Ota hetki itselle. Nämä mantelipikkuleivät ja lämmin kupillinen teetä piristävät aivan tavallista arkipäivää suloisella tavalla.
Pienet herkkuhetket tuovat tavalliseen arkipäivään hyppysellisen juhlan tuntua ja ripauksen riemukasta mieltä.
Kesken päivän hulinoiden on vastustamaton ajatus istahtaa kiireettömästi alas ja ottaa hetki omaa aikaa. Juuri näitä hetkiä ajatellen olen kehitellyt sinulle helpon reseptin herkullisia mantelipikkuleipiä. Nauti näitä kehoa helliviä herkkuja lämpimän teekupillisenkera ja anna kiireen väistyä hetkeksi.
Pikkuleipien makeus on peräisin vain pienestä määrästä luomu hunajaa.
Tämä ohje on gluteeniton, maidoton ja kananmunaton eikä se sisällä lainkaan valkoista sokeria.
MANTELIPIKKULEIVÄT
Ohjeesta tulee noin 12 kpl pikkuleipiä
3 dl mantelijauhoja
3 rkl luomu hunajaa
3 rkl vettä
2 rkl luomu kookosöljyä
1 tl soodaa
1 tl vaniljaa
¼ tl suolaa
VAIHE 1)Sulata kookosöljy lämpimässä vesihauteessa
VAIHE 2)Sekoita sähkövatkaimella kaikki aineet yhteen
VAIHE 3)Pyöritä taikinasta kämmenten välissä pieniä palloja. Asettele taikinapallot leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Paina keksin päälle manteli. Paista 175 asteessa noin 12 minuuttia, kunnes pikkuleipien pinta on saanut kauniin paahteisen värin.
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa muusikko ja kirjailija Jouni Hynynen kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
AITOUS – Varmuus siitä, ettei tarvitse esittää kenellekään mitään. Oikea läsnäolo.
RAKKAUS – Tunne, jolla on väliä, eikä sitä ole koskaan liikaa vs. viha tai turhautuneisuus/kyynisyys. Toisaalta tästä tulee mieleen myös hulluus. Mutta hyvällä tavalla. Ehkä.
HILJAISUUS – Koti. Paitsi sunnuntaisin, jolloin kuuntelen krapulassa punkkia.
PALJAUS – Ymmärrys, välittäminen ja rakkaus.
ILO – Tytär. Rakkaus.
EGO – Turha, mutta välillä se saattaa olla ässä hihassa tai pakassa. Kunhan se ei aina ole pakan päällimmäisenä.
LUOVUUS – Pyhyys.
PYHÄ – Oho, tää tuli oikeasti ihan vahingossa. Öööö, kyky luoda. Tylsää, tiedän.
IHMISYYS – …on sitä, että välittää ihmisistä, eikä halua pyrkiä aiheuttamaan muille pahaa oloa. Tästä tulee mieleen myös pettymys. Pettymys siihen, että on ihmisiä, jotka eivät vaan välitä tai osaa.
ELÄMÄN TARKOITUS – Lisääntyminen… läsnäolo… pyrkimys siihen, että tekee parhaansa kaikessa mikä liittyy siihen, että tulevaisuus olisi parempi, vaikka itse kasvaisi jo horsmaa. Eli paremman elämän takaaminen niille, jotka elävät meidän jälkeemme. Aikamoista jeesustelua ehkä, mutta totta.
ISYYS – Rakkaus. Saatto. Ohjaus.
SIELU – Arvaamattomuus. Joku semmoinen, josta ei ole tietoa.
MUSIIKKI – Ainoa asia rakastelun lisäksi, minkä keskellä ei kiinnosta mikään muu.
Parhaimmillaan jooga on meditaatiota liikkeestä toiseen, asanaan mennessä ja siitä poistuessa. Jooga kokonaisuudessaan on kuitenkin enemmän kuin vain asentoharjoitus. Jooga on filosofinen elämänkatsomus, kartta itseen, tasapainoiseen mieleen ja työkalu itsetuntemukseen (ja jopa itseoivallukseen mitä valaistumiseksikin kutsutaan).
Meditaatio on joogin tärkein harjoitus ja reittejä meditatiiviseen tilaan onkin onneksi monia. Aktiivinen meditaatio voi olla kaikkein rennoin ja helposti lähestyttävin tapa lähestyä mielenrauhaa arjen keskellä. Mandaloiden piirtäminen on esimerkki aktiivisesta keskittymistekniikasta. Sen luominen on intuitiivinen, rauhoittava, selkeyttävä ja inspiroiva hetki kynän ja paperin kanssa.
Myös mantraaminen helpottaa keskittymistä. Päähän ei mahdu muita ajatuksia, kun ääni värähtelee kehossa, tai sisäisesti mielessä. Joogatunti usein aloitetaankin tai lopuksi suljetaan mantraten AUM-ääntä. Mutta mitä AUM tarkoittaa?
AUM – pitää sisällään koko maailman
Maailma on mandala, eli pyhä ympyrä. Kun maailma syntyi, kuului Aum-ääni. Aum-äännettä kutsutaan juurimantraksi, josta kaikki lähtee liikkeelle ja loppuu.
Aedustaa universumin luomisen ääntä. Alkuvoimaa ja yhteyttä kaiken välillä. Aakkosetkin alkavat yleensä A-kirjaimesta. Se yhdistää meidät itseemme (jota kutsutaan egoksi) ja jonka kautta aistimme maailman. Aaa tuntuu kurkussa ja suun takaosassa ja värähtelee alavatsaan. Ensimmäinen äänne on Sat, ääni joka tuo takaisin olemassaolon totuuteen.
U -äänne yhdistää universaalin energian ja sisäisen tietoisuutemme siitä, että olemme enemmän kuin mitä silmä näkee ja korva kuulee. U-äänteessä yhdistyy kirjaimet U ja O. Uuuooo tuo sisällemme keveyttä, selkeyttä ja tasapainoa. Kun chanttaamme tätä äännettä, ääni liikkuu kielen ja kitalaen kautta huulille, josta se värähtelee solar plexukseen. Äänne on Chit, joka valaisee tietä kohti puhdasta viisautta – tietoisuutta.
M symboloi universumin muuntuvaista energiaa, sekä olemassaolon ajatuksia ja uskomuksia. Mmmmm mahdollistaa hidastamisen ja tuntemisen siitä, että olemme yhteydessä kaikkeen mitä on – olemme kaikki. Mmmm-ääni värähtelee koko pään sisällä ja symboloi anandaa, autuutta ja onnea.
Seuraavassa harjoituksessa yhdistetään mantraus sekä mandalat. Kokeile mantrauksen rentouttavia vaikutuksia.
Seitsemän minuutin meditaatioharjoitus:
1.Istu 2 minuuttia silmät kiinni ja hengitä syvään. Sisäänhengityksellä mieti ääntä AUM, uloshengityksellä mieti ääntä AUM.
2.Jatka matrausmeditaatiota vielä 5 minuuttia ja samalla piirrä niin hitaasti ympyrä kynällä paperiin kuin voit.
3.Lopuksi sulje silmät ja näe mielessäsi ympyrän muoto. Lopuksi voit vielä mietiskellä mitä ympyrä sinulle symboloi?
Mitä ajattelet ensimmäisenä, kun kuulet sanan minimalismi?
Moni saattaa ajatella skandinaavista minimalismia, sisustustyyliä, jota hallitsevat valkoisen, harmaan ja mustan sävyt ja jossa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Tai kenties mietit minimalistista vaatekaappia, jossa on tiukkaan rajattu määrä tarkkaan harkittuja ja valittuja vaatekappaleita, jotka sopivat käytettäväksi toistensa kanssa. Ehkä sinulle tulee mieleen trendiksi noussut konmaritus, japanilaisen ammattijärjestäjä Marie Kondon supersuositun KonMari-kirjan ohjeiden mukainen tavaroiden ja omaisuuden karsiminen ja järjestäminen. Mahdollisesti ajattelet minimalismia taidesuuntauksena.
Kaikki nämä ovat minimalismia. Minimalismi on kuitenkin myös elämänfilosofia ja -tapa, jossa ”vähemmän on enemmän”. Siinä pyritään karsimaan kaikki tarpeeton elämästä – olipa kyseessä konkreettiset asiat, kuten vaikkapa vaatteet tai kodin tavarat, mutta myös ei-konkreettiset asiat, kuten esimerkiksi kiire, stressi, haitalliset kulutustottumukset, hallitsematon rahankäyttö… Lisäksi minimalistit myös usein pyrkivät keskittymään elämässä olennaiseen, nauttimaan elämästä ja elämyksistä materian haalimisen sijaan, kyseenalaistamaan tottumuksia, säästämään resursseja ja luontoa.
Minimalismi pyrkii yksinkertaistamaan elämää.
Minimalismi ei ole ajatustapana tai ilmiönä uusi – vaikka se saattaakin olla nykyhetken vahvan kulutuskeskeisessä maailmassa olla pinnalla. Lukuisat filosofit, taiteilijat, kirjailijat ja ajattelijat ovat jo vuosisatojen ajan puhuneet niukkuuden kauneuden puolesta, ja esimerkiksi eri uskontojen luostariperinteissä on vahvana säikeenä maallisen omaisuuden karsiminen ja elämän epäolennaisuuksista irtautuminen.
Haluaisitko sinäkin elämässäsi entistä enemmän esimerkiksi onnellisuutta, selkeyttä, vapautta sekä tilaa, mielessä kuin myös kotona? Tässä sinulle 17 inspiroivaa lainausta, jotka saattavat saada sinut pohtimaan omaisuutesi (ja ehkä myös elämäsi) järjestämistä uuteen uskoon keskittymällä paljouden sijasta vähään.
***
1. ”Kun rakennat haluamaasi elämää, ensimmäinen askel on hankkiutua eroon kaikesta siitä, mitä et halua.” – Joshua Becker
2. ”Miksi tämä pakkomielle maalliseen omaisuuteen? Kun on aikasi mennä, kaiken tavaran täytyy jäädä, joten pakkaa kevyesti.” – Alex Morritt
3. ”Olen huomannut, että mitä vähemmän tavaraa omistan, sitä vähemmän tavarani omistaa minut.” – Nathan W. Morris
4. ”Editoi elämääsi usein ja armottomasti. Se on loppujen lopuksi sinun mestariteoksesi.” – Nathan W. Morris
5. ”Olen minimalisti. Pidän siitä, että sanon eniten vähimmällä.” – Bob Newhart
6. ”On kaksi tapaa olla rikas: yksi on hankkimalla paljon, ja toinen on haluamalla vähän.” – Jackie French Koller
7. ”Sielumme eivät kaipaa kuuluisuutta, mukavuutta, vaurautta tai voimaa. Sielumme kaipaavat merkitystä, sitä tunnetta, että olemme saaneet selville, kuinka elää niin, että elämällämme on merkitystä.”― Harold Kushner
8. ”Liian monet ihmiset kuluttavat rahaa, jota eivät ole ansainneet, hankkiakseen asioita, joita eivät halua, tehdäkseen vaikutuksen ihmisiin, joista eivät pidä.” ― Will Rogers
9. ”Sanot: ’Jos minulla olisi vähän enemmän, olisin oikein tyytyväinen.’ Teet virheen. Jos et ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on, et olisi tyytyväinen silloinkaan, jos se kaksinkertaistetaan.” – Charles Spurgeon
10. ”Jos olisi ottanut sen, mitä tarvitsee täyttääkseen omat tarpeensa ja jättänyt loput niille, jotka ovat puutteessa, kukaan ei olisi rikas, kukaan ei olisi köyhä, ja kukaan ei olisi puutteessa.” ― Basileios Suuri
11. ”Ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on; iloitse siitä, miten asiat ovat. Kun ymmärrät, ettei mitään puutu, koko maailma on sinun.”― Lao Tzu
12. ”Vapaaehtoisen yksinkertaisuuden aikomus ei ole dogmaattisesti elää vähemmällä. Kyseessä on paljon vaativampi aikomus elää tasapainossa. Tämä on keskitie, joka on köyhyyden ja viettelysten ääripäiden välillä.”― Duane Elgin
13. ”Jokainen miettii maailman muuttamista, mutta kukaan ei ajattele itsensä muuttamista.”― Leo Tolstoi
14. ”Kehitys on sen selvittämistä, mitä ilman voit pärjätä.” – Marty Rubin
15. ”Minimalismi ei ole vähentämistä vähentämisen takia. Minimalismi on vähentämistä fokuksen vuoksi.” – Tuntematon
16. ”Ajattele itseäsi kuraattorina pikemminkin kuin kuluttajana.” – Christine Koh
17. ”Täydellisyyden voi saavuttaa – ei silloin, kun ei ole mitään lisättävää, vaan silloin, kun ei ole enää mitään, mitä ottaa pois.” – Antoine de Saint-Exupéry
Tällä kertaa halusin jakaa sinulle oppilaani Heidi Lehikoisen kirjoittaman tekstin, joka kosketti minua kun hän jakoi sen kanssani.
***
Tiedätkö sinäkin sen kohdan, kun sydän kuiskuttaa että on aika mennä eteenpäin, päästää irti ja tehdä tilaa elämään. Et haluaisi kuunnella, vaan työntää tuon äänen syrjään. Et haluaisi uskoa sitä totuutta todeksi. Ethän näin suunnitellut elämääsi, ei tällainen kuulunut siihen.
Minulla siihen kuului onnellinen loppuelämä, rakkaan mieheni ja lapseni sekä koirien kanssa ihanassa kodissamme. Siihen kuului myös unelma toisesta lapsesta. Siihen kuului monia haaveita ja suunnitelmia. En minä suostu kuuntelemaan sydämeni kuiskutusta vaan aion pitää kiinni näistä elämäni tärkeimmistä ihmisistä, vaikka väkisin aion pitää kiinni. En kuuntele henkistä opettajaani, en selvännäkijöitä, enkä hoitajia. Elämä, lopeta tuo tuollainen! Minunkin henkisyydessä on jokin raja ja se raja kulkee tässä.
No eihän se tietenkään niin mene, että voisin tuon kuiskutuksen vaientaa ja asettaa ehtoja ja käskyjä elämälle. Voin yrittää leikkiä Jumalaa, mutta lopulta palaan ruotuuni. Sydän ei enää kuiskuta vaan huutaa ja elämä tarjoaa koko ajan isompia ja kirkkaampia peilejä, jotta voisin nähdä totuuden selkeämmin! Ymmärrän, että olemme tulleet mieheni kanssa siihen kohtaan, että on suurempaa rakkautta päästää irti kuin olla yhdessä, ja pistää toinen toisemme ahtaisiin muotteihin, joissa osa meistä molemmista kuolee ja elämä virtaus tukahtuu.
Mutta kipu, ah se on järkyttävän suuri. Voi Luoja, miten selviän tästä. Kuukausia menee itkiessä melkein joka ilta, puhuessa ja käydessä yhteisiä vuosiamme läpi. Tarraten toiseen kiinni toivoen välillä, ettei tämä olisi totta, että tämä kuitenkin menisi ohi. Pelko tulevasta pudottaa välillä syvään kuoppaan. Tuntuu, etten pääse sieltä ylös. Onneksi lähellä on muutama äärimmäisen tärkeä ihminen, joka tarjoaa kätensä, olkapäänsä, sylinsä ja kuuntelee ja kuuntelee, pyyhkii kyyneleeni. Miten päästää irti ihmisestä, jota rakastan valtavasti ja jonka kanssa elämä on ollut juuri sellaista, jota olen toivonut. Olen saanut kaiken mitä olen toivonut. Mutta toiveeni eivät ole enää samat, kuin ne olivat reilut kaksitoista vuotta sitten.
Välillä kaikki tämä tuntuu aivan kuolemalta. Ja sitä se jollain tavalla onkin, vaikka kehoni on edelleen hengissä. Kuitenkin jokin osa minussa kuolee ja tämä osa elämääni päätyy. Siinä on jotakin lopullista ja se vie minut tyhjyyteen. Kuka olen jos en olekaan enää se mitä olen luullut olevani, eikä elämäni olekaan sellainen miksi sen olen rakentanut? Tuntuu, että minun pitää kuolla, jotta voisin syntyä uudelleen. Syntyä taas aidommaksi versioksi itsestäni.
Vähitellen ymmärrän ja pystyn luottamaan, ettei rakkautemme lopu siihen vaikka päästämme toisistamme irti. Tässä on ihminen, joka on jakanut kanssani aikuiselämästäni suurimman osan. Nähnyt ja jakanut niin monet erilaiset hetket kanssani. Nähnyt monet puoleni ja roolini, kuullut päättömät ehdotukseni ja antanut minun toteuttaa järjettömiä unelmiani. Ollut rinnallani suuressa surussani ja kamalimmissa kokemuksissani sekä suurimmissa onnen ja rakkauden hetkissäni. Ei meidän rakkautemme kuole, se on jotain joka on ollut olemassa aina ja konkreettisesti meidän matka jatkuu aina rakkaassa lapsessamme. Tässä ihmeellisessä ja ainutlaatuisessa sielussa, jolla on aivan oma polkunsa ja tehtävänsä tässä elämässä.
Irtipäästämisen prosessi jatkui meidän kohdalla pitkään ja erostamme tulee kohta vuosi kuluneeksi. Tällainen on ollut meidän tarinamme loppuunsaattaminen ja sen tekeminen yhdessä on ollut todella tärkeää molemmille meistä, koska kukaan muu ei voi tietää meidän matkaamme niin kuin me tiedämme ja tunnemme.
Muutama kuukausi sitten otimme aikaa ja juttelimme keittiössäni. Olemme tulleet molemmat siihen kohtaan, että elämissämme on alkanut avautua uusi ja tuntematon. Se jännittää ja innostaa meitä molempia. Itkemme, halaamme ja kannustamme toisiamme. Päästämme irti taas uudella tavalla. Tunnen kuinka yhteiset näkymättömät langat ovat enää vain todella hentoiset välillämme, mutta syvä yhteys sydäntämme välillä on suunnattoman suuri.
Hellän hyväilyn
Laineiden päällä peiton
Suolaisen
Sylissä uutta, outoa päin
Kelluit hetken vierelläin
Taival niin pitkä me tehtiin
Lokikirja loppuun kirjoitettiin
Se menee jotenkin näin
Kaksi lastua vain kellui ajan virrassa rinnakkain
Hetkisen kahden halki päivien kimalluksen
Läpi vuosien ne seilailli pelottomana lailla laivueen
Kunnes sammui moottorinsa tuuli yhteinen
Kaksi lastua vain rinnakkain
Polulla vuosimiljoonan mittaisen
Me kaksi teimme sen retken meidän pituisen
Silloin meitä työnsi eteenpäin tuuli yhteinen
– Kaija Koo, Kaksi lastua vain-
Ihanaa uutta matkaa Rakas! Toivon sinulle, minulle ja ihan jokaiselle viisautta kuunnella oman sydämen ääntä ja elämän johdatusta. Rohkeutta päästää irti silloin, kun tiedämme, että se on totuus jota on seurattava. Luottamusta siihen, että vaikka välillä elämä ottaa sinulta kaiken, se tekee sen vain antaakseen sinulle kaiken.
Valmentajana, henkisenä ohjaajana sekä naisten voimaannuttajana toimivan Heidin kotisivut ja muitakin kirjoituksia löydät täältä.
Monet meistä haluavat uskoa siihen, että ihmeet ovat mahdollisia. Varsinkin elämän hankalina hetkinä tulee usein toivottua ihmettä, joka muuttaisi kaiken paremmaksi. Mutta kuinka moni oikeasti, aidosti uskoo siihen, että ihmeitä tapahtuu – ja että niitä voisi tapahtua myös juuri minulle?
Vetovoiman lain mukaan, jos ensisijaisesti ajattelet kielteisiä ajatuksia ja koet usein esimerkiksi katkeruuden ja vihan tunteita, värähtelet noiden tunteiden taajuudella ja vedät puoleesi lisää kielteisyyttä ja hankalia tilanteita. Jos taas suuntaat ajatuksesi ensisijaisesti optimistisesti ja valitset nähdä kaikissa ihmisissä ja elämän hankalissakin tilanteissa jotain hyvää, vedät puoleesi hyviä kokemuksia ja asioita.
Kun alat harjoittaa vetovoiman lakia tietoisesti, pystyt saamaan elämääsi juuri niitä asioita, mitä haluat: terveyttä, vaurautta, ihmissuhteita… kaiken mitä haluat, ja vieläpä niin, että nämä asiat ilmestyvät elämääsi mitä ihmeellisimmillä, odottamattomilla tavoilla.
Jos ei ole itse vielä tutustunut vetovoiman lakiin ja testannut sen toimivuutta, tuo ylläoleva lause saattaa kuulostaa aivan hölynpölyltä ja haihattelulta. Silloin kannattaa lukea Rhonda Byrnen uutuuskirja Salaisuus muutti elämäni.
Kirjaan on koottu kymmenien ihmisten kertomuksia eri puolilta maailmaa – tositarinoita siitä, miten he ovat vetovoiman lakia hyödyntämällä onnistuneet kutsumaan elämäänsä juuri ne asiat, unelmat ja jopa suoranaiset ihmeet, joita halusivat: paremman työpaikan, kohentuneen taloudellisen tilanteen, parantuneen vaikean sairauden, täydellisen elämänmuutoksen…
SOVINTO ISÄN KANSSA
Minulla oli ollut läheinen ja tiivis suhde isääni, mutta vanhempieni erottua katkeruus ja viha tulehduttivat välimme. Uskoin kahdenkymmenenviiden vuoden ajan, ettei välejämme voisi korjata, kunnes äitini antoi minulle Salaisuus-DVD:n ja elämäni muuttui täysin.
Itkin kolmella ensimmäisellä kerralla katsoessani elokuvaa. Minusta vihdoinkin tuntui siltä, että kaikilla elämäni osa-alueilla oli vielä toivoa. Aloin visualisoida, että minulla ja isälläni oli hyvä, toimiva suhde. Sitten täysin odottamatta isäni kutsui minut kylään. Oli ihmeellistä vahvistaa suhdettamme. Luulin, ettei se olisi enää mahdollista. Olimme jälleen läheisiä, ja suhteemme on edelleen hyvä.
– Amy, Magnolia, Arkansas, Yhdysvallat (Kirjasta Salaisuus muutti elämäni)
Tositarinoiden lisäksi kirjassa perehdytään vetovoiman lain toimintaan – eli siihen ”salaisuuteen”, josta Rhonda Byrnen maailmanlaajuisesti miljoonia myyneessä Salaisuus-menestysteoksessa kerrotaan. Jos siis et ole lukenut Salaisuutta vielä, pääset kärryille tämän kirjan avulla. Jos taas olet jo lukenut kirjan mutta kenties unohtanut vetovoiman lain, tämä kirja takuulla inspiroi kokeilemaan manifestointia itse. Luomiseen tarvitaan vain näitä kolmea asiaa: pyydä, usko, ja ota vastaan.
Luomisprosessin avaimet
Luomisprosessin ensimmäinen askel on pyytäminen. Selvitä mielessäsi, mitä haluat, ja pyyntö on tehty. Pyyntö voi olla kuinka yksityiskohtainen tahansa. Kun olet pyytänyt, sinun pitää uskoa, että olet jo saanut haluamasi.
Luomisprosessin toinen askel on uskominen. Toimi, puhu ja ajattele niin kuin pyyntösi olisi jo toteutunut. Uskoaksesi sinun täytyy ajatella, puhua ja toimia niin kuin olisit jo saanut haluamasi. Sinun ei tarvitse murehtia, miten universumi kuljettaa pyytämäsi sinulle. Kun uskot, universumi siirtää asioita niin että saat haluamasi.
Luomisprosessin kolmas askel on vastaanottaminen. Kun tunnet olosi hyväksi, olet virittäytynyt vastaanottamisen taajuudelle ja vedät puoleesi haluamiasi asioita. Pyydä ainoastaan kerran, usko jo saaneesi haluamasi, ja sinun tarvitsee vain tuntea olosi hyväksi, jotta pyyntösi toteutuu.
(Kirjasta Salaisuus muutti elämäni)
Oli pään pyörälle pistävä kokemus lukea sivu toisensa perään mitä upeampia tarinoita elämänmuutoksista ja toiveiden täyttymisistä, ja samalla tajuta, että olen itse onnistunut – osin puolivahingossa, ja pääasiassa tiedostamattani – hyödyntämään tätä samaa luomisprosessia ja vetovoiman lakia omassa elämässäni useaan otteeseen ja toteuttamaan haaveitani.
Esimerkiksi nykyinen kotini on jo vuosia sitten unelmoimani kaltainen (vanhassa kivitalossa, jossa on paksut seinät ja syvät ikkunalaudat) ja osui kohdalleni kirjaimellisesti ”kuin ihmeen kaupalla”. Olen voittanut kilpailun ja päässyt tapaamaan lempibändini (Italiassa!), kutsunut elämääni toivomani kaltaisia ihmissuhteita… Ja nyt, kirjan luettuani, aion todellakin alkaa hyödyntää vetovoiman lakia tietoisesti ja aktiivisesti!
Olipa tämänhetkinen tilanteesi tai menneisyytesi millainen tahansa, sinulla on mahdollisuus, kyky ja voima alkaa luoda juuri sellainen elämä kuin olet unelmoinut. Sinun tarvitsee vain pyytää sitä, mitä haluat, uskoa, että se on jo sinun – ja ottaa se vastaan, missä muodossa pyytämäsi asia elämääsi mahtaakin ilmestyä.
Kuulostaako liian uskomattomalta ollakseen totta? Kokeile itse, ja katso mitä tapahtuu.
Minulla on ollut hyvin pienestä pitäen vahva mielikuvitus. Heti lukemaan opittuani ahmin yhtenä kesänä kaikki isäni vanhat Tarzan-kirjat. Lukutauoilla kuljin perheemme koiran kanssa lähipelloilla, kyhäämäni puumiekka vyöllä. Kasvit ympärillämme kahisivat viidakkona ja olivat riittävän pitkiä piiloutumiseen, mutta sopivan lyhyitä, että hyppäämällä pystyin tarkistamaan missä suunnassa kotimme oli.
Opin myös pitämään seikkailuni omana tietonani. Sillä tavalla kukaan ei päässyt niitä vähättelemään tai tärvelemään.
Muistan lapsuudestani myös tilanteen, jossa olin perheeni kanssa Finlandia-talossa kuuntelemassa Helsingin kaupunginorkesteria. En ollut koskaan aiemmin nähnyt ja kuullut kerralla niin montaa muusikkoa. Varovainen haave nousi ujoon lapsenmieleeni: ”Olisipa upeaa kerran saada soittaa tuollaisessa orkesterissa”. En uskaltanut puhua toiveestani kenellekään kymmeniin vuosiin. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun voitin koesoitossa työpaikan samaan orkesteriin.
Viime keskiviikkona kuuntelin YLE radio 1:n haastatteluohjelmaa. Tuija Pehkosen vieraana oli jääkiekkoilija Jarkko Ruutu. Hän kertoi mm. urheilu-uransa alkutaipaleesta, junnuvuosista ja siitä miten häntä ei vielä silloin pidetty riittävän taitavana nuorten maajoukkeleireille. Hän oli kuitenkin asettanut itselleen tavoitteeksi edetä lajissaan huipulle. Tämä mielessään hän teki jatkuvasti arkisia valintoja miettien: mikä vaihtoehto vie minua lähimmäs tavoitettani? Lopputuloksena olikin pitkä ura, sisältäen yli 650 ottelua arvostetussa NHL-liigassa.
On tärkeää asettaa tavoitteita, hakea oman potentiaalin rajoja ja suunnitella tulevaa. Yksikään menestynyt urheilija, uuden innovaation tehnyt keksijä tai uutta luonut taiteilija ei olisi päässyt tuloksiinsa, jos olisi rajoittanut ajatteluaan ja unelmiaan jo etukäteen.
Presidentti Tarja Halonen on kertonut lapsuudestaan Helsingin Kalliossa ja kuvannut tuolloisia olosuhteita niukoiksi, mutta toiveikkaiksi. Sodan päättymisen vuoksi ihmiset olivat helpottuneita ja uskoivat vahvasti parempien aikojen olevan edessä. Toiverikkaus sai ihmiset jaksamaan ja ponnistelemaan, sekä ruokki heidän kekseliäisyyttään ja luottavaisuuttaan. Halonen itse oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas, Suomen ensimmäinen naispuolinen ulkoasiainministeri ja -presidentti. Hän toimii edelleen erittäin aktiivisesti johtotehtävissä lukuisissa kansainvälisissä järjestöissä.
Unelmointia pidetään toisinaan haihatteluna ja ajan haaskauksena. Joskus haaveiden kertominen toisille voi johtaa ilkkumiseen tai vähättelyyn. Sana ”toiveajattelu”, saa helposti hölynpölymäisen sävyn. Sanotaan niinkin, että pessimisti ei pety. Itse ajattelen niin, että optimisteilla on mukavampaa.
Uskallatko unelmoida?
Reilu vuosi sitten aloimme suunnitella muuttoa hyvin palvelleesta kodistamme lähemmäs työpaikkojamme. Kirjoitin huvikseni paperille muutamia toiveitani uuden kotimme suhteen, mielestäni hauskalla otsikolla ’ManiFest’. Yhdeksän kuukautta myöhemmin muutimme. Muutama viikko sitten löysin lapun, jonka olin jo kokonaan unohtanut.
Kirjaamistani viidestä kohdasta kolme osui oikeaan, yksi melkein oikeaan ja vaikka asuintalomme ei ole keltainen, se on kahden keltaisen talon välissä.
Kirjallisuudesta ja elämäkerroista löytyy kasapäin upeita tositarinoita ihmisistä, jotka ovat hankalistakin lähtökohdista pystyneet toteuttamaan toiveitaan ja unelmiaan. Itselleni tulee juuri nyt mieleen edellä mainittujen lisäksi mm. Charlie Chaplin, Harpo Marx, Elisabeth Rehn, Susanna Mälkki, Manuela Bosco, Eva Wahlström, Heimo Haitto, Matti Salminen ja Mika Häkkinen. Heidän elämäntarinoihinsa tutustumalla voimme saada voimia ja inspiraatiota myös omien unelmiemme toteuttamiseen.
Jos unelmasi on heti ja helposti toteutettavissa, se ei mielestäni ole unelma, vaan päämäärä.
Jos juuri nyt näkisit tähdenlennon ja voisit toivoa mitä tahansa, mitä se olisi?
Kuva tähdenlennosta: Teemu Heinonen, Vastavalo, 12.8.2016
Voi miten se syksy aina tuntuukaan niin surumieliseltä. Olen niin auringolla käyvä ihminen, että valon väheneminen vaikuttaa minuun aina hieman alavireisesti. Joka vuosi, kun hanhet lentävät talon yli äänekkäästi, saa se mielen vähän haikeaksi, se on aina varma merkki päättyvästä kesästä.
Puutarhan hoito tahtoo jo loppukesästä hiipua ja varsinkin kesäkukkien hoito jää vähän huonoksi. Pihalla olon sijaan viihtyisin mieluummin tuvassa ja sytyttäisin kynttilät valaisemaan syksyä. Onneksi asioilla on kuitenkin aina kaksi puolta, niin myös syksyllä, ei onneksi pelkkää surumielisyyttä!
Parina viikonloppuna kottikärryt täyttyi tiuhaan kesäkukista, kasvimaan rippeistä ym. ruukut ja purkit tyhjennettiin ja vietiin varastoon odottamaan uutta kevättä. Autiolta ja tyhjältähän piha näyttää riisuttuna, joten syystavaroiden vuoro oli nyt. Siispä lyhdyt esiin ja suunnittelemaan tämän syksyn koristeita. Useampana vuonna on aitan oviin tehty havukranssit, joten tänä vuonna päätimme kokeilla sammalkranssien tekoa. Se olikin huomattavasti nopeampaa ja pehmeämpää hommaa. Niinpä aitan oviin kranssit valmistui hetkessä ja niihin valotkin jo viritettiin valmiiksi. Ihan vielä ei valoja sytytetä, mutta ovathan jo valmiina. Pohjaksi laitoimme styroxrenkaan ja siihen päälle sidoimme ohuella rautalangalla sammalta.
Sadonkorjuu jäi tänä vuonna vaatimattomaksi. Omenapuut kukkivat valkoisenaan alkukesällä, mutta sitten tuli myrsky juuri pahaan aikaan ja kukat tippuivat. Omenasato oli normaalia pienempi, hedelmät pieniä ja pilkullisia. Linnuille onneksi omenat maistuivat, en ole koskaan aikaisempina vuosina nähnyt niin valtavaa määrää lintuja, syömässä omenoita suoraan puussa. Puoliksi syötyjä ja nokittuja omenoita oli nurmikko täynnä. Kasvimaalta ei satoa juurikaan tarvinnut korjata muualle, kuin kompostiin. Siitä huolimatta toivorikkaana katseet kohti seuraavaa satokautta, istutettiin valkosipulit kasvulavaan. Toivotaan parasta!
Piharakennuksen terassille sai koristukseksi käpykorin ja myrskylyhdyn
Tälle syksylle on onneksi kalenteriin ilmaantunut monenlaista ohjelmaa. Aika menee nopeasti ja aina on jotain mukavaa, mitä odottaa. Ystävien vierailua, mökkilomaa, juhlia ja kekkereitä. Aina kun vain kotona ollaan, lämpiää myös pihassa palju, joka onkin mitä mainioin keino rentoutua. Eihän se tämä syksy sitten niin ankeaa loppujen lopuksi olekaan, kun hetken miettii asiaa tarkemmin.
Katson peiliin ja peilistä katsoo takaisin vanhemmat kasvot kuin osasin odottaa. Olen vanhentunut. Silmäkulmissa on ryppyjä ja luomet valuvat aamu-unisina kuin pullataikina. Ja sitten on ne muut Facebookissa, Instagramissa, lehtien ja kirjojen kansissa ja promokuvissa, jotka näyttävät hehkuvilta ja rypyttömiltä ikinuorilta. Taitavat valokuvaajat, kuvankäsittelijät ja filterit auttavat näyttämään aina vain nuorelta ja hoikalta.
Hyvinvointivalmentaja-tv-kasvo Kirsi Salo kertoi, kuinka pettynyt hän oli, kun näki käsitellyt kuvat itsestään: ”Mulle tuli itselleni ihan itku, kun näin viimeisen lehtijuttuni kansikuvan kaupassa. Tuli paha olo paitsi itseni takia (miksi en saa olla sellainen kuin olen..? – pidän itsestäni ihan normaalina, en siloteltuna ja teennäisenä) myös kaikkien muiden puolesta, jotka luulee lehtiä katsoessaan, että muut on täydellisiä ja itse on vaan tavallinen. Me ollaan kaikki ihan tavallisia uurteinemme, epätasaisen värisine ihoinemme ja tavallisine kroppinemme.”
Katson itseäni peiliin, vanhentuneita kasvojani. Näen rupsahtamisessa ja rypyissä elettyä elämää, mutta myös aamun, jona saan herätä, elää ja kokea maailmaa. Minun aamuni, minun elämäni. Näen vanhenemisen merkit lahjana siitä, että minulle on suotu tätä elämän matkaa näinkin pitkälle. Sillä aina niin ei ole. Ymmärsin sen, kun paras ystäväni kuoli 36-vuotiaana. Hän ei saanut seurata elämän kauneutta ihmiskehossa kaikkine lisääntyvine ryppyineen ja kehonmuutoksineen pidemmälle.
Vanheneminen on kuin elämän hidasta veistotaidetta. Mitä enemmän meille on suotu aikaa, sitä tarkemmaksi ja syväluotaavammaksi veistos muuttuu. Elämän kauneus saa meissä uusia ulottuvuuksia.
Vanheminen ja sen myötä rupsahtaminen ja rypistyminen on suuri siunaus tai lahja, josta tulee kiittää joka päivä: Kiitos, että saan elää ja kokea asioita täällä. Kiitos, että elämä tulee kokonaiseksi minussa ja kehossani. Kiitos uurteista ja rypyistä, jotka kertovat joka aamu minulle peilistä, kuinka onnekas olen.
Jos sinusta tuntuu, että olet liian vanha, ryppyinen, rupsahtanut tai liian-jotain-muuta, muista nämä:
On kaunista saada elää vanhaksi – kaikilla sitä mahdollisuutta ei ole.
Kehosi on elämäntaidetta – kiitä sitä joka päivä, anna sille paljon iloa.
Hymyn tuoma kauneus ei ole riippuvainen iästä (sitä paitsi: mitä enemmän hymyryppyjä, sitä enemmän koettua iloa).
Et ole koskaan liian nuori tai liian vanha – oman elämäsi matkalla olet koko ajan täydellisessä iässä.
Kauneimmillasi olet silloin, kun olet hehkuvasti sitä, mitä todella olet – etkä silloin, kun yrität näyttää joltain muulta.
Se lisääntyy mitä vastustamme. Miten on siis stressin laita? Mitä jos hyväksyisimme sen, että meillä on stressiä?
Stressi kuuluu elämään. Päiväsaikaan olemme normaalisti sympaattisen eli stressihermoston aktiivisuudessa – tarvitsemme tätä, jotta ylipäätään jaksaisimme nousta aamulla sängystä ylös ja ryhtyä päivän toimiin. Jos hermostollinen rytmi toimii meillä normaalisti, siirrymme illalla parasympaattisen hermoston aktiivisuuteen, mikä auttaa meitä nukahtamaan ja nukkumaan levollista ja palauttavaa unta.
Kun stressireaktio pitkittyy eli normaali hermostollinen syklisyys ei toteudu, se aiheuttaa elimistössä ja mielen tasolla epätasapainoa. Varsinkin kaikki autonomisen hermoston toiminnot alkavat toimia epätasapainoisesti: sisäelimet ja rauhaset eivät toimi optimaalisesti, saatamme kärsiä suolistovaivoista tai esimerkiksi elimistön hiljaisesta tulehduksesta. Tuki- ja liikuntaelinten oireet lisääntyvät, oireilemme erilaisin lihasjännityksin, erityisesti selkä- ja niska-hartiavaivoin.
Mielen tasolla ajatuskehät valtaavat olemisemme. Rajoittavat uskomukset saavat liian ison roolin elämässämme ja siinä, miten selviydymme arjen tilanteista. Kun niin kutsutut matelijan aivot toimivat yliaktiivisesti, etuotsalohko eli ”järkiajattelusta” vastaava aivojen osa ei voi toimia normaalisti. Neurotieteilijä Joseph LeDouxin mukaan aivojen tunnekeskuksen eli limbisen järjestelmän vastaanottama tieto voittaa aivokuoren järkiperäisen ajatteluprosessin 100-1.
Jos sinulla on ollut pitkäkestoista stressiä, miten sinä olet pyrkinyt selviytymään siitä?
Yleensä stressaavassa elämänvaiheessa pyrimme ensisijaisesti vain selviytymään tästä jaksosta, olemme taistele-pakene -moodissa. Se onkin yleensä helppoa, mikäli tiedämme etukäteen, ettei stressi tule kestämään ikuisesti. Mutta jos haastava elämänvaihe pitkittyy, saatamme alkaa suhtautumaan stressiin hyvin negatiivisesti ja varauksellisesti. Toiset ihmiset sisuuntuvat ja menevät vaikka väkisin läpi harmaan kiven välittämättä omista voimavaroistaan. Toiset ihmiset alkavat kokea huonommuutta ja riittämättömyyden tunteita; he yrittävät tehdä kaikkensa pärjätäkseen, huomioimatta omia voimavarojaan ja tarpeitaan. Tällaisessa tilanteessa on tasan niin monta vaihtoehtoa toimia kuin on ihmisiä.
Haastan silti sinut miettimään, mitä sinulle tapahtuisi, jos päästäisit irti pyrkimyksestä hallita stressiä? Jos päästäisit irti siitä asenteesta, että stressi on pahasta? Ihminen on lopulta hyvin kestävää lajia. Esi-isämme ovat selviytyneet monista vaaratilanteista ja pula-ajoista. Olemme siis selviytyjiä. Olisiko niin, että nykyään iso osa energiaamme kuluisikin stressin vastustamiseen? Olemmeko antaneet liian ison vallan ajatuksillemme ja asenteillemme? Peloillemme?
Minulla ei ole tähän oikeaa vastausta, pyydän sinua vain miettimään asiaa omalta kannaltasi. Miten sinä kohtaat stressisi, miten asennoidut elämäsi haastaviin aikoihin ja kriiseihin? Olisiko ajatuksissasi tai tunteissasi jotakin sellaista, josta olisi mahdollista päästää irti? Jos vapautuisit tästä, vapauttaisiko se sinussa voimavaroja sallia elämän kannattelevan sinua?
Miten voisit lisätä luottamustasi elämään? Miten voisit kokea kehossasi sen, että riität juuri nyt, vaikka sinulla olisikin stressiä ja haastavia vaiheita työssä, perheessä, parisuhteessa? Voisitko vain hengittää ja hyväksyä itsesi, kaiken stressin kanssa mitä koet nyt? Mitä jos hyväksyisit itsesi keskeneräisenä ja heikkonakin, sellaisena kuin olet, nyt? Mitä jos hyväksyisit kaiken niin kuin se on, nyt? Lakkaisit vastustamasta?
Jokainen ajatuksemme luo ”energiakentän”, myös kriittinen ääni sisällämme. Tämä ”itsekriittisyyskenttä” häiritsee kehomme sisäisiä energiasysteemejä ja vaikuttaa myös autonomiseen hermostoomme. Stressireaktion seurauksena kehossa ja mielessä aktivoituvat kaikki stressin merkit. Alamme oireilla ja sairastumme helpommin kaikenlaisiin sairauksiin.
Aikaisemmin ajateltiin, että aivot kehittyvät nuoreen aikuisuuteen asti, ja siitä eteenpäin aivot alkaisivat vaan surkastua. Nyt kuitenkin tiedetään, että ihmiselle syntyy jatkuvasti uusia aivosoluja ja hermokytkentöjä, aivomme ovat siis plastiset eli muovautuvat. Esimerkiksi EFT-prosessin (emotional freedom techniques) kautta muotoutuvat uudet ajatukset ja tunteet aikaansaavat hermoverkkojen uudistumista. Tämä taas vaikuttaa kehoomme niin, että kun hermosto rauhoittuu, meidän ei enää tarvitse reagoida automaattisesti hengityksen kiristymisellä ja lihasjännityksillä.
Aivosolut toimivat siis ikään kuin yhteisönä, systeeminä, jotka linkittyvät toisiinsa verkostoiksi. Mitä enemmän ajattelemme tiettyä ajatusta, sitä enemmän tähän ajatukseen liittyvä verkosto vahvistuu aivoissamme. Esimerkiksi tunnin intensiivinen jonkin asian ajattelu kaksinkertaistaa tämän verkoston vahvuutta. Mitä siis tapahtuu, jos kriittinen ääni ja ajatus sisällämme on jatkuvasti aktiivinen?
Onneksi on myös niin, että jos emme enää ajattele samalla tavalla ja siten käytä tätä kyseistä verkostoa, se pienenee ja loputa ”surkastuu”, kun tilalle tulee uusi verkosto. ”Johdotamme” aivojamme jatkuvasti uudestaan sen mukaan, mihin kiinnitämme huomiotamme.
Me kuvittelemme näkevämme maailman juuri sellaisena kuin se on, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Me näemme maailman sellaisena millaisina näemme itsemme uskomustemme kautta.Olemme jokainen luoneet – tietoisesti tai tiedostamatta – itsellemme tietynlaisen maailmankuvan ja uskomusjärjestelmän, joka ohjaa elämäämme. Alitajuiset ajatuksemme ja uskomuksemme ohjaavat aivojamme tulkitsemaan ja näkemään maailman asioita ja ilmiöitä siten, että olemassa oleva maailmankuvamme vahvistuu. Tätä yleistämistä ja ”ei-tärkeiden” aistimusten poistoa tapahtuu, koska aivomme eivät muutoin kykenisi ottamaan vastaan kaikkea sitä tietoa, jota saamme ympäristöstämme joka hetki.
Miksi kriittinen äänemme on olemassa?
Kriittinen sisäinen ääni (jota kutsutaan myös egoksi) ajattelee olevansa puolellamme, sillä on periaatteessa hyvä tarkoitus auttaa meitä ristiriitaisissa tilanteissa. Oletko tullut ajatelleeksi, että osa itsekriittisyyden haasteestamme voikin olla jonkinlainen ratkaisu, joka on jossakin elämänvaiheessa ollut tarpeellinen, ja sen vuoksi sisäinen ääni voi hyvää tarkoittavasti luulla pitävänsä meidät turvassa? Jos emme tunne olevamme riittävän hyviä, ääni kertoo sen meille, ettemme johdattaisi itseämme enempää haavoittuneeseen tilaan jonkin toimemme seurauksena. Tämän vuoksi ääntä ei kokonaan kannata hävittää itsestä, vaan sitä kannattaa kuunnella uudella, uteliaalla asenteella – mitä sen takana oikeastaan on ja miksi se on olemassa.
Jos kiitämme sitä minän osaamme joka puhuu kriittisesti ja pyydämme sitä ottamaan uuden roolin, se voi olla meille todella hyödyllistä. Kriittinen äänemme syvimmillään puhuu meille pelkoenergian kautta, pyrkien suojelemaan meitä pahalta, koska se välittää meistä. Kriittinen ääni ei VIELÄ usko siihen, että voisimme onnistua, relata tai vain luottaa siihen, että elämä kantaa.
Sen takia, mitä enemmän tuot kehoosi turvan tunnetta, sitä luottavaisemmaksi tämä minän osasi hiljalleen muuttuu.
”Huh”, sanoin hänelle, kun tapasimme kahvilan ulkopuolella, tutulla tiellä. ”Kaunista”, hän sanoi ja kiinnitin heti huomioni maisemaan. Tuntui, kuin olisin hengittänyt ensimmäistä kertaa tänään. Täytyin raikkaasta ilmasta, tuulesta, valosta ja ruskan väreistä. Myös hänen rauhallisesta tavastaan olla. ”Niin on”, sanoin.
”Mikä sinua kiristää?” hän kysyi, huomaten jälleen kerran sen olennaisen minussa. ”Löysin itseni taas puskemasta. Ja tiedätkö mikä huvittavinta? Olin juuri kirjoittamassa siitä, kuinka olemme taipuvaisia tekemään niin.”
”En minä puske”, hän jatkoi ja muistutti minua paitsi siitä, että niin todella voi olla, kuten myös tavastani puhua minusta ja muista, sen sijaan, että puhuisin itsestäni.
”Huomaan, että olen huolestunut siitä, etten ole kirjoittanut mitään vähään aikaan. Kuulen ajatuksia siitä, että eihän kukaan enää muista minua”, sanoin ja nauroin. Hän hymyili myös. Tiedämme molemmat, että juuri näin egomme toimii. Jatkan seuraavaan asiaan: ”Vaikka olen tietoinen siitä, että olen taipuvainen kokemaan olevani olemassa vain, jos muut todentavat sen, huomaan silti jatkuvasti, kuinka tuo asia vaikuttaa toimintaani ja siihen miten voin. Eilenkin, kun olin kävelyllä, huomasin toivovani, että joku tulisi vastaan ja huomaisi, kuinka kirkkaassa ja rauhallisessa tilassa olen. Osa minussa kokee, että se on merkityksetöntä, jos sillä ei ole vaikutusta johonkin. Jos ei siitä saa jotain, tai joku laita sitä merkille. Se osa minussa on hämmentynyt siitä, että voisin muka elää noita hetkiä ihan vain itseni kanssa ja ne olisivat merkityksellisiä sellaisenaan. Että elämä, josta ei jää jälkiä, joka ei vaikuta mihinkään, olisi turha elämä.”
”Kuulostat tekevän hyviä huomioita. Se osa sinua, joka havaitsee nämä asiat, saa kokoajan enemmän voimaa.”
Tunsin ylpeyttä hänen vastauksensa myötä. Jotain sellaista, joka tuntuu lapsenomaiselta, mutta samalla tärkeältä. En kaiketi ole saanut tuollaista palautetta tarpeeksi. Palautetta, joka terveellä tavalla tuntuu vahvistavan minua. ”Mutta mitä sitten voisin tehdä?”
”Minusta sinä teet jo parhaasi. Ymmärrän, että meditoit päivittäin, kirjoitat ylös ajatuksiasi ja huomioitasi, pyrkien huomaamaan mitä sinussa tapahtuu. Kärsivällisyys on asia, jota tämä operaatio todeksi tulemisen kanssa vaatii paljon. Edistyminen vaatii aikaa ja voimme tehdä vain parhaamme. Oman osuutemme. Loppu on erään toisen käsissä ja hänen suunnitelmistaan emme koskaan voi olla kovin varmoja.”
”Egon elämä perustuu vuorovaikutukseen maailman kanssa. Olet olennaisen asian äärellä. Se kaipaa erinäisiä asioita, koska se ei ole kontaktissa todellisuuden kanssa. Kaikkea tuota se hakee ulkoapäin. Se itsessään on harvoin kehittynyt edes niin pitkälle, että se olisi kiinnostunut itsestään, muutoin kuin suhteessa toisiin. Sinäkin huomaat jo paljon siitä, kuinka henkistenkin pyrkimysten taustalla on mukana se, että ne auttavat sinua olemaan jotain. Jotain suhteessa maailmaan. Ego voi haluta siten parantaa itsensä ja ratkaista sen, että häntä ei rakastettu tarpeeksi. Tai saamalla palautetta muilta, se voi pyrkiä tuntemaan itsensä. Moni meistä ei saanut tarpeeksi aitoa palautetta itsestään, tai peiliä itselleen ja sen myötä jäämme epäselviksi siitä, keitä olemme ja yritämme ratkaista tämän yrittämällä olla jotain. Haemme palautetta isältä ja äidiltä edelleen.”
Hiljaisuus. Kävelemme eteenpäin ja otan kuvan varjostani. Se on kaikkialla ja kaikessa. Ainoa keino nähdä se, on hyväksyä se ja katsoa. Silloin se ei jää piiloon taakseni, ainakaan kokonaan.
Päädymme lopulta kirkkoon, jossa toisinaan istumme. Kirjoitan näitä sanoja kun hän kysyy mitä kirjoitan. ”Keskusteluamme”, vastaan. ”Miksi?” ”Koska haluan muistella sitä ja ymmärtää sitä. Se on hyvä keskustelu. Koen näkeväni jälleen enemmän itsestäni. Ja juuri nyt minua inspiroi kirjoittaa.”
”Aiotko jakaa tekstin?” ”Luulisin niin.” ”Miksi?” hän kysyy lempeästi. ”Koska se mitä kirjoitan tuntuu aidolta. Siinä ei ole yritystä, vaan se tuntuu inspiroivalta. Tuntuu myös siltä, kuin olisi lapsi ja haluaisin kertoa kokemuksestani kavereilleni.”
”Haluatko saavuttaa sillä jotain?” ”Kyllä, olen iloinen, jos joku muukin voi hengähtää hieman enemmän sen lukiessaan.” ”Entä jos ei kukaan luekaan sitä?” ”Ei se oikeastaan haittaa, minä todistin jo itse kaiken tämän ja tunnen olevani täysi itsessäni.”
Lähdimme kulkemaan kohti ulko-ovia, kun hän päätti keskustelumme ”Eikö ole hassua, että tulet täydeksi, kun katsot rehellisesti sitä, ettet koe olevasi täysi ja olemassa ilman toisia.”
-kirjan ohjeiden mukainen tavaroiden ja omaisuuden karsiminen ja järjestäminen. Mahdollisesti ajattelet minimalismia taidesuuntauksena.
