10 voimakuvaa Hidasta elämää -instagramista (@hidasta).
”Usko itseesi ja kaikkeen siihen, mitä olet” – 10 voimakuvaa
10 voimakuvaa Hidasta elämää -instagramista (@hidasta).
Tuorepuuro kookosmaitoon
Tuorepuuro on loistava tapa aloittaa aamu. Se on nopea valmistaa illalla jääkaappiin, jolloin aamulla sinua odottaakin mitä monipuolisin herkkuaamiainen. Itse en ole koskaan pitänyt makeudesta puurossa, niin siksi pidän oman tuorepuuroni mahdollisimman sokerittomana. Tämän vuoksi esim. banaani, jota usein tuorepuuroissa käytetään tuo mielestäni puuroon turhan paljon makeutta. Makuasioita kaikki, mutta tässä nyt resepti omaan versiooni, johon makeuden tuo ainoastaan marjat ja halutessasi voi lisätä joukkoon vaikka manuka- tai luomuhunajaa.
Ravintoarvoiltaan tuorepuuro on erittäin monipuolinen, joten se pitää nälkää helposti aina myöhäiseen lounaaseen saakka. Voit myös olla 100% varma, että mitkään vitamiinit ja hivenaineet ei ole tuhoutunut kypsennyksessä. Variaatioita tästä saa helposti vaihtelemalla erilaisia siemeniä ja pähkinöitä omien mieltymysten mukaan. Myös esim. omenalohkot, eri marjalajikkeet, hirssihiutaleet ja vaikkapa avocado tuo kivaa vaihtelua puuroon.
Tuorepuuro
100 g mansikoita
2 rkl luomukaurahiutaleita
1 rkl kauraleseitä
1 rkl manteleita
1 rkl pekaanipähkinöitä (hassel- ja saksanpähkinä käy myös)
1 rkl parapähkinöitä
1 – 2 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
1 – 2 rkl auringonkukan siemeniä
1 tl chiasiemeniä
1 dl paksua kookoskermaa
1 dl vettä
hunajaa (ei välttämätön)
Päälle kookoslastuja
Laita kaikki kuivat ainekset sopivankokoiseen kulhoon. Lisää joukkoon kookosmaito ja vesi. Laita puuro jääkaappiin illalla ja nauti valmis puuro aamulla.
Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän viehätysvoima perustuu sisäiseen kauneuteen
Avioeroprosessissa minulta jäi käsittelemättä yksi asia: miten pahasti sattuu, kun puolison kiinnostus kohdistuu nuorempaan. Tuntuu kuin kaikki muu tähän liittyvä olisi jo käsitelty: asianosaisille on annettu anteeksi ja kaikki ovat hyvissä väleissä keskenään. Love and let go. Mutta se kipu, joka syntyy pelosta että menettää jotain tärkeää ja rakasta siksi, ettei ole enää nuori, oli jäänyt loppuunkäsittelemättä. Että rakkaudella, iällä ja viehätysvoimalla voisi olla jotain tekemistä keskenään. Se oli minun kipuni, eikä siihen enää liittynyt syytöstä ketään kohtaan.
Universumi on siinä mielessä perusteellinen, että se toimittaa uusia mahdollisuuksia käsitellä kipeitä asioita. Epäilen, että se tekee palveluksia niin kauan, kunnes asia on käsitelty.
Jos ei usko universumiin – kuten en minäkään ole varma uskonko vai enkö, mutta minusta on silti hauska ajatus, että Unski puuhaa minun etuni mielessään kaikenlaista – asiaa voi ajatella myös puhtaasti yksilölliseltä kannalta.
Subjektiivin näkökulmasta ajatellen reagoimme käsittelemättömään asiaan niin kauan kun se on kipeä, haava. Ihmiset eivät reagoi asioihin, joilla ei ole heille merkitystä, joiden suhteen he ovat sinut. Iän ja viehätysvoiman välinen suhde ei ole universaalisti kipeä kohta kaikille.
Haavaan osuvaan asiaan reagoi aina moninkertaisesti voimakkaammin. Objektiivisesti ottaen asia voi näyttää merkityksettömältä, mitättömältä. Mutta haavoissa ei ole mitään objektiivista. Ne ovat puhtaasti subjektiivisia. Haava on kokijalleen tosi ja käsittelemättömänä saa reagoimaan voimakkaasti, tulkitsemaan tilanteita haavasta käsin. Siitähän on kyse, suolasta haavoille. Ehjällä tai arpeutuneella iholla suola ei saa aikaan samanlaisia vaikutuksia.
Käsittelemättöminä haavat vain voimistuvat ja saavat uusia ilmenemismuotoja, uusia tarinoita. Taustalla on usein jo lapsuudessa tapahtunut asia, lapsuuden haava. Siihen on helppo osua myöhemmin uudestaan ja uudestaan. Menneisyys näkyy nykyhetken tunnereaktioissa. Näennäisesti hassut ja jonkun toisen mielestä mitättömät asiat haavaan osuessaan aiheuttavat reaktioita, joilla ei ole mitään järjellistä selitystä. Eivätkä ne rationaalisesta ajattelusta kumpuakaan.
Facebookissa oli haaste jakaa 5 vähintään 15 vuotta vanhaa kuvaa itsestä. Yksi kuvistani oli tämä kuva minusta 20-vuotiaana. Katselen minua parin vuosikymmen takaa. Haluaisinko olla tuo tyttö? Suljen silmäni ja kuvittelen, miltä tuntuisi olla taas 20. Tulen nopeasti siihen tulokseen, etten haluaisi sitä. Kaksikymppisillä on omat juttunsa. Ne on koettu jo kerran, ja se riittää.
Kyse ei olekaan siitä, että haluaisi olla jälleen 20-vuotias, ikinuori tai kuolematon. Varmasti ikään liittyy myös nostalgiaa ja elinvuosien hupenemiseen liittyviä tunteita. Mutta haavassani ei nyt ole kyse siitä.
Kulttuurimme korostaa nuoruutta ja kauneutta, eikä anna ikääntymisen ulkoisille merkeille positiivista arvoa. Kuitenkin, mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän viehätysvoima perustuu johonkin muuhun kuin ulkonäköön — ulospäin näkyvään kauneuteen, komeuteen, voimaan, terveyteen, hiusten pituuteen tai paksuuteen, ihon sileyteen, upeisiin lihaksiin tai johonkin muuhun ulkoiseen ominaisuuteen.
On aiempaa suurempi paine olla puhtaasti se, kuka on. Luottaa siihen, että se riittää. Olla se, joka sinusta on tullut elämänkokemustesi myötä, kokemiesi kipeiden asioiden kautta, lukemattomien naurujen ansiosta.
Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän viehätysvoima perustuu sisäiseen kauneuteen. Karisma ja loisto tulee sisältä. Ikä haastaa luottamaan siihen. Että parhaassa tapauksessa kaikki ne kokemukset ovat kuljettaneet lähemmäksi parasta versiota sinusta. Et ole vanhentunut ilman positiivista muutosta. Voi olla, ettei ulkomuotosi ole sama kuin ennen, mutta et ole sisältäkään sama. Päinvastoin. Olet kasvanut omaksi itseksesi, yksi askel kerrallaan.
Sitä tarkoittanee sisäinen kauneus käytännössä. Ihmistä joka on sinut itsensä kanssa siinä määrin, että se näkyy ulospäin. Kauneutena, viehättävyytenä. Jonain sellaisena, jonka lähellä haluaa olla.
Parhaimmillaan vuodet ovat antaneet mahdollisuuksia parantaa haavoja ja kasvaa rakkauden arvoiseksi. Sellaisena kuin on.
***
Samana päivänä kun kirjoitan tätä tekstiä, 3,5-vuotias kuopukseni pohtii matkalla päiväkodilta kotiin, ettei halua, että vanhenen. Hän tarkentaa alahuuli uhmakkaasti töröttäen haluavansa, että olen aina “äiti”.
Saman päivän iltana esikoiseni, 12-vuotias poika, seuraa kiinnostuneena, kun saunan jälkeen laitan hiuksiini kiharahoitoainetta. Kyselee mitä se on, ja miksi sitä laitan. Kuuntelee vastaustani tarkkaavaisesti ja toteaa sitten vilpittömän hämmästyneenä:
– Ai mä en tiennytkään että noinkin vanhat välittää siitä, miltä ne näyttää.
(Mitä h*******ä. Nämä lapset lukevat ajatuksiani. Hei, en ole vielä ruumis. Edelleen äiti, kiharatukkainen äiti. Selvästi elossa. FYI.)
***
Jäykkä selkä? – Testaa tämä yksinkertainen aamuliike
Nautinnollinen jooga-aamu – Osa 2
Kun olet nukkunut useita tunteja, on selkä aamulla usein jäykkä. Aamujooga herättelee kehon tukilihakset ja kasvattaa hengityksen määrää. Jooga parantaa kehon koordinaatiota tulevan päivän haasteisiin.
Lonkkien spiralointi
Selän jäykkyys nousee useimmiten lonkista kohti niskaa, joten jännityksen purkaminen kannattaa aloittaa lantion seudulta. Tämä on helppo harjoitus! Ota käsillä rennosti kiinni polvista. Piirrä polvilla laajoja ympyröitä molempiin suuntiin. Kun polvet loittonevat vatsasta – hengitä sisään, kun polvet lähenevät rintakehää – hengitä kokonaan ulos. Tunne hengityksen jatkuva liike koko kehossasi. Ai niin! Pienikin hymyily tuottaa mielihyvähormooneja ja parantaa harjoituksen laatua.
Tunne hengityksen jatkuva liike koko kehossasi.
Luovaa liikettä lonkkiin
Kohota ja kurota jalat ja kädet kohti taivasta! Avaa sormet, kämmenpohjat ja jalkapohjat kohti taivasta. Löydä liikkeeseen vapautta ja luovuutta. Ota mallia lyhyeltä videolta.
Lopuksi palaa selällesi ja tuo polvet vatsan päälle. Ota käsillä kiinni polvista. Pidä hartiat rentoina ja rintakehä laajana. Tunne hengitys alaselässä. Tähän asentoon voit palata missä tahansa vaiheessa harjoitusta.
Valokuva: Kira Leskinen / Videokuvaus: Heta Koivusalo / Videolla Yo’a:n legginssit
Täältä löydät kätevästi koottuna kaikki aiemmat joogavinkit.
Lauri Tähkä: ”Teen päätöksiä intuitiolla”
KUVA: Anton Sucksdorffin
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa laulaja ja lauluntekijä Lauri Tähkä kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
ONNELLISUUS – Onnellisuus koostuu pienistä elämän hetkistä ja asioista. Onnellisuus on yksinkertaisuutta.
ROHKEUS – Rohkeutta on olla oma itsensä. Rohkeutta on myöntää heikkoutensa. Rohkeutta on tuntea itsensä.
RAKKAUS – Rakkaus on peloton, ikuinen ja ajaton. Rakkaus voimaannuttaa, suojelee, jaksaa, ymmärtää.
ELÄMÄN TARKOITUS – Elämän tarkoitus on tehdä asioita, joista nauttii.
INTUITIO – Teen päätöksiä intuitiolla. Intuitiota ei pidä sekoittaa impulsiivisuuteen.
KIIRE – Kiire on itse aiheutettua.
IHMISYYS – Jaksan uskoa ihmisyyteen kaikesta huolimatta.
ILO – Ilo synnyttää rakkautta, ihmisyyttä, elämän tarkoitusta, rohkeutta, musiikkia, läheisyyttä.
MUSIIKKI – Ilman musiikkia en voisi elää. Ilman musiikkia olisin kuin pystyyn kuollut puu.
SANAT – Sanat lähentää, sanat puhdistaa, sanat yhdistää, sanat rikkoo, sanat eheyttää, sanat rakentaa ja parantaa…
YHTEYS – Yhteys ihmisten välillä voi olla myös sanaton.
LUOVUUS – Luovuus asuu kaikissa meissä. Luovuutta on saada aikaiseksi asioita, joista muut nauttii.
Lue Kaiken takana on ihminen -sarjan jutut täältä
5 keinoa analysoida vähemmän ja elää enemmän
Olemme oppineet käyttämään mieltä elämämme ohjaamiseen. Viimeistään kouluajoista lähtien olemme pitäneet selvänä, että asiat ratkaistaan analysoimalla ja vastaukset löytyvät järkeilemällä.
Tässä on kyseenalaistava näkemys: mieli haluaa kontrolloida, eikä se luo uusia mahdollisuuksia. Se jopa hävittää uusia mahdollisuuksia, koska ne eivät mahtuisi kontrollin rajoihin. Kun koet jotain uutta, tai avautuu jokin uusi mahdollisuus, jota mieli ei ole valinnut ennalta, se sanoo: ”Ei. Älä tee sitä.” Saatat päätyä hylkäämään mitä tahansa uusia mahdollisuuksia, joita looginen mieli ei ole hyväksynyt.
Mieleesi tuli uusi mahdollisuus, joka ei ollut aiemmin – no, tullut vain mieleesi. Hetken kuluttua mieli alkaa torjumaan sitä. Haluat toteuttaa sen siitä huolimatta, ja alat ahkeroimaan. Arvostelet itseäsi sen tekemisestä, mutta toivot, että se onnistuu. Samalla kuitenkin ajattelet ettei se onnistu, koska mieli ei pidä asiaa sen arvoisena. Tuntuuko tutulta?
Olisiko jokin muu mahdollista?
Haluaisitko alkaa luomaan elämääsi mielen raamien ulkopuolelle ja luottamaan tietoisuuteesi?
Viisi keinoa lopettaa ajatteleminen ja aloittaa eläminen!
1. Muuta ajatuksesi mielenkiintoiseksi näkökulmaksi
Kun huomaat ajattelevasi liikaa, ensimmäinen askel on tunnustaa, etteivät ajatuksesi ole totta. Sen sijaan, että ajattelisit jatkuvasti esim. ”Miten hän voi tehdä sen minulle?” tai ”Minulla on liian vähän rahaa”, kokeile ajatella näin: ”Mielenkiintoinen näkökulma, minulla on tällainen näkökulma”. Saatat huomata, että pakkomielteiset ajatukset alkavat hälvenemään.
Näkökulmasi luo todellisuutesi. Kun teet asiasta ainoastaan mielenkiintoisen näkökulman, et enää asetu sen kannalle tai ole samaa mieltä sen kanssa, tahi vastusta sitä ja reagoi siihen kielteisesti. Teet tilaa uudenlaisille mahdollisuuksille toteamalla vain ”onpa mielenkiintoista”, ja siirtymällä eteenpäin.
2. Mikä on totta sinulle?
Teetkö arjessasi valintoja sen perusteella, mikä on totta sinulle? Vai hämärtääkö valitsemista vastaaminen toisten odotuksiin – todellisiin tai oletettuihin sellaisiin? Kysy seuraavan 30 päivän ajan itseltäsi: ”Mitä vaatisi elää sen mukaan mikä on totta minulle?”
Se, mikä on sinulle totta, saa olosi tuntumaan kevyemmältä. Mikä on valhetta, tai ei ole totta sinulle, tuntuu raskaalta.
Voitko alkaa valitsemaan sen, mikä on sinulle totta? Seuraatko sitä, mikä tuntuu kevyeltä? Kun elät omasta totuudestasi käsin, kiinnostus ajatusten vatvomiseen vähenee ja tietoisuutesi alkaa päästä esiin useammin. Entä jos sinua viekin eteenpäin tietoisuutesi eikä ajattelusi?
3. Lopeta tuomitseminen
Joka kerta kun huomaat tuomitsevasi, ovatko asiasi hyvin vai huonosti – pysähdy! Mitä jos voisit olla kiitollinen joka ikisestä asiasta, jonka olet valinnut? Kun et tuomitse itseäsi, luot tilan, jossa elämäsi voi muuttua luontevasti, ja jossa voit vähemmällä vaivalla luoda sen mitä todella haluat.
Tuomitseminen hävittää kaiken kiitollisuuden tai rauhan, joka muuten olisi mahdollista.
Tuomitseminen ja kiitollisuus eivät mahdu samaan tilaan. Sinä voit valita! Joka kerta kun sinulla olisi tilaisuus tuomita itsesi tai joku muu, ja valitset olla tekemättä sitä, muutat maailmaasi.
4. Muunna vihaiset ajatuksesi
Jos olemme vihaisia jotain kohtaan, se ei voi muuttua niin kauan kuin olemme vihaisia. Kun huomaat vihaisten ajatusten nousevan toistuvasti, kysy itseltäsi: ”Mikä kerrottu tai kertomaton valhe tässä on?” Ja kuuntele. Päähäsi noussut ajatus on se ymmärrys, jonka olemassaolo sinun täytyy tunnistaa.
Kun tunnustamme miten asia todellisuudessa on, reagointimme siihen alkaa hävitä.
Ja muista, että jos olet vihainen jostain, sinulla on kapasiteettia muuttaa se!
Kysy: ”Mitä sellaista tämä viha tekee mahdolliseksi, ja tuo saataville, mitä en vielä halua tietää?”
5. Lakkaa ajattelemasta ongelmiasi
Jos ongelmasi korjautuisivat ajattelemalla, ne olisivat jo mennyttä. Sen sijaan, että kierrät kehää ajatuksinesi, muuta ongelmat esittämällä kysymyksiä. Hyviä kysymyksiä, joilla pääset alkuun, ovat esimerkiksi ”Mikä muu on mahdollista?” ja ”Mitä muuta sellaista voin tehdä tai olla, joka muuttaa tämän?” tai ”Mitä haluaisin valita nyt?”
”Miksi…?” ei ole kysymys muutoksen luomiseen. Miksi ei? Koska ”miksi” saa sinut etsimään syytä tai perustelua sille minkä takia jokin on kuten se on. Mitä jos se onkin vain valinta? Kaikkeen ei ole syytä, ja menemme solmuun yrittäessämme löytää syyn silloinkin, kun sitä ei vain ole!
Mitä jos ajattelu ei luo elämääsi? Olemme oppineet, että ajattelemalla pääsemme asioissa eteenpäin. Kun se ei edistäkään asioita, meidän täytyy valita jotain muuta. Jonkun mielestä voi olla käsittämätöntä, ettei myönteinen ajattelu toisi ratkaisua. Juju on siinä, että näkökulmasi määrittelee todellisuutesi. Mitä on ajattelun takana, mikä toimii sitäkin vaikuttavammin?
Lähde: Huffington Post
Lapsi ei tiedä, että olet vihainen kiireelle etkä hänelle
On kiireetön aamu, koska olen tehnyt vuosia töitä sen eteen, ettei minun tarvitse aamuisin sulloa lapsia vaatteisiin ja juosta päiväkotiin ja sieltä työpaikalle. Tuona kiireettömänä aamuna herkistyin, kun ymmärsin jotain tärkeää.
Olemme pian kaksivuotiaani kanssa päiväkodin pihalla. Taivaalta vihmoo kaikennäköistä märkää ja kylmää. Puen lapselleni kurahousuja ja -hanskoja, kun en ole kotona tajunnut, kuinka märkää onkaan.
Tiedätte tuollaisen 1–2-vuotiaan vikkelät sormet ja paksun hihan. Kun kurahanskaa koittaa kiskoa yhtä aikaa toppahaalarin hihan päälle ja samaan aikaan yrittää selvittää, missä se peukku taas luuraa.
Kun kymmenettä kertaa aloitan alusta, ymmärrän, että niin moni aikuinen on aamuisin purskahtamaisillaan itkuun. Pitää ehtiä bussiin, työajatukset alkavat hiipiä pipon alle, joka suunnasta vihmoo, kello juoksee – ja se peukku!
Lapsi ja se kiemurteleva peukku saattavat olla juuri siinä kohtaa maailman suurin este. Kiukku ja vihaisuus iskeytyvät esteeseen.
Kiire on ehkä vallannut mielen jo ennen päiväkodin pihaan saapumista, ja se saa ihmisen kiukkuiseksi. Se on kuin juoksukilpailu, joka ei lopu koskaan ja jossa ei ole voittajia. Mutta häviäjiä sen sijaan on useampi. Kiire saa aikaan stressireaktion, jonka ydintunne on pelko. Kun yrittää taistella tuota suurinta vihollista, aikaa, vastaan, ihminen pyrkii eliminoimaan kaikki esteet, jotta saa ratkaistua tilanteen.
Lapsi ja se kiemurteleva peukku saattavat olla juuri siinä kohtaa maailman suurin este. Kiukku ja vihaisuus iskeytyvät esteeseen. Äiti tai isä on vihainen. Ja lapsi luulee, että hänelle, koska lapsi ei pohdi sillä hetkellä työmatkabussia eikä hän tavoita isän tai äidin tärkeää palaveria, johon hänen pitää ehtiä, eikä lapsi tiedä, että äiti tai isä on oikeastaan vihainen niille sadalle meilille, jotka odottavat työpaikalla.
Lapsi on kiireen, stressin ja väsymyksen tulilinjalla. Hän on este suorittamiselle. Hän on este sille, että aikuinen ei pääse maaliin (jota ei työelämässä ole olemassakaan).
Mutta ei lapsi ole este. Hän on lapsi. Lapsi, joka haluaa, että äiti ja isä rakastavat enemmän kuin vihaavat (kiirettä). Hän haluaa, että äiti tai isä eivät aina olisi kiukkuisia – varsinkaan hänelle.
Tuona aamuna herkistyn, koska ymmärrän, kuinka moni lapsi joutuu kantamaan vanhempiensa painetta harteillaan ja luulemaan, että hän on syypää aikuisten kiukkuun.
Koska ei osaa laittaa peukkua hanskaan.
Ei ole lapsen vika, jos häntä ei ole osattu rakastaa – Lapsuudessa syntynyt arvottomuuden kokemus on haava, jota on vaikea parantaa
Eräänä aamuna vain vähän aikaa sitten näin unen ja valveen rajamailla kuvan tyynestä ja kirkasvetisestä lammesta. Vedestä heijastui sininen taivas ja pilviä. Tunsin itseni katsomassa veden pinnasta heijastuvaa ihmisen hahmoa; en nähnyt kasvoja, mutta tunne jonka tunsin, tuntuu vieläkin. Minut oli saatettu ydinuskomukseni äärelle.
Minut oli ohjattu katselemaan arvottomuuden tunnettani. Arvottomuuden kokemus aivan paljaana ollessaan on todella kipeä tunne. Arvottomuudessa on jotain samaa kuin vääränlaisuuden kokemuksessa, mutta samalla jotain vähän syvempää. Häpeä ja sen eri muodot ovat näille kahdelle yhteinen nimittäjä.
Katselen aina silloin tällöin itsestäni valokuvaa, jossa olen ihan pieni. Ehkä puolen vuoden ikäinen. Kuvassa minulla on vaaleanpunainen kietaisupaita ja valkoiset potkuhousut. Katson isoilla silmillä kuvaajaa suoraan ja hymyilen. Katson pientä ja näen pelkkää suloisuutta. Katse on vauvalla niin auki, että sielu näkyy. Sillä tavalla ihan pieni lapsi maailmaa katselee.
Kuva aiheuttaa minussa usein itkuisen olon. Tunnen surua siitä, mitä kaikkea tuo lapsi joutui kokemaan niin, että katse muuttui toisenlaiseksi. Samalla etsin katseesta sitä jotakin, mitä olin ja mitä kohti olen edelleen menossa – alkuperäistä sielullista minua kohti, joka on valoa ja rakkautta, häivähdys taivasten valtakuntaa.
Arvottomuuden kokemus – mihin valo ja rakkaus katoavat?
Valo häviää, kun sukupolvet toisensa jälkeen istuttavat lapsiinsa häpeän ja arvottomuuden kokemuksia. Saamme osaksemme haavoittuneiden ihmisten katseita, jotka kertovat, että meissä on jotain, joka ei ole hyväksyttyä. Näitä kokemuksia me sitten aikuisina ryhdymme paikkaamaan parhaan kykymme mukaan. Harvoin olemme kovin tietoisia siitä, mitä keinoja käytämme selviytyäksemme ihan itsessämme pohjimmaisena olevien tunteiden kanssa.
Kunpa kaikkia lapsia kunnioitettaisiin ja katsottaisiin rakastavin silmin, ei moitittaisi eikä väheksyttäisi ja jätettäisi yksin selviytymään vaan annettaisiin heille kuuluva arvo ja täydellinen hyväksyntä. Niin että lapsi voisi kasvaa itseään ja muita rakastavaksi ehjäksi ihmiseksi ja voisi pysytellä itsensä äärellä eikä kadottaisi kosketusta omaan itseensä. On niin kova työ aikuisena saada itsensä ehjäksi jälleen.
Minusta on tärkeää ymmärtää, ettei se ole sen vauvan tai lapsen vika, ettei häntä osattu rakastaa. Moni kysyy, mikä vika minussa on, kun en kelvannut. Lähellä olevilla vain ei ollut riittävästi tavaraa omassa rakkauskupissaan, jotta siitä olisi riittänyt lapsille asti. Tyhjästä kupista ei pysty ruokkimaan rakkaudennälkäistä lasta. Ikävää tässä on se, että rakkauden nälkä jää, ja sitä nälkää aletaan sammuttaa mitä ihmeellisimmillä asioilla. Monelle riittää se, että saa kunnon aterian puutteessa edes murusia – nekin täyttävät enemmän kuin ei mikään.
Ihmismieli on niin hölmö, että se etsii ruokaa päättömyyksilleen ja kärsimyksen lähteelleen. Itse olen tehnyt esimerkiksi monia sellaisia ihmissuhdevalintoja, joissa sanoma on ollut tuttu. En ole uskaltanut valita elämääni niitä kumppaneita, jotka olisivat tarjonneet minulle rakkautta.
Olen töissä saattanut kuulla ihmisten palautteista pelkän kriittisen ja suodattanut positiivisen pois. Näkymättömät tuntosarveni ovat tunnistaneet arvottomuutta vahvistavat olosuhteet.
Olen nähnyt usein vain ne katseet, jotka ovat katsoneet tyhjästi tai armottomasti. On ollut paljon asioita, jotka ovat hanganneet sisälläni olevaa kipeää haavaa. Ihan itse nuo kokemukset ja vahvistavat olosuhteet valitsin, koska en muutakaan osannut.
Kuulostaako tutulta?
Tälläkin tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Tiedättekö, miten kiitollinen olen tänään siitä, että syvä kokemukseni on nyt paljas ja näkyvillä. On paljon helpompi käsitellä avohaavaa kuin haavaa, jonka päällä on hiekkaa ja kaikenlaista muuta tavaraa. Matkanteko perimmäisen kipuni äärelle on ollut älyttömän raskasta, mutta tunnen nyt, että olen perillä. Jotenkin ei ole kiire enää mihinkään.
Kurkkaa Miian kirja Masennus ja tunnelukot.
Kirjassa käsitellään esimerkiksi sitä, miten lapsuudessa syntynyt vääränlaisuuden kokemus voi näkyä aikuisena syvänä häpeän tunteena ja vaikuttaa jopa masennuksen syntyyn tunnelukkojen kautta.
5 askelta lapsuuden säröistä vapautumiseen – Kiitä itseäsi, sillä olet tehnyt parhaasi
Yllättävän monella reaktiollamme, käyttäytymistavallamme ja jopa ajatuksellamme on juuret lapsuudessamme. Joskus huomaamme yhteyden lapsuuteen, usein emme, mutta kaikkiin meihin on jäänyt näitä säröjä. Tämä säröillä oleva sisäinen lapsemme vaikuttaa yhä alitajunnan kautta päätöksiimme, reaktioihimme ja tapaamme elää.
Esimerkiksi ylisuorittaminen ja perfektionismi tai omien arvojen ja toiveiden toissijaistaminen kunnioitettavan työuran edessä vihjaavat säröilleen sisäisen lapsen ohjaavan meitä. Haluatko vapautua sisäisen lapsesi kahleista ja elää täysillä omaa, täyttä elämää? Näillä viidellä askeleella pääset alkuun:
1. Rakasta itseäsi
Lapset usein tuntevat, että ollakseen rakastettu, hänen täytyy saavuttaa tavoitteita: saada hyviä arvosanoja, tulla hyväksytyksi tiimiin tai seurata sisarusten jalanjälkiä. Vasta suorituksen myötä on saatu kiitosta vanhemmilta.
Jotkut vanhemmat ovat oppineet lapsuudessaan, että rakkauden näyttäminen on heikkouden merkki, eivätkä siten ole osanneet osoittaa rakkauttaan selvästi. Rakasta ja arvosta itseäsi, niin sinun ei tarvitse todistella teoilla arvoasi kenellekään (edes itsellesi).
2. Hyväksy tunteesi
Monet oppivat turruttamaan tunteensa ja esittämään vahvaa jo pienestä pitäen. Usein vanhemmat ovat oppineet suosimaan itkemisen ja negatiivisten tunteiden peittelyä. Nämä tunteet eivät kuitenkaan katoa, vaan ne odottavat pinnan alla ja vaikuttavat päätöksiimme vielä aikuisiälläkin. Niin kauan, kunnes jonain päivänä ne päästetään esille ja hyväksytään.
Kuuntele pinnan alla kyteviä tunteitasi ja anna niiden purkautua. Älä tukahduta tunteitasi, niin ne eivät pääse häiritsemään päätöksentekoasi.
”Älä yritä korjata itseäsi – et ole rikki! Olet täydellisen epätäydellinen ja mittaamattoman voimakas.” – Steve Maraboli
3. Tunnusta, ettet ansaitse pahaa
Lapsena helposti olettaa, että ansaitsemme kaiken sen pahan mitä meille tapahtuu. Kerromme itsellemme olleemme huonoja, teimme jotain väärin, siksi näin kävi. Harvoin tilanne kuitenkaan on niin.
Vanhemmat kantavat usein oman lapsuutensa säröjä ja reagoivat niiden pohjalta. Jos he eivät ole käsitelleet omia haavoittuneita sisäisiä lapsiaan, painolasti siirtyy sukupolvelta toiselle niin kauan, kunnes tiedostava aikuiseksi kasvanut lapsi rikkoo ketjun, hyväksyy menneisyytensä ja vapautuu taakoistaan. Ole sinä tämä muutos ketjussa.
4. Pyydä ja anna anteeksi itsellesi
Usein saatamme lapsena kohdella itseämme kaltoin: Yli- tai alisuorittaa, tiedostamatta tehdä enemmän kuin haluaisimme tai vältellä ryhdistäytymistä. Kyse voi olla myös jostain pienestä tapahtumasta, joka edelleen kaihertaa mieltäsi.
Pyydä itseltäsi anteeksi. Yksi nopeimmista tavoista tuhota itsemme on roikkua häpeässä ja katumuksessa. Me kaikki olemme joskus olleet lapsia, ja kuten kaikki, sinäkin olit ja olet inhimillisen epätäydellinen.
5. Kiitä itseäsi – teit parhaasi
Kiitä itseäsi siitä, ettet antanut periksi. Olet selviytynyt vaikeistakin hetkistä tähän päivään saakka. Kiitä itseäsi myös siitä, että olet suojannut itseäsi, vaikka se olisi tapahtunut takertumalla menneisyyteen tai muistoihin.
Älä tuomitse, vaan ole kiitollinen ja kunnioita itseäsi. Teit parhaasi, vaikket aina yltänytkään omien (tai muiden asettamien) tavoitteiden tasolle. Ansaitset oman kunnioituksesi. Kun päästämme irti täydellisyyden tavoittelemisesta, emme enää pelkää epäonnistumista.
Lähde: tinybuddha.com
Parisuhde on henkinen prosessi – niin on myös avioero
Parisuhteen vuorovaikutus on parhaimmillaan kuin rakkaudellista tanssia ja pahimmillaan tuhoavaa väkivaltaa. Mitään muuta ihmissuhdetta ei ole ladattu niin väkevin odotuksin. Tuomme suhteeseen mukanamme koko menneisyytemme ja lisäksi toiveet tulevaisuuden suomasta hyvityksestä. Useimmille alkurakkauden aika on huumaavaa ja kevyttä. Toinen on vastaus kaikkiin kysymyksiin. Huuman haalettua tutustuminen on todennäköisesti edennyt jo sille tasolle, että tiedät mitä vastaat, kun elämä kysyy ”Tahdotko rakastaa?” Parisuhderakkaus on toki myös haluamista ja omien tarpeiden tyydyttämistä. Välillä siitä voi olla pyyteettömyys kaukana. Myötätunto voisi monessa kohdessa tehdä kuitenkin hyvää suhteelle. Se on rakkaudellinen parisuhdetaito. Rakastatko minua silloinkin, kun en voi antaa sinulle mitä haluat?
Tutkijoiden mukaan kommunikointimme on noin 70% sanatonta. Tämän toki tietävät kaikki kielimuurista huolimatta joskus ulkomaalaiseen rakastuneet. Kehojen kieli on vastaansanomatonta. Onko rakkauden osoittaminen parisuhteessa siis ennen kaikkea tekoja? Vai onko se kosketusta? Onko se erotiikkaa? Tunteiden osoittamista ilmein? Onko siivoaminen ja ruoanlaitto viestintää? Kuinka suuri osuus on tunnelmien vaihdoilla, jotka nappaamme ilmasta? Missä menee oman intuition ja pelkoihin perustuvan tulkinnan raja? Siellä missä puhuminen lakkaa, tulkinta alkaa ja me arvioimme toista ihmistä aina oman menneisyytemme kokemuksista käsin.
Yksikään ihmissuhde ei kehity ja vahvistu itsestään. Läheisyyden syntyminen vaatii uskallusta kysyä mitä toinen kaipaa ja avoimuutta kertoa mitä itse haluaa. Vaikka kauhistuttaisi kuinka. Usein kaikista kipeimmistä asioista kertominen tuottaa eniten läheisyyttä. Kohtaamiselle pitäisi antaa arjen keskellä yhteistä aikaa, jatkuva toisen ohittaminen kasvattaa helposti välimatkaa, joka voi johtaa yhteyden kadottamiseen. Onnellisia pariskuntia tutkittaessa on todettu, että heitä yhdistää yhteiset uudet kokemukset ja jännittävien elämysten yhdessä jakaminen. Voimakkaat tunteet voimistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Eikä siihen tarvita rahaa matkustaa toiselle puolelle maapalloa. Yhteinen uusi makukokemus tai käynti taidenäyttelyssä voi toimia yhtä hyvin.
Vaikka parisuhde on kahden kauppa, voi se todennäköisemmin hyvin kun molemmat pitävät huolta itsestään ja kantavat vastuun omasta onnestaan. Sitä ei voi ulkoistaa toisen tuottamaksi. Itsensä kanssa viihtyvä ja omasta elämästään tykkäävä kumppani on hyvää seuraa.
Parisuhde on ennen kaikkea henkinen prosessi. Jotta kahden ihmisen liittyminen toisiinsa voisi toimia, tulee molempien olla auki elämälle ja itselleen. Rakkaus on annettu meille käytettäväksi ja parhaimmillaan se on kaikkia tekojamme ohjaava voima. Tarvitsemme myös itseämme kohtaan hyväksyntää ja rakkauden osoituksia. Kaija Maria Junkkari kirjoittaa kirjassaan Sielukas nainen: ”Ihmissuhteiden muuttamisessa on tärkeää ymmärtää, että suhteen samana pitämiseen tarvitaan kaksi, sen muuttamiseen riittää yksi. Muutoksen saa aikaan muuttumalla itse, ei odottamalla sitä, että toinen muuttuu ensin.”
Joskus mikään yrittäminen ei enää riitä ja viimeiseksi kortiksi pöydälle jää ero. Kriisi on molemmille samaan aikaan yhteinen ja samalla aivan oma, tuntematon maa, joka täytyy kulkea omassa tahdissa, omin tukivoimin. Varmasti yleisimmät eron yhteydessä kysytyt kysymykset ovat: Miksi erosimme? Kuinka koskaan voisin enää luottaa kehenkään, kun se, johon luotin, petti odotukseni? ja Mitä tein väärin? Ensimmäiseen kysymykseen ei ole milloinkaan vain yhtä vastausta, toisen kysymyksen haasteeseen pystyy vastaamaan ajan kanssa tutustuessaan rakkauteen ja omaan itseensä paremmin. Kolmas kysymys on vaativa ja väkivaltainen. Voit toki pohtia, voisitko tehdä jotain tulevaisuudessa toisin, mutta päättyneessä suhteessanne toimit todennäköisesti niin kuin parhaaksi näit.
Tärkeämpiä kysymyksiä eteenpäin selviytymisen kannalta ovatkin seuraavat:
- Oletko valmis tekemään erostasi oppimisprosessin, jonka avulla voit rakentaa paremman itsetuntemuksen?
- Minkä sinussa olevien puolien ja asioiden tutkimista se vaatii?
- Miksi valitsit juuri hänet puolisoksesi?
Eroprosessiin menee ainakin vuosi, joillakin useampi. He jotka ovat aloittaneet eroamisen liittyvien tunteiden käsittelyn jo suhteen aikana, voivat päästä lyhyemmällä ajalla. Tilastojen mukaan suhteessa aktiivisemman eropäätöksen tehneet, ns. jättäjät ovat keskimäärin pohtineet lähtöään kahden vuoden ajan ennen päätöstä. Älä siis kiirehdi, erokriisiä ei voi suorittaa läpi vaan sille tulee suostua. Niin kauan kun tietyt tunteet nousevat sinussa esiin, niin kauan niillä on sinulle asiaa. Ota ne siis vastaan ystävinä, jotka opettavat sinulle itsestäsi ja päättyneestä suhteestanne tärkeitä asioita.
Muistathan, että yksin ei kannata jäädä. Turvaudu ystäviin tai hae apua eroseminaarista, niitä järjestetään eri puolilla Suomea. Eroneuvokeskuksesta saa ilmaista tukea. Lue hyvää erokirjallisuutta, myös kaunokirjallisuutta. Minua auttoi aikanaan Ted Hughesin Syntymäpäiväkirjeitä. Kun mieli on sekaisin, on erityisen tärkeää huolehtia kehosta, syö terveellisesti, liiku ja lepää, vaikka se tuntuisi nyt maailman turhimmalta asialta. Tulee päivä, jolloin huomaat päässeesi eteenpäin ja alat nähdä tulevaisuuden mahdollisuutena.
Kuva: Katri Somerjoki
Marika uusi kirja nyt Hidasta elämää puodissa
Aivomme huijaavat meitä huonoon fiilikseen – Tämä tekniikka auttaa löytämään ilon
Huono fiilis ei tahdo päästää otettaan irti millään tai päässäsi pyörivät samat negatiiviset ajatukset kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. Voisi siis kuvitella, että asiat ovat huonosti, mutta tästä tunteesta huolimatta suurimmalla osalla meistä asiat ovat juuri nyt ihan ok. Miksi sitten emme aina huomaa, että asiat ovat ihan ok?
Negatiivisuus elinehtona – paperitiikerifobia. Yksi syy miksi emme huomaa positiivisia asioita kovinkaan helposti, saattaa piillä hermostomme noin 600 miljoonan vuoden kehityskulussa. Tuona aikana hermostomme on muotoutunut suojelemaan meitä tehokkaasti vaaroilta sekä kiinnittämään herkästi huomiota meitä mahdollisesti uhkaaviin asioihin.
Herkästi aktivoituva hälytysjärjestelmämme sopi hyvin aikoihin, jolloin meidän täytyi vältellä mahdollista tiikeriä pusikon takana. Haluan tässä painottaa sanaa mahdollinen. Ja tästä mahdollisuuteen tuijottamisesta on syntynyt nykyaikaa ajatellen myös yksi ”virhe”. Virhe on se, että aivot tavallaan huijaavat meitä. Aivot saattavat ehdottaa meille, että pusikon takana on oikea tiikeri, vaikka siellä ei olekaan. Ja tästä johtuen reagoimme pelkkään mahdollisuuteen tiikeristä – eli niin sanottuun paperitiikeriin.
Vaikka tästä todellisuusvirheestä saattaa seurata ahdistuneisuutta ja negatiivisuutta, on tämä parempi vaihtoehto kuin virhe, jossa emme huomioisi lainkaan pusikon takana olevaa todellista tiikeriä. Vaihtoehtoina aikoinaan oli siis joko ahdistus ja mahdollisen vaaran välttäminen tai välinpitämättömyys ja mahdollinen tuonpuoleiseen siirtyminen.
Meidän onneksemme evoluutio on valinnut näistä kahdesta vaihtoehdosta sen virheellisemmän tavan, joka aiheuttaa ”vain” ahdistusta. Ongelma on se, että tämä ahdistus on toisinaan aivan tarpeetonta.
Kolme hyvää asiaa vastaan yksi huono asia. Ei siis ole ihme, jos kiinnitämme lähtökohtaisesti enemmän huomiota negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Negatiiviset asiat myös aiheuttavat enemmän hermostollista aktivaatiota kuin positiiviset asiat. Tunnistamme nopeammin yrmyn kuin iloisen ilmeen, harmittelemme enemmän 20 euron menetystä kuin osaamme olla iloisia 20 euron saamisesta ja mietimme illalla sänkyyn mennessä päivän yhtä negatiivista asiaa monien positiivisten sijaan. Näyttääkin sille, että meidän on vaikeampi hallita negatiivisia emootioita kuin positiivisia.
Valitettavaa on se, että mitä enemmän kiinnitämme huomiota negatiivisiin asioihin, sitä paremmaksi tulemme negatiivisten asioiden tuijottamisessa. Aivojen negatiivisuuteen tuijottavat hermoyhteydet kirjaimellisesti vahvistuvat. On siis aivan tarpeellista miettiä ja puntaroida päivittäin myös niitä elämän hyviä asioita ja vahvistaa näitä hermoyhtyksiä.
Onkin huomattu, että yleisesti tarvitsemme vähintään kolme hyvää tapahtumaa vastustamaan yhtä negatiivista asiaa. Parisuhteessa suhdeluku on psykologian professori John Gottmanin mukaan vielä suurempi. Jotta suhde toimisi hyvin, tarvitaan ainakin viisi hyvää asiaa yhden negatiivisen kokemuksen kumoamiseksi. Myös hyvin menestyvillä työryhmillä näyttäsi kommunikoinnin suhdeluku positiivisten ja negatiivisten kommenttien välillä olevan aika samanlainen. Näihin lukuihin voivat vaikuttaa asiat kuten ikä, genetiikka, stressi tai yleinen mieliala.
VAIKKA MUISTAISIMME PAREMMIN PÄIVITTÄISIÄ NEGATIIVISIA ASIOITA JA TUNTEITA, EI SE TARKOITA ETTEIKÖ MEILLE OLISI TAPAHTUNUT MYÖS HYVIÄ ASIOITA.
Ongelmia muistin kanssa. Olemme nyt yllä keskittyneet vain siihen minkälaisiin asioihin huomioimme luonnollisesti kiinnittyy. Negatiiviset voittavat positiiviset. Mutta meille on ollut elossasäilymisen kannalta myös tärkeää, mitkä muistot on hyvä säilyttää mielessä. Ehkä on ollut parempi muistaa ja hätkähtää käärmettä kuin oravaa. Aivomme itseasiassa käsittelevät vähemmän aikaa positiivisia kuin negatiivisia asioita ja mahdollisesti tästä johtuen saatamme muistaa tarkemmin negatiivisten asioiden yksityiskohtia. Mitä merkitystä tällä on? Vaikka muistaisimme paremmin päivittäisiä negatiivisia asioita ja tunteita, ei se tarkoita etteikö meille olisi tapahtunut myös hyviä asioita. Ainakin tutkimuksen mukaan meillä menee aika hyvin – OECD-maiden hyvinvointiasteikolla me suomalaiset sijoitumme neljänneksi.
Miksi kirjoitin negatiivisuudesta? Siksi, että oppisimme huomioimaan tilanteet, joissa herkästi lipsumme tarpeettoman negatiiviselle ajattelupolulle. Osalla meistä (myös minulla) kun on joskus tapana vain puhua… ja puhua… ja puhua negatiivisista asioista, samalla unohtaen mainita niistä monista positiivisista asioita, joita päivässä olemme kohdanneet.
MITEN VOIMME YRITTÄÄ ETEENPÄIN?
Huomioidakseen enemmän hyviä asioita elämässä jotkut pyrkivät vähentämään stressiä ja kirjoittavat elämän positiivisia asioita ylös – myös niitä, joita heistä itsestään on sanottu. Toiset taas opettelevat huomioimaan ja puhumaan mukavista asiosta enemmän. Voimme myös yrittää soveltaa psykologi Rick Hansonin käyttämää ideaa. Tehostamme edellisiä tekniikoita samalla idealla millä aivomme tehostavat negatiivisten asioiden tuijottamista – keskitytään pidemmäksi aikaa niihin positiivisin asioihin – yksi kerrallaan.
Näin tasapainotat huonoa fiilistä hyvällä
1. Mieti jotain mennyttä tai tämän hetkistä hyvää kokemusta.
2. Vietä sen kanssa hetki aikaa (10–30 sekuntia), jotta siitä voisi syntyä helpommin muistijälki.
3. Tehosta mielikuvaa esimerkiksi tunteella tai henkilökohtaisella merkityksellä.
4. Tunne kuinka hyvä asia uppoaa sinuun.
Ehkä tämä harjoitus ei tee yksinään ihmeitä juuri nyt, mutta yhtenä työkaluna se voi auttaa muokkaamaan hermoston toimintaa pitkän ajan kuluessa niin, että suuntaamme ajatuksiamme enemmän päivän hyviin asioihin.
Liiku, Syö, Seurustele, Hymyile, Lepää – Toista!
-Kristian
Sinussa on olemassa osa, joka on täydellinen juuri sellaisena kuin se on – 5 lohduttavaa ajatusta
Meissä kaikissa on olemassa osa, joka on täydellinen juuri sellaisena kuin se on. Tätä osaa ei tarvitse hoitaa tai parantaa. Meidän jokaisen tarvitsee vain löytää tämä osa. Meillä on kuitenkin olemassa erilaisia sisäisiä uskomuksia ja ympäristöstämme ladattuja ohjelmia, jotka kertovat meille, ettemme riitä aitoina itsenämme. Meidän tulisi olla jotakin muuta mitä me todellisuudessa olemme.
Nämä ohjelmat ovat omia sisäisiä, alitajuisia ajatuskehiä, joista emme välttämättä ole lainkaan tietoisia, jos emme pysähdy kuuntelemaan näitä sisäisiä puheita ja ”nauhoja”, joita me pyöritämme päivästä ja vuodesta toiseen. Nämä nauhat eivät ole totuus sinusta. Totuus ei nimittäin ole jotakin jonka voi oppia, totuus on jotakin jonka tunnet sydämessäsi todeksi.
Se minä, jonka olet oppinut näkemään itsenäsi, ei ole todellinen minäsi. Se minä on vain peilikuva kaikesta siitä, mitä olet elämäsi aikana alkanut uskomaan itsestäsi. Elämä nimittäin rakastaa sinua joka hetki. Huomaat sen, kun pysähdyt olemaan tietoinen todellisesta itsestäsi.
Teen sinulle viisi kysymystä. Pysähdy kaikessa rauhassa jokaisen kysymyksen äärelle, kuuntele tarkkaan oman kehosi viestejä, mitä kulloinenkin kysymys ja siihen liittyvät tarkentavat lauseeni tuovat sinulle. Kaikki on oikein, mitä huomaat. Voit halutessasi kirjoittaa tuntemuksiasi ylös.
1: Miltä tuntuu olla minä silloin, kun en tuomitse itseäni?
Aluksi saattaa tuntua siltä, etten todellakaan tiedä miltä tuntuu olla tuomitsematta itseä. Juuri nyt riittää, että kehosi kuulee tämän kysymyksen, ja tulevat kysymykset, koska sinussahan on jo olemassa se osa, jossa elää ehdoton rakkaus itseäsi kohtaan!
Silloin kun sinulla ei ole enää tarvetta tuomita itseäsi, loppuu myös tarve muiden tuomitsemiseen. Oletko kenties oppinut ajattelemaan itsestäsi, että sinun pitää ensin tehdä elämässäsi asioita tietyllä tavalla, vasta sitten voit hyväksyä itsesi. Kun havahdut itsesi hyväksymiseen ilman ehtoja, löydät sisältäsi sen jo olemassa olevan osasi, joka on saattanut odottaa jo pitkään tätä kohtaamista.
2: Miltä tuntuu olla minä silloin, kun en yritä olla koko ajan parempi kuin mitä olen nyt?
Olemme saattaneet oppia lapsesta asti sellaisille tavoille, että aina pitäisi yrittää enemmän, olla parempi ja tehokkaampi, jotta riittäisin lapsena, työntekijänä, vanhempana tai puolisona. Miten voisit riittää itsellesi juuri nyt, et tarvitse mitään muuta, tämä hetki on riittävästi.
Riittämättömyys kumpuaa erillisyyden tunteesta, joka on universaali este ehdottoman rakkauden kokemukselle. Syvimmillään meillä kaikilla saattaa olla pelko hylätyksi tulemisesta. Senkin vuoksi olemme oppineet suorittamaan yhä enemmän. Tämä tie vie valitettavasti vaan sellaiselle polulle, jossa mikään ei riitä. Olenko rakastettu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin olen? Vai pelkäänkö että minut hylätään, jos uskaltaisin olla oma aito itseni?
3: Miltä tuntuu olla minä, kun en hylkää itseäni?
Miksi meidän on niin usein helpompi rakastaa ja auttaa toisia kuin itseämme? Mitä jos alkaisitkin kohdata itsesi ja oman totuutesi sellaisena kuin se on. Erään luostarin nunnan rukous kuului seuraavasti: ”Jumalani, näytä minulle totuus itsestäni, ei väliä kuinka kaunis se onkaan.” Miksi meidän onkaan joskus niin vaikea kohdata omaa sisäistä kauneuttamme ja täydellisyyttämme, vaan mieluummin hylkäämme itsemme?
Et voi olla koskaan todella onnellinen, jos olet epärehellinen itsellesi sen suhteen miksi et ole juuri nyt onnellinen. Meille kaikille on kertynyt elämämme aikana konflikteja, jotka ovat enemmänkin egojemme yrityksiä pitää meidät erillämme sisäisestä täydellisestä lähteestämme.
4: Miltä tuntuu olla minä, kun en vastusta omia kokemuksiani ja tunteitani?
Meillä ei ole vääriä tunteita tai kokemuksia, ne ovat niitä mitä ne ovat sillä hetkellä. Kohtaa ne niin kuin ne ovat ja opi niistä jotakin, se on niiden syvin tarkoitus. Anna itsellesi anteeksi se, ettet ole aina jaksanut kuunnella itseäsi ja omia kokemuksiasi, sillä hetkellä kun olet ne kokenut.
Kohtele siis tunteitasi niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Älä hylkää tai vastusta itseäsi ja tunteitasi, vaan kohtaa ne, toivota tervetulleiksi ja kysy niiltä, mitä ne tulivat sinulle viestittämään.
5: Miltä tuntuu olla minä, kun minun ei tarvitse enää yrittää parantaa itseäni?
Jos olet jo nyt täydellinen ihmisolento ja sielu, mitä sinun pitäisi syvimmillään parantaa? Riittää että alat kuuntelemaan sitä lähdettä, sitä täydellistä, eheää osaa itsestäsi, joka on jo olemassa. Kaikki alkaa siitä että hyväksyt itsesi juuri sellaisena kuin olet.
Muistathan, että elämä rakastaa sinua!
Tämä kirjoitus on luotu Robert Holdenin luennolla ”Life loves you” 26.9.2015 kuultujen kysymysten pohjalta.
Kuva: Depositphotos
