Jos lakkaisit yrittämästä olla ”oikeanlainen”, kuka silloin olisit?

Kirjassa sankaritar saa kuulla olevansa kuolemansairas. Aikaa ei ole enää pitkään. Jokin hänen sisällään herää ja hän luopuu nöyrän hissukan roolista ja alkaa sanottaa muille sitä, mitä oikeasti ajattelee. Hän alkaa tehdä kaikkia niitä juttuja, mistä on salaa haaveillut. Elää juuri niin kuin hänen sisimpänsä haluaa. Tieto ajan rajallisuudesta voimistaa elämän liekkiä.

Myöhemmin selviää, että diagnoosi oli väärä, mutta sankarittaren elämä on nyt pysyvästi uusilla kiinnostavammilla urilla. Hän on ravistanut päältään muiden asettamat pölyiset odotukset ja typeriksi kokemansa velvollisuudet ja ELÄÄ. Elää niin kuin hänestä oikealta ja hyvältä tuntuu.

Kaikki muutoksen mahdollisuudet olivat olleet koko ajan hänessä, mutta tarvittiin rajallisuuden kipinä, jotta hän otti oman voimansa käyttöön ja teki elämästään itsensä näköisen. Noin vain, yhdessä yössä.

Ajan arvokkuuden kirkastuminen, hetkiin rohkeasti tarttuminen ja ohjaksien ottaminen omasta elämästä on usemmankin kirjan ja leffan aihe. Aiemmin itsensä ympäristön valamiin muotteihin itsensä mukauttaneet ihmiset alkavat yhtäkkiä elää turhia pelkäämättä ja muiden arvioista piittaamatta. Omien arvojensa mukaisesti.

Kukahan minä olen kaikkien suojakerrosteni alla? Yritänkö mukauttaa itseäni ”oikeanlaisena” olemisen muottiin. Määrittelenkö itseäni sen mukaan, millaisena kuvittelen tulevani hyväksytyksi? Skannailenko ympäristön odotuksia ja toiveita ja yritän vastata näihin oletettuihin odotuksiin. Kelpaanhan? Olenko oikeanlainen? Riitänkö?

Venyn ja kutistun tilanteen mukaan. Omat tarpeet ovat kuin muovailuvahaa.

Onneksi muutos on aina mahdollinen. Ja vaikkei ihan yhdessä yössä, niin pikkuhiljaa. Voi tutustua siihen, kuka siellä syvällä sisällä oikeasti on ja mitä se haluaa. Mikä sille on tärkeää ja mitä se tältä elämältään haluaa. Ja sitten alkaa toimia.

Kapasiteetti rohkeuteen meissä kaikissa jo on – miksi odotella sen käyttöönottamista?

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
Saat -30% alennuksen korttipakoista etukoodilla KORTIT30 
PUOTIIN
close-image