Yksi päivä voi muuttaa elämän

Vuosituhannen vaihde oli perheelleni kohtalokasta aikaa. Isäni yritystoiminta päättyi yhtenä päivänä kuin seinään ja seuraavien kuukausien kuluessa perheeni menetti kaiken omaisuutensa. Äitini menetti myös terveytensä ja menehtyi muutamaa vuotta myöhemmin. Äidin poismenoa seuraavat pari vuotta olivat jatkuvien menetysten ja isojen elämänmuutosten aikaa: minulta meni työpaikka, avioliittoni päättyi ja perheeni hajosi, jouduin luopumaan kodistani ja olin pitkän aikaa aivan tyhjän päällä.

Kriisi pakotti minut syvälliseen itsetutkiskeluun ja sen kautta löysin pikkuhiljaa yhteyden autenttiseen itseeni – siihen osaan minusta, joka oli hukkunut vuosien varrella monen ”näin pitää tehdä” –ajatuksen alle. Kun elämä puuttui vahvalla kädellä peliin, se palautti minut sydämeni polulle. Ryhdyin rakentamaan uutta elämää ja tekemään työtä henkisenä valmentajana ja energiahoitajana. Kuluneiden 7,5 vuoden aikana olen saanut työskennellä sydämeni ohjaamana ja auttaa asiakkaitani löytämään jälleen itsensä ja oman onnensa, ja luomaan rohkeammin itsensä näköistä elämää.

Kokemani menetykset ja niiden mukanaan tuoma muutos on ollut yksi elämäni tärkeimmistä oppiläksyistä. Löysin ensinnäkin itsestäni voimavaroja, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. On ollut äärimmäisen vapauttavaa oivaltaa se, että vastoinkäymisten ja menetysten tarkoitus ei ole murtaa meitä, vaan puristaa meistä ulos se potentiaali, joka meissä uinuu. Kun sen oivaltaa, voi päästää menneistä irti ja rakentaa jotain entistä kauniimpaa ja aidompaa. Rankkojen kokemusten jäljiltä, sydän vereslihalla, sitä on ensi alkuun vaikea uskoa ja nähdä. Kuitenkin, kun aikaa kuluu, ja jos olemme halukkaita tekemään tarvittavan henkisen työn, voimme löytää itsestämme aivan uusia voimavaroja, joista olla kiitollinen.

Viime kevättalvena koitti jälleen kohtalon hetki – vedenjakaja, jonka tulen muistamaan varmasti lopun elämääni. Tällä kertaa muutos oli hartaasti toivottu ja äärimmäisen positiivinen: löysin avukseni mentorin, jonka vahvassa ja sydämellisessä ohjauksessa vuosikausia hautuneet haaveeni ovat alkaneet toteutua. Senkin olen saanut näiden vuosien varrella oivaltaa, että voin saada apua ja sitä on ihanaa vastaanottaa. Ei meitä ole tarkoitettu pärjäämään yksin. Mitä isommasta elämänmuutoksesta on kyse, sitä varmempaa on, että siinä tarvitaan ympäristön tukea.

Mentorini avulla olen uskaltautunut ottamaan jälleen loikan tuntemattomaan, ja lähtemään kohti jotain sellaista, mitä sieluni on kuiskutellut korvaani jo vuosia. Haluan jakaa oppimaani muille ja auttaa rakentamaan tietä kohti hyvää ja onnellista elämää. Yksi teema, joka toistuu kohtaamieni ihmisten elämässä, on toive siitä, että voisi tehdä jotain merkityksellistä, auttaa muita, mennä ilolla töihin ja saada hyvän toimeentulon tehden sitä mitä rakastaa. Sen tähden halusin järjestää koko päivän seminaarin, jotta mahdollisimman moni saa mahdollisuuden oppia samoja asioita, joita minä olen oppinut omilta opettajiltani: miten rakentaa itselleen aidosta omasta itsestä kumpuava elämä ja ura, joka tuo myös runsain mitoin taloudellista hyvinvointia.

Sharon Lechter, Camilita Nuttall & Brian Tracy

Take Back Your Freedom –seminaari tuo yhteen kansainvälisiä huippupuhujia, joita kuullaan Suomessa ensimmäistä kertaa. Lavalle astuu rakas mentorini Camilita Nuttall, jolla on huikea elämäntarina kerrottavanaan. Hänen lisäkseen kuulemme legendaarista naista – todellista taloudellisen lukutaidon ja vapauden pioneeria – Sharon Lechteria, joka tunnetaan mm. bestseller-kirjoista Rikas isä – Köyhä isä, ja Think and Grow Rich for Women. Omassa luennossani jaan yhden isoimmista onnellisuuteeni ja unelmieni toteutumiseen vaikuttaneista tekijöistä ja miten ratkaisin sen.

Lisätiedot tapahtumasta löydät sivuilta takebackyourfreedom.fi.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image