Minä autan kaikkia, mutta kukaan ei auta minua – Miten saada tilanne tasapainoon?

Kirjoittaja Niina Juutilainen on 32-vuotias teatterituottaja, kulttuurituotannon opiskelija ja kahden lapsen äiti.

Millaista on olla uhriutuja omassa elämässään? Millainen on uhriutujan elämän filosofia? Miten uhriutuminen luo elämään negatiivisuutta?

Keittiöpsykologian tohtorina ja oman itseni erityisasiantuntijana, tein äskettäin järkyttävän havainnon itsestäni. Olen vuosikausia käyttänyt uhriutumista, yhtenä haitallisista keinostani hakea hyväksyntää ja arvostusta elämässäni. Olen ollut uhriutuja isolla U:lla.

Olen toteuttanut uhriutujan rooliani mm. ystävyyssuhteissa. Suorituskeskeisenä ja miellyttämisen haluisena yksilönä olen aina ollut taipuvainen auttamaan muita. Auttamaan, kaikesta muusta, mm. omasta jaksamisestani huolimatta. Jos olisinkin todellisuudessa halunnut sanoa EI esimerkiksi ystävän auttamispyyntöön, en ole pystynyt siihen. Koska syvällä selkäytimessäni asuva hylkäämisenpelko on kirkunut välittömästi: Sano KYLLÄ, muuten sinut voidaan hylätä!

Taipuvaisuus auttamiseenhan on ihan hyvä juttu ja hieno piirre ihmisessä. Mutta mielestäni motiiveja auttamisen takana on lähes yhtä tärkeää tarkastella kriittisesti kuin itse auttamistakin.

  • Jos syvimmät ja usein tiedostamattomat motiivit auttajalle, ovat mm. seuraavanlaisia, voi miettiä kuinka rakkaudellista auttaminen on todellisuudessa ollut?
  • Auttaja arvottaa itseään ja elämäänsä auttamisen määrällä ja laadulla.
  • Auttaja tuo toistuvasti esiin toteuttamiaan auttamisen kokemuksia ja kiillottaa näin omaa haarniskaansa sekä itselleen että muille.
  • Auttaja tekee itsestään uhrin auttamisensa kautta. Minä autan kaikkia, mutta kukaan ei auta minua – tyyppisillä ajatuksilla.
  • Auttaja nostaa sisimmässään itsensä muiden ihmisten ja etenkin autettavien yläpuolelle.

Tämän tyyppinen harjoittamani ”auttaminen” ei ole syvimmältä olemukseltaan puhdasta tai rakkaudellista. Se on ollut keinoni lisätä uhrin asemaa elämässäni. Se on ollut yksi keinoistani tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Minkä tahansa kautta ja hinnalla millä hyvänsä.

Uhrautuminen kulkee suvussani. Se on sukupolvien ketjussa kulkeva toimintamalli. Olen saanut sen verenperintönä syntymälahjaksi. Se on helppo tie, jossa ei tarvitse ottaa vastuuta elämästään tai valinnoistaan. Voi vain heittäytyä syyttämään muita, aina vanhemmista vihamiehiin saakka.

Toinen tehokas uhriutumisen välineeni on ollut haastavat elämänkokemukset. Niihin voidaan lukea esim. vaikea lapsuus, jatkuva ajautuminen haastaviin ihmissuhteisiin, yksinhuoltajuus, hektinen työ, kinkkinen perhetilanne tai vaikkapa vääränlaiset naapurit. You name it!

Uhrautujana tunnen näiden välineiden tehon läpikotaisin. Olen harjaantunut käyttämään niitä taidokkaasti hyödykseni, hakiessani epätoivoisesti oikeutusta olemassaololleni. Koska en ole tiennyt, että tuo oikeutus on olemassa jokaiselle ilman, että sitä tarvitsee hakea. Se saadaan lahjaksi syntymässä tähän maailmaan.

Kyseisten välineiden käyttö on luonut eteeni negatiivisuuden polun. Tuota polkua tarpoessani olen luonut huomaamattani, elämääni lisää uhrautumisen välineitä. Eli haastavia elämänkokemuksia. Koska se mihin keskityn kasvaa ja tulee näkyväksi elämässä. Niin hyvässä kuin pahassa.

Paradoksaalisinta on se, että vaikka olen nähnyt kyseisten välineiden käytön ja niissä vellomisen olevan haitallista, en ole kuitenkaan alitajuisesti halunnut luopua niistä. Koska niiden kautta, olen tullut näkyväksi ja saanut arvostusta. Niiden kautta, olen saanut illuusion oikeutuksesta omalle olemassaololleni.

Inhimillistä mutta totta. Olen toiminut näin, koska en ole rakastanut itseäni, kokeakseni minut arvokkaaksi ja hyväksi. Ilman suorituksia tai toisten kustannuksella itsensä nostamisia. Kaiken takana on ollut jokaisen ihmisen perustarve tuntea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi.

Jos olet joutunut uhriutumiseni uhriksi, olen todella pahoillani. Ymmärrä syyt toimintani takana ja anna minulle anteeksi. Olen toiminut ainoastaan niillä selviytymiskeinoilla, jotka olen kullakin hetkellä tuntenut. Ja vaikka olisit joutunut uhrikseni se ei tarkoita, etten rakastaisi sinua. Rakastan, jatkossa puhtaammista lähtökohdista. Ja autan edelleen, jatkossa oikeista syistä ja hylkäämättä itseäni.

Jos olet sielunsiskoni tai veljeni, kanssauhriutuja. Pohdi uhriutumiseen johtaneita syitä elämässäsi. Ota vastuu uhriutumisestasi.  Muista että haastavatkin sukupolvien ketjut ovat murrettavissa!

Tämä havainto tuli näkyväksi, kun löysin sisältäni ensimmäiset palaset rakkaudesta minuun. Rakkaudesta, jota olen niin kovasti koko elämäni ajan etsinyt itseni ulkopuolelta. Se antoi minulle voimaa hyväksyä itseni kaiken kanssa. Ja hyväksyminen antoi rohkeutta nähdä myös varjoisat puolet itsessäni. Tuoda ne näkyväksi ja tarkastella niitä ilman häpeää.

Tuli mieleeni, onko tämä tekstikin yksi uhrautumiseni luomistyö? Tarkastelin asiaa ja totesin, että ei ole. Se on terveellinen väline tulla nähdyksi ja kuulluksi.