Sivu 380 – Hidasta elämää

Mitä enemmän kehoa kuormitamme, sitä enemmän palautumiseen tulisi kiinnittää huomiota

Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin sanan ylikunto ja ajattelin sen olevan jotain hienoa. Jotain minkä täytyy osoittaa, että treeni on kovaa. Tästä kyseisestä aiheesta ei ole mielestäni liikaa puhuttu ja ajattelinkin jakaa omaa polkuani sekä ajatuksia ylikunnosta. Hypätään asiaan.

Ylikunto vai alipalautuminen?

Kovaa treeniä ylistetään monissa piireissä. ”No pain, no gain”, ”Verta, hikeä ja kyyneleitä”, ”There is no such thing as overtraining”. Näitähän riittää. Heti alkuun on sanottava, että en ole sanomassa kovan treenin olevan pahasta, sillä sehän on mitä mainiointa, jos pystymme treenaamaan kovaa ja välillä yli rajojemme.

Ylikunto itsessään ei kuitenkaan tarkoita, että kunto olisi mitenkään hyvä. Ylikunto tarkoittaa enemmänkin tilaa, jossa kehoa kuormitetaan jatkuvasti yli rajojen ilman, että keho ehtii palautua kaikesta toiminnasta. Niinpä tila, jota kutsumme ylikunnoksi voitaisiin kääntää alipalautumiseksi kuormituksesta. Mitä enemmän kehoa kuormitamme, sitä enemmän olisi hyvä kurkata myös sen kykyä palautua.

Suurimman osan elämästäni olen ollut äärimmäisen huono kuuntelemaan kehoani. Olen liikunnan ja ravitsemuksen ammattilainen, mutta silti en ole pystynyt tätä yksinkertaista asiaa sisäistämään. Keho kaipaa myös lepoa. Teoreettisesti ajateltuna monet ymmärtävät levon merkityksen, mutta teoria ei vielä tarkoita, että asia on sisäistetty jokaiseen soluun. Minulla se ainakin on kestänyt yllättävän kauan.

Merkkejä alipalautumisesta

Me olemme jossain määrin yksilöitä, vaikkakin omaamme samat kehon toimintaperiaatteet. Yksilöllisyys tulee enemmänkin esille siinä, kuinka kokoamme oman elämämme palaset. Myöskään treenaamisessa ei pelkästään treeni vaikuta. Tehdään mielikuva: voimme kuvitella, että meillä jokaisella on iso vesitynnyri. Me kaadamme vettä eri astioista tuohon vesitynnyriin. Homma on hanskassa niin kauan kuin vesitynnyri ei läiky yli, mutta veden ryöppyessä yli äyräiden olemme vaaravesillä.

Elämän eri osa-alueet ovat noita edellä mainitsemiani tynnyreitä. Työ on yksi tynnyri, liikunta toinen, parisuhteet kolmas ja niin edelleen. Jokainen eri osa-alue tuo oman kuormituksensa elämäämme. Mitä enemmän kuormitusta, sitä enemmän vettä ämpärissä on. Kun stressitekijöitä on liikaa voi seurauksena olla keho, joka ei pääse palautumaan.

Tässä muutamia merkkejä:

Jatkuva väsymys
Heikentynyt seksuaalinen halukkuus
Pitkään kestävä lihas- tai nivelkipu
Sairastelu – heikentynyt immuniteetti
Univaikeudet
Heikentynyt suorituskyky urheilussa ja liikkumisessa
Treenipäivän jälkeinen huono olo
Ärtyneisyys & huono fiilis

Siinä vaiheessa kun jokainen kumppanin tai ystävän sana saa minut ärtymään, on kyseessä paljon muutakin kuin huono päivä. Kyseessä on ylikuormittunut hermosto, jota on käristetty liian pitkän aikaa. Liike kuormittaa paljon muutakin kuin lihaksia, hermoston ollessa yksi rasittuvista järjestelmistä. Hermoston kuormituksen jatkuessa liian pitkään, myös oma käyttäytyminen voi muuttua huomattavasti helpommin reagoivammaksi. Näin yksilön kuormituksesta voi tulla myös lähipiirin kuormitus.

Kuinka palautua kunnolla?

Tärkeimpiä teemoja palautumisen kannalta on syödä hyvin. Voit lukea lisämunuaisten ruokkimisesta täältä. Toinen tärkeä teema on ottaa treenistä vapaata sekä fyysisesti että mentaalisesti. Jos kuulut siihen kategoriaan, jonka täytyy joka päivä nostaa raskaasti tai ottaa HIIT-treenejä, niin tekisi ehkä ihan hyvä kävellä pari päivää metsässä kuunnellen lintujen laulua.

Rankemmissa tapauksissa kokonainen viikko ilman kuormittavaa liikettä voi olla paikallaan. Täysi liikkumattomuus ei palvele kehoamme. Pieni kävely ulkoilmassa päivittäin on luultavasti parasta mitä kukaan voi omalle keholleen tehdä.

Lepo ei ole hirveän suosittu neuvo. Kukaan ei halua levätä, kukaan ei halua ottaa vapaata aikaa. Tai ainakin monille levon ottaminen elämään voi tuntua haasteelliselta. Pelkästään maalaisjärjellä ajateltuna me tarvitsemme lepoa. Nykyajan ilmiö on kuitenkin katsoa muiden tekemistä, nähdä ihailemansa treenaajan uusin inspiroiva treenivideo tai uusin treenihaaste, joka meidän täytyy päästä tekemään.

Kehon ollessa väsynyt, lihasten kipeitä ja mieli ärtynyt, kaikki merkit osoittavat levon suuntaan, paitsi mielemme joka haluaa lisää, enemmän, isompaa, parempaa. Mieli on jännä kapistus, joka perustaa ajatuksensa useasti pelkoon ja suojeluun.

Se miksi minä olen usein ajautunut elämässäni tilanteeseen, jossa keho on alipalautunut, ei ole johtunut tiedon puutteesta. Se on johtunut itsensä hyväksymättömyydestä ja heikkoudesta. Treeni on tarjonnut alustan olla rakastettu, hyväksytty ja tietynlaisen tärkeyden tunteen. Treeni on mahtava asia, liike tarjoaa uskomattoman tunneskaalan meille koettavaksi, puhumattakaan sen tarjoamista terveyshyödyistä.

Siinä vaiheessa kun liikkeestä tulee pakkoa ja mielen tasolta lähestyvää, se syö kokonaisuudessaan meidän elämäniloa ja voimaa. Joskus vähemmän on enemmän ja kuluttavassa liikkeessä se näyttäisi näin menevän.

Minusta tulee tuskin koskaan olympiavoittajaa nykyisillä treeni-ideoillani, mutta jos saan tilalle vapauden, itseni arvostuksen ja hyvän olon, jota voin myös läheisilleni tarjota, niin uskon että kestän sen. Hyviä liikkumisia itse kullekin ja toivottavasti tämä juttu inspiroi sinua treenaamaan, kuuntelemaan kehoasi ja muistamaan elämän ihmeellisyydet myös muilla elämän osa-alueilla.

Jatketaan harjoituksia.

Läpikuultava mummo

Vuosia sitten, aika pian avioeroni jälkeen, olin joulun alla työmatkalla Helsingissä. Lunta sateli, astuin raitiovaunuun, ruuhkaa ja väsähtäneen näköisiä ihmisiä – tai ehkä vain minä olin alla päin ja projisoin fiilikseni muihin? Mielialani teki minulle tepposet, putosin läsnäoloon. Ihan vahingossa kolme vihollista – arvostelun, kyynisyyden ja pelon äänet – vaikenivat ja luisuin suoraan U-käyrän pohjaan.

Aloin nähdä toisin.

Pysähdyimme taas yhdelle pysäkille. Väkeä lappoi sisään ja toisesta ovesta ulos. Kiireistä ja kärsimätöntä, ei saa jäädä jonon hidasteeksi. Paitsi että nyt sisääntuleva jono oli pysähtynyt. Vanha mummeli, valkohapsinen ja jotenkin eteerinen, hymyilee ja jää juttelemaan kuskin kanssa – ja tämä hymyilee takaisin, ei ole yhtään kärsimätön… mitä ihmettä?

Mummeli sai lopulta vaihdettua kuulumiset kaikkien kanssa ja alkoi hitaasti heilahdella peremmälle. Katseemme kohtasivat, hän istui viereeni.
– Onpas mukava ilma, joulu on taas tulossa.
– Hmh.
– Tuossa oli se pommitus.
Hän katsoo suoraan minuun. Ei puhu enää, mutta minut valtaa kummallinen rauha. Tuo mummo on jotenkin läpikuultava, mitä jos kosketan häntä olkapäälle ja käteni meneekin siitä läpi? Näkeekö kukaan muu häntä?
– Jaaha, tässä on minun pysäkkini. Rauhallista joulua.

Läpikuultava mummo aloittaa kiireettömän matkansa kohti ulko-ovea. Raitiovaunu on ihan hiljaa, kenelläkään ei ole kiire. Joulu on tässä vaunussa, aika on pysähtynyt. Minäkin olen pysähtynyt. Näen valoa, pitkästä aikaa näen edessäpäin jotain.

Miten minun tulee elää tänään, jotta minusta tulee jonain päivänä läpikuultava pappa?

Joukkoomme on liittynyt mummobloggari Liisa Turpeinen, arvatenkin läpikuultava. Lue Silityspäivä, rauhoitut heti. Tervetulosanat mummollemme, Ryokan osaa sen sanoa kirkkaimmin:

Sammalen alla
virtaa ääneti puro.
Kuuntelen sitä.
Äkkiä minusta tulee
läpikuultava ja tyyni.

Hyvää äitienpäivää, mummot ja äidit! – Valokuva: Aino Huotari

– terveisin Pexi

3 tapaa päästä eroon materialistisesta elämäntavasta

Syntymästämme lähtien vanhempamme, koulutussysteemi ja media on ehdollistanut meidät ajattelemaan, että menestys on aineellista ja onnellisuus, tyytyväisyys ja ihmissuhteet ovat toisarvoisia tuloihimme verrattuna. Me elämme maailmassa, joka kumartaa rahalle, sillä kulttuurimme antaa eniten painoarvoa aineelliselle menestymiselle.

Useimpia ihmisiä ohjaa aineellisten asioiden tavoittelu ja he kuluttavat elämänsä yrittämällä maksaa takaisin vuosien aikana kertyneitä velkoja. Jos luet tätä, hyvin todennäköisesti teet töitä yhdeksästä viiteen tympääntyneenä. Ehkä olet psykologisesti loukussa rahan ja aineellisten huolien maailmassa, ja haluat irtautua tästä henkisestä alistuneisuudesta.

Mikä tahansa elämäntilanteesi onkaan, suurin osa tämän tekstin lukijoista on kyllästyneitä velkaan, pitkiin työpäiviin ja mainoksiin, jotka manipuloivat ostamaan. Toivoa on, sillä vaikka elämme kulutusyhteiskunnassa, meidän ei tarvitse elää kuuliaisina kuluttajina.

Tässä kolme tapaa, joiden avulla voit vapautua materialismista ja saada uuden yhteyden sieluusi.

1. Hyppää pois oravanpyörästä

Missä kokouksessa päätettiin, että meidän pitää tehdä töitä arkipäivisin yhdeksästä viiteen? Entä kuka päätti, että meidän täytyy koulusta valmistuttua hypätä suoraan kokoaikaiseen työhön? Kuka päätti myös sen, että meidän pitää kuluttaa 40 vuotta töitä tehden ja saamme eläköityä vasta kun olemme 60- tai 70- vuotiaita?

Sinun ei tarvitse elää yhteiskunnan tai vanhempiesi odottamalla tavalla. Jos olet kyllästynyt juoksemaan oravanpyörässä, hyppää siitä pois. Kukaan ei pakota sinua tekemään viikossa 40 tuntia töitä joista et pidä. Laskut pitää silti toki maksaa, ja tästä pääsemmekin seuraavaan kohtaan.

2. Älä elä tehdäksesi vaikutusta muihin

Teemme töitä 40 tuntia viikossa, jotta voimme tehdä vaikutuksen ympärillä oleviin ihmisiin ostamalla asioita joita emme tarvitse rahalla jota meillä ei ole. Luulemme, että meidän pitää kerätä mahdollisimman paljon omaisuutta, koska meille opetetaan että menestys ja arvo määritellään aineellisesti. Jos eläisit vain itsellesi ja puolittaisit menosi, voisit puolittaa myös työhön käyttämäsi ajan.

Tarvitsetko tosiaan lainan uutta autoa varten, vai voisitko ostaa käytetyn auton? Tarvitsetko 200 neliön talon uusilla kodinkoneilla? Tarvitsetko uuden television ja merkkivaatteet? Viimeisimmän Iphonen ja kalliin läppärin?

Monesti alistumme rahan rengiksi, sillä egomme haluaa näyttää menestyvältä toisille ihmisille. Me määritämme omanarvontunteemme sen perusteella, miten pärjäämme vertailussa toisiin ihmisiin. Lapset kisailevat leikkipuistossa sillä kenen isä on voimakkain, aikuiset kisailevat sillä kenellä on hienoin talo. Ihmiset eivät siis kasva ulos tällaisesta leikkipuistomentaliteetista ja monet elävät tästä syystä aina palkkapäivää odotellen. Tällainen egoistinen itsensä ylistäminen tekee meistä onnettomia rahan renkejä ja johdattelee meidät seuraavaan kohtaan.

3. Nouse materian yläpuolelle

Älä määritä itseäsi suhteessa toisiin ihmisiin, omistamiisi tavaroihin tai elämäntyyliisi. Määritä itsesi suhteessa itseesi ja ylempiin voimiin. Oletko henkisesti tyytyväinen? Onko sinulla mielenrauha? Tunnetko olevasi kokonainen? Jos vastaus näihin kysymyksiin on ei, miten voit sanoa olevasi menestyvä?

Kun pääset yhteyteen syvimpään osaan itsestäsi, aineellinen maailma alkaa tuntua vitsiltä. Kun pääset meditaation tai luonnon kautta rajattomaan armon ja rauhan tilaan, loputon materian tavoittelun tarve poistuu. Vai kuinka monta pahasti velkaantunutta buddhalaista munkkia tiedät?

Kulttuurimme, joka määrittelee menestyksen aineellisena, on myös kulttuuri, joka on onneton, stressaantunut ja ylipainoinen. Luultavasti suuri osa masennuksesta on peräisin yhteiskunnasta, joka on ontto, tylsä, kulutusorientoitunut, henkisesti köyhä ja paperin palasten määrittelemä. Kapitalismi, materialismi tai kulutusyhteiskunta ei voi alistaa sinua. Ole rohkea. Jätä oravanpyörä, elä varojesi sallimissa rajoissa, oivalla milloin on aika kohtuullistaa elämää ja ala harrastaa joogaa tai meditaatiota. Avaat itsesi kokonaiselle uusien mahdollisuuksien maailmalle, jonka olemassaolosta et aiemmin tiennyt.

Lähde: www.spiritscienceandmetaphysics.com

Uskot tai et, niin se vaikuttaa joka hetki

Riippumatta siitä, että uskotko sinä siihen, että vaikutat ajatuksillasi elämääsi, niin haluaisin avata ajatusta siitä, että se, mihin sinä uskot vaikuttaa aina jokatapauksessa elämääsi.

Se, mihin uskot, tahtoo sanoa sitä, että sinulla on vahva tunne siitä, että jokin asia on tietyllä tavalla.

Voi olla, että olet oppinut niin vanhemmiltasi, lukemalla lehtiä tai oman kokemuksesi kautta.

ilkkakoppelomaki.com usko tai et — Se mitä näet, kuulet ja koet vaikuttaa siihen, mihin olet alkanut uskomaan
ja myös siihen, mihin tulet uskomaan jatkossa.

Käytännössä on kaksi päätapaa luoda itselleen uskomuksia:

1. Oppimalla asioista muilta joko katsomalla tai kuuntelemalla heitä tai heidän juttujaan.
2. Oman kokemuksen kautta.

Kun opimme jotain muilta, on tärkeää muistaa, että he kertovat asiat siitä maailmasta käsin, mihin he uskovat. Mikä on sitten totta, onkin hyvä kysymys ja en lähde nyt siihen suuntaan.

Olen huomannut, että kenenkään uskomusta (=ajatusta) ei kannattaisi koskaan tyrmätä tai myöskään olla täysin samaa mieltä, ennen kuin tutustuu siihen, mitä kyseisen uskomuksen takana on. Siihen pääsee hyvin käsiksi kysymällä esimerkiksi, mikä saa sinut uskomaan, että _______ ? Tai mihin perustuu se, että ajattelet, että ________ ?

Kun taas opit jotain oman kokemuksen kautta, niin rakennat uskomusjärjestelmääsi riippumatta siitä, että yrititkö edes tai teitkö jonkin täydellisesti.

Toisin sanoen, saatat olla päättänyt jostain asiasta 10 vuotta sitten, että se on sinulle mahdotonta ja uskot siihen edelleen. Voi kuitenkin olla, että yritit jotain silloin niillä tiedoilla ja taidoilla ja se ei onnistunut, mutta tänä päivänä se olisikin sinulle helppoa tai vähintäänkin mahdollista. Et kuitenkaan ole välttämättä edes ajatellut asiaa, koska sinulla on ollut uskomus, että se on mahdotonta.

Voi olla myös, että osaat elämässäsi jotain todella hyvin, mutta uskot, että et ole siinä kovin hyvä, koska et ole saanut siitä mielestäsi oikeaa palautetta (oikeita kehuja, tsemppausta tms.). Se ei kuitenkaan tarkota sitä ettetkö olisi hyvä siinä; uskomusten rakentumiseen nimittäin vaikuttaa merkittävästi se mitä muut sanovat ja miten he sen sanovat.

Olen myös huomannut, että henkilöllä on oma merkityksensä: Kun oikea ihminen oikeassa tilanteessa sanoo oikealla tavalla jotain, niin se voi vahvistaa tai heikentää merkittävästi jotain uskomustasi itsestäsi, osaamisestasi tai siitä, mitä uskot mahdollisuuksistasi.

Voisin jatkaa aiheesta pari viikkoa yhteen menoon, mutta tässä pari juttua, millä voit syventyä omiin uskomuksiisi vähän tai paljon:

1. Seuraa uskomuksiasi eli sitä, mihin sinä uskot ja mitä pidät totena. Huomaat ne siitä, mihin ajatuksiin tai tekemiseen sinulla liittyy vahva varmuuden tunne, joka ikään kuin sanoo ”näin se on”.

Miksi näitä kannattaa seurata? – Uskomuksesi rajoittavat mahdollisuuksiasi todennäköisesti enemmän kuin olet siitä tietoinen. Ne myös usein aiheuttavat riitoja ja väärinkäsityksiä ihmissuhteissa usein ihan turhaankin.

2. Huomioi uskomukset (jotka siis ovat myös ajatuksiasi) ja kiinnitä huomiota niihin, jotka rajoittavat sinua esimerkiksi:

– nauttimista täysillä elämästä
– etenemästä työssäsi
– parantamasta ihmissuhdettasi
– parantumasta sairaudesta
– lopettamasta sinua haittaavia tapoja

Koska sinun uskomukset ovat sinun itsesi luomia viime kädessä, niin voit myös muuttaa niitä sellaisiksi, mitkä palvelevat sinun elämääsi ja hyvinvointiasi paremmin. Siinä ensimmäinen askel on se, että mietit…

3. Mihin ajatukseen uskominen olisi tilanteessasi parempi vaihtoehto?

Kirjoita se itsellesi ylös ja…

4. Ala etsimään tietoa ja kokemuksia, jotka tukevat ajatusta, mihin haluat uskoa.

Uskomuksia pystyy muuttamaan, koska ne oikeasti ovat vain ajatuksia.

Koska yleensä joko uskot tai et usko johonkin asiaan, niin uskomus voi muuttua, ja muuttuukin, täysin hetkessä.

Uskomukset kuitenkin voivat heikentyä tai vahvistua ajan mittaan riippuen siitä, mitä uskomusta ruokit. Siksi onkin tärkeää, että jos haluat onnistua jossain, niin etsit ihmisiä, ajatuksia, tietoa ja muiden ihmisten kokemuksia, jotka auttavat sinua onnistumaan.

Itse tarvitsen usein tukea omille projekteilleni niiden onnistumiseen. Joskus osa ihmisistä epäilee niiden onnistumista ja se ei silloin tue uskomustani onnistumisesta suoraan. Heiltäkin saa kuitenkin tärkeää ja olennaista tietoa, mikä lopulta saattaa olla avuksi onnistumisessa.

Muista, että onnistumiseen uskominen ei koskaan riitä yksistään:Sinun tulee myös tehdä asioita, jotka johtavat onnistumiseen. Oikeita asioita tekemällä voit myös onnistua, vaikka et itse uskoisikaan onnistumiseen.

Tavoitteeni oli, että tämä kirje muuttaa uskomuksiasi uskomuksista. Jos niin on käynyt, niin olet jo huomannut, miten helposti uskomukset muuttuvat mielessäsi.

Ennen kaikkea toivon sinulle hyviä ja terveitä uskomuksiasi itsestäsi.

Kirje äidiltä tyttärelle

Eräs netistä löydetty kirje äidiltä tyttärelle:

”Rakas tyttäreni,

päivänä jolloin huomaat minun vanhenevan, pyydän sinua olemaan kärsivällinen, mutta ennen kaikkea ymmärtämään, mitä joudun käymään läpi.

Jos jutellessamme toistan samoja asioita, ethän keskeytä minua sanoaksesi: ”Sanoit tuon saman asian juuri äsken”… Kuuntele vain. Yritä muistella aikoja, jolloin olit pieni ja luin sinulle saman sadun ilta toisensa jälkeen, niin kauan että nukahdit.

Kun en suostu menemään kylpyyn, älä ole vihainen. Muistele sitä, kun olit pieni tyttö, ja jouduin juoksemaan perässäsi ja keksimään tekosyitä saadakseni sinut suihkuun.

Kun huomaat välinpitämättömyyteni uutta teknologiaa kohtaan, anna minulle aikaa opetella ja älä katso minua huokaillen… Muista kulta, että minä kärsivällisesti opetin sinulle, miten tehdä monia asioita, kuten kuinka syödä oikein, pukea päälle, harjata hiukset ja käsitellä päivittäisiä asioita… Se päivä, kun huomaat, että vanhenen, ole kärsivällinen ja ymmärrä, mitä käyn läpi.

Jos joskus unohdan, mistä keskustelemme, anna minun hetki miettiä, ja jos en muista, älä hermostu, menetä kärsivällisyyttäsi tai ole ylimielinen. Muista, että tärkeintä minulle on olla sinun kanssasi.

Ja kun vanhat väsyneet jalkani eivät liiku enää yhtä nopeasti kuin ennen, ojenna kätesi minulle. Samalla tavalla kuin ojensin omani sinulle, kun otit ensimmäisiä askeliasi.

Kun nuo päivät tulevat, älä ole surullinen vaan ole kanssani ja ymmärrä minua, kun kohtaan elämäni viimeiset päivät.

Minä vaalin ja kiitän sinua ajasta ja iloista, jotka jaoimme. Suuri hymy kasvoillani haluan sanoa, että rakastan sinua tyttäreni… sillä suurella rakkaudella, jota olen sinua kohtaan aina tuntenut.”

– Tuntematon

Lähde: http://earthweareone.com

Turvallinen kasvuympäristö

Mitä otsikosta tulee sinulle ensimmäisenä mieleen?

Minulle turvallinen tai turvaton kasvuympäristö mieltyy lapsuuteen. Turvallinen kasvuympäristö voi olla lapsen perustarpeista huolehtiva ympäristö; unta, ruokaa, vaatteet ja niin edelleen. Perustarpeiden lisäksi lapsi tarvitsee ympärilleen niitä ensiarvoisen tärkeitä ihmisiä, jotka antavat meille palautetta itsestämme. Kasvuympäristö voi olla myös sosiaalistamista esimerkiksi omaan perheeseemme ja kulttuuriimme.

Turvallinen kasvuympäristö takaa lapsen terveen kasvun nuoreksi ja aikuiseksi. Mitä vähemmän lapsuudessa on erilaisia ihmissuhderistiriitoja, väkivaltaa ja päihteitä, sitä paremmat mahdollisuudet lapsella on aikuisena kokea olevansa arvokas ja elämäänsä tyytyväinen. Ja poikkeuksiakin tietysti on kuten kaikissa tarinoissa. Voisiko sanoa niin, että turvallisessa kasvuympäristössä kasvukäyrä on tasaista ja ylöspäin viettävää, lapsentahtista? Turvattomuus luo eräänlaisia mutkia matkaan; joku kasvaa miinuskäyrillä ja toinen kasvaa aikuisen kokoiseksi liian nopeasti. Joka tapauksessa turvallinen ympäristö takaa lapsen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun. Lisäisin vielä, että myös henkinen ja hengellinen ulottuvuus ovat osa ihmisenä kasvua.

Mutta ihminen kasvaa koko elämänsä ajan. Mitä tapahtuu silloin, kun lapsi kasvaa aikuiseksi? Joskus erehdymme luulemaan, ettemme enää syvällä itsessämme ole lapsia. Minä kyllä sanoisin, että se sama pikkunassikka asuu meissä ihan loppuun asti ja aktivoituu varsinkin viimeisinä elinvuosina. Siirrymme vain isommille hiekkalaatikoille leikkimään. Saattaa aikuisten hiekkalaatikolla lapiotkin viuhua.

Miltä kuulostaa ajatus aikuisen turvallisesta kasvuympäristöstä?

Elämä on jatkuvan kasvun ja kehittymisen areena. Jos emme muuten suostu kasvamaan tai emme osaa tai uskalla, tuodaan eteemme kriisejä, joiden avulla kehitymme varmasti. Suunta on yleensä eteen- eikä taaksepäin. Ainakin omassa elämässäni olen kokenut, että aina tuupitaan eteenpäin ja kasvua kohti.

Jotkut ihmiset osaavat ihailtavasti valita itselleen sellaisen ympäristön, jossa heillä on hyvä ja turvallinen olo. Jotkut, kuten minä itse, joutuvat kantapään kautta oppimaan sen, mikä tekee itselle hyvää.

Voiko turvallinen kasvuympäristö olla esimerkiksi se ympäristö, joka houkuttelee ihmisessä esiin niitä puolia, jotka ovat aina olleet olemassa, mutta niillä ei ole ollut oikeaa aikaa tai paikkaa tulla näkyviin? Ei siis niinkään kasva vaan pääsee oman itsensä ääreen. Esimerkiksi oikeanlaisen kumppanin kanssa, parhaimmillaan, suuri osa itsestä tulee näkyviin, koska ei tarvitse piiloutua häpeän tai muun syyn vuoksi. Tai ympäristö voi olla hyvä työpaikka, jossa saa toteuttaa itseään ja käyttää useita lahjojaan? Ehkä ystäväporukka joka saa itsen hehkumaan vain siitä syystä, että saa olla näkyvästi oma itsensä?

Jokaisen tarve on olla näkyvä, hyväksytty ja rakastettu; lapsena ja aikuisena. Erona lapsuuteen kuitenkin on se, että aikuisena voimme valita itsellemme parhaan mahdollisen, kasvun ja hyvinvoinnin mahdollistavan, maaperän.

Millainen on sinun turvallinen kasvuympäristösi?

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Kiittämättömyys

Loska, takatalvi, harmaa huhtikuu. Kannan kaksivuotiasta. Ihmispötkö on paketoitu liukkaaksi talvi- ja kurahaalarein, ja se vastustaa eteenpäin liikkumista kaikin voimin. Lasken pötkylän maahan, se heittäytyy vatsalleen ja alkaa latkimaan vettä lätäköstä. Otan liukkaan ja kannettavaksi hankalan muotoisen lastin uudelleen syliini ja kuljemme taas muutaman metrin. Hiki valuu. Kiroilen. Haluaisin jättää lapsen jalkakäytävälle makaamaan.

Muutama vuosi aiemmin halusin niin kovasti tätä lasta, että joka kuukausi itkin sitä tietoa, ettei lapsi ollut tulossa. Ei tässäkään kuussa. Minulla oli valtava ikävä tuota ihmistä, jota en vielä tuntenut.

Pitkä ja kaunis esikoiseni, jo 11-vuotias, pesee yöpuvussaan hampaitaan. Hidastelee iltapesuja ja nukkumaanmenoa. Hän on hoikka ja varsamainen, jo minun mittaiseni, harjoittelee teini-ikäisen elkeitä. Käpertyy sohvalla vielä kainalooni. Vastahan hän oli pieni ja pyöreä, seisoi ovensuussa vatsa pullottaen ja kiharat sotkussa. Pesin hänen hampaansa. Pieniä maitohampaita.

Yhtäkkiä, pitkästä aikaa, muistan sen särkevän tunteen vuosien takaa, kun hän oli avioeron seurauksena säännöllisesti pois sylistäni. Kuinka paljon häntä kaipasin ja miten puolikkaaksi itseni tunsin. Luonnottomaksi. Äiti, joka ei saa asua lapsensa kanssa.

Jään miettimään kiittämättömyyttä ja sen luonnetta. Emme me ole epäkiitollisia siitä mitä meillä on. Useimmat meistä antavat arvon elämänsä aarteille. Toisaalta me olemme kyvyttömiä olemaan siinä elämäntilanteessa jossa olemme. Kykenemättömiä näkemään kulloisenkin hetken hyvät puolet ja hanakoita näkemään sen mikä puuttuu.

Ja seuraavassa hetkessä meillä on jotain muuta – ja jotain muuta puuttuu.

Kiittämättömyys on ennen kaikkea kyvyttömyyttä olla tässä hetkessä, ihan kokonaan. Kaikessa, mitä tähän hetkeen kuuluu. Myös väsymys, tuskastuminen ja turhautuminen. Kiittämättömyys on kyvyttömyyttä muistaa, että jokaisessa elämäntilanteessa on erilaisia puolia, joista osa on nautinnollisia ja osa jotain muuta.

Ei ole olemassa elämäntilannetta, jossa aurinko paistaisi joka päivä ja ihan kaikki olisi ihan koko ajan suloista tanssia.

Kiittämättömyys on seurausta mielen harhailusta menneessä ja tulevassa, jossain poissa tästä hetkestä. Pakoa haavekuviin ja unelmiin, jossa kaikki on aina paremmin ja täydempää. Saatamme odottaa jonkun elämän osa-alueen korjaantumista niin, että menetämme kaiken sen, mikä on hyvin nyt – paremmin kuin pystyy ymmärtämäänkään. Arvokas katoaa arjen sumuun ja väsymykseen.

Katson uutiskuvaa, jossa leikki-ikäisen lapsen ruumis kelluu Välimeressä. Lapsi on hukkunut, kun Eurooppaan pyrkineitä ihmisiä kuljettanut laiva on uponnut. Mukanaan suuri määrä ihmisiä paremman elämän toivossa. Myös hän. Tuo pastellivärisiin vaatteisiin puettu lapsi.

Pudottaudun taas lasteni luokse. Päästän irti kiireestä, päästän irti niistä kymmenestä yhdentekevästä asiasta, joilla olisi periaatteessa kiire, annan sotkun olla. Kun päästän irti velvollisuuksistani ja kuvitelmistani, että kiireelliset asiat ovat kiireellisiä, olen taas lasteni luona.

Kiireitteni alta löydän sen paikan minussa, joka ymmärtää kaiken aikaa, mikä mieletön lahja nämä kaksi ihmistä minulle ovat. Miten etuoikeutettu olen, että saan tänäänkin nahistella heidän kanssaan hammaspesusta, puurosta ja moottoripyöräpaidasta. Että saan kantaa ja silittää heitä ja katsella, kuinka he kasvavat.

Ymmärrys asioiden tärkeysjärjestyksestä on olemassa minussa kaiken aikaa. Kunhan pudottaudun sen äärelle.

Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Happinessin Blogeissa. Sieltä löydät myös kaikki vanhemmat blogini.

6 uupumukseen johtavaa puheenpartta – Oletko sinäkin joskus sanonut: ”Kyllä tämä tilanne kohta rauhoittuu”

Siellä täällä näkee ja kuulee ystävistä, joiden puheenaiheet koostuvat lähinnä kiireestä, työlistoista sekä täysin vinoutuneesta työnteon ja lepäämisen suhteesta.

Moni uskaltaa jo myöntää, että väsyttää. Moni ei.

Ovatko läheiset ehkä huomautelleet sinulle, että olisi syytä hiljentää? Oletko joskus lipsauttanut seuraavia vastaväitteitä?

1. ”Kyllä tämä tilanne tästä kohta rauhoittuu.”

Jos se ei ole tähänkään mennessä rauhoittunut itsestään, mikä on todennäköisyys, että näin tapahtuu tulevaisuudessa? Jos vaihtoehdot ovat tilanteen rauhoittaminen omasta vapaasta tahdosta, tai pakon edessä siksi, että keho ja pää eivät kestä enää enempää, kumman valitset? Voin kokemuksesta kertoa, että tilanteissa on eroa.

Hassuinta on, että monen unelmaelämä sisältää paljon vähemmän työntekoa kuin nyt, ehkä paljon vähemmän kuin normaali 40-tuntinen työviikko. Mutta ajatellaan, että unelmaelämää voi alkaa elää vasta sitten, kun jokin tietty piste työelämässä tai omassa yrityksessä on saavutettu. No joo, ehkä taloudellinen tilanne ei vielä mahdollista kaikkien unelmien toteuttamista kerralla, mutta unelmaelämä saattaisi olla paljon lähempänä, jos vähentäisi työntekoa jo nyt.

2. ”Ei tänne nukkumaan ole tultu – haudassa ehtii sitten levätä.”

Kuinka nopeasti haluat sinne hautaan oikein päästä? Jos meitä ei olisi tehty (myös) nukkumaan, emme tuntisi moista mekanismia lainkaan. Koska tunnemme, sille on oma tarkoituksensa. Unen määrä ei ole se, joka erottaa saamattomat laiskurit onnistujista. Ehkä joskus oli se aika, kun jatkuvia 12–14-tuntisia työpäiviä pidettiin arvostettavina. Toivottavasti ei enää.

3. ”No nyt vähän väsyttää, mutta lepään viikonloppuna/jouluna/kesälomalla.”

Jos arkikuormitus on jatkuvasti enemmän kuin ihminen kestää, nuo tyypilliset vapaat ja lomat eivät yleensä riitä mihinkään. Lisäksi vapaista ja lomista on kauhean paljon kivempi nauttia, kun jaksaa tehdä jotain kivaa, eikä niin, että kaikki aika menee palautumiseen. Lepääminen ja rentoutuminen on todella paljon hauskempaa silloin, kun ei vielä keiku uupumuksen rajamailla.

4. ”Hiljentää? Päinvastoin, minä haluan mennä vielä kovempaa!”

Tältä minustakin joskus tuntui. Silloin kun kone oli jo menossa ylikierroksilla lepikkoon, minä vielä pohdin, että haluaisin kehittyä, oppia ja saada hommat etenemään PALJON nopeammin. Ihmisen on joskus todella vaikea nähdä metsää puilta. Ei ollut ihan yksinkertaista huomata eikä varsinkaan hyväksyä, millainen oppimisen nopeus sekä saavuttamisen määrä ja laatu on mahdollista ja terveellistä. En tarkoita, etteikö ihminen voisi oppia nopeasti ja saavuttaa isoja juttuja pienessä ajassa. Kyllä voi. Mutta ainakin omalla kohdalla odotukset olivat kohtuuttoman korkealla verrattuna siihen, mikä on hyvinvoinnin ja tasapainoisen elämän kannalta järkevää.

5. ”Hyvinvointi ja tasapaino? Plaah, ihan liian pliisua menestyjälle.”

Saat olla rauhassa tätä mieltä niin kauan kuin haluat. Mutta terveys hyppää yllättävän nopeasti arvoissa kärkipäähän, kun se ei olekaan enää itsestäänselvyys. Sen kyllä sitten huomaa.

6. ”Ei MINULLE tapahdu mitään sellaista.”

Ei minullekaan pitänyt tapahtua. Luultavasti hyvin moni ylisuorittaja ajattelee pystyvänsä ihmeisiin. KUKAAN ei erityisesti suunnittele sitä, että minäpä teen niin paljon töitä ja stressaan niin kauan, että palan loppuun. ”SITKU olen burnoutissa, sitten lepään.”

On poikkeusyksilöitä, jotka lähes kestävät mitä vain. On myös poikkeusyksilöitä, jotka eivät kestä juuri mitään. Suurin osa meistä on keskivertoväkeä, joka kestää pitkään ja paljon (ihminen voi sietää voimakasta stressiä pitkiäkin aikoja) mutta EI loputtomiin.

Jos ei ajattele, että loppuunpalaminen on mahdollista myös minulle ja vastustaa mielessään kaikkea, mitä on tästäkin tekstistä lukenut, joutuu todennäköisesti menemään aika syvälle suohon, ennen kuin tilanteeseensa havahtuu.

Jos taas avaa mielensä sille vaihtoehdolle, että tämä voi sattua myös omalle kohdalle, alkaa ehkä nähdä merkkejä aiemmin. Tällöin myös suunnan muuttaminen ennen pahinta suonsilmäkettä on mahdollista – ja paljon helpompaa.

Näin kirjoitat kirjan – asiantuntijan 7 vinkkiä

Kirjoittaja Pekka Mattila on e-kirjavalmentaja Digivallankumouksesta. Pekka on E-kirja Mastermind -kurssin vetäjä, ja kurssin avulla hän on auttanut toistasataa kirjailijaa pääsemään lähemmäksi omaa unelmaansa saada kirjansa kirjoitettua. Tässä artikkelissa Pekka antaa vinkit oman kirjan kirjoittamisen aloittamiseksi.

– – –

Oli jouluaattoilta. Joulupukki oli juuri käynyt vierailulla ja perheen pieni poika ryhtyi avaamaan saamiaan paketteja naama isossa virneessä, silmät loistaen. Paketti paketilta pojan hymy kuitenkin hyytyi ja lopulta hän kääntyi äitinsä puoleen silmät täynnä kyyneleitä, kysyen: “Äiti, miksi joulupukki teki minulle näin? Miksi hän antoi minulle samat lahjat kuin viime vuonna?”

Äiti vastasi: “Poikani, ethän sinä ole käyttänyt näitä viime vuonna saamiasi lahjoja lainkaan. Jos lupaat tänä vuonna käyttää näitä lahjoja, saat niitä ensi vuonna lisää. Jos taas lupaat jakaa saamasi lahjat muille, saat niitä ensi vuonna tuplasti.”

Entä sinä? Oletko sinä jakanut omia lahjojasi muille?

Yksi tapa jakaa omia lahjojaan ja omaa osaamistaan on kirjoittaa kirja. Kuinka hienoa olisikaan, kun omat ajatukset ja osaaminen olisi koottu yksiin kansiin, kirjan kannessa komeilisi oma nimi ja voisi kutsua itseään kirjailijaksi. Oma kirja voisi tuoda vapautta ja merkitystä omaan elämään, sen avulla voisi auttaa muita ja tietysti ansaitakin.

Aivan liian usein ajatus kirjoittamisesta kuitenkin hautautuu arjen pyörteisiin tai jää pöytälaatikkoon. Miten sen kirjan voisi ihan oikeasti saada kirjoitettua?

Student — Kesä on luovaa aikaa kirjan kirjoittamiselle. Asiantuntija vinkkaa:
”Mitä jos vain ryhtyisit piirtämään ensin paperille miellekarttaa…
siis ihan perinteisellä kynällä ja paperilla!”

Tässä seitsemän vinkkiä kirjaprojektin käynnistämiseen:

1.Usko itseesi

Moni alussa oleva kirjan kirjoittaja ajattelee, että on oltava vähintään jonkin alan tohtori, jotta voi olla uskottava kirjailija. Pitää olla koulutusta, kokemusta ja nimeä.

Vai pitääkö? Jokaisella ihmisellä, sinullakin, on varmasti jotakin sanottavaa, tarinoita kerrottavanasi, jotakin opetettavaa minulle ja muille ihmisille. Jokainen on kulkenut omia polkujaan ja jokaisella on uniikki tie tässä maailmassa. Voi olla, että olet äärimmäisen hyvä jossakin asiassa, tiedät “kaiken” jostakin toisesta asiasta tai olet oppinut jotakin kantapään kautta. Se voi liittyä työhön, harrastuksiin, parisuhteeseen, rentoutumiseen… Ja yllättävän moni olisi kiinnostunut kuulemaan näitä tarinoitasi ja oppejasi!

Tärkeintä onkin vain ryhtyä tekemään asialle jotain.

Näin kävi ilmaista e-kirjoihin liittyvää videosarjaani katsovalle Antti Jokiselle, joka neljänkymmenen vuoden jälkeen vihdoin päätti tarttua härkää sarvista:

2. Ajattele kirjaa auttamisena

Kirjoittamisessa ei ole kyse vain itse kirjasta, vaan jostakin paljon suuremmasta, joka hyödyttää niin sinua kuin lukijoitasi.

Kuvittele hetkeä, kun vuosien päästä tapaat tuntemattoman henkilön kadulla ja hän sanoo, että kirjasi muutti hänen koko elämänsä… Mitä, jos se kirja ei olisikaan ikinä valmistunut, vaan jäänyt sinne pöytälaatikkoon?

Kun viimeisen kerran vetää henkeä tällä planeetalla, vie oman osaamisensa mennessään. Mitä jos sitä hetkeä ennen jakaisi osaamistaan ja apuaan mahdollisimman monelle?

Itse koitan nykyisin parhaani mukaan keskittyä ihmisten auttamiseen koko sydämelläni. Ja tuntuu, että mitä enemmän autan, sitä enemmän myös saan.

3. Madalla kirjaprojektin kynnystä

Monet ajattelevat kirjan kirjoitusta valtavan laajana projektina, joka vie vuosia aikaa ja jota varten tarvitaan kustannussopimus, kustannustoimittaja ja valtava kampanja. Kirjankin pitää olla useita satoja sivuja.

Mitä jos aloittaisitkin ensin työkirjasta, raportista tai lyhyestä e-kirjasta? Voit tehdä kirjasta lyhyen ja julkaista sen itse.

Loppupelissä kyse on siitä, että kuljetat lukijasi A-pisteestä B-pisteeseen. Jos mahdolliset lukijasi haluaa vähentää stressiä elämässään, kummasta on enemmän apua, 10 sivun täsmäoppaasta tai työkirjasta vai 1000 sivun oppaasta, joka kertoo aivan kaiken stressistä ja menee solutasolle asti?

Sinun ei tarvitse vielä tässä vaiheessa ymmärtää kaikkea, tekstisi ei tarvitse olla täydellistä, vaan riittää, kun keskityt kohdeyleisön auttamiseen.

Esimerkiksi itse olen vaimoni kanssa julkaissut Kesäkroppa kukoistukseen – hyvän olon työkirjan, jossa oli vain muutamia kymmeniä sivuja, mutta eräskin asiakas viestitti kirjan muuttaneen hänen koko kesänsä, parempaan suuntaan.

4. Tee kirjoittamisesta helpompaa

Itse kirjoittamisesta tulee helpompaa, kun tekee mielikuvaharjoituksia: kuvittele kirjan kohdehenkilö viereesi ja puhu hänelle kirjan aiheesta kuin ystävälle tai parhaalle valmennettavallesi.

Miten esittäisit kirjan asian hänelle ja missä järjestyksessä? Kuinka ohjaisit häntä oikeaan suuntaan? Arvostaako asiakas hienoa, hiottua, ehkä vaikeaselkoistakin kieltä vai haluaako hän vain yksinkertaisen ratkaisun ongelmaansa?

Kun olet tehnyt harjoituksen, sinun on helpompi aloittaa itse kirjoittaminen. Tiedät tarkalleen, mitä sanoja käytät, missä järjestyksessä kerrot asiasi, mikä on tärkeää ja minkä voi jättää kertomatta.

5. Valitse aihe, jonka kanssa voisit työskennellä pidempäänkin

Kun ihmiset lukevat kirjaasi, he ehkä haluavat apua jatkossakin. Jos kirjoitat aiheen ensin tietystä aiheesta ja sitten suuntaat seuraavan kirjasi toiselle kohdeyleisölle, jäävät ensimmäisen kirjan ostaneet rannalle ruikuttamaan.

Kun henkilö pitää kirjastasi, hän mitä luultavimmin haluaa mennä pidemmälle kanssasi. Hän luottaa sinuun, hän pitää sinusta ja hän on ehkä samaistunut kertomiisi tarinoihin. Nyt hän haluaa oppia lisää juuri sinulta, eikä keneltäkään muulta!

Kenties lukijasi haluavat kuunnella kertomuksiasi lenkillä tai työmatkalla, jolloin voit tehdä aiheestasi audio-ohjelman. Tai ehkä he haluavat oppia lisää videokurssin muodossa.

Miten voisit auttaa lukijoitasi pidemmälle? Valitse siis aihe, jonka parissa haluat työskennellä pidempään.

6. Käytä yksinkertaisia työkaluja

Moni tekee aloittamisesta vaikeaa. Pitäisi olla hienot järjestelmät ja taitto-ohjelmat heti kättelyssä ja tietoteknisten asioiden opettelulta ei ehdi aloittaa itse kirjan kirjoitusta lainkaan.

Mitä jos vain ryhtyisit piirtämään ensin paperille miellekarttaa… siis ihan perinteisellä kynällä ja paperilla! Sen jälkeen voit ottaa käyttöön tavallisen tekstinkäsittelyohjelman ja alkaa kirjoittaa ajatuksiasi ylös. Ei siis viimeisteltyä tekstiä, vaan aluksi vaikka ranskalaisia viivoja. Yksi hyvä ja ilmainen ohjelma on Google Docs, koska sen kanssa ei tarvitse huolehtia varmuuskopioista.

Älä siis keskity työkaluihin, vaan keskity siihen, että saat asiasi kirjattua ylös, jotta voit auttaa mahdollisimman montaa ihmistä. Tekstiä, taittoa ynnä muita teknisiä yksityiskohtia voi parantaa asteittain, kunhan itse “pihvi” on paperilla.

7. Hanki ryhmän ja mentorin tuki

Kirjan kirjoittamisessa ja julkaisemisessa on monta vaihetta (tarkalleen ottaen kuusi).

Kirjaprojekti helpottuu ja on huomattavasti nopeampaa, kun kuljet sellaisen polun, jonka joku muu on jo kulkenut. Parhaassa tapauksessa voit säästää vuosien tuskailun ja pääset auttamaan asiakkaitasi paljon nopeammin.

Kun sinut ympäröivät muut kirjailijat ja mentori, joka näyttää oikotiet ja auttaa välttämään karikot, toteutuu unelmasi kirjan kirjoittamisesta paljon todennäköisemmin kuin jos pakertaisit yksin.

Kun saa muilta apua ja tukea ja joku näyttää sinulle tien, se on vähän niin kuin seuraisit valmista polkua, eikä sinun tarvitse harhailla löytääksesi oikean tien.

Jos haluat oppia lisää ja toteuttaa unelmasi kirjan kirjoittamisesta, voit tulla mukaan Suomen suurimpaan e-kirjavalmennukseen! Katso ensin ilmaiset valmennusvideot. Niitä katsoessa on jo koettu mielettömiä ahaa-elämyksiä ja innosta hihkumisia, solmittu ihmissuhteita, hypitty tasajalkaa ja saatu inspiraatiota vihdoin toteuttaa se kauan haaveiltu kirjaprojekti.

Ilmainen videovalmennus paljastaa, miten saat ensimmäisen kirjasi tehtyä, vaikka sinulla ei olisi vielä edes aihetta. Liity mukaan tästä:

> Haluan mukaan e-kirjavalmennukseen <

Silityspäivä

Katselen aamuisin tupani ikkunoista ulos luontoon ja valitsen päivän askareet sään mukaan. Keväinen sadepäivä on sopiva silityspuuhaan. Olen onnellinen, kun voin kuivata vaatteet ulkosalla kesät talvet: pyykkinarut ovat vanhan aitan katoksessa suojassa sateilta. Siellä vaatteet saavat rauhassa kuivua ja raikastua.

Kerään pyykit naruilta koriin. Useimmiten ne ovat juuri sopivan kosteita käsiteltäviksi. Ne tuoksuvat talvisin pakkaselta ja kesäisin lempeiltä tuulilta. Olen himosilittäjä, mankelia ei ole, joten silitän myös liinavaatteet. Tiedän olevani vanhanaikainen, mutta en häpeä sitä; nuorilla ei ole nykyisin edes aikaa silittää, korkeintaan vähän oikaista päällysvaatteita, jos niitäkään. Tunnustan kyllä, että enpä ole huomannut kenenkään yllä ryppyisiä vaatteita silittämättömyydestä huolimatta. Monet tekstiilit eivät tarvitsekaan silitystä, ne ovat käyttökunnossa kun ripustelee oiottuina kuivumaan. Ai niin, monilla on käytössään kuivausrumpu. Miten sileinä vaatteet sieltä tulevat, en tiedä.

Mutta se silittäminen. On suoranainen nautinto ottaa käsittelyyn korillinen tuoksuvaa pyykkiä. Nyt eläkepäivinä on ilo paneutua rauhassa tähän puuhaan, nauttia raudan liukumisesta ulkoilman raikastamilla tekstiileillä ja nähdä heti työnsä tulos. Eihän se edes tunnu työltä, varsinkin kun on höyryrauta ja höyrysilityslautakin. Lapsuuskodissani ei ollut edes sähköjä vielä 50-luvulla. Silitysrauta kuumennettiin hellan päällä. Edistystä oli se, että rautaan oli vaihtopohja: toinen oli kuumenemassa sillä aikaa kun toisella silitettiin. Siihen aikaan vaatteiden piti olla sileitä. Kotitaloustunneilta on jäänyt mieleen, että vaatteiden kaksinkertaiset osat piti silittää molemmin puolin. Ryppyjä ei sallittu ollenkaan. Ensimmäiset ”silittämättä siistit” vaatteet, kuten miesten paidat, olivat nylonia. Olivathan ne sileitä, mutta hiostavia päällä.

Nuorena tyttönä tanssiaisiin valmistautuminen vaati silitystuokion, saattoipa vaatia kaksikin, sillä hameet olivat leveitä ja alla piti olla vielä kovaksi tärkätty alushame. Tärkkäys oli uusittava melkein jokaisen käyttökerran jälkeen, sillä se pehmeni herkästi eikä enää nostanut helmoja tarpeeksi koholle. Silloinkin oli mukavaa olla puhtaaltatuoksuvissa vaatteissa. Eipä niitä parfyymeja ollutkaan, mitä nyt jokin pieni pullo kirkonkylän kemikaliosta ostettua kielon tuoksua toisinaan.

Tapanani on laittaa musiikkia soimaan silitysajaksi. Jos kuuntelen tanssimusiikkia, kuten useimmiten teen, alan liikehtiä sen tahdissa siinä silittäessäni, on nääs sillä tavalla levottomat jalat. Jos kappale on oikein rytmikäs, karkaan työn äärestä pyörähtelemään …”Päivinä nuoruuden onnellisen, kohdata sain rakkahimpain…” Mikä valssi, tunnelmoin. Pyörin, pyörin, keinun – ja siirryn kauas muistoihin kesäisille tanssilavoille.

Tovin kuluttua kuulen vihellyksen. Ei, ei kukaan vihellä tanssilleni. Se on silitysrauta, joka muistuttaa että äläpä mummo unohda, mitä olet varsinaisesti tekemässä. Se vempain viheltelee, vaikka olisi turvallisesti pystyasennossa, toisinaan jopa silityksen aikana. Kaipa se silloin on mielestään (!) ollut liian kauan vaaka-asennossa, vaikka onkin ollut koko ajan liikkeessä. Rauta on väriltään punainen, johtuisikohan sen malttamattomuus siitä?

No, on se mukavaa kun edes silitysrauta viheltelee mummolle.

7 syytä, miksi pienten lasten äidit ovat loistavia johtajia

…ja isät, jotka viettävät paljon aikaa kotona pienten lasten kanssa.

Tässä 7 syytä, miksi pienten lasten vanhemmat ovat (tai olisivat) loistavia johtajia:

1. Priorisointi on kaiken a&o

Pienten lasten vanhemmat keskittyvät isoon kuvaan, ja jättävät helposti huomiotta esimerkiksi viikon vanhat rusinat lattialla. Niillä ei ole perunoiden keittämisen kannalta merkitystä.

2. Päätökset tehdään osallistavasti ja nopeasti

Pienten lasten vanhemmat osaavat antaa tilaa päätökseen osallistumisessa: punainen vai sininen lusikka?

3. Aikaa ei hukata turhuuksiin

Aika on liian arvokasta hukattavaksi. Silloin kun lapsi nukkuu, on hyvä hoitaa kaikki tarvittava – tehokkaasti. Sama tehokkuus monistuu palavereihin ja muihin työrutiineihin – on turha jutella säästä, jos kakka on vaipassa.

4. Ihminen tulee ensin

Mitä toivoisin omalle lapselleni, sitä annan muillekin.

5. Viestintä on selkeää

Kyllä tarkoittaa kyllä, ja ei tarkoittaa ei. Kiitos, ole hyvä ja anteeksi opetetaan hiekkalaatikolla ensimmäisenä. Näillä selviää elämässä pitkälle – jos muistaa ne vielä aikuisenakin.

6. Riittävä on loistava

Ikkunoita ei pestä ihan joka vuosi, ruokaa löytyy tukasta ja korvasta, sukkia ei silitetä eikä lakanoita mankeloida. Arki pyörii silti loistavasti!

7. Kaupassa käynti riittää meditaatioksi

Pienten lasten vanhemmat osaavat tehokkaan palautumisen taidon. Kauppareissu käy stressinhallintaharjoituksesta tai meditaatiosta.

Todellisen onnen 10 käskyä

Luultavasti jokainen meistä haluaa pohjimmiltaan olla onnellinen. Meillä kaikilla on kuitenkin elämässämme hetkiä, jolloin onnellisuus saattaa tuntua olevan hetkellisesti hukassa. Deepak Chopra, amerikkalainen lääkäri, kirjailja ja henkinen opettaja, on laatinut tämän ”kymmenen käskyn” listan, jonka yksinkertaisten ohjeiden ja muistutusten avulla voimme löytää tiemme takaisin onnen kokemiseen.

1. Kuuntele kehosi viisautta

Kehomme ilmaisee itseään erilaisin mukavuutta tai epämukavuutta viestivin signaalein. Kun valitset jonkin tietyn käyttäytymistavan, kysy keholtasi “Miltä tämä sinusta tuntuu?” Jos kehosi lähettää viestin fyysisestä tai tunteisiin pohjautuvasta ahdingosta, ole tarkkana. Jos kehosi signaali viestii mukavuutta ja innokkuutta, anna mennä.

2. Elä nykyhetkessä

Nykyhetki on ainoa hetki, joka sinulla on. Pidä huomiosi siinä, mikä on tässä ja nyt: etsi täysipainoisuutta joka hetkestä. Hyväksy kaikki osaksesi tuleva täysin ja kokonaan, jotta voit arvostaa sitä, oppia siitä, ja sen jälkeen päästää siitä irti. Nykyhetki on juuri sellainen kuin sen kuuluukin olla. Se heijastaa luonnon rajattomia lakeja, jotka ovat tuoneet sinulle juuri tämän ajatuksen, tämän tietyn fyysisen reaktion. Tämä hetki on sellainen kun se on, koska maailmankaikkeus on sellainen kuin se on. Älä rimpuile asioiden rajatonta suunnitelmaa vastaan, vaan sen sijaan ole yhtä sen kanssa.

3. Ota aikaa ollaksesi hiljaa…

…ja meditoidaksesi, hiljentääksesi sisäisen dialogisi. Hiljaisuuden hetkinä voit ymmärtää, että olet ottamassa uudelleen yhteyttä puhtaan tietoisuutesi lähteeseen. Kiinnitä huomiota sisäiseen elämääsi, jotta sinua ohjaisi toiminnassasi intuitio, eivätkä ulkoa tulevat tulkinnat siitä, mikä on tai ei ole hyväksi sinulle.

4. Luovu ulkoisen hyväksynnän tarpeestasi

Olet itse oman arvosi paras asiantuntija, ja tavoitteesi on löytää oman itsesi ääretön arvo, riippumatta siitä, mitä kukaan muu ajattelee. Tässä oivalluksessa piilee suuri vapaus.

5. Kun huomaat reagoivasi vihalla…

…tai vastustaen johonkin henkilöön tai tilanteeseen, muista, että oikeasti kamppailet vain itsesi kanssa. Vastustamiseen turvautuminen on vanhojen koettujen loukkausten luoma puolustusreaktio. Kun päästät irti tästä vihasta, parannat itsesi ja teet yhteistyötä maailmankaikkeuden virtauksen kanssa.

6. Muista, että maailma ”ulkopuolellasi” heijastaa todellisuuttasi ”sisälläsi”

Ne ihmiset, joihin reagoit kaikkein voimakkaimmin – olipa se sitten rakkaudella tai vihalla – ovat heijastumia sisäisestä maailmastasi. Se, mitä vihaat eniten, on se puoli itsestäsi, jonka voimakkaimmin kiellät. Sitä, mitä eniten rakastat, toivot itsellesi kaikkein eniten. Hyödynnä ihmissuhteiden tarjoamaa peiliä ohjaamaan omaa kehitystäsi. Tavoitteena on täydellinen itsetuntemus. Kun saavutat tämän pisteen, se mitä eniten haluat on siellä automaattisesti, ja samalla häipyvät juuri ne asiat, joita vihaat eniten.

7. Jätä tuomitsemisen taakka

Tunnet olosi paljon kevyemmäksi. Tuomitseminen määrittelee tilanteita oikeiksi tai vääriksi, kun ne oikeasti vain ovat sellaisia kuin ovat. Kaiken voi ymmärtää ja antaa anteeksi, mutta kun tuomiset, eristät mahdollisuuden ymmärtämiseen ja keskeytät rakastamaan oppimisen prosessin. Toisia tuomitessasi heijastat omaa itsehyväksynnän puutettasi. Muista, että jokainen ihminen, jolle annat anteeksi, lisää itseäsi kohtaan tuntemaasi rakkautta.

8. Älä pilaa kehoasi toksiineilla

Olipa kyseessä sitten ruoka, juoma tai haitalliset tunteet. Kehosi on enemmän kuin pelkkä elämää ylläpitävä järjestelmä. Se on väline, joka kuljettaa sinua oman kehityksesi matkalla eteenpäin. Jokaisen solun terveys vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsi, koska jokainen solu on tietoisuuden piste siinä tietoisuuden kentässä, joka sinä itse olet.

9. Korvaa pelkoon pohjautuva käytös rakkauden ohjaamalla käytöksellä

Pelko on muistin tuote, joka majailee menneisyydessä. Kun muistamme, mikä on satuttanut meitä aiemmin, käytämme omaa energiaamme sen varmistamiseen, että jokin vanha kipu ei toistu. Mutta yritys pakottaa menneisyyttä nykyhetkeen ei koskaan pyyhi pois sitä vaaraa, että meihin saattaa sattua. Tämä vaara katoaa vasta siinä vaiheessa, kun löydät oman olemuksesi turvan – toisin sanoen rakkauden. Sisälläsi olevan totuuden ohjaamana voit kohdata minkä tahansa uhan, koska sisäinen voimasi on pelon suhteen haavoittumaton.

10. Ymmärrä, että fyysinen maailma on vain syvemmän älykkyyden peili

Älykkyys on kaiken materian ja energian näkymätön järjestäjä, ja koska osa tästä älykkyydestä on sinussa, olet osa kosmokseen järjestystä tuovia voimia. Olet erottamattomasti linkittynyt kaikkeen, joten sinulla ei ole varaa pilata planeetan ilmaa ja vesiä. Mutta syvemmällä tasolla sinulla ei myöskään ole varaa elää saastuneen mielen kanssa, koska jokainen ajatus jättää jäljen koko älykkyyden kenttään. Eläminen tasapainossa ja puhtaudessa on parasta sinulle ja Maalle.

Lähde: Chopra Centered Lifestyle