Sivu 301 – Hidasta elämää

Kun uskaltauduin olemaan oma ujo itseni, elämääni alkoi virrata oikeita asioita

Kirjoittaja Tanja Hakala on noormarkkulainen freelancer-toimittaja ja tuottaja. Hän on kirjoittanut pikkutytöstä asti runoja ja rakastanut eläimiä aina. Tanja on julkaissut kaksi sisustuskirjaa, suunnitellut juhlia ja kirjoittanut hääblogia. Ennen kaikkea Tanja opettelee äitiyden kummallista maailmaa 2,5-vuotiaiden kaksostyttöjensä myötä. Hän rakastaa tavallista elämää kotona, yksinoloa ja hiljaisia aamuja.

Ujo ja hiljainen tyttö. Epävarma itsestään, epävarma vähän kaikesta. Tarkkailee uusia tilanteita ja ihmisiä turvallisen matkan päästä, mieluiten äidin tai isän suojista. Miettii liikaa, miten kuuluu vastata, jos joku kysyy jotain. Entä jos joku nauraa ajatuksille, entä jos joku ajattelee minun olevan täysin väärässä ja nolaan itseni?

Kuulostaako tutulta?

Kelaan muistojen nauhaa miettiessäni millainen minä olen, millainen luonne minulla on. Yllä oleva määritelmä on yhtä kuin minä vauvana, taaperona, pienenä tyttönä, kouluikäisenä ja vielä opiskeluaikoina.

Mitä sitten tapahtui? Ympäröivä maailma alkoi muokata minua kuin pehmeää vahaa. En vain tiedostanut sitä. Kun perustin oman viestintäyritykseni, tunsin tarvetta muuttaa itseäni ja käyttäytymistäni, jopa ajattelutapaani. Jostain ulkopuolelta sellainen pakonomainen tarve tuntui puskevan. Rooliin sujahtaminen alkoi edetä kuin huomaamatta.

Kun kerron olevani tuottaja ja sisustustoimittaja (sekä aiemmin vielä juhlasuunnittelija), ei niihin sanoihin ole yleisesti hyväksyttävää liittää määritelmiä ujo ja arka, hiljainenkin vielä. Omissa mielikuvissani tuollaisissa ammateissa toimiva ihminen on sosiaalisesti taitava, nokkela tarinankertoja ja rempseä ilopilleri, joka tutustuu uusiin ihmisiin muitta mutkitta eikä arastele puhua tuntemattomia vilisevässä tilaisuudessa. Ja pukeutuu aina tyylikkäästi. Minä en ole sellainen luonnostaan. Siksi minä vedin roolin aina päälleni, mutta kaiken lisäksi ajattelin hoitavani sen huonosti.

Pressitilaisuudet, tapaamiset ja kaikki mitkäliekissanristiäiset kuulostavat hienoilta. Pakkoajatukset päässä junnasivat joka kerta sitä samaa: näissä on käytävä, ihmisiä tavattava, oltava iloinen ja verkostoiduttava.

Minähän yritin, yritin niin kovasti. Liikaakin. Olin niin perhanan reipasta, että iltaisin kotiin saapuessa olin aivan katki. Sillä roolin vetäminen väsyttää. Se vetää energiat totaalisesti nolliin. Kun pitäisi vain olla oma itsensä luottaen siihen, että näin on oikeasti riittävän hyvä.

Viime syksynä havahduin vetäneeni tätä raskasta roolia turhan kauan. Kesti kauan ymmärtää, miksi on paha olla. Olin suorittanut itseni aika loppuun tehden liikaa töitä ja yrittäessäni samalla suoriutua kaksostyttöjen äidiksi tulemisesta. Äitiyslomakin valahti ohi niin, etten ehtinyt siihen edes tarttua. Kuinka hullua! Olin täysin hukassa. Kroppa oli ollut solmussa jo kauan, mieli vähän vähemmän aikaa. Loppuvuotta kohti kulkiessani ymmärsin, että jotain on tehtävä. Päätin vähentää työntekoa ja viettää vuoden 2017 rauhallisemmin. Hiljaisempi ja yksinkertaisempi elämäntapa alkoi kutkuttaa mieltä. Tuntui vapauttavalta vihdoin sanoa ei monellekin mahdollisuudelle.

Uskon, että osa ihmisistä näkee minut vain rooliminänä. He eivät tunne oikeaa, aitoa minua. Hiljaista runotyttöä, joka ei niin välitä olla esillä tai äänessä. Kirjoittaa mieluummin kuin puhuu.

On toki luonnollista, että ihmisellä on monia eri rooleja; ystävä, äiti, tytär, pomo. Joillekin roolin vetäminen on luonnollista ja helppoa, tarvittavaakin. Se voi kuitenkin pahimmillaan viedä mielen melkoiseen solmuun ja aiheuttaa itsensä hukkaamisen. Minulle taisi vähän käydä niin. Vuosien toimiminen ja ajatteleminen tietyllä tavalla on pinttynyt minuun kiinni kuin takiainen. Ei sitä hetkessä revitä irti. Se vaatii uuden oppimista ja sitä, että lopettaa miettimästä, mitä muut miettivät.

Äitini sanoi minulle jo aikoja sitten, että hänestä on ihmeellistä katsoa, miten hänen ujosta tyttärestä on tullut rohkea toimittajanainen. Jo silloin sielussa tuntui kummallinen tönäys. Sanoin hiljaa itselleni, että ei, ei minusta ole mitään tullut. Olen venyttänyt vain itseäni äärimmäisilleni ja pukenut päälleni opitut tavat toimia.

Minä olen ja haluan edelleen olla se hiljainen ujo tyttö. Sillä siinä ei muuten ole mitään vikaa, joskin tätä ajatusta opettelen yhä edelleen. Voin tehdä työtäni vetämättä ylleni rooliluonnettani. Voin olla ihan juuri sellainen, millaisena minun on hyvä olla. Sillä uskon, että kaikki tapaamani ihmiset haluaisivat mieluummin tutustua aitoon persoonaan. Ja kun roolista uskaltaa luopua, alkaa elämään virrata juuri niitä oikeita ihmisiä ja asioita, joiden tiellä on itse seissyt omin jaloin. Niin minulle on alkanut tapahtua. Voisiko sinullekin?

Erityisherkän 3+1 harjoitusta, jotka helpottavat arjen kuormitusta – Ota itsellesi haahuiluaikaa

Erityisherkkä on parhaimmillaan luova, myötätuntoinen ja intuitiivinen. Erityisherkkä kuitenkin kuormittuu helposti, uppoutuu analysointiin elämisen sijaan sekä saattaa sotkea toisten odotukset omikseen.

Jotta erityisherkkä pysyisi omassa voimassaan, kannattaa muistaa nämä kolme harjoitusta.

1. Harjoita erottelukykyä: Mikä on sinun tunne ja mikä toisen odotus?

Erityisherkkä havaitsee tunneympäristön herkästi. Parhaimmillaan tämä on hieno taito, kurjimmillaan taas käy niin, että herkkä aistii toisten odotukset ja miellyttämishaluisena pyrkii näihin vastaamaan, omalla kustannuksellaan.

Harjoittele sen muistamista, että vaikka havaitset helposti toisten odotukset, sinun ei tarvitse täyttää niitä. Ja tietysti, voimme vetää tulkintoja, jotka eivät pidä paikkaansa.

Itse olen esimerkiksi oppinut olettamaan, että minut tuomitaan, joten saatan tulkita jonkun ihmisen oman kireyden syykseni. Älä ylitulkitse. Älä lähde toimimaan odotusten tai kuviteltujen odotusten mukaan tarkistamatta: Mikä on minulle totta?

2. Ota itsellesi ”haahuiluaikaa”

Haahuiluaika on sellaista aikaa, jolloin sinun ei tarvitse saada aikaan mitään. Se on aikaa, jolloin et suorita, et ole ketään muuta varten tai et yritä ratkaista mitään.

Haahuiluaika on aktiivista ja uteliasta rentoutumista. Ehkä käyt kahvilla itsesi kanssa. Ehkä kokeilet sitä tanssituntia, jota olet salaa haaveillut. Ehkä käyt kaupungilla katsomassa, minne jalat kuljettavat.

Erityisherkällä on vahva intuitio, joka voi hautautua paineen ja tehtävälistojen alle. Ottamalla aikaa, jolla ei ole sen kummempaa funktiota, teet vahingossa tilaa rentoutumisen lisäksi intuitiolle.

Haahuiluajan saa toki käyttää ihan lepäämiseenkin, jos se tuntuu kaikista tarpeellisimmalta. Haahuiluajan tarkoitus ei ole kuitenkaan fyysinen lepo, vaan se on enemmänkin treffejä itsesi kanssa. Aikaa jolloin ravitset sieluasi.

Itse tykkään lähteä kaupungille ja katson, mihin jalat minut vievät. Mihin päädyn, jos seuraan sisäistä kompassia?

Joskus, varsinkin pienen lapsen äitinä, haahuiluaikaa on suunniteltava etukäteen. Pointti on kuitenkin se, että sillä ajalla en suorita, en yritä, en koita tehdä mitään ”valmista”. Joskus käyn tanssimassa, joskus kirjoitan muistikirjaan, joskus leivon suklaakakkua, jota syön paljon isomman palan, mitä kahvilassa saisin.

Minä <3 Haahuiluaika.

3. Lepää ja lisää leikkimielisyyttä

Erityisherkkä kuormittuu helposti. Levosta ja palautumisesta on pidettävä huolta, mutta sen vastapainoksi myös leikkisyydestä. Kuormittuminen voi olla fyysistä, mutta stressi ja liian kovat vaatimukset itselle, tuovat emotionaalista stressiä ja otsaryppyjä.

Jos en päivittäin naura, en ole ihan itsessäni. Olen mennyt liiaksi miettimään ja analysoimaan. Otan itseni aivan liian vakavasti.

Tietysti, jos on ollut pitkään kuormittunut, voi naurun löytäminen olla haastavaa. Tällöin on pidettävä ensin huolta ihan perustarpeista: Nukkua, syödä ja hengitellä. Ehkä vähän raitista ilmaa. Nauru löytyy kyllä, kun keho ei ole enää selviytymistilassa.

Moni erityisherkkä hyötyy valtavasti leikkimielisyyden lisäämisestä. Se ei tarkoita sitä, että pitää soittaa aikuisille kavereilleen ja pyytää leikkimään kirkonrottaa, vaikka toki niinkin voi tehdä. Millä arkisella tavalla voisit lisätä leikkimielisyyttä arkeesi?

Ja hei! On ihan ok, jos tämä tuntuu ärsyttävältä ja vaikealta alkuun. Omia, yksinkertaisia, mutta pomminvarmoja vinkkejäni on katsoa stand-uppia, leikkiä lapsen kanssa ja ylipäätään valita nähdä elämää myös koomisin silmin. Myös. Ei vain.

+ 1. Anna itsellesi positiivista palautetta.

Erityisherkkä on usein varsin kriittinen itseään kohtaan. Sen sijaan, että aina keskittyisi näkemään omia mokia ja kehityskohtia, on todella arvokasta harjoitella näkemään omia onnistumisia sekä antamaan itselleen hyvää palautetta siitä kuka on, eikä aina siitä, mitä on saanut aikaan.

Tämä kohta voi kuulostaa vähän turhankin yksinkertaiselta, mutta kokeile. Ihan oikeasti. Hyvän palautteen antaminen itselle ei tee kenestäkään egoistista itseään täynnä olevaa puudelia. Anna itsellesi hyvää palautetta vertaamatta itseäsi kehenkään muuhun.

Sinä olet sinä. Sinä olet kulkenut sinun elämäsi polun. Sinä olet kohdannut juuri ne haasteet ja lahjat, joita sinun elämässä on tullut vastaan. Sinulla on juuri ne piirteet ja taipumukset, jotka sinulla on. Jos sinun ”pitäisi” olla toisenlainen, olisit. Olet juuri sellainen kuin sinä olet.

Kun elämä tuntuu epäreilulta, muista nämä 5 asiaa – Mukana 9 voimalausetta

1. Muista, ettet luovuta

Jokainen meistä kokee elämässä vaikeuksia – se on väistämätöntä. Mutta kuinka epätyydyttävää elämä olisikaan ilman vaikeuksia? Emme koskaan kasvaisi tai oppisi mitään, ellemme kokisi vaikeita aikoja. Kulkisimme vain elämän läpi tuntien tylsyyttä ja lamaantuneisuutta.

Vastoinkäymiset pitää meidät varpaillamme, kannustavat meitä muuttumaan ja jatkamaan rajoitusten rikkomista, ettemme putoa mukavuuden ja itsetyytyväisyyden ansaan. Vaikka elämässäsi olisikin nyt vaikeat ajat, se ei tarkoita, että tilanne jatkuu samanlaisena pitkään.

Käännä kasvosi kohti valoa ja huomaat jossain vaiheessa, että varjot jäävät taaksesi.

2. Muista avata sydämesi muutokselle

Me usein vaikeutamme itse omaa elämäämme vastustamalla muutosta. Muutos kuitenkin pitää meidät pinnalla, auttaa meitä kasvamaan, ja takaa, että jatkamme kehittymistä ja tärkeiden oppituntien sisäistämistä. Kukaan ei ole sanonut, että muutos tuntuisi mukavalle – ja jos tuntuisi, olisiko se todella sen arvoista?

Parhaat asiat elämässä tapahtuvat, kun saavumme risteykseen, kun elämä tuntuu niin pimeältä ja masentavalta, ettemme voi kuvitella sen koskaan muuttuvan yhtään paremmaksi. Kun mittasi on täynnä etkä voi kuvitella jatkavasi enää hetkeäkään, tämä turhautuminen ja epätoivo yleensä itse asiassa osoittaa sinulle oikean polun eteenpäin.

Hyvät asiat elämässä eivät välttämättä tule helpolla – ja jos asiat vain tippuisivat vaivatta syliisi, se ei tuntuisi läheskään niin palkitsevalta.

3. Muista, että voit valita

Sinulla on joka hetki valta hallita elämääsi – mikään ulkoinen voima ei päätä, minkä työn otat, missä asut, tai mikä on asenteesi elämään. Kaikki on sinun käsissäsi – siis hyväksy tämä vastuu, sen pelkäämisen tai kieltämisen sijasta. Sinun ei tarvitse tehdä työtä, jota vihaat, tai elää paikassa, joka ei tee sydäntäsi onnelliseksi, tai pysyä ihmissuhteessa vain siksi, että se tuntuu turvalliselta.

Sinä hetkenä, kun huomaat lakanneesi rakastamasta elämääsi, ota askel taaksepäin ja arvioi uudelleen tähän asti tekemäsi valinnat. Kun tunnet olosi rikkonaiseksi, se tarkoittaa, että sinun täytyy tehdä parempia valintoja – anna siis itsellesi tilaisuus tehdä niin. Ansaitset tuntea onnellisuutta – mutta tuohon pisteeseen elämässä päästäkseen tarvitsee joskus tehdä kovasti töitä ja laittaa elämä ylösalaisin.

4. Muista, että kipu ei kestä ikuisesti

Kipu ei ikinä jatku loputtomiin – jos jatkuisi, emme edes tietäisi, miltä onnellisuus tuntuu. Elämä toimii kaksinaisuuden puitteissa: meidän täytyy tuntea surua ja epätoivoa voidaksemme tuntea iloa, niin turhauttavalta kuin tämä saattaakin tuntua. On täysin ok tuntea olonsa epämukavaksi. Yritä olla vastustamatta näitä tunteita ja salli niiden sen sijaan vain kulkea lävitsesi.

Kaikki mitä vastustat, tarrautuu itsepintaisesti kiinni, joten mitä pidempään sodit sisäisiä tuntemuksiasi vastaan, sitä kauemmin ne viipyvät sinussa. Syleile kipuasi, opi siitä, kasva sen ansiosta, ja kiitä sitä, että se opetti sinulle arvokkaita asioita. Kipu voi olla hyvin arvokas opettaja, jos pystymme hyväksymään sen, sen sijaan, että tuomitsemme sen ja toivomme sen jättävän meidät rauhaan.

5. Muista keskittyä kaikkiin hyviin asioihin elämässäsi

Usein juuri silloin, kun tunnemme olevamme rikki, taipumuksenamme on keskittyä vain niihin asioihin, jotka menevät elämässämme pieleen, sen sijaan, että muistaisimme, mikä elämässämme on hyvin. Kiitollisuuden tunteminen elämää kohtaan auttaa siihen, että enemmän hyvää pääsee virtaamaan suuntaasi. Vaikka voisit olla kiitollinen ainoastaan siitä, että pääsit ylös sängystä tänä aamuna, koe siitä suurta kiitollisuutta!

Jos suuntaat huomiosi vain siihen kaikkeen siihen, mikä menee mönkään, vedät puoleesi lisää epäonnistumista. Kiitollisuus on lukemattomissa tutkimuksissa yhdistetty parempiin ihmissuhteisiin, parantuneeseen terveyteen, optimistisempaan elämänasenteeseen ja moneen muuhun hyvään.

9 voimalausetta, kun elämä on epäreilua

Jos sinulla ei ole mitään, mistä olla kiitollinen, tarkista pulssisi.
Muista aina, että tämänhetkinen tilanteesi ei ole lopullinen päämääräsi. Paras on vielä edessä.
Kun elämä on makeaa, sano kiitos ja iloitse. Kun elämä on katkeraa, sano kiitos ja kasva.
Joskus elämässämme tapahtuvat ikävät asiat johdattavat meidät suoraan sille polulle, joka vie kohti parhaita meille koskaan tapahtuvia asioita.
Jokainen päivä on uusi mahdollisuus muuttaa elämäsi.
Etsi jokaisesta päivästä jotain positiivista, vaikka joutuisit joinain päivinä etsimään hieman kovemmin.
Elämän ei tarvitse olla täydellistä, että se voisi olla upeaa.
Sinun täytyy kokea elämäsi kamalimmat ajat, jotta et koskaan pitäisi elämän parhaita asioita itsestäänselvyytenä.
Jatka eteenpäin… Vaikea polku voi johtaa kauniiseen määränpäähän.

Lähde: The Usual Routine

Toimituksen vinkki: Elämä kantaa, kun uskallat luottaa

Elämä kantaa -korttipakka tuo luottamuksen tunnetta vaikeisiin hetkiin ja elämänvaiheisiin.

44 luottamuksen korttia auttavat hellittämään kontrollista, luopumaan vanhasta ja elämään muutoksen keskellä. Ne tarjoavat tukea silloin, kun suunta puuttuu. Nosta kortti ja viivy tärkeiden kysymysten äärellä pohdiskellen tai kirjoittaen. Korttien avulla kuulet paremmin omaa ääntäsi, löydät uusia näkökulmia ja tunnet, miten elämä kannattelee. Sinun on helpompi hengittää.

Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.

Villi luontoni – Elämäni tärkeimmät treffit

Mietin viimeisten viikkojen aikana seuraavan blogini aihetta ja tiesin jo pitkän aikaa, että tulen kirjoittamaan kokemuksestani haiden kanssa viime tammikuussa. Olen oppinut, että kirjoittaminen on prosessi mitä ei todellakaan väkisin voi pusertaa, joten ajattelin, että antaapa ajan kulua, teksti tulee sitten kun on sille oikea aika. Kirjoittamista kiertelee ja kulkee päivästä toiseen odottaen, että saa langan päästä kiinni. Tässä kävi nyt hieman toisin, alkusysäys tulikin odottamattomalta taholta.

Heräsin aamulla aikaisin, kaikki on vielä mielessä selkeänä, yöllinen uni. Miten mielettömän hieno uni ja niin kirkas, harvoin niin selkeinä kuvina vielä aamulla. Äitini, joka poistui keskuudestamme menneenä kesä, tuli uneeni. Tätä olin odottanut pitkään, joka ilta nukkumaan mennessä ajattelin, että josko nyt sen viestin saisin, jos jotain kuulisin tai näkisin. Äiti seisoi vierelläni ja sanoi, että minun tulee kirjoittaa omasta kokemuksestani haiden kanssa. Tämä kaikki oli jo ennestään selvää, mutta hänen viestinsä oli jotain mitä itse en ollut ymmärtänyt, hyvin selkeä ja kaunis viesti.

Unessa olimme äidin kanssa yhdessä vedessä ja ympärillämme uivat upeat hait, aivan kuin tammikuussa, kun pääsin heidän kanssaan uimaan Floridassa. Pyysin blogilleni otsikkoa ja äiti sanoi aivan selvästi, että blogin otsikoksi tulee laittaa ”Villi luontoni”. Tämän jälkeen hän puki sanoiksi sen, mitä tuo kaikki tarkoitti. Mikä tämän kokemuksen tarkoitus oikein oli minulle ja mitä siitä voisin kirjoittaa muille niin, että jokainen voisi saada siitä itselleen jonkin pienen palasen mukaan otettavaksi matkalleen.

Kirjoitan sinulle kaiken sellaisena kuin se minulle unessa näytettiin. Se mitä voisin kirjoittaa haista muuten, on yhden luennon mittainen pätkä. Niin upeita, kauniita, rauhallisia, virtaviivaisia ja täydellisessä harmoniassa luonnon kanssa, ei millään tavalla pelottavia. Maailman väärin ymmärretyin eläin, niin viisas ja täydellinen.

Maiccu vedessä haiden kanssa tammikuussa, kuvaaja Ingela Nicklas.

Unessa, vedessä haiden ympäröimänä, Äiti puhuu;
”Katso niitä nyt, miten ne katsovat sinua, hait eivät mene piiloon sinua, nuo upeat eläimet edustavat sinussa näkyvyyttä, sitä, että sinun tulee tehdä itsesi näkyväksi kaikelle maailmalle. Katso niitä tarkkaan, kuinka ne tulevat lähelle, mutta pitävät juuri sopivan etäisyyden, tulevat juuri niin lähelle kuin sallit. Hai ei piiloudu, hai ei kurki nurkan takaa vaan näyttäytyy sinulle juuri kuten sinun pitää näyttäytyä maailmalle. Se mitä sinä tunnet haita kohtaan, sen se näyttää sinulle takaisin, täydellisenä peilinä jokaisella hetkellä jonka sen kanssa vietät. Aivan kuten elämäsikin.”

Aamulla mietin, että montaa todellista lampun syttymishetkeä ei ihminen elämässään kohtaa, mutta tämä todellakin oli yksi niistä. Tämä sama asia on toistunut monissa yhteyksissä ja opetuksissa, joihin olen vuosin saatossa törmännyt, mutta ajatus on sisäistynyt vain pienissä paloissa. Aloin ymmärtää itseäni ja monia tapahtumia elämässäni ja ennen kaikkea sitä miksi muutokset, joita kohtasin viimeisten vuosien aikana, tuntuivat niin rankoilta ja jopa julmilta ajoittain.

Se miten hai näyttäytyi minulle elävässä elämässä ja se mitä sillä hetkellä tunsin maailman pelottavinta petoa kohtaan, oli suunnatonta rauhaa ja rakkautta. Minua ei pelottanut, olin täysin lumoutunut ja lapsenomaisen innostuksen vallassa. Ja samalla tavalla hait lähestyivät minua, hieman ujosti, turvallisen etäisyyden päästä, rauhallisesti, ilman mitään äkkinäisiä liikkeitä. Olin unelmoinut tästä kohtaamisesta vuosikausia ja nyt se oli tässä, elämäni tärkeimmät treffit, eikä hetkeäkään aikaisemmin, nyt olin valmis.

Sisäisessä maailmassani on tapahtunut paljon muutoksia, rauhoittumista, itsen rakastamisen opettelua ja elämän virralle antautumista. Huomasin, että olen lakannut pakottamasta tapahtumia, kaikki menee kuitenkin aina juuri, kuten universaalisti on kaikkien korkeimmaksi parhaaksi. En edes kiinnittänyt suurta huomiota siihen, kuinka paljon helpommaksi elämä kävi, kuinka paljon kevyempää kaikki oli, kunnes tämä lamppu syttyi. Elämä näyttäytyy juuri sellaisena minulle kuin mitä minun sisäisessä maailmassani kulloisellakin hetkellä tapahtuu. Olin puhunut siitä, että tämä vuosi on parempi, kaikki tuntuu helpommalta ja nyt ymmärsin, että helppous johtuu ainoastaan siitä, mitä minussa sisäisesti on tapahtunut.

Tätä meille opetettu useissa henkisissä opetuksissa, mutta kuten tiedämme, niin usein kuitenkin kapinoimme elämää vastaan, haemme syitä erilaisiin kriiseihin tai siihen, että joku ei onnistu, milloin mistäkin. Minäkin kapinoin vastaan jokaista vastoinkäymistä, kunnes tajusin, että kapinoiminen, valittaminen tai jatkuva itseni kritisoiminen ei auta mitään. Sisäinen stressi ja pelko selviytymisestä söivät kaiken energian.

Nyt, kun katson taaksepäin, niin huomaan, että itsessäni selkeä muutos alkoi noin vuosi sitten ja nyt tuntuu siltä, että se jatkuu yhä kiihtyvällä vauhdilla ihanasti, suuntaan mihin minun ei edes tarvitse itse olla vaikuttamassa. Voin sanoa sydämestäni, että kaikki se mitä olen oppinut siitä, kuinka oma sisäinen maailmamme vaikuttaa ulkoiseen maailmaamme on todellakin totta. Sisäisen maailman tila vaikuttaa aivan kaikkeen elämässä, ehkä tässä on paikallaan vanha suomalainen sanonta ”niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan”. Voiko parempaa opettajaa olla, kuin hai, joka edustaa kaikkia pelkojamme, sinne aivan ytimeen saakka ulottuvia eläimelliseen selviytymiseen liittyviä pelkoja. Suhtauduin haihin kohdatessamme rakkaudella, ihmetyksellä ja odottavan innostuneella tavalla ja hai vastasi samalla mitalla, niin luonnossa kuin unessakin. Uni merkitsi paljon ja puhutteli minua niin syvällisesti, jotta todella tajusin, että sillä on suurempi merkitys, äiti tarvittiin mukaan, sanomaan pari selventävää sanaa tuolta toiselta puolelta. Kiitos Äiti!

Muutamalla sanalla haluan vielä tähän loppuun sanoa jotain haista. Sydämeeni jäi suuri tila näille upeille eläimille. Niin moni myytti kumoutui täysin, ymmärsin, että jokainen voi halutessaan saada saman kokemuksen, täysin turvallisesti. Hai ei ole kiinnostunut ihmisestä, eikä ihminen kuulu hain ruokavalioon. Vuosien tutkimusten perusteella on opittu, että hai ei ole kiinnostunut edes ihmisen verestä, eikä juuri lehmänkään verestä. Hain vaistot heräävät vaikkapa mm. tonnikalan tai muun kalan veren hajusta, mikä kuuluu sen luonnollisesti sen ruokapöytään. Hait ovat kuin mertemme ja koko maapallomme valkosolujärjestelmä, joka siivoaa kaiken sairastuneen pois.

Joka päivä uskomaton määrä haita tapetaan mm. haineväkeiton vuoksi, täysin tarpeettomasti, ja hait ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Me tarvitsemme haita, kuten niin monia muitakin elämiä, joiden olemassaololle ainoa uhka on ihminen. Jos sinä olet kiinnostunut tekemään elämäsi treffit hain kanssa, suosittelen lämmöllä Florida Shark Diving -nimistä yritystä Floridassa. Heidän kanssaan pääset turvallisesti ja pienessä ryhmässä uimaan haiden kanssa. Uinti tapahtuu snorkkelin kanssa ja yrityksen kautta saa kaikki muut tarvittavat kamppeet kuten märkäpuvun. Uinti tapahtuu avomerellä, siellä missä on haiden koti, ihan vapaasti, ilman häkkiä tai muita härveleitä.

Ihanaa kevään alkua kaikille sisäisen ohjauksen viitoittamalla tiellä.
Rakkaudella,
Maiccu

Blogin kansikuva ja alempi sukelluskuva ovat Florida Shark Diving yrityksen kuvia. Sukeltaja kuvissa on heidän oppaansa Amanda Dawn McRoberts, joka sukeltaa haiden ja vieraiden kanssa joka päivä.

6 tapaa saada kuvista voimaa vaikeassa elämäntilanteessa – Valokuva voi olla tie tunteisiin

Kuvien ja värien merkitys toipumisessa

Itseäni on auttanut elämän haastekohdissa tukeutua valokuvien ja valokuvaamisen tuomaan apuun. Sen lisäksi, että olen aina kuvannut, olen osallistunut kuvataideterapian opintokokonaisuuksiin Aalto Yliopistossa sekä perehtynyt valokuvan ja itsetehdyn kuvan voimauttavaan vaikutukseen.

Värit ovat taas toimineet monessa kohtaa nopeana apuna ahdistuneeseen olotilaan tai apuna vaikeissa elämätilanteissa. Milloin olen maalannut kotini seiniä, lattiaa tai ulkokalusteita, milloin paperia, milloin kuvannut talon seinää, värikästä kukkaa, tunnelmallista maisemaa tai harmaata kiven pintaa.

Kuva voi toimia ajatuksellisena yllykkeenä, tunteiden ja muistojen herättäjänä sekä kehollisten aistimusten tiedon välittäjänä. Kuvien kautta saattaa löytyä asioiden ydin, se jota on verbaalisesti vaikea tavoittaa. Valokuvat ja kuvaaminen toimivat siltana menneisyyteen, tiedostamattomaan sekä nykyhetkeen.

Psykologian profesori aivo-ja muistitutkija Danie Schacter kuvaa muistia ja ihmismieltä seuraavasti: Tietoiset muistot sisältävät tavallisesti useaa erityyppistä tietoa: visuaalista, auditiivista, verbaalista ja spatiaalista ainesta. Eri informaatioyllykkeet ovat keskenään yhteydessä ja muodostavat aivoissa eräänlaisen valtavan palapelin. Koska ihmisen käsitys itsestään on vahvasti sidoksissa menneisyyden muistamiseen, voikin ajatella, että onnistunut muistihaku riippuu suuressa määrin sopivien muistivihjeiden saatavuudesta kuten esimerkiksi valokuvista, hajuista ja mauista.

1. Valokuvien käyttö avaa väylän sanattomalle kokemiselle ja viestinnälle, mikä mahdollistaa vuorovaikutuksen emotionaalisen syventämisen.

2. Valokuvia katsomalla voidaan terapiatilanteessa tavoittaa asiakkaan ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia, muistoja ja tunnekokemuksia sanattomalla tasolla. Sekä asiakas että terapeutti ovat saman visuaalisen informaation äärellä. Kokemusta jaetaan yhdessä, jolloin sanaton ja sanallinen vuorovaikutus limittyvät ja sillä on terapeuttisesti suotuisa vaikutus.

Valokuvan lisäarvo perinteiseen keskusteluterapiaan verrattuna on se, että valokuvat tuovat terapian vuorovaikutustilanteeseen konkreettisen lisäobjektin, jota asiakas ja terapeutti voivat yhdessä työstää. Esimerkiksi erinäisistä traumaattisista tilanteista johtuen, asiakkaalla saattaa olla muistikatkoksia ja valokuvat saattavat palauttaa mieleen unohdettuja tapahtumia tai tunnetiloja.

Valokuvat voivat olla tie tunnekokemuksiin, joita voi olla vaikea sanoittaa. Esimerkiksi monet varhaislapsuuden kokemukset ovat kätkettynä ruumiin tietoisuuteen.

Kroonisista kipuoireista, esim. jatkuvasta selkäkivuista, on tutkimusten mukaan pystytty osoittamaan niiden johtuvan osittain traumaattisista elämäntapahtumista, jotka ovat koteloituneet muistiin. Kuvatyöskentelyn avulla näihin tilanteisiin on päästy kiinni ja tiedostaminen sekä tämän myötä parantuminen on voinut alkaa.

Kognitiivisessa työskentelytavasssa masentuneiden kanssa mm. voidaan käyttää valokuvaamista terapian ohessa. Masentuneisuuden takaa löytyy yleensä jokin muu häiriö, mikä liittyy vahvasti hylkäämiskokemuksiin ja lapsuuden kiintymyssuhdeongelmiin.

Voi löytyä koulukiusaamista, syömishäiriöitä jne. Esimerkiksi ahdistunut ja masentunut syömishäiriöpotilas voi kuvata ahmimistaan kotona terapiasessioiden välissä (josta ei ole pystynyt puhumaan terapeutille) ja paljastaakin ”salaisuutensa” kuvien avulla ja näin eheytyminen voi alkaa.

Tai yksinäiseksi aina itsensä kokeva ihminen saattaa löytää kuvien avulla itsensä aina muiden ihmisten ympäröimänä tai isänsä rakkaudettomaksi kokeva, saattaa löytää kuvista läsnäolevan ja hymyilevän isän. Kuvien avulla pyritään muuttamaan masentuneen vääristynyttä kuvaa itsestä. Ikään kuin muistutetaan tai todennetaan, että hänen ajatus itsestä voi ollakin vääränlainen tulkinta, masentuneen ihmisen tulkinta.

Valokuva toimii masentuneen ihmisen terapiassa hyvänä havainnointivälineenä. Valokuva kyseenalaistaa asiakkaan kielteistä kuvaa itsestä. Depressiopotilas ei aina välttämättä muista mitään hyvää elämästään. Valokuvat saattavat olla väylä hyviin muistikuviin ja muistuttaa myös näistä hyvistä asioista elämässä.

Itselläni esimerkiksi ei ollut mitään muistikuvia itsestäni ja isästäni varhaislapsuuden ajalta. Kun kaivelin vanhoja valokuvia isäni kuoleman jälkeen, löysin useita kuvia, joissa olin hänen sylissään tai luimme lehteä yhdessä tai keinuimme keinussa.

Tein myös harjoituksen, jossa liitin lähimenneisyydessäni kuolleet ihmiset maalauksessa omaan ympyrään ja toiselle paperille ihmisen, josta koen tällä hetkellä suurta kiitollisuutta ja iloa. Kuolleet ikäänkuin asemoitiin omaan tilaan elämässäni ja heille toivotettiin kaikkea hyvää sinne jonnekin. Maalatessani intutiivisesti sinistä ympyrää työstin samalla suruani.

Lapseni luonnollisesti asettui kiitollisuutta osoittavalle paperille.

Valokuva on hyvä työväline, koska kuvan tarkastelu ja katseleminen palauttaa helposti mieleen tapahtuman tunnelmineen.

Valokuvan ja taidetyöskentelyn yhdistäminen on voimaannuttavaa. Erilaisten harjotteiden avulla pystytään työstämään useita muistoja ja tukahdutettuja tunteita.

Voimaannu (valo)kuvista ja väreistä – 6 vinkkiä

1. Jos koet, että olit lapsuudessasi aina yksin, katsele kuvia lapsuudestasi: onko se totta, oletko yksin vai ihmisten ympäröimänä kuvissa? Miltä se tuntuu?

2. Maalaa eri tunnetiloja viisi minuuttia: suru, viha, ilo ja turva. Mitä huomaat? Mitkä värit liittyvät mihinkin tunteeseen? Huomaatko mahdollisesti maalaavasi samaa väriä eri tunteille. Itse huomasin ”kauhukseni” tällaista hajoitusta tehtäessä maalaavani surun ja turvan samalla värillä. Olin siis koko tähän astisen elämäni mieltänyt surun turvan tunteeksi. Tämä oivallus avasi itselläni monta asiaa. Maalasin lopulta tämän kuvan kuvaamaan iloa.

3. Kerää valokuvia, kuvia lehdistä tai kortteja. Tee niistä kollaasi tämän hetken tunteen pohjalta. Miltä lopputulos tuntuu? Jos tunne ei miellytä, tee seuraavaksi sellainen kollaasi, minkä haluaisit tunteesi nyt olevan. Miltä nyt tuntuu?

4. Laita jollekin näkyvälle paikalle kuva (valokuva, itse tehty maalaamalla/piirtämällä tai lehdestä revitty), jonka koet voimaannuttavaksi.

5. Maalaa kodistasi jokin seinä värillä, josta koet tällä hetkellä saavasi iloa ja voimaa elämääsi.

6. Kulje luonnossa ja kuvaa kännykkäkamerallasi kaikkea, mikä yhtään inspiroi.

Lähde: Valokuvan terapeuttinen voima: Ulla Hakola, Lauri Mannermaa,Tarja Koffert, Leena Koulu, 2009

Hyvää syntymäpäivää, pieni down-poika Ukko!

Tänään 21.3. vietämme Kansainvälistä Downin syndrooman päivää. Sinä, meidän erityinen, olet juuri täyttänyt kaksi vuotta. Olet kasvanut ja kehittynyt valtavasti! Osaat liikkua hyvin persoonallisella tyylilläsi. Rakastat ulkoilua, kylpemistä, syömistä ja osaat leikkiä hienosti myös ikäistesi lasten kanssa.

Omaa tahtoa sinulta löytyy, olet määrätietoinen pieni ihminen. Jos päätät syödä itse, komennat meitä vanhempia menemään kauemmas kun yritämme auttaa. Heti tilaisuuden tullen tyhjentelet kukkapurkkeja ja sinut saattaa löytää syytämästä erilaisia tavaroita wc-pönttöön. Kävelet tukea vasten ja kiipeilet joka paikkaan, pöydät ovat ehdottomasti se ykkösjuttu.

Pöydällä on kuva reilu kuukausi sitten edesmenneestä papastasi, silität kuvaa ja sanot että ”paappa”. Osaat puhua muutaman sanan, mutta parhaiten kommunikoit erilaisilla ilmaisuilla ja eleillä. Yrität lähes joka kerta päästä mukaan kun isi on lähdössä jonnekin, usein pääsetkin. Sinulle ei ole väliä minne mennään, kunhan mennään.

Olet kiinnostunut uusista ihmisistä, heittelet ylävitosia ja tervehdit ihmisiä kassajonossa vilkuttamalla. Kaksi kertaa olet huomaamattani onnistunut nousemaan ostoskärryistä kassan liukuhihnalle. Olet utelias ja iloinen tyyppi, meidän kaikkien silmäterä! Saat ihmiset hyvälle tuulelle leveällä hymylläsi ja ylävitosillasi.

Tekstin on kirjoittanut Ukko-pojan isä Tapio Hintsala ja kuvat ovat Hintsalan kotialbumista.

Lue myös Isän koskettava kirje 1-vuotiaalle down-pojalleen, jossa pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan hurmaavaan Ukkoon♥

Erityisherkkä vai uupunut? – Mikä on osa omaa persoonaa ja mikä oire jostain muusta?

Kirjoittaja Tuula Ahde on erityisherkkyyden kokemusasiantuntija ja Erityisherkän elämää -sivuston perustaja ja ylläpitäjä. Tuula on ollut mukana taustajoukoissa Suomen erityisherkät ry:ssä sen perustamisen valmisteluista asti. Hän toimii myös aktiivisena jäsenenä useissa kansainvälisissä HSP-ryhmissä sekä -yhteisöissä.

Kuinka herkästi tuleekaan varsinkin ylikuormittuneena lokeroitua itsensä ja kohtaamansa ihmiset jonkin yhden määritteen taakse? Kukaan ei kuitenkaan ole VAIN erityisherkkä, normiherkkä, introvertti, ekstrovertti, dramaattinen, hidas, perfektionisti, uupunut, sairas… tai mikä tahansa muu oma piirre, tarve, rooli tai kokemus.

Lokeroa ei pidä rakentaa itsensä ulkopuolelle tai samankaltaistensa ympärille, vaan ajattelen, että lokerot ovat minussa itsessäni. Olen siis oman tyyliseni piironki tai matka-arkku, jossa on erilaisia lokeroita ja laatikoita. Niitä on paljon ja lisää löytyy koko ajan.

Jotain niissä lokeroissa on ollut jo perintönä ja synnyinlahjana, suurimmaksi osaksi ne kuitenkin täyttyvät reissuni varrella omista matkamuistoistani: erilaisista kokemuksista, uskomuksista ja löydöistä – tai tyhjyydestä.

Omien lokeroidensa tiedostamisella on suuri merkitys itsen ymmärryksessä ja hyvinvoinnissa. Itsetuntemuksen lisäämisen tavoitteena on pikkuhiljaa kaikkien lokeroiden, myös salalokeroiden, löytäminen, niihin tutustuminen ja niistä huolehtiminen niin, että ne tarkoituksenmukaisesti ja jollain tasolla hallitun jouhevasti aukeavat tai tarvittaessa pysyvät kiinni.

Ei niin, että joku lokero on jumittunut kiinni, toinen kitisee ja vemputtaa, kolmas taas leuhottaa koko ajan niin auki, että siitä on haittaa sekä itselle ja ympäristölle.

Lukitsenko lokeron, koska sitä ei minussa hyväksytä?

Moni erityisherkkä on joutunut kokemaan myös terveydenhuollon ammattilaisten taholta hyvinkin kyynistä suhtautumista herkkyyspiirteeseensä. Herkkyyttään ihmettelevä kaipaisi kuitenkin usein hyväksyvää tukea sen erottamiseen, johtuvatko omat kokemukset ja tuntemukset synnynnäisestä erityisherkkyydestä vai ehkä stressin tai opittujen toimintamallien aiheuttamasta kuormittumisesta.

Jollekulle voi olla haastavaa hyväksyä erityisherkkyys itsessään, toiselle taas se, että ei olekaan erityisherkkä.

Ärsyyntyminen, vähättely tai koko erityisherkkyyspiirteen olemassaolon ja ihmisen kokemuksen mitätöiminen etenkin ammattiauttajan taholta tuntuu riipaisevan tylyltä tavalta kohdata ihminen.

Kirjoittajan luvalla lainaan erityisherkkyyden ja hoitoa tarvitsevan sairauden erottamista koskevasta keskustelunavauksesta katkelman:

”Oli lohdullista oivaltaa oma suhde erityisherkkyyteensä, ja sen myötä minuun alkoi kasvaa myös hyvin tervehdyttävä ja toipumista edistävä sairaudentunto.

Erityisherkkyyden oivaltaminen auttoi minua erittelemään ja jäsentelemään itseni, näkemään itsessäni sen, mikä todella on sairaudesta johtuvaa, johon olen tarvinnut (ja tarvitsen) kuntoutusta ja hoitoa, ja toisaalta sen, joka itsessäni vaatii vain hyväksyntää ja laaja-alaista ja tarkkanäköistä ymmärrystä (erityisherkkyys).

Olen jo useamman vuoden voinut sairauteni suhteen vakaasti, joka johtuu pitkälti siitä, että osaan hoitaa itseäni vihdoin oikein; olen itse vastuussa voinnistani.

Erityisherkkyyden käsitteeseen tutustumisen myötä aloin ottaa selvää myös introversiosta ja taas selkeni lisää. Haluan tällä kaiketi sanoa että vaikka inhoankin lokerointia, ainakin näiden lokeroiden myötä löysin todellisen itseni. Ja omaan itseen ei ole ikinä liian myöhäistä alkaa syventyä.”

– Tytti Seppälä

En voi ymmärtää, kuinka esimerkiksi tuollainen yllä kuvattu eheyttävä oivallus ja kokemus voisi olla tuomittavaa tai huomiotta jätettävää.

Piirongin siivous keventää askelta

Olipa ihminen erityisherkkä tai ei, piirongin lokeroiden pöllyttämisellä on tervehdyttävä vaikutus keneen tahansa. Silloin oppii tunnistamaan mikä lokero siellä nyt länkyttää, mikä kaipaa vähän huomiota ja voitelua. Lokeroistaan oppii löytämään vahvuuksia – myös niistä, joiden kuvitteli sisältävän vain heikkouksia. Piironki kauniina kokonaisuutena saa oikeat mittasuhteet.

Mitä paremmin tunnet itsesi ja lokerosi, sitä paremmin uskallat ja osaat olla oma, aito itsesi. Ei tarvitse itseään tai piirrettään korostaa, vähätellä, piilottaa. Tunnistat rajasi ja tulet sellaiseksi kuin olet, tarvitsematta selittää tai perustella valintojasi tai tarpeitasi.

Mitä ayurveda opettaa meille suolistosta?

Teksti: Mandip Kaur

Ayurvedassa on tiedetty jo hyvin pitkään, että suoliston hyvinvointi on terveytemme perusta. Erilaiset suolistovaivat, kuten turvotus, ilmavaivat, vatsan epäsäännöllinen toiminta, närästys, refluksi ja väsymys ruokailun jälkeen ovat yleistyneet merkittävästi viime aikoina. Kuuntelemalla ja tulkitsemalla kehomme viestejä sen toiminnasta, pystymme ennaltaehkäisemään monia sairauksia ja hoitamaan niitä ennen kuin ne ehtivät kehittyä pidemmälle.

Keskity syömiseen

Tänä päivänä elämme hektisessä maailmassa. Syömme epäsäännöllisesti ja usein kiireen keskellä. Kuinka moni meistä ”haukkaa jotakin pientä” palavereiden välissä tai jättää syömättä kokonaan? Kiireessä ruokaa ei ehditä pureskella kunnolla, jolloin sen sulattaminen hidastuu ja heikentyy. Mitä pienemmäksi pilkomme ruoan mekaanisesti pureskelemalla, sitä tehokkaammin ruoka pilkkoutuu kemiallisesti. Ruokailutavoilla on lähes yhtä suuri merkitys hyvinvoivan suoliston kannalta kuin sillä, mitä lautasellasi on. Ruokailutavoilla ei ainoastaan tarkoiteta säännöllisiä ruoka-aikoja vaan myös sitä, miten syöt, miten istut, millaisessa ympäristössä syöt ja miten hyvin pureskelet ruokasi.

Huolehdi ruoansulatuksesta

Olet mitä imeytät! Kyllä vain, terveellisestä ruokavaliosta ei ole hyötyä, jos ravintoaineet eivät imeydy elimistöön. Ayurvedassa agnilla on suuri merkitys ruoansulatuksessa. Termillä tarkoitetaan bioenergiaa, joka vastaa kaikista kemiallisista muutoksista elimistössä. Ayurvedassa tunnetaan 13 erilaista agnia, joista jokaisella on oma tehtävänsä. Agnin tärkein tehtävä on aineenvaihdunta ja ruoansulatus. Se pilkkoo syömämme ruoan sellaiseen muotoon, että elimistö voi hyödyntää ravinnon sisältämät ravintoaineet kudosten rakennusaineeksi. Se osa ravinnosta, mitä ei pystytä käyttämään hyödyksi, poistuu kehosta ulosteena ja virtsana.

Syötkö oman ruoansulatuksesi mukaista ruokaa? Tunnistamalla sinulle ominaisen ruoansulatuksen, pystyt valitsemaan itsellesi sopivia ruokia. Jos ruoansulatuksesi on heikko, suosi nopeasti sulavia ruokia. Jos ruoansulatuksesi on todella voimakas, pystyt syömään lähes mitä tahansa. Ruoan oikeanlainen sulaminen on elintärkeää, sillä sulamaton ruoka kerääntyy kehoomme ja muodostaa amaa, eli suolistoa tukkivaa, haitallista sivutuotetta.

5 vinkkiä parempaan ruoansulatukseen

Syö säännöllisesti – Kun syöt säännöllisesti, ruoansulatustuli (agni) pysyy tasaisena, jolloin ruoansulatus toimii tasaisesti.
Juo vettä – Vesi on paras ruokajuoma. Vettä ei kannata juoda heti alkuun, vaan siemaista aina silloin tällöin ruokailun aikana.
Syö keitettyä ruokaa ja paljon kasviksia. Keitetty ruoka sulaa helposti. Hiilihydraatit sulavat helpommin kuin proteiini.
Jätä tilaa ruoansulatukselle. Älä syö itseäsi liian täyteen. Jätä vatsasta 1/3 tai 1/4 tyhjäksi. Ruoansulatus tarvitsee tilaa.
Tulisilla mausteilla vauhtia aineenvaihduntaan. Inkivääri, chili ja valkosipuli vilkastuttavat aineenvaihduntaa. Nämä eivät kuitenkaan sovi kaikille, sillä mausteinen ruoka saattaa aiheuttaa toisille refluksia tai närästystä.

Vinkki: Olet jo tutustunut Hidasta elämää -ashwagandhaan? Lue lisää täältä.

3 keinoa, joilla opit oman elämäsi mestariksi

Yksi rikkaan (työ)elämän peruspilareista on valinnan vapaus. Sen lähtökohtana on itselle arvokkaiden asioiden, omien vahvuuksien ja oppimishalukkuuden tunnistaminen.

Tämä vaatii aikaa itsen äärellä. Myös rohkeutta. Rohkeutta kuunnella sisintään. Rohkeutta tehdä valintoja itselleen rehellisenä. Rohkeutta unelmoida ja uskoa, että unelmat on mahdollista toteuttaa. Rohkeutta ottaa vastuu oman elämän johtajuudesta.

Voit tehdä ihmeitä, kun pidät niiden tekemistä arvokkaana ja mahdollisena. Unohda aluksi, missä ammatissa haluat toimia. Aloita mieluummin siitä, mitä haluat tehdä arjessasi, päivästä toiseen. Mitä sellaista osaat, mikä on sinulle arvokasta ja mistä sytyt. Mitä sellaista olet valmis oppimaan.

1. Kirkasta arvosi

Arvoista on tullut vähän klisee. Organisaatioilla on kirjattuna hienolta kuulostavia arvoja, jotka kuitenkin loistavat arjessa poissaolollaan, ollen vain näyttöarvoja.

Arjen tekemisemme ja kalenterimmme ovat suora peilaus arvoihimme. Kuten useat organisaatiot, nimeämme mekin usein arvoiksemme jotain ylevää. Jotain aivan muuta, kuin arkemme ja ajankäyttömme todeksi kertovat. Oikeat arvot ovat jaloja aikeita ja sanoja enemmän. Ne ovat käyttöarvoja.

Kirkasta omat arvosi. Kirkastettuna ne ovat sinulle suureksi avuksi. Ne ohjaavat valintojasi, ajankäyttöäsi, arjen tekemistäsi ja asennettasi tukemaan sitä, mitä elämältäsi todella haluat. Ne ohjaavat tekemään itsellesi merkityksellisiä, parempia asioita. Usein myös paremmin. Ne auttavat karsimaan turhan. Tehdessäsi itsellesi arvokkaita asioita saat energiaa ja hehkut hyvää oloa.

2. Keskity siihen, missä olet hyvä

Älä keskity siihen mitä kerrot CV:ssäsi. Keskity siihen missä olet hyvä ja mistä pidät. Tunnista ja listaa vahvuuksiasi, joissa pääset toteutumaan. Joissa saat onnistumisen kokemuksia. Omien vahvuuksien tunnistaminen antaa myös luvan siihen, ettei tarvitse osata kaikkea. Vahvuuksien vahvistamisen voima on tutkittu ja väkeväksi havaittu.

Älä keskity pelkästään taitoihisi, tärkeitä ovat myös luonteesi vahvuudet. Ne kulkevat jokseenkin käsi kädessä asenteesi kanssa. Sanotaan, että esimerkiksi työssä pärjäämisessä vain yksi kymmennys perustuu tiedolle ja taidolle ja peräti yhdeksän kymmennystä asenteelle.

3. Opi oppimaan

Oppiminen on olennainen osa kyvykkyyttä. Myös avain muutokseen. Olemme ”korkeasti oppineita”, kun meissä ja tekemisessämme tapahtuu muutos. Se että muistaa, tietää, oivaltaa ja ymmärtää ei ole vielä oppimista parhaimmillaan. Sanoista ja ajatuksista on matkaa tekoihin.

Tietoa voi kerryttää, taitoja voi oppia ja kokemusta karttuu ajan myötä. Tämän nielemme. Sen sijaan uskomme luonteenpiirteitämme jähmeän muuttumattomiksi. Kun minä nyt vain olen tällainen, niin voivoi. Sen lisäksi, että kyse on velttoudesta sekä tarpeen tullen ”sopivan” ominaisuuden taa piiloutumisesta, on kyse ennen kaikkea itsen kutistamisesta. Ajatukset vaikuttavat aivoihimme vahvistaen käsitystä muuttumattomuudestamme. Olemme siis oikeassa. Mutta ah, kuitenkin niin väärässä.

Oppimisen mahdollisuuksia on kaikessa ja kaikkialla. Huomaat niitä, kun kuljet ikuisen oppijan identiteetillä ja asenteella. Kun näet haasteet riemullisina, muiden kokemukset ja menestymisen inspiraationa ja epäonnistumisesi sekä kritiikin arvokkaina. Kun pääset virhefobiasta. Opithan ehdottomasti eniten virheistä, omistasi ja toisten.

Omaehtoinen oppiminen on useimmiten hauskaa, mutta vaatii myös venymisalueelle uskaltautumista. Mestaruuden asiassa kuin asiassa sanotaan vaativan 10 000 treenituntia.

Yhdessä oppiminen on nopeampaa ja syvempää kuin yksin. Hyvässä porukassa se on myös riemullisempaa. Vastuu oppimisesta on aina itsellä, mutta hyvä valmentaja innostaa, rohkaisee, haastaa, kuuntelee, tukee kasvua ja vauhdittaa ylämäessäkin. Etsi kasvusi tueksi sytyttävä valmentaja ja syttyvä porukka.

Mestarilla on aloittelijan asenne. Kun et luule tietäväsi, kykenet oppimaan. Opi oman elämäsi mestariksi.

Uupumus syntyy, kun ei voi olla kokonainen, oma itsensä kaikkine tunteineen

Nuorempana seilasin pään ja sydämen väliä. Mielellä (siis egolla) oli vahva ote elämäni valinnoissa ja siinä, miten suhtauduin asioihin. Loukkaannuin helpommin, jäin murehtimaan torjumisia ja nököttämään sulkeutuvien ovien taakse.

Nykyään vaihdan vikkelämmin suuntaa, jos jokin ovi ei aukea tai synkkausta tunnu. Jos petyn, tiedän, että minua varten on jotakin muuta. En ota vastoinkäymisiä niin sydänverellä. En julistele ehdottomasti, että minä en kyllä enää avaa sydäntä kellekään tai en kyllä sitä tai tätä. Suhtaudun hankaluuksiin oivalluksen mahdollisuuksina. En jää tunteisiin jumiin. Elän sydämeni ohjaamana, sisäisen tietoni mukaan.

Elämä vaati aiemmin ponnistelua. Olin tosi usein uupunut. Sitten aloin tutkia, kuinka asennoidun elämään ja miten käytän elämänvoimaani ja energiaani. Yleislinjauksena: asennoidumme elämään kuten itseemme. Jotta itselleen voi olla rehellinen, täytyy pelata omassa joukkueessaan. Itsetarkastelua, kritiikkiä tai muutospainetta on haastavampaa kestää jos itseensä suhtautuu nyreästi tai vaatien. Kysyy uteliaisuutta kuulostella, kuinka minä voin elämässäni. Tarkastella, millainen toiminta ja ajattelu johtaa levollisuuteen ja mikä aiheuttaa, että lumpsahdan fiksaamisen, suorittamisen ja pärjäämisen jumiin.

Oivalsin, että uupumuksen suuri syy oli voimaantumattomuudessani. Elin enemmän pään kuin sydämen kautta. Puskin, työstin, ahkeroin ja kiiruhdin paljon enemmän kuin otin vastaan, nautin, leikin ja iloitsin. Uskoin, että minun täytyy saada asiat aikaan. Menin vastavirtaan asioita kontrolloimalla, en uskaltanut antaa elämän kantaa. Ei ollut hyväksymisen tuomaa turvaa. Erityisherkkyyteni suuntautui taakkojen kantamiseen pikemminkin kuin oman sisäisyyteni (luovaan) ilmentämiseen.

Uupumus syntyy, kun ei voi olla kokonainen, oma itsensä kaikkine tunteineen. Jos energiaa kuluu tunteiden tai sydämen äänen alas painamiseen, seuraa uupumusta. Jos ei anna itsensä kokea epävarmuutta, ahdistusta, surua tai levottomuutta vaan vääntäytyy reippaaksi, pystyväksi ja tietäväksi, väsyy. Pelaa voiman ja voimattomuuden peliä; vertaa itseään toisiin, todistaa osaamistaan, kilpailee ja kohentelee kulissejaan. Sitten heittäytyy taas alastatukseen ja kokee, että on huonompi kuin muut ja tilkitsee sitä olemalla olemassa toisia varten. Aika stressaavaa.

Mistä sitten tunnistin voimattomuuteni ja miltä voimaantuneisuuteni näyttää? Ja nyt huomio – lista voi vaikuttaa aika karulta. Ota tästä mitä haluat ja anna muun olla. Mutta tämän tiedän: voimaantuminen kysyy oman uhriutensa tapittamista silmästä silmään. Missä kohden olen antanut vallan hyvinvoinnistani itseni ulkopuolelle, ja voisinko suhtautua joihinkin asioihin toisin? Kokeilla uutta toimintatapaa? Esimerkiksi lempeyttä itseäni kohtaan?

Voimaantumattomana:

Lupasin auttaa tai tavata silloin kun kalenteri oli jo täynnä
Tein jatkuvasti ylitöitä ja marisin samoista asioista
Koin tulevani jatkuvasti hyväksikäytetyksi
Taistelin asioita vastaan ja omien näkemysteni puolesta
Tukahdutin epävarmuuttani ja pelkojani fiksaamalla ja auttamalla muita, työstämällä ja ponnistelemalla
Uskoin, että minun pitää ansaita hyvä
Uskoin, että minussa on jotain vikaa koska ahdisti tai en tiennyt vastauksia
En asettanut selkeitä rajoja, miellytin, en sanonut ei
Oli vaikeaa ilmaista suoraan mitä halusin ja tarvitsin ja mitä en halunnut
Toimin usein sisäistä tietoani tai tunnettani vastaan
…ja ajattelin silti olevani usein vähän oikeammassa kuin jotkut toiset
Syytin toisia
Odotin, että jokin ulkopuolelta tuleva muuttaisi asiani (esimerkiksi komea mies tai puhelu Oprah’lta)
Toivoin, että joskus joku muu ottaisi vaikeat asiat esille
Koin usein, että elämä on rankkaa ja monimutkaista
Koin, että minun pitää tehdä hirveästi töitä
En tuntenut eläväni ihan omaa elämääni
Pelkäsin aina jotain: myöhästymistä, toisten suututtamista, homman romahtamista
Vaadin asioita
Odotin kompensaatiota vaivoistani, intohimostani tai avustani
Uskoin, että joku oli minulle jotakin velkaa
En uskaltanut näkyä säkenöivänä ja anteeksi pyytelemättä
Olin enemmän tietäväinen kuin avoimen kiinnostunut toisten ajatuksista ja kokemuksista
Uskoin, että jonkun toisen näkemykset ja intuitiot minusta ovat oikeampia kuin omani
Koin tehneeni kaikkeni enkä jaksanut enää yhtään …kunnes taas vastasin vielä yhteen puheluun, hoidin vielä tuon homman ja autoin tai fiksasin vielä inauksen…

Voimaantuneena:

Herään yleensä aivan innoissani elämästä, iloitsen ihan pienistä jutuista
Kehossani virtaa iloa ja inspiraatiota
Kuuntelen tuntemuksiani ja autan itseäni
Tunnen mitä tunnen – myös voimattomuutta, ahdistusta ja epävarmuutta
Suhtaudun myötämielisesti siihen, että joskus olen tunteistani pakomatkalla – ja sitten palaan taas itseeni
Rohkeuteni kumpuaa pelon kohtaamisesta
…ja säkenöintini kumpuaa haavoittuvuudestani
Minulla on paljon hyväksymisen tuomaa sisäistä turvaa
Olen hirmu kiitollinen
Valitsen tietoisesti, miten aikaani ja energiaani käytän
Tiedän, että kaikki on mahdollista
Kieltäydyn tekemästä juttuja, jotka eivät oikeasti tunnu sydämessä hyvältä
Asiat virtaavat ja soljuvat
Toimin intuitioni mukaan kaikessa
En puske asioita tapahtumaan – hyvät jutut tipahtavat syliini (olen myös itse aktiivinen, mutta tavalla joka antaa energiaa eikä kuluta sitä)
Elän itseni näköistä elämää omassa rytmissäni
Kuuntelen mitä minä haluan riippumatta siitä mitä minulta halutaan
Olen niiden asioiden ja ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvä olla – koen syvää läheisyyttä
Ilmaisen (enimmäkseen) suoraan mitä haluan ja tarvitsen ja sanon ei – silloinkin, kun se tekee tosi tiukkaa
Olen ihan ok sen kanssa, etteivät kaikki ymmärrä minua tai ettei kaikkien kanssa synkkaa
En selittele itseäni
Annan itselleni anteeksi söhellykset ja sen, että oloni on välillä voimaantumaton – olen inhimillinen
Luotan, että kaikki mikä tapahtuu on jollakin tapaa tarkoituksenmukaista
Pidän omaa sydäntäni viisaimpana neuvonantajana
Kehun, kiitän, kannustan ja sparraan
Annan ja tiedän saavani itse yltäkylläisesti
Uskallan puhua tosi vaikeista asioista, mennä epämukavuusalueilleni ja kokeilla uusia juttuja
Hoidan ja hellin itseäni
Kunnioitan oman tilan, ajan ja yksinolon tarvettani
Nautin ja leikin

Olen pelannut voiman ja voimattomuuden peliä hiki lentäen, mutta se on vähentynyt huomattavasti kun olen alkanut hyväksyä tunteitani juuri niin kuin ne ovat ja valinnut myötämielisyyden itseäni kohtaan. Teen tuon valinnan uudestaan ja uudestaan ja joskus luiskahdan voimattomuuteen, mutta mitä sitten. Vain minä voin valita itselleni lempeyttä silloinkin kun se on vaikeaa. Lempeys on eri asia kuin marttyyrinhaavojeni nuoleminen. En tarvitse sääliä vaan oman inhimillisyyteni kanssa olemista. Tiukkaa settiä välillä, mutta se johtaa siihen, että olen sinut itseni kanssa. Sieltä kumpuaa sydänjuttuni, minuin minä.

Voimaantumisen ja sydämen kautta elämisen ydin on, että valitsen itse suhtautua itseeni lempeästi, uudestaan ja uudestaan.

Kuva: Unsplash.com/Paul Morris

Lämpimästi tervetuloa valmennukseen tai konsultaatioon tästä.

3 kykyä, joista herkkä voi hioa itselleen timantin – Ovatko nämä sinulle lahjoja vai haasteita?

Erityisherkkä on aina yksilö, johon vaikuttaa mm. persoonallisuus, eletyt elämän kokemukset, uskomukset ja arvot. Erityisherkät eivät siis ole kaikki samanlaisia otuksia, jotka mahtuvat aina samoihin raameihin. Erityisherkkyys ole myöskään diagnoosi.

Tässä kirjoituksessa käsitellään kolmea ristiriitaa, jotka ovat erityisherkille hyvin usein tuttuja.

Nämä ovat kuin kaksiteräinen miekka; ne sisältävät sekä lahjan, että haasteen. Haasteen ei tarvitse olla kahle tai rajoite. Itsemyötätunnon ja itsetuntemuksen avulla haasteet saavat vähemmän valtaa ja sitä osaa olla inhimillisemmin itsensä puolella. Näin niistä voi jalostua melkoisia timantteja, joita aika ja kokemus on hionut uniikilla tavalla.

1. Vastuullisuus – On hienoa, että haluat olla luotettava, mutta et voi kantaa maailmaa harteillasi.

Erityisherkälle on tyypillistä olla tunnollinen ja vastuullinen. Se on sekä kunnioitettava ja hieno piirre, mutta voi herkälle itselleen olla raskas, mennessään yli vastuullisuuden puolelle. Vastuullisuus menee yli silloin, kun emme enää muista, mihin oikeastaan voimme vaikuttaa ja mihin emme. Et ole vastuussa muiden viihtymisestä. Et ole vastuussa muiden reaktioista. Et ole vastuussa muiden päätöksistä. Et ole vastuussa muiden tunteista. Tässä kohdassa minua on auttanut Katie Byronin viisaat sanat: Elämässä on kolmenlaisia asioita: Minun asioita, sinun asioita ja elämän asioita. Onko tämä oikeasti minun asia?

Erityisherkkä saattaa helposti ottaa auttajan tai pelastajan roolin, joka ei palvele lopulta kumpaakaan osapuolta.

On ollut sekä vaikeaa, että helpottavaa irroittaa väärästä vastuunkannosta, sillä se on nostanut esiin hetkellisesti syyllisyyttä. Se on kuitenkin vahvistanut tervettä itsekunnioitusta ja sitä, että en yritä hallita kaikkea elämässä, koska en yksinkertaisesti pysty siihen.

Vastuullisuus on lahja, mutta sitä ei tarvitse vetää överiksi, sillä kukaan ei ole kaikkivoipa, eikä sellaista tarvitse yrittää esittääkään.

2. Tunteiden aistiminen – Myötätunto on lahja, mutta sinun tehtäväsi ei ole automaattisesti täyttää toisten odotuksia.

Erityisherkkä on tarkka aistimaan tunneympäristöä, ihmisten toiveita ja odotuksia. Vaikka näitä tunnistaa tahtomattaankin, on hyvä muistaa, että ei ole velvollinen toteuttamaan niitä. Erityisherkälle voi myös käydä niin, että, kun huomio on kiinnittynyt toisten tunteiden ja tarpeiden huomaamiseen, ei enää tiedä mitä itse toivoo tai tarvitsee. Tämä ei kuitenkaan ole aina niin ”hyveellistä” kuin ehkä kuulostaa.

Itse olen läheisissä ihmissuhteissa yrittänyt muuttaa ja ”parantaa” toista ja tällä vienyt huomion pois itsestäni ja siinä mikä minussa kaipaisi tulla näkyville. Jaloa? Ehei. Vaikka saatatkin tarkasti aistia toisen mahdollisuudet kasvaa ja vapautua, ei ole sinun tehtäväsi saada toista tekemään niin.

Vaikka huomaat, mitä toinen tarvitsisi, muistathan katsoa, mitä ihan itse tarvitset.

Tarpeiden aistiminen tekee parhaimmillaan sinusta herkän, empaattisen ja myötäelävän. Muistathan, että se ei tarkoita, että sinun täytyy kuitenkaan aina reagoida siihen mitä aistit. Tästä ominaisuudesta lahja, kun osaat sopivasti ottaa etäisyyttä muiden kokemuksiin ja tunteisiin. Tällöin voit olla niille läsnä, kuluttamatta omaa voimaasi.

Kyky myötätuntoon on valtavan kaunis asia, jota mielestäni mailmassa ei ole koskaan liikaa.

3. Halu säilyttää harmonia – Konfliktit ovat ikäviä, mutta joskus tarpeellisia.

Erityisherkille ovat yleisesti tärkeää sopuisuus ja rauhallinen, hyväksyvä tunnelma. Konfliktit kuormittavat herkkää hermojärjestelmää ja niihin liittyy usein uskomuksia, jotka ovat latautuneita. Sitä saattaa pelätä olevansa itsekäs, jos pitääkin puolensa. Sitä saattaa pelätä, että erimielisyydet johtavat aina suhteen kaatumiseen. Sitä voi luulla, että täytyy aina joustaa, omalla kustannuksellaan.

Valitettavasti halukkuus säilyttää rauha voi kääntyä itseämme vastaan. Sitä aletaan käyttää hyväksi, sillä ethän koskaan suutu tai vedä rajaa.

Itse olen pelännyt konflikteja sen vuoksi, että pidän itseäni automaattisesti syyllisenä, enkä muista, että konfliktissa on aina useampi osapuoli. Olen pelännyt niitä myös siksi, koska en ole muistanut, että vaikka asiat riitelisivät, ihmiset voivat olla silti toisiaan kohti kunnioittavia. Olen liittänyt mielessäni konflikteihin jotain lopullista. Jotain, joka tietenkin särkee kaiken.

Tämä ei ole totta. Konfliktit voivat parhaimmillaan olla hyvinkin rakentavia, hedelmällisiä ja ihmissuhteita vahvistavia. Konfliktia oleellisempaa on se, miten niitä käsitellään.

Itse olen joutunut tai saanut harjoitella puolieni pitämistä ja rajaamista toden teolla. Luulin, että se on itsekästä. Pelkäsin, että jos olen eri mieltä, olen liian vaikea. Pelkäsin, että minut torjutaan.

Eri mieltä oleminen ei ole itsekkyyttä, vaan parhaimmillaan itsensä tuntemista. Erimielisyydet ja rajat voi asettaa lempeästi, ei sen tarvitse tarkoittaa ovien paiskomista!

Saa olla eri mieltä. Saa sanoa ei.

Saa olla omalla puolellaan.

Mikä meitä myöhästelijöitä vaivaa?

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka on kroonisesti myöhässä. Ai että, se on ärsyttävää.

En ärsyynny muiden ihmisten myöhästelystä, sillä ymmärrän kiirettä ja suon myöhästymisen auliisti. Silti häpeän omaa myöhästelyäni. Koen muiden ajattelevan, etten arvosta tilaisuutta, tilannetta, järjestelyjä – tai aikaa – tarpeeksi tullakseni ajoissa paikalle.

Olen miettinyt moneen otteeseen, mistä myöhästelyni johtuu. (Sitä ei voi ihan kokonaan laittaa Italiassa viettämieni vuosien piikkiin, vaikka siellä aika venyykin.)

Kun jokin tilaisuus alkaa klo 18, ymmärtävät aivoni, että paikalla tulee olla klo 18 (eikä vaikka kymmentä vaille, kuten moni muu asian tuntuu hahmottavan). Olen aikaoptimisti (uskon, että vielä ”tämän asian” ehtii hoitaa, eikä minulla ole mikään kiire ennen kuin on kiire). En halua kiirehtiä lähtöä, sillä viihdyn äärimmäisen hyvin omassa rauhassa ja vihaan kiireessä lähtemistä (mutta joudunkin kiirehtimään perille).
En pidä kiireestä, mutta minulla on usein kiire. Ihailen ihmisiä, jotka elävät harmoniassa, ehtivät lukea kirjoja ja tehdä pitkiä kävelyretkiä. (Kolmen alle kouluikäisen lapsen äitinä ja yrittäjänä ymmärrän toki, että kaikelle on aikansa.)

~ ~ ~ ~

Eräs kiireestä saamani oivallus on vastuun ottaminen. Ajanhallintani on teini-ikäisen tasolla. En osaa käsitellä aikaa, sillä en ota siitä todella vastuuta. ”Kyllä mä ehdin…” sen sijaan, että katsoisin kelloa ja päättäisin jo etukäteen, milloin on lähdettävä (ja pysyisin tässä päätöksessä).

Toinen iso oivallus oli hankalalta kuulostava sana, passiivisaggressiivisuus. Huomasin taannoin, että teen päivän aikana paljon asioita, joita joku muu minulta odottaa: lapset, asiakkaat, mieheni, yhteiskunta… Koen, etten voi hallita omaa aikatauluani tai tehdä vain sellaisia asioita, joita haluaisin. Niinpä viivyttely on mielen kiero tapa näyttää, että edes tästä päätän minä. ”Kukaan ei voi estää minua myöhästymästä.” Miten hullua!

Tämä epämiellyttävä oivallus on tuonut ison helpotuksen: olisiko elämässä jotakin, mitä kannattaisi jäsentää uudelleen?

Paradoksaalista kyllä, minulla on kiire, sillä kaipaan elämääni suurempaa rauhaa.

~ ~ ~ ~

Kiire ei katoa tekemällä, vaan tekemättömyydellä. Yrittäjänä olen vapaa päättämään työajankäytöstäni. Kukaan muu kuin minä ei hoida töitä, mutta milloin ja miten ovat pääpiirteittään hallinnassani.

Tänä vuonna olen aloittanut kuurin: otan jokaisena työpäivänä tehotonta aikaa lorvailuun, kävelyyn, kirjan lukemiseen, kahvilassa istumiseen, meren tuijotteluun ja naisten aamupiirin tapaamisiin.

On suorastaan yllättävää, että työasiat hoituvat lyhyemmässä ajassa ja myöhästelyni on vähentynyt hurjasti: ei sillä, että yritin enemmän olla ajoissa, vaan sillä, etten uskonut kiirettä ja kuuntelin omaa kutsuani.

Oman äänen oivaltaminen aina uudelleen on ihan ihmeellisen hienoa.