Olen iloinnut siitä, kuinka keski-ikäiset, johtavissa asemissa olevat miehet ovat oivaltaneet tunteiden merkityksen työelämässä.
Saan jatkuvasti yhteydenottoja, joissa nimenomaan miehet haluavat keskustella ja oppia lisää tunteiden käsittelemisen tuomista mahdollisuuksista organisaatiokontekstissa.
Mutta näille keskusteluille on tyypillistä, että ne käydään kulissien takana. Kysyessäni miksi näin, miehet kertovat, etteivät halua keskustella näistä julkisesti, organisaatioidensa ja kollegoidensa edessä, jotta eivät tule leimatuiksi hörhöiksi.
Nämä miehet ovat rohkeita edelläkävijöitä. He soveltavat tunnejohtamisen oppeja käytännön työssään menestyksekkäästi ja uskon että jonain päivänä he myös uskaltavat puhua tunteista ja niiden merkityksestä organisaatioissaan julkisestikin.
Mutta mistä kumpuaa tällainen negatiivisen leimautumisen pelko?
Tunteet yhdistetään suomalaisessa keskustelussa usein sentimentaalisuuteen, romantiikkaan, runollisuuteen, haaveiluun ja itkuherkkyyteen. Sota-aikojen perintönä tunteet liitetään yhä jonkinlaiseen heikkouteen ja niitä pidetään rationaalisuuden ja järkevyyden vastakohtana. Kukapa haluaisi työssään tuollaisen leiman?
Tunteet eivät kuitenkaan ole sama asia kuin tunteellisuus. Tunteet ovat ihmisen neutraali perusominaisuus, aivan kuten nälkä tai liikunnan tarvekin. Jokainen ihminen kokee tunteita. Tunteet välittävät meille tietoa ulkoisesta maailmasta ja nykytieteen mukaan koko tietoisuutemme perustuu tunteisiimme – ei siis järkeen, kuten Descartes 1600-luvulla meille opetti. Kaikki havainnointi, johtopäätökset ja ratkaisut, samoin kuin sosiaalinen kanssakäyminen perustuvat tunteisiin. Tunteet myös saavat meidät toimimaan ja jättämään toimimatta.
Tunteet ovat läsnä kaikessa mitä teemme ja ne toimivat loistavana tiekarttana, kun etsimme organisaation elinvoimaisuutta ja tulevaisuutta.
Perinteisesti työelämässä ja etenkin miehille sallittuja tunteita ovat esimerkiksi valppaus, kiinnostus, rohkeus, kunnianhimo, vastuun- ja velvollisuudentunto, jalous, tyytyväisyys ja myötätunto. Toisaalta myös viha ja jopa raivo, ankaruus, tympääntyneisyys ja välinpitämättömyys ovat tunteita, joiden osoittaminen usein jollain tavalla sallitaan työpaikoillakin.
Mutta monet tunteet työpaikalla tulee kätkeä. Ahdistuneisuus, suru, loukkaantuminen, uupumus, epävarmuus ja alakuloisuus eivät ole kovin suosittuja keskustelunaiheita työpaikoilla. Eivät myöskään jännittäminen, kiitollisuus, häpeä, pelko, hylätyksitulemisen tunne, ikävä tai innostus. Onko sopivaa kertoa työpaikalla kokeneensa epäoikeudenmukaisuutta tai tulleensa mitätöidyksi ilman että luetaan luuseriksi? Entä miten suhtautua inhoon, katkeruuteen ja kateuteen? Tai jos koen tarvitsevani hiukan rohkaisua tai toivoa – voinko pyytää tällaista?
Varmaa on, että kaikkia tunteita esiintyy niin miehillä kuin naisilla ja myös työpaikoilla. Tunteet kertovat meille kokemuksestamme ja siitä kuinka erilaiset tarpeemme ovat tyydyttyneet. Ilo ja innostus kertovat siitä, että meidän on hyvä olla. Katkeruus ja pelko puolestaan siitä, että joku on pahasti vialla. Tunteiden tarkastelun avulla pääsemme helposti käsiksi työpaikan vahvuuksiin, kipupisteisiin ja väärinymmärryksiin.
Osataanko teillä jo hyödyntää tunteita organisaation kehittämisessä?
”Realitypommi” kuitenkin heti alkuun: Tunnelukkojen aito työstäminen on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa. On realistista varata aikaa tällaisille prosesseille ainakin 9–12 kuukautta. Aivomme tarvitsevat aikaa ja toistoja, jotta vanhojen reaktiomallien ote hellittää ja uusille tavoille toimia tulee tilaa.
Tämä ei kuitenkaan tapahdu vahingossa, vaan kysyy sitoutumista ja halukkuutta kohdata niitä taustalla olevia syitä ja syviä tunteita, joidenka suojaamiseen tunnelukot ovat syntyneet.
Todellinen muutos tapahtuu hitaammin kuin haluaisimme. Tunnelukkojen kanssa työskentely ei myöskään onnistu ”ensi maanantaina” tyylisin lupauksin, vannoen että mä en koskaan enää. Vaikka tunnelukkojen työstämiseen tarvitaan halukkuutta, tahdonvoimalla emme yksin pysty muutokseen. Jos pystyisimme, tuskin kukaan edes lukisi tällaisia kirjoituksia. Kysyy siis samaan aikaan halukkuutta tiedostamisen tueksi ja uskaltautumista antaa tunteiden tuntua, uskallusta katsoa suojautumiskeinojemme taakse.
En usko, että ikinä minkään kivun tai kriisin suhteen on olemassa täydellistä raamia tai mallia, joka sopisi kaikille. On kuitenkin suuntaviivoja, joiden olen huomannut olevan toimivia niin itselläni kuin työssäni. Yksi asia on kuitenkin varmaa, se on jokaiselle ainutlaatuista. Seuraavia kohtia voi siis käyttää suuntaviivoina tunnelukkojen työstämiseen.
1.Tunnista
Joku asia, joka onkin ollut itseltämme piilossa, tuleekin nyt näkyville. Tunnistaminen ja nimeäminen on luonnostaankin välttämätön askel. Myöntää itselleen, että tällainen malli minua on ohjannut. Tätä ennen on usein pitkään kieltänyt, ollut hämillään ja kokenut olevansa jumissa.
Tässä kohdassa tarvitaan halua ymmärtää. Lukot eivät synny tyhjästä tai tyhmyydestä. Niille on syynsä. Matkalle voi lähteä vain sieltä, missä on. Tässä kohdassa: puhu, kirjoita, hae tukea. Vaikka se olisi vaikeaa, koeta olla kiitollinen, että tunnistat mitä tapahtuu. Se on oikeasti askel eteenpäin.
2. Tutki: Mitä tunnelukon takana on?
Muista, että tunnelukon takana on oikeastaan poikkeuksetta vaillejäämisiä jostain tärkeistä ja inhimillisistä tarpeista, kipeitä elämänkokemuksia tai traumoja. Tunnelukko voi tuntua mm. kehollisena suojauksena, yli- tai alivirittymisenä. Tunnelukon aktivoituminen myös usein herättää mentaaliset selviytymiskeinomme ja saattaa ohjata meitä omien harhautustoimintojemme tai addiktioiden pariin.
Kun huomaat tämän, pysähdy. Kiitä selviytymisjärjestelmääsi, sen tehtävä on ollut joskus auttaa sinua selviytymään valtavan kipeistä tunteista. Älä tuomitse sitä, älä vastusta sitä.
Jos sinusta tuntuu riittävän turvalliselta, kysy itseltäsi: Miltä koitan suojautua? Mitä koitan välttää tuntemasta? Mitä haavoittuvaista tämän takana on? Tee kokemuksellesi tilaa. Anna sen tulla näkyville. Harjoittele olemaan itsellesi myötätuntoinen, rakastava aikuinen. Jos tämä kohta tuntuu liian vaikealta, on enemmän kuin viisasta hakea apua. Ammattitaitoinen ohjaaja tai terapeutti voi olla todella arvokas tuki tällaisessa työskentelyssä.
3. Tutki: Miten malli saa sinut toimimaan?
Seuraavaksi on tärkeää tutkia, miten tämä malli on saanut sinut toimimaan. Mitä se saa sinut tekemään, mitä se saa sinut välttämään? Tutki tätä mahdollisimman käytännössä. On tärkeää havaita, miltä mallin mukaan toimiminen tuntuu, ennen ja jälkeen. Kivuliain kohta lienee se, kun tietää, että toimii itseään vastaan, mutta ei ole vielä voimia/rohkeutta toimia toisin.
Esimerkiksi oman läheisriippuvuuteni katsominen käytännössä ei ollut kivaa, mutta minun oli välttämätöntä nähdä se.
Ahaa, tuossa kohtaa olen hiljaa, vaikka haluaisin sanoa jotakin. Tuossa kohtaa sopeudun, vaikka se tuntuu väärältä. Ahaa, tuossa kohtaa kökin kotona jotta voin ”vahtia”, ettei toinen tee mitään mikä satuttaisi.
Minun oli kohdattava se hinta, jonka tuo malli minulle maksoi. Yksinäisyys, jatkuva pelko ja tietämättömyys siitä, mitä olen ihan vaan itselleni. Tämäkin askel on melkeinpä välttämätön, ennen kuin voi tutkia sitä, mitä muita vaihtoehtoja itsellä on. Josta päästäänkin seuraavaan.
4. Mitä tämä tilanne pyytää minua harjoittelemaan?
Kun tunnistaa itselleen tuhoisan mallin ja näkee sen toimintaa käytännössä, on aika avautua kysymään, mitä nyt on hyvä alkaa opettelemaan.
Paino sanalla OPETELLA, sillä se todella on aluksi opettelua ja harjoittelua. Kukaan meistä ei opi mandariinikiinaakaan viikossa, joten mitenpä sitä alitajuisia syvärakenteitakaan viikossa saisi purettua.
Voi olla, että on hyvä opetella lepäämään, luottamaan itseensä, vetämään rajoja, ottaa omaa aikaa, sanoa ei, pyytää tukea tai mennä kohti ihmisiä. Mikä on sinun mallillesi päinvastaista?
Minun on täytynyt opetella olemaan yksin, jotta voin nähdä mitä olen, kun en yritä olla ketään muuta varten. On ollut opeteltava lepäämään ja luottamaan elämään. On ollut opeteltava sitä, että en voi, eikä minun tarvitse tietää elämää pidemmälle. On ollut opeteltava kärsivällisyyttä. On ollut opeteltava rehellistä itseilmaisua, silläkin uhalla, että toinen ei sitä hyväksy. On ollut opeteltava omien puolieni pitämistä. On ollut opeteltava hyväksymään, että asiat tapahtuvat silloin, kun ne tapahtuvat, ja useimmiten niiden ajoitus on toinen mitä haluaisin.
Mitä sinun on hyvä harjoitella?
Mikä olisi rakastavan aikuisen tapa tukea, ohjata ja kannustaa sinua tässä tilanteessa?
5. Sitoudu tähän prosessiin itsesi vuoksi.
Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että vaikka tie ei olisi helppo, aiot kulkea sen läpi. Sitoutuminen on vastuunottoa sinusta. Rakastavasti ja lempeästi. Se kysyy useimmiten sen kuuluisan 10 000 toistoa. Jokainen toisto tekee tästä kaikesta luontevampaa ja helpompaa.
Sitoutuminen kysyy suostumista siihen, että haluaa olla itselleen totta. Se kysyy pikaratkaisujen ja hetken helpotuksien jättämistä sivuun, ainakin valta-osan ajasta. Sitoutuminen on kieltäytymistä käyttää vanhoja keinoja jotka ajoivat tähän, ainakin valta-osan ajasta. Sitoutuminen ei ole jäykkää tai ehdotonta. Aito sitoutuminen lähtee vapaudesta valita. Suurin harjoitus on se, että suostuu siihen, että tulee kompuroimaan. Siitä huolimatta voi tehdä parhaansa.
6. Mitä tarvitset tueksesi?
Yksin ei tarvitse eikä luultavasti voikaan jaksaa. Kenelle voit jakaa ajatuksiasi ilman pelkoa, että tulet tuomituksi? Kenelle voit jakaa tuntemuksiasi niin, että saat todella tulla kuulluksi?
Jokainen tarvitsee tällaisiin prosesseihin tuekseen terveitä selviytymiskeinoja ja voimavaroja. Minulle niitä ovat mm. kirjoittaminen, tanssiminen, puhuminen ja luonnossa oleminen.
7. Anna aikaa ja pysy itsellesi rehellisenä
Tarvitsemme aikaa. Usein enemmän kuin olisimme itsellemme valmiita antamaan. Tämä prosessi kysyy vuorotellen molempia: omaa osallistumista ja irtipäästöä. Vuorotellen, eri hetkissä sen löytämistä, että onko kysymyksesi nyt: Mitä voin tehdä vai mille voin nyt antautua?
Tiedämme jo, että muutos ei tapahdu itsestään, mutta se ei myöskään tapahdu puskemalla. Tee se minkä voit, inhimillisesti ja päästä irti. Anna tilaa ja aikaa.
Ajan, toistojen ja korjaavien kokemuksien myötä pääsee huomaamaan, että lukko ei enää hallitse. On viisautta ja todellista vahvuutta tunnistaa heikkoutensa ja opetella elämään niiden kanssa sovussa, ei niille alistuen. Elämään tulee tilaa, tervettä itsekunnioitusta ja myötätuntoa, mutta valmista ja täydellistä siitä ei tule. Eikä tarvitse.
Meissä kaikissa asuu pieni sisäinen lapsi, joka on ikään kuin kehossamme asuva lapsienergia. Keho muistaa kaiken, jopa sikiöajalta asti. Näin ollen kehomme onkin avainasemassa siinä, miten pääsemme aikuisena kontaktiin sisäisen lapsemme kanssa.
Yleisesti ajatellaan, että on arvokasta ja tärkeää kasvaa ja kehittyä lapsen tilasta kohti aikuisempaa tilaa ja käyttäytymistä. Tämä on mielestäni kuitenkin aivan liian yksinkertainen tapa nähdä ihmisyys ja siinä kehittyminen.
Jokaisessa ikävaiheessa on oma arvonsa, jokainen ikävaihe on tärkeä. Lapsuus – ja erityisesti varhaislapsuus – on äärimmäisen tärkeä vaihe senkin vuoksi, että aivomme ja koko kehomme kehittyvät elämämme alkuvaiheessa hurjaa vauhtia. Stressaavat varhaislapsuuden kokemukset hidastavat tätä kehittymistä ja saattavat vaikuttaa jopa siihen, miten siedämme stressiä myöhemmässä elämässämme.
Sisäinen lapsi on viisas ja luova osa meitä.
Kuvittele mielessäsi pieni lapsi, kuka tahansa. Katsele häntä, miten hän liikkuu ja elehtii. Lapsi elää tässä hetkessä, ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa. Lapsi myös tuntee tunteensa juuri siinä hetkessä kun aika sille on, lapsi ei voi odottaa. On sitten kyse ilosta, surusta, kiukusta tai pelosta, lapsi elää tunteensa loppuun asti, hetkestä toiseen. Hän ei itse rajoita itseään, hän pystyy tuntemaan ja ilmaisemaan tunteensa sekä kehollaan että äänellään vapaasti. Jotta tämä olisi mahdollista, se edellyttää ymmärrystä ja hyväksyntää lapsen huoltajilta.
Ajattele sitten aikuiselle itsellesi nämä samat ominaisuudet. Mitä jos minäkin voisin elää tässä hetkessä ja ilmaista ja tuntea tunteeni vapaasti, miltä se tuntuisi? Se ei ehkä ole aina mahdollista, mutta ehkä joskus? Mitä jos minulle ei edes tulisi mieleeni lukita tunteitani, epäröidä itseäni ja kykyjäni? Mitä jos minulla olisi kerta kaikkiaan kyky olla se joka olen, ja se riittäisi?
Vaikka jokainen meistä on lapsena enemmän tai vähemmän joutunut kokemaan tunteiden, sekä kehollisen että verbaalisen ilmaisun rajoittamista, silti meillä on mahdollisuus herätellä sisällämme olevia taitoja olla autenttisesti oma itsemme. Meillä kaikilla on syntymälahjana saatu kyky elää hetkessä sydänlähtöisesti. Lapsi on syntyjään sydäntietoinen ja tunteva. Nämä ovat tärkeitä piirteitä aikuisenkin elämässä.
Yhteyden kaipuu, kontaktin ja kosketuksen tarve, on myös yhteistä kaikille autenttisille lapsille. Myös me aikuiset kaipaamme yhteyttä toisiin, vaikka emme aina sitä tiedostaisikaan. Yksinäisyys ja yhteydettömyys ovat isoja haasteita monelle. Mitä voisimmekaan oppia tässä suhteessa lapsilta?
Miten sinun sisäinen lapsesi voi tällä hetkellä? Mitä sinä voisit oppia sisäiseltä lapseltasi?
Jos koet elämässäsi haasteita jaksamisen, oman riittävyyden tai hetkessä elämisen kanssa, olisi tärkeää olla yhteydessä omaan sisäiseen viisauteesi. Sisäinen lapsesi on se viisas ja luova osa sinua, joka osaa jo elää hetkessä eikä se kyseenalaista itseään ja omia kykyjään.
Voit kohdata sisäisen lapsesi mielikuvissasi sekä kuuntelemalla kehoasi. Silloin kun sinulla on lupa tuntea, ilmaista itseäsi ja elää tässä hetkessä, kehosi on löytänyt kontaktin sisäisen lapsen energiaan.
Mikäli huomaat kehossasi esteitä tuntemiselle tai itsesi ilmaisemiselle, epäilet omia kykyjäsi tai murehdit jatkuvasti, olet antanut liikaa tilaa kriittiselle aikuiselle itsessäsi. Hyväksy sekin, jos näin tapahtuu. Aina kun huomaat ajautuneesi tämän minän osan valtaan, kysy itseltäsi:
Mitä sisäinen lapseni tähän vastaisi, mikä olisi minulle viisainta tällä hetkellä? Luota sisäisen lapsesi viisauteen!
Kompastuitko suhteessasi, tai kampitettiinko sinut? Petyitkö ihmiseen, riistettiinkö sinulta mahdollisuus onneen? Et ehkä saanut mitä halusit, tai unelmasi toteuttaminen epäonnistui.
Sairastuminen, työttömyys, yksinäisyys, lapsettomuus, rakkaussuhteen päättyminen. Elämässä kohtaamme odottamattomia asioita. Osaa ikävistä asioista osasimme jopa odottaa, puhumme silloin itseään toteuttavista ennusteista. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun hylkäämistä pelkäävä joutuu yhä uudelleen hylätyksi, koska hän mahdollisesti toteuttaa omaa käsikirjoitustaan.
Moni haava syntyy siitä, ettemme saa mitä haluamme.
Sekoitamme rakkaudenkin haluun omistaa tai tulla omistetuiksi. Tuhoavassa parisuhteessa kärsimme, koska olemme siinä syistä, jotka eivät edistä kasvuamme, paikassa jossa ei ole tilaa rakkaudelle. Pelkäämme yksinäisyyttä niin voimallisesti, että olemme valmita luopumaan itsemääräämisoikeudestamme ja niinpä pienennämme itseämme ja hylkäämme mahdollisuuden kasvaa oman potentiaalimme kokoiseksi.
Kriisi sisältää aina mahdollisuuden oppia näkemään toisin. Se edellyttää antautumista muutokselle. Logoterapian kehittäjä Viktor Frankl kirjoitti, että ihmisellä on vapaa tahto. Emme voi valita mitä kaikkea kohtaamme, mutta meillä on aina mahdollisuus valita asenteemme. Hän osoitti teoksissaan, että meillä on mahdollisuus nousta jopa kärsimyksen yläpuolelle.
Jopa kärsimyksen yläpuolelle.
Logoterapian keskeinen ajatus on, että tarkoituksen löytämisen kautta ihmisellä on mahdollisuus kokea onnea, joka on logoterapian mukaan aina sivutuote, ei päämäärä. Tarkoitus vaihtuu elämäntilanteiden ja ikävaiheiden mukaan. Meillä voi olla monia tarkoituksia samaan aikaan. Kun yksi tarkoitus täyttyy, asettaa elämä kysymyksen muodossa meille mahdollisuuden löytää uusi.
Oletko sinä tietoinen, mikä on oman elämäsi tarkoitus? Mitä elämä kysyy sinulta tänään?
Epäilyksen hetkellä
Kun lopetat vastustamisen, teet sielussasi tilaa lohdutukselle Niin kauan kun et hyväksy tapahtunutta, et pääse eteenpäin. Kriisin alkuvaiheeseen kuuluu kieltäminen, mutta älä takerru siihen, vaan ota muutos vastaan mahdollisuutena. Jos et saa lohtua muilta ihmisiltä, voit aina pyytää sitä itseltäsi. Meillä kaikilla on kyky lohduttaa itseämme. Mikä on paras tapa lohduttaa itseäsi?
Aika on paras hoitaja Ajan kanssa ihminen sopeutuu ja saa perspektiiviä. Aika on hoitava syli. Käytäthän kuitenkin aikasi hyvin, koska itsesi hyväksi tehdyt asiat kantavat hedelmää tulevaisuuteen. Tee kriisistä kasvukokemus, älä uhriudu.
Maailma ei ole valmis, etkä sinä Emme valmistu täydellisiksi tämän elämän aikana, vaan kuljemme kukin omaa kasvupolkuamme. Ole armollinen itsellesi ja pyri antamaan anteeksi itsellesi ja tarpeen vaatiessa myös toiselle ihmisille. Katkeruus ei kasvata teistä kumpaakaan, mutta sinut se kalvaa rikki. Sinun ei tarvitse hyväksyä epäoikeudenmukaisia tekoja, mutta voit päästää irti menneestä. Mistä olisi juuri nyt tärkeää irrottautua?
Rakkautta ei voi riistää sinulta Vaikka sinut hylättäisiin, ei rakkautta voi viedä sinulta pois. Rakkaus on läsnä. Rakkaus on sinussa, sinun ei tarvitse ansaita rakkautta. Kuinka tunnet rakkauden läsnäolon?
Se, mikä tekee sinulle hyvää, ei välttämättä tunnu hyvältä Monet asiat, jotka auttavat meitä voimaan paremmin edellyttävät tahtoa, jopa kuria. Tavoitteisiin päästäksemme tarvitsemme usein askelkarttaa. Mistä luopuminen voisi auttaa sinua voimaan paremmin?
Luota itseesi Olet oman elämäsi asiantuntija, luota itseesi. Jos olet hukassa itseltäsi, opettele tuntemaan itsesi. Aloita listaamalla, mistä pidät ja mitä tiedät tunteistasi. Tunnistatko niitä? Mitä sisäinen lapsesi pyytää sinulta? Mikä osa sinussa kaipaa vahvistusta? Mistä asiasta elämässäsi olet erityisen kiitollinen? Mitä kohti haluat kulkea seuraavaksi?
Rakas minä;Olen pahoillani, että en ole aina ollut itselleni lempeä ja hyväksyvä. Olen pahoillani, että en ole osannut rakastaa itseäni sellaisena kuin olen vaan olen koettanut aina löytää erilaisia syitä siihen miksi en ole riittävä ja tarpeeksi hyvä.Olen pahoillani, että monissa tilanteissa en ole kuunnellut sydäntäni ja sen johdatusta vaan olen tehnyt kompromisseja ja koettanut mennä järjen äänen perässä. Olen pahoillani, että en ole ollut itseeni tyytyväinen tässä ja nyt vaan aina tavoitellut jotain muuta, jotain sellaista mitä en siinä hetkessä ole ollut. Olen pahoillani, että olen sättinyt itseäni niin monesta asiasta, suorastaan syyttänyt ja ollut vihainen. Olen pahoillani, että olen unohtanut itseni nurkkaan, silloinkin kun olisi ollut aika loistaa ja tulla näkyväksi. Olen pahoillani, että olen hävennyt itseäni ja uskotellut, että ei minua kukaan halua kuunnella, että en minä mitään mistään tiedä. Olen pahoillani, että olen sanonut monesti, että on turhaa yrittää, olenhan minä jo kaiken kokeillut. Olen pahoillani, että olen käskenyt antaa periksi ja luovuttaa. Olen pahoillani, että en olen muistanut kiittää itseäni riittävästi onnistumisen hetkellä. Olen pahoillani, että en ole juhlinut elämää jokaisena hetkenä, vaan odottanut jotain parempaa tai tärkeämpää hetkeä.
Anna minulle anteeksi, että olen vastoinkäymisten hetkellä syyttänyt ulkopuolellani olevia asioita, tilanteita tai ihmisiä. Anna minulle anteeksi, että olen vaatinut muutosta, ymmärtämättä että olen itse muutos, jota odotan ja vaadin. Anna minulle anteeksi, että niin pitkään en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, että olemme kaikki yhtä, että minä olen jo se, joka minä aina olen halunnut olla. Minä olen sinä ja sinä olet minä, me olemme kaikki sitä mitä haluamme olla. Anna minulle anteeksi, että olen unohtanut, että minä itse luon kaiken sen mitä eteeni tuodaan, sen kaiken mitä edessäni näyttäytyy. Anna minulle anteeksi, että en ole ymmärtänyt olevani myös sitä mitä en halua olla ja olen antanut sen hallita elämääni ja tekojani liiaksi. Anna minulle anteeksi, että olen ollut usein turhautunut ja hämilläni enkä ole luottanut siihen, että suunta on aina oikea ja olen siellä missä minun kulloinkin kuuluu olla. Anna minulle anteeksi, että olen usein ollut jääräpää enkä aina ole luottanut prosessiin.
Kun annat anteeksi, et muuta menneisyyttä, muutat tulevaisuuden!
Kiitos, että oppinut olevani vastuussa omasta elämästäni ja kaikesta siinä. Kiitos, että saan olla se, joka olen. Kukaan vaadi minulta enempää kuin vaadin itse itseltäni. Kiitos aivan kaikista kasvun hetkistä, niistäkin jotka ovat tehneet kipeää. Kiitos, että elämässäni on paljon kauneutta ja rakkautta. Kiitos siitä, että olen löytänyt oman intohimoni, elän ja etenen sen viitoittamaa tietä. Kiitos että elämässäni on niin paljon erilaisia kokemuksia, jotka opettavat minulle kiitollisuutta ja kunnioitusta kaikkea elämää ja elollista kohtaan. Kiitos kaikista tunteista ja tunteiden kirjosta, jotka tekevät elämästä värikästä. Kiitos, että olen nyt tässä ja edessäni avautuu uskomattomien mahdollisuuksien kirjo. Kiitos, että saan tehdä valintoja ja tarttua erilaisiin haasteisiin, eikä elämäni koskaan ole tylsää. Kiitos, että olen, elän ja hengitän. Kiitos, että olen oppinut pyytämään anteeksi ja hyväksymään oman polkuni kaikkine mutkineen ja käänteineen, sekä jokaisen polun joka eroaa omastani.
Olen pahoillani, Anna minulle anteeksi, Minä rakastan Sinua, Kiitos!
Rakas minä; Minä Rakastan Sinua!
Näiden sanojen toistaminen ja sisäistäminen voi muuttaa sinun elämääsi yhtä paljon kuin se on muuttanut minun elämääni.
Rosita Juurinen valitsi uuden suunnan tultuaan burn outin kynnykselle. Vaihtoi stressaavaksi käyneen työelämän ja toiminnanjohtajan tehtävät matkusteluun ja läppäriyrittäjyyteen. Hän kirjoittaa matkaopasvapauteen.com -blogia ja on tehnyt e-kirjan ”Toimistosta travelleriksi” omasta elämänmuutoksestaan ja askelista vapaamman elämäntyylin luomiseen.
Olet ehkä joskus matkalta palatessasi ajatellut, että tarvitset ”lomaa lomamatkasta palautumiseen”. Tai miettinyt, miten ihanaa on päästä kotiin lepäämään raskaan reissun jäljiltä.
Jos elämä on jo muutenkin kiireistä ja hektistä ja sama meno jatkuu lomamatkoilla, on selvää, että reissuista palataan pikemmin uupuneina kuin virkistyneinä.
On helppo ajautua matkustustyyliin, jossa pitää toimia tehokkaasti ja saada matkasta kaikki irti. Usein tämä tarkoittaa sitä, että nähtävyyslistalta pitää saada ruksittua ainakin 10 tärkeintä kohtaa, kierrettyä kaikki suositellut kahvilat ja ravintolat, shoppailtua tarmokkaasti sekä tarkastettua vielä yöelämäkin. Mielellään otettua paljon valokuvia kaikkialta ja postattua niitä tiheästi sosiaaliseen mediaan.
Eipä ihme, jos sitten ollaan nääntyneitä, kun on juostu kiireen kanssa suorittamassa matkaa. Mistään ei ole jäänyt kunnollista mielikuvaa, mutta kierretty on.
Miksi meistä sitten tulee tällaisia ahnehtijoita ja matkojen suorittajia?
Jotenkin sitä vain on vaikea päästää irti tehokkuus-moodista matkoillakaan. Tunnemme olevamme parempia ihmisiä, kun olemme tehneet ne asiat, joita kunnollisen matkaajan to do & to see -listoihin kuuluu. Koemme sitä aikaansaamisen mielihyvää, kun olemme toimeliaita ja saamme matkastamme ainakin näennäisesti paljon irti. Ja sitä paitsi, mitä se sellainen matkailu on, että mennään Pariisiin, mutta ei saada aikaiseksi raahautua edes Eiffel-torniin?
Entäpä, jos loma Pariisissa onkin vietetty rentoutuen ilman aikatauluja ja ohjelmaa mukavassa ullakkohuoneistossa laitakaupungilla tutustuen vain yhden kaupunginosan kulmiin. Tehden rentouttavia kävelyitä ja istuskellen tuntikausia katukahviloissa cafe latte nenän alla. Vietetty kiireettömiä piknik-hetkiä lähipuistossa tai omalla parvekkeella patongin, juustojen ja viinin kera. Ja skipattu nähtävyyksien top 10 aivan suosiolla.
Voidaksemme muuttaa matkustustyyliämme hitaampaan ja rennompaan suuntaan, meidän pitää päästä suorittamattomuuteen liittyvästä syyllisyydestä ja siitä uskomuksesta, että olemme jotenkin huonoja ja laiskoja reissaajia, jos emme tee kaikkea sitä, mitä opaskirjassa kerrotaan. Ja että on ihan ok, vaikka jotkut tai vaikka kaikki nähtävyydet jäisivät välistä. Siitä nyt ainakaan ei pitäisi ottaa stressiä (vaikka helposti niin käykin).
Kun pääsemme syyllisyydestä, voimme alkaa myös paremmin nauttia kaikista niistä eduista, mitä hidas matkailu meille tarjoaa. Tässä niistä viisi.
1. Rentoutuminen & palautuminen
On aivan selvää, että pitkästä työrupeamasta tai muista arjen paineista toipuminen tapahtuu parhaiten, jos matkapäivät ei ole ohjelmoitu täyteen tekemistä ja näkemistä. Pitkään nukkuminen tai päiväunien ottaminen voi olla osa palauttavaa reissurutiinia. Kiireettömyyden tuntu, pysähtyminen ja ympäristöön tutustuminen aikatauluttomasti alentavat luonnollisesti stressitasoja paremmin kuin ympäriinsä säntäily.
Odotukset ja tavoitetasot kannattaa matkalla pitää maltillisena tekemisten ja näkemisten suhteen ja keskittyä pikemminkin olemiseen. Syyllistymättä vetelehtiminen on rentoutumisen näkökulmasta mainio taito myös matkoilla oltaessa. Laiskanpulskea kävelyretki on monesti parempi vaihtoehto kuin sata lasissa pyyhältäminen nähtävyydestä toiseen.
Infoähkykuormitus jää pienemmäksi, kun ei yritä valloittaa montaa maata tai mannerta lyhyessä ajassa. Yhdeltä lyhyeltä kadunpätkältäkin löytyy monesti uutta nähtävää joka kerta, kun sitä pitkin kävelee. Sen sijaan satojen uusien asioiden havaitseminen ja sisäistäminen nopeaan tahtiin uudessa, ärsykepitoisessa ympäristössä uuvuttaa ja stressaa mahdollisesti jo muutenkin kuormittunutta pääkoppaa. Enkä edes aloita siitä, miten rasittavaa onkaan laukkujen pakkaaminen ja kohteen vaihto aina muutaman päivän tai viikonkin välein.
2. Pintaa syvemmälle
Etenkin jos voit olla matkalla pidempään, useita viikkoja tai jopa kuukausia, on mahdollista syventää kokemusta kohteesta, sen ihmisistä ja kulttuurista. Alat jutella naapureiden ja kylänmiesten kanssa. Kuulet kohteesta tarinoita, joita opaskirjat eivät kerro. Löydät sen viihtyisän vakkarikahvilasi, bongaat paikallisista herkuista omat suosikkisi ja alat päästä jyvälle alueen elämänmenosta ja solmit ehkä ystävyyssuhteita. Näin viivähtäminen kohteessa pidempään luo myös osallisuuden tunnetta sekä lisää siten viihtyvyyttä.
Harva matkakohde avautuu muutamissa päivissä. Voi olla, että vielä viikkojen ja kuukausien, ehkä vuosien jälkeen löydät uusia asioita ja tasoja kohteesta. Kun ei ole kiirettä eikä tiukkaa aikataulua, voit kaikessa rauhassa pysähtyä ja jumittua juuri niiden asioiden äärelle, jotka kunakin päivänä tuntuvat tärkeille. Alat ehkä huomata uusia yksityiskohtia ja puolia niin ympäristöstäsi kuin itsestäsikin. Hidas matkustaminen onkin usein matkustamista myös omaan itseen.
Tiettyjen rutiinien löytyminen matkalla maadoittaa ja rentouttaa. Syvällisempi kokemus ja kiinnittyminen yhteen kohteeseen pidemmäksi aikaa on näin ollen usein parempi kuin hutaisten raapaista kymmenen kohteen pintaa. ”Paljon vähästä” on lopulta tyydyttävämpi vaihtoehto kuin ”vähän paljosta”. Niin kuin elämässä muutenkin. Tämä ei tarkoita, että aina pitäisi matkustaa samaan paikkaan, mutta palaaminen mukaviin kohteisiin mahdollistaa sen, että ottaa jonkun uuden puolen kohteesta haltuun, eikä tarvitse stressata, jos ei ehdi kaikkea yhdellä visiitillä.
3. Taloudellisesti palkitsevaa
Hidas matkustaminen on taloudellisesti viisainta, koska se mahdollistaa monenlaisten säästöjen hankkimisen. Jos aikaa on enemmän kuin rahaa, hidas matkustelu on luonnollinen valinta.
Taloudellista hyötyä saat, jos maltat matkustaa ajan kanssa käyttäen busseja, junia tai kimppakyytejä liikkumiseen. Tai lentomatkan jälkeen asetut sitten kohteeseen, jossa voit mahdollisimman paljon liikkua jalkaisin, polkupyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla. Yöjuna on usein edukkaampi ja järkevämpi vaihtoehto kuin päivälento.
Kun olet yhdessä kohteessa pidempiä aikoja, saat hankittua myös majoitukset edullisempaan hintaan. Monet majatalot antavat alennuksia yli viikon mittaisista jaksoista. Airbnb:stä vuokratessa hyödyt viikko- ja kuukausialennuksista.
Yksityisen huoneiston vuokraaminen kuukausivuokralla on muutoinkin usein paras ja edullisin vaihtoehto. Kun majoitut hotellin sijaan huoneistossa, jossa on ruuanlaittomahdollisuus, voit kokkailla myös kämpillä, eikä tarvitse aina lähteä ulos syömään. Tämä on paitsi edullinen usein myös terveellinen vaihtoehto. Ja jokatapauksessa ehdit todennäköisimmin löytää ne edullisimmat palvelut, kahvilat ja ravintolat, mitä pidempään kohteessa oleskelet.
Hidas matkustelu on ennen kaikkea mielentila.
4. Vaihtoehdot lisääntyvät kun vauhti hidastuu
Kun ei tarvitse kiireellä suorittaa matkaa, avautuu erilaisia vaihtoehtoja elää ja asua matkakohteessa. Majoitusmahdollisuudet monipuolistuvat, kun voit tosiaan vuokrata paikalliselta huoneen tai huoneiston.
Voit harkita myös talo- ja lemmikkivahtina toimimista, jolloin saat asua jonkun paikallisen kotona ja vastineeksi ilmaisesta asumisesta pidät huolta omistajan lemmikeistä, kenties puutarhasta. Aivan erinomainen diili, jossa pääsee aistimaan paikallista elämäntyyliä. Mitä pidempään voit olla matkalla, sitä enemmän voit hyödyntää näitä vertais- ja jakamistalouden tai muun paikallistuntemuksen avaamia mahdollisuuksia.
Voit myös heittäytyä paremmin hetkeen, jos et ole ohjelmoinut matkapäiviä täyteen. Voi olla, että sinulle avautuu mahdollisuus uusiin kokemuksiin joko paikallisten tuttavuuksien tai toisten reissaajien kanssa. Tällaiset spontaanit aktiviteetit tai reissut saattavat sotkea jämptisti excelille laaditun matkasuunnitelman, mutta voivat tarjota ihan huikeita kokemuksia, jos olet liikkeellä väljemmällä ohjelmalla ja joustavalla mielellä.
Suunnitelmien etukäteen lukitsemisen haittana on juuri se, että ne estävät heittäytymistä, seikkailuja ja suunnan muuttamista tilanteen ja tuntemusten mukaan. Kannattaa siis pitää matkaohjelmaansa avoinna sikäli, kun se vain on mahdollista.
5. Ekologisuus
Hidas matkustustyyli on usein myös ympäristölle armollisempi, vaikka matkustelu toki aina ympäristöä kuormittaakin. Vaikka joutuisikin matkakohteeseensa lentämään, voi sitten paikanpäällä keskittyä ekologisempaan liikkumiseen ja elämäntyyliin. Lennot voi toki joissain tapauksissa korvata junamatkoilla, busseilla, laivoilla jne. Paikalliseen tyyliin eläminen ja majoittuminen muualla kuin hotelleissa vähentää usein niinikään ympäristön kuormitusta. Lakanoita ja pyyhkeitä ei tarvitse pestä ja vaihtaa joka toinen päivä, eikä tuhlata yksittäispakattuja kertakäyttötuotteita.
***
Hitaassa matkustelussa on siis paljon hyviä ja nautinnollisia puolia. Eikä sen suuntaan siirtyminen tarkoita, etteikö voisi lainkaan tehdä turistijuttuja tai käydä katsomassa nähtävyyksiä. Ei tietenkään. Kyse on pikemminkin tasapainoon pyrkimisestä. Ja pointti on siinä, ettei ota stressiä siitä, mitä kaikkea matkalla pitää tai kuuluu ehtiä tekemään.
Oman itsen kuuntelu ja siitä käsin toimiminen viitoittaa parhaiten tietä antoisiin matkakokemuksiin, jotka eivät uuvuta liikaa. Itselle sopivan tahdin ja reissutyylin tietoinen etsiminen voi avata tietä uudenlaisiin, ehkä syvällisempiin reissukokemuksiin ja entistä rentouttavampiin matkoihin, joilta ei palata aivan nääntyneenä. Hidas matkustelu on ennen kaikkea mielentila. Se on avointa ja joustavaa olemista matkalla.
Itse olen vuosien mittaan oppinut ja siirtynyt vähitellen hitaamman ja ohjelmoimattomamman matkustelun suuntaan. En koe enää huonoa omaatuntoa ja ahdistusta, jos en poimi suorituspisteitä joka nähtävyydestä. Sijoittelen näkemisiä ja tekemisiä sopivasti sinne tänne, fiiliksen ja taloustilanteen mukaan, turhia stressailematta. Monesti jo pelkkä ympäristön katselu ja raukeat pitkän kaavan kahvitteluhetket riittävät aktiviteetiksi. Pääasia, ettei ole kiire. Kiireettömyys onkin hitaan matkailun tärkeimpiä luksus-elementtejä ja siitä kannattaa nauttia.
(Koska kyseessä on vallankumous, kirjoitan miten huvittaa enkä pitäydy kolumnimuodossa.)
Radikaaleinta mitä hyvinvointisi eteen koskaan voit tehdä on rakastaa itseäsi mistään riippumatta.
Meillä on totaalinen oikeus rakastaa itseämme juuri tällaisena. Meillä on oikeus olla jaarittelematta niiden puoliemme kanssa, jotka ovat vakuuttuneita vähäisyydestämme. Meillä on oikeus olla pitämättä haasteita ja heikkouksiamme todisteena itseämme vastaan.
Ytimesi on rakkaus/jumaluus/tietoisuus/miksi ikinä sitä haluatkin nimittää.
Ydintäsi ei kiinnosta, miten paljon dokaat, vedät röökiä, lihot, laihdut, sekoilet, ihmettelet, nautit ja iloitset. Ytimesi rakkaus on sinua varten aina valmiina: se hyväksyy sinut tällaisena kuin olet nyt.
Tämä konsepti on egollemme haastava. Egolla ja mielellä on ajatuksia siitä, mitä ”hyvä”, ”henkinen” tai ”rakkaudellinen” ihminen tekee tai ei tee, on tai ei ole. Näiden määritelmien ja uskomusten vuoksi meidän on usein vaikeaa hyväksyä itseämme tässä ja nyt. Luulemme, että rakkaudella on ehtoja ja että meidän täytyy olla enemmän, vähemmän tai muuta.
Rakkaus on egoamme suurempaa eikä ajattele kuten egomme. Se ei ajattele – se vain on. Ilman agendaa tai ehtoja.
Rakkaus rakastaa meitä sotkussamme, ihanuudessamme ja kaikkeudessamme.
Itsensä rakastamisessa on kyse siitä, että olemme valmiita päästämään irti niistä ehdoista, uskomuksista ja määritelmistä joita meillä on liittyen itsemme rakastamiseen.
Aikuisella ihmisellä on valta ja vapaus päättää siitä, millainen suhde itseen on.
Siispä:
Kuinka kauan aiot odottaa lupaa rakastaa itseäsi (niiltä jotka eivät sitä tähänkään mennessä ole antaneet)?
Ja:
Miten valmiiksi sinun pitää tulla, jotta voit olla paras ystäväsi?
Sinun ei tarvitse muuttua.
Sinusta ei tarvitse tulla jonkin mentaalikonseptin mukaista ihanneihmistä. Rakastaminen tarkoittaa, että saat olla sellainen kuin olet. Silloinkin, kun sinulla on paha olla, ytimesi on valmis kannattelemaan sinua. Riippumatta siitä, miten paljon sinulla on uskomuksia siitä oletko rakkauden arvoinen vai et.
Rakkaus ei välitä uskomuksistasi.
Kun luulet olevasi vähemmän kuin rakkauden arvoinen, olet kohdakkain jonkin itseäsi vähättelevän uskomuksen kanssa. Et tarvitse mitään vipstaakkeleita näiden uskomusten kohtaamiseen tai muuttamiseen. Voit kysyä: hyväksynkö tämän tuomitsevan puolen tai ajatuksen itsessäni? Se on rakkauden teko.
Itsensä hyväksyminen on suorin tie eheytymiseen.
Kun meillä on tarve työstää itseämme, olemme kohdakkain sen kanssa, ettemme hyväksy jotakin itsessämme. Joskus tarvitsemme prosessin havaitaksemme, että voimme olla ok sen kanssa mitä vastustimme.
Mitä enemmän hyväksymme itseämme, sitä voimallisemmin kaikki sellainen mikä estää meitä rakastamasta itseämme nousee esiin. Koska sisällämme on hyväksyntää, kaikki se mikä ei ole tullut hyväksytyksi saa turvaa tulla näkyviin. Meidän ei tarvitse päästä eroon demoneistamme tai ratkaista sisäisiä taisteluitamme: voimme rakastaa itseämme niiden läsnäollessa. Se on täysin mahdollista.
Mitään ei tarvitse ratkaista.
Kuulin eräältä psykologilta, että moni tavoittelee terapian kautta parempaa itsetuntoa. Sitä, että olisi niin sanotusti enemmän munaa elämän edessä. Silloin suoritetaan: pyritään johonkin sen sijaan että oltaisiin myötätuntoisesti sen kanssa mitä tässä jo on.
Rakkaus ei synny egomme kautta prosessoinnin tuloksena. Se on sydämessämme valmiina – voimme valita antautua sille mistään riippumatta. Hyväksyminen johtaa transformaatioon, ei passiivisuuteen. Voimamme kumpuaa myötätunnosta, ei hallinnasta.
Itseäsi rakastaminen kaikkinesi ei ole itsekästä, se on rakastavinta mitä voit toisille tehdä.
Omalla esimerkilläsi osoitat, että toisetkin saavat hyväksyä itsensä sellaisina kuin ovat. Oman voimansa löytää vain itsensä kanssa syvästi olemalla. Et siis tarvitse sitä, että maailma tai kukaan muuttuu sellaiseksi, että sinun on hyvä olla.
Mikaela Soldan on New Yorkissa asuva joogaopettaja. Hän kirjoittaa hyvinvoinnista ja New Yorkin kuulumisista. Mikaelan Suomessa opettamat joogatunnit näet www.ishtayoga.fi -sivulta. Instagramissa voit seurata @mikaelasol.
Vasta kunnolla asetuttuani New Yorkiin ymmärsin sen, mistä olin vain kuullut tarinoita: elämän tahti täällä on todella kova. Ihmiset ovat jatkuvasti fyysisen ja psyykkisen kestävyyden rajoilla ja ehkä kaikkien kuormittavin tekijä on epävarmuus. Koska elämä on jatkuvassa muutoksessa, ei mikään tunnu varmalta ja pysyvältä. Viime hetken muutoksia tulee koko ajan, koska miljoonakaupungissa mihinkään ei voi luottaa.
Liikenne takkuilee, julkkis on pysäyttänyt liikenteen usean korttelin matkalta, jossain on taas sattunut jotakin ja hälytysajoneuvoja on kaikkialla, kahvilassa, johon olit sopinut palaverin, onkin kadulle saakka ulottuva jono, uutta vuokra-asuntoa voi alkaa etsiä vasta muutama viikko ennen vuokrasopimuksen loppumista, lapsenvahtisi on estynyt tulemasta ja joudut perumaan koko päivän menot… Lista on loputon.
Miten ihmiset sitten pysyvät hengissä ja järjissään tällaisessa menossa ja melskeessä? Tässä muutama New Yorkissa opittu elämänohje, jotka pätevät myös New Yorkin ulkopuolella.
1. On pakko oppia joustavaksi.
Mihinkään suunnitelmaan ei voi takertua, koska se voi muuttua monta kertaa ja lopulta peruuntua kokonaan. On pakko hyväksyä, että kukaan ei ole korvaamaton, ja että sinä et ole pysäkkien väliin juuttuneessa metrossa ainut, jolla on kiire töihin, etkä varsinkaan ainut, jolla ei ole puhelimessa kenttää, jotta myöhästymisestä voisi ilmoittaa jollekin. Koska jatkuvassa stressissä eläminen on terveydelle haitallista, stressitekijöitä täytyy oppia valikoimaan ja karsia kaikkein pienimmät listalta kokonaan. Mitä nopeammin opit unohtamaan pieleen menneet suunnitelmat, sen onnellisempaa elämästäsi teet.
2. Sinun tapasi elää ei ole ainut oikea.
Erilaisille ihmisille ja asuinympäristöille altistuminen opettaa asioita, joita ei olisi aiemmin tullut ajatelleeksikaan. Olemme kaikki outoine tapoinemme yhdessä tässä metropolissa, eikä paheksuntaa voi oikein harrastaa, koska muuten sille ei tulisi loppua ollenkaan. Maailmankuva laajenee erilaisuuden kokemisen seurauksena. Kun itse elät itsellesi rehellisenä, muiden ihmisten valintojen arvosteleminen menettää merkityksensä ja opit olemaan kiinnostunut oman elämäsi suunnasta, unelmista ja tavoitteista.
3. Vertailu on kärsimyksen ydin.
Monesti suomalaisen silmät avautuvat kotimaan hienouksille vasta ulkomaille muutettaessa: on monta asiaa, jotka Suomessa hoidetaan huomaamatta todella hyvin. Toisaalta on myös asioita, joita ulkomailta ei saa vietyä Suomeen. Aluksi uutta maata vertaa helposti kotimaahansa, mikä saattaa auttaa ymmärtämään ja arvostamaan monia itsestään selvänä pidettyjä asioita. Mutta terveydenhuollon kritisoiminen ulkomailla ei tuo takaisin tuttua lähiterveydenhoitajaa eikä työmatkat taianomaisesti lyhene niiden pituutta kiroamalla. Tietenkään mikään ei koskaan muutu, jos emme kyseenalaista sen toimivuutta. Kaikkia asioita ei kuitenkaan ole mahdollista muuttaa, ainakaan lyhyellä aikavälillä omin hartiavoimin.
Päätät siis itse, millaisen todellisuuden itsellesi luot joko hyväksymällä tai vastustamalla kohtaamiasi asioita.
4. Valitset itse näkökulmasi.
Elinpiirin laajentaminen kotimaan rajojen ulkopuolelle turismin tai asumisen myötä tarkoittaa, että jossain on aina jotain ikävöitävää; oli se sitten ystävä, perheenjäsen, instituutio tai Fazerin sininen. Nämäkin asiat voi käsittää joko puutoksina tai sitten rikkautena. Kuten sanonta kuuluu: eikö olekin mahtavaa, että elämässä on jotain, joka tekee luopumisesta niin vaikeaa?
Jokainen suomalainen tietää, keitä muumit ovat. Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä tiedä, kuinka paljon niiltä voi oppia.
1. On kohteliasta toivottaa tervetulleeksi se ken taloosi vain sattuu astumaan.
2. Joskus jopa se oudoin tuttavuus saattaa olla suureksi avuksi.
3. Seikkailu tulee aloittaa yöaikaan.
4. Niitä, jotka pitävät talot lämpimänä ja vatsat täysinä, tulisi juhlia sankareina.
5. Kohtele salaperäisiä paketteja suurella huolenpidolla, et koskaan tiedä mitä ne voivat sisältää.
6. Sinun ei tarvitse tietää jonkin olevan totta uskoaksesi siihen.
7. Toisinaan itku on juuri mitä tarvitaan kasvamiseen.
8. Toisinaan lohdutukseksi tarvitaan vain muistutus läsnäolosta.
9. Toisinaan tarvitaan hiljaisuutta eikä se tarkoita että mikään olisi vialla.
10. Ne jotka rakastavat sinua, eivät välitä vaikka olisit hieman kömpelö.
11. Sopeutuminen joukkoon ei ole tärkeintä.
12. Yö voi olla pelottava tai taianomainen riippuen seurasta.
13. On yhtä tärkeää osata olla yksin kuin tulla toimeen muiden kanssa.
14. Joskus pieni salaperäisyys on lohduttavampaa kuin kaikkien vastausten tietäminen.
15. Elämän ala- ja ylämäet ovat osa olemista.
16. Jos Pikku Myy pystyy siihen, pystyt sinäkin.
17. Kaikki tarvitsevat lämpöä ja valoa, jopa Mörkö.
18. Vapauden ja velvollisuuden välille on löydettävä tasapaino.
19. Jokainen haluaa kuulla hyvän tarinan aina välillä.
20. Niin kauan kun on luontoa, ei sinulla pitäisi koskaan olla tylsää.
21. Koti on ystäviä ei tavaroita.
22. Keräilijänä on paljon hauskempaa kuin omistajana.
23. Jokaisella on oikeus olla joskus vihainen, olivat he kuinka pieniä tahansa.
24. Useimmat loput ovat myös alkuja.
25. Surullisimmatkaan asiat eivät ole niin surullisia, kun suhtautuu niihin oikein.
26. Suurimmaksi osaksi maailma on kerrassaan ihmeellinen.
27. Suunnitelmiesi ei tarvitse olla epätavallisia tehdäkseen sinusta tavattoman onnellisen.
Lääketieteen lisensiaatti, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola on kliinisen antioksidanttihoidon uranuurtaja koko maailmassa. Hän on hoitanut kymmeniä tuhansia potilaita yli 35 vuoden aikana soveltaen antioksidanttihoitoa perinteisten lääketieteellisten hoitojen rinnalla ja tukena. Hän on saavuttanut hyviä tuloksia hoitaessaan rappeutumissairauksia kuten sydänverisuonisairauksia, allergioita, reumaa, neurologisia sairauksia ja syöpätauteja. Useita kirjoja julkaisseen Jaakkolan uusin teos on Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla(Mividata 2016).
Maailman terveysjärjestö (WHO) on arvioinut, että suuri osa ihmisistä kärsii vitamiinien, hivenaineiden ja yleensä pienoisravinteiden puutostiloista. WHO:n julkaisut osoittavat, että mikroravinteiden puutostilat ovat suuri ongelma maailmanlaajuisesti, ei pelkästään kehitysmaissa, vaan myös kehittyneissä maissa. Mikroravinteiden puute heikentää optimaalista terveyttä ja on merkki heikentyneestä antioksidanttisuojauksesta sekä immuunivajeesta.
Maailman terveysjärjestön asiantuntija-arvion mukaan esimerkiksi sinkin puutteesta kärsii noin 2 miljardia ihmistä. Myös jodin ja raudan puutostilojen yleisyys on samaa luokkaa. A-vitamiinin puutostilan on arvioitu olevan noin 250 miljoonalla alle kouluikäisellä lapsella. Merkittäviä vajauksia on olemassa myös seuraavien mikroravinteiden saannissa: foolihappo, B₁₂-vitamiini, B-vitamiini, riboflaviini (B₂), niasiini (B₃), B₆-vitamiini, C-vitamiini, E-vitamiini, kalsium, seleeni ja fluori.
Jos antioksidanttien saanti ei ole riittävää, monet ympäristötekijät voivat aktivoida tautitapahtumia, jolloin tulehdukset jatkuvat. Tällöin esimerkiksi vaikeaksi kehittynyt astma johtaa ennenpitkää nopeaan taudin pahenemiseen tai häiriöihin, joiden seurauksena saattaa olla pahan- tai hyvänlaatuisten kasvainten synty tai keuhkojen ahtaumatauti.
Kun elimistö on menettänyt kykynsä kontrolloida solunsisäisiä suojatapahtumia, tuhoisat solunsisäiset stressireaktiot voivat olla vaikeasti hoidettavia. Jos ei anneta tehokasta ravintotekijälääkehoitoa, on odotettavissa, että tautiprosessit jatkuvat ja aiheuttavat yhä vaikeampia terveysongelmia.
Hapetusstressi on saatava kuriin
Hapetusstressi ja antioksidantit. Antioksidanttijärjestelmä on monimutkainen prosessi, joka auttaa ihmiselimistöä suojautumaan elimistöön kohdistuvilta terveyttä uhkaavilta tekijöiltä. Ympäristöstä, ravinnosta ja lääkkeistä tulevat elimistöä vaurioittavat aineet ja prosessit synnyttävät häiriöitä ja sairauksia. Siksi ihmiselimistö tarvitsee jatkuvasti antioksidantteja, jotka suojaavat elimistön heikkoja kohtia, korjaavat soluvaurioita, sammuttavat tulehduksia ja estävät hapettumista.
Hengitysteiden terveydestä on syytä huolehtia jo siksi, että hengitysteiden kautta taudinaiheuttajat pääsevät elimistöön. Hengitysilmassa olevat mikrobit kuten virukset ja bakteerit, pienhiukkaset ja ruoan mukana tulevat vieraat kemialliset aineet vahingoittavat hengityselimiä ja osaltaan voivat ylläpitää limakalvon tulehdustiloja, infektioita. Haitalliset mikrobit voivat aiheuttaa tulehdustiloja etenkin, jos elimistön vastustuskyky on heikentynyt hapetusstressitekijöiden ja ravitsemushäiriöiden vuoksi.
Hengitysteiden solujen merkittävimmät uhkatekijät ovat hapettavat aineet eli hapen aineenvaihdunnan myrkylliset välituotteet, niin sanotut happiradikaalit: tupakansavun hapettavat osatekijät, saasteet ja tulehduksen yhteydessä lisääntyvä tulehdussolujen vapaaradikaalituotanto. Vapaita radikaaleja syntyy solunsisäisesti mm. soluhengityksen sivutuotteena ja solunsisäisten entsyymien toiminnan aktivoituessa. Jokainen altistuu yksilöllisesti erilaisille hapettaville aineille.
Hapetuksen elimistölle aiheuttama stressi voi vaurioittaa soluja ja altistaa sairauksille. Antioksidantit suojaavat elimistöä hapetusstressiltä ja vahvistavat vastustuskykyä. Hapetusstressin vaikutus terveyteen ja sairauksien syntyyn on niin laajasti kansainvälisesti hyväksytty tosiasia, että sen vaikutusten laiminlyönti potilastyössä voitaisiin katsoa jopa suoranaiseksi hoitovirheeksi.
Antioksidantti- ja immuunijärjestelmään vaikkuttavat monella tavalla eri ravintotekijät, joiden riittämätön saanti altista sairauksille. Rasvasolut ja solujen biologiset kalvorakenteet voivat vaurioitua happiradikaalien vaikutuksesta. Mikrobikasvuston epänormaali koostumus on yhdistetty mm. infektioihin, maksan vaurioihin sekä syövälle ja allergioille altistumiseen.
Esimerkiksi C- ja E-vitamiinit hajottavat suoraan vapaita radikaaleja. E-vitamiinin antioksidanttivaikutus on riippuvainen C-vitamiinin ja mahdollisesti muidenkin pelkistävien mikroravinteiden riittävyydestä. Kudosvaurioita voidaan ehkäistä ja korjata nopeasti, kun potilas saa riittävästi pienoisravintotekijöitä. Esimerkiksi seleeniyhdisteet yhdessä muiden mikroravintotekijöiden kanssa käynnistävät DNA:n korjaustapahtumia.
Kun lasketaan yhteen kaikki hengitysteiden sairaudet, mukaan lukien akuutit alempien hengitysteiden infektiot, krooninen ahtauttava keuhkosairaus, tuberkuloosi ja syöpäkuolemat, on keuhkosairauksien kokonaiskuolleisuus suurempi kuin hapenpuutteesta johtuvien sydänsairauksien aiheuttama kuolleisuus.
Suuontelon ja nielun alueen, samoin kuin koko hengitystie-elimistön infektioita, allergisia reaktioita ja yliherkkyysreaktioita voidaan menestyksellisesti lievittää farmakologisella tukilääkityksellä. Yksilöllinen tukihoito on syytä aloittaa ajoissa. Lääkityksen onnistumismahdollisuus paranee merkittävästi, jos hoidettavan ihmisen pienoisravintotekijöiden tasemittauksilla voidaan kartoittaa eri ravintotekijöiden puutostilat ja niiden mukaan valita ravintovalmisteet yksilöllisesti.
Luonnonmukaiset, desinfioivat ja samalla tulehduksia rauhoittavat rohdosvalmisteet ovat osoittautuneet tärkeiksi hoidoiksi, kuten greipinsiemenöljy tippoina tai kapseleina ja kahdeksan yrtin mikstuura. Ne sisältävät lukuisia aineita, jotka estävät tulehduksia ja toimivat luonnonantibiootteina.
Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.
Nuoren naisen suuri unelma ja intohimo oli ura klassisen musiikin laulajana. Vanhempien mielestä huuhaata. He ylipuhuivat – suorastaan pakottivat – tyttärensä opiskelemaan itselleen akateemisen, yhteiskunnallisesti arvostetun ja taloudellisen turvan tuovan ammatin. Hammaslääkärin ammatti oli hyvä ja sopiva.
Tyttären rohkeus ei riittänyt uhmaamaan vanhempien tahtoa – vielä. Hän pyrki ja pääsi opinahjoon. Tunnollisena, kunnollisena ja ahkerana hän valmistui hammaslääkäriksi ennätystahtia ja vielä kiitettävin papereinkin. Vakmistujaispäivänään hän ojensi paperit vanhemmilleen ilmoittaen tämän uran olleen nyt sitten tässä: ”Te halusitte tätä, minä haluan muuta. Opiskelupaikka musiikkiakatemiassa odottaa.”
Tarina rohkeudesta, intohimosta ja sisäisestä palosta, jota kukaan eikä mikään pystynyt sammuttamaan. Tarina naisesta, joka on nykyisin kiitelty klassinen laulaja. Tositarina opiskelijakollegastani muutaman vuosikymmenen takaa.
Potilaiden purentakalustojen remppaamista treenaamassa puursi kyllä muutama muukin onneton ja innoton, joka yritti täyttää vanhempiensa toiveita ja odotuksia.
Mieleeni heistä jäi myös eräs kiharatukkainen nuori mies, joka hyvin usein istui työtuolillaan potilaansa vierellä unelmoimassa omista konserteista menestyvänä pianistina – ajan, paikan, potilaan ja hampaat unohtaen. Toisin, kuin ensimmäisen tarinan naisella, hurmaavan kiharapään hammaslääkäriopinnot takkusivat pahasti. Harmikseni en tiedä, miten ja mihin hänen tarinansa on edennyt. Toivon, että hyvin, hyvään ja oikeaan.
Luulisi, että nämä tarinat olisivat nykyisin jo historiaa. Valitettavasti törmään vastaavanlaisiin edelleen. Usein valmentaessani lauluntekijäopiskelijoita. Liiankin usein.
Lapsensa ”parasta” tarkoittaville vanhemmille on vaikeaa niellä, että jälkeläisen unelma-ammatti onkin ”jotain viihdehömppää”. Ei siis missään nimessä mikään oikea ja arvostettu ammatti.
Joillekin vanhemmille on vaikea niellä toki myös muita mahdollisia nuoren omia valintoja. Vanhemmat ovat ehkä rakentaneet työllä ja vaivalla menestyvän yrityksen ja toivovat lapsistaan työnsä jatkajia. Tai kenties maatilan siirtymistä isältä pojalle – tai tytölle – on pidetty ja pidetään suvussa aina ja iäti itsestäänselvyytenä. Tai, tai ja tai…
Mikä raastava kamppailu nuoren mielessä, jos omat unelmat ovatkin jotain aivan muuta.
Tukahduttaako oma intohimo? Voida huonosti ja kenties sairastua? Vai uskaltautuako uhmaamaan vanhempien tahtoa? Lähteä epävarmana syyllisyyden ja huonon omatunnon täyttämä reppu selässä kohti omaa unelmaa?
Kumpaakaan ei pitäisi eikä saisi tapahtua.
Erään kauniin tositarinan kuulin jokin aika sitten nuorelta mieheltä, joka haluaa iskelmälaulajaksi. Poika LUULI tietävänsä, että isä haluaa hänen jatkavan omaa työtään perheen yrityksessä. Luuloissaan poika ei uskaltanut kertoa kotona omasta unelmastaan. Hän kiukutteli itsensä, elämänsä, opintojensa ja isänsäkin kanssa kaikenlaisista ”varsinaisen asian ohi menevistä” muista ja turhista asioista.
Kun unelma poltti sisällä tarpeeksi kärventäen, käytiin isän ja pojan välillä vihdoin ja viimein tärkeä keskustelu, jossa valkeni vapauttava totuus. Isä olisi itsekin aikanaan halunnut laulajaksi, mutta ei ollut uskaltanut uhmata omaa isäänsä. Valkeni myös, että isä halusi pojan toteuttavan ihan ikiomia unelmiaan. Isä oli valmis antamaan siihen kaiken mahdollisen tukensa.
Tästä ja muista vanhempien ja jälkikasvun unelmatarinoista – onnellisista ja onnettomista – inspiroituneena ja tärkeän asian ”julistamisen” tarpeesta vakuuttuneena kirjoitin laulutekstin, jonka Kari Haapala sävelsi.
Yö-yhtyeen Olli Lindholm on välittävä ja rakastava isä, joka on tukenut lapsiaan heidän omissa ammatti- ja muissa valinnoissaan. Hän on tämän laulutarinan paras mahdollinen ”kertoja”.
Jälkisanaset
Tunnen myös useita hammaslääkäreitä, vanhempiensa yrityksen jatkajia, maanviljelijöitä – ja ihan kaikissa mahdollisissa ammateissa toimivia – jotka vuosien ja vuosien jälkeenkin kertovat työstään silmät intoa hehkuen.
He ovat saaneet itse valita.
Yks kova juttu
Tää oli tässä, en tänne jää, enkä tarvi mitään, ihan omilla pärjätään, maapallon kokoinen uhma, pojan kasvoilla, polte katseessaan, luulee tietävänsä, mitä isänsä odottaa, mitä pojastaan haluaa.
Mutta sulla on jotain muuta, sydämessä läikkyvää, jotain muuta, tärkeää, mutta sulla on jotain muuta, tähtiesi määräämää, jotain muuta, sen mä nään, yks kova juttu, ilmiliekeissä, yks kova juttu, sun oma elämä.
Ihmisen poika, vahva juuriltaan, ei mun enää kantaa huoli huolta onnestaan, maapallon kokoinen rakkaus, pojan kasvoilla kauniin karheaa, luuli tietävänsä, mitä isänsä odottaa, mitä pojastaan haluaa.
Isä pojastaan, ja poika isästään, kaksi toisistaan ylpeää.
Kuuntelin Eckhart Tollea. Ääni taustalla, ruudussa liikkuu kauniita kuvia. Mieleni pysäytti kuva, jossa oli teksti ”Now is the entry point into life”.
Elänkö minä, todella? Vai näyttelenkö rooliani, yhdessä muiden näyttelijöiden kanssa?
Läksin metsään kävelylle. Näin nelikentän, tai ristin: vaakasuorassa vasemmalta oikealle kulkee elämäni tarina, lineaarinen aika, menneisyys – tulevaisuus. Kaikki se hyvä tai paha, mikä on tapahtunut tai voi tapahtua.
Pystysuorassa on tämä hetki, ajattomuus. Yläpäässä on nykyhetken sisältö; havaitsenko mitä nyt todella tapahtuu? Alapäässä on nykyhetken syvyys; olenko avoinna sen kuiskaukselle, äärettömälle potentiaalille?
Kumpi akseli on tärkeämpi? Näin U-teorian neulansilmän, tai kapean portin. Siinä kysytään kolme kysymystä: Mistä luovun? Mitä varjelen? Mitä uutta luon? Tajusin, että elääkseni taitavammin minun on luovuttava kahdesta asiasta: menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Ja varjeltava nykyhetkeä – erityisesti sen syvyyttä, olemiseni laatua.
Toisin sanoen minun on luovuttava elämäntarinastani ja antauduttava Elämälle. Kuunneltava tätä hetkeä, koko olemuksellani. Keskityttävä ristin pystyakseliin, ja suhtauduttava väljemmin ja leikkisämmin vaaka-akseliin.
Ehkä se avaa portin tyyneyteen keskellä kiireiseltä vaikuttavaa arkea?
