Rauhoita poukkoileva mieli ympyrämeditaatiolla

Parhaimmillaan jooga on meditaatiota liikkeestä toiseen, asanaan mennessä ja siitä poistuessa. Jooga kokonaisuudessaan on kuitenkin enemmän kuin vain asentoharjoitus. Jooga on filosofinen elämänkatsomus, kartta itseen, tasapainoiseen mieleen ja työkalu itsetuntemukseen (ja jopa itseoivallukseen mitä valaistumiseksikin kutsutaan).

Meditaatio on joogin tärkein harjoitus ja reittejä meditatiiviseen tilaan onkin onneksi monia. Aktiivinen meditaatio voi olla kaikkein rennoin ja helposti lähestyttävin tapa lähestyä mielenrauhaa arjen keskellä. Mandaloiden piirtäminen on esimerkki aktiivisesta keskittymistekniikasta. Sen luominen on intuitiivinen, rauhoittava, selkeyttävä ja inspiroiva hetki kynän ja paperin kanssa.

merimort-mandalakaksi

Myös mantraaminen helpottaa keskittymistä. Päähän ei mahdu muita ajatuksia, kun ääni värähtelee kehossa, tai sisäisesti mielessä. Joogatunti usein aloitetaankin tai lopuksi suljetaan mantraten AUM-ääntä. Mutta mitä AUM tarkoittaa?

AUM – pitää sisällään koko maailman

Maailma on mandala, eli pyhä ympyrä. Kun maailma syntyi, kuului Aum-ääni. Aum-äännettä kutsutaan juurimantraksi, josta kaikki lähtee liikkeelle ja loppuu.

A edustaa universumin luomisen ääntä. Alkuvoimaa ja yhteyttä kaiken välillä. Aakkosetkin alkavat yleensä A-kirjaimesta. Se yhdistää meidät itseemme (jota kutsutaan egoksi) ja jonka kautta aistimme maailman. Aaa tuntuu kurkussa ja suun takaosassa ja värähtelee alavatsaan. Ensimmäinen äänne on Sat, ääni joka tuo takaisin olemassaolon totuuteen.

U -äänne yhdistää universaalin energian ja sisäisen tietoisuutemme siitä, että olemme enemmän kuin mitä silmä näkee ja korva kuulee. U-äänteessä yhdistyy kirjaimet U ja O. Uuuooo tuo sisällemme keveyttä, selkeyttä ja tasapainoa. Kun chanttaamme tätä äännettä, ääni liikkuu kielen ja kitalaen kautta huulille, josta se värähtelee solar plexukseen. Äänne on Chit, joka valaisee tietä kohti puhdasta viisautta – tietoisuutta.

M symboloi universumin muuntuvaista energiaa, sekä olemassaolon ajatuksia ja uskomuksia. Mmmmm mahdollistaa hidastamisen ja tuntemisen siitä, että olemme yhteydessä kaikkeen mitä on – olemme kaikki. Mmmm-ääni värähtelee koko pään sisällä ja symboloi anandaa, autuutta ja onnea.

Seuraavassa harjoituksessa yhdistetään mantraus sekä mandalat. Kokeile mantrauksen rentouttavia vaikutuksia.

Seitsemän minuutin meditaatioharjoitus:

1. Istu 2 minuuttia silmät kiinni ja hengitä syvään. Sisäänhengityksellä mieti ääntä AUM, uloshengityksellä mieti ääntä AUM.

2. Jatka matrausmeditaatiota vielä 5 minuuttia ja samalla piirrä niin hitaasti ympyrä kynällä paperiin kuin voit.

3. Lopuksi sulje silmät ja näe mielessäsi ympyrän muoto. Lopuksi voit vielä mietiskellä mitä ympyrä sinulle symboloi? 

merimort_mandala3

Olet luovempi kuin luuletkaan!

 

Valokuvat: Meri Mort 

Täältä löydät kätevästi koottuna kaikki aiemmat joogavinkit.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image