Sivu 320 – Hidasta elämää

Näistä vitamiinipuutoksista kärsitään maailman laajuisesti – Lääkärin mukaan syynä kehon hapetusstressi

Lääketieteen lisensiaatti, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola on kliinisen antioksidanttihoidon uranuurtaja koko maailmassa. Hän on hoitanut kymmeniä tuhansia potilaita yli 35 vuoden aikana soveltaen antioksidanttihoitoa perinteisten lääketieteellisten hoitojen rinnalla ja tukena. Hän on saavuttanut hyviä tuloksia hoitaessaan rappeutumissairauksia kuten sydänverisuonisairauksia, allergioita, reumaa, neurologisia sairauksia ja syöpätauteja. Useita kirjoja julkaisseen Jaakkolan uusin teos on Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla (Mividata 2016).

Maailman terveysjärjestö (WHO) on arvioinut, että suuri osa ihmisistä kärsii vitamiinien, hivenaineiden ja yleensä pienoisravinteiden puutostiloista. WHO:n julkaisut osoittavat, että mikroravinteiden puutostilat ovat suuri ongelma maailmanlaajuisesti, ei pelkästään kehitysmaissa, vaan myös kehittyneissä maissa. Mikroravinteiden puute heikentää optimaalista terveyttä ja on merkki heikentyneestä antioksidanttisuojauksesta sekä immuunivajeesta.

Maailman terveysjärjestön asiantuntija-arvion mukaan esimerkiksi sinkin puutteesta kärsii noin 2 miljardia ihmistä. Myös jodin ja raudan puutostilojen yleisyys on samaa luokkaa. A-vitamiinin puutostilan on arvioitu olevan noin 250 miljoonalla alle kouluikäisellä lapsella. Merkittäviä vajauksia on olemassa myös seuraavien mikroravinteiden saannissa: foolihappo, B₁₂-vitamiini, B-vitamiini, riboflaviini (B₂), niasiini (B₃), B₆-vitamiini, C-vitamiini, E-vitamiini, kalsium, seleeni ja fluori.

Jos antioksidanttien saanti ei ole riittävää, monet ympäristötekijät voivat aktivoida tautitapahtumia, jolloin tulehdukset jatkuvat. Tällöin esimerkiksi vaikeaksi kehittynyt astma johtaa ennenpitkää nopeaan taudin pahenemiseen tai häiriöihin, joiden seurauksena saattaa olla pahan- tai hyvänlaatuisten kasvainten synty tai keuhkojen ahtaumatauti.

Kun elimistö on menettänyt kykynsä kontrolloida solunsisäisiä suojatapahtumia, tuhoisat solunsisäiset stressireaktiot voivat olla vaikeasti hoidettavia. Jos ei anneta tehokasta ravintotekijälääkehoitoa, on odotettavissa, että tautiprosessit jatkuvat ja aiheuttavat yhä vaikeampia terveysongelmia.

Hapetusstressi on saatava kuriin

Hengitysteiden terveydestä on syytä huolehtia jo siksi, että hengitysteiden kautta taudinaiheuttajat pääsevät elimistöön. Hengitysilmassa olevat mikrobit kuten virukset ja bakteerit, pienhiukkaset ja ruoan mukana tulevat vieraat kemialliset aineet vahingoittavat hengityselimiä ja osaltaan voivat ylläpitää limakalvon tulehdustiloja, infektioita. Haitalliset mikrobit voivat aiheuttaa tulehdustiloja etenkin, jos elimistön vastustuskyky on heikentynyt hapetusstressitekijöiden ja ravitsemushäiriöiden vuoksi.

Hengitysteiden solujen merkittävimmät uhkatekijät ovat hapettavat aineet eli hapen aineenvaihdunnan myrkylliset välituotteet, niin sanotut happiradikaalit: tupakansavun hapettavat osatekijät, saasteet ja tulehduksen yhteydessä lisääntyvä tulehdussolujen vapaaradikaalituotanto. Vapaita radikaaleja syntyy solunsisäisesti mm. soluhengityksen sivutuotteena ja solunsisäisten entsyymien toiminnan aktivoituessa. Jokainen altistuu yksilöllisesti erilaisille hapettaville aineille.

Hapetuksen elimistölle aiheuttama stressi voi vaurioittaa soluja ja altistaa sairauksille. Antioksidantit suojaavat elimistöä hapetusstressiltä ja vahvistavat vastustuskykyä. Hapetusstressin vaikutus terveyteen ja sairauksien syntyyn on niin laajasti kansainvälisesti hyväksytty tosiasia, että sen vaikutusten laiminlyönti potilastyössä voitaisiin katsoa jopa suoranaiseksi hoitovirheeksi.

Antioksidantti- ja immuunijärjestelmään vaikkuttavat monella tavalla eri ravintotekijät, joiden riittämätön saanti altista sairauksille. Rasvasolut ja solujen biologiset kalvorakenteet voivat vaurioitua happiradikaalien vaikutuksesta. Mikrobikasvuston epänormaali koostumus on yhdistetty mm. infektioihin, maksan vaurioihin sekä syövälle ja allergioille altistumiseen.

Esimerkiksi C- ja E-vitamiinit hajottavat suoraan vapaita radikaaleja. E-vitamiinin antioksidanttivaikutus on riippuvainen C-vitamiinin ja mahdollisesti muidenkin pelkistävien mikroravinteiden riittävyydestä. Kudosvaurioita voidaan ehkäistä ja korjata nopeasti, kun potilas saa riittävästi pienoisravintotekijöitä. Esimerkiksi seleeniyhdisteet yhdessä muiden mikroravintotekijöiden kanssa käynnistävät DNA:n korjaustapahtumia.

Kun lasketaan yhteen kaikki hengitysteiden sairaudet, mukaan lukien akuutit alempien hengitysteiden infektiot, krooninen ahtauttava keuhkosairaus, tuberkuloosi ja syöpäkuolemat, on keuhkosairauksien kokonaiskuolleisuus suurempi kuin hapenpuutteesta johtuvien sydänsairauksien aiheuttama kuolleisuus.

Suuontelon ja nielun alueen, samoin kuin koko hengitystie-elimistön infektioita, allergisia reaktioita ja yliherkkyysreaktioita voidaan menestyksellisesti lievittää farmakologisella tukilääkityksellä. Yksilöllinen tukihoito on syytä aloittaa ajoissa. Lääkityksen onnistumismahdollisuus paranee merkittävästi, jos hoidettavan ihmisen pienoisravintotekijöiden tasemittauksilla voidaan kartoittaa eri ravintotekijöiden puutostilat ja niiden mukaan valita ravintovalmisteet yksilöllisesti.

Luonnonmukaiset, desinfioivat ja samalla tulehduksia rauhoittavat rohdosvalmisteet ovat osoittautuneet tärkeiksi hoidoiksi, kuten greipinsiemenöljy tippoina tai kapseleina ja kahdeksan yrtin mikstuura. Ne sisältävät lukuisia aineita, jotka estävät tulehduksia ja toimivat luonnonantibiootteina.

Lisää aiheesta kirjassa:

Kaarlo Jaakkola – Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla

Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.

Yks kova juttu – miten omasta intohimosta tulee ammatti

Nuoren naisen suuri unelma ja intohimo oli ura klassisen musiikin laulajana. Vanhempien mielestä huuhaata. He ylipuhuivat – suorastaan pakottivat – tyttärensä opiskelemaan itselleen akateemisen, yhteiskunnallisesti arvostetun ja taloudellisen turvan tuovan ammatin. Hammaslääkärin ammatti oli hyvä ja sopiva.

Tyttären rohkeus ei riittänyt uhmaamaan vanhempien tahtoa – vielä. Hän pyrki ja pääsi opinahjoon. Tunnollisena, kunnollisena ja ahkerana hän valmistui hammaslääkäriksi ennätystahtia ja vielä kiitettävin papereinkin. Vakmistujaispäivänään hän ojensi paperit vanhemmilleen ilmoittaen tämän uran olleen nyt sitten tässä: ”Te halusitte tätä, minä haluan muuta. Opiskelupaikka musiikkiakatemiassa odottaa.”

Tarina rohkeudesta, intohimosta ja sisäisestä palosta, jota kukaan eikä mikään pystynyt sammuttamaan. Tarina naisesta, joka on nykyisin kiitelty klassinen laulaja. Tositarina opiskelijakollegastani muutaman vuosikymmenen takaa.

Potilaiden purentakalustojen remppaamista treenaamassa puursi kyllä muutama muukin onneton ja innoton, joka yritti täyttää vanhempiensa toiveita ja odotuksia.

Mieleeni heistä jäi myös eräs kiharatukkainen nuori mies, joka hyvin usein istui työtuolillaan potilaansa vierellä unelmoimassa omista konserteista menestyvänä pianistina – ajan, paikan, potilaan ja hampaat unohtaen. Toisin, kuin ensimmäisen tarinan naisella, hurmaavan kiharapään hammaslääkäriopinnot takkusivat pahasti. Harmikseni en tiedä, miten ja mihin hänen tarinansa on edennyt. Toivon, että hyvin, hyvään ja oikeaan.

Luulisi, että nämä tarinat olisivat nykyisin jo historiaa. Valitettavasti törmään vastaavanlaisiin edelleen. Usein valmentaessani lauluntekijäopiskelijoita. Liiankin usein.

Lapsensa ”parasta” tarkoittaville vanhemmille on vaikeaa niellä, että jälkeläisen unelma-ammatti onkin ”jotain viihdehömppää”. Ei siis missään nimessä mikään oikea ja arvostettu ammatti.

Joillekin vanhemmille on vaikea niellä toki myös muita mahdollisia nuoren omia valintoja. Vanhemmat ovat ehkä rakentaneet työllä ja vaivalla menestyvän yrityksen ja toivovat lapsistaan työnsä jatkajia. Tai kenties maatilan siirtymistä isältä pojalle – tai tytölle – on pidetty ja pidetään suvussa aina ja iäti itsestäänselvyytenä. Tai, tai ja tai…

Mikä raastava kamppailu nuoren mielessä, jos omat unelmat ovatkin jotain aivan muuta.

Tukahduttaako oma intohimo? Voida huonosti ja kenties sairastua? Vai uskaltautuako uhmaamaan vanhempien tahtoa? Lähteä epävarmana syyllisyyden ja huonon omatunnon täyttämä reppu selässä kohti omaa unelmaa?

Kumpaakaan ei pitäisi eikä saisi tapahtua.

Erään kauniin tositarinan kuulin jokin aika sitten nuorelta mieheltä, joka haluaa iskelmälaulajaksi. Poika LUULI tietävänsä, että isä haluaa hänen jatkavan omaa työtään perheen yrityksessä. Luuloissaan poika ei uskaltanut kertoa kotona omasta unelmastaan. Hän kiukutteli itsensä, elämänsä, opintojensa ja isänsäkin kanssa kaikenlaisista ”varsinaisen asian ohi menevistä” muista ja turhista asioista.

Kun unelma poltti sisällä tarpeeksi kärventäen, käytiin isän ja pojan välillä vihdoin ja viimein tärkeä keskustelu, jossa valkeni vapauttava totuus. Isä olisi itsekin aikanaan halunnut laulajaksi, mutta ei ollut uskaltanut uhmata omaa isäänsä. Valkeni myös, että isä halusi pojan toteuttavan ihan ikiomia unelmiaan. Isä oli valmis antamaan siihen kaiken mahdollisen tukensa.

Tästä ja muista vanhempien ja jälkikasvun unelmatarinoista – onnellisista ja onnettomista – inspiroituneena ja tärkeän asian ”julistamisen” tarpeesta vakuuttuneena kirjoitin laulutekstin, jonka Kari Haapala sävelsi.

Yö-yhtyeen Olli Lindholm on välittävä ja rakastava isä, joka on tukenut lapsiaan heidän omissa ammatti- ja muissa valinnoissaan. Hän on tämän laulutarinan paras mahdollinen ”kertoja”.

Jälkisanaset

Tunnen myös useita hammaslääkäreitä, vanhempiensa yrityksen jatkajia, maanviljelijöitä – ja ihan kaikissa mahdollisissa ammateissa toimivia – jotka vuosien ja vuosien jälkeenkin kertovat työstään silmät intoa hehkuen.

He ovat saaneet itse valita.

Yks kova juttu

Tää oli tässä,
en tänne jää,
enkä tarvi mitään,
ihan omilla pärjätään,
maapallon kokoinen uhma,
pojan kasvoilla, polte katseessaan,
luulee tietävänsä,
mitä isänsä odottaa,
mitä pojastaan haluaa.

Mutta sulla on jotain muuta,
sydämessä läikkyvää,
jotain muuta,
tärkeää,
mutta sulla on jotain muuta,
tähtiesi määräämää,
jotain muuta,
sen mä nään,
yks kova juttu,
ilmiliekeissä,
yks kova juttu,
sun oma elämä.

Ihmisen poika,
vahva juuriltaan,
ei mun enää kantaa
huoli huolta onnestaan,
maapallon kokoinen rakkaus,
pojan kasvoilla kauniin karheaa,
luuli tietävänsä,
mitä isänsä odottaa,
mitä pojastaan haluaa.

Isä pojastaan,
ja poika isästään,
kaksi toisistaan ylpeää.

Portti tyyneyteen

Kuuntelin Eckhart Tollea. Ääni taustalla, ruudussa liikkuu kauniita kuvia. Mieleni pysäytti kuva, jossa oli teksti ”Now is the entry point into life”.

Elänkö minä, todella? Vai näyttelenkö rooliani, yhdessä muiden näyttelijöiden kanssa?

Läksin metsään kävelylle. Näin nelikentän, tai ristin: vaakasuorassa vasemmalta oikealle kulkee elämäni tarina, lineaarinen aika, menneisyys – tulevaisuus. Kaikki se hyvä tai paha, mikä on tapahtunut tai voi tapahtua.

Pystysuorassa on tämä hetki, ajattomuus. Yläpäässä on nykyhetken sisältö; havaitsenko mitä nyt todella tapahtuu? Alapäässä on nykyhetken syvyys; olenko avoinna sen kuiskaukselle, äärettömälle potentiaalille?

Kumpi akseli on tärkeämpi? Näin U-teorian neulansilmän, tai kapean portin. Siinä kysytään kolme kysymystä: Mistä luovun? Mitä varjelen? Mitä uutta luon? Tajusin, että elääkseni taitavammin minun on luovuttava kahdesta asiasta: menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Ja varjeltava nykyhetkeä – erityisesti sen syvyyttä, olemiseni laatua.

Toisin sanoen minun on luovuttava elämäntarinastani ja antauduttava Elämälle. Kuunneltava tätä hetkeä, koko olemuksellani. Keskityttävä ristin pystyakseliin, ja suhtauduttava väljemmin ja leikkisämmin vaaka-akseliin.

Ehkä se avaa portin tyyneyteen keskellä kiireiseltä vaikuttavaa arkea?

– Pekka

Pehmeät bataattileivokset – ihana syy herkutella!

Hannan terveysherkut tarjoaa ihanan syyn herkutteluun näillä mausteisen pehmeillä bataattileivoksilla

Porkkanakakku – tuo niin monien lempileivonnainen. Nyt se on syntynyt uudelleen. Kokeile maustaa taikina vaihteluksi porkkanan sijasta bataatilla. Kardemumman, kanelin ja vaniljan mausteisuus tuovat bataatin rinnalle valtavan ihanan makuyhdistelmän. Tämä ohje sopii myös gluteenittomaan sekä maidottomaan ruokavalioon, sillä vehnäjauhot on korvattu gluteenittomilla kaurahiutaleilla ja perinteinen tuorejuusto-tomusokeri -päällinen kookoskermalla.

BATAATTILEIVOKSET:

5 dl kaurahiutaleita

2 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl vaniljajauhetta

1 dl kookossokeria

1 luomu kananmuna

1 keskikokoinen bataatti

1 dl sulaa kookosöljyä

VAIHE 1) Kuori, paloittele ja keitä bataattilohkot kypsiksi. Kaada valmiiden bataattien keitinvesi pois, jäähdytä ja soseuta sauvasekoittimella

VAIHE 2) Laita kaurahiutaleet tehosekoittimeen ja pyöräytä muutama kerta, jotta saat hiutaleista hienoa jauhoa

VAIHE 3) Sulata kylmäpuristettu kookosöljy vesihauteessa

VAIHE 4) Yhdistä ja sekoita kaikki kuivat aineet

VAIHE 5) Lisää bataattisoseen joukkoon sula kookosöljy ja vaahdota kananmuna erillisessä kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi

VAIHE 6) Yhdistä kuivat aineet ja bataatti-öljysose ja lopuksi lisää varovasti käännellen kananmunavaahto joukkoon. Lusikoi pieniin leivosvuokiin ja paista 200 asteessa noin 25–30 minuuttia, kunnes hammastikulla kokeillessa taikina ei enää tartu tikkuun.

KOOKOSKERMA:

1 prk kookoskermaa

1 tl vaniljajauhetta

loraus luomu hunajaa

VAIHE 1) Vatkaa jääkaappijähmeä kookoskerma vaahdoksi ja mausta vaniljalla ja luomu hunajalla. Tarkista maut mieleiseksi. Pursota valmiiden leivosten päälle.

Kaikkea ei voi mitata rahassa

Kuluneena kesänä leikimme ajatuksella, ettemme tekisi työtä rahasta. Että tarjoaisimme yhä majatalomme maailmaa matkaavien käyttöön, mutta vaihdonvälineenä ei olisi yksinomaan raha. Mitä se voisi tarkoittaa?

Pärjäämme päiväkausia ilman rahankäyttöä, emmekä käytä rahaa enää kaikkeen, mitä hankimme. Tarvitsemme rahaa etenkin silloin, kun joudumme ostamaan kasvottomalta taholta, yritykseltä, jonka omistajaa tai myyjää emme henkilökohtaisesti tunne. Sähkö, polttoaineet, laitteet ja välineet sekä sairaanhoito ja lääkkeet, ainakin nuo edellyttävät rahaliikennettä.

Tarpeen tullen voisimme kasvattaa valtaosan omiin tarpeisiimme tulevasta ruoasta. Voisimme valmistaa pesuaineemme ja kosmetiikkamme. Voisimme luopua paljosta viihteestä, kuluttamisen sijaan voisimme tuottaa oman viihteemme laulaen, tanssien, tarinoita kertoen ja teatteria olohuoneeseen ja puutarhaan kyhäillen. Varmasti voisimme antaa osaamistamme vastineeksi naapureilta saamastamme maidosta, juustosta ja kananmunista.

Kuinka pitkään kestäisi oppia pois totutusta? Siitä, että asioilla on yksiselitteinen hinta. Että annamme majatalolla yösijan tai laskemme laseihin rakijat vain silloin, kun asiakas maksaa siitä. Kuinka osaisimme luottaa erilaiseen vaihdannan toteutumiseen, ja ajatella, että tuotteemme ja palvelumme olisikin ensisijaisesti lahja, joskus vailla välitöntä vastalahjaa.

Entä miten meihin suhtauduttaisiin: Kuinka selittäisimme ystäville ja kaupungissa tapaamillemme ihmisille, ettemme varsinaisesti tienaa mitään, mutta emme ole myöskään työttömiä? Että puuhastelemme ihan urakalla, mutta tiliämme työ ei täytä. Ajatus huvittaa.

Rahan aikakausi on maailman mittakaavassa kestänyt vain lyhyen aikaa. Vailla tieteellistä perustaa mietin, miten rahankäyttö vaikuttaa meihin, erityisesti nyt, kun siitä on tullut lähes ainoa mahdollinen vaihdonväline. Ennen rahaa ihmiset vaihtoivat osaamista ja asioita, jotka olivat suoraan sidoksissa hengissä pysymiseen: ruokaa, nahkoja, talonrakennus- tai vaatteenvalmistusapua.

Oma elämäni on sekä kaventunut että laajentunut vuorella asumisen myötä – siitä on tullut yksinkertaisempaa ulkoisesti, mutta rikkaampaa sosiaalisesti ja henkisesti. Ajattelen, että olemme äärimmäisen onnekkaita, kun saamme asua täällä, emmekä voisi ostaa tätä elämäntapaa pelkästään rahalla. Rahankäytön tarkastelu tuntuu yhtäkkiä luontevalta.

Saamme kasvattaa parhaita ruoka-aineksia ja hengittää raitista ilmaa, saamme elää ystäviemme ja eläintemme keskellä. Saamme nauttia hitaista aamuista, tuntikausien auringonpaisteesta tiistai-iltapäivänä. Naapurimme lahjoittavat tai myyvät pilkkahintaan meille pienkanalansa vapaiden kanojen munia tai metsässä vapaana laiduntavien lehmien raakamaitoa.

Olemmeko ansainneet tämän paikan ja elämäntavan? Miten sen voisi ansaita? Entä vieraamme sitten? Keitämme kahvit, laitamme ruoat, sijaamme pedit. Minkä arvoista se kaikki on, ovatko he ansainneet sen ja millä hinnalla?

Kysymykset ovat filosofisia, eikä niihin löydy lopullisia vastauksia. Mitä täällä on, millaista elämä on luonnossa, sitä en voi mitata rahassa. Nyt raha on välttämätöntä, emme vielä kykene elämään täällä ilman. Mutta toivon, että yhä suuremmassa määrin voimme kääntää kelkkaamme muunlaisen vaihdannan ja suuremman omavaraisuuden suuntaan.

Ja onnekseni huomaan, että emme ole ainoita “toisinajattelijoita”. Meitä on yhä enemmän. Meitä, jotka uskomme, että nykyinen systeemi ei enää toimi. Meitä, jotka valitsemme valtavirrasta poikkeavan tien, arvotamme asioita toisin, ja uskotoivomme, että löydämme jotain syvempää, omaa totuuttamme koskettavaa.

“Minun on täytynyt tehdä edellisessä elämässäni jotain oikein, kun saan olla täällä!”, huokaa hymyillen meillä vapaaehtoistyöntekijänä oleva unkarilaisnainen. Vuoristometsässä, silmän kantamattomiin kasvavien mustatorvisienien ja kantarellien keskellä samoillen, en voisi olla enempää samaa mieltä.

Jos sinulla ei ole aikaa elämäsi tärkeille asioille, ovatko ne oikeasti sinulle tärkeitä?

Jokaisella meistä on oma totuutensa. Sinulla on arvosi eli asiat, joita pidät elämässä tärkeinä. Sinulla on identiteetti, käsitys omasta itsestäsi: kuka ja mikä sinä olet.

Voi kuitenkin olla, että sinulle tärkeät asiat ovat unohtuneet vuosien varrella jonnekin. Tai sitten et ole koskaan edes päässyt tutustumaan niihin, koska olet ajelehtinut muiden mukana, ulkoisten virtojen ohjaamana.

Ehkä joudut päivittäin toimimaan vastoin arvojasi. Ehkä suurin potentiaalisi on piilossa erilaisten roolien alla: tunnollinen äiti, ahkera pomo, kiltti tyttö, kova jätkä. Ehkä jokin osa sinusta ei koskaan pääse esiin. Yksi piilottaa herkkyytensä ja luovuutensa, toinen vahvuutensa ja rohkeutensa.

Kehosi ja mielesi pitävät sinun ja sydämesi salaisuuksia tiukasti piilossa. Syystä tai toisesta et osaa tai uskalla tuoda niitä pintaan. Ehkä et edes itse tiedä niiden olemassaolosta.

Jokaisella meistä on oikeus elää linjassa itsensä kanssa: tärkeimpien arvojensa mukaan, ainakin jollain tapaa omaa tarkoitustaan toteuttaen. Jokaisella meistä on vastuu siitä, että uskaltaa pitää arvoistaan kiinni. Jos aina sanot, ettei ole aikaa hyvinvoinnille, perheelle, liikunnalle tai levolle, ovatko ne silloin sinulle oikeasti tärkeitä? Ja jos ovat, mikä saa sinut jatkuvasti toimimaan toisin?

Jos joudut jatkuvasti toimimaan arvojasi vastaan, se syö sinua sisältä. Jos jokin osa sinusta jää jatkuvasti muiden roolien varjoon, se nakertaa uskallusta, luovuutta ja elinvoimaa. Et käytä koko potentiaaliasi. Jos piilotat itsestäsi tärkeimpiä puolia, olet vain puoliksi elossa. Et voi tuntea itseäsi kokonaiseksi ja vapaaksi.

Mutta kun kaivaudut itsessäsi pintaa syvemmälle, siirryt päivittäisistä puuhista kohti aidointa sinua, tulet tutuksi sen kanssa, mitä oikeasti olet. Kun tulet tietoiseksi uskomuksistasi, arvoistasi ja identiteetistäsi, voit lähteä tuomaan löytöjäsi arkeesi, kotiin, työhön ja ihmissuhteisiin, ja voit tehdä sen pieninä, sinun elämääsi sopivina annoksina.

Joka kerta kun tuot itsestäsi jonkun puolen esiin, vapautat jotain, joka on ollut vankina. Sinun ei tarvitse enää pidätellä itseäsi. Samalla vapautat energiaa, jolla olet pitänyt itseäsi piilossa. Voit antaa sielusi virrata vapaasti esiin. Olisiko jo aika uskaltaa?

Kuva: depositphotos.com

Oletko sinä hidas vanhempi? – 5 asiaa, joista sen tunnistat

Hidastaminen on tärkeää myös vanhemmuudessa. Tässä tsekkilistaa armollisempaan menoon lasten kanssa:

1. Tiedät, että olet riittävä juuri tuollaisena

Tunteet riittämättömyydestä ja syyllisyydestä ovat vanhemuudessa vahvasti läsnä. Neuvoja tulee arvosteluineen joka tuutista ja vanhemmuuden vaatimustaso nousee helposti saavuttamattomiin. Lehdissä, hiekkalaatikolla ja lähikaupassa vertaillaan vanhemmuustaitoja.

Hidas vanhempi tietää kuitenkin itse parhaiten, mikä on lapselleen parhaaksi. Et ehkä ehdi tehdä itse ruokaa kotimaisista luomuraaka-aineista, välillä korotat äänesi lapsellesi ja toisinaan lapsesi tuntuvat rasittavilta. Hidas vanhempi tietää, että hän on silti hyvä vanhempi omalle lapselleen juuri sellaisena kuin on.

2. Opettelet olemaan läsnä

Hidas vanhempi ymmärtää, että arvokkain lahja lapselle on pieni hetki vanhemman aikaa. Lapselle on suuri asia saada vanhempansa jakamaton huomio, sillä vanhempi on lapsensa tärkein aarre.

Hitaan vanhemman ei tarvitse tuoda lapselle kuuta taivaalta, läsnäolo riittää. Hidas vanhempi tiedostaa, että saattaa välillä tahtomattaan jättää huomioimatta lapsensa. Silloin hän pyrkii pysähtymään hetkeksi. Pysähtyminen ja hengittäminen tekevät vanhemmallekin hyvää.

3. Teet arkisia asioita yhdessä lapsesi kanssa

Huvipuistoon meneminen on arjen tai loman luksusta, mutta on hyvä muistaa, että vähempikin riittää. Vanhemman arki on lapsesi ainutlaatuista lapsuutta, joten lapsi on tärkeää ottaa mukaan arjen puuhiin.

Arkisten asioiden yhdessä tekeminen, kuten siivoaminen tai ruoanlaitto, ovat lapselle usein niitä merkityksellisimpiä asioita. Näin lapsi pääsee viettämään aikaa vanhempansa kanssa ja kokee olevansa tärkeä.

4. Otat itsellesi omaa aikaa

Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, milloin on viimeksi tehnyt jotain mistä itse tykkää ja tutkiskella, mitä itselle kuuluu. Nyt voisi olla sen kauan odotetun vaahtokylvyn, kävelylenkin tai ystävien tapaamisen aika.

Hidas vanhempi opettelee olemaan armollinen itseään kohtaan, pyrkii välttämään suorittamisen kierrettä ja ottaa itselleen hyvällä omallatunnolla omaa aikaa. Oman voimaantumisen kautta hän jaksaa olla taas ainakin hitusen enemmän läsnä lapselleen.

5. Osaat nauraa itsellesi

Hidas vanhempi jakaa arjen kommelluksia toisten vanhempien kanssa ja osaa nauraa itselleen. Myös silloin kun hän syö lapselleen tarkoitetun suklaapatukan ja etsii sitä myöhemmin yhdessä lapsen kanssa.

Vanhemman käsilaukusta löytyy loputon määrä tavaraa: nippu nenäliinoja, vaippa, lasten vaatekappaleita, pikkuautoja, rusinoita ja kosteuspyyhkeitä. Hidas vanhempi on oppinut, että vanhemmuus ei aina ole helppoa ja tohinassa saattaa unohtaa itsensä. Hän tietää mitä on, kun meinaa lähteä leikkipuistoon pelkkä yöpuku päällä. Nauru helpottaa.

Rosa Auffermann

asiantuntija

Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry

YT-neuvottelu itseni kanssa – aika tehdä töitä voimaantumisen eteen

Elämällä on taipumus ja taito pysähdyttää ihminen silloin, kun vauhti on karkaamassa käsistä. Kaksi vuotta sitten läheisen ihmisen sairastuminen sai minut hiljaiseksi. Ajomatkat lokakuisessa maisemassa antoivat tilaa hiljentymiselle ja kanavan kuulla, mitä kohinan takaa sisimmässäni oikeasti virtaa.

Olen aina viihtynyt syntyjen syvien mietinnöissä, mutta sillä hetkellä tuntui, että välillä on saatava etäisyyttä syvyyteenkin, jotta oikea perspektiivi elämään voisi säilyä. Hetken hiljaisuuden jälkeen ymmärsin, että on oikea hetki fokusoida työhön. Noin viisitoista vuotta työelämää edessä ja halusin hoitaa sen paremmin, kuin mitä viime vuosina koin tehneeni.

Nyt pari vuotta myöhemmin voin todeta löytäneeni paikkani ammattilaisena. Syksyn yhteistoimintaneuvottelut kuitenkin pysähdyttivät minut kesken juoksun. Vauhti oli kiihtynyt tasolle, jossa pyörän selkään hyppääminen tuntui hidasteelta ja siksi juoksua oli jatkettu väsymiseen asti. Teen paljon, mutta voisinko tehdä paremmin?

Ylikierroksilla käyminen antaa tunteen kaikkensa likoon laittamisesta, mutta totta se ei silti ole. Joskus tuntuu, että itsensä väsyttämisellä yrittää ansaita jotain, jota ei itsekään osaa ehkä selittää. Voisiko saada loistavaa tulosta aikaan hieman kevyemmällä otteella, alle 100% panoksella? Se ei ole vain mahdollista, vaan jopa välttämätöntä, sillä kellon ympäri työskenteleminen ei optimoi tulosta. Tehdyn työn määrä ei ole takuu tuloksesta. Tästä on loputtomasti empiiristä näyttöä eri tieteenhaarojen tutkimuksista.

Tein tänään havainnon ja päätöksen. Seuraava vuoteni on voimaantumisen vuosi. Teen määrällisesti vähemmän työtä ja saan laadun kautta enemmän tulosta ja elämäniloa aikaiseksi. Keino on yksinkertainen. Olen kerännyt 35 vuotta kokemuksia työelämästä ja siitä viimeiset 20 vuotta niiden asioiden tiimoilta, joita nytkin. On aika ottaa nuo kokemukset käyttöön ja auttaa samalla kollegoita tekemään saman. Huikea määrä kokemusta jää hyödyntämättä kiireen pysäyttäessä ajattelun.

On hyvä lakata juoksemasta ja ottaa sen sijaan kaikki keinot käyttöön. Miten toimimalla minä saan kaikki parhaat voimavarani jalostettua riittäväksi määräksi tuloksia? Riittävä määrä viittaa myös siihen, että 100% panostus ei voi tarkoittaa 24 tuntia päivässä. Työ on osa elämää, ei toisinpäin.

Klisee tai ei, mutta oppiminen edellyttää toistoja. Siksi toistan itselleni; on aika voimaantua elämällä enemmän. Lisätä ilon määrää elämään yhdessä läheisteni kanssa.

Yrittäjämäisestä asenteesta puhutaan paljon ja aiheesta. Sen sijaan, että odotan organisaatin muuttuvan sellaiseksi, että saan omat vahvuuteni käyttöön, voi tehdä aloitteen ja lähteä tekemään ja edistämään asioita, joiden kautta todellisuus muuttuu.

Miten myyn idean lopputuloksesta ja löydän yhdessä tarvittavat keinot yhdessä onnistumiselle? Joskus voi joutua myös ottamaan riskejä, mutta se on olennainen osa yrittäjämäistä asennetta. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, elämän ja kehittymisen ytimessä on asioiden tekeminen uudella tavalla, riskinotto ja virheet, jotka osoittautuvat joskus siunaukseksi.

Varoituksen sana. Kerron lopuksi häpeämättömän itsestäänselvyyden, jonka olen juuri palauttanut uutena mieleeni.

Kymmenien uskomattomien kirjojen ja satojen viisaiden ihmisten kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen alan vähitellen sisäistää, mihin henkinen kasvu lopulta tähtää. Rohkeuteen hylätä gurut, mentorit ja opetukset, sovittaa oppimaansa elämään ja löytää sisältään oma voima, ilman että sokaistuu siitä. Se on päättymätön harjoitus, myös mestareille.

Ero ja isäni kuolema opettivat minua näkemään elämän kauneuden

2 haastetta, jotka muistuttivat minua elämän kauneudesta.

1.Oman isän kuolema

Niin vaikealta kuin se tuntuukin hetkessä nähdä, toisen ihmisen poismeno on aina iso juttu meidän sisäiselle maailmalle. Suru, irti päästäminen ja jopa viha kuuluvat hetkeksi asiaan. Tunnemme jotain todella syvää, kun ymmärrämme, että emme pääse koskaan enää tapaamaan toista ihmistä siinä muodossa mihin olemme tottuneet. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, eivätkä poista niiden asioiden kauneutta, jotka olivat menneisyydessä olemassa.

Silloin kun oma isäni kuoli, menetin hetkellisesti omat voimavarani. Itse olin erittäin onnekas, sillä silloinen tyttöystäväni tuki minua mahtavasti, kuten myös teki oma perheeni. Tämän avulla pystyin käymään oman suruprosessini läpi, silloisilla voimavaroillani ja kapasiteetillani. En todellakaan ajatellut tuolloin, että toisen kuolemassa olisi mitään hyvää tai kaunista.

Nyt näen toisin. Isäni kuolema pakotti minut pysähtymään, miettimään ja muuttumaan ihmisenä. Tämä toi pinnalle asioita, mitkä muuten olisivat vielä jääneet pinnan alle. En myöskään luultavasti eläisi siinä muodossa elämääni, mitä nyt teen. En työtäni, enkä myöskään tätä kirjoittamista, ainakaan tässä muodossa, ehkä jossain toisessa.

Toisen ihmisen poismeno on järkytys, mutta pinnan alla on myös elämän syvimpiä oppeja, mikäli niitä haluaa ottaa vastaan. Tämäkään ei tietenkään ole automaattista, sillä voimme jäädä katkeruuteen kiinni, jolloin kiistämme oman kasvumme. Voi olla karusti sanottu, että toisen ihmisen kuolema antaa meille mahdollisuuden kasvuun, mutta niin sen koen. Kuolema on luonnollista, samoin kasvu, joka seuraa tilanteiden muuttumisesta. Emme tietenkään toivo lähimmäistemme kuolemaa, mutta ymmärrämme kuitenkin että kaikki kuolee, myös me ja rakkaamme. Se on luonnollista ja kuten sanottua, niin on myös siitä seuraava kasvu. Askel askeleelta.

2. Ero

Minulla on ollut muutama ero elämässäni, mutta vain yksi radikaalimpi. Olen kirjoittanut ja jakanut tästä aiheesta mm TÄÄLLÄ. Ero on jokseenkin samankaltainen kuin toisen ihmisen kuolema. Toinen on poissa siinä muodossa, missä olemme hänet oppineet tuntemaan. Meillä ei ole enää paluuta, ainakaan samanlaiseen olemiseen siinä hetkessä.

Luopuminen, oman keskeneräisyyden myöntäminen sekä haavojen aukeaminen on mahtavaa. Ei todellakaan siinä hetkessä kun niitä kokee, eikä myöskään ennen sitä. Pelkäämme, emmekä halua kohdata syviä pettymyksen tunteita. Jo meidän biologia yrittää suojella meitä kivulta. Välttelemme kipua ja hakeudumme turvallisen pariin.

Mutta elämä ei, sillä se tarjoaa meille kipua, pettymystä ja haavoittumista. Se on elämän luonne, eikä se ole mitenkään paha asia. Se on jälleen kerran hyväksymistä siitä, että emme ole vielä valmiita, emmekä tuskin ole koskaan. Mutta mikäli elämme pelossa, emme todella elä, vaan olemme vaan elossa. Elossa oleminen ja täysillä eläminen on kaksi eri asiaa. Kumpikaan ei ole toistaan parempi, mutta ainakin itse pidän elämän kokonaisuudesta, myöskin haasteista ja niiden mahdollisuuksista.

Ero rakkaasta ihmisestä tarkoittaa monelle sitä, että olemme antaneet itsemme alastomana toiselle, emmekä saaneetkaan sitä loputonta hyväksyntää ja rakkautta mikä luki meidän sisäisissä uskomuksissamme. Ainakin minun ajatuksissani luki niin. Ero tarkoittaa myös uudelleen itsensä määrittämistä ja kasaamista, sillä usein olemme antaneet oman itsemme rapistua jonnekin miellyttämisen ja pienentämisen maailmaan. Se ei palvele meitä, mutta ero voi palvella.

Voimme löytää jälleen oman itsemme syvemmin kuin koskaan ennen, voimme katsoa maailmaa jälleen uusin, ehein tai ainakin raadollisin silmin. Tämän voimme tehdä myöskin parisuhteessa, mutta monesti saatamme jättää sen kortin käyttämättä, koska… noh, pelkäämme. Pelkäämme elämää itsessään ja sen kaoottisuutta. Ero näytti ja muistutti minua tärkeistä asioista, jotka olin hukannut itsessäni. Oli aika kasata palaset ja edetä entistä rehellisemmin ja avoimemmin kohti maailmaa. Teetpä sen yksin tai parisuhteessa, niin se on mahdollista jo tänään, jo nyt.

Yhteenvetona voisin ottaa sen, että elämä on ihmeellistä, myös silloin kun meillä ei ole haasteita. Elämästä ei tarvitse tehdä haasteiden magneettia, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, ettei niitä kannata myöskään pelätä. Ne kuuluvat kokonaisuuteen, jota saamme täällä olla ymmärtämässä. Silloin kun meillä on helppoa ilmennämme niitä piirteitä mitä jo osaamme. Kun taas koemme haasteita, elämä tarjoaa meille mahdollisuuden kasvaa. Tai sitten voi jäädä katkeruuteen, mutta mahdollisuus on kuitenkin olemassa molempiin. Sateen jälkeen paistaa aurinko, pimeyden jälkeen koittaa valo, kuoleman jälkeen elämä. Elämä on aina kahden asian jatkuva muuttumistanssi, joka ei tunne sanaa paikallaan oleminen.

Me olemme joko kasvamassa tai kuihtumassa, tasapainoa ei ole olemassa staattisena.

Tiedän, että elämällä on vielä paljon jokereita varattuna minua varten, enkä nyt ihan innoissani ole kaikesta mitä siellä odottaa. Samaan aikaan ymmärrän kuitenkin sen, että elämällä, tuntemalla ja kokemalla asiat täysillä, voimme myös mennä niistä eteenpäin ja kasvaa ihmisenä. Kasvaa, uudistua ja mukautua kaikkeen mitä meille tässä ajassa tarjoillaan. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä elämän kanssa, mutta elämää ei kiinnosta mitä sinä olet mieltä. Se tapahtuu kuitenkin meidän kauttamme, halusimme tai emme. Voimme opetella mukautumaan pakenemisen sijaan. Voimme opetella elämään, elossa olemisen sijaan. Ei ole mitään väärää kokea heikkoutta, surua tai pelkoa, kuten ei ole myöskään mitään väärää päästää niistä jossain vaiheessa irti. Myöskin irti päästämisen pakosta. Voit elää elämääsi just niin kuin haluat, tänäänkin. Elä kuitenkin, me tarvitsemme sinua tässä hetkessä enemmän kuin koskaan. Hyvää elämää ystävä hyvä.

5 asiaa, jotka jokaisen tytön pitäisi saada kokea

Tänään 11.10. on Kansainvälinen tyttöjen päivä – koska tytöt kaikkialla maailmassa ovat ihania lapsia, ja jokaisen tytön elämä on tärkeä.

Tässä viisi asiaa, jotka jokaisen tytön pitäisi saada kokea:

1. Jokaisella tytöllä pitäisi olla oikeus päättää omasta kehostaan

Joka vuosi arviolta kaksi miljoonaa alle 15-vuotiasta tyttöä tulee äidiksi maailmanlaajuisesti. Se tarkoittaa Inkoon tai Kannuksen kunnan verran uusia lapsiäitejä päivässä. Suurin osa lapsiäideistä on joutunut lapsiavioliittoon.

Kun tytöt voidaan lainsäädäntöä muuttamalla pelastaa lapsiavioliitoilta ja lapsiäitiydeltä heillä on paremmat mahdollisuudet päättää omasta kehostaan ja saada tietoa terveydestä, ehkäisystä ja raskaudesta.

2. Jokaisen tytön pitäisi saada kokea turvallinen lapsuus

Moni alle 15-vuotiaista tytöistä tulee raskaaksi hyväksikäytön ja väkivallan seurauksena.

Jokaisen tytön pitäisi saada olla oman elämänsä prinsessa tai supersankari, leikin myötä kehittyä omalla painollaan. Turvallisessa ympäristössä lapsi on levollinen, hengittää pitkiä syviä henkäyksiä sekä oppii ja kehittyy. Tyttöjen turvallisuutta voidaan parantaa niinkin yksinkertaisella asialla kuin laittamalla lukkoja vessoihin ja lisäämällä katuvaloja, jotta tytöt voivat käydä pelkäämättä pissalla ja kävellä tai hyppiä kadulla rauhassa.

3. Jokaisen tytön pitäisi saada kokemus omasta kehosta hyvänä, kauniina ja kunnioitettavana

Raskaus aiheuttaa lapsille häpeää. Omasta kehosta tulee ikään kuin muiden omaisuutta. Lapsi ei myöskään ymmärrä, mitä omassa kehossa tapahtuu, eikä lapsen keho ja mieli ole vielä valmis kantamaan toista lasta. Arviolta 70 000 alle 15-vuotiasta tyttöä kuolee vuosittain raskauden ja synnytyksen aikaisiin komplikaatioihin.

Tyttöjen pitäisi saada kiipeillä puissa, tanssia ja tuntea pesuveden kosketus iholla – hahmottaa turvallisesti omaa kehoaan suhteessa muuhun maailmaan. Tyttöjen kehotuntemusta ja -kunnioitusta on mahdollisuus parantaa lisäämällä tietoa lasten oikeuksista ja mm. ehkäisystä.

4. Jokaisen tytön pitäisi saada edellytykset hyvään elämään

Vaikka lapsiäidit selviäisivät synnytyksestä, he kärsivät usein vakavista terveysongelmista, kuten fisteleistä. Samalla he jäävät usein vaille koulutusta ja valinnanvaraa tulevaisuutensa suhteen.

Edistämällä tyttöjen pääsyä terveysklinikoille, voidaan parantaa lapsiäitien ja masuasukkien mahdollisuutta selviytyä synnytyksestä elossa ja terveempänä. Ehkäisyneuvonnalla ja tyttöjen turvallisuutta lisäämällä voidaan pidentää lapsuutta, ja näin lisätään tyttöjen mahdollisuuksia koulutukseen ja parempaan elämään.

5. Tytön pitäisi istua äidin sylissä, ei olla itse äiti

Liian moni lapsi joutuu olemaan äiti, vaikka kaipaisi vielä oman äidin syliä.

Lapsuuden ja nuoruuden kynnyksellä tyttö tarvitsee omia vanhempiaan. Vanhempia, jotka ovat kiinnostuneita, kohtaavat, osoittavat kunnioitusta ja rakkautta, kehuvat, kuuntelevat, koskettavat ja ymmärtävät. Edistämällä tyttöjen suojelua voidaan antaa tytölle mahdollisuus olla lapsi riittävän pitkään.

Jos sinulla on tyttö, halaa häntä tänään ja kerro, että rakastat häntä. ♥

Syksyinen superherkku! Maidoton puolukkajäätelö

Puolukoita löytyy metsästä vielä, joten nyt kannattaa käydä keräämässä viimeiset superfoodit talteen ennen talvea! Testasin puolukkasadon kunniaksi maidotonta puolukkajäätelöä, jonka maku oli mielestäni aivan ihana. Tarvitset vain pakastimen ja riittävän tehokkaan blenderin, niin tämä herkkujäätelö on hetkessä valmis!

Puolukka on herkullinen luonnon antibiootti, jonka terveysvaikutuksista olen kirjoittanut aiemmin täällä. Tätä herkkua voi syödä siis hyvällä omallatunnolla vaikka vähän reilummin 🙂 Jäätelön pohjana käytin luomubanaaneja (pakastettuna), joista saadaan jäätelöön ihanan kermainen koostumus. Jos et jostain syystä ole puolukan ystävä,voit korvata sen hyvin myös muilla marjoilla. Jäätelö on maidoton, eikä se sisällä lisättyä sokeria (ellet niin halua). Jos siedät maitotuotteita, voit käyttää hyvin myös perinteistä kermaa. Kaurakerman voi korvata myös muilla maidottomilla vaihtoehdoilla kuten soija- tai kookoskermalla.

Maidoton puolukkajäätelö

3 luomubanaania (pakastettuna)

3 dl puolukoita (pakastettuna)

2,5 dl kaurakermaa

Kuori, sekä pilko banaani ja laita ne pakastimeen. Kun banaanit on jäätyneet, laita ne mahdollisimman tehokkaaseen blenderiin ja lisää joukkoon pakastepuolukat sekä kaurakerma. Sekoita ainekset blenderillä jäätelöksi. Maista ja lisää halutessasi hunajaa, vaniljasokeria tai agavesiirappia tuomaan makeutta. Tarjoa herkku heti, saksanpähkinärouheen ja puolukoiden kera.

Vinkki! Jätskihimon iskiessä on harvoin aikaa odotella banaanien jäätymistä. Pakastimessa kannattaakin pitää aina varalta muutama pakastettu banaani, niin saat jäätelön tehtyä itsellesi muutamassa minuutissa 🙂

Tämä oivallus auttoi ymmärtämään, mistä epämääräinen paha olo johtui

Tiedätkö sen tyhjän olon kun iltaisin itkee itsensä uneen eikä edes tiedä mistä sisällä jylläävä epämääräinen ahdistus johtuu?

Minä muistan vieläkin hyvin elävästi tämän tunteen omasta elämästäni.

Makasin sängyssä saamatta unta ja yritin sinikkäästi estää kyyneleiden valumista silmistäni. Tunsin kuitenkin tyynyliinani kastuvan poskeni alla ja käperryin pieneksi mytyksi omia polviani halaten. Ahdistus valtasi koko kehoni ja yritin kai suojella itseäni sikiöasentoon hakeutumalla.

Minun elämässäni kaikki oli periaatteessa oikein hyvin. Ihana koti, ihana mies, hyvä työ, matkustelua, mahtavat ystävät ja läheiset suhteet perheenjäseniin. Ja silti jokainen kerta kun hälinä ympärilläni hiljeni, tunsin kasvavan möykyn sydämessäni ja palan kurkussani. Saisinko edes tuntea näin? Häpesin salaa pahaa oloani. Olihan niin monella ihmisellä tässä maailmassa asiat paljon huonommin. “Mikä oikeus minulla oli olla tyytymätön elämääni?”- Ajattelin mielessäni ja niinpä salasin pahan oloni ja esitin hymyilevää iloista versiota itsestäni.

Päivä päivältä minusta alkoi kuitenkin tuntua, että elin kuin jonkun toisen elämää. Aivan kuin olisin kadottanut itseni ja näyttelin nyt roolia, joka minulle oli annettu. Aloin kyseenalaistamaan valintoja, joita olin elämässäni tehnyt. En voinut enää valehdella itselleni kasvavaa pahanolon tunnettani. Jonkin oli muututtava.

Tästä alkoi prosessi, joka on ollut yksi elämäni haastavimpia, mutta samalla antoisimpia. Aloin nähdä miten olin antanut oman itseni hautautua muiden odotusten ja ulkopuolisten vaatimusten alle. Unohtanut sen, minkä minä sydämessäni koin tärkeäksi.

Ehkä sinäkin olet juuri nyt samassa tilanteessa tai olet ollut joskus aiemmin.

Haluaisin nyt jakaa kanssasi yhden tärkeimmistä asioista, jonka olen matkani varrella oppinut ja joka on tuonut minulle lohtua ja rauhaa monen monta kertaa itkuisina iltoina. Asian, joka on johdattanut minut eteenpäin. Auttanut minut jumista selkeyteen. Selkeydestä vapauteen. Uskon vilpittömästi sen voivan toimia sinulle samalla tavoin.

Tämä asia on oivallus epätäydellisyyden täydellisyydestä.

Usein meillä ihmisillä on olemassa jokin mielikuva siitä miten asioiden tulisi olla, miltä meistä pitäisi tuntua, miten ja missä aikataulussa jonkin asian tulisi edetä. Elämämme varrella muotoutunut mielikuvamme täydellisestä elämästä. Hyvästä ihmisestä. Pyrimme koko ajan täyttämään tätä mielikuvaa.

Kun asiat eivät sitten mene näiden itsellemme asettamiemme kriteereiden mukaisesti, tunnemme pahaa oloa ja tuskaa.

Entäpä jos, emme yrittäisikään koko ajan tavoitella täydellisyyttä, joka sisältää vain hyviä tunteita, asioiden menemistä niinkuin haluamme ja ilon hetkiä, vaan hyväksyisimme elämänhaasteet ja kipuilut yhtä täydellisenä osana omaa elämäntarinaamme kuin iloiset onnen hetket.

Viisas henkinen opettaja, Byron Katie, on kuvannut tätä asiaa hienosti väittämällä, että kaikki mitä elämässämme tapahtuu, tulee tapahtua, jotta saamme ne oivallukset, jotka meidän kuuluukin saada.

Edellä mainittu näkökulma hyväksyy epätäydellisyyden hetket täydellisiksi askeleiksi oman kasvumme matkalla ja ehdottaa, että olemme tietyllä tavalla aina oikealla polulla, saamassa juuri niitä kokemuksia, jotka ovat meidän kasvumme kannalta parhaaksi. Olivatpa ne sitten ihania ilon kokemuksia tai tapahtumia, joita mielummin välttäisimme kynsin ja hampain.

Minä olen saanut näistä ajatuksista valtavasti lisää kärsivällisyyttä kohdata mitä ikinä elämässäni onkaan menossa ja olen oppinut ottamaan haasteista opikseni paljon aiempaa nopeammin.

Epätäydellisyyden näkeminen täydellisenä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi vain jatkaa sinulle ikäviltä tuntuvien asioiden kokemista ja omien pahan olon tunteiden sysäämistä syrjään. Päinvastoin. Se auttaa näkemään miten vaikeuden hetket voivat nostaa piilossa olleet sydämen todelliset toiveet esiin niin vahvasti ettet voi olla kuulematta niiden viestiä. Miten epätäydellisyys voi johdattaa sinut kohti sydämesi toiveita.

Unelmat antavat elämällesi suunnan, mutta sinun ei tarvitse yrittää kynsin hampain vältellä kokemasta mitään epämukavaa eikä täyttää kaikkia odotuksiasi, siitä mitä ja missä sinun pitäisi olla voidaksesi olla onnellinen. Voit olla onnellinen jo nyt vaikka olisitkin vasta matkalla kohti unelmiasi.

Tämän näkökulman avulla voi olla paljon helpompi hyväksyä se, missä olet milloinkin. Hyväksyä haasteet ja onnistumiset, joita elämässäsi kohtaat ja ottaa tietoisia askeleita kohti sitä mihin sydämesi ääni sinua johdattaa.

Olen itse huomannut, kun elämän suuntani on ollut hukassa tai olen kokenut kadottaneeni itseni, että tämän epämukavan vaiheen kautta olen voinut löytää juuri sen mitä olen etsinyt. Olen huomannut, että minun ei tarvitse pyristellä vastaan noita hetkiä vaan käyttää ne hyödyksi antamaan minulle selkeyttä siitä, mitä todellinen minäni haluaa ja tarvitsee.

Epätäydellisyyden näkeminen täydellisenä on myös vapauttanut minut oivaltamaan, että en minä ole koskaan kadonnut minnekään. Yhteys todelliseen minääni vain on ollut toisina hetkinä heikompi kuin toisina.

Rakas ystävä, sinäkään et ole kadonnut minnekään. Olet yhä siellä. Ja sinulla on kaikki mitä tarvitse tunnistaaksesi mitä sydämesi sinulle kuiskii. Epätäydellisistä elämäntilanteista kumpuaa yhä vahvempi yhteys sinuun itseesi ja omaan totuuteesi. Ja se tekee niistäkin hetkistä täydellisiä.

Jos sinä itket iltaisin epämääräistä pahaa oloasi, niin muista, että tuo epätäydellisyyden hetki on ovi vahvempaan yhteyteen itseesi ja syvimpiin sydämesi toiveisiin. Aiotko kävellä ovesta sisään?

Rakkaudella,

Laura