Jos viettää kaiken aikansa samanlaisessa seurassa, ymmärrys elämästä jää vajaaksi

Joskus sorrun siihen itsekin. Ajattelen, että joku toinen ihminen on kertakaikkiaan niin erilainen kuin minä, ettei hänellä ole minulle mitään annettavaa. Ettei meillä ole mitään yhteistä ja on siten parempi kulkea ihan eri suuntiin.

Mutta jos olisin kaukaa viisas, pysähtyisin, tarraisin kiinni juuri siihen ihmiseen ja kohtaisin erilaisuuden rohkeasti. Voisin kysyä, että Miksi Sinä ajattelet asiasta noin? Miksi arvomaailmasi on tuollainen ja miksi toimit tässä tilanteessa niin kuin toimit? Samalla voisin kysyä tismalleen identtiset kysymykset itseltäni. Ainoastaan niin voisin saada omiin ajatuksiini ja käytösmalleihini perspektiiviä ja kenties oivaltaisin ja oppisin jotain uutta.

Jos viettää aikaansa ainoastaan samankaltaisten ihmisten kanssa, tulee harvoin kyseenalaistaneeksi mitään. On aina oikeassa omine ajatuksineen ja saa samanlaisilta niihin vertaistukea. Ei tule ehkä ymmärtäneeksi maailmaa ja siinä vallitsevien erilaisten ihmisten ja elementtien tarvetta niin laveasti kuin eittämättä pitäisi.

Kirjoitan huhtikuussa ilmestyvässä, HE-kirjaperheen kirjassa Suuria hetkiä – voimaa ja viisautta elämän taitekohtiin muun muassa suhtautumisesta erilaisuuteen, uuden oppimisen tärkeydestä sekä siitä, mitä erilaiset ihmistyypit tai uudenlaiset tilanteet usein rikastuttavat elämää.

Jokaisen ihmisen kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta ihmistä voi silti ajatella lämmöllä. Jotain hyvää hänessäkin on. Uskon myös, että suhtautumalla muihin ihmisiin rakkaudella saan rakkautta itsekin osakseni, sillä hyvä energia tarttuu.

Suhtaudu ympärillä oleviin ihmisiin ja asioihin lämmöllä ja opi jokaiselta ihmiseltä ja jokaisesta tilanteesta jotain uutta.

Lapsina leikimme pihoilla ja teimme joskus empiirisiä kokeita muurahaispesiä sohimalla. Taisimme sotkea hämähäkkien seittejäkin. Seurasimme, miten pitkäjänteisiä ja kärsivällisiä pienet ötökät olivat. Kerta toisensa jälkeen ne aloittivat aherruksensa, aina uudelleen alusta meidän sohimisestamme piittaamatta. Sitä lannistumattomuutta ei tullut silloin pikkuihmisenä ajatelleeksi. Että tekisikö itse saman vai turhautuisiko jossain vaiheessa ja löisi hanskat tiskiin. Kenties pieni muurahainenkin voi siten opettaa meille jotain. Jos ei muuta niin ainakin periksiantamattomuutta.

Jos antaisimme jokaisen tilanteen, ihmisen ja vaikka sen pienen ötökänkin opettaa meille jotain elämästä emmekä ylenkatsoisi ketään, olisimme luultavasti paljon rikkaampia. Ymmärtäisimme maailmaa ja siinä olevia asioita todennäköisesti paljon paremmin.

P.S. Jokaisella ihmisellä ja asialla on maailmassa paikkansa. Ainoastaan erilaisuudesta voi lopulta oppia. 

Kuva: Amy Shamblen/Unsplash

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: