5 erilaista tapaa ilmentää rakkautta – Tunnistatko omasi, lastesi ja läheistesi tavat?

Miten lapsi ilmentää itseään?

Lasten äärellä saa havahtua monenlaisiin juttuihin. Kirjoitin yhtenä Hidasta elämää -äitinä tekstejä kirjaan Lasten oppeja äideille ja vaihde jäi niin sanotusti päälle – aloin entistä enemmän tiedostaa sitä, mitä kaikkea lapsiltani koko ajan opin.

Istuin eräänä iltana kahden poikani kanssa iltapalapöydässä ja juttelimme. Olin pyörittänyt työpäivän aikana rakkauden kieli -teemaa. Ja yhtäkkiä havahduin ymmärtämään, että varmaan myös lapsillani on oma rakkauden kielensä samoin kuin meillä aikuisilla. Niinpä kysyin lapsiltani, mistä he tietävät sen, että minä rakastan heitä.

9-vuotias kuopukseni vastasi välittömästi, että ”se kun me istutaan joka ilta iltapalapöydässä ja jutellaan”. Isoveli oli pikkuveljensä kanssa tästä samaa mieltä. Pikkuveli pitää myös koskemisesta ja siitä, että hänen kanssaan pelataan esimerkiksi lautapelejä. Hän itsekin koskee paljon, halii minua ja silittelee kissojamme. Hänelle on tärkeää se, ettei hän syö herkkuja yksin vaan jälkiruoka maistuu hänelle vain, jos joku syö jälkiruokaa hänen kanssaan.

Viisi rakkauden kieltä

Gary Chapman on kirjoittanut kirjassaan Rakkauden kieli viidestä rakastamisen tavasta, jotka ovat:

1.      Sanat

2.      Yhdessä vietetty aika

3.      Lahjat

4.      Auttaminen ja palveleminen

5.      Fyysinen kosketus

Rakkauden kieli on paitsi tapa osoittaa itse rakkautta, mutta myös vastaanottaa rakkautta. Nämä kaksi voivat olla eri kieliä. Itse esimerkiksi olen kova auttamaan ja palvelemaan, mutta minä itse ymmärrän, että minua rakastetaan, kun saan puhua, viettää aikaa rakkaitteni kanssa ja minua kosketaan.

Ristiriitoja ihmissuhteissa voi syntyä siitä, että rakkauden kielet eroavat kovasti toisistaan. Jos koen antavani rakkautta palvelemalla ja auttamalla, ja jos toiselle se ei ole mikään juttu vaan hän kaipaisi lahjoja, koen tulleeni torjutuksi ja toinen kokee itsensä hylätyksi. Jotta vältyttäisiin väärinkäsityksiltä, on tärkeää miettiä omaa ja läheisten tapaa rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan.

Kurkkaa Lasten oppeja äideille.

Lapsi ja rakkauden kieli

Oman poikaseni rakkauden antamisen kieliä ovat puhuminen ja fyysinen kosketus. Hän ottaa rakkautta vastaan erityisesti yhdessä vietetyn ajan ja puhumisen kautta. Ehkä rakkauden kieli voi selittää pienen osan siitäkin, miksi joku kokee tulleensa lapsena rakastetuksi ja joku taas ei. Vanhempana voi antaa lapselle paljon elämän matkalle, rakkauden kielen tunnistaminen ja tiedostaminen voi olla yksi merkittävä eväs itsetuntemuksen rakentumiseen ja apu ihmissuhteisiin.

Mistä tiedät sen, että olet rakastettu?

Millä tavalla osoitat rakkautta?

Havainnoi lastasi, puhu hänen kanssaan ja kysy samat kysymykset myös häntä koskien.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image