Tänään jumppaan ajellessani ihastelin upeita syksyn värejä. Vaahterat ja villiviinit ihan hehkuivat auringonpaisteessa. Taivas tuntui tavallista sinisemmältä. Hengitin syvälle sisälleni tuota kauneutta, ihan kuin varastoidakseni sitä. Sillä tiesin, että auringon lämmittämä syyshetki saattaa olla viimeinen laatuaan tälle vuodelle.
Sisälläni soi sana ainutlaatuinen. Viimeinen teki siitä ainutlaatuisen. Ainut laatuaan ennen talvea. Samalla oivalsin, että jokainen hetki on ainutlaatuinen. Viimeisyys vain korostaa tuota ainutlaatuisuutta. Saa meidät muistamaan hetken arvokkuuden.
Yksi lempilauseitani – sekä sävyltään että sisällöltään – on ”Tous les matins du monde sont sans retour.” (Lause on kirjasta Kaikki elämän aamut, josta on tehty myös elokuva.) Tarkasti käännettynä lause tarkoittaa ’Kaikki maailman aamut ovat ilman paluuta’. Joka ikinen aamu ilman paluuta. Paremmalla suomella sen voisi ilmaista ’Yksikään aamu ei palaa’.
Yksikään hetki ei koskaan palaa
Kullanarvoisina muistelemme hetkiä, joita emme saa enää takaisin. Lapsuuden kesäaamu, kun hain lehmiä aamukasteiselta niityiltä. Kihelmöivä odotus keittiön ikkunan ääressä, milloin poikaystävä pyöräilee näkyviin. Kummitytön käsi kädessäni lyhyellä matkalla postilaatikolle. Äidin hymy hattukaupassa vain viikko ennen hänen kuolemaansa… Ihan tavallisia hetkiä tapahtuessaan, mutta niin arvokkaita nyt. Hetkiä, jotka eivät koskaan palaa.
Kunpa muistaisimme jokaisen hetken ainutlaatuisuuden useammin. Aina kun sen tajuaa, hetkistä, kohtaamisista ja päivittäisistä toimista tulee paljon arvokkaampia. Voimme tuoda tuon kullanarvoisuuden keskelle arkea.
Jumpasta kotiin tultuani tartuin Marika Borgin uunituoreeseen kirjaan Rakastu elämääsi! (Loistava kirja kiitollisuudesta ja elämän kauneudesta. Kannattaa lukea!) Marika kertoo kirjassaan eräästä viikonlopun supermarkettireissusta, jolloin oli väsyneenä huokaillut muiden kiireisten ja kireiden asiakkaiden keskellä. Kunnes hän oivalsi kysyä itseltään: ”Entä jos muuttaisin tämänkin hetken pyhäksi?”
Yhdellä tietoisella valinnalla, voimme muuttaa hetkemme arvokkaaksi. Yhdellä tietoisella kysymyksellä pääsemme elämään juuri tuon hetken ainutlaatuisuutta. Yksi tietoinen päätös ja hetkemme täyttyy ilosta ja kauneudesta, lempeydestä ja rakkaudellisuudesta.
Hetken muuttaminen pyhäksi
Joka aamu herättyäsi muistuta itseäsi hetkien pyhyydestä. Pyydä alitajuntaasi muistuttamaan sinua ainakin kerran päivän aikana kuluvan hetken ainutlaatuisuudesta ja pyhyydestä.
Kun heräät alitajuntasi muistutukseen tai havahdut keskeltä kiirettä, niin hengitä rauhassa syvään. Ja puhalla pitkään ulos. Sano mielessäsi Marikan lause: ”Entä jos muuttaisin tämän hetken pyhäksi?” Oivalla tuon hetken ohikiitävä ainutlaatuisuus. Ja anna tuolle pienelle hetkelle, joka ei koskaan enää palaa, lupa olla pyhä ja arvokas.
Halutessasi voit myös päättää, että muutat jonkun tietyn rutiinijutun pyhäksi. Voit harjoitella pyhyyttä juuri kaupassa käydessäsi, pyykkejä kuivumaan ripustaessasi tai lapsia harrastuksiin kuskatessasi. Miten erilaisilta tavalliset arkiset askareet voivatkaan tuntua, kun tekee niitä sydän täynnä kiitollisuutta ja arvostusta tuota ainutlaatuista hetkeä kohtaan.
Ja erityisen tärkeää on herätä hetkien pyhyyteen ihmisten kanssa. Miten paljon ymmärrystä ja rakkautta toiselle riittääkään, kun muistaa, että tämä hetki ei koskaan enää palaa.
Minulla on ollut tapana sunnuntaisin juoda aamuteeni mukin sijasta oikeasta teekupista. Siten olen erottanut pyhäpäivän arjesta. Nyt lupaan sinulle, rakas lukijani, että tästä eteenpäin pyhitän jokaisen aamuni juomalla teen mummoni vanhasta teekupista. Koska yksikään aamu ei koskaan palaa.
Lähde: Marika Borg, Rakastu elämääsi! 7 viikon kiitollisuusohjelma, 2016, Viisas elämä
Kun ihminen laitetaan tarpeeksi selkä seinää vasten, hän pystyy minkälaisiin kamaliin tekoihin tahansa.
Kuvittelin ennen, ettei tämä päde minuun, olinhan kiltti tyttö, hyvin käyttäytymään opetettu. Kunnes jouduin tilanteeseen, jossa sisäinen lapseni, identiteettini, koko perusta ja kaikki se valo, mihin uskoin, joutui kyseenalaistetuksi ja uhatuksi. Kärsimystä kasvatti se, että tämän teki minulle rakas ihminen. Tahattomasti, mutta kuitenkin.
Kun samanaikaisesti kokee uhkaa rakkauden, oman identiteetin, turvarakenteiden ja valon menettämisestä, joutuu silmätysten oman sisäisen pedon kanssa. Sen pedon, joka on valmis repimään silmät päästä pesää uhkaavalta viholliselta tai joka tekee silmänräpäyksessä musta-valkoisia me hyvät vastaan nuo pahat -tuomioita. Jonka ainut tavoite on henkiinjääminen.
Tällaisessa tilanteessa kaikki rationaalisen ihmisen rippeet lentävät roskakoriin, ”henkisen ja myötätuntoisen ihmisen” identiteetti tuntuu vitsiltä. Sisuksista purkautuu sysimustaa. Huomaat lähettäväsi 50 solvaavaa tekstiviestiä keskellä yötä tai haluavasi ilmaista vihaasi fyysisellä tavalla.
Sisäisen pedon kohtaaminen opettaa nöyryyttä.
Eräs tapahtuma hiljattain toi mieleen nämä tuntemukset. Mieleni oli ne jo lahjakkaasti unohtanut. Ehkä uuden, ikävän asian piti tapahtua, jotta muistaisin ja voisin vihdoin saada kokemukseni paperille.
Nimittäin kun lukee uutisia tällä hetkellä, ne vilisevät sisäisen uhan tilasta käyttäytyviä ihmisiä: terroristeja, vihapuhetta laukovia, pakenemaan taipuvaisia. Olisi niin helppo tuomita nämä ihmiset täysin erilaiseksi kuin itse, joksikin pahaksi, ”toiseksi”.
Vaikka oikeasti olemme ihan samanlaisia. Meissä kaikissa on potentiaali sekä suurimpaan mahdolliseen hyvään että pahaan. En voisi kuvitella, millainen minusta olisi tullut, jos olisin elänyt koko lapsuuteni selkä seinää vasten. Tai edes useampia vuosia. Peto olisi varmaan jo tuhonnut puolet kylästä.
Pedon kesyttää ainoastaan rakkaus ja myötätunto. Toki tarvitaan myös toimintaa ja jämäköiden rajojen vetämistä. Uskon tämän pätevän sekä oman pedon kesyttämiseen että maailmassa epätoivoaan ilmaisevien petojen taltuttamiseen.
Jos näet petoja ympärilläsi, muista pitää omat rajasi, mutta älä unohda, että petokin kaipaa turvallisuutta, rakkautta ja hyväksyntää. Se haluaa vain maata kehräten suojapaikassa niin että joku rapsuttaa sitä korvan takaa.
Kannattaa aloittaa omasta pedosta, muistuttaa, että se voi rauhoittua omaan luolaansa, että homma on hanskassa. Ottaa se syliin ja pitää hyvänä.
Blogi on mainosyhteistyö Biomedin kanssa. Biomed on kustantanut Petran itsehoitokokeiluun liittyvät TH Intensive -valmisteet, lääkärikonsultoinnin ja laboratoriokokeet, joilla seurataan kilpirauhasarvojen kehittymistä. Petra on tuottanut sisällön omien kokemustensa perusteella itsenäisesti eikä Biomed puutu tekstisisältöön.
On syyskuu. Seison pihalla lyhythihaisessa paidassa silmät kiinni. Aurinko lämmittää kasvojani ja kevyt tuulenvire leikittelee hiuksillani. Omenien makea tuoksu on ottanut vallan koko korttelista.
Mieleeni tulee Antero Lindgrenin biisi, jossa hän laulaa ”I remember the feeling, it felt like life”. Tämä hetki on minulle elämänmakua täynnä. Olen onnellinen. Ennen kaikkea siitä, että sison syyskuussa ulkona t-paidassa!
Takana ovat ajat, jolloin sormet, varpaat ja nenä olivat aina jäässä. Jolloin koko ajan huimasi ja aivotoiminta tuntui yhtä vilkkaalta kuin ameeballa. Jolloin niinä aikoina, kun ei masentanut, itketti. Jolloin koko ajan väsytti ja tuntui että liikkui ja eli 80-vuotiaan kehossa – nelikymppisenä.
Vielä helmikuussa en tiennyt miten borrelioosin kanssa tulee käymään. Nyt tiedän. Kävi hyvin.
Moni pitää kaikkea lääketieteestä poikkeavaa ”huuhaana”, mutta en välitä siitä. Kaikilla on oikeus ajatella mitä haluaa. Muistuttaisin kuitenkin, että modernikin lääketiede pohjaa melko paljon kasveihin ja muihin luonnosta saataviin raaka-aineisiin.
Luontaishoidoilla tarkoitan tässä tapauksessa muun muassa ravintolisiä ja homeopatiaa. Koko prosessissa minulle on ollut tärkeintä se, että vointini paranee. Mitä kautta sen saavutan, on toissijaista.
Pahin on ohi, mutta työ jatkuu. Jatkan edelleen ruokavaliota ja yritän muutenkin helliä rääkättyä kehoani esimerkiksi huolehtimalla monipuolisesta vitamiinien ja kivennäisaineiden saatavuudesta sekä lepäämällä ja liikkumalla minulle sopivassa suhteessa.
Gluteenittomaan, maidottomaan ja sokerittomaan ruokavalioon on ehkä ollut koko tänä aikana vaikeinta sopeutua. Vaatii paljon tahdonvoimaa muuttaa koko elämän aikana pinttyneiksi muodostuneita tapoja ja tottumuksia täysin toisenlaisiksi. Olen vasta tässä hiljattain todella ymmärtänyt, ettei se ihan hetkessä käykään.
En joudu sairaalaan, jos syön jotain ”kiellettyä”. Kehoni tosin kyllä muistuttaa, jos näin teen. Olon helpottuessa helposti unohtaa, että hoitoprosessi on vielä kesken. Siksi monella jää lääkekuurit syömättä loppuun. Helposti myös pitää jostain itselle haitallisesta kiinni, koska irti päästäminen tuntuu liian vaikealta.
Minulle yksi sellainen asia on kahvi. Olen huomannut, että se ei tee minulle hyvää: Olen hermostunut, levoton ja keskittyminen on vaikeaa. En siitä huolimatta ole pystynyt luopumaan siitä, koska kahvi on ollut osa elämääni monella tasolla. Nyt luopumisprosessi on kuitenkin käynnissä, tosin askel kerrallaan. Juon kupin kaksi aamulla ja loppupäivän teetä. Jotkut asiat vain ottavat hieman enemmän aikaa.
Kilpparin hoidosta tuli borrelioosin hoitoa.
Täysin hakoteillä silloin alussa (kts. aiemmat postaukset) emme olleet, sillä kilpirauhaseni ihan selkeästi oireili. Kyse ei vaan ollut siitä, että kilpirauhasessani olisi ollut jotain vikaa.
Sain elämältä uuden mahdollisuuden ja siitä kiitän asiaan osallisia joka päivä. Voin vain tässä kohtaa todeta, että omaa intuitiota kannattaa kuunnella herkällä korvalla ja uskaltaa sen antaa johdattaa, vaikka lopputuloksesta ei olisi mitään käsitystä.
Kahden ja puolen vuoden aikana minulle on tapahtunut käsittämättömän paljon hyvää. Yksi näistä hyvistä asioista on aviomieheni. Tapasin hänet melko samoihin aikoihin, kun aloin kirjoittaa tätä blogia. Se aika elämässäni on yksi isoimmista käännekohdista monellakin tapaa, joten mieheni on minulle ikään kuin uuden elämän arkipäiväinen toteemieläin, joka muistuttaa minua päivittäin tästä lahjasta jonka olen saanut. Siksi on ehkä sopivaa kuvittaa tämä viimeinen postaukseni tähän blogiin kuvilla päivästä, jolloin toteemieläimeni sanoi minulle tahdon.
Tämä tarina sai prinsessamaisen päätöksen. Toivon kaikille huolista ja kivuista vapaata syksyä. Uskokaa, uskaltakaa, vaatikaa, kuunnelkaa ja keskustelkaa, mutta ennen kaikkea älkää luovuttako.
Pienessä kodissamme henkilökohtainen ”joogastudioni” on yhtä kuin olohuone ja keittiö. Aamukänkkä kumppanini siinä sitten juo kahvia pöydän ääressä kun teen omaa aamuharjoitustani vieressä lattialla. Mieheni on tehnyt useita vuosia ashtangajoogaa iltapäivisin läheisellä joogastudiolla. Harjoitusaikataulumme eivät siis kohdanneet.
Jotain kuitenkin tapahtui viimekertaisella matkallamme Meksikossa, ja se muutti pysyvästi kotimme arkiaamut. Oma mattoni jäi lentoyhtiön mokan vuoksi teille tietymättömille rinkan mukana, enkä löytänyt uutta mattoa paikallisista kaupoista. Parisuhteen todellinen testi oli käynnistynyt – jaettu joogamatto! Kun kuukauden mittainen matkamme eteni, jouduin yllätyksekseni yhä useammin odottamaan vuoroani yhteiselle matolle. Iltapäiväsiestan aikaan oli nimittäin aivan liian kuuma tehdä yhtikäs mitään, joten matkakumppanini päätti loman aikana kokeilla olisiko aamuharjoitus kuitenkin ”se juttu”.
Ja olihan se.
Tuo aamuusi yksinkertainen, mutta haastava joogasarja
Lämmittävä aamu-flow
Koostimme yhdessä aamujoogaksi herättävän ja liikkeestä toiseen pehmeästi pumppaavan flow-sarjan. Toiveena oli että koko keho notkistuisi ja voimistuisi. Kun aamulla liikuttaa kehoa monipuolisesti, pumppaavat lihakset paremmin verta, kehon nestekierto paranee, ruoansulatus aktivoituu ja sydän nauttii. Jos aamulla treenaa 15 minuuttia, on aineenvaihdunta parempi koko päivän!
Ota yhteys hengitykseen
Voit istua, levätä selälläsi tai seistä. Tuo huomio hengitykseen. Kokeile viedä hengitystä eri osiin selkärankaa ja koko kehoa. Hengitä nenän kautta. Rentouta kasvot ja hartiat. Kun tunnet mielesi liukuvan hengityksen mukana, aktivoidu pyörittelemällä ranteet, nilkat ja hartiat.
Spiraloi selkäranka hereille
Istu mukavassa risti-istunnassa (tai seiso). Anna hengityksen ohjata liikettä. Lähde tekemään suuria ympyröitä rintakehällä. Kun rintakehä menee taakse, hengitä ulos, ja kun avaat eteen, hengitä sisään. Tee ympyröitä molempiin suuntiin.
FLOW-HARJOITUS
Voit tehdä omassa rytmissäsi ja viipyä jokaisessa asanassa ensimmäisellä kierroksella 5 hengitystä. Kun kehosi lämpenee, voit liikkua sisään–ulos-hengitysten tahdissa liikkeestä toiseen. Tätä kutsutaan Vinyasa*-harjoitteluksi; vinyasa on hengitys-liike-järjestelmä, jossa haetaan meditatiivista tilaa ja sulavia liikesiirtymiä asennosta toiseen.
* Joogatunnilla opettaja saattaa sanoa ”tee väliin vinyasa”. Eli rauhallisempien asanoiden välillä kehotetaan pitämään yllä kehon lämpöä ja balansoimaan selkäranka esimerkiksi kiertojen jälkeen. Kehoitus sisältää yleensä punnerruksen, taaksetaivutuksen eli kobran ja selkää pidentävän alaspäin katsovan koiran.
Muokkaa aamuharjoitustasi tarpeittesi mukaan. Jos istut paljon, keskity lonkkiin – jos hartiasi tuntuvat tiukilta, keskity rintakehään.
1) Alaspäin katsova koira
Tule konttausasentoon. Kävele sormilla eteenpäin ja vedä lantiota taakse kantapäiden päälle. Tunne selän aktiivisesti pitenevän.
Levennä kämmenet maahan sormenpäistä ranteisiin asti, käännä päkiät alle ja kohota polvet uloshengityksellä hitaasti ylös. Sisäänhengityksellä suorista jalkoja ja pidennä selkää. Vie aktiivisesti lantiota taakse ja nouse alaspäin katsovaan koiraan. Vapauta niska. Voit koukistella ja ojennella polvia. Liiku ensimmäisellä kierroksella asanassa hengittäen jännityksiä ulos koko kehosta.
2) Kolmijalkainen koira ja nousu laukka-asanaan
Kohota vasen jalka sisäänhengityksellä hitaasti kohti taivasta kantapää edellä. Tunne energialinja sormenpäistä jalkapohjaan.
Uloshengityksellä heilauta jalka käsien väliin ja laske taempi polvi maahan. Jos jalan tuominen eteen on vaikeaa, tule ensin nelinkontin ja sieltä siirrä jalkaterä eteen.
Levitä varpaat ja tunne jalkojesi yhteys maahan. Kohoa sisäänhengityksellä ylös ja pidennä selkä. Aktivoi keskivartalon tuki. Kämmenet linjautuvat hartioiden päälle. Tässä voi myös pyöritellä hartioita.
3) Eloa reisiin ja lantioon
Palaa uloshengityksellä takaisin maata kohti.
Ojenna etummainen jalka sisäänhengityksellä ja vie istuinluita taaksepäin. Tunne miten takareisi pitenee ja selkä ojentuu. Voit myös pumpata pehmeästi kahden asanan välillä (kuva ylempänä ja kuva alempana).
4) Nouse ja kierry
Nouse jälleen ylös tuttuun tapaan.
Ankkuroi oikean jalan päkiä tiukasti maahan ja tuo oikea kämmen tai sormenpäät maahan. Pidennä aktiivisesti takajalkaa ja koko selkää ja lähde avaamaan sisäänhengityksellä rintakehää etummaisen jalan, eli vasemman suuntaan. Lopuksi kohota vasen käsi ja työnnä käsiä poispäin toisistaan. Voit myös kokeilla kiertää katseen ylös, mutta kuuntele niskaasi, onko se mahdollista. Tämä asento on haastava.
5) Palaa alaspäin katsovaan koiraan.
Palauta kädet maahan hartialinjan alle. Vie oikea jalka vasemman viereen taakse ja muodosta suora linja päälaesta kantapäihin. Hengitä lankku-asanassa ja pidä kädet ja keskivartalo vahvana sekä yläselkä leveänä.
Nouse alaspäin katsovaan koiraan. Nosta nyt vuorostaan oikea jalka kohti taivasta kolmijalkaiseen koiraan ja toista sarja toiselle puolille. Jatka sarjaa niin monta kertaa kuin tuntuu hyvältä ja muista tehdä molemmat puolet yhtä monta kertaa. Hengityksen laatu kertoo harjoituksen laadusta! Ei sen pituus tai sen nopeus.
Lopuksi rauhoita mieli ja avaa lonkkia
Kun tunnet olevasi kunnolla hereillä flow-harjoituksesta, istu alas. Tuo jalkapohjat yhteen ja ota kädet jalkaterien ympäri. Jos lattialla istuminen on hankalaa, voit nojata kädet selän taakse. Voit liikutella polvia kevyesti ylös ja alas.
Voisin syyttää sinua. Se olisi niin helppoa. Voisin syyttää sinua siitä, mitä sinä et ole, et tee, et ole ihmisenä.
Voisin syyttää sinua tekemättömistä asioista, keskeneräisyydestäsi ja ennen kaikkea siitä, että et täytä MINUN toiveitani. Voisin syyttää sinua myös siitä kuinka ärsytät minua, kuinka saat stressitasoni nousemaan ja v-käyrän koholle. Voisin syyttää tavoistasi, valinnoistasi ja siitä kuinka päätät elää elämääsi.
MINÄ en ole tyytyväinen sinuun ja siksi ilmaisen sen suuttumalla, puhumattomuudella tai ikävillä sanoilla.
MINÄ en pidä siitä, kun elämäsi ei palvele MINUA täysin, vaan sinulla on oma tapasi olla. MINÄ rakastan sinua silloin, kun teet kaiken mitä toivoisin sinun tekevän, mutta en silloin, kun et niin tee. MINÄ olen siinä mielessä lapsi, joka ei ole koskaan nähnyt vielä rakkautta, ainoastaan ehdollistuneita malleja olla olemassa ihmisenä. MINÄ en rakasta sinua, en ainakaan ilmaise sitä mitenkään, koska pidän sinua itsestäänselvyytenä, kaiken paskan vastaanottajana. MINÄ voin puhua sinulle miten tahansa, pahemmin kuin kadun miehelle, työtoverilleni tai tuntemattomalle kaupassa, koska olet itsestäänselvyys.
MINÄ voin myös valita. MINÄ voin valita syyttämisen sijaan vastuun ottamisen.
MINÄ otan vastuun omasta pahasta olostani, sen hetkisestä tilastani, enkä voi siitä ketään muuta syyttää. En kumppaniani, en perhettäni, en lapsiani, en ystävääni tai rakkaita. Tai itseasiassa voin, minä voin syyttää kaikkia muita paitsi itseäni, koska silloin minulla ei tarvitse ottaa itse vastuuta elämästäni.
Niin kauan kuin voin syyttää muita, voin antaa itselleni luvan olla ottamatta vastuuta omasta elämästäni, koska kaikki on kuitenkin muiden ihmisten syytä. Heidän takiaan tilanteeni on tämmöinen, heidän takiaan elämässäni tapahtuu näin. Heidän takiaan en voi, en pysty, en uskalla. Tämä on heidän syytään.
MINÄ voin valita nähdä vastuun joka ei syytä, ei kritisoi tai heitä pois omaa voimaa. MINÄ voin valita hyväksynnän, asioiden kohtaamisen, elämän elämisen. Minä olen olemassa täällä muutenkin kuin itseäni varten, joten voin valita asioita jotka tukevat rakkaitten ihmisten valitsemaa polkua. En ole heitä täällä muuttamassa, olen tukemassa heidän valitsemaansa elämän polkuaan ja muutostaan.
Haluanko käyttää koko elämäni kritisointiin ja siihen kuinka surkeita ihmiset ovat, vai päätänkö ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistani ja onnestani? Päätänkö valita olla parempi ihminen, joka tuo toisten ihmisten elämää valoa, rikkautta ja voimaa omalla olemisellaan?
Siksi kysyn itseltäni ensin mitä minä haluan? Kunnes ymmärrän, että se tuo pitkän listan asioita, joita toisten ihmisten pitäisi pystyä täyttämään, joskus jopa yhden ihmisen. Tämä luo valtavat odotukset, joita kukaan ei pysty täyttämään, koskaan. Kysyn siis toisen kysymyksen, mitä minä voin tuoda toiselle ihmiselle? Mitä minä voin antaa lahjaksi tälle maailmalle tänään?
Meillä on tapana iltaisin suunnata läheiselle rannalle kolmevuotiaan poikamme kanssa heittelemään kiviä mereen. Koska teen työtä ihmisten auttamisen parissa, seuraan ammatillisella mielenkiinnolla kaiken ikäisten tekemistä ja käyttäytymistä.
Poikamme – ja pienellä otannallani myös monella muulla samanikäisen – kohdalla merkittävästi esiin nouseva asia on täysin suodattamaton ja ylitsepursuava positiivinen itsepuhelu. Vaikka kiven heittämisestä ei varsin monimutkaisena motorisena suorituksena aluksi meinannut tulla mitään, yhdenkään päivän päätteeksi ei parjattu omaa tekemistä eikä pohdittu pitäisikö koko heittely lopettaa.
Omasta suusta raikuvat ”Hyväääää!” ja ”Hyvä Julius!” -huudot raikuivat jokaisen lähestulkoon kaikilla mitta-asteikoilla epäonnistuneen heiton jälkeen. ”Isi kato, pikkä heitto!” kannustuksen saattelemana kivet lensivät aluksi niin lyhyitä matkoja ja suuntaus milloin mitäkin, että tekeminen hädin tuskin täytti edes alustavia kivenheiton tunnusmerkkejä.
Kotona illan rientoja kerratessamme kiven heittelystä ja omista heitoista puhutaan aina hyvään sävyyn. Ei puhuta siitä miten pitkälle muut heittelivät ja eikä siitä miten pitkälle olisi pitänyt pystyä heittämään. Ei murehdita miten tänään kulki huonommin kuin eilen, ei pohdita lopettamista koska ei viikkoon ole päästy heittelemään eikä mietitä näytetäänkö heitellessä rumalta, lihavalta, huonolta tai tyhmältä.
Yön nukuttuani suuntaan aamulla valmennushommiin aikuisten pariin ja tuntuu että saavun ikään kuin toiseen universumiin. Kuuntelin nimittäin tovi takaperin äärimmäisen voimakkaasti mieltä stimuloivaa Stronghold-webinaaria ja sivukorvalla kuulin postauksen otsikon väittämän. Varsinkin vasta-alkajien ja niiden kohdalla, joille pysyvä muutos terveyttä tukeviin elämäntapoihin on vaikeaa, lause pitää paikkansa kerta toisensa jälkeen:
”Jos puhuisit muille kuten itsellesi, sinulla ei olisi yhtään ystävää.”
Saattaa äkkiseltään kuulostaa oudolta mutta tiivistän sinulle millaista tarinaa kuulen ihmisten kertovan itselleen ja millaista tekstiä luen heidän kirjoittavan itsestään ennen valmennuksiimme tuloa.
Kuvittele tilanne, että kysyt ystävältäsi mielipidettä uudesta vaatetuksestasi ja hän vastaisi, että:
”Ei tekisi pahaa jos 10-15 kiloa kaapisi pois tuostakin läskimakkarasta.”
”Ihan kivat housut mutta ikävästi tursuaa läskiä tosta sivulta.”
”Entä jos laittaisit päälle mustaa ja pystyraitaa niin et näyttäisi niin lihavalta?”
”Yökötää ja jos tosta ja tästä ja tuosta ja tuolta ja täältä pitäisi saada laardia pois.”
Tai entä jos ottaisit luurin kouraan ja kilauttaisit kaverille, että lähdetäänkö treenaamaan. Langan toisesta päästä kuuluisi, että:
”No voisihan sitä aloittaa mutta parin viikon päästä sulla tyssää hommat kuitenkin. Niin on käynyt aina ennenkin.”
”Ei sun treenistä mitään kuitenkaan tule. Ei ole tullut ennenkään.”
”Ei huvita tulla kun sulla on niin p*ska kunto että hävettää.”
Leikitään, että kaikesta tästä huolimatta päätyisitte kuitenkin kuntosalille voimailemaan. Alkulämmittelyjen yhteydessä ystäväsi alkaisi jälleen juttelemaan:
”Onpa sulla tänään jotenkin saamaton olo, mahtaako tulla mistään mitään?”
”Pystytköhän sää tänään tekemään oikein mitään?”
”Kun sua katson niin mietin, että ei olisi pitänyt tulla tänään ollenkaan.”
”Katos nyt itteäsi, eihän tosta tule mitään!”
”Nyt jo puuskuttaa, pitäsköhän sun jo lähteä kotiin?”
Sitten aloittaisitte treenaamisen, ystäväsi mittailisi sinua päästä varpaisiin ja pohdiskelisi ääneen:
”Jaahas, mitähän tästäkin mahtaa tulla?”
”No eipä näytä kauhean lupaavalta.”
”Mitä mä sanoin, ei tuu mitään.”
”Melkeen voin jo vannoa, että ei tule mitään.”
”On muuten aika helppo arvata kuinka tässä taas käy.”
Treenien päätteeksi, tuntisit antaneesi kaikkesi ja päivän hyvistä tuloksista ylpeänä treenikaverisi toteaisi sinun olevan:
”Krooninen jojolaihduttaja, joka jaksaa taas kaksi viikkoa kunnes pyyhe lentää kehään.”
”Selkärangaton luuseri ja ei ole vaikea arvata miten tässäKIN projektissa taas käy.”
”Läski, jolla on lölleröä, ihraa ja selluliittia pitkin ja poikin ja tekemistä kyllä riittää.”
”Niin yököttävä, että tuskin kehtaa peilistä katsoa.”
…niin kysynkin, että miten kauan kävisitte yhdessä treenaamassa? Miten mielyttävää seuraa ystäväsi olisi?
Kuvaamani skenaario saattaa kuulostaa sarkastiselta vitsiltä ja rankasti ylimitoiteltuta. Todellisuudessa edellä mainittu on ihan arkipäiväistä tekstiä ihmisten kuvaillessa itseään taustatietoja toimittaessaan valmennusprojektien alkaessa ja aina välillä valmennustilanteissakin.
Jos ryhtyisimme purkamaan keskusteluja minäkuvasta ja itsetunnosta niin edellä mainittu olisi vielä aika kevyttä kamaa. Paljon rankempaakin saa lukea ja kuunnella lähes päivittäin.
Suosittelen lämpimästi joskus pysähtymään ja kuuntelemaan millaista kielenkäyttöä harjoitat itseäsi kohtaan. Positiivinen itsepuhelu ja usko omaan tekemiseen on meissä jokaisessa mutta johonkin se häviää lapsuuden ja aikuiseksi kasvamisen välissä.
Kun liikutaan, syödään ja ollaan laittamassa elämäntapoja kuntoon niin projektissa on monta kapulaa, jotka lentävät matkan varrella rattaiden väliin. Negatiivinen itsepuhelu ei ole tässä yhteydessä mikään pieni etusormen vahvuinen näre vaan enemmänkin metrinen koivuhalko joka pahimmillaan sabotoi kaiken.
Siksi koita ensi kerralla jotain muuta, esimerkiksi:
”No, ainakin mitä huonompi lähtötilanne niin sitä suurempi muutos tästä saadaan aikaan!”
”Annas tähän se levytanko, nyt näytetään närhen munat!”
”Hyi saamari kun mulla on treenissä pienet painot mutta kilo viikossa tekee 52 kiloa vuodessa!”
”Jos tuntuu, ettei kulje niin sitten se pitää laittaa kulkemaan!”
”Tänään meni paremmin kuin eilen mutta huonommin kuin huomenna!”
Nimittäin positiivisessa itsepuhelussa on kaksi ylivoimaista hyötyä:
Muistan elävästi sen mitä ajattelin, kun ystäväni äitiyslomallaan tuskaili sitä, kuinka jokapäiväinen pullakahvihetki oli muodostanut vyötärölle ylimääräisen vanteen. Minua jäi mietityttämään tästä seurannut keskustelumme, jossa ystäväni totesi, että tämä tapa pitäisi lopettaa.
Haluan ajatella, että hyvää mieltä tuottavat asiat ovat ansaittuja meille jokaiselle. Jos hyvän olon tavoitteluun liittyy oma hetki kahvikupin ja pienen kahviherkun kanssa niin se kaikille suotakoon.
Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei herkuttelua pidä tehdä terveyden ehdoilla. Tai sillä seuraamuksella, että se aiheuttaa katumusta jälkikäteen. Innokkaana kotileipurina inspiroidunkin valtavasti siitä, että saan kehitellä omia terveellisiä herkkureseptejä. Sellaisia, joilla ihan tavallinen arkipäivä muuttuu juhlaksi. Terveellisyydellä tarkoitan sitä, että voit mutustella näitä herkkuja kohtuudella murehtimatta siitä, että verensokeriarvot alkaisivat heitellä tai housujen vyötärönauha kiristää. Haluaahan jokainen meistä mahdollisimman terveen ja elinvoimaisen elämän.
Tämä taateli-vaniljamuffini sopii aikuisten kahvi-ja teehetkiin yhtä lailla kuin taaperoidenkin herkkuhetkiin.
Ohje on gluteeniton ja maidoton eikä se sisällä lainkaan valkoista sokeria.
TAATELI-VANILJAMUFFINIT
(Ohjeesta tulee noin 6-7 minikokoista muffinia)
2,5 dl kuivattuja pehmeitä taateleita
1,5 dl tummia riisijauhoja
1,5 dl mantelijauhoja
2 rkl kookosöljyä
2 luomu kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljajauhetta
Ripaus suolaa
Kostutukseen kahvia tai mehua
VAIHE 1) Lämmitä tilkka vettä kattilassa ja kaada se pehmeiden taateleiden päälle hetkeksi (noin 10-15 minuutiksi) Tämä vaihe helpottaa taateleiden soseuttamista. Kaada vesi pois ja soseuta taatelit sauvasekoittimella tasaiseksi pehmeäksi massaksi. Jos käyttämäsi taatelit ovat jo valmiiksi jo tosi pehmeitä, voit soseuttaa ne heti sellaisenaan ja hypätä liotusvaiheen yli
VAIHE 2) Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen. Voitele silikoniset muffinivuoat kookosöljyllä
VAIHE 3) Lisää sula kookosöljy taatelimassan joukkoon ja vatkaa sekaisin. Lisää kananmunat yksitellen, aina välissä sekoittaen
VAIHE 4) Lisää lopuksi kuivat aineet taatelimassan joukkoon, parissa erässä, koko ajan sekoittaen
VAIHE 5) Lusikoi taikinaa muffinivuokiin ja paista uunin keskiosassa, 200 asteessa noin 15-20 minuuttia
VAIHE 6) Aikuisten muffinit: keitä vahvaa kahvia ja kostuta valmiiden muffinien pinnat pullasutia apuna käyttäen
Lasten muffinit: kostuta valmiiden muffinien pinnat esimerkiksi omena tai appelsiinimehulla
Hidasta elämää -korttiperheestä löytyy upeat kortit paranemisen tueksi -> Voimaa paranemiseen. Korttipakka sisältää 50 erilaista korttia, jotka antavat sinulle valoa, voimaa ja toivoa. Kortit toimivat kokonaisvaltaisen tasapainottamisen tukena. Kortit hehkuvat seitsemässä eri värissä ja niiden voimauttavat ajatukset vahvistavat kehon, mielen ja sielun yhteyttä. Kortit on suunnitellut ja käsikirjoittanut Hidasta elämää -sivuston perustaja Pequ Nieminen. Visuaalisen ilmeen on toteuttanut graafikko Sanja Fagerström.
Sain hiljattain eräässä retriitissä hienon lahjan, pienen amuletin. Minulle osoitettiin amuletissa sana rohkeus ja toisella puolella naisen hahmo, joka on vahva ja rohkea – kurottaen kohti maata ja kohti taivasta.
Tämä saamani viesti tuntui tärkeältä. Vaikka olen aina ollut ennemminkin ujo ja arka, aloin keski-ikäisenä yhä rohkeammin luoda elämääni sellaisia asioita, joista itse nautin, sekä työhöni että yksityiselämääni liittyen. Tämä rohkeuteen antautuminen on tuonut elämääni yhä enemmän terveyttä ja hyvinvointia, ja ympärilleni ihania ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla.
Vuosien varrella olen huomannut, että myös rohkeudessa on monia tasoja. Meissä on aina olemassa rohkeutta, vaikka emme sitä itse tiedostaisikaan. Tässä hieman pohdintojani siitä, millä eri tavoin voimme olla elämässämme rohkeita.
Rohkeus tuntea
Rohkeus voi liittyä monenlaisiin tunteisiin. Miltä tuntuisi olla rohkeasti iloinen, rohkeasti surullinen, rohkeasti vihainen, rohkeasti syyllinen, rohkeasti häpeävä tai rohkeasti pelkäävä? Miten sinä uskallat antautua omille tunteillesi?
”Tunteissa ei ole kyse tietämisestä, vaan antautumisesta tunteiden kokemiselle.”
Rohkeus ilmaista
Ilmaisemme itseämme sekä sanallisesti että varsinkin kehomme kautta, tiedostamatta ja tiedostaen. Onko sinulla täysi lupa itsesi ja kehosi ilmaisemiseen, oman totuutesi esille tuomiseen?
”Vapaus ilmaista on vapautta elää.”
Rohkeus pysähtyä
Joskus emme uskalla pysähtyä kohtaamaan itseämme ja tunteitamme, vaan elämme elämää suorittamisen oravanpyörässä. Millaista rohkeutta sinä tarvitset pysähtymiseen ja itsesi kohtaamiseen?
”Löydät syvimmät tarpeesi vasta, kun uskallat pysähtyä itsesi äärelle.”
Rohkeus puolustaa
Tarvitsemme terveitä rajoja ympärillemme. Omista rajoista kiinni pitäminen vaatii joskus valtavasti rohkeutta. Miten sinä puolustat omia rajojasi? Entä heikompien oikeuksia?
”Rohkeus puolustaa on parhaimmillaan tervettä vihan kanavointia.”
Rohkeus uudistaa
Elämä on yhtä muutosta. Muutos sisältää sen, että meidän jokaisen tulisi uudistua; uudistaa sekä ajatteluamme, uskomuksiamme että toimintamallejamme. Miten sinä uskallat uudistua ja rohkaista itseäsi muutoksen polulle?
”Muuttuminen ja uudistuminen mahdollistavat elämän jatkuvuuden.”
Rohkeus valita
Välillä saatamme jäädä seisomaan oman elämänpolkumme risteyskohtaan, koska meillä ei ole riittävästi rohkeutta valita. Valitsetko mieluummin uuden ja tuntemattoman vai vanhan, tutun ja turvallisen?
”Opi kysymään sydämeltäsi, se ei valehtele koskaan.”
Rohkeus epäonnistua
Joskus pelkäämme epäonnistumista niin paljon, ettemme uskalla ryhtyä mihinkään, lamaannumme. Miten paljon sinä vaadit itseltäsi täydellisyyttä?
”Rohkeus epäonnistua vapauttaa meissä olevan luovuuden.”
Rohkeus onnistua
Onnistuminenkin voi joskus pelottaa, koska se voi viedä meitä kohti uutta ja tuntematonta. Annatko sinä itsellesi luvan onnistua?
”Koska elän, olen jo nyt onnistunut.”
Rohkeus hyväksyä
On rohkeutta hyväksyä asioita, joita ei voi muuttaa, ja ihmisiä joilla on eri totuus kuin itsellä. On rohkeutta myös hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Miten sinä elät hyväksynnän tilassa?
”Hyväksyminen ei ole luovuttamista vaan lempeyttä.”
Rohkeus rakastaa
Jollekin rakastaminen saattaa olla maailman uskaliain teko. Uskaltaako rakastaa silläkin uhalla, ettei tunteelleen saisikaan vastakaikua? Mikä sinulle on rakastamisessa helppoa, mikä vaikeaa?
”Rohkeutta on rakastaa silloinkin, kun se tuntuisi viimeiseltä vaihtoehdolta.”
Rohkeus luopua
Muutoksessa on aina kaksi puolta: kun uutta tulee, jostakin on samalla luovuttava. Luopumisprosessissa on tärkeää tunnistaa sen arvo, mistä juuri nyt on luopumassa ja antaa itselle aikaa surutyöhön. Mistä sinä olet valmis tänään luopumaan?
”Tänäänkin voin luopua jostakin toimimattomasta ja luoda tilaa uudelle.”
Rohkeus elää
Elämään antautuminen vaatii usein rohkeutta. Jos murehdimme menneitä ja tulevia, emme itse asiassa elä. Elämä tapahtuu nyt. Miten sinä sallit itsesi elää?
”Sinä omistat elämäsi, ei kukaan muu. Elä sitä rohkeasti omana itsenäsi!”
Ryömin tuskissani pitkin lattioita. Välillä kävin oksentamassa ja yritin pysyä tajuissani. Kylmää hikeä valuen sain kähistyä kumppanilleni, että varmaan pitäisi soittaa sairaalaan. Kun ensihoitajien suoniini tuikkaama kipulääke alkoi pöhistä tajusin, että olisin voinut itse sallia itselleni henkistä lääkitystä huomattavasti aiemmin. Mielenkiintoista kyllä, sairaalassa tehdyissä perusteellisissa tutkimuksissa kehostani ei löytynyt mitään vikaa – tuskaiset tuntemukset johtuivat kuukautisista. Ystävällisen hoidon myötä suru ja helpotus pyyhkivät ylitseni aaltona.
Kaikki tunteet joita olin torjunut pääsivät kehoni kautta kipuna ulos. Kaikki se mitä olin viime aikoina jättänyt itsessäni tervehtimättä ja huomioimatta päätyi ambulanssilla sairaalaan. Huutava kipu olikin tunteideni karjahtelua: hei, me ollaan täällä, voitko kuunnella.
Itkun myötä tajusin, etten ollut antanut itseni kunnolla sukeltaa pelkoihini. Olin jäänyt uppeluksiin räpiköimään, selviytymään. Olin pitänyt joitakin tunteitani ”väärinä” ja tuntenut niistä syyllisyyttä. Tätä syyllisyyttä olin paennut kiltteyteen ja muille kelpaamiseen. Silloin en uskalla sanoa todellisia ajatuksiani, pyytää apua tai asettaa rajoja. En luota, että saan olla ihan vaan minä vaan tunnen riittämättömyyttä.
Joskus on tosi vaikeaa pysähtyä kipunsa ääreen. On haastavaa ottaa vastaan syvintä totuuttaan, koska se saattaa horjuttaa sitä miten elämä nyt on ja olla ristiriidassa sen kanssa, mitä meidän ”pitäisi”. Kipu syntyy, kun joudumme etäälle omasta totuudestamme ja sen mukaan toimimisesta. Kun hylkäämme itsemme kivun edessä sitä vastustamalla, jäämme siihen jumiin; se kiteytyy kehoomme, estää vastaanottamasta hyvää tai stoppaa meidät paikoilleen.
Kipu ei ole paha asia vaan huipputärkeä suunnannäyttäjä. Sillä on aina olennaista sanottavaasiitä miten lähellä tai etäällä olemme myötätunnosta itseämme kohtaan. Jotta viesti saapuu perille, pitää kropankin joskus ottaa osaa karkeloihin. Sairaalassa muistin, että vaikka itseäni kuullessani kohtaan kipeitä asioita, minun ei tarvitse karata niiden ääreltä yhtään minnekään. Häpeä saa ajattelemaan, että pitäisi tuntea jotakin muuta kuin tuntee – että tunteeni ovat vääriä. Moni meistä on oppinut suhtautumaan erityisesti vaikeisiin tunteisiin juuri näin, koska olemme varhaisessa vaiheessa saaneet signaalin siitä, etteivät tunteemme ole tervetulleita. Se joka tämän viestin antoi pyrki itse asiassa suojelemaan meitä parhaansa mukaan. Hän oli itsekin saanut käsityksen, että vaikeat tunteet ovat vaarallisia, horjuttavat hyvinvointia ja estävät selviytymästä maailman tuulissa.
Olemme siinä mielessä tunteiden suhteen harhaopin vallassa, että suosimme kulttuurissamme kevyitä, iloisia ja pärjäämistä osoittavia fiiliksiä. Patologisoimme vihaa, surua, pelkoa, kateutta ja ahdistusta, vaikka nämä kuuluvat jokaisen tunnerepertuaariin. Emme vain osaa tulkita niiden viestiä ja siksi hyljimme niitä itsessämme ja toisissa. Häpeä syntyy siellä, missä emme voi ilmaista autenttista itseämme eli koko tunteidemme kirjoa.
Tie eheyteen ja rakkauteen itsemme kanssa vie kaikkien tunteiden läpi. Kun arvotamme tunteita hyviin ja huonoihin, emme uskalla tutustua esimerkiksi kateuden viestiin siitä, että nyt tarvitaan lisää turvaa. Kateutta torjuessamme ilmennämme sitä ei-rakentavasti toisia vähätellen – koska olemme tehneet jo itsellemme niin (ohittamalla viestin sisäisen turvan tarpeesta). Tämä tapahtuu usein täysin tiedostamattamme koska emmehän saisi tuntea koko tunnetta.
Olisi kivempaa pysyä kevyempien tai edes vähemmän kiemurtelua aiheuttavien tunteiden parissa. Puolet meistä haluaa hävitä paikalta saman tien kun aletaan tarkastella vihaa tai ahdistusta – ymmärrettävästi, koska pelkäämme niin kovasti kiellettyjä tunteitamme. Luulemme, että viha on vihapuhetta ja rasismia vaikka oikeasti ne kertovat pelosta. Luulemme, että kipeät tunteemme saastuttavat hyvinvointia ja kertovat rakkauden puutteesta, vaikka itse asiassa yksikään tunne ei ole olemassa tuhotakseen vaan rakentaakseen. Ainoa tapa oppia ymmärtämään miten, on sallimalla itselleen kaikki tunteet. Tunteet eivät katoa minnekään henkisyyden tai rakkaudellisuuden myötä – ne jatkavat psyykemme palveluksessa loppuun saakka.
Minulle olennainen muistutus sairaalan kirkkaiden valojen alla oli, että saan olla itselleni totta. Kiitollinen kipeistäkin tunnelmistani, koska ne auttavat sinne minne haluan. Mitä enemmän minulla on myötätuntoa eli turvaa ja tilaa kokea kaikkia tunteitani, sitä avoimempi olen ja sitä voimallisemmin elämä virtaa lävitseni. Ei meitä auta eteenpäin se että passaamme, raadamme tai paiskomme ovia ja rähjäämme jotta joku kuulisi tunteemme. Ei auta, että väännymme ihmeellisille kiemuroille pärjätäksemme ja jotta muut huomaisivat, miten korvaamattomia ja tärkeitä olemme. Syy näihin todennäköisesti on, ettemme salli itsellemme vihaa, surua tai pelkoa. Emme tule kuulluiksi vaikka miten kolistelemme tai voivumme taakkojemme alle. Näin toimimme siksi, että olemme oppineet uskomaan, että meidän pitää pärjätä eikä tuntea. Tämän surkean asiaintilan edessä yritämme kukin selviytyä parhaamme mukaan.
Hyvinvointimme ei etenejos jäämme odottelemaan, että joku vihdoin tajuaa mitä itse asiassa miellyttämisellä, suorittamisella, kiltteydellä tai sovun säilyttämisellä haemme. Se etenee, ironista kyllä, kun itse tapitan fiiliksiäni silmästä silmään. Kun vain istun, hengitän syvään ja olen uteliaasti ja sinnikkäästi (itkien ja hikoillen) sen kanssa mitä tunnen.Tunteideni läpi kärvisteleminen onkin mitä suurinta myötätuntoa itseäni kohtaan. Sallin itselleni sen, mitä minulle ei ehkä jossain kohtaa polkuani sallittu. Joskus tarvitsen siihen toisen apua, sitä että toinen auttaa synnyttämään turvallista tilaa teljetyille osilleni. Ja kun minulla on turvaa tunteilleni, on minulla myös kykyä ilmaista niitä suoraan. Ei toisen päälle kaatamalla vaan itseäni ja toista kunnioittaen. Jos toinen ei ymmärrä, ei vika ole tunteissani vaan kenties siinä, ettei hän itse ole vielä sinut omiensa kanssa.
Mullistavin asia jonka kivulloisista tunnelmista olen oivaltanut on, että en kuole niihin eivätkä ne tee minusta heikkoa. Päin vastoin kipujeni vastaanottaminen täyttää minut valtavalla hyväksymisellä ja armolla. Vahvuus toimia tunteideni ja totuuteni pohjalta kumpuaa siitä, että olen antanut itseni voimaantua kokemalla tunteiden vyöryn lävitseni. En reagoi tunteideni pohjalta enkä jää niiden vangiksi. Niiden sisältämä energialataus vapautuu sydämeeni ja mahdollistaa kohtaamaan myös toisen inhimillisyyden. Silloin kipu muuttuu lääkkeeksi joka parantaa.
Mitä annettavaa minulla on tähän elämään? Mitkä lahjani ovat? Mitä voin niillä tehdä? Mikä minun tarkoitukseni täällä on? Miten pärjään, kun herkkyyteni vie niin paljon voimia? Kuulunko edes tänne?
Moni kaltaisesi herkkä, empaattinen ja intuitiivinen tyyppi on kysynyt nämä kysymykset itseltään useaan kertaan. Kun ympäröivä maailma näyttää toimivan suurelta osin tavoilla, jotka ovat päinvastaisia sen kanssa, mikä itselle tuntuu ominaisimmalta, voi välillä tuntua siltä, että oma paikka ja tarkoitus on hakusessa.
Usein herkkä ja empaattinen ihminen on ottanut lapsesta asti liikaa vastuuta niiden yhteisöjen henkisestä ilmapiiristä, joissa hän on osallisena. Hän käyttää kykyään aistia toisten tunteita ja tarpeita ollakseen esimerkiksi työpaikallaan se pilari, johon yksi sun toinen nojaa huolineen. Hänen osaamiseensa ja pärjäämiseensä luotetaan.
Vaikka herkkä empaatikko kokee tässä asetelmassa itsensä tarvituksi, hänestä voi silti samalla tuntua, että jotain olennaista omasta potentiaalista jää edelleen käyttämättä. Hänen omat visionsa, toiveensa ja intuitionsa nykäisyt hautautuvat päivittäisen selviytymisen alle eivätkä saa tarpeeksi tilaa hengittää ja vahvistua.
Jos tunnet, että sisälläsi kytee tarve tutkia, mitä sinä todella haluat seuraavaksi tehdä ja kokea, tuota tunnetta kannattaa seurata. Vaikka ympäristön odotukset sinua kohtaan voivat tuntua painostavilta ja raskailta murtaa, syvältä kumpuava tarpeesi kohdata itsesi ja elämäsi entistä täydemmin ei ole turha.
“Jos sinusta tuntuu, että et sovi tähän maailmaan, se johtuu siitä, että olet täällä auttaaksesi luomaan uuden”, on joku sanonut.
Näen, että myötäelävillä ja rohkeasti herkkyyteensä tutustuvilla ihmisillä on paljon annettavaa usealla elämän saralla. Kun huomiosi ei ole lähtökohtaisesti vain oman etusi tavoittelussa, voit vaikuttaa teoillasi myönteisesti monen ihmisen elämään.
Jotta pystymme antamaan panoksemme maailmaan jatkossa niin, ettemme jatkuvasti ylikuormitu, on meidän ensin rohkeasti katsottava, mikä omassa ajettelussamme, tunteissamme ja toiminnassamme pitää meitä kiinni toistuvissa voimattomuuden ja uupumisen kokemuksissa. Jos tosissaan haluamme vaikuttaa elämäämme ja ympäristöömme luomalla uudenlaisia tekemisen tapoja, ainoa pysyvää muutosta tuova vaihtoehto on aloittaa itsestään.
Kun uskomuksemme omasta voimattomuudestamme höllentävät otettaan, niiden takaa alkaa nousta esiin se, mitä me pohjimmiltamme haluamme seuraavaksi olla, tehdä, luoda ja kokea. Silloin myös toisinaan haussa oleva tunne merkityksellisyydestämme, voimastamme ja paikastamme maailmassa selkenee.
Tässä kolme askelta, jotka voit ottaa astuaksesi yhä vahvemmin omaan voimaasi.
Ensimmäinen askel: Sisäisen ristiriidan tiedostaminen
Yksi suurimmista haasteistani on ollut tiedostaa ja myöntää sisälläni jyllännyt ristiriita oman syvimmän totuuteni ja ulkopuolelta omaksuttujen uskomusten välillä.
Vaikka intuitioni on viestittänyt minulle usein todella voimakkaasti, että joku asia ei ole minulle hyväksi, sen kuunteleminen on ollut välillä helpommin sanottu kuin tehty. Aina, kun olen taipunut pelkoon perustuvien uskomusteni suostutteluun ja hakenut turvaa uhrautuvan kannattelijan roolini kautta, olen kuitenkin lopulta voinut huonosti.
Kokemukseni on siis kerta toisensa jälkeen todentanut, että sydämeni ääni oli taas kohdillaan. Siksi jokainen näistä voimattomuuden kokemuksista on ollut myös mahdollisuus astua enemmän omaan voimaani ja harjoitella luottamaan siihen, että minä olen se, joka loppujen lopuksi tietää, mikä minulle on milloinkin parhaaksi.
Mitä enemmän olen ottanut vastuun omasta hyvinvoinnistani, tarpeistani ja onnestani, sitä helpompaa sisäinen ristiriita on ollut hyväksyä. Kun olen sallinut sen, että syvin intuitioni ei ole läheskään aina linjassa ulkopuolisten odotusten ja tapojen kanssa, on sisälläni tempoilevaan ristiriitaan latautunut energia alkanut vapautua ja olen voinut ohjata sitä vahvemmin sen tutkimiseen, kuka minä olen ja mitä minä haluan.
Vaikka tuntemasi jännite yleisten uskomusten ja oman sisäisen laajentumishalusi välillä voi tuntua turhauttavalta, on se samalla merkki eteenpäin menemisestä ja siitä, että sinussa on kasvun varaa. Tuntemasi jännitteen kautta oma korkeampi viisautesi kehottaa sinua luopumaan vanhasta ja kutsuu sinua ottamaan käyttöön uusia tasoja ja osia itsestäsi.
Toinen askel: Kannattelijan roolista hellittäminen
Jotta voimme antaa panoksemme maailmaan niin, että voimme myös itse hyvin, meidän on hellitettävä uskomuksesta, että olemme täällä täyttämässä ensisijaisesti toisten tarpeita ollaksemme rakkauden arvoisia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että luovumme toisten tunteisiin, tarpeisiin ja haluihin vastaamisesta oman jaksamisemme kustannuksella.
Henkisen kasvun ja itsensä kehittämisen ohjeissa korostetaan usein muiden palvelemista tärkeyttä, mikäli haluaa löytää oman tarkoituksensa ja elää merkityksellisesti. Herkkää ihmistä, jolla on taipumus vetää empatia ja vastuunkanto toisten tunteista ja tarpeista överiksi, tämä ohje voi pitää jumissa aina käytettävissä olevan tunnesuodattimen ja pyyteettömän kannattelijan roolissa. Hänelle se kuulostaa helposti tältä: jotta voit olla hyödyllinen, merkityksellinen ja rakastettava, sinun on sivuutettava oma itsesi, tunteesi ja tarpeesi niin kauan, kunnes muilla on hyvä olla. Tarvottavana on loputon suo, koska kukaan ei voi saada toiselle pysyvästi hyvää oloa, vaikka hän miten yrittäisi ottaa kannettavakseen toisen tuskan.
Herkkän ja empatian överiksi vetävän kannattaa päästää irti uskomuksesta, että hänen täytyy palvella ensin muita ja vasta sitten itseään. Tämän näkökulman muutoksen kautta voit antaa itsellesi luvan tunnustella kerrankin kunnolla, mitä sinä seuraavaksi haluat. Muiden palveleminen seuraa kyllä luontevasti siitä, koska myötäelävänä ihmisenä tapasi katsoa maailmaa ja toimia siinä sisältää automaattisesti myös toiset.
Muutosta miettiessä on helppo jäädä kiinni siihen tuskaan, mitä se mahdollisesti läheisillemme aiheuttaa. Herkälle ja empaattiselle panokset ovat vieläkin kovemmat, koska tunnemme toisten kokeman kivun kuin omamme. Uuden luominen ei ole kuitenkaan pelkästään vanhaa tuhoavaa, vaan siitä seuraa myös myönteisiä asioita. Kokeilemalla käytännössä näet, miten uudenlaiset valintasi vaikuttavat omaan oloosi ja sitä kautta ympäristöösi myös positiivisilla tavoilla.
Valitse siis jotain, mitä haluat todella tehdä tai kokea, jota et tällä hetkellä tee. Mitä sinussa nousee – ei päästäsi, vaan alempaa, sydämestäsi – joka sytyttää sinut? Minkälaisessa tilanteessa ja ympäristössä näet itsesi? Miltä sinusta tuntuu kehossasi, kun olet tuossa tilanteessa? Luota intuitioosi, anna sen tehdä tehtävänsä ja ota vastaan se, mikä haluaa nousta näkyväksi. Halutessasi kirjaa se ylös, piirrä siitä kuva tai etsi visiotasi ja sen tunnelmaa mahdollisimman hyvin kuvaava kuva lehdistä tai netistä.
Kolmas askel: Oman voimasi tunnistaminen
Herkät, empaattiset ja intuitiiviset ihmiset ovat usein energeettisesti vahvoja, vaikka itsestä ei aina voimakkaiden tunteiden ja ympäristön ärsykkeiden ristiaallokossa siltä tunnukaan. Heidän läsnäolonsa tunnetaan, vaikka he eivät sanoisi tai tekisi mitään ihmeellistä.
Oletko huomannut, että joskus sinun ei tarvitse kuin katsoa jotakin ihmistä ja se vaikuttaa hänen käytökseensä? Reagoivatko muut toisinaan vahvasti siihen, että saavut paikalle? Tuntuuko sinusta, että mikäli et halua aiheuttaa voimakkaita reaktioita tietyssä seurassa, sinun on parasta olla sanomatta mitään? Entä onko joku sanonut, että kun suutut, olet pelottava? Tai että seurassasi voi olla vapaasti semmoinen kuin on?
Nämä ovat mittareita siitä, miten vahvasti energiasi koskettaa myös muita. Sen lisäksi, että aistit energioita helposti, pystyt myös vahvistamaan niitä omalla keskittymiselläsi ja tietoisella ohjaamisella. Tämän vuoksi vahvaan energiaan ja kykyyn vaikuttaa liittyy myös iso vastuu. Uudistavin vaikutus ympäristöösi syntyy, kun olet olotilassa, jossa koet eläväsi itsellesi totuudellisesti ja aidosti. Siksi on tärkeää, että katsot sisäistä tilaasi mahdollisimman rehellisesti. Mikä siellä rajoittaa sinua, mikä rohkaisee, minkä kutsuu sinua toistuvasti, selkeästi, suoraan ja rauhallisesti.
Itsensä kuunteleminen ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi pyrkiä eroon negatiivisita tunteistamme tai että meistä pitäisi tulla jotenkin täydellisen henkistyneitä, mitä ikinä se onkaan. Riittää, että on ihminen, joka uskaltaa katsoa itseään sellaisena kuin on ja haluaa tutkia uusia ulottuvuuksia itsessään. Siihen kuuluu jatkossa yhä useammalla meistä taito käyttää energiaamme ja luomisvoimaamme entistä tietoisemmin.
Kuulin tämän jossain:
“Elämä kohtaa semmoiset, jotka kohtaavat itsensä ja elämänsä täydesti”.
Minusta se oli hienosti sanottu.
Kun uskallamme askel kerrallaan luopua vanhoista ja ahtaista menestyksekkään elämän mittareista ja ympäristön hyväksynnän tavoittelusta, vapautuu meihin ja päivittäiseen arkeemme tilaa luoda asioita ja tapoja, jotka ovat linjassa oman syvimmän olemuksemme ja totuutemme kanssa. Kun seuraamme sitä, myös maailma ympärillämme alkaa tukea meitä ja järjestäytyä uudelleen. Vaihe vaiheelta tunne siitä, että nyt elämme ja teemme asioita tavoilla, jotka sopivat meille, alkaa loksahdella kohdilleen.
Tunnelukot eivät ole vikoja tai virheitä, vaan itseasiassa hyvin ymmärrettäviä tapoja reagoida ja muodostaa tulkintoja varhaisten kokemustemme perusteella. Tunnelukot ovat linssi, jonka läpi maailmaa katsomme ja jotenkin kummasti tunnumme vetävän puoleemme juuri sellaisia kokemuksia, jossa lukkomme pääsevät tulemaan näkyville.
Se tekee usein kipeää. Ja silti nämä kokemukset ovat valtavan arvokkaita mahdollisuuksia nähdä lukon taakse ja antaa itselleen mahdollisuus kohdata se herkkä tunne tai kipeä kokemus, minkä suojaksi tunnelukko on syntynyt. Se ei käy tosin viikossa, vaan kysyy toistoja, sitoutumista ja usein myös turvallisia vuorovaikutussuhteita tueksi.
Tutkitusti tunnelukkojen kanssa työskentelyyn on realistista varata 9–12 kk. Tämä on myös oma kokemukseni. Sillä oletuksella, että aidosti on valmis työstämään tilannettaan. On myös ok, jos ei vielä ole. Silloin on kuitenkin oletettavaa, että saman tyyliset kaavat toistuvat elämässä ja ihmissuhteissa.
Itse toistin useammassa parisuhteessa hyvin samoja kaavoja, kunnes vasta kolmannen kierroksen jälkeen oli sanotusti mitta täynnä ja olin oikeasti valmis katsomaan, mikä minua ajaa toistamaan samoja kaavoja yhä uudestaan ja uudestaan.
On hienoa huomata, että työskentely todella helpottaa asioita, jotka olivat aiemmin tulenarkoja.Se, että työstää näitä asioita ei tarkoita, että elämän tulee olla koko ajan yhtä vellomista.
Hylkäämisen tunnelukko
Hylkäämisen tunnelukko alkaa kehittymään jo ensimmäisten elinvuosien aikana. Tällöin lapsuudenkodin tunnelma on usein ollut ailahteleva, epävakaa, arvaamaton, kylmä ja emotionaalisesti poissaoleva. Ihmisellä, jolla on hylkäämisen tunnelukko on usein vaikea luottaa ja olo on helposti turvaton ja pelokas.
Hylkäämistä pelätään poikkeuksellisen paljon, ymmärrettävästi. Yleisin seuraus tälle tunnelukolle on masennus. Muita mahdollisia seurauksia ovat läheisriippuvat suhteet tai läheisten suhteiden välttäminen kokonaan. Hylkäämisen tunnelukkoa on turvallista käsitellä tuella ja antaa sille aikaa.
Ihminen kaipaa ja tarvitsee valtavasti turvaa, luotettavuutta sekä hyväksyntää. Jossain määrin jokainen ihminen pelkää hylätyksi tuloa, mutta ihminen, jolla tämä lukko on vahva, tekee melkeinpä mitä hyvänsä, ettei joudu kokemaan hylätyksi tulon kipua. Kurjaa kyllä, tällöin ihminen tietyllä tavalla hylkää itse itseään.
Alistumisen tunnelukko
Alistumisen tunnelukko voi syntyä myöhemmin lapsuudessa ja nuoruudessa, ei välttämättä ensimmäisinä elinvuosina. Tällöin ihminen on kohdannut vähättelevää, rankaisevaa, ylikontrolloivaa ja liian vaativaa kohtelua. Ihminen reagoi tähän vähätellen itseään, alistuen, tunteitaan tukahduttaen.
Tämä näkyy heikkona itsearvostuksena, omien tarpeiden kieltämisenä tai vähättelynä, miellyttämisenä ja vaikeutena vetää rajoja. Voi ilmentyä myös passiivisaggressiivisia purkauksia. Ihminen tuntee olevansa ansassa. Tätä tunnelukkoa työstäessä ihminen tarvitsee sitä, että hänen tunteensa, tarpeensa ja rajansa otetaan tosissaan ja niitä kunnioitetaan. Hän tarvitsee terveen itsekunnioituksen vahvistamista.
Seuraavassa osiossa kirjoitan epäonnistumisen ja häpeällisyyden tunnelukosta ja kolmannessa osiossa siitä, kuinka tunnelukkoja voi lähteä työstämään inhimillisesti ja realistisesti.
Lähteenä on käytetty kirjoittajan omia kokemuksia, kognitiivisen lyhytterapian opintoja sekä Tunne lukkosi -kirjaa.
(Loistava kirja kiitollisuudesta ja elämän kauneudesta. Kannattaa lukea!) Marika kertoo kirjassaan eräästä viikonlopun supermarkettireissusta, jolloin oli väsyneenä huokaillut muiden kiireisten ja kireiden asiakkaiden keskellä. Kunnes hän oivalsi kysyä itseltään: ”Entä jos muuttaisin tämänkin hetken pyhäksi?”
