Hidastaminen on tärkeää myös vanhemmuudessa. Tässä tsekkilistaa armollisempaan menoon lasten kanssa:
1. Tiedät, että olet riittävä juuri tuollaisena
Tunteet riittämättömyydestä ja syyllisyydestä ovat vanhemuudessa vahvasti läsnä. Neuvoja tulee arvosteluineen joka tuutista ja vanhemmuuden vaatimustaso nousee helposti saavuttamattomiin. Lehdissä, hiekkalaatikolla ja lähikaupassa vertaillaan vanhemmuustaitoja.
Hidas vanhempi tietää kuitenkin itse parhaiten, mikä on lapselleen parhaaksi. Et ehkä ehdi tehdä itse ruokaa kotimaisista luomuraaka-aineista, välillä korotat äänesi lapsellesi ja toisinaan lapsesi tuntuvat rasittavilta. Hidas vanhempi tietää, että hän on silti hyvä vanhempi omalle lapselleen juuri sellaisena kuin on.
2. Opettelet olemaan läsnä
Hidas vanhempi ymmärtää, että arvokkain lahja lapselle on pieni hetki vanhemman aikaa. Lapselle on suuri asia saada vanhempansa jakamaton huomio, sillä vanhempi on lapsensa tärkein aarre.
Hitaan vanhemman ei tarvitse tuoda lapselle kuuta taivaalta, läsnäolo riittää. Hidas vanhempi tiedostaa, että saattaa välillä tahtomattaan jättää huomioimatta lapsensa. Silloin hän pyrkii pysähtymään hetkeksi. Pysähtyminen ja hengittäminen tekevät vanhemmallekin hyvää.
3. Teet arkisia asioita yhdessä lapsesi kanssa
Huvipuistoon meneminen on arjen tai loman luksusta, mutta on hyvä muistaa, että vähempikin riittää. Vanhemman arki on lapsesi ainutlaatuista lapsuutta, joten lapsi on tärkeää ottaa mukaan arjen puuhiin.
Arkisten asioiden yhdessä tekeminen, kuten siivoaminen tai ruoanlaitto, ovat lapselle usein niitä merkityksellisimpiä asioita. Näin lapsi pääsee viettämään aikaa vanhempansa kanssa ja kokee olevansa tärkeä.
4. Otat itsellesi omaa aikaa
Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, milloin on viimeksi tehnyt jotain mistä itse tykkää ja tutkiskella, mitä itselle kuuluu. Nyt voisi olla sen kauan odotetun vaahtokylvyn, kävelylenkin tai ystävien tapaamisen aika.
Hidas vanhempi opettelee olemaan armollinen itseään kohtaan, pyrkii välttämään suorittamisen kierrettä ja ottaa itselleen hyvällä omallatunnolla omaa aikaa. Oman voimaantumisen kautta hän jaksaa olla taas ainakin hitusen enemmän läsnä lapselleen.
5. Osaat nauraa itsellesi
Hidas vanhempi jakaa arjen kommelluksia toisten vanhempien kanssa ja osaa nauraa itselleen. Myös silloin kun hän syö lapselleen tarkoitetun suklaapatukan ja etsii sitä myöhemmin yhdessä lapsen kanssa.
Vanhemman käsilaukusta löytyy loputon määrä tavaraa: nippu nenäliinoja, vaippa, lasten vaatekappaleita, pikkuautoja, rusinoita ja kosteuspyyhkeitä. Hidas vanhempi on oppinut, että vanhemmuus ei aina ole helppoa ja tohinassa saattaa unohtaa itsensä. Hän tietää mitä on, kun meinaa lähteä leikkipuistoon pelkkä yöpuku päällä. Nauru helpottaa.
Elämällä on taipumus ja taito pysähdyttää ihminen silloin, kun vauhti on karkaamassa käsistä. Kaksi vuotta sitten läheisen ihmisen sairastuminen sai minut hiljaiseksi. Ajomatkat lokakuisessa maisemassa antoivat tilaa hiljentymiselle ja kanavan kuulla, mitä kohinan takaa sisimmässäni oikeasti virtaa.
Olen aina viihtynyt syntyjen syvien mietinnöissä, mutta sillä hetkellä tuntui, että välillä on saatava etäisyyttä syvyyteenkin, jotta oikea perspektiivi elämään voisi säilyä. Hetken hiljaisuuden jälkeen ymmärsin, että on oikea hetki fokusoida työhön. Noin viisitoista vuotta työelämää edessä ja halusin hoitaa sen paremmin, kuin mitä viime vuosina koin tehneeni.
Nyt pari vuotta myöhemmin voin todeta löytäneeni paikkani ammattilaisena. Syksyn yhteistoimintaneuvottelut kuitenkin pysähdyttivät minut kesken juoksun. Vauhti oli kiihtynyt tasolle, jossa pyörän selkään hyppääminen tuntui hidasteelta ja siksi juoksua oli jatkettu väsymiseen asti. Teen paljon, mutta voisinko tehdä paremmin?
Ylikierroksilla käyminen antaa tunteen kaikkensa likoon laittamisesta, mutta totta se ei silti ole. Joskus tuntuu, että itsensä väsyttämisellä yrittää ansaita jotain, jota ei itsekään osaa ehkä selittää. Voisiko saada loistavaa tulosta aikaan hieman kevyemmällä otteella, alle 100% panoksella? Se ei ole vain mahdollista, vaan jopa välttämätöntä, sillä kellon ympäri työskenteleminen ei optimoi tulosta. Tehdyn työn määrä ei ole takuu tuloksesta. Tästä on loputtomasti empiiristä näyttöä eri tieteenhaarojen tutkimuksista.
Tein tänään havainnon ja päätöksen. Seuraava vuoteni on voimaantumisen vuosi. Teen määrällisesti vähemmän työtä ja saan laadun kautta enemmän tulosta ja elämäniloa aikaiseksi. Keino on yksinkertainen. Olen kerännyt 35 vuotta kokemuksia työelämästä ja siitä viimeiset 20 vuotta niiden asioiden tiimoilta, joita nytkin. On aika ottaa nuo kokemukset käyttöön ja auttaa samalla kollegoita tekemään saman. Huikea määrä kokemusta jää hyödyntämättä kiireen pysäyttäessä ajattelun.
On hyvä lakata juoksemasta ja ottaa sen sijaan kaikki keinot käyttöön. Miten toimimalla minä saan kaikki parhaat voimavarani jalostettua riittäväksi määräksi tuloksia? Riittävä määrä viittaa myös siihen, että 100% panostus ei voi tarkoittaa 24 tuntia päivässä. Työ on osa elämää, ei toisinpäin.
Klisee tai ei, mutta oppiminen edellyttää toistoja. Siksi toistan itselleni; on aika voimaantua elämällä enemmän. Lisätä ilon määrää elämään yhdessä läheisteni kanssa.
Yrittäjämäisestä asenteesta puhutaan paljon ja aiheesta. Sen sijaan, että odotan organisaatin muuttuvan sellaiseksi, että saan omat vahvuuteni käyttöön, voi tehdä aloitteen ja lähteä tekemään ja edistämään asioita, joiden kautta todellisuus muuttuu.
Miten myyn idean lopputuloksesta ja löydän yhdessä tarvittavat keinot yhdessä onnistumiselle? Joskus voi joutua myös ottamaan riskejä, mutta se on olennainen osa yrittäjämäistä asennetta. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, elämän ja kehittymisen ytimessä on asioiden tekeminen uudella tavalla, riskinotto ja virheet, jotka osoittautuvat joskus siunaukseksi.
Varoituksen sana. Kerron lopuksi häpeämättömän itsestäänselvyyden, jonka olen juuri palauttanut uutena mieleeni.
Kymmenien uskomattomien kirjojen ja satojen viisaiden ihmisten kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen alan vähitellen sisäistää, mihin henkinen kasvu lopulta tähtää. Rohkeuteen hylätä gurut, mentorit ja opetukset, sovittaa oppimaansa elämään ja löytää sisältään oma voima, ilman että sokaistuu siitä. Se on päättymätön harjoitus, myös mestareille.
2 haastetta, jotka muistuttivat minua elämän kauneudesta.
1.Oman isän kuolema
Niin vaikealta kuin se tuntuukin hetkessä nähdä, toisen ihmisen poismeno on aina iso juttu meidän sisäiselle maailmalle. Suru, irti päästäminen ja jopa viha kuuluvat hetkeksi asiaan. Tunnemme jotain todella syvää, kun ymmärrämme, että emme pääse koskaan enää tapaamaan toista ihmistä siinä muodossa mihin olemme tottuneet. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, eivätkä poista niiden asioiden kauneutta, jotka olivat menneisyydessä olemassa.
Silloin kun oma isäni kuoli, menetin hetkellisesti omat voimavarani. Itse olin erittäin onnekas, sillä silloinen tyttöystäväni tuki minua mahtavasti, kuten myös teki oma perheeni. Tämän avulla pystyin käymään oman suruprosessini läpi, silloisilla voimavaroillani ja kapasiteetillani. En todellakaan ajatellut tuolloin, että toisen kuolemassa olisi mitään hyvää tai kaunista.
Nyt näen toisin. Isäni kuolema pakotti minut pysähtymään, miettimään ja muuttumaan ihmisenä. Tämä toi pinnalle asioita, mitkä muuten olisivat vielä jääneet pinnan alle. En myöskään luultavasti eläisi siinä muodossa elämääni, mitä nyt teen. En työtäni, enkä myöskään tätä kirjoittamista, ainakaan tässä muodossa, ehkä jossain toisessa.
Toisen ihmisen poismeno on järkytys, mutta pinnan alla on myös elämän syvimpiä oppeja, mikäli niitä haluaa ottaa vastaan. Tämäkään ei tietenkään ole automaattista, sillä voimme jäädä katkeruuteen kiinni, jolloin kiistämme oman kasvumme. Voi olla karusti sanottu, että toisen ihmisen kuolema antaa meille mahdollisuuden kasvuun, mutta niin sen koen. Kuolema on luonnollista, samoin kasvu, joka seuraa tilanteiden muuttumisesta. Emme tietenkään toivo lähimmäistemme kuolemaa, mutta ymmärrämme kuitenkin että kaikki kuolee, myös me ja rakkaamme. Se on luonnollista ja kuten sanottua, niin on myös siitä seuraava kasvu. Askel askeleelta.
2. Ero
Minulla on ollut muutama ero elämässäni, mutta vain yksi radikaalimpi. Olen kirjoittanut ja jakanut tästä aiheesta mm TÄÄLLÄ. Ero on jokseenkin samankaltainen kuin toisen ihmisen kuolema. Toinen on poissa siinä muodossa, missä olemme hänet oppineet tuntemaan. Meillä ei ole enää paluuta, ainakaan samanlaiseen olemiseen siinä hetkessä.
Luopuminen, oman keskeneräisyyden myöntäminen sekä haavojen aukeaminen on mahtavaa. Ei todellakaan siinä hetkessä kun niitä kokee, eikä myöskään ennen sitä. Pelkäämme, emmekä halua kohdata syviä pettymyksen tunteita. Jo meidän biologia yrittää suojella meitä kivulta. Välttelemme kipua ja hakeudumme turvallisen pariin.
Mutta elämä ei, sillä se tarjoaa meille kipua, pettymystä ja haavoittumista. Se on elämän luonne, eikä se ole mitenkään paha asia. Se on jälleen kerran hyväksymistä siitä, että emme ole vielä valmiita, emmekä tuskin ole koskaan. Mutta mikäli elämme pelossa, emme todella elä, vaan olemme vaan elossa. Elossa oleminen ja täysillä eläminen on kaksi eri asiaa. Kumpikaan ei ole toistaan parempi, mutta ainakin itse pidän elämän kokonaisuudesta, myöskin haasteista ja niiden mahdollisuuksista.
Ero rakkaasta ihmisestä tarkoittaa monelle sitä, että olemme antaneet itsemme alastomana toiselle, emmekä saaneetkaan sitä loputonta hyväksyntää ja rakkautta mikä luki meidän sisäisissä uskomuksissamme. Ainakin minun ajatuksissani luki niin. Ero tarkoittaa myös uudelleen itsensä määrittämistä ja kasaamista, sillä usein olemme antaneet oman itsemme rapistua jonnekin miellyttämisen ja pienentämisen maailmaan. Se ei palvele meitä, mutta ero voi palvella.
Voimme löytää jälleen oman itsemme syvemmin kuin koskaan ennen, voimme katsoa maailmaa jälleen uusin, ehein tai ainakin raadollisin silmin. Tämän voimme tehdä myöskin parisuhteessa, mutta monesti saatamme jättää sen kortin käyttämättä, koska… noh, pelkäämme. Pelkäämme elämää itsessään ja sen kaoottisuutta. Ero näytti ja muistutti minua tärkeistä asioista, jotka olin hukannut itsessäni. Oli aika kasata palaset ja edetä entistä rehellisemmin ja avoimemmin kohti maailmaa. Teetpä sen yksin tai parisuhteessa, niin se on mahdollista jo tänään, jo nyt.
Yhteenvetona voisin ottaa sen, että elämä on ihmeellistä, myös silloin kun meillä ei ole haasteita. Elämästä ei tarvitse tehdä haasteiden magneettia, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, ettei niitä kannata myöskään pelätä. Ne kuuluvat kokonaisuuteen, jota saamme täällä olla ymmärtämässä. Silloin kun meillä on helppoa ilmennämme niitä piirteitä mitä jo osaamme. Kun taas koemme haasteita, elämä tarjoaa meille mahdollisuuden kasvaa. Tai sitten voi jäädä katkeruuteen, mutta mahdollisuus on kuitenkin olemassa molempiin. Sateen jälkeen paistaa aurinko, pimeyden jälkeen koittaa valo, kuoleman jälkeen elämä. Elämä on aina kahden asian jatkuva muuttumistanssi, joka ei tunne sanaa paikallaan oleminen.
Me olemme joko kasvamassa tai kuihtumassa, tasapainoa ei ole olemassa staattisena.
Tiedän, että elämällä on vielä paljon jokereita varattuna minua varten, enkä nyt ihan innoissani ole kaikesta mitä siellä odottaa. Samaan aikaan ymmärrän kuitenkin sen, että elämällä, tuntemalla ja kokemalla asiat täysillä, voimme myös mennä niistä eteenpäin ja kasvaa ihmisenä. Kasvaa, uudistua ja mukautua kaikkeen mitä meille tässä ajassa tarjoillaan. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä elämän kanssa, mutta elämää ei kiinnosta mitä sinä olet mieltä. Se tapahtuu kuitenkin meidän kauttamme, halusimme tai emme. Voimme opetella mukautumaan pakenemisen sijaan. Voimme opetella elämään, elossa olemisen sijaan. Ei ole mitään väärää kokea heikkoutta, surua tai pelkoa, kuten ei ole myöskään mitään väärää päästää niistä jossain vaiheessa irti. Myöskin irti päästämisen pakosta. Voit elää elämääsi just niin kuin haluat, tänäänkin. Elä kuitenkin, me tarvitsemme sinua tässä hetkessä enemmän kuin koskaan. Hyvää elämää ystävä hyvä.
Tänään 11.10. on Kansainvälinen tyttöjen päivä – koska tytöt kaikkialla maailmassa ovat ihania lapsia, ja jokaisen tytön elämä on tärkeä.
Tässä viisi asiaa, jotka jokaisen tytön pitäisi saada kokea:
1. Jokaisella tytöllä pitäisi olla oikeus päättää omasta kehostaan
Joka vuosi arviolta kaksi miljoonaa alle 15-vuotiasta tyttöä tulee äidiksi maailmanlaajuisesti. Se tarkoittaa Inkoon tai Kannuksen kunnan verran uusia lapsiäitejä päivässä. Suurin osa lapsiäideistä on joutunut lapsiavioliittoon.
Kun tytöt voidaan lainsäädäntöä muuttamalla pelastaa lapsiavioliitoilta ja lapsiäitiydeltä heillä on paremmat mahdollisuudet päättää omasta kehostaan ja saada tietoa terveydestä, ehkäisystä ja raskaudesta.
2. Jokaisen tytön pitäisi saada kokea turvallinen lapsuus
Moni alle 15-vuotiaista tytöistä tulee raskaaksi hyväksikäytön ja väkivallan seurauksena.
Jokaisen tytön pitäisi saada olla oman elämänsä prinsessa tai supersankari, leikin myötä kehittyä omalla painollaan. Turvallisessa ympäristössä lapsi on levollinen, hengittää pitkiä syviä henkäyksiä sekä oppii ja kehittyy. Tyttöjen turvallisuutta voidaan parantaa niinkin yksinkertaisella asialla kuin laittamalla lukkoja vessoihin ja lisäämällä katuvaloja, jotta tytöt voivat käydä pelkäämättä pissalla ja kävellä tai hyppiä kadulla rauhassa.
3. Jokaisen tytön pitäisi saada kokemus omasta kehosta hyvänä, kauniina ja kunnioitettavana
Raskaus aiheuttaa lapsille häpeää. Omasta kehosta tulee ikään kuin muiden omaisuutta. Lapsi ei myöskään ymmärrä, mitä omassa kehossa tapahtuu, eikä lapsen keho ja mieli ole vielä valmis kantamaan toista lasta. Arviolta 70 000 alle 15-vuotiasta tyttöä kuolee vuosittain raskauden ja synnytyksen aikaisiin komplikaatioihin.
Tyttöjen pitäisi saada kiipeillä puissa, tanssia ja tuntea pesuveden kosketus iholla – hahmottaa turvallisesti omaa kehoaan suhteessa muuhun maailmaan. Tyttöjen kehotuntemusta ja -kunnioitusta on mahdollisuus parantaa lisäämällä tietoa lasten oikeuksista ja mm. ehkäisystä.
4. Jokaisen tytön pitäisi saada edellytykset hyvään elämään
Vaikka lapsiäidit selviäisivät synnytyksestä, he kärsivät usein vakavista terveysongelmista, kuten fisteleistä. Samalla he jäävät usein vaille koulutusta ja valinnanvaraa tulevaisuutensa suhteen.
Edistämällä tyttöjen pääsyä terveysklinikoille, voidaan parantaa lapsiäitien ja masuasukkien mahdollisuutta selviytyä synnytyksestä elossa ja terveempänä. Ehkäisyneuvonnalla ja tyttöjen turvallisuutta lisäämällä voidaan pidentää lapsuutta, ja näin lisätään tyttöjen mahdollisuuksia koulutukseen ja parempaan elämään.
5. Tytön pitäisi istua äidin sylissä, ei olla itse äiti
Liian moni lapsi joutuu olemaan äiti, vaikka kaipaisi vielä oman äidin syliä.
Lapsuuden ja nuoruuden kynnyksellä tyttö tarvitsee omia vanhempiaan. Vanhempia, jotka ovat kiinnostuneita, kohtaavat, osoittavat kunnioitusta ja rakkautta, kehuvat, kuuntelevat, koskettavat ja ymmärtävät. Edistämällä tyttöjen suojelua voidaan antaa tytölle mahdollisuus olla lapsi riittävän pitkään.
Jos sinulla on tyttö, halaa häntä tänään ja kerro, että rakastat häntä. ♥
Puolukoita löytyy metsästä vielä, joten nyt kannattaa käydä keräämässä viimeiset superfoodit talteen ennen talvea! Testasin puolukkasadon kunniaksi maidotonta puolukkajäätelöä, jonka maku oli mielestäni aivan ihana. Tarvitset vain pakastimen ja riittävän tehokkaan blenderin, niin tämä herkkujäätelö on hetkessä valmis!
Puolukka on herkullinen luonnon antibiootti, jonka terveysvaikutuksista olen kirjoittanut aiemmin täällä. Tätä herkkua voi syödä siis hyvällä omallatunnolla vaikka vähän reilummin 🙂 Jäätelön pohjana käytin luomubanaaneja (pakastettuna), joista saadaan jäätelöön ihanan kermainen koostumus. Jos et jostain syystä ole puolukan ystävä,voit korvata sen hyvin myös muilla marjoilla. Jäätelö on maidoton, eikä se sisällä lisättyä sokeria (ellet niin halua). Jos siedät maitotuotteita, voit käyttää hyvin myös perinteistä kermaa. Kaurakerman voi korvata myös muilla maidottomilla vaihtoehdoilla kuten soija- tai kookoskermalla.
Maidoton puolukkajäätelö
3 luomubanaania (pakastettuna)
3 dl puolukoita (pakastettuna)
2,5 dl kaurakermaa
Kuori, sekä pilko banaani ja laita ne pakastimeen. Kun banaanit on jäätyneet, laita ne mahdollisimman tehokkaaseen blenderiin ja lisää joukkoon pakastepuolukat sekä kaurakerma. Sekoita ainekset blenderillä jäätelöksi. Maista ja lisää halutessasi hunajaa, vaniljasokeria tai agavesiirappia tuomaan makeutta. Tarjoa herkku heti, saksanpähkinärouheen ja puolukoiden kera.
Vinkki! Jätskihimon iskiessä on harvoin aikaa odotella banaanien jäätymistä. Pakastimessa kannattaakin pitää aina varalta muutama pakastettu banaani, niin saat jäätelön tehtyä itsellesi muutamassa minuutissa 🙂
Tiedätkö sen tyhjän olon kun iltaisin itkee itsensä uneen eikä edes tiedä mistä sisällä jylläävä epämääräinen ahdistus johtuu?
Minä muistan vieläkin hyvin elävästi tämän tunteen omasta elämästäni.
Makasin sängyssä saamatta unta ja yritin sinikkäästi estää kyyneleiden valumista silmistäni. Tunsin kuitenkin tyynyliinani kastuvan poskeni alla ja käperryin pieneksi mytyksi omia polviani halaten. Ahdistus valtasi koko kehoni ja yritin kai suojella itseäni sikiöasentoon hakeutumalla.
Minun elämässäni kaikki oli periaatteessa oikein hyvin. Ihana koti, ihana mies, hyvä työ, matkustelua, mahtavat ystävät ja läheiset suhteet perheenjäseniin. Ja silti jokainen kerta kun hälinä ympärilläni hiljeni, tunsin kasvavan möykyn sydämessäni ja palan kurkussani. Saisinko edes tuntea näin? Häpesin salaa pahaa oloani. Olihan niin monella ihmisellä tässä maailmassa asiat paljon huonommin. “Mikä oikeus minulla oli olla tyytymätön elämääni?”- Ajattelin mielessäni ja niinpä salasin pahan oloni ja esitin hymyilevää iloista versiota itsestäni.
Päivä päivältä minusta alkoi kuitenkin tuntua, että elin kuin jonkun toisen elämää. Aivan kuin olisin kadottanut itseni ja näyttelin nyt roolia, joka minulle oli annettu. Aloin kyseenalaistamaan valintoja, joita olin elämässäni tehnyt. En voinut enää valehdella itselleni kasvavaa pahanolon tunnettani. Jonkin oli muututtava.
Tästä alkoi prosessi, joka on ollut yksi elämäni haastavimpia, mutta samalla antoisimpia. Aloin nähdä miten olin antanut oman itseni hautautua muiden odotusten ja ulkopuolisten vaatimusten alle. Unohtanut sen, minkä minä sydämessäni koin tärkeäksi.
Ehkä sinäkin olet juuri nyt samassa tilanteessa tai olet ollut joskus aiemmin.
Haluaisin nyt jakaa kanssasi yhden tärkeimmistä asioista, jonka olen matkani varrella oppinut ja joka on tuonut minulle lohtua ja rauhaa monen monta kertaa itkuisina iltoina. Asian, joka on johdattanut minut eteenpäin. Auttanut minut jumista selkeyteen. Selkeydestä vapauteen. Uskon vilpittömästi sen voivan toimia sinulle samalla tavoin.
Tämä asia on oivallus epätäydellisyyden täydellisyydestä.
Usein meillä ihmisillä on olemassa jokin mielikuva siitä miten asioiden tulisi olla, miltä meistä pitäisi tuntua, miten ja missä aikataulussa jonkin asian tulisi edetä. Elämämme varrella muotoutunut mielikuvamme täydellisestä elämästä. Hyvästä ihmisestä. Pyrimme koko ajan täyttämään tätä mielikuvaa.
Kun asiat eivät sitten mene näiden itsellemme asettamiemme kriteereiden mukaisesti, tunnemme pahaa oloa ja tuskaa.
Entäpä jos, emme yrittäisikään koko ajan tavoitella täydellisyyttä, joka sisältää vain hyviä tunteita, asioiden menemistä niinkuin haluamme ja ilon hetkiä, vaan hyväksyisimme elämänhaasteet ja kipuilut yhtä täydellisenä osana omaa elämäntarinaamme kuin iloiset onnen hetket.
Viisas henkinen opettaja, Byron Katie, on kuvannut tätä asiaa hienosti väittämällä, että kaikki mitä elämässämme tapahtuu, tulee tapahtua, jotta saamme ne oivallukset, jotka meidän kuuluukin saada.
Edellä mainittu näkökulma hyväksyy epätäydellisyyden hetket täydellisiksi askeleiksi oman kasvumme matkalla ja ehdottaa, että olemme tietyllä tavalla aina oikealla polulla, saamassa juuri niitä kokemuksia, jotka ovat meidän kasvumme kannalta parhaaksi. Olivatpa ne sitten ihania ilon kokemuksia tai tapahtumia, joita mielummin välttäisimme kynsin ja hampain.
Minä olen saanut näistä ajatuksista valtavasti lisää kärsivällisyyttä kohdata mitä ikinä elämässäni onkaan menossa ja olen oppinut ottamaan haasteista opikseni paljon aiempaa nopeammin.
Epätäydellisyyden näkeminen täydellisenä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi vain jatkaa sinulle ikäviltä tuntuvien asioiden kokemista ja omien pahan olon tunteiden sysäämistä syrjään. Päinvastoin. Se auttaa näkemään miten vaikeuden hetket voivat nostaa piilossa olleet sydämen todelliset toiveet esiin niin vahvasti ettet voi olla kuulematta niiden viestiä. Miten epätäydellisyys voi johdattaa sinut kohti sydämesi toiveita.
Unelmat antavat elämällesi suunnan, mutta sinun ei tarvitse yrittää kynsin hampain vältellä kokemasta mitään epämukavaa eikä täyttää kaikkia odotuksiasi, siitä mitä ja missä sinun pitäisi olla voidaksesi olla onnellinen. Voit olla onnellinen jo nyt vaikka olisitkin vasta matkalla kohti unelmiasi.
Tämän näkökulman avulla voi olla paljon helpompi hyväksyä se, missä olet milloinkin. Hyväksyä haasteet ja onnistumiset, joita elämässäsi kohtaat ja ottaa tietoisia askeleita kohti sitä mihin sydämesi ääni sinua johdattaa.
Olen itse huomannut, kun elämän suuntani on ollut hukassa tai olen kokenut kadottaneeni itseni, että tämän epämukavan vaiheen kautta olen voinut löytää juuri sen mitä olen etsinyt. Olen huomannut, että minun ei tarvitse pyristellä vastaan noita hetkiä vaan käyttää ne hyödyksi antamaan minulle selkeyttä siitä, mitä todellinen minäni haluaa ja tarvitsee.
Epätäydellisyyden näkeminen täydellisenä on myös vapauttanut minut oivaltamaan, että en minä ole koskaan kadonnut minnekään. Yhteys todelliseen minääni vain on ollut toisina hetkinä heikompi kuin toisina.
Rakas ystävä, sinäkään et ole kadonnut minnekään. Olet yhä siellä. Ja sinulla on kaikki mitä tarvitse tunnistaaksesi mitä sydämesi sinulle kuiskii. Epätäydellisistä elämäntilanteista kumpuaa yhä vahvempi yhteys sinuun itseesi ja omaan totuuteesi. Ja se tekee niistäkin hetkistä täydellisiä.
Jos sinä itket iltaisin epämääräistä pahaa oloasi, niin muista, että tuo epätäydellisyyden hetki on ovi vahvempaan yhteyteen itseesi ja syvimpiin sydämesi toiveisiin. Aiotko kävellä ovesta sisään?
Rakkaudella,
Laura
Kun tuntuu pahalta – Lohtukortit ahdistuneelle lohduttavat ja auttavat kohtaamaan hankalia ajatuksia ja tunteita. Löydät kortit täältä.
Istuin kolme kuukautta Himalajan juurella ashramin, luostarinkaltaisen meditaatiopyhätön lattialla. Koskaan en ole oppinut itsestäni niin paljon kuin noina kuukausina.
Tänään jäin miettimään, mitkä olivat olleet syvimmät sudenkuopat, joihin olin ennen matkaani arjessani aina uudelleen putoillut. Ne, joista opin Intiassa vähitellen kiipeämään ylös. Listasin intialaisilta henkisiltä guruilta oppimistani asioista kymmenen minulle tärkeintä. Muistutukseksi itselleni. Ehkä joku muukin voi sitten napata niistä ajatuksen tai kaksi.
Olin asetellut vuosia menneisyyttäni uuteen järjestykseen. Katunut työtarjouksia, joita en ollut hyväksynyt. Lähtöäni pitkästä parisuhteesta. Miettinyt, mitä olisin voinut tehdä toisin. Asetellut lausuttuja lauseita uudenlaisiksi. Jäänyt haikaamaan kummitusten perään.
MUISTUTUS NRO 1: MENNYTTÄ EI ENÄÄ OLE
Yritä olla vellomatta liikaa menneessä, järjestelemässä tehtyjä tekoja tai sanottuja sanoja toisin. Se ei hyödytä ketään, vaan vääristää usein sen, mitä todellisuudessa on tapahtunut.
Olin miettinyt vuosia, että olisin onnellinen sitten tulevaisuudessa. Sitten kun löytäisin uuden rakkauden, uuden työn, uuden polkuni, uuden elämäni.
MUISTUTUS NRO 2: TULEVAISUUTTA EI VIELÄ OLE
Älä sorru sitku-ajatteluun. Että sitten tulevaisuudessa, kun sinulla on sitä ja tätä, kaikki on paremmin. Sinulla on vain tämä hetki. Tee siitä niin hyvä kuin pystyt.
Olin syyttänyt itseäni henkensä riistäneen veljeni valinnasta. Olisiko kaikki mennyt toisin, jos olisin sanonut erilaiset sanat erilaisessa tilanteessa. Ollut enemmän läsnä. Ollut parempi. Osannut enemmän.
MUISTUTUS NRO 3: ITSESYYTTELY ON TURHAA
Lakkaa syyttämästä menneistä asioista itseäsi ja erota faktat omista tulkinnoistasi. Älä ajattele, että läheisesi menehtyi tai suhteesi päättyi jostain tietystä syystä. Usein asiat ovat omaa tulkintaa tai itsesyyttelyä. Asiat tapahtuvat. Eikä kukaan voi lopulta todentaa miksi.
Olin miettinyt aina liikaa, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Se on epäluottamus itseäni kohtaan. Pelkoa, josta pitää päästä eroon. Kun veljeni kuoli, minä en kaivannut oikeastaan seuraa tai vertaistukea. Myöhemmin vasta ymmärsin, että se oli ihan ok, se oli minun tapani toipua.
MUISTUTUS NRO 4: OLE OMAN ITSESI ASIANTUNTIJA
Jokaisella on omanlaisensa keinot selviytyä erilaisissa elämäntilanteissa. Neuvonantajia löytyy monenlaisia. Luota itseesi ja omaan intuitioosi. Jos tarvitset toipumiseen jotain muuta kuin jatkuvaa seuraa, ota oma aikasi. Olet oman elämäsi ja itsesi paras asiantuntija.
Minulla oli mennyt paljon energiaa kulissieni maalamiseen. On ollut helpottavaa olla vihdoin rehellisesti se mikä on. Hyvässä ja pahassa.
MUISTUTUS NRO 5: OLE AVOIN, SE TARTTUU
Puhu avoimesti asioistasi. Olen saanut esikoiskirjani Säästä ajatuksesi eläviä varten myötä paljon viestejä, joissa ihmiset haluavat kertoa omia tarinoitaan. Yllättävän monella on samankaltaisia kokemuksia, rakkauden tai läheisten traagisia menetyksiä. Mutta niistä puhuminen hävettää. Näytä omalla esimerkilläsi, ettei niissä ole mitään hävettävää.
Olin juossut elämäntilanteitani monesti pakoon mahdollisimman kauas. Aasiaan, Afrikkaan, minne tahansa. Aina ne tilanteet seurasivat perässä.
MUISTUTUS NRO 6: YMPÄRISTÖ EI OLE AVAIN ONNEEN
Omia ajatuksiaan ja taakkojaan ei voi paeta. Voit vaihtaa hetkeksi ympäristöä, mutta asiat eivät silti katoa. Ennemmin tai myöhemmin vaikeatkin ajatukset joutuu käsittelemään.
Vellon toisinaan liian pienten ongelmien parissa, vaikka tiedän, että se ajan hukkaa. Opettelen tätä vielä.
MUISTUTUS NRO 7: MITÄ JOS ONGELMIA EI OLE?
Yritä olla vellomatta pienissä ongelmissa. Ne ovat usein sellaisia, joita et edes muista seuraavalla viikolla. Niihin käytetty murehtimisaika on mennyt hukkaan.
Olen kasannut aina suurta mappia virheistäni. Olin päättänyt väärin. Olin mokannut. Mitä ihmettä olin ajatellut.
MUISTUTUS NRO 8: MITÄ JOS VIRHEITÄ EI OLE?
Mitä jos onkin vain asioita, jotka sen hetkisellä tiedolla, sen hetkisessä elämäntilanteessa ovat mahdollisia?
Olen surkea nukkumaan. Mieleni aloittaa mekastuksensa heti sänkyyn päästyäni. Laitan minun ja koko muun maailman asioita järjestykseen. Intiassa opin meditoimaan – edes joten kuten.
MUISTUTUS NRO 9: MEDITOINTI AUTTAA NUKKUMAAN
Yritä meditoida eli tyhjentää mielesi ajatuksista edes 15 minuuttia ennen sänkyyn menoa. Se tyhjentää ja rauhoittaa mieltä ja saattaa auttaa unen saamisessa.
Olin vuosikymmeniä sulkenut mielestäni lapsuudenhylkäämistraumoja. Kun minulla oli Intiassa aikaa ja tilaa palauttaa traumat mieleeni, ne selittivät paljon aikuisiän käytöstäni.
MUISTUTUS NRO 10: ÄLÄ TORJU TODELLISUUTTASI
Jos lykkäät jonkin asian käsittelemistä, se ei katoa, se paisuu suuremmaksi. Ennemmin tai myöhemmin vaikeatkin asiat on käytävä läpi. Ja sitten päästettävä irti.
P.S. Tänään tunnustin, että elämä on yksi loputon koulu. Kerran omaksuttu oppi pitää takoa aina uudelleen päähän.
Kun vauva aloittaa kiinteiden ruokien maistelun, alkaa perheissä uudenlainen, jännittäväkin aikakausi. Moni äiti saattaa tuskailla, mitä ruokia vauvalle antaisi, aiheuttavatko jotkin ruoat ehkäpä allergiaa tai miten aikaa saisi riittämään myös omaan kokkailuun soserumban ohella. Samasta padasta – Huippuhyvää kotiruokaa vauvalle ja itsellesi(Readme.fi 2016) opastaa tekemään maistuvaa ruokaa niin, että koko perhe voi syödä sitä iästä riippumatta.
Ruokatoimittaja Outi Väisäsen inspiraatio kirjaan heräsi, kun hän huomasi, että hänen tyttärensä ei juuri perinteisistä soseista innostunut ja myös oma syöminen ja kokkaaminen jäivät vähälle vauvan viihtyessä vain muutaman minuutin itsekseen syöttötuolissa. Niinpä hän alkoi tehdä samaa ruokaa koko perheelle ja vauvan versio ruoasta syntyi ottamalla osa ruoasta sivuun ennen suolan, voimakkaiden mausteiden tai muuten sopimattomien ainesosien lisäämistä. Ruokailusta alkoi pikku hiljaa tulla mukava yhteinen herkullinen hetki.
Kirjassa muistutetaankin, että vauvan makuaisti voi olla yllättävän laaja ja myös mausteita voi käyttää rohkeasti. Ja vaikka meidän perheessä vauvalla muutama ruoka-aineallergia näin alkuun todettiin, löytyy kirjasta hyvin simppeleitä ja sopivia reseptejä silti paljon. Kirjan värikkäät ja inspiroivat kuvat (joissa muuten vilahtelee myös suloisia testimaistajia) on ottanut Elvi Rista.
Kirjan resepteihin on upotettu erilaisia symboleita, jotka kertovat, mitkä ainesosat jäävät vauvan versiosta pois, mistä iästä alkaen reseptin ruokaa suositellaan annettavaksi ja kauan ruoan valmistus kestää. Monet ruoat voi jättää vauvalle joko karkeammaksi sormiruoaksi tai vaihtoehtoisesti soseuttaa. Useasta ruoasta riittää myös pakastimeen muutama annos. Kirjan 60 reseptin lisäksi se sisältää paljon hyödyllisiä tietoiskuja tärkeistä asioista, kuten mitä ruoka-aineita tulee alle yksivuotiaalla välttää tai käyttää harkiten ja missä vaiheessa esimerkiksi pavut, linssit, pähkinät ja siemenet kannattaa ottaa mukaan ruokavalioon. Nykysuosituksethan kannustavat enenevässä määrin siedättämään tiettyjä helposti allergisoivia ruoka-aineita kokonaan välttämisen sijaan. Erityisen tärkeää on myös ymmärtää, että vauvallakin voi olla huonoja ruokapäiviä ja aina ruoka ei maistu, oli se omasta mielestä kuinka herkullista tahansa. Väisänen listaakin mielestäni useita hyviä lapsilähtöisiä kikkoja tällaisia päivä varten ja kehottaa luottamaan siihen, että vauva kyllä syö tarpeensa verran, vaikka se eroaisi omasta näkemyksestä.
Kirjan ohjeella valmistuu alla olevan reseptin mukaisesti ihanan pehmeät timjamilihapullat ja palsternakkamuusi. Tämän kokonaisuuden voit tarjoilla vauvalle 6 kk eteenpäin joko soseena, paloina tai sormiruokana ja siitä riittää myös pakkaseen. Itse syötin muusin lusikalla ja pullista muotoilin pötköjä, jolloin ne pysyivät kätevästi 7 kk ikäisen poikamme kätösissä. Punaisella merkatut ainesosat lisätään vasta aikuisten versioon.
Pehmeät timjamilihapullat (- 30 min –)
600 g jauhelihaa
1 kananmuna
2 dl kauraranskankermaa (tai tavallista yli 10 kk vauvalle)
1 rkl kuivattua timjamia
½ tl mustapippuria 1 tl suolaa Lisäksi: 1 valkosipulisuolakurkku
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita lihapullien ainekset suolaa lukuun ottamatta tasaiseksi. Ota viidennes taikinasta sivuun vauvalle. Sekoita suola loppuun taikinaan.
Muotoile taikinoista noin 20 lihapullaa kostutetuin käsin uunipellille leivinpaperin päälle. Voit myös tehdä vauvan pullista pötkylöitä, niin erotat ne. Kypsennä uunissa noin 15 minuutta.
Tarjoa pullat muusin kanssa. Kuutioi suolakurkkua päälle.
Palsternakkamuusi (- 10 min + kypsennys 15 min -)
500 g palsternakkaa
500 g jauhoista perunaa
2 dl kaurakermaa (tai ruokakermaa yli 10 kk vauvalle) 30 g voita ½ tl suolaa
Kuori ja paloittele palsternakka ja perunat. Keitä kypsiksi noin 15 minuuttia.
Kaada keitinvesi talteen. Lisää kaurakerma kattilaan. Muusaa kasvikset sähkövatkaimella tai survimella ja ohenna keitinvedellä sopivan paksuiseksi.
Ota osa muusista sivuun vauvalle. Voit pakastaa muusia. Mausta loppu voilla ja suolalla. Tarjoa halutessasi voisilmän kanssa.
Pehmeät timjamilihapullat ja palsternakkamuusi. Kuva: Elvi Rista
Ihmisenä kasvaminen edellyttää suostumista kohtaamiselle. Nähdyksi tulemiselle ja katsomiselle. Ikävä kyllä, kaikki kohtaamiset eivät tunnu hyvältä, mutta kivun keskellä meitä lohduttaa tieto, että kipu on viitta sinne, mikä kaipaa huomiotamme. Kysymys kuuluu: haluatko katsoa sisääsi, oppia reagoinnistasi ja ymmärtää?
Kohtaaminen ei ole vain toisen ihmisen seurassa olemista, vaan syvempää yhteyttä. Filosofi Martin Buber kuvaa kahden ihmisen kohtaamista tapahtumaksi, jossa on kuusi henkilöä läsnä: Millaisena minä kuvittelen sinut, millaisena sinä kuvittelet minun kuvittelevan sinut ja millainen sinä oikeasti olet ja toisinpäin. Tähän voisi tuoda vielä yhden näkökulman: Millaiseksi minä kuvittelen itseni ja kuinka se vaikuttaa tunteisiini ja ajatuksiini itseäni kohtaan?
Emme kykene arjen keskellä olemaan jatkuvassa kohtaamisen vavahduttavassa tilassa. Kiire, oman pään sisällä pyöriminen ja stressi vievät huomiomme pois nykyhetkestä ja sen mahdollisuuksista. Tämänkin tähden olisi tärkeää harjoittaa tietoisen läsnäolon taitoja. Niiden avulla saat tunteen ja kokemuksen siitä, että päivässäsi on enemmän merkityksyyttä, jopa rakkaudellisuutta.
Välttelemme muiden kohtaamista helposti silloin, kun välttelemme myös itseämme. Se, kuinka otan toisen ihmisen vastaan ja millaista palautetta annan, kertoo aina enemmän minusta kuin hänestä. Mitä vahvempia tunteita toinen minussa herättää, sitä suurempi opettaja hän voi minulle voi olla.
Kriisitilanteissa, kuten eron keskellä, ihminen on usein enemmän alttiimpi kohtaamiselle. Näen sen johtuvan siitä, että kriisi ravistelee ihmisen nykyhetkeen ja ihminen on eri lailla auki kuin perusarjen keskellä tai ollessaan piilossa naamioiden takana, usein jopa omalta itseltään.
Kriisiä läpikäyvä ei tarvitse enää kulisseja, koska enää ei ole mitään katseilta piilossa pidettävää. Suojaa ja lohtua hän kuitenkin tarvitsee, ja sitä löytyy toisen ihmisen läsnäolosta.
Ajattelen, että myös yksin voi olla yhdessä, sinulla on mahdollisuus silloin olla yhteydessä itseesi. Meillä on erilaisia puolia itsessämme, joiden turvin voimme päästä eteenpäin vaikeissakin elämäntilanteissa ilman muiden apua. Tämä on hieno asia, koska aina meillä ei ole mahdollisuutta saada apua toiselta ihmiseltä.Voit pyytää turvaa vahvemmalta itseltäsi tai pohtia mitä viisain versio sinusta haluaisi sinun tietävän, jotta pystyisit voimaan paremmin. Myös eläimet, luonto ja taiteet auttavat meitä vahvempaan yhteyteen itsemme kanssa. Jättäytyminen vuorovaikutuksen ulkopuolelle eksyttää meidät ei vain muiden ihmisten, vaan myös oman itsemmekin ääreltä.
Olen 30-vuotias kahden pienen lapsen äiti ja saan elää onnellisessa avioliitossa. Työskentelen mielenterveys- ja päihdealalla. Olen lapsesta asti pitänyt kirjoittamista hyvänä keinona purkaa ajatuksiani, ja olen haaveillut vuosia saadakseni kirjoittaa jotain omasta elämästä. Oli ajanjaksoja, etten muistanut koko ajatusta kirjoittamisesta, mutta psykoterapiani loppusuoralla ajatus nousi uudelleen mieleeni ja tällä kertaa tunne oli niin voimakas, että päätin tehdä haaveesta totta.
Lapsuus
Synnyin 80-luvulla perheeseen, johon kuului kolme isosiskoa sekä äiti ja isä. Vanhemmilla oli tuolloin yhteinen firma. Isäni oli paljon kotoa pois työkiireiden takia ja äidilleni jäi firman paperitöiden lisäksi talouden hoito ja vastuu neljästä lapsesta. Vanhin sisko otti minusta ja muista siskoista paljon vastuuta ja hoiti kotia opiskelun ohessa.
Vanhempien välit olivat kylmät ja etäiset, mutta he kävivät paljon matkoilla yhdessä ja olin hoidossa mummolassa. Usein kun isä tuli työreissuilta, niin vanhemmat alkoivat riidellä ja isä joi runsaasti. Vanhemmat eivät keskustelleet asioista, eikä meillä saanut näyttää tunteita. Iltaisin usein jouduin kuuntelemaan kovaäänistä huutamista, minkä seurauksena en pystynyt nukkumaan. Koulussa en jaksanut keskittyä opiskeluun, ja kun sain huonoja arvosanoja, niin sain kuulla kotona, kuinka olisi pitänyt pystyä parempaan. En ikinä saanut tuntea kelpaavani äidille sellaisena kuin olen, vaan aina sain kuulla mitätöintiä, kun en yltänyt äidin asettamalle tasolle.
Opin nopeasti, että on helpompi miellyttää äitiä ja jättää kaikki asiat kertomatta, koska en halunnut olla äidin omien asioiden tiellä enkä tuottaa äidille pettymystä. Useasti koulusta kotiin tullessani äiti makasi sohvalla viinilasin kanssa ja oli uppoutuneena omaan maailmaansa. Äiti ei ollut psyykkisesti läsnä ja jatkuvasti jouduin elämään varpaillaan äidin tiheästi muuttuvien mielialojen takia. Isä ei osannut näyttää tunteita lainkaan, joten välimme jäivät etäisiksi. Silloin kun isä oli kotona, niin hänellä oli tiukka kuri, jopa väkivaltainen. Jonkinlaisen yhteyden saimme muodostettua tekemisen kautta. Tykkäsin isän kanssa mm. kalastella mökillä tai muistan istuneeni rekan kyydissä työreissuilla.
Nuoruus
Vanhemmat erosivat kun olin yläasteikäinen. Äidin painostuksesta jäin hänen luokseen. Isää näin harvoin ja silloinkin olin kiinnostunut enemmän rahasta. Kannoin syyllisyyttä erosta aikuisikään ja terapiaan saakka. Äidin ja minun välit viilenivät entisestään.
Olin ala- ja yläasteen koulukiusattu. Sain lähes päivittäin haukkuja ylipainosta. Aloin myös kiusata itse ja tunsin olevani muita parempi. Kotona en tästäkään puhunut mitään.
Olin 10-vuotias kun sain ensikosketuksen alkoholin kanssa. Join omenaviiniä ja oksensin koko illan. Jotain tuosta illasta jäi positiivisena mieleen, koska siitä illasta lähtien aloin haluta alkoholia ja sen tuomaa oloa yhä enemmän. 12-vuotiaana kokeilin ensimmäisen kerran kannabista ja olin helpottunut, kun saman olon saamiseksi ei tarvinnut enää juoda niin paljoa.
Nuoruusvuodet menivät alkoholin ja muiden päihteiden kulkiessa mukana, mutta hoidin tuolloin lisääntynyttä ahdistusta myös viiltelemällä. Tuolloin tiesin juovani huomattavasti enemmän kuin muut saman ikäiset. Aloin myös saada hyväksyntää minua huomattavasti vanhemmilta miehiltä, ja niin seksistä tuli päihteiden ohella keino täyttää rakkauden jättämä tyhjiö.
Pääsin ammattikouluun ja pärjäsin koulussa hyvin. Muutin kotoa 17-vuotiaana opiskelemaan ammattikoulun viimeistä vuotta ja vaihdoin samalla kaupunkia. Päihteiden käyttöä oli kolmantena vuonna reilusti, mutta sain tutkintotodistuksen hoitoalalle ja vielä hyvin arvosanoin.
Kulissit alkavat romahtaa
Olin 19-vuotias, kun sain vakituisen työn lasten ja nuorten parista. Avauduin päihdeongelmasta työpaikan työhöntulotarkastuksen yhteydessä seuraavana vuonna, ja silloin kulissit alkoivat romahtaa. Sinä aikana aloitettiin ensimmäiset mielialalääkkeet. Ahdistuneisuuden ja itsetuhoisuuden takia olin psykiatrisella osastolla muutaman viikon. Äitiä näin tuona aikana jonkin verran, koska en pystynyt sanomaan, etten haluaisi nähdä tai jos sanoin, niin tunsin syyllisyyttä. Siskoihin pidin yhteyttä. Isää näin silloin tällöin, koska hän auttoi minua taloudellisesti.
Osastojakson jälkeen menin vapailta töihin, tosin päihtyneenä. Irtisanoin itseni ja menetin samalla asunnon, johon olin juuri kirjoittanut vuokrasopimuksen. Olin totaalisen hukassa. Sain paikan päihdekuntoutuslaitokseen, jossa kiinnityin vahvasti vertaisryhmään.
Aloin saada kiinni päihteettömästä elämästä ja hommasin asunnon ja tein sijaisuuksia. Elämä oli ajelehtimista ja kärsin jatkuvasta epämääräisestä pahasta olosta ja voimakkaasta ahdistuksesta, joten hakeuduin psykiatrian poliklinikalle. Kävin juttelemassa psykologin kanssa reilun vuoden, kunnes koin, etten saa sieltä tarvitsemaani apua.
Hakeuduin psykoterapiaan syksyllä 2008. En tiennyt mitä odottaa, mutta tiesin tarvitsevani apua ja terapiaa en ollut vielä kokeillut.
Kun olin käynyt terapian ensimmäisissä alkuhaastatteluissa, niin sain kuulla, että kolme vuotta olisi minimiaika, ja kauhistelin, etten pysty sitoutumaan niin pitkäksi ajaksi. Kolmannen vuoden lopulla pelkäsin kuollakseni, jos terapia loppuisi siihen. Prosessit olivat liian kesken ja tunsin tarvitsevani paljon ammattiapua.
Olin lopettamassa koko terapiaa useita kertoja ensimmäisen vuoden aikana. Alkuun oli hankalaa, koska koin vaan tuhlaavani terapeutin aikaa. En ollut tottunut puhumaan kenellekään ja ajattelin, ettei terapeuttiakaan kiinnosta kuunnella. Myöhemmin käänsin asian niin, että toki kuuntelee, koska saa siitä palkkaa. Kokeilin rajoja.
Muistan myös usein ajatelleeni, etten osaa olla edes terapiassa. En osannut olla oma itseni, koska en tiennyt minkälainen olin. En tiennyt mistä musiikista tykkäsin tai mikä oli lempivärini. Tykkäsin aina samoista asioista, kuin joku ystävänikin, koska en kehdannut sanoa ajatuksiani ääneen. Pelkäsin, että minulle nauretaan.
Olin tottunut saamaan jatkuvasti negatiivista palautetta ja sen myötä välillä pelkäsin terapeutinkin tuomitsevan tai mitätöivän. Kuitenkin aina minua varten odotti aito ja lempeä ihminen, ja hänen pelkkä olemus sai minut rauhoittumaan. Oli todella vaikeaa uskoa siihen, että terapeutti haluaisi minulle hyvää ja välittäisi.
Luottamus ei syntynyt yhdestä istunnosta, mutta vähitellen vuosien kuluessa aloin luottaa ja uskalsin olla oma itseni ja siten aloin puhumaan enemmän. Ehkä n. 3. vuoden kohdalla pystyin rentoutumaan niin paljon, että uskalsin nostaa jalat rahin päälle. Terapiassa vallitseva ilmapiiri oli niin parantavaa, että usein siitä ei olisi halunnut lähteä pois. Tunsin olevani turvassa.
Ennen terapiaa en tunnistanut omia tunteita enkä tarpeita.
En saanut yhteyttä tunteisiini, vaikka yritin. Ahdisti kun en osannut sanoa miltä minusta tuntui. Ihmissuhteissa oli vaikeuksia, ja syytin niistä aina toista osapuolta, koska en tunnistanut omaa käytöstäni. Töissä kuormituin liikaa tekemällä muidenkin työt ja olin sairauslomilla, koska en tunnistanut väsymystä.
Turvallisessa ja välittävässä ilmapiirissä uskalsin vähitellen aloittaa huipputurvallisen vankilan suojamuurien purkamista. Pystyin näkemään itsekin sinne muurien sisään ensimmäistä kertaa elämässäni. Tuntuu hyvältä, kun on tullut kykyä nähdä ja tuntea asiat eri tavalla kuin aikaisemmin. Muurien särkymisestä johtuen tunsin myös häpeää omasta itsestäni ja olen kokenut vaikeaksi olla ihmisten edessä alastomana, haavoittuvaisena.
Olen harjoitellut kertomaan tunteistani muille
Olen alkanut terapian myötä myös pitää omista rajoista kiinni. Sitäkin harjoittelin ensin turvallisesti terapeutin kanssa. Olen harjoitellut kertomaan tunteistani muille ja nykyisessä parisuhteessa olen uskaltanut kertoa myös tarpeistani, heti kun ensin pystyin hyväksymään itseni tarvitsevana naisena.
Äidin kanssa olen tekemisissä aiempaa enemmän nyt lastenlasten synnyttyä, ja suhteessa olo on helpottunut omien rajojen tunnistamisen myötä. Isää tapailen myös ja pääsen tänä päivänä seuraamaan vierestä pojan ja papan kalastusta. Kaikkien siskojen kanssa pidän myös yhteyttä.
En olisi voinut kuvitella terapian alussa saavani näitä asioita ja eteen tulevan sellaista päivää, että tunteet toimivat ikään kuin suunnannäyttäjinä. En enää halua pystyä sietämään ahdistusta, enkä pysty toimimaan omia tunteita ja tarpeita vastaan, kun on tullut kykyä tehdä valintoja, että voi voida hyvin. Helpottavaa on myös, kun ei tarvitse enää pärjätä yksin. Saa tarvita myös muita ihmisiä. Olen myös oppinut tekemään päätöksiä vasta harkinnan jälkeen, en toimi enää hetken mielijohteesta tunteiden viedessä.
Karkeasti laskettiin kerran terapeutin kanssa, että olen istunut lähes 550 kertaa terapeutin nojatuoliin eli se tekee n. 25 000 minuuttia psykoterapiaa. Ne kaikki minuutit ovat olleet tarpeellisia ja ovat mahdollistaneet tämän kasvun.
Nyt terapia on ihan loppusuoralla, vielä muutama seurantakäynti sovittuna. On haikea olo, mutta uskon itseeni ensimmäistä kertaa elämässäni ja saan palata hakemaan vahvistusta ja turvaa tarpeen vaatiessa.
Vuosituhannen vaihde oli perheelleni kohtalokasta aikaa. Isäni yritystoiminta päättyi yhtenä päivänä kuin seinään ja seuraavien kuukausien kuluessa perheeni menetti kaiken omaisuutensa. Äitini menetti myös terveytensä ja menehtyi muutamaa vuotta myöhemmin. Äidin poismenoa seuraavat pari vuotta olivat jatkuvien menetysten ja isojen elämänmuutosten aikaa: minulta meni työpaikka, avioliittoni päättyi ja perheeni hajosi, jouduin luopumaan kodistani ja olin pitkän aikaa aivan tyhjän päällä.
Kriisi pakotti minut syvälliseen itsetutkiskeluun ja sen kautta löysin pikkuhiljaa yhteyden autenttiseen itseeni – siihen osaan minusta, joka oli hukkunut vuosien varrella monen ”näin pitää tehdä” –ajatuksen alle. Kun elämä puuttui vahvalla kädellä peliin, se palautti minut sydämeni polulle. Ryhdyin rakentamaan uutta elämää ja tekemään työtä henkisenä valmentajana ja energiahoitajana. Kuluneiden 7,5 vuoden aikana olen saanut työskennellä sydämeni ohjaamana ja auttaa asiakkaitani löytämään jälleen itsensä ja oman onnensa, ja luomaan rohkeammin itsensä näköistä elämää.
Kokemani menetykset ja niiden mukanaan tuoma muutos on ollut yksi elämäni tärkeimmistä oppiläksyistä. Löysin ensinnäkin itsestäni voimavaroja, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. On ollut äärimmäisen vapauttavaa oivaltaa se, että vastoinkäymisten ja menetysten tarkoitus ei ole murtaa meitä, vaan puristaa meistä ulos se potentiaali, joka meissä uinuu. Kun sen oivaltaa, voi päästää menneistä irti ja rakentaa jotain entistä kauniimpaa ja aidompaa. Rankkojen kokemusten jäljiltä, sydän vereslihalla, sitä on ensi alkuun vaikea uskoa ja nähdä. Kuitenkin, kun aikaa kuluu, ja jos olemme halukkaita tekemään tarvittavan henkisen työn, voimme löytää itsestämme aivan uusia voimavaroja, joista olla kiitollinen.
Viime kevättalvena koitti jälleen kohtalon hetki – vedenjakaja, jonka tulen muistamaan varmasti lopun elämääni. Tällä kertaa muutos oli hartaasti toivottu ja äärimmäisen positiivinen: löysin avukseni mentorin, jonka vahvassa ja sydämellisessä ohjauksessa vuosikausia hautuneet haaveeni ovat alkaneet toteutua. Senkin olen saanut näiden vuosien varrella oivaltaa, että voin saada apua ja sitä on ihanaa vastaanottaa. Ei meitä ole tarkoitettu pärjäämään yksin. Mitä isommasta elämänmuutoksesta on kyse, sitä varmempaa on, että siinä tarvitaan ympäristön tukea.
Mentorini avulla olen uskaltautunut ottamaan jälleen loikan tuntemattomaan, ja lähtemään kohti jotain sellaista, mitä sieluni on kuiskutellut korvaani jo vuosia. Haluan jakaa oppimaani muille ja auttaa rakentamaan tietä kohti hyvää ja onnellista elämää. Yksi teema, joka toistuu kohtaamieni ihmisten elämässä, on toive siitä, että voisi tehdä jotain merkityksellistä, auttaa muita, mennä ilolla töihin ja saada hyvän toimeentulon tehden sitä mitä rakastaa. Sen tähden halusin järjestää koko päivän seminaarin, jotta mahdollisimman moni saa mahdollisuuden oppia samoja asioita, joita minä olen oppinut omilta opettajiltani: miten rakentaa itselleen aidosta omasta itsestä kumpuava elämä ja ura, joka tuo myös runsain mitoin taloudellista hyvinvointia.
Sharon Lechter, Camilita Nuttall & Brian Tracy
Take Back Your Freedom –seminaari tuo yhteen kansainvälisiä huippupuhujia, joita kuullaan Suomessa ensimmäistä kertaa. Lavalle astuu rakas mentorini Camilita Nuttall, jolla on huikea elämäntarina kerrottavanaan. Hänen lisäkseen kuulemme legendaarista naista – todellista taloudellisen lukutaidon ja vapauden pioneeria – Sharon Lechteria, joka tunnetaan mm. bestseller-kirjoista Rikas isä – Köyhä isä, ja Think and Grow Rich for Women. Omassa luennossani jaan yhden isoimmista onnellisuuteeni ja unelmieni toteutumiseen vaikuttaneista tekijöistä ja miten ratkaisin sen.
myötä paljon viestejä, joissa ihmiset haluavat kertoa omia tarinoitaan. Yllättävän monella on samankaltaisia kokemuksia, rakkauden tai läheisten traagisia menetyksiä. Mutta niistä puhuminen hävettää. Näytä omalla esimerkilläsi, ettei niissä ole mitään hävettävää.
