Tunnemme tyypillisesti ahdistusta sekä arkisista, esimerkiksi työhön liittyvistä huolista että isommista asioista ja tapahtumista, varsinkin jos emme voi vaikuttaa niihin toivomallamme tavalla. Ahdistukset ja huolet eivät ole vain ajatus- ja tunnetason haasteita. Kuten me jo tiedämme, tunteidemme asuinpaikka on kehossa.
Lopulta voi käydä niin, että kun riittävästi murehdimme, huolehdimme ja ahdistumme, keho ei enää jaksa kantaa näitä kokemuksia. Stressisäiliömme täyttyy, jonka jälkeen alamme jollakin tavoin oireilla.
Tämän säiliön sisältö on kerätty muun muassa menneiden kokemustemme taakoista, palautumisvajeestamme arjessa (liittyy se sitten fyysiseen, henkiseen tai sosiaaliseen kuormitukseen) sekä tämän hetken kokemuksistamme. Työssäni kohtaan paljon uupuneita, kipuilevia, unettomia ja ahdistuksesta kärsiviä ihmisiä, joilla tämä stressisäiliö on saattanut jo vuosia olla 80–95-prosenttisesti täynnä.
Jos stressin sietokyvyn säiliömme on jatkuvasti lähes täynnä, mitä sitten tapahtuu, kun jokin uusi ja yllättävä asia tapahtuu elämässämme? Säiliö ei enää pidä, stressi kuohahtaa yli. Joku saa ahdistus- tai paniikkikohtauksen, toinen ei nuku öisin, jollakin taas kivut alkavat lisääntyä.
Tätä ilmiötä ei kannattaisi lähtökohtaisesti ajatella jotenkin “pahana” asiana tai epäonnistuneena osana ihmisenä olemista, vaan systeemi on rakennettu juuri oikeanlaiseksi. Ihminen ei ole kone tai robotti. Meitä ei siis ole luotu kestämään aivan mitä tahansa. Olemme kaikki “vain ihmisiä”.
Koska kehomme säilöö kaikkia kuormituksiamme, myös ahdistusta tulisi purkaa kehon kautta. Vaikka kuinka yrittäisimme järkeillä ahdistusta pois, se ei tule tapahtumaan, ellei kehomme opi tuntemaan turvaa stressaavissa tilanteissa. Tämä ei aina ole helppoa, ja silti lähtökohta on se, että kehomieli oppii itsesäätelyä harjoittelun myötä.
Miten voit harjoittaa ahdistuksen lieventämistä kehosi kautta?
Turvallisuuden tunteeseen pääsyyn on monta tietä. Kontakti tähän hetkeen, siihen, miten olet kehosi kanssa juuri nyt, on se mihin voit keskittyä. Kannateltuna olo luo turvaa. Tämä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että voit missä ja milloin tahansa pysähtyä tuntemaan kehoasi jotakin vasten: lattiaa, tuolia, sänkyä, puunrunkoa tai muuta tukipintaa vasten. Myös turvallisen ihmisen kosketus luo turvaa ja kannattelee.
Kun ensin aistit kehoasi pienen hetken, seuraavaksi voit tutkia hengitystä. Sille ei tarvitse tehdä mitään, tärkeintä on tuntea oma hengitys. Voit keskittyä siihen, miten uloshengityksesi auttaa kehoasi painautumaan yhä laajemmin tai painavammin alustaa vasten – tämä tuntemus nimenomaan auttaa kehoasi ja hermostoasi takaisin turvallisuuden tunteeseen.
Tätä pientä pysähtymisen harjoitusta voi ja kannattaa tehdä useita kertoja päivässä, erilaisissa tilanteissa, tunnelmissa ja asennoissa, jotta keho oppii pääsemään uuteen olotilaansa missä ja milloin vain.
Lisäksi voit halutessasi kokeilla keho- ja tunnetietoista akupisteiden stimulointia itsehoitona. Akupisteiden stimulointi eli “naputtelu” tutkitusti laskee kehon kortisolitasoja ja rauhoittaa hermostoa. Tässä sinulle Hidasta elämää IG-TV:ssä ollut video, jota voit hyödyntää vapaasti stressin, jännityksen ja ahdistuksen tunteen lievittämiseen, löydät sen TÄSTÄ LINKISTÄ.
Kehomme ja mielemme ovat viisas kokonaisuus, jolla on kyky hoitaa itseään. Stressi ja kiire voivat kuitenkin vieraannuttaa meidät kehostamme, jolloin emme osaa enää kuulla sen viestejä. Väsymyksellä ja kivulla on silti tärkeää sanottavaa – ne kertovat siitä, miten todella voimme. Tutustu Kehon viisaat viestit -kirjaan täältä.
Aamulla heräsin hyvillä mielin. Sitten luin uutisia ja somen uutisvirtaa noin tunnin ajan. Olo oli sen jälkeen merkittävästi huonompi: ahdistunut ja hukassaoleva.
Olen kokenut saman lukemattomia kertoja, mutta vihdoin päätin ottaa opikseni. Todennäköisesti taas iltapäivästä olisin selannut uteliaisuuttani hieman lisää uutisia. Ja illalla tietenkin, kun “ei ole muutakaan”. Mieleni olisi pyörinyt autopilotilla kehää ja jokaisen tervehdyttävän tauon jälkeen hakeutunut vaistomaisesti takaisin tuolle kehälle.
Päätin, että riittää.
Uusia uutisia ja sosiaalisen median postauksia syntyy tiheään kuin sieniä sateella. On ymmärrettävää haluta seurata uutisia ja kuulumisia. Jokin ajatus mielen perukoilla kokee sen suorastaan velvollisuudekseen, kokee että on hyvä olla kärryillä. Tässä ajatuksessa on kuitenkin vain hitunen totta ja suurin osa liioiteltua:
Mitään pahaa ei tapahdu siitä, ettei jokainen lue jokaista uutisointia. (Itse asiassa huonommat seuraukset olisi, jos kaikki tekisivät niin.) Vilkaisu päivässä riittää. Tärkein kantautuu kyllä korviin, vaikkei aktiivisesti uutisia seuraisikaan.
Vilkaisu ei ainakaan itselleni tarkoita, että klikkaan otsikoita auki epämääräisen ajan monta kertaa päivässä, kunnes lopulta havahdun ja repäisen itseni irti. Tämä ei missään tapauksessa ole itselleni laadukasta ja nostattavaa vapaa-ajan käyttöä. Ennemmin maalaan, meditoin tai kävelen puutarhassa. Milloin oikeastaan viimeksi olenkaan tehnyt näin? Tuntuu, että aina kun vapaa hetki koittaa, on puhelin kädessä ja keho liikkeetön.
Vilpitön somekin voi masentaa
Uutisähky voi masentaa, ja uutiset voivat olla stressaavia. On kuitenkin hyvä tarkastella sitäkin, että myös vilpitön someselaaminen voi ahdistaa. Kaikkea sopivasti on hyvä nyrkkisääntö. Monella meistä on kuitenkin vaikeuksia hahmottaa, mikä on itselle sopivasti. Mikä palvelee ja missä menee raja. Toisinaan etsimme sosiaalisen median kautta virikkeitä elämään silloinkin, kun perinteinen kirja (jolla on alku ja loppu) tai vaikkapa jokin harrastus voisi tuoda paljon aidompaa iloa.
Ihminen on sosiaalinen olento, mutta aivomme ovat kehittyneet aivan toisenlaisena aikana. Aivomme saattavat haluta sosiaalisuutta ja virikkeitä jatkuvasti, sillä tarjonta on aikanaan ollut niin rajallinen. Evoluution kannalta “sosiaalisuuden” rajoittamisella ei ole ollut virkaa, mutta onnellisuuden kannalta asia voi olla toisin. Elämme uudessa tilanteessa, jossa meidän tulee tietoisesti hahmottaa, mikä on itsellemme oikea määrä.
Parempaa käyttötarkoitusta puhelimelle – Vai onko tämänkin takana some?
Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa
Uskon, että eräs uutisten ja somen ongelmista on se, että niiden kautta keskitymme hyvin paljon asioihin, joihin emme voi vaikuttaa tässä ja nyt. Fokuksemme pyörii jatkuvasti jossain kaukana, hukassa omasta itsestämme. Juuri tämä aiheuttaa itsessäni ahdistuksen. Kaipaan usein maadoittua tai kohdata itseni, mutta kuinka usein sen sijaan kohtaankin vain uutiset, viihdeuutiset tai somen “uutiset”. Uskon tämän kiteyttävän ongelman.
Entäpä jos tästedes aamuin, illoin ja keskellä päivää tekisin pienen hiljentymisen. Kysyisin, mitä minulle kuuluu. Selaisin uutisia korkeintaan kerran päivässä, rajoitetun ajan. Toisinaan pitäisin siitä vapaata kokonaan. Selaisin myös somea tietoisemmin ja opettelisin pistämään ajoissa stopin. Ajelisin vähemmän autopilotilla. Mitä silloin tapahtuisi?
En tiedä, mutta pelkkä ajatus nostaa kiitollisuuden pintaan. Minulla on valta muuttaa elämäni ja onnellisuuteni. Koen, ettei vaihtoehtoja jää.
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
Tässä on 10 muistutusta asioista, jotka me kaikki oikeastaan jo tiedämme. Käytännössä ne kuitenkin pääsevät helposti unohtumaan – varsinkin silloin, kun ärsyttää, ketuttaa, ahdistaa, väsyttää ja seinät kaatuvat päälle. Muistutukset on poimittu Haemin Sunimin kirjasta Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa.
Sinä voit vaikuttaa siihen, mitä ympärilläsi näet. Emme voi emmekä haluakaan tietää joka ikistä tapahtumaa maailmassa. Informaation ylikuormituksesta tulisimme hulluksi. Me kohtaamme maailman vain oman mielemme välityksellä. Kun mielesi on iloinen ja myötätuntoinen, maailmakin on. Kun mielesi on täynnä negatiivisia ajatuksia, maailmakin näyttää negatiiviselta. Kun hukut kiireeseen, muista, että et ole voimaton. Kun mielesi lepää, maailmakin lepää.
Kun olet stressaantunut, ole tietoinen stressistäsi. Kun sinua ärsyttää, ole tietoinen ärsytyksestäsi. Kun olet vihainen, ole tietoinen vihastasi. Heti kun tulet niistä tietoiseksi, lakkaat harhailemasta. Pelkkä tiedostaminen auttaa sinua näkemään ne ulkopuolelta.
Kun sinulla on epämiellyttävä tunne, älä tartu siihen. Älä kääntele ja vääntele sitä. Anna sen olla rauhassa, jotta se voi virrata. Tunteen aalto vetäytyy aikanaan itsestään, jos lakkaat ruokkimasta sitä märehtimällä sitä.
Onko sinulla jotain sydämelläsi? Tee kävelyretki auringonpaisteessa. Auringon lämmössä aivosi vapauttavat serotoniinia, joka rauhoittaa mielen. Jos annat mielesi viipyä ongelmassa yrittämättä ankarasti löytää ratkaisua, vastaus tulee itsestään esiin.
Jos jatkuvasti toivot muiden lohduttavan sinua, ahdistus lannistaa sinut. Jos olet aina hädissäsi siitä, kuuleeko kukaan, tiedä, ettei kukaan voi tyydyttää tarvettasi täydellisesti. Sen sijaan, että etsisit lohdutusta muilta, tarjoa lohtua muille ja kuuntele heitä. Apua antaessasi paranet itse.
Jos haluat nukkua rauhallisesti kun lasket pääsi tyynylle, ajattele niitä ihmisiä, joille olet kiitollinen, hetkiä, jolloin olet auttanut muita ja saanut hyvän mielen. Se lämmittää sydäntäsi ja saat lahjaksi rauhallisemmat unet.
Kun sydämessämme on rakkautta, tavallisimmatkin asiat ovat meistä pyhiä ja kauniita. Kun sydämessämme on rakkautta, meistä tulee ystävällisempiä ja lempeämpiä ventovieraillekin. Ilman rakkautta sydämessämme maailma tuntuu toimivan umpimähkään ja vailla tarkoitusta.
Rakasta itseäsi epätäydellisyyksistäsi huolimatta. Etkö tunne myötätuntoa itseäsi kohtaan kun käyt kamppailua elämän halki? Olet kyllä valmis auttamaan ystäviäsi, mutta kohtelet itseäsi huonosti. Helli sydäntäsi silloin tällöin ja sano itsellesi: “Minä rakastan sinua.”
Ollaksesi onnellinen ei ole tarpeen ponnistella, että pääsisi jonnekin muualle. Sen sijaan rentoudu nykyhetkeen ja tuo huumoria elämääsi. Huumorilla elämästä tulee kevyttä ja vapaata. Nauru saattaa ihmiset aina nykyhetkeen.
Kun olemme iloisia, sydämemme avautuu uusille asioille. Kun olemme huonolla tuulella, emme voi avautua uusille asioille riippumatta siitä, kuinka hienoja ne ovat.
Poiminnat ovat kirjasta Asioita, jotka huomaa vasta kun hidastaa(Aula Co), jonka voit kuunnella tai lukea Storytelistä. Jos et ole vielä kokeillut Storyteliä, voit Hidasta elämää -lukijana kuunnella kaikkia palvelun sisältöjä ilmaiseksi 30 päivää, kun kirjaudut käyttäjäksi täällä.
Monet meistä ovat toivoneet jo pitkään että maailmassa tapahtuisi muutos. Tietysti toivoimme että se tulisi taianomaisesti ja hellävaraisesti, mutta ei… Luulen että tilanne oli kallistunut jo niin paljon epäoikeudenmukaisuuden ja vihan puolelle että ainoa mahdollisuus oli lamauttaa koko maailma. Laittaa meidät kaikki polvillemme.
Meidän on pakon edessä irrottauduttava tottumuksistamme. Ja sen mukana menee paljon rakentamaamme perusturvaa. Se tekee kipeää, se pelottaa, eikä ihme. Meidät on biologisesti rakennettu selviämään ja pidämme viimeiseen asti kiinni vanhasta, tutusta ja turvallisesta, oli se sitten kuinka huonoa tahansa. Näen tätä käytöstä terapiatyössäni koko ajan.
Tunnen suurta myötätuntoa meitä kaikkia kohtaan. Perusturvanpuute nostaa esiin pelot, hysteerisen käyttäytymisen, etsimme syntipukkeja. Joudumme kenties myös kohtaamaan suuren surun läheisten sairastumisesta ja menetyksestä. Kohtaamme elämän rajallisuuden.
Uudet arvot ja kukoistava luonto
Kuitenkin varmasti jo nyt olemme huomanneet ne asiat jotka ovat meille todella tärkeintä: rakastavat ihmiset, luonto ja pienet arkiset ilot. Kenties omat harjoitukset, joilla saamme itsemme rauhoittumaan ja syvään yhteyteen itsemme kanssa.
Luonto vetäytyy lepoon ja päästää irti. Näin se uudistuu. Me olemme eläneet jatkuvan kasvun illuusiossa, joka ei ole mahdollista. Kiertokulku, syklisyys on luonnonlaki ja me olemme osa luontoa.
Haluan uskoa että tästä seuraa jotain kaunista ja hyvää, uudet arvot, kukoistus, joiden myötä haluamme pitää huolta toisistamme, yhteiskunnastamme ja sinisestä planeetastamme uudella tavalla. Haluamme rakentaa kestävää kehitystä, jossa jokaista ihmistä ja luontoa kunnioitetaan ja arvostetaan. Sitä kohti. Rakkaudella ja intohimolla.
Kuva: Unsplash/Sergey Shmidt
Lämpimästi tervetuloa nautinnollisille ja voimauttaville kursseilleni sekä valmennukseen. Lisätiedot löydät nettisivuiltani täältä
Kokeile näitä, jos sinusta tuntuu, että olo on levoton, hermostuttaa, ajatukset karkailevat ja muuttuvat möröiksi tai kehosi tuntuu vilisevän muurahaisia. Helpot harjoitukset sopivat yhtä hyvin aikuisille ja lapsille.
Harjoitukset on poimittu Lasten omista voimakorteista, Rauhoittumiskorteista ja Minun unelmakarttakirjastani.
1. Ota kaikkein mukavin asentosi, jossa sinulla on rento olla. Laita silmät kiinni ja kuuntele hetken aikaa, millainen ääni hengityksestäsi tulee. (Lasten omat voimakortit)
2. Anna silmien olla kiinni. Kuvittele, että tuuli puhaltelee hiuksiisi, korviisi, kasvoillesi. Tuntuu ihanalta nauttia tuulen puhalluksesta. (Lasten omat voimakortit)
3. Pötkötä mukavasti maassa tai lattialla. Laita silmät kiinni ja kädet sydämen päälle. Tunnustele hetki, miten iloisesti ja vahvasti sydämesi lyö. (Lasten omat voimakortit)
4. Elämä on kuin uimapatja. Kuvittele, että makoilet uimapatjalla. Patja on pehmeä ja se spitää sinut pinnalla vedessä. Kaikki on ihanasti. Nautit elämästä. (Lasten omat voimakortit)
5. Halihengitys: Hengitä oman halauksen tahtiin sisään ja ulos. Hali aukeaa: uloshengitys. Hali sulkeutuu: sisäänhengitys. (Rauhoittumiskortit)
6. Kynttilän sammutus -hengitys: Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos. Voit kuvitella, että uloshengityksellä puhallat palavan kynttilän sammuksiin. Sormi voi esittää kynttilää. (Rauhoittumiskortit)
7. Iloon sukellus: Voit sulkea silmät. Kuvittele itsesi tekemässä jotain oikein kivaa, josta pidät kovasti. Kuvittele sinne tärkeät ihmiset kanssasi.
Kuvittele, kuinka naurat ja iloitset. Tunne, miltä ilo tuntuu kehossasi. (Rauhoittumiskortit)
8. Sydämiä sinulle: Voit kuvitella sinulle rakkaan ja tärkeän ihmisen (tai eläimen) tekemässä jotain, mistä hän pitää.
Voit kuvitella, kuinka hän on iloinen ja voit lähettää hänelle lämpimiä ystävällisiä ajatuksia.
“Toivon, että olet onnellinen. Toivon, että olet turvassa. Toivon, että voit hyvin. Toivon, että sinulla on iloa elämässäsi.” (Rauhoittumiskortit)
9. Lempeä silitys: Laita silmät kiinni. Silitä päätäsi hellästi ja lempeästi. Jos kaipaat lohdutusta, voit sanoa itsellesi hiljaa: “Kaikki järjestyy.”
Voit myös sanoa itsellesi kivoja asioita sinusta: “Olet ihana. Tykkään sinusta.” (Rauhoittumiskortit)
10. Hengityspiirustus: Ota eteesi pöydälle tai lattialle iso paperi ja lempikynäsi.
Sitten keskity omaan hengitykseesi. Huomaat, että hengitys kulkee sisään ja ulos. Sitten ota kynä käteesi.
Jokaisella sisäänhengityksellä anna kynän liikkua päättömästi johonkin suuntaan. Jokaisella uloshengityksellä anna käden viedä kynää johonkin toiseen suuntaan. Älä päätä, mihin suuntaan kynä poukkoilee.
Jatka tätä, kunnes paperi risteilee kuvioita – tai niin kauan kuin jaksat keskittyä hengitykseen. Lopuksi väritä syntyneet kuviot kivoilla väreillä. Värittämisellä ei ole kiire. Tee se rauhassa. Voit väritellessäsi taas huomioida hengitystä. (Minun unelmakarttakirjani)
Seinän takana riidellään taas. Riidelty on vasta viime aikoina. Uutisissa on ollut poikkeuksellista enemmän muuttuvan maailman katastrofiuutisia. Seinän läpi kuuluu pelko.
Ympärillä oleva uusi tilanne, epävarmuus ja muuttuva maailma näkyvät ulospäin usein pelkoreaktioina. Pelko voi ilmetä monin eri tavoin ja se saattaa olla käpertymistä omaan kuoreen, joukkotuen hakemista pelolle tai kuten naapurissani, pahimmillaan raivoa tai vihaa.
Toiselle pelko ja epävarmuus johtavat kontrollintarpeeseen. Koska ympäröivää maailmaa ei voi hallita, ihminen yrittää kontrolloida asioita omassa elämässään. Se voi olla yltiöpäistä kodin järjestelemistä, tavaroiden hamstrausta ”kaiken pahan varalta” tai vaikka rahatilanteen neuroottista seuraamista.
Ystäväni kertoi, että hänen äitinsä oli avannut kolmeen eri pankkiin tilit siltä varalta, että joku pankeista menisi nurin. Niin ainakin osa rahoista säilyisi. Hän seuraa nyt vimmalla talouskäyrien suuntia ja pohtii, miten omat keskiluokkaiset varat kannattaisi hajauttaa, jotta ”tilanne olisi hallinnassa.”
Mutta elämässä tilanne ei ole koskaan täysin hallinnassa. Maailmassa on jatkuvasti niin paljon muuttuvia tekijöitä, että oman elämän täydellinen kontrolloiminen ainoastaan väsyttää, stressaa ja lietsoo pelkoa entisestään. Meillä ei ole useinkaan valtaa päättää, miten asiat isossa kuvassa lopulta menevät. Voimme ainoastaan päättää, miten asioihin ja niissä vallitsevaan epävarmuuteen suhtaudumme.
Se ei tarkoita yliolkaisuutta tai välinpitämättömyyttä. Mutta itseään ei kannata kuormittaa liikaa asioilla, joihin ei voi vaikuttaa.
Levottomat ajat johtavat joskus ääritekoihin. Eräs tuttuni laittoi elämänsä kokonaan jäihin. Hän eristäytyi ulkopuolisesta maailmasta, koska siellä oli liikaa vaaroja. Niin moni muukin. Mutta hän ulotti eristäytymisstrategiansa pitkälle tulevaan. Häntä pelotti, ettei epävarma maailmantilanne muutu vielä moniin aikoihin. Siksi hän perui vuoden päähän ulottuvan matkansa, hautasi uuden harrastushaaveensa myymällä ratsastuvälineensä verkossa eikä tuore parisuhdekaan tuntunut enää niin hyvältä idealta, sillä se saattaisi johtaa lopulta vain ”harmeihin”. Hän ajatteli luultavasti, että koska ympärillä oli jo niin paljon epävarmuuttaa, sitä ei kannattanut lisätä tietentahtoen omalla riskialttiilla toiminnalla.
Mutta seisauttamalla oman elämänsä, ympärillä olevan taantuman lisäksi saattaa taannuttaa itsensä.
Pelko ilmenee eri ihmisissä eri tavoin ja siksi sitä on toisinaan hankalaa edes tunnistaa. Joku lietsoo pelottavassa tilanteessa mukaansa muutkin, jotta omassa pelossaan ei tarvitsisi kärvistellä yksin. Ihminen on tunnetusti laumaeläin mutta laumassa pelko saattaa saada muista vain pontta. Toisaalta elämässä törmää niihinkin, jotka työntävät pelottavalla hetkellä päänsä pensaaseen. Heille omaan yksinäiseen kuoreen on pelottavassa tilanteessa helpompi jäädä.
Pelko saa ajattelemaan asioita mahdollisuuksien sijaan uhkina, vaikka jokaisessa pelottavassa tilanteessa voi löytää myös positiivisia muutoksia. Mieli rakastaa pelkoa ja sen luomia uhkakuvia, mutta on hyvä muistaa, että pelosta nouseva stressi ja epävarmuus eivät koskaan muuta itse tilannetta. Pahimmassa tapauksessa ne ainoastaan lamauttavat ihmisen itsensä.
Pelon vastakohta ei ole rohkeus vaan luottamus. Luottamalla elämään ja ajattelemalla, että ehkä asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin, voi karistaa osan pelosta pois. Kenties tästä kaikesta seuraa jotain hyvääkin?
Edesmennyt suurmies Mauno Koivisto sanoi, että ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Mitä muuta voimme elämän ja muuttuvan maailman mahdin edessä oikeastaan tehdä?
P.S. Niin kauan kuin olemme ihmisiä, pelko on läsnä elämässämme jossain muodossa, oli ympäröivä maailma millainen tahansa. Emme voi karistaa pelkoa kokonaan, mutta voimme olla antamatta sille ylivaltaa.
Allergikot huomaavat kevään tulon aivastelusta, silmien kutinasta ja nenän vuotamisesta. Siitepölyallergiakausi alkaa Etelä-Suomessa leutoina talvina jo helmikuussa, kun pähkinäpuun kukinta alkaa. Pähkinäpuuta seuraavat kevään edetessä leppä ja koivu. Kesällä kausi jatkuu heinien ja viimeksi pujon kukinnalla.
Suomalaisista noin 20 prosenttia on siitepölyallergisia. Taipumus siitepölyallergiaan on perinnöllistä. Viime vuosikymmeninä allergiat ovat kuitenkin lisääntyneet kehittyneissä maissa huomattavasti. Siksi ympäristötekijöidenkin arvioidaan liittyvän allergian puhkeamiseen. Niin sanotun hygieniahypoteesin mukaan yleisen hygieniatason paraneminen jopa liialliselle tasolle saa elimistömme herkistymään ulkoisille ärsykkeille ja reagoimaan niitä vastaan liian rajusti.
Miten lievittää allergiaoireita lääkkeettömästi?
Allergian aiheuttajien välttäminen on hyvä keino rajoittaa allergiaoireita, joskaan se ei välttämättä aina ole mahdollista. Eläimille allergiset voivat pitää allergiaoireet kurissa välttämällä oleskelua samoissa tiloissa lemmikkien kanssa. Siitepölyallergisten lienee mahdotonta täysin välttää kontaktia allergeeneihin, mutta aina voi yrittää pitää kodin sisäilma niin puhtaana siitepölystä kuin mahdollista.
Tässä muutamia vinkkejä, joita kannattaa kokeilla oman olon parantamiseksi:
Asentamalla tuuletusikkunoihin ja tuloilmakanaviin rautakaupoista saatavat suodatinkankaat.
Kuivattamalla pyykki sisätiloissa. Näin vähennät ulkoilmassa olevien siitepölyhiukkasten tarttumista vaatteisiin.
Käymällä suihkussa ja pesemällä hiukset ennen nukkumaanmenoa. Näin saat huuhdeltua pois päivän aikana hiuksiin ja iholle jääneet siitepölyhiukkaset.
Hyvällä silmähygienialla ja säännöllisillä nenän suolavesihuuhteluilla (käyttämällä nenäkannua).
Myös suoliston kunto vaikuttaa siihen, kuinka kohtaamme ulkomaailmaa. Mitä paremmassa kunnossa ykköspuolustusjärjestelmämme suolisto on, sitä paremmin pystymme kohtaamaan ulkoisia haasteita. Yleisimpiä allergisoivia ruokia ovat hiiva, soija, gluteeni, maitotuotteet ja kananmunat. Voit kokeilla millainen vaikutus näiden välttämisellä on oireisiisi.
Lääkkeiden oheen on olemassa ravintolisiä, jotka sisältävät histamiinin eritystä vähentäviä ainesosia. Näitä ainesosia ovat ainakin perilla ja kversetiini. Ravintolisä kannattaa aloittaa ennen allergia-aikaa edistämään immuunijärjestelmän toimintaa. Ravintolisää voi käyttää myös antihistamiinikuurin yhteydessä ja sen jälkeen. AllerVEX-tabletti on hyvä vaihtoehto kun haluat tukea elimistön luonnollista puolustuskykyä.
Jos silmät vuotavat ja niitä kirveltää, kannattaa kokeilla lääkkeetöntä AllerVEX-silmäsuihketta. Nopeasti vaikuttava silmäsuihke on helpoin tapa hoitaa siite- ja eläinpölystä johtuvaa silmien ärsytystä ja punoitusta, sillä silmäsuihke voidaan annostella suljetulle silmäluomelle. Silmäsuihkeen sisältämissä PER-LIP® liposomimikrokapseleissa on histamiinin eritystä vähentävää perillaa. Lisäksi liposomit ja natriumhyaluronaatti kosteuttavat ja voitelevat silmiä.
Milloin lääkäriin?
Jos oireet pahenevat tai jatkuvat itsehoidosta huolimatta.
Jos hengitystieoireita tai astmatyyppistä oireita ilmaantuu.
Jos silmissä on kipua tai runsasta rähmimistä tai jos näkö heikkenee.
Yleensä allergisia oireita suositellaan hoitamaan paikallisesti ja tarvittaessa ottamaan rinnalle suun kautta otettavat antihistamiinitabletit. Oireiden vaikeudesta riippuen voidaan tarvita myös lääkärin apua esimerkiksi siedätyshoitoa harkittaessa tai jos tarvitaan esimerkiksi kortisonivalmisteita rauhoittamaan oireita.
Artikkeli on toteutettu mainosyhteistyönä Sabora Pharman kanssa. Tutustu AllexVEX tuotteisiin täällä.
Tiedän, millaista se on, kun ennen niin valoisa mieli näkee yhtäkkiä ympärillään vain mustaa ja harmaan eri sävyjä. Tiedän, millaista on menettää malttinsa yhdestä uutisesta tai siitä, kun joku sanoo jotakin mielestäni loukkaavaa somessa.
Tiedän, millaista on kokea maailman tuska yhtä vahvasti kuin omat sydänsurunsa. Siksi ymmärrän hyvin heitä, jotka reagoivat voimakkaasti käsillä olevaan, kaikkia meitä koskettavaan kriisiin.
Ymmärrän heitä, jotka ovat syvästi peloissaan. Heitä, jotka tuntevat vihaa. Heitä, jotka ovat epätoivoisia. Heitä, jotka eivät näe tilanteessa mitään hyvää. Yhden myötätuntouupumuksen kokeneena ymmärrän hyvin jokaista, joka meinaa tälläkin hetkellä hukkua tunteidensa ristiaallokkoon.
Kaikki tunteesi ovat oikeutettuja. Niille on myös varsin hyvä perusta. Sinä saat tuntea juuri sen, mitä tunnet. Sille on syynsä eikä kukaan toinen voi sanoa, miten asioihin tulisi suhtautua.
Meillä jokaisella on oma todellisuus ja näkökulma, josta käsin tarkastelemme maailmaa. On niin valtavan monta asiaa, jotka siihen vaikuttavat. Myös meneillään oleva globaali terveyskriisi vaikuttaa meihin jokaiseen eri tavalla.
Jos oma mielen maisemasi on tällä hetkellä varsin synkkä, saattavat muiden ihmisten kiitollisuus- ja tsemppipuheet ärsyttää. Mieti, onko kuitenkin jotain, mitä voisit heiltä oppia. Vaikka se tuntuisi kaukaiselta juuri nyt, pysähdy hetkeksi tarkastelemaan.
Mitä synkempi mielenmaisema, sitä helpommin sitä heijastaa myös ympärilleen. Muistan, miten itse myötätuntouupumisaikoina purskauttelin pahaa oloa ympärilläni lähes huomaamattani. Valitin kollegoille ja lähipiirille. Poimin uutisista vain kaikki negatiiviset ja jaoin kiukkuisena eteenpäin.
Nyt tiedän, etten osittain mahtanut itselleni mitään. Kehossani oleva stressi- ja uupumistila saivat ajatukseni synkkenemään ja mieleni maalaamaan mustalla. Havahduin omaan käytökseeni vasta, kun löysin sille selityksen.
Huomasin, että mieleni negatiivinen oravanpyörä ei todellisuudessa palvellut ketään, kaikista vähiten itseäni. Tuntui kuin olisin jatkuvasti juossut tuulimyllyjä vastaan tai vetänyt kivirekeä perässäni. Reagoin jokaiseen rapsahdukseen koko kehollani, kunnes väsyin.
Pysähtymisen myötä opin, että on olemassa myös toisenlainen sisäinen maailma. Sellainen, missä rauha on aina ulottuvilla. Matka sinne ei tapahtunut hetkessä, mutta kerran sen tehneenä olen vakuuttunut, että tuo paikka on jokaisen meistä löydettävissä.
On erilaisia menetelmiä, jotka voivat toimia sisäisen rauhan oppaina. Esimerkiksi jooga, mindfulness- ja erilaiset kehotietoisuusharjoitukset ovat itselleni pelastus tällaisina aikoina. Samoin luonnossa liikkuminen ja kirjoittaminen.
Joskus tarvitsemme myös toisen ihmisen tai ammattilaisen apua. Onneksi myös etänä on paljon erilaista tukea saatavilla.
Jos taas kuulut siihen ryhmään, jonka sisäinen rauha säilyy ulkoisesta puhurista huolimatta, muistathan, että kaikilla meillä ei ole yhtä vahvoja juuria. Näinä aikoina tarvitaan erityisen paljon armollisuutta itseämme ja toisiamme kohtaan.
Kiitollisuuden ja toivon sekaan mahtuu myös pelkoa, vihaa, surua ja huolta. Jokaisella niistä on tarkoituksensa. Riippumatta siitä, miten kriisiin suhtaudumme, meitä kaikkia yhdistää yksi asia: olemme tässä yhdessä.
Kirjoittaja Mili Kaikkonen on henkisen kasvun ohjaaja ja kirjallisuuden sekatyöläinen.
Kirjoitin tämän tekstin viime syksyllä 2019. Tekstin jakaminen tuntuu henkilökohtaisuudessaan epämukavalta, mutta haluan tehdä sen, koska tällä hetkellä moni pienyrittäjä viettää unettomia öitä ja huolehtii tulevaisuudestaan. Yksinhuoltajat yrittävät navigoida etätöitä ja kotikoulua. Lähes kaikki ovat kuormittuneita ja epävarmoja. Monelta on kadonnut toimeentulo ja perusturva on järkkynyt. Poikkeustilanne tekee eriarvoisuudesta näkyvää ja jopa kasvattaa sitä. Monelta lapselta jää kotikoulun takia päivän ainoa lämmin ateria saamatta. Näin ei pitäisi olla.
Me selvisimme viime vuonna vaikeasta tilanteesta, ja meillä on nyt kaikki hyvin. Sinäkin kyllä selviät ja kaikki järjestyy lopulta. Toivoa on aina:
“Huoneen keinonahkasohva on nihkeä ja epämukava. Haron kännykkää lattialta. Kello on kolme yöllä. Kohta hoitaja tulee huoneeseen, yövalo syttyy, laitteet piippaavat. Lapselta mitataan kuume. Laitetaan tippa, sitten toinen. Lapsi hourailee unissaan. Tämä jatkuu muutaman tunnin välein, kunnes en enää jaksa yrittää nukkua. Avaan sälekaihtimet. Lastensairaalan ylimmästä kerroksesta on huikeat maisemat yli Helsingin. Kotitalomme kulma näkyy. Itkettää.
Lapsi herää ja hoitotoimenpiteet alkavat. Kärrään häntä ultraääneen pyörätuolissa, syötän, leikitän, lääkitsen, seuraan mukana leikkaussaliin ja jätän kirurgin huomaan hänen nukahdettuaan. Nukutus on kummallinen juttu. Ajattelin, että siihen ei koskaan tottuisi, mutta kolmannella kerralla olen ehkä jo niin väsynyt, että pala ei nouse kurkkuuni, vaikka lapsi rimpuilee ja lopulta valahtaa velttona pöydälle.
Menen hissillä takaisin osastolle ja istun terassille. Päätän kävellä Cafe Regattaan kahville, vaikka ei olisi varaa edes siihen. Mietin, miten selviämme tästä ja tunnen, kuinka hermostoni ylivirittyy valmistautuen pakene tai taistele -ajanjaksoon.
Kävelen rannassa aasialaisten turistien ympäröivänä. Kaikilla on selfiekepit ja lierihatut, lokit kirkuvat, joku kysyy minulta reittiohjeita. Pysähdyn ja neuvon. Tekisi mieli sanoa, että minua pelottaa – lapseni on leikkaussalissa, olen yksin ja ihan kohta putoan.
En pysty rauhoittumaan. Juon kahvin nopeasti ja kävelen takaisin sairaalaan, vaikka tiedän joutuvani odottamaan vielä tunteja. Menen takaisin huoneeseemme ja avaan tietokoneen. Katson tilitietoja, ensin omiani ja sitten yrityksen. Sitten otan puhelimen käteeni ja soitan, että en pystykään tekemään sovittuja projekteja ja ehdotan toista yhteistyökumppania. Soitan asiakkailleni ja sanon, etten voi ottaa heitä vastaan ennen syksyä. Jokainen puhelu syventää tunnetta siitä, että työntäyteinen kesäkuu muuttuu mustaksi aukoksi, jota seuraa lomakuukausi heinäkuu. Mustan aukon vieressä on universumin kokoinen epävarmuus kaikesta. Rahat eivät tule riittämään edes kuluihin ja vuokraan. Rahaa ei tule mistään. Kuka maksaa sairaalalaskut?
Heräämöstä soitetaan, leikkaus meni hyvin ja voin tulla odottamaan lapsen heräämistä. Istun sängyn vieressä ja katson häntä sydän rakkaudesta pakahtuen. Hänen kalpeat kasvonsa ovat hiestä liimaantuneiden hiusten kehystämät ja hänen pieni kehonsa täynnä antureita, mittareita ja kanyyleita. Silitän häntä ja odotan. Hän nukkuu pitkään ja saa herättyään mehujään ja tarroja. Hoitaja vie meidät takaisin osastolle. Lapsi raivoaa nukutuksen jälkimainingeissa. Tajuan, että minulla on hirveä nälkä eikä mitään ruokaa. Varastan iltapalalta jugurtin ja pari palaa juustoa.
Seuraavana päivänä ystäväni tulevat käymään ja tuovat ruokaa. Olen oppinut, että rahahuolet ovat suhteellisia. Sitä on heikkoina hetkinä vaikeaa sulattaa – toiset huolestuvat, kun onkin varaa vain yhteen lomamatkaan vuodessa tai tilillä on vain sata euroa kuun lopussa. Ymmärrän, että jokainen katsoo maailmaa omasta viitekehyksestään käsin, mutta kohtuuttomalta se silti joskus tuntuu. Tässä tilanteessa sata euroa on raha, jolla syödään useampi viikko.
Kunhan vaan mitään yllättävää ei tapahdu. Kunhan kukaan ei sairastu tai kodinkone ei mene rikki.
Sitten toinen ystäväni soittaa ja kertoo, että moni haluaa auttaa meitä. Tunnen samaan aikaan itseni kiitolliseksi ja toisen luokan kansalaiseksi. Tuntuu, kuin olisin nälkiintyneenä ruokalautasen edessä, mutta en millään kehtaisi edes maistaa. Nielen ylpeyteni ja opettelen ottamaan vastaan.
Pääsemme muutamaksi viikoksi kotiin. Helteet ovat alkaneet. Lapsi ei nuku, jatkuvat poliklinikkakäynnit rytmittävät arkeamme. Saamme sairaalasta vapaaliput Muumimaailmaan. Kolme: ”Voitte mennä yhdessä koko perhe!” En jaksa sanoa mitään, en tarttua oletukseen ydinperheestä. Ajattelen, että antakaa ne liput jollekin, jolla on varaa matkustaa Naantaliin.
Onneksi lapsi on niin pieni, että hänelle riittävät retket Linnunlaulun junasillalle, Linnanmäelle tai Kasvitieteelliseen puutarhaan. Puhelin soi, minulle tarjotaan kiireistä työprojektia. En voi ottaa sitä vastaan. Soitan kotikuntani lapsiperheneuvontaan ja selitän tilanteen: taloutemme kaatuu, olen toipilaan lapsen kanssa kotona ja pitkä kesä on edessä. Voisinko saada pari tuntia apua, että pääsisin yrittäjänä tekemään yhden projektin loppuun? Nihkeä nainen puhelimessa ilmoittaa, ettei heidän tehtävänsä ei ole tukea vanhempien töissäkäyntiä. Kysyn, pitääkö meidän romahtaa ennen kuin saamme apua. Nainen ilmoittaa, että onhan olemassa maksullisia lastenhoitopalveluita. Kerrottuani, ettei minulla ole varaa edes niistä halvimpaan, hänelle tulee kiire lopettaa puhelu.
En enää edes pelkää. Äitini auttaa sen verran kuin ehtii. Juhannuksena lapsi joutuu takaisin sairaalaan.
Somessa tulee vastaan hymyilevät, kauniit naisen kasvot. Tämä köyhä yksinhuoltaja on luonut kuusinumeroisen summan puolessa vuodessa. Haluatko oppia, miten? Selaan alaspäin. Pienen lapsen äiti, ystäväni, on julkaissut verkkokurssin ja toinen on työmatkalla Lontoossa. Itse en jaksa nukkumaanmenoajan jälkeen kuin tuijottaa Hercule Poirottia ja pilkkiä sohvalla. Olen hyvinvointiteollisuuden antiteesi, riittämättömyyden ruumiillistuma. Häviäjä. En jaksa ylläpitää positiivista asennetta tai hyödyntää tehokkaasti niitä harvoja tunteja, mitä minulla on itselleni – mutta samalla tiedän, että suurin ja tärkein tehtäväni on juuri tässä, juuri nyt. Köyhä tai en, lapselleni olen korvaamaton, hänen ainoa vanhempansa.
Suoritan kesää mekaanisesti. Lapsen leikkaushaava aukeaa – takaisin sairaalaan. Lisää antibiootteja. Saan Kelasta vähän rahaa, jolla maksan sähkölaskun. Onneksi meillä on julkisivuremontti ja vuokranalennus, pölystä ja metelistä viis.
En peittele tilannetta läheisiltäni, joista useimmat kyllä ymmärtävät, mutta toisten tuomitsevuus on luettavissa rivien välistä. Olen huomannut, että joskus menestys koventaa arvoja ja myötätunto vähenee samassa suhteessa, ja se tekee minut surulliseksi.
Meillä on kaikesta huolimatta kiva koti ja lapsellani ehjät vaatteet. Toimin yrittäjänä halutuilla aloilla. Silti minulla ei ole varaa ostaa itselleni uusia alusvaatteita tai käydä lääkärissä, mitä kipeästi tarvitsisin. Terveyskeskuksen portinvartijalta en saa kaipaamaani lähetettä julkisen puolen palveluihin. Tapaan ihmisiä mieluummin kävelyllä kuin kahvilassa, koska se maksaa.
Pahimmalta tuntuvat holhoavat neuvot siitä, mitä minun pitäisi tehdä ja mihin keskittyä. Köyhyys opettaa, että ihmiset harvoin osaavat kohdata toista ihmistä tilanteessa, minkä he itse kokisivat kestämättömäksi. Ilmeisesti on helpompaa syyllistää ja vastuuttaa toista kuin sanoa, että onpa paska tilanne enkä edes tiedä, mitä sanoisin, mutta tässä olen. On helpompaa ajatella, että jos tekisit niin kuin minä sanon, asiasi korjaantuisivat, tai että omaa tyhmyyttäsihän tuo on kun et ole säästänyt itsellesi puskuria (mistä?). En kaipaa neuvoja enkä sääliä, haluan puhua ihan tavallisista asioista. Lapsen sairastuminen vie monet ihmiset etäälle meistä, mutta ei onneksi kuitenkaan kaikkia.
Rahattomuus itsessään tekee näköalattomaksi ja yhdistettynä väsymykseen se lamaannuttaa. En osaa olla innovatiivinen, mutta olen myös huomannut häpeän hiljalleen vaihtuneen terveeseen ylpeyteen sitkeästä sisukkuudestani. Selviytymiseen liittyviä paniikkitiloja on entistä harvemmin ja ne kestävät vähemmän aikaa. Köyhyys, vaikkakin perusturvaa järkyttävä asia, ei ole teema, mitä kauheasti ajattelen. En oikeastaan edes puhu köyhyydestä, vaikka olemme hyvinvointivaltion asteikoilla mitattuna miinuksen puolella.
Kesä kulkee kohti loppuaan. Lapsi alkaa toipua ja näen valoa tunnelin päässä. Iloitsen, että olen onnistunut pitämään taloutemme pinnalla enkä ole menettänyt luottotietojani. Vähävaraisuus opettaa taitavaksi. Kun ei osta, säästää sata prosenttia. Saamme sairaalasta vihreää valoa ja lapsi voi aloittaa päiväkodin. Kahden ja puolen kuukauden hengityksen pidättelyn jälkeen romahdan sohvalle makaamaan. Tekemättömät asiat eivät odota, ja lepo jää lyhyeksi. Onneksi töitä tulee. Onneksi. Vähän kerrallaan asiat alkavat jotenkin selvitä.
Aina ne jotenkin selviävät. Kunhan mitään yllättävää ei enää tapahtuisi.
Olen työn touhussa, kun päiväkodista soitetaan. Lapsen leikkaushaava on auennut ja vuotaa verta. Olen tehnyt töitä kaksi viikkoa, pankkitili on edelleen katteeton. Tipun kuiluun, mutta samalla joku kiittää ilmoituksesta äänelläni, laittaa kengät jalkaan ja lähtee rientämään kohti päiväkotia. Lapsen housut ovat veressä ja hän itkee. Soitan sairaalaan. Kirurgi on koko päivän leikkauksessa, minulle kerrotaan. Onneksi olen oppinut taitavaksi haavahoitajaksi. Suihkutan kirkuvaa lasta kylpyhuoneessa veren valuessa lattiakaivoon. Taputtelen kuivaksi, desinfioin käteni, laitan suojakäsineet, levitän antibioottisalvaa, laitan haavataitoksen ja teippiä. Otan syliin, halaan ja lohdutan. Kyllä me tästä selvitään, rakas. Äiti ei jätä sinua koskaan yksin.
Seuraavaksi pupulla on haava jalassa ja sekin pitää hoitaa, sitten nallella. Pehmoeläinten laastariksi kelpaa maalarinteippi. Haavataitokset maksavat kympin kappale ja ne pitää ostaa itse. Viikossa menee neljä taitosta. En voi olla ajattelematta, millä maksan nekin ja samaan aikaan häpeän ajatuksiani – lapsen toipuminen on tärkeintä! Mutta niin on myös se, että meillä on ruokaa, pyykinpesuainetta ja vessapaperia.
Puhelimeni kilahtaa ja näytöllä vilkkuu ääniviesti. Pian kuulokkeista kuuluu Välimeren äärellä asuvan ystäväni ääni: ”Voi saatanan saatana! Nyt se helvetin papukaija karkasi! Mitäköhän toi naapurin mummo nyt sanoo? Voi perkele! No ei tässä varmaan auta kuin lähteä ulos etsimään sitä. Saatanan saatana. No mutta mitäs teille kuuluu?”
Niin, elämä on tämmöistä. Toisilla karkaa papukaijat ja toisilla työaika. Jos katselen lintuperspektiivistä, vaikka sen papukaijan, olen kuitenkin etuoikeutetumpi kuin 99 % maailman väestöstä. Etuoikeutetun on vaikea pohtia näennäistä ahdinkoaan ahdistumatta samalla siitä, että oma ahdinko olisi toiselle helpottava paratiisi.
Kerron lapselle karanneesta papukaijasta. Hän riemastuu ja alkaa leikkiä papukaijaa, levittää pienet käsivartensa ja liihottelee ympäri olohuonetta matkien puhettani papukaijan äänellä. Häkistä vapautuneet linnut viis veisaavat vuotavista haavoista, ne lentävät, lentävät vaan, nauttivat maisemista, kaartelevat ja kakkaavat sen vit**maisen lapsiperheneuvonnan naisen päähän. Ne sirkuttavat, kujertavat, kirkuvat ja säksättävät ja usein kuuluvat, mutta eivät näy.
Me selviämme kyllä tästäkin. En tiedä, miten, mutta me selviämme. Olen samaan aikaan uppoava laiva ja korkeuksissa liitelevä lintu, olen lohduton ja täynnä toivoa.”
– Mili
P.S.
Jos haluat auttaa perheitä selviämään, voit auttaa esimerkiksi Vennerin kautta:
#lapsellelounas -kampanja tukee lapsiperheitä ruokakassien avulla turvatakseen lämpimiä aterioita myös poikkeustilan aikana. Kampanjan organisoi Venner, ja siinä ovat sen ensimmäisessä vaiheessa mukana myös Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla, Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Tiina ja Antti Herlinin säätiö ja Tradeka. Lue lisää ja lahjoita ruokakassi TÄÄLTÄ.
Jos kaipaat itse apua:
Jos tilanne on hankala, älä jää ajatustesi kanssa yksin. Apua vaikeisiin tunteisiin saat mm. Mieli ry:n tukipalveluista.
Mitä me kaikki voimme tehdä toisillemme:
Jos lähipiirissäsi on ihmisiä, jotka ovat yhtäkkiä pudonneet tyhjän päälle, älä neuvo tai holhoa. Kysy, miten voit auttaa. Kysy, mitä heille kuuluu.
Vaikeina aikoina yksi kauneimmista esiin nousevista asioista on toinen toisistamme välittäminen ja toinen toisemme auttaminen.
Nämä kaikki tuovat hyvää oloa sekä välittämisen kohteena oleville että välittäjälle. Avun antajille ja saajille. Hyvää oloa ne tuovat kuitenkin vain silloin, kun välittäminen tapahtuu vilpittömästi ja pyyteettömästi. Sydämestä.
Kun hermoja kiristää, auttamisen ja välittämisen kintereillä häilyy myös ikäviä ilmiöitä. Pelon lietsomista, turhautumista, kiukkua, muiden syyttelyä ja solvaamista, välillä tehostettuna vahvoin voimasanoin.
On inhimillistä ja ymmärrettävää, että jos kokee itse tekevänsä kaiken voitavansa, pinnistelee ja ponnistelee, elää ohjeiden ja neuvojen mukaan, auttaa, huolehtii ja on vastuullinen ja sitten jotkut muut eivät teekään samoin, niin jo vain turhauttaa.
Turhautumisen aiheuttamat ”napsahdukset” eivät kuitenkaan hyödytä ketään eivätkä mitään. Haittaa ne sen sijaan voivat aiheuttaa. Turhautuminen nostattaa näppylöiden lisäksi verenpainetta ja stressihormonien tasoa. Se on myös kuluttavaa ja pidempään jatkuvana sairastuttavaakin. Tunteilla on myös vahva taipumus tarttua muihin.
Kun ja jos ketuttaa, niin ehkä olisi hyvä antautua tuntemuksen kanssa juttusille. Kysellä, mitä sen liepeisiin mahtaakaan kätkeytyä.
Turhautuminen on seurausta pettymyksestä. Pettymyksestä omiin toiveisiin ja odotuksiin. Odotuksiin vastavuoroisuudesta, jota muut eivät aina täytäkään.
Ehkä on hyvä pohtia, tekeekö hyviä tekoja saadakseen kiitosta ja hyvän ihmisen maineen vai auttaako todella pyyteettömästi. Odottamatta vastavuoroisuutta. Velvollisuudesta tehdyt teot eivät tuo hyvää oloa. Toki niitäkin on poikkeustilanteessa tehtävä. Ohjeet, rajoitukset ja määräykset velvoittavat.
Jos on tarve tuoda esiin omia vastuullisia tekojaan ja samaan hengenvetoon solvata muita, on hyvä miettiä ovatko omat teot aidosti pyyteettömiä ja yhteistä hyvinvointia edistäviä. Vai kummitteleeko jossain taustalla kenties tarve olla vähän pyhimys ja marttyyri?
Pelko, jota moni nyt kokee, saa meissä myös aikaan erilaisia reaktioita. Yksi ryhtyy paniikinomaisesti sähläämään ja säätämään, toinen uhittelee ja uhmaa ja kolmas jähmettyy toimintakyvyttömänä niille sijoilleen.
Neljäs voi naamioida pelkonsa ovelasti johonkin muuhun tunteeseen, kuten juuri turhautumiseen ja kiukkuun. Oma pelko ja epävarmuus peitetään ”kontrolloimalla” muita ja vaatimalla heiltä samoja suorituksia kuin itseltä.
Niinkin voi käydä, että tarjoamaamme apua ei tarvita eikä oteta vastaan. Sekin saattaa turhauttaa. ”Auttamishaluani (ja samalla ehkä minua) ei arvostettu.”
Me emme tarvitse nyt sormi ojossa ohjaavaa opettajuutta, syyllistämistä, kiukkua, vihaa, solvaamista emmekä marttyyriutta. Emme myöskään pelon vahvistamista ja lietsomista. Kaikki tuo on energioitamme kuluttavaa ja turhaan kuormittavaa.
Voimme antaa toisillemme vain siitä, mitä meillä on. Tarvitsemme kaiken energiamme yhteiseen hyvinvointiimme.
Tarvitsemme tyyneyden, uskon ja luottamuksen vahvistamista sekä rakkaudellisia tekoja, joita teemme ilosta käsin. Tekoja, jotka tuntuvat sydämessä, iholla ja kehossa. Hyvältä.
Lämpimät terveiset täältä ulkonaliikkumiskiellon keskeltä Madridista, jossa meillä on toinen koti mieheni työn takia. Täällä neljän seinän sisällä, itse vakavasti riskiryhmään kuuluvana on joutunut nyt pysähtymään ihan olennaisten asioiden äärelle.
Aiemmin itsestään selvät jutut, kuten turvallinen kaupassa käyminen, vapaa ulkona käveleminen tai huoleton ystävien näkeminen, ovat kadonneet elämästämme. Se on saanut havahtumaan ja huomaamaan, miten ihan jokapäiväiset asiat ovatkin oikeasti ja aidosti tärkeitä ja arvokkaita.
Olen kiitollinen, että meillä on nyt kodin seinät turvanamme ja meillä on parveke, jossa voimme käydä nauttimassa ulkoilmasta. Onneksi meillä on myös riittävästi ruokaa kaapissa ja sitä kuuluisaa vessapaperia muutamaksi viikoksi, sillä jokainen kodin ulkopuolinen kontakti on nyt riski, meille ja muille. Olen kiitollinen, että etätöitä tekevä mieheni jaksaa ylläpitää luottavaista ja myönteistä mielialaa. Olen kiitollinen jokaisesta viestistä ja puhelusta, joita saan ystäviltäni ja läheisiltäni. On lohduttavaa, että meitä ei ole unohdettu.
Minua koskettaa ja liikuttaa, miten paljon ihmiset haluavat auttaa toisiaan tällä hetkellä. Fyysisestä välimatkasta huolimatta hakeudumme lähemmäs toisiamme. Ihmiset haluavat olla olemassa toisilleen. Nyt paljon parjattu netti on täyttynyt mahdollisuuksista kohdata ilman kontaktia. On igTv-konsertteja, online-joogatunteja ja facebook-tapaamisia. On sydäntä koskettavaa nähdä se rakkaus ja välittäminen, mitä ihmiset haluavat jakaa toisille.
Ymmärrän, miten vaikeaa on olla tapaamatta ihmisiä, sillä joukkoon kuuluminen ja läheisyys on ihmisen psykologinen perustarve. Joudumme rajoittamaan jotain todella oleellista ihmisyyteen kuuluvaa. Ja kuitenkin teemme sen, koska arvostamme jokaisen oikeutta elää ja pysyä terveenä.
Tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan ennen – pitämään huolta terveydestämme.
Täällä Madridissa ihmisiä kuolee päivittäin niin paljon, että ruumishuoneeksi jouduttiin ottamaan jäähalli riittävän suurena viileänä tilana. Tämän pohjattoman surun ja murheen keskellä tajuaa, miten suuri vastuu meillä jokaisella on tällä hetkellä toisistamme. Meidän käsissämme on kanssaihmistemme hyvinvointi – ja henki.
En usko, että kukaan lähtee tahallisesti tai pahantahtoisesti tartuttamaan muita. Uskon kaikkien tartuntojen olevan tahattomia vahinkoja. Ei ehkä vielä osattu aavistaa, että se lievä kurkkuärsytys tai ne pari pikku aivastusta olivatkin kohtalokkaita. Tai sairastuminen tapahtui niin nopeasti, ettei kotoa lähtiessä vielä tiennyt olevansa sairas. Sen takia jokainen kohtaaminen on nyt riski, itselle ja muille.
Niinpä olen äärettömän kiitollinen sinulle, joka nyt pysyt kotona ja rajoitat kaikki sosiaaliset kohtaamisesi minimiin päivien tylsyydestä tai arjen kaoottisuudesta huolimatta. Sinä olet nyt todellinen sankari. Samalla kun turvaat oman terveytesi ja läheistesi terveyden, sinä pysäytät viruksen etenemisen ja taistelet kanssaihmistesi puolesta. Sinun panoksesi ja sitoutumisesi on todella mittaamattoman arvokas.
Sydämellinen kiitos sinulle! Voi hyvin ja pysy terveenä!
