Sivu 83 – Hidasta elämää

3 olennaista kysymystä riidassa – Näin riidasta voi tulla hyvä kokemus

Kaikissa riidoissa on niin monta ulottuvuutta, että varmasti toimivia yleisohjeita on vaikea tarjota. Kuitenkin jo muutaman hyvän kysymyksen avulla kuka tahansa voi päästä riidassaan siihen pisteeseen, jossa tilanne alkaa avautua ja riidassa esiin nousseet epäkohdat korjaantua. Parhaimmillaan riita voi olla oppimiskokemus, joka syventää osapuolten keskinäistä suhdetta ja vahvistaa heidän ymmärrystään toisiaan kohtaan. Pahimmillaan… no, siitä tiedämme jo tarpeeksi.

Riidoissakin pätee ihmisuhteiden kultainen sääntö, että vain itseään voi muuttaa, ei toista. Siksi seuraavat kysymykset ovat “minä” -muodossa. On kuitenkin pakko todeta, ettei itsensäkään muuttaminen ole kovin helppoa. Mutta voimme oppia ja kehittyä. Nämä seuraavat kysymykset löydät Riidan ratkaisu -korteista, joista löytyy yli 40 muutakin hyvää riitakysymystä.

Kaikki voivat olla oikeassa

Ensimmäinen oleellinen kysymys liittyy riidan tapahtumiin. Niistä puhuttaessa on oleellista tietää, että menneet tapahtumat kulkevat mukana mielessämme muistoina, jotka ovat aina vain osa kokonaisuutta. Joskus riidassa osapuolet keskittyvät siihen, kumpi muistaa tilanteen oikein ja kumpi väärin, mikä on molemmille yleensä uuvuttavaa. Olisi paljon hedelmällisempää puhua siitä, mitä me muistamme tapahtumista ja miksi – ihminen kun kiinnittää huomionsa yleensä niihin asioihin, jotka ovat hänelle tärkeitä. Tällaisessa keskustelussa kaikki voivat olla oikeassa, sillä merkityksellisistä tapahtumista puhuminen vie osapuolet lopulta tunteiden ja tarpeiden äärelle, joita tapahtumat ovat nostaneet pintaan. Siksi haluan ensimmäiseksi oleelliseksi kysymykseksi julistaa tämän:

“Kun muistelen riidan yhteydessä tapahtuneita asioita, mihin niissä erityisesti palaan? Miksi juuri näihin?”

Uskalla katsoa tilannetta eri näkökulmista

Toisen oleellisen kysymyksen avulla haluan meidän muistavan, että riitaan on aina monta näkökulmaa. Joskus riidassa on erityisen ahdistavaa juuri se, että jumiudumme tuijottamaan kaikkea vain omasta näkökulmasta emmekä kykene katsomaan tilannetta laajemmin. Kapeakatseisuus on yleensä kovin toivotonta eikä ilman toivoa löydy uusia näköaloja tilanteeseen. Tällaisessa tilanteessa voi olla hyvä kysyä itseltään:

“Miten valmis olen kuulemaan toisen osapuolen kokemuksia tapahtuneesta? Estääkö jokin asia minua kuuntelemasta?”

Väitän, että riidassa yksi keskeinen tarve kaikilla on tulla kuulluksi – joskus hyvään suuntaan voi viedä se, että osoittaa itse kiinnostusta toisen näkökulmiin. Tämä voi olla avaus siihen, että hänkin kiinnostuu sinun kokemuksistasi.

Kaikkiin riitoihin on monta ratkaisua

Kolmas oleellinen kysymys on:

“Mitä voin tehdä sen eteen, että riita saadaan ratkaistua? Mikä olisi pienin seuraava askel kohti omaa sisäistä rauhaa?”

Sovittelijana annan yleensä riidan osapuolille valmistautumisohjeen, että miettivät tahoillaan mahdollisimman monta eri ratkaisua riidan eri aiheisiin – riidassa harvoin on vain yksi asia esillä. Pelkästään yhdellä ratkaisulla sovitteluun tuleminen johtaa herkästi oman ainoan näkemyksen puolesta taistelemiseen ja riita saattaa tästä vain pahentua. Avoimuus vaihtoehdoille tekee tilaa parhaille ratkaisuille.

Me teemme jokaisessa riidassa monta valintaa, jotka vaikuttavat käsillä olevaan ihmissuhteeseen joko pahentavasti tai parantavasti. Pienissäkin asioissa hyvien valintojen tekeminen tukee sitä, että lopulta riita onnistutaan ratkaisemaan yhdessä.

Irina Björklund: ”Sisäinen rauha löytyy luonnon hiljaisuudesta” – Puheenvuoro luonnon moninaisuuden puolesta

Kirjoittaja Irina Björklund on näyttelijä, laulaja ja muusikko, joka syyskuussa julkaisi Plant a Seed -levynsä rinnakkaisteoksena ensimmäisen kirjansa, Haikuja ihmiskunnalle. Häntä kiehtoo ajatus yksilön omasta vastuusta ja mahdollisuudesta vaikuttaa luontomme monimuotoisuuteen ja koko ihmiskuntamme tulevaisuuteen.

Olen aina ollut huono tottumaan nykyaikamme uutuuksiin. Ehkä jotain meni haikaroilla ajanlaskussa pieleen, kun minut 70-luvulle toimitettiin. Teininä 80-luvulla kuuntelin luontoäänien lomassa ainoastaan Paul Ankaa, Dean Martinia ja Ricky Nelsonia. Haikailin vanhoja aikoja enkä ymmärtänyt ollenkaan tuon ajan hengen Michael Jackson -touhuja. Sisäistä rauhaa löysin luonnon hiljaisuudesta, haavan lehtien riemuntäyteisestä juttelusta, meren paiskeesta, auringonlaskuista, linnuista, sammaleesta, sateen rummutuksesta, ukkosen jyrinästä. Tuntui, että se oli se todellisuus, joka oli se ainoa minulle tuttu, ja oikea. Se todellisuus, joka on ihmiselle luotu.

Näin monia vuosia myöhemmin, tuo tunne ei ole muuttunut. Päinvastoin. Tuntuu että maailman modernisoituessa ja teknologian kehittyessä ajaudun mielessäni, monen läheisen kauhuksi, yhä taaksepäin ajassa – haen yhä syvemmältä noita ihmisyyden juuria. Tarttumapintaa siihen, keitä me oikeasti olemme: osa tämän kauniin, täydellisen planeettamme luomaa luontoa. Ihmisolentoja muiden eläinten joukossa, jotka satoja tuhansia vuosia elivät päivästä päivään, osana luonnon kiertokulkua. Välistä olimme metsästäjiä, välistä riistaa. Elimme vapaina, etsien luonnosta ravintoamme. Niin kuin muutkin eläimet. Kunnes ajauduimme hitaasti maatalouden vallankumouksen myötä nopean teollisen vallankumouksen loukkoon, joka muutti ihmiskuntamme tulevaisuuden suunnan vauhdilla itsetuhoiseksi.

Tässä nyt olemme, omassa soossissamme: omistamme jokaikisen uusimman keksinnön uusimman mallin upeimmat piuhattomat hilavitkuttimet, kaupat ovat täynnä roskaruokaa ja lihamössöä joilla taataan taloudellinen kasvu ja korkeat lääkärikulut, sadevesikin on ilmeisesti myrkyllistä ja meret täynnä muovihöttöä; ilmastonmuutos koputtaa portille.. ja on aika herätä. Ottaa David Attenborough’n Yksi elämä, yksi planeetta yöpöydälle, ja paneutua siihen tosiasiaan, jonka olemme ihmiskuntana saaneet aikaiseksi vain tuon yhden ihmiselämän aikana, Attenborough’n lähes satavuotisen elämän: planeettamme villin luonnon osuuden romahtamisen puoleen. Ja kuunnella hänen neuvojaan siitä, miten ilmastonmuutoksen pyörän suunta saadaankin vielä käännettyä ympäri: palauttamalla villi luonto maapallollemme.

Uskon, että olemme kaikki siitä tietoisia – tunnemme sen sisällämme, näemme sen vaikutukset ympärillämme. Täydellisen nättiä mäntymetsää riveissä. Hakattua entistä metsää. Villi luonto hiipuu pois. Metsän eläimet etsivät pesimis- ja suojapaikkoja. Haavan lehtien juttelut ovat harvassa. Lisääntyvät mielenosoitukset metsän ja luonnon puolesta huutavat päättäjiltä huomiota. Mutta meidän on otettava oma vastuumme. Tehtävä vastuullinen päätös siitä, mikä on oman perintö-metsämme kohtalo. Osata katsoa omaa kukkaroa pidemmälle ja säilytettävä ja palautettava luontomme monimuotoisuus – koko ihmiskuntamme pelastuksen puolesta.

Maapallon nisäkkäistä enää 4% on villieläimiä. Yli 30% on meitä ihmisiä. Ja loput, reilut 60%, meidän kasvattamia karvapalleroita, joista suuri osa päätyy jauhettuina lautasillemme, tai lypsettyinä maitolaseihimme. Karvapalleroita, joiden ruoan takia metsiä tuhotaan yhä enemmän. Meidän ruokamme ruoan takia – puhumattakaan rakastamiemme lemmikkien ruoasta. Onpas kerrassaan hommat ylösalaisin. Mutta koen, ettei peli ole menetetty. Minähän itse päätän, mitä kauppakoriini laitan. Minä itse olen vastuussa siitä, mitä itse koen, että ehdottomasti tarvitsen. En takulla tarvitse kaikkea sitä lihaa. Silloin tällöin riittää. Ja onko sekään välttämätöntä.

Hypistelin henkiseksi hyvinvoinnikseni niitä halpoja, ihanan lepattavia housuja ranskalaisella torilla viime viikolla. Myyjä oli taitava: onpas täydelliset Madame, ja tämä paita sopii kaveriksi, tai tämä.. voi että olisi justiinsa teille hyvät! Kertakaikkiaan. No niinhän ne olisivat olleet. Mutta tarvitsinko niitä? Oikeasti? No en. Jätin ne niillä saatesanoilla henkariin, ja myyjä totesi että “No jos tuolle linjalle lähdetään, niin ei kyllä kukaan osteta enää koskaan mitään”. Juuri näin. Sitä on syytä miettiä. Kuinka paljon ostammekaan tavaraa ja herkkuja vaan siksi, että voimme, ja koska olemme siihen tottuneita. Ja miten paljon voimmekaan vaikuttaa planeettamme ja ihmiskuntamme tulevaisuuteen sillä, että olemme jokainen, edes useimmiten, niitä ostamatta.

Kurkkaa Irina Björklundin uutuuskirja Haikuja ihmiskunnalle:

Oletko uuvuksissa sosiaalisten tilanteiden jälkeen? – Sosiaalinen herkkyys voi saada sinut väsymään

Sosiaalisesti herkkänä yksilönä olen oppinut, että minulla on viikon varalle eräänlainen sosiaalinen bensatankki käytössäni. Se pitää sisällään tietyn verran energiaa, joka on käytettävissä sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Kun se on kulunut loppuun, lisärasitus alkaa syömään hyvinvointiani ja toimintakykyäni. Tämän vuoksi tarvitsen joka viikko vähintään yhden kokonaisen lepopäivän matalavirikkeisessä ympäristössä bensatankin täyttämiseen. Yleensä jo vapaapäivän iltana tunnen, kuinka voimat alkavat palautua, mutta vapaapäivän välistä jättäminen heikentää merkittävästi jaksamistani.

Sosiaalisesti herkkä yksilö väsyy herkemmin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa monestakin syystä. Ensinnäkin introvertti yksilö kuormittuu korkeavirikkeisissä ympäristöissä ja palautuu matalavirikkeisessä ympäristössä. Lisäksi nykytiedon mukaan introvertit kokevat keskimääräistä vähemmän lähestymään ohjaavia tunteita, kuten innostusta. He eivät siis saa ekstroverttien tavoin työntöapua innostuksen tunteilta sosiaalisten tilanteiden lähestymiseen. Tämän vuoksi he usein kokevat jaksamattomuutta aktivoitua omasta sisäisestä maailmastaan yhteiskunnan vaatimiin sosiaalisiin rooleihin ja sosiaalinen aktivoituminen vaatiikin usein lisäponnisteluja.

Sosiaalinen osallistuminen on sosiaalisesti herkälle usein väsyttävää, etenkin jos lyhyelle aikavälille osuu liian paljon sosiaalisia velvollisuuksia. Tässä muutama vinkki sosiaalisesti herkille oman kuormituksensa säätelyyn:

Tunne oma kuormitusalueesi. Kuormitusalueellasi tunnet olosi hyväksi, mutta toiminta on jossakin määrin kuormittavaa. Useimmiten kuormitusalueena toimii työ ja harrastukset, ystävien ja tuttavien tapaaminen, sekä muu yhteiskunnallinen osallistuminen. Jos vain mahdollista, niin omaan kalenteriin on hyvä pyrkiä ajoittamaan sosiaalista kuormitusta maltilla.

Tunne oma mukavuusalueesi. Mukavuusalueellasi tunnet olosi mukavaksi, sekä rentoudut ja palaudut. Suurimmalle osalle mukavuusalueena toimii oma koti ja oma paikka kotona, sekä aivan läheisimpien ihmisten seura. On hyvä muistaa merkitä kalenteriin myös aikaa palautumiseen omalla mukavuusalueella.

Muista, että kaikki sosiaalisuus kuormittaa. Sosiaalisesti herkälle ei ole väliä, kokeeko hän sosiaalisen tapahtuman positiiviseksi vai negatiiviseksi, sillä kaikki sosiaalinen osallistuminen on kuormittavaa. Onkin hyvä järjestää aikaa myös positiivisista sosiaalisista tapahtumista palautumiseen.

Muista, että kaikki kuormitus kuluttaa samaa bensatankkia. On myös hyvä ymmärtää, että raskas sosiaalinen kuormitus ja raskas liikunta käyttävät yhtä ja samaa polttoainetankkia. Tämän vuoksi on hyvä pyrkiä ajoittamaan sosiaalisesti raskas kuormitus yhdelle päivälle ja raskas liikunta toiselle päivälle, kun edellisestä kuormituksesta on jo palauduttu.

Muista kohtuus myös palautumisessa. Tietyn pisteen jälkeen palautuminen ei enää palvele hyvinvointia – aivan kuten nukkuminen ja syöminen eivät palvele hyvinvointia, kun unta tai ravintoa on saatu riittävästi senhetkisiin tarpeisiin nähden.

Sosiaalisesti herkän yksilön on hyvä pyrkiä löytämään tasapaino itsensä kuormittamisen ja palautumisen välille. Liikaa tai liian vähän kumpaakaan ei ole optimaalista hyvinvointimme eikä toimintakykymme kannalta. Palautuminen on elintärkeää, mutta on elintärkeää myös kuormittaa sosiaalisia lihaksiamme säännöllisesti. Näin palaudumme sosiaalisesta kuormituksesta, mutta elinpiirimme ei pääse kaventumaan.

Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun perustaja. Ujonrohkaisija on kehitetty sosiaalisesti herkille ja sosiaalisista tilanteista kuormittuville ihmisille, jotka eivät halua antaa ujouden tai jännittämisen rajoittaa elämää ja valintoja. Ujonrohkaisijasta saat tutkittua tietoa, oman yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman sekä asiantuntijan henkilökohtaista ohjausta. Lisätietoja Ujonrohkaisija-palvelusta löydät TÄÄLTÄ.

Osaatko sanoa kauniita ja kannustavia sanoja arjessa? – Hyvien asioiden ääneen sanomista kannattaa harjoitella

Päiviimme mahtuu lukuisia ajatuksia, ja suuri osa niistä liittyy muihin ihmisiin. Usein negatiiviset ajatukset valtaavat mielestämme suuremman palan, ja silloin myös sellaiset sanat on helpompi päästää ulos. Mitä, jos keskittyisimme joskus tietoisesti siihen, että kerromme juuri ne taka-alalle jäävät hyvät asiat ääneen? Kulttuurissamme on tapana olla hiljaa onnistumisista ja siitä, mihin olemme itsessämme tai toiminnassamme tyytyväisiä. Sama tapa toistuu myös muiden vahvuuksien sanoittamisessa.

Kannustavat sanat ja läsnäolo työelämässä lisäävät motivaatiota ja koettua tyytyväisyyttä

Työelämässä yleinen malli on, että korjausehdotukset ja kritiikki nostetaan, joskus kärkkäästikin, esiin, ja jos ei mitään kuulu, voi työhönsä olla tyytyväinen. Voidaan kuitenkin pohtia, että miten esimerkiksi vasta työssään aloittanut kokee sen, kun kaikki epäonnistumiset korjataan, mutta onnistumisista kukaan ei mainitse mitään. Ymmärrettävästi voi alkaa tuntua siltä, että on täysin epäonnistunut eikä ole sopiva työhön. Onkin tärkeää muistaa sanoittaa myös näennäisesti pieniä onnistumisia, sillä niillä on valtava merkitys epävarmassa tilanteessa uuden edessä olevalle.

Myös kehitysehdotukset voi paketoida myötätunnon avulla sellaisiin sanoihin, jotka saavat palautteensaajan uskomaan itseensä ja taitoihinsa entistä enemmän lannistumisen sijaan. Se, että jollakin on arjen keskellä aikaa kuulla, kuunnella sekä pysähtyä sanoittamaan arkisia tilanteita, on merkityksellistä. Uskallan väittää, että tämä lyhyt keskusteluun käytetty aika maksaa itsensä moninkertaisena takaisin.

Läheisissä ihmissuhteissa kiukuttelu on turvallista ja helppoa — vastapainoksi tarvitaan kuitenkin kauniita sanoja

Myös parisuhteissa ja ystävyyssuhteissa tai vaikkapa vanhempi-lapsi suhteissa on tärkeää muistaa kertoa, mikä toisissa on hyvää, missä ollaan onnistuttu ja mihin halutaan panostaa. Jos vuorovaikutus on jatkuvaa neuvomista ja korjaamista sekä negatiivisessa ilmapiirissä vellomista, voi muodostua ikävä noidankehä, josta on vaikea päästä pois. Asenteemme näitä vuorovaikutustilanteita kohtaan urautuvat emmekä näe enää positiivisten ja kannustavien sanojen tarjoamaa mahdollisuutta.

Juuri läheisimmissä ihmissuhteissa tunnetaitojen tietoinen hyödyntäminen on tärkeää — tutulle ja turvalliselle ihmiselle on helppoa ja suotavaakin joskus kiukutella, mutta vastapainoksi tarvitaan optimismia ja myönteisten tunteiden sanoittamista.

On tärkeää muistaa, että myös vaikeista asioista on hyödyllistä puhua. On kuitenkin huomioitava, että vaikeassa olotilassa loputon vellominen ei ratkaise tilannetta tai auta löytämään reittiä pois hankalasta olosta. Asenteet ovat usein syvään juurtuneita malleja siitä, miten kannattaa ja on sallittava tuntea ja toimia. Malleja voi kuitenkin muuttaa, mutta se vaatii tilanteen tunnistamista ja tietoista työskentelyä käytösmallien muuttamiseksi.

Vaikka positiivisten asioiden sanoittaminen tuntuisi aluksi vaikealta ja teennäiseltä, kannattaa harjoittelua jatkaa. Kun huomaa sanojen vaikutuksen arjessa, on myös helppoa motivoitua jatkamaan. Harjoittelu tekee mestarin, myös tunnetaidoissa. Se, että pystyy sanoittamaan toisten positiivisia puolia, vapauttaa myös meitä itseämme ottamaan vastaan toisten kehuja tai jopa kehumaan itse itseämme.

Tunneilmapiiri ei muutu, jos emme aktiivisesti pyri muuttamaan sitä. Siksipä kannustankin sinua kiinnittämään huomiosi positiiviseen ja sanomaan sen myös ääneen tulevissa vuorovaikutustilanteissa.

Rakastamme matkailua, mutta usein epäröimme matkata itseemme – Lue vinkit, niin uskallat alkuun

Mitä pienempinä palasina voit tehdä muutoksia elämässäsi ja itsessäsi, sen parempi. Moni kuitenkin tuskailee, jos tuntuvaa muutosta ei tapahdu nopeasti. Itsetutkiskelussa on sellainen hauska piirre, että juuri kun ajattelet kaiken olevan selvää, paljastuu eteen näkymä, mitä et osannut aavistaa. Mutta se kai on uteliaan matkaajan unelma – Yllättävä käänne?

Kun rehellisesti tarkastelee itseään, jokainen meistä löytää asian jos toisenkin, joiden kohdalla voi todeta ”tätä en enää halua”, ”tällainen en halua olla” tai ”tässä tilanteessa haluaisin osata toimia uudella tavalla”. Voisiko näitä arkisia huomioita alkaa kirjaamaan ylös ja kun tuntuu hyvältä, alkaisi tarkastella niitä syvemmin. Olen huomannut omassa elämässäni, että on helpompi olla rehellinen omista epäkohdista silloin, kun ei samaan aikaan koita ratkoa ja korjata niitä.

Itseensä syventyvä voisi lähestyä asiaa, kuten lähes mitä tahansa matkaa. Ensin etsii ja tarkastelee kiinnostavia kohteita. Mikä tuntuu tärkeältä? Mikä tuntuu kiinnostavalta? Missä olisi riittävästi jotain uusia elämyksiä? Haluanko elämyksiä vai rentoutumista? Haluanko kylmää vai lämmintä? Kurkottaisiko valoon vai varjoon?

Seuraavaksi on tiedonkeruuvaihe, jossa havainnoi, kysyy, kuuntelee. Tutustuu artikkeleihin, lukee matkablogeja ja kuuntelee podcasteja. Pyrkii hahmottamaan paremmin, mitä kaikkea juuri tähän reissuun sisältyy ja mitä mahdollisuuksia minulla on. Jokainen kokee matkakohteet omalla tavallaan ja siksi et voi koskaan täysin edetä suunnitelmissasi muiden kokemusten ja vinkkien pohjalta. On käytettävä omaa harkintaan.

Kun peruspaketti alkaa olla kasassa, voi miettiä tarkennuksia. Koska matkalle lähtisi, kenen kanssa ja miten valmistautua. Jotain matkan sisällössä vielä muuttuu, on herännyt uusia tarpeita ja toiveita. Varataan lennot tai muu kulkuväline niin, että lippujen käyttöajankohtaa voidaan vielä muuttaa. Maksetaan kohteen majoituksen varausmaksu. Tehdään vakaa sitoumus matkalle lähdöstä. Ja havainnointi jatkuu edelleen.

Kun matka lähestyy, tehdään lopullinen päätös lähdöstä. Saatat ehkä kysyä lähimmiltä ihmisiltä vielä vahvistusta kohteesta. Ensimmäisistä aihioista tähän pisteeseen moni asia on saattanut muuttua. Merkitykset matkan sisällössä painottua eri tavalla. Lähtöaamuna vatsanpohjaa kutittaa ja utelias odotus valtaa mielen: ”Mitä kaikkea ihanaa saankaan kohta kokea!”

Perillä kohde näyttää hieman erilaiselta, tuntuu erilaiselta. ”Tällaista en odottanut, mutta oikeastaan tämä on aika mahtavaa – Yllätykset on ihania!” Tai ”Apua, siis onko hotelli ja sen ranta todella näin kämänen! Etsitään parempi ranta ja kyllä hotellin sietää, kun siellä vaan nukkuu.”

Matkan aikana koet ja näet, tunnet paljon uutta ja kotiin palatessa lähes poikkeuksetta matka kääntyy vahvasti positiivisen kokemuksen puolelle, vaikka sen aikana olisi tapahtunut mitä tahansa haasteita. Jaat kokemuksia matkasta ystävien kanssa ja yhdessä nauratte ja itkette kokemuksillesi.

Mietipä jos rehellinen itsetutkiskelu tapahtuisi saman kaavan mukaan. Mitä jos jokainen pieni muutoselämässäsi olisi oma matkansa? Jostain yhdestä pitää joka tapauksessa aloittaa. Koko elämän reissujakaan et voi tehdä kerralla.

Monella on tarve kiirehtiä matkateossa. Keskittyy liiaksi muutoksen saavuttamiseen, valmiiksi tulemiseen ja perille pääsemiseen. Jos huolehtisi matkustusvalmiudesta ja jatkuvasta liikkeestä, elämään itsessään, tarve päästä perille tai tulla valmiiksi vähenee koko ajan. Niistä voi tulla jopa täysin merkityksettömiä. Alat nähdä elämän mahdollisuuksien kautta ja ehdit havainnoimaan paremmin, mitä elämä tarjoilee polullesi. Näkökenttäsi laajenee. Pystyt havainnoimaan muutoksen pieniä signaaleja joka päivä ja samalla alat yhdistellä eri matkasuunnitelmia yhteen ja limittäin päällekkäin. Huomaat, miten samoja teemoja toistuu eri paikoissa ja tilanteissa. Alkaa tuntua joka hetki enemmän siltä, että elämä etenee kuten sen kuuluukin, eikä niin, että olet aina väärässä paikassa väärään aikaan.

Kun näin siirtyy oman elämän päähenkilöksi, näyttäytyy se muille rohkeutena ja turvallisuutena, vakautena. Muut alkavat pian kysellä sinulta vinkkejä, kun huomaavat, miten sujuvasti seikkailet oman elämäsi keskiössä. Niin minullekin kävi. Huomaat pian, ettet enää sano muille minne ja miten heidän tulisi matkustaa. Jaatte yhdessä kokemuksia ja näkemyksiä omilta poluiltanne. Jaatte toisillenne ja toistenne matkaa, ettekä sitä, miten pääsitte perille. Oikeastaan ette enää edes halua perille.

Rohkeasti rehellinen -kirjassa lisää pohdintoja sinulle, joka
… haluat, että elämäsi olisi täydempää ja kevyempää.
… haluat luoda syvempää yhteyttä itseesi ja muihin olemalla rehellisempi.
… olet väsynyt elämän roolileikkeihin.

>>> Tutustu kirjaan >>>

Mitä haastavat suhteet näyttävät meille itsestämme?

Jos toivot, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti, on mahdollista, että menet liikaa mukaan muiden tunteisiin oman jaksamisesi kustannuksella.

Mikäli aistit voimakkaasti toisten tunteita ja otat niiden tuntemisen vastuullesi, jotta ne helpottaisivat, toimit mallin mukaan, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.

Sinun ei tarvitse tuntea toisten tunteita rajattomasti heidän puolestaan, jotta olisit myötätuntoinen. Siitä huolimatta olet todennäköisesti ollut monta kertaa suhteessa tai tilanteessa, josta selviytyminen on vaatinut sinua keskittymään siihen, mitä tunteita muissa nousee, ja sopeuttamaan itseäsi niiden mukaisesti.

Suhteet, joissa vedämme empatian överiksi, ohjaavat meidät kipuilevan sisäisen lapsemme luokse. Ne valaisevat meille tunnetason haavamme, jotka ovat syntyneet, kun olemme selviytyneet tuntemalla toisten tunteita heidän puolestaan ja jääneet samalla yksin omien hankalien tunteidemme kanssa.

Sisäisen lapsemme pelkää hylätyksi tulemista

Sisäinen lapsemme pelkää tulevansa hylätyksi suhteissa, jotka muistuttavat häntä suhteista ja tilanteista, joissa olemme tulleet hylätyiksi, sivuutetuiksi ja ohitetuiksi silloin, kun olimme lapsia. Hän pelkää, että hän joutuu kokemaan nyt sen tuskan ja kärsimyksen, joiden käsittelyyn hänellä ei ole ollut silloin toimivia työkaluja ja riittävää tukea.

Siksi yritämme selviytyä tietyissä suhteissa sivuuttamalla kipeät tunnehaavamme ja keskittymällä toisten tunteisiin omien tunteidemme ja tarpeidemme kustannuksella.

Sisäinen lapsemme on ulottuvuutemme, jonka kasvu on pysähtynyt niihin kokemuksiin, jotka ovat haavoittaneet meitä eniten. Niiden jäljet tuntuvat meissä edelleen voimakkaasti. Tätä tapahtuu etenkin suhteissa ja tilanteissa, joissa keskitymme vahvasti toisten tunteisiin ja tarpeisiin ja ohitamme omamme. Siksi saatamme kokea näissä suhteissa repivää ristiriitaa sen välillä, mitä mielemme kertoo ja miten tunteemme ja kehomme reagoivat.

Vaikka tietoinen mielemme sanoo, että nämä suhteet kuormittavat meitä, menemme niihin mukaan siksi, että ne tuntuvat meille tutuilta tavalla, jota emme pysty selittämään. Huolimatta siitä, että olemme jonkun seurassa varuillamme tai koemme tilanteen tunnelman sekavaksi, voimme kokea olomme samaan aikaan myös turvalliseksi.

Tämä tapahtuu, koska tunnistamme tilanteen taajuuden tunteiden ja kehon tasolla niin nopeasti, että se ohittaa tietoisen mielemme viestit. Vaikka järkemme sanoo, että tämä yhteys tai tilanne ei ole välttämättä minun parhaakseni, saatamme hakeutua siihen, koska se tuntuu meille epävakaudessaan normaalilta ja jopa kodikkaalta.

Miksi epävakaa ja sekava voi tuntua myös ”tutulta ja turvalliselta”?

HeartMath Instituten tekemä tutkimustyö aivojemme ja sydämemme välisestä viestinnästä auttaa meitä ymmärtämään ristiriitaa paremmin. Tutkimuksen perusteella on pääteltävissä, että elämämme varhaisvaiheiden aistimukset toisissa nousevista tunteista ja meitä ympäröivistä tunneilmapiireistä vaikuttavat siihen, mistä tulee meille tutun tuntuista. Mitä herkempi keho ja voimakkaampi kyky aistia toisten tunteita, sitä vahvemmin toisten tunne-energiat ja tunneilmapiirit määrittävät, mitä koemme kehossamme.

Elämämme varhaisvaiheiden aistimukset toisissa nousevista tunteista ja meitä ympäröivistä tunneilmapiireistä vaikuttavat siihen, mistä tulee meille tutun tuntuista. Jos olemme viettäneet paljon aikaa esimerkiksi arvottomuuden ja pelon tunteiden keskellä, olemme virittäytyneet arvottomuuden ja pelon taajuudelle.

Kun olemme olleet ihmisten kanssa, jotka ovat kantaneet itsessään kohtaamattomia arvottomuuden ja pelon tunteita, niiden taajuudet ovat vaikuttaneet herkkään kehoomme. Hermostomme on virittäytynyt reagointivalmiuteen raskaita taajuuksia väreilleessä tunneilmapiirissä. Olemme ottaneet ilmassa leijuneita tunne-energioita itseemme ja asettuneet valppaustilaan, joka on siirtänyt meidät pois luontaisesta levollisuudestamme ja tasapainostamme.

Kehollinen valmiustilamme on muuttanut sydämemme rytmikaavoja eli sitä, missä tahdissa se on lyönyt. Kun sydämemme lyönnit ovat epäjohdonmukaistuneet hermostollisen ja kehollisen jännitystilan vaikutuksesta, sen rytmikaavat ovat viestineet aivoillemme, että jatkuvassa valmiustilassa oleminen on meille normaalia.

Perinteinen käsitys on ollut, että aivomme ovat se osa meistä, joka ohjaa muita elintoimintojamme. Tutkimukset kuitenkin esittävät, että sydämestämme lähteekin aivoihin määrällisesti enemmän viestejä kuin toisinpäin. Nämä viestit vaikuttavat siihen, mikä kehollinen tila tuntuu meille tavalliselta.

Sydämemme rytmikaavoista aivojemme mantelitumakkeisiin välittyvät viestit luovat siis pohjaa sille, mistä kehollisista ja tunnetason kokemuksista muodostuu meille tuttuja. Mantelitumakkeet ovat aivojemme osa, joka järjestelee sydämemme rytmikaavojen perusteella syntyvät mallit tuttuusjärjestykseen.

Siksi on ymmärrettävää, että ylivirittynyt keho ja epäjohdonmukaisesti toistuvasti lyövä sydän saavat mantelitumakkeet luokittelemaan ailahtelevassa tunneilmapiirissä syntyvät reaktiot meille normaaleiksi.

Koska epävakaus suhteissa vaikuttaa sydämemme sykkeeseen ja kulkeutuu informaationa hermostomme kautta mantelitumakkeisiimme, hermostomme ohjelmoituu kokemaan turvattomuuden ja epäjohdonmukaisuuden tutuksi – ja siksi myös ”turvalliseksi”. Tämän takia tunnekehomme ja fyysinen kehomme kokevat ”tutuksi ja turvalliseksi” myös suhteita ja tilanteita, joiden haitalliset vaikutukset ymmärrämme järjellä, mutta joita vastaan emme pysty taistelemaan vain tahtomme voimalla.

Haastavat suhteet, joissa vedämme empatian yli, tuovat esiin sen, mistä on tullut sisäiselle lapsellemme hermostollisten johdotustemme kautta ”tuttua ja turvallista” siitäkin huolimatta, että se on oikeasti epäjohdonmukaista, epävakaata ja turvatonta.

Hermostomme kautta ilmenevät tunnereaktiomme tapahtuvat niin paljon tietoista ajatteluamme nopeammin, ettemme voi estää överiempatiaan lipsahtamista vain ajatuksemme avulla – ainakaan ennen kuin tiedostamme tämän mekanismin ja höllennämme sen otetta.

Kun ymmärrämme tämän, meidän ei enää tarvitse soimata itseämme kyvyttömyydestämme välttää toistuvia turhauttavia tilanteita. Sen sijaan voimme tiedostaa kuormittavien suhteiden juurisyyt ja hoitaa niitä. Silloin pystymme valitsemaan tietoisemmin, minkälaisiin suhteisiin ja tilanteisiin annamme arvokasta energiaamme ja aikaamme jatkossa.

Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!

Moni herkkä ja empaattinen uuvuttaa itsensä tämän väärinymmärryksen takia – 6 merkkiä siitä, että vedät empatian överiksi

Aistitko herkästi toisten tunteita ja eläydytkö niihin voimakkaasti? Jos koet, että joudut sopeutumaan muiden tunteisiin ja ottamaan niistä vastuuta, saatat olla överiempaattinen.

Kun keskittyy jatkuvasti siihen, mitä muissa tapahtuu, omat tunteet ja tarpeet jäävät sivuun. Silloin on vaarana jumiutua kiltin kannattelijan rooliin. Jos elää toisten tunteiden ehdoilla, ennen pitkää yhteys itseen katkeaa ja oma hyvinvointi unohtuu.

Henkisen kasvun ohjaaja Marika Vepsäläisen uutuuskirja Irti överiempatiasta on kirjoittajan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva opaskirja.

Kirja ohjaa murtamaan överiempaattisen toiminnan kaavan ja suuntaamaan herkkyyden voiman elämään, jossa voi hyvin ja joka tuntuu aidosti omalta.

6 merkkiä siitä, että vedät empatian överiksi

1. Kannat toisten tunnetaakkoja

Aistit toisten tunteita kuin ne olisivat omiasi. Sen lisäksi uskot, että on sinun vastuullasi helpottaa niitä. Täsmäät olotilasi toisten tiheisiin tunne-energioihin ja otat niitä kantaaksesi, jotta ne hälvenisivät. Ajattelet, että jos toinen kärsii, sinun täytyy ottaa hänen kärsimyksensä itsellesi, jotta toimit myötätuntoisesti.

2. Sivuutat omat tunteesi ja tarpeesi

Kun sopeutat itseäsi toisten tunteisiin, sivuutat omat tunteesi ja tarpeesi eikä sinulle jää tilaa palautua. Tästä syntyy uuvuttava kierre, jossa odotat, milloin saisit vihdoin muilta takaisin sitä, mitä annat heille. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

3. Koet jatkuvaa riittämättömyyttä

Koet jatkuvaa riittämättömyyttä ja mietit, oletko vääränlainen, koska et pysty korjaamaan toisten hankalaa oloa, vaikka miten yrittäisit. Yhteytesi itseesi heikkenee ja voi katketa kokonaan.

4. Pari- ja lähisuhteissa

Kun överiempaattinen on parisuhteessa, hän voi käyttää todella paljon voimavarojaan toisen tunteiden aistimiseen ja tulkitsemiseen. Hän tekee parhaansa pysyäkseen kartalla toisen tunnetason tarpeista ja vastatakseen niihin ennen kuin toinen edes ehtii pyytää. Omat tunteensa ja tarpeensa hän jättää sivurooliin. Vastineeksi hän toivoo samalla mitalla huomiota, huolenpitoa, hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta kuin mitä hän antaa. Monesti hänen odotuksensa jäävät kuitenkin täyttymättä. Tuloksena on väsymys ja syvä pettymys itseen, toiseen ja suhteeseen.

5. Työssä

Töissä överiempaattinen lukee jatkuvasti työyhteisön tunneilmapiiriä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Hän kuulostelee työ- ja tiimikavereitaan, esihenkilöitään, yhteis- työkumppaneita ja muita työyhteisön jäseniä ja sopeuttaa tunnetilojaan ja toimintaansa niin, että tehtävät ja projektit etenisivät mahdollisimman sujuvasti. Hän on usein tunnollinen ja käyttää paljon energiaa työnsä ja työ- yhteisönsä miettimiseen. Hän kantaa vastuuta sekä omista että muiden tekemisistä.

Hän uskoo, että mikäli hän ylittää itsensä ja auttaa muita tekemään samoin, hänen panoksensa huomataan. Hän yrittää olla tekemättä itsestään liikaa numeroa ja odottaa, että hänen työnsä tulokset tuovat hänelle hänen ansaitsemansa arvostuksen. Usein hän kuitenkin päätyy vain tekemään lisää ja kantamaan enemmän vastuuta ilman tunnustusta, palkankorotuksia tai ylennyksiä. Ne menevät muille.

6. Ystävyydessä

Ystävänä överiempaattinen on se, johon muut ovat yhteydessä silloin, kun he tarvitsevat rajatonta kuunteli- jaa huolilleen ja haasteilleen. Purettuaan rasittavia tunto- jaan överiempaattiselle heidän olonsa helpottaa, kun taas överiempaattinen kokee olonsa voimattomaksi. Hän ottaa raskaat tunnekuormat vastaan ja muuntaa ne omalla ajallaan, jos hänellä sitä on.

Hän kertoo itselleen, että mikäli hän jaksaa kuunnella vielä tämän kerran, avautuu hänellekin tilaa tulla kuulluksi sitten, kun hän sitä eniten tarvitsee. Monesti henkilöt, jotka ovat kertoneet tuntikaupalla omia asioitaan, eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan överiempaattiselle tukea, kun hän sitä eniten tarvitsisi.

Kirjaan pääset tutustumaan tästä:

Tunnolliset äidit uupuvat ja silti kokevat syyllisyyttä – Kun syyllisyys iskee, kokeile näitä

Kirjoittaja Katri Korolainen on ruuhkavuosia elävä viestinnän ammattilainen Lasten ja nuorten keskuksesta.

Olen tärkeällä työkeikalla, jota olen odottanut pitkään. Puoliso soittaa kesken päivän, että flunssaisen nuorimmaisen kanssa on lähdettävä päivystykseen. Lähden välittömästi kohti kotia ja soimaan itseäni siitä, etten ole lasteni luona. Seuraavana päivänä jään kotiin pienen potilaan kanssa. Samalla toivon päiväunien riittävän niin pitkään, että saisin edes kiireisimmät työhommat pois alta

Kuulostaako tutulta? Ei ihme: suomalaiset äidit ovat laajan kansainvälisen tutkimuksenkin mukaan maailman uupuneimpien joukossa. Toinen tutkimus kertoo suomalaisten vanhempien olevan maailman seitsemänneksi uupuneimpia.

Mikä avuksi uupumukseen?

Tuloksia on yritetty selittää sillä, että vanhemmuus otetaan meillä suoritteena, projektina, jossa pitää menestyä. Stressaamme asioista, joissa vähemmän hyvinvoivissa maissa ei ole mahdollisuuttakaan ottaa paineita: lasten harrastukset, ruokavaliot, kasvatusmenetelmät. Vaikka globaalissa vertailussa moni meistä voi todeta olevansa hyvässä asemassa vanhempana, ei se lohduta sillä hetkellä, kun kurahousut vyöryvät niskaan yhtä aikaa työrästien kanssa.

Mikä avuksi? Ensi sijassa moni kehottaa laskemaan rimaa vanhemmuudessa. Vaan kuka sen riman edes asettaa ja minne? Onko kyse itsestäni, sisäisestä kriitikostani, joka yrittää ruoskia minut yhä kovempiin suoritteisiin? Pysähdy tämän äärelle ja mieti, mikä on juuri sinulle riittävän hyvää.

Sen jälkeen voit antaa mennä: syö kylmiä nakkeja lasten kanssa keittiönpöydän alla, jos siitä tulee hyvä mieli. Uskalla ottaa itsellesi aikaa ja tilaa johonkin omaan, oli se sitten iltalenkki lasten nukkuessa tai kuvataidekoulu kerran viikossa. Kerro töissä elämäntilanteestasi: töiden lisäksi myös perhe vaatii energiaa ja huomiota arjessa. Hanki apua esimerkiksi siivoukseen tai lastenhoitoon, mikäli se on taloudellisesti mahdollista. Ja pyydä apua läheisiltä, olivat he sitten omia kavereita, sukulaisia tai naapureita.

Kun syyllisyys iskee, kokeile näitä

Hengitä

Vaikka viidesti niin, että uloshengitys on pidempi kuin sisäänhengitys. Syke laskee, aivot saavat happea. Asiat asettuvat paremmin perspektiiviin.

Pyydä apua

Isovanhempien lisäksi tai sijaan ympärillä on muitakin ihmisiä, jotka mieluusti auttavat ruuhkavuosissa. Voisivatko lapsen kummit, omat kummit, tädit, sedät, isosedät tai naapurit auttaa vaikka pienen hetken verran?

Priorisoi ja oikaise

Sotkuinen koti, työprojektin myöhästyminen tai jumpan missaaminen eivät ole kertaalleen vaarallisia. Ja jos näistä mikään ei hoidu lähtökohtaisesti ikinä, tekemistä on yksinkertaisesti liikaa. Einesruoka on ystävä, samoin itsestään siliävät vaatteet.

Sano ei

Anna omalle ajalle ja lasten tarpeille tilaa. Kieltäydy kivoistakin projekteista, jotka vievät sinulta aikaa tai energiaa tärkeämmiltä.

Kerro työnantajalle tilanteestasi

Esihenkilöt ovat olemassa työntekijöitä varten. Jos kodin ja työn yhdistäminen kuormittaa, kerro tilanteesta pomollesi. Voitte yhdessä löytää ratkaisuja tilanteeseen vaikkapa työtehtäviä priorisoimalla, sijaisjärjestelyjä parantamalla tai työaikaa muuttamalla.

Näytä tunteesi

Halaa lasta, kerro että hän on rakas. Kerro, että vaikka äiti on väsynyt, olet mielellään lapsen seurassa. Paljasta puolisolle kiristävä tilanne. Uskoudu ystävälle ja pyydä apua.

Kukaan ei ole täydellinen vanhempi, eikä vanhemmuus ole projekti vaan osa ihmisenä olemista. Vanhempi-lapsi -suhde on ihmissuhde. Se muuttuu ja vaihtelee väistämättä. Kukaan ei voi myöskään aina antaa töissä parastaan. Meille jokaiselle on hetkemme loistaa ja ne hetket, jolloin saamme olla tarvitsevia. Epätäydellisyys on osa elämää ja ihmisyyttä.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä teksteistä:

Miten lapseni voisi pitää itsestään, jos minäkin arvostelen itseäni? – Asiantuntijan 4 vinkkiä lapsen itsetunnon vahvistamiseen

Yleinen kasvatuskeino sai meidät piilottamaan todelliset tunteemme – Näin voit opettaa lapsellesi (ja itsellesi), että kaikki tunteet ovat hyviä

Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.

Miksi väsymyksen tunteen torjuminen ei kannata? – Väsymyksellä voi olla tärkeä viesti sinulle, mutta moni ohittaa sen

Puhutaan hetki väsymyksestä, tuosta niin itsestäänselvästä ja ehkä jopa hiukan tylsästä aiheesta. Miksi sen tunnistaminen ja itselleen tunnustaminen on tärkeää uupumuksesta toipuvalle? Mieti hetki, miten suhtaudut väsymyksen tunteeseen? Kunnioitatko sitä vai ohitatko sen?

Itse olen ollut aivan äärimmäisen taitava torjumaan väsymyksen tunnetta. Olen turruttanut sitä vaikka minkälaisilla haitallisilla tavoilla kuten suorittamalla, ponnistelemalla väkisin, juomalla paljon kahvia ja syömällä makeaa, uppoutumalla työhön, someen tai milloin mihinkin. Lisäksi uskottelin vuosia itselleni, että minun oli pakko selvitä ja sinnitellä yksin läpi haastavien tilanteiden. En siis uskaltanut myöntää aina edes itselleni, että tunsin välillä hyvin syvää väsymystä, johon liittyi myös kalvava riittämättömyyden tunne. En osannut erottaa näitä tunteita toisistaan.

Olen jo nuoruudesta lähtien omaksunut mallin väsymyksen ohittamisesta, jonka vuoksi lopulta uuvuin jopa 2 kertaa. Toki uupumisiini liittyi myös monta muutakin haitallista ajatus-, tunne- ja toimintatapaa, mutta väsymyssignaalien ohittaminen oli yksi merkittävimmistä opituista tavoista, jonka vuoksi haluan nostaa aiheen nyt tarkasteluun. Lisäksi aloin jo varhain kantamaan kohtuutonta huolta läheisistäni ja yritin alitajuisesti keventää muiden oloa unohtaen samalla itseni. Yritin aina henkisesti pelastaa muita, mutta ajauduin lopulta itse umpikujaan. Näin ollen fyysinen elinvoimani alkoi vähentyä ja elämänenergiani virtaus tyrehtyi. Annoin omasta maljasta muille ja energiani valui huomaamatta itseni ulkopuolelle, jonka seurauksena väsyin ja lopulta uuvuin. Kuulostaako tutulta?

Todellisuudessa väsymys on äärimmäisen arvokas tunne sekä signaali levon tarpeesta. Väsymystä ei tule vähätellä, eikä varsinkaan salata. Todellisen väsymyksen määrän tunnustaminen itselleen kysyy rehellisyyttä. Rehellisyys itseään kohtaan auttaa sinua merkittävästi eteenpäin itsetuntemuksen polulla.

Rehellisyys tarkoittaa hyväksynnän taidon opettelua. Jotta voit olla itsellesi rehellinen ja totuudellinen, sinun tulee hyväksyä tilanne ja itsesi sellaisena kuin juuri nyt olet. Oman itsesi pakeneminen ja sisäinen vastustaminen johtavat vain kärsimyksen lisääntymiseen. Pitkäaikainen väsymyssignaalien ohittaminen ajaa sinut väistämättä kohti uupumusta. Tuskin haluat vapaaehtoisesti mennä siihen suuntaan?

Tunnista väsymyksen eri muodot

Väsymys voi olla puhtaasti kehollista, jolloin alat tuntea olosi uneliaaksi ja hajamieliseksi. Jos pohdit eroa väsymyksen ja uupumuksen välillä, mieti, helpottaako tunne lepäämällä. Väsymyksestä palaudut lepäämällä kohtuullisessa ajassa, mutta uupumisesta on kyse silloin, kun lepokaan ei enää tunnu palauttavan sinua päivän tai viikon rasitusten jälkeen.

Fyysisen eli kehollisen väsymyksen lisäksi saatat olla emotionaalisesti väsynyt eli väsynyt kantamaan kaikkea sitä tunnekuormaa, jonka määrää sisälläsi vain aavistelet. Näiden lisäksi on myös mentaalinen väsymys, joka johtuu liiallisesta ajattelusta, jatkuvasta informaatiotulvasta, analysoinnista, murehtimisesta sekä mielessä asioiden loputtomasta pyörittämisestä. Tämä mentaalisesta väsymyksestä johtuva stressi kuormittaa kohtuuttomasti. Henkisesti tämä tarkoittaa, että “elät liikaa päässäsi” etkä ole läsnä nykyhetkessä. Pysähtymisen ja läsnäolon taitojen opettelu on silloin avainasemassa. Älyllistäminen ja järkeily saattaa olla opittu tapa, mutta myös defenssi eli mielen suojakeino, jonka avulla estät itseäsi tuntemasta todellisia tai vaikeita tunteita. Laskeudu siis päästä sydämeen ja opettele rohkeasti kohtaamaan pinnan alle kätketyt tunteet.

Väsymyksen tunne olisi hyvä opetella ottamaan vastaan sellaisenaan ja samalla opetella kuuntelemaan omia todellisia tarpeita. Kun jälkeenpäin pohdin syitä omien tarpeideni ohittamiseen, oivalsin, että olin liittänyt kylkiäisiksi väsymyksen tunteeseen myös riittämättömyyden, huonommuuden, häpeän ja syyllisyyden tunteita. Ei ihme, että aloin torjumaan ja ohittamaan väsymyksen tunnetta, sillä se sai minut tuntemaan itseni heikoksi ja arvottomaksi. Uupuneena ja väsyneenä saatat liittää näitä ”kylkiäistunteita” myös osaksi omaa identiteettiä, joka taas voi heikentää jo valmiiksi kolhuille mennyttä itsetuntoa. Siksi eri tunteet on hyvä erottaa toisistaan ja varsinkin erilleen omasta minuuden kokemuksesta eli identiteetistä. Sinä et ole yhtä kuin väsymyksesi! Väsymyksellä on sinulle tärkeä viesti.

Väsymyksen tunne on tärkeää ottaa vastaan puhtaasti vain väsymyksenä ja sallia itselleen tarvittava uni ja lepo. Väsynyt keho ja mieli kaipaa palautumista. Kuukausia tai vuosia kerääntynyt väsymys ei lähde viikonlopun yli lepäämällä, vaan keho ja hermosto saattaa kaivata pitkää ja huolellista jarrutusmatkaa. Ole siis itsellesi armollinen, kun kohtaat oman todellisen väsymyksen. Ota se rohkeasti ja lempeästi vastaan. Jonain päivänä sekin kyllä helpottaa!

Väsymyksen tunteen viesti on yksinkertainen: nuku, lepää ja palaudu kaikilla tasoilla!

Tyhjän pesän herättämät tunteet voivat yllättää – Mitä nyt tapahtuu omalle elämälle, identiteetille ja parisuhteelle?

Moni pikkulapsivaiheessa elävä haaveilee tästä vaiheesta, kun lapset ovat aikuisia ja eletään kaksin kumppanin kanssa. Usein tämä vaihe tulee nopeammin kuin huomaammekaan.

Lapsen tehtävä murrosiässä on irrottautua vanhemmistaan ja liittyä ikätovereihinsa

Irtaantuminen lapsista alkaa sykleissä. He menevät kouluun ja alkavat vahvemmin elämään kodin ulkopuolella. Sitten tulee murrosikä, elämänvaihe jonka syvin tarkoitus on irrottautua vanhemmista ja liittyä omiin ikätovereihin. Irtaantumista tapahtuu, mutta vanhemmilla irtipäästäminen voi olla hitaampaa.

Olemme hyvin erilaisia vanhempia. Joillekin vanhemmuus voi olla hyvinkin tärkeä osa omaa identiteettiä. Usein tässä tilanteessa tyhjä pesä voi tuntua hyvinkin pahalta.

Vanhemmuus muuttuu lasten kasvaessa

Vanhemmuus muuttuu lasten kasvessa. Vanhemman kuuluu päästää irti lapsestaan. Lapsi ei elä vanhempaa varten. Lapsella on oikeuksia vanhempaansa, muttei vanhemmalla lapseensa.

Vanhempien irrottautuminen tapahtuu hitaammin. Joskus tyhjä pesä vasta konkretisoi, että on aika päästää irti lapsista. Luottaa heidät elämän kannateltavaksi niiden eväiden kanssa, joita olemme vuosien varrella heille tarjoilleet.

Tyhjään pesään päädymme eri mittaisilta matkoilta

Päädymme tyhjään pesään kaikki hyvin erilaisia polkuja pitkin. Toisille polku kestää vuosikymmeniä. Toisille tyhjä pesä konkretisoituu muutamassa vuodessa. Toiset eivät ole koskaan eläneet kumppanin kanssa kahden vaan aina on ollut lapsia. Uusperhe-elämässä tämä on mahdollista.

Voi olla ettemme ole valmistautuneet henkisesti siihen, että millaisia tunteita tyhjä tai tyhjenevä pesä meissä herättää. Uusi elämänvaihe voi yllättää.

Tyhjä pesä on aina muutos

Tyhjä pesä-vaihe voi herättää monenlaisia tunteita, laukaista jopa kriisin. Ei ole lainkaan tavatonta, että tyhjässä pesässä pariskunta alkaa tarkastella parisuhdettaan tai aikuiset omaa elämäänsä.

Mitä tapahtuu nyt omalle elämälle, identiteetille, parisuhteelle?

Kun koti tyhjenee ja lapsi lähtee elämään omilleen elämäänsä, vanhemman rooli muuttuu ehkä isostikin. Samalla myös oma identiteetti voi tarvita uudelleen rakentumista. Se saattaa herättää isoja kysymyksiä ja oman elämän tarkastelua.

Miten olen elänyt omaa elämääni?

Millaista toivon tulevan loppuelämäni olevan?

Voi olla, että ensi kertaa koko aikuisiällä on aikaa todella pohtia kuka minä olen. Identiteettikriisin äärellä pohdimme oman itsemme olemasaolon syvintä merkitystä.

Kuka minä olen minuna, kun en ole enää pienen lapsen vanhempi, teini-ikäisen vanhempi?

Kuka minä olen aikuisen lapsen vanhempana?

Millaisen suhteen haluan luoda lapsiini nyt, kun he ovat myös aikuisia?

Parisuhde saattaa joutua uudenlaisen tarkastelun alle, kun aikaa on nyt eri tavoin

Samalla kulkee tarkastelussa myös suhde omaan kumppaniin. Voi olla, että yhdessä ollaan oltu hyvä ja toimiva tiimi, kun on oltu ensisijaisesti vanhempia. Kun tyhjässä pesässä ollaankin pariskunta, kaksi aikuista ihmistä yhdessä, voi uusi rooli tuntua vieraalta.

Mitä molemmat toivovat yhteiseltä ajalta, kun sitä on entistä enemmän?

Mitä odotuksia on parisuhteelle uudessa elämänvaiheessa?

Ei ole harvinaista, että tyhjän pesän vaiheessa pariskunta hakeutuu pariterapiaan pohtimaan yhteiseloa tai jompikumpi tai molemmat lähtevät yksilöterapiaan.

Tyhjä pesä ei tarkoita elämän päättymistä vaan uutta elämänvaihetta. Voimme olla hyvinkin eksyksissä uuden elämänvaiheen äärellä. Ajan kanssa tapahtuu sopeutuminen tähänkin vaiheeseen.

”Ei saa riidellä!” ja ”Nyt pyydätte anteeksi!” – Nämä iänikuiset ohjeet vain pahentavat arjen ristiriitoja

Moni on saanut kasvatuksen, missä meille on opetettu, että riiteleminen on väärin. Ja jos riitelee tai on osana konfliktia, niin pikaisella anteeksi pyytämisellä asiat on ratkaistu. Näistä kivettyneistä ajatuksista olisi vihdoin aika päästä eteenpäin. Kyseiset kaksi ajatusta eivät pääsääntöisesti auta asiassa eteenpäin. Itseasiassa tilanne usein vain pahenee.

Ajatus siitä, että riiteleminen olisi jotenkin syntistä ja siitä kuuluisi tuntea huonoa omaatuntoa aiheuttaa sen, että olemme oppineet karttelemaan riitoja. Samalla, kun riidat jätetään selvittämättä ne eivät suinkaan katoa mihinkään. Ne laitetaan maton alle kytemään, mistä ne eivät itsestään poistu mihinkään.

Näistä kivettyneistä ajatuksista olisi vihdoin aika päästä eteenpäin.

Toinen mainitsemani yhteiskunnallinen vinouma koskee taas ajatusta siitä, että väkisin anteeksi pyytäminen ja antaminen korjaisi yhtään mitään. Tällaisissa tilanteissa kyse on usein siitä, että ei ole muita keinoja ratkaista riitaa ja ajatus ylipäätään siitä, että riiteleminen on rumaa. Ja toisinaan mukana on myös kiireen tuntu esimerkiksi lapsiperheessä tai koulussa: mitä nopeammin asia ratkaistaan (päin mäntyä), sitä nopeammin päästään eteenpäin. Samalla omat kipukohdat ja tunteet jää kohtaamatta, emme tule nähdyiksi näiden asioiden kanssa ja ratkaisusta jää uupumaan rakentava ajattelu tulevasta.

Tähän samaiseen kokonaisuuteen liittyy myös sovittelun kulmasta katsottuna kyseenalainen termi ”sillanrakentaja”. Ajatus hyvä, lopputulos huono. Lähtökohtaisesti emme voi ulkoa käsin rakentaa yhtään mitään toisten ihmisten välillä. Olipa kyse sitten juuri vaikka sovinnosta ja vaatimuksesta pyytää toiselta anteeksi, vaikka ei itse tuntisi halukkuutta pyytää. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Sillanrakentajan sijaan kyse on enemmänkin siitä, että voi tarjota neutraalin maaperän konfliktin osapuolille, missä he itse ratkaisevat riitansa.

”Ei niillä sanoilla ole mitään merkitystä, kun olen oikeasti edelleen niin suuttunut”.

Luennoillani tämä edellinen ajatus liittyen sillanrakentajiin aiheuttaa usein hämmennystä. Miten joki niin kauniilta kuulostava voikin heikentää olemassa olevaa tilannetta? Usein taas tämä näkökulman muutos aiheuttaa kuulijassa loksahduksen tunteen: se mitä oli aikaisemmin pitänyt yleisesti hyvänä, mutta toimimattomana saa vihdoin selityksen.

Hiljattain eräs yleisössä istunut henkilö tuli juttelemaan esitykseni jälkeen ja kertoi, että nyt hän tajuaa, mitä hänen lapselleen oli tapahtunut koulussa. Hän kertoi tarinan, missä ala-asteikäisellä lapsella oli tullut porukassa riitaa. Koulussa tilanne oli ratkottu niin, että jokaiselle jaettiin paperista leikatut kukat, terälehtiin piti kirjoittaa kivoja asioita toisista. Lapsi oli kokenut, että aikuisten mielestä tilanne oli ratkottu näin menestyksekkäästi, kun nuoret oli pakotettu toimimaan vasten tahtoaan edellä mainitulla tavalla.

Riitoja ei ole syytä kartella ja kenenkään ei pitäisi koskaan vasten tahtoaan pyytää toiselta anteeksi.

Kotiin tullessa lapsi oli saninut, että ”ei niillä sanoilla ole mitään merkitystä, kun olen oikeasti edelleen niin suuttunut”. Tämä esimerkki kuvaa erittäin hyvin, että mitä sovintoon pakottamalla saadaan aikaan: eipä juuri mitään muuta, kuin näennäistä rauhaa. Ajallinen pikavoitto, josta maksetaan uudelleen ja uudelleen hintaa.

Tässä yksi sovitteluun ja riitoihin liittyvistä omista ydinsanomista: riidat on tehty ratkaistavaksi, ei tungettavaksi piiloon ja ne parhaimmillaan vievät kaikkia osapuolia eteenpäin elämässä. Usein itsekunnioitus ja kunnioitus toista kohtaan kasvavat. Riitoja ei ole syytä kartella ja kenenkään ei pitäisi koskaan vasten tahtoaan pyytää toiselta anteeksi.

Tutustu Kristiinan sekä sovittelija ja vankilapastori Jukka Vänskä luomiin Riidan ratkaisu -kortteihin täällä. Kortit auttavat kääntämään riidan oppimiskokemukseksi.

Tyytymättömyys omaan elämään voi johtua heikentyneestä yhteydestä sisimpääsi – Miten olla itsesi puolella silloinkin, kun on vaikeaa?

Mielikin on kuin lihas; kun sitä käyttää, se vahvistuu. Etenkin silloin, kun on huono vaihe elämässä, tarvitaan henkistä lujuutta – ajatusta siitä, että kävi, miten kävi, olen itseni puolella.

Kun valjastat mielesi itsesi puolelle, voit sen avulla vaikuttaa elämääsi ja päättää, että tästä päivästä tulee hyvä, vaikka haasteita olisikin. Omalla asenteellasi ja mielen valinnoilla on suuri vaikutus. Niiden avulla voit muokata sitä, miten maailman näet sekä koet. Sinulla on mahdollisuus valita lempeys itseäsi kohtaan synkkyyden sijaan.

Mitä voi tapahtua, jos et ole itsesi puolella?

Kun kadottaa yhteyden itseen ja keskittyy vain esimerkiksi selviytymiseen tai suorittamiseen, on vaikea ottaa vastuuta omista tunteista tai elämästä. Sitä saattaa saavuttaa kyllä tavoitteita ja menestyä – vaikka opiskelussa, työelämässä tai urheilussa, mutta ne eivät lopulta tunnukaan enää miltään. Pahimmillaan sitä luovuttaa oman onnellisuuden toisten ihmisten käsiin.

Itsellänikin kävi juuri näin. Nousin vuosia jokaiseen päivään tiedostaen, että olin tyytymätön elämääni. Jokaisen pettymyksen myötä katkeroidun entistä enemmän ja syytin menneisyyttäni. Traumojani. Epäonneani. Enkä enää kokenut, että voisin itse vaikuttaa asioihin. Näin kaiken sumuisten ja mustien linssien läpi, mikä varjosti elämääni vuosien ajan. En ollut itseni puolella.

Sinulla on mahdollisuus valita lempeys itseäsi kohtaan synkkyyden sijaan.

Sillä on väliä, mitä mielesi valitsee?

On tutkittu, että meidän ihmisten negatiivinen asenne, rajoittavat uskomukset ja pessimistiset ajatukset heikentävät terveyttämme ja onnellisuuttamme. Kun taas myönteinen tapa suhtautua elämään taas tukee ja edistää hyvinvointiamme.

Olen itse viime vuosina sisäistänyt, kuinka itse voin vaikuttaa siihen, miten itseeni, elämääni ja sen tapahtumiin asennoidun. Minulla on vastuu omista tunteistani, mutta ei toki muiden tunteista tai käytöksestä. Voin kuitenkin aina valita olla itseni puolella.

Ikäviä tunteita saa toki edelleen nousta pintaan – se on vain inhimillistä. Eikä tunteita missään nimessä pidä tukahduttaa, vaan ne tulee kohdata ja käsitellä. Vastoinkäymisten ja syyllisten etsimisen sijaan nykyään keskityn niihin asioihin, mihin voin itse vaikuttaa tai mitkä asiat elämässäni ovat haasteista huolimatta hyvin. Keskitän ajatukseni siihen, miten voin selvitä tilanteesta ja päästään eteenpäin.

Mikä mielen avuksi?

Yksi asia, mikä on itseäni tässä muutoksessa auttanut eteenpäin ovat voimalauseet – ja se, miten puhun itselleni. Kun aloin vähitellen opettelemaan lempeämpää ja kannustavampaa sisäistä puhetta, elämänasenteeni alkoi myös muuttua ja kehittyä positiivisempaan suuntaan.

Utuiset linssit alkoivat kirkastua ja samoin myös suhtautumiseni elämääni muuttui valoisammaksi. Yleinen tyytyväisyys lisääntyi. Kun en enää jatkuvasti ruoskinut mielessäni itseäni, sinne alkoi vapautua tilaa myös kaikelle hyvälle – eteenpäin vievälle voimalle.

Voimalauseita tulee toistaa itselleen uudestaan ja uudestaan, jolloin pikkuhiljaa niihin alkaa itsekin uskoa. Toistamisessa merkityksellistä on se, että ne alkavat vaikuttaa suoraan aivoissamme kulkeviin ratoihin ja muuttamaan niitä. Sen myötä tunnetilamme muuttuvat ja alitajunnassa jumissa olevat virheelliset ja haitalliset uskomukset alkavat murtua. Mieli muuttuu!

Omaa mieltä voi kehittää monellakin tavalla, mutta itselleni parhaiten ovat toimineet voimalauseiden lisäksi erilaiset mielenharjoitukset kuten jooga ja meditointi. Myös hengitys- ja läsnäoloharjoitukset kehittävät mielen lujuutta ja joustavuutta. Tärkeää on myös ylläpitää kehomieliyhteyttä. Koen, että esimerkiksi luonnossa liikkuminen tai avantouinti ovat parhaimmillaan tällaisia lähes meditatiivisia harjoituksia.

Kun en enää jatkuvasti ruoskinut mielessäni itseäni, sinne alkoi vapautua tilaa myös kaikelle hyvälle – eteenpäin vievälle voimalle.

Miten valjastaa mieli itsesi puolelle?

Vaikka tällainen ajattelun- ja asenteenmuutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä sekä paljon työtä itsesi kanssa, voin luvata, että se tulee olemaan kaiken sen uurastamisen arvoista. Elämänlaatusi parantuu huomattavasti, kun opit valjastamaan mielesi itsesi puolelle!

Se tarkoittaa sitä, että keskityt kuuntelemaan omaa kehoasi ja sen viestejä sekä valitset tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestäsi hyvältä ja jotka ovat itsellesi tärkeitä sekä merkityksellisiä. Vedät terveitä rajoja. Itsesi valitseminen ei ole itsekkyyttä tai muiden huomioimatta jättämistä. Se ei ole välinpitämättömyyttä muita ihmisiä kohtaan eikä pelkkää itsesi ajattelua.

Se on suuria ja pieniä arjen valintoja sekä tekoja, jotka tukevat omaa jaksamistasi, herkkyyttäsi ja hyvinvointiasi. Usein saamme enemmän irti siitä, että teemme vähän vähemmän. Itse valitsen kuunnella kehoani enkä pakota itseäni enää mihinkään. Minulle on tärkeää valita hellittäminen suorittamisen sijaan ja kulkea omia voimavarojani kunnioittaen. Sama mahdollisuus on sinullakin.

Valintoja tekemällä meillä on valtava voima omissa käsissämme ja niillä valinnoillamme vaikutamme suoraan siihen, miten hyvin voimme. Omat valinnat vievät meitä parhaimmillaan kohti omaa voimaa – ja lempeyttä. Missä asioissa sinä voisit tänään valita itsesi?

Elämänlaatusi parantuu huomattavasti, kun opit valjastamaan mielesi itsesi puolelle!

Tässä muutama voimalause, joita voit kokeilla mielesi avuksi:

Kävi, miten kävi – olen itseni puolella.
Minä riitän.
Kaikki järjestyy ajallaan.
Olen oikeutettu hyvään.
Elämälläni on tarkoitus.
Luotan, että olen juuri nyt oikeassa paikassa.
Olen tärkeä ja ainutlaatuinen.

Ja muistathan, että itsesi puolella olemisen ei ole keneltäkään pois – päinvastoin. Kun sinä huolehdit itsestäsi, myös lähelläsi olevat ihmiset saavat enemmän!

Tee valintoja, jotka tukevat jaksamistasi, herkkyyttäsi ja hyvinvointiasi. Lue lisää Annukan kirjasta Matka itsesi puolelle.