Täytän tänä vuonna 40 -vuotta ja syntymäpäiväjuhlani marraskuussa lähenevät. Minulla ei ole ollut mitään ikääntymistä vastaan, kunnes jokunen vuosi sitten se iski. Tunne siitä, että en haluaisi täyttää vielä neljääkymmentä.
Luulen, että syynä on osittain se, että en ole saavuttanut niitä tavoitteita, jotka noin 35-vuoden iässä itselleni ja elämälleni asetin. Erityisesti halusin saada lapsen ja valmistua tohtoriksi ennen kuin täytän neljäkymmentä. Se, että nämä tavoitteet eivät tule toteutumaan syntymäpäivääni mennessä ei onneksi tässä tapauksessa tarkoita, etteivätkö ne voisi vielä toteutua.
Toisaalta, olen saanut elämääni kehoa ja mieltä kehittävän kilpatanssiurheiluharrastuksen mahtavan miehen kanssa ja paljon sisarusten lapsia, joiden elämässä yhtenä läheisenä ja kasvattajana saan olla ja jotka kasvattavat minua myös. Nämä asiat tulivat elämääni helposti, ilman, että olisin tuntenut tekeväni paljon töitä tai kokemaan hankaluuksia niiden eteen.
Uskon omien ajatusten myönteisyyden tai kielteisyyden aiheuttavan meille joko paljon hyvää ja paljon hankaluuksia. Teenkin joka aamu ennen sängystä nousemista omien ajatusteni ja olotilojeni tiedostamisharjoitusta ja suuntaan ajatuksiani haluamaani suuntaan, joka sisältää kiitollisuutta ja rakkaudellisuutta itseä ja omaa elämää kohtaan. Kuten edelliset esimerkit omasta elämästäni osoittavat asioita voi katsoa ja arvottaa monella tavalla ja siihen voi itse vaikuttaa!
Olenkin ajatellut ottaa seuraavan vuosikymmen tavoitteeksi olla vielä tyytyväisempi siihen, mitä on, ja antautua tulevaisuuden tuntemattomuudelle. Sen sijaan, että elättelisin ”fiksattuja”, tarkkoja tavoitteita aikatauluineen, avaan itseäni joka päivä olemaan pehmeä elämän yllätyksille ja antamaan asioiden tapahtua minulle. Aikataulutetut tavoitteet eivät useinkaan toteudu! Kuten esimerkit osoittavat, voi elämään tulla mahtavia asioita, joita ei osannut edes kuvitella ja vanhojen tavoitteiden merkitys voi hävitä – jokaisella varmasti löytyy esimerkkejä molemmista. Itse voisin vaikkapa ajatella, että ekosysteemin ja epävarmojen aikojen näkökulmasta voi olla ihan ok olla saamatta lapsia.
Lisäksi, vaikka nuoruuden menetys ajoittain harmittaa, en toisaalta haluaisi elää niissä tunnetiloissa, joissa kolmekymppisyyden elin! Koen, että päälle kolmekymppisyys oli vaikeinta aikaa elämässäni ja olin todella hermoraunio sekä ahdistunut. Nyt tuntuu huomattavasti paremmalta, enkä usko enää vajoavani niin syvään ahdistukseen, koska tunteiden ja ajatusten käsittelytaitoni ovat paremmat kuin nuorena.
Olen kuluneiden vuosien aikana tunnistanut sisälläni kaksi erilaista suhtautumistapaa kokemuksiini: varauksellisuus tai uteliaisuus. Kolmekymppisyyden elin varauksellisuuden tilassa, jossa oli epävarmuutta tulevasta ja hankaluuden tunnetta. Nyt harjoittelen luottavaisen uteliasta asennoitumista kaikkia kokemuksiani kohtaan, mikä tuntuu todella hyvältä ja oikealta! Tuntuu vähän kuin antautuisin kohtalon käsiin, elämään, jossa minun ja egoni ei tarvitse tehdä ihan niin paljon hommia ja hosua sinne sekä tänne. Voin toimia kanavana niille asioille, joita eteeni nousee.
Jossain muistan hyvin sanotun, että ”Älä yhdistä nuoruutta onnellisuuteen”. Uskon myönteisen elämänasenteen (itse olen ikuinen optimisti) ja tietoisuustaitojen vaikuttavan omiin tulkintoihin, niin että omasta mielestä voi tulla taas tyytyväisempi, tyynempi ja onnellisempi kun keski-iän – varmasti kaikkia kohtaavat – haasteet on käännetty mielen voimavaroiksi. Hieman ristiriitaisin tuntein siis, tunnen kuitenkin pystyväni kääntämään katseen luottamuksella ja varmuudella eteenpäin kohti seuraavaa vuosikymmentä.
Jotta ihminen voi elää terveenä ja onnellisena, hänen on oltava rehellinen itselleen. Asioiden pitäminen sisällä vie valtavasti energiaa: se tuottaa stressiä, jännitteitä ja selittämätöntä ahdistusta.
Oletko kokenut, miltä tuntuu myöntää itselleen jokin vaikea asia?
Ristiriitaiselta. Raadolliselta, silti vapauttavalta.
Aivan kuin olisi pidellyt sisällään salaisuutta, jota ei itsekään tiennyt. Sitten samalla sekunnin murto-osalla, kun ajatus pullahtaa tietoisuuteesi – jopa ulos suusta – tiedät välittömästi, että se on totta. Vaikka et sitä aiemmin halunnutkaan myöntää.
Tuo piilossa pidetty totuus voi olla vaikkapa se, että haluaa erota ihmisestä, jonka kanssa lupasi olla lopun ikäänsä.
Tai se, että haluaa irtisanoutua tehtävästä, jonka piti olla eläkeaikoihin jatkuva unelmaduuni.
Ehkä jonkin unelman toteuttaminen on alkanut tuntua niin raskaalta, että on aika luovuttaa.
Kun totuus tulee ilmi, saatat tuntea monenlaisia tunteita. Keveyttä ja vapautuneisuutta, haikeutta ja surua, pelkoa ja pakokauhua. Mitä ihmettä tästä seuraa? Mutta jokin osa sinussa tietää, että olet menossa oikeaan suuntaan.
Vaikka totuus voi olla pelottavaa, se on aina myös vapauttavaa. Saat voimaa kohdata itsesi ja elämäsi rehellisesti siitä, missä todella olet. Ja silloin voit jatkaa vapaampana eteenpäin.
Kirjoittaja on Susanna Syld, erityistason seksuaaliterapeutti ja elämyshakuinen nautinnon tutkimusmatkailija. Hän kohtaa ihmisiä niin terapeuttina, kirjoittajana kuin kouluttajanakin. Susanna on herkkä kapinallinen ja ihmissuhteet ovat hänen intohimonsa.
Seksipuhe avaa kumppanin seksuaalisen maailman sinulle ja vahvistaa tarpeiden täyttymisen. Seksipuhe on mielestäni välttämättömyys suhteessa, mutta juuri sellaisena se nostaa esiin ahdistusta, syyllisyyttä ja häpeääkin. Tiedämme, että pitäisi puhua, mutta sanat eivät vain tule suusta ulos. Kukaan ei ole seksistä puhumaan opettanut, sanat maistuvat erikoisilta ja kiusallisuus työntää niitä piiloon. Miten siis oppia puhumaan seksistä?
Seksipuhe on kuin uusi kieli
Olen opetellut seksipuheen noin kahdeksan vuotta sitten. Oivalsin (vihdoin), että tämä teema on elämässä sellainen, jossa kukaan ei ymmärrä toista riittävän syvällisesti ilman sanoja. Ja mikä matka siitä alkoikaan.
Kukaan ei voi hypätä kokonaisvaltaiseen analyysiin seksuaalisesta maailmastaan, jos aakkoset puuttuvat. Lempeys ja armollisuus uuden kielen äärellä ovat itselle ja kumppanille tärkeitä. Mitä jos katsoisitte yhdessä seksiteemaisia ohjelmia tai podcasteja? Makustelisitte teille sopivia sanoja? Mitä jos ensin kirjoittaisitte vain lyhyitä viestejä, post-it -lappuja tai ajatuksia ranskalaisin viivoin?
Sanoista on hyvä löytää omaan suuhun sopivat. Tässä kielessä sanat saa valita täysin, kunhan ymmärrätte ne. Sanat voivat olla myös niin kauniita kuin tahdotte. Voitte kirjoittaa vaikka kokonaisen kielen kuvaamaan seksielämäänne ja sen yksityiskohtia. Omista sanoista saadaan omanlainen sointi ja ehkä arkisempi mahdollisuus. Moni vanhempi on löytänyt sanat, joilla voidaan puhua lastenkin aikana. Jos vulva on tulppaani, ja penis vaikka valtikka, ei kukaan ymmärrä kieltänne, ja hyvä niin.
Uutta kieltä on tärkeää toistaa
Ottakaa hetkeksi haaste, että puhutte päivittäin, vaikka vartin (tai vaihdatte viestejä) uudella kielellä. Tällä tavalla sitä opetellaan muitakin uusia kieliä ja toisto tekee ihmeitä. Tottumus tulee toiston kautta, ja mieli rauhoittuu uuden kielen arkisuudesta. Kokemus, että tästä voimmekin puhua, vie merkittävästi eteenpäin. Rohkeus kasvaa ymmärryksen myötä, joten antakaa toisillenne jatkuvaa palautetta siitä, miten kielen opettelu sujuu. On tärkeää tässäkin kuulla osaavansa ja edistyvänsä.
Miksi puhuisimme seksistä?
Mitä saat, kun opit seksikielen? Minä saan kuulluksi tulon kokemuksen ja tarpeeni täyttyvät sanojen myötä. Puhe on ainoa kanava ajatuksiini, ja ilman niiden ymmärrystä kumppanini ei voi niihin vastata. Jollekin toiselle motivaatio kasvaa siitä, että voimme puheen kautta parantaa seksiämme, ja ehkä myös löytää ne keinot, millä halua voidaan sytyttää, kun sitä ei ole. Toista kannustaa se, että rajoista on helpompaa pitää kiinni puheen kautta. Kun osaamme sanoittaa hyvää ja ihanaa, pystymme sanoittamaan helpommin myös sitä, mitä emme kaipaa tai halua.
Kuten vieraissa kielissä muutenkin, tämä kieli avaa reitin uuteen kulttuuriin, sinun ja kumppanisi yhteiseen. Lopulta se rikastuttaa nautintoanne, vahvistaa suhdettanne ja luo teille maailman, mistä ette ole voineet vielä tietääkään.
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Näyttelijä, laulaja ja kirjoittaja Irina Björklund kertoo, mitä hänelle tulee eri sanoista mieleen.
LUONTO – Villi luonto on minulle se voima, jota jotkut ehkä jumalaksi kutsuvat. Me olemme osa sitä. Ilman sitä, meitä ei ole. Sen monimuotoisuus on häviämässä päätähuimaavaa vauhtia. Itsesuojeluvaisto sanoo, että se on nyt kaikin voimin palautettava.
SIELU – Lapsena väitin, että puilla on sielu ja tunteet. Ehkä lapsena tiesin, mistä puhuin. Itselläni ainakin luonnonmetsässä vahvat tunteet heräävät. Uskon, että se johtuu siitä käsinkosketeltavasta energiasta, mitä puut ja kaikki metsän asukkaat toisilleen välittävät.
ELÄMÄN TARKOITUS – Rakkaus.
RAKKAUS – Elämän tarkoitus. Kyky katsoa pidemmälle kuin oman olemassaolonsa aikaa. Alleviivaan argentiinalaisen kollegani, Ramiro Blasin, väittämää kirjassani: “Me olemme se rakkaus, jonka jätämme jälkeemme.”
LUOMINEN – Se on se ihme mitä tapahtuu, kun antaa luonnolle rauhan tehdä työtään. Sama pätee ihmismieleen. Olemmehan osa luontoa.
KIIRE – Se sekoittaa ja pysäyttää luomisen.
TUNTEET – Ne nousevat pinnalle, kun jostain välittää.
TRAUMAT – Nekin tarvitsevat rauhaa ja aikaa parantuakseen.
SYKLISYYS – Se luonnon kiertokulku, joka on varmistanut ihmiskunnan hyvinvoinnin vuosituhansien ajan. Se varmuus, jolla tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa sataa, paistaa, viilenee, lämpenee, jäätyy, sulaa. Olemme lyhyessä ajassa onnistuneet sekoittamaan tämän kuvion. On ollut liian kiire kasvaa.
IHMISYYS – osata olla läsnä. Tässä hetkessä. Ilman hilavitkuttimia. Uskaltaa olla yksin itsensä kanssa, tuijottaa bussissa edessä olevaa penkin selustaa ja unelmoida. Osata olla kanssaihmisten kanssa ja nähdä heidät. Koskettaa ja tuntea. Oikeasti.
YHTEYS – kaikki se, joka tapahtuu älypuhelimien ja tietokoneiden ulkopuolella.
HERKKYYS – Se asuu siinä pienessä ikkunaan lentäneessä linnussa, jota pidät kädessäsi kun kiroat ne ikkunat, jotka menit toivomaan niin suuriksi.
UNELMAT – ne ovat kuvia niistä tehtävistä, joita juuri sinun kuuluu täyttää.
ROHKEUS – kun uskaltaa viedä ne unelmat loppuun asti, syteen tai saveen, eikä katso taakseen.
Sanotaan, että kiltit, hyväntahtoiset, herkät, avuliaat ja ylikontrolliin taipuvaiset ylisuorittajat sanovat liian usein kyllä. On helpompi myöntyä kuin pitää puoliaan, sillä rajojen piirtäminen on työlästä, vaikeaa ja jopa tuskallista. On kuitenkin vielä toinen ihmisryhmä, joka on myöntymisensä kanssa vaikeuksissa: nimittäin innostujat.
Minäkin olen niitä ihmisiä, jotka kiinnostuvat kaikesta: uusista asioista, ihmisistä, harrastuksista, haasteista, luovuudesta, työtehtävistä ja projekteista. Innostuminen ja jokapaikanhöyläys on ihanaa! Maailmassa on valtavasti asioita, joita haluaisin tehdä, kokea ja kokeilla. Jos saisin valita, vuorokaudessani olisi 48 tuntia tai enemmänkin.
Innostumisella on kuitenkin myös varjopuoli. Innostuja ei polta pelkästään yhtä kynttilää molemmista päistä, vaan tekee sen monella kynttilällä samaan aikaan. Innostuja sanoo monta kertaa kyllä, kun pitäisi sanoa ei. Innostuja ei myöskään tajua vaaran merkkejä ajoissa, vaan menee kohti kamelin selän kriittistä kohtaa kuin juna, aina uudelleen. Usein innostuja jaksaa, kunnes ei yhtäkkiä enää jaksakaan.
Innostumisherkkyyttäni tutkiessani oivalsin, että olen myös aikaoptimisti. Aikaoptimistit ovat niitä, joilla on aina aikaa siihen yhteen pikkujuttuun. Minulla on usein epärealistinen käsitys siitä, mitä yhdessä päivässä, viikossa tai vuodessa ehtii saada aikaan. Työpaikalla luulen ehtiväni ja voivani osallistua kaikkeen, ja esimerkiksi vapaan aamupäivän aikana ehdin mielestäni mainiosti kirjoittaa ylimääräisen työtekstin, syödä rauhallisen aamupalan, siivota keittiön ja leipoa tyttären kanssa muffinsseja.
Ajattelen usein, että kalenterini on kuin Barbababa, joka ottaa aina uuden mielenkiintoisen tehtävän edessä vaivatta uuden muodon. Niinhän se ei kuitenkaan ikinä mene – aikaa on kaikilla saman verran eikä vuorokauden tunnit lisäänny, vaikka innostuisin kuinka.
Lopulta käykin niin, että yhtäkkiä ei enää tunnu mukavalta vastata myöntävästi innostaviinkaan työtehtäviin, vaikka tunnollinen suorittaja minussa lupaa tietysti tehdä ne silti. Pian vapaa-aikaa ei enää olekaan ja arjesta häviää jousto.
Kun kalenteria alkaa turvottaa, aloitan ensin karsimisen hitaasta tekemisestä, kuten lukemisesta, Netflix-sarjoista ja neulomisesta. Niihin menee liikaa aikaa. Sitten nipistän liikunnasta, jota ei ole erikseen kalenteriin varattu. Erityisesti sellaiset liikuntatuokiot, jotka tuulettaisivat aivoja parhaiten ja ylläpitäisivät luovuutta ja hyvinvointia, mutta jotka eivät ole erityisen tehokkaita, saavat delete-tuomion. Näin tahti kiihtyy, vaikka pitäisi hidastaa.
Eräs etäisesti tuntemani viisas nainen sanoi: ”Sano haasteiden edessä aina kyllä.” Myös koomikko, juontaja Lotta Backlund kirjoitti kokonaisen kirjan reippaudesta ja rohkeudesta, joista Backlundin mukaan elämänmuutoksetkin saavat alkunsa. Tässä ”Sano kyllä” -manifestissa on erittäin hyvä tarkoitus. Kun jokin asia jännittää, hirvittää ja omaa osaamistaan epäilee, kannattaa pakottautua uskaltamaan. Rohkeudella sanoa kyllä myös silloin kun pelottaa voi saavuttaa elämässään paljon hienoja asioita ja kokemuksia.
Silti omaa innostumista pitää kyetä rajaamaan ja kaitsemaan, ja pyrkiä katsomaan hiukan kauemmaksi sen taakse. Jos hyppään hurmoksessa taas uuteen projektiin, on muistettava, että silloin joudun luopumaan samalla jostakin muusta. Haluanko tai voinko tehdä niin?
Kyse on balanssista ja arvomaailmasta. Ennen myöntävää vastausta kannattaa miettiä kaksi kertaa: jos myöntyminen verottaa jaksamista nyt tai pitkällä tähtäimellä liiallisesti, on osattava sanoa ei. Jos myöntyminen vie väljyyttä ja tilaa niiltä asioilta, jotka ovat omalle tai läheisten hyvinvoinnille tärkeitä, on kieltäydyttävä. Siksi innostumiseen taipuvaisen suorittajan on osattava sanoa ei myös itselleen. Erityisesti itselleen.
Lisää ajatuksia innostumisherkkyydestä, suorittamisesta, stressin vaikutuksista ja palautumisen tärkeydestä voit kurkata uutuuskirjasta Aina ei tarvitse jaksaa:
Kukaan meistä ei ole vain yhdenlainen. Meissä on monia puolia, monia kerroksia – ja monia niistä piilottelemme jossain pinnan alla. Emme uskalla näyttää kaikkea itsestämme muille – tai edes itsellemme.
Harva meistä tuntee itsensä kokonaiseksi. Tunnetko sinä?
Ehkä et ihan uskalla tehdä itsestäsi numeroa, herättää huomiota, haaveilla suuria, tuoda vahvuuksiasi esiin.
Tai sitten et uskalla sanoa ääneen, mitä pelkäät, mikä tuntuu pahalta, mikä saa sinut kutistumaan kokoon.
Asioita, joita usein piilottelemme pinnan alla:
1. Varjot. Varjot ovat usein haavoja ja kipukohtia, jotka liittyvät ihmisen ydinolemukseen. Lapsuudessa syntyneitä uskomuksia, kuten ”Minussa on jotain vikaa”. Niiden ympärille kääriytyy usein häpeän harmaa verho. Tekisi mieli vain piiloutua jonnekin ja lakata olemasta…
2. Varjot ovat myöstunteita, joita ei ole ollut lupa ilmaista, kuten ärtymys, kiukku, jopa viha. Ehkä sinua on rangaistu tai sinut on lapsena jätetty yksin, kun olet ilmaissut niitä. Ja kuitenkin tunteet ovat voineet johtua siitä, että rajojasi on rikottu tai sinua ei ole huomioitu. Mitään tunteita ei voi eikä kannata pitkällä tähtäimellä niellä… koska silloin ne jäävät muhimaan pinnan alle.
3. Pelot. Pelko on vahvasti elämää ohjaava tunne, se pitää sinut hengissä. Silti se myös turhaan estää monia toteuttamasta itseään, antautumasta aitoon yhteyteen muiden kanssa, ilmaisemasta inhimillisyyttä ja haavoittuvuutta, elämästä vapaammin ja rennommin.
4.Epävarmuus, pelon lievempi muoto. Ehkä et uskalla mennä kohti uutta, jos et tiedä varmasti ja tarkasti, mitä se tuo tullessaan. Moni kontrolloi elämäänsä jatkuvasti ja odottaa täydellistä varmuutta itsestään ja suunnitelmastaan, ennen kuin voi lähteä liikkeelle – ja yleensä se tarkoittaa, että jämähtää pysyvästi mukavuusalueelleen. Täydellistä kontrollia kun ei ikinä tule.
5. Ideat ja sielun kutsut. Moni tuntee sydämessään salaperäisen kutsun. ”Jokin vetää minua puoleensa…” Se voi olla haave, jonka toteuttaminen tuntuisi ihmeellisen ihanalta – mutta samaan aikaan niin tavoittamattomalta tai pelottavalta, että et anna itsesi edes haaveilla siitä. Epämääräinen luova idea (kuten vaikka unelma kirjoittamisesta, laulamisesta tai maalaamisesta), voi tuntua liian haavoittuvalta kenellekään kerrottavaksi. Idea nostaa esiin epävarmuuden ja pelon siitä, mitä muut sanovat. Pienten ja suurten unelmien toteuttaminen tekee meitä näkyväksi muille ja asettaa samalla alttiiksi arvostelulle.
***
Jos pitää aina olla varma ja tietäväinen, kadottaa helposti uteliaisuuden ja kunnioituksen – niin elämää, itseään kuin muita ihmisiäkin kohtaan. Jos itsessä ei ole tilaa keskeneräisyydelle ja hämmennykselle, on vaikeaa kohdata sellaista, mikä on uutta ja erilaista ja saattaa ravistella sisäistä maailmaasi.
Kun kohtaat näitä puolia itsessäsi, vapautat energiaa, jota aiemmin olet joutunut käyttämään itsesi kontrolloimiseen ja suojakuoresi säilyttämiseen. Koet vähemmän stressiä – enemmän luontaista iloa. Elämään tulee tilaa ihmettelylle, luovuudelle, uuden oppimiselle ja elämän ihmeiden näkemiselle.
Kun et enää piilottele itseäsi, silloin et ole vain pintaa – vaan voit olla kokonainen. Kokonainen ei ole yhtä kuin täydellinen.
Kokonainen on ihminen, joka uskaltaa katsoa myös epätäydellisiä puolia itsessään hyväksyvästi.
Uskallatko sinä kohdata itsesi – niin varjosi kuin valosikin?
Opettele kysymään itseltäsi kysymyksiä, jotka vievät oman totuutesi äärelle. Tukena toimivat esimerkiksi Katri Syvärisen korttipakat Taikahetkiä elämään ja Anna valosi loistaa.
Onko sinun vaikea kohdata tai ilmaista tunteitasi? Jäätkö helposti ylimääräisten ajatusten vangiksi?
Opettele keventämään oloasi ja päästämään irti turhista huolista intuitiivisen kirjoittamisen avulla.
Moni on huomannut, kuinka olo paranee, kun purkaa tunnelmansa muistikirjan sivulle. Kirjoittaminen on tutkitusti erinomainen keino vähentää stressiä. Sen avulla voit hellittää menneistä kokemuksista ja tulevista huolista sekä tulla tietoiseksi toistuvista kaavoista elämässäsi.
Tervetuloa Kasva kirjoittajaksi -etäretriitille la 15.10.2022. Päivän teema: Hoida itseäsi kirjoittamalla
Rentouttava ja hoitava päivä antaa avaimet, joilla voit avata sisäisiä lukkojasi. Opit, miten on mahdollista voida paremmin intuitiivisen kirjoittamisen avulla.
Et tarvitse ennakkotietoja tai -taitoja. Riittää, että kynä ja paperi pysyvät kädessä. Perinteiset kirjoitussäännöt saat unohtaa heti alkumetreillä.
Kiireinen elämä tekee olosta tukkoisen. Pää on täynnä tavaraa, tunteet hukkuvat tekemisen alle. Kuka minä oikeastaan olen kiireen ja tekemisen takana? Hyvinvoinnin työkalutkin saattavat tuntua suorittamiselta. Tai sitten niitä ei jaksa tai muista käyttää arjessa.
Kirjoittaminen on ihmeellinen itsensä hoitamisen ja irtipäästämisen väline. Kaikki kirjoittaminen ei kuitenkaan automaattisesti edistä hyvinvointia. Kun haluat oppia yksinkertaisia tapoja oloa keventävään kirjoitustyöskentelyyn, Kasva kirjoittajaksi -etäretriittipäivä on sinua varten.
Kasva kirjoittajaksi -etäretriitillä
– opit kysymään itseltäsi kysymyksiä, jotka auttavat ratkomaan sisäisiä pulmia
– saat helppoja kirjoitusharjoituksia, joita voit hyödyntää jatkossa itsenäisesti
– huomaat, miten hyvää pienikin hetki kirjoittamista voi tehdä
– kohtaat lempeästi itsesi – ehkä löydät jotain kauniimpaa kuin mitä osasit odottaa
– opit päästämään irti turhista vaatimuksista
– rentoudut oikein huolella
– opit ammentamaan omasta tarinastasi materiaalia myös luovaan kirjoittamiseen, jos niin haluat
Sinun ei tarvitse ryhtyä suorittamaan kirjoittamista säännöllisesti. Mutta etäretriitin avulla sinun on helpompi jatkossa auttaa itseäsi voimaan paremmin silloin, kun sitä eniten tarvitset.
Kasva kirjoittajaksi -etäretriitti sopii kaikentasoisille. Se järjestetään Zoomin kautta ja on todellakin kuin rentouttava päivä retriitillä: ei pelkkää näytön tuijottamista vaan sallivaa omaan olemiseen uppoutumista ja voimaantumista.
Ohjelma sisältää luento-osuuksia, lempeää kehollista työskentelyä sekä mielikuva- ja kirjoitusharjoituksia. Sinulla ei tarvitse olla kirjoittajataustaa. Kehollisia harjoituksia jokainen voi soveltaa itselleen sopivaksi. Oleellista harjoituksissa on tunteminen ja kokeminen, ei minkään vaatimusten täyttäminen. Tänne saa tulla vapautumaan turhista odotuksista. Riität juuri sellaisena kuin olet.
Tämä päivä on suunniteltu sinulle, joka…
– huomaat, että mielessäsi pyörivät usein joko menneet tapahtumat tai tulevat huolet
– olet kuullut, että kirjoittaminen voisi tehdä hyvää, mutta et ihan tiedä, mistä ja miten aloittaa
– et ole aikoihin saanut omaa aikaa itsellesi, ja olet kipeästi sen tarpeessa
– haluat tukea itsesi hoivaamiseen ja itsetuntemukseen
– tunnistat, ettei sinun ole aina helppo ilmaista syvimpiä tunteitasi ja tarpeitasi
– et ehdi arjessa kuulla omaa ääntäsi, vaan aina on kiire auttaa muita ja olla tehokas
– olet saanut tarpeeksesi suorittamisesta ja haluat tehdä itsesi hyväksi jotain tosi yksinkertaista, joka mahtuu kiireiseenkin arkeen
– haluat pötköttää päivän omassa rauhassa, nauttia lempeästä, voimauttavasta tunnelmasta, ja tuntea olosi kannatelluksi
Etäretriitti pidetään la 15.10. klo 10–16.30. Hintaan (99 e) kuuluu intuitiivisen kirjoittamisen verkkokurssi Written selfie – kaunein tarina sinusta (arvo 39 e), jonka avulla voit jatkaa kirjoittamisen parissa retriitin jälkeen.
Tunnistatko itsesi näistä?
– Olosi tuntuu stressaantuneelta, mutta et ihan saa kiinni siitä, mikä sinua kuormittaa.
– Tiedät, että kirjoittamisesta voisi olla hyötyä, mutta tyhjä paperi saa sinut lukkoon.
– Pää on niin täynnä sekavia ajatuksia, ettet tiedä mistä edes aloittaa.
– Ajatuksesi kuulostavat jotenkin vääränlaisilta. ”Pitäisi” kirjoittaa jotain kauniimpaa ja viisaampaa.
– Elämäsi on täynnä tekemistä ja muista huolehtimista, mutta unohdat usein itsesi.
– Pysähtyminen itsesi ääreen tuntuu vaikealta.
– Pysähtyminen ylipäätään tuntuu vaikealta.
– Kaipaat kannustusta, mutta et jaksa enää yhtään suorittamista, puskemista etkä tavoitteita, vaan haluaisit oppia tekemään asioita lempeämmin.
Miten intuitiivinen kirjoittaminen eroaa aamusivuista tai muusta vapaasta tajunnanvirrasta?
Intuitiivinen kirjoittaminen on vapaasti virtaavaa kirjoittamista ilman perinteisiä kirjoitussääntöjä, mutta ei puhdasta tajunnanvirtaa. Sen lähtökohtana ovat teemat ja kysymykset, jotka auttavat sinua purkamaan sisäisiä ristiriitoja, tunnistamaan rajoittavia uskomuksia ja ilmaisemaan tunteita, jotka ovat ehkä jääneet käsittelemättä.
Tutkimus on osoittanut, että mikä tahansa kirjoittaminen ei välttämättä vähennä stressiä. Intuitiivinen kirjoittaminen auttaa valitsemaan uusia, hoitavia näkökulmia ja käsittelemään menneisyyden tapahtumia rakentavasti. Kyse ei siis ole loputtomasta tunteissa vellomisesta vaan siitä, että opettelet ilmaisemaan niitä ja päästämään niistä irti.
Kasva kirjoittajaksi -etäretriitillä opit
– erottamaan, millaisia kysymyksiä itseltään kannattaa kysyä – ja mitä taas välttämättä ei
– tutkimaan omaa tarinaasi ja vapautumaan vanhasta kuormasta
– hyödyntämään lempeää kehollista työskentelyä kirjoittamisen yhteydessä (hellivä jooga ja kirjoittaminen ovat IHANA yhdistelmä!)
– ottamaan pieniä ja silti suuria askelia kohti itsesi näköistä elämää
Nyt on aika ottaa päivä itselle ja kysyä niitä kysymyksiä, joita sisimpäsi on halunnut päästää pintaan jo pitkään.
Kasva kirjoittajaksi -etäretriitti sopii erinomaisesti myös sinulle, joka…
haaveilet luovasta kirjoittamisesta, mutta luova työskentely tai sen opettelu tuntuu juuri nyt liian suurelta urakalta. (Ehkä sitten joskus…!) Intuitiivinen kirjoittaminen on erinomainen askel kohti luovaa kirjoittamista: runoja, novelleja, romaania, muistelmia. Sen avulla opit vapauttamaan luovuuttasi, etsimään omaa ääntäsi ja aiheita, joista haluaisit kirjoittaa.
Päivä pidetään la 15.10. Saat tallenteet käyttöösi 1 kk ajaksi. Voit siis osallistua, vaikket pääsisi linjoille ko. päivänä. Ilmoittaudu mukaan tästä!
KASVA KIRJOITTAJAKSI -ETÄRETRIITIN OHJELMA:
La 15.10. klo 10–12:
Aamupäivän osiossa saat huokaista syvään ja laskeutua tähän hetkeen. Pääset uppoutumaan kehoon hitaassa harjoituksessa, joka on saanut inspiraationsa Embodied Yin – ja Embodied Flow -joogamuodoista. Hoitavien venytysten ja lempeän liikkeen lomaan annetaan kirjoittamista varten kysymyksiä, joita voit toteuttaa oman tilanteesi mukaan. Pehmoisen salliva, samalla vaikuttava harjoitus hellii kehoa ja auttaa purkamaan mielestä turhaa kuormaa. Taustalle saat käyttöön huolellisesti suunnitellun soittolistan, joka vie sinut syvemmälle kokemukseesi.
La 15.10. klo 14–16.30:
Iltapäivällä opit lisää intuitiivisesta kirjoittamisesta. Sääntöjä ja teoriaa ei ole paljon: muutama perusasia auttaa saamaan langanpäästä kiinni. Millainen kirjoittaminen edistää hyvinvointia – ja millainen ei? Miten käsitellä vaikeita tapahtumia? Entä jos paperille ei tule mitään? Harjoitukset auttavat kohti irtipäästämisen tunnetta. Saat kysymyksiä ja ohjenuoria, joiden avulla voit jatkaa kirjoittamista silloin, kun mielesi kaipaa kevennystä.
Retriitti ohjataan Zoom-alustan kautta. Tarvitset päivän ajaksi rauhallisen tilan, rennot vaatteet, muistikirjan ja joogamaton (tai vastaavan) lempeään liikkumiseen. Mikäli haluat käyttää musiikkia (Spotify-ohjelman kautta), se onnistuu parhaiten, jos sinulla on toinen laite Spotifyn käyttöä varten (esim. tietokone Zoomille ja älypuhelin Spotifylle). Vuorovaikutteisuus hoidetaan ensisijaisesti chat-ominaisuuden kautta. Pääset esittämään kysymyksiä ja jakamaan tunnelmia, mutta halutessasi voit olla ihan omassa rauhassasi. Ei ole pakko jutella kenellekään eikä näyttää naamaansa 🙂
OHJAAJA:
Retriitin ohjaa Katri Syvärinen, FM & henkisen hyvinvoinnin valmentaja, jonka seitsemäs kirja Sinun tarinasi voima ilmestyi vuonna 2021. Hänellä on takanaan 12 vuoden työkokemus toimittajana ja julkaisujen tekijänä, kymmenen vuotta bloggaajana. Taustallaan Katrilla on suomen kielen maisterin tutkinto, lisäksi Katri on NLP-kouluttaja ja RYT500h-joogaohjaaja. Hänen ohjauksensa on ainutlaatuinen yhdistelmä erilaisia menetelmiä. Katrin ohjaustyyli on yhtä aikaa inspiroiva, vahvan vaikuttava ja lempeän salliva. Etänäkin Katri luo harjoituksiin turvallisen tilan, jossa jokaisella on lupa rentoutua ja löytää sisältään uutta voimaa.
”Intuitiivinen kirjoittaminen oli tärkeässä osassa, kun toivuin uupumuksesta. Omien kokemusten myötä aloin tutustua siihen, miten kirjoittaminen vaikuttaa hyvinvointiin. Aloin yhdistää siihen osaamistani valmentamisesta ja NLP-menetelmästä, ja niin intuitiivinen kirjoittaminen alkoi kehittyä. Ensimmäinen kurssi käynnistyi verkossa 2014. Sittemmin kursseillani on käynyt tuhansia ihmisiä. Nykyään ohjauksessani on vahvasti mukana myös kehollisuus, sillä kehon ja mielen yhteys on ainutlaatuinen. Uskon, että näissä harjoituksissa on taikaa, joka auttaa jokaista löytämään itsestään jotain uutta.” – Katri Syvärinen
PÄIVÄN HINTA: 99 e (sis. alv 24 %) sisältää
– päivän ohjelman
– videotallenteet, jotka ovat katsottavissasi 1 kk ajan tapahtuman jälkeen
– kuusi viikkoa kestävän Written selfie – kaunein tarina sinusta -verkkokurssin, jonka avulla voit jatkaa intuitiivista kirjoittamista itsenäisesti ensi kevään ajan (kurssi avautuu 1.11.22, arvo 39 e)
ILMOITTAUTUMINEN: Varaa paikkasi tämän sivun ilmoittautumislinkistä. Ryhmällä on minimimäärä, jonka tulee täyttyä viim. vuorokautta ennen tapahtuman alkua tapahtuman toteutumiseksi.
Tapahtuma pidetään la 15.10. Saat tallenteet käyttöösi 1 kk ajaksi. Voit siis tulla mukaan, vaikket pääsisi linjoille juuri ko. päivänä.
Written selfie – kaunein tarina sinusta on kuuden viikon verkkokurssi, joka auttaa sinua eteenpäin itsesi hyväksymisen ja arvostamisen tiellä sekä näkemään itsesi ja elämäntarinasi uudella, voimaannuttavalla tavalla.
Kun ilmoittaudut Kasva kirjoittajaksi -etäretriitille, saat kurssin käyttöösi 30.6.23 asti. Näin päivän anti kantaa vieläkin pidemmälle – ehkä se on kokonaan uudenlaisen tarinan alku… Tule siis mukaan!
***
HUOM. Tapahtumassa kehotetaan jokaista kunnioittamaan ja kuuntelemaan omia rajojaan ja tarpeitaan ja toteuttamaan harjoituksia sen mukaan. Tapahtuma ei ole terapiaa tai psyykkisten ongelmien hoitoa eikä se korvaa niitä. Tapahtumaa ei ole suunniteltu psyykkisten eikä fyysisten sairauksien hoitamiseen vaan hyvinvoinnin tukemiseen. Se ei sovellu akuutissa vaikeassa elämäntilanteessa oleville tai mielenterveysongelmista kärsiville. Voit osallistua tapahtumaan kuuntelemalla ja tekemällä harjoituksia itsenäisesti – mitään ei tarvitse jakaa muille osallistujille.
Saamme jatkuvasti ympäriltämme vihjeitä siitä, minkälainen meidän tulisi olla. On helppoa lähteä muovaamaan itseään ulkoisten ihanteiden mukaan. Sen sijaan vaikeampaa on luottaa sydämensä ääneen ja siihen, että riittää sellaisena kuin on.
Kun omaa sisimpäänsä lähtee vahvistamaan, joutuu väistämättä tuntemaan myös vaikeita tunteita kuten häpeää, pelkoa ja surua. Joutuu kenties kohtaamaan uudelleen menneitä hetkiä, jolloin ei ole tullut hyväksytyksi tai nähdyksi omana itsenään. Nuo tunteet eivät kuitenkaan ole este, vaan avain sydämesi viitoittamalle polulle.
Seuraavat neljä lempeää runoa ovat Sinulle, joka kaipaat rohkeutta olla oma itsesi:
Kirjoittaja Tanja Moring on seksuaaliväkivaltaan, lapsuudenaikaiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, narsismiin, rakkaus- ja seksiriippuvuuden hoitoon erikoistunut erityistason seksuaaliterapeutti ja seksuaaliväkivallan asiantuntija, kriisityöntekijä, sertifioitu Mind-Body Bridging -terapeutti, MBB® (kognitiiviskehollinen lyhytterapia) sekä Valviran vahvistama laillistettu sote-alan ammattilainen, Sosionomi/diakoni (AMK). Tanja työskentelee yrityksessään Kriisiapua Tanja Moring.
Katso itseäsi myötätunnolla ja rakkaudella. Sinulle on tapahtunut jotain hyvin satuttavaa ja hajottavaa. Heitä häpeän kaapu pois. Se ei kuulu sinulle, vaan tekijälle. Sinä et voinut tietää, että hauska ilta ystävien kanssa tai parisuhde johtaisi seksuaaliväkivaltaan. Samoin kuin kadulla kävelevä ei voinut varautua siihen, että auto ajaa hänen ylitseen. Sinä olet uhri ja kaiken avun, tuen, hoivan sekä myötätunnon arvoinen.
On tärkeää myöntää, että kyse on seksuaaliväkivallasta. Kyse ei ole huonosta seksistä. Kyse ei ole seksistä ollenkaan. Kyse on väkivallasta. Erityisen vaikeaa tämän myöntäminen on silloin kun tekijä on läheinen ihminen, esimerkiksi työkaveri, ystävä, seurustelukumppani tai puoliso. On luonnollista syyttää itseään ja uskotella itselleen, että olisi voinut jotenkin estää tapahtuman.
Niin pitkään kuin uskottelemme, että meillä olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa tapahtumien kulkuun, pidämme kiinni uskosta siihen, että elämä on aina ennalta arvattavaa, maailma on turvallinen ja ihmiset ovat hyviä. Kun myönnämme olevamme seksuaaliväkivallan uhreja, myönnämme samalla, että maailma on toisinaan turvaton paikka eikä kaikkiin ihmisiin voi luottaa. Joudumme korjaamaan suhdettamme maailmaan ja muihin ihmisiin. Samalla joudumme varomaan, ettei korjausliike ole liian suuri. Kaikki ihmiset eivät ole epäluotettavia eikä maailma kokonaisuudessaan ole turvaton. Maailmassa on myös paljon hyvyyttä.
Puhu luotettaville ystäville ja seksuaaliväkivaltaan erikoistuneelle ammattilaiselle. Vain se, minkä voi kertoa toiselle, voi olla itsellekin totta. Traumaattista tapahtumaa ei voi paeta päihteisiin, urheiluun, työntekoon tai muihin riippuvuuksiin, vaan se pitää kohdata. Toipuminen lähtee siitä, että suostuu ensiksi olemaan uhri.
Traumaattisen tapahtuman ja siihen liittyvien kipeiden tunteiden ja oireiden välttely johtaa traumaoireiden pitkittymiseen. Mitä enemmän koetamme vältellä traumamuistoa esimerkiksi erilaisten riippuvuuksien avulla, sitä suuremmalla voimalla se alkaa ajan kuluessa tunkeutua mieleemme ja häiritä arkielämäämme. Tällöin puhutaan uudelleenkokemisoireista. Seksuaaliväkivallan aiheuttama trauma voi aktivoitua pitkän ajan kuluttua tapahtuneesta tai oireet voivat palata esimerkiksi erilaisissa elämänkriiseissä. Myös silloin, jos elämäämme kohtaa jokin uusi trauma, voi aikaisemmin kokemamme seksuaaliväkivallan aiheuttama trauma aktivoitua. Erilaiset oireet, joita koet trauman jälkeen, eivät ole yhtä kuin sinä. Pelko, hätä, ahdistus, paniikkioireet ja vaihtelevat vireystilat ovat normaaleja reaktioita epänormaaliin tapahtumaan.
Kun jokin triggeri eli traumalaukaisija aktivoi traumamuiston, sinut saattaa vallata tunne kuin kokisit traumaattisen tapahtuman uudelleen. Triggeri voi olla jokin tekijää tai tapahtumaa muistuttava ihminen, paikka, ääni, maku, esine, tapahtuma, tuoksu, oman kehon tuntemus tai tunnetila. Joskus käy niin, että vaikka kuinka pohdimme, emme saa kiinni siitä, mikä herätti traumamuiston.
Uudelleenkokemisoireet, eli takaumat, saattavat vallata mielen myös silloin, kun meillä on tyhjä hetki arjen kiireiden keskellä (esimerkiksi odotamme liikennevalojen vaihtumista) tai yritämme levätä ja rentoutua. Kun takauma valtaa mielesi, kerro itsellesi kyseisen päivän päivämäärä ja sano itsellesi lempeästi, ettei ole mitään hätää eikä traumaattinen tapahtuma tapahdu tässä ja nyt. Laita kädet perhoshalaukseen rinnallesi ja kerro itsellesi, että olet tällä hetkellä turvassa.
On tärkeää pyrkiä jatkamaan normaalia arkea ja elämää. Pyri pitämään kaikin tavoin huolta omasta hyvinvoinnistasi, muun muassa huolehtimalla unesta, ravinnosta, liikunnasta, ulkoilusta, harrastuksista, ystävien tapaamisesta ja päivärytmistä. On tärkeää, että otat taukoa traumasta sekä sen käsittelystä ja teet asioita, joista nautit.
Seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan aiheuttama trauma on hyvin kehollinen. Autonomisen hermojärjestelmän toiminnan havainnointi sekä sen rauhoittaminen hillitsevät kehollisia oireita ja rauhoittavat myös mielen. Traumatisoitunut elää usein joko traumamuistoissa tai tulevaisuuden peloissa. On tärkeää harjoitella läsnäolotaitoja eli kykyä olla tässä hetkessä. Silitä lapsen hiuksia, koiran tai kissan turkkia. Kuuntele askeltesi ääntä, kun kävelet kadulla tai hiekkatiellä. Tunne auringon lämpö kasvoillasi ja sadepisara poskellasi.
Lempeää toipumismatkaa sinulle
Tanja
Jos olet kokenut seksuaalista väkivaltaa, ethän jää asian kanssa yksin.
Seri-tukikeskukset ympäri Suomen on tarkoitettu kaikille yli 16-vuotiaille seksuaaliväkivaltaa kohdanneille, kun tapahtuneesta on kulunut alle kuukausi. Lähimmän Seri-tukikeskuksen löydät TÄÄLTÄ.
Raiskauskriisikeskus Tukinainen tarjoaa apua seksuaaliväkivallan uhreille sukupuolesta riippumatta, kun tapahtuneesta on kulunut yli kuukausi. Tukinaisen palvelut löydät TÄÄLTÄ.
Muistan erään työhaastattelun kymmenen vuoden takaa. Olin pätevä työtehtävään, mutta työhaastattelutilanne jännitti minua valtavasti. Energiani meni tilanteessa jännittämiseni peittämiseen, mutta siitä huolimatta se näkyi minusta. Kauhukseni haastattelija huomautti siitä vihjaten, olenko sosiaalisesti kykenevä tehtävään. En ymmärtänyt vielä tuolloin riittävän hyvin tätä puolta itsessäni, enkä osannut puolustaa itseäni. Päädyin haastettuna selittämään jotain epämääräistä, enkä tullut valituksi työhön. Tunsin nolanneeni itseni ja sätin itseäni siitä, miksi olen tällainen jännittäjä.
Suomalainen yhteiskunta on viime vuosikymmenien aikana oppinut arvostamaan yhä enemmän ekstroverttiyttä. Tämä näkyy muun muassa rekrytointi-ilmoituksissa, joissa seurallisuus sekoitetaan usein sosiaalisiin taitoihin. Ujous puolestaan nähdään herkästi synonyyminä heikolle itseluottamukselle ja heikoille sosiaalisille taidoille.
Tällaisessa ympäristössä sosiaalisesti herkkä oppii suoran palautteen kautta ja epäsuorasti rivien välistä, että hänen oma luontainen tapansa olla sosiaalisesti on jotenkin väärä. Tämän vuoksi onkin hyvin inhimillistä pyrkiä muuttamaan itseään ekstrovertimpään suuntaan. Tässä kuitenkin muutama syy sille miksi sosiaalisesti herkkien yksilöiden ei tule pyrkiä muuttamaan itseään:
Piirteemme ovat perinnöllisiä. Luontaisten reaktioidemme muutosyritykset eivät useinkaan tuota hedelmää, sillä sosiaalisen herkkyyden taustalla olevat temperamenttipiirteet ovat pitkälti synnynnäisiä ja muovaantuvat lopullisiin asetuksiinsa jo lapsuudessa. Tämän vuoksi pyrkimys niiden muuttamiseen tuottaa harvoin muuta tulosta kuin uupumusta.
Kulttuuri-ideaali johtaa meitä harhaan. Kun sosiaalisesti herkkä yksilö lähtee muuttamaan herkkyyttään, hän hyväksyy samalla ajatuksen, että hänen herkkyydessään on jotakin vikaa. Lisäksi koska muutostyö on vaikeaa, se usein epäonnistuu. Näin sosiaalisesti herkälle jää vain entistä voimakkaampi tunne siitä, että hänessä on jotakin vikaa, kun hän ei pysty edes muuttumaan.
Olemme taitavia pitkäaikaisissa suhteissa. Sosiaaliseen herkkyyteen liittyy sosiaalisia voimavaroja. Velvollisuudentuntomme auttaa meitä sopeutumaan sääntöihin ja työskentelemään pitkäjänteisesti. Prososiaalisuus ja empatiakyky ovat puolestaan loistavia rakennusaineksia diplomaattisille taidoille, jotka tulevat esille pitkäaikaisissa suhteissa, ei ensivaikutelmissa.
Haavoittuvuutemme ovat tilannesidonnaisia. On tärkeä ymmärtää, että sosiaaliset haavoittuvuutemme korostuvat sosiaalisissa suoriutumistilanteissa, kun joudumme huomion tai arvioinnin keskipisteeksi. Raskaita ovat myös roolisiirtymät, joihin kasautuu usein paljon tällaisia tilanteita, kuten uusi opiskelupaikka tai uuteen työpaikkaan hakeutuminen. Haavoittuvuutemme ovat kuitenkin vain pieni osa meitä, eivätkä määrittele meitä kokonaan.
Nykyään joudun kohtaamaan psykologin ja kouluttajan työssä jännittäviä tilanteita säännöllisesti. Taipumukseni jännittää ei ole niinkään muuttunut, vaan suhtautumiseni siihen. Se kulkee edelleen rinnallani, mutta ei vaikuta merkittävästi toimintaani tai suoriutumiseeni. Silloin kun jännittämiseni näkyy muille, en pyri kätkemään sitä. Tämän vuoksi en jää samassa määrin lukkoon siihen ja hermostoni rauhoittuu nopeammin, kun unohdan jännittämiseni keskittyessäni itse asiaan ja muihin ihmisiin.
Olenkin oppinut, että sosiaalisessa herkkyydessäni ei ole mitään vikaa. Vikaa on enemmän ympäröivän kulttuurin suhtautumisessa siihen. Tai tarkemmin ottaen vika oli siinä, että olin itsekin hyväksynyt ympäristön käsityksen omaksi käsityksekseni itsestäni. Toistankin yhtä lausetta kyllästymiseen asti työskennellessäni sosiaalisesti herkkien yksilöiden kanssa tai kouluttaessani muita ammattilaisia: Sosiaalisesti herkän ei tule muuttaa itseään, vaan käsitystä itsestään.
Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun perustaja. Ujonrohkaisija on kehitetty sosiaalisesti herkille jännittäjillle ja se tarjoaa tutkittua tietoa, yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman sekä asiantuntijan henkilökohtaista ohjausta. Lisätietoja Ujonrohkaisija-palvelusta löydät TÄÄLTÄ.
FM Raija Kivimetsä on aivoterveyteen perehtynyt tietokirjailija, villiyrttikouluttaja ja kasvilääkinnän ammattilainen. Raija kouluttaa villiyrttiammattilaisia ja on vetänyt hyvinvointimatkoja Kreetalle jo yli 20 vuotta keväisin ja syksyisin.
Kaamos tulee taas väistämättä ja yli 40 prosenttia suomalaisista oireilee valon vähenemiselle. On pohjatonta väsymystä, alakuloa, hiilarihimoa ja tuskaisuuttakin. Nukuttaa mutta uni ei ole hoitavaa. Asiantuntijat puhuvat aivojen keskuskellon rytmihäiriöstä ja ohjaavat hoidoksi kirkasvaloa ja liikkumista ulkona päiväsaikaan. Pahimman pimeyden torjuntaan sydäntalvella hoidoksi suositellaan myös valontankkausmatkaa aurinkoon.
Kärsin itse vuosikausia kaamosoireilusta ja otin syksyä vastaan usein ristiriitaisin tuntein. Rakastan värejä ja ruskan huikeaa ilotulitusta mutta samaan aikaan pimenevät päivät saivat oloni levottomaksi. Kirkasvalolamppua aloin hyödyntää jo viimeistään lokakuun alussa.
Ratkaisukeskeisenä ihmisenä, yrttiterapeuttina ja hyvinvointikouluttajana pidin itseäni koekaniina ja hoidin itseäni mitä erilaisemmin keinoin. Joitakin vuosia sitten oivalsin, että pimeä aika ei enää pääsekään niskan päälle eikä kaamos iske niin valtavalla voimalla kuin ennen. Olo oli parempi, virkeämpi ja iloisempi. Mitä minulle tapahtui?
Kehitin itselleni kaamoksentorjuntapatteriston, josta uskon olevan apua ja iloa muillekin. Tein ennen kaikkea ystävyys- ja yhteistyösopimuksen suolistomikrobistoni kanssa, sillä lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että mikrobiomimme säätelee mielialaamme, tunteitamme, mielitekojamme ja vireystilaamme.
Oivalsin, että hyvinvointi, onnellisuus ja vireämpi elämä lähtee oman kehon kellarista, suolistosta, ja itse asiassa yksinkertaistaen siitä, mitä etenkin paksusuoleen päätyy ja mitä siellä tapahtuu. Stressinhallinta, jaksaminen ja aivojen hyvinvointi ovat uusimpien tutkimusten valossa kuin seurausta omien ”kotieläinten” eli mikrobiemme ruokkimisesta.
Aloin hyödyntää tutkimustietoa ja ryhdyin paastoamaan vuorokaudessa vähintään 12 tuntia ja syömään ruokaa, joka ruokkii ns. hyvisbakteereita ja eliminoi pahisbakteereita. Jo pelkästään paastoamalla vireystilani koheni. Kun muutin ruokavaliotani entistä enemmän hyvisbakteereita suosivaksi, olo muuttui entistäkin paremmaksi. Olin pirteämpi mutta samaan aikaan tyynempi. Epämääräinen levottomuus kaikkosi eikä valon väheneminen enää huolettanut minua.
Ajattelin, että kokemuksistani ja vinkeistäni voi olla hyötyä muillekin, joita kaamos ja vähenevä valo rasittaa ja jopa masentaa. Näin syntyi juuri ilmestynyt kirjani Vireä elämä, josta saa uutta elinvoimaa ilottomaan arkeen. Kirja sisältää monenlaisia ihania työkaluja, vinkkejä, ravintotietoa ja reseptejä, joiden avulla jaksaa ja voi paremmin.
Kohti vireämpää elämää
Tässä muutamia helppoja vinkkejä, joilla voit lähteä liikkeelle.
Ota 12 tunnin paasto elämääsi. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että jos syöt illalla kello 20, saat syödä seuraavana aamuna kello 8.
Älä syö tai juo mitään aamulla ennen kuin harjaat hampaasi. Näin vältät nielaisemasta yön aikana suussasi muhivia bakteereita. Harjaa myös kieli jos haluat paremman tehon.
Juo hampaiden harjaamisen jälkeen lasillinen huoneenlämpöistä vettä, jossa on teelusikallinen viherjauhetta ja puristettua luomusitruunan mehua.
Jos väsymyksen ja kaamosoireilun lisäksi kärsit korkeasta verenpaineesta ja haluat helliä aivojasi sekä pistää aisoihin pörpöttävän suoliston, juo 1 dl punajuurimehua päivässä. Voit lingota mehua itse luomupunajuurista tai hankkia kaupasta kylmäpuristettua luomupunajuurimehua.
Mikäli haluat kaamosoireilun lisäksi hallita painoasi ja tuntea olosi energisemmäksi, nauti jokaisen ruokailun aluksi ½ dl papuja tai linssejä, joita voit maustaa haluamallasi tavalla.
Ja jos illalla nukkumatti on hukassa, nauti muutama tunti ennen nukkumaan menoa 1 lasillinen vettä, johon olet sekoittanut 1 teelusikallisen perunajauhoja. Tämä mieltä ja suolistoa rauhoittava cocktail sisältää valtavasti resistenttiä tärkkelystä ja on suoliston hyvisbakteerien herkkua.
ADHD on erityisesti haaste ADHD-aivot omistavalle, mutta se voi olla haaste myös muille, joiden elämässä on ADHD-piirteinen ihminen. Haluan tässä artikkelissani tuoda näkyväksi tiettyjä ADHD-ihmisen jopa ”vastakohtaisuuksia”, jotka herkästi aiheuttavat ymmärtämättömyyttä muissa ihmisissä.
Itselleni on ollut aikuisena saadun ADHD/ADD -diagnoosin myötä tärkeää ymmärtää tiettyjä piirteitäni, koska ne selittävät minulle sekä menneitä että nykyisiä (ja varmaan myös tulevia) hankaluuksia, joihin olen elämässäni joutunut.
Miksi minua ei ole ymmärretty lainkaan tai on ymmärretty täysin toisin, kuin miten olen mielestäni asiat ilmaissut. Miten minusta on voitu saada ihmisenä tietynlainen käsitys, vaikka se ei mahdu millään tavoin osaksi sitä ihmistä, joksi itseni miellän. Miksi minut on lopulta leimattu tietynlaiseksi, ja olen alkanut tähän leimaan lopulta itsekin uskoa.
ADHD-ihmisissä on olemassa kaksi jyrkästi vastakkaista puolta. ADHD oman näkemykseni mukaan tuo nämä vastakkaisuudet esiin paljon vahvemmin tai jyrkemmin, kuin ns. neurotyypillisillä ihmisillä. Osa näistä vastakkaisuuksista on omastakin mielestäni sellaisia, etten yhtään ihmettele, ettei kukaan ulkopuolinen voi niitä ymmärtää. Otan tässä muutaman esimerkin esiin omasta elämästäni.
Suhde toimintaan ja tekemiseen
ADHD-aivoilla varustettu ihminen voi olla pienenkin aikavälin sisällä todella tehokas tietyssä, valikoidussa asiassa ja todella jumittava toisessa. Aivot harvemmin jaksavat työstää yhtä asiaa pitkää aikaa, ellei se ole jollakin tavoin erityisen kiinnostava, kuten itselläni uusi idea blogin tai kirjan kirjoittamiselle. Tavalliset, päivästä toiseen samanlaisina jatkuvat tehtävät ovat useimmille ADHD-ihmisille vaikeita. Jopa niin vaikeita, että voimme puhua vaikeuksista elämänhallinnassa; esimerkkeinä jatkuva epäjärjestys, keskeneräiset levälleen jäävät työt, vaikeus luopua tavarasta tai pitää yllä terveellisiä elämäntapoja.
Prokrastinaatio on termi, joka tarkoittaa tehtävien viivästyttämistä, jumittumista niiden edessä, vaikka tietää, että kyseinen tehtävä tulisi tehdä tiettyyn aikaan mennessä. Tämä on hyvin yleistä meille ADHD-aivoisille, vaikkakin meillä nämä jumittamiset voivat liittyä keskenään erilaisiin asioihin. Prokrastinointi aktivoi ainakin minussa ahdistusta, huonommuuden tunteita sekä yhä uudelleen sellaista ajattelua, miten laiska ja saamaton olen. Vaikka kuinka yrittäisin ryhtyä ja aktivoitua, lamaannun. En pysty, vaikka kuinka yrittäisin itselleni sanoa, että ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni… Tässä esimerkkejä omasta elämästäni:
Jumitan aivan kaikessa kotini järjestykseen liittyvässä, mutta saan laitettua työhuoneeni vähintään kohtalaiseen järjestykseen sieltä lähtiessäni kun tiedän, että joku muu käyttää huonetta minun jälkeeni.
Kaikki sellaiset toiminnot, joihin liittyy monivaiheisuutta, jonka vuoksi en saa niitä ”siinä silmänräpäyksessä” valmiiksi, jäävät minulta useimmiten tekemättä, ellei niihin liity todella tiukkaa deadlinea. Esimerkki ikkunoiden pesusta. Ajattelen innostuneesti: ”Tänään voisin pestä ikkunat!” Kun annan ajatusteni ja mielikuvieni pysähtyä tämän suunnitelman eteen, näen edessäni kymmeniä eri vaiheita, jotka minun täytyy tehdä, ennen kuin edes pääsen siihen ikkunoiden pesukohtaan. Tämän ajatteleminen hävitti minusta jo sen aivojeni energiabuustin, joka muutoin olisi voinut minua auttaa ryhtymään hommaan.
Toisaalta joissakin asioissa ryhdyn tekemään yllättävääkin hommaa ”siinä silmänräpäyksessä”, ilman harkintaa (impulssiherkkyys), vaikka tämän työn tekemiseen voisi liittyä kymmeniä vaiheita. Joskus tämä liittyy siihen, että aivoni vitkuttelevat jonkin muun asian käynnistämistä, mistä syystä aloitan mieluummin vaikka pesuhuoneen perusteellisen siivousurakan tai ryhdyn tuntikausien ajaksi poistamaan kännykästäni turhia valokuvia 🙂
Ollessani sosiaalisessa tilanteessa, jossa huomaan minulta (usein sanattomasti) vaadittavan jonkin asian tekemistä, lamaannun useasti paikoilleni ja ryhdyn skrollaamaan kännykkää tasatakseni aivojeni tilaa. Enpä yhtään ihmettele, jos toiset ihmettelevät, mikä tuolla on, kun hän ei viitsi tulla auttamaan meitä muita. Minun ajatellaan olevan itsekäs ja laiska.
Monesti ADHD-ihmisille suositellaan erilaisia tehtävälistoja ja muistutuksien laittamisia kännykkään. Joissakin asioissa näistä voikin olla apua, mutta itsekin ihmettelen, miksi en vain kertakaikkiaan kykene asettamaan itselleni tavoitteita oppia rutiineita tietyillä elämänalueilla. Toisaalta koen vastenmielisyyttä rutiinitöitä kohtaan, ja vaikka tiedän to do -listojen ja muistutusten auttavan, en pysty niitäkään itselleni luomaan. Tunnistan pelkääväni ja ennakoivani sitä, että ”epäonnistun niissäkin, kuten kaikessa”. ADHD-ihminen usein myös toisaalta ahdistuu tiukoista aikatauluista, ja toisaalta on täysin aikasokea tietyissä tilanteissa; unohtaa itsensä ja ajankulun, on lähes aina myöhässä.
Sosiaaliset suhteet
ADHD-ihmisen aivoissa käy jatkuva kuhina, vaikka se ei aina ulospäin näkyisikään. Jos olet tavannut ulospäin suht rauhallisen ADHD-ihmisen, hänen sisällään on silti jatkuva ruuhkainen moottoritie käynnissä. Hän todellakin haluaisi keskittyä kuuntelemaan sinua, mutta saattaa distraktoitua vaikka katsomaan kännykkää vähän väliä. Se ei itse asiassa useinkaan tarkoita sitä, etteikö hän olisi asiastasi kiinnostunut. Hän tarvitsee jonkun muun toiminnon, johon fokusoida hetkeksi, jotta pystyy jatkamaan kuuntelua.
Joskus se voi olla myös tarve katsella muualle, liikahdella aivan kuin hänellä olisi epämukava olla, tai vaikka hiusten hypistely tai kynsivallien nyppiminen. Mikäli hän keskeyttää sinut kesken puheesi, hän ei voinut aivoissa tapahtuneelle ryöpsähdykselle sillä hetkellä mitään. Hänen oli pakko kertoa asiansa, muuten hän unohtaisi sen heti seuraavassa sekunnissa! Impulsiivinen ja spontaani puoli tuli hänessä hyvin tyypillisellä tavalla esiin.
Usein ADHD-ihmisen yliaktiivisuus ei niinkään näy kehollisesti, vaan se tulee esiin massiivisena puheripulina. Muille ihmisille voi tulla tunne, että tuo ihminen haluaa ottaa kaiken tilan tässä keskustelussa vain itselleen. Jos olet kokenut tällaista, muistathan, ettei ADHD-ihminen tee tätä tahallaan ja tarkoituksella, vaan se tuttu ryöpsähdys vaan kerta kaikkiaan tulee hänestä ulos, eikä hän sillä hetkellä voi asialle mitään. Itse olen ollut juuri tällainen. Kun olen diagnoosin saatuani ymmärtänyt tämän piirteeni, on minun ollut helpompi alkaa opettelemaan itseni rauhoittamista, esimerkiksi tuoden tilanteeseen jonkin kehollisen aktivoinnin sen sijasta, että antaisin sen puhetulvan ryöpsähtää hallitsemattomasti sisältäni ulos. Siltikään en aina pysty hallitsemaan näitä impulsseja sisälläni.
ADHD-ihminen voi olla hyvinkin äänekäs ymmärtämättä sitä itse, ja toisaalta hän voi olla todella yliherkkä ulkoa tuleville äänille. Hän voi olla liiankin avoin puheissaan eli hän saattaa kertoa intiimeitäkin asioita itsestään ymmärtämättä, ettei se aina ole kovin viisasta. Hän saattaa usein kokea, ettei kukaan ymmärrä hänen puheitaan, niin kuin hän itse haluaisi toisten ne ymmärtävän. ADHD-ihminen saattaa ärsyyntyä muihin ihmisiin herkästi, mutta olla myös itse todella ärsyttävä muita ihmisiä kohtaan.
ADHD-ihmiset ovat tyypillisesti erittäin oikeudentajuisia. Mikäli he näkevät ympärillään tai kokevat tilanteissa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, he pyrkivät kaikin keinoin nostamaan tämän esille ja vaikuttamaan siihen. He saattavat käyttää kaikki voimavaransa varmistaakseen, että asiat etenevät oikeudenmukaisesti eikä ketään kohdella väärin. Ja vaikka he saattaisivat tunnistaa itseen kohdistuvaa epäoikeudenmukaisuutta ja nostaa siitäkin haloon, heidän voi samaan aikaan olla erittäin vaikea tunnistaa todellisia sisäisiä tarpeitaan, joita huomioimalla he voisivat helpommin ratkaista näitä kyseisiä ongelmia. Tämäkin on tuttua omasta elämästäni.
Olen itse yliajattelija, minulla on tarve ymmärtää asioita ja ilmiöitä, joita elämässäni kohtaan. Tämä onkin ristiriidassa spontaaniuteni kanssa. Monet ystävistänikin ovat kummastelleet sitä, miksi (yli)analysoin pitkäänkin tiettyjä asioita ja tapahtumia elämässäni ja tunnun jääväni niihin kiinni, kun sitten eräänä päivänä he ihmettelevät spontaaneja elämän käänteitäni. Ikään kuin olisin välillä täysin jumissa suossa omine ajatuksieni ja selittelyineni, ja toisessa hetkessä olen tehnyt yhtäkkiä isoja päätöksiä ja muutoksia elämässäni. Enpä taaskaan itse ihmettele, miksi minua ei aina ymmärretä… Joskus siis olen yliajattelija, joskus impulsiivisuudessani isojenkin riskien ottaja.
Tässä vain joitakin esimerkkejä siitä, miksi neurotyypillisten voi olla vaikeaa ymmärtää neuroepätyypillisiä. Ehkä lopuksi haluaisin tuoda sen tärkeän asian esiin, että millaisia tai keitä tahansa me olemmekin, voisimmeko me kaikki sitoutua yrittämään ymmärtää toista ihmistä sen sijaan, että välittömästi reagoisimme toisen ihmisen erilaisuuteen tuomitsemalla se?
Varsinkin meille, joiden aivot vain toimivat eri tavalla kuin enemmistön aivot, on todella kuormittavaa se, kun meitä ei ymmärretä. Juuri sen vuoksi tulen jatkossakin kirjoittamaan näistä aiheista, yhteisen ymmärryksen kasvattamiseksi <3
