Isän rakkaus ei välttämättä ole sanoja – vaan tekoja, läsnäoloa ja lapsen kanssa yhdessä tekemistä

Isän rakkaus ei välttämättä ole sanoja – vaan tekoja, läsnäoloa ja lapsen kanssa yhdessä tekemistä

Aurinkoinen kesälauantai pohjalaisessa maalaiskylässä, eletään vuotta 1991. Talutan nilkuttavaa Honda Monkeyta hiki otsataulusssa kotipihaan, kulkineessa on taas jokin ajon estävä vika. Isä on viikot Etelä-Suomessa työmailla ja päässyt lauantaina jo hieman vapaa-ajan makuun. Hän on juuri tullut saunasta ja haaveilee lyhyestä lepohetkestä ennen huomista paluuta töihin. -Se saatanan romu on taas rikki, astelen kotiin sisälle teiniangstin riivaamana, kulunut kypärä käsivarressa.

Isä yrittää saunatakissaan selittää lapselleen, että mopon korjaus saa odottaa huomiselle. Enää hän ei sitä ala ropata. Istun nojatuolissa surkeana ulkovaatteet yllä, kypärä yhä sylissä. Kaikki muutkin ovat ajelemassa, pakko päästä kylälle vielä, muutenkaan mopedi ei ole niin uusi kuin muilla; syitä ja tekosyitä alkaa tulla suustani tasaisen tahtiin. Isä repii turhautuneena ulkotakin sauna-asun päällensä ja minä salamana perään pihalle. Katsotaan nyt, jos sen Hondan saisi taas käyntiin. Ja äkkiä, hän lupaa.

Äkkiä ei ole koskaan äkkiä remppahommissa. Ilta 11 jälkeen Monkey taas hörähtää käyntiin, isän parin tunnin noitumisen ja äheltämisen jälkeen. Minä olen ollut lähinnä kirittäjänä projektissa, käden taidot kun ovat loistaneet poissaolollaan koko elämänkaareni ajan. Isä huokaa tyytyväisenä, näkisi tässä Dynastiasta edes loppuosan. Kunnes pihaan kaartaa sekalainen kossiporukka PV Suzukeillaan ja pappa-Tuntureillaan.

Hätääntyneestä joukkiosta tulee lopulta ilmi, että Teemu-veli on kaatunut omalla tossumopollaan ja ei pääse ylös asfaltilta. Itkuakin tulee kuulemma aika lailla. Isä nappaa, yhä saunatakki yllänsä, peräkärryn Asconan koukkuun mopon raatoa varten ja kiirehtii huolehtimaan viimeisintä aikaansaannostaan sairaalaan tikattavaksi. Tässä kohden isä varmasti mietti valintojaan. Ensinnäkin mopojen hankintaa lapsilleen ja ylipäätänsä isyyden ihanuutta.

Isän kiintymys näkyy usein enemmän teoissa kuin sanoissa. Isän kanssa ei aina sanoja tarvitakaan, pelkkä läsnäolo tai yhdessä tekeminen muistuttavat kumpaakin elinikäisestä yhteenkuuluvuuden liimasta. Tämän hoksaaminen lapsena ei ole helppoa, aikuisena ymmärrys isyydestä on kirkkaampi. Isäksi pääsee kuka vain, hyvä isä on lottovoitto.