23 tapaa lisätä parisuhteeseen iloa ja rakkautta

Uusperheellisyys on itselleni todella sydäntä lähellä oleva asia, koska olen elänyt uusperheellisenä yli 11 vuotta. Alkuajoissamme riitti paljon haasteita ja erityisesti ympäristö reagoi vahvasti perheemme olemassaoloon.

Koimme, että tarvitsimme heijastuspintaa ihmisiltä, jotka elivät samaa tai olivat jo pidemmällä uusperheellisyydessä. Koimme, että vertaisryhmät antoivat meille paljon eväitä arjen muodostamiseksi meidän perheemme näköiseksi. Uusperheen alkuaikoina perheemme silloiset viisi lasta olivat kaikki alle yhdeksänvuotiaita.

Koimme, että perheen perustamisvaiheessa parisuhteelle oli enemmän aikaa arjessa. Lapset menivät aikaisin nukkumaan, ja yhteistä aikaa jäi iltoihin hyvinkin paljon. Lapsivapaita viikonloppuja ei meillä ole koskaan ollut säännöllisesti monien tekijöiden summana. Siksi olemmekin ottaneet ajatukseksi, että parisuhteen hoitaminen, vaaliminen, päivittäminen ja ylläpitäminen tapahtuu pääasiassa arjessa.

Lasten kasvaessa arki muodostui hyvin erilaiseksi. Meidän perheessämme on näkynyt muutos. Lapset valvovat pidempään ja viettävät aikaa enemmän erikseen ja omien kavereidensa kanssa.

Kahdenkeskenaikaa kaipaa. Arjessa on välillä rutistettava silloin hetkiä, jotta voi olla vain kaksin. Meidän perheessämme lapset kuulevat välillä, että voitteko nyt poistua keittiöstä, olohuoneesta kun me keskustelemme tai haluamme olla kaksin. Pelkästään kuulumisten vaihto tai viikon suunnitteleminen yhdessä voi olla haasteellista, ellei siihen varaa hetkeä ja tee myös lapsille selväksi, että nyt me juttelemme, eivätkä nämä asiat ole tarkoitettu teidän korvillenne.

Arjessa parisuhde saattaa joutua viimeiselle sijalle. Useimmat meistä haluavat tulla suhteessaan kuulluksi, kosketetuksi, nähdyksi. Jos aina on viimeisenä vuorossa, ei aina jaksa odottaa tyytyväisenä vuoroaan. Tämä asetelma sopii niin kauan kun molemmat tai kaikki osapuolet kokevat, että näin on hyvä. Mutta kun joku osapuolista kokee, että minä tulen laiminlyödyksi, niin etäisyys suhteessa kasvaa ja tyytymättömyys lisääntyy. Toivoisin, että kaikki, jotka elävät suhteessa, ajattelisivat suhteensa tärkeänä. Eivät pitäisi sitä itsestäänselvyytenä tai asiana, joka voi odottaa. Uusperheellisenä ja kerran aikuissuhteesta eronneena tiedän, että suhde on vahva perusta, jonka päälle on paljon parempi rakentaa elämää, kun se on vahva ja se pidetään vahvana. Aina ei tarvitse oppia asioita kantapään kautta.

Jos suhde on sinulle tärkeä, etsi sille aikaa elämästäsi joka päivä. Kysyin ystäviltäni ohjeita suhteisiin. Sieltä nousi paljon tärkeitä asioita. Ihminen saattaa mennä hämilleen ohjeiden, neuvojen ja vinkkien viidakossa. Kuitenkin itse olen kokenut, että tässä auttaa, kun ottaa kokeiluun asioita ja tunnustelee sekä maistelee, mitkä vinkeistä sopivat omaan elämään. Aika pian löytää näin itselleen sopivimmat tavat, jotka ruokkivat ja ravitsevat tärkeää suhdetta. Enkä usko, että kovinkaan monet neuvot, ohjeet ja tavat parisuhteen rikastuttamiseksi ovat suhteelle haitallisia.

Vinkeistä ei kannata ottaa stressiä, kuten ei parisuhteestakaan tai elämästä yleensä. Tärkeintä erilaisissa vinkkilistoissa on se, että löydät sieltä jotakin, mitä itse et ole vielä ajatellut tai kokeillut. Suhteestakin voi tulla mielenkiintoista, kun toteuttaa vaikka yhtä ohjetta koko viikon ja vaihtaa seuraavalla viikolla seuraavaan. Tällä tavalla saa hyvin koko vuoden sujumaan. Veikkaan, että yhteenkuuluvuuden tunne, ilo ja rakkaus lisääntyvät näin takuuvarmasti suhteessanne.

Tässä 23 ajatusta, joita ystäväni listasivat ja joita olen itse vuosien varrella hyväksi havainnut:

  1. Joka päivä suudelma, joka kestää vähintään 8 sekuntia
  2. Iltaisin kerrotaan toiselle, mistä on pitänyt toisen tekemisissä, sanomissa yms. päivän aikana
  3. Katsokaa toisianne silmiin, kun riitelette.
  4. Pitäkää joskus kymmenen minuutin silmiinkatseluhetki.
  5. Halatkaa vähintään kymmenen minuuttia putkeen ilman, että liikuttelette käsiänne vaan seiskää vain yhdessä lähellä toisianne.
  6. Jos riitelette iltaisin sängyssä, menkää pöydän ääreen istumaan ja selvittäkää asiat siinä.
  7. Sopikaa aloitteentekovuorot treffeille ja seksille (esim. parilliset ja parittomat päivät).
  8. Uskalla sanoa ääneen sellaisetkin asiat, jotka pelottavat.
  9. Uskalla olla hiljaa, vaikka tekisi mieli sanoa kaikki suoraan.
  10. Sopikaa alue (esimerkiksi sauna, makuuhuone, keittiö) jossa ei puhuta työstä, existä, rahasta tms. mikä aiheuttaa harmia.
  11. Tehkää parisuhdepurkki, jonne laitatte asioita, joita ihailette kumppanissanne.
  12. Pahana hetkenä tai hetkenä kun tuntuu että on enemmän erillisyyttä kuin yhteyttä, lukekaa lappuja.
  13. Uskalla päästää kumppani lähellesi.
  14. Uskaltakaa pyytää apua, kun on aika saada apua.
  15. Kysy kumppaniltasi, mitä hänelle kuuluu ja keskity kuulemaan.
  16. Kunnioita kumppaniasi aivan kuin kunnioitat vieraita ihmisiä.
  17. Kehu kumppaniasi myös muiden kuullen.
  18. Kehittäkää omia sanoja tai eleitä, jotka ovat vain teitä varten.
  19. Unelmoikaa yhdessä.
  20. Päivittäkää suhdettanne erilaisilla tavoilla.
  21. Tutustu kumppaniisi. Hän ei ole muuttumaton, kuten et sinäkään.
  22. Naurakaa ja hassutelkaa yhdessä.
  23. Tahtokaa ja olkaa kärsivällisiä.

Haluaisitko kuulla lisää siitä, miten parisuhdetta voi vaalia omassa arjessa? Kuuntele Pauliina Flangin Rakkaus on tekoja arjessa -kirja äänikirjana täältä.

Henkinen valmentaja Aaro Löf: ”Todellinen muutos tapahtuu vain, kun tulet näkyväksi itsellesi”

Jokainen on joskus kuullut elämässään muutoksen kutsun. Muutos kulkee tiettyjä askelmia pitkin: Ensin olemme unessa, sitten herätyskellot soivat, vastustamme muutosta ja lopulta myönnymme. Viimein, jos olemme tarpeeksi rohkeita, rakastumme elämäämme.

Näin muutosprosessia kuvaa henkinen valmentaja, pitkäaikainen Hidasta elämää -sivuston kirjoittaja Aaro Löf. Hänen uutuuskirjansa Rohkea elämä – 7 askelta todelliseen muutokseen opastaa lempeästi polulle, jota kulkemalla todellisen muutoksen voi saavuttaa.

”Todellinen muutos on kääntänyt elämäni selviytymistarinasta rakkausnäytelmäksi sekä minut kaikessa epätäydellisyydessäni rakkauden arvoiseksi palvelijaksi. En enää koe, että elämäni valuu hukkaan ja tapahtuu vailla sen todellista tarkoitusta”, sanoo Aaro.

Tässä Aaron 5 syytä, miksi kannattaa olla rohkea.

1. Kun uskallat olla rohkea, saat lisää elämänvoimaa.

Rohkeus tarkoittaa sitä, että uskallat katsoa elämääsi uudesta näkökulmasta. Uskallat huomata, että olet oman elämäsi keskeisin vaikuttaja – ilman itsesi syyttelyä. Kysy itseltäsi, missä asiassa siirrät edelleen vastuun toisaalle. Entä jos saisitkin lisää voimaa näkemällä, miten sinä itse olet osallinen tilanteeseen? Totta puhuen aluksi on usein pelottavaakin nähdä, kuinka iso vaikutus meillä on kaikkeen elämässämme. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat ja syylliset vähissä, kun avaamme silmiä sille, millaisia valintoja teemme. Omat valintamme määräävät, mihin huomiomme ja energiamme kohdistuu.

2. Uusi elämä paljastuu sinulle, joka uskaltaudut seikkailuun. 

Kuten Cheek sanoo ”Rohkeus ei oo sitä ettei pelota. Vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa”. Jos jäämme odottamaan, että olemme varmoja, pelottomia tai selvillä kaikesta ennen kuin ryhdymme kokeilemaan ja elämään itseämme kuunnellen, pidätämme elämää paljastumasta meille. Kuten Cheek jatkaa ”Suljen silmät, kuvittelen et lennän. Mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä”. Kysy siis itseltäsi, mitä asiaa yhä odottelet. Anna odottelun sijaan elämälle ja itsellesi mahdollisuus nähdä, kuinka oma seikkailusi avautuu, kun uskallat mennä kohti muutosta.

3. Vain kulkemalla pelkoasi kohti voit voittaa epävarmuutesi. 

Rohkeus on sitä, että olemme avoimia kaikelle sille, mitä pelkäämme. Pelko kertoo usein siitä, mitä pelkäämme itsessämme. Sitä kohti kulkemalla voimme kasvaa kokonaisemmiksi ihmisiksi. Epävarmuus kertoo usein siitä, että edessämme on tie, jolle haluaisimme astua, mutta joudumme kasvamaan, jotta voisimme kulkea sitä. Jännitys taas voi kertoa siitä, että luvassa on jotain, joka innostuttaa ja koskettaa sydäntämme. Mitä siis pelkäät itsessäsi? Minkä suhteen koet epävarmuutta? Entä mikä sinua jännittää?

4. Kun löydät oman rohkeutesi, voit lakata näyttelemästä rohkeaa. 

Rohkeus on yksi elämän, syvimmän itsemme, olomuodoista. Kun haluamme saada yhteyden elämään ja ilmentää sitä arjessamme, rohkeus on yksi asia, jonka voimme pitää mielessä. Emme halua näytellä rohkeaa, mutta haluamme olla rohkeasti olemassa sinä ihmisenä, jonka kohtaamme, kun annamme itsemme aistia, tuntea ja havaita sen, mitä koemme tässä hetkessä. Eli ollessamme läsnä.

5. Todellinen muutos tapahtuu vain, kun uskallat olla oma itsesi. 

Todellinen muutos, ihmisenä kasvaminen ja oman henkisyyden löytäminen tapahtuvat meille vain sen kautta, että tulemme näkyväksi itsellemme. Tämä näkyväksi tuleminen tarkoittaa sitä, että uskallamme olla olemassa sellaisena kuin olemme ja olemme avoimia sille jatkuvalle muutokselle ja löytämiselle, mikä meissä tapahtuu, kun olemme läsnä ja avoimia elämälle. Mikään ei edellytä meiltä niin paljon rohkeutta kuin se, että olemme aidosti olemassa.

Kurkkaa kirja:

Etsitkö elämääsi suuntaa tai inspiraatiota? – Tämä harjoitus paljastaa, mitä oikeasti haluat

Halut ovat pyhiä. Emme ole vain valopalloja valosfääreissä, joille oleminen olisi tarpeeksi, vaan olemme ihmisiä varustettuna tuntein, ajatuksin, intuitioin, visioin ja keholla kera neljän raajan. Olemme elämässä ilmaisemassa itseämme ja luomassa silminnähtäviä asioita, olosuhteita, ihmissuhteita ja kokemuksia. Olemme tulleet laittamaan kätemme multaan ja maahan – syvälle materiaan. Tämä on elämään uppoutumista. Lue lisää elämään uppoutumisesta Hidasta elämää -blogistani.

Toki väistämättä haluamme samoja asioita, kuin vaikka vanhempamme, ystävämme tai puolituntematon naapurimme kerrostalokäytävän vastakkaisella puolella. Olemme myös tulleet tekemään tutkimusmatkaa ja mahdollisesti haluamaan jotakin erityistä, jota kukaan ihminen koko historiassa ei ole täsmälleen samalla lailla halunnut. Olemme tulleet maalaamaan elämän kankaalle jotakin ainutlaatuista ja välillä taas kaikille tuttua erityisillä värivalinnoilla ja sommitteluilla maustettuina.

 

Sinä olet erityinen ja sinun erityinen ilmaisusi merkitsee ja tulee tulla nähdyksi!

Seuraava harjoitus on äärettömän yksinkertainen. Se voi auttaa sinua löytämään merkityksellisen suunnan ja innostunutta inspiraatiota elämääsi. Voit löytää elävyyttä ja tuhat volttia energiaa! Tämä toimii hyvin juuri nyt vuoden vaihteessa, mutta toki milloin vain. Harjoituksen ideana on kytkeä sinun olemuksesi luovaan ytimeen mielen toiselle puolelle.

Voit tehdä harjoituksen ystäväsi tai kumppanisi kanssa. On hienoa, kun joku todistaa tätä mikä on sinussa totta. Kokeile.

Toisaalta suosittelen kuitenkin, että teet se yksin ja päätä jo etukäteen, että et näytä kirjoituksiasi kenelläkään. Näin voit olla täysin sensuroimaton. Tämä on kuitenkin lopulta sinun ja elämän välinen juttu.

 

KUINKA

Varaa useampia arkkeja tai sivuja paperia. Ota runsaudella paperia, jotta ne eivät varmastikaan lopu kesken. Tarvitset tietenkin myös kynän, joka toimii. Pieni rentoutuminen ja sisäiseen pehmeään paikkaan pudottautuminen on myös hyväksi.

Laita sitten kännykkäsi ajastimeen (timer) tai mediaatiokelloon 20 min aikaa. Paina se käyntiin ja aloita.

Kysy itseltäsi ääneen tai joku sinulle läheinen ihminen kysyy sinulta seuraavia kysymyksiä. Toisaalta tämä on toiminut erittäin hyvin myös retriiteillä ja couching-tilanteissa tuntemattoman ihmisen kanssa.

Kysy!

Mitä haluat? Ja vastaa siihen ääneen ja kirjoita se sitten ylös aloittaen: Haluan xxxx.

Mitä muuta haluat? Vastaa siihen ääneen ja kirjoita se sitten ylös: Haluan xxxx.

Nyt kysy, että ”mitä muuta haluat?” koko loppuajan. Vastaa siihen ja kirjoita ylös.

 

Jotta tämä todella toimisi, ole täysin sensuroimaton ja toisaalta ammenna sanat syvältä olemuksesi ytimestä. Uudestaan ja uudestaan ole täysin rehellinen. Ole vielä vähän rehellisempi ja ammenna sanat vielä vähän syvemmältä.

Saatat huomata, että yhtäkkiä voi tuntua, että et keksi enää lisää. Tämä 20 minuuttia on aika pitkä aika. Silloin vain jatka ja kaiva lisää olemuksesi ytimistäsi vielä syvemmältä ja vielä rehellisempää. Juuri nämä hetket, kun tuntuu tyhjältä, ovat osittain niitä hetkiä, joita tämän harjoituksen avulla haetaan. Ne ovat hetkiä, jolloin sukellat syvemmälle.

Tee tämä harjoitus kerran, mutta suosittelen, että teet sen kerran päivässä kolmena päivänä peräkkäin. Toki voit tehdä tutkimusmatkaa harjoituksen kanssa monella muullakin tavalla. Ole luova. Ole vapaa.

 

KIRJOITUSTEN ARVIOINTI

Heti alkuun. HUOMAA, ETTÄ SINUN EI TARVITSE TOTEUTTAA MILLÄÄN TAVALLA MITÄÄN LÖYTÄMIÄSI HALUJA! Osa niistä voivat olla arvojasi, sitoumuksiasi, terveellistä elämää tai jopa lakeja vastaan.

Tämä on kuitenkin ennen kaikkea tietoa sinulta itseltäsi sinulle itsellesi! Osa näistä haluista on myös voinut vaikuttaa alitajunnassasi sinun tietämättä. Nyt voit toimia niiden kanssa viisaammin, kun olet tullut niistä tietoiseksi.

Tällä harjoituksella voit kuoria kerroksittain erilaisia haluja. Aivan kuin kuorisit sipulia. Voit kuoria ystäviltäsi, opettajiltasi, vanhemmiltasi, kumppaniltasi ja miltä tahansa  ihmisiltä oppimiasi haluja, jotka eivät ole ytimesi kanssa harmoniassa. Mitä tulisi nyt haluta tämän ajan ihmisenä vuonna 2019 – sekään ei ole välttämättä se, mitä todella haluat. Toisaalta on täysin oikein haluta myös samaa kuin kaikki muut ihmiset esimerkiksi: olla onnellinen tai pitää hyvää huolta omista lapsistaan. Tämä kuoriminen voi kuitenkin auttaa sinua olemuksesi ytimeen. Kun pääset yhteyteen ytimesi halujen ja haluamisen kanssa, niin koko olemuksesi sähköistyy. Se on maagista.

Jos teit tämän kolme kertaa, kuten suosittelin, niin toistuvatko kirjoituksissasi jotkut asiat? Katso niitä erityisellä tarkkuudella. Tarkastele myös jossakin kerran vilahtaneita haluajasi aivan samalla kiinnostuksella. Ne voivat myös erityisen tärkeitä, jotka ovat juuri ja juuri onnistuneet sujahtamaan mielen sensuroinnin tai toiston välistä suoraan olemuksesi ytimestä sinun nähtäväksi. Anna siis kaikelle lempeää tarkkaavaista huomiotasi.

KULTIVOI SISÄISIÄ LAATUJA

Halut ovat voineet olla konkreettisia esimerkiksi uusi auto tai ihana illallinen tärkeän ihmisen kanssa. Ne ovat voineet olla myös abstrakteja sanoja: rakkautta, iloa, rauhaa yms. Nyt käännä näitä toisten päin.

Mitäpä uusi auto sinulle merkitsisi? Ehkä se tarkoittaisi varmuutta, iloa ja vapautta. Voit kultivoida näitä tunteita myös ilman konkreettisesta ilmentymää. Joku voisi sanoa, että tämä auttaa sinua myös konkreettisen asian ilmentämisessä. Toisaalta sisäisten laatujen kultivointi vapauttaa sinua olemaan myös takertumasta tuohon konkreettiseen muotoon ainoana täyttymyksen lähteenä.

Toisaalta, jos haluat vaikka rauhaa, niin mitä se voisi olla sinulle konkreettisena nähtävänä asiana? Ehkä kävelyretki lähimetsässä kolme kertaa viikossa, 10 minuutin meditaatiohetkiä iltaisin sekä somepaastoa klo 2100 eteenpäin.

 

VALITSE YKSI TAI KAKSI YTIMESI HALUA

Ota nyt kaiken tämän jälkeen yksi tai kaksi tässä hetkessä olennaisinta haluasi ja lähde toteuttamaan niitä pieni konkreettisin askelin. Tee myös sisäisten kokemusten kultivaatiota. Elämäsi voi näin mullistua hyvällä tavalla ja muotoutua vielä paremmin heijastamaan sitä, mitä sinä ainutlaatuisena olentona olet.

Voit myös toteuttaa asioita pienimuotoisemmin. Jos maailmanympärysmatka ja suuri seikkailu ei ole juuri nyt mahdollinen, voisitko tehdä pienen matkan uuteen paikkaan saman seikkailuasenteen kanssa. Joskus mieli kun saattaa maalata asiat isommiksi ja dramaattisemmiksi, kuin sydämessäsi oikeastaan kaipaatkaan. Toisaalta sydän kätkee myös räävittömän suuria unelmia. Älä sensuroi tai pienennä mitään. Valtavan suuristakin unelmista pääset kuitenkin helposti käsiksi niiden sisäisiin laatuihin, jos vain olet rehellinen.

 

LISÄKSI

Mitä haluat -kysymys on oikeastaan kaiken life couchingin ydin. 1) Auta toista ihmistä löytämään syvimmät kaipuut ja halut kaiken mielen pörinän ja kerrosten alta. 2) Tue ihmistä olemuksensa ytimen halujen toteuttamisessa. Tämä arvokasta palvelua niin ystävälle, kumppanille kuin lapselle.

Tämä on myös kuin intuitioharjoitus. Kysy itseltäsi päivän hetkissä:” Mitä juuri nyt haluat syvällä sisimmässäsi?” Näin voit saada hyviä näkökulmia siihen mitä tulisi/haluat oikeasti tehdä. Samoin, jos tuntuu, että jotenkin jumitat joissakin mielentiloissa ja tunteissa, niin tämä voi olla ovi selkeyteen ja uuteen virtaan ja inspiroituneeseen tekemiseen tässä ja nyt -hetkessä.

 

Hyvää matkaa luomaan itsesi näköistä inspiroivaa elämää!

 

 

Hyvien inspiraatioiden äärelle voi hyvin päästä myös metsässä ja tämän kirjan kera  Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään.

 

 

Unsplash kuvat: Almos Bechtold / Designecologist / Sharon McCutcheon / Johannes Plenio

Katso täältä seuraavat metsäkoulutukseni – lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

Uhrautumisen tunnelukko saa ihmisen auttamaan, vaikka ei oikeasti jaksaisi – 3 tyypillistä tunnelukkoa

Tässä artikkelissa havainnollistan kuvien avulla kolmea tunnelukkoa. Jos mietit mitkä ihmeen tunnelukot, aloita kurkistamalla edellinen kirjoitus täältä.

Kurkkaa Eevin uutuuskirja täältä:

Lempeys itseäni kohtaan on tuonut elämääni enemmän kuin osasin kuvitella

Minulle vastaanottamisen teema on ollut tosi haastava. Olen ollut sellainen, joka mieluummin poraa betoniseinään ihan järkyttävän, kahdenkymmenen sentin reiän kuin pyytää apua.

Vastaanottaminen oli minulle vaikeaa, koska ei ollut luottamusta eikä turvaa. Niinpä kontrolloin ja yritin ratkoa kaiken päässäni itse. Olin äärettömän tunnollinen ja suoraselkäinen. Pidin jonkinlaisena alitajuisena elämäntehtävänäni ymmärtää kaikkia ja olla kiltti. En ollut oppinut tuntemaan rajojani, eli en ollut oppinut itsekunnioitusta. On vaikeaa vastaanottaa tosi hyvää, jos ei kunnioita itseään. Luulin, että jos joku haluaa minulta jotain, olen arvokas. En hokannut, että se että minä haluan jotain on myös arvokasta. Niinpä annoin kaikkeni – eli menin omien rajojeni yli. Annoin sellaisillekin ihmisille tai tahoille, jotka eivät osanneet käsitellä minulta saamaansa tai sellaisille, jotka vaativat ja halusivat aina vain lisää silloinkin kun en itse olisi jaksanut.

Olen ollut sellainen, joka mieluummin poraa betoniseinään järkyttävän reiän kuin pyytää apua

Vastaanottaminen ei ole itsekästä. Se on yhteyttä omaan sydämeen. Liika kiltteys on pikemminkin egoilua kuin sen puutetta. Silloin antaa oman hyväksynnän tarpeensa rulata elämää eikä sen, mitä sisin sanoo. Kun on liian kiltti, saattaa myös itse olla vaativa. Vaatiminen ei ole vastaanottamista, se on sitä että uskoo, että joku on mulle velkaa. Silloin ei muista, että olen ytimeltäni täyteys, enkä tarvitse ketään tai mitään täyttämään itseäni. Sitten on vielä tarvitsevuus: olemme ihmisiä ja tarvitsemme joskus apua, tukea ja turvaa ulkopuolelta. Ja jeesausta poraamiseen.

Olisinpa hiffannut tämän: vastaanottaminen on sama asia kuin olla sydän auki. Vastaanottaminen on sisäistä turvaa jonka myötä voi luottaa elämän kantavan. Vastaanottaminen on joskus pyytämistä. Vastaanottaminen on itsensä arvostamista niin paljon, että vastaanottaa kaikki tunteensa ja ajatuksensa itseään niistä piinaamatta. Kun vastaanottaa tunteensa, vastaanottaa sisäisyytensä – ja silloin vastaanottaa myös kaikkea ulkopuoleltaan. Surun ja pelon vastaanottaminen ei blokkaa elämän hyvää – niitä vastaan taisteleminen on se, mikä blokkaa ja jumiuttaa. (Vastaan taisteleminen on mm. sitä, ettei vastaanota apua tunteidensa tutkimisessa ja purkamisessa, tai sitä että yrittää tuntea jotain muuta tai tuomitsee itseään tai elämää tunteistaan.) 

Vastaanottaminen on niin syvää itsearvostusta, että opettelee (vaikka avun kanssa!) vastaanottamaan kaikki tunteensa ja ajatuksensa niistä itseään niittaamatta, vastaan taistelematta

Kun vastaanottaa sisäisyyttään tällä tavalla, sallii itselleen elämän hyvää tuntematta huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. Vastaanottaminen on siis sitä, että tunnistaa kiukkunsa: nyt saa saamari riittää. Se on sitä, ettei myy itseään halvalla tai jousta aina. Vastaanottaminen on sitä, ettei suostu sellaiseen mitä ei halua. Vastaanottaminen on sitä, ettei takerru aina vanhaan turvalliseen vaan ottaa uusia askeleita eteenpäin. Vastaanottaminen on sitä, että uskaltaa asettaa rajansa.

Vastaanottaminen on vähän kuin oman sisäisen astiansa rakentamista. Minulle yksinkertaisin vastaanottamisen kuulostelu on tämä: hengitän syvään sisään ja ulos lantionpohjaan asti kuin kauniiseen, itsevalamaani astiaan. Uloshengityksellä annan kaiken mennä, en takerru mihinkään. Olen sen arvoinen, ettei minun tarvitse väkisin pitää kiinni. Annan elämän kiertää sisään ja ulos; saan luottaa siihen, että astiani täyttyy sillä mitä tarvitsen. Vastaanotan sen mitä nyt on. Kehon tuntemukset, sisäiset liikkeeni. Ympäristön äänet. En yritä vastaanottaa mitään tiettyä. Olen niin kallisarvoinen, että just jetsulleen minun sydämeni mukaiset jutut tulevat ilman, että ajattelen ja pähkäilen.

Erityisesti henkisessä skenessä puhutaan paljon manifestoinnista. Olen yrittänyt kaikenlaisia manifestoimisen vippaskonsteja joita kirjat ja vinkkivitoskanavat ovat pullollaan, kun en hokannut, että kyse on paljon yksinkertaisemmasta asiasta. Kun olen syvästi yhteydessä omaan arvooni (eli sieluuni), minun ei tarvitse ponnistella yhtään. Ei mentaalisesti manifestoida, ei latailla kiviä täyden kuun aikaan (missä ei sinällään ole mitään vikaa). Jos laittaa paljon eforttia manifestoimiseen, lataa uskomusta siitä, että vastaanottaminen on aivotyöskentelyn, oikeiden juttujen hiffaamisen tai salvian sauhuttelun takana. Silloin itse asiassa supistaa vastaanottamiskanavaansa, koska loittonee luonnollisesta olotilastaan. Moni meistä vain on oppinut uskomaan, että sielu landaa tähän räkäiseen ihmisyyteen vain, jos tekee itsestään ja ympäristöstään tarpeeksi pyhän jollain tietyillä konsteilla. Ja sekös sielua hymyilyttää. Se vain haluaa olla tässä kanssani, justiinsa näin. 

Vastaanotan sen mitä nyt on

Vastaanottaminen on sitä, että vastaanotan sisäisyydessäni kaiken, tekee se tiukkaa tai ei. Minun tarvitsee tukea itseäni ja priorisoida hyvään olooni. Silloin rakennan sisäistä turvaa ja kykyäni olla vastustamatta tunteitani, nauttia ne raakana ja suhtautua myötämielisesti kaikkeen sisälläni. Olen opetellut tunneyhteyttä, itseni hoitamista ja sisäistä lempeyttä.

Minulla on sydämen unelmia ja visioita. Toteutan niitä askel kerrallaan itseäni tukien. Ei ole minun bisnekseni, miten asiat saapuvat tai millä aikataululla. Sehän elämästä juuri tekee seikkailun; mitähän seuraavan mutkan takaa pälähtääkään. Minulle on pälähtänyt aivan uskomattomia asioita ihan puskista. Monesti on maagista menoa. Sitä ennen olen suostunut katsomaan myös kaikkia shittihommeleita silmästä silmään, ollut niiden kanssa ja päästellyt omaan tahtiini irti.

Silloin kun virtausta ei tunnu, luotan, että sekin on osa vastaanottamisen prosessia. Elämä on laiffia. Esimerkiksi vähän aikaa sitten olin tosi surullinen ja vihainen ja syvästi yksinäinen pidemmän kotvasen ilman mitään tiettyä yksittäistä syytä. Ei se hirmu hyvältä tuntunut, mutta rakastin itseäni siinäkin. En vastustanut enkä arvottanut sitä mitä koin, tai jos joskus vastustinkin, hyväksyin senkin. Minulla oli myös ihania asioita samalla. Ennen olin mustavalkoinen: jaottelin kokemuksia toivottaviin ja ei-toivottaviin sen mukaan, miltä ne tuntuivat. Enää en tee niin.

Ja kun olen pikku hiljaa oppinut hyväksymään itseni juuri tällaisenani ja löytänyt syvän itsekunnioituksen rajojeni kautta, kaikki mitä olen toivonut tai ajatellut edes hitusen haluavani, on saapunut minulle. Käytännössä siis manifestoin kaiken mitä haluan, yleensä asiaa juuri ajattelematta. En tarkoita brassailla, vaan herättää toivoa. Manifestoiminen on minulle ennen kaikkea sitä, että rakastaa itseään – kaikessa. Siinäkin, missä itseään ei rakasta. Siinäkin, missä bätlää itsensä kanssa. Silloin pitää vastaanottamisen luukut auki.

Ei kannata miettiä mikä mulle on mahdollista (tai lähinnä mikä ei ole), vaan sitä, miten itselleen tänään voisi olla lempeä. Se on vastaanottamista – ensin itseltään

Suhtaudun hyvin avoimesti siihen, mikä kaikki minulle voi tuottaa iloa, onnea, hyvää oloa, vapauden, levollisuuden, vaurauden tai rakkauden tunteita. En ole kiinni missään tietyssä muodossa tai tavoitteissa. En ihan hirveästi spennaa, tapahtuuko joku tietty juttu tai ei. Tai jos jännitänkin, tuen itseäni siinä. Astiassani on tilaa. Jos mieli kovin takertuu siihen, että nyt pitäis saada viistonnia tilille, jotta hommelit voivat tuntua hyvältä, vastaanottamisen tila supistuu ja astia pienenee. En ole saanut kaikkea, mitä luulin haluavani. Mutta olen vastaanottanut paljon enemmän hyvää kuin olisin ikinä voinut kuvitella.

Ei kannata miettiä, mikä on mahdollista. Kannattaa keskittyä arjessaan tukemaan itseään kaikissa tunteissaan. Kannattaa kysellä itseltään, millaista tukea tarvitsen, mikä mulle tässä tilanteessa on totta. Miten voisin olla itselleni tänään lempeä. Mitä kaikkea mulla on, missä kaikessa just nyt olen vauras? Mitä kaikkea voin itselleni nyt sallia sen sijaan että odotan jotain tiettyä tapahtuvaksi? Kun avautuu vastaanottamaan sen, mitä nyt on (jopa shittihommelit), avautuu vastaanottamaan kaikkea muutakin – myös hyvää.

Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Fiilistely on taitolaji – säännöllinen harjoittelu auttaa löytämään tavallisesta arjesta huippuhetkiä

Milloin sinä olet viimeksi fiilistellyt oikein kunnolla? Fiilistely on taitolaji, jossa voit kehittää itseäsi. Elämä on nimittäin täynnä pieniä ihmeitä, jotka odottavat tulevansa nähdyiksi. Voit aloittaa aamun esimerkiksi fiilistelemällä sitä kiistatonta tosiasiaa, että olet hengissä. Huikea saavutus sekin. Ulkona voit fiilistellä raikasta ilmaa, tunnelmallista pimeyttä tai vaikkapa tuntemattoman vastaantulijan kasvoilta paistanutta arvoituksellista hymyä. 

Voit fiilistellä sitä kaikkea, mihin sinulla tänäänkin on mahdollisuus. Fiilistellä sitä, miten olemme monessa asiassa niin uskomattoman etuoikeutettuja.

Ja koska elämä ei ikinä ole pelkkää sambakarnevaalia, niin voit fiilistellä myös surua. Fiilistellä ankeutta ja loskaa. Fiilistellä sitä, että välillä vituttaa. Fiilistellä sitä, että tunnet. Erilaiset tunteet ovat rikkaus, eikä pakahduttava onni tuntuisi niin hyvältä, jos et olisi käynyt läpi myös vaikeampia hetkiä.

Voit fiilistellä sitä, että kosmisessa mittakaavassa moni murhe tuntuu yllättävän pieneltä.

Fiilistelyllä ja hetkessä elämisellä on myös vastakohtansa. Saan aika ajoin itseni kiinni ”sitten kun…” tai ”jos…. niin sitten” -ajatusmalleista. Epätieteellisen otoksen perusteella ilmiö ei rajoitu pelkästään minuun. Me ihmiset nimittäin tykkäämme puhua lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmista, tavoitteista ja päämääristä. Olemme fyysisesti kutakuinkin paikalla, mutta henkisesti jo tanakasti tulevaisuudessa. Ikuisella matkalla, mutta harvemmin perillä.

Pahimmillaan ”sitkuttelu” ja ”jossittelu” estävät meitä nauttimasta tästä hetkestä.

Joskus onkin paikallaan muistuttaa itseään elämän ainutlaatuisuudesta ja katoavaisuudesta. Saattaa nimittäin olla, että kun seuraavan kerran astumme ulos asunnostamme, esimerkiksi meteoriitti tippuu päähämme ja maallinen vaelluksemme päättyy siihen. Tässä tilanteessa tuskin hirveästi lämmittää kolmen kuukauden päästä koittava Kanarian loma tai uraputken päässä siintävä ylennys.

Lopulta elämän kauneus ja tarkoitus löytyy niistä kaikkein pienimmistä hetkistä. Asioista, jotka ovat niin arkipäiväisiä, että emme edes huomaa niitä tai saatamme ainakin unohtua pitämään niitä itsestään selvinä.

Olemalla aidosti läsnä, avaamalla silmämme ja teroittamalla aistimme, voimme mullistaa elämämme. Tälle on olemassa osuva nimikin: fiilistely.

Hengitä huolet ulos ovesta – Näin teet kotiisi oman voimanurkkauksen

Hyvä ystäväni on arvostettu henkinen valmentaja, joka sparraa minua aina kun apua tarvitsen. Silloinkin kun tunnen ulkomailla koti-ikävää tai juurettomuutta. Hän muistuttaa minua siitä, että koti on siellä missä minä olen. Koti on minussa.

Koti-ikävää enemmän tunnen kuitenkin ihmisikävää. En kaipaa tiettyjä tavaroita, huonekaluja, edes omaa sänkyä, tuttua korttelia, kantakahvilaa tai vakiolenkkireittiä. Kaipaan ihmisiä, ystäviä ja perhettä, en kotia tai edes kotimaata. Voisiko koti-ikävä muutenkin olla enemmän ikävää ihmisiä kuin jotain konkreettista tilaa kohtaan?

Samainen sparraajani on hyvä heittämään minulle argumentteja silloin, kun päästän levottomuuteni valloille. Joskus sanon hänelle, että rauhoittuakseni ja hillitäkseni levottomuuttani tarvitsisin juuri nyt hetken aikaa intialaisessa ashramissa. Pyhässä ympäristössä rauhoittuisin ihan varmasti. Saisin energiani kulkemaan ja mielentilani tasapainoon. Silloin ystäväni sanoo minulle, että

Toki voit aina matkustaa Intiaan, mutta et sinä mitään tiettyä rakennusta rauhoittuaksesi tarvitse. Mikset rakentaisi omasta kodistasi ashramia?

Abstraktilla tasolla hän kaiketi tarkoitti sitä, että rauhan, ja sen ashraminkin, voin löytää omasta sydämestäni ja itsestäni, mutta konkreettisesti se tarkoittaa myös sitä, että omasta asunnosta, siitä paikasta jossa kulloinkin elää, voi rakentaa itselleen pyhän paikan, jossa sulkea pois levottomuutta aiheuttavat ajatukset. Se vaatii ainoastaan hieman itsekuria ja suunnittelua. Kotiin voi järjestää vaikka pienen nurkkauksen, asettaa lattialle istuintyynyjä ja pöydälle kynttilöitä tai suitsukkeita. Mitä tahansa esineitä, jotka ovat itselle tärkeitä.

Ashramin rakentaminen kotiin vaatii sen, että ottaa itselleen joka päivä tietyn ajan aikaa hiljentyä. On tärkeää pitää kiinni samasta ajasta ja rauhoittua samassa paikassa. Meditoida vaikka vartti, hengittää syvään ja pitää ajatukset läsnä hetkessä. Moni on sitä mieltä, että koko päivä on erilainen, jos meditoinnin ajoittaa aamuun.

Mutta ei ashramin rakentaminen tarkoita välttämättä esineitä alkuunkaan. Kodista voi tehdä tilan, johon laskee vain positiivisia energioita, jättää huolet oven taakse ja päästää kyläänkin vain hyvää energiaa tuovia kivoja vieraita. Ikävimmät keskustelut ja tylsemmät tapaamiset voi käydä muualla.

Henkinen sparraajani oli minulle yhtenä päivänä hieman vihainen. Soitin hänelle ja valitin, että on levoton olo. Ahdistaa. Mieli laukkaa. Huolia. Tunnustin, että olin meditoinut tietoisesti joskus viikkoja aiemmin. Oli ollut liian kiire. Muka.

Olin itse unohtanut tehdä kodistani ulkomailla ashramin.

Sparraajani heltyi lopulta, kun meinasin ruveta itkemään. Hän opasti minulle uuden hengitystekniikan. Vakuutti, että kymmenenkin minuuttia päivässä riittää. Aloita rauhallisesti ja pienin askelin, hän neuvoi. Hengittelin sitten tietyllä pranayama-tekniikalla aamulla kymmenen minuuttia ja oivalsin, että sen verran on jokaisella aikaa päivässä. Voi päättää surffatako se aika somessa vai rauhoittaako itsensä ashram-tilaan.

Kodin merkitys on muutenkin vuosien saatossa muuttunut. Tapaan koko ajan enemmän ihmisiä, jotka ovat kaukana kotimaastaan, mutta silti kotona. Kahvilat Aasiassa ovat täynnä kannettavien tietokoneiden takana työskenteleviä länsimaalaisia, jotka ovat töissä milloin missäkin. Kotona siellä sun täällä. Itse vaihdan fyysistä kotia keskimäärin kolmen kuukauden välein. Silloin lyhytaikaisesta kodistakin pitää luoda paikka, jossa on hyvä olla ja jossa voi rauhoittua. Käyn edelleen tasaisin väliajoin intialaisissa ashrameissa, ja siellä rauhoittuminen on helpompaa. Mutta olen oivaltanut, että pyhän ashramin tarkoitus on ainoastaan antaa meille eväät siihen, miten ashramin voi rakentaa ihan minne tahansa.

Myin muuten syksyllä asuntoni. Kaiketi olen lopulta sisäistänyt ajatuksen, että koti voi olla missä tahansa. Aina mukanani, pitämässä majaa sydämessäni. Siitä huolimatta, että tavarat ja ikkunan takana avautuvat maisemat vaihtuvat, olen halutessani koko ajan pyhässä ashramissa.

P.S. Tätä kirjoittaessani istun riisipellon laidalla olevassa talossa toista viikkoa ja viimeistelen HE-kirjaperheen Suuria hetkiä -kirjaa. Ajattelin tänään olla vain rauhassa kotona. Maaliskuussa muutan sitten uuteen ashramiin.

Oletko suunnittelemassa jotain uutta? – 5 kysymystä, jotka pitävät sinut oikealla polulla

Tänä aamuna otin uuden, puhtaan muistikirjan eteeni ja pysähdyin miettimään, mitä haluan alkaneelta vuodelta. Onnellisuutta tietenkin. Sitähän olin muillekin toivottanut. Mutta kun ryhdyin pohtimaan, mitä konkreettisesti tuo onnellisuus olisi, niin edessäni oli pelkkää sumua. En osannut toivoa ja haluta mitään.

Oli todella jännä huomata, miten voimakkaasti ja selvästi tyhjyyden tunne valtasi minut. Olenhan juuri saavuttanut yhden suurimmista unelmistani: oma kirjani on julkaistu. Pääni sisällä mieleni ylituomari epäili, onko minulla tämän unelman jälkeen edes lupa toivoa mitään uutta. Puhumattakaan, että toivoisin jotain suurempaa. Niinpä en uskaltanut toivoa mitään.

Huomasin mieleni taustalla leijailevan onnellisuuspelon, ettei makeaa mahan täydeltä ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Hahaa! Mieleni pelkoineen oli ottanut unelmani panttivangeikseen ja oli pienentämässä minua ja elämääni. Kun tiedostin pelkoni, vapauduin sen voimasta. Saadakseni taas unelmani virtaamaan kysyin itseltäni viisi tärkeää kysymystä.

5 onnellisuuskysymystä

  1. Mitkä asiat elämässäsi tuottavat sinulle hyvää mieltä, iloa tai onnellisuutta?
  2. Minkälaisista asioista olet kiitollinen?
  3. Milloin olet onnellisimmillasi?
  4. Miten voisit useammin antaa itsellesi luvan olla onnellinen?
  5. Mikä ajatus tai teko tuottaisi juuri nyt sinulle pikkuisen paremman olon?

Nämä kysymykset kannattaa kysyä aina itseltään, kun suunnittelee jotain uutta. Ne pitävät meidät oikealla polulla ja auttavat ottamaan huomioon myös ne kaikista tärkeimmät asiat. Mutta erityisen tärkeitä ne ovat pohtiessamme omaa onnellisuuttamme. 

Aloitin viimeisestä kysymyksestä ja hiljennyin tuokion. Omalla kohdallani hiljentyminen on takuuvarma keino saada ylituomarini pelot ja päälle päsmäröinti rauhoittumaan. Sen jälkeen olin valmis vastaamaan muihinkin kysymyksiin.

Tajusin, että päättyneen vuoden olin paljolti yksin, keskittynyt vain kirjoittamaan. Nyt tulevan vuoden aikana haluan antaa aikaa rakkailleni ja ystävilleni, leikkiä ja nauraa paljon. Haluan tavata paljon ihmisiä myös kursseillani ja koulutuksissani, joten aion pitää paljon kursseja ja koulutuksia. Haluan aloittaa uudenlaisen valmennuksen, jossa hyödynnän kirjani sisältöä. Kaikki tämä mukavasti tasapainossa muistaen myös omat hiljaiset, hoivaavat hetket.

Yhtäkkiä ideat lähtivät liikkeelle ja tunsin jälleen elämän virtaavan. Iloinen toiveikkuus ja energisyys täyttivät minut. Tänä vuonna haluan olla valmis huomaamaan elämän tarjoamat mahdollisuudet ja rohkeasti tarttua niihin.

Erityisesti annan itselleni lupauksen olla pienentämättä itseäni ja luvan olla onnellinen. Jopa suuremmin ja täydemmin kuin aiemmin.

Onnellisuuskysymykset ovat kirjastani Onni asuu jo sinussa.
Teksti on julkaistu myös Iloversumin sivuilla. 

3 syytä, miksi parempi itsetuntemus auttaa sinua olemaan onnellinen – ”Ymmärrät, että olet jo eheä, kaunis ja kokonainen”

Meillä jokaisella on omanlainen, alitajuisesti muodostunut käsitys onnellisuudesta, ja se vaikuttaa kaikkiin päätöksiimme elämämme varrella. Tiedostimmepa sitä tai emme, ihminen sisäsyntyisesti yrittää välttää kipua ja pyrkii kohti parempaa oloa.

Onnellisuusvalmentaja Auli Malimaan uutuuskirja Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen auttaa sinua löytämään oman persoonallisuustyyppisi ja ainutlaatuisen tapasi olla onnellinen. Nuo tavat perustuvat enneagrammi-persoonallisuusmalliin, joka kuvaa yhdeksää erilaista persoonallisuustyyppiä. Jokaisella niistä on selkeä oma toimintalogiikkansa ja selviytymisstrategiansa, joiden avulla ne uskovat sopeutuvansa ja selviytyvänsä tässä maailmassa.

Elämämme haasteista huolimatta meillä jokaisella on kyky olla onnellinen. Tässä Aulin kolme hyvää syytä, miksi omaan persoonallisuustyyppiin kannattaa tutustua.

1. Vapaudut onnellisuutta rajoittavista uskomuksista

Enneagrammityyppimme taustalla on alitajuinen selviytymismalli, joka on muotoutunut meille jo lapsuudessamme. Pyrimme tietämättämme tyydyttämään selviytymismallin mukaisia tarpeita, sääntöjä ja uskomuksia, sillä siten uskomme selviävämme elämässä. Koska selviytymistarpeen ja uskomusten taustalla on hylätyksi tulemisen pelko, onnellisuuden sijasta noita sääntöjä totellessamme sitoudummekin tuohon pelkoon.

Kun tiedostamme nuo rajoittavat uskomukset ja toimintaohjeet, meidän on mahdollista vapautua niistä ja oivaltaa oma tapamme olla onnellinen.

2. Opit olemaan armollisempi itseäsi kohtaan

Niin kauan, kun emme tunnista meitä rajoittavia uskomuksia ja pelkoja, ne hallitsevat meitä. Olemme mielemme armoilla, eikä mielenrauhasta ei ole tietoakaan. Mielialamme heiluvat ylös ja alas, ja pyörimme keskellä tunteiden myllyä. Saatamme jopa lisätä vettä myllyyn olemalla itseämme kohtaan tylyjä ja arvostelevia.

Kun tulemme tietoisiksi omasta selviytymismallistamme, ymmärrämme, ettei meidän ole pakko uskoa mielemme jokaista väitettä eikä totella kaikkia sen sääntöjä. Ymmärrämme, että malli on muotoutunut suojelemaan meitä varhaisessa lapsuudessamme. Samaa se yrittää yhä, vaikka meistä on tullut jo aikuisia ja osaamme jo itse kantaa vastuun itsestämme. Kun tiedostamme mallin ja uskomusten hyvää tarkoittavan alkuperän, voimme katsoa ymmärtävästi sen aikaansaamia, välillä vaativiakin toimintatapoja. Samalla tunnemme suurta armollisuutta itseämme kohtaan.

3. Ymmärrät, että olet jo eheä, kaunis ja kokonainen

Alitajuiset pelot ja uskomukset ovat kuin suojamuuri ympärilläsi. Kun tiedostat ne, ne muuttuvat joustavaksi ja läpinäkyväksi. Voit yhä käyttää kaikkia enneagrammityyppisi vahvuuksia ja hyviä ominaisuuksia, mutta tyyppisi rajoitukset ja pelot eivät enää estä sinua näkemästä sisäistä kauneuttasi. Sinä olet jo ehjä ja kokonainen. Mikään ei ole vialla eikä mitään tarvitse muuttaa, kehittää tai parantaa. Pelkojen ja uskomusten takana sinä olet – juuri tälläkin hetkellä – hyvä ja täydellinen. Todellinen ytimesi on tehty rauhasta, rakkaudesta ja onnellisuudesta.

Kurkkaa kirja:

Pääset uusiin tavoitteisiisi nopeammin, kun päästät irti asioista, jotka sitovat sinua menneeseen

Anteeksianto – Miten sinä puhut menneisyydelle?

Mitä jos tänä vuonna et miettisikään uusia lupauksia? Mitäs jos sen sijaan päättäisitkin oikeasti päästää irti asioista, jotka pitävät sinua kiinni menneisyydessä? Mitä jos väittäisin, että näin saat annettua hirveän määrän vauhtia nykyisille toiveillesi ja päämäärillesi?

Keskustelin viimeisimmän blogini julkaisun jälkeen kaverini kanssa anteeksiannosta. Hän kertoi, kuinka nyt, yli viisikymppisenä miehenä, on vapauttavaa auttaa vanhaa ja vakavasti sairasta äitiään omaishoitajana. Nyt, kun on antanut anteeksi ja voi antaa apua ja rakkautta vapaasti – ilman kytevää kiukkua tai katkeruutta. Kaverini tapaus ja hänen suoruutensa ja rehellisyytensä asian suhteen liikuttivat minut itseni hetkessä siihen pisteeseen, että tiesin että tästä aiheesta on kirjoitettava.

Traumat, suru ja viha

Kaverini menneisyys on aika rankka. Hänen isänsä oli alkoholisoitunut sotaveteraani, joka kännipäissään eli uudelleen juoksuhautakokemuksiaan keittiön lattialla – silloin kun oli hyvä päivä, eikä hän esimerkiksi piessyt jotain lapsistaan. Kaverini silmissä äiti ei välittänyt suojella lapsiaan isältä vaan sen sijaan kaatoi myös oman pahan olonsa näiden niskaan. Kaverini kantoi tätä surua, katkeruutta ja painolastia mukanaan vuosikymmeniä, kunnes hiljattain äitinsä kunnon heikennyttyä huomattavasti, koki vihdoin voivansa antaa anteeksi.

Kannatko sinä mukanasi vihaa, surua, häpeää tai katkeruutta? Ehkä jotain muuta? Kuulostaako edellinen sinusta tutulta? Jotenkin luulen, että meillä kaikilla on tästä kokemusta. Meitä kaikkia on varmasti joskus loukattu. Petetty, satutettu, murjottu. Kysymys kuuluukin, haluammeko päästä eteenpäin tuon taakan kanssa vai ilman.

Kaverini tarina palautti kertaheitolla mieleeni terapeuttiopintojeni alkutaipaleella lukemani lauseen, josta olen ikuisesti kiitollinen. Lause on itseasiassa ainoa asia, jonka ulkoa muistin Aholan ja Furmanin kirjasta Ongelmista Ratkaisuihin – Lyhytterapian perusteet.

”Menneisyys puhuu sinulle, niin kuin sinä puhut menneisyydelle”

Mielestäni ajatus on nerokas, ja liittyy erittäin vahvasti ratkaisukeskeiseen ajattelu- ja työskentelytapaan. Ajatus on se, että menneisyys itsessään on kuin kuka tahansa ihminen (menneisyydessäsi), niin pitkään kun olet sille vihainen, se tulee vaivaamaan sinua.

On oma valintamme, suhtaudummeko muistoihimme ja historiaamme syyttävästi, vai esimerkiksi kiitollisuudella saamistamme opetuksista ja kokemuksista, jotka auttavat meitä tulevassa elämässä. Ja juu, en ehdota, että sinun pitäisi silmät pyöreinä varauksetta rakastaa kaikkia sinua loukanneita ihmisiä. Ei se rehellisesti sanoen mahdollista ole, eikä tarpeellistakaan, mutta (väitettävästi) Buddhan sanoin: ”vihasta kiinni pitäminen on kuin söisi myrkkyä ja odottaisi vihollisen kuolevan siihen”.

Anteeksianto on silta tulevaisuuteen.

Voisiko kaverini tapauksessa jutun juju olla siinä, että vanhenevan äidin avun tarve mahdollisti kaverilleni anteeksi antamisen..? Veikkaan että näin on; äidin tilanne pakotti ystäväni katsomaan menneisyyttä ilman vihaa ja syyttelyä, joka mahdollisti hänelle eheytymisen alkamisen.

Ja kiitollisuus, se onkin jo ihan toisen blogin teema. Tai kokonaisen kirjan. Sanottakoon nyt kuitenkin, että menneisyytensä traumatisoivana kokeva ihminen voi hyvinkin pitää ”kiitollisuus”-sanaa vähän kornina suhteessa historiaansa. Käytännöllisempi sana olisi ehkä hyväksyvyys – sen hyväksyminen, että elämässä on tapahtunut sekä hyvältä, että pahalta tuntuneita asioita ja ne kaikki ovat tuoneet sinut tähän pisteeseen. Ja tästä pisteestähän pääsee vain eteenpäin, eikö totta? Miten ja mihin suuntaan, päätät SINÄ.

”Älä katso taaksesi, sillä et ole menossa sinne”

No katsotaan nyt kuitenkin, mutta vain hetki. Menneisyytesi nimittäin työntää sinua eteenpäin hyviin asioihin, jos niin haluat.

SE

Miten? Miten antaa olla? Miten hyväksyä, vaikka SE oli niin väärin? SE tuntui niin pahalta? SE sattui ja nöyryytti niin pahasti?

No ensinnäkin SE ei ole enää tässä, eikö niin? SE on jo menneisyyttä, ja olet jo aika kaukana SIITÄ, eikö niin? Tästä syystä voisit ehkä antaa SILLE anteeksi ja todeta että SIITÄ saattoi olla jotain hyötyä. Tämä voi olla vähän haastavaa mutta tähänkin löytyy työkalu 😀

Otapa käteesi pala paperia ja kynä. Piirrä keskelle paperia yksi suora jana, ja merkitse siihen numerot nollasta kymmeneen. Numero kymmenen kuvastaa sitä tilannetta, ettet ole koskaan kuullutkaan SIITÄ ja nolla tilannetta, jossa elämässäsi ei ole mitään muuta kuin SE.

Ja nyt, missä tällä janalla on se piste, jossa sinulle tapahtunut paha SE oli? Kuinka paha ja hallitseva SE oli? Merkitse tämä janalle. Mitä silloin tapahtui? Kuka tai ketkä ihmiset siihen liittyivät? Mitä muuta siihen tapahtumaan liittyi?

Seuraavaksi, missä kohdassa sinä itse nyt olet, suhteessa tuon loukkauksen paikkaan janalla? Kuinka paljon mietit SITÄ? Mitä SIITÄ ajattelet – kirjoita ylös vaikka kolme asiaa ranskalaisilla viivoilla.

Nyt, kuinka olet tullut tuosta pahimmasta pisteestä tähän päivään? Mitä asioita se vaati? Keitä henkilöitä siihen liittyi? Mitä teit, että pääsit tähän?

Ja viimeiseksi, mitä opit SIITÄ? Mitä keinoja olet oppinut tullessasi näinkin kauas tuosta möröstä? Mitä näistä keinoista neuvoisit toiselle ihmiselle samassa tilanteessa?

Ja vielä, nyt kun olet tullut noinkin kauas SIITÄ – mistä asioista tässä hetkessä olet kiitollinen? Ja taas, listaa kolme asiaa, jotka nyt ovat elämässäsi paremmin kuin SILLOIN.

Sinun ei tarvitse rakastaa kaikkea mitä sinulle on tapahtunut, mutta myös pahoja ja kipeitä asioita voi arvostaa opettajina ja kokemuksen antajina. Jos tätä harjoittelet, tulet huomaamaan, että menneisyys ei enää niin paljoa sanelekaan tätä päivää, vaan muuttuu vain kokemukseksi muiden joukossa. Tästä lähtien sinä ihan itse päätät, mitä voit haluta ja mihin pyrkiä.

Ja mikäs muu kuin kokemus auttaa olemaan läsnä ja avuksi muille, silloin kun siihen tulee mahdollisuus.

Blogin tulossa myös podcastina, tämän ja muut podcastini löydät täältä. Jos tarvitset lisäapua tai sinulla on kysyttävää, ota ihmeessä yhteyttä!

Artikkelikuva: valokuvaaja Tomi Kankainen

Haluatko elämääsi parempia ihmissuhteita? Sinun tehtäväsi on opettaa muille, miten sinua tulee kohdella

Sain taas vähän aikaa sitten neuvon, että ”sun täytyy ensin oppia rakastamaan itseäsi”, siis saadakseni parisuhteen. Hämmennyin. Enkö muka jo rakasta itseäni? Toki minulla on omat epävarmuuteni ja kipupisteeni, mutta mielestäni olen kuitenkin melkoisen hyvä tyyppi. Mitä sillä itsensä rakastamisella oikein tarkoitetaan? 

Olen koettanut jo ahkerasti kehittää itseäni ja purkaa haitallisia toimintamallejani, jotta en sabotoisi omia ihmissuhteitani. Jossain vaiheessa koinkin suuren läpimurron alkaessani hyväksyä itseäni paremmin. Miten paljon pitää itseään rakastaa, että se riittää? Vai pitäisikö minun olla täydellinen, jotta voisin saada parisuhteen? Minusta kun tuntuu, etten tule olemaan täydellinen vielä silloinkaan, kun arkun kansi pamahtaa kiinni.

Sekin vähän loukkaa, että yleensä tuo ”rakasta itseäsi” -neuvo tulee ystävältä, joka on jo itse parisuhteessa. Onhan heilläkin omat epävarmuutensa, eivätkä hekään aina rakasta itseään täydellisesti. Miksi minun pitäisi?

Itsensä rakastaminen on tosi vaikea käsite. Oivalsin, että jos vaihdetaankin sanan rakastaminen tilalle sana arvostaminen, on helpompi ymmärtää, mistä on kyse. Parhaiten itsensä arvostamisen voi mitata sillä, millaisia ihmissuhteita kutsumme elämäämme.

Päästätkö deitit riman ali?

Olen joskus lukenut, että itseään voisi oppia rakastamaan esimerkiksi siten, että hemmottelee itseään, pukeutuu kauniisti ja ostaa itselleen kukkia. Toki itsensä rakastaminen näkyy yleisessä hyvinvoinnissa. Mutta pelkkä omaan ulkokuoreen keskittyminen ei välttämättä vielä tarkoita itsensä rakastamista – asia voi olla jopa päinvastoin. Liika itsensä räplääminen voi olla myös pakenemista oikeista tunteista. Kukkien ostaminen voi todella ilahduttaa itseä, mutta lopulta se on hieman sama asia kuin laittaisi laastaria murtuman päälle, jos ei ole kohdannut todellisia ongelmiaan.

Yksin ollessa voi olla helppoa rakastaa itseään. Tasapaino järkkyy viimeistään silloin, kun elämään tuleekin toinen ihminen, joka laukaisee kaikki vanhat pelot ja traumat (ja silloin ei auta, vaikka maljakossa olisi tulppaaneja). Itse asiassa juuri toisen ihmisen kautta pääsemme todella peilaamaan, miten paljon rakastamme ja arvostamme itseämme.

Terve itserakkaus ja itsensä arvostaminen heijastuvat tapaan, miten antaa toisen kohdella itseään, mitä hyväksyy ja miten itse käyttäytyy. Se taas näkyy standardeissa, joita olemme asettaneet deitti- ja kumppaniehdokkaille vähintäänkin tiedostamatta. Onko rima niin matalalla, että deitin ei tarvitse nähdä mitään vaivaa treffien eteen, koska pelkäät, että hän ei haluakaan nähdä? Saako deitti katoilla ja ilmaantua elämääsi uudestaan ihan milloin haluaa? Jäätkö roikkumaan sellaisenkin tyypin perään, joka ei missään vaiheessa lupaa sinulle sitoutumista? Annatko anteeksi asioita, vaikka niistä tulee sinulle paha mieli?

Mitä vähemmän arvostat itseäsi, sitä hanakammin olet valmis keksimään syitä, miksi kannattaa tapailla miestä (tai naista), jossa on ainakin joitain tosi hyviä ominaisuuksia. Ei ehkä luotettavuus tai sitoutumiskyky, mutta ainakin teillä on hauskaa silloin kun tapaatte! Itseään rakastava ja arvostava ihminen taas ei anna mahdollisuuksia sellaiselle, joka ei osoita kunnioitusta takaisin.

Ei ne sanat, vaan teot

Etenkään ahkerasti deittaillessa ei voi olla tapaamatta moukkia ennemmin tai myöhemmin. Kyse ei vielä välttämättä ole siitä, ettetkö rakastaisi itseäsi. Varsinkaan digiaikana ei voi aina tietää, kuka sinulle kirjoittelee ja kenet tapaat. Mutta siinä vaiheessa, kun tapaatte ja huomaat, että sinua ei kohdella niin kuin pitäisi, siitä alkaa sinun vastuusi. Silloin sinun tulee osoittaa, mitkä ovat sinun standardisi. Sinä opetat, miten ihmiset kohtelevat sinua.

On tärkeää muistaa, että standardeja ei aseteta vain puheen tasolla. Käytöksesi kertoo, mikä on arvosi – ihan niin kuin deitin käytös kertoo hänen mielenkiintonsa ja vaivansa tasosta. Jos olet kertonut, että haluat kunnon suhteen, mutta saatkin tekstareita vain myöhään perjantai-iltaisin, silloin et vastaa niihin, etkä varsinkaan tapaa häntä. Muuten annat merkin siitä, että tätä sinäkin haluat, etkä oikeaa suhdetta. Käyttäydy kuten ihminen, joka arvostaa itseään.

Kinkkisiä tilanteita tulee eteen tämän tästä, mutta voit ajatella, että ne testaavat sinua: miten paljon sinä rakastat itseäsi? Parhaimmillaan tilanteet selkiyttävät sinullekin, mitkä ovat omat tarpeesi. Itseluottamuksesi nousee, kun huomaat, että sinä olet puikoissa, eivätkä muut voi pompotella sinua.

Mutta vaikka sinun ei tarvitse suvaita mitä tahansa käytöstä, sinun ei myöskään kannata menettää malttiasi heidän vuokseen, jotka eivät kykene parempaan. Voit ilmaista toiveesi ja kantasi rehellisesti ja fiksusti. Jos sen jälkeen deitti ei petraa, sinun kannattaa jatkaa matkaa löytääksesi unelmien kumppanin.

Eliminoidessasi väärät miehet (tai naiset) elämästäsi teet tilaa oikeille. Jos standardisi ovat synkassa itsearvostuksesi kanssa, jaksat kyllä odottaa sellaista, joka kohtelee sinua hyvin. Se on itsensä rakastamista, koska sinä haluat sinulle vain parasta. Haluathan?

Kirjoitin standardeista laajemmin kirjaani Sinkun elämää. Kohdat on lyhennetty ja päivitetty tätä blogipostausta varten.

 

Sinkkujen oma Facebook -voimaryhmä Hidasta sinkkuelämää löytyy täältä. Liity mukaan!

Maailman herkullisin ja mehevin porkkanakakku – Voisiko se olla tämä?

Rakastan kakkuja, jotka ovat täynnä makuja. Mielestäni kakkujen toinen, yhtä tärkeä ominaisuus, on mehevyys. Tässä kakussa on makuja ja kosteaa mehevyyttä juuri oikeassa suhteessa.

Kakun mausteet, kuten kaneli, neilikka, inkivääri ja kardemumma suorastaan hyväilevät makunystyröitä. Ananasmurska ja porkkanat puolestaan mehevöittävät makuelämystä juuri oikealla tavalla.

Porkkanakakku on gluteeniton ja voit valmistaa sen halutessasi myös kokonaan ilman valkoista sokeria.

PORKKANAKAKKU OHJE

2 dl mantelirouhetta

2 dl gluteenitonta jauhoseosta

1 dl mantelijauhoja

1 dl kaurajauhoja

2 dl kookossokeria/ tai intiaanisokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 tl psylliumia

2 tl kanelia

2 tl kardemummaa

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

0,5 tl suolaa

1 prk ananasmurskaa liemineen

2 porkkanaa raastettuna

1,5 dl kookosöljyä

4 kananmunaa

KUORRUTE – JA KAKUN TÄYTE

Maidoton versio: 3 prk påMackan maustamatonta ”juustoa”

TAI

Maidollinen versio: 400 g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

3 rkl appelsiininmehua ja sen kuoriraaste

 VAIHE 1) Sulata kookosöljy vesihauteessa ja raasta porkkanat

VAIHE 2) Yhdistä kaikki kuivat aineet sokeria lukuun ottamatta

VAIHE 3) Vaahdota kananmunat ja sokeri

VAIHE 4) Yhdistä varovasti sekoittaen kuivat aineet, ananasmurska, porkkanaraaste ja kookosöljy kananmuna-sokerivaahtoon ja sekoita

VAIHE 5) Voitele ja jauhota kakkuvuoka ja paista kakkua uunin keskiosassa 175 asteessa, noin 50 minuuttia

VAIHE 5) Sekoita yhteen kaikki kuorrutteen ainekset. Leikkaa porkkanakakkupohja keskeltä kahtia ja voitele täytteellä. Yhdistä osat ja voitele täytteellä myös kakun päällinen

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image