Ihmissuhteet ovat meille elintärkeitä, sillä meistä jokainen on ihminen vain suhteessa muihin ihmisiin. Olemme riippuvaisia toinen toisistamme – halusimme tai emme. Tarvitsemme toisiamme selviytyäksemme. Ihmissuhteemme vaikuttavat myös siihen, millaisena me oman elämämme koemme. Isoin osa haasteistamme ja ongelmistammekin on ihmisten välisiä, kuten isoin osa iloistamme ja onnemme aiheistakin.
Hyvän ihmissuhteen tärkein mittari
Ihmissuhteiden laadun tärkein mittari on yhteenkuuluvuus, tunne yhteydestä ja siitä, että me olemme ME. Mitä vahvempi yhteenkuuluvuuden tunne, sitä enemmän suhde tuottaa osallisille merkityksellisyyttä, iloa ja hyvää oloa.
Moitteettomin ja kohteliainkaan käytös, sääntöjen noudattaminen tai edes hyvät keskustelutaidot eivät vielä luo syvää hyvän olon tai läheisyyden tunnetta, joita saamme kokiessamme vahvaa tunneyhteyttä toisiin ihmisiin.
Vuorovaikutustaidot ja hyvät käytöstavat ovat toki tärkeitä ja opeteltavissa olevia taitoja, mutta ne eivät kata likikään kaikkea, mitä meidän ihmisten välillä värähtelee ja tapahtuu. Esa Saarisen lanseeraama ilmaisu ”ihmisten välisyys” kuvaa mielestäni asiaa kattavammin. Ymmärrän sillä tunteiden, intuition, energioiden ja sydämen tiedon vahvasti värittämää ja pitkälti sanoin selittämätöntä JOTAIN, joka aistitaan, koetaan ja tunnetaan.
Aitous on mahdollista, kun nämä toteutuvat
Yhteenkuuluvuuden tunteen syntyminen edellyttää osapuolten välistä ehdotonta yhdenarvoisuutta, kuten myös tunneturvaa. Nämä mahdollistavat sen tärkeimmän: suhteessa keskeneräisenä, omana aitona itsenään olemisen, joka on yksi rohkeimmista asioista, joita on.
Jos pelkäämme näyttää haavoittuvaisuuttamme ja epävarmuuttamme, piiloudumme helposti roolien, suorituskeskeisyyden tai ammatillisuuden taakse. Kaikki asioita, jotka estävät aidon yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisen.
Me emme ole samanlaisia, emmekä samoja, mutta me olemme yhdenarvoisia. Tiedoissamme, taidoissamme, vastuissamme ja statuksissamme voi olla huomattaviakin eroja ja tehtävät, valta ja vastuut jakautuvat eri ihmisille eri tavoin, mutta kaikella tällä ei ole mitään tekemistä ihmisarvon kanssa. Myöskään se, onko tilillämme euro vai miljoona, ovatko vaatteemme huippumerkkiä vai kirpparilta kierrätettyjä tai asummeko upeassa talossa meren rannalla vai pienessä kerrostaloyksiössä lähiössä, ei tee meistä ihmisinä vähemmän tai enemmän arvokkaita.
Hyvissäkin suhteissa on vaikeuksia
Yhteenkuuluvuus ei tarkoita sitä, että kaikki on vain helppoa, ihanaa ja pelkkien myönteisten tunteiden siivittämää. Se tarkoittaa kaiken hyvän ohella myös yhteisesti jaettua kokemusta vaikeista vaiheista ja hankalista tunteista selviämisestä. Syvissäkään suhteissa ei oikein ole mahdollista välttyä siltä, ettei tulisi koskaan loukatuksi tai loukkaisi itse. Hyvissäkin suhteissa on myös kivuliaita vaiheita, joskus jopa katkoksia, jotka nähdään kuitenkin arvokkaana osana suhdetta, osana, josta opitaan ja jota korjataan yhdessä.
Ihmissuhteistaan on tärkeää pitää huolta, sillä yhteenkuuluvuutta tuntevat ja suhteisiinsa tyytyväiset ihmiset ovat tutkitusti muita huomattavasti tyytyväisempiä elämäänsä. He ovat myös terveempiä ja pitkäikäisempiä.
Lue yhteenkuuluvuutta vahvistavista ja heikentävistä asioista lisää kirjastani ”Syvennä ihmissuhteitasi, muuta elämäsi”, jonka löydättäältä.
Seksin sanotaan olevan vuorovaikutuksen ja kanssakäymisen intiimein muoto, joka parhaimmassa tapauksessa on nautinnollinen osa elämää lisäten myös hyvinvointia.
Kosketus, läheisyys ja seksi voivat kuitenkin olla vallankäytön väline, jota narsistinen osapuoli käyttää esimerkiksi niin, että hän asettaa ehtoja sille, milloin kosketusta, läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä on mahdollista saada.
Seksuaaliväkivalta on myös valitettavan usein läsnä narsistisissa suhteissa ja se voi näkyä joskus hyvin voimakkaasti ja raadollisestikin.
Kumppani voi esimerkiksi olla pakotettu, painostettu tai kiristetty tekemään seksuaalisia tekoja, joita hän ei halua tai joista hän ei nauti.
Pilkkaaminen kehosta tai seksuaalisista kyvyistä tai vertailu entisiin kumppaneihin on hyvin yleinen narsistisen persoonan tapa loukata toista täysin tahallisesti.
Aikuismaiset ja kypsät keskustelut seksistä ja seksuaalisuudesta voivat tyssätä narsistisen kumppanin itsekeskeisyyteen ja tarpeettomuuteen nähdä asioita mistään muusta kuin omasta näkökulmastaan käsin, ennen kuin keskustelut ovat edes alkaneet.
Kaikki tämä jättää narsistisen persoonan kumppaniin jälkiä, joka hyvin ymmärrettävästi satuttaa syvästi, rikkoo luottamusta itseen ja muihin, sekä vaikeuttaa suuresti seksuaaliseen nautintoon niin sooloseksissä kuin seksissä partnerin kanssa.
Negatiiviset vaikutukset voivat näkyä vielä pitkään uudessakin suhteessa, vaikka suhde olisi turvallinen ja tasapainoinen.
Seksuaalisen nautinnon palauttaminen narsistisen suhteen jälkeen
Käsittelen työssäni terapeuttina ja seksuaalineuvojana usein tätä kipeää ja samalla niin tärkeää aihetta ja jaankin nyt sinulle muutamia oleellisia neuvoja seksuaalisen nautinnon palauttamiseksi.
Anna ennen kaikkea aluksi itsellesi aikaa toipua kosketuksesta, sanoista ja katseista, jotka olivat mahdollisesti hyvinkin julmaa, kylmää, loukkaavaa ja pelottavaa.
Käsittele vaikeita ja ikäviä tapahtumia ystävän, uuden kumppanin tai terapeutin kanssa ja kerro aina sen verran, kuin olet sillä kertaa valmis kertomaan.
Palauttele rauhassa mieleesi faktaa, että jokaisella on oikeus päättää miten haluaa itseään lähestyttävän ja koskettavan, eikä toisen tahtoon tarvitse alistua, ellei itse sitä halua.
Hae hyvin matalalla kynnyksellä ammattiapua, jos huomaat, että seksuaalisuudesta nauttimista varjostaa tai estää narsistisen suhteen tapahtumat. Mitä nopeammin asioita käsitellään ja hoidetaan, sitä paremmat edellytykset näistä kokemuksista ja haasteista on toipua.
Jos taas ikävöit läheisyyttä ja seksiä narsistisen kumppanin kanssa, anna tällekin asialle aikaa ja mieti sen sijaan: mitä kaipaat ja tarvitset todellisuudessa läheisyydeltä, seksuaalisuudelta, sekä seksiltä itsesi ja toisen kanssa?
Palauta luottamusta, turvaa sekä seksuaalista nautintoa kohtelemalla itseäsi arvostaen, kuuntelemalla kehosi ja mielesi tarpeita ja toiveita.
Harrasta sooloseksiä tuottaen itse itsellesi hellää nautintoa ja kosketusta juuri siten mikä sinulle on tällä hetkellä sopivaa. Etene hellästi ja kehoasi kuunnellen, älä kiirehdi.
Kosketa kehosi pehmeimpiä kohtia ja katso kehoasi rakastaen ja arvostaen. Kerro, ettei kukaan enää tee sinulle pahaa ja sinä pidät siitä nyt huolen.
Ja uuden kumppanisi kanssa sinulla on kaikki maailman lupa puhua aikaisemmista huonoista kokemuksista sekä kertoa ääneen toiveesi miten, milloin ja missä sinun halusi herää, miten seksuaalinen nautintosi otetaan huomioon sekä miten sitä hoivataan, ylläpidetään ja nostatetaan.
Seksuaalinen nautinto on todellakin mahdollista palauttaa ja ensimmäiseksi se tarvitsee sinun huomiota, arvostusta ja lempeyttä ja sen jälkeen kuuntelua, kunnioitusta ja rajoja niin sinulta kuin mahdolliselta kumppanilta tai kumppaneiltasi.
Ja tämän jälkeen seksuaalisuutesi voi kukoistaa tavalla, jonka ei välttämättä koskaan edes uskonut olevan mahdollista.
Lisää tietoa, lohtua ja tukea narsistisista ja satuttavista suhteista, sekä terapeuttisia keinoja ja konkreettisia ohjeita irtaantumiseen sekä toipumiseen löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta!
Kun opiskelet jotain uutta, saatat yllättyä siitä, miten oppiminen vaikuttaa myös muuhun elämääsi. Tässä kuusi syytä, miksi kannattaa aina tähyillä kohti uutta.
Oppiminen auttaa luomaan uusia yhteyksiä aivoissa eli lisää neuroplastisuutta. Se suojaa aivoja ikääntymisen aiheuttamilta vaurioilta, vähentää esimerkiksi dementiariskiä ja parantaa muistia.
2) Merkityksellisyyden kokemus
Kun osaaminen karttuu, vahvistuu tunne siitä, että elämä on omassa hallinnassa: Voin vaikuttaa asioihin, ja koen itseni merkitykselliseksi.
3) Vahvempi itsetunto
Oppiminen tukee itsetuntoa ja antaa kokemuksen minäpystyvyydestä, joka on keskeinen osa itsentuntoa. Onnistumiset luovat ja vahvistavat positiivista kierrettä.
4) Tärkeitä keskusteluita
Opintojen kautta saat yhteyden ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä. Opiskelusta saa usein myös uusia näkökulmia, oivalluksia ja innostusta, joista voi syntyä kiinnostavia keskusteluita kahvipöydässä.
5) Maagisia flow-tiloja
Uuden opettelu tarjoaa flow-tilan syntymiselle juuri oikeat olosuhteet: haastetta, keskittymistä ja tunnetta edistymisestä. Flow tuo elämään tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja merkityksellisyyden tunnetta.
6) Lisää sinnikkyyttä ja resilienssiä
Opiskelu on sitä, että kohdataan haasteita, siedetään epäonnistumisia ja työskennellään sinnikkäästi kohti tavoitetta. Näistä kasvaa sitkeys ja kyky kohdata haasteita myös muilla elämänalueilla.
Ratkaisukeskeisen psyykkisen valmentajan opinnot käynyt Sanna, 46: ”Olen saanut opiskelusta paljon enemmän kuin osasin ajatella”
Opiskelijakokemus, Sanna, 46v, opinnot: Ratkaisukeskeinen psyykkinen valmentaja 25 op
“Oppiminen on ollut ilo jo senkin takia, että vihdoin uskalsin ottaa askeleen kohti unelmiani ja psyykkistä valmentajuutta. Oman työn ohella yrittäjänä urheilen tavoitteellisesti (hiihto) ja valmennan junioreita (lentopallo), opintojen aihe oli siis itselle tärkeä monestakin kulmasta.
Oppimista tapahtui jokaisessa roolissa elämässäni. Olen oppinut itsestäni paljon ja koen kehittyneeni psyykkisesti vahvemmaksi ihmisenä, urheilijana ja valmentajana.
Oppiminen on ollut merkityksellistä jo aiheenkin takia, mutta opintojeni harjoitustöiden aikana olen päässyt oikeasti auttamaan sekä koulukavereita että nuoria urheilijoita.
Saamani palautteen avulla olen oppinut luottamaan tulevaan ja itseeni valmentajana. Positiivinen ja kannustava palaute on vahvistanut kokemustani, että olen oikealla polulla ja sellaisen asian parissa, jossa olen hyvä.
On mahtava huomata, kuinka haluan oppia uutta niin paljon, että en edes muista puhelimen tai ulkopuolisen maailman olemassaoloa.
1,5 vuoden mittaisten opintojeni aikana olen saanut pysyviä ystäviä ja monta uutta merkityksellistä ihmistä elämääni. Olen tutustunut eri aloilla työskenteleviin ihmisiin, joita en olisi ilman opintoja tavannut. On ollut virkistävää saada paljon uusia näkökulmia samaan aiheeseen. On ollut ilahduttavaa huomata, miten moneen tilanteeseen ratkaisukeskeinen psyykkinen valmennus sopii – minulle tutun urheilumaailman lisäksi.
Lähikoulupäivinä ja paperisia kirjoja lukiessa on helppo uppoutua täysin opiskeltavaan aiheeseen. On mahtava huomata, kuinka haluan oppia uutta niin paljon, että en edes muista puhelimen tai ulkopuolisen maailman olemassaoloa.
Olen mennyt syvälle itseeni ja antanut itsestäni enemmän kuin osasin ajatella. Olen myös saanut paljon enemmän kuin osasin ajatella. Olen kokenut epävarmuutta harjoitustöitä tehdessä, mutta saanut vahvuutta sen sietämiseen, kun vertaistuki on ollut lähellä. Uuden oppiminen ja itseni haastaminen on koukuttavaa. Suunnittelen jo mitä seuraavaksi haluaisin oppia!”
Mitä haluaisit oppia tai opiskella seuraavaksi? Tampereen kesäyliopiston kaikki koulutukset löydät TÄÄLTÄ.
Kun jaksaminen loppuu, saattaa syntyä jotain sellaista, joka muuttaa oman elämän. Voi käydä myös niin, että muutoksen vaikutukset koskettavat miljoonien muidenkin elämää. Näin kävi, kun Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström joutui elämänsä vaikeimpaan paikkaan.
Sanna Wikström on Hidasta elämää -median ja tuoteperheen toinen perustaja. Hän on ollut mukana luomassa Hidasta elämää -hyvinvointikirjojen sarjaa ja tehnyt hyvinvointikorttipakat tunnetuksi Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän on myös kirjoittanut 14 kirjaa, joista uusin on 102 oivallusta elämästä (Bazar/Hidasta elämää, 2025).
Sanna Wikström. Kuva: Elina Leppälä.
”Kun lapseni oli alle 2-vuotias, puolisoni sairastui syöpään toista kertaa. Refluksia poteva lapsemme oli jo valvottanut meitä kahden vuoden ajan joka ikinen yö, enkä kaiken tämän keskellä ollut enää työkykyinen.
Sairastumismyllyn jälkeen en enää pystynyt palaamaan työelämän hullunmyllyyn. Oli keksittävä joku muu tapa auttaa ihmisiä ja tulla toimeen. Kirjoittaminen oli minulle tapa selviytyä vaikeassa tilanteessa, sillä olin toiminut päätoimittajana ja konseptisuunnittelijana lehdissä. Aloin siis kirjoittaa yhden tekstin päivässä pienelle Hidasta elämää -blogisivustolle, joka oli syntynyt silloisen puolisoni Pequ Niemisen ideasta.”
Oletko aina osannut kuunnella itseäsi?
”Ei minulla ollut ensimmäiseen 30 vuoteen mitään hajua, kuka minä olen tai mistä tässä ihmishommassa on oikein kyse.
Olin oppinut tukkimaan kaikki tunteeni, joten ei minulla ollut minkäänlaista itsetuntemusta. Minua oli lähinnä kiinnostanut, että olenko muiden mielestä oikeanlainen – ei siinä omilla tunteilla, tarpeilla tai toiveilla ollut tilaa.
Käytännössä olin katkaissut yhteyden itseeni. En esimerkiksi menestynyt koulussa siksi, että olisin ollut kiinnostunut jostain asiasta, vaan siksi, että hyväksynnän haun höyryissä yritin vain vältellä epäonnistumisia, ja siksi onnistuin numeromittareilla. Se oli kyllä tosi kuormittavaa ja stressaavaa.”
Miltä tuntui, kun aloit sanoa ei asioille, jotka eivät tuntuneet oikeilta?
”Kerron 102 oivallusta elämästä -kirjassa sellaisesta hetkestä, kun tajusin, etten voi enää esittää itseäni muille, vaan minun on alettava ottamaan vastuuta itse itsestäni. Se tuntui jonkinlaiselta murenemiselta, jossa en voinut enää jatkaa muiden miellyttämistä, mutta samalla oli tosi pelottavaa alkaa toimia toisin. Minusta tuntui, että kuolen siihen tunteeseen, että minut hylätään, kun sanon ei.
Tajusin, etten voi enää esittää itseäni muille, vaan minun on alettava ottamaan vastuuta itse itsestäni.
Siitä huolimatta, vaikka keho kuristi, kerta toisensa jälkeen laitoin rajat, vaikka en edes tiennyt, missä rajani kulkevat tai miten se pitäisi tehdä. Lopulta harjoittelemalla rajat alkoivat piirtyä. Hulluinta oli se, että kun löysin omat rajani eli erotin omat kokemukseni muiden kokemuksista ja toiveista, yhteys muihin ihmisiin syveni.
Vuosien mittaan olen esimerkiksi päätynyt rajaamaan omaa työaikaani: teen töitä neljänä päivänä viikossa, kuusi tuntia per päivä. Muina aikoina ajatuksilla on mahdollisuus vaellella ja ideoiden on mahdollista syntyä. Yrittäjänä se on kullanarvoista.
Toinen asia, joka on tuonut merkittävän muutoksen, on omien kokemusten spiikkaaminen ääneen, vaikka ne eivät olisi ”valmiita” tai muiden mielestä mukavia. Minulla on mielikuva, että olen kuin urheiluselostaja radiossa, joka yrittää kuvata sanoin sisäisiä monimutkaisia tapahtumia, jotta muut voivat ymmärtää minua paremmin. Ja jotta voidaan myös keskustella niistä kohdista, jolloin sisäiset maailmat eivät kohtaa.”
Millaista sinulle on henkisyys arjessa?
”Mitä ikinä teenkin tai kenen kanssa olenkaan, arvostan sitä hetkeä sellaisenaan. Joskus räntää sataa koiralenkillä naamaan, toisinaan jokin tunne sattuu niin, että oksettaa. Siinä hetkessä sanon itselleni, että ’tällaista on olla ihminen’.
Ajattelen, että henkisyyteen kuuluu ihmisyyden hyväksyminen. Henkisyys ei ole pilvissä tai meditaatioissa hengailua. Meditaatiota ei mielestäni tehdä siksi, että se hiljentää mielen ja kehon, jotta voi kokea jotain korkeaa ja ylevää, vaan siksi, että saa hyväksymisharjoituksen ihmisenä olemiseen: ajatuksiin, tunteisiin ja kehon tuntemuksiin.”
Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että pitäisi olla parempi versio itsestäsi?
”Joka päivä, erityisesti somea selatessa. Kun huomaan tämän ja juttelen itseni kanssa asiasta, tulen kuitenkin siihen tulokseen, että tässä hetkessä olen jo paras versio minusta. Olen ehkä tehnyt virheitä ja välillä tuntuu, että olen tyhmä kuin saapas muihin verrattuna, mutta jokaisessa tilanteessa olen tehnyt valintoja parhaan senhetkisen kykyni mukaan. Siksi olen itsestäni paras mahdollinen versio, joka tässä hetkessä voin olla.
Meistä on olemassa joka hetki vain paras versio itsestä. Ei siihen tarvitse pyrkiä.
Voin oppia jotain uutta, jotta voin tulevaisuudessa valita taas uudelleen, mutta ihan varmaa on, että silloinkin tulen välillä valitsemaan huonosti ja olemaan johonkin toiseen verrattuna tyhmä kuin saapas. Ja silloinkin olen siinä hetkessä parasta, mitä siinä hetkessä voin olla.
Ei meillä ole vaihtoehtoisia polkuja katsoa, millaisia meistä olisi tullut erilaisilla valinnoilla, opeilla tai taustoilla. Siksi meistä on olemassa joka hetki vain paras versio itsestä. Ei siihen tarvitse pyrkiä.”
Mistä huomaat, että olet mennyt liian kovaa?
”Liika vauhti vaikuttaa minulla siten, että olen koko ajan huolissani vähän kaikesta. Ajatukset pyörivät kehää, jossa harvoin on uusia tai mukavia ajatuksia. Tämä taas vaikuttaa siihen, että saatan heräillä yöllä siihen, että nuo kelat pyörivät.
Pelkkä mindfulness-harjoitus ei auta, jos tilanteet tai ihmisten välit ovat hankalia.
Käytän mindfulnessia mielen ja kehon rauhoittamiseen, mutta vain siinä määrin, että kykenen puuttumaan mahdollisiin ongelman aiheuttajiin. Jos esimerkiksi ajatukset menevät kovaa sen vuoksi, että jotkin tilanteet tai ihmisten väliset asiat ovat epämääräisiä tai hankalia, pelkkä mindfulness-harjoitus ei auta.
Mindfulness auttaa jäsentämään kokemusta ja palauttamaan voimia, jotta osaan toimia itse ongelman ratkaisemiseksi. Jaksan ja uskallan esimerkiksi nostaa rakentavasti jonkin hankalan asian puheeksi, jotta se ei enää pidä järjestelmääni kierroksilla – ja saan taas nukkua rauhassa.”
Mikä on tärkein asia, jonka toivot ihmisten muistavan kiireen ja suorittamisen keskellä?
”Ystäväni sanoi kuolinvuoteellaan, että ’tässä tämä elämä nyt oli’. Siitä lähtien olen sanonut itselleni, että ’tässä tämä elämä nyt on’. Se auttaa minua näkemään, että elämä todellakin on koko ajan tässä ympärilläni – ei vasta jossain tulevaisuudessa sitten, kun kaikki asiat ja velvollisuudet on hoidettu. Toivoisin, että kaikki ihmiset muistaisivat tämän.”
Lisää Sannan ajatuksia sekä syvempiä pohdintoja tämän haastattelun teemoista voit lukea uutuuskirjasta 102 oivallusta elämästä.
Parisuhde on monelle meistä yksi elämän merkityksellisimmistä suhteista.
Suhteet eivät ole kuitenkaan mikään helppo laji, sillä ne herättävät meissä myös alitajuisia pelkoja ja turvattomuuksia pintaan. Pariterapeutin työssäni yksi keskeisin tehtäväni on tukea pareja löytämään yhdessä turvallisempia keinoja käsitellä mm. vaativia teemoja ja sitä, että vaikeuksienkin äärellä voidaan tehdä yhteistyötä, sen sijaan että käännytään toista vastaan.
Olen huomannut, että parisuhteen turvan kokemukseen vaikuttaa myös monenlaiset alitajuiset uskomukset, niin hyvässä kuin haastavassakin.
Tällaiset asenteet tukevat parisuhteen tunneturvaa. Näitä ei voi tietenkään hokea itselleen siten, että se kumittaisi todelliset haasteet, eivätkä syvät pelkomme koskaan ratkea vain ”ajattelemalla positiivisemmin”. Mutta ehkä voit tarkastella, mitä seuraavat asenteet sinussa herättävät?
Näitä voi onneksi harjoitella. Inhimillinen harjoittelu hyväksyy sen, että meissä on myös epävarmuuksia ja pelkoja – ja voimme harjoitella niiden kanssa, emme niitä kieltäen.
Tällaiset asenteet ja ajatukset lisäävät parisuhteen läheisyyttä
Olemme kaksi erilaista ihmistä, erilaisine tarpeineen, toiveineen, pelkoineen ja tunteineen.
En odota, että luet ajatuksiani, ja haluan kommunikoida sinulle pehmeästi ja selkeästi.
Haluan kuulla sinun toiveistasi ja tunteistasi, ja vaikka ne olisivat erilaisia kuin itselläni, haluan ymmärtää ja etsiä yhteistä turvaa.
Välitän tunteistasi, mutta en voi pelastaa sinua.
Toivon että myös sinä välität minun tunteistani, mutta en odota että voisit ottaa ne pois.
Haluan olla sinun rinnallasi ja haluan voida myös itse hetkittäin nojata sinuun.
Ei ole sinun tehtäväsi tehdä minua onnelliseksi.Enkä minäkään voi sinua täyttää.
Suhteemme voi tuoda meille kummallekin lisää merkityksellisyyttä.
Ymmärrän, että suhde herättää myös vaikeita tunteita, ja olen niitä halukas sinun kanssasi yhdessä työtämään.
Minusta on ihanaa viettää aikaa kanssasi ja minusta tuntuu myös turvalliselta sekä tärkeältä viettää aikaa erikseen.
Parisuhteessa käymme läpi erilaisia kasvuvaiheita läpi kumppanimme kanssa. Se haluammeko hyödyntää ne vai annammeko niiden mennä ohi omalla ajallaan vaikuttaa todennäköisesti siihen millainen yhteinen tulevaisuus on.
Nämä vaiheet haastavat parisuhdetta
Tällaisia tyypillisiä vaiheita ovat esimerkiksi seuraavat: rakastumisvaiheesta rakastamiseen siirtyminen, ruuhkavuosien turbulenssi ja sen kanssa selviytyminen, lapsettomuuden haasteet, omien vanhempien vanheneminen ja kuolema, omaan terveyteen liittyvät muutokset ja lasten lähtö kotoa.
Erityinen vaihe parisuhteessa on itsenäistymisen vaihe, johon voi liittyä vahvaakin irtiottoa ja halua ottaa etäisyyttä kumppanista. Se missä vaiheessa tämä tapahtuu vaihtelee. Jotkut tulevat vahvasti tietoisiksi ehkä ensimmäistä kertaa suhteen aikana omista tarpeistaan. Toiset kapinoivat ja projisoivat kumppaniin omia puolia, joita on vaikea itsessä sietää. Rajoja voidaan koetella ja suhdetta haastaa. On hyvä olla tietoinen, että tämäkin vaihe on normaali osa suhdetta. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan sietää. Jos yhdessä ei pääse eteenpäin, kannattaa apua hakea vaikka pariterapiasta.
Käsittele asioita ensin itse
Kun huomaamme tarpeissamme ja tunteissamme muutoksia, on tärkeää ilmaista ne toiselle, mutta ihan ensin niitä kannattaa käsitellä omassa mielessään. Mitä nämä ajatukset merkitsevät juuri nyt? Kertovatko ne enemmän minusta vai suhteestamme? Kuinka pystyisin kuvaamaan kumppanilleni sitä, mitä kaipaan niin että tunneyhteys välillämme voisi pysyä ja vahvistua? Välillä voi tuntua siltä ettei puoliso ole tehnyt parastaan yhteisen suhteen eteen. Silloin kannattaa miettiä myös sitä, onko itse ottanut vastuuta omasta onnellisuudestaan? Parisuhteessakin meillä itsellämme on vastuu hyvinvoinnistamme, sitä ei voi ulkoistaa.
Kun siis huomaat kohtelevasi kumppaniasi tai suhdettanne itsestäänselvyytenä, ota aikalisä. Asetu maisemaan, jossa katsot puolisoasi kuin ensimmäistä kertaa. Mitä tunteita huomaat heräävän? Kukaan meistä ei tunne toisiaan täysin, emmehän tunne edes itseämme. Voisitko sinä herätellä halua tutustua kumppaniisi uusin silmin? Uteliaana ja innokkaana?
Läheisyyden ja etäisyyden sääteleminen elää osana suhdetta ja parhaimmillaan se löytää omat uomansa yhdessä elämisen myötä.
Onko ahdistus ja melankolia painanut pääsi ja piirtänyt kasvoillesi toivottomuuden naamion? Onko katseesi kääntynyt sisäänpäin oman menneisyytesi haamuihin ja hämärän kipeisiin hetkiin?
Oletko liian ujo, liian syrjäänvetäytyvä, liian hankala, saamaton, vaisu, murheenmurtama, liian vieraantunut, liian yksinäinen, liian poissaoleva, mitäänsanomaton, beige seinäkukkanen ja silti olet täynnä rintaasi polttavaa kiehuvaa vihaa ja raivoa tai vaihtoehtoisesti musertavaa alakuloa?
Onko elämäsi kulunut jo vuosien tai vuosikymmenten ajan harhaillen pimeyden kaivoksessa kummitellen itse itsellesi, kaivoksessa, jonka käytäviä kaivat yhä syvemmälle maan uumeniin – kaivat ja kaivat päivästä toiseen. Kaivantoosi ei valonkajo koskaan yllä ja ahdistus värjää ilman, jota hengität. Ja mikä pahinta toimit itse itsesi säälimättömänä piiskurina.
Ahdistuksen alla vaikuttavat tunteet
Ahdistuksen tunteen alta löytyy usein pelkoa, vihaa, raivoa ja surua, joilta ei saa millään rauhaa. Pelko, suru, viha ja raivo ovat voineet varjostaa mieltäsi koko elämäsi, vuosikymmenten ajan. Toivosi ja uskosi tulevaan ovat ehkä jääneet matkastasi jo varhaisessa lapsuudessa. Yksinäisyydestä on tullut seuralaisesi huojuvissa elämäsi raunioissa. Tulevaisuus ei tunnu henkäystä pidemmältä eikä uuteen aamuun liity yhtäkään lupausta.
Otit ensimmäiset askeleesi kivisellä tiellä varhain lapsuudessa. Olet kuullut sanottavan, että jokaisella lapsella on syntymässä saatu luontainen kyky ja tarve kiinnittyä toiseen ihmiseen säilyäkseen hengissä, saadakseen turvaa ja ravintoa, ehkä jopa rakkautta. Olet jäänyt tästä jokaiselle lapselle kuuluvasta perusturvallisuuden kokemuksesta paitsi tai se on ollut vaillinainen.
Perusturvallisuuden kokemus syntyy lapsuudessa
Perusturvallisuuden kokemus siitä, että lapsen vanhemmat tai muut hänestä huolta pitävät henkilöt rakastavat ja arvostavat häntä, kantaa läpi elämän. Vauvan ja lapsen minuus, minäkokemus ja kelpaavuuden kokemus rakentuvat ja kehittyvät suhteessa toiseen ihmiseen. Kasvamiseen ja kehitykseen, vuorovaikutus- ja tunnetaitojen kehittymiseen, vaikuttavat toki myös perimä, kypsyminen, ympäristön virikkeet ja oppimiskokemukset. Kuitenkin se tapa, jolla lasta kohdellaan, vaikuttaa hänen omanarvontunteeseensa, kokemukseensa itsestään ja itsessä ja toisessa olevaan hyvään ja pahaan. Kokemus itsessä olevasta hyvästä kantaa läpi elämän ja tuntuu sisimmässä itsemyötätuntona, rakkautena itseä kohtaan, itsen arvostamisena, mielihyvänä, tulevaisuuteen suuntauttumisena, toiveikkuutena ja elinvoimana.
Psykiatri ja psykoanalyytikko John Bowlby esitteli kiintymyssuhdeteorian vuonna 1958. Teoriaa kehitti edelleen kehityspsykologi Mary Ainsworth. Kiintymyssuhdeteorian mukaan se, miten hyvin tarpeisiimme on vastattu varhaislapsuudessa heijastuu myöhempiin ihmissuhteisiimme ja kelpaavuuden kokemukseemme. Kiintymyssuhdemallit jaetaan kolmeen malliin: turvalliseen, ja turvattomiin välttelevään ja ristiriitaiseen sekä jäsentymättömään malliin.
Turvallisesti kiinnittynyt lapsi voi luottaa ainakin yhteen hänelle säännöllisesti hoivaa ja turvaa antavaan henkilöön. Lapselle muodostuu näin sisäistetty malli turvallisesta hoivaajasta. Aikuisuudessa turvallisesti lapsuudessa kiinnittyneellä on paremmat mahdollisuudet omata hyvä perusluottamus niin itseen kuin muihin ihmisiin, luottamus elämään ja siihen, että elämä kantaa. Turvallisesti kiinnittyneellä lapsella on myös paremmat edellytykset luoda kestäviä ja tasapainoisia ihmissuhteita.
Turvattomasti kiintynyt lapsi on jäänyt paitsi kiintymyssuhdetta, turvaa ja hoivaa joko osittain tai kokonaan. Turvattomasti kiintyneen lapsen tarpeisiin ei ole vastattu lainkaan tai niihin on vastattu epäjohdonmukaisesti, jolloin lapsen turvan ja hoivan kokemus on muodostunut epävakaaksi ja epäluotettavaksi. Lapsi ei ole voinut luottaa siihen, että turva ja hoiva olisi pysyvää. Turvattomasti kiintynyt lapsi pyrkii stressaavassa tilanteessa selviytymään joko yksin tai välttelemään vanhemman läheisyyttä. Vaihtoehtoisesti lapsi voi reagoida hyvinkin voimakkaasti stressitilanteessa, niin että reaktiot eivät ole suhteessa todellisiin tapahtumiin, raivota ja paiskoa tavaroita eikä hän lohduttaudu helposti vanhemman läheisyydessä. Lapsi voi myös torjua oman pahan olonsa. Aikuisuudessa varsinkin jäsentymattomään kiintymyssuhteeseen liittyy suurin riski myöhemmin ilmeneville psyykkisille ongelmille.
On kuitenkin hyvä huomata, että jaot eri kiintymyssuhdemallien välillä eivät ole tarkkarajaisia. Jako kuitenkin antaa osviittaa ja ymmärrystä siihen, miten varhaiset kiintymyssuhteet vaikuttavat meihin lapsuudessa, nuoruudessa ja vielä aikuisuudessa. Bowlbyn mukaan lapsuuden kiintymyssuhdetyylit ennustavat vahvasti aikuisiän kiintymyssuhdetyylejä.
Lapsuus vaikuttaa aikuisuuteen
Varhaiset lapsuuden kokemukset voivat juurtua hyvinkin syvään ja muokata omia odotuksia ja tulkintaa omista tulevaisuuden näkymistä, maailmasta ja muista ihmisistä. Varhaiset kokemukset tallentuvat siten lopulta toimintamalleiksi ja mielikuviksi itsestä, muista ja maailmasta. On selvää, että lapsuuden synkät kokemukset synnyttävät arvottomuuden ja kelpaamattomuuden kokemusta, mielipahaa, imevät pois elinvoimaisuutta ja halua innostua ja olla utelias elämää kohtaan. Synkät ja mieltä varjostavat kokemukset katkovat yhteyden aitoon itseen ja saavat ihmisen vetäytymään, jolloin kokemus itsestä mitättömänä, huonona, hankalana ja ei-rakastettavana saa aikaan pirullisen syöksykierteen tai todellakin oman kuopan kaivamista ja ahdistukseen vajoamista.
Positiivinen kokemus itsestä auttaa rakentamaan ja ylläpitämään yhteyttä itseen, toisiin ja ympäröivään maailmaan, luomaan tulevaisuususkoa, toimeliaisuutta, tervettä uteliaisuutta, luottamusta ja turvallisuuden kokemusta. Hyvän ja pahan kokemusten liittäminen omaan minuuteen, siihen, miten kokee omat tarpeensa ja tunteensa ja miten saa ne ilmaistua, on keskeistä oman kehityksen ja itseksi kasvamisen kannalta läpi elämän. Jos saavuttaa riittävän erillisyyden eli että ymmärtää, että ei ole yhtä kuin tunteensa ja ajatuksensa, niin silloin on omaksunut ymmärryksen siitä, ettei ole ihmisenä mitätön tai läpeensä paha vaikka kohtaa hankalia tunteita tai kantaa vaikeita kokemuksia rinnan alla.
Tunteiden kohtaaminen ja tunnistaminen auttaa
Oman sisäisen haavan tai halkeaman työstämiseksi ja muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan sinnikkyyttä ja rohkeutta kohdata ja tunnistaa omat tunteet, omat haitalliset tavat käsitellä tunteita ja siten oppia tunteista: mitä tunne aiheuttaa minussa, miksi reagoin niin kuin reagoin ja mitä voisi tehdä toisin. Kohtaamalla omat hankalat tunteensa ja tunnistamalla omat haitalliset toimintamallit kylvää hyvän siemen omalle selviytymiselle, tulevaisuudelle ja oman sielun säkenöinnille.
Hankalilla tunteilla on tärkeä merkitys ja tarkoitus, miksi niitä elämässä tarvitaan. Esimerkiksi pelon tunteen avulla tunnistamme omia rajoja ja tajuamme vetäytyä syrjään, jos jokin asia uhkaa. Jos pelon tunne jää päälle ja on ylimitoitettu se voi helposti muuttua ahdistukseksi. Tästä syystä sen tunnistaminen, etten ole yhtä kuin tunteeni on erityisen merkityksellistä oman kasvun kannalta ja ettei putoaisi syvemmälle omaan kaivantoonsa. Oman haavan tai halkeaman ei tarvitse määrittää elämää. Oman haavan ja halkeaman tunnistaminen ja hyväksyminen: ”mun elämässä on ollut tällainen juttu” auttaa kesyttämään pimeyden, jotta ahdistus ei hotkaisisi kitaansa.
Empatia on elintärkeä osa ihmisyyttä. Sen avulla voimme muun muassa eläytyä toisen ihmisen iloon ja suruun, kurottaa kohti tarvitsevaa ja katsoa maailmaa erilaisista näkökulmista. Toisilla meistä empatia saattaa kuitenkin mennä överiksi. Tällöin otamme huomaamattamme kannettavaksi muiden ihmisten tunnetaakkoja – jopa sairastumiseen ja uupumukseen asti.
Vaikka sinulla olisi keskimääräistä voimakkaampi taipumus empatiaan, omaa myötäelämistä on mahdollista oppia säätelemään ja pitämään huolta myös omista tunteista ja tarpeista.
Psykoterapeutti ja traumaspesialisti Babette Rothschild ja kehopsykoterapeutti Marjorie L. Rand kirjoittavat kirjassaan Apua auttajalle (2010) somaattisesta eli kehollisesta empatiasta, jota on alettu ymmärtää tieteessä verrattain myöhään. Somaattinen empatia tarkoittaa empatian ilmenemistä kehollisesti muun muassa toisen ihmisen asennon, ilmeiden ja eleiden peilauksen kautta sekä hermoston virittäytymisenä toisen ihmisen taajuudelle.
Itselleni somaattisen empatian käsitys auttoi ymmärtämään paremmin, miksi kuormitun niin helposti muiden ihmisten tunteista ja miten voin suojata itseäni. Meille, joilla on taipumusta överiempatiaan, seuraavat 3 tutkimustietoon nojaavaa pointtia voivatkin olla avainasemassa tiedostamattoman empatian säätelyyn.
Nämä 3 tutkittua tietoa empatiasta auttoivat minua ymmärtämään, miksi kuormitun niin helposti muiden tunteista ja miten voin suojata itseäni:
1. Empatia siirtyy kehosta toiseen
Empatia ei ole pelkästään psykologinen tai emotionaalinen ilmiö, vaan kehollinen kokemus, jossa hermostomme mukautuu toisen ihmisen taajuudelle. Tämä selittää esimerkiksi sen, miksi stressaantuneen ihmisen seurassa omakin pinna saattaa kiristyä, sydän lyödä nopeammin ja hengitys muuttua pinnallisemmaksi.
Tulemalla tietoiseksi oman hermostomme toiminnasta ja tunnistaessamme merkit, jolloin sympaattinen, ns. stressihermosto meissä aktivoituu, voimme katkaista kierteen ja auttaa kehoamme rauhoittumaan. Tärkeintä on opetella palaamaan takaisin omaan keholliseen kokemukseen tietoisen läsnäolon avulla. Voit aloittaa tuomalla huomion hengitykseesi ja muihin kehon sisäisiin tuntemuksiin kuten sydämen sykkeeseen ja ihon lämpötilaan.
2. Peilaamme toisiamme tiedostaen tai tiedostamattamme kehon asennon, ilmeiden ja eleiden kautta
Peilaamme toistemme tunnetiloja jatkuvasti myös kehon asennon, ilmeiden ja eleiden kautta. Usein tämä tapahtuu itsemme sitä tiedostamatta, jolloin myös tunnetila voi tarttua kuin vaivihkaa. Esimerkiksi läheisen ihmisen suruun on luontaista vastata samoin ilmein ja eilen – suupielet kääntyvät alaspäin ja rinta painuu kasaan. Empatian kehollinen osoittaminen on tärkeä osa ihmisyyttä, mutta toisilla meistä tunteet tarttuvat voimakkaammin ja saatamme tiedostamattamme kantaa toisten ihmisten suruja, murheita ja taakkoja mukanamme.
Jos huomaat ottavasi usein muiden ihmisten tunteita kannattavaksesi, opettele tarkkailemaan itseäsi ja kehoasi vuorovaikutustilanteisessa. Otatko helposti saman ilmeen ja asennon kuin toinen? Huomaatko eroa, jos palaat välillä tietoisesti omaan keholliseen kokemukseesi? Myötätunnon osoittaminen ei tarkoita, että sinun tulisi kokea toisen ihmisen tuska kuin omasi. Päinvastoin: joskus on helpompi olla toisen tukena, kun keskittyy pitämään omat juurensa tiukemmin maassa.
3.Kehotietoisuus auttaa palaamaan omien tunteiden ja tarpeiden äärelle
Moni meistä on tottunut ottamaan elämässä kannattelijan ja huolenpitäjän roolin. Tällöin saatamme olla luonnostaan aistit virittäytyneinä ulospäin. Aistimme herkemmin toisen tunnetilaa – näemme, kuulemme ja tunnemme hänen kipunsa – sen sijaan, että muistaisimme välillä kohdistaa huomiota myös omiin sisäisiin tuntemuksiimme, siihen, mitä omassa kehossamme tapahtuu.
Se, että opimme kuuntelemaan ulkoisten aistien lisäksi myös kehoaistiamme (lue lisää esim. täältä), auttaa meitä pysymään kosketuksissa itsemme kanssa ja pitämään huolta myös omista tarpeista ja rajoistamme.
Blogin lähteenä on hyödynnetty teosta: Rothschild, Babette & Rand, Marjorie L. (2010), Apua auttajalle. Myötätuntouupumuksen ja sijaistraumatisoitumisen psykofysiologia. Suomennos Hölländer, Paula & Kivinen, Kirsti. Helsinki: Traumaterapiakeskus
Vahvoja narsistisia piirteitä omaavien ihmisten kumppaneissa on monia samankaltaisia piirteitä. Narsististen ihmisten kumppanit ovat hyvin usein empaattisia, herkkiä, ylivastuullisia toisten tarpeista huolehtivia ihmisiä. He ovat sinnikkäitä ja uskovat alitajuisesti siihen, että siinä toisessa on POTENTIAALIA vaikka mihin.
Narsistinen ihminen on aivan päinvastainen kuin hänen kumppaninsa: empatiakyvytön, tunnekylmä ja alivastuullinen ja heidän elämänsä pyörii heidän omien tarpeidensa ympärillä. Täydellisesti toisilleen sopiva pari siis: kysyntä ja tarjonta kohtaavat.
Rakkauspommitus koukuttaa uhrin suhteeseen
Suhteen alussa, niin kutsutussa rakkauspommitusvaiheessa, narsisti antaa ymmärtää, että hän tulee tarjoamaan uhrille kasapäin rakkautta, huolenpitoa ja kaikkea muuta hyvää. Uhri jää koukkuun, josta on vaikea pyristellä irti. Koukku on niin tiukka, että se pitää otteessaan senkin jälkeen, kun rakkaus on muuttunut kaltoinkohteluksi.
Uhri uskoo alitajuisesti, että alun rakkauslupaus on se, mikä on totta eikä se julmuus ja kylmyys, jotka suhteeseen pikkuhiljaa ovat hiipineet. Siksi uhri tekee kaikkensa, jotta hän saisi palautettua suhteen hyväksi ja toimivaksi.
Huomattavaa on siis se, että uhri tekee kaikkensa korjatakseen ja narsisti hajottaakseen. Uhrille suhde on työmaa, jonka eteen hän saattaa uhrata voimavaransa, rahansa, työnsä, ihmissuhteensa ja niin edelleen.
Uhri yrittää kasvattaa toisesta vastuullista aikuista
Uhri yrittää hartiavoimin opettaa toiselle, miten ottaa toista huomioon, miten kantaa vastuuta, miten olla AIKUINEN. Uhri uskoo narsistin potentiaaliin. Hän uskoo kovasti, että potentiaalista kasvaa lopulta se sama ihanuus, jonka hän suhteen alussa näki. Uhri uskoo tuohon potentiaaliin usein siksi, että hänen lapsuudessaan on ollut joku aikuinen, joka ei ole kyennyt ottamaan vastuuta. Tuollainen aikuinen on voinut olla narsisti, alkoholisti tai muuten hyvin haavoittunut ihminen.
Mutta millä keinoilla uhri saa toisen kasvamaan aikuiseksi? Ja voiko narsisti muuttua?
Narsisti ei muutu eikä häntä saa kasvamaan aikuiseksi. Piste.
Erityisherkkä ihminen on kuin vastaanotin, joka poimii valtavan määrän ärsykkeitä ja informaatiota ympäristöstään. Siitä syystä ”mitta tulee täyteen” nopeammin kuin vähemmän herkällä ihmisellä. Moni herkkä kokee kuitenkin joutuvansa puolustelemaan yksinolon tarvettaan ja kokee oman ajan ottamisen haasteelliseksi.
Omia luonnollisia tarpeitaan ei pitäisi joutua selittelemään muille, mutta etenkin itselle tärkeiden ihmisten kanssa on ihan hyvä osata selkeästi sanoittaa mitä tarvitsee ja miksi tarvitsee sitä. Ei tarvitse puolustella, mutta voi selittää niin, että tulee paremmin ymmärretyksi. Seuraavassa tyypillisiä asioita, joiden vuoksi herkkä ihminen kaipaa yksinoloa.
Sosiaalinen kanssakäyminen verottaa herkän ihmisen voimia. Valtaosa erityisherkistä suuntautuu vahvasti sisäiseen maailmaansa ja latautuu parhaiten kun saa olla hetken ihan itsekseen.
Aistiärsykkeiden runsaus kuormittaa herkkää ihmistä. Kovat äänet, taustahäly, kirkkaat valot, voimakkaat tuoksut, ja niin edelleen, alkavat jossain vaiheessa väsyttää. Yksinolo hiljaisuudessa auttaa.
Erityisherkkä menee muita helpommin ylivireystilaan. Mielessä on jatkuvasti ajatuksia ja kiire, mahdolliset huolet, tehtävien paljous ja itselle asetetut vaatimukset aiheuttavat stressiä. Sen vastapainoksi tarvitaan rauhoittumista omissa oloissa.
Erityisherkällä on rikas mieli ja paljon tunteita. Hän käsittelee niitä muita syvällisemmin ja se vaatii energiaa. Elämän tapahtumia ja tunteita täytyy saada prosessoida rauhassa, ilman että ympärillä on jatkuvasti muita.
Herkkä ihminen on todella tietoinen ympäristöstään ja muiden ihmisten tunteista. Moni on todennut kokevansa että heillä on jatkuvasti antennit sojossa skannaamassa mitä muut ajattelevat, tuntevat ja tarvitsevat. Se käy joskus työlääksi ja tarvitaan hetki yksin.
Moni herkkä on sopuisa ja miellyttämisenhaluinen. Siinä piilee vaara, että menee liiaksi muiden mukana ellei ota aikaa kuunnellakseen mitä itse oikeasti haluaa ja ajattelee.
Herkkä ihminen on empaattinen ja tekee usein paljon sen eteen että muilla olisi hyvä olla. Välillä tarvitaan hetkiä tai kokonaisia päiviä ettei tarvitse ottaa muita huomioon eikä olla mitään kenellekään.
Intensiivinen ihmisten kehonkielen lukeminen on herkälle ja intuitiiviselle ihmiselle kuormittavampaa kuin vähemmän herkälle. Tietoa kertyy niin paljon ja kaikkea ei edes haluaisi havaita. Välillä pitää saada olla yksin, jotta ei tarvitse poimia ympäristöstään yhtään mitään signaaleja ja tulkita niitä.
Moni herkkä on kuin kameleontti, joka huomaamattaan mukautuu muiden rytmiin, mielipiteisiin ja tarpeisiin. Herkälle on usein tärkeää olla pidetty, sillä konfliktit ahdistavat. Yksin ollessa on turvallista olla juuri sellainen kuin on tarvitsematta miellyttää ketään.
Empaattinen, auttavainen ja hyväntahtoinen herkkis unohtaa monesti huolehtia omista tarpeistaan. Sitä ajautuu niin helposti palvelemaan muita. Säännöllinen oma aika on yksi erityisherkälle tärkeä keino pitää huolta omista tarpeistaan.
Halusin sanoittaa tässä jutussa niitä oman ajan kaipuun taustalla olevia moninaisia syitä, joita tavanomaista herkemmillä ihmisillä on. Toivon, että tämä auttaa sinua ymmärtämään itseäsi tai omaa herkkää läheistäsi.
Vielä 15 vuotta sitten olin jumissa läheisriippuvuuden noidankehässä. Olin hukassa itseni kanssa. Elin elämääni muiden ihmisen kautta: en osannut tunnistaa, saati käsitellä terveellä tavalla tunteitani, en tunnistanut ja osannut ilmaista tarpeitani enkä osannut vetää rajoja. Olin ensisijaisen kiinnostunut siitä, kuinka muut ihmiset minut näkivät ja kuinka voisin täyttää heidän tarpeitaan.
Elin muita ihmisiä varten. Tämä oli totta ystävyyssuhteissa, työpaikalla sekä erityisesti parisuhteissa. Tuntui, että päädyn jatkuvasti suhteisiin emotionaalisesti etäisten, henkisesti huonosti voivien kumppaneiden kanssa. Heitä yritin parantaa ja pelastaa ja ansaita siten oman arvoni.
Pelkäsin, että jos paljastuu, kuinka arvoton ja vioittunut olen, minut hylätään. Yritin olla täydellinen. Täydellisen mukautuva.
Toki tuolloin en ymmärtänyt tätä kaikkea. Läheisriippuvuuteni koko kuva on avautunut minulle vasta jälkeenpäin toipumisen tiellä.
Umpikujassa
Muistan sen, kuinka olin jatkuvasti ahdistunut. Ahdistus oli pelkoa, johon liittyy epävarmuus. Epävarmuus tulevasta. Epävarmuus siitä, kelpaanko. Pelko konflikteista. Yritin tulkita toisia. Kävelin kuvaannollisesti kananmunan kuorilla.
Koska olin uhrin tilassa, elämässä ei tuntunut olevan mitään loogisuutta. Ei ollut myöskään toivoa. Odotin jonkin tai jonkin ulkopuolelta itseäni tulevan pelastavan minut. En tiennyt, kuinka paljoon voin vaikuttaa loppujen lopuksi itse.
Luulin, että tämä on oikea tapa elää. Luulin olevani rakkaudellisissa suhteissa. Tämä oli se malli, jonka olin omaksunut lapsuudessani. Läheisriippuvuudesta oli tullut minulle normaali.
Toteutin tiedostamattani traumataustani uskomuksia. Uskomuksia, joihin kuului kehon solutasolle varastoitunut kaiken läpäisevä kokemus omasta arvottomuudestani ja usko siitä, että en ole hyvän arvoinen.
Jos en olisi usean sattumuksen seurauksena löytänyt meditaatiota ja mindfulnessia, läheisriippuvaisten vertaistukiryhmiä ja terapiaa, olisin todennäköisesti edelleen samassa suossa. Kohdalleni tuli kulminaatiopiste, jossa minun oli pakko kysyä itseltäni: ”Haluanko jatkaa näin? Haluanko olla uhri? Haluanko paeta? Haluanko asettaa muut itseni edelle?”. Vastaus oli, että en.
Halusin siirtyä sivuun itseni tieltä. Halusin elämän. Haluisin olla autenttinen itseni.
Siitä alkoi muutos.
Tie vapauteen
Muutoksen kivijalkana on yhä edelleen itsetuntemus. Tiedostaminen. Harjoittelin tunteiden tuntemista, nimeämistä ja säätelyä. Harjoittelin kehon merkkien ja tarpeiden tunnistamista ja sanoittamista.
Harjoittelin hyväksymään oman epätäydellisyyteni. Harjoittelin hyväksymään, että kun sanoitan omat tarpeeni ja rajani, kaikki eivät tule pitämään minusta. Se oli erityisen haastavaa, mutta joka kerran, kun pystyin sanottamaan oman totuuteni, rohkeuteni lihakset kasvoivat.
Itsetuntemuksen rinnalle sain itsemyötätunnon työkalut, joiden avulla aloin treenaamaan ystävällisempää, lempeämpää asennetta itseä kohtaan.
Tämä kaikki oli täsmähoitoa läheisriippuvuuteeni sekä siihen kietoutuneeseen ahdistukseen.
Välillä tulee hetkiä, jolloin läheisriippuvuuden toimintamallit nostavat päätään. Joissain tilanteissa ahdistus ja hätäännys vyöryy ylitseni niin nopeasti, että en ehdi pysähtyä. En tule täydelliseksi, mutta tiedostamisen, hyväksymisen ja lempeyden kautta selviän tilanteista nopeammin ja viisaammin. Ahdistus tulee ja se myös menee ohi.
Itsetuntemuksen harjoittelu on tuottanut tulosta. Usein tiedän nimittäin intuitiivisesti, kuinka tilanteessa on hyvä toimia. Tiedän, milloin on hyvä poistua paikalta ja olla tekemättä mitään. Tiedän, milloin on hyvä avata suunsa ja vetää rajat.
Kun rauhoitun vähän ja käännän katsetta sisäänpäin, osaan sanoa helpommin, mitä ahdistunut osa minua tarvitsee. Se on se pieni lapsi, joka edelleen kiperässä tilanteessa, hätääntyneenä, haluaisi toimia samalla tavalla kuin silloin ennen. Paeta, fiksata, pelastaa.
Näissä tilanteissa voin ottaa hänet syliin ja sanoa: ”Ei mitään hätää. Olet kaiken hyvän arvoinen.” Näin voimme elää tätä elämää yhdessä: sisäinen lapseni ja viisas aikuiseni.
Aivojen tehtävä on pitää meidät hengissä. Siksi systeemimme on kehittynyt erityisen taitavaksi huomaamaan erilaiset uhat ja reagoimaan nopeasti epämiellyttäviin kokemuksiin. Vaarat ja ikävät kokemukset tarttuvat mieleen kuin tarranauhaan ja tallentuvat vastaisen varalle, jotta osaisimme jatkossakin taitavasti vaaroja vältellä.
Hyviin ja onnellisiin kokemuksiin aivot sen sijaan suhtautuvat kuin upouusi teflonpannu – ne luiskahtavat pois. Ne eivät tallennu itsestään, koska niillä ei ole merkitystä elossa selviytymisemme kannalta.
Jotta elämä olisi turvallisen lisäksi myös iloisempaa, voimme onneksi ohjelmoida aivojamme ja tallentaa onnellisuuden kokemuksia tietoisesti mieleemme.
Neuropsykologi Rick Hanson neuvoo tallentamaan elämän hyviä hetkiä. Aivomme ovat neuroplastiset eli muovautuvat toimintamme mukaan. Tulemme onnellisemmiksi kokemalla toistuvasti onnellisuutta ja juurruttamalla näitä kokemuksia tietoisesti aivoihimme. Hyvää voi lisätä elämäänsä kiinnittämällä huomiota hyviin asioihin, tunnistamalla ne kehollisesti ja tallentamalla ne osaksi itseämme. Näin myös ihanasti elähdyttävistä hetkistä tulee pysyvä osa elämäämme.
Onnen tankkaus- ja tallennusohjeet:
1. Huomaa hyvä
Pieniä hyviä asioita tapahtuu elämässämme koko ajan, mutta emme juurikaan kiinnitä niihin huomiota. Ja jos huomaammekin ne, emme yleensä tunne ja koe niitä, vaan ohitamme ne nopeasti.
Hanson kehottaa kiinnittämään tietoisesti huomiota hyviin hetkiin – etsimään niitä arjesta. Lapsen nauru, aukeava kukka, ruoan ihana maku, lämmin tuulen vire kasvoilla, jonkun ystävällinen hymy tai teko, työn päätökseen saaminen…
Mitä ikinä hyvää päivässäsi tapahtuukaan pysähdy huomaamaan se ja avaudu sille.
2. Tankkaa hyvää
Tee havainnosta kokemus. Pysähdy hyvän huomaamisen hetkeen. Huomaa miltä sinusta tuntuu. Millaisia kehon tuntemuksia sinulla on? Mitä näet ja kuulet? Mitä kaikkea koet?
Pysy kokemuksessa ainakin viisi sekuntia. Tunne ja tunnustele. Nauti. Anna kokemuksen täyttää kehosi. Älä anna huomiosi siirtyä mihinkään muualle.
Voit pysyä kokemuksessa pidempäänkin, ihanne olisi 20 sekuntia. Mitä kauemmin tankkaat tuota hyvää, sitä pysyvämmät jäljet siitä hermostoosi jäävät.
Tunne, miten ihanalta toisen halaus tuntuukaan kehossa tai miten ihanalta kesän ensimmäinen mansikka maistuukaan. Kokemuksen nautinnollisuuteen keskittyminen purskauttaa kehoon dopamiinia, joka helpottaa hetkeen keskittymistä ja vahvistaa muiston säilymistä. Voit myös mielessäsi vahvistaa kokemuksen hyviä puolia entisestään – ihan kuin vääntäisit kokemuksen kuvitteellista volumenappia vähän isommalle. Mieli pystyy ihmeellisiin asioihin.
3. Tallenna hyvä
Imeytä kokemus itseesi. Kuvittele tai tunne miten tuo hyvä kokemus imeytyy ja tallentuu syvälle mieleesi ja kehoosi – ihan kuin auringon lämpö, joka lämmittää koko kehon tai vesi, joka imeytyy pesusieneen.
Anna itsesi täyttyä hyvän kokemuksen tuntemuksista ja siihen liittyvistä ajatuksista ja tunteista. Ja kas! Tankkasit juuri itseesi hyvää ja sinua vahvistavaa.
Se mihin kiinnitämme huomiota lisääntyy elämässä. Kun antaa huomionsa hyvälle voi hämmästyä siitä, miten jokaiseen päivään sisältyy kauniita ja mukavia asioita.
Lähde: Rick Hanson, Richard Mendenius: Buddhas Brain
