Kahden ihmisen samantahtisuus voi vaikuttaa suhteeseen positiivisesti

Tiesitkö, että sydän elää omaa elämäänsä ja on yhteydessä muihin ihmisiin?

Ehkä tiedät tunteen, kun olet toisen kanssa samalla ”aallonpituudella” tai ”taajuudella”? Joku ihminen tuntuu valtavan tutulta alusta alkaen? Välillänne on luultavasti vahva sydänkoherenssi tai synkronia. Koherenssi ja synkronia voivat kuitenkin heikentyä ja vahvistua – ja niihin voi itse vaikuttaa.

Asta Raami kirjoittaa kirjassaan Älykäs intuitio sydänkoherenssista. Kielteisiksi mielletyt tunteet (esim. viha tai stressi) saavat sydämen epäkoherenttiin tilaan, kun taas positiivisiksi mielletyt tunteet saavat aikaan sydämen koherentin tilan. Koherentissa tilassa keho tahdistaa mm. sydämenrytmin, hengityksen, verenpaineen, hormonit ja kehossa liikkuvan informaation.

Kun sydän on koherentissa tilassa, veren kierrättämä rauta muodostaa ihmisen ympärille kentän, joka voi olla aistittavissa jopa kolmen metrin päähän. Kenttä vaikuttaa myös toisiin ihmisiin ja eläimiin, vaikka muuta kontaktia ei olisi.

Psykologian maisteri Anu Karvonen on tutkinut väitöskirjassaan puolisoiden välistä synkroniaa, samantahtisuutta, terapiatilanteessa. Tutkimuksessa mitattiin sympaattisen hermoston toimintaa, joka on tahdosta riippumatonta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että terapiaan tulevilla pareilla synkronia oli alhainen. Monen parin synkronia lisääntyi terapian kuluessa. Joidenkin parien synkronia laski – näissä istunnoissa puhuttiin jopa eron mahdollisuudesta.

Samaan tahtiin -korupari on tehty muistuttamaan siitä, että itse voi vaikuttaa ystävyys- tai rakkaussuhteessa samantahtisuuteen: toisen korun voi antaa rakkaalle. Positiivisten ajatusten ja tunteiden herättäminen suhteessa lisää sydänkoherenssia ja synkroniaa.

Asta Raamin mukaan ajatustemme ja tunteidemme laatu vaikuttaa suoraan kenttäämme, jota muut voivat ”lukea”. Jos haluaa vahvistaa sydänkoherenssia, voi huomioida esimerkiksi seuraavat asiat – nämä asiat kannattaa tehdä yhdessä, mikäli haluaa vahvistaa yhteyttä jonkun toisen kanssa:

Hiljentyminen ja rauhoittuminen. Mitä jos istuisitte tai makaisitte vierekkäin säännöllisesti, ihan vain olisitte? Ilman että kiinnitätte huomiotanne ulkopuolellenne, telkkariin tai puhelimeen.

Kiitollisuuden lisääminen. Kiitollisuus on hyvä tapa lisätä positiiviselta tuntuvia tunteita, jotka aktivoivat sydänkoherenssia. Mitä jos ette aina valittaisi toisillenne tekemättömistä kotitöistä vaan kiittäisitte toisianne asioista? Mitä jos ette iltaisin kävisi valituslistaa päivän ajalta, vaan suuntaisitte kiitollisen huomionne toisiinne?

Ilo. Mistä iloitsette? Miten saisitte lisättyä iloa elämäänne enemmän kuin stressiä? Ilo saa sydänkoherenssin aktivoitumaan.

Kunnioitus. Voisitteko kunnioittaa toiselle tärkeitä asioita siten, että omat mielipiteet eivät jyräisi toiselle tärkeitä asioita? Miten muuten kunnioitusta voisi osoittaa?

Rakkaus. Parhaimmillaan rakkaus aktivoi yhteyttä, mutta rakkauteen voi liittyä myös asioita, jotka eivät lisää sydänkoherenssia.

Lue lisää aiheesta:
Asta Raami: Älykäs intuitio (S&S, 2016)
Kirjoitus Anu Karvosen tutkimuksen pohjalta esim.: kirkkojakaupunki.fi

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image