Vankilapastori ja poliisitaustainen sovittelija: ”Meille on opetettu, ettei saa riidellä – ja siksi emme osaa keskustella oikeista asioista”

Media-alan johtotehtävissä ja poliisina työskennellyt sovittelija Kristiina Komulainen ja vankilapastori-sovittelija Jukka Vänskä vastaavat kysymyksiin riidoista ja riitelemisestä. 

Kristiinalta ja Jukalta on ilmestynyt Riidan ratkaisu -kortit, joiden avulla voi yksin tai yhdessä riidan toisen osapuolen kanssa käydä läpi riitaa niin, että riita ei jää painamaan mieltä – ja tunteita. Kortteja voi käyttää myös tilanteessa, jossa joutuu selvittämään muiden riitoja.

Minkä takia ihmiset riitelevät?

Riidan ratkaisu -kortit

”Riidoissa ei aina välttämättä ole edes varsinaisesti tapahtunut mitään loukkaavaa, vaan usein on kyse ajatusvinoumista ja väärinymmärryksistä, josta riita lähtee liikkeelle. Riidassa herää usein jokin vaikea tunne – esimerkiksi menettämisen pelko – tai jokin uhkaa jotain meille tärkeää. Menettämisen pelossa voi olla kyse etuihin tai tarpeisiin liittyvistä asioista. Etuihin liittyvät ovat pinnallisia asioita, kuten esimerkiksi palkka, tai sitten kyse voi olla jostain syvemmästä kuten omaan identiteettiin tai kunnioitukseen liittyvistä. Näissä on kyse tarpeista. Ero on esimerkiksi yksi menetys, koska ihminen laittaa paljon peliin parisuhteeseen, ja jos on uhkana, että suhde murtuu, syntyy tietenkin vaikeita tunteita. Riidassa ollaan helposti itsekunnioituksen äärellä: pelätään, että menetetään jotain.”

Voitaisiinko me ihmiset elää ilman riitoja?

”Meidän ei kuulu elää ilman riitoja. Se on vähän sama kuin eläisimme ilman tunteita. Kyse on siitä, että kun konflikti ratkaistaan hyvin, se voi parhaimmillaan viedä meitä eteenpäin. Se lisää omaa itsekunnioitusta, kunnioitusta toista ihmistä kohtaan ja se on tilanne, jossa me kiillotamme timantin pintaa: riidat on paikkoja, joissa me kehitymme ihmisinä.

Konfliktit tuovat usein myös esiin jotain meille tärkeää, mikä on meille arvokasta. Jotain mistä halutaan pitää kiinni ja mitä puolustaa.”

Vaatiiko riitatilanne aina sen, että käy riidan läpi?

”Ei vaadi, mutta sillon voi jäädä jumiin riitatilanteeseen, ja on raskasta olla riidassa – varsinkin jos on kyse tärkeästä asiasta. Osa asioista on sellaisia, jotka on helpompi ohittaa ja jättää tilanne sikseen. Pyrkimys on kuitenkin siihen, että itsellä olisi rauha asian kanssa. 

Riidan ratkaisussa on suurelta osin kyse siitä työstä, jonka minä teen. Loppujen lopuksi sillä, mitä riidan osapuolet tekevät keskenään, ei ole niin paljon merkitystä kuin sillä, mitä minä riidan osapuolena teen. Riidan ratkaisu -kortit toimivat siten, että voi itse tehdä työtä korttien kanssa oman rauhan löytämiseksi – tai tilanteen mukaan tehdä työtä myös toisen osapuolen kanssa yhdessä. Mutta jos odottaa toisen osapuolen osallistumista riidan ratkaisemiseen, on jumissa tilanteessa, mikäli toinen ei vaikka haluakaan ratkaista riitaa. Oma riidan prosessoiniti vapauttaa, koska silloin voi itse tehdä omalle ololle jotain.

Mutta sovittelu ei tarkoita aina sovintoa, kuten pakollista halaamista ja että ollaan sitten bestikset. Joskus ratkaisu on se, että lähdetään eri teille. Joskus taas paras ratkaisu on sellainen, missä minun kuuluu kasvaa – esimerkiksi rajojen laittamisessa. 

Elämä on sellaista, että aina ei voida saada parasta lopputulosta. Ja kenelle lopputulos sitten onkaan paras? Minun ajatukseni parhaasta voi olla hyvin erilainen kuin sinun ajatuksesi riittävästä lopputuloksesta. Jos minä haluan parasta ja sinä haluat riittävää lopputulosta, meillä on jo siinä tavoiteristiriita.”

Millaisia erilaisia riitelymalleja on?

”Oma riitelymalli riippuu paljon siitä, miten on itse oppinut riitelemään sekä tuomaan omia mielipiteitä, pettymyksiä ja vaikeita tunteita esiin. 

Joskus riitaan saattaa liittyä aggressiota: saattaa riidan keskellä haluta motata toista, mutta kannattaa huomioida, että mottaaminen ja mottamisen ajattelu on kuitenkin eri asia. Joskus taas riidassa haastava ihminen voi olla esimerkiksi ylimukava: jonkun riitelytyyli voi siis olla myös ihanaksi naamioitua. Eräässä työyhteisössä syntyi riita siitä, että yhdelle ihmiselle aina kaikki kävi, mitä ehdotettiin. Lopultahan tällaisessa on kyse siitä, ettei ota vastuuta mistään. 

Moni kokee, että riidoissa on jotain pelottavaa, eikä siksi haluta riidellä. Mutta siten asiat eivät myöskään selviä. Monilla saattaa olla myös riistitriitatilanteista kokemus, että kun niitä on yritetty selvittää – koulussa tai työpaikalla – siitä ei ole ollut mitään apua. Me teimme Riidan ratkaisu -kortit siitä syystä, että opittaisiin keskustelemaan ristiriitatilanteissa oikeista asioista. Usein ristiriitatilanteessa puhutaan niistä asioista, jotka eivät vie tilannetta eteenpäin eivätkä tuo hyvää oloa – sisäistä rauhaa.  Ongelma ei ole siinä, että meillä olisi liian paljon konflikteja, vaan siinä, että niitä ei käsitellä. 

Osa karttelee riitelemistä, koska meille on opetettu, ettei saisi riidellä. Mutta kyse on siitä, että meidän pitäisi opetella riitelemään. Konfliktit purskahtelee ulos aina jossain vaiheessa joka tapauksessa, vaikka riitoja yritettäisiin vältellä: miksi siis ei käsittelisi tilannetta hyvän sään aikana?Meidän pitäisi oppia uudenlaista tapoja puhua. EI pelkästään siitä, kuka on syyllinen ja kuka syytön ja mitä on tapahtunut, vaan paljon enemmän niistä tarpeista ja tunteista, joita meillä herää ristiriitatilanteissa.”

Katso koko haastattelu videolta: 

Tutustu Riidan ratkaisu -kortteihin Hidasta elämää -puodissa TÄSTÄ.

4 merkkiä siitä, että ujous rajoittaa elämääsi – Ujouden aiheuttamaa kuormaa voi helpottaa

Ujous on tieteellisen määritelmänsä mukaan varautunutta suhtautumista uuteen tai yllättävään sosiaaliseen tilanteeseen. Se ilmenee kokemuksen ja käyttäytymisen tasolla hetkellisenä salpautumisena tuollaisissa tilanteissa.

Osa ujoista ihmisistä on niin sanottuja toiminnallisia ujoja. He ovat sosiaalisen kehityksensä myötä oppineet ohittamaan salpautumisreaktionsa jopa siinä määrin automaattisesti, että eivät enää kiinnitä niihin juurikaan huomiota. He usein hyötyvätkin ujouteen liittyvistä voimavaroista eivätkä kuormitu merkittävästi siihen liittyvistä haavoittuvuuksista.

Osa ujoista ihmisistä on puolestaan niin sanottuja kuormittuvia ujoja. He usein kuormittuvat ujouteen liittyvistä haavoittuvuuksista ja heidän on usein vaikea nähdä omaan ujouteensa liittyviä voimavaroja. Tämän seurauksena he kokevat säännöllistä sosiaalisen epämukavuuden tuottamaa kuormitusta arjessaan. Tämä puolestaan vie kohtuuttomasti voimavaroja ja tekee arjesta usein jatkuvaa kamppailua. Tässä muutama merkki siitä, että saatat olla kuormittuva ujo:

1. Ujous kuormittaa arkeasi. Koet säännöllistä sosiaalisen epämukavuuden tuottamaa kuormitusta arjessa. Murehdit esimerkiksi jo edellisenä päivänä seuraavan päivän sosiaalista tilannetta tai et pysty ennen sosiaalista tilannetta keskittymään mihinkään muuhun jännittämisesi takia.

2.Ujous rajoittaa työvalintojasi. Koet, että sosiaalinen epämukavuus rajoittaa tekemiäsi valintoja työssäsi tai opinnoissasi. Et esimerkiksi hae esimiesasemaa tai aloita opettajan opintoja, koska pelkäät esiintymistilanteita.

3.Ujous rajoittaa harrastuksiasi. Koet, että sosiaalinen epämukavuus rajoittaa tekemiäsi valintoja harrastuksien suhteen. Et esimerkiksi aloita uutta harrastusta tai jätät jo aloitetun harrastuksen kesken sosiaalisen epämukavuuden vuoksi.

4.Ujous rajoittaa ihmissuhteitasi. Koet, että sosiaalinen epämukavuus rajoittaa jo olemassa olevia ihmissuhteita tai vaikeuttaa uusien luomista. Et esimerkiksi uskalla tutustua uusiin ihmisiin tai uskalla mennä treffeille sosiaalisen epämukavuuden vuoksi.

Mitä voimakkaampaa ujouteen liittyvä sosiaalinen epämukavuus on, sitä enemmän se alkaa rajata elinpiiriämme ja mahdollisuuksiamme työssä, ihmissuhteissa ja vapaa-ajalla. Tämän lisäksi se saa meidät usein välttämään sosiaalista epämukavuutta aiheuttavia sosiaalisia tilanteita, vaikka niihin osallistuminen olisi henkilökohtaisten tavoitteidemme kannalta tärkeää.

Kun sosiaalinen epämukavuus alkaa kuormittaa omaa hyvinvointia ja toimintakykyä, tai se ohjaa elämää liiaksi ja toimii esteenä omien tavoitteiden saavuttamiselle, on hyvä pyrkiä työskentelemään epämukavuuden helpottamiseksi. Tällöin ei kuitenkaan kannata pyrkiä eroon omasta ujoudestaan tai siihen liittyvästä sosiaalisesta epämukavuudesta, vaan ennemmin opetella suhtautumaan siihen uudella tavalla. Uutta suhtautumista voi puolestaan opetella harjoittelemalla tunteiden säätelytaitoja omissa sosiaalisissa verkostoissa. Säännöllisen harjoittelun myötä sosiaalisen epämukavuuden merkitys omassa arjessa vähenee ja sen tuottama kuorma helpottaa.

Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, kouluttaja, tietokirjailija – ja itsekin ujo. Vastaanottotyössään hän on erikoistunut sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien kohtaamiseen ja psykologisiin yksilötutkimuksiin. Lisää ujoudesta, ujouden kokemisesta vahvuutena sekä käytännön keinoista tulla sinuiksi oman ujouden kanssa voit lukea Jonin uusimmasta kirjasta Rohkaisukirja ujoille.

Nuori, sinusta tulee vielä tosi hyvä, vaikka aina ei siltä tuntuisi

Joissain asioissa sinusta tulee erinomainen ja monissa asioissa ihan jees. 

Ja joissain asioissa joita olet sitkeästi harjoitellut, tulet loistamaan! Mutta tulet luultavasti myös pettymään taitoihisi. Kukaan kun ei voi osata kaikkea ja onnistua aina, eikä onneksi tarvitsekaan.

Minä olen aikuinen, enkä osaa laittaa ruokaa. Tai osaan, mutta aina vähän jännitän, että kiehuvatko perunat yli. En osaa laskea päässäni numeroita yhteen ja tunnen aina oloni epävarmaksi matematiikassa. En koskaan oppinut koulussa kunnolla ruotsinkieltä, muistamaan historiallisia vuosilukuja tai neulomaan.

Mutta tiedän parhaat lounaspaikat kun nälkä iskee ja käytän näppärästi laskinta. Olen matkustellut ympäri maailmaa kommunikoiden hymyillä, käsillä ja pyytämällä muita avuksi, kun kielitaitoni ei ole riittänyt. Ja vaikka minun on vaikea keskittyä yhteen asiaan kerrallaan tai istua paikallaan, olen kirjoittanut kirjoja. Joka sivun välissä hyppelen ympäri huonetta, huokaisen…ja jatkan.

Osaan muutakin! Huomaan ja nautin muiden onnesta – siitä miten nuoripari pitää toisiaan kädestä kiinni, kuinka joogaoppilaat huokaavat itsensä rennoksi ja miten mieheni rokkaa kitaran kanssa lavalla.

Olen erinomainen äiti pienelle tytölleni ja näen kaikissa ihmisissä jotain hyvää. Tunnistan kanssakulkijoissani heidän potentiaalinsa, eli mahdollisuuden kasvuun ja uskallan myös kertoa sen heille.

Piirrän hyvin (mutta en erinomaisesti) mutta se riittää – voin silti luoda maailmoja kuvillani ja luoda taidetta, kuvittaa jopa kirjoja. Osaan katsoa sellaisilla laseilla ympärilleni, että löydän arjesta kauneutta ja pieniä ilon aiheita.

Paras taitoni on se, että löydän festareilta aina kadonneet kaverini!

Ei tarvitse olla paras, tarvitsee vain riittää itselleen.

Uskon että jokainen osaa jotain kun vain pysähtyy hetkeksi miettimään ja työntää sisäisen kriitikon sivuun. Missä kolmessa sellaisessa asiassa olet hyvä, mikä ei liity kouluun eikä työhön?

Artikkelikuva: Pexels.com

<<<<<<<<     >>>>>>>>

Lumoava tyttö -tehtäväkirja kannustaa itsensä tutustumiseen ja oman äänen löytämiseen. Kirjan monipuoliset tehtävät luotsaavat tyttöjä ja tytöiksi itsensä kokevia kasvamaan villiksi ja vapaiksi ihmisiksi, jotka nauttivat kehoistaan, kuuntelevat sydämensä ääntä ja antavat tarinoidensa kaikua kauas. Lumoava tyttö kannustaa itsetutkiskeluun ja auttaa näkemään tavallisessa elämässä ripauksen taikaa. Tilaa omasi puodista täältä:

Mikä ihmeen vagushermo? – Rauhoita tarpeettomat taistele-pakene-jäädy -reaktiot

Mikä ihmeen vagushermo?

Vagushermo eli kiertäjähermo on kymmenes aivohermo. Sitä kutsutaan elimistön palautuskytkimeksi. Erilaiset stressitilanteet saavat taistele-pakene-jäädy -reaktion aktivoitumaan kehossasi, toisinaan liiallisenkin herkästi. Vagushermo toimii autonomisesti, mutta voit tietoisesti opetella rauhoittamaan itseäsi stressitilanteessa tai purkamaan sitä jälkikäteen, jos se meinaa jäädä päälle.

Vagushermo toimii jarrupolkimena, joka pysäyttää (turhan) taistele-pakene-jäädy -reaktion. Voit viestiä itsellesi: ”Ei ole hätää.” monin keinoin, jolloin vagushermosi aktivoituu ja elimistö rauhoittuu.

Monet rauhoittelukeinoista ovat asioita, joita teet varmasti muutenkin. Sanotaan silti vielä varmuuden vuoksi, että tarkista aina lääkäriltäsi, ennen kuin teet uudenlaisia harjoituksia – artikkeli ei ole lääketieteellinen neuvo, vaan maallikon tekemä yleiskatsaus vagushermon ”treenaamiseen”.

Erilaisia tapoja ”treenata” vagushermoa

  • Rauhallinen, syvä hengitys (jälleen kerran!). Tärkeintä vagushermon kannalta on pitkä ja rauhallinen uloshengitys.
  • Kasvojen lihasten rentouttaminen. Yksi Alexander-tekniikan periaatteista on: kun ihmisen leuka on rento, koko ihminen on rento.
  • Hyminä, hyrinä, laulaminen. Joidenkin mukaan erityisesti matalat äänet resonoivat rentouttavasti.
  • Meditaatio ja läsnäolo
  • Jooga
  • Hieronta ja hyväily
  • Kävely luonnossa
  • Kylmäaltistus
  • Hymyily, suutelu, halailu
  • Kiitollisuus
  • Nauru
  • Korvien, kasvojen ja päänahan hieronta
  • Niskassa sijaitsevan kuopan aktivointi: paina *kevyesti* sormella kuoppaa, joka sijaitsee selkärangan yläreunan yläpuolella. Pidä pääsi paikallaan, mutta käännä katseesi oikealle. Tunnet heti-noin minuutin jälkeen rentoutumisen tunteen, yleensä myös haukotuksen tai huokaisun. Käännä tämän jälkeen katseesi vasemmalle ja odota samaa reaktiota. Voit myös tuntea eroa siinä, miten paljon pääsi kääntyy ennen harjoitusta ja sen jälkeen.

Eikö lista kuulostakin rentouttavalta (paitsi ehkä kylmäaltistus 😁)? Tästä voisi tehdä maallikkopäätelmän, että rentouttavan tuntuiset asiat …rentouttavat! Niin mieltä, hermostoa kuin tunnereaktioitakin.

Eräs hyvinvointivaikuttaja koki, että vagushermon päivittäiset harjoitukset vähensivät hänen ärtymysreaktioitaan. Taistele-reaktio ei noussutkaan yhtä nopeasti kuin aiemmin, vaan tapahtuman ja reaktion välille tuli harjoitusten myötä enemmän tilaa.

Vagushermoa kutsutaan myös ”rakkaushermoksi”, sillä sen katsotaan vaikuttavan rakkauden tunteisiimme. Ehkäpä juuri siksi kiitollisuus löytyy vagushermoa hellivien asioiden listalta – kiitollisuus lisää rakkautta niin itseämme, muita kuin koko elämää kohtaan. 🥰


Katsahda tästä Mitran ihmisläheiset, aidot ja syvälliset kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi!

Kun luopuminen on vaikeaa, näistä ajatuksista voi olla apua

Mieli haluaa pitää kiinni saavuttamastaan, joskus silloinkin kun se ei enää palvele nykyhetkeä. Irrottautuminen on vaikeaa, ja haluamme vältellä kipeitä tunteita yleensä viimeiseen saakka. Luopuminen tekee näkyväksi sen,  mikä meille on ollut tärkeää. Joskus tarraudummekin kiinni toimimattomaan tilanteeseen, vaikka sitä ei olisi enää meille olemassa sellaisena kuin me kerran sen omistimme.

Irrottautuminen koskee, koska asia jonka hyvästelemme on ollut tai on yhä meille merkityksellinen. Joskus luopuminen sattuu, vaikka päätös mennä eteenpäin lupaa enemmän hyvää kuin huonoa. Joillekin luopuminen on vaikeaa, koska he pelkäävät uutta tuntematonta. Pelkoon perustuva elämän mahdollisuuksien välttely johtaa usein kuitenkin vain katkeruuteen ja tarkoituksettomuuteen. Sinun tehtäväsi on uskaltaa olla itsesi puolella ja kulkea kohti kutsumustasi. Älä anna muiden nujertaa itseäsi, äläkä myöskään itse hylkää itseäsi.

Kun pelkäät ottaa askelta kohti uutta, kysy itseltäsi nämä kysymykset:

  1. Mitä välttelen kun jätän käyttämättä elämän suomat mahdollisuudet?
  2. Jos en uskalla nyt olla itseni puolella, koska sitten?
  3. Kenen tunteita suojelen lykkäämällä päätöstäni?
  4. Uskallanko katsoa nykytilaa sellaisena kuin se todella on?
  5. Mikä olisi parhain ohjeeni ystävälleni joka on samassa tilanteessa kuin minä?
  6. Mikä auttaisi minua tässä tilanteessa kulkemaan kohti haluamaani?
  7. Mikä on pahinta ja parhainta mitä valinnastasi voisi seurata?
  8. Jos tietäisin olevani vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin olen nyt, mitä tuntisin?
  9. Voisinko tehdä tänään yhden asian, joka edistäisi asiassa etenemistäni?

 

Lisää aiheesta voit kuunnella Marikan Luopumisen kauneus -kirjasta.

Jokaisessa meissä on kauneutta – Miksi silti jatkuvasti arvostelemme ulkonäköämme?


Kun sain 15-vuotiaana koululääkäriltä kuulla sairastavani nivelreumaa, tiesin kyllä, minkälaisesta sairaudesta on kyse. Useammalla sukulaisellani oli reuma. Tiesin, että se tulisi aiheuttamaan kipua ja heikentäisi toimintakykyäni, mutta sen lisäksi sormeni ja varpaani tulisivat vääntymään ja ulkonäköni muuttumaan.

Muistan, miten diagnoosin saatuani tuijotin koulun ikkunasta sateiselle kadulle ja tein kaksi päätöstä. Ensiksi päätin, että tapahtuipa mitä tahansa minusta ei tulisi koskaan katkeraa. Toinen päätökseni oli, etten koskaan arvostelisi ja moittisi ulkonäköäni.

Miten tavallista onkaan, että varsinkin me naiset peiliin katsoessamme mollaamme itseämme. Jos ei ihan ääneen, niin ainakin sisäinen puhe soimaa ulkonäköämme, milloin mistäkin syystä. Kuka kokee olevansa liian laiha, kuka liian lihava, kuka muuten vaan vääränmuotoinen. Kenellä on liian iso nenä, kenellä korvat, kenellä maha. Kenellä roikkuu luomet, kenellä allit, kenellä tissit. Arvosteltavien asioiden lista on loputon.

Meidän on tosi vaikea löytää itsestämme kauneutta tai edes kauniita kohtia itsestämme. Kulttuurissamme on hyväksyttävämpää moittia itseään kuin sanoa jotain arvostavaa omasta ulkonäöstään.

Vaikka olen aika hyvin onnistunut pitämään kiinni päätöksestäni olla arvostelematta ulkonäköäni, itseni kokeminen kauniiksi onkin huomattavasti vaikeampaa. Tuntuu hirveän pelottavalta kirjoittaa tähän, että reumasta huolimatta olen ihan mukiinmenevän näköinen. Ja huomaatko, että en voinut sallia itseni sanoa, että olen ihan hyvännäköinen tai jopa kaunis? Pikkuisen piti kuitenkin vähätellä ja silti koko sisäinen hälytysjärjestelmäni vilkkuu punaisella: Näin ei saa sanoa!

Miksi emme uskalla tuntea itseämme kauniiksi?
Miksi emme saa arvostaa itseämme ja ulkonäköämme?
Miksi me emme saa puhua ulkonäöstämme arvostaen?

Itsensä arvosteleminen ja moittiminen on sosiaalisesti ihan hyväksyttävää, mutta missään nimessä ei saa todeta, että on hyvä tai kaunis. Itsestään kauniisti puhuminen tuntuu lähes synniltä. Emme uskalla tehdä sitä edes hiljaa sisällämme. Ei ole mikään ihme, että olemme sokeutuneet omalle kauneudellemme.

Kuitenkin jokaisessa meissä on kauneutta. Ensimmäinen askel oman kauneutensa muistamiseen on lakata arvostelemasta itseään. Yksinkertaisesti kieltäytyä mollaamasta itseään. Kun saamme sisäisen ääninauhamme kiinni pyörittämästä samoja vanhoja moitteita, niin voimme onnitella itseämme asian tiedostamisesta. Tiedostaminen on avain muutokseen. Sillä hetkellä voimme sanoa Stop! Nyt riittää! En suostu enää moittimaan ja vähättelemään itseäni.

Samalla voimme lohduttaa sisäistä minäämme lempeillä sanoilla ja rakastavalla asenteella. Voimme luvata itsellemme, että tänään aion arvostaa ja rakastaa itseäni.

Jokainen meistä säteilee kauneutta. Katselepa joskus kauppakeskuksessa ihan rauhassa ohitsesi käveleviä ihmisiä. Etsi jokaisesta ohikulkijasta jotain kaunista. Tulet yllättymään, että jokaisesta löytyy jotain kaunista.

Eikä kauneus liity mitenkään ulkonäköömme tai vartalonmuotoomme. Kauneuden takia meidän ei tarvitse kuntosalilla piinata itseämme tai käyttää huippukalliita ryppyvoiteita.

Kauneutemme säteilee silmistämme ja väreilee hymyssämme. Kauneutemme hehkuu tavassamme suhtautua itseemme ja muihin myönteisesti ja kannustavasti.

Kauneutemme on rakkautta itseämme, muita ihmisiä ja elämää kohtaan. Kauneutemme on sisäistä lempeyttä, armollisuutta, itsensä hyväksymistä ja arvostamista. Anna kauneudellesi lupa säteillä, sillä sinä olet kaunis.

Lue lisää kirjastani, miten Olet kaiken hyvän arvoinen


Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ.

Aitous on näkyväksi tulemista kokonaisena ihmisenä valoineen ja varjoineen

Jokaisessa meissä on valoa ja varjoja, monenlaisia puolia. Meissä on polariteetteja; valo, varjo, hyvä, paha, kaunis, ruma, miellyttävä, ei-miellyttävä, epäitsekäs, itsekäs. Emme ole koskaan vain pelkkää valoa tai pimeyttä.

Mielellämme haluaisimme näyttää muille ja joskus myös itsellemme vain sen hyvän, kauniin tai valoisan. Saatamme tiedostamattomasti ajatella, että tulen hyväksytyksi kun toinen ei tiedä minusta liikaa. Olemme ehkä oppineet tulkitsemaan maailmaa niin, että on parempi teeskennellä olevansa jotain kokonaan kuin olla sitä vain osaksi. On onni, että ympärillämme on ihmisiä, jotka näkevät läpi teeskentelymme ja uskaltavat sanoa, että näytä minulle pimeytesi.

Joskus osa minuuttamme on piilossa vain itseltämme

Olemme sitä mikä näkyy itsellemme. Olemme sitä mikä on salassa muilta, jonka itse kuitenkin näemme. Olemme sitä mikä näkyy muille, mutta on salassa itseltämme. Olemme sitä mikä on vielä piilossa niin itseltämme kuin muilta.

On tärkeää kuulla miten muut kuvailevat meitä. Jos hämmästymme joka kerta miten eri tavoin muut näkevät meidät kuin itse näemme itsemme, on hyvä pohtia mitä minulta jää huomaamatta tai mitä itseltäni peitän. Muut ihmiset voivat nähdä tarkemmin valomme ja varjomme kuin itse näemme tai haluamme nähdä.

Todellinen yhteys on olla totta omana itsenä

Jos emme koskaan jaa itsestämme mitään pintaa syvemmin kumppanillemme, ystävillemme, työkavereillemme, saatamme jäädä etäiseksi. Todellinen yhteys jää syntymättä, koska emme ole toiselle läsnä kokonaisina. Me ihmiset reagoimme eri tavoin siihen, kun asioita jätetään sanomatta tai puolia paljastamatta. Vaikka meillä voi olla uskomus, että ”valoa” on helpompi rakastaa, niin kokonaista ihmistä kaikkine puolineen vasta onkin helppo rakastaa.

Aitous syntyy kokonaisesta ihmisestä. Todellinen yhteys rakentuu, kun ihminen näyttää rosoisuutensa, kipunsa, varjonsa, pimeytensä. Näiden kanssa näkyväksi tuleminen tekee ihmisestä inhimillisen.

Varjot ja pimeys eivät ole aina valtavan suuria asioita itsessämme

Varjo, pimeys, pahuus ei aina tarkoita todella kamalia asioita. Meillä ihmisillä on uskomus, että hyvinkin pienet ja luonnolliset piirteemme, ajatuksemme, tunteemme ja kokemuksemme ovat outoja tai häpeällisiä, piilotettavia. Uskomme ettei kukaan muu ole tällainen tai ajattele näin tai kenelläkään muulla ei ole tällaisia kokemuksia. Uskomuksemme, häpeämme estävät meitä olemasta totta lähimmillemme tai luodessamme yhteyttä uusiin ihmisiin, jotka haluamme tuoda lähemmäksi itseämme.

Mitä enemmän kuuntelemme muiden (meille tärkeiden ihmisten) palautetta itsestämme ja annamme itsestämme muutakin kuin pintaa, sitä enemmän tulemme tietoiseksi itsestämme kokonaisena valomme ja varjomme kanssa. Aitous syntyy meissä itsetuntemuksesta. Itsetuntemukseen tarvitsemme toisia ihmisiä ja rohkeutta olla totta, näkyviä valomme ja pimeytemme kanssa.

Erityisherkkä kantaa usein toistenkin tunteet – opettelemalla emotionaalisia rajoja elämä helpottuu

 

Erityisherkkä ihminen saattaa olla arka ilmaisemaan omia tunteitaan, tarpeitaan ja rajojaan. Se riippuu paljon henkilökohtaisista kokemuksista ja siitä mallista, minkä on saanut tunteiden käsittelyyn ja rajoihin liittyen. Moni vastaanotolleni tuleva herkkä ja empaattinen ihminen on oppinut huomioimaan kaikki muut ja sivuuttamaan itsensä. He poimivat ympäristöstään myös muiden tunteita ja kantavat niitä kuin omiaan. Se kerryttää ajan mittaan emotionaalista taakkaa, joka voi näkyä mm. väsymyksenä, masennuksena, suruna, passiivis-aggressiivisena käytöksenä ja fyysisinä vaivoina. Rajanveto sekä itselle että suhteessa muihin ihmisiin on onneksi taito, jonka voi opetella.

Mistä tietää että tarvitsee vahvemmat rajat? 

Tässä joitain yleisiä kokemuksia ja tilanteita, jotka liittyvät puutteellisiin emotionaalisiin rajoihin:

  • miellyttämisen tarve ja konfliktien välttely oman edun kustannuksella
  • vastuun kantaminen toisten tunteista
  • toistuvat rajarikkomukset ja loukatuksi tuleminen 
  • omien tunteiden tukahduttaminen
  • vaikeus ja pelko osoittaa aiheellista suuttumusta
  • vihan kääntäminen sisäänpäin, itseä kohtaan
  • omat tunteet tulevat vähätellyiksi tai mitätöidyiksi
  • toisten ainaisen kuuntelijan rooliin joutuminen
  • toisten emotionaalisten purkausten kohteeksi joutuminen toistuvasti

Miten niitä rajoja sitten asetetaan?

Terveiden rajojen opettelun voi aloittaa tekemällä itsetutkiskelua. Kannattaa miettiä mahdollisimman objektiivisesti ja rehellisesti mm. seuraavia asioita:

  • Miksi kokee tarvetta miellyttää muita?
  • Missä tilanteissa ja kenen kanssa rajojen pitäminen on erityisen vaikeaa?
  • Miten haluaisi tulla kohdelluksi missäkin tilanteessa?
  • Mitä rajoja olisi hyvä asettaa itse itsellensä?
  • Miten voisi konkreettisesti sanoin ja teoin ilmaista omat rajansa napakan selkeästi?
  • Miten rajoistaan voisi pitää kiinni silloinkin kun muut eivät pidä niistä?

Jos rajat ovat ihan hukassa, niin keskustelu ammattilaisen, esimerkiksi terapeutin kanssa voi auttaa selkiyttämään itselle, mikä on ok ja mikä ei, mitä ne rajat ylipäätään ovat, miten niitä asetetaan ja kuinka niitä vahvistetaan. Uusien rajojen vetäminen on ensi alkuun epämukavaa ja saattaa herättää syyllisyyden tunteita. Asiaan kuuluu myös se, että rajojamme ylittäneet ihmiset eivät pidä uusista rajoistamme. Työ on kuitenkin vaivan arvoista, sillä pikkuhiljaa elämä alkaa keventyä huomattavasti.


 

 

 

 

Hirmu herkullinen ja helppo banaanileipä – vain kaksi työvaihetta

Mä tykkään syödä leivän leipänä ja kakut kakkuina.

Hyvin usein kuitenkin yleisimmät banaanileipä ohjeet ovat makeita. Suorastaan kakkumaisia. Tykkään banaanikakuista valtavasti, mutta niille on eri tarkoitus ja mielestäni ne sopivat ruokapöydän sijasta kahvipöytään.

Tämä resepti syntyi siis tarpeesta. Halusin valmistaa banaanileivästä leivän. Sellaisen ruokapöytään sopivan version. Ja sellaisen version, jonka päällä voi nauttia, vaikkapa hummusta, voita tai juustoa.

Näin ollen leivän makea vivahde tulee ainoastaan banaanista. (Useissa banaanileipä ohjeissa on jopa 0,5 dl – 2,5 dl lisättyä sokeria/ leipä).

Banaanileivän koostumus on ihanan mehevä. Ja se sopii myös maidottomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon.

Banaanileipä ohje

3 kypsää banaania

2 rkl kookosöljyä

2 kananmunaa

2,5 dl kaurahiutaleita

2,5 dl gluteenittomia jauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 tl kanelia

(Koristele halutessa banaaniviipaleilla ja pähkinöillä)

VAIHE 1) Soseuta banaanit, kookosöljy ja kananmunat. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita hyvin

VAIHE 2) Kaada taikina voideltuun vuokaan. Koristele pinta halutessasi banaaneilla ja pähkinöillä ja paista leipä uunin keskiosassa 180 asteessa noin 45 minuuttia

Kun elämä uuvuttaa, pelastusrengas saattaa olla lähellä – näillä yksinkertaisilla tavoilla vahvistat jaksamistasi arjessa

Kun moni voi huonosti, tarvitsemme erilaisia tukimuotoja, kuten toimivia ja saavutettavia terapiapalveluita. Kuitenkin vähintään yhtä tärkeää olisi, että meillä kiinnitettäisiin enemmän huomiota ennaltaehkäisevään työhön ja hyvinvoinnin edistämiseen eikä vain tulipalojen sammuttamiseen.

Uupumuksesta toipuminen tai mielenterveysongelmien hoitaminen on aina ratkaisevasti hitaampaa ja työläämpää (ja yhteiskunnalle kalliimpaa) kuin hyvinvoinnin tukeminen arjessa.

Jokaisen kynnelle kykenevän on hyvä opetella luomaan pieniä ja silti pitkällä tähtäimellä tärkeitä tapoja, jotka pitävät terveyttä ja elinvoimaa yllä.

Kun olo on vetämätön tai kriisit painavat päälle, pelastusrengas saattaa olla hyvinkin lähellä. Yksinkertaisista rutiineista voi tulla tukipilareita, jotka kannattelevat vaikeina aikoina.

Ota arkeesi säännöllisesti jokin näistä – tai useampikin:

1. Mene tunniksi luontoon joka päivä. Jos et pääse luontoon, mene ainakin ulos. Jos et pääse tunniksi, mene puoleksi tunniksi – mikä tahansa on parempi kuin ei mitään. Jätä puhelin kotiin. Mene ja kävele vain. Hengitä raitista ilmaa.

2. Kirjoita intuitiivisesti 10–15 minuuttia päivittäin, esimerkiksi ensimmäisenä aamulla tai viimeisenä illalla. Unohda kirjoitussäännöt ja anna vain mennä. Kirjoita siitä, mitä mielen päällä on nyt ja miltä se tuntuu. Tyhjennä mielestäsi ylimääräistä kuormaa paperille.

3. Kokeile purkaa kehon jännityksiä ja stressiä vapaalla liikkeellä. Käy lattialle istumaan tai selinmakuulle. Laita taustalle sopivan rentoa (tai sinua juuri nyt houkuttelevaa) musiikkia. Unohda valmiit treeniohjelmat ja koreografiat: kytkeydy musiikin rytmiin ja anna kehon viedä. Tunnustele, millainen liike tuntuisi hyvältä. Loikoile rennosti, veny ja vanu, ravistele tai heilu villisti – kehosi löytää reitin kohti vapautta.

Näiden rutiinien avulla vahvistat ja palautat yhteyttä itseesi, kehoosi ja luontoon. Tunteet pääsevät purkautumaan luonnollisesti. Pienetkin annokset tekevät ihmeitä!

Rehellisyys ihmissuhteissa voi pelottaa, mutta sen kautta aito yhteys on mahdollinen

Moni ajattelee olevansa todella rehellinen ihminen. Rehellisyys on kuitenkin niin paljon enemmän kuin uskallusta sanoa asioita suoraan. Rehellisyys on monelle meille tärkeä arvo, mutta rakkaudellinen ja radikaali rehellisyys voi olla vaikeaa ja pelottavaa. Rehellisellä vuorovaikutuksella on vaikutusta ihmissuhteisiimme. Millaisiksi muuttuisivat parisuhteemme, ystävyyssuhteemme, suhteemme lapsiimme, vanhempiimme, jos olisimme totta, aitoja itseämme ja puhuisimme rehellisesti havainnoistamme, tuntemuksistamme ja siitä mitä kehossamme liikkuu?

 

Mitä rehellisyys on?

Rehellisyys on totuutta, aitoutta. Sitä, että olemme yhteydessä tunteisiimme, kehoomme, mieleemme, menneisyytemme, tarinoihimme. Rehellisyys, totuus lähtee aina rakkaudesta.

Rehellisyys on ennen kaikkea yhteyden halua. Rehellisyydessä on tarkoitus ylläpitää yhteyttä. Rehellisyys pitää ns.screenin puhtaana ihmisten välillä. Silloin välillemme ei tule tai jää asioita, tunteita, jotka saattaisivat haitata välejämme. Rehellisyys on vastuunottamista. Me otamme rehellisinä vastuun ja omistajuuden omista tunteistamme, ajatuksistamme.

Rehellisyys ei ole kaiken suoraan sanomista, tahallaan toisen tai itsen loukkaamista. Se ei ole vastuuttomuutta tai toisen syyttämistä tarkoituksen mukaisesti. Rehellisyys ei ole tulkintaa toisen motiiveista. Rehellisyys on itsestä kumpuavia havaintoja. Mitä minussa liikkuu kehossani ja mitä minä huomasin, mihin kiinnitin huomioni. Se on havaintoja itsestä mitä toinen herättää.

Mitä tapahtuisi parisuhteessa, jos kertoisimme rehellisesti sen mitä meissä liikkuu mielessä, tunteissa ja kehossamme kun kohtaamme kumppanimme tai toisia ihmisiä?

Mitä tapahtuisi ystävyyssuhteissamme, jos kertoisimme mitä havaitsemme ystäviemme toimivan tietyissä tilanteissa?

Mitä tapahtuisi suhteessamme lapsiimme, jos puhuisimme aidosti tunteistamme, jota he meissä herättävät?

Mitä tapahtuisi suhteessamme vanhempiimme, jos olisimme totta koko minuudellamme?

Mitä tapahtuisi työyhteisössämme, jos puhuisimme rehellisesti ajatuksemme, tunteemme ja kokemuksemme?

Millaisia ihmissuhteemme olisivat, jos olisimme rehellisiä?

Miksi emme ole sitten rehellisiä, jos se kerran on todella tärkeää?

Rehellisyys on pelottavaa. Ollessamme rehellisiä altistamme itsemme mahdolliselle hylkäämiselle jos toinen ei otakaan vastaan tunteitamme, kokemuksiamme, tarpeitamme. Meidät voidaan ohittaa, mitätöidä. Kuulija voi puolustautua tai lähteä syyttämään meitä koska kokee rehellisyydessä syytöksen. Pahimmillaan rehellisyys voi katkaista yhteyden ja sitähän kukaan meistä ei halua. Ihmisinä haluamme aina olla osa laumaa ja siksi valitsemme usein jättää sanomatta tai teeskentelyn. Emme halua tulla hylätyksi.

Totuuden puhuminen ei ole helppoa ja toisaalta se on tosi helppoa. Ihmissuhteet muuttuvat vain vähän erilaisemmiksi, kun olemme rehellisiä. Me teeskentelemme ettemme teeskentelisi ja silti kaikki teeskentelevät.

Rehellisyys tuo vuorovaikutukseen hitautta. On varmistettava, että ymmärsi toisen sanoman niinkuin toinen sen tarkoitti. ettemme lähde tulkitsemaan. Suurin osa väärinymärryksistä syntyy siitä kun tulkitsemme toinen toisiamme.

Rehellisyydessä olemme voimakkaammin läsnä omille tunteillemme, kehotuntemuksillemme ja yhteydelle tai sen katkeamiselle. Rehellisyys tuo syvyyttä ihmissuhteisiin. Emme yritä vain miellyttää toinen toisiamme vaan olemme aitoja tunteissamme ja kokemuksisamme. Rehellisyys tuo myös syvempää yhteyttä itseen sekä toiseen. Se lisää aitoutta ihmissuhteissa. Olemme enemmän sitä mitä olemme emmekä teeskenetele olevamme jotakin muuta.

Mitä rehellisyys voi herättää?

Rehellisyys voi herättää valtavasti tunteita, vanhoja muistoja. Kun joku on meille rehellinen saattaa meistä nousta esiin kokemuksia, jotka olemme unohtaneet tai kokemuksia, jotka ovat satuttaneet. Kun meille ollaan rehellisiä voi olla vaikea ottaa totuutta vastaan. Se voi satuttaa, mutta se voi vapauttaa ja luoda syvempää yhteyttä. Rehellisyys ei koske aina negatiivisia tuntemuksia vaan myös se jos ihailemme tai tunnemme ihastusta tai kiintymystä toista kohtaan, saatamme jättää nämä ilmaisematta.

On sanonta, että totuus satuttaa hetken, mutta valhe jättää ikuisen arven. On hetkiä jolloin voimme puntaroida onko parempi jättää jokin asia sanomatta. Silloin on hyvä punnita asian painoarvoa ihmissuhteelle. Usein ne ovatkin pienet asiat, jotka jäävät vaivaamaan. Valheellinen vuorovaikutus satuttaa aina. Rehellisyys on totuuden puhumista itsestä käsin.

Oletko väsynyt suorittamiseen? – 10 lempeää askelta muutokseen

”Armahdan itseni armottomuudelta” – nämä sanat kolahtavat edelleen sille toipuvalle ylisuorittajalle minussa. On hurja ajatella sitä, miten armoton olen ollut itselleni vuosien ajan – miten rumasti olen itselleni puhunut ja miten paljon olen vaatinut. Huomaan usein kysyväni itseltäni, onko aina pakko antaa kaikkensa?

Millainen on suorittajan mieli?

Edelleen armottomuus ja vaativuus itseäni kohtaan ovat asioita, joita työstän ja joiden kanssa saan olla tarkkana. Sisäinen puhe on kyllä muuttunut lempeämmäksi, mutta suorittajan mieli ei hetkessä muutu. Se on sisukas, mutta vaativa ja ankara.

Etenkin silloin, kun tarkastelen omaa käytöstäni, huomaan olevani välillä turhan tuomitseva. Tiedostan, että tunnetyöskentely on osa-alue, jossa minulla on edelleen harjoiteltavaa, mutta herkästi olen vaatimassa itseltäni siinäkin liian nopeaa kehitystä. Myös epäonnistumiset pistävät sisäisen suorittajani koville.

Epäonnistuminen voi tuntua epätodelliselta, kovalta kolaukselta ja isolta pettymykseltä. Näissä tilanteissa lempeämpi minäni alkaa kuitenkin rauhoitella – on inhimillistä epäonnistua. Nykyään pyrin tällaisiin hetkiin armottomuuden sijaan uteliaisuudella; mielenkiintoista, että tunnen näinMitä nämä tunteet kertovat minulle tai mitä voisin niistä oppia? Suorittajan mielelle tämäkin on ollut kieltämättä alkuun haastavaa.

Huomaan usein kysyväni itseltäni, onko aina pakko antaa kaikkensa?

Miten oppia uusia toimintamalleja?

Pikku hiljaa tällaisten tilanteiden ja oppikokemusten myötä, tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä, sisäinen suorittajani kuitenkin oppii uusia toimintamalleja – vaatimatta liikoja. Ja vaikka muutokseenkin on suhtauduttava lempeästi, on syytä iloita jokaisesta eteenpäin vievästä askeleesta. Uuden oppimiseen tarvitaan aikaa, harjoittelua ja kärsivällisyyttä – tärkeintä on luottaa prosessiin ja olla itsensä puolella.

Ennen lempeämpää elämää ja uusia myötätuntoisempia toimintamalleja olin kirjaimellisesti juossut ja suorittanut elämääni useiden vuosien ajan. Uusien toimintamallien avulla voin myös muokata sitä, miten maailman näen sekä koen. Minulla on mahdollisuus valita lempeys itseäni kohtaan suorittamisen sijaan. Lempeyden avulla voin hiljentää sisäisen suorittajani ja vaativan minäni. Minulle on tärkeää valita hellittäminen suorittamisen sijaan.

Uuden oppimiseen tarvitaan aikaa, harjoittelua ja kärsivällisyyttä – tärkeintä on luottaa prosessiin.

Mitä muutokseen vaaditaan?

Yritin vuosien aikana monesti hellittää ja jarruttaa tahtia, mutta sisäinen suorittajani piti aina tiukasti ohjaksista kiinni – aina vain lisää kaasua painaen. Nyt olen viimein oppinut ottamaan tähän kaikkeen etäisyyttä ja kulkemaan kohti muutosta. Tarinaani on viimeiset kolme vuotta kirjoittanut aivan uudenlainen lempeämpi minä – uudenlaisine elämänarvoineen.

Omalla kohdallani muutokseen vaadittiin totaalinen pysähdys. Uupumuksen ja sairastumisen myötä alkoi lopulta itsensä uudelleen löytäminen. Oli ymmärrettävä, että vastuu muutoksesta on minulla itselläni. Vaikka tällainen ajattelun- ja asenteenmuutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan vaatii paljon työtä itsensä kanssa, on se ollut kaiken sen uurastamisen arvoista.

Onko kaikki muutoksen jälkeen täydellistä?

Muutoksen myötä olen löytänyt aidon minäni. Se mikä ennen oli sisälläni rikki, on vihdoin päässyt eheytymään. Olen muutaman vuoden ajan kerännyt näitä särkyneitä osia paikoilleen – pala palalta. Samalla kuitenkin tiedostan, että uuden opettelu jatkuu edelleen.

Krooniset sairauteni aiheuttavat toki haasteita eikä elämä tule olemaan varmaan koskaan täydellistä – mutta kuka sanoo, että sen täytyisi sitä  edes olla? Elämä on silti täynnä pieniä ihania hetkiä ja juuri niistä hetkistä koostuu mielestäni aito onnellisuus.

Myös unelmani ovat muuttaneet muotoaan enkä koe itseäni millään tavalla epäonnistuneeksi. Suorittajan mieli ei enää hallitse ajatusmaailmaani, vaikka se minussa asustaakin. Nautin siitä, että kuljen rohkeasti omannäköistäni polkua ja kuuntelen sisäistä ääntäni. Nautin herkkyydestäni ja lempeämmästä minusta – siitä, että olen itseni puolella.

Kannustan sinuakin ottamaan rohkeita askeleita kohti haluamaasi muutosta, päästämään irti suorittamisesti ja kulkemaan päättäväisesti omannäköistä polkuasi itsesi puolelle!

Myös unelmani ovat muuttaneet muotoaan enkä koe itseäni millään tavalla epäonnistuneeksi. Suorittajan mieli ei enää hallitse ajatusmaailmaani, vaikka se minussa asustaakin.

10 askelta kohti elämänmuutosta:

  1. Uskalla pysähtyä, kuuntele sydäntäsi ja käänny sisäänpäin.
  2. Hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin nyt olet – muutos vaatii aikaa.
  3. Anna tunteillesi tilaa ja kohtaa myös mahdolliset vastustavat, lannistavat tai epäröivät ajatukset.
  4. Mieti, mistä olet valmis luopumaan? Mitä vanhaa olet valmis jättämään taaksesi? Usein jonkun oven täytyy ensin sulkeutua, jotta uutta voi tulla tilalle.
  5. Hanki tukijoukkoja ja tee suunnitelma. Älä kuitenkaan välitä liikaa muiden mielipiteistä, vaan kulje rohkeasti omaa polkuasi.
  6. Aloita tarvittaessa ensin jostain pienestä ja kulje askel askeleelta lähemmäs muutosta ja haaveitasi. Huomaa onnistumiset!
  7. Älä luovuta, vaan opettele sietämään keskeneräisyyttä.
  8. Kerää rohkeutta, luota ja usko itseesi. Sinä pystyt siihen.
  9. Kun on aika – uskalla päästää irti vanhasta, hypätä ja heittäytyä.
  10. Nauti matkasta ja luota prosessiin!

 

”Muutos on alussa vaikeaa, keskellä sotkuista ja lopussa upeaa!”
Robin Sharman


Haluatko apua suorittamisesta irti päästämiseen ja itsesi puolella olemiseen? Tutustu Annukan Lempeämpi minä -palveluihin täältä.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image