Ajokortti parisuhteeseen – Onko sinulla sellainen?

”Tämä merkki tarkoittaa sitä, että on hyvä hidastaa”

”On tärkeää huomioida toisen matkustajan tila koska se vaikuttaa koko auton tilaan. Mutta huomio on silti pidettävä myös menosuunnassa”

”Auto on huollettava säännöllisesti. Sitä on pidettävä siistinä ja se on vietävä huollettavaksi riittävän usein. Näin se pysyy kunnossa”

Miksi tällaisia perusasioita käsitellään autokoulussa mutta parisuhde koulua meille ei ole tarjolla?

Miksi kukaan ei kerro, että etäisyys on ihan yhtä tärkeä asia autolla ajaessa kuin kumppanin kanssa? Miksi ylinopeudesta puhutaan autojen kohdalla mutta lähentyessä toisen ihmisen kanssa emme osaa ottaa nopeutta ja sen vaikutuksia huomioon? Vauhti on ihan yhtä huumaavaa tiellä kuin vetävän kumppanin kanssa. Valitettavan moni asia jää vaille huomiota huuman keskellä ja usein sillä on hintansa.

Parisuhde on monella tapaa kuin auto. Se on tila, joka jaetaan toisen kanssa. Sitä on tarpeen ohjata ja vaikka parisuhde itsessään voi olla mukava juttu, kuten mikä tahansa mukava autokin, sillä on myös tarkoituksensa.

Tiedätkö sinä mikä tämä tarkoitus on? Jos vastaat ei tai et pysty vastaamaan selkeästi mikä se on, on hyvä havahtua siihen, että jokin on hassusti. Kyseessä on yksi keskeisimmistä ihmiselämän osa-alueista, emmekä tiedä mikä sen tarkoitus on tai miten ohjata tätä parisuhde-autoa. Olemme jokainen sen tosiasian viattomia osallisia, että kukaan ei koskaan opettanut meitä. Me vain päädyimme kuskin tai pelkääjän paikalle ja ajamme nyt villeinä liikenteessä, yrittäen matkia muita autoilijoita ja näyttää siltä kuin homma olisi hallussa.

Jos asia olisi hoidettu viisaammin, meille olisi järjestetty seurustelemisesta kiinnostuessamme samanlainen koulutus kuin ennen auton rattiin astumista. Parisuhde koulu, josta saa ajokortin parisuhteeseen. Kortti myös tarkastettaisiin säännöllisesti, jotta taitomme pysyvät riittävässä terässä ja meidät voi päästää ajamaan ja istumaan pelkääjän paikalla parisuhde-autossa.

Näin tietäisimme miten toimia kun:

  • tunnelma autossa alkaa olla tulehtunut
  • on riitaa siitä kuka ohjaa
  • menemme väärään suuntaan ja etsimme syyllistä
  • bensa tai jokin muu olennainen voiteluaine on loppu
  • autossa tuntuu ahtaalta
  • ei tiedetä minne ollaan menossa
  • kohtaamme yllättävän tilanteen
  • nykyinen auto ei enää palvele ja päivitys on paikallaan

Kun hankimme auton, on luonnollista kysyä miksi oikeastaan hankimme sen. Tarvimmeko sitä todella ja jos tarvimme, mihin tarvitsemme sitä? Auto on sijoitus ja mietimme ovatko sen hyödyt linjassa sen kanssa mitä siihen sijoitamme. Tällaisia asioita olisi hyvä miettiä myös parisuhteen osalta. Saatamme ostaa toki autonkin toisinaan hetken huumassa koska se on kivaa. Parisuhteen aloitamme varsin usein näin.

Jos järjestäisin parisuhde koulun, ottaisin yhdeksi aiheeksi sen, että oppilas selkeyttäisi itselleen mitä juuri hän parisuhteelta haluaa ja mikä sen merkitys on hänelle. Kun sen tarkoitus ja päämäärä on selkeämpi, on helpompi myös hahmoittaa mitä se meiltä edellyttää.

Moni meistä tietää miltä tuntuu kasata IKEA:n kaapistoa ja huomata lopulta, että eihän se toimi. Syynä on se, että emme katsoneet ohjeista mitä olemme tekemässä ja miten se tehdään. Kaapiston kanssa hinta on pieni mutta parisuhteen osalta hinta voi olla isokin. Jos olisimme jo alussa selkeästi kertoneet kumppanille mihin olemme menossa ja tarkistaneet olemmeko menossa kohti samoja asioita, olisimme voineet välttyä joltain olennaiselta.

Tässä kohtaa haluan esittää sinulle muutaman kysymyksen, joita voit pohtia.

  1. Tiedätkö sinä mikä parisuhteen merkitys sinulle on? Jos et ole keskustellut tästä kumppanisi kanssa, kokeilkaa selkeyttää asiaa itsellenne ja toisillenne.
  2. Oletko sinä vastuullinen kuljettaja, eli kannat vastuun siitä mitä tunnet ja et tunne, mitä koet ja et koe? Vai vastuutatko kumppaniasi siitä mitä sinussa tapahtuu? Vastuu on yksi Toimivan Parisuhteen perus elementeistä. Keskustele kumppanisi kanssa siitä miten te osaatte ottaa vastuun itsestänne ja missä on parannettavaa.
  3. Yhteisestä ajoneuvosta pidetään yhdessä huolta. Koska viimeksi keskustelitte kumppanisi kanssa siitä mitä kumpikin toivoo tai kaipaa? Jo pelkkä kuulluksi tuleminen tekee hyvää. Toisinaan on myös hyvä yhdessä sopia siitä miten nämä tarpeet voitaisiin täyttää.

Toivottavasti tämä kirjoitus sekä hymyilyttää että inspiroi katselemaan parisuhdetta uteliaasti.

Vaikka huonon itsetunnon pohja on lapsuudessa, sinussa on aina myös kyky aitoon itsearvostukseen


Oletko joskus tuntenut epävarmuutta, huonommuutta tai riittämättömyyttä ja pelännyt tulevasi torjutuksi? Oletko joskus uskonut, että sinun pitäisi olla jollakin tavalla parempi? Oletko joskus toivonut, että sinulla olisi parempi itsetunto, että osaisit enemmän arvostaa itseäsi?

Meillä jokaisella on olemassa sydänhaava. Tunne siitä, ettei meitä ole nähty, kuultu, hyväksytty, arvostettu tai rakastettu sellaisina kuin olemme. Tämä kipeä hylätyksi tulemisen kokemus on jokaisen sisällä. Kukaan meistä ei ole onnistunut sitä välttämään. Sillä sydänhaavamme – huonommuutemme ja riittämättömyytemme – juuret ovat syntymässämme. Järisyttävä äidistä eroon joutuminen on ollut ihan ensimmäinen hylkäämisen kokemuksemme.

Koska syntymän jälkeen pieni lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan, hän vaistomaisesti oppii, että säilyäkseen hengissä hänen on saatava hoivaa, turvaa ja rakkautta itsensä ulkopuolelta. Tämä elinehto ja pelko sen toteutumattomuudesta eli hylätyksi tulemisesta ovat niin syvään juurtuneet ihmisyyteen, että yhä aikuisina etsimme hyväksyntää ja arvostusta itsemme ulkopuolelta, vaikka se ei enää vaikuta samassa määrin hengissä säilymiseemme.

Kun lapsena tarpeitamme ei ole syystä tai toisesta kohdattu – rinta ei ole osunut nälkäisen suuhun riittävän nopeasti tai äiti ei ole väsymykseltään jaksanut vastata lapsen hymyyn – olemme tunteneet tulleemme hylätyksi, jääneemme ilman rakkautta, hyväksyntää ja arvostusta. Silloin olemme ruvenneet epäilemään, ettemme ole rakkauden arvoisia.

Selviytyäksemme olemme ryhtyneet etsimään tapoja, joilla saada vanhempien huomio ja hyväksyntä. Olemme pyrkineet muuttumaan sellaisiksi, että saisimme varmemmin hoivaa, turvaa ja rakkautta.

Yhä nämä samat, lapsuuden kipeät kokemukset ja opitut selviytymistavat vaikuttavat aikuiselämässämme. Vielä aikuisinakin meidän on vaikea arvostaa itseämme. Myös ihmissuhteissamme kärsimme herkästi arvostuksen puutteesta tai hylkäämisen tunteesta. Ja hyvin monella meistä on menossa jatkuva itsensä parantamisen, muuttamisen ja kehittämisen selviytymisohjelma.

Jokaiselle meistä on tärkeää olla hyväksytty, arvostettu ja rakastettu, mutta meidän on vaikea luottaa, että olisimme sitä.

Yritämme kovasti muuttua enemmän hyväksynnän, arvostuksen ja rakkauden arvoisiksi – olemaan virheettömämpiä, rakastettavampia, menestyneempiä, ainutlaatuisempia, viisaampia, sinnikkäämpiä, positiivisempia, vahvempia tai sopeutuvampia – saadaksemme ulkopuoleltamme arvostusta, hyväksyntää ja rakkautta. Valitettavasti vaikka kuinka kehittyisimme ja muuttuisimme paremmiksi, emme koskaan ole riittävän hyviä ja kelpaavia itsellemme, hylkäämistä aina pelkäävälle mielemme ylituomarille.

Huonon itsetunnon takaa löytyy siis kaksi syvään juurtunutta uskomusta: 1) Meidän on saatava arvostusta itsemme ulkopuolelta ja 2) meidän on muututtava ollaksemme hyväksynnän ja rakkauden arvoisia.

Yhtä aikaa kun pelkäämme hylätyksi tulemista, kaipaamme hyväksyntää ja rakkautta. Kuitenkaan emme usko olevamme rakkauden arvoisia, joten meidän on muututtava jollakin tavoin paremmiksi.

Tuloksena on melkoinen tunteiden soppakattila, jota hylkäämisen pelko kuumentaa ja mieli hämmentää. Niin kauan kuin uskomme noiden kahden ehtolauseen olevan totta, mielemme ja tunteidemme soppakattilassa kärsimys jatkuu. Samalla unohdamme todellisen itsemme.

Kuitenkin itsetunto tarkoittaa itsensä tuntemista. Myös mielen soppakattilan ulkopuolella olevan todellisen minuutemme tuntemista.

Aitoon itsearvostukseen

Olet ehkä joskus rauhaisina hetkinä järvenselälle katsellessasi, takkatulen loimua tuijotellessasi, saunan lauteilla rentoutuessasi tai aamuisin hiljentyessäsi kokenut syvää sisäistä rauhaa.

Hetkeksi mielesi hälinä on lakannut, mielesi on ollut ihan hiljaa.
Silloin olet saanut yhteyden todelliseen minuuteesi.

Tuo rauhallinen ja hiljainen todellinen minuutesi on aina olemassa, vaikka elämän saatossa yhteys siihen on saattanut kadota. Ja vaikka tuntisitkin sen ja tietäisit sen olemassaolon, niin arjen kiireissä, mielen ja tunteiden melskeissä se herkästi unohtuu, ellei yhteydestä siihen pidä tietoisesti huolta.

Kun hukkaamme yhteyden todelliseen minuuteemme, hylkäämme myös itse itsemme, mikä on pohjimmainen syy huonolle itsetunnolle. Sen sijaan yhteys todelliseen minuuteemme avaa portit aidolle itsearvostukselle.

Kun itsetunto-ongelmissa mielemme toiminnan taustalla pyörii alitajuinen hylkäämisen pelko selviytymisstrategioineen, niin todellinen minuutemme toimii aina hyväksynnästä ja rakkaudesta käsin. Kun olemme yhteydessä todelliseen minuuteemme, katsomme hyväksyen, lempeästi ja armollisesti itseämme, toimintaamme ja elämäämme.

Todellisella minuudella ei ole vähäisintäkään tarvetta arvostella, tuomita tai vaatia muutosta. Todellisen minuuden tasolla ymmärrämme, että on turhaa vaatia menneisyyttä muuttumaan. Mutta samalla hyväksymme, että kaikki tapahtunut on totta ja koetut tunteet ja kipu ovat totta. Todellisen minuuden tasolla ymmärrämme myötätuntoisesti kaiken sen kärsimyksen, jota mielemme, tunteidemme ja kehomme tasolla joudumme kokemaan.

Todellinen minuutemme on kuin lohduttava ja rakastava äiti itsensä satuttaneelle lapselleen.

Samalla kun tunnemme hoivaavan hellyyden ja rakkauden mielen soppakattilassa pyörivää itseämme kohtaan, ymmärrämme syvästi, minkään ei tarvitse muuttua eikä kenellekään tarvitse riittää. Riittämättömyyden tunteet tai itsetunto-ongelmat ovat todelliselle minuudellemme täysin absurdeja kysymyksiä. Sillä olemme ehjiä, hyviä ja kauniita jo olemassaolossamme.

Todellisessa minuudessamme hyväksymme pintaminämme rosoisuuden, samalla kun tunnemme syvimmiltämme olevamme puhtaasti arvostusta ja rakkautta itseämme ja kaikkea ympärillämme olevaa kohtaan. Mitään muuta ei tarvita.

Todellisen minuuden tasolla rauha, turva ja rakkaus virtaavat meissä aina, eikä niitä tarvitse etsiä itsemme ulkopuolelta. Meidän tarvitsee ainoastaan hiljentyä löytääksemme aina uudelleen yhteyden todelliseen minuuteemme, syvimpään itseemme.

Silloin tunnemme vakaasti ja itseämme arvostaen seisovamme omilla jaloillamme, keskellä itseämme. Olemme kotona itsessämme, rauhassa ja rakkaudessa.

 

Kirjastani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen löydät jokaisen persoonallisuustyypin ominaisimman tavan hylätä itsensä ja löytää yhteytensä todelliseen minuuteen

Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Kuinka tulla omaksi itsekseen? Nämä 5 askelta auttavat sinua puhumaan omaa totuuttasi

Oma voima on oman totuutensa puhumista. Yksi elämäni tärkeimpiä tekoja on ollut se, että olen alkanut olla rehellinen ensin itselleni, sitten myös muille.

Oma totuutesi on voimakkainta, mitä voit maailmalle antaa. Tämä on erityisen tärkeä askel naisten voimaantumisessa, sillä naisten ääntä on vähätelty ja vaimennettu pitkään. Nyt sen on aika tulla kuuluviin!

Nämä viisi lempeää ja samalla rohkeaa askelta ohjaavat sinua kohti omaa totuuttasi.

1) Kysy itseltäsi, mikä sinulle on totta juuri nyt. Mitä tunteita tunnet? Mitä kehosi ja sydämesi haluavat sanoa? Millaisia uskomuksia tunteisiisi liittyy? Millaista tarinaa kerrot tilanteestasi? Ole täysin rehellinen. Olet ansainnut sen itseltäsi.

2) Kysy lisää: kysy, mitä tunteidesi ja totuutesi takaa löytyy. Mitä on päällimmäisten tunteiden takana? Mitä sisimmässäsi tarvitset, toivot ja pelkäät?

3) Kuuntele itseäsi avoimin mielin ja sydämin. Anna vastauksen näyttäytyä, joko sanoina, mielikuvina tai tuntemuksina. Tunne ne tunteet, joita totuutesi nostaa pintaan, vaikka ne olisivat kivuliaitakin.

4) Tuo tuntemuksesi esiin siinä mittakaavassa kuin sinulle tuntuu juuri nyt turvalliselta. Jaa totuutesi lähimmille ihmisillesi. Avoin jakaminen on mahdollisuus suhteiden syventämiseen. Ehkä autat läheisiäsi löytämään itsestään jotain uutta.

5) Ala tehdä tekoja, jotka ovat linjassa totuutesi kanssa. Miltä totuutesi näyttää arkisina tapoina? Entä suurempina elämän valintoina? Mille haluat tästä eteenpäin sanoa ei? Entä mille haluat sanoa kyllä?

Kun istut oman totuutesi äärelle, hoidat eri puolia itsessäsi ja autat itseäsi tuntemaan olosi kokonaiseksi. Aina kun uskaltaudut tuntemaan oman totuutesi herättämät tunteet, olet vapaampi kuin ennen.

Lue lisää Katri Syvärisen uutuuskirjasta Sinun tarinasi voima.

Sinun ei tarvitse olla niin vahva – 3 lempeää harjoitusta hellittämiseen

Oletko koskaan tuijoitellut syksyisten puiden latvoja ja miettinyt, miten helpon näköisesti puut sen tekevät?  Päästävät irti vanhasta ja laskeutuvat uuden vuodenajan mukanaan tuomiin olosuhteisiin.  Minulle puut ovat suurimpia muutoksen oppimestareita. Etenkin syksyisin rakastan seurata puiden viikko viikolta vaihtuvaa väripalettia ja lehtien kevyttä leijailua kohti maan syliä.

Itselleni elämän mukanaan tuomat muutokset ovat useimmiten vaikeita. Taistelen helposti muutosta vastaan muun muassa puskemalla kahta kovemmin eteenpäin tai roikkumalla vanhoissa mielikuvissa siitä, miten asiat minun mielestäni tulisivat olla.  Siksi palaan aina takaisin hellittämisen harjoitukseen. Puiden tuijoittelun lisäksi itseäni auttaa asioiden prosessointi kirjoittamalla.

Joskus elämässä on olosuhteita, joihin et voi itse vaikuttaa. Silloin parasta mitä voit tehdä, on harjoitella lempeää hyväksyntää.

Mikäli olet juuri nyt hellittämisen tai muutoksen tarpeessa, kokeile seuraavia Sielun sopukoita -kirjoituskorteista löytyviä harjoituksia: 

1.  PÄÄSTÄ IRTI VANHASTA. Onko elämässäsi jokin asia, joka on tullut tiensä päähän. Mikä pitelee sinua kiinni menneessä? Kirjoita jäähyväiskirje sille tunteelle tai uskomukselle, joka estää sinua pääsemästä eteenpäin. Kerro, mitä olet siltä oppinut ja miksi et enää tarvitse sitä. Kiitä, anna anteeksi ja päästä irti.

2. HENGITÄ HYVÄÄ. Mitä tunnetta kaipaat eniten juuri nyt? Mistä tunteesta tai ajatuksesta haluaisit päästää irti? Kirjoita vierekkäin kaksi erillistä saraketta: Kutsun sisään…Päästän irti…Toista niin monta kirjoituskierrosta, kun tuntuu hyvältä. Lopuksi hengitä kirjoittamillasi sanoilla sisään ja ulos.

3. AVAUDU LUONNON VIISAUDELLE. Mitä tahansa nyt tarvitsetkin, voit löytää siihen tukea luonnosta. Mene ulos – oikeasti tai mielikuvissa – ja kirjoita siitä, mitä näet ja tunnet. Mihin luontokappaleeseen samaistut tai mikä inspiroi sinua? Mitä luonto nostaa sinussa esiin – tässä ja nyt?

Lisää voimarunoja ja itsemyötätuntoa vahvistavia harjoituksia löydät Sielun sopukoita -kirjoituskorteista. 

Kurkkaa kortit:

Entä jos maailman vaikein asia onkin helppoa, kun vain teet sen?

Olen kai tehnyt elämässäni monta suhteellisen vaikeaa asiaa, jotka jälkikäteen eivät tunnu kovinkaan vaikeilta. Opiskelin hierojaksi ruotsin kielellä, taustanani pelkkä tönkkö kouluruotsi. Kun muut tuskailivat sitä, että luut ja lihakset piti opetella latinaksi, eivät he tainneet tajuta, että minä en ole koskaan kuullutkaan niiden ruotsinkielisiä nimiä. Lähes jokainen sana, joka opetukseen sisältyi, täytyi oppia ja prosessoida. Ei siitä riikinruotsin mongerruksesta ymmärtänyt yhtään mitään!

Kunnes oppi. Seuraava ruotsinkielinen koulutukseni menikin jo paljon helpommin.

Myöhemmin, kun opiskelin taideterapiaa espanjan kielellä, olin jo miltei konkari. Tiesin, että kehittyisin. Pohjakielitaitoni oli vähintään yhtä alkeellinen, ja luettavaa oli satoja sivuja, yhteensä reilusti yli tuhat. Mutta olihan minulla aikaakin. Aika ja omistautuminen tekevät tehtävänsä. Papukaijana toistin muiden sanomia fraaseja, ja huomasin nolona, kuinka heidän persoonansa ja äänensä kuului puheissani.

Kun ensimmäisen vitsin ymmärtää, se on voiton paikka. Ei ole enää se ainoa, joka hymyilee hämmentyneenä, kun muut nauravat.

Kun sitten opiskelin englannin kielellä maisteriksi, olin kuin kala vedessä. Muut eivät tainneet ymmärtää iloani siitä, kuinka helposti pystyin ilmaisemaan itseäni (vaikkakin paikoitellen tönkösti, koska en ole kieltä käyttänyt juurikaan, ja aivoni puhuvat nyt espanjaa.) Koulutuksessa opin paljon uutta, mikä aluksi vaikutti raskaalta vuorelta. Huipun toisella puolella, laskeutuessani jo alaspäin, iloitsin, että tein sen. Nyt se ajatus tuntuu surulliselta, että olisin jäänyt vaikeuden puolelle enkä koskaan lähtenyt kiipeämään.

Jos vain tahdot, valjakon ohjastaja voit olla sinä.

Vaikeat keskustelut olivatkin helppoja

Lopulta mikään näistä tai vastaavista asioista ei ole ollut vaikea, kun hommaan on vain ryhtynyt. Jokaisen hetken on ottanut vastaan sellaisenaan. En väitä, etteikö töitä olisi tehty, mutta jälkikäteen kaikki tuntuu rullanneen kuin itsestään.

Kun mietin muita, oikeasti haastavia paikkoja elämässäni, tulee mieleen itsearvostuksen opettelu ja rajojen veto muita ihmisiä kohtaan. Ei se silloin ole vaikeaa, kun toinen ihminen on joku, jota ei rakasta tai jonka varaan ei ole ripustanut koko elämäänsä tai edes osaa siitä. Mutta näin ei tietenkään aina ole, ja niinpä olenkin saanut opetella uutta.

Henkilöstä riippuen ”vakava keskustelu” on usein tuntunut ylitsepääsemättömältä. Tarve pysytellä yhdessä, olla hyvää pataa, tai kontrolloida toisen reaktiota ovat jaaritelleet omaa pysäytyspuheenvuoroaan. Mutta aina kun olen alkanut puhua (tai kirjoittaa), ei asia ole sittenkään ollut sen vaikeampaa.

Vaikeus on vain mielentila, joka pyörii päässäni ennen päätöstä ja ryhtymistä.

Toisaalta ihminen voi puhua, ettei hyväksy jotain, ja jäädä silti tilanteeseen, vaikkei mikään muutu.

Erityisen, erityisen vaikeaa onkin ollut osoittaa, että todella tarkoitan sanojani. Vaikka rakastaisin, on minullakin (vähäiset ja harvat) ehtoni. Jos ne eivät täyty, en jää. Vaikeaa on ollut todistaa tämä. Tai oli, kunnes yksinkertaisest vain tein sen!

Muita vaikeita paikkoja elämässäni ovat olleet mm. päätökset, joissa kaikki eivät voi voittaa. Kenties vielä vaikeampaa on ollut pyytää anteeksi ja myöntää omat virheeni. Sen ei tarvitsisi tuntua vaikealta, mutta kun tulee taustasta, jossa näin ei ollut tapana tehdä, virheet rinnastuvat peruuttamattomaan huonommuuteen, jota ei missään tapauksessa kuulu paljastaa!

Nykyään koen jo paljon siedettävämpänä sen, että minä olisin aiheuttanut toiselle jotain ikävää. Sillä totuus on, ettei kukaan siltä roolilta välty, ja vahinkojakin sattuu. Tärkeintä on tarttua härkää sarvista ja puhua vaikeista asioista puolin ja toisin.

Se on yllättävän helppoa, kun vain avaa suunsa ja alkaa muodostaa ääniä. Kun toinen sitten kysyy, mitä ihmettä oikein mumiset, niin sitten vaan kertoo koko tarinan. Ja lisää lopuksi: ”Tämä on minun kokemukseni, miltä se sinusta kuulostaa?” Helppoa. Ei maailman vaikeinta todellakaan.

 

-Pssst, pöllö! Elämä on taikaa.

Tietoisuuden vaikeus

Nyt kun mietin vaikeiksi kokemiani asioita, niin tietoiseksi tuleminen lukeutuu myös ehdottomasti niihin. Se ettei ajatus laukkaisi koko ajan jossain kaukana, vaan huomaisi, mitä tuntee ja ajattelee. On haastavaa pysyä hereillä koko ajan eikä vain silloin, kun törmää seinään. Toisinaan koen niin edelleenkin, vaikka tietoisuuden hetket ovat selvästi kasvaneet.

Se jokin ohjelmointi, autopilotti, on niin voimakas, ja siihen ajautuu automaattisesti. Tuo ohjelmointi on juuri se, joka on oppinut asiat joskus muilta ihmisiltä – tai omista ahdingoistaan – eikä ajattele joka hetkessä itsenäisesti uusin silmin. Se on se, jolla on tottumuksia, tapoja ja rajoitteita. Se, jonka mielestä kaikki uusi on vaikeaa.

Ilokseni kuitenkin totean, että tietoisuustaitoja voi harjoitella, ja tämä työ todellakin kantaa hedelmää. Lisäten hyväksynnän, vapauden, kotiin saapumisen ja rakkauden tunnetta. Muun muassa.

Ei kenties maailman helpointa, mutta ehdottomasti ryhtymisen arvoista.

T. Riikka

P.S. Seuraava tavoitteeni liittyy keramiikkaharrastukseeni, jota on ollut helppo lykätä vuosia seuraavan askeleen ”vaikeuden” vuoksi. Mikä on sinun haasteesi ja aiotko tarttua siihen?

 

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

 

Isän rakkaus ei välttämättä ole sanoja – vaan tekoja, läsnäoloa ja lapsen kanssa yhdessä tekemistä

Aurinkoinen kesälauantai pohjalaisessa maalaiskylässä, eletään vuotta 1991. Talutan nilkuttavaa Honda Monkeyta hiki otsataulusssa kotipihaan, kulkineessa on taas jokin ajon estävä vika. Isä on viikot Etelä-Suomessa työmailla ja päässyt lauantaina jo hieman vapaa-ajan makuun. Hän on juuri tullut saunasta ja haaveilee lyhyestä lepohetkestä ennen huomista paluuta töihin. -Se saatanan romu on taas rikki, astelen kotiin sisälle teiniangstin riivaamana, kulunut kypärä käsivarressa.

Isä yrittää saunatakissaan selittää lapselleen, että mopon korjaus saa odottaa huomiselle. Enää hän ei sitä ala ropata. Istun nojatuolissa surkeana ulkovaatteet yllä, kypärä yhä sylissä. Kaikki muutkin ovat ajelemassa, pakko päästä kylälle vielä, muutenkaan mopedi ei ole niin uusi kuin muilla; syitä ja tekosyitä alkaa tulla suustani tasaisen tahtiin. Isä repii turhautuneena ulkotakin sauna-asun päällensä ja minä salamana perään pihalle. Katsotaan nyt, jos sen Hondan saisi taas käyntiin. Ja äkkiä, hän lupaa.

Äkkiä ei ole koskaan äkkiä remppahommissa. Ilta 11 jälkeen Monkey taas hörähtää käyntiin, isän parin tunnin noitumisen ja äheltämisen jälkeen. Minä olen ollut lähinnä kirittäjänä projektissa, käden taidot kun ovat loistaneet poissaolollaan koko elämänkaareni ajan. Isä huokaa tyytyväisenä, näkisi tässä Dynastiasta edes loppuosan. Kunnes pihaan kaartaa sekalainen kossiporukka PV Suzukeillaan ja pappa-Tuntureillaan.

Hätääntyneestä joukkiosta tulee lopulta ilmi, että Teemu-veli on kaatunut omalla tossumopollaan ja ei pääse ylös asfaltilta. Itkuakin tulee kuulemma aika lailla. Isä nappaa, yhä saunatakki yllänsä, peräkärryn Asconan koukkuun mopon raatoa varten ja kiirehtii huolehtimaan viimeisintä aikaansaannostaan sairaalaan tikattavaksi. Tässä kohden isä varmasti mietti valintojaan. Ensinnäkin mopojen hankintaa lapsilleen ja ylipäätänsä isyyden ihanuutta.

Isän kiintymys näkyy usein enemmän teoissa kuin sanoissa. Isän kanssa ei aina sanoja tarvitakaan, pelkkä läsnäolo tai yhdessä tekeminen muistuttavat kumpaakin elinikäisestä yhteenkuuluvuuden liimasta. Tämän hoksaaminen lapsena ei ole helppoa, aikuisena ymmärrys isyydestä on kirkkaampi. Isäksi pääsee kuka vain, hyvä isä on lottovoitto.

Lapsena sain kuulla olevani yliherkkä arkajalka ja uskoin sen itsekin – Miten päästä irti leimoista, joita meihin on lyöty?

Harri-Pekka Pietikäinen pohtii elämää ja ihmisenä olemista sekä niitä pelkoja, jotka estävät meitä tulemaan nähdyiksi ja kuulluiksi kokonaisina. Hän on tietokirjailija ja Bonfire.fi-bisnesmedian päätoimittaja. Harri-Pekalta on ilmestynyt teokset Työelämän taktiikkataulu (Fitra, 2019) ja Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa(Johnny Kniga, 2020). Hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa Luolatarinoita (Docendo, 2022), jossa luolia lähestytään myyttien ja tarinoiden sekä omien pelkojen kohtaamisen kautta.

”Kun uskaltaa, menettää jalansijan hetkeksi.

Kun ei uskalla, menettää itsensä. ” – Søren Aabye Kierkegaard

Olen melkoinen pelkuri, todellinen arkajalka. Jo lapsena minulle kerrottiin, että olen “niin kauhean herkkä”. Myös muita nimityksiä käytettiin. Uskoin kaiken, tulivathan ne jopa omien vanhempieni suusta, joten miksi ei.

Tankkasin Tappajahai-elokuvia liian nuorena, jonka seurauksena aloin karsastaa tummaa järvivettä ja uima-altaiden syviä päätyjä. Isäni ja äitini mielestä se oli huvittavaa. Tarinat siitä, kuinka pelkäsin perheen yhteisillä lomamatkoilla hotellin uima-altaassa ollutta “haita” kulkivat illalliskeskusteluissa vielä aikuisiälläkin. Herkkyyteni oli viihdettä.

Koulussa olin helppo pilkan kohde. Olinhan oppinut roolini herkkänä poikana, joten käperryin kuoreeni ja otin tarvittavat iskut vastaan. Tönimiset ja tölvimiset olivat enemmän henkisiä kuin fyysisiä. Ei silti käynyt mielessäkään, että olisin noussut vastaan, koska en ollut tietoinen omasta arvostani, saati voimastani. Olin oppinut olevani herkkä ja arka.

Saunanlauteilla isä yritti karaista ja opastaa “mikset sä anna niille kiusaajille köniin”.

Niin, miksiköhän en?

Muiden tarinoita on helppo alkaa uskoa totena

Valtaosa ihmisistä kokee elämässään jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta, niin myös minäkin. Muistan olleeni se hieman muita erilaisempi lapsi, jonka tempaukset synnyttivät huomiota.

“Muistatteko kun Harri-Pekka kävi pilkillä pihakentän jäällä? Entä sen kun hän pysäytteli autoja maantiellä poliisiksi pukeutuneena?”

Muutaman tuhannen asukkaan paikkakunnalla luovuus synnyttää maineen, joka on kuin leima. Se lyödään niin syvälle, ettei jälki irtoa kokonaan koskaan.

Läpi lapsuuden ja nuoruuden muut ihmiset kertoivat niin hanakasti tarinaa minusta itsestäni, tulkintaa siitä millainen olen, että aloin myös itse uskoa. Kun lopetin oman asepalvelukseni kesken, olin erään sukulaisen mielestä “luuseri”. Kun taas erosin jälleen yhdestä parisuhteesta, vaihdoin kuulemma “naisia kuin rättiä”. Mitä ikinä elämässäni tapahtuikaan, oli aina jollain muulla siihen valmiina selitys, miksi.

Totuin tähän ja annoin itselleni luvan, jopa velvollisuuden pohtia ja analysoida myös muita ihmisiä. Mitä läheisempi ihminen, sitä armottomampi tulkinta. Luonnollisesti koin kertomani tarinan olevan yhtä totuuden kanssa, joka jostain syystä ei auennut tarinan kohteelle itselleen.

Lukemattomat kerrat työpalavereissa pohdin, kunpa tuo toinen vain näkisi itsensä ulkoapäin, koska silloin hän ymmärtäisi totuuden itsestään. Ja parisuhteissa, varsinkin riitojen yhteydessä, yritin kaikkeni vakuuttaakseni kumppanini siitä, että hän näkisi itsensä totuudenmukaisesti, eli siten, miten minä hänet näin.

Ja sehän oli hieno tapa toimia se!

Lokerointi estää näkyväksi ja kuulluksi tulemisen

Ihmiselle on tärkeää tunne siitä, että kykenee ymmärtämään ympärillä tapahtuvia asioita ja toisia ihmisiä. Helpoin tapa on lokerointi.

Eri poliitikot määritellään vahvasti puoluetaustan mukaan. Yli vuosisata myöhemmin on yhä näkyvillä häivähdyksiä punaisesta ja valkoisesta Suomesta. Joukkueurheilussa kisakauden päätteeksi, kilpailevasta seurasta toiseen siirtyvä ammattijalkapalloilija muuttuu hetkessä vanhojen kannattajien silmissä sankarista luopioksi. Koronavuoden aikana identiteetti määrittyy siinä, käyttääkö maskia vai ei. Kenties räikeimmin ihmisten lokerointi näkyy paskan lailla tuulettimeen läjähtäneissä some-keskusteluissa, joissa rasistin, femakon tai vihervassarin leima on lyöty otsaan ennen ensimmäistäkään tykkäystä tai kommenttia.

Yksi merkittävimpiä syitä, miksi ihminen ei halua tulla nähdyksi tai kuulluksi piilee siinä, että hän kokee tulevansa analysoiduksi. Muut kertovat sen, mitä hän ajattelee tai edustaa. Toistuva tulkinta siitä, kuka olen, nakertaa kenen tahansa itseluottamusta, pahimmillaan vaikuttaa jopa itsetuntemukseen.

Kuinka yleinen eron aihe pariskunnilla onkaan se, etteivät osapuolet koe tulevansa ymmärretyksi. Tuskin koskaan vallitsee yksimielisyys siitä, miksi eroon ollaan päädytty. Molemmat tulkitsevat kilvan toinen toisiaan. Haavoitettuna pelko satutetuksi tulemisesta estää luottamasta siihen, että toisen voisi antaa tulla näkyväksi. On helpompi suojella itseään ja kertoa tarinaa siitä toisesta.

Murtaudu irti muiden tarinoista sinusta

Olemmeko siis vain tarinoiden ja tulkintojen orjia? Mikä ylipäätään on totta ja mikä analyysia?

Kirjailija Charles Bukowski on todennut, että ihmisen tulee kuolla muutaman kerran, kunnes hän voi vasta alkaa elämään. Epäilen tämän kaltaisen kuoleman edustavan sitä, että kerta toisensa perään päättää sulkea tarinoita, jotka pohjautuvat muiden näkemyksiin siitä, kuka minä olen.

Näin toimiessaan saa harvemmin suurta kannattajajoukkoa ympärilleen, päinvastoin, kato voi käydä. Omaa tarinaansa todeksi elävä ihminen on monelle pelottava ilmestys. Yksi vaikeimmista asioista onkin hyväksyä se, etteivät kaikki tykkää minusta tai siitä, miten toimin. Harhainen pyrkimys miellyttää muita rajoittaa oman potentiaalin ulosmittaamista ja pahimmillaan pienentää omaa minuutta siten, että elämän todellinen merkityksellisyys jää toteutumatta.

Muistan itse lukemattomia kertoja, kun olisin halunnut omassa työyhteisössäni sanoa tai tehdä jotain, mutta en uskaltanut. Mietin, mitä muut ajattelevat. Pelkäsin selkäni takana tapahtuvaa nakertamista. Sitä, etten voisi vaikuttaa siihen, miten muut minusta keskenään puhuisivat.

Sitten hyväksyin sen, että en voi.

Ryhdy oman elämäsi tarinankertojaksi

En voi keskittyä korjaamaan jatkuvasti muiden tulkintoja ja tarinoita minusta, vaan sen sijaan keskittyä elämään omaa elämääni. Osa tarinoista on juurtunut syvälle, enkä tiedä pääsenkö niistä koskaan täysin eroon.

Olen silti alkanut harjoittelemaan sitä, etten omi muiden ihmisten tarinoita ja tulkintoja itsestäni. Ja kas kummaa, en ole kuollut (edes sosiaalisesti). Itse asiassa, nolottaa myöntää, mutta useimmissa tapauksissa olen huomannut näiden tulkintojen olevan vain omia ajatuksiani. Pääni sisäisiä tarinoita, joita itse itselleni itsestäni kerroin.

Tuntuu kuin rajoittava huopa olisi vedetty energiani päältä pois. Olen hullaantunut uudesta tarinasta, jonka koen omakseni. Se on tarina, jossa minulla on kyky selviytyä. Konkreettisin esimerkki näkyy siinä, että, lapsuuteni peloista välittämättä olen toistuvasti matkustanut toiselle puolelle maapalloa sukeltamaan mereen valkohain kanssa. Kirjoitin kokemuksistani jopa kirjan ja se julkaistiin.

Äitini on ylpeä kirjasta, mutta muistaa yhä muistuttaa, kuinka lapsena nimenomaisesti pelkäsin haita ja tummaa järvivettä.

Ihminen kasvaa kohtaamalla, ei pelkäämällä

Toistuva, omasta mielestäni oikein toimiminen on voimistanut itsevarmuuttani, lisännyt itsetuntemusta ja kasvattanut omaa potentiaaliani ihmisenä. Toki se on ruokkinut myös varjoja ja haastanut päivittäin kykyäni nähdä itse itseni.

Aavistan, ettei päivitetty toimintatapani ole varsinaisesti kääntänyt ihmisiä puolelleni. Toisaalta, ei se ole heitä myöskään karkottanut. Edelleen kohtaan henkilöitä, keillä on tarve latistaa tai pienentää, tuoda julki omia tulkintojaan siitä, millainen minä heidän mielestään olen. Useimmat eivät edes tunnista tätä puolta itsessään, harvoin toki minäkään.

Ihmisenä kasvaminen tapahtuu kuitenkin kohtaamalla, ei pelkäämällä. Siksi en poteroidu, vaan julistan toreilla ja kujilla.

Tuntuu siltä, että ihminen käyttää vuosikymmeniä aikaa kulkeakseen elämässään tarpeeksi kauas, jonka jälkeen yrittää loppuelämänsä ajan löytää takaisin kotiin. Kääntöpiste sijaitsee siinä kohdassa, jossa päättää alkaa omistaa omat tunteet ja kirjoittaa omaa tarinaa sen sijaan, että ottaa muiden ihmisten tunteet, tulkinnat ja tarinat itsestä kantaakseen.

Jotenkin näin sen koen.

3 viestiä aikuiselta lapselle – ”Ole juuri tuollainen kuin olet”

Sanna Wikström ja Mia Sumell. Kuva Jonne Räsänen 2019

Villasukat tuovat lämpöä pieniin jalkoihin, mutta entä jos niihin neuloisi/kutoisi mukaan myös lämpöisiä ja kannattelevia ajatuksia? Sanna Wikströmin ja Mia Sumellin uutuuskirjassa Hyvän mielen villasukat lapsille seikkailee veikeitä eläinhahmoja, ja jokaisen sukkamallin mukana on loru, jonka voit lukea lapselle tai kirjoittaa sen villasukkien mukaan.

Lapsen kanssa voi yhdessä pohtia, millaista taikavoimaa hän toivoisi sukkiin, kun ne on neulottu: uskallusta, lempeitä ajatuksia itselle, tukea lepäämiseen ja rauhoittumiseen – tai jotain muuta. Muun muassa näitä teemoja löytyy loruista ja noita lapsen kaipaamia lämpimiä tukiajatuksia voi sitten neuloa silmukoihin. Laita sukkien mukana lapselle hyvän mielen viesti tai loru!

Tässä Sannan ja Mian kolme muistutusta aikuiselta lapselle – näitäkin ajatuksia voi sukkiin neuloa:

1. ”Kaikilla ihmisillä on ikäviä tunteita. Kun niille ja niistä juttelee, niiden vaikutuskin hälvenee.”

Karhusukat kirjasta Hyvän mielen villasukat lapsille.

Tuntuu, ettei ole koskaan oikein,
vaikka tekee kaiken oikein.
Tuntuu, että on aina väärin,
vaikka ei tee mitään väärin.

Karhu katsoo karvojaan,
kun ei voi niitä vaihtaakaan.
Syntynyt on sellaisenaan,
sellaisena olemaan.

Häpeä on kuin suuri mörkö,
iso ja masultaan möhö.
Se pelottelee ja riivaa,
ei anna karhun uskaltaa.

 

Sitten tule karhulle stoppi,
yhtäkkiä se yhden asian oppii:
jos antaa mörön päättää,
se loputtomiin mieltä lyyhistää.

”Nyt on mörkö sellainen juttu,
että minä en ole mikään rimppakinttu
tai varsinkaan lattialuuttu,
enkä suostu olemaan alaspainettu.”

Mörkö laittaa suunsa suppuun,
mutta ei kuitenkaan siirry sivuun.
Karhu ajattelee sen hyökkäävän kimppuun,
mutta ei silti enää suostu lähtemään karkuun.

Vähitellen karhu havaitsee
että mörkö tilanteista liukenee
ja samalla häpeä hälvenee
ja karhun olo kevenee.

– ote tunnetaitolorusta Hyvän mielen villasukat lapsille -kirjasta

2. ”Sinun ei tarvitse osata kaikkea, mitä muut osaavat, ja silti osaat monia asioita ja olet arvokas juuri tuollaisena.”

Strutsisukat kirjasta Hyvän mielen villasukat lapsille.

Strutsi ei voi pienillä siivillä lentää,
eikä auta lentoon sen höyhenkään.

Sitten keksii strutsi keinon:
se ottaa vauhdin hienon,
painaa kaulan etukenoon
ja liitää kuperkeikkaan rentoon
ja katoaa aikamoiseen lentoon.

Yhtäkkiä ei näy strutsia,
kuuluu vain ääniä iloisia,
pusutuksen muiskauksia
ja halauksen huiskauksia.
Kurkkaa vielä strutsi muurin takaa,
ja palleroille huikkaa:

”Joskus täytyy vähän miettiä,
ja sitten omia vahvuuksiaan möyhiä.
Jos ei johonkin pysty,
on aina jokin muu taito – tietty!”

– ote tunnetaitolorusta Hyvän mielen villasukat lapsille -kirjasta

3. ”Vaikka olet pieni, sinun asiasi ovat tärkeitä. Kuuntele sydäntäsi!”

Pandasukat kirjasta Hyvän mielen villasukat lapsille.

Kun on suuri elämän palo,
ei tarvitsekaan olla iso.
Riittää, että sydän elämälle sykkii
ja sielu pysyy tekemisessä kii.

Panda koskettaa tassujaan,
sitten silittää jalkojaan:
”Onko totta, että olen enemmän?
Enemmän kuin miltä näytän?

Sitten panda tuntee suuren lämmön,
joka saa sen karvan isoon pörhöön.
Yhtäkkiä panda tuntee olonsa suureksi,
sisäisesti mahtavaksi.

 

– ote tunnetaitolorusta Hyvän mielen villasukat lapsille -kirjasta

 

Pienet sukat on kiva neuloa – rakkaudella.

Matka pojasta mieheksi voi olla kivulias, mutta se kannattaa kulkea

Aikuisen pojan kasvaminen vastuulliseksi mieheksi on ote Miehen vuoro tuntea -kirjastani. (Voit myös kuunnella sen luettuna tekstin lopusta.)

Erkillä on haasteita omassa parisuhteessaan. Hän haluaisi olla hyvä mies kumppanilleen, mutta jostain syystä ei osaa sitä olla. Hänellä on pelkoja, jotka hän tulkitsee omassa mielessään liian vaikeiksi kohdata. Hän pyrkii välttämään pelon tunnetta kieltämällä sen olemassaolon kokonaan. Erkki yrittää kovasti olla hyvä mies, mutta kerta toisensa jälkeen hän huomaa, että ei pysty olemaan sellainen kuin kuvittelee hyvän miehen olevan.

Erkin isä ei osannut ottaa vastuuta juomisestaan. Isä näytti selkeästi esimerkillään, että on kykenemätön ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään. Erkki oppi, että tähän ihmiseen ei voi luottaa, sillä vaikutti siltä, että isä ei luottanut itseensäkään. Hänen isänsä ei osannut ottaa vastuuta myöskään tunteistaan, vaan syytti toisia ihmisiä omasta pahasta olostaan. Kun isä voi huonosti, hän purki sitä joskus lyömällä ja usein suuttumalla aggressiivisesti tai saattamalla toiset häpeän tilaan. Hän ei myöskään pehmennyt vihan tunteeseen, jotta itku ja suru olisi päässyt tulemaan pintaan, vaan hän jäi kiinni vihaan, jota ilmensi muita ihmisiä kohtaan. Erkin isä ei myöskään näyttänyt rakkautta ja välittämistä Erkin äitiä kohtaan usein. Ei ollut lempeyttä, kauniita sanoja todellisella tunnelatauksella, ei suudelmia niskalle, ei halauksia harmituksen keskellä.

Erkin isä oli itse saanut kovan kasvatuksen omalta isältään. Isänisä oli ollut jatkosodassa. Hän oli ollut mukana taisteluissa, joissa hänen ystäviään kuoli. Hän näki kuoleman suoraan edessänsä. Hän oli tuolloin nuori mies, eikä pystynyt ymmärtämään, miksi ihminen haluaa tappaa toisen ihmisen. Mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa, kyseessä oli joko oma tai toisen, vihollisen, henki. Niinpä hän taisteli ja jäi eloon. Oli liikaa menetettävää. Mikäli vihollinen tulee läpi, he tappavat lapset ja raiskaavat naiset. Hän taisteli kaikkien läheistensä hengen edestä.

Mutta taistelut eivät loppuneet sodan loputtua, vaan ne jatkuivat hänen sisällään koko hänen loppuelämänsä ajan. Kun hän sodan loputtua saapui kotiin, oli vaikea käsittää sitä, mitä oli tapahtunut. Mieli oli täynnä sotaa, kuolemaa, kauheutta ja sen tuomia mielikuvia, joiden käsittelyyn ei noina aikoina ollut mitään työkaluja. Hän oli paikalla, mutta hänen silmistään paistoi tyhjyys, pelko ja valtava kipu. Ja niinpä hän teki niin kuin jokainen ihminen pyrkii tekemään – hän pyrki pääsemään kauhuista eroon. Meissä jokaisessa on sisään rakennettuna mekaniikka, joka pyrkii pitämään meidät turvassa. Ja koska tuolloin ei ollut muuta keinoa, niin hän, kuten monet muutkin palanneet, tarttui pulloon turruttaakseen tuon kamalan tuskan, mikä sisällä oli. Puhumaan ei pystynyt, sillä siihen ei ollut oppia eikä kannustusta. Piti selvitä ja jatkaa eteenpäin elämässä – piti rakentaa elämä ja maa uudelleen.

Mutta tuska ei hävinnyt. Se oli sisällä ja tuli aina näkyväksi alkoholin vaikutuksen alaisena, ja usein muulloinkin. Energia sisällä pyrkii vapautumaan myös silloin, kun emme sitä itse halua. Sen takia tuska, kipu ja ahdistus tuli usein esille vihana, raivona ja purkautumisena. Se, mille ei ollut tuolloin tilaa, otti itselleen tilaa myöhemmin – tukahdutettu viha pakotti itsensä esille, ja seuraukset olivat sen mukaiset. Tästä seurasi paljon pelkoa, paljon epävarmuutta ja rakoa ihmissuhteisiin. Mutta hänen sukupolvensa teki sen, mikä oli kaikista tarpeellisinta: se meni eteenpäin ja keskittyi siihen, mikä oli tuolloin tärkeintä – selviämiseen.

Niinpä Erkin isänisä selvisi, mutta antoi lapsille myös kovan koulutuksen kasvatuksessaan. Kasvatuksessa, jossa kuri ja tottelevaisuus olivat valttia, niin kuin se oli ollut myös Erkin isänisälle sodassa. Niinpä Erkin isällä ei ollut muuta mallia kuin se, jonka hän itse oli saanut isältään. Tätä mallia hän oli myös opettanut alitajuntaisesti Erkille. Erkki ei kuitenkaan ollut enää yhteydessä isänisäänsä, ja niinpä hän ei nähnyt sitä, mistä oli mallinsa saanut. Erkillä oli vaikeaa, eikä hän ymmärtänyt, miksei hän osannut noita vaikeuksia toisille jakaa. Hän oli oppinut vaikenemaan, aivan kuten hänen isänsä ja isänisänsä ennen häntä.

Vaikka tämä tarina on keksitty, sen sisältö on silti samaan aikaan täysin totta monen kohdalla. Tuo tarina on hyvä muistaa, sitä ei saa kadottaa liian kauaksi – koska se on meidän kaikkien taustalla, enemmän tai vähemmän. Suomen sodat ovat edelleen lähellä meitä, ja niiden vaikutukset tuntuvat yhä. Tämä on juuri yksi niistä juurista, joka on hyvä muistaa silloin, kun odotamme esimerkiksi miehen puhuvan enemmän. On tärkeää ymmärtää, mistä lähtökohdista lähdemme liikkeelle, mitkä kortit olemme saaneet tämän hetken haasteisiin.

Kurkkaa puodista Teemun kirjat Miehen vuoro tuntea ja Elinvoimaisen miehen kirja.

10 asiaa, jotka auttavat selviytymään, vaikka elämä romahtaisi – Onko sinullakin jokin näistä vahvuuksista?

Mainosyhteistyö Tammen kanssa.

Kuva: Pertti Nisonen

Suomen talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi kahtena vuonna peräkkäin valittu Anne Brunila (s. 1957) on tehnyt upean uran Suomen talouselämän huipulla asiantuntija- ja johtotehtävissä Suomen Pankissa ja Euroopan komissiossa, Valtiovarainministeriössä, Metsäteollisuudessa ja Fortumissa. Viime vuodet hän on toiminut suurten suomalaisten pörssiyritysten hallituksissa ja muissa luottamustehtävissä. Kuka olisi uskonut – Muistikuvia (Tammi, 2020) on hänen tarinansa.

Mikä tekee ihmisestä selviytyjän – silloinkin, kun koko elämä tuntuu romahtavan ja olo on yksinäinen ja masentunut?

Anne Brunilan ja Johanna Venhon Kuka olisi uskonut – Muistikuvia (Tammi, 2020) kertoo Anne Brunilan tarinan ujosta introvertistä jännittäjätytöstä ja huijarisyndroomasta kärsivästä nuoresta naisesta Suomen talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Se kertoo myös traagisen vuosisadan rakkaustarinan, jossa Brunila joutui mielenterveysongelmista kärsivän puolisonsa raa’an parisuhdeväkivallan uhriksi, ja hänestä tuli vauvana vammautuneen lapsen yksinhuoltaja.

Nämä 10 asiaa ovat auttaneet häntä selviytymään elämässään. Lainaukset on poimittu kirjasta Kuka olisi uskonut – Muistikuvia (Tammi, 2020)

1. Lapsuuden vahva esikuva

”Ihailin Tyyne-tätiä. Hän oli minulle esikuva: rohkea oman tiensä kulkija, ennakkoluuloton, positiivinen ihminen, joka ei vaikeuksiaan juuri valittanut. Hän lupasi aina auttaa kaikkia – paitsi ei ”komunisteja”, niitä hän ei auttaisi. Satavuotispäivillään Tyyne-täti sanoi minulle: ”Muista, Anne, että en ole koskaan ollut sairas, olen vain mennyt rikki.” Hänellä oli viimeisinä vuosinaan pahoja selkävaivoja, koska hänen selkärankansa oli painunut kasaan. Hän leipoi ja teki pikkuleipiä vielä 95-vuotiaana juhliin, koska ”muuten sormet eivät heilu”. Hänellä oli asennetta!”

2. Usko siihen, että kaikella on jokin tarkoitus

”Buddhalaisen elämänfilosofiani ansiosta minulla oli ja on edelleen syvä luottamus siihen, että tapahtumilla on aina jokin tarkoitus, vaikka en sitä sillä hetkellä ymmärtäisikään.” — ”Jos minulla ei olisi ollut niin vahvaa buddhalaista käsitystä karman laista ja sen oikeudenmukaisuudesta ja väistämättömyydestä, en olisi varmasti pystynyt lopulta hyväksymään ja kestämään kaikkea tapahtunutta.”

3. Rakkaus omaan lapseen

”Oskari on elämäni rakkain ihminen, hän on minulle suuri lahja. Hän on ollut ja on edelleen paras opettajani elämässä. Hänen kauttaan olen aidosti ja syvällisesti kyennyt oivaltamaan, ettei onnellisuus riipu ulkoisista olosuhteista, hyvästä koulutuksesta, ammatista, perheestä, asemasta tai varakkuudesta. Onnellisuus on sisäistä iloa.”

4. Kokemus siitä, että omiin kykyihin uskotaan

”Eräänä päivänä työhuoneeni oveen koputettiin. Sisään astui Bengt Holmström, Suomen kansainvälisesti arvostetuin taloustieteen professori, joka oli luonut uraa Amerikassa MIT:n professorina ja joka muutama vuosi sitten sai taloustieteen Nobel-palkinnon. Hän esiintyi vaatimattomasti ja kysyi varovasti, saisiko hetken häiritä minua. Hän oli lukenut erään tutkimuspaperini ja halusi tulla keskustelemaan siitä kanssani.

– – – Toivuttuani alkujärkytyksestä meillä oli erittäin antoisa keskustelu. Bengtin käynti rohkaisi minua todella paljon, ja sen muisteleminen auttoi minut jatkossa monesta vaikeasta paikasta eteenpäin. Hän oli uskonut kykyihini! Tällä kohtaamisella oli minulle valtava merkitys.”

5. Sen hyväksyminen, että aina ei voi onnistua

”Sain kutsun Italian keskuspankin järjestämään kansainvälisen seminaariin Perugiaan ja tarkoitukseni oli esitellä siellä vastavalmistuneen tutkimuksen tuloksia. Paineet olivat kovat ja halusin suoriutua esityksestäni erinomaisesti, jotta läheiset työtoverini komissiossa voisivat olla tyytyväisiä.

Mutta kun yrittää liikaa, niin huonostihan siinä käy. Sekosin täydellisesti kesken esitykseni, sopertelin jotain käsittämätöntä enkä saanut itseäni kasattua. Päässä sumeni, eikä mieleen tullut ainuttakaan järkevää ajatusta. Tunsin romahtavani. Lopulta en voinut muuta kuin tunnustaa, etten pysty jatkamaan, ja lopetin esitykseni siihen. Häpesin silmät päästäni ja toivoin maan nielaisevan minut, jotta katoaisin lopullisesti. Sellaisen fiaskon jälkeen tuntui mahdottomalta enää jatkaa seminaarissa.

Merkillistä kyllä, tämän epäonnistumisen jälkeen minua kouluajoista asti vaivannut esiintymispelko katosi. Olin selvinnyt tästäkin tilanteesta hengissä, eikä kamalampaa enää voinut mielestäni tapahtua. Ymmärsin ja hyväksyin sen, että aina ei voi onnistua eikä epäonnistumisesta aiheutuvaan häpeään kuole.”

6. Meditaatioharjoitukset

”Poikani lisäksi tärkein perusta jaksamiselleni on tullut buddhalaisesta elämänfilosofiasta ja meditaatioharjoituksista. Ne ovat kantaneet, vaikka kiivaimpina työvuosina en pystynytkään meditoimaan säännöllisesti enkä käymään henkisissä opetuksissa. Näin jälkikäteen näen selvästi, miten olisin ollut paljon parempi johtaja ja ihminen, jos olisin kyennyt pitämään meditaation jatkuvasti osana jokapäiväistä elämääni, niin kuin se on nyt.”

7. Muutoksen hyväksyminen

”Niin kauan kuin muistan, olen kokenut maailman alati muuttuvana paikkana, jossa ei ole mitään pysyvää. Elämäni on ollut täynnä muuttoja asuinpaikasta ja työtehtävästä toiseen, eikä yksityiselämänikään ole ollut kovin stabiilia. Muutokset on ollut helppo hyväksyä, koska olen jo varhain ymmärtänyt, ettei onnellisuus synny ulkoisista seikoista. Tietyt asuinpaikat, merkittävät asemat tai roolit yhteiskunnassa eivät tuo ihmiselle turvaa, koska ne voi menettää milloin tahansa.”

8. Lapsuuden kannustava kasvuympäristö

”En ole jäänyt miettimään, selviänkö tai pystynkö. Jälkikäteen olen tosin voinut tukka pystyssä kauhistella, miten uskalsinkin! Mistä tämä kummallinen rohkeuteni on peräisin? Olenhan toisaalta ollut luonteeltani arka ja ujo. En ole myöskään erityisen ulospäinsuuntautunut vaan pikemminkin introvertti. Yksi mahdollinen selitys saattaa piillä lapsuuden kasvuympäristössä. Meillä ei helposti annettu periksi vaikeuksien edessä ja luotettiin omiin kykyihin, toisinaan vähän liikaakin.”

– – – ”Minäkin olen epävarmuudestani huolimatta pohjimmiltani luottanut aina siihen, että pärjään. Olen ollut valmis ponnistelemaan ja opettelemaan uusia taitoja, kun niitä on tarvittu. En luovuta helposti, vaan olen sinnikäs”

9. Luottamus elämään

”Olen myös aina luottanut siihen, että elämä kantaa: mitä tahansa tapahtuukin, se menee juuri niin hyvin kuin voi mennä, ja kaikesta selviää jotenkin.”

10. Armollisuus itseä kohtaan

”Koen, että on tärkeää olla armollinen itselleen ja hyväksyä, ettei aina voi onnistua ja että on huonoja päiviä. Tätä olen elämäni varrella joutunut opettelemaan: jos epäonnistuu tai asiat eivät suju hyvin, ei pidä jäädä liikoja harmittelemaan, vaan on päästettävä irti menneestä ja mentävä eteenpäin elämässä. Virheissä rypeminen ei paranna tilannetta, erehdyksistä voi vain parhaassa tapauksessa yrittää ottaa opikseen.”

Anne Brunilan tarinan kankaanpääläisen työläisperheen tytöstä Suomen talouselämän vaikuttavimmaksi naiseksi voi kuunnella äänikirjana esimerkiksi täällä.


7 tapaa lopettaa vastustaminen – vältä (harmillisen yleistä) keinoa 1!

Mitra Vasara

On ainakin 7 tapaa lopettaa vastustaminen, mutta joskus emme muista niistä tuon taivaallista, vaan jatkamme vain kiristelyä!

Vastustaminen on kaiken kärsimyksen alku, kaikkihan sen tietävät.

”Hyväksy tämän hetken sellaisena kuin se on, niin koet tasapainoa.” saat neuvoksi.

”Niinpä, tosi hyvä idea.” ajattelet ja pyöräytät silmiäsi. Se ei nyt vaan tunnu onnistuvan!

Työpäivä on rasittava, ja joudut tekemään ylitöitä juuri sen verran, että kaikki muu päivän aikataulussa kiristyy rasittaviin mittasuhteisiin. Ryntäät kauppaan, bussiin, hakemaan lapsia, tekemään ruokaa, mihin nyt ryntäätkin.

Kaiken lisäksi alkaa sataa, ja se tuntuu olevan aivan konkreettisesti viimeinen pisara tässä sotkussa. Stressin tunne on aikaa sitten vaihtunut ärtymykseen ja lähentelee jo vihaa. Miksi mikään ei tänään toimi? 

Jossain vaiheessa vastustaminen muuttuu rasitteesta turvaksi.

Mieli vahvistaa kokemustaan, joten kärsimyksestä tulee bingo: rasittava ohikulkija bongattu! Autoilija, joka törttöilee lähelläsi – bingo! Vesipisara, joka valuu hiuksiasi pitkin ikävän kylmästi naamallesi – BINGO!

Mitä enemmän samoja merkkejä näet tässä tilanteessa, sitä selkeämmältä kaikki näyttää! Jätät siis näkemättä neutraalit tai hyvät asiat – et välttämättä tahallasi. Mieli on vain ohjelmoitunut tehtäväänsä – se bongaa systemaattisesti kaiken tämän hetkistä tunnelmaa tukevan tiedon.

Kun olet enemmän läsnä (ihan jo vaikka vähemmän väsynyt ja nälkäinen!), pystyt havainnoimaan maailmaa huomattavasti neutraalimmin. Silloin mieli ei hae vahvistusta vastustamiselle, vaan voi havainnoida myös negatiivisilta tuntuvia asioita tarttumatta niihin.

Mihin vastustaminen sitten loppuu?

  1. Siihen, että purat kaikki päivän rasitukset raivoamalla läheisellesi (huonoin vaihtoehto, joka saattaa myös johtaa vastustamisen jatkumiseen rasittavan riidan muodossa)
  2. Siihen, että alat lopulta itkeä (hyvä juttu – kyyneleet purkavat stressihormoneja)
  3. Lapsesi, ystäväsi tai kumppanisi halaukseen (kirjoitin lapset ensimmäiseksi, sillä he lähestyvät yleensä kädet ojossa rasittunuttakin vanhempaa)
  4. Ystävälliseen kohtaamiseen jossain satunnaisessa tilanteessa vaikkapa kaupan kassalla (sydämesi herää ihmeellisen helposti silloin, kun joku on sinulle vilpittömän ystävällinen)
  5. Muistat, että tämä ohimenevä hetki sateessa ei ole sinun elämäsi (tiedät varmaan sen houkuttelevan ajatuksen: ”Minun elämäni on juuri tällaista, aina juuri tällaista roskaa tapahtuu juuri mulle!”) vaan juuri sitä – ohimenevä hetki
  6. Alat nauraa sille, miten höpsöjä asioita huomaat vastustavasi
  7. Siihen, että hengität syvään ja laskeudut ajatuksistasi sydämesi sisäiseen rauhaan.

Jokainen meistä tietysti toivoo, että vastustaminen loppuisi aina jollain kauniilla, harmonisella tavalla. Valitettavasti niin ei aina käy, ja se on osa elämää. Voi olla houkuttelevaa vastustaa sitäkin, että emme aina onnistu toimimaan kuten haluamme, mutta sepäs vasta onkin hyödytöntä.

Omasta hyvinvoinnistasi huolehtiminen luo sinulle hyvät edellytykset elää tasapainoisesti. Pidä siis huolta itsestäsi! <3

Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi nyt paketissa – löydät ne tästä.

Kaikki on hyvin – riippumatta siitä miten kaikki on

Kuva: Arto Wiikari 2018 / Otava.

Mainosyhteistyö Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Saku Tuominen on koulutusalan yrittäjä, ravintoloitsija ja tietokirjailija. Juuri ilmestynyt Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on (Otava, 2020) on hänen 14. kirjansa.

Marraskuinen ilta New Yorkissa, vuosi on 2015. Istun The New Yorker -lehden seminaarissa vanhassa elokuvateatterissa Greenwich Villagessa. Lavalla on yksi maailman legendaarisimmista koripallovalmentajista, 11 NBA-mestaruutta voittanut Phil Jackson. Urheilupiireissä mies tunnetaan nimellä Zen Master, koska hän opettanut lajin suurimmat tähdet Michael Jordanista Scottie Pippeniin meditoimaan.

Hienon luennon päätteeksi hän lupaa vastata vartin ajan yleisön kysymyksiin. Ihmiset ryntäävät käytävillä olevien mikrofonien taakse. Viimeisenä ääneen pääsee arviolta 70-vuotias nainen. Hän kysyy, mikä on pitkän uran tärkein oppi valmentamisesta. Pidän kysymystä hieman kornina, kunnes kuulen vastauksen.

”Itse asiassa olen miettinyt tätä paljon ja ohjeeni liittyy paitsi valmentamiseen, myös opettamiseen ja vanhemmuuteen. Se kuuluu näin. Always recognize a coachable moment. Lyhyen tauon jälkeen Jackson jatkaa. ”Riippumatta siitä, olemmeko valmentajia, opettajia tai vanhempia, yritämme hampaat irvessä auttaa ja antaa neuvoja, mutta 95% menee kuuroille korville. Ainoa poikkeus on se, kun jotain yllättävää, ja usein ei-toivottua tapahtuu. Silloin ihminen on auki ja muutos voi tapahtua hetkessä.”

Mitä enemmän olen ihmisen oppimista tutkinut, sitä enemmän ajatuksesta pidän. Ei vähiten siksi, että se muutti oman pandemia-aikani. Kun korona iski ja ”kaikki” muuttui alkuvuodesta, ensimmäinen reaktioni oli hämmennys. Mitä tämä tarkoittaa yrityksilleni, läheisilleni, suunnitelmilleni, elämälleni? Mutta hetkellisen epävarmuuden jälkeen seuraava ajatus oli zen master Jacksonin.

Jos tämä ei ole coachable moment, mikä sitten?

Päätin etten anna hyvän kriisin mennä hukkaan. Päätin, että se ihminen joka tulee tästä ulos on parempi versio itsestäni. Aloin suhtautua kaikkeen, vaikeaankin, oppimiskokemuksena.

It is what it is.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin voin todeta, että vuosi on ylittänyt odotukseni, jopa siinä määrin että minulla ei ole vielä valtavaa kiirettä palata takaisin ”normaaliin”, ainakaan siihen normaaliin, millaisena maailma minulle aiemmin näyttäytyi.

Esa Saarisella on hieno termi, ”uomakipitys”. Olen opiskellut erilaisia hyvän elämän taitoja vuosikausia. Nyt huomaan tehneeni sen ikkunat kiinni tai korkeintaan raollaan, uomissani kipittäen. Ottaneeni liian monet asiat paitsi itsestäänselvyyksinä, myös annettuina.

Tänään hymyilen itselleni. Mielipiteeni – sekä niiden määrä että voimakkuus – ovat alkaneet puolittua, mustavalkoinen on alkanut näyttäytyä väreissä, varmuudet ovat vaihtuneet kyseenalaistamiseen. Tietämisen sijaan suustani tulee yhä useammin ”ehkä” tai ”ei hajuakaan.”

Olen opiskellut hyväksymisen taitoa ja empatiaa, mielenrauhaa ja meditointia uudella avoimuudella. Olen pitänyt pitkiä taukoja, nukkunut hyvin, tehnyt hieman vähemmän mutta paljon paremmin. Ajatellut ajatteluani ja keskittynyt kuulemaan ja näkemään kirkkaasti.

Tietenkään kaikki ei ole ongelmatonta. Hyvää hetkeä seuraa usein huono ja haasteet ovat edelleen suuria, mutta kuka väitti, että kaiken pitäisikään olla helppoa? Olisiko se edes elämä, jonka haluan? Aiemmin ajattelin, että kun mielessäni on pilvistä, olemalla oikein taitava kykenen ajattelemaan sen aurinkoiseksi. Nyt olen armollisempi. Kun on aurinkoista, olen kiitollinen siitä hyväksyen, ettei pouta loputtomiin kestä. Joskus sataa ja joskus paistaa. Joskus tulee helle, joskus halla.

Kun tämän hyväksyy, kaikki on hyvin. Riippumatta siitä, miten kaikki on.

Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on -kirjan löydät Suomalainen.comista.

Katso Saku Tuomisen haastattelu:

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image