Arvostamme kanssaihmisiämme ja itseämmekin hyvin usein suoritusten, saavutusten, statuksen ja omistusten pohjalta. Kyse on kuitenkin arvottamisesta, jolle tunnusomaista on arvioiminen, vertailu ja kilpailu – ihmisten mittaaminen tietyillä mittareilla. Kuka on saavuttanut eniten ulospäin näkyviä meriittejä, mainetta ja mammonaa.
Myös asiantuntijuus ja ammatillisuus saattavat olla naamio, jonka taakse piiloudumme pelätessämme paljastumista omana keskeneräisenä itsenämme. Ammatillisuuteen naamioituminen estää kuitenkin aidon ”ihmisenä ihmiselle” -kokemuksen, mikä olisi esimerkiksi hoitoammatteihin liittyvissä kohtaamisissa tärkeää ja jo itsessään hoidettavan oloa parantavaa. En väitä, että ammattiroolin ja omana itsenään olemisen tulisi olla kaikissa tilanteissa yksi ja sama asia, mutta ammatissa kuin ammatissa ja asemassa kuin asemassa voi kohdata toisen ihmisen yhdenarvoisena.
Arvottaminen on aina ehdollista, siihen liittyy jokin edellytys tai vaatimus, joka toisen ihmisen tulisi täyttää ollakseen arvostettava. Ihmissuhteet, jotka pohjautuvat arvottamiseen, rakentuvat ylemmyydelle tai alemmuudelle, ja jäävät pinnallisiksi. Yhteenkuuluvuuden tunne on niille tuntematon ihanuus.
Aito arvostus on ehdotonta ja arvostelematonta. Setuntuu hyvältä. Se on toinen toisensa näkemistä, kuulemista, kohtaamista ja mukaan ottamista, kaikkine puolineen ja sellaisenaan. Aito arvostus ei synny asemasta tai asiantuntemuksesta, vaan yhdenarvoisesta kohtaamisesta, sydämestä kumpuavasta aitoudesta ja kyvystä olla toisia ymmärtävä ja heistä välittävä.
Usein puhutaan siitä, että tärkeintä on arvostaa itse itseään, muiden arvostuksesta viis, ja niin olen puhunut itsekin. Olen kuitenkin muuttanut näkemystäni ja ymmärrän, että pelkkä itsearvostus ei yksinään riitä, tarvitsemme arvostusta myös muilta. Meille kaikille tulee esimerkiksi hetkiä, jolloin ripppeetkin itsearvostuksesta tuntuvat hävinneen kuin pieru Saharaan, ja etenkin tuolloin muiden arvostus tuntuu erityisen hyvältä ja kannattelevalta.
Itsearvostus vahvistuu muiden arvostuksesta, mutta näiden kahden tulee olla keskenään terveessä suhteessa. Mitä enemmän itsearvostuksemme on riippuvaista muiden arvostuksesta, sen kauemmas se meiltä karkaa. Vapautemme on siellä, missä emme anele arvostusta.
Keskinäinen arvostus on tärkeää kaikissa ihmissuhteissamme, mutta parisuhteessa meillä on ehkä eniten siihen liittyviä toiveita ja odotuksia. Niiden ilmaiseminen kumppanille saattaa kuitenkin olla vaikeaa, sillä olemme parisuhteessa kumppanimme edessä myös puutteinemme ja arkoine kohtinemme hyvin paljaina – ja siten myös helpommin satutettavina. Odotamme usein kumppanimme osaavan lukea ajatuksiamme, ja kun niin ei tapahdu, petymme ja loukkaannumme.
POHDITTAVAA 1. Mieti kolmea suuresti arvostamaasi läheistä ihmistäsi. Minkälaisista asioista arvostat heitä? 2. Minkälaisista asioista haluat sinua arvostettavan? 3. Mitä ajatuksia sinussa herättää näkemys, jonka mukaan keskinäinen arvostus toimii parisuhteessa parhaiten silloin, kun kumpikin on vapaa jättämään toisen toiveet ja odotukset täyttämättä?
Lisää ihmissuhteista ja niiden vahvistamisesta voit lukea kirjastani, jonka löydät täältä.
Hyvinvointimme ja elinvoimaisuutemme ytimessä lepää kolmiyhteinen yhteys. Se koostuu yhteydestä itseemme, toisiin ihmisiin sekä ympäristöön. Ihminen, kenellä joku näistä yhteyksistä sakkaa, kokee usein keskeneräisyyttä ja yksinäistä erillisyyden tunnetta. Tällöin olemme alttiita sortumaan korvikkeisiin ja riippuvuuksiin.
Ympäröivä yhteiskunta (etunenässä markkinatalous) tarjoaa meille lähinnä kuluttamisesta kumpuavaa yhteyttä, joka on lopulta kuin kangastus erämaassa. Harha, johon haksahdamme, koska janoamme niin epätoivoisesti sitä, mitä meiltä puuttuu.
Yhteyttä.
Kyetäksemme kolmiyhteiseen yhteyteen, on meidän sisäistettävä, mistä elämän optimaaliset kokemukset syntyvät. Ne sellaiset kokemukset ja hetket, joiden äärelle yritämme sisäisen kompassimme johdattamana löytää. Kokemukset, jotka lisäävät yhteyden tunnetta.
Optimaalisia kokemuksia kutsutaan paikoin myös flow-tilaksi. Tuon termin on lanseerannut ja siitä kirjoja kirjoittanut professori Mihály Csíkszentmihályi. Hän korostaa optimaalisen kokemuksen eli flow-tilan kohdalla juuri sitä, että sen hyödyt ovat sekä henkilökohtaisia että yhteisiä.
Csíkszentmihályi käyttää termejä differentaatio ja integraatio.
”Eriytyminen eli differentiaatio merkitsee, että jokaista kannustetaan kehittämään omia ainutlaatuisia piirteitään, maksimoimaan henkilökohtaiset taitonsa, asettamaan itselleen omia tavoitteita. Integraatio sen sijaan takaa, että se, mitä tapahtuu yhdelle, vaikuttaa kaikkiin” – Mihály Csíkszentmihályi / Flow – Elämän virta.
Toisinaan esitetään erillisiä näkemyksiä ihmisestä laumaeläimenä tai yksineläjänä. Optimaalisessa kokemuksessa ja kolmiyhteisessä yhteydessä on aina läsnä sekä yhteys että erillisyys.
Ne eivät sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin täydentävät.
Ihminen, joka elää tasapainossa tämän yhteyden pyhän kolminaisuuden kanssa, voi kohdata eteen tulevat asiat ja tunteet pääsääntöisesti levollisin mielin.
Yhteys itseeni
Useimmat meistä kokevat tuntevansa itsensä. Monesti kyse on silti roolista, jonka olemme itsellemme kirjoittaneet. Jälkensä siihen rooliin ovat jättäneet myös toisten ihmisten mielipiteet. Kun mieli tai keho reagoi johonkin poikkeavasti, pyrimme usein eroon esiin nousseesta tunteesta lääkkeiden tai korvikkeiden avulla.
Samalla rajoitamme omaa olemistamme, ettemme olisi liian vähän tai liikaa muille ihmisille.
Yhteys omaan itseen ponnistaa rehellisestä ja autenttisesta itseensä tutustumisesta. Siitä, kuka minä ihan oikeasti olen ja mikä minulle on ominaista? Myös kysymyksestä, mitä ylipäätään tarkoittaa minuus.
Mikäli tällaista itseensä tutustumista ei ole aiemmin tehnyt, voi se olla hankalaa aloittaa yksin. Onneksi apua ja mentorointia on tarjolla, mikäli sellaista suostuu ottamaan vastaan.
Yhteys toisiin ihmisiin
Ympäröivä maailma ja muut ihmiset voivat toisinaan tuntua niin pelottavilta, että niiltä haluaa piiloutua. Emme kuitenkaan saavuta pitkäkestoista tyyneyttä siten, että välttelemme ihmisten pariin menemistä ja suojelemme itseämme sosiaalisilta iskuilta.
Hyvinvoinnin oleellinen osa on nimittäin yhteys toisiin ihmisiin.
Kun se yhteys sakkaa, pakenemme usein riippuvuuksiin, joista yritämme tehdä korvikkeita yksinäisyydellemme. Tämä tapahtuu harvemmin tiedostaen. Paradoksaalisesti yksi riippuvuuksien näkyvimmistä haitoista on se, että alamme eristää itseämme toisista ihmisistä. Otamme etäisyyttä, jotta emme tulisi satutetuiksi. Tällöin monet päättävät kohdata elämän niin kovan kuoren alta, etteivät tule satutetuiksi. Näin tehdessämme satutamme kuitenkin itse itseämme.
Yhteys toisiin ihmisiin lähtee siitä taianomaisesta valinnasta, että antautuu heille. Monelle tämä on pelottava ajatus, sillä meihin on iskostettu ajatus ihmisten vaarallisuudesta. Siitä, että emme voi luottaa toiseen, ellei toisin todisteta. Entä jos lähtökohta olisikin päinvastainen? Entä jos valitsisin luottaa ja ottaa askelen lähemmäs muita?
Yhteys ympäristööni
Ympäristömme on tänä päivänä niin vahvasti omien käsiemme muokkaama, että sitä kohtaan koettu yhteys on myös rapissut. Toki voimme kokea yhteyttä eri paikkoihin, joihin liitämme muistoja. Perimmäinen yhteys luonnolliseen ympäristöömme on silti rapautunut, mikä näkyy esimerkiksi luonnon yltiöpäisenä hyödyllistämisenä.
Samalla on tutkittua, että esimerkiksi metsässä käyskentelyn terveysvaikutuksista hyötyvät myös he, jotka eivät usko niihin. Yhteys ympäristöön on olemassa, jos vain suostumme näkemään sen
Ympäröivä luonto (sinun luonnollinen ympäristösi) ei kiitä tai tuomitse sinua. Se ei ole kiinnostunut saavutuksistasi tai murheista, joita kannat mukanasi. Metsä ei kanna piiruakaan huolta siitä, mitä ajattelet siitä. Se vain on. Tällaiselle ympäristölle toistuvasti altistuminen opettaa läsnäoloa, joka on suora virtaus sisimpääsi. Keho ja mieli rauhoittuvat ja asiat saavat kohtuullisemmat mittasuhteet.
–––
Kun yhteys itseesi, toisiin ihmisiin sekä ympäristöön hengittää ja virtaa vapaana, muodostuu usein myös neljäs yhteys. Se kuljettaa sinut kauemmas minne kenties koskaan olet kulkenut, elämän perusasioiden ja olemassaolon ytimen äärelle.
Kirjoittaja Liisa Saukkonen on The You First Clubin valmentaja ja menopause specialist.
Liisa Saukkonen. Kuvaaja: Vuokko Salo.
Elämme ajassa, jossa naisen rooli on moninainen: olemme äitejä, puolisoita, työntekijöitä, ystäviä ja usein myös omaishoitajia. Tämä moniroolisuus, yhdistettynä yhteiskunnan odotuksiin ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin, voi johtaa tilanteeseen, jossa nainen kokee jatkuvaa uupumusta. Kutsun tätä ilmiötä nimellä ”feminine burnout”.
Erityisesti esivaihdevuosien aikana tämä uupumus voi syventyä hormonaalisten muutosten myötä. Yksi isoin syy tähän on se, että jo 30 ikävuoden jälkeen naisten progesteroni-hormoni lähtee laskuun ja tämä aiheuttaa kehon heikentyvää stressinsietokykyä.
Näitä oireita ei kannata jättää huomiotta
Feminine burnout ei ole pelkästään fyysistä väsymystä, vaan se on syvällinen tunne siitä, että on jatkuvasti riittämätön ja ylikuormittunut. Se ilmenee usein seuraavina oireina:
jatkuva väsymys, joka ei helpotu levolla
univaikeudet tai levoton uni
keskittymisvaikeudet ja muistiongelmat
ärtyneisyys ja mielialan vaihtelut
ahdistus ja tunne siitä, että ei hallitse elämäänsä.
Nämä oireet kannattaa herkästi huomioida ja pyrkiä mahdollisimman nopeasti hölläämään arjesta asioita, joista pystyy ensin päästämään irti, jotta kuorma helpottuu ja palautuminen paranee. Moni nainen kokee vaikeaksi ottaa aikaa itselleen tai pyytää apua.
Tämän taustalla voi olla useita syitä:
Perfektionismi: Halutaan suoriutua täydellisesti kaikista rooleista.
Syyllisyys: Ajatellaan, että oman ajan ottaminen on itsekästä.
Pelko kontrollin menettämisestä: Uskotaan, että jos ei itse tee kaikkea, asiat eivät suju.
Yhteiskunnalliset odotukset: Naisilta odotetaan usein hoivaavaa ja uhrautuvaa roolia.
Nämä uskomukset voivat johtaa siihen, että nainen ei kuuntele kehonsa ja mielensä viestejä, vaan jatkaa suorittamista uupumuksen kustannuksella. Eikä ihme! Suurin osa meistä ei välttämättä ole koskaan nähnyt esimerkkiä rennosta naisesta, joka aidosti olisi läsnä tässä hetkessä.
Esivaihdevuosissa yleensä rakennetaan uraa, hoidetaan lapsia, pidetään huolta omista vanhenevista vanhemmista sekä pyritään tekemään kaikki mahdollinen myös ystävien kanssa. Kalenteri on aina täynnä ja pelkkä oleminen ahdistaa sillä ”se on laiskuutta”!
Suurin osa meistä ei välttämättä ole koskaan nähnyt esimerkkiä rennosta naisesta, joka aidosti olisi läsnä tässä hetkessä.
Koska kehomme ei saa luonnollisesti muuttuvista hormoneistamme tarpeeksi tukea, meidän tulisi hyvällä omalla tunnolla lopettaa mailan puristaminen ja antaa kehollemme armoa. Nämä uupumuksen oireet voivat lisätä stressiä ja heikentää naisen kykyä selviytyä arjen haasteista, mikä puolestaan voi pahentaa oloa entisestään. Yleisimpiä haasteita voi tulla esim. suoliston turpoaminen aina ruuan jälkeen, mielialan vaihtelut, jatkuva väsymys aamusta iltaan, motivaation puute ja muistiongelmat.
Feminine burnoutin ennaltaehkäisy ja hoito vaativat kokonaisvaltaista lähestymistapaa:
1. Tunnista ja hyväksy omat rajasi: On tärkeää ymmärtää, että kukaan ei voi tehdä kaikkea. 2. Priorisoi itsesi: Ota aikaa itsellesi ja tee asioita, jotka tuovat sinulle iloa ja rentoutumista. 3. Hae tukea: Keskustele läheistesi kanssa tuntemuksistasi ja tarvittaessa hakeudu ammattilaisen puheille. 4. Huolehdi perusterveydestä: Riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta tukevat hyvinvointia. 5. Opettele sanomaan ei: Kaikkeen ei tarvitse suostua. Opettele pyytämään apua. 6. Harjoita stressinhallintakeinoja: Esimerkiksi mindfulness, meditaatio tai hengitysharjoitukset voivat auttaa rentoutumaan. Joskus pelkkä pysähtyminen kahvikupin äärelle voi olla tarpeen. Sulje silmät 5 minuutin ajaksi ja keskity hengittämiseen rauhallisesti.
Feminine burnout on vakava ilmiö, joka vaikuttaa moniin naisiin erityisesti esi- ja vaihdevuosien aikana. Kehomme hormonitoiminnan muuttuessa meidän tulee antaa palautumiselle enemmän arvoa! On tärkeää tunnistaa omat rajat, kuunnella kehon ja mielen viestejä sekä hakea tarvittaessa apua.
Muista, että sinulla on oikeus hyvinvointiin ja tasapainoiseen elämään. Tämä on se hetki, kun saat päästää irti ja hetken miettiä, mikä on tarpeellista ja mikä on suorittamista. Yhteiskunta ja ympärillä olevat ihmiset saattavat puskea meitä ylisuorittamiseen. Jos emme suorita tai ole tarpeeksi tuottavia, olemme huonoja ihmisiä. Ja tämähän ei pidä yhtään paikkaansa.
Tämä on se hetki, kun saat päästää irti ja hetken miettiä, mikä on tarpeellista ja mikä on suorittamista.
Jos emme palaudu, emme voi hyvin. Se isoin haaste onkin, että juurikin siitä palautumisesta me tingimme viimeiseen asti koska se on ”vain” palautumista. Siinä ei saa niin sanotusti mitään tulosta. Naiset tarvitsevat tutkitusti enemmän unta öisin kuin miehet monimutkaisen hormonitoimintamme takia. Joten anna itsellesi lupa mennä aikaisemmin nukkumaan. Työt eivät lopu tekemällä, tiskit ja pyykit voivat odottaa tai joku muu voi tehdä ne välillä.
Jos tunnet, että tarvitset tukea, älä epäröi hakea apua. Pienetkin muutokset arjessa voivat johtaa merkittäviin parannuksiin. Täällä ei tarvitse pärjätä yksin!
Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, vireysvalmentaja ja sosiaalietiikasta väitellyt teologian tohtori. Heli on myös kirjailija ja luennoitsija, joka on kirjoittanut useita yleistajuisia tietokirjoja tunteista ja perheen ihmissuhteista niin aikuisille kuin lapsille. Uusimman ietokirjansa Lohtu – Miten selviydyn (Tammi, 2025) Heli kirjoitti yhdessä psykoterapeutti Pirkko Lahden kanssa.
Heli Pruuki. Kuvaaja: Veikko Somerpuro.
Mikä sinua lohduttaa?
Erilaiset raskaat vaiheet – kuolemansuru, mutta myös monenlaiset elämänsurut ja kuormituksen aiheet – kuuluvat osaksi ihmiselämää. Niiden keskellä voi pärjätä hiukan paremmin tunnistelemalla, mistä itse saa lohtua.
Voi sanoa, että lohtu on turvan ja toivon sisarus. Pysähdy siis hetkeksi pohtimaan lohtuasi – sitä kaikkea, mistä sinä saat lohtua, turvaa ja toivoa elämääsi. Mitkä kaikki ovat sinun omia lohtukeinojasi? Jos työstäisit oman ”lohtukirjasi”, mitä siihen kirjoittaisit, mitä kuvia siihen liittäisit, mitä ääniä, makuja ja tuoksuja siihen lisäisit?
Ketä ajattelet, kun kaipaat lohtua?
Keiden ihmisten kuvia kuuluisi omaan lohtukirjaasi? Ketkä ovat sinun turvaihmisesi? He voivat olla eläviä, mutta tärkeät ihmiset elävät sydämissämme myös kuoleman rajan ylitettyään. Lisää lohtulistallesi kaikki elävät ja edeltä menneet, jotka ovat tarjonneet sinulle yhteyttä, suojaa, lohtua, turvaa, rakkautta. Tule tietoiseksi siitä, ketkä ihmiset ja mitkä ihmissuhteet ovat sinulle tärkeimpiä. Kenen seurassa olet turvassa ja voit hyvin? Vahvista niitä suhteita.
Joskus turvaihminen voi olla myös joku, joka ei ole erityisen läheinen tai jota et ehkä ole edes tavannut, mutta jota arvostat ja jonka ajatuksista saat voimaa. Ketkä kaikki ovat elämäsi varrella vaikuttaneet sinuun hyvällä tavalla, tarjoten viisautta ja vakautta?
Ajattele myös elämäsi eläimiä. Yhteys toislajisen kanssa – usein koiran, kissan tai hevosen, mutta myös muiden eläinten – on aitoa yhteyttä, vastavuoroista rakkautta, toisinaan silkkaa lohtua. Lisää lohtukirjaasi kaikki nyt elävät ja jo kuolleet sinulle rakkaat eläimet. Ajattele jokaista erikseen.
Luonto hoitaa
Luonto on parantola. Luonnossa hengitys tasaantuu, asiat asettuvat mittasuhteisiin. Vaikkapa metsässä, tunturissa tai veden äärellä voi kokea olevansa osa ympäröivää kokonaisuutta. Voi saada syvän kokemuksen elämän virtaamisesta eteenpäin silloinkin, kun oma elämä tuntuu olevan seisahduksissa.
Onko sinulla lempimaisema, lempipolku, lempilinnunlaulu, lempipuu, rakas metsä, oma rakas kalliopaikka? Merkitse lohtukirjaasi sinulle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita yhteydessäsi luontoon. Kirjaa sinne sinulle rakkaat kukat ja kasvit, lohduttavat säätilat ja lempivuodenaikasi.
Luovuus on oiva lohtukeino. Taide eri lajeineen läpäisee kerroksia – se on ihmisenä olemisen jakamista syvillä tasoilla. Mitkä ovat omia keinojasi käyttää luovuuttasi, tuottaa taidetta tai nauttia taiteesta?
Kirjallisuus, teatteri, elokuvat, kuvataide, musiikki kaikissa muodoissaan, visuaalinen taide, kehollinen ilmaisu, tanssi… mitkä taidelajit puhuttelevat sinua ja mitä niistä käytät itseilmaisuusi? Mitkä kirjat, runot, taideteokset, laulut ja sävelmät koskettavat ja lohduttavat sinua? Mikä näytelmä tai elokuva läpäisi kerroksiasi? Kokoa niitä lohtukirjaasi.
Lohtu voi tulla koetuksi monilla syvillä tasoilla, myös henkisellä ja hengellisellä tasolla. Silloin se tarjoaa kokemusta yhteydestä, ymmärryksestä, turvasta ja toivosta. Kuvaile lohtukirjaasi omia tärkeitä turva-ajatuksiasi, ohjaajiasi, rukouksiasi. Kerro siihen, mihin luotat ja mitä ajattelet elämäsi tarkoituksesta.
Tekeminen voi antaa lohtua
Mitä teet lohduttautuaksesi tai saadaksesi mielenrauhaa? Joku lohduttautuu käsitöillä, toinen puutarhanhoidolla, joku ottaa käteensä kirjan tai kuuntelee lohtumusiikkiaan. Joku lähtee lenkille, toinen hakeutuu joukkueurheilun pariin tai sen yleisöön. Moni haluaa olla hyödyksi toisille ja lähtee toimimaan, esimerkiksi vapaaehtoistyöhön.
Luontoaktiviteetit, kuten sienestys, marjastus, vaeltaminen, hiihto tai kalastaminen eivät aina tule nähdyiksi lohtukeinoina, mutta tokihan ne sellaisestakin käyvät silloin, kun lohtua tarvitaan. Sauna tai kylpy lämmittää kehon lisäksi sydäntä.
Se kaikki, mistä saat tavallisena aikana jatkuvuutta, voimaa ja iloa elämääsi, voi olla vaikean ajan lohtukeinosi. Jatka sitä, mikä tuo elämääsi hyvää. Arki kannattelee kaikissa elämäntilanteissa. Koti on turvapaikka. Ajattele kotiasi. Mikä on siellä lempipaikkasi, vaikkapa lempituolisi? Rakenna kodista omaa turvapaikkaasi ja vaali siellä kauneutta, mitä se sinulle merkitseekään. Laita nähtävillesi kuvia ja esineitä, jotka muistuttavat tärkeistä asioista. Kirjaa lohtukirjaasi omat arjen lohtuasiasi, kuten lempipuuhasi, lohturuokasi, lohtupyjamasi, lohtuvillasukkasi. Tarjoa itsellesi tällaisia arjen turvasatamia.
Puhu itsellesi rohkaisun sanoja
Jos sinulla on taipumus kohdella itseäsi vaativasti ja ankarasti, tarvitset lohtuun erityisesti itsemyötätuntoa. Kun tunnistat oman tunteen ja voinnin, etsi sen alla olevaa tarvetta. Ota se vakavasti, etenkin isoissa asioissa. Auta itseäsi saamaan sitä mitä tarvitset ja ottamaan niitä askelia, jotka ovat sinulle hyväksi ja oikein. Kyseessä ei ole itsekkyys vaan vastuunotto: tämä on tie lohdun äärelle ja parempaan vointiin.
Mitä sanot peilille? Katso itseäsi kauniisti ja arvostaen, ja etsi suuhusi rohkaisun sanat, joita voit toistaa itsellesi joka päivä. Muutenkin huolehdi itsestäsi erityisen hyvin ja katsele itseäsi hellin silmin silloin, kun tarvitset lohtua ja turvaa. Kävelytä, pese, syötä, nukuta, auta kontaktiin toisten kanssa. Kohtele itseäsi niin kuin rakasta ihmistä, joka sinä oletkin. On ok ja normaalia, että ihminen voi joskus huonosti ja kokee vaikeita, raskaita vaiheita ja tunteita. Tunteet ovat kuin pilvet. Ne menevät ohi ja muuttuvat, aina.
Anna lohdun yllättää
Kun olet saanut lohtukirjaasi koottua, katsele sitä tutkiskellen. Tämä on sinun ikioma lohtusi. Mutta älä tee lohtukirjaasi valmiiksi. Jätä siihen aina tilaa uudelle. Sillä lohtu yllättää. Se on voikukka asfaltinraossa tai auringonsäde, joka läpäisee likaisen ikkunan. Se on vieraan mummon hymy bussissa tai ohikulkevan lapsen kikatus. Kun silmät ja sydän avautuvat lohdulle, se laajenee, muuttuu ja muuttaa ihmistä.
Lisää lohdusta ja muita ihmisiä lohduttavista asioista voit lukea Heli Pruukin ja Pirkko Lahden kirjasta Lohtu – Miten selviydyn.
Olin pari viikkoa sitten puilla lämmitettävässä rantasaunassa. Puimme kylpytakit päälle sisällä ja kävelimme polkua saunalle. Kun avasin pukuhuoneen oven minua tervehti neljäkymmentä vuotta vanhan pihasaunan perinteinen, huumaava tuoksu.
Saunassa oli hämärää ja saunan pesästä kuului palavien puiden ääniä. Kiukaan luukusta heijastui seinälle oranssia, välkehtivää ja leikkisästi liikkuvaa valoa. Vanhat puuseinät huokuivat omaa, ainutlaatuista tuoksuaan. Kiipesin lauteille, istuin ja nojasin selkäni saunan seinään. Annoin katseeni vaeltaa maisemassa joka avautui eteeni ikkunasta. Järven toisella puolella oli saari jossa hämärästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, näin erivärisiä valoja. Taivas oli tumma mutta erotin silti sinisen eri sävyjä ja pilvien varjoja. Heitimme löylyä ja saunan täytti ihana, autuas lämpö joka pikku hiljaa alkoi lämmittää kylmiä kehoja.
Hetkeen painautuminen on taito joka avautuu usein aistien kautta
Puusaunassa on ainutlaatuinen tunnelma ehkä juuri siksi koska kyseessä on kokemus monelle aistille. Hajuaisti tunnistaa puun tuoksun ja sen vivahteet. Näköaisti havaitsee värit, sävyt ja maiseman. Kuuloaisti kuulee kiukaan äänet ja myös ulkoa kantautuvan hiljaisuuden. Tuntoaisti tuntee löylyjen lämmön ja myös hien iholla. Sikäli kun saunassa nauttii edellisten elementtien lisäksi kylmästä saunaoluesta, mukaan astuu vielä maku.
Kävimme välillä ulkona vilvoittelemassa kun saunassa alkoi tulla kuuma. Laitoimme päälle pehmeät kylpytakit pukuhuoneessa ja katselimme järven pintaa. Nautimme juomat, viilennyimme ja menimme takaisin saunan lämpöön nauttimaan toisen kerran löylyistä. Kun alkoi tuntua siltä että nyt oli saunottu tarpeeksi, kävelimme polkua pitkin takaisin sisälle.
Saunon mökillä puusaunassa usein kesäisin mutta talvella ja keväällä puusauna on minulle harvinaista herkkua. Ehkä siksikin kiinnitin erityistä huomiota juuri tähän saunahetkeen, mitä tapahtui ennen, aikana ja jälkeen. En halunnut olla ainoastaan läsnä, halusin mennä syvälle kokemukseen sisään, todella tuntea sen ja kaikki läsnä olevat elementit. Halusin nähdä, kuulla, tuntea, haistaa ja maistaa. Mennä sisään aistimuksiin, ikään kuin maistella ja täyttää tuon elossaolon hetken sataprosenttisesti, kuten vesi täyttää veden lasissa.
Olimme saunassa ystäväni kanssa yhdessä. Jokainen kokemus on toisenlainen kun sen jakaa toisen kanssa. Vaikka emme paljon puhuneetkaan, se että istuimme ja katsoimme maisemaa sekä kuuntelimme saunan ääniä yhdessä, samassa tilassa ollen ja hengittäen, teki kokemuksesta hienomman. Ystäväni tiesi että puusauna olisi minulle erityinen elämys. Arvostin että hän lämmitti saunan juuri minua varten. Olimme yhdessä ja elossa.
Harjoittelin puusaunassa hetken laajentamista, syventämistä ja leventämistä aistien läpi, painautumista omaa elämää ja elossa oloa vasten. En halunnut olla ajatuksissani tai olemassa olossani missään muualla. Kokemus oli paitsi harvinaista herkkua keholle myös erityinen kun sitä tällä tavalla aistivoimaisesti lähestyi. Omaa elossa oloa, ja kokemusta siitä, voi siis halutessaan syventää. Hetkeä vasten voi painautua muuallakin kuin puusaunassa. Aamukahvia nauttiessa, jäällä auringonpaisteessa kävellessä, koiran kanssa leikkiessä jne.
Syövän kanssa lakkasimme elämästä varovasti
Vähän yli viisi vuotta sitten minusta tuli menehtyneen puolisoni Markuksen kanssa syöpäperhe. Kun nyt ajattelen tuota matkaa sairauden kanssa, yksi todella monista asioista mitä muutokseen liittyi oli että alkujärkytyksen jälkeen lakkasimme elämästä varovasti, ikään kuin tunnustellen. Kun rakentaa uutta, joka on ammattini, siinä on paljon tunnustelua, askeleita eteen ja taakse. Mutta yhteisessä elämässämme syöpähoitojen rinnalla, olimme täysillä mukana, emme himmailleet. Kun käytän sanaa täysillä en tarkoita että vauhdilla tai suorittaen. Elimme syvästi, olimme paikalla, toisillemme ja itsellemme. Elämän kauneus ja rikkaus astui eteemme väkevästi ja voimalla, toisin kuin koskaan aikaisemmin ja tässä hetkessä. Syvyys toki onnistuu vain oikeissa, totuudellisissa asioissa.
Miksi minusta on tärkeää raivata tilaa ja aikaa hetken täyttämiselle lasin pintoja myöden? Kun jonain päivänä oma aika on lopullisesti ohi ajattelen niin että ihminen haluaa tietää rakastaneensa ja olleensa rakastettu. Ja myös olleensa ainutkertainen itsensä ja kokeneensa olevansa todella elossa. Jos kadottaa kyvyn ohjata omaa huomiota, mennä syvemmälle sisään hetkeen, syventää ja laajentaa hetkeä, ja sitä kautta koko kokemusta omasta elämästä, kadottaa jotain olennaista inhimillisen olemassaolon ja elossa olon mahdollisuudesta. Tämä mahdollisuus ei aukene henkilöbrändille tai kiiltokuvalle, se aukenee ihmiselle joka todella olet.
Intuitio on kuin sisälläsi puhuva hiljainen ääni, kuin kuiskaus vain. Joskus vain tiedät jotakin tietämättä tarkalleen, miten tai miksi. Myöhemmin huomaat olleesi oikeassa.
Meillä on paljon pidemmät tuntosarvet kuin yleisesti ajatellaan. Havaitessamme sen hämmennymme. Oliko se jotakin maagista? Tai sittenkin pelkkää kuvitelmaa?
Vaikka selittäisit asiaa jollain muulla, sen tapahduttua yhä uudestaan et voi kieltää sitä tosiasiaa, että olet intuitiivinen ihminen. Toisinaan saat kiinni jostakin, mitä ei vielä näy, mutta minkä voi jo aistia tulevan tai olevan.
Selittämätön välähdys
Joskus intuitio voi ilmentyä selittämättäminä vahvoina välähdyksinä, mutta yhtälailla hiljainen ja jatkuvampi tietämys kuuluu sen piiriin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa kokea intuitiota, jotkut herkät ihmiset saavat sen kuvina tai ääninä, sanoina. Kuitenkin yleisin tapa kokea intuitiota on yksinkertaisesti vain tietää jotakin.
Otollisia hetkiä kuulla intuitiota on ns. välitila eli rentoutunut tila, jossa olemme unen ja valveen välillä. Tieto voi välähtää mieleen myös tehdessä jotakin yksinkertaista, vaikkapa viikatessa pyykkejä.
Tilanne, jollaisessa intuitiivinen ahaa-elämys taas harvemmin yllättää on sellainen, missä olemme varanneet mielen aktiiviseen pohdiskeluun tai stressaavaan tilanteeseen. Mieli on toisin sanottuna liian varattuna, emme ole vastaanottavaisia ja avoimia, vaan pyörittelemme edestakaisin sitä, minkä jo tiedämme.
Valitettavasti mieli on ylitsevuotavan varattuna suurella osaa ihmisistä suurimman osan valveillaoloajasta. Ruudut ja älylaitteet, hälyäänet, varuillaan olo, kiire ja stressi heikentävät intuition virtausta. Intuituo puolestaan tarvitsee tilaa ja rauhaa, ei täyttä hiljaisuutta, mutta tietynlaista turvaisaa ympäristöä ja energian liikettä.
Opi kuuntelemaan
Mitä paremmin opit kuulemaan intuitiotasi, sitä herkemmäksi aistijaksi kehityt. Kaikki selväaistiset ihmiset eivät suinkaan tiedä olevansa sellaisia lapsuudesta lähtien, sillä he eivät osaa käyttää eivätkä harjoita lahjaansa vaan sivuuttavat sen. Niin kävi myös minun kohdallani, joskin muutoksestani on jo yli vuosikymmen aikaa. Jos epäilet olevasi intuitiivinen ihminen, kaiken lähtökohta on ymmärtää, että ihminen voi aistia huomattavasti enemmän kuin luullaan ja sitä voi myös aktiivisesti lähteä kuulostelemaan.
Intuitio ei rajoitu siihen, että jokin ajatus vain valtaa mielesi puskista ilman ennakkovaroitusta. On aivan yhtä mahdollista opetella hakeutumaan itse tuon tiedon pariin. Harjoitusta se toki vaatii, kuten mikä tahansa muukin.
Tällä tavalla olen itse oppinut toimimaan ja se käy aina vain helpommin. Nykyisin teen muun elämän ohessa intuitiivisia sessioita ja tämä on itselleni äärimmäisen luontevaa – vähemmän luontevaa olisi, etten tekisi.
Intuitio vs. tiedeihminen
Törmään usein intuitiivisiin ihmisiin. He tietävät intuition kuulemisen tärkeyden ja puhuvat poikkeuksetta sen puolesta. Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mitä intuitio on saati malta pysähtyä sitä kuuntelemaan. He eivät tiedä – omaksi harmikseen – sen tärkeyttä, eivätkä osaa sanoa siitä juuta tai jaata. Hyvin todennäköisesti luokittelevat intuition huuhaaksi ja puskevat eteenpäin omassa laatikoidussa maailmassaan, ilman sen suurempaa luovuutta, inspiraatiota ja herkkyyttä.
Se on täydellisen ok. Joskus tarvitsemme erityisen paljon tunnettua, todistettua ja vakautta jalkojemme alle. Tiedän kuitenkin vankkumatomia tiedeihmisiä, jotka ovat kokeneet enneunia, telepatiaa tai selittämätöntä tietämystä. Ja vaikka heistä olisi mahdollisesti mukavaa voida selittää asia jollain tutkitulla, kaikissa osa-alueissa tiede ei ole vielä löytänyt sille tasolle, jota koemme tässä ja nyt. (Siinä se, ongelma ja ristiriita poistettu!)
Lopulta ihminen ei voi kuunnella kuin omaa itseään ja omaa totuuttaan. Vain silloin se menee oikein. Myös intuition yllättäessä meidän on mietittävä, mitä tehdä tuolla tiedolla. Kukaan ei voi luvata asioita ja sokeassa heittäytymisessä on riskinsä. Silti useammin kuulee puhuttavan, että voi miksi en kuunnellut intuitiotani, kun minähän tiesin tämän menevän näin – kuin toisinpäin (jota en muistaakseni ole vielä koskaan kuullut).
Olipa suhteesi intuitioon sitten vahva tai heikompi, on lukuisia asioita, joita sen kuuleminen voi edesauttaa ja joita voit saavuttaa sen avulla. Seuraava blogikirjoitukseni kertoo tästä – jää siis kuulolle!
❤️ :lla Riikka
Minusta ja palveluistani voit lukea lisää alta tai tästä.
Työelämäni alussa elin lähes 15 vuoden jakson, jolloin olin enemmän tai vähemmän uupunut koko ajan. Tämä oivallus on melko tuore, eikä sen tunnustaminen itselleni ollut helppoa – eikä varsinkaan mukavaa. Mutta samalla se oli pitkällisen itsetutkiskelun, kasvaneen itsetuntemuksen ja itsemyötätunnon tulos. Hyvä havainto, josta voi oppia.
Minulle kävi kuten monille: en itse ymmärtänyt olevani uupunut. Tiesin kyllä, ettei minulla ollut hyvä olla, mutta koska ”oli pakko vaan jaksaa” kuormittavan työn ja lapsiperhearjen keskellä, puskin vuodesta toiseen äärirajoilla – ja usein vähän niiden ylikin.
Töissä uupumustani tuskin huomasi. Minut tunnettiin iloisena ja aikaansaavana puurtajana, joka teki mitä lupasi ja vähän päälle. Aina valmiina auttamaan muita, enkä koskaan sanonut millekään tai kellekään ei. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen ”oikea” työpaikka, joten tietenkin olin valmis antamaan kaikkeni.
Ylisuorittamisen kierre vie mukanaan
Jaksoin maskata eli peittää todelliset tunteeni ja esittää innostunutta työntekijää kahdeksan tuntia päivässä. Mutta sen jälkeen itsekuripatterini romahti – ja voit arvata, ketkä saivat minusta useimmiten väsähtäneen, kärsimättömän ja lyhytpinnaisen version. Aivan oikein, puolisoni ja pienet lapseni.
Oliko se reilua? Ei todellakaan.
– Elämä nyt vain on tällaista, mitäpä minä sille voin? ajatteli kolmekymppinen Sanna, hankki jumppaohjaajan tutkinnon ja alkoi ohjata iltaisin ryhmäliikuntaa – samalla kun opiskeli taas uutta tutkintoa. Silloin alkoivat jo valmiiksi surkeat yöunet muuttua olemattomiksi.
Ylisuorittaminen loppui vasta vuonna 2017, kun koin siihen mennessä syvimmän uupumukseni – ja muutos oli pakko tehdä.
Seitsemän tasapainon vuotta
Olen nyt 51-vuotias, ja takana on seitsemän kokonaista tasapainon vuotta. Ei toki mitenkään täydellisiä – repsahduksia tapahtuu yhä. Mutta suurin oivallus oli, kun ymmärsin olevani erityisherkkä – ja vieläpä seikkailuhakuinen. Elämässä piti aina olla menoa ja meininkiä. Pysähtyä ei voinut.
Aloin miettiä: miksi kohtelen itseäni niin vaativasti ja vastuuttomasti, vaikka olen onnistunut hoivaamaan ja kasvattamaan kolme upeaa lasta lempeydellä ja rakkaudella? Miksi minä en ansaitsisi samaa?
Sain upean coachin – ystäväni ja yhtiökumppanini – avulla arkirytmini kuntoon. Riisuin pois arjestani asioita, jotka johtivat ylivirittymiseen: kofeiini, alkoholi, liian rasittava liikunta ja minulle sopimaton ruokavalio. Opettelin vetämään rajoja ja laittamaan itseni ja omat tarpeeni etusijalle. Pysähtymään hetkiin ja nauttimaan niistä. Käymään syvällisiä keskusteluita itseni, perheeni ja läheisteni kanssa. Ja hiljalleen – maailman värit alkoivat näyttää ihan uudenlaisilta.
Uupumus ei määrittele minua
Kutsun itseäni nykyään toipuvaksi uupujaksi – tai suorittajaksi. Sillä kuten monet riippuvuudet, ei tämäkään poistu minusta koskaan kokonaan. Eikä tarvitsekaan. Olen vain opetellut säännöstelemään sitä, ja kuulostelemaan tarkemmin, mitä sisimpäni oikeasti tarvitsee ja kaipaa.
Joudun muistuttamaan itselleni joka päivä, etten tänään ylisuorita. Yrittäjän ammatissa tämä ei aina ole helppoa, sillä työt eivät ilmesty tasaisena virtana – välillä on pakko puskea enemmän. Mutta suvantovaiheen saapuessa osaan nauttia siitäkin.
Uupumus ei ole määräävä osa identiteettiäni, mutta se on minussa läsnä jatkuvasti. On tärkeää tunnistaa ja ymmärtää, mistä tulee ja miksi on sellainen ihminen kuin on. Tietynlainen nöyryys ja kunnioitus omaa historiaa kohtaan on tervettä. Mukanani kulkee päivittäin vahvaksi kehittynyt itsemyötätunto ja itsearvostus, joita kutsun itserakkaudeksi – sillä suomen kielestä puuttuu tälle kunnollinen vastine (vrt. englannin ”self-love”).
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani, jossa pohdin ja käsittelen oman kokemukseni ja valmentajan ammattitaitoni kautta kaikkea sitä ihanaa, jolla uupumusta voi omassa arjessa taklata ja omaa elinvoimaa vahvistaa. Sillä loppujen lopuksi – elämä on annettu meille nautittavaksi, ei suoritettavaksi.
Yhteyskatkos – eli siis mikä? Käytännössä yhteyskatkos voi tarkoittaa konfliktia, latautunutta tunnelmaa, väärinkäsitystä, tai jotain muuta joka tuo suhteeseen jonkinlaista etäisyyttä tai kitkaa. Kaikissa parisuhteissa näitä on ja se on ihan normaalia.
Valitettavasti yhteyskatkokset voivat kuitenkin ”venyä” ja tällöin parin on vaikea löytää takaisin yhteyteen. Yhteyskatkokset voivat herättää turvattomuuden fiilistä ja saada vetäytymään ja suojautuneeseen tilaan, tai vastaavasti vimmaisesti taistelemaan yhteyden eteen, niin että se menee helposti vaatimiseksi ja toisen kritisoimiseksi. Ymmärrettävää, mutta voi hemmetti miten toimimatonta.
Toimivassa suhteessa on tärkeää löytää keinoja siihen, että MITEN palata yhteyteen ja vahvistaa turvaa.Ja valitettavan harvoin olemme nähneet tästä hyvää mallia!Kysyy meinaan haavoittuvaisuutta ja rohkeutta kurottaa kohti toista, silloinkin kun välillä on etäisyyttä.
Yksi tärkeimmistä parisuhde taidoista on yhä uudelleen harjoitella kääntymään kohti toista ja pyrkiä takaisin yhteyteen. Näitä taitoja voi onneksi harjoitella. Siihen ei ole olemassa oppikirjaa joka toimisi jokaiselle, mutta kannustan teitä löytämään teille sopivat keinot.
Muutamia esimerkkejä, joiden sanominen voi auttaa kutsumaan toista takaisin yhteyteen.
– Selvitetään tämä yhdessä.
– Me olemme tässä yhdessä.
– Tutkitaanko yhdessä, mitä välillämme oikein tapahtuu?
– Olet minulle tärkeä ja haluan kuulla miten koet tilanteen.
Hidastaminen saattaa kuulostaa pehmeältä ja ihanalta, mutta todellisuus on se, ettei se ole aina helppoa tai edes mukavaa.
Joskus herään edelleen aamuisin tykyttävään kiireen tunteeseen siitä, että pitäisi jo olla jossain ja saavuttaa enemmän.
Hidastaminen voi olla hankalaa, sillä jos elämä on ollut pitkään pelkkiä tavoitteita, saavutuksia tai alitajuntaista suorittamista – hermosto ei yksinkertaisesti ole tottunut rauhaan. Se on tottunut vireyteen, tekemiseen ja palkintojen saamiseen sitä kautta. Hidastaessa joutuu samalla kohtaamaan itsensä sekä ne sisäiset asetukset ja tunteet, jotka ovat alunperin laittaneet suorittamaan.
Siksi lepo, hengitysharjoitukset, vapaahetket, päivistä nauttiminen tai arjessa loputtoman touhuttamisen lopettaminen voi olla äärimmäisen epämukavaa, sillä hermoston rauhoittumiseen ei riitä pelkkä ajatus tai pyrkimys.
Ensin on opetettava omaa hermostoa löytämään kokemus siitä, miltä tuntuu olla rauhassa, sekä lopulta tila, jossa säätely vireyden ja levollisuuden välillä löytää jonkinlaisen harmonian.
Siksi hidastaminen on harjoittelua kerta toisensa perään, kunnes siitä tulee tapa olla — ja välillä senkin jälkeen. Se on uuden normaalin luomista, jossa voima tulee nimenomaan siitä, että pystyy pysähtymään ja lepäämään tässä hetkessä. Olemaan turvassa ilman jatkuvaa tekemistä sekä niiden tunteiden keskellä, mitä herää, kun tahtia rauhoittaa.
Harjoitus taas on hyvin kehollinen kokemus — on helppo ajatella, että nyt annan olla — mutta ilman ymmärrystä omasta hermostosta tai välineitä on vaikea onnistua.
Vaikka pelkkä vagushermon aktivointi ja rauhoittumisharjoitukset eivät yksistään muuta pitkään päällä ollutta tilannetta, ne voivat olla äärimmäisen tärkeitä työkaluja, joiden kautta löytää avaimia rauhaan sekä oivalluksia.
Tuntemuksia, joita ei välttämättä ole kokenut pitkään aikaan.
Ensimmäisiä hidastamisen askelia, joista voi muodostua itselle toimivia tapoja säädellä oloa silloin, kun tarvitsee turvaa.
Siksi pienetkin pysähtymisen hetket ovat mahdollisuuksia löytää tuo kokemus. Pienikin pisara siitä, miltä olo tuntuu levollisena ja silloin, kun parasympaattinen, levon mahdollistava hermoston haara aktivoituu.
Ja siksi valitsen edelleen ottaa aikalisän kun lepo ahdistaa ja harjoitella, muistuttaakseeni hermostoa siitä, mikä on oleellista.
Ei enemmän vaan vähemmän.
Sillä olen valinnut elää niin, ettei suoritukset ja kiire määritä omaa ihmisarvoa, vaan ihan muut asiat.
4 työkalua sinulle, jonka hermosto ei meinaa rauhoittua:
Uskalla pysähtyä tunteiden ja ajatusten äärelle. Mitä koet? Onko sinulla oikeasti kiire, vai tuleeko tunne vanhasta tottumuksesta? Millaisia uskomuksia sinulla on lepoon liittyen? Miltä kehossa tuntuu? Voit kirjoittaa ajatuksia ylös ja purkaa tunnetta sitä kautta. Kirjoittaminen voi avata oivalluksia, joihin ei muuten pääsisi käsiksi.
Kokeile liikkua. Jos sinulla on hyvin ylivirittynyt ja ahdistunut olla, kokeile purkaa tunnetta ravistelemalla kehoa – aloita käsistä, tömistele jalkoja, tai nouse varpaille ja anna kantapäiden tipahtaa maahan toistaen liikettä useamman kerran omassa tahdissa. Jatka muutamia minuutteja ja tunnustele oloa sen jälkeen – miltä vireys tuntuu nyt?
Sen sijaan, että yrittäisit väkisin pysähtyä, hae mukava asento makuulta tai istuen ja ala hitaasti keinutella kehoa. Jos olet esim. selinmakuulla, heijaile hitaasti ja laiskasti polvia puolelta toiselle ja anna kasvojen kellahtaa vastakkaiseen suuntaan, kuin minne polvet keinahtavat. Jos istut, heijaile ylävartaloa kevyesti puolelta toiselle. Liikkeen ei tarvitse olla iso, muutama sentti riittää. Keinuva liike on usein lohdullinen ja rauhoittava – ajattele, miten pieni vauvakin usein rauhoittuu heijailun ja keinuttelun kautta. Tunnustele muutamien minuuttien jälkeen oloa.
Orientoidu aisteihin. Mieli ja ajatukset saattavat juosta kahtasataa seuraavissa tekemättömissä asioissa, mutta kehosi on tässä. Se on vahvin työkalusi. Anna katseen pehmentyä ja vaeltaa tilassa, jossa olet. Huomioi, mitä näet, milllaisia muotoja, esineitä, kuvioita? Jos olo on oikein levoton, voi samalla kävellä hitaasti tilassa, kun huomioit ympäristöäsi. Tutki oloa muutaman minuutin jälkeen. Onko jotain kokemuksessasi eri tavalla?Huom. Joskus levon harjoitukset riittävät rauhoittamaan oloa vain pieneksi hetkeksi kerrallaan. Se voi tuntua turhauttavalta, mutta alkuun hetkikin riittää. Voit tutkia, miten voisit tuoda harjoituksia päivien keskelle. Anna itsellesi ja hermostolle aikaa.
Eräs merkittävä muutos itsessäni lempeämmän elämän ja itseni puolella olemisen myötä on ollut kiitollisuuden ja ilon saapuminen elämääni. Yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut sitä aidosti tavoittamaan vasta kun sairastumisen myötä.
Positiivisen psykologian tutkimusten mukaan kiitollisuusharjoitus on hyödyllinen kenelle tahansa. Sen on todettu lisäävän hyvinvointia merkittävästi ja lähettävän suuren määrän hyvän olon hormoneja kehoomme. Kiitollisuus elämänasenteena tarkoittaa sitä, että pystyt näkemään kiitollisuuden aiheita jokaisessa päivässä.
Kiitollisuus estää pitämästä hyviä asioita itsestäänselvyyksinä ja auttaa nauttimaan elämästä tässä ja nyt. Tämän olen itse oppinut sairauksien pysäyttämänä. Kun menettää terveytensä, oppii aivan uudenlaista kiitollisuutta, aivan uudenlaisista asioista.
Kiitollisuus osana arkea
Olen itse pitänyt kolmen vuoden ajan kiitollisuuspäiväkirjaa. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa kirjaan muistiin kolme asiaa, joista olen sinä päivänä kiitollinen. Kaikkein vaikeampinakin päivinä olen ne kolme asiaa löytänyt.
Kun viimeiseksi illalla mietin päivän mukavia asioita, mieleni rentoutuu ja parhaimmillaan lämpöinen olo säteilee kehooni. Kiitollisuuden aiheet voivat olla ihan pieniä ja arkisia, kuten auringonpaiste, maukas ruoka, puhelu ystävälle, mukava palaute kirjoituksesta tai oma koti.
Tällaiset ”tavalliset” asiat myös unohtuvat helpommin, joten on tärkeää kirjata ne muistiin ja elää pienetkin hyvät hetket uudelleen päivän päätteeksi. Kiitollisuuden äärelle voi toki pysähtyä missä vaiheessa päivää itselle parhaiten sopii, vaikka aamulla. Uusi päivä on myös ihana aloittaa kiitollisin mielin.
Kuten todettu, kiitollisuudella on tutkitusti monia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Tunnistan näitä muutoksia myös omassa elämässäni.
Tässä kymmenen omaa lemppariani:
Kiitollisuus harjoittaa ja lisää kiitollisuutta.
Kiitollisuus lisää hyvää mieltä.
Kiitollisuus edistää dopamiinin eritystä, joka voi lievittää fyysistä kipua.
Kiitollisuus on hyväksi unen kannalta.
Kiitollisuus lievittää stressiä.
Kiitollisuus helpottaa ahdistusta ja masennusta.
Kiitollisuus tekee vahvemmaksi – henkisesti ja fyysisesti.
Kiitollisuus tukee hyvää itsetuntoa.
Kiitollisuus lisää yleistä tyytyväisyyttä elämään ja optimismia.
Kiitollisuus tekee onnellisemmaksi.
Kiitollisuus estää pitämästä hyviä asioita itsestäänselvyyksinä ja auttaa nauttimaan elämästä tässä ja nyt.
Kiitollisuutta harjoittamalla kiinnitätä huomion siihen, mikä on jo hyvin sen sijaan, että jatkuvasti huomioisit sen, mitä sinulta puuttuu. Kiitollinen ihminen ei siis oikeastaan koskaan elä puutteessa.
Se, mihin kiinnität huomiota, vahvistuu – oli kyse sitten negatiivisesta tai positiivisesta.
Kiitollisuus antaa voimaa matkallasi itsesi puolelle sekä erityisesti niissä tilanteissa, kun elämä tuntuu raskaalta. Kun kohtaat vastoinkäymisiä, kyky tuntea kiitollisuutta suuntaa huomiosi pois epäonnistumisista ja pettymyksistä sekä toimii vastavoimana negatiivisille ajatuksille.
Myös vastoinkäymisistä voi tuntea kiitollisuutta, sillä niissä piilee aina mahdollisuus oppia, kasvaa ja kehittyä. Tämä ajatus voi tuntua haastavalta, mutta on auttanut ainakin itseäni.
Kiitollisuuden harjoittaminen ja lisääminen omaan elämään on eräänlainen matka sekin, jolle kutsun sinut lähtemään. Koskaan ei ole liian myöhäistä saavuttaa kiitollisuudesta koituvia hyötyjä. Kiitollisuuden taitoa voi lempeästi harjoitella ja siinä voi ajan myötä oppia paremmaksi. Se on jälleen yksi prosessi, johon täytyy uskaltaa luottaa.
Kiitollisuutta voi harjoittaa ihan itsekseen ja pelkästään omassa mielessään, mutta kiitollisuuden hyvää tekevät vaikutukset moninkertaistuvat, kun sitä osoittaa toiselle ihmisille.
Kokeile näitä:
Kiitä usein. Tunnistamalla ne pienetkin asiat, joista voit olla kiitollinen, kohotat mielialaasi nopeasti.
Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa vähintään 3 viikon ajan.
Kun jokin ihmissuhde tai asia haastaa sinua, kiinnitä huomiosi niihin seikkoihin, joista voit olla kiitollinen tuossa kyseisessä henkilössä tai asiassa.
Päivitä minäkuvasi. Kysy itseltäsi, missä olet hyvä, millaisia lahjoja ja kykyjä sinulla on ja mikä sinussa on kaikkein parasta. Kirjoita muistiin.
Ajattele ihmistä, joka on tehnyt jotain hyväksesi. Kirjoita hänelle kirje, jossa ilmaiset kiitollisuutesi.
Tee kiitollisuuden purkki, johon keräät kiitollisuuden aiheita pahan päivän varalle.
Muista kiitollisuuden vetovoimaisuus. Kun olet valmiiksi kiitollinen tulevista ihanista asioista tulevaisuudessasi, pääset virittäytymään myönteiseen mielialaan jo aiemmin.
Haluatko oppia lisää itsesi puolella olemisesta ja sen hyödyistä? Tule mukaan 7 päivän Ensiaskeleet itseni puolelle -haasteeseen, joka tehty kaikille uupuneille ja suorittajille! Lisätiedot täältä.
Emme uskalla myöntää uupumustamme – mutta sen ääneen sanominen voikin vapauttaa.
”Kaikki muutkin jaksaa. Mun täytyy siis olla huono, heikko tai ainakin perustavanlaatuisesti viallinen, kun en jaksakaan.”
”Muilla on paljon rankempaa.”
”Ennenkin jaksettiin! Mikä minä olen tässä uupumaan?”
”Tämä on mun oma vika.”
”Kaikkia muitakin väsyttää. Olen varmaan vain laiska, säälittävä ja kykenemätön, kun tällä tavalla valitan. Pitää vain kestää paremmin.”
Tällaisia vastauksia sain, kun kysyin Instagramissani uupumushäpeästä. Siis niistä tunteista, kun oma jaksamattomuus hävettää niin, ettei sitä halua tunnustaa ja siksi vain sinnittelee jaksamisensa reunamilla päivästä toiseen.
Olin hämmentynyt lukiessani vastauksia. Hämmentynyt siksi, että vastauksissa – ja niitä oli satoja – toistuivat hyvin samanlaiset teemat hieman eri sanoin.
Kuitenkin sama tunne toistui kaikissa vastauksissa: häpeä.
En ihmettele tätä – olin itsekin pitkään saman tunteen vallassa.
Pakkopärjäämisen kulttuuri ylläpitää uskomusta siitä, että jaksamattomuus on heikkoutta
Kulttuurissamme elää edelleen sitkeä uskomus siitä, että voimavarojen loppuminen kertoisi ihmisen heikkoudesta. Vääristynyt uskomus saa monen sinnittelemään ja pakkopärjäämään, vaikka voimavarat olisivat jo loppuneet.
Siksi on hirvittävän yleinen ja samalla kovin inhimillinen ajatus, että olisi jotenkin viallinen tai vähintäänkin ainoa jaksamishaasteidensa kanssa, kun muut vain porskuttavat tai ainakin kestävät paremmin. Että jos ei jaksa, on vain kehitettävä itsestään jaksavampi versio.
Niin minäkin aikoinaan ajattelin. Lisäksi ajattelin, etten halua kenenkään koskaan tietävän, etten enää jaksanutkaan. Pelkkä ajatuskin hävetti.
Kunnes tajusin, että häpeän ympärillä tanssivan sinnittelyn ja pakkopärjäämisen kulttuuri katkaistaan lopettamalla sinnittely ja pakkopärjääminen.
Käänsin koko asetelman päälaelleen: halusin lopulta sanoa ääneen sen, mitä olin kauan piilotellut. Koska piru vie, se ei tee minusta heikkoa. Se tekee minusta inhimillisen ihmisen. Ja tämän maailman pitäisi olla paikka nimenomaan inhimilliselle ihmisyydelle.
Minulla ei ole mitään hävettävää – eikä ole sinullakaan. Se, ettemme uskalla myöntää uupumustamme, on inhimillistä – mutta juuri se voikin vapauttaa.
Siksi haluan sanoa meille kaikille tämän:
Kaikki muutkaan eivät jaksa. ”Kaikki muut” on vain yksi iso harha.
Moni havahtuu liian tunnolliseen suorittamiseen vasta, kun tulee uupumus tai uupumusoireet, työuupumus, ahdistus, väsymys tai jatkuva väsymys. Tunnollisen suorittajan kapinointikortit auttavat sinua näkemään tunnollisen suorittajan toimintamallit itsessäsi ja kapinoimaan suorittamiskulttuuria vastaan hauskalla sekä helposti mukaan otettavalla tavalla. Kurkkaa kortit TÄSTÄ.
Väsynyt mieli kuin kauhujen talo. Minne tahansa katsoo, joka puolelta pelotellaan. Tai jos ei pelotella, niin ainakin pelottaa, että kohta pelottaa. Sydän hakkaa sen verran tiuhasti, että se pitää aistit valppaina. Kun oikeasti pitäisi nukkua, onkin juuttunut kauhujen taloon. Eikä uskalla edes liikahtaa. Saati laittaa silmiään kiinni.
Olen joutunut elämässäni jumiin kauhujen taloon niin pitkäksi aikaa, että opin tuntemaan kaikki sen pelottelukeinot. Elin kauhujen talossa kahden vuoden ajan, kun esikoiseni itki refluksiaan, jota ei silloin osattu hoitaa, ja lapsen isä sairastui samaan syssyyn syöpään.
Olisin nukkunut, jos olosuhteet olisivat sen sallineet, mutta sen sijaan katselin kauhujen talon tauluja, joissa oli karmivia kuvia tulevaisuudesta. Sitten kuuntelin jytiseviä ääniä, jotka kertoivat, että jään romahduksen alle.
Mieleni oli alkanut rakentaa rinnakkaistodellisuuksia, joissa kaikki oli koko ajan kamalalla tavalla – tai jos ei vielä ollut, tulisi olemaan. Ajatuksilla oli oma maailmansa, jonka mieli rakensi fyysisten tuntemusten pohjalta. Fyysisten voimavarojen huteruus sai aikaan vahvoja mielikuvia siitä, etten selviydy.
Kun olin katsellut ja kuunnellut kaikkea sitä kauhua riittävän pitkään, tuli yö, jolloin yhtäkkiä tajusin: nämä ovat vain ajatuksia, nämä ovat murheellisia ajatuksia, jotka vahvistavat vaikeaa oloa vaikeassa elämäntilanteessa. Aloin tutustua kauhujen talooni uteliaisuudella: Ai tällaistakin täällä on! Seittejä, pölyä, roinaa. Rumaa, katalaa, kauheaa. Mielenkiintoista.
Aluksi vain katselin. Ihmettelin. Että tällaistako olin pelännyt. Aivan kuin olisin astunut kauhuelokuvan kulisseihin ja nähnyt kaikki härpättimet päivänvalossa. Joku kauhukuva saattoi saada vielä sydämen sykkimään tiuhaan. Mutta sitten muistin olevani rinnakkaistodellisuudessa, kulisseissa.
Noina öinä opin tekniikan, joka on käytössä minulla vielä nykyäänkin. Kun mieli aloittaa matkansa kauhujen talolle, sanon sille ääneen: HÖPÖHÖPÖ. Höpöhöpö on sopivan lempeä pysäytys huoliajatuksille, jotka yrittävät houkutella tunteen mukaan.
Tämä on yksi teksti kirjasta 102 oivallusta elämästä. Kirjasta löydät yli 300 sivua lohdullista, kannattelevaa ja oivalluttavaa luettavaa.
