Pian alkaa iloinen juhlakausi. Lapset ovat harjoitelleet jo viikkoja esityksiään itsenäisyyspäivän tai joulun juhliin.
Muistetaanhan me vanhemmat tarhan ja koulun juhlissa, miten tärkeä tämä juhla on meidän lapsillemme. Lauletaan, tömistellään, napsutellaan ja leikitään yhdessä lastemme kanssa. Nuo pienet ilopillerimme ovat tehneet hurjasti töitä juhlien eteen. He ovat odottaneet ja jännittäneet juhlia kovasti ja heidän tuikkivat silmänsä tarkkailevat meitä koko ajan. Onhan meilläkin hauskaa?
Mikset isi taputa? Mikset äiti laula mukana? Tätä ihmetellen voi ilo kadota ja lapsi voi meidän vanhempien mallista passivoitua, miellyttääkseen ihailemiansa roolimalleja. Kuuluuko minunkin olla juhlissa tylsistynyt, vakava, hiljaa ja paikoillani? Häpeä ottaa vallan.
Silloin, kun lasten luonnollinen elämänilo ärsyttää,
on syytä pysähtyä itsensä äärelle ja miettiä, mihin on kadottanut omansa.
Lasteni koulun avajaisissa rehtori pyysi vanhempia olemaan kiinnostuneita koulunkäynnistä. Ollaan enemmän kuin kiinnostuneita, ollaan innostuneita! Kun saamme kutsun lapsemme juhliin, ei laiteta kukkapinniä pelkästään tyttärelle, vaan laitetaan sellainen äidillekin. Kun poika innoissaan juhlissa pomppii, voisi isi ottaa kädestä kiinni ja pomppia vielä korkeammalle!
Tarhojen ja koulujen juhlasalien pitäisi RAIKAA laulusta ja riemusta! Seinien pitäisi TÄRISTÄ oppimisen ja osaamisen riemusta. Käsiin pitäisi SATTUA kaikesta taputtamisesta. Ilon kyynelten pitäisi VIRRATA ylpeydestä. Kehujen pitäisi PULPUTA suusta, ei vain omille, vaan kaikille lapsille.
Kotimatkallakin voisi vielä laulaa lauluja yhdessä.
Näin tämän määreen ystäväni instagram-kuvan yhteydessä pyhäinmiesten päivänä. Minä, joka olen aina hieman halveksinut sinistä väriä ja pitänyt sitä mitään sanomattomana virkamiehen sinisenä, olen alkanut pitämään väristä, jopa niin paljon, että Aalto-yliopiston lopputyössäni värjäsin tekstiileitäni sinisen eri sävyillä.
On sanottu, että sinisellä on rauhoittava vaikutus. Tutkimusten mukaan sininen väri lisää luovuutta ja luovaa ajattelua. On myös väitetty, että pitkään siniselle altistuminen lisäisi surullisuuden tuntemuksia ja masennusta. Englanninkielinen ilmasu I feel blue (”olen surullinen”) kertoo myös mihin väri yhdistetään. Sinistä pidetään ns. virallisena ja kylmänä värinä – poliisit, bussikuskit ja virkamiehet pukeutuvat usein siniseen.
Pysähdyin tuohon määreeseen syvän sininen suru. Tuo väri on nimittäin puhutellut minua vuoden ajan monessa eri kohdassa. Ja kuinka ollakkaan se myös näkyy väreissä, joihin kiinnitän huomiota tai käytän työskennellessäni. Huomasin myös instatiliäni plärätessäni kuvanneeni niin sinisiä seiniä, rakennuksia, pintoja kuin tekstiileitäkin. Omassa tulevassa mallistossani olen värjännyt tyynynpäällisiä sinisen eri sävyillä.
Mutta kas kuinka ollakaan, kun tarkastelen tunnepuoltani, olen ollut surullinen pitkään. Kuten eräs viisas ihminen sanoi, vihan jälkeen tulee suru. Sekundaaritunteemme viha peittää alleen usein primaaritunteen nimeltä suru. Vihaiset, puolustautuvat, agressiiviset, hyökkäävät, aina äreät ihmiset ympärillämme ovat usein pohjimmiltaan niitä surullisimpia. Mutta jos et salli itsellesi vihan tunnetta, et myöskään tunnista sitä ja pääse sen allensa jättämiin primaaritunteisiin. Itsekin huomasin lopulta usein vihaisena ollessani olevani pohjimmiltani surullinen.
Siksi kaikkien tunteiden tunnistaminen ja niiden äärelle pysähtyminen on varsin tärkeää ja tunnetyöskentely pitäisi kuulua koulun opetussunnitelmaan ja joka kodin arkeen. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka sallivat itsellensä vain positiiviset tunteet, samalla kieltäessään ne tärkeät muut tuntemukset, jotka johdattavat meidät lopulta oikean äärelle.
Odottaville äideille ja isille olisi hyvä järjestää tunnekoulutusta ja tunteiden tunnistamista neuvolan toimesta. Sen sijaan, että synnytysvalmennuksessa näytetään tarkkaakin tarkempia videoita synnytyksen kulusta, olisi hyvä puhua synnytyksen, raskauden ja lapsen aiheuttamista tunnemyrskyistä, pelosta, vihasta, surusta, jännityksestä, yksinäisyydestä, väsymyksestä jne.
Värien ja värityöskentelyn kautta on siis mahdollista päästä kiinni syvimpiin tunteisiinsa. Itse tein erästä harjoitusta liittyen opintoihini Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen puolella. Tällaista harjoitusta tehdessä huomasin, että olin intuitiivisesti maalannut surun ja turvan samalla värillä. Minulle siis se tunnistamaton primaaritunne suru oli sama kuin turva. Olin vuosien varrella koteloinut surun itseeni ja pitänyt itseni täten ”turvassa”= surussa turvassa. Vasta vihan tunteen kautta pääsin käsiksi tähän syvimpään tunteeseeni ja aloin työstämään sitä ja asetuin tunteen äärelle oikein kunnolla. Seuraava työni kantoikin jo nimeä ”surun kautta tulee ilo”.
Sen lisäksi, että huomasin kuvanneeni sinistä puoli vuotta melko tiiviisti, olin myös pimeän syksyn tullen kuvannut keltaista, tuota energeettistä väriä.
Väriä, joka energisoi ja tuo voimaa. Olen siis intuitiivisesti hakenut keltaisesta väristä voimaa suruni ja syksyn pimeyden keskellä. Mielenkiintoista, ajattelin jäkeenpäin. Näinkö se mieli toimii ja hakee väreistä intuitiivisesti oikeita kohtia ja sävyjä.
Keltainen energisoi
Sininen rauhoittaa
Käsittelemättömät tunteet kuten esim. viha ja suru aiheuttavat masennusta. Kun ihminen ei kohtaa niitä raadollisimpiakin tunteitaan, hän usein masentuu tai hänestä voi tulla suorittaja, työnarkomaani, piinkova bisnesihminen, ikävä pomo, ikävä alainen, aina äreä vanhempi, alakuloinen, seksiaddikti, kontrollifriikki, alkoholisti, ylivahva, alisuoriutuja, määreitä riittää loputtomiin. Jos et kohtaa syvimpiä tunteitasi, et myöskään pysty päästämään niistä irti. Ne koteloituvat ja määrittelevät sinut vihaiseksi,negatiiviseksi, hankalaksi, äreäksi, kireäksi, apaattiseksi, hulluksi, masentuneeksi.
Kun tunteisiin pääsee käsiksi, ne saattavat aluksi lamauttaa, mutta sinnikkään työskentelyn ja/tai terapian kautta ja ajan kanssa ne helpottavat. Luova työskentely ja värit ovat yksi keino monen muun keskusteluterapian, hengitysharjoitusten, mindfulnesin ohessa päästä käsiksi johonkin syvimpään itsessä. Liike, tunteet ja värit, niillä saatat päästä käsiksi johonkin piilossa olleeseen, ehkä jopa sellaiseen, mihin ei ole sanoja.
Seuraavassa on yksi esimerkki, värin ja kuvan sekä liikkeen yhteisvaikutuksesta. Asemoin siniseen ”pyörrepilveen” isäni, vaarini ja mummoni, Jaakkolan suvun kuolleet, sekä on siellä vuosiluvuissa toinenkin mummo äidin äiti. Maalasin suurta ympyrää intuitiivisesti melko suurin liikkein ja sitten tiputtelin varovasti mustetta sekaan. Lisäsin lopuksi jostakin syystä keltaista. Oliko se energiaa ja valoa minulle, ehkä kuolleet Jaakkolat lähettävät sitä aina minulle kun aurinko paistaa. Minä ikuinen aurinkoaddikti.
Voimaa pimeään marraskuuhun! Ota värit esiin ja rupea räiskimään, lopputuloksella ei ole merkitystä.
Mikrobistomme on elämälle täysin välttämätön ”elin”. Suurin osa kehomme mikrobeista elelee suolistossamme. Niitä on moninkertaisesti enemmän kuin elimistössä on soluja. Jo tämä lukumäärä kertoo, että niillä on suuri vaikutus terveyteemme. Suoliston mikrobiston merkitys hyvinvoinnille voi olla huomattavasti suurempi, kuin koskaan on ajateltu.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on jopa selvinnyt, että suolisto bakteereineen pystyy vaikuttamaan tunteisiimme, päätöksentekoon ja kipuherkkyyteen. Mikrobittomia eläimiä kasvatettaessa on havaittu muutoksia myös aivojen kehityksessä – varsinkin tunteista vastaavalla alueella. Ihanaa vai kamalaa – riippuu siitä, pidätkö hyvää huolta pöpöistäsi.
Mitä hyvät bakteerimme sitten suolistossa tekevät?
Vaikka mitä! Ne estävät haitallisten ja vieraiden mikrobien kasvua – eli suojelevat meitä vahingollisten mikrobien vaikutuksilta. Lisäksi ne vaikuttavat myös vastustuskykyymme. Jos suolistosi mikrobisto on tasapainoinen, et saa jokaista räkätautia flunssakaudella. Hyvät pöpöt edistävät myös ruoan sulatusta, tehtailevat vitamiineja sekä tehostavat mineraalien imeytymistä. Niillä on siis valtaisa vaikutus hyvinvointiimme.
Suoliston mikrobiomi osallistuu myös monien haitallisten aineiden hajottamiseen. Maksa on päävastuussa haitallisten aineiden käsittelyssä ja poistamisessa, mutta suoliston mikrobit osallistuvat siihenkin. Jos ongelmanasi on turvotus ja kaasunmuodostus, niin tiedoksesi, että hyvät mikrobit vähentävät myös kaasunmuodostusta.
Limakalvon terveys ja hormonit
Mikrobit vaikuttavat myös suoliston limakalvon terveyteen ja eheyteen. Limakalvon vaurioituessa se päästää lävitseen liian suuria partikkeleita, jotka aktivoivat immuunijärjestelmäämme ja aiheuttavat tulehdustilan suolistoon. Limakalvon tulehdus ja liika läpäisevyys johtavat ongelmiin ympäri elimistöä.
”Jos suolistosi mikrobisto on tasapainoinen, et saa jokaista räkätautia flunssakaudella.” – Paula Heinonen
Tasapainoinen mikrobisto valmistaa syömästämme ruoasta (esimerkiksi täysjyvärukiista tai seesamsiementahnasta) hormoninkaltaisia yhdisteitä. Nämä puolestaan ehkäisevät hormoniperäisten syöpien syntyä. Suolistomikrobien on todettu liittyvän myös ahdistukseen, masennukseen ja stressiin. Tosin ne ovat vain yksi asia näiden ongelmien taustalla – mutta tärkeä sellainen.
Elimistössämme asuvilla pöpöillä on siis huimia tehtäviä! Meidän tulisikin ymmärtää yhä paremmin tätä uskomatonta symbioosia, jossa elämme mikrobiemme kanssa. Me todellakin hyödymme niistä – tai itse asiassa ne ovat välttämättömiä olemassaolollemme. Voisi ajatella niinkin, että vastapalveluksena avusta pöpöt saavat hyvän kodin. 🙂
Älä siis pahoinpitele mikrobejasi – vaan varjele ja suojele niitä. Ja muista tukea hyviä bakteerejasi oikeanlaisella ja hyvällä ravinnolla. Ne kiittävät sinua hyvästä kohtelusta, ja maksavat takaisin korkojen kera edistämällä terveyttäsi.
Pikkujouluaika on jo ovella ja sen kunniaksi haluaisin jakaa yhden parhaista raakakakkuresepteistäni. Yleensä pyrin tekemään herkkuni ilman lisättyä sokeria, mutta tässä olen tehnyt poikkeuksen ja käyttänyt kakussa intiaani-, tai kookossokeria, sillä se vaan tekee tästä kakusta taivaallista. Ja jouluna jos joskus pitää antaa itselleen lupa herkutella :). Sokerin voi kuitenkin halutessaan korvata stevialla tai vaihtoehtoisesti taateleilla, agavesiirapilla tai hunajalla, jotka sinänsä sisältävät sokeria myöskin.
Vaikka kakun maku tuo vahvasti joulun mieleen, sopii kakku tarjottavaksi vaikka läpi vuoden. Olen tehnyt tätä kakkua kahdella eri pohjavariaatiolla. Tyypillisellä raakakakuissa käytettävällä taateli-pähkinä-pohjalla, mutta myös uunissa paistettavalla kaurakeksipohjalla, joka sopii piparkakun makuihin mielestäni paremmin. Kakun täyte on ihanan samettinen ja se on hyvä täytepohja erilaisiin kakkuvariaatioihin. Korvaat vain piparkakkumausteet haluamallasi maulla, niin saat kivaa vaihtelua. Itse olen testannut mm. vadelmaa, raakakaakaota, lakritsijauhetta ja mangoa.
Taikinasta saat helposti myös kuvan mukaisia piparileivoksia käyttämällä esim. Cupcake- tai muffinssivuokia. Kokoat ne samalla tavoin kun kakun.
Raakakakku on melko täyttävää (koska se sisältää paljon hyviä rasvoja), mutta se antaa energiaa ja auttaa jaksamaan talven pimeinä iltoina. Tämän vuoksi, esim. tuhdin illallisen jälkiruokana se saattaa monesti ollakin jo liikaa. Parhaimmillaan se on mielestäni ihan sellaisenaan nautittuna, hyvän kahvin kaverina tai vaikka pakuriglögin seurana.
Piparinen raakakakku
Taatelipohja 1 (raaka)
3 dl taateleita (pehmeitä tai liotettuna)
2 dl mantelijauhoja
1,5 dl pekaanipähkinöitä vähintään 3 tuntia liotettuna (myös saksanpähkinät käy)
Ripaus merisuolaa
Liota pähkinäitä ja taateleita vedessä vähintään 3 tuntia
Sekoita kaikki tehokkassa blenderissä tasaiseksi massaksi
Levitä massa kakkuvuoan pohjalle
Huom!Voit vaihtoehtoisesti käyttää myös 3dl mantelijauhoa ja jättää pähkinät kokonaan pois
Kaurapohja 2 (kypsennetty)
3 dl kaurahiutaleita
100 g kookosöljyä tai kirkastettua voita (itse käytin molempia 40g)
0,5–1 dl kookossokeria, agavesiirappia tai hunajaa
1 tl vanilijasokeria tai 0,5 tl sitoa vanilijajauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
Käytä valmiiksi pehmeää rasvaa, tai sulata rasva kattilassa. Anna jäähtyä hetki
Sekoita joukkoon kuivat aineet ja sekoita
Lisää lopuksi kananmuna, sekoita tasaiseksi sähkövatkaimella
Levitä taikina halkaisijaltaan 20 – 25 cm kakkuvuoan pohjalle
paista 175 asteessa n. 15 min. tai kunnes pinta on kullanruskea
Piparkakkutäyte
5 dl cashewpähkinöitä, liotettuna
4 dl kasvimaitoa (kuten kaura-, tai mantelimaitoa)
Liota pähkinöitä vähintään 4 tuntia, mieluusti yön yli
Sulata kaakaovoi ja kookosöljyä vesihauteessa nestemäiseksi. Huom! Reseptin mitat ovat nestemäisen rasvan mukaan.
Laita rasva, kasvimaito, liotetut pähkinät, taatelit, mausteet ja suola tehokkaaseen blenderiin ja sekoita tasaiseksi
Lisää sitruunamehu ja sokeri makusi mukaan.
Kaada seos kakkuvuokaan pohjan päälle
Laita kakku pakkaseen jähmettymään. Kun se on hiukan jähmettynyt, koristele halutessasi suklaarouheella. Laita tämän jälkeen vielä pakkaseen jähmettymään kokonaan.
Jähmettynyttä kakkua voi säilyttää jääkaapissa tai pakkasessa – sen mukaan, millaisesta koostumuksesta sattuu tykkäämään. Jos säilytät kakkua pakkasessa, ota kakku sulamaan huoneenlämpöön muutama tunti ennen tarjoilua.
Konflikteilta ja arvostelulta ei pysty kukaan elämässään täysin välttymään. Siksi onkin viisasta tutustua siihen, miten itse reagoi arvosteluun, ja siihen, miten koittaa mahdollisesti suojautua arvostelluksi tulolta.
Arvostelu saa tuntua kurjalta ja se satuttaa luultavasti meistä jokaista. Oleellista on se, ettei antaisi arvostelun määritellä ihmisarvoaan.
Erityisherkät pelkäävät arvostelua usein tavallista enemmän. Taustalla on kipeitä kokemuksia, joidenka takana on torjutuksi tulon pelko. Erityisherkkä ottaa konfliktit syvästi itseensä ja kokee helposti että oma arvo menee arvostelun mukana. Se on valtavan kipeä tunne.
Erityisherkän vilkas mielikuvitus voi kehittää konfliktitilanteita etukäteen tai jälkikäteen, vaikka todellinen tilanne ei sellaiseksi koskaan muuttuisikaan.
Erityisherkälle on myös tyypillistä reagoida sisäisesti voimakkaasti vihaan ja suuttumukseen. Viha tuntuu pelottavalta ja se voi saada omassa päässä hyvin suuret mittasuhteet. Oman vihan ilmaisua vältetään helposti pitkäänkin. Sen seurauksena voi olla se, että omia tarpeita ja toiveita ei uskalla tuoda esille ja tärkeät rajat jää vetämättä. Tukahdetut tunteet purkaantuvat lopulta voimallisesti tai passiivisaggressiivisesti.
Erityisherkälle tyypillistä:
tulkitsee palautteen kritiikiksi > aiheuttaa voimakkaan tunnekuohun
kuulee rivien väleistä äänenpainoja myös kirjoitetussa tekstissä ja tulkitsee neutraalin asian jonkin oman haavansa kautta. Toisaalta huomaa, mikäli toinen ei ole aito tai rehellinen tai ajaa asiaansa vain periaatteesta.
vaistoaa helposti naamioidun ironian tai piikit (muut eivät huomaa, kiusaaja saattaa hyödyntää tätä) sekä sosiaalisen painostamisen
vaihtaa näkökulmaa, osaa asettua toisen asemaan > saattaa vaikuttaa muista tuuliviirimäisyytenä tai että ei ole omaa mielipidettä (käytännössä hakee omaa mielipidettä ottaen huomioon eri näkökulmat)
tarkkailtuna erityisherkkä suoriutuu huonommin, alittaa oman suoritustason – silloin myös arvio ja palaute voi olla ansaittua huonompaa todelliseen suoriutumiskykyyn nähden
sopeutumattomuus auktoriteetteihin tai ulkoapäin tuleviin ihanteisiin, mikäli ne ovat ristiriidassa oman oikeudenmukaisuuden tunteen kanssa
Arvosteluun saa ja myös usein kannattaa suhtautua kriittisesti:
Mikä oli kommentoijan tarkoitus?
Millä tavalla arvostelu annettiin?
Oliko se oikeasti edes arvostelu, vai tuntuiko se vaan siltä?
Mitä arvostelu kertoo kertojastaan ja hänen maailmankuvastaan?
Arvostelun pelosta, ja siitä miten siihen voisi suhtautua voit kuunnella lisää podcastilta.
Onnistuminen, samoin kuin menestyminen on hyvin yksilöllisesti määriteltyä. Toiselle sanasta onnistuminen tulee jonkin asian saavuttaminen mieleen, toiselle jo pelkkä yrittäminen on onnistumista. Samoin on menestyksen kanssa.
Niinpä määrittelenkin tähän hetkeen onnistumisen itsensä haastamisena, oman mielen ylittämisenä, sekä oven avaamisena jollekin, joka ei ole tuttua ja turvallista. Aina onnistuminen ei tule siinä muodossa, missä odotimme sen tulevan. Monesti epäonnistuminen avaa ovia johonkin toiseen onnistumiseen tai kasvamiseen.
Ehkä jossain menestyminen liitetään jotenkin työelämään tai rahalliseen saavuttamiseen. Itse laajentaisin menestymistä myös omassa elämässään. Toivoisin että jokainen muistaisi sen mahdollisuuden olevan olemassa. Me saamme menestyä omassa elämässämme, jokainen omalla tavallaan.
Itselläni menestyminen on tapahtunut oman elämän kautta. Koen olevani erittäin menestynyt ihmisenä, vaikkakaan monilla standardeilla en elä menestyvän ihmisen elämää. Mikään pakko elämässä ei ole menestyä, vaan enemmänkin on hyvä muistaa sen mahdollisuus ja olemassaolo.
Kuinka sitten onnistua omassa elämässään?
Me elämme helposti ulkoisia odotuksia omassa elämässämme todeksi. Ja usein nuo ulkoiset odotukset ovat meidän lapsuudessa opittuja malleja, jotka eivät välttämättä palvele parhaalla mahdollisella tavalla. On hyvä ensinnäkin määrittää mikä meille yksilöinä on merkityksellistä. Se vaihtelee, eikä menestys tule näin ollen minkään ulkoisen kriteerit täytyttyä, vaan se tulee omien uskomusten toteutumisesta tai toteutumatta jäämisestä. On hyvä haastaa omia uskomuksia, mikäli ne estävät sinua saavuttamasta terveyttä, rakkautta ja menestymistä elämässäsi.
Mikä on sinulle tärkeää, mikä on sinulle merkityksellistä? Ne ovat niitä asioita, joista saamme menestystä, riippumatta siitä onnistummeko niissä täydellisesti.
Mikäli sinulle on perhe tai rakkaasi kaikista tärkeintä, jo se, että pyrit olemaan heille oma itsesi ja antamaan heille rakkautesi tuo sinut menestyneeksi. Polku ei koskaan ole täydellinen, ei ihmissuhteissa tai työmaailmassa, eikä se ole pointtikaan. Tärkeintä on olla itselle rehellinen, panostaa itselle merkityksellisiin asioihin ja muistaa se mikä sinulle on olennaista elämässä. Loppupeleissä sinä olet se joka määrittää oletko menestynyt elämässä. Valitsetpa mitä tahansa, muista että se valinta on meidän käytettävissämme. Antoisia ja menestyksellisiä elämän hetkiä sinulle ystävä.
Kurkkaa myös haastatteluni, jossa käsittelin näitä aiheita, kun minua haastateltiin ”Menestyvän yrittäjän mindset” tapahtumaan. Pääset mukaan ILMAISEEN tapahtumaan netissä TÄSTÄ.
Kirjoittaja Tuula Ahde on erityisherkkyyden kokemusasiantuntija ja Erityisherkän elämää -sivuston perustaja ja ylläpitäjä. Tuula on ollut mukana taustajoukoissa Suomen erityisherkät ry:ssä sen perustamisen valmisteluista asti. Hän toimii myös aktiivisena jäsenenä useissa kansainvälisissä HSP-ryhmissä sekä -yhteisöissä.
Erityisherkän on helppo ystävystyä, mikäli hän kohtaa ja tunnistaa toisessa aitouden. Ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä voi kuitenkin olla myös haasteita.
1. Intensiteetti
Erityisherkkä lähtee uusiin tuttavuuksiin ja ystävyssuhteisiin vahvalla intensiteetillä, mikäli hän kokee toisen kanssa yhteyden tunnetta. Aluksi yhteydenpito on tiivistä ja syvällisiä ajatuksia jaetaan.
Intensiivisen vaiheen muuttuminen tasaisemmaksi ystävyydeksi voi olla erityisherkille, varsinkin elämyshakuisille, vaikea ymmärtää tai kestää. Tästä seuraa helposti voimakas tarve analysoida, mikä on muuttunut. Tällöin toinen osapuoli hermostuu kyselyihin ja alkaa mahdollisesti ottaa etäisyyttä.
Ystävyyssuhde voi myös yksinkertaisesti palaa loppuun intensiivisyyden vuoksi: tuli paljastettua liikaa tai ei ole enää mitään sanottavaa. Parhaimmillaan syvällisyys johtaa kuitenkin loppuelämän ystävyyksiin.
2. Tunne hyväksikäytetyksi tulemisesta
Erityisherkällä on halu miellyttää ja välttää itsekkyyttä, jolloin emotionaalisten rajojen määrittäminen ja pitäminen vaativat työstämistä.
Erityisherkkä ottaa itselleen helposti ystävyyssuhteessakin parantajan tai korjaajan roolin, ottaa empaattisena vastuulleen tuottaa toiselle hyvän olon. Ystävien välillä tämä asetelma voi vakiintua, ja jonkin ajan kuluttua itsensä uhraaja tuntee olonsa hyväksikäytetyksi tai huomaa muuttuneensa hyvänä kuuntelijana toiselle terapeutiksi.
Ystävyyssuhde ei voi jatkua terveenä, jos sitä ylläpidetään vain toisen osapuolen ehdoilla.
3. Oman käytöksen huomioiminen toisen silmin
Erityisherkkä ei ole aina sensitiivinen, varsinkaan ylikuormitustilassa. Tunnereaktiot voivat olla silloin ylikorostuneita. Toisaalta herkkä voi vaikuttaa täysin poissaolevalta sulkeutuessaan ajatuksiinsa, turvaan ärsyketulvalta. Ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi, mutta huonoa käytöstä ei voi puolustella millään ominaisuuksilla.
Omat reaktionsa ja jaksamisensa rajat on hyvä tuntea: mihin suostuu, mitkä ovat suostumisen seuraukset. On tärkeää kertoa ystävällekin ”tulkintaohjeet” ja syyt valintojen sekä reaktioiden takana.
Ystävyyssuhteessakin tulee ottaa huomioon toisen mahdollisesti suurempi stimulaation tarve. Pitää myös huomata ja hyväksyä, että toisellakin on oman tilan ja ajan tarve mahdollisesti eri rytmissä kuin itsellä.
Erityisherkkä saattaa lopettaa yhteydenpidon luullessaan, että toinen on suuttunut. Joskus intuitio osuu oikeaan, mutta ylianalysointi aiheuttaa ongelmia sinne, missä niitä ei oikeasti ole. Herkkä voi itseään suojellakseen jopa ennakoiden lopettaa ystävyyssuhteen, jos olettaa toisen suunnittelevan suhteen katkaisemista ja se tuntuisi silloin liian voimakkaasti.
Olen aika kova huolehtimaan, murehtimaankin. Kaikenlaisia asioita. Isoja ja pieniä. Tai kuka murheen suuruuden lopulta määrittelee. Minun murheeni on jossain toisessa ympäristössä aika pieni. Mutta minulle tunteena ihan yhtä todellinen.
Erityisen paljon murehdin aamuyön tunteina. Tulevia ja toisinaan menneitäkin. Joskus olen tehnyt murheista varsinaisen mörön makuuhuoneeseeni ja pelännyt sen esiinnousemista aina illan tullen.
Jostain syystä minua kosketti kovasti, kun pitkäaikainen tsempparini, viisas nainen kehotti minua tekemään murheesta ystävän. Ottamaan vastaan sen silloin kun se oli tullakseen, toivottamaan tuttuna tervetulleeksi taloon.
Murheystävä saattaa muuttaa muotoaan, mutta jostain oman ystävänsä aina tunnistaa.
Winston Churchillin kerrotaan kärsineen masennuskausista ja nimenneen masennuksensa mustaksi koiraksi. Hän avasi koiralle ovensa, aina kun se oli raapinut ovea tarpeeksi kauan ja lähetti koiran matkoihinsa kun aika oli.
Murehtijan musta koira herättää usein öisin. Aina tulijan kanssa ei ole edes paljon puhuttavaa. Tai sitten se saattaa toistella vanhoja juttujaan. Sellaisia, jotka on kuullut jo monet kerrat. Ne jutut kannattaa päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ehkä tulija ymmärtää sitten lähteä matkoihinsa.
Viimeistään aamun sarastaessa me kuitenkin aina hyvästelemme. Silloin murheystävälle voi yrittää sanoa, ettei jaksaisi nyt hetkeen nähdä. Otettaisiin vähän etäisyyttä.
Eräs intialainen opettaja sanoi minulle kerran, ettei ole järkeä murehtia oikeastaan mitään, sillä edellinen murhe katoaa ja unohtuu aina kun seuraava nostaa päätään. Sen kun oppisi. Että jokainen murhe on lopulta aikaan unohtuva.
Silti minä taas repsahdin. Murehdin ennen tuoreinta matkaani sitä, saanko kotiini sopivan vuokralaisen, kaikki työasiat lyötyä lukkoon ennen lähtöäni. Järjestyykö kaikki varmasti.
Asiat loksahtivat lopulta paikoilleen viimeisellä viikolla. Niin kuin asioilla on tapana. Rysäyksellä tapahtua.
Nyt murheet ovat jo uudet. Mitättömän pienet. Intialaisia opetuksia muistellen koetan olla ajattelematta niitä. Sillä pian nekin ovat mennyttä ja siten niiden murehtiminen ollut turhaan kulutettua aikaa.
Stressaaja, huolehtija, murehtija, ylisuorittaja, erityisherkkä ei kuitenkaan koskaan pääse kokonaan eroon ominaisuuksistaan. Ei koskaan muutu boheemiksi, huithapeliksi tai kivenkovaksi. Eikä pidäkään. Minusta tärkeää on se, että ominaisuuksiensa kanssa tulee toimeen, tekee hankalaltakin tuntuvasta piirteestä ystävän, ymmärtää sitä ja siten omaa kokonaisuuttaan.
Tervehtii ystäväänsä tavattaessa ja tunnistaa sen osaksi itseään. Kulkee ajoittain hankalankin tyypin kanssa reilusti käsi kädessä. Ja arvostaa tätä. Ajattelee, että herkkyys tai huolehtiminen kuuluvat minuun. Ne tekevät minusta juuri tällaisen. Ainutlaatuisen herkkiksen, toisinaan ylihuolehtivan hermokimpun.
Ja ei sitä tiedä, joskus ystävienkin tiet saattavat elämässä erota. Silti kun joskus kohtaamme, halataan toisiamme iloisesti: vanha ystävä on tullut kylään pitkästä aikaa, ehkä ilman suurempaakin syytä minua tervehtimään.
P.S. Tänään sanon murheelle, ettei minulla ole juuri nyt sille aikaa. Nähdään taas toiste. Ystävän pitäisi ymmärtää sekin.
Kurkkaa Johannan uusi lastenkirja Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit täältä:
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa laulaja Suvi Teräsniska kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
KOTI – Koti on pyhä paikka ja turvasatama. Rakastan olla kotona ja touhuta loputtomiin perheen kanssa ja myös itsekseni. Kotoa lähteminen on aina vaikeaa. Aina tuntuu yhtä inhottavalta nostaa laukku autoon vaikka töissä onkin mitä parhain meininki ja keikkoja odottaa aina innolla.
TALVI – Rakastan Suomen talvea. Sitä kun pakkaslumi narskahtaa ensimmäisen kerran jalan alla ja hanget tuovat valoa muuten pimeään vuodenaikaan. Olen viettänyt kaikki talveni aina Oulussa tai pohjoisessa ja siksi olen saanut nauttia lumesta ja pakkaskeleistä koko elämäni.
JOULU – Kalenterivuoden juhlista joulu on minulle tärkein. Se on juhla joka vietetään aina minulle rakkaimpien ihmisten kanssa. Jouluvalmistelut voisin aloittaa aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin mutta en viitsi.
MUSIIKKI – Musiikki on työni ja intohimoni. Olisi mahdoton kuvitella elämää ilman musiikkia. Se on elämäni keskipiste ja iso osa esimerkiksi parisuhdettakin. Elämässäni on niin paljon musiikkia, että välillä tarvitsen siitä hieman taukoa. On kausia, jolloin en vain saa kuunnelluksi musiikkia – en edes itselleni tulleita demoja.
ARKI – Rakastan arkea! Minulle arki on sitä, kun olen perheen kanssa kotona. Parasta arjessa ovat illat, kun paikat on siistitty, lapset syöneet iltapalan ja saamme yhdessä vaikka lukea hetken kirjaa. Rakastan myös palata keikkareissulta kotiin ja tajuta kuinka paljon siellä on tekemistä. Olen kodin hengetär, joka sisustaa ja uudelleensisustaa. Nautin siitä, kun näen kotona omien käsieni jäljen.
LAPSUUS – Lapsuuteni oli tosi onnellinen. Kolari ja isovanhemmat olivat suuri osa lapsuuttani. Olin puolivuotias, kun menin hoitoon isäni vanhemmille. Suhde isovanhempiin on ollut tosi voimakas. Leikin lapsena paljon yksin, varsinkin mummolassa ollessani. Käytin leikeissä paljon mielikuvitusta – saatoin rakentaa asuntovaunun naulakon alle kukkatuolista ja jakkarasta. Toivon, että lapsilla riittäisi tässä virtuaalisessa nykymaailmassa mielikuvitusta keksiä leikkejä.
PERHE – Perhe on minulle kaikki kaikessa, elämäni keskipiste. Tekisin sen vuoksi mitä vain ja olen suojelevainen leijonaemo. Perheeseen kuuluvat miehen ja lasten lisäksi meidän molempien vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja serkut. Myös bändini on minulle kuin perhettä – mieheni lisäksi minulla on keikkabussissa kuusi isoveljeä, joiden yhtälössä olen pomottava pikkusisko.
ITSETUNTO – Itsetuntoni oli heikoissa kantimissa ennen kuin aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. Aiemmin oli vaikea luottaa siihen, että joku voisi oikeasti tykätä minusta. Parisuhteen ja rakkauden myötä aloin luottaa itseeni enemmän, ja nykyisin minulla on vahva itsetunto. Ammatillisen epävarmuuden kanssa olen välillä painiskellut, mutta senkin suhteen tilanne on muuttunut koko ajan paremmaksi.
RAKKAUS – Rakkaus on monien laulujen muusa. Ilman rakkautta maailmasta puuttuisi monta hienoa laulua. Elämässäni on monenlaista rakkautta ja paljon ihmisiä, joita rakastan. Tähänastisista rakkauksista suurin kokemani on äidinrakkaus.
TYÖ – Olen saanut kymmenen vuotta tehdä työtä, jota rakastan. En voisi kuvitella, että en saisi tehdä lainkaan musiikkia. Olen aina haaveillut siitä, että opiskelisin itselleni jonkin toisenkin ammatin. Melko epätodennäköiseltähän se tällä hetkellä tosin vaikuttaa – ja haluan myös luottaa, että nykyinen ammattini ja työni kantaa koko loppuelämän.
UNELMAT – Unelmoin päivittäin, mutta unelmoinniin kohteet vaihtelevat pienistä asioista suuriin linjoihin. Esimerkiksi Hartwall Arenan konserttia suunnitellessani haaveilen jo kokonaisesta areenakiertueesta, mutta toisaalta unelmissani vilahtelevat myös kesämökki, tuleva joulu tai seuraava lomamatka. Kaikki unelmat ovat yhtä tärkeitä, olivat ne sitten isoja tai pieniä. Tärkeintä on, että uskaltaa unelmoida.
TULEVAISUUS – En ajattele kauhean pitkälle tulevaisuuteen vaan elän hetkessä. Olen tulevaisuuden suhteen luottavainen. Enkä muutenkaan ole ihminen, joka ajattelee asioista negatiivisesti.
On sysipimeä aamu. Yritän saada pikku koululaista ylös. Minä olen juuri herännyt kellonsoittoon ja hetken aikaa luullut, että maailmanloppu on tulossa. Mutta se olikin herätyskello, joka soi aivan liian aikaisin.
Vuosia sitten valvoin lapsen refluksia kaksi vuotta. Kaiket yöt. Silloin oman maailmani loppu tuntui olevan lähellä. Nyt katson tuota refluksista selvinnyttä lasta, ja tunnen hänen kehonsa toiveen saada vielä nukkua. Melatoniinipölly on vielä silmin nähtävissä, koska vasta valo saa aikaan kunnon heräämisen. Lapsessa ei näy yhtään heräämisen ripettä. Oma kortisolitasoni (joka johtuu tässä kohtaa stressistä) on noussut tappiin jo tässä vaiheessa, koska lapsi ei hievahdakaan, vaikka kuinka herättelen. (Niille, jotka miettivät tässä vaiheessa, onko lapsi valvonut illalla myöhään: ei ole.)
Aikaiset aamuherätykset saavat minut voimaan pahoin. Ei siksi, että en olisi nukkunut riittävästi, vaan siksi, että on luonnotonta lähteä liikkeelle keskellä yötä. Kehoni huutaa armoa ja mieli kiukuttelee, kun värejä ei meinaa erottaa toisistaan (nimimerkillä ”eri pari sukat taas”).
Kasin-aamuina en ole luova, ystävällinen enkä positiivinen. (Vaikka oikeasti, pohjimmiltani olen!) Luonnoton rytmi saa koko oman voimani hiipumaan, ja tekee minusta harmaan hiirulaisen, joka yrittää paeta koloonsa nukkumaan. Käytännössä minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään, vaikka olen ollut yhteiskuntakelpoinen aamuherääjä, joka on ansiokkaasti saanut hiirilapsen kouluun eri pari sukissaan.
Maailmanlopun aamuina, klo 7, mietin, miksi meidän kaikkien pitää olla aamuihmisiä? Miksi meidän pitää ylläpitää väsynyttä ilmapiiriä, jossa ensin otetaan nukahtamisapuna melatoniinia purkista ja sitten pelätään nukkumaanmenoa, koska uni pakenee pelosta, yliväsymyksestä tai ylivirittyneisyydestä? Onko todella syytä vielä ylläpitää teollistumisen aikakaudella syntyneitä tapoja?
”Kaikkia väsyttää aamuisin”, pikku koululainen sanoo. ”Mitä jos ei väsyttäisi?” mietin. Mitä jos keho ei menisi ylikierroksille niin, ettemme enää uskalla mennä nukkumaan? Mitä jos aamulla tuntuisi siltä, että koko oma potentiaali on käytössä ja kaikki on mahdollista (sellaiseltahan meistä tuntuu hyvien yöunien jälkeen!)? Olisimme voimissamme fyysisesti, ja mielikin olisi levollinen, koska ei tarvitsisi pelätä, että emme jaksa. Luottaisimme omiin voimiin, päivään ja elämään.
Tutkimuksissa on todettu, että riittävsti nukkuvat oppilaat menestyvät muita paremmin: heillä on parempi tarkkaavaisuus, muisti ja päättelykyky. Allekirjoitan.
Mitä jos (myös) me suomalaiset hyväksyisimme sen, että synkronia luonnon ja valon kanssa on väistämätön, ja alkaisimme vähentää talvella työaikaa ja lisäämään lepoaikaa? Eikä vain yritettäisi taistella luontoa vastaan ja yrittää lisätä työaikaa perustelemalla sitä tehokkuudella.
Väsyneen kansan vaelluksesta on tehokkuus kaukana. Väsynyt kansa purnaa, jurnuttaa, tekee virheitä, näkee harmaata harmaan päällä, vihoittelee toisilleen, äkästelee netissä ja syyttää kassaneitiä siitä, että jono kulkee liian hitaasti.
Niin kauan kuin ihmiset ovat väsyneitä (ja sitten yliväsyneitä, ja sitten ”börnarissa” eli burnoutissa) on turha yrittää muuttaa hienosyisempiä asioita tai hioa strategioita. Koska kaikki on syvältä.
Perusasiat ensin kuntoon. Antakaa ihmisten nukkua. Ja ihmiset: nukkukaa niin paljon kuin mahdollista!
Olen viime viikkoina törmännyt somekeskusteluissa kommentteihin, joiden mukaan hyvinvointipalveluiden pitäisi olla ilmaisia tai vähintäänkin paljon edullisempia kuin nyt. Kun joku näyttää menestyvän, ympärille ilmestyy ihailijoiden lisäksi myös niitä, jotka kohottelevat silmäkulmiaan ja tuhahtelevat. Rivien välistä on luettavissa, että bisnes on paha asia.
Kuitenkin jos sama runsaus tai menestys olisi tarjolla itselle, moni ottaisi sen vastaan. Kyseessä on iso sisäinen ristiriita.
Haluat jotain, mutta jos joku toinen saa sen, siinä on jotakin halveksittavaa.
Kaipaat taloudellista vapautta, mutta suhtaudut rahan käyttämiseen nihkeästi.
Rikastuisit mieluusti, mutta uskot, että muiden rikkaus on todennäköisesti hankittu väärin keinoin.
Meillä kaikilla on rahaan liittyviä uskomuksia. Huomaamatta ne estävät meitä ottamasta runsautta vastaan. Joka kerta, kun tuhahtaa toisen menestykselle, asettuu samalla oman menestyksensä tielle. Jos pitää jotain asiaa pahana, alitajuntasi pitää sinut väistämättä kaukana siitä.
Pohdin seuraavassa Taikaelämää-podcastin jaksossa rahaan liittyviä uskomuksia ja eettistä kuluttamista. Uskon, että joka kerta kun ostat jotakin, sinulla on mahdollisuus muuttaa paitsi omia uskomuksiasi rahankäytöstä, myös rakentaa sellaista maailmaa, jossa haluat elää. On monenlaista bisnestä – eettistä ja vähemmän eettistä, ja sinä valitset, mitä kannatat.
Huomasin puhuessani, että teemaan liittyy tabuja. Saako rikastumisesta edes puhua, ainakaan jos on hyvinvointivalmentaja kutsumustyössään…? Puhuin silti, sillä uskomukset kiehtovat minua.
Taloudellinen hyvinvointi on tärkeä osa hyvinvointiamme. Niin kauan kun se on tabu, se kertoo, että meillä on vielä uskomuksia työstettävänä. Kuuntele lisää tästä:
Kuiturikas kaura on yksi suosikki raaka-aineistani kotikeittiössä. Käytän kauraa hyvin monipuolisesti niin puuroissa, pannukakuissa, mysleissä kuin leivonnassakin.
Kaura on täysjyväviljaa ja näin ollen se sisältää runsaasti ravintoaineita. Tähän kauniin keltaiseen kasviin onkin pakkaantunut hieno määrä elimistölle tärkeitä ravinteita kuten beetaglukaania, eli vesiliukoista ravintokuitua, B-ja E-vitamiineja, kivennäisaineita, kuten sinkkiä, seleeniä, magnesiumia ja rautaa. Kaura sisältää myös proteiinia ja maltillisen määrän rasvaa. Eikä siinä vielä kaikki.Kauran sisältämät hiilihydraatit sulavat hitaasti suolistossa ja tämän vuoksi olo pysyy kylläisenä pitkään.
..Niin ja kaura sopii myös loistavasti gluteenittomaan ruokavalioon. Keliaakikon tulee valita ruoanlaittoonsa puhdaskauraa.
VAIHE 1) Lämmitä vesi noin 42 asteiseksi. (Eli hieman käden lämpöä lämpimämmäksi)
VAIHE 2) Laita kaikki kuivat aineet tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi jauhoksi.
VAIHE 3) Lisää kuivat aineet lämpimän veden joukkoon ja vatkaa sekaisin. Lisää hunaja ja öljy. Maista taikinaa.
VAIHE 4) Kaada taikina leivinpaperilla vuoratun uunivuoan päälle ja tasoita kostein kämmenin tasaisesti uunivuoan pohjalle. Ripottele pintaan kaurahiutaleita. Anna levätä noin 30 minuuttia liinan alla ennen paistamista. Paista 225 asteessa, noin 20 minuuttia. (paiston puolessa välissä voitele leivän pinta voisulalla)
