Sivu 356 – Hidasta elämää

Luo yhteys itseesi ja vapaudu traumasta

Kuuntelin tänään tunnetun Kanadassa asuvan lääkärin Gabor Matén haastattelua. Hänen mukaansa meitä kaikkia yhdistää maailmassa yksi asia: trauma. Jokainen meistä on kokenut elämässään vähintään pieniä traumoja, ja melko suuri osa myös isoja.

Itse ymmärrän traumakäsitteen hyvin laajasti; minulle pieni trauma voi olla se, että joku ihminen kohtelee minua töykeästi, jonka seurauksena jähmetyn ja koen voimattomuutta, enkä pysty pitämään tilanteessa terveellä tavalla puoliani. Iso trauma taas on omaa henkeä ja olemassaoloa uhkaava tilanne, joka voi tapahtua minkä ikäisenä tahansa – jopa äidin vatsassa ollessa, jos äiti kokee ison trauman odottaessa vauvaa.

Sekä isossa että pienessä traumassa on aina läsnä jähmettyminen, keinottomuus ja avuttomuus – vaikka ympärillä olisikin ihmisiä jotka voisivat auttaa tai tukea. Traumatilanteessa ihminen kokee jäävänsä täysin yksin selviytymään. Mitä nuorempana tällaisia kokemuksia on ihmiselle tullut, sitä voimakkaammin ja laaja-alaisemmin nämä kokemukset vaikuttavat ihmisen koko stressijärjestelmään, aivoissa ja kehon tunne-stressireaktioissa.

Mikä on mielestäni kuitenkin unohtunut yleisestä keskustelusta, on trauman spirituaalinen taso. Gabor Maté sanoi haastattelussa seuraavasti: ”Trauma on syvä yhteydettömyys itseen.” Jos kokee tällaista yhteydettömyyttä, on vaikea tiedostaa, kuka minä olen, ja mikä on suhteeni muihin ihmisiin ja ympäristöön.

Trauma saattaa aiheuttaa rakkaudettomuutta, häpeää ja anteeksiantamattomuutta itseä kohtaan, kuten myös kyvyttömyyttä rakastaa toisia ja kokea empatiaa. Ylipäätään kyvyttömyys tuntea aitoja spontaaneja tunteita voi puuttua, koska kehomieli on alituisessa turtuneisuuden ja tunnottomuuden tilassa. Ja sitten, kun ”tunnesäiliö” tiedostamatta täyttyy ja vuotaa yli, se näkyy esimerkiksi voimakkaina pelko- tai vihareaktioina.

Sitten kun alamme toipua ja eheytyä traumasta, alamme löytää syvää yhteyttä itseen. Alamme vihdoin tuntea rakkautta, hyväksyntää, anteeksiantoa ja empatiaa, sekä itseä että muita kohtaan. Näin voimme eheytyä ja parantua kokonaisvaltaisesti, sekä kehon, mielen että henkisyyden tasoilla (vrt. META-Health).

Jos sinä koet olevasi stressaantunut, traumatisoitunut ja/tai voimakkaiden tunteiden valtaama, haastan sinut pohtimaan tätä teemaa seuraavien kysymysten ja ajatusten kautta:

1. Onko sinun helppo rakastaa itseäsi ja kokea myötätuntoa itseäsi kohtaan? Jos ei ole, miten voisit aloittaa prosessin kohti itsesi rakastamista ja hyväksymistä? Jos kehossasi olisi jokin paikka, jossa myötätunto ja rakkaus itseäsi kohtaan asuu, missä se olisi? Jos et tiedä, niin koeta arvata. Kun löydät oman paikkasi, se on jo hyvä alku. Vietä pieniä aikoja päivittäin kuunnellen tätä osaa. Lähetä hengityksen ja mielikuvien avulla myötätuntoista virtausta myös koko kehoosi.

2. Onko sinun helppo osoittaa hyväksyvää rakkautta ja myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan? Jos ei ole, oletko valmis ensin itse muuttumaan? Tuntemaan ensin myötätuntoa itseäsi kohtaan, jotta mahdollistat myötätunnon muita kohtaan?

3. Jos koet sisäistä yhteyttä siihen kuka syvimmilläsi olet, mistä tiedät, että se tapahtuu? Kuinka usein päivän mittaan saat kontaktin sisäisyyteesi? Miten tunnet yhteyden kehossasi? Aktivoituuko jotakin tunne- tai ajatustasolla? Mitä uskomuksia sinulla on itsestäsi? Kuka todellisuudessa olet?

4. Jos sinun on vaikea saada yhteys itseesi, kokeile seuraavaa: Kuvittele tilanne, jossa olet keskellä isoa ihmisjoukkoa. Joku henkilö tuntuu huutavan nimeäsi, muttet ole ihan varma, tarkoittiko tämä henkilö sinua. Näytät tälle ihmiselle kädelläsi; MINÄKÖ? Mitä kehosi kohtaa sinä silloin näyttäisit? Keskity tähän kohtaan nyt, hengitä tietoisesti kohti tätä kehonosaa. Miltä se alkaa tuntua, kun saat siihen kontaktin? Tutustu siihen rauhassa, ole läsnä osasi kanssa pieniä hetkiä päivittäin. Se on jo hyvä alku yhteyden saamiseen ja eheäksi tulemiseen. Alat vähitellen tuntea, että elät ja hengität joka solullasi, SINÄ OLET SINÄ <3

5. Hyödynnä myös erilaisia itsehoitomenetelmiä eheytymisprosessissasi. TRE- ja EFT-menetelmät edistävät sekä keho- että tunnetietoisuutta, ja siten ne auttavat sinua löytämään aidon itsesi kaiken stressin ja turtuneisuuden keskeltä. On myös muita hyviä keinoja, kuten Basic Body Awareness Therapy (BBAT), meditaatio, jooga, chikung, taichi, Feldenkreis, Essential Motion, sekä erilaiset keho-tunneprosessit, esim. mindfulness ja Mind-Body Bridging (MBB).

Kuvat: Timo Hölttä Photography

Miten kuormittavat tunteet hankaloittavat elämäämme?

Kirjoittaja Suvi Bowellan on monelle itsensä kehittämisestä kiinnostuneelle tuttu kouluttajana, energiahoitajana, valmentajana sekä kirjoittajana. Suvi on tehnyt pioneerityötä vaihtoehtoisten hoitomuotojen saralla tuoden Suomeen sekä ThetaHealingina maailmanlaajuisesti tunnetun menetelmän, että emotionaalista hyvinvointia edistävän Clearing Toxic Emotions -hoidon.

Matkustan töihin junalla ja yleensä se on minulle hyvin meditatiivinen ja rentouttava puolituntinen. Rakastan seurata muita kulkijoita; kehitellä heille elämäntarinoita ja pohtia persoonallisuuden piirteitä. Välillä uppoudun kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan maisemia. Jokunen viikko sitten olin laittamassa nappikuulokkeita korviini, kun en voinut olla kiinnittämättä huomiota pariin nuorukaiseen ja heidän käymäänsä keskusteluun.

Mitä pidemmälle keskustelu eteni, sitä pahemmaksi kävi oloni. Tunsin myötätuntoa ja pelkoa yhtä aikaa. Keskustelu sai niin synkkiä sävyjä, että ryhdyin lähettämään rakkautta nuorelle miehelle, joka pohti miten pitkäksi aikaa hän mahtaisi joutua vankilaan, jos suistaisi junan raiteiltaan. Nuori mies oli juttujensa perusteella kokenut kovia ja hänen maailmansa kuulosti kovin mustalta. Lausuin hiljaa mielessäni pyynnön sen puolesta, että hän saa apua ja löytää tiensä hyvien ihmisten ja asioiden pariin.

Kirjoitin tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa anteeksi antamisen ja irtipäästämisen vaikeudesta. Tällä kertaa halusin pohtia sitä, minkä tähden anteeksi antaminen ja emotionaalinen vapautuminen on äärimmäisen tärkeää. Vihaa uhkuva kanssamatkustajani toimii hyvänä esimerkkinä yhdestä tärkeimmistä syistä pyrkiä vapautumaan vastoinkäymistensä ja kipeiden kokemustensa taakasta ja mennä elämässä eteenpäin.

Tukahdutettu viha saa aikaan valtavasti pahoinvointia: se myrkyttää mielen, kehon ja ihmissuhteet, vetää puoleensa lisää ikäviä asioita ja saa pahimmillaan aikaiseksi silmittömiä väkivallantekoja.

Ihminen, joka on täynnä vihaa ja katkeruutta, epäoikeudenmukaisuuden tunteita ja kostonhimoa, on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen. He ovat niitä, jotka kipeimmin kaipaisivat lempeää syliä, ja joiden on kuitenkin monesti kaikista vaikeinta ottaa rakkautta ja myötätuntoa vastaan.

Monet elämän kolhuista ovat onneksi suhteellisen vaarattomia. Isoimmista jää kuitenkin pysyvä jälki. Tulemme loukatuiksi, petetyiksi ja kaltoin kohdelluiksi, ja ellemme osaa tärkeitä tunnetaitoja, nuo asiat voivat jäädä käsittelemättä. Moni sanoo antaneensa anteeksi ja käsitelleensä kipeät asiansa, mutta tunnereaktiot menneisyydestä muistuttavissa tilanteissa paljastavat, että asia ei ole loppuun käsitelty. Tunne on kenties onnistuttu piilottamaan, mutta tukahdutettu tunne ei todellisuudessa katoa minnekään. Se päin vaistoin ryöpsähtelee esiin milloin missäkin tilanteessa.

Joku tönäisee meitä kaupan jonossa, ja koemme sen henkilökohtaisena loukkauksena. Puolisomme unohtaa nimipäivämme ja tulkitsemme sen välinpitämättömyydeksi. Projisoimme sisäistä maailmaamme toisiin ihmisiin ja näemme sen mitä haluamme nähdä. Toimimme reaktiivisesti sen sijaan, että käyttäisimme harkintakykyä. Teemme ennakko-oletuksia ja vääriä johtopäätöksiä. Huomaamme toistavamme samaa negatiivista kaavaa vuodesta toiseen elämän eri osa-alueilla. Voi myös olla, että puudutamme itsemme täydellisesti ja mikään ei tunnu enää miltään.

Kun koemme jotakin emotionaalisesti voimakasta, tuo tunnekokemus taltioituu meihin.

Tunne-energia tulee osaksi sitä signaalia, jota lähetämme ympärillemme 24 tuntia vuorokaudessa. Jos on joutunut pettymään pahasti, tuo pettymyksen tunne jättää ikään kuin energeettisen jalanjäljen, ja tulemme entistä alttiimmiksi pettymyksen kokemuksille. Syntyy itseään vahvistava kierre. Itselläni tämä on yksi tärkeimmistä syistä tehdä tunnetason puhdistustyötä. En halua menneiden sitovan itseäni toistuviin kaavoihin, vaan haluan olla vapaa.

Jos sinun on vaikea uskoa siihen, että lähetämme mitään henkilökohtaista signaalia ja informaatiota ympärillemme, niin voit pohtia vaikkapa miksi sinulle tulee epämukava olo jonkun ihmisen seurassa ja miellyttävä olo toisen seurassa. Toisessa on jokin selittämätön ”viba”, joka välittyy vaikkei sanaakaan vaihdettaisi. Tunteet tarttuvat ja vaikuttavat meihin, olimme siitä tietoisia tai emme.

Padotut tunteet aiheuttavat henkisiä oireita, kuten alakuloa, masennusta, ahdistuneisuutta ja ärtyisyyttä. Ne vaikuttavat myös fyysiseen kehoon vaikuttamalla muun muassa kehon pH-tasapainoon ja altistaen meidät näin eri taudinaiheuttajille. Tyypillisiä tukahdutettujen tunteiden seurauksia ovat myös erilaiset kivut: selkä- ja vatsakivut, päänsärky sekä erilaiset tulehdukset. Itse kärsin kuukausitolkulla toistuvista virtsatievaivoista, joihin ei löytynyt lääketieteellistä syytä. Päästyäni vanhasta kiukusta ja paheksunnasta, oireet lakkasivat eivätkä ole palanneet.

Tukahdutetut tunteet ovat monien sellaisten kipujen taustalla joihin ei löydy fyysistä syytä, mutta myös monien selkävaivojen taustalla, joiden on diagnosoitu johtuvan selän anatomisesta viasta, kuten välilevyn pullistumasta. Eräässä tutkimuksessa kuvattiin sata selkäkivuista kärsivää ja sata kivutonta ihmistä. Todettiin, että täysin kivuttomilla henkilöillä oli selässä aivan yhtä paljon fyysisiä vikoja, kuin niillä jotka kokivat jatkuvia kipuja.

Tukahdutetut tunteet saattavat ylläpitää vakaviakin fyysisiä sairauksia.

CBN News raportoi kesäkuussa, että lääkärit ovat panneet merkille, että potilaat, jotka eivät kykene antamaan anteeksi, pysyvät yleensä sairaina. Näin ollen anteeksiantoterapiasta on tullut uusi täydentävä hoitomuoto vakavasti sairailla. “Vihan ja suuttumuksen hautominen saa aikaan kroonista ahdistuneisuutta. Ahdistuneisuus tuottaa elimistöön liiallista adrenaliinia ja kortisolia, jotka vaikuttavat negatiivisesti immuunipuolustukseen ja elimistön luontaiseen kykyyn tappaa syöpäsoluja”, kertoo tohtori Michael Barry.

Millaista elämä sitten on ilman kuormittavien tunteiden taakkaa? Emotionaalisen paranemismenetelmän kehittäjä, opettajani Dawn Clark kertoo kiitollisuuden olevan hänen pääasiallinen tunnetilansa. Saattaa mennä vuosia ilman, että hän kokee ärtymystä tai suuttumusta, ja jos niin tapahtuu, hän etsii suuttumuksen todellisen syyn ja hoitaa asian pois vaivaamasta. Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että elämä muuttuu huomattavasti helpommaksi, kun tunnekuorma vähenee.

Kun tunteet eivät samenna arvostelukykyä, tulee tehtyä viisaampia valintoja ja näkee selkeämmin ympärilleen.

Lisääntyvä sisäinen rauha vaikuttaa positiivisesti paitsi omaan mielentilaan ja ihmissuhteisiin, se myös lievittää stressiä ja vaikuttaa sitä kautta myönteisesti fyysiseen terveyteen. Purettuani muutaman ison pettymyksen elämäni varrelta, näin välittömän muutoksen elämässäni: ihmiset, jotka olivat aikaisemmin tuottaneet usein pettymyksiä, alkoivat käyttäytyä uudella tavalla. Ne, jotka olivat saaneet pinnani kireälle, eivät enää tuntuneet ärsyttäviltä. Pureuduttuani sen tunteen ytimeen, että joudun aina kantamaan yksin vastuun kaikesta, elämääni alkoi tulla uudenlaista tukea ja helppoutta. Parasta kuitenkin on lisääntynyt mielenrauha. Entisenä kroonisena murehtijana se on minulle kultaakin kalliimpaa.

”Ole lempeä itsellesi, sillä yrität kuitenkin parhaasi” – 9 voimakuvaa sinulle

9 voimakuvaa Hidasta elämää -instagramista (@hidasta) muistuttamaan sinua siitä, että olet ihana ja erityinen juuri tuona ainutlaatuisena sinuna, joka olet.

♥ ♥ ♥

View this post on Instagram

A post shared by Hidasta elämää (@hidasta)

Miksi kuusikymppisen miehen kannattaa innostua joogasta?

Teksti: Tiina Palva

Kaikki joogan harrastajathan ovat notkeita kuin kastemadot sateella ja ketteriä kuin pantterit saalistusretkellä. Eikö vain?
Väärin.

Antti Heikinheimo, Hannes Snellmanin asianajotoimiston osakas ja entinen toimitusjohtaja, kuvailee itseään pitkien työpäivien kovettamaksi, tyypilliseksi kuusikymppiseksi mieheksi, joka tuntee olevansa jokseenkin kankea. Jotain Antissa on kuitenkin hyvin epätyypillistä – hyvä olo ja levollisuus välittyvät hänestä jo kädenpuristuksessa.

Korvasta korvaan leviävä hymy nousee Antin kasvoille, kun hän alkaa puhua joogaharjoituksestaan: ”Viimeisen seitsemän vuoden ajan olen tehnyt aamuharjoitustani 98 % aamuistani.” Antti aloitti vain viidellä liikkeellä eli asanalla, ja on kasvattanut harjoituksensa pituutta asteittain kehon ja mielen janotessa koko ajan lisää.

Haastattelun alkajaisiksi Antti painottaa meille yhtä keskeisimmistä oivalluksistaan: ”Kenenkään ei tarvitse mukauttaa itseään joogan maailmaan, jooga sulautuu nerokkaasti harrastajansa elämään, kun sille antaa mahdollisuuden.” Uskollisena joogan harjoittajana Antti sanoo jotain, mikä lyö meidät haastattelijat ällikällä: ”Jokaisen 55 vuotta täyttäneen miehen tulisi aloittaa jooga”. Miksi?

Alla kuusi Antti Heikinheimon esille nostamaa syytä pyhittää lyhyt hetki päivästäsi joogalle. Joogan avulla:

1. Vapaudut henkisestä suorituksen oravanpyörästä
Hymy suupielessä Antti virkkaa: ”Jooga tulee elämääsi, kun olet siihen valmis.” Hän myöntää lisäksi, että itsekin oli kolmekymppisenä liian malttamaton antamaan joogalle mahdollisuutta. Sen aika tuli vasta myöhemmin. Mutta valmis mihin? ”Hellittämään”, vastaa Antti. “Hellittäminen” on Antin mukaan jatkuvasta suorittamisesta luopumista ja kehon antautumista syvään rentoutumisen tilaan, jossa mieli on läsnä. ”Kyse on siirtymisestä tekemisestä olemiseen”, Antti luonnehtii.

”Kaikki alkaa siitä, kun kasvojen lihakset pehmenevät, hengitys nousee syvältä sisältäsi ja tunnet lantiosi päästävän pois sinne kertyneen kireyden. Se on tapa kokea uudenlainen vapaudentunne.”

2. Pehmennät siirtymistäsi eläkkeelle
Eläkkeelle siirtyminen on ainutlaatuinen hetki ihmisen elämässä sisältäen usein monia ristiriitaisiakin tuntemuksia. Moni tuntee olevansa jollain tapaa hukassa jättäessään taakseen läpi elämän karttuneen ammattitaidon. Antti tuntee kiitollisuutta siitä, että jooga löysi hänet ennen eläkeikää. ”Jooga on pehmentänyt siirtymävaihettani kohti eläkeikää ja avannut silmäni uudenlaisille unelmille. Maailma on täynnä erinomaisia joogaopettajia ja kauniita retriittipaikkoja, jonne olisi upea vielä matkustaa.”

3. Pidennät halutessasi työuraasi
Antti veikkaa, että ilman joka-aamuista uudistavaa joogaharjoitustaan, hän olisi jo luopunut työstään asianajajana. ”Kuusikymppinen mies tarvitsee liikettä, jolla ylläpitää elinvoimaa kehossa”.

4. Annat kehosi parantaa itse itseään
Antti uskoo, että jokaisella meistä on ns. itse itseään parantava keho, ”self-healing body”. Jos vain annat kehollesi mahdollisuuden. ”Alkoholi ja vääränlainen ruoka ovat varmoja tapoja pilata kehon kyky pitää huolta itsestään.”

Joogan ansiosta Antin ruokavalio on muuttunutkin terveellisemmäksi, samalla kun Antin itsekuri ruuan suhteen on vähentynyt. Miten se on mahdollista? ”Kun kehon viestejä alkaa kuunnella, paine syödä terveellisesti ei enää tule kehon ulkopuolelta vaan sisältäsi, silloin sitä on helppo noudattaa.”

5. Parannat omaa ruumiinkuvaasi
Antti sanoo joogan muuttaneen hänen tapaansa nähdä itsensä ja kehonsa positiivisemmassa valossa. ”Kun kehoa tunnustelee sisältäpäin, eikä katso sitä peilin kautta, keho tuntuu juuri niin nuorelta kuin itse haluat!” Antti sanoo olevansa nyt vanhempana tyytyväisempi kehoonsa kuin koskaan ennen.

6. Syvennät henkisyyttäsi
Joogan ja meditaatioharjoituksensa ansiosta Antti tuntee olevansa entistä syvemmin kosketuksissa johonkin häntä korkeampaan. Antti toteaa myös, että hänen kokemuksensa jumalallisesta hengestä eivät vaadi mitään tarkempaa määrittelyä. ”Jumalan kieli on hiljaisuus. Kaikki muu on huonoa käännöstä.”

Teksti on käännös ja tiivistelmä Antti Heikinheimon haastattelusta, joka on julkaistu joulukuussa 2014 ilmestyneessä kirjassa ”A Million Ways to Love Yoga”. Antti Heikinheimon kuva: Sofia Palmén

5 asiaa, jotka ohjaavat mieltäsi – ja kuinka palaat itse ohjaksiin

Ihan ensiksi pieni testi. Sulje silmäsi ja jää odottamaan seuraavaa ajatustasi. Kun olet huomannut sen, käy lukemassa tämän artikkelin viimeinen rivi.
Palaa sitten jatkamaan tästä:

Tunnetko kiertäväsi kehää saman, elämässäsi toistuvasti esiintyvän ongelman kanssa? Älä huoli, et ole ainoa.

Se, mihin suuntaamme huomiomme – eli mielemme – voimistuu elämässämme. Luomme itse kokemuksemme tilanteista, muista ihmisistä ja itsestämme sen mukaisiksi, mihin uskomme mielessämme, ja mitä pidämme totuutena. Tilanteet ovat itsessään aina neutraaleja, mutta oma suhtautumisemme niihin määrittää ovatko ne meille ongelma.

Mielemme on oppinut toimimaan pienestä pitäen tietyllä tavalla, jota kuvastaa viideksi kiinnikkeeksi nimetyt vaiheet. Olemme oppineet tuon mallin ympäröivältä maailmalta, vanhemmiltamme ja muilta kanssaeläjiltä, ja pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Siitä on tullut ohjelma, joka pyörähtää alusta loppuun täysin automaattisesti. Koska olemme samastuneet suurelta osin mieleemme, emme edes huomaa ohjelmoitumista. Siitä tulee ainoa näkökulma, josta edes osaamme tarkastella ongelmaksi nimeämäämme tilannetta. Sama prosessi pyörii käytännöllisesti katsoen kaikilla muillakin, joten sehän on täysin normaalia, eikö? Kenties, mutta koska se aiheuttaa stressiä ja konfliktin todellisuuden kanssa, en pidä sitä luonnollisena.

”Kiinnikeluuppi” saa meidät kokemaan, että ongelmatilanne on syypää siihen miltä meistä tuntuu, emmekä voi itse vaikuttaa siihen.

Palauta mieleesi oman elämäsi tilanne, jonka haluaisit korjata, tai muuttuvan paremmaksi. Mitä haluaisit tehdä sille?
Ainoat keksimämme keinot voivat olla manipulointipelit, joilla yritämme muuttaa joko tilannetta tai toista ihmistä mieleiseemme suuntaan. Kun tilanne korjaantuu, olommekin paranee. Mutta muuttaako manipulointi mitään pysyvästi? Entä jos tilanne toistuu taas? Tai vain näyttää siltä, että se saattaa toistua? Olemme taas samassa kehässä.

Ensimmäinen askel kohti uutta näkökulmaa on mielen ”luuppitoiminnon” tunnistaminen, jonka ansiosta alamme siirtyä kohti objektiivisuutta ja omaa voimaamme. Sen voi tunnistaa näistä viidestä vaiheesta:

1. Vertailu

Mielemme vertailee tilannetta menneeseen, jolloin asia oli hyvin, tai johonkin mitä toivomme tai odotamme tulevalta. Emme ole enää läsnä. Hukkaamme objektiivisen, tietoisen tilan, joka on voimamme perusta.

Vertailu on perustoiminto joka esim. auttaa meitä hahmottamaan maailmaa ja asioiden välisiä suhteita. Voimme verrata sinistä takkia vihreään, ja tykätä enemmän sinisestä. Mutta jos sitä ei löydy sopivan kokoisena, olemmeko ihan yhtä iloisia vihreästä takista? On ookoo haluta sinistä takkia, mutta jos koen että tarvitsen sen ollakseni tyytyväinen, halu ja vertailu on muuttunut elämää rajoittavaksi. Onnellisuutemme on riippuvainen ulkoisesta tekijästä, jolloin kyse on egon halun täyttämisestä. Se on väliaikaista.

Ja entäpä sitten, kun seisomme kiireisinä kaikista hitaimmassa kassajonossa, ja edellämme oleva mummo maksaa suurostoksensa kaivelemalla kukkarostaan bonusseteleitä ja loputtomasti pikkukolikoita…
Siitä pääsemme seuraavaan kohtaan.

2. Tuomitseminen

Kun tilanne ei ole siten, kuin mieli haluaisi sen olevan, tuomitsemme sen huonoksi, vääräksi tai pahaksi. Olemme myös tuominneet osan tunteistamme pahoiksi: mieluumminhan sitä tuntisi vaikka iloa tai toiveikkuutta, kuin surua, turhautumista tai pettymystä.

Mihin tuomitseminen perustuu? Meillä on lukemattomia tiedostamattomia arvoja, eli uskomuksia siitä mikä on oikeaa tai väärää, mikä hyvää ja mikä huonoa tai pahaa. Ne liittyvät myös siihen mitä olemme oppineet pitämään tärkeänä. Mieltä ei niinkään kiinnosta asettaa arvojärjestykseen asioita, joita se ei pidä lainkaan tärkeinä. Arvo on siis jotain mihin uskomme, ja mikä on meille tärkeää. Mitä tärkeämpi asia, sitä vahvempi arvo.

Muistele jälleen ongelmaksi kokemaasi tilannetta. Leiki nyt hetki ajatuksella, ettei se herättäisi sinussa tuomitsevia ajatuksia. Kuvittele ettei sinulla ole mitään syytä tuomita tilannetta. Onko se silloin ongelma?

3. Vastustaminen

Tilanne on siis huono, suorastaan paha. Joskus koemme että joku on tehnyt väärin meitä kohtaan, vaikka hän on saattanut tarkoittaa aivan muuta. Mieli tulkitsi toisin, ja huutaa ”vääryys”! Asioiden pitäis olla oikein! Tunnemme huolta, loukkaantuneisuutta tai kiukkua. Kaikkea ikävää, jonka mieluummin sivuuttaisi. Kuulostaako siltä että mielemme voisi hyväksyä tilanteen? Se vastustaa sekä tilannetta, että sen nostattamia tunteita, täysi häkä päällä. Hengityskin käy huonommaksi, jotta tunteiden virtaus patoutuisi, ja niiden päälle tulee tulppa.

Vastustaminen on egon suojakeino, jolla se pyrkii varjelemaan meitä epämukavilta kokemuksilta, kuten nyt omilta tunteiltamme. Vilpitön pyrkimys, epäsuotuisa tulos: kun tunteiden virtaaminen patoutuu, ne jäävät jumiin systeemiimme ja koteloituvat psyykeeseen ja kehoon. Tunteiden tunteminen ei vahingoittaisi meitä millään tavalla, mutta niiden vastustaminen voi pidemmällä aikavälillä tehdä sen. Kohtaamattomat tunteet voivat ilmetä myöhemmin epämääräisenä stressinä, v***tuksena, ja jopa mielen tai kehon sairauksina.

4. Analysointi

Kun tilanne ei kelpaa meille, sitä pitää muuttaa. Täytyy löytää ratkaisu. Pilkotaan ongelma osiin, eritellään mitkä niistä kannattaa ottaa työn alle heti, ja tehdään toimintasuunnitelma. Ja analysoidaan. Kahvilan pöydässä, baaritiskillä tai kuntosalin pukuhuoneessa voi toisinaan kuulla hyvinkin tarkkoja analyysejä siitä, miksi tilanne on kuten se on, kenen takia, ja mitä asialle pitäisi tehdä. Seuraavaksi teemme minkä voimme. Jokaisella on omat, toimivimmat keinonsa eri tilanteisiin, mutta niiden kaikkien tarkoitus on saada tilanne muuttumaan sellaiseksi, kuin sen pitäisi meidän mielestämme olla.

5. Samastuminen

Viimeinen vaihe, jossa objektiivisuuden viimeisetkin rippeet ovat mennyttä. Olemme samastuneet tunteisiimme: emme sano ”tunnen suuttumusta”, vaan ”olen suuttunut”. Tunteesta on tullut meitä määrittelevä tekijä. Sen lisäksi samastumme kehoomme ja ajatuksiimme: tässä olen minä. Suomalainen, kokki, aktivisti, vaimo, valtiotieteen tohtori, pärjääjä. Vastoinkäymisiä kokeva ihminen. Samastumme tietämättämme myös neljään edeltävään kiinnikkeeseen: minähän se olen, joka tässä vertailee, tuomitsee, vastustaa ja analysoi.

Todellisuudessa nämä kaikki viisi vaihetta ovat mielen keloja, ja niiden takana on sinun laajempi tietoisuutesi, jolla jo on luontainen kyky havainnoida tilanteita ja tunteita objektiivisesti. Alat siirtyä kohti objektiivisuutta, kun huomaat yhdenkin näistä viidestä kiinnikkeestä itse teossa. Olet siirtynyt katsomaan sitä mielesi toiminnan ulkopuolelta, eli näkökulmasi alkaa luonnostaan muuntua tietoisemmaksi. Sieltä käsin voit nähdä myös omia reaktioitasi ja toimintamallejasi, ja sitä kuinka ne ovat tähän saakka vaikuttaneet tilanteeseen. Voit antaa hengityksen ja tunteiden virrata.

Kun vanhojen ehdollistumien vaikutus vähenee, sinulle paljastuu uusia, vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka vaihtelevat tilanteen mukaan. Voit vastata tilanteeseen laajemmasta tietoisuuden tilasta, ja kykenet tekemään rakentavampia ratkaisuja.

Tietoisuus on käsitteenä liukas kuin märkä saippuapala, mutta sitä voi alkaa lähestyä tämän lauseen avulla:

Kuka tai mikä on se, joka havaitsi ajatuksen?

Uskallatko onnistua?

Kysymykseni saattaa tuntua ensin oudolta. Yleensähän me haluamme onnistua ja kaipaamme onnistumisia. Iloitsemme onnistumisistamme, ponnistelemme niiden eteen ja muistelemme niitä mielellämme.

Kuitenkin on varsin tavallista, että jossakin tekemisissämme esim. jätämme valmistelut aivan viime tippaan, tai teemme jonkin ”helpon mokan”. Nämä valinnat voivat rajoittaa ratkaisevasti tavoitteemme toteutumista. Englannin kielessä käytetään termiä self-sabotage, joka on hankala suomentaa täsmällisesti.

Netissä pyörii valtavia katsojamääriä keränneitä videoklippejä epäonnistumisista: biljardiammattilainen on tekemässä virheetöntä sarjaa, mutta missaa viimeisen helpohkon lyönnin. Jalkapallo-ottelussa hyökkääjä saa syötön tyhjän maalin eteen, mutta laukaisee ohi. Leipuri kantaa kakkua pöytään ja kompastuu.

Mitä tunteita nämä herättävät? Vahingoniloa, myötähäpeää, empatiaa vai jotain muuta?

Syy ja seuraus-ketjut ovat useimmiten loogisia. Jälkeenpäin voi mielessään purkaa tapahtumien etenemisen osiin ja havaita, mitkä teot olivat rakentavia, mitkä hajottavia. Sen jälkeen voikin pureutua tekoja edeltäneisiin ajatuksiin.

Millaiset ajatukset tukivat tavoitteeni saavuttamista, mitkä hankaloittivat sitä? Oliko toiminnassani jotain vahingollista, joka toistuu usein? Oliko ajatusteni joukossa sellaisia, joita en koe omikseni? Huomaanko kenties hyvinkin kauan sitten opittuja malleja: huolestumista, pelkoa, epävarmuutta tms., joka on vaivihkaa tarttunut kuin takin liepeeseen ja aktivoituu jostakin ärsykkeestä ennen kuin huomaankaan. Puhuuko pääni sisällä sisäinen kriitikko, joka ei usko mahdollisuuksiini?

Onko minä-kuvani itseni näköinen? Näenkö itseni onnistujana?

Meidän on usein helpompi suhtautua kannustavammin toisiin kuin itseemme. Jos roolimalligalleriastamme on puuttunut tasapainoinen ja tsemppaava aikuinen, niin se malli kannattaa tietoiseti etsiä ja opetella.

Toistuvien epäonnistumisten taustalta voi löytyä monenlaisia tarinoita. Jos lasta ei ole noteerattu hänen onnistumisistaan, mutta hän on saanut lohdutusta vahinkojen jälkeen, hänen mieleensä on voinut tallentua tiedostamaton malli, jossa on palkitsevampaa epäonnistua kuin onnistua.

Joskus menestystä on voinut seurata kiusatuksi tuleminen. Erottuminen joukosta muita parempana on voinut johtaa kateuteen ja eristämiseen. Tällainen tausta voi ohjata hyväksynnän tavoitteluun sekä alisuorittamisena, että tahallisten virheiden tekemisen kautta ja ”kynttilän kätkemiseen vakan alle”.

Kaiken tämän keskellä voi olla hyvinkin vahva tunnelukko, joka olisi hyvä purkaa päästäkseen käsiksi sen takana oleviin mahdollisuuksiin. Nlp-koulutuksesta ja -kirjallisuudesta löytyy paljon työkaluja näiden teemojen käsittelyyn. Self-help kategoriasta on tullut yleisesti hyvin suosittu. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen itsetutkistelun lisäksi näiden asioiden käsittelyä koulutuksen saaneen henkilön kanssa. Silloin voi itse antautua täysin kokijan rooliin, eikä tarvitse samanaikaisesti sekä purkaa, että havainnoida.

Vaikeaa on myös määritellä, milloin onnistumisen ilo muuttuu leuhkimiseksi? Uskallanko laittaa pitkään rakennetusta projektistani päivityksen nettiin, ilman että se herättäisi negaatioita? Vastaavasti: onko jonkun toisen onnistuminen minulta pois?

Positiivinen ajattelu on paljon esillä ajassamme. Sen edut ovat ilmeiset kokonaisvaltaisen hyvinvointimme kannalta. Samalla on hyvä muistaa, että laastari ei poista tulehdusta.

On tärkeää varata itselleen aikaa ja rauhaa kohdata oman historian totuudet, sekä tarkistaa mikä on juuri nyt itselleni sopiva etäisyys niihin. Positiivisuudenkin tulee rakentua todellisten koettujen tunteiden perustuksille, jotta se tuntuisi aidolta ja kestävältä. Mielen sokkeli saattaa tarvita runsaastikin kuonan poistoa, ennen kuin alusta on vaaterissa uusia rakenteita varten.

Kirjallisuudesta löytyy hienoja selviytymistarinoita inhimillisten matkojen käänteistä ja vaiheista. Viktor Frankl:iin olen viitannut kolumnissani aiemminkin. Viehättäviä tarinoita ja neuvokkuutta on myös lastenkirjoissa, kuten Tove Janssonin alkuperäisissä Muumi-kirjoissa, sekä Astrid Lindgrenin tuotannossa.

Mikä on uskaltamisen vastakohta? Arkuus, epävarmuus, epäröinti, ”jäätyminen”, lamaantuminen, peesailu…? Kaikille näillekin on oma paikkansa. Silloin kun on tärkeää suojata itsensä vaaralta tai uhkarohkeudelta, nämä voivat olla tarpeen. Omassa ajattelussani pelko ei kuulu tähän joukkoon, koska sen vastakohta on mielestäni rakkaus.

Hyväksyvä, armollinen ja rakastava suhtautuminen omaan itseen on erinomainen kasvualusta uskaltamiselle ja onnistumisille. Tasapainoinen mieli osaa asettaa menestykset ja vastoinkäymiset luonnolliseen kokoon suhteessa toisiinsa. Sanotaan, että vaativassa tilanteessa voi joko onnistua tai oppia.

Tällä asenteella ja katsomalla omia tekemisiämme pidemmän aikavälin perspektiivistä, voimme ottaa taas muutaman rohkean askeleen kohti seuraavaa tavoitettamme, oli se sitten onnistuneen perhejuhlan järjestäminen tai mahdottomalta tuntuvan tehtävän suorittaminen.

19 kysymystä, jotka auttavat päästämään irti pettymyksistä ja pahasta mielestä

Positiivinen ajattelu on pika-apujen aatelia. Se ei maksa mitään, se on suhteellisen helppoa, eikä sillä ole mitään huonoja sivuvaikutuksia. Sitä voi harjoittaa missä, milloin ja kuka tahansa. Voi kuitenkin olla vaikea päättää ajattelevansa positiivisia ajatuksia, jos mieli kärvistelee ketutuksen kourissa. Siinä tilanteessa positiivisten ajatusten pusertaminen mieleen tuntuu tekopirteältä ja turhauttavalta.

Aina on kuitenkin olemassa asioita, jotka ovat jo valmiiksi ihan hyvin. Niiden tiedostaminen toimii ponnahduslautana kepeämpään mielialaan – heti kun ärsytykseltäsi pystyt niitä ajattelemaan.

Voit aloittaa noususi ketutuksen kuopasta kysymällä itseltäsi näitä kysymyksiä:

Kuinka monet perustarpeesi ovat tyydyttyneet tänään?
Mitä olet oppinut virheistäsi? Listaa asiat.
Miten olet lähiaikoina käyttänyt taitojasi, ja mistä niiden harjoittamisessa olet erityisesti nauttinut?
Mikä on ollut tämän päivän (tähän mennessä) mukavin tapahtuma?
Mistä yhdestä asiasta olet nauttinut työssäsi viime aikoina?
Mitä tapahtumaa tai ajanjaksoa odotat?
Kuka on aina valmiina auttamaan sinua, ja miltä avun saaminen sinusta on tuntunut?
Mitä aineettomia lahjoja olet saanut viimeksi– miltä tuntui, kun joku antoi sinulle aikaansa, apuansa tai ymmärrystänsä?
Mikä tänään on paremmin kuin eilen?
Minkä ajattelevaisen tai hyvän teon joku teki sinulle viime aikoina? Miten teko hyödytti sinua?
Ketkä ovat auttaneet sinua kasvamaan siksi ihmiseksi, joka olet tänä päivänä? Mikä on päällimmäisin asia, josta olet heille kiitollinen?
Mikä inspiroi tai kosketti sinua tänään? (Myös pienet asiat, kuten roskien tanssi kadulla tai hassut kissavideot lasketaan!)
Mistä kuulemastasi laulusta olet viimeksi nauttinut? Miltä kyseinen kappale sinusta tuntui, ja miksi?
Miten teknologia on auttanut sinua viime aikoina?
Mikä on paras asia kodissasi?
Mistä etuoikeuksista – verrattuna suurimpaan osaan maailman väestöstä – nautit, joita et ehkä muista arvostaa ihan joka päivä?
Minkälainen sää tänään on, mitä hyvää siinä on?
Mikä elokuva, kirja, blogikirjoitus, artikkeli tai peli innosti tai liikutti sinua viimeksi? Miksi?
Pysähdy ja tee aikamatka vuoden taakse. Mikä on nykyään paremmin?

Lähde: tinybuddha.com

Päänsäryn hoidosta

Päänsärkyä voi ehkäistä. Monet kärsivät säryistä osaamatta tehdä niille muuta kuin syödä kipua lieventäviä lääkkeitä. Oireiden helpottamiseksi on olemassa lukuisia konsteja eteeristen öljyjen käytöstä aina aistideprivaatioon ja etikkakääreisiin. Kukin löytää varmasti niistä itselleen hyvin soveltuvia, mutta vasta perimmäisen syyn ymmärtämisen kautta voi saada kestävämpää apua.

Päänsäryt ja migreenit voivat olla seurausta monista asioista. Hormonaalinen epätasapaino, ongelmat ruoansulatuksessa tai maksan toiminnassa, lihasjännitykset tai yliherkkyydet voivat laukaista säryn. Joidenkin ruokien tietyt ainesosat, kuten juustoissa oleva tyramiini tai nitriitit esimerkiksi lihaleikkeissä, voivat olla laukaisevia tekijöitä. Jotkut psykoterapeutit kutsuvat migreeniä raivotaudiksi. Tämä viittaa siihen, että alkusyy piilee tukahdutetuissa vihan ja ärtymyksen tunteissa.

Vuosia erilaisia päänsärkyjä ja migreeneitä hoitaneena painottaisin muutamaa seikkaa, joilla vaivoja voi ehkäistä. Ne tekijät, jotka lisäävät tulehdusreaktioita elimistössä, lisäävät useimmiten myös särkyjä. Erityisesti punaisen lihan nauttimisen vähentäminen on tuonut monille helpotusta, samoin kuin monille autoimmuunisairauksistakin kärsiville. Jos särkyihin liittyy nenäonteloiden tukkoisuutta, oireita voi helpottaa vähentämällä merkittävästi leivän, maitotuotteiden ja sokerin nauttimista. Jos silmät punottavat särkyjen aikana, tulisten mausteiden, alkoholin ja kuumennettujen rasvojen käytön välttäminen vähentää oireita.

Riittämätön veden nauttiminen lienee yleisimpiä tekijöitä särkyjen taustalla. Monet juovat nesteitä kohtuullisesti, mutta jos niistä on suuri osa teetä, kahvia tai muita diureettisia juomia, ajautuvat vettä sitovat mineraalit soluista soluvälinesteeseen. Tällöin keho tavallaan kuivuu ja toleranssi stressiä ja tulehdusreaktioita kohtaan heikkenee. Voimakas hikoilu yhdistettynä liian vähäiseen veden ja ravintosuolojen saantiin lisää monilla päänsärkyjä ja migreeneitä. Tosin elimistön palaute runsaan hikoilun jälkeen ilmenee usein vasta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä, eikä syy-seuraussuhdetta ole tällöin helppo tunnistaa. Riittävä päivittäinen veden saanti on noin 30ml painokiloa kohden.

Lue myös Denis Vinokurin edellinen kirjoitus Flunssan hoidosta

Resepti: Myslinen saaristolaisleipä

Artikkeli on mainosyhteistyö Sysmän Luomuherkut Oy:n kanssa.

Entäpä jos tavaran ostamisen sijasta tekisit ystävällesi joululahjaksi leivän?

Saaristolaisleipä on mainio ja maistuva lahja, joka sopii joulupöytään.

Seuraavassa on helppo leipäresepti, jonka valmistat pienellä vaivalla. Leipä on kiitollinen lahja, koska se säilyy viikon verran huoneenlämmössä. Jos leivot kerralla enemmän, osan voit tietenkin pakastaa.

Leivän voit tehdä kumpaan tahansa Sysmän luomuherkkujen mysleistä.

MYSLINEN SAARISTOLAISLEIPÄ

1 litra piimää
50 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
3 dl siirappia
2 dl sokeroimatonta puolukkasurvosta (pakastepuolukoista)
3 dl Sysmän omenakarpalomysliä / hunajaviljamysliä
3 dl maltaita (esim. Tuoppi-mallas)
4 dl ruisjauhoja
n. 10 dl vehnäjauhoja

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi, sekoita hiiva hyvin joukkoon.
Sekoita loput ainekset vaikka puuhaarukalla tai tukevalla vispilällä piimän sekaan.
Taikina on löysä, käsin ei tarvitse vaivata.
Jaa taikina kolmeen voideltuun leipävuokaan (alumiiniset käyvät myös).
Anna taikinan kohota liinan alla 1 ½ tuntia.
Paista leipiä 175°C:ssa, noin 1 tunti 15 minuuttia.

Lisää herkullisia luomureseptejä löydät Sysmän luomuherkkujen reseptisivuilta!

Hidastaminen – resepti työelämän menestykseen?

”Mitä töihin kuuluu?”

”Kiirettä, kiirettä…”

Tällaisen keskustelun olen käynyt tai kuullut lukuisia kertoja tämänkin syksyn aikana.

Kun uutisia seuraa, työelämän tilanne näyttää synkältä: Suomen talous matelee, yritykset vähentävät työntekijöitä ja samanaikaisesti pienemmällä määrällä työntekijöitä pitäisi saada aikaan lisää tulosta. Puhumattakaan innovaatioista ja uuden luomisesta, jotka oikeasti saisivat Suomen talouden nousuun.

Voisi ajatella, että yhtälössä, jossa pienempi määrä työntekijöitä tekee samat työt kuin aikaisemmin ja vielä luo uutta kasvua, ei olisi tilaa hidastamiselle. Hidastamisestahan tulee mieleen hyppääminen pois oravanpyörästä ja sapattivapaa, ei esimerkiksi digitalisoitumisen mahdollisuuksien käyttäminen luovasti viennin kasvuun.

Mitä jos hidastamisesta ja pysähtymisestä seuraisikin menestystä? Voisiko hyvinvoiva, itsensä kanssa yhteydessä oleva työntekijä ollakin tuottavampi kuin kiireen ja stressin kourissa painiskeleva?

Tutkitusti näin on. Kun ihminen on opettelee pysähtymään ja harjoittamaan mieltään tekemällä säännöllisesti mindfulness-harjoituksia, tästä seuraa lukuisia hyötyjä: keskittymiskyky ja fokusoituminen olennaiseen paranevat, luovuus kasvaa, vuorovaikutustaidot kohenevat, onnellisuus lisääntyy… Onnellisempi työntekijä on tutkimusten mukaan tuottavampi.

Samanaikaisesti tiedetään, että stressi on pahin luovuuden tappaja. Työelämän kiireen ihannointi ja viimeisten mehujen puristaminen työntekijöistä ei siis ainakaan voi olla resepti kestävään menestykseen. Se johtaa vain unettomiin öihin ja rutiininomaiseen suorittamiseen.

Onneksi edelläkävijäyritykset Suomessakin alkavat jo ymmärtää mielen harjoittamisen, henkisen hyvinvoinnin ja menestyksen yhteyden. Esimerkiksi sosiaalisen liiketoiminnan kasvuyritys Dingle tarjoaa työntekijöilleen mindfulness-ohjelmaa.

”Minulle mindfulness ei ole vain työntekijöille tarjottavaa virkistystä, vaan aidosti pyrkimys kehittää yrityksemme luovan työn ydintaitoja: parempaa keskittymiskykyä, stressinsietoa, ideointia ja ihmissuhdetaitoja”, kirjoitti Dinglen toimitusjohtaja Juho Jokinen blogissaan.

Alkaisimmeko olla valmiita aikakauteen, jossa yritykset ymmärtävät, että työntekijöiden hyvinvointiin ja onnellisuuteen kannattaa panostaa? Ei pelkästään pehmeiden ja humaanien arvojen takia, vaan myös ”kovien”, talouden mittareiden kannalta.

Erilleen kasvaneet – ”Koska haluaa olla menettämättä mitään, ei voi tehdä mitään”

Avaan ulko-oven päästääkseni kissan ulos. Marraskuun ilta, hämärä kolea harmaa sää. Astun paljain varpain ja saunan jäljiltä hehkuvin poskin ulos portaille ja hengitän kirpeää ilmaa. Kuinka monta kertaa olenkaan hengittänyt tässä, talomme portailla. Talvella, kesällä, pakkasella ja helteellä. Märät puuportaat tuntuvat kylmiltä jalkojen alla.

Yhtäkkiä mieleeni tulee kirkkaana kuva, jossa seison silloisen perheeni kanssa rappusilla. On kevät ja pitkä mieheni on kietonut kätensä takaa ympärilleni, 5-vuotias seisoo edessäni. Katsomme kuvaajaa kohti oman kotimme portailla.

Olimme eron kynnyksellä. Olin rakastanut miestäni enemmän kuin ketään muuta siihen asti. Estoitta, rohkeasti ja täydellä varmuudella. Hän oli ehdottomasti se oikea. En epäillyt sitä silloin, enkä epäile nytkään. Olimme olleet yhdessä juuri oikeista syistä. Rakkaudesta, ei mistään muusta.

Rakkaudesta huolimatta olimme jo vuosia kasvaneet erilleen. Olimme aina olleet hyvin erilaisia ja vanhemmiksi tulon jälkeen erot välillämme olivat vain vahvistuneet.

Vuosien mittaan ristiriidat ja erot kasvoivat suuremmiksi, mutta vetovoima välillämme oli riittävän suuri pitämään meidät yhdessä niistä huolimatta. Vaikeuksista huolimatta valitsin hänet uudelleen ja uudelleen. Ja hyvä niin.

Sitten tapahtui asioita, jotka rikkoivat hauraan tasapainomme. Jälkikäteen ajatellen tapahtumat sinänsä eivät olleet ratkaisevia. Olennaisinta näissä tapahtumissa oli se, mitä ne pakottivat katsomaan: en enää voinut kiertää tosiasiaa, etteivät asiat olleet niin kuin olisin toivonut.

Olin pakotettu kohtaamaan erilaisuudestamme johtuvat arvoristiriidat ja näkemään tilanteemme sellaisena kuin se oli. Tähän asti olin pystynyt kääntämään asiat aina niin, että saatoin nähdä yhtäläisyyksiä erojen sijaan. Nyt oli ratkaisujen aika.

Ystävä lähetti ottamansa kuvan minulle sähköpostissa. Kerroin hänelle, miten kipeästi haluaisin pitää kiinni kaikesta, mitä siinä kuvassa on. Rakkaudesta, lapsestani, perheestäni, kodistani. Halusin sitä enemmän kuin mitään muuta. Mutta en enää pystynyt ohittamaan tosiasiaa, että jotain todella tärkeää ja oleellista puuttui.

En tiennyt mitä tehdä. Samaan aikaan tiesin, että pitäisi päästää irti. Mutta halusin sitä vähemmän kuin mitään muuta. En missään nimessä halunnut päästää irti.

Ystäväni vastasi viisaasti, ja jotenkin tähän tapaan: Kirkko ilman pyhää on pelkkä rakennus.

En halunnut päästää irti muodosta, mutta sisältö oli jo tyhjentynyt. Tiesin, että kaiken ydin oli poissa — mutta en olisi halunnut luopua kaikesta muustakin mitä olimme yhdessä rakentaneet. Jaetut sukulaissuhteet ja ystävät, vuosikausien traditiot juhlapyhinä, vakiintunut arki, yhteinen koti ja vanhemmuus saman katon alla. Halusin ehdottomasti pitää elämäni. Enkö voisi saada niitä vaikka eroaisimme?

Tiesin, ettei vaihtoehtoja ollut. Yritin vähätellä tuota tunnetta, mutta tieto oli hiljaa läsnä. Kuuntelemalla sitä eläisin arvojeni mukaisesti. Seisoisin oman elämäni takana.

Tunteen kuulemista ja hyväksymistä vaikeutti vaihtoehtojen ja näkemysten myrsky, sisälläni raivoava puolesta- ja vastaan-keskustelu, jossa rationaaliset ja tunneperäiset kauhukuvat ja argumentit sinkoilivat nopeammin kuin ehdin niitä seurata. Pulina oli taukoamatonta ja uuvuttavaa.

Kahta viikkoa myöhemmin otin ensimmäisen askeleen. Vaikka prosessin oli käynnistänyt mieheni, oli päätös minun.

Päätöksen tekeminen tilanteessa, jossa halut vetävät eri suuntiin on raastavaa ja hämmentävää. En usko että ihminen suotta suuria ja ristiriitaisia päätöksiä tehdessään ahdistuu ja kokee ajautuneensa umpikujaan. Niin varmasti kuuluukin olla. Ei suuria päätöksiä pidäkään tehdä hetken mielijohteesta ja helppoudella. Suuret rakennukset eivät romahda hetkessä.

Suunnan valitessaan menettää jotain. Koska haluaa pitää kiinni kaikesta ja olla menettämättä mitään, ei voi tehdä mitään. On toimintakyvytön.

Sen sijaan, että yrittää pakottaa oikean vastauksen sisäisestä kaaoksestaan, voi itselleen esittää kysymyksen: Mikä estää minua tietämästä mitä minun pitäisi tehdä? Mihin minä tarvitsen tätä umpikujaa? Mitä se palvelee? Mitä minun ei tarvitse nähdä tai tehdä niin kauan kuin olen täällä umpikujassa toimintakyvyttömänä?

Voi keskittyä ainoastaan kysymyksiin. Mielelle voi antaa lepohetken ja keskittyä tuntemaan mitä tapahtuu, kun kysyy itseltään, miksei halua tietää mikä olisi oman elämän kannalta oikea ratkaisu umpikujassa.

Oma keskikohta oppaanaan suunnistaessa ei aina tiedä, mihin on matkalla. Suunta on oikea, mutta määränpää tuntematon. Ratkaisuja tehdessään on omien arvojensa äärellä. Rakentaako hallittavuutta ja varmuutta – ja uskooko niihin ylipäätään –, vai onko valmis toisinaan ottamaan askeleen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Pelkääkö tippumista niin paljon, ettei edes uskalla haaveilla lentämisestä?

Minkälaisissa asioissa ja milloin rajan ylittäminen on tarpeen – sen voi tietää vain itse.

”Kuule iskä, mitä te siellä töissä oikein yritätte?”

Kerron tarinan kahdesta tapaamastani coaching-mestarista.

Meillä on perheessä kaksospojat, nyt 14-vuotiaat. Aloitan vanhemmasta veljeksestä. Voisin käydä kaikki maailman coaching-valmennukset (ja olen aika monta käynytkin), enkä pääsisi kysymysten osuvuudessa ja haastavuudessa edes hänen aloitustasolleen.

Tässä muutama esimerkki vuosien varrelta. En ole vieläkään saanut tyhjentävästi vastattua näihin, auttakaa jos osaatte:

(8-vuotiaana, katsoo olkani yli kun kirjoitan meiliviestiä): ”Kuule iskä, mitä te siellä töissä oikein yritätte?”
(12-vuotiaana, lukee sanomalehteä): ”Miten tässä näin kävi? Te olette sotkeneet tämän planeetan, ja nyt meidän täytyy siivota se?”
(14-vuotiaana, äidin varoitettua puhelimen ja padin unen laatua haittaavasta valosta): ”Jos noin on, niin miksi näitä vehkeitä tehdään?”

Esittelen 9 minuuttia nuoremman veljen. Isoveljen myrskyävien kysymysten rinnalle hänestä on tullut tasapainottava voima. Kysymystyyli on pehmeämpi ja arvostavampi, mutta aivan yhtä häiritsevä. Muutama havainto pikkuveljen coaching-otteesta:

(3-vuotiaana, perhe kiireisellä ja kireällä työaamun aamiaisella): ”Oletteko maistaneet tätä ihanaa hilloa?”
(6-vuotiaana, nukkumaan menossa): ”Mitä jos ei olisi planeettoja eikä ihmisiä… olisiko silloin vain valkoista valoa?”
(13-vuotiaana, perhe hajonut eri huoneisiin kännyjen ja padien lumoamina): ”Mitä jos tullaan kaikki samaan huoneeseen, ja vaan ollaan yhdessä?”

Näissä pojissa ei ole mitään erikoista. Jokaisella ihmisellä on kyky muuttaa todellisuutta. Meidän täytyy nousta potentiaalimme tasolle, haastaa itsemme ja toisemme vahvoilla kysymyksillä. Ja meidän täytyy kuunnella vastauksia.

Maailma muuttuu keskustelu kerrallaan, ihan pienet asiat sysäävät isoja muutoksia liikkeelle. Uskon ihmisiin, nöyrästi luotan meihin. Ihmiskunnassa on tarpeeksi sisko- ja velidiversiteettiä, löydämme nykytarinoitamme mullistavat kysymykset, uskallamme kuunnella toisiamme. Muuta ei tarvita, tulevaisuutemme on valoisa. Sinä ja minä synnytämme sen, tässä hetkessä.

Itsen johtaminen on itsensä jatkuvaa coachaamista kohti uudistumista. Mikä on coaching-tyylisi? Millaiset kysymykset häiritsevät sinut uudistumisen polulle?

– terveisin Pekka