Artikkeli on mainosyhteistyö Sysmän Luomuherkut Oy:n kanssa.
Entäpä jos tavaran ostamisen sijasta tekisit ystävällesi joululahjaksi leivän?
Saaristolaisleipä on mainio ja maistuva lahja, joka sopii joulupöytään.
Seuraavassa on helppo leipäresepti, jonka valmistat pienellä vaivalla. Leipä on kiitollinen lahja, koska se säilyy viikon verran huoneenlämmössä. Jos leivot kerralla enemmän, osan voit tietenkin pakastaa.
Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi, sekoita hiiva hyvin joukkoon.
Sekoita loput ainekset vaikka puuhaarukalla tai tukevalla vispilällä piimän sekaan.
Taikina on löysä, käsin ei tarvitse vaivata.
Jaa taikina kolmeen voideltuun leipävuokaan (alumiiniset käyvät myös).
Anna taikinan kohota liinan alla 1 ½ tuntia.
Paista leipiä 175°C:ssa, noin 1 tunti 15 minuuttia.
Tällaisen keskustelun olen käynyt tai kuullut lukuisia kertoja tämänkin syksyn aikana.
Kun uutisia seuraa, työelämän tilanne näyttää synkältä: Suomen talous matelee, yritykset vähentävät työntekijöitä ja samanaikaisesti pienemmällä määrällä työntekijöitä pitäisi saada aikaan lisää tulosta. Puhumattakaan innovaatioista ja uuden luomisesta, jotka oikeasti saisivat Suomen talouden nousuun.
Voisi ajatella, että yhtälössä, jossa pienempi määrä työntekijöitä tekee samat työt kuin aikaisemmin ja vielä luo uutta kasvua, ei olisi tilaa hidastamiselle. Hidastamisestahan tulee mieleen hyppääminen pois oravanpyörästä ja sapattivapaa, ei esimerkiksi digitalisoitumisen mahdollisuuksien käyttäminen luovasti viennin kasvuun.
Mitä jos hidastamisesta ja pysähtymisestä seuraisikin menestystä? Voisiko hyvinvoiva, itsensä kanssa yhteydessä oleva työntekijä ollakin tuottavampi kuin kiireen ja stressin kourissa painiskeleva?
Tutkitusti näin on. Kun ihminen on opettelee pysähtymään ja harjoittamaan mieltään tekemällä säännöllisesti mindfulness-harjoituksia, tästä seuraa lukuisia hyötyjä: keskittymiskyky ja fokusoituminen olennaiseen paranevat, luovuus kasvaa, vuorovaikutustaidot kohenevat, onnellisuus lisääntyy… Onnellisempi työntekijä on tutkimusten mukaan tuottavampi.
Samanaikaisesti tiedetään, että stressi on pahin luovuuden tappaja. Työelämän kiireen ihannointi ja viimeisten mehujen puristaminen työntekijöistä ei siis ainakaan voi olla resepti kestävään menestykseen. Se johtaa vain unettomiin öihin ja rutiininomaiseen suorittamiseen.
Onneksi edelläkävijäyritykset Suomessakin alkavat jo ymmärtää mielen harjoittamisen, henkisen hyvinvoinnin ja menestyksen yhteyden. Esimerkiksi sosiaalisen liiketoiminnan kasvuyritys Dingle tarjoaa työntekijöilleen mindfulness-ohjelmaa.
”Minulle mindfulness ei ole vain työntekijöille tarjottavaa virkistystä, vaan aidosti pyrkimys kehittää yrityksemme luovan työn ydintaitoja: parempaa keskittymiskykyä, stressinsietoa, ideointia ja ihmissuhdetaitoja”, kirjoitti Dinglen toimitusjohtaja Juho Jokinen blogissaan.
Alkaisimmeko olla valmiita aikakauteen, jossa yritykset ymmärtävät, että työntekijöiden hyvinvointiin ja onnellisuuteen kannattaa panostaa? Ei pelkästään pehmeiden ja humaanien arvojen takia, vaan myös ”kovien”, talouden mittareiden kannalta.
Avaan ulko-oven päästääkseni kissan ulos. Marraskuun ilta, hämärä kolea harmaa sää. Astun paljain varpain ja saunan jäljiltä hehkuvin poskin ulos portaille ja hengitän kirpeää ilmaa. Kuinka monta kertaa olenkaan hengittänyt tässä, talomme portailla. Talvella, kesällä, pakkasella ja helteellä. Märät puuportaat tuntuvat kylmiltä jalkojen alla.
Yhtäkkiä mieleeni tulee kirkkaana kuva, jossa seison silloisen perheeni kanssa rappusilla. On kevät ja pitkä mieheni on kietonut kätensä takaa ympärilleni, 5-vuotias seisoo edessäni. Katsomme kuvaajaa kohti oman kotimme portailla.
Olimme eron kynnyksellä. Olin rakastanut miestäni enemmän kuin ketään muuta siihen asti. Estoitta, rohkeasti ja täydellä varmuudella. Hän oli ehdottomasti se oikea. En epäillyt sitä silloin, enkä epäile nytkään. Olimme olleet yhdessä juuri oikeista syistä. Rakkaudesta, ei mistään muusta.
Rakkaudesta huolimatta olimme jo vuosia kasvaneet erilleen. Olimme aina olleet hyvin erilaisia ja vanhemmiksi tulon jälkeen erot välillämme olivat vain vahvistuneet.
Vuosien mittaan ristiriidat ja erot kasvoivat suuremmiksi, mutta vetovoima välillämme oli riittävän suuri pitämään meidät yhdessä niistä huolimatta. Vaikeuksista huolimatta valitsin hänet uudelleen ja uudelleen. Ja hyvä niin.
Sitten tapahtui asioita, jotka rikkoivat hauraan tasapainomme. Jälkikäteen ajatellen tapahtumat sinänsä eivät olleet ratkaisevia. Olennaisinta näissä tapahtumissa oli se, mitä ne pakottivat katsomaan: en enää voinut kiertää tosiasiaa, etteivät asiat olleet niin kuin olisin toivonut.
Olin pakotettu kohtaamaan erilaisuudestamme johtuvat arvoristiriidat ja näkemään tilanteemme sellaisena kuin se oli. Tähän asti olin pystynyt kääntämään asiat aina niin, että saatoin nähdä yhtäläisyyksiä erojen sijaan. Nyt oli ratkaisujen aika.
Ystävä lähetti ottamansa kuvan minulle sähköpostissa. Kerroin hänelle, miten kipeästi haluaisin pitää kiinni kaikesta, mitä siinä kuvassa on. Rakkaudesta, lapsestani, perheestäni, kodistani. Halusin sitä enemmän kuin mitään muuta. Mutta en enää pystynyt ohittamaan tosiasiaa, että jotain todella tärkeää ja oleellista puuttui.
En tiennyt mitä tehdä. Samaan aikaan tiesin, että pitäisi päästää irti. Mutta halusin sitä vähemmän kuin mitään muuta. En missään nimessä halunnut päästää irti.
Ystäväni vastasi viisaasti, ja jotenkin tähän tapaan: Kirkko ilman pyhää on pelkkä rakennus.
En halunnut päästää irti muodosta, mutta sisältö oli jo tyhjentynyt. Tiesin, että kaiken ydin oli poissa — mutta en olisi halunnut luopua kaikesta muustakin mitä olimme yhdessä rakentaneet. Jaetut sukulaissuhteet ja ystävät, vuosikausien traditiot juhlapyhinä, vakiintunut arki, yhteinen koti ja vanhemmuus saman katon alla. Halusin ehdottomasti pitää elämäni. Enkö voisi saada niitä vaikka eroaisimme?
Tiesin, ettei vaihtoehtoja ollut. Yritin vähätellä tuota tunnetta, mutta tieto oli hiljaa läsnä. Kuuntelemalla sitä eläisin arvojeni mukaisesti. Seisoisin oman elämäni takana.
Tunteen kuulemista ja hyväksymistä vaikeutti vaihtoehtojen ja näkemysten myrsky, sisälläni raivoava puolesta- ja vastaan-keskustelu, jossa rationaaliset ja tunneperäiset kauhukuvat ja argumentit sinkoilivat nopeammin kuin ehdin niitä seurata. Pulina oli taukoamatonta ja uuvuttavaa.
Kahta viikkoa myöhemmin otin ensimmäisen askeleen. Vaikka prosessin oli käynnistänyt mieheni, oli päätös minun.
Päätöksen tekeminen tilanteessa, jossa halut vetävät eri suuntiin on raastavaa ja hämmentävää. En usko että ihminen suotta suuria ja ristiriitaisia päätöksiä tehdessään ahdistuu ja kokee ajautuneensa umpikujaan. Niin varmasti kuuluukin olla. Ei suuria päätöksiä pidäkään tehdä hetken mielijohteesta ja helppoudella. Suuret rakennukset eivät romahda hetkessä.
Suunnan valitessaan menettää jotain. Koska haluaa pitää kiinni kaikesta ja olla menettämättä mitään, ei voi tehdä mitään. On toimintakyvytön.
Sen sijaan, että yrittää pakottaa oikean vastauksen sisäisestä kaaoksestaan, voi itselleen esittää kysymyksen: Mikä estää minua tietämästä mitä minun pitäisi tehdä? Mihin minä tarvitsen tätä umpikujaa? Mitä se palvelee? Mitä minun ei tarvitse nähdä tai tehdä niin kauan kuin olen täällä umpikujassa toimintakyvyttömänä?
Voi keskittyä ainoastaan kysymyksiin. Mielelle voi antaa lepohetken ja keskittyä tuntemaan mitä tapahtuu, kun kysyy itseltään, miksei halua tietää mikä olisi oman elämän kannalta oikea ratkaisu umpikujassa.
Oma keskikohta oppaanaan suunnistaessa ei aina tiedä, mihin on matkalla. Suunta on oikea, mutta määränpää tuntematon. Ratkaisuja tehdessään on omien arvojensa äärellä. Rakentaako hallittavuutta ja varmuutta – ja uskooko niihin ylipäätään –, vai onko valmis toisinaan ottamaan askeleen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Pelkääkö tippumista niin paljon, ettei edes uskalla haaveilla lentämisestä?
Minkälaisissa asioissa ja milloin rajan ylittäminen on tarpeen – sen voi tietää vain itse.
Kerron tarinan kahdesta tapaamastani coaching-mestarista.
Meillä on perheessä kaksospojat, nyt 14-vuotiaat. Aloitan vanhemmasta veljeksestä. Voisin käydä kaikki maailman coaching-valmennukset (ja olen aika monta käynytkin), enkä pääsisi kysymysten osuvuudessa ja haastavuudessa edes hänen aloitustasolleen.
Tässä muutama esimerkki vuosien varrelta. En ole vieläkään saanut tyhjentävästi vastattua näihin, auttakaa jos osaatte:
(8-vuotiaana, katsoo olkani yli kun kirjoitan meiliviestiä): ”Kuule iskä, mitä te siellä töissä oikein yritätte?”
(12-vuotiaana, lukee sanomalehteä): ”Miten tässä näin kävi? Te olette sotkeneet tämän planeetan, ja nyt meidän täytyy siivota se?”
(14-vuotiaana, äidin varoitettua puhelimen ja padin unen laatua haittaavasta valosta): ”Jos noin on, niin miksi näitä vehkeitä tehdään?”
Esittelen 9 minuuttia nuoremman veljen. Isoveljen myrskyävien kysymysten rinnalle hänestä on tullut tasapainottava voima. Kysymystyyli on pehmeämpi ja arvostavampi, mutta aivan yhtä häiritsevä. Muutama havainto pikkuveljen coaching-otteesta:
(3-vuotiaana, perhe kiireisellä ja kireällä työaamun aamiaisella): ”Oletteko maistaneet tätä ihanaa hilloa?”
(6-vuotiaana, nukkumaan menossa): ”Mitä jos ei olisi planeettoja eikä ihmisiä… olisiko silloin vain valkoista valoa?”
(13-vuotiaana, perhe hajonut eri huoneisiin kännyjen ja padien lumoamina): ”Mitä jos tullaan kaikki samaan huoneeseen, ja vaan ollaan yhdessä?”
Näissä pojissa ei ole mitään erikoista. Jokaisella ihmisellä on kyky muuttaa todellisuutta. Meidän täytyy nousta potentiaalimme tasolle, haastaa itsemme ja toisemme vahvoilla kysymyksillä. Ja meidän täytyy kuunnella vastauksia.
Maailma muuttuu keskustelu kerrallaan, ihan pienet asiat sysäävät isoja muutoksia liikkeelle. Uskon ihmisiin, nöyrästi luotan meihin. Ihmiskunnassa on tarpeeksi sisko- ja velidiversiteettiä, löydämme nykytarinoitamme mullistavat kysymykset, uskallamme kuunnella toisiamme. Muuta ei tarvita, tulevaisuutemme on valoisa. Sinä ja minä synnytämme sen, tässä hetkessä.
Itsen johtaminen on itsensä jatkuvaa coachaamista kohti uudistumista. Mikä on coaching-tyylisi? Millaiset kysymykset häiritsevät sinut uudistumisen polulle?
Yritysblogi on toteutettu mainosyhteistyössä PUR Hyvinvointikaupan kanssa. Kirjoittaja Aino Mäkelä on yksi PUR Hyvinvointikaupan työntekijöistä.
”Mineraalien tasapaino elimistössä on edellytys sille, että voimme hyvin ja näytämme terveiltä”. Näin totesi aikoinaan lääkäri Wilhelm Heinrich Schüssler (1821-1898). Hän kehitti hoitomenetelmän, jossa käytetään kahtatoista eri mineraalia eli solusuolaa. Nämä kivennäisaineet ovat ravinnosta saatavia, kehomme solujen tuttuja rakenneaineita, kuten kalsium, kalium, natrium, magnesium, fluori, fosfori, kloori, rikki, pii ja rauta.
Solu on kehon pienin rakennuspalikka. Koosta ja iästä riippuen ihmisen elimistö koostuu 10-100 miljardista solusta. Terveet solut ovat edellytys terveelle elimistölle. Schüsslerin kehittämä teoria oli aikanaan tieteellisesti ajan hermolla, koska tiedemies Virchow oli juuri todennut, että sairaudet kehittyvät soluissa. Samaan aikaan lääkäri Moleschott löysi solujen elintärkeät mineraali- eli kivennäisaineet.
Schüssler päätteli, että monilla ihmisillä terveys horjuu solutasolla vallitsevan kivennäisaineiden epätasapainon tai puutoksen seurauksena, jolloin esiintyy erilaisia oireita, jopa sairauksia. Esimerkiksi ravinnon imeytymishäiriöissä ja allergioissa usein suolen kunto on myös heikko, mikä huonontaa ravinteiden hyödyntämistä. Schüssler totesi, että elimistön terveys voidaan palauttaa solujen mineraalipuutoksia korjaamalla ja tasapainottamalla. Hän kehitti solusuolat, jotka sisältävät kukin pienen määrän mineraalia, jolloin elimistön on helppo hyödyntää niitä.
Solusuolat valmistetaan puhtaista luonnon tuotteista homeopaattisen menetelmän mukaisesti hiertäen, jolloin aineiden pitoisuudet jäävät alhaisiksi. Näiden hyvin pienten mineraalimäärien lisäys elimistöön mahdollistaa suoran imeytymisen solutasolla ja sen, että solut käyttävät ne hyväkseen. Lisäksi solusuolat toimivat soluissa impulssinantajina mahdollistaen solun terveen aineenvaihdunnan, jonka seurauksena solujen toiminta normalisoituu ja ihminen tervehtyy. Myöhemmin on osoitettu, että hyvin pienet pitoisuudet kivennäisaineita voivat toimia signaalimolekyyleinä aktivoiden solukalvojen vastaanottoreseptoreita. Ne puolestaan virittävät solun sisäisiä aineenvaihduntaprosesseja ja aktivoivat geenien toimintaa.
Näitä laajassa käytössä nykyisin olevia solusuoloja Schüssler kutsui myös biokemiallisiksi funktioaineiksi ja Saksassa ne tunnetaan nimellä ”Schüsslersalze = Lebensalze” eli elämänsuolat! Solusuolat ovat vakiintuneessa käytössä Euroopan alueella.
Solusuoloista hyötyvät monet, niin lapset kuin aikuisetkin. Solusuoloja voidaan käyttää terveellisen, monipuolisen ruokavalion lisänä, jolloin ne antavat elimistölle mahdollisuuden hyödyntää tarvittavat kivennäisaineet ja tehostaa niiden imeytymistä terveydentilasta ja iästä riippumatta. Esimerkiksi lasta suunnittelevalle perheelle hyvä ajankohta mineraalitankkaukselle on silloin, kun vauva on vasta pilke äidin silmäkulmassa. Raskausaikana äidin omat mineraalivarastot hupenevat kohdussa kasvavan vauvan tarpeisiin.
Sikiövaiheessa esim. äidin riittävä alsiumfosfaattitaso on tärkeä kehittyvälle luustolle ja tulevien hampaiden terveydelle. Myös äidin oman elimistön toiminnan kannalta on hyvä täydentää varastoja ja samalla varmistaa, että vauva saa kaikki tarvittavat mineraalit kehityksensä tueksi. Jos äidillä on jo valmiiksi vajetta mineraaleista, ovat samat puutokset todennäköisempiä myös syntyvällä lapsella. Odotusaikana esim. rautalisä luonnollisessa solusuolamuodossa on äidin vatsalle lempeämpi kuin muut rautavalmisteet.
Solusuolat sopivat itsehoitoon terveyden ja vastustuskyvyn ylläpitämiseen sekä akuutteihin ja kroonisiin vaivoihin kutakin eri suolaa oireiden mukaan otettuna. Niitä voi turvallisesti käyttää yhdessä lääkkeiden, ravintolisien ja monien eri terapiamuotojen ohella, esim. homeopatian ja kukkatippojen rinnalla. Solusuolat sopivat kaikenikäisille, myös eläimille. Yliannostuksen vaaraa ei ole, eikä niillä tiedetä olevan sivuvaikutuksia.
Schüsslerin solusuolat:
Nro 1. Calcium fluoratum : Iholle, nivelille ja sidekudoksille
Nro 2. Calcium phosphoricum: Luustolle ja hampaille
Nro 3. Ferrum phosphoricum: Immuunijärjestelmälle
Nro 4. Kalium chloratum: Limakalvoille
Nro 5. Kalium phosphoricum: Hermoille ja hermostolle
Nro 6. Kalium sulfuricum: Myrkkyjen poistoon
Nro 7. Magnesium phosphoricum: Lihaksille ja hermoille
Nro 8. Natrium chloratum: Säätelee elimistön nestetasapainoa
Nro 9. Natrium phosphoricum: Säätelee happo-emästasapainoa ja aineenvaihduntaa
Nro 10. Natrium sulphuricum: Nesteen poistoon elimistöstä
Nro 11. Silicea: Sidekudoksille, iholle ja hiuksille
Nro 12. Calcium sulphuricum: Aineenvaihdunnalle ja nivelille
Schüsslerin solusuoloja saa hyvin varustetuista terveystuotekaupoista, joissa homeopaatti tai koulutettu terveystuotekauppias antaa solusuolojen ominaisuuksista ja käytöstä tarkempia neuvoja sekä ohjeita.
Lähteet: PURin solusuola-asiantuntija Päivi Karhu, apteekkari Onerva Pekkonen sekä Pieni Solusuolaopas, Circlum Farmasia 2014
Valtaosa meistä täällä etsii jotain sellaista, mitä ilman olo tuntuu jollain tapaa vaillinaiselta. Kaipaamme yhteyttä ihmiseen tai omaan sisimpään. Usein sekä-että.
Kaipuun oikeaa kohdetta on vaikea tunnistaa. On vain epämääräisen levoton olo, johon mikään ei tuo kuin korkeintaan hetkellisen helpotuksen. Halutaan löytää jotain mikä antaisi rauhan, mutta etsintä ei tunnu auttavan.
Tunnustan olleeni tällä tiellä jo parikymmentä vuotta. Matkan puoliväliin ahmin kaikki käsiini saamani kirjat, videot ja artikkelit. Nautin suunnattomasti tilaisuuksista jakaa tietoa ja näkemyksiä siitä, mikä oikeasti on tärkeää, mistä elämässä oikeasti on kyse ja mihin huomio kannattaisi seuraavaksi kohdistaa. Mikään tieto tai maailmanselitys ei tuntunut riittävän sammuttamaan tiedonjanoani.
Kymmenisen vuotta sitten sain ähkyn, joka ei ole vieläkään laantunut. Lakkasin etsimästä uutta, palasin vanhoihin juttuihin ja aloin katsella niitä uusin silmin. Yritin hahmottaa yhteisiä tekijöitä eri viitekehyksissä. Halusin rajata, supistaa ja yksinkertaistaa. Otin käteen occamin partaveitsen ja kaivoin esille yksinkertaisinta mahdollista vastausta. Löysin Tollen ja tuntui, ettei yksinkertaistukselle enää ollut tarvetta.
Nyt. Tässä. Hiljaisuus.
Pysähtynyt hetki ulos- ja sisäänhengityksen välissä.
Tietäminen on kuitenkin eri asia kuin ymmärtäminen. Jotta opetukseen pääsee sisään, on elettävä sen kanssa. Seuraavien vuosien aikana palasin näihin teksteihin säännöllisesti ja useasti. Ajatuksen tasolla tunsin ymmärtäväni asian, mutta jotain tuntui kuitenkin puuttuvan. Lopulta pysähtyminen ja hiljentyminen tuotti tulosta, ja tunsin löytäneeni etsimäni.
Joku sanoisi sitä flow-tilaksi, sillä ajantunne katosi ja koin iloa tekemisestäni. Tuo tila syntyi kirjoittaessani ensimmäistä runoani. Tuntui, kuin pitkästä aikaa olisin löytänyt jotain aivan uutta, ja että se olisi avannut oven sisimpääni. Tunsin tulleeni kotiin ja tunne oli intensiivisyydessään verrattavissa lähinnä ihastumiseen.
Olen tätä jälkeenpäin paljon miettinyt. Mitä yhteistä on yhteydellä omaan sisimpään ja rakastettuun? Mistä yhteys syntyy ja mihin se perustuu? Koska yleistäminen näin subjektiivisista kokemuksista on hankalaa, jatkan ääneen ajattelua omista kokemuksistani.
Nuoruudessa ihmissuhteet tuntuivat perustuvan lähinnä kemialle, vaikka ne joskus sydäntä särkivätkin. Vanhemmalla iällä taas tunnistan suhteessa enemmän tasoja ja merkityksiä. Tietoisuutta. Tietoista läsnäoloa. Myös muissa kuin parisuhteessa.
Suhde itseen on yhteydessä suhteeseen toisiin ihmisiin. Tästä on monta totuutta. Joku väittää, että suhde syntyy ihmisten välille, kun näkee itsensä toisessa. Tommi Hellstenin mukaan monet parisuhteet kaatuvat siihen, etteivät kumppanit kykene kunnioittamaan toisen persoonaa, mikä tarkoittaa sitä, että he eivät näe toisen ihmisen erillisyyttä eivätkä anna tilaa sille.
Tommin tapaan olen oppinut pitämään paradokseista.
Kasvamalla erilliseksi voi luoda aidon yhteyden. Tämä pätee niin itsensä löytämiseen kuin parisuhteeseenkin. Jopa siihen, mille on joskus niin vaikeaa löytää oikeaa sanoitusta. Yhteyteen johonkin meitä isompaan, joka kuitenkin on meidän sisällä. Hengellisyyteen.
Elämän kuuluisi olla helppoa, onnellista ja mukavaa. Positiivista, kiitollista, iloista.
Elämäntaito-opas ja kurssi toisensa jälkeen yrittävät opettaa meitä. Erilaisilla joogaharjoituksillakin on mahdollista saada hetkellisesti tajunnanräjäyttäviä wau-kokemuksia.
Hetkellisesti kaikki ehkä virtaa, mutta sitten taas ärähdämme, vihaamme, katkeroidumme, häpeämme, tulemme kateellisiksi ja pelokkaiksi, käyttäydymme epäreilusti ja syytämme muita. Mikä pettymys!
Onnellisuudesta on tullut pilvilinna. Elämän pitäisi olla tietynlaista, jotta voisimme olla onnellisia. Mitä enemmän onnen perässä juoksee, sitä kauemmas se karkaa. Ongelmana on, ettemme tavoittele totuutta vaan illuusiota. Onnellisuus on aikamme kenties suurin harha.
~ ~ ~
Onnellinen elämä on toki mahdollista, mutta pilvilinnassa eläminen ei. Käsitämme onnellisuuden väärin. Se ei ole positiivisuuden jatkuvaa ilotulitusta, vaan tasapainoa. Eikä tasapaino löydy ääripäästä vaan keskeltä.
Onnellisuus on tietoisuutta, rohkeutta, uteliaisuutta ja hyväksymistä. Se on tässä hetkessä hengittämistä, ei muualle pyrkimistä.
Tässä hetkessä ei välttämättä ole helppoa ja mukavaa. Esimerkiksi vihaisena saattaa olla lähes sietämätöntä pysyä itsensä kanssa.
Kun toivomme todellisuuden sijaan pilvilinnaa, katoamme pois tästä hetkestä, emmekä arvosta elämää sellaisena kuin se juuri nyt näyttäytyy. Onni on kuitenkin jotakin, mikä on joko nyt tai ei koskaan. Sellaista hetkeä ei tule, jolloin toiveiden pilvilinna olisi muuttovalmis.
Elämässä voi tietysti olla päämääriä. Päämäärät ovat hyvästä ja pitävät meidät liikkeessä, niiden eteen haluamme tehdä töitä, mutta se on eri asia kuin toivoa muutosta.
~ ~ ~
Real happiness lies in that which never comes or goes but simply is, sanoi Yogi Bhajan. Onnellisuus on perusvire, arvostus ja uteliaisuus elämää kohtaan.
Elämän ei tarvitse olla vain helppoa ja mukavaa. Valoa ei ole ilman pimeyttä. Ei ole mahdollista valita yhtä ilman toista, ja vastakohtien avulla ymmärrämme itseämme ja erotamme totuuden epätodesta.
Emme pääse pakoon tunteita. Viha tai pettymys ei katoa sillä että ne kieltää. Meissä kaikissa on paljon tiedostamatonta, joka tulee esiin harjoittelun myötä. Säännöllinen joogaharjoittelu on laajentanut ainakin minun tunneskaalani, kumpaankin suuntaan. Samalla olen saanut joitakin onnistumisen elämyksiä siitä, etten ole reagoinut tunteideni ohjaamalla tavalla, syössyt niitä läheisteni päälle, vaan tullut tietoisemmaksi omasta pelostani, riittämättömyydestäni tai surustani. Ottanut niistä vastuun, hengittänyt niitä arvostelematta. Ei se ole helppoa ja mukavaa, mutta silti juuri siinä piilee onnellisuuden salaisuus.
~ ~ ~
Elämä on onnellisuuden harjoittelua, ja harjoittelussa on sallittua epäonnistua. Se kuuluu asiaan! Olemme kaikki samanlaisia reppanoita, elämää tutkimassa. Silti, ihan vain elämällä arkea, kosketamme päivittäin monen ihmisen elämää. Se on hyvin arvokasta, ja se kannattaa panna merkille.
Onnellisuus on paljon hienovaraisempaa kuin usein kuvitellaan. Se on jatkuvasti läsnä hengityksessä, mutta monet alitajunnan tiedostamattomat esteet hämärtävät sitä. Harjoittelu tekee esteitä näkyviksi, auttaa ymmärtämään. Henkinen kasvu on sitä, että ymmärrys ja tietoisuus itsestä laajenee.
Onnellisuus on tähän hetkeen, harjoitteluun ja omaan hengitykseen sitoutumista. Se ei ole monimutkaista pilvilinnan rakentamista, vaan tässä, hengityksessä.
Tässä sinulle pieni video minkä tein liikkuvuudesta. Toivottavasti se antaa sinulle inspiraatiota kokeilla pieniä liikkeitä arjessasi. Video ei ole opastettu jumppatuokio, vaan enemmänkin sen tarkoitus on motivoida kokeilemaan oman kehon liikkuvuutta ja sen mahdollisuuksia liikkua. Taustani tanssin parissa on antanut minulle paljon iloa liikkumisen kanssa ja olenkin huomannut, että antoisin liike tulee silloin, kun liikumme omien mahdollisuuksien ja rajojen kanssa leikitellen. Antoisia hetkiä liikkeen parissa.
Pimeät illat ja pimeät aamut ottavat koville. Talviaikaan siirtymisen jälkeen elimistöni tuntuu muutenkin menevän kippuraan. Aivojen sisäinen keskuskello kärsii rytmihäiriöistä. Se välillä jätättää välillä edistää enemmän kuin tavallisesti. Kaltaisiani kaamoksesta rasittuvia on Suomessa noin 40 prosenttia väestöstä. Prosentilla valonpuute käy niin koville, että he vaipuvat masennukseen. Kun aivot ovat sekaisin, en ihmettele yhtään sitä, että tilastojen mukaan juuri talviaikaan siirtymisen aikoihin tapahtuu tavallista enemmän liikenneonnettomuuksiakin.
Toki kirkasvalo on käytössä päivittäin, ruusujuuri ja omegakolmoset sun muut, mutta silti sisäisen keskuskelloni häiriö tekee temppuja ruokahalulle. Se saa minut ja muut kanssakärsijäni kaipaamaan tavallista enemmän hiilihydraatteja sekä syömään ja myös napostelemaan enemmän.Valkoiset höttöhiilarit, perunalastut ja suklaakonvehdit kannattaa silti unohtaa kokonaan ja huijata aivoja ihastumaan herkullisiin ja terveellisiin vaihtoehtoihin, jotka koostumukseltaan ja suutuntumaltaan sopivat mitä parhaimmin lohturuokakategoriaan.
Mielestäni muhevat ja maukkaat tahnat ja siemennäkkärit ovat oivallista lohturuokaa. Pehmeä ja rasvainen avokadotahna on suoraan taivaasta, mutta myös erilaisista pavuista ja linsseistä on helppo valmistaa herkullisia tahnoja – vieläpä edullisesti. Suosikkitahnani ja herkkuni löytyvät kreetalaisesta ja kreikkalaisesta ruokakulttuurista.
Vietämme puolisoni kanssa useita viikkoja vuodesta Kreetalla ja viemme sinne myös ryhmiä hortoilemaan, patikoimaan ja nauttimaan monenlaisesta sadonkorjuusta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kotimaahan olen omaksunut kreetalaisesta ruokavaliosta rusinoita pullasta eli niitä mielestäni maukkaimpia ja parhaiten omaa hyvinvointiani tukevia ruokalajeja.
Tahnoilla verisokeri ei syöksy
Erilaiset kasvistahnat kuuluvat arkeemme erityisesti kaamosaikaan. Pimeällä ja kylmällä säällä kaipaan jotain lohduttavaa ja kehoa hellivää herkkua. Koska en ole sokerihiiri, en oikein syty munkeista, raakakakuista tai jäätelöannoksista, vaan kaipaan jotain suolaista, rouskuvaa ja “tahmaista” syötävää. Kreikkalaiset tahnat ja horta-siemennäkkäri vastaavat tähän kehon huutoon.
Keltaista favatahnaa rakastan. Sen maku on juureva ja mieto, sellainen jota on helppo rikastaa laakerinlehdillä ja laadukkaalla kylmäpuristetulla neitsytoliivöljyllä. Luomupunasipuli tai luomukepasipuli tuo tahnaan antioksidantteja ja kirpakkaa särmää. Tahna on koukuttavaa ja oloa tasapainottavaa. Tahnan vesiliukoiset kuidut, proteiinit ja riittävä rasvaisuus pitävät suoliston tyynenä ja verensokerinkin tasaisena. Mieto tahna maistuu myös lapsille ja vanhuksille.
Kreetalainen fava tehdään virnansukuisesta kasvista, jossa on ruskea kuori, mutta koti-Suomessa tahnan voi valmistaa vaikka keltaisista herneistä tai linsseistä.
Reippaasti valkosipulinen ja savunmakuinen munakoisotahna eli melitsanosalata vie jo tuoksullaan minut Kreetan lämpöön ja aurinkoon. Munakoison suutuntumakin on sopivan pehmeä ja suloinen. Se on oivallista lohturuokaa, joka ei kuitenkaan saa verensokeria matkaamaan vuoristoradassa.
Vaalea munakoisotahna saa kehon ja mielen hyrräämään.
Tuntoaistikin töihin
Hortasiemennäkkäristä on vain hyvää sanottavaa. Villivihanneksiin eli hortaan hurahtaneena laitan niitä kaikkiin ruokiin rikastamaan niiden makua ja ravintosisältöä. Luonnon villeissä antimissa on runsaasti antioksidantteja, vitamiineja ja kivennäisaineita luonnollisessa muodossa. Tästä syystä siemennäkkärikin saa vihreän hortakylvyn osakseen. Sitäpaitsi villi vihreä tekee hyvää koko keholle.
Ruuassa ei pelkästään maku ratkaise, vaan myös suutuntuma. Horta-siemennäkkäri rouskuu sopivasti suussa. Kuivatut villivihannekset maistuvat siinä hillitysti ja monenlaiset luomusiemenet hellivät suolistoa liukenevilla kuiduillaan ja hyvälaatuisella rasvallaan. Aivotkin nauttivat!
Siemennäkkäri on myös sormisyötävää, mikä saa tuntoaistin hurraamaan. Sormissa on tuntoreseptoreja 10 kertaa enemmän kuin esimerkiksi selän alueella. Vielä kaksi kertaa sormenpäitä enemmän tuntoreseptoreja on kielen kärjessä. Tuntoaisti on siis hyvin aktiivinen syödessä. Sitäpaitsi makuelämys on mitä ihanin kun siemennäkkärin päällystää lempeänmakuisella favalla tai valkosipulisella melitsanosalatalla. Arkena kyytipojaksi kelpaa luomutee ja juhlissa laadukas luomuviini.
Kaamos tulee joka vuosi, mutta joka vuosi löytyy myös oivallisia keinoja sen kanssa elämiseen.
Kaamos ei ole laihduttamisen aikaa eikä itsensä syyllistämisen ja piiskomisen aikaa. Kaamosaikaan nyhjätään sohvan nurkassa, poltetaan kynttilöitä sekä nautitaan elämästä sormet tahnasta tahmeina ja rouskutellaan mielin määrin siemennäkkäreitä. Näin aivot ja suolisto pysyvät tyytyväisinä, ja olo tuntuu tasapainoisemmalta ja vähemmän alakuloiselta.
Fava
2,5 dl favaa (chana dhall itämaisissa kaupoissa (kikherneet/ linssit tai härkäpapu sopivat myös tahnaan)
1 litra vettä
1 kepa- tai punasipuli
noin 1/2 -2 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
noin ¾-1 tl laadukasta suolaa
1-2 laakerinlehteä keitinveteen
Valmistus
Keitä favaa miedolla lämmöllä noin tunnin ajan kunnes fava on pehmeää ja vesi on haihtunut tai imeytynyt. Kuori vaahtoa välillä pois. (Keittoaika vaihtelee, noin 45-60 minuuttia riittää tavallisesti). Muusaa seos sauvasekoittimella tai monitoimikoneella tasaiseksi soseeksi. Lisää joukkoon hienoksi hakattu punasipuli ja kylmäpuristettu neitsytoliiviöljy. Mausta suolalla ja tarjoile joko kylmänä tai huoneenlämpöisenä.
HUOM! Muista tsekata ennen keittämistä, että favan joukossa ei ole kiviä tai roskia!
Nauti favaa siemennäkkärin päällä, dippinä tai uunijuuresten kumppanina.
Raijan melitsanosalata eli munakoisotahna
1-2 munakoisoa
3-5 valkosipulin kynttä
suolaa maun mukaan
kreikkalaista/turkkilaista luomujogurttia tai majoneesia noin 2-3 rkl tai maun mukaan hieman enemmän
maustemitallinen muskottia
Valmistus:
Kypsennä munakoisoja 200–225-asteisessa uunissa ensin puoli tuntia yhdellä kyljellä, sitten puoli tuntia toisella, kunnes munakoison kuorensisäinen solurakenne on luhistunut. Kuori munakoisot ja jäähdytä. Muusaa sauvasekoittimella, purista joukkoon valkosipulin kynnet, muskotti, majoneesi/jogurtti ja mausta suolalla. Sekoita ja nauti siemennäkkärin kera, dippinä tai uunijuuresten kumppanina.
Vinkki: Jos et syty jogurtista tai majoneesista, kokeile niiden sijaan kookoskermaa!
Horta-siemennäkkäri
1,5 dl pellavansiemeniä (surauta hieman rikki sauvasekoittimella)
2-6 rkl kuivattua nokkosta/vuohenputkea/siankärsämöä tms. murennettuna sormien välissä
maustemitallinen nokkosen siemeniä
1-2 tl Maldon-suolaa (osa taikinaan, loput sormisuolaksi päälle)
Valmistus
Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi. Lisää kiehuvan veden määrää, jos seos on liian paksua. Ota kaksi uunipeltiä ja laita niihin leivinpaperit. Jaa taikina kahteen osaan. Levitä taikina pellille leivinpaperia apuna käyttäen ohueksi levyksi ja ripottele pinnalle sormisuolaa maun mukaan. Viillä veitsellä taikinaan ruudut. Kun näkkäri on kypsää, siitä saa taiteltua helposti paloja. Kypsennä 150-asteisessa uunissa noin tunti, kunnes pinta on kauniin ruskea. Syö sellaisenaan tai päällystä favalla tai melitsanosalatalla. Niin hyvää ja niin tasapainottavaa!
Lisää innostavia ruokaohjeita löydät:Hulluna hortaan-kirjasta
Marraskuu on monien mielestä masentavin kuukausi kalenterissa. Varsinkin, jos lunta ei ole maassa, pimeys voi vetää mielen matalaksi, ja ajatukset karkaavat haaveilemaan auringonvalosta, lämpimistä päivistä ja kesän tuoksuista.
Jos kuulut tähän joukkoon, jolla pimeä vuodenaika pistää pipon kireälle, tässä sinulle kuusi kesäistä luontokuvaa Lapin lumoavilta lakeuksilta, tuokoon ne sinulle sydämeen ja mieleen keveyttä kaamoksen keskelle.
Pssst… Siltä varalta, jos näiden kuvien katselu ei vielä vie mielen päältä pimeyden peittoa pois, postauksen lopussa on varmuuden vuoksi video, jossa pääset ihailemaan kesäisen Kilpisjärven mahtavia, maagisia maisemia. Puoli tuntia luonnon rauhaa saattaa hyvinkin olla se, jota juuri nyt tarvitset.
Maksan toiminnan merkitys ihmisen hyvinvoinnille on kiistaton. Millä tavalla tätä arvokasta ja elintärkeää elintä tulisi hoitaa, jotta säästyisi yleisimmiltä kansantaudeilta sekä muilta kehon toimintahäiriöiltä? Ravitsemustieteen maisterin Marja Ruutin Terve maksa – avain hyvinvointiin(Mividata Oy 2015) kirja on tuhti tietopaketti siitä, mitä voit tehdä maksasi hyväksi.
Viidesosa suomalaisista sairastaa jotain maksaan liittyvää sairautta ja Suomi on esimerkiksi yksi maksakirroosin kärkimaita. Alkoholin käyttöön liittyvät maksasairaudet ovat jo hyvin tiedostettuja, mutta myös alkoholista riippumaton rasvamaksa on yleistynyt nopeasti sekä aikuisilla että lapsilla. Se on seurausta länsimaisista elintavoista, joihin liittyy muun muassa runsashiilihydraattinen, sokeripitoinen ja huonoja rasvoja sisältämä ruoka, ylipaino, istumatyö, liikunnan puute sekä kakkostyypin diabetes. Myös normaalipainoisen ihmisen maksa voi rasvoittua esimerkiksi kroonisten infektioiden, lääkkeiden käytön tai virheellisen ruokavalion vaikutuksesta. Vaikka rasvamaksan taustalla on usein monia syitä ja itse hoitoon ei ole mitään varsinaisia lääkkeitä, tarjoaa kirja yli miljoonalle suomalaiselle rasvamaksan omistajalle kullanarvoisen muistutuksen: Ruokavalio ja muut elämäntapakeinot vähentävät maksan rasvaa tehokkaasti.
Kirjan alussa esitellään maksan useita tehtäviä sekä sen fysiologiaa. Maksasta ovat riippuvaisia kaikki solumme, kudoksemme ja myös muut elimet. Onkin oikeastaan aika uskomatonta, että näin merkityksellistä elintä laiminlyödään pahoin. Toisaalta kirjoittaja Marja Ruuti muistuttaa, että maksa on myös sitkeä elin, joka yrittää hoitaa elämää ylläpitäviä tehtäviä vielä silloinkin, kun 70–90 prosenttia sen kudoksista on tuhoutunut. Tällaisen maksan omistaja voi kuitenkin jo paljon aikaisemmassa vaiheessa huonosti.
Kirja käsittelee laajasti maksan erilaisia sairauksia, mutta erityisen paljon sen tervehdyttämistä. Ruoka on maksan paras lääke ja erilaisilla ruokavalioilla on mahdollista muun muassa tervehdyttää ja hoitaa maksaa, sammuttaa kehon tulehduksia sekä vahvistaa ja tukea sen toimintaa. Kuten monessa muussakin hoidossa, myös maksan hoidon kohdalla pyritään ensimmäiseksi saamaan suoliston toiminta tasapainoon, jotta se saadaan puhdistumaan ja sen seurauksena ravintoaineet imeytyvät paremmin ja maksan rasitteet vähenevät.
Ruokavalion lisäksi maksan toimintaa voi tukea myös muilla tavoin. Esimerkiksi liikunta, hikoilu (kuten saunominen), erilaiset ulkoiset hoidot (esim. kääreet, hauteet, kylvyt ja voiteet), hieronta ja lymfaterapia, akupunktio ja jopa suolenpuhdistus kaikki parantavat kehon aineenvaihduntaa ja toimivat hyvinä tukihoitoina.
Kirjan loppuun on koottu viikon esimerkkiruokalista, joka perustuu kirjassa kuvattuun maksan toimintaa tukevaan ruokavalioon. Ruokavalio on todella monipuolinen ja se sisältää runsaasti kasviksia ja kuituja, hyviä rasvoja sekä myös vaaleaa lihaa ja kalaa, jotka ovat suolistolle helliä sulatettavia. Lisäksi kirjassa on lyhyt reseptiosio, johon on koottu yksinkertaisia ruokaohjeita ilman valkoista sokeria, maitoa, vehnää, margariineja tai paistamista. Ikisuosikkini hummus sai kirjan reseptissä uudenlaista voimaa kausijuures nauriista ja siitä syntyi seuraavanlainen herkullinen versio:
Juureshummus
1 nauris 1 porkkana 1 sipuli 2 rkl oliiviöljyä 1 tl merisuolaa ½ tl kurkumaa ½ tl jauhettua kanelia (huom. käytä ceylon-kanelia, jotta säästyt maksalle myrkylliseltä kumariinilta) ½ tl mustapippuria 3 dl keitettyjä kikherneitä 3 rkl tahinia eli sesamtahnaa 1 rkl sitruunamehua
Keitä juurekset kuorineen vähässä, suolatussa vedessä. Kuori ja paloittele hieman jäähtyneet juurekset ja laita muiden ainesten kanssa monitoimikoneen kulhoon ja soseuta. Tarjoa pääruoan lisukkeena tai salaatin kanssa. Itse käytän hummusta paljon myös siemenleipien päällä sekä erilaisten juuresten kanssa dippailuun.
Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.
Laulaja ja lauluntekijä Mikko Harju julkaisi marraskuun 2015 alussa singlen Mä olen tässä, joka nousi nopeasti Spotifyn Finland Viral 50 -listan neljänneksi. Biisi syntyi Mikon kirjoittaman lauseen ”samaan tahtiin” ympärille, kun hän kysyi ystävältään mikä hänelle on tärkeintä parisuhteessa:
”Se, että tapahtuipa mitä vain, pitkiä työmatkoja tai riitoja, niin voi luottaa että toinen on siinä.”
Lupaus ”mä olen tässä” kannattelee myös laulua. Mikko halusi luoda kappaleelle videon, jossa olisi kuvia rakastavaisista. Hän aloitti Facebookissa kampanjan, jossa pyysi kuulijoitaan jakamaan kuviaan ja tarinoitaan parisuhteesta. Pyyntöön vastattiin enemmän kuin lämpimästi, sillä kuvia on ehtinyt tulvia jo yli tuhat kappaletta. Yhteisöllisyys osoitti voimansa, ja tulos on nyt ikuistettu musiikkivideoksi. (Voit katsoa sen yltä.)
Tässä on yksi rakkaustarinoista:
”Siit on yli 60 vuotta, kun ollaan ensimmäisen kerran tavattu, häät juhlittiin 6. heinäkuuta 1957. Asia oli nimittäin niin, että silloin tarvi olla 21-vuotias ennen ku sai mennä naimisiin ja mä odotin, että Irma pääsee siihen ikään. Mulla oli sillon sellanen siniharmaa Letukka, ei Suomessa ollut siihen aikaan ku vähän yli 100 000 autoa.
Oli kesäinen sunnuntaipäivä, kun heitin Irman kotiin viikonlopun jälkeen. Tuleva appiukko istui siinä portailla soittaen viisirivistä haitaria, tapasin hänet silloin ensimmäistä kertaa. Appi kysäsi, mitäs mä poika soitan sulle ja se oli ele, joka tarkoitti mun hyväksymistä vävyehdokkaaksi.
Siitä noin vuoden päästä tanssittiin meidän häitä. Puut kaadettiin metsästä, vietiin sahalle ja valmiista lautatavarasta me sitten veljen kanssa rakennettiin tuo kuvassa oleva tanssilava. Lava purettiin kun häät oli juhlittu ja puutavara tuotiin takas venesjärvelle kotiin, isä rakensi niistä sitten mökin.”
– Martti 88 v. ja Irma 78 v. –
