läpi erilaisia tasoja äitihaavassa. Millaisia malleja tai jopa taakkoja itse kukin on perintönä saanut äidiltään tai muilta suvun jäseniltä, monenkin sukupolven takaa. Mitä meiltä on odotettu, kun olemme kasvaneet lapsesta aikuiseksi. Ja millä tavalla voisimme oppia tunnistamaan näitä asioita, ja myös muuttamaan itseämme vapauttaen toimimattomat mallit ja ajattelurakenteet mielestä ja kehosta.
On mahdollista oppia olemaan itse itselle sellainen äiti, jota olisi lapsena kaivannut ja jollaista ehkä edelleenkin tarvitsisi. Varmaan useimmille on tutumpi termi ”sisäinen lapsi”, joka meissä jokaisessa on olemassa. Tämä sisäinen lapsi herää esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa en ole tullut kuulluksi, minua ei ole ymmärretty, tai minua on saatettu jollakin tavoin nolata tai rajojani loukata, sekä psyykkisesti että fyysisesti.
Kyse on pitkälti samanlaisesta avuttomuuden tilasta, jota olemme kokeneet lapsena tietyissä tilanteissa. Moni sisäisen lapsensa löytänyt oppii melko nopeasti tunnistamaan ne tilanteet, joissa muuttuu avuttomaksi ja kaipaisi tukea, ymmärrystä ja rakkautta toiselta. Ikään kuin muuttuisi uudelleen samaksi lapseksi, joka aikanaan oli.
Tämän kaiken voi tuntea myös kehossaan, voiman menettämisenä, ryhdin luhistumisena, monenlaisina suoja-asentoina ja lihasjännityksinä, hengityksen estymisenä, kurkunpään puristuksena tai kouraisuna vatsassa. Lapsuus asuu kehossamme eräänlaisena keho- ja mielikuvamuistina, jolloin keho reagoi aikuisenakin tutuissa tilanteissa samoin kuin lapsena. Juuri tämän vuoksi kehotietoisuus on valtavan tärkeä osa äitihaavasta paranemista. Kun haava alkaa parantua, voi havaita itsessään oman voiman löytymistä, voi alkaa hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja alkaa myös nauttimaan itsestään ja omasta kehostaan.
Sisäinen lapsesi kuuntelee sinua. Mitä ajattelet itsestäsi, hyväksytkö itsesi kaikki puolet? Riitätkö sellaisena kuin olet? Koetko syyllisyyttä tai muita kuluttavia tunteita? Toisaalta, miltä sisäisestä lapsestasi tuntuisi, jos puhuisit itsellesi vaikkapa näin:
Rakastan itseäni. Arvostan itseäni. Hyväksyn itseni. Annan itselleni anteeksi. Olen itselleni armollinen. Kuuntelen omia tarpeitani ja kunnioitan niitä.
Kokeile seuraavaa harjoitusta, jos haluat tutustua sisäiseen lapseesi ja muodostaa yhteyden myös sisäiseen äitiisi:
Kuvittele miltä sisäinen lapsesi näyttää tällä hetkellä, minkä ikäinen hän on ja millaiset vaatteet hänellä on päällä juuri nyt. Mitä tunteita näet hänessä, hänen asennossaan, ilmeissään ja eleissään. Liikkuuko hän vai onko hän paikallaan. Puhuuko hän sinulle vai onko hän hiljaa. Valitse seuraavista lauseista tilanteeseen sopivat (tai kaikki) ja lausu ne ääneen sisäiselle lapsellesi:
Olet turvassa. Olet erityinen ja sinua rakastetaan juuri sellaisena kuin olet. Olet täydellinen ja ihana. Olen ylpeä sinusta. Kunnioitan sinua ja ajatuksiasi. Haluan kuunnella sinua, mitä sinulla on sydämelläsi. Olen aina tässä, kun tarvitset apua. Minä haluan huolehtia sinusta. On ihan ok tarvita toisten apua, sinun ei tarvitse pärjätä yksin. Olen sinua varten. Kaikki tunteesi ovat sallittuja. On ihan ok tehdä joskus virheitä. Mitä tahansa teet tai sanot, se ei vähennä minun rakkauttani sinua kohtaan. Voit levätä tässä, olet nyt täysin turvassa.
Kun lapsi on kuullut lauseesi, miltä hän nyt näyttää? Miltä sinusta tuntui lausua nämä lauseet ääneen?
Kuvittele seuraavaksi itsesi tähän samaan mielikuvaan, sisäisenä äitinä. Miltä hän voisi näyttää? Miten lapsi ja äiti asettuvat toisiinsa nähden? Mitä sisäinen äiti haluaa kysyä sisäiseltä lapselta? Mitä sisäinen lapsi vastaa? Jos osaisit vastata sisäisen lapsen puolesta, millainen hän toivoisi sisäisen äidin olevan? Mitä hän toivoisi sisäisen äidin tekevän juuri siinä hetkessä?
Mitä tahansa vastauksia nyt saatkin, luota siihen että ne ovat totta ja oikein juuri tässä hetkessä. Kiitä kaikista vastauksista, kiitä koko prosessista. Paina mieleesi tämä mielikuva sisäisestä lapsesta ja sisäisestä äidistä, ne ovat nyt aina sinun mukanasi. Mitä tunnet kehossasi nyt?
Mieti harjoituksen jälkeen, miten voisit ihan konkreettisella tavalla toimia naisena sekä äitinä, jos olet äiti? Sisäinen lapsi kokee turvaa, jos hänellä on lupa olla oma itsensä, eikä hänen tarvitse rakentaa ympärilleen suojamuuria tai kehittää itselleen yliherkkiä tuntosarvia. Voisiko tämä tarkoittaa aikuisen naisenkin elämässä lisää seuraavia asioita:
Olla läsnä tässä hetkessä, jokainen päivä ja hetki voivat olla ihmettelyn aihe. Ilmaista omia tunteitaan vapaasti omana itsenään. Antaa itselleen lupa olla myös hankalien tunteiden kanssa, ottaa vastuu niistä ja niiden luonnollisesta irtipäästämisestä. Olla sydämeltään avoin ja tukea muitakin silloin kun itsellä on siihen voimavaroja. Olla itselle ja muille totuudellinen, pitää kiinni omista terveistä rajoistaan. Olla leikkisä ja löytää huumoria myös kurjemmista tilanteista. Pitää hauskaa! Tuntea oma elinvoimaisuus ja yhteys kehoon.
Jos olisit itse itsesi äiti, haluaisitko noita ominaisuuksia, tai kenties jotakin muuta? Pohdi sitä omassa mielessäsi ja erityisesti sydämessäsi <3
Kun kontakti omaan sisäiseen äitiin alkaa kehittyä ja näkyä, tarjoaa tämä mahdollisuuden kokea ehdotonta rakkautta kaikilla elämän osa-alueilla. Tätä voi parhaimmillaan olla rakkaus omaa sisäistä äitiä kohtaan.
Ihanaa matkaa Sinulle sisäisen äidin ja lapsen kanssa!
Bounty-suklaasta inspiraationsa saanut täyteläinen suklaapatukka. Reseptitaiteilija Virpi Mikkosen kehittämä resepti (kirjasta Kiitos hyvää, Otava 2014)
Noin 8 kpl
Kookossisus:
3 rkl soseutettua perunaa
3 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai kookossiirappia)
1 tl vaniljauutetta
2 dl kookoshiutaleita
2 rkl kookosöljyä
Raakasuklaakuorrutus:
1,5 dl kaakaovoita sulatettuna
0,5 dl kookosöljyä
1,5 dl raakakaakaojauhetta
4 rkl kotimaista luomuhunajaa tai esim. kookossiirappia
hyppysellinen merisuolaa
Kookossisus:
Kuori ja paloittele peruna. Keitä kypsäksi. Soseuta peruna esimerkiksi haarukalla sileäksi muusiksi. Annostele kolme ruokalusikallista muusia kulhoon. Lisää vaniljauute ja hunaja. Sekoita. (Muusi muuttuu tässä kohtaa nestemäiseksi!) Sekoita joukkoon kookoshiutaleet ja sula kookosöljy. Taikinan tulee olla niin paksua, että siitä saa pyöriteltyä pallon. Lisää tarvittaessa kookoshiutaleita. Muotoile taikinasta pieniä patukoita vadille. Laita patukat puoleksi tunniksi pakastimeen jähmettymään.
Raakasuklaakuorrutus:
Sulata kaakaovoi ja kookosöljy lämpimässä vesihauteessa juoksevaksi seokseksi. Lisää kaakaojauhe, hunaja ja suola ja sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutusta.
Ota patukat pakastimesta ja kuorruta ne suklaassa kastamalla tai valuttamalla suklaata patukoiden päälle. Säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti.
Virpi Mikkosen Kiitos hyvää -reseptikirjan esittely löytyy täältä.
Resepti on julkaistu alunperin Virpin omalla Vanelja.com -sivustolla.
