Miika Kumara on ammatiltaan lastenhoitaja, joka on kiinnostunut laajasti eri elämän osa-alueista. Erityisesti syvälliset ajatukset ja ihmisen herkkyys ovat lähellä hänen sydäntään. Miika on sekä aviomies että isä.
Millaista on olla herkkä? Entä millaista on olla herkkä mies?
Se ei aina ole niin helppoa. Yhteiskunta asettaa monesti tietynlaisia odotuksia siitä, millaisia miesten tulisi olla. Monesti esimerkiksi itkemistä pidetään ei miehekkäänä asiana. Lisäksi tunteista avoimesti puhuminen saatetaan kokea ns. naisellisena piirteenä. Nämä edellä mainitut asiat ovatkin osana vaikuttamassa siihen, miksi miesten on hankalampaa hyväksyä omaa herkkyyttään, koska yhteiskunta asettaa tietynlaisia paineita miehiä kohtaan siitä, millaisia heidän tulisi olla.
Koen voimakkaasti kaikki ympärilläni tapahtuvat asiat. Niitä on hankala selittää ja ne kuormittavatkin paikoitellen. Kuitenkin asiassa on myös positiivinen kääntöpuoli, johon olen pyrkinyt keskittymään. Herkkyys on suuri rikkaus, jonka avulla on mahdollista nähdä maailma vielä tarkemmin ja poimia ympäristöstä erilaisia yksityiskohtia. Sen vuoksi herkän ihmisen ei kannatakaan säikähtää tai pahoittaa mieltään siitä, etteivät muut ihmiset välttämättä ajattele tai näe maailmaa samalla tavalla kuin herkkä ihminen kokee maailman. Voisikin sanoa, että kun muut näkevät metsän niin herkkä ihminen näkee metsän jokaisen puun.
Kuten aiemmin mainitsin, yhteiskunta asettaa meille tietynlaisia odotuksia. On sen vuoksi äärimmäisen tärkeää, ettei tässä tapauksessa herkkänä miehenä anna liikaa painoarvoa sille, millainen miehen tulisi olla yhteiskunnan mielestä. On tärkeää antaa lupa itselle olla se, joka on. Olenkin antanut itselleni luvan olla herkkä. Herkkyys on osa minua. Se on yksi osa ihmisen piirteistä. Käytän herkkyyttäni hyödyksi vuorovaikutustilanteissa niin työssäni lasten parissa kuin päivittäisessä arjessani. Herkkyys näkyy monella eri tavalla ihmisissä. Sen tunnistaminen voi viedä aikaa, koska herkkyys voi olla niin monimuotoista ja näyttäytyy jokaisella ihmisellä eri tavoilla. Kannattaakin antaa rohkeasti itselle lupa tutustua omaan herkkyyteensä ajan kanssa avoimin mielin.
Ilman herkkyyttä en olisi kokenut elämässäni tietynlaisia asioita. Olenkin siitä äärimmäisen kiitollinen. Aina en ole kokenut herkkyyttä positiivisena asiana ja joka päivä se ei tunnu mukavalta olla herkkä. Kuitenkin suurempi kokonaisuus ratkaisee ja se, että pitää mielessä, mitä kaikkea herkkyys mahdollistaa. Herkkänä sinä voit kokea tunteet voimakkaammin eli elää täysillä, itkeä ja rakastaa sekä aistia eri tunnetiloja. Herkkänä sinä voit tuntea olevasi elossa, kuunnella, olla tukena ja lohduttaa. Herkkiä ihmisiä tarvitaan vaikkei se aina siltä välttämättä sinusta ole tuntunutkaan. Muista siis tämä, kun seuraavan kerran mietit, kelpaatko herkkänä miehenä. Kelpaat paremmin kuin hyvin ja olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Tiina Nevanperä on taiteen tohtori, ratkaisukeskeinen taideterapeutti ja valmentaja. Herkän ja luovan Tiinan missio työssään Ateljee Mignonissa on tukea ihmistä elämänmuutoksessa kohti turvallisuutta, levollisuutta, omaa voimaa ja iloa.
Ystäväni järjesti viikonloppuna kotikonsertin olohuoneessaan. Hän on uppoutunut laulunopiskelija. Konsertissa lauloivat myös kaksi muuta ihastuttavaa laulajaa. Myös he halusivat elää unelmaansa todeksi. Minä onnellinen pääsin katsomon puolelle kotisohvalle kuuden muun onnekkaan kanssa.
Tällä kertaa en kirjoita taajaan keskustellusta esiintyjän kokemasta häpeästä. Kirjoitan sisäisestä turvallisuuden kokemuksesta, joka on perustarpeemme missä vaan sosiaalisessa tilanteessa. Sisäinen turvallisuuden kokemus nousi esille yhden laulajan mietteissä konsertin jälkimainingeissa. Häpeän tunne, voimakas itsestä luopumisen tunne ja turvallisuuden kokemus kietoutuvat toki perustavalla tavalla toisiinsa, mutta tästä aiheesta lähemmin toisella kertaa.
Laulajamme kertoi, että yleisöllemme oli turvallista esiintyä. Totesimme, että yleisö ja kanssaihmiset ovat yleensä aina esiintyjän puolella. Oletusarvoisesti yleisöä ja muita ihmisiä ei siis tarvitse jännittää. Laulajamme mukaan turvallisuuden tunnetta konsertissa lisäsi myös tila, jota määritti fyysisesti matto, joka oli esiintyjien näyttämönä ja että ikään kuin välissämme olisi ollut näin myös näkymätön verho rajana, jota ei ole lupa ylittää.
Turvan tunteminen on ihmisen perustarve. Turvan kokeminen koskee koko itseä. Jos turvan tunne jostain syystä horjuu, syntyy pelko, joka taas voi ensiksikin ylivirittää hermostoa, jolloin rauhoittuminen sosiaaliseen tilanteeseen ei onnistu. Vaihtoehtoisesti pelko voi lamaannuttaa, jolloin henkilö vaipuu alivirittyneeseen tilaan, kokee sisäisen romahduksen ja haluaa kätkeytyä kohtaamiselta ja tilanteelta, mutta ennen kaikkea itseltään.
Pelottavien tilanteiden välttely pitää pelon parhaiten hengissä – sanotaan. Pelko kaventaa ja typistää elämänpiiriä, jolloin elämässä olennaiset kokemukset, elämykset, tuntemukset ja mahdollisuudet hiipuvat ja heikentyvät. Tuolloin kaikki energia menee välttelyyn ja selviytymiseen. Elämä ei enää tahdo aueta itsestä ulospäin.
Seuraavassa jaan sinulle toimiviksi koettuja yksinkertaisia keinoja, miten lisätä sisäisen turvallisuuden tunnetta ja kokemusta, jolloin meneminen mukaan eri sosiaalisiin tilanteisiin helpottuu. Kaiken kukkuraksi saat lisää iloa ja onnistumisen kokemuksia itsellesi, jolloin myös pystyvyyskokemuksesi kasvaa.
Stressaavia ja ahdistavia sosiaalisia tilanteita voit pyrkiä helpottamaan seuraavilla kuudella keinoilla yhdessä tai erikseen.
Etukäteen ja säännöllisesti tehtävät rentoutumis- ja hengitysharjoitukset. Nämä harjoitukset aktivoivat parasympaattista hermostoa. Rentoutumis- ja hengitysharjoitusten avulla rentoutat lihaksia. Lisäksi harjoitukset rauhoittavat mieltä ja kehoa sekä palauttavat. Kun kykenet rentoutumaan jännittävässä tilanteessa, niin se ei enää ahdista sinua. Rentous ja ahdistuneisuus eivät näet asu samassa ihmisessä.
Jännittävässä tai ahdistavassa tilanteessa voit pyrkiä suuntaamaan huomiosi pois mielensisäisistä ajatuksista kohti ulkopuolisia aistimuksia: mitä näen ympärilläni, millaisia ääniä kuulen, mitä haistan ja miltä kehossani tuntuu jne.
Luo itsellesi voima- tai rauhoittumismantra, jota toistat mielessäsi haastavassa tilanteessa tai ennen sitä. Minulla itselläni on kahdeksantavuinen mantra. Lausun mielessäni neljä tavua hengittäessäni sisään ja loput neljä tavua, kun hengitän ulos ja toistan tätä tarvittavat määrät.
Luo itsellesi mielensisäinen turvapaikka, jota voi hyödyntää jännittävissä ja pelottavissa tilanteissa. Mielen sisäinen turvapaikka voi olla vaikka jokin todellinen paikka elämässäsi, jossa olet kokenut olevasi turvassa. Jos mieleesi ei tule mitään paikkaa, niin voit yhtä hyvin luoda sen mielikuvituksessasi. Mieti ja kuvittele, mikä voisi tehdä jostakin paikasta turvallisen juuri sinulle ja tee siitä oma turvapaikkasi, johon vain sinulla on pääsy. Pelottavassa ja jännittävässä tilanteessa voit aina mennä sisälle tähän omaan turvapaikkaasi mielessäsi.
Mieti etukäteen, mitä riskitekijöitä stressaavassa tilanteessa voi ylipäätään ilmetä? Ovatko ne todellisia vai ajatustesi luomaa kuvitelmaa, joille et itsekään löydä perusteita?
Päästä irti itseäsi jumittavista arvostelevista ja kriittisistä määritelmistä. Suhtaudu itseesi myötätunnolla, ystävällisesti ja armollisesti. Tarjoa itsellesi lohtua vaikeissa tilanteissa.
Harjoitusten tekeminen vaatii säännöllisyyttä, sinnikkyyttä ja tahtoa. Sinä onnistut ja jonakin päivänä voit nauttia kaikista esiintymisistä ja kohtaamisista eri sosiaalisissa tilanteissa.
Vaitonaiset (Atena 2023) on kirja suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta. Kirjassa väkivaltaa kokeneet naiset kertovat kokemuksistaan omalla äänellään. Kirjasta löytyy myös paljon tietoa ja keinoja väkivaltaisesta parisuhteesta irtautumiseen sekä parisuhteessa elävälle että läheisille. Kirjailija Saara Nurmo tunnetaan Murha joka tapahtui -podcastistaan, joka on yksi Suomen suosituimpia true crime -podcasteja.
Saara Nurmo. Kuva: Sami Mannerheimo
”Totuus on se, että kuka tahansa voi päätyä parisuhteeseen väärän ihmisen kanssa, ja jokainen meistä voi joutua väkivaltaiseen suhteeseen”, Saara Nurmo kirjoittaa suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta kertovassa Vaitonaiset-kirjassaan (Atena 2023). Mutta miksi lähisuhdeväkivallan uhri usein jää suhteeseen? Miksei hän vain lähde? Vaitonaiset-kirjan haastatellut naiset kertovat, mikä esti heitä lähtemästä. Tekstin lainaukset ovat kirjasta.
Henkinen väkivalta pohjustaa tietä fyysiselle
Vaitonaiset-kirjan naisten suhteissa oli ollut henkistä väkivaltaa jo ennen kuin mitään fyysistä tapahtui.
“Henkinen väkivalta alkoi Kimin ja Elisan suhteessa heti seurustelun alettua virallisesti. Kimi veti Elisan täysin omaan elämäänsä, eikä Elisan mielipiteillä, ajatuksilla, kavereilla, perheellä tai kiinnostuksen kohteilla ollut enää juurikaan väliä.”
“Kimi oli Elisan ensimmäinen poikaystävä, eikä 16-vuotias tyttö tiennyt, mikä oli normaalia, mitä hän voisi pyytää, mitkä olivat hänen rajansa, mitä rakkaus oli tai minkälainen parisuhde oli terve ja hyvinvoiva. Hän ei tiennyt, ettei seksi ole aina parisuhteen keskiössä eikä seksiin tarvitse aina suostua.”
Saara puolestaan kertoo omasta kokemuksestaan näin:
”Lyöntiä oli edeltänyt hänen pitkään jatkunut passiivis-aggressiivinen käytöksensä ja erilaiset ongelmat parisuhteessamme. Hän oli jo pitkään ennen lyöntiä käyttäytynyt minua kohtaan oudosti ja arvaamattomasti. Minusta oli tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että hän oli vihainen minulle. Vihainen jostain, mitä minä olin, tai jostain, mitä minä edustin.”
Vaikeat tunteet estävät lähtemisen
”Päällimmäiset tunteeni olivat häpeä ja epäusko. Minua hävetti se, että olin antanut jonkun tehdä itselleni niin, ja se, että olin ylipäätään ajautunut sellaiseen tilanteeseen. Samaan aikaan ahdisti ajatus siitä, että joku ei uskoisi minua. Miksi kertoisin tapahtuneesta, jos joutuisin vakuuttelemaan tai todistelemaan tapahtumia?” Saara kertoo.
”Minä en kuitenkaan koskaan ajatellut, että jättäisin hänet. Kumppanini oli kertonut minulle vaikeasta lapsuudestaan, yksinäisistä teinivuosistaan, vaikeasta suhteestaan sisaruksiinsa ja äidistään, jolla oli isoja haasteita elämässään. Isä hänellä oli olemassa, mutta ei läsnä. Ajattelin, ettei kumppanillani ollut ketään muuta, johon tukeutua. Ajattelin pitkään, että elämäni tulee olemaan täynnä riitoja ja valheita, ja ehkä fyysinen väkivalta toistuisi. En kuitenkaan ajatellut, että jättäisin hänet yksin.”
Kaisaa piti väkivaltaisessa suhteessa pelko siitä, ettei pärjäisi yksin:
”Kaisa muisteli kuulemaansa sanontaa, jonka mukaan väkivalta toistuu, jos sitä tapahtuu edes yhden kerran. Elikö hän nyt väkivaltaisessa suhteessa? Kaisa mietti miehen jättämistä, mutta pelko takertui välittömästi ajatuksiin ja kuristi ne olemattomiksi. Kaisa ajatteli, ettei pärjäisi yksin.”
”Vanhempien avioero oli jättänyt Kaisaan haavan, joka verhosi itsensä hylätyksi tulemisen pelkoon. Hän tarvitsi haavansa hoitamiseen varmuutta rakkaudesta, varmuutta yhteisestä tulevaisuudesta ja vakuuttelua siitä, että parisuhde toimii ja tuntuu hyvältä. Mikko palveli tätä tarvetta täydellisesti rakkauspommituksellaan. Vaikka Kaisan vanhempien avioero oli sujunut ilman päälle päin näkyvää draamaa, oli se vaikuttanut Kaisaan syvästi. Isän heti alkanut uusi suhde oli lisännyt lapsen epävarmuutta ja aiheuttanut särön luottamussuhteeseen. Kaisa ajatteli olevansa täydellisessä parisuhteessa Mikon kanssa, mutta sitä varjosti hylätyksi tulemisen pelko.”
”Kaisa halusi ydinperheen. Hänen mieleensä oli iskostettu ajatus siitä, kuinka Disney-prinsessat elävät onnellisena elämänsä loppuun asti prinssiensä kanssa, ja niin sen kuului mennä. Hän lohduttautui ajatuksilla siitä, että eihän parisuhteissa kaikki voi aina olla täydellistä ja että myös Mikko ansaitsi uuden mahdollisuuden. Oli aika aloittaa uusi kappale perheen elämässä ja unohtaa mennyt. Mikko oli valmis muutokseen, joten Kaisa ajatteli, että hänenkin oli joustettava ja työskenneltävä suhteen eteen. Vaati se sitten mitä tahansa.”
Käytännön vaikeudet
Kaisan kertomuksessa tulee esiin se, miten vähävaraisuus ja puolison harjoittama taloudellinen väkivalta voi tehdä lähtemisestä käytännössä vaikeaa tai mahdottoman tuntuista:
”Mikolla oli enemmän rahaa käytettävissään, ja pikku hiljaa se tarkoitti myös sitä, että hänellä oli suhteessa enemmän valtaa. Jo uuden työnsä koeajan aikana Kaisa alkoi tunnistaa palautuvan masennuksen merkkejä, joten hän päätti jättää työpaikan oman hyvinvointinsa vuoksi. Uusi avopuoliso ei pitänyt siitä, että Kaisa sairastui masennukseen. Mikon mielestä Kaisa oli epäonnistunut ja huono, eikä mies pitänyt ajatuksiaan itsellään.”
”Opintotuki oli korkeimmillaankin vain muutaman satasen, mutta Mikko vaati, että Kaisa antaisi kaikki rahansa Mikolle. Kaisa eli vuosia tilanteessa, jossa hänellä ei ollut käyttörahaa lainkaan vaan kaikki hänen saamansa meni suoraan Mikolle.”
”Kun Kaisa jäi äitiyslomalle ja sai äitiyspäivärahaa, Mikko velvoitti hänet maksamaan vuokran ja sähkölaskun. Tämän jälkeen Kaisalle jäi noin satanen kuukaudessa ruokaan ja muuhun.”
Mikko ei koskaan kertonut tarkkaa palkkaansa Kaisalle, eikä nainen tiennyt, että putkiasentajan keskipalkka on lähemmäs kolmetuhatta euroa kuukaudessa. Vasta myöhemmin, kun Kaisan ystävä sai tietää Mikon palkasta, myös Kaisalle selvisi, kuinka paljon hänen kihlattunsa tienasi.”
Tuen tai turvaverkkojen puute
Teini-ikäinen Elisa oli alusta asti salannut perheeltään ja ystäviltään poikaystävänsä uhkaavan ja väkivaltaisen käyttäytymisen. Sen vuoksi hän koki, ettei voinut tukeutua perheeseensä yrittäessään erota Kimistä.
”Koska tyttö ei ollut kertonut suhteen ikävistä puolista ystävilleen tai perheelleen, hän ei pystynyt hakemaan lähipiiriltään tukea, jota olisi erotilanteissa ja niiden jälkeen tarvinnut.”
Jos kohtaat lähisuhdeväkivaltaa, toimi näin
Suomessa 47 prosenttia naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa. Vuosittain noin 20 naista kuolee lähisuhdeväkivallan uhrina. Tässä muutama Vaitonaiset-kirjasta poimittu neuvo:
Läheisen kokemaan lähisuhdeväkivaltaan on hankala puuttua. Yksi tapa auttaa on läheisen rinnalla pysyminen ja tuen tarjoaminen hänelle, vaikka tämä päättäisikin jäädä väkivaltaiseen suhteeseen.
Jos pohdit, onko ihmissuhteessasi väkivaltaa tai olet jo tunnistanut kokevasi väkivaltaa, kerro siitä luotettavalle läheiselle tai hae ammattiapua. Kokijat tai väkivaltaisessa kodissa eläneet tarvitsevat usein ammattilaisen apua väkivallasta selviytymiseen. Väkivalta loppuu harvoin itsestään.
Ensi- ja turvakotien liiton nettiturvakoti tarjoaa chat-keskusteluapua TÄÄLLÄ. Chat-palvelussa lähisuhdeväkivallan parissa työskentelevät ammattilaiset tarjoavat keskusteluapua väkivaltaa kokeneelle ja muille asianosaisille.
Se ei tee kenestäkään heikkoa taikka avutonta. Olen itse joutun…siis anteeksi olen itse hakenut elämäni varrella apua ja tukea useamman kerran, erilaisilta tahoilta, niin julkisilta, yksityisiltä kuin yhdistyksiltäkin. Takana on äärimmäisen hyviä ja vähemmän hyviä kokemuksia, kuten monella muullakin.
Avuttomuuden ja keinottomuuden tunne ei tee kenestäkään arvotonta ihmistä.
Avun hakemiseen on liittynyt häpeää ja viallisuuden tunnetta. Olin mielestäni huono ja heiveröinen, rikki. Nykyisin näen asian ihan toisin. Avun pyytäminen (oli se sitten ystäviltä tai ns. virallisilta tahoilta) on hyvin haavoittuvaista. Se muistuttaa siitä syvästä inhimillisestä tosiasiasta, että kukaan ei elämässä täysin yksin selviä. Vaikka olisi miten hienoja keinoja ja konsteja, teoriaa ja tietoa, ihminen kaipaa ihmistä kulkemaan rinnalla ja olemaan vierellä. Pelastaa ei voi, mutta vierellä voi tosiaan olla. Ja apu voi olla joskus myös hyvin hyvin konkreettista.
Sekin on toki hyvä kysymys, mitä auttaminen sitten on, mitä oikea apu sitten on? Sillä tosiaan pelastamisjutut ei vaan toimi. Kukaan toinen ihminen kun ei voi ottaa toisen ajatuksia, tunteita taikka pelkoja pois.
Itsekin terapiatyötä tekevänä olen hyvin tietoinen, etten voi ottaa kenenkään tuntemaa kipua pois, mutta voin olla ihmisen kanssa. Pariterapiatilanteissa näkyy myös usein vaikeus näyttää kumppanille omaa haavoittuvaisuutta. Silloin alamme usein suojautumaan ja reagoimaan tavoilla, jotka usein kutsuvat enemmän vastakkainasetteluun kuin yhteyteen.
Onkin ihan tarpeellista pysähtyä miettimään, millaisen mallin on itse nähnyt ja omaksunut siitä, että onko haavoittuvaisuutta turvallista näyttää? Miten siihen on suhtauduttu?
Kenenkään ei pitäisi joutua selviämään yksin.
Olen samalla surullisen tietoinen, että avun pyytäminen ei ole aina tae avun saamisesta, varsinkaan aina niin nopeasti, kuin tarve olisi.Se on sydäntä särkevää.
Silti mielestäni jokainen joka uskaltaa hakea tukea ja apua, on äärimmäisen rohkea. On mielestäni tärkeä muistaa, miten haavoittuvaisessa kohdassa apua pyytävä ihminen on. Hän ikäänkuin paljastaa kaulansa, ottaa riskin.
On toki tilanteita, joissa tarpeeseen ei voi vastata, ja sekin voi herättää tunteita, kuten syyllisyyttä. Vaikkei toisen tarpeeseen voisi vastata, on silti mielestäni kunnioittavaa muistaa tilanteen herkkyys toiselle.
Ehkä me ihmiset elämme täällä enemmän tai vähemmän jatkuvasti sen paradoksin kanssa, että ketään ei voi pelastaa ja samalla jokainen meistä tarvitsee myös toisia.
Voit vapaasti jatkaa lauseita tutun ja turvallisen negatiivisilla adjektiiveilla. Niillä adjektiiveilla, jotka ovat kulkeneet sisäisen äänen muodossa mukanasi kenties lapsuudestasi asti. Tai mitä jos tekisitkin radikaalin ratkaisun, ryhtyisit oman elämäsi vallankumoukseen ja kyseenalaistaisit korvaasi kuiskivan kiusanhengen kertoman tarinan?
Taipumuksemme muodostaa itsestämme ja elämästämme tarinoita on inhimillinen ja ymmärrettävä. Kaoottisessa ja sattumanvaraisessa maailmassa asioiden jäsentäminen, syy-seuraussuhteiden etsiminen ja oman identiteetin lukitseminen luo turvallisuutta ja ennakoitavuutta. Samalla se saattaa myös salakavalasti kaventaa mahdollisuuksiamme tehdä erilaisia asioita ja nauttia elämän eri puolista.
Minä olen esimerkiksi kertonut itselleni pienestä pitäen olevani turvallisuushakuinen ja vähän liian herkkä kaikille muutoksille ja heilahduksille. Tästä huolimatta olen puolihuolettomasti päätynyt yrittäjäksi ja huomannut, että vaikka koenkin edelleen olevani turvallisuushakuinen, niin pystyn vallan hyvin elämään pienyrittäjän arkeen väistämättä kuuluvan epävarmuuden kanssa. Ja vaikka kumppanini muuttaa neljäksi kuukaudeksi ulkomaille ja arki ja yhteiset rutiinit muuttuvat radikaalisti, niin pystyn silti selviytymään ja jopa viihtymään uudessa elämäntilanteessani.
Tämä kuitenkin vaatii sen, että en usko jokaista sisäistä ajatustani ja tunnettani ja muodosta koko identiteettiäni niiden pohjalle. Osaan tilanteen niin vaatiessa ikään kuin astua itseni ulkopuolelle tarkkailemaan ja lausumaan pari lohdullista sanaa myrskyn keskelle joutuneelle itselleni. Yksikään ajatus ja tunne ei nimittäin ole pysyvä, eikä koko totuus.
Me ihmiset olemme kiinnostavia ja inhimillisiä juuri siitä syystä, että meissä on niin paljon erilaisia puolia. Olemme ristiriitaisia olentoja ja muodostamme hyvin harvoin ehyitä tarinoita. Me olemme niin paljon muutakin kuin ajatuksemme ja tunteemme ja se mitä (usein kritisoiva ja negatiivinen) sisäinen äänemme meille kertoo.
Seuraavan kerran kun huomaat rajoittavasi itseäsi tai tekemistäsi sisäinen äänesi kertoman tarinan takia, pysähdy hetkeksi. Kuuntele mitä ääni sanoo, mutta älä automaattisesti usko tai edes ota sitä vakavasti. Joskus on paikallaan jopa naurahtaa omalle sisäiselle äänelleen ”älä nyt viitsi…” -hengessä. Esimerkiksi herkkyys ei nimittäin sulje pois vahvuutta, eikä pelokkuus rohkeutta.
Tunnistatko, miten helposti mieli – ja sitä kautta koko arki – täyttyy erilaisista sisäisistä vaatimuksista ja säännöistä, rajoittavista uskomuksista, muiden kuvitelluista odotuksista, loputtomasta velvollisuudentunnosta, kaihertavasta pelosta jne? Stressin lisääntyessä koko ajan tuntuu, että tuo pään sisäinen mylly jauhaa ja puristaa meidät säröileviksi pieniksi palasiksi.
Kuvittele, miten elämä muuttuisi, jos mielesi hiljenisi ja kykenisit kuulemaan koko ajan sydämesi äänen. Jos joka tilanteessa eläisit sydämestäsi käsin. Ajattelisit sydämelläsi. Ei enää pään sisäistä, jatkuvasti äänessä olevaa mieltä, joka taukoamatta muistuttaa, vaatii, komentaa ja arvostelee, vaan kaikkialle ulottuva sydämen lempeys ja viisaus.
Kuinka huikean paljon ihanampaa ja helpompaa elämä olisikaan, jos pitäisimme sydämen mukana toimissamme joka hetki.
Unohdamme herkästi sydämemme, sillä se on vaatimaton ja kärsivällinen. Se ei pidä meteliä itsestään eikä tuo itseään esiin, vaan kärsivällisesti odottaa vuoroaan. Jotta voimme kuulla sydämemme äänen, meidän on tietoisesti pysähdyttävä kuuntelemaan. Vasta kun pysähdymme, voimme tiedostaa sydämemme äänen olevan aina olemassa.
Sydämemme aina avoinna ja sellaiset ominaisuudet kuin rakkaus, viisaus, rohkeus, vahvuus ja toivo ovat aina välittömästi saatavillamme.
Kun kuuntelemme sydäntämme, löydämme oleellisen äärelle. Todella tärkeät asiat elämässämme tulevat näkyviin ja kuuluviin. Aivan kuten Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi on sen todennut, tärkeimmät asiat elämässään näkee vain sydämellä.
Eletään sydämestä käsin
Aamun hiljaisuudessa kysy sydämeltäsi, mikä on sydämesi kannalta tärkein asia tai tehtävä juuri tänään. Kuuntele rauhassa vastaus. Ja toimi sydämesi viisauden mukaan.
Ota sydämesi mukaan kaikkialle, minne menet. Keitä aamupuurosi ja osallistu palaveriin sydän auki. Harrasta ja liiku sydämestäsi käsin. Tapaa anoppisi tai kohtaa kaupan kassa sydämelläsi nähden ja kuunnellen.
Ajattele sydämelläsi. Missä tahansa tilanteessa oletkin, mitä päätöstä teetkin, hengitä rauhallisesti syvään ja kysy sydämeltäsi neuvoa. Sydämesi auttaa sinua näkemään ilmeisimmän taakse. Sydämestäsi eläen löydät todellisen voimasi ja viisautesi.
Kuuntele sydämelläsi, näe sydämellesi ja puhu sydämestäsi. Sydämestäsi löydät todellisen aitouden, rakkaudellisuuden ja vilpittömän hyvän tahdon. Kun kohtaa ihmisiä sydämestä käsin, voi lopettaa ihmissuhdepelien pelaamisen. Ei enää toimintastrategioita, puolustusmuureja tai yksinäisyyden pelkoa.
Sydämellä näkee suoraan toisen sydämeen, suojakilpien ja naamioiden taakse. Sydämellä näkee meidän jokaisen epävarmuuden takana olevan kauneuden ja suurenmoisuuden. Kohtaamalla toisen ihmisen sydämestä käsin ja puhumalla hänelle sydämesi lempeydestä käsin, avaat myös hänen sydämensä sädehtimään kauneuttaan.
Kun muistamme sydämemme ja ylläpidämme yhteyttämme siihen, myös stressistä väsyneet aivomme pääsevät rentoutumaan. Huomaamme, miten paljon herkemmin ilo ja kauneus virtaavat elämäämme, kun osallistumme siihen sydämestämme käsin. Annetaan siis sydämemme olla mukana elämässämme, sillä se tekee meille kaikille hyvää.
Lue lisää kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi, miten voit avata sydämesi ja tiedostaa rakkauden aina sisälläsi.
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa filosofi Frank Martela kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
Sanat on valittu yhteistyössä Nenäpäivän kanssa. Nenäpäivä kerää varoja mm. tyttöjen oikeuksien parantamiseen, köyhyyden vähentämiseen ja turvallisuuden ja koulutuksen lisäämiseen.
MYÖTÄTUNTO
on tapa ylittää yksilöllisyys ja jakaa maailma toisen ihmisen kanssa.
IHMISYYS
on se mikä meitä yhdistää.
ITKU
on osa elämää, erityisesti jos uskaltaa rakastaa.
RAKKAUS
on keskinäisen yhteyden lämpimin muoto.
KIIRE
on ajoittain hyvä mutta jatkuvana nakertaa elämäniloa.
KOHTAAMINEN
on mahdollisuus luoda yhteys toiseen ihmiseen.
RAUHA
on tavoite, jonka puolesta on joskus pakko taistella.
ONNELLISUUS
on merkityksellisen tekemisen ja merkityksellisten hetkien sivutuote.
JAKAMINEN
on tapa tehdä molemmat osapuolet – antaja ja saaja – onnellisemmaksi.
AUTTAMINEN
on ihmisyyden paremman puolen toteuttamista.
LAPSUUS
on hetkessä elämisen ja kasvun aikaa.
VASTUU
– On ihmisen osa on kantaa vastuu teoistaan.
ELÄMÄN TARKOITUS
on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, että tekee itsestään merkityksellisen toisille ihmisille.
TURVA
on hyvä perusleiri, josta lähteä seikkailulle.
3 tapaa auttaa ja osoittaa myötätuntoa maailman lapsille:
1) Lahjoita valitsemasi summa digilippaan kautta – pienikin summa auttaa. Lahjoittamaan pääset tästä.
2) Osta Hidasta elämää -puodista valikoitu tuote, josta me lahjoitamme 5€ keräykseen. Katso nenäpäivätuotteet tästä.
3) Jaa tämä sisältö. <3
Hidasta elämää -keräysaika 23.10.-5.11.2023
Esimerkkejä, mitä rahalla voidaan tehdä:
– Hidasta elämää -yhteisön tavoiteteena on saada 150 tyttöä turvaan sukuelinten silpomiselta (yht. 4500€)
5 € puhdasta vettä 15 lapselle vuodeksi
10 € koulutarvikkeet lapselle lukukaudeksi
30 € lukukauden koulu- ja ruokamaksut lapselle
10 € lääkkeet ja hoito tappavia tauteja vastaan
20 € hedelmäpuita ja siemeniä kotipuutarhaan
30 € tyttö pääsee turvaan sukuelinten silpomiselta
Elämän käännekohdat kutsuvat esiin uutta asennetta, ehkä jopa uudenlaista sinua. Muutos liittyy usein kontrolliin ja luottamukseen.
Jos aiemmin olet antanut elämäsi toisten käsiin, sinun on aika ryhtyä luottamaan itseesi ja ottaa ohjat käsiisi.
Jos olet kontrolloinut elämääsi, huolehtinut ja ylisuorittanut, sinun on aika oppia luottamaan siihen, että elämä kantaa.
Oma suuri elämänmuutokseni tapahtui vuosina 2012–13, jolloin uupumus vei voimat. Käännekohta ei ollut yksi hetki vaan pitkä prosessi. Suurin harjoitus oli päästää irti kontrollista ja oppia luottamaan siihen, etten voi hallita kaikkea – jos mitään.
Heinäkuussa 2012 kirjoitin muistikirjaani näin:
Olen tehnyt liikaa töitä. Olen tehnyt liikaa töitä, jotka eivät ole tarpeeksi kannattavia. Olen levännyt liian vähän. Olen ylittänyt jaksamiseni rajat liian usein. En ole kuunnellut itseäni.
Mutta olen jo oppinut tekemään muutoksia parempaan suuntaan. Uskallan jo sanoa ei – ainakin välillä. Opin koko ajan paremmin luottamaan tulevaisuuteen. Olen koko ajan vähemmän riippuvainen muiden mielipiteitä. Uskallan kohdata koko ajan paremmin erilaisia tunteita. Uskallan antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tunnistan koko ajan paremmin, mikä on minulle hyväksi. Haluan yksinkertaistaa elämääni. Haluan lakata suorittamasta. Haluan tyhjentää mieleni kaikesta viime aikojen myllerryksestä. Haluan olla itselleni rehellinen.
Näistä sanoista alkoi uudenlainen elämäni ja polveileva muutoksen tie.
Mitkä näistä lauseista ovat sinulle totta juuri nyt? Voisitko ottaa jonkin näistä voimalauseeksi kohti tulevaa?
Yli vuosikymmenen aikana kirjoittaminen on auttanut minua olemaan rehellisempi itselleni ja näkemään, missä tarvitsen muutosta ja mitkä ajatukset pitävät minua paikallaan. Sanat ovat auttaneet vahvistamaan uusia ajatusmalleja. Voisiko kirjoittamisesta olla apua sinullekin?
Teksti on tuotettu yhteistyössä Nenäpäivän kanssa. Nenäpäivä kerää varoja mm. tyttöjen oikeuksien parantamiseen, köyhyyden vähentämiseen ja turvallisuuden ja koulutuksen lisäämiseen.
Kirjoittaja:Inka Hetemäki, aikuinen ja Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja
Hyvä maailman lapsi,
pyydän anteeksi. Lupasin sinulle, että voit tänään paremmin kuin eilen. Luotin liikaa meihin aikuisiin, luotin liikaa itseenikin – vointisi kun näytti pitkään paranevan päivä päivältä.
Sinua, 10-vuotiasta poikaa Kainuusta, en koskaan tavannut, mutta kuulin sinusta eräältä vapaaehtoiseltamme. Hän tapasi sinut 1947, toimiessaan itse nuorena sairaanhoitajana Kainuun aluesairaalassa. Hän jakoi siellä nälkiintyneille lapsille UNICEFin toimittamaa jauhovelliä. Olit kovin laiha, mutta kuulemma niin kovin iloinen tuosta vellistä. Olit kysynyt: ”Saahanko myö huomennaki syyä?” Sait velliä, ja muutakin, kasvoit ja kehityit.
Vuosina, jolloin Suomi sai apua UNICEFilta, aliravitsemus oli Suomen lasten yleisin kuolinsyy. Jo 1951 Suomi pystyi luopumaan UNICEFin avusta ja antoi shekkinsä muiden maiden lapsille. Aliravitsemuksen väheneminen maailmalla myötävaikutti vahvasti lapsikuolleisuuden yli puolittumiseen kolmessakymmenessä vuodessa. Hienoa edistystä.
Sinut Fatime tapasin Tsadissa, pienessä Mondon kylässä vuonna 2002. Olit tuolloin 14-vuotias. Olimme hakemassa sinua vierailulle Suomeen, kertomaan koululaisille täällä, miten se koulunkäynti Tsadissa sujuu. Olit laittautunut hienoksi, muistan kauniin hennauksen käsissäsi. Sinua jännitti tuleva matka. Mutta päivää ennen aiottua lähtöä huomasin, että sinähän, lapsi pieni, odotit lasta. Sinut oli naitettu. Koulusi oli keskeytynyt. Emme voineet viedä sinua Suomeen. Minä itkin. Sinä itkit. Urheana leivoit meille vielä matkaevääksi munkkeja, ja juoksit tuomaan niitä meille lähdön hetkellä.
Kyläpäällikkö oli pahoillaan ja pohti, että tämä oli Allahin tahto. Olin eri mieltä. On turhaa piiloutua jumalten selän taakse, kyllä aikuisten on itse kannettava vastuu siitä, miten lapsiaan kohtelevat.
Sinusta Fatime tuli pienen pojan äiti liian aikaisin, mutta lapsiavioliitot ja teinisynnytykset olivat maailmalla vähenemässä.
Sinut Mahmoud tapasin Syyriassa sodan keskellä 2018. Olit 11-vuotias ja lupautunut antamaan videollemme haastattelun. Näytit maailman valloittajalta kivassa hupparissasi, tukka leikattuna viimeisen muodin mukaan. Olit valmistautunut kertomaan meille, kuinka psykososiaalinen tuki on auttanut sinua palamaan peloiltasi koulun. Sait kerrottua nimesi, mutta sen jälkeen aloit itkeä. Tulkki kertoi, että et saa millään sanottua kotikaupunkisi nimeä, jonka pommituksia olitte perheesi kanssa lähteneet pakoon. Keskeytimme haastattelun, ja siirryit ohjaajasi kanssa jatkamaan askartelua. Siellä sinä iloksemme jo hymyilit.
Syyriassa sota jatkuu kolmattatoista vuotta.
Nämä edistyksenkin vuodet ovat olleet vaikeita monelle teistä, kuten sinulle Fatime, ja sinulle Mahmoud. Mutta silti, maailma muuttui koko ajan paremmaksi. Aivan viime vuosiin saakka.
Korona-pandemian aiheuttamat sulut ja taloudelliset seuraukset osuivat pahiten teihin lapsiin. Konfliktien määrä maailmassa on suurin kolmeenkymmeneen vuoteen. Joka kuudes lapsi yrittää tällä hetkellä kasvaa ja kehittyä meidän aikuisten sotien keskellä. Maailmassa on ennätysmäärä pakenevia ihmisiä.
Hyvä maailman lapsi, kysymyksesi ”miten te saatoitte päästää maailman tähän tilaan” on oikeutettu.
En osaa vastata kysymykseesi, vaan painan pääni.
Mutta jaksatko vielä kuulla minua, kun lupaan: Me emme luovuta. Maailma tulee kääntymään paremmaksi. Sillä tiedän, että vain huolehtimalla hyvin teistä lapsista, kouluttamalla teidät ehjiksi ja hyviksi ihmisiksi, pystymme rakentamaan turvallista maailmaa, sellaista, joka kestää tulevillekin sukupolville.
Ja että kaikesta takapakista huolimatta toivoa on. Ja toivoa täytyy löytää vaikka hiekanjyvistä, sillä toivossa itsessään on parantava ja elämää ylläpitävä voima.
Yhteiskuntiemme kestävyys ja joustavuus on kasvanut. Ihmiskunta on terveempää, koulutetumpaa ja osaavampaa, ja pystyy näin paremmin vastaamaan vastoinkäymisiin. Uskon, että nousemme tästä alhosta aikaisempia alhoja nopeammin ja ketterämmin.
Pyydän, luota minuun. Olen aikuinen, jonka velvollisuus on huolehtia lapsen oikeuksien toteutumisesta.
Hyvä maailman lapsi, lupaan tehdä parhaani. Ja kutsun muita aikuisia mukaan.
Inka Hetemäki, aikuinen
Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja
3 tapaa auttaa ja osoittaa myötätuntoa maailman lapsille:
1) Lahjoita valitsemasi summa digilippaan kautta – pienikin summa auttaa. Lahjoittamaan pääset tästä.
2) Osta Hidasta elämää -puodista valikoitu tuote, josta me lahjoitamme 5€ keräykseen. Katso nenäpäivätuotteet tästä.
3) Jaa tämä sisältö. <3
Hidasta elämää -keräysaika 23.10.-5.11.2023
Esimerkkejä, mitä rahalla voidaan tehdä:
– Hidasta elämää -yhteisön tavoitteena on saada 150 tyttöä turvaan sukuelinten silpomiselta (yht. 4500€)
5 € puhdasta vettä 15 lapselle vuodeksi
10 € koulutarvikkeet lapselle lukukaudeksi
30 € lukukauden koulu- ja ruokamaksut lapselle
10 € lääkkeet ja hoito tappavia tauteja vastaan
20 € hedelmäpuita ja siemeniä kotipuutarhaan
30 € tyttö pääsee turvaan sukuelinten silpomiselta
Kirjoittaja Henna Heinonen on päiväkodinjohtaja /// Kuvat: Henna Heinonen
Kuuntelen hiljaa yön ääniä.
Ne ovat ihan jotain muuta, kun omassa sängyssä koti Suomessa, jopa pimeys on toisenlaista.
Nepalin vuoristokylässä, nepalilaisen ystäväni kotona oma arkeni unohtuu ja uppoan toisenlaiseen elämään.
Sänky olkipatjoineen tuntuu ja tuoksuu toisenlaiselta, nurkasta kuuluu pikkuisten hiirten vipellyksen ääni. Hindut eivät tapa mitään elävää turhaan, niinpä hiiret saavat asustaa huoneen nurkissa rauhassa. Tänne täytyisi saada kissa, mietin samalla kun pohdin, että ei kai se vipellä sänkyyni.
Kuumuus, kosteus ja pimeys tuntuu vahvasti. Illalla oli ollut valtava ukkosmyrsky, sähköt, jotka on saatu vasta vajaa vuosi sitten kylään on ollut pitkään jos pois. Se ei muuta mitään muuta, kun sen että olemme taskulamppujen varassa. Ruoka laitetaan edelleen vuorella nuotiolla tai talossa avotulella lattialla.Sähköä riittää vain pieneen valoon.Vuohet ja buffalot on viety sisätiloihin, perhe nukkuu osaksi vuohien kanssa, sillä he ovat suuri sydämellisyydessään antaneet meille vuoteensa.
Vuoristoperheet ovat monet hyvin köyhiä. Perheet, jossa elävät isän, äidin ja lapsien lisäksi isovanhemmat ja sukulaiset, jotka eivät ole syystä tai toisesta avioituneet, muodostavat tiiviin yhteisön. Kulttuuriin kuuluu edelleen vahvasti vanhempien järjestämät avioliitot. Lapsiliitot eivät ole enää sallittuja, mutta kulttuuri on juurtunut syvälle.Vanhin poika jää pitämään taloa ja maatilkkua, jos sellainen on. Hänen harteilleen jää vanhempien ja isovanhempien elättäminen. Talouteen jää myös sisarukset, jos he eivät löydä perhettä.
Eletään hyvin omavaraisesti. Töitä ei vuoristossa ole. On tultava toimeen omillaan. Lapsilla on perheessä omat tehtävänsä, paimentaa vuohia, auttaa kotitöissä. Jos varaa on koulupukuun ja koulutarvikkeisiin lapset voidaan laittaa kouluun. Monella ei kuitenkaan ole. Varsinkin tyttöjen lukutaidottomuus on suuri haaste Nepalissa. Lukutaidottomuus, kouluttautumattomuus. Nämä tuovat tullessaan taas omat haasteet. Ilman koulutusta sinun ei ole mahdollisuus työllistyä ulkopuolelle. Ilman koulutusta ja lukutaidottomana et voi tietää mitä maailmalla tapahtuu, olen automaattisesti ulkona yhteiskunnasta.
Arki vain soljuu vuoristossa, on pakko soljua. Aamu alkaa karjanhoidolla, koti- ja maatilantöillä, ruuan hankkimisella, ja kun ilta tulee ja pimeys laskeutuu, on aika käydä levolle. Jos lapset on vara laittaa kouluun, koulumatkat voivat olla pitkiä ja haastavia.Ja silti, nämä ihmiset ovat hyväntuulisia ja avoimia, he jakavat kaikesta vähästään ja huolehtivat kuin olisin osa perhettä.
En voi olla tuntematta syyllisyyttä omasta hyväosaisuudestani. Nämä ihmiset eivät edes tiedä, miltä kuulostaa mokkamasteri aamulla lämpimän suihkun jälkeen, kun kaadan kuuman kahvin kuppiini ja siirryn aamuteeveen ääreen ennen töihin lähtöä. He eivät tiedä, miten valitsen vaatteeni kaapista ja pakkaan työkassiini jääkaapin uumenista edellisenä iltana tekemäni eväät, syön ennen kuin menen töiden jälkeen kuntosalille. Elämäni on niin erilaista.
Nepalilaisissa kaupungissa elämä on vielä julmempaa. On pakko tehdä työtä. Eletään pienesti ja ahtaasti. harvoilla Ihmisillä on oma koti ja piha, monet ovat vuokralla pienissä kerrostaloasunnoissa. Mies elättää perheen. Vaimojen paikka on kotona lasten kanssa. Monet tulevat vuoristosta kaupunkeihin paremman elämän toivossa, mutta elämä voi yllättää. Jos työtä ei ole, tai aviomiehelle tapahtuu jotain, olet pulassa. Kaupungeissa puuttuu perheen tuki ja turva, kaupungeissa eletään nykyaikaisemmin ja se vaatii paljon.
Kaupungin laitamilla olevissa slummeissa rikollisuus ja kulkutaudit riehuvat. Nepalissa ei ole ei minkäänlaista yhteiskunnallista tukiverkostoa.Hyväntekeväisyysjärjestöt yrittävät pelastaa mitä köyhässä maassa on pelastettavissa, mutta varsinkin koronan jälkeen ihmiset ovat todella ahtaalla. Turistien tuoma työllisyys on minimissä, sillä korkeiden lentohintojen ja maailman laajuisen inflaation takia ihmiset eivät liiku samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Tapasin Katmandussa Mankan temppeliaukiolla kodittomia äitejä ja lapsia. Vein heille lastenvaatteita ja kenkiä, mitä olimme tuoneet Suomesta, jaoimme ruokaa. Tämä sattui sieluuni niin kovin, että nieleskelin itkua. Ei siksi, että he olisivat olleet niin kurjan näköisiä tai huonokuntoisia vaan siksi, miten vilpittömästi he ottivat apuamme vastaan. En koskaan unohda pientä poikaa, joka sai elämänsä ensimmäiset lenkkarit: kuinka hänen silmänsä loistivat ne kädessä ja kuinka hän laitoin ne ylpeänä jalkaan.
Tai nuori äiti, pieni poika sylissään. Hän puhui hyvää englantia, joten saatoin vaihtaa hänen kanssaan muutaman ajatuksen. Poika lähetti minulle lentosuukon kiitokseksi vaatteista ja kengistä ja äiti sanoi:
”Olen kiitollinen kaikesta, mitä teiltä sain, vaatteista, kengistä, mutta eniten olen kiitollinen siitä, että on vielä ihmisiä, jotka välittävät.”
Meidän viemä apu on kovin pientä. Mietin, onko siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä, se on kuin pisara valtavassa meressä, mutta jos me hyväosaiset antaisimme kaikki sen pienen pisaran, saisimmeko me siitä edes pienen puron aikaiseksi?
3 tapaa auttaa ja osoittaa myötätuntoa maailman lapsille:
1) Lahjoita valitsemasi summa digilippaan kautta – pienikin summa auttaa. Lahjoittamaan pääset tästä.
2) Osta Hidasta elämää -puodista valikoitu tuote, josta me lahjoitamme 5€ keräykseen. Katso nenäpäivätuotteet tästä.
3) Jaa tämä sisältö. <3
Hidasta elämää -keräysaika 23.10.-5.11.2023
Esimerkkejä, mitä rahalla voidaan tehdä:
– Hidasta elämää -yhteisön tavoitteena on saada 150 tyttöä turvaan sukuelinten silpomiselta (yht. 4500€)
5 € puhdasta vettä 15 lapselle vuodeksi
10 € koulutarvikkeet lapselle lukukaudeksi
30 € lukukauden koulu- ja ruokamaksut lapselle
10 € lääkkeet ja hoito tappavia tauteja vastaan
20 € hedelmäpuita ja siemeniä kotipuutarhaan
30 € tyttö pääsee turvaan sukuelinten silpomiselta
Kysyin Instagram ( @jenni_kiviniemi ) seuraajiltani vastausta kysymyksiin: Millä yhdellä sanalla kuvailisit narsistista suhdetta ja millä yhdellä sanalla kuvailisit narsistisesta suhteesta selviytymistä ja toipumista?
Kokosin 80 eri ihmisen vastauksista runon/tarinan, joka tuokoot narsistista kaltoinkohtelua ja samalla lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ääntä kuuluviin ja jonka toivon myös antavan vertaistukea, sekä lohtua samaa kokeneille.
Miten oli mahdollista hukkua kahden todellisuuden väliin, painajaismaisen tuskaisaan ja tukahduttavaan häkkiin, vankilaan, jonka jopa kaikessa epäuskossaan luuli olevan turvallinen?
Kuinka ymmärtää uuvuttavaa vuoristorataa, joka nostatti taivaisiin ja siirsi helvetistä toiseen kammottavilla ahdistavilla siivillään?
Miten saisi järjesteltyä mielessään tuon arvaamattoman ja häiriintyneen olennon luoma kaaos ja petos, joka syöksi mielen, sekä kehon pakokauhun valtaan pelotellen täydellisellä sekoamisella, josta ei enää heräisi?
Tyyneys tuntui mahdottomalta, vaikeudelta, josta vapautuminen herätti yksinäisyyden pelon.
Itsen jälleen löytyminen olisi uusi mahdollisuus, jossa traumat ehkä vain odottaisivat jälleen heräämistään.
Milloin tämä häiriintynyt ja riuduttava, kuristava helvetti saisi päätöksensä? Vai olisiko vapaus vain ahdistava ja hukuttava turha toive, jonka varaan ei kannattaisi laskea?
Mutta koska minut oli tehty selviytymään ja koska tiesin mielettömän vapauden yhä odottavan, nousin lopulta tuhkasta, kuin tulipunainen Fenix.
Sen silkkisten siipien havina hälvensi sumun ja rikkoi näkymättömät kalterit, joiden vuoksi luulin kuolevani.
Lopulta säihkyvät valonsäteet nousivat mustan aukon ylle huutaen: sinä olet vapaa.
Satu Rasa on Espoossa asuva kolmen lapsen äiti ja terveysviestinnän ammattilainen. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat talvisin mielihyvähormoneita nostavat avantouinti ja latinalaiset tanssit. Satu toimii yrittäjänä markkinointiviestintätoimistossa. Kaamosväsymyksen kanssa kamppaillut Satu kartoittaa erilaisia keinoja helpottaa pimeän vuodenajan aiheuttamaa väsymystä ja alakuloa kirjassaan Kaamosväsymys – Pimeän kauden selviytymisopas (Viisas elämä 2023).
Satu Rasa, kuva: Emma Rinneheimo
Tuntuuko, että pimeät päivät vievät kaikki mehut? Et ole yksin, sillä pimeän talven aiheuttamista oireista kärsii 85 prosenttia suomalaisista. Hyvä uutinen on se, että voit vaikuttaa pienillä arjen teoilla siihen, kuinka tiukasti talvi ottaa sinut otteeseensa.
Pitkällä talvikaudella palautumiseen ja hyvän mielialan ylläpitoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Kun teet joka päivä pieniä tekoja mielialasi kohottamiseen, pysyy mielialahormonien määrä koko ajan tasaisesti korkealla.
Nämä kolme hyvän olon hormonia virkistävät, tuovat onnellisuuden tunteita ja auttavat parantamaan ihmissuhteita. Pimeänä aikana niiden määrää kannattaa tietoisesti pyrkiä lisäämään.
Iloa tuova tekeminen synnyttää piristävää ja motivoivaa dopamiinia
Dopamiini on erityisesti halun ja motivaation molekyyli. Ohje dopamiinin nostamiseen on yksinkertainen: käytä omaa iloasi kompassina. Dopamiinia virtaa, kun teet jotakin itsellesi mieluista, esimerkiksi tanssit, leivot tai maalaat tauluja. Oman sisäisen valon löytäminen tätä kautta auttaa jaksamaan arjen vastoinkäymisiäkin paremmin.
Talviarjessa on erityisen tärkeää raivata tilaa omille harrastuksille. Itse vaihtelen tekemistä mielialan mukaan – toisinaan saan iloa kodin sisustamisesta, kun taas toinen päivä saattaa hurahtaa keittiössä ruokaa laittaen. Olen jo vuosia harrastanut myös ns. dopamiini-pukeutumista, eli erityisen kirkkaiden värien käyttämistä talvisin. Pilkkopimeällä oranssi toppatakki on kuin huutomerkki, joka piristää varmasti.
Valo lisää onnea hehkuvaa serotoniinia
Serotoniini on aivojen välittäjäaine, jota kutsutaan myös onnellisuushormoniksi. Täällä pohjoisessa aivomme eivät toimi täysin samalla tavalla vuoden ympäri. Pimeä talvikausi saa sisäisen kellomme jätättämään ja esimerkiksi serotoniinin tuotanto on niukempaa talvisin.
Suomalaiset ovat tuttu näky Espanjan aurinkorannikolla talvisin. Tämä ei ole ihme, sillä auringonvalo nostaa nopeasti serotoniinin määrää. Koti-Suomessa serotoniinin saa nousemaan esimerkiksi liikkumalla ulkona valoisaan aikaan ja meditoimalla.
Minulle itselleni on ollut tärkeää ymmärtää, että ihminen on tosiaan trooppinen laji. Toisin sanoen on aivan normaalia, että auringonvalon puute tuntuu luissa ja ytimissä. Herätän itseni uuteen päivän talvisin kirkasvalolampun avulla – ilman sitä tuntuu, ettei kehoni aivan ymmärrä uuden aamun koittaneen. Lisäksi kerään talvikaudella kaikki mahdolliset luonnon auringonsäteet talteen. Jo parinkymmenen minuutin kävelylenkki luonnossa kesken työpäivän antaa lisää virtaa.
Rakkaiden seura saa avoimuutta lisäävän oksitosiinin virtaamaan
Oksitosiini on yhteyden, läsnäolon ja kiintymisen hormoni. Sitä erittyy yhteydessä muihin ihmisiin, olemmehan yhä laumaeläimiä, joiden terveydelle yksinäisyys on myrkkyä.
Hyggeily, eli esimerkiksi villasukat jalassa lautapelien pelailu ystävien kanssa, on oksitosiinia nostavaa täsmähoitoa talven pimeyden aiheuttamiin oireisiin. Oksitosiinia saa kohotettua myös esimerkiksi luonnossa liikkumalla ja löytämällä yhteyden luonnon tai jonkun suuremman voiman kanssa.
Oksitosiinia arkeen tuovat myös esimerkiksi toisen ihmisen halaaminen ja lemmikkieläimen silittäminen.
Jos pimeys uhkaa puristaa mehut sinustakin, ota kaikki keinot käyttöön.
