Sivu 319 – Hidasta elämää

Haluaisitko uskoa ihmeisiin – ja myös kokea niitä? Tämä kirja on sinulle!

Monet meistä haluavat uskoa siihen, että ihmeet ovat mahdollisia. Varsinkin elämän hankalina hetkinä tulee usein toivottua ihmettä, joka muuttaisi kaiken paremmaksi. Mutta kuinka moni oikeasti, aidosti uskoo siihen, että ihmeitä tapahtuu – ja että niitä voisi tapahtua myös juuri minulle?

Vetovoiman lain mukaan, jos ensisijaisesti ajattelet kielteisiä ajatuksia ja koet usein esimerkiksi katkeruuden ja vihan tunteita, värähtelet noiden tunteiden taajuudella ja vedät puoleesi lisää kielteisyyttä ja hankalia tilanteita. Jos taas suuntaat ajatuksesi ensisijaisesti optimistisesti ja valitset nähdä kaikissa ihmisissä ja elämän hankalissakin tilanteissa jotain hyvää, vedät puoleesi hyviä kokemuksia ja asioita.

Kun alat harjoittaa vetovoiman lakia tietoisesti, pystyt saamaan elämääsi juuri niitä asioita, mitä haluat: terveyttä, vaurautta, ihmissuhteita… kaiken mitä haluat, ja vieläpä niin, että nämä asiat ilmestyvät elämääsi mitä ihmeellisimmillä, odottamattomilla tavoilla.

Jos ei ole itse vielä tutustunut vetovoiman lakiin ja testannut sen toimivuutta, tuo ylläoleva lause saattaa kuulostaa aivan hölynpölyltä ja haihattelulta. Silloin kannattaa lukea Rhonda Byrnen uutuuskirja Salaisuus muutti elämäni.

Kirjaan on koottu kymmenien ihmisten kertomuksia eri puolilta maailmaa – tositarinoita siitä, miten he ovat vetovoiman lakia hyödyntämällä onnistuneet kutsumaan elämäänsä juuri ne asiat, unelmat ja jopa suoranaiset ihmeet, joita halusivat: paremman työpaikan, kohentuneen taloudellisen tilanteen, parantuneen vaikean sairauden, täydellisen elämänmuutoksen…

SOVINTO ISÄN KANSSA

Minulla oli ollut läheinen ja tiivis suhde isääni, mutta vanhempieni erottua katkeruus ja viha tulehduttivat välimme. Uskoin kahdenkymmenenviiden vuoden ajan, ettei välejämme voisi korjata, kunnes äitini antoi minulle Salaisuus-DVD:n ja elämäni muuttui täysin.

Itkin kolmella ensimmäisellä kerralla katsoessani elokuvaa. Minusta vihdoinkin tuntui siltä, että kaikilla elämäni osa-alueilla oli vielä toivoa. Aloin visualisoida, että minulla ja isälläni oli hyvä, toimiva suhde. Sitten täysin odottamatta isäni kutsui minut kylään. Oli ihmeellistä vahvistaa suhdettamme. Luulin, ettei se olisi enää mahdollista. Olimme jälleen läheisiä, ja suhteemme on edelleen hyvä.

– Amy, Magnolia, Arkansas, Yhdysvallat (Kirjasta Salaisuus muutti elämäni)

Tositarinoiden lisäksi kirjassa perehdytään vetovoiman lain toimintaan – eli siihen ”salaisuuteen”, josta Rhonda Byrnen maailmanlaajuisesti miljoonia myyneessä Salaisuus-menestysteoksessa kerrotaan. Jos siis et ole lukenut Salaisuutta vielä, pääset kärryille tämän kirjan avulla. Jos taas olet jo lukenut kirjan mutta kenties unohtanut vetovoiman lain, tämä kirja takuulla inspiroi kokeilemaan manifestointia itse. Luomiseen tarvitaan vain näitä kolmea asiaa: pyydä, usko, ja ota vastaan.

Luomisprosessin avaimet

Luomisprosessin ensimmäinen askel on pyytäminen. Selvitä mielessäsi, mitä haluat, ja pyyntö on tehty. Pyyntö voi olla kuinka yksityiskohtainen tahansa. Kun olet pyytänyt, sinun pitää uskoa, että olet jo saanut haluamasi.
Luomisprosessin toinen askel on uskominen. Toimi, puhu ja ajattele niin kuin pyyntösi olisi jo toteutunut. Uskoaksesi sinun täytyy ajatella, puhua ja toimia niin kuin olisit jo saanut haluamasi. Sinun ei tarvitse murehtia, miten universumi kuljettaa pyytämäsi sinulle. Kun uskot, universumi siirtää asioita niin että saat haluamasi.
Luomisprosessin kolmas askel on vastaanottaminen. Kun tunnet olosi hyväksi, olet virittäytynyt vastaanottamisen taajuudelle ja vedät puoleesi haluamiasi asioita. Pyydä ainoastaan kerran, usko jo saaneesi haluamasi, ja sinun tarvitsee vain tuntea olosi hyväksi, jotta pyyntösi toteutuu.
(Kirjasta Salaisuus muutti elämäni)

Oli pään pyörälle pistävä kokemus lukea sivu toisensa perään mitä upeampia tarinoita elämänmuutoksista ja toiveiden täyttymisistä, ja samalla tajuta, että olen itse onnistunut – osin puolivahingossa, ja pääasiassa tiedostamattani – hyödyntämään tätä samaa luomisprosessia ja vetovoiman lakia omassa elämässäni useaan otteeseen ja toteuttamaan haaveitani.

Esimerkiksi nykyinen kotini on jo vuosia sitten unelmoimani kaltainen (vanhassa kivitalossa, jossa on paksut seinät ja syvät ikkunalaudat) ja osui kohdalleni kirjaimellisesti ”kuin ihmeen kaupalla”. Olen voittanut kilpailun ja päässyt tapaamaan lempibändini (Italiassa!), kutsunut elämääni toivomani kaltaisia ihmissuhteita… Ja nyt, kirjan luettuani, aion todellakin alkaa hyödyntää vetovoiman lakia tietoisesti ja aktiivisesti!

Olipa tämänhetkinen tilanteesi tai menneisyytesi millainen tahansa, sinulla on mahdollisuus, kyky ja voima alkaa luoda juuri sellainen elämä kuin olet unelmoinut. Sinun tarvitsee vain pyytää sitä, mitä haluat, uskoa, että se on jo sinun – ja ottaa se vastaan, missä muodossa pyytämäsi asia elämääsi mahtaakin ilmestyä.

Kuulostaako liian uskomattomalta ollakseen totta? Kokeile itse, ja katso mitä tapahtuu.

Jos voisit toivoa mitä vain, mitä se olisi?

Minulla on ollut hyvin pienestä pitäen vahva mielikuvitus. Heti lukemaan opittuani ahmin yhtenä kesänä kaikki isäni vanhat Tarzan-kirjat. Lukutauoilla kuljin perheemme koiran kanssa lähipelloilla, kyhäämäni puumiekka vyöllä. Kasvit ympärillämme kahisivat viidakkona ja olivat riittävän pitkiä piiloutumiseen, mutta sopivan lyhyitä, että hyppäämällä pystyin tarkistamaan missä suunnassa kotimme oli.

Opin myös pitämään seikkailuni omana tietonani. Sillä tavalla kukaan ei päässyt niitä vähättelemään tai tärvelemään.

Muistan lapsuudestani myös tilanteen, jossa olin perheeni kanssa Finlandia-talossa kuuntelemassa Helsingin kaupunginorkesteria. En ollut koskaan aiemmin nähnyt ja kuullut kerralla niin montaa muusikkoa. Varovainen haave nousi ujoon lapsenmieleeni: ”Olisipa upeaa kerran saada soittaa tuollaisessa orkesterissa”. En uskaltanut puhua toiveestani kenellekään kymmeniin vuosiin. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun voitin koesoitossa työpaikan samaan orkesteriin.

Viime keskiviikkona kuuntelin YLE radio 1:n haastatteluohjelmaa. Tuija Pehkosen vieraana oli jääkiekkoilija Jarkko Ruutu. Hän kertoi mm. urheilu-uransa alkutaipaleesta, junnuvuosista ja siitä miten häntä ei vielä silloin pidetty riittävän taitavana nuorten maajoukkeleireille. Hän oli kuitenkin asettanut itselleen tavoitteeksi edetä lajissaan huipulle. Tämä mielessään hän teki jatkuvasti arkisia valintoja miettien: mikä vaihtoehto vie minua lähimmäs tavoitettani? Lopputuloksena olikin pitkä ura, sisältäen yli 650 ottelua arvostetussa NHL-liigassa.

On tärkeää asettaa tavoitteita, hakea oman potentiaalin rajoja ja suunnitella tulevaa. Yksikään menestynyt urheilija, uuden innovaation tehnyt keksijä tai uutta luonut taiteilija ei olisi päässyt tuloksiinsa, jos olisi rajoittanut ajatteluaan ja unelmiaan jo etukäteen.

Presidentti Tarja Halonen on kertonut lapsuudestaan Helsingin Kalliossa ja kuvannut tuolloisia olosuhteita niukoiksi, mutta toiveikkaiksi. Sodan päättymisen vuoksi ihmiset olivat helpottuneita ja uskoivat vahvasti parempien aikojen olevan edessä. Toiverikkaus sai ihmiset jaksamaan ja ponnistelemaan, sekä ruokki heidän kekseliäisyyttään ja luottavaisuuttaan. Halonen itse oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas, Suomen ensimmäinen naispuolinen ulkoasiainministeri ja -presidentti. Hän toimii edelleen erittäin aktiivisesti johtotehtävissä lukuisissa kansainvälisissä järjestöissä.

Unelmointia pidetään toisinaan haihatteluna ja ajan haaskauksena. Joskus haaveiden kertominen toisille voi johtaa ilkkumiseen tai vähättelyyn. Sana ”toiveajattelu”, saa helposti hölynpölymäisen sävyn. Sanotaan niinkin, että pessimisti ei pety. Itse ajattelen niin, että optimisteilla on mukavampaa.

Uskallatko unelmoida?

Reilu vuosi sitten aloimme suunnitella muuttoa hyvin palvelleesta kodistamme lähemmäs työpaikkojamme. Kirjoitin huvikseni paperille muutamia toiveitani uuden kotimme suhteen, mielestäni hauskalla otsikolla ’ManiFest’. Yhdeksän kuukautta myöhemmin muutimme. Muutama viikko sitten löysin lapun, jonka olin jo kokonaan unohtanut.

Kirjaamistani viidestä kohdasta kolme osui oikeaan, yksi melkein oikeaan ja vaikka asuintalomme ei ole keltainen, se on kahden keltaisen talon välissä.

Kirjallisuudesta ja elämäkerroista löytyy kasapäin upeita tositarinoita ihmisistä, jotka ovat hankalistakin lähtökohdista pystyneet toteuttamaan toiveitaan ja unelmiaan. Itselleni tulee juuri nyt mieleen edellä mainittujen lisäksi mm. Charlie Chaplin, Harpo Marx, Elisabeth Rehn, Susanna Mälkki, Manuela Bosco, Eva Wahlström, Heimo Haitto, Matti Salminen ja Mika Häkkinen. Heidän elämäntarinoihinsa tutustumalla voimme saada voimia ja inspiraatiota myös omien unelmiemme toteuttamiseen.

Jos unelmasi on heti ja helposti toteutettavissa, se ei mielestäni ole unelma, vaan päämäärä.

Jos juuri nyt näkisit tähdenlennon ja voisit toivoa mitä tahansa, mitä se olisi?

Kuva tähdenlennosta: Teemu Heinonen, Vastavalo, 12.8.2016

Syys aina saapuu…

Voi miten se syksy aina tuntuukaan niin surumieliseltä. Olen niin auringolla käyvä ihminen, että valon väheneminen vaikuttaa minuun aina hieman alavireisesti. Joka vuosi, kun hanhet lentävät talon yli äänekkäästi, saa se mielen vähän haikeaksi, se on aina varma merkki päättyvästä kesästä.

Puutarhan hoito tahtoo jo loppukesästä hiipua ja varsinkin kesäkukkien hoito jää vähän huonoksi. Pihalla olon sijaan viihtyisin mieluummin tuvassa ja sytyttäisin kynttilät valaisemaan syksyä. Onneksi asioilla on kuitenkin aina kaksi puolta, niin myös syksyllä, ei onneksi pelkkää surumielisyyttä!

Parina viikonloppuna kottikärryt täyttyi tiuhaan kesäkukista, kasvimaan rippeistä ym. ruukut ja purkit tyhjennettiin ja vietiin varastoon odottamaan uutta kevättä. Autiolta ja tyhjältähän piha näyttää riisuttuna, joten syystavaroiden vuoro oli nyt. Siispä lyhdyt esiin ja suunnittelemaan tämän syksyn koristeita. Useampana vuonna on aitan oviin tehty havukranssit, joten tänä vuonna päätimme kokeilla sammalkranssien tekoa. Se olikin huomattavasti nopeampaa ja pehmeämpää hommaa. Niinpä aitan oviin kranssit valmistui hetkessä ja niihin valotkin jo viritettiin valmiiksi. Ihan vielä ei valoja sytytetä, mutta ovathan jo valmiina. Pohjaksi laitoimme styroxrenkaan ja siihen päälle sidoimme ohuella rautalangalla sammalta.

Sadonkorjuu jäi tänä vuonna vaatimattomaksi. Omenapuut kukkivat valkoisenaan alkukesällä, mutta sitten tuli myrsky juuri pahaan aikaan ja kukat tippuivat. Omenasato oli normaalia pienempi, hedelmät pieniä ja pilkullisia. Linnuille onneksi omenat maistuivat, en ole koskaan aikaisempina vuosina nähnyt niin valtavaa määrää lintuja, syömässä omenoita suoraan puussa. Puoliksi syötyjä ja nokittuja omenoita oli nurmikko täynnä. Kasvimaalta ei satoa juurikaan tarvinnut korjata muualle, kuin kompostiin. Siitä huolimatta toivorikkaana katseet kohti seuraavaa satokautta, istutettiin valkosipulit kasvulavaan. Toivotaan parasta!

Piharakennuksen terassille sai koristukseksi käpykorin ja myrskylyhdyn

Tälle syksylle on onneksi kalenteriin ilmaantunut monenlaista ohjelmaa. Aika menee nopeasti ja aina on jotain mukavaa, mitä odottaa. Ystävien vierailua, mökkilomaa, juhlia ja kekkereitä. Aina kun vain kotona ollaan, lämpiää myös pihassa palju, joka onkin mitä mainioin keino rentoutua. Eihän se tämä syksy sitten niin ankeaa loppujen lopuksi olekaan, kun hetken miettii asiaa tarkemmin.

Kuvat: Emilia Perälampi

Muista nämä 5 asiaa, kun olosi tuntuu vanhalta, rupsahtaneelta tai ryppyiseltä

Katson peiliin ja peilistä katsoo takaisin vanhemmat kasvot kuin osasin odottaa. Olen vanhentunut. Silmäkulmissa on ryppyjä ja luomet valuvat aamu-unisina kuin pullataikina. Ja sitten on ne muut Facebookissa, Instagramissa, lehtien ja kirjojen kansissa ja promokuvissa, jotka näyttävät hehkuvilta ja rypyttömiltä ikinuorilta. Taitavat valokuvaajat, kuvankäsittelijät ja filterit auttavat näyttämään aina vain nuorelta ja hoikalta.

Hyvinvointivalmentaja-tv-kasvo Kirsi Salo kertoi, kuinka pettynyt hän oli, kun näki käsitellyt kuvat itsestään: ”Mulle tuli itselleni ihan itku, kun näin viimeisen lehtijuttuni kansikuvan kaupassa. Tuli paha olo paitsi itseni takia (miksi en saa olla sellainen kuin olen..? – pidän itsestäni ihan normaalina, en siloteltuna ja teennäisenä) myös kaikkien muiden puolesta, jotka luulee lehtiä katsoessaan, että muut on täydellisiä ja itse on vaan tavallinen. Me ollaan kaikki ihan tavallisia uurteinemme, epätasaisen värisine ihoinemme ja tavallisine kroppinemme.”

Katson itseäni peiliin, vanhentuneita kasvojani. Näen rupsahtamisessa ja rypyissä elettyä elämää, mutta myös aamun, jona saan herätä, elää ja kokea maailmaa. Minun aamuni, minun elämäni. Näen vanhenemisen merkit lahjana siitä, että minulle on suotu tätä elämän matkaa näinkin pitkälle. Sillä aina niin ei ole. Ymmärsin sen, kun paras ystäväni kuoli 36-vuotiaana. Hän ei saanut seurata elämän kauneutta ihmiskehossa kaikkine lisääntyvine ryppyineen ja kehonmuutoksineen pidemmälle.

Vanheneminen on kuin elämän hidasta veistotaidetta. Mitä enemmän meille on suotu aikaa, sitä tarkemmaksi ja syväluotaavammaksi veistos muuttuu. Elämän kauneus saa meissä uusia ulottuvuuksia.

Vanheminen ja sen myötä rupsahtaminen ja rypistyminen on suuri siunaus tai lahja, josta tulee kiittää joka päivä: Kiitos, että saan elää ja kokea asioita täällä. Kiitos, että elämä tulee kokonaiseksi minussa ja kehossani. Kiitos uurteista ja rypyistä, jotka kertovat joka aamu minulle peilistä, kuinka onnekas olen.

Jos sinusta tuntuu, että olet liian vanha, ryppyinen, rupsahtanut tai liian-jotain-muuta, muista nämä:

On kaunista saada elää vanhaksi – kaikilla sitä mahdollisuutta ei ole.
Kehosi on elämäntaidetta – kiitä sitä joka päivä, anna sille paljon iloa.
Hymyn tuoma kauneus ei ole riippuvainen iästä (sitä paitsi: mitä enemmän hymyryppyjä, sitä enemmän koettua iloa).
Et ole koskaan liian nuori tai liian vanha – oman elämäsi matkalla olet koko ajan täydellisessä iässä.
Kauneimmillasi olet silloin, kun olet hehkuvasti sitä, mitä todella olet – etkä silloin, kun yrität näyttää joltain muulta.

<3 Sanna

Voisiko stressi helpottaa, jos lakkaamme taistelemasta sitä vastaan?

Se lisääntyy mitä vastustamme. Miten on siis stressin laita? Mitä jos hyväksyisimme sen, että meillä on stressiä?

Stressi kuuluu elämään. Päiväsaikaan olemme normaalisti sympaattisen eli stressihermoston aktiivisuudessa – tarvitsemme tätä, jotta ylipäätään jaksaisimme nousta aamulla sängystä ylös ja ryhtyä päivän toimiin. Jos hermostollinen rytmi toimii meillä normaalisti, siirrymme illalla parasympaattisen hermoston aktiivisuuteen, mikä auttaa meitä nukahtamaan ja nukkumaan levollista ja palauttavaa unta.

Kun stressireaktio pitkittyy eli normaali hermostollinen syklisyys ei toteudu, se aiheuttaa elimistössä ja mielen tasolla epätasapainoa. Varsinkin kaikki autonomisen hermoston toiminnot alkavat toimia epätasapainoisesti: sisäelimet ja rauhaset eivät toimi optimaalisesti, saatamme kärsiä suolistovaivoista tai esimerkiksi elimistön hiljaisesta tulehduksesta. Tuki- ja liikuntaelinten oireet lisääntyvät, oireilemme erilaisin lihasjännityksin, erityisesti selkä- ja niska-hartiavaivoin.

Mielen tasolla ajatuskehät valtaavat olemisemme. Rajoittavat uskomukset saavat liian ison roolin elämässämme ja siinä, miten selviydymme arjen tilanteista. Kun niin kutsutut matelijan aivot toimivat yliaktiivisesti, etuotsalohko eli ”järkiajattelusta” vastaava aivojen osa ei voi toimia normaalisti. Neurotieteilijä Joseph LeDouxin mukaan aivojen tunnekeskuksen eli limbisen järjestelmän vastaanottama tieto voittaa aivokuoren järkiperäisen ajatteluprosessin 100-1.

Jos sinulla on ollut pitkäkestoista stressiä, miten sinä olet pyrkinyt selviytymään siitä?

Yleensä stressaavassa elämänvaiheessa pyrimme ensisijaisesti vain selviytymään tästä jaksosta, olemme taistele-pakene -moodissa. Se onkin yleensä helppoa, mikäli tiedämme etukäteen, ettei stressi tule kestämään ikuisesti. Mutta jos haastava elämänvaihe pitkittyy, saatamme alkaa suhtautumaan stressiin hyvin negatiivisesti ja varauksellisesti. Toiset ihmiset sisuuntuvat ja menevät vaikka väkisin läpi harmaan kiven välittämättä omista voimavaroistaan. Toiset ihmiset alkavat kokea huonommuutta ja riittämättömyyden tunteita; he yrittävät tehdä kaikkensa pärjätäkseen, huomioimatta omia voimavarojaan ja tarpeitaan. Tällaisessa tilanteessa on tasan niin monta vaihtoehtoa toimia kuin on ihmisiä.

Haastan silti sinut miettimään, mitä sinulle tapahtuisi, jos päästäisit irti pyrkimyksestä hallita stressiä? Jos päästäisit irti siitä asenteesta, että stressi on pahasta? Ihminen on lopulta hyvin kestävää lajia. Esi-isämme ovat selviytyneet monista vaaratilanteista ja pula-ajoista. Olemme siis selviytyjiä. Olisiko niin, että nykyään iso osa energiaamme kuluisikin stressin vastustamiseen? Olemmeko antaneet liian ison vallan ajatuksillemme ja asenteillemme? Peloillemme?

Minulla ei ole tähän oikeaa vastausta, pyydän sinua vain miettimään asiaa omalta kannaltasi. Miten sinä kohtaat stressisi, miten asennoidut elämäsi haastaviin aikoihin ja kriiseihin? Olisiko ajatuksissasi tai tunteissasi jotakin sellaista, josta olisi mahdollista päästää irti? Jos vapautuisit tästä, vapauttaisiko se sinussa voimavaroja sallia elämän kannattelevan sinua?

Miten voisit lisätä luottamustasi elämään? Miten voisit kokea kehossasi sen, että riität juuri nyt, vaikka sinulla olisikin stressiä ja haastavia vaiheita työssä, perheessä, parisuhteessa? Voisitko vain hengittää ja hyväksyä itsesi, kaiken stressin kanssa mitä koet nyt? Mitä jos hyväksyisit itsesi keskeneräisenä ja heikkonakin, sellaisena kuin olet, nyt? Mitä jos hyväksyisit kaiken niin kuin se on, nyt? Lakkaisit vastustamasta?

Mitä sisäinen äänesi puhuu sinulle?

Jokainen ajatuksemme luo ”energiakentän”, myös kriittinen ääni sisällämme. Tämä ”itsekriittisyyskenttä” häiritsee kehomme sisäisiä energiasysteemejä ja vaikuttaa myös autonomiseen hermostoomme. Stressireaktion seurauksena kehossa ja mielessä aktivoituvat kaikki stressin merkit. Alamme oireilla ja sairastumme helpommin kaikenlaisiin sairauksiin.

Aikaisemmin ajateltiin, että aivot kehittyvät nuoreen aikuisuuteen asti, ja siitä eteenpäin aivot alkaisivat vaan surkastua. Nyt kuitenkin tiedetään, että ihmiselle syntyy jatkuvasti uusia aivosoluja ja hermokytkentöjä, aivomme ovat siis plastiset eli muovautuvat. Esimerkiksi EFT-prosessin (emotional freedom techniques) kautta muotoutuvat uudet ajatukset ja tunteet aikaansaavat hermoverkkojen uudistumista. Tämä taas vaikuttaa kehoomme niin, että kun hermosto rauhoittuu, meidän ei enää tarvitse reagoida automaattisesti hengityksen kiristymisellä ja lihasjännityksillä.

Aivosolut toimivat siis ikään kuin yhteisönä, systeeminä, jotka linkittyvät toisiinsa verkostoiksi. Mitä enemmän ajattelemme tiettyä ajatusta, sitä enemmän tähän ajatukseen liittyvä verkosto vahvistuu aivoissamme. Esimerkiksi tunnin intensiivinen jonkin asian ajattelu kaksinkertaistaa tämän verkoston vahvuutta. Mitä siis tapahtuu, jos kriittinen ääni ja ajatus sisällämme on jatkuvasti aktiivinen?

Onneksi on myös niin, että jos emme enää ajattele samalla tavalla ja siten käytä tätä kyseistä verkostoa, se pienenee ja loputa ”surkastuu”, kun tilalle tulee uusi verkosto. ”Johdotamme” aivojamme jatkuvasti uudestaan sen mukaan, mihin kiinnitämme huomiotamme.

Me kuvittelemme näkevämme maailman juuri sellaisena kuin se on, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Me näemme maailman sellaisena millaisina näemme itsemme uskomustemme kautta. Olemme jokainen luoneet – tietoisesti tai tiedostamatta – itsellemme tietynlaisen maailmankuvan ja uskomusjärjestelmän, joka ohjaa elämäämme. Alitajuiset ajatuksemme ja uskomuksemme ohjaavat aivojamme tulkitsemaan ja näkemään maailman asioita ja ilmiöitä siten, että olemassa oleva maailmankuvamme vahvistuu. Tätä yleistämistä ja ”ei-tärkeiden” aistimusten poistoa tapahtuu, koska aivomme eivät muutoin kykenisi ottamaan vastaan kaikkea sitä tietoa, jota saamme ympäristöstämme joka hetki.

Miksi kriittinen äänemme on olemassa?

Kriittinen sisäinen ääni (jota kutsutaan myös egoksi) ajattelee olevansa puolellamme, sillä on periaatteessa hyvä tarkoitus auttaa meitä ristiriitaisissa tilanteissa. Oletko tullut ajatelleeksi, että osa itsekriittisyyden haasteestamme voikin olla jonkinlainen ratkaisu, joka on jossakin elämänvaiheessa ollut tarpeellinen, ja sen vuoksi sisäinen ääni voi hyvää tarkoittavasti luulla pitävänsä meidät turvassa? Jos emme tunne olevamme riittävän hyviä, ääni kertoo sen meille, ettemme johdattaisi itseämme enempää haavoittuneeseen tilaan jonkin toimemme seurauksena. Tämän vuoksi ääntä ei kokonaan kannata hävittää itsestä, vaan sitä kannattaa kuunnella uudella, uteliaalla asenteella – mitä sen takana oikeastaan on ja miksi se on olemassa.

Jos kiitämme sitä minän osaamme joka puhuu kriittisesti ja pyydämme sitä ottamaan uuden roolin, se voi olla meille todella hyödyllistä. Kriittinen äänemme syvimmillään puhuu meille pelkoenergian kautta, pyrkien suojelemaan meitä pahalta, koska se välittää meistä. Kriittinen ääni ei VIELÄ usko siihen, että voisimme onnistua, relata tai vain luottaa siihen, että elämä kantaa.

Sen takia, mitä enemmän tuot kehoosi turvan tunnetta, sitä luottavaisemmaksi tämä minän osasi hiljalleen muuttuu.

Kunpa osaisin vain olla

”Huh”, sanoin hänelle, kun tapasimme kahvilan ulkopuolella, tutulla tiellä. ”Kaunista”, hän sanoi ja kiinnitin heti huomioni maisemaan. Tuntui, kuin olisin hengittänyt ensimmäistä kertaa tänään. Täytyin raikkaasta ilmasta, tuulesta, valosta ja ruskan väreistä. Myös hänen rauhallisesta tavastaan olla. ”Niin on”, sanoin.

”Mikä sinua kiristää?” hän kysyi, huomaten jälleen kerran sen olennaisen minussa. ”Löysin itseni taas puskemasta. Ja tiedätkö mikä huvittavinta? Olin juuri kirjoittamassa siitä, kuinka olemme taipuvaisia tekemään niin.”

”En minä puske”, hän jatkoi ja muistutti minua paitsi siitä, että niin todella voi olla, kuten myös tavastani puhua minusta ja muista, sen sijaan, että puhuisin itsestäni.

”Huomaan, että olen huolestunut siitä, etten ole kirjoittanut mitään vähään aikaan. Kuulen ajatuksia siitä, että eihän kukaan enää muista minua”, sanoin ja nauroin. Hän hymyili myös. Tiedämme molemmat, että juuri näin egomme toimii. Jatkan seuraavaan asiaan: ”Vaikka olen tietoinen siitä, että olen taipuvainen kokemaan olevani olemassa vain, jos muut todentavat sen, huomaan silti jatkuvasti, kuinka tuo asia vaikuttaa toimintaani ja siihen miten voin. Eilenkin, kun olin kävelyllä, huomasin toivovani, että joku tulisi vastaan ja huomaisi, kuinka kirkkaassa ja rauhallisessa tilassa olen. Osa minussa kokee, että se on merkityksetöntä, jos sillä ei ole vaikutusta johonkin. Jos ei siitä saa jotain, tai joku laita sitä merkille. Se osa minussa on hämmentynyt siitä, että voisin muka elää noita hetkiä ihan vain itseni kanssa ja ne olisivat merkityksellisiä sellaisenaan. Että elämä, josta ei jää jälkiä, joka ei vaikuta mihinkään, olisi turha elämä.”

”Kuulostat tekevän hyviä huomioita. Se osa sinua, joka havaitsee nämä asiat, saa kokoajan enemmän voimaa.”

Tunsin ylpeyttä hänen vastauksensa myötä. Jotain sellaista, joka tuntuu lapsenomaiselta, mutta samalla tärkeältä. En kaiketi ole saanut tuollaista palautetta tarpeeksi. Palautetta, joka terveellä tavalla tuntuu vahvistavan minua. ”Mutta mitä sitten voisin tehdä?”

”Minusta sinä teet jo parhaasi. Ymmärrän, että meditoit päivittäin, kirjoitat ylös ajatuksiasi ja huomioitasi, pyrkien huomaamaan mitä sinussa tapahtuu. Kärsivällisyys on asia, jota tämä operaatio todeksi tulemisen kanssa vaatii paljon. Edistyminen vaatii aikaa ja voimme tehdä vain parhaamme. Oman osuutemme. Loppu on erään toisen käsissä ja hänen suunnitelmistaan emme koskaan voi olla kovin varmoja.”

”Egon elämä perustuu vuorovaikutukseen maailman kanssa. Olet olennaisen asian äärellä. Se kaipaa erinäisiä asioita, koska se ei ole kontaktissa todellisuuden kanssa. Kaikkea tuota se hakee ulkoapäin. Se itsessään on harvoin kehittynyt edes niin pitkälle, että se olisi kiinnostunut itsestään, muutoin kuin suhteessa toisiin. Sinäkin huomaat jo paljon siitä, kuinka henkistenkin pyrkimysten taustalla on mukana se, että ne auttavat sinua olemaan jotain. Jotain suhteessa maailmaan. Ego voi haluta siten parantaa itsensä ja ratkaista sen, että häntä ei rakastettu tarpeeksi. Tai saamalla palautetta muilta, se voi pyrkiä tuntemaan itsensä. Moni meistä ei saanut tarpeeksi aitoa palautetta itsestään, tai peiliä itselleen ja sen myötä jäämme epäselviksi siitä, keitä olemme ja yritämme ratkaista tämän yrittämällä olla jotain. Haemme palautetta isältä ja äidiltä edelleen.”

Hiljaisuus. Kävelemme eteenpäin ja otan kuvan varjostani. Se on kaikkialla ja kaikessa. Ainoa keino nähdä se, on hyväksyä se ja katsoa. Silloin se ei jää piiloon taakseni, ainakaan kokonaan.

Päädymme lopulta kirkkoon, jossa toisinaan istumme. Kirjoitan näitä sanoja kun hän kysyy mitä kirjoitan. ”Keskusteluamme”, vastaan. ”Miksi?” ”Koska haluan muistella sitä ja ymmärtää sitä. Se on hyvä keskustelu. Koen näkeväni jälleen enemmän itsestäni. Ja juuri nyt minua inspiroi kirjoittaa.”

”Aiotko jakaa tekstin?” ”Luulisin niin.” ”Miksi?” hän kysyy lempeästi. ”Koska se mitä kirjoitan tuntuu aidolta. Siinä ei ole yritystä, vaan se tuntuu inspiroivalta. Tuntuu myös siltä, kuin olisi lapsi ja haluaisin kertoa kokemuksestani kavereilleni.”

”Haluatko saavuttaa sillä jotain?” ”Kyllä, olen iloinen, jos joku muukin voi hengähtää hieman enemmän sen lukiessaan.” ”Entä jos ei kukaan luekaan sitä?” ”Ei se oikeastaan haittaa, minä todistin jo itse kaiken tämän ja tunnen olevani täysi itsessäni.”

Lähdimme kulkemaan kohti ulko-ovia, kun hän päätti keskustelumme ”Eikö ole hassua, että tulet täydeksi, kun katsot rehellisesti sitä, ettet koe olevasi täysi ja olemassa ilman toisia.”

Kyllä miehilläkin on tunteet

Olen iloinnut siitä, kuinka keski-ikäiset, johtavissa asemissa olevat miehet ovat oivaltaneet tunteiden merkityksen työelämässä.

Saan jatkuvasti yhteydenottoja, joissa nimenomaan miehet haluavat keskustella ja oppia lisää tunteiden käsittelemisen tuomista mahdollisuuksista organisaatiokontekstissa.

Mutta näille keskusteluille on tyypillistä, että ne käydään kulissien takana. Kysyessäni miksi näin, miehet kertovat, etteivät halua keskustella näistä julkisesti, organisaatioidensa ja kollegoidensa edessä, jotta eivät tule leimatuiksi hörhöiksi.

Nämä miehet ovat rohkeita edelläkävijöitä. He soveltavat tunnejohtamisen oppeja käytännön työssään menestyksekkäästi ja uskon että jonain päivänä he myös uskaltavat puhua tunteista ja niiden merkityksestä organisaatioissaan julkisestikin.

Mutta mistä kumpuaa tällainen negatiivisen leimautumisen pelko?

Tunteet yhdistetään suomalaisessa keskustelussa usein sentimentaalisuuteen, romantiikkaan, runollisuuteen, haaveiluun ja itkuherkkyyteen. Sota-aikojen perintönä tunteet liitetään yhä jonkinlaiseen heikkouteen ja niitä pidetään rationaalisuuden ja järkevyyden vastakohtana. Kukapa haluaisi työssään tuollaisen leiman?

Tunteet eivät kuitenkaan ole sama asia kuin tunteellisuus. Tunteet ovat ihmisen neutraali perusominaisuus, aivan kuten nälkä tai liikunnan tarvekin. Jokainen ihminen kokee tunteita. Tunteet välittävät meille tietoa ulkoisesta maailmasta ja nykytieteen mukaan koko tietoisuutemme perustuu tunteisiimme – ei siis järkeen, kuten Descartes 1600-luvulla meille opetti. Kaikki havainnointi, johtopäätökset ja ratkaisut, samoin kuin sosiaalinen kanssakäyminen perustuvat tunteisiin. Tunteet myös saavat meidät toimimaan ja jättämään toimimatta.

Tunteet ovat läsnä kaikessa mitä teemme ja ne toimivat loistavana tiekarttana, kun etsimme organisaation elinvoimaisuutta ja tulevaisuutta.

Perinteisesti työelämässä ja etenkin miehille sallittuja tunteita ovat esimerkiksi valppaus, kiinnostus, rohkeus, kunnianhimo, vastuun- ja velvollisuudentunto, jalous, tyytyväisyys ja myötätunto. Toisaalta myös viha ja jopa raivo, ankaruus, tympääntyneisyys ja välinpitämättömyys ovat tunteita, joiden osoittaminen usein jollain tavalla sallitaan työpaikoillakin.

Mutta monet tunteet työpaikalla tulee kätkeä. Ahdistuneisuus, suru, loukkaantuminen, uupumus, epävarmuus ja alakuloisuus eivät ole kovin suosittuja keskustelunaiheita työpaikoilla. Eivät myöskään jännittäminen, kiitollisuus, häpeä, pelko, hylätyksitulemisen tunne, ikävä tai innostus. Onko sopivaa kertoa työpaikalla kokeneensa epäoikeudenmukaisuutta tai tulleensa mitätöidyksi ilman että luetaan luuseriksi? Entä miten suhtautua inhoon, katkeruuteen ja kateuteen? Tai jos koen tarvitsevani hiukan rohkaisua tai toivoa – voinko pyytää tällaista?

Varmaa on, että kaikkia tunteita esiintyy niin miehillä kuin naisilla ja myös työpaikoilla. Tunteet kertovat meille kokemuksestamme ja siitä kuinka erilaiset tarpeemme ovat tyydyttyneet. Ilo ja innostus kertovat siitä, että meidän on hyvä olla. Katkeruus ja pelko puolestaan siitä, että joku on pahasti vialla. Tunteiden tarkastelun avulla pääsemme helposti käsiksi työpaikan vahvuuksiin, kipupisteisiin ja väärinymmärryksiin.

Osataanko teillä jo hyödyntää tunteita organisaation kehittämisessä?

Lisätietoa: www.avarraconsulting.fi

Viisautta on opetella elämään sovussa heikkouksiensa kanssa – Näin voit lähteä työstämään tunnelukkoja

Tämä kirjoitus käsittelee miten tunnelukkoja voi lähteä työstämään.

Edelliset osiot käsittelivät tunnelukkoja tarkemmin, ja voit lukea ne klikkaamalla kirjoituksia:

Alistumisen ja hylkäämisen tunnelukot ja Häpeän ja epäonnistumisen tunnelukot.

”Realitypommi” kuitenkin heti alkuun: Tunnelukkojen aito työstäminen on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa. On realistista varata aikaa tällaisille prosesseille ainakin 9–12 kuukautta. Aivomme tarvitsevat aikaa ja toistoja, jotta vanhojen reaktiomallien ote hellittää ja uusille tavoille toimia tulee tilaa.

Tämä ei kuitenkaan tapahdu vahingossa, vaan kysyy sitoutumista ja halukkuutta kohdata niitä taustalla olevia syitä ja syviä tunteita, joidenka suojaamiseen tunnelukot ovat syntyneet.

Todellinen muutos tapahtuu hitaammin kuin haluaisimme. Tunnelukkojen kanssa työskentely ei myöskään onnistu ”ensi maanantaina” tyylisin lupauksin, vannoen että mä en koskaan enää. Vaikka tunnelukkojen työstämiseen tarvitaan halukkuutta, tahdonvoimalla emme yksin pysty muutokseen. Jos pystyisimme, tuskin kukaan edes lukisi tällaisia kirjoituksia. Kysyy siis samaan aikaan halukkuutta tiedostamisen tueksi ja uskaltautumista antaa tunteiden tuntua, uskallusta katsoa suojautumiskeinojemme taakse.

En usko, että ikinä minkään kivun tai kriisin suhteen on olemassa täydellistä raamia tai mallia, joka sopisi kaikille. On kuitenkin suuntaviivoja, joiden olen huomannut olevan toimivia niin itselläni kuin työssäni. Yksi asia on kuitenkin varmaa, se on jokaiselle ainutlaatuista. Seuraavia kohtia voi siis käyttää suuntaviivoina tunnelukkojen työstämiseen.

1.Tunnista

Joku asia, joka onkin ollut itseltämme piilossa, tuleekin nyt näkyville. Tunnistaminen ja nimeäminen on luonnostaankin välttämätön askel. Myöntää itselleen, että tällainen malli minua on ohjannut. Tätä ennen on usein pitkään kieltänyt, ollut hämillään ja kokenut olevansa jumissa.

Tässä kohdassa tarvitaan halua ymmärtää. Lukot eivät synny tyhjästä tai tyhmyydestä. Niille on syynsä. Matkalle voi lähteä vain sieltä, missä on. Tässä kohdassa: puhu, kirjoita, hae tukea. Vaikka se olisi vaikeaa, koeta olla kiitollinen, että tunnistat mitä tapahtuu. Se on oikeasti askel eteenpäin.

2. Tutki: Mitä tunnelukon takana on?

Muista, että tunnelukon takana on oikeastaan poikkeuksetta vaillejäämisiä jostain tärkeistä ja inhimillisistä tarpeista, kipeitä elämänkokemuksia tai traumoja. Tunnelukko voi tuntua mm. kehollisena suojauksena, yli- tai alivirittymisenä. Tunnelukon aktivoituminen myös usein herättää mentaaliset selviytymiskeinomme ja saattaa ohjata meitä omien harhautustoimintojemme tai addiktioiden pariin.

Kun huomaat tämän, pysähdy. Kiitä selviytymisjärjestelmääsi, sen tehtävä on ollut joskus auttaa sinua selviytymään valtavan kipeistä tunteista. Älä tuomitse sitä, älä vastusta sitä.

Jos sinusta tuntuu riittävän turvalliselta, kysy itseltäsi: Miltä koitan suojautua? Mitä koitan välttää tuntemasta? Mitä haavoittuvaista tämän takana on? Tee kokemuksellesi tilaa. Anna sen tulla näkyville. Harjoittele olemaan itsellesi myötätuntoinen, rakastava aikuinen. Jos tämä kohta tuntuu liian vaikealta, on enemmän kuin viisasta hakea apua. Ammattitaitoinen ohjaaja tai terapeutti voi olla todella arvokas tuki tällaisessa työskentelyssä.

3. Tutki: Miten malli saa sinut toimimaan?

Seuraavaksi on tärkeää tutkia, miten tämä malli on saanut sinut toimimaan. Mitä se saa sinut tekemään, mitä se saa sinut välttämään? Tutki tätä mahdollisimman käytännössä. On tärkeää havaita, miltä mallin mukaan toimiminen tuntuu, ennen ja jälkeen. Kivuliain kohta lienee se, kun tietää, että toimii itseään vastaan, mutta ei ole vielä voimia/rohkeutta toimia toisin.

Esimerkiksi oman läheisriippuvuuteni katsominen käytännössä ei ollut kivaa, mutta minun oli välttämätöntä nähdä se.

Ahaa, tuossa kohtaa olen hiljaa, vaikka haluaisin sanoa jotakin. Tuossa kohtaa sopeudun, vaikka se tuntuu väärältä. Ahaa, tuossa kohtaa kökin kotona jotta voin ”vahtia”, ettei toinen tee mitään mikä satuttaisi.

Minun oli kohdattava se hinta, jonka tuo malli minulle maksoi. Yksinäisyys, jatkuva pelko ja tietämättömyys siitä, mitä olen ihan vaan itselleni. Tämäkin askel on melkeinpä välttämätön, ennen kuin voi tutkia sitä, mitä muita vaihtoehtoja itsellä on. Josta päästäänkin seuraavaan.

4. Mitä tämä tilanne pyytää minua harjoittelemaan?

Kun tunnistaa itselleen tuhoisan mallin ja näkee sen toimintaa käytännössä, on aika avautua kysymään, mitä nyt on hyvä alkaa opettelemaan.

Paino sanalla OPETELLA, sillä se todella on aluksi opettelua ja harjoittelua. Kukaan meistä ei opi mandariinikiinaakaan viikossa, joten mitenpä sitä alitajuisia syvärakenteitakaan viikossa saisi purettua.

Voi olla, että on hyvä opetella lepäämään, luottamaan itseensä, vetämään rajoja, ottaa omaa aikaa, sanoa ei, pyytää tukea tai mennä kohti ihmisiä. Mikä on sinun mallillesi päinvastaista?

Minun on täytynyt opetella olemaan yksin, jotta voin nähdä mitä olen, kun en yritä olla ketään muuta varten. On ollut opeteltava lepäämään ja luottamaan elämään. On ollut opeteltava sitä, että en voi, eikä minun tarvitse tietää elämää pidemmälle. On ollut opeteltava kärsivällisyyttä. On ollut opeteltava rehellistä itseilmaisua, silläkin uhalla, että toinen ei sitä hyväksy. On ollut opeteltava omien puolieni pitämistä. On ollut opeteltava hyväksymään, että asiat tapahtuvat silloin, kun ne tapahtuvat, ja useimmiten niiden ajoitus on toinen mitä haluaisin.

Mitä sinun on hyvä harjoitella?

Mikä olisi rakastavan aikuisen tapa tukea, ohjata ja kannustaa sinua tässä tilanteessa?

5. Sitoudu tähän prosessiin itsesi vuoksi.

Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että vaikka tie ei olisi helppo, aiot kulkea sen läpi. Sitoutuminen on vastuunottoa sinusta. Rakastavasti ja lempeästi. Se kysyy useimmiten sen kuuluisan 10 000 toistoa. Jokainen toisto tekee tästä kaikesta luontevampaa ja helpompaa.

Sitoutuminen kysyy suostumista siihen, että haluaa olla itselleen totta. Se kysyy pikaratkaisujen ja hetken helpotuksien jättämistä sivuun, ainakin valta-osan ajasta. Sitoutuminen on kieltäytymistä käyttää vanhoja keinoja jotka ajoivat tähän, ainakin valta-osan ajasta. Sitoutuminen ei ole jäykkää tai ehdotonta. Aito sitoutuminen lähtee vapaudesta valita. Suurin harjoitus on se, että suostuu siihen, että tulee kompuroimaan. Siitä huolimatta voi tehdä parhaansa.

6. Mitä tarvitset tueksesi?

Yksin ei tarvitse eikä luultavasti voikaan jaksaa. Kenelle voit jakaa ajatuksiasi ilman pelkoa, että tulet tuomituksi? Kenelle voit jakaa tuntemuksiasi niin, että saat todella tulla kuulluksi?

Jokainen tarvitsee tällaisiin prosesseihin tuekseen terveitä selviytymiskeinoja ja voimavaroja. Minulle niitä ovat mm. kirjoittaminen, tanssiminen, puhuminen ja luonnossa oleminen.

7. Anna aikaa ja pysy itsellesi rehellisenä

Tarvitsemme aikaa. Usein enemmän kuin olisimme itsellemme valmiita antamaan. Tämä prosessi kysyy vuorotellen molempia: omaa osallistumista ja irtipäästöä. Vuorotellen, eri hetkissä sen löytämistä, että onko kysymyksesi nyt: Mitä voin tehdä vai mille voin nyt antautua?

Tiedämme jo, että muutos ei tapahdu itsestään, mutta se ei myöskään tapahdu puskemalla. Tee se minkä voit, inhimillisesti ja päästä irti. Anna tilaa ja aikaa.

Ajan, toistojen ja korjaavien kokemuksien myötä pääsee huomaamaan, että lukko ei enää hallitse. On viisautta ja todellista vahvuutta tunnistaa heikkoutensa ja opetella elämään niiden kanssa sovussa, ei niille alistuen. Elämään tulee tilaa, tervettä itsekunnioitusta ja myötätuntoa, mutta valmista ja täydellistä siitä ei tule. Eikä tarvitse.

_________________________________________________

Tunnelukko testin voit tehdä täällä!

Sisäinen lapsi on viisas osa meitä – se osaa jo elää hetkessä

Meissä kaikissa asuu pieni sisäinen lapsi, joka on ikään kuin kehossamme asuva lapsienergia. Keho muistaa kaiken, jopa sikiöajalta asti. Näin ollen kehomme onkin avainasemassa siinä, miten pääsemme aikuisena kontaktiin sisäisen lapsemme kanssa.

Yleisesti ajatellaan, että on arvokasta ja tärkeää kasvaa ja kehittyä lapsen tilasta kohti aikuisempaa tilaa ja käyttäytymistä. Tämä on mielestäni kuitenkin aivan liian yksinkertainen tapa nähdä ihmisyys ja siinä kehittyminen.

Jokaisessa ikävaiheessa on oma arvonsa, jokainen ikävaihe on tärkeä. Lapsuus – ja erityisesti varhaislapsuus – on äärimmäisen tärkeä vaihe senkin vuoksi, että aivomme ja koko kehomme kehittyvät elämämme alkuvaiheessa hurjaa vauhtia. Stressaavat varhaislapsuuden kokemukset hidastavat tätä kehittymistä ja saattavat vaikuttaa jopa siihen, miten siedämme stressiä myöhemmässä elämässämme.

Sisäinen lapsi on viisas ja luova osa meitä.

Kuvittele mielessäsi pieni lapsi, kuka tahansa. Katsele häntä, miten hän liikkuu ja elehtii. Lapsi elää tässä hetkessä, ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa. Lapsi myös tuntee tunteensa juuri siinä hetkessä kun aika sille on, lapsi ei voi odottaa. On sitten kyse ilosta, surusta, kiukusta tai pelosta, lapsi elää tunteensa loppuun asti, hetkestä toiseen. Hän ei itse rajoita itseään, hän pystyy tuntemaan ja ilmaisemaan tunteensa sekä kehollaan että äänellään vapaasti. Jotta tämä olisi mahdollista, se edellyttää ymmärrystä ja hyväksyntää lapsen huoltajilta.

Ajattele sitten aikuiselle itsellesi nämä samat ominaisuudet. Mitä jos minäkin voisin elää tässä hetkessä ja ilmaista ja tuntea tunteeni vapaasti, miltä se tuntuisi? Se ei ehkä ole aina mahdollista, mutta ehkä joskus? Mitä jos minulle ei edes tulisi mieleeni lukita tunteitani, epäröidä itseäni ja kykyjäni? Mitä jos minulla olisi kerta kaikkiaan kyky olla se joka olen, ja se riittäisi?

Vaikka jokainen meistä on lapsena enemmän tai vähemmän joutunut kokemaan tunteiden, sekä kehollisen että verbaalisen ilmaisun rajoittamista, silti meillä on mahdollisuus herätellä sisällämme olevia taitoja olla autenttisesti oma itsemme. Meillä kaikilla on syntymälahjana saatu kyky elää hetkessä sydänlähtöisesti. Lapsi on syntyjään sydäntietoinen ja tunteva. Nämä ovat tärkeitä piirteitä aikuisenkin elämässä.

Yhteyden kaipuu, kontaktin ja kosketuksen tarve, on myös yhteistä kaikille autenttisille lapsille. Myös me aikuiset kaipaamme yhteyttä toisiin, vaikka emme aina sitä tiedostaisikaan. Yksinäisyys ja yhteydettömyys ovat isoja haasteita monelle. Mitä voisimmekaan oppia tässä suhteessa lapsilta?

Miten sinun sisäinen lapsesi voi tällä hetkellä? Mitä sinä voisit oppia sisäiseltä lapseltasi?

Jos koet elämässäsi haasteita jaksamisen, oman riittävyyden tai hetkessä elämisen kanssa, olisi tärkeää olla yhteydessä omaan sisäiseen viisauteesi. Sisäinen lapsesi on se viisas ja luova osa sinua, joka osaa jo elää hetkessä eikä se kyseenalaista itseään ja omia kykyjään.

Voit kohdata sisäisen lapsesi mielikuvissasi sekä kuuntelemalla kehoasi. Silloin kun sinulla on lupa tuntea, ilmaista itseäsi ja elää tässä hetkessä, kehosi on löytänyt kontaktin sisäisen lapsen energiaan.

Mikäli huomaat kehossasi esteitä tuntemiselle tai itsesi ilmaisemiselle, epäilet omia kykyjäsi tai murehdit jatkuvasti, olet antanut liikaa tilaa kriittiselle aikuiselle itsessäsi. Hyväksy sekin, jos näin tapahtuu. Aina kun huomaat ajautuneesi tämän minän osan valtaan, kysy itseltäsi:

Mitä sisäinen lapseni tähän vastaisi, mikä olisi minulle viisainta tällä hetkellä? Luota sisäisen lapsesi viisauteen!

Artikkelikuva: Depositphotos

Vahvistavia sanoja haavoitetulle: ”Luota itseesi, olet oman elämäsi asiantuntija”

Kompastuitko suhteessasi, tai kampitettiinko sinut? Petyitkö ihmiseen, riistettiinkö sinulta mahdollisuus onneen? Et ehkä saanut mitä halusit, tai unelmasi toteuttaminen epäonnistui.

Sairastuminen, työttömyys, yksinäisyys, lapsettomuus, rakkaussuhteen päättyminen. Elämässä kohtaamme odottamattomia asioita. Osaa ikävistä asioista osasimme jopa odottaa, puhumme silloin itseään toteuttavista ennusteista. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun hylkäämistä pelkäävä joutuu yhä uudelleen hylätyksi, koska hän mahdollisesti toteuttaa omaa käsikirjoitustaan.

Moni haava syntyy siitä, ettemme saa mitä haluamme.

Sekoitamme rakkaudenkin haluun omistaa tai tulla omistetuiksi. Tuhoavassa parisuhteessa kärsimme, koska olemme siinä syistä, jotka eivät edistä kasvuamme, paikassa jossa ei ole tilaa rakkaudelle. Pelkäämme yksinäisyyttä niin voimallisesti, että olemme valmita luopumaan itsemääräämisoikeudestamme ja niinpä pienennämme itseämme ja hylkäämme mahdollisuuden kasvaa oman potentiaalimme kokoiseksi.

Kriisi sisältää aina mahdollisuuden oppia näkemään toisin. Se edellyttää antautumista muutokselle. Logoterapian kehittäjä Viktor Frankl kirjoitti, että ihmisellä on vapaa tahto. Emme voi valita mitä kaikkea kohtaamme, mutta meillä on aina mahdollisuus valita asenteemme. Hän osoitti teoksissaan, että meillä on mahdollisuus nousta jopa kärsimyksen yläpuolelle.

Jopa kärsimyksen yläpuolelle.

Logoterapian keskeinen ajatus on, että tarkoituksen löytämisen kautta ihmisellä on mahdollisuus kokea onnea, joka on logoterapian mukaan aina sivutuote, ei päämäärä. Tarkoitus vaihtuu elämäntilanteiden ja ikävaiheiden mukaan. Meillä voi olla monia tarkoituksia samaan aikaan. Kun yksi tarkoitus täyttyy, asettaa elämä kysymyksen muodossa meille mahdollisuuden löytää uusi.

Oletko sinä tietoinen, mikä on oman elämäsi tarkoitus? Mitä elämä kysyy sinulta tänään?

Epäilyksen hetkellä

Kun lopetat vastustamisen, teet sielussasi tilaa lohdutukselle
Niin kauan kun et hyväksy tapahtunutta, et pääse eteenpäin. Kriisin alkuvaiheeseen kuuluu kieltäminen, mutta älä takerru siihen, vaan ota muutos vastaan mahdollisuutena. Jos et saa lohtua muilta ihmisiltä, voit aina pyytää sitä itseltäsi. Meillä kaikilla on kyky lohduttaa itseämme. Mikä on paras tapa lohduttaa itseäsi?

Aika on paras hoitaja
Ajan kanssa ihminen sopeutuu ja saa perspektiiviä. Aika on hoitava syli. Käytäthän kuitenkin aikasi hyvin, koska itsesi hyväksi tehdyt asiat kantavat hedelmää tulevaisuuteen. Tee kriisistä kasvukokemus, älä uhriudu.

Maailma ei ole valmis, etkä sinä
Emme valmistu täydellisiksi tämän elämän aikana, vaan kuljemme kukin omaa kasvupolkuamme. Ole armollinen itsellesi ja pyri antamaan anteeksi itsellesi ja tarpeen vaatiessa myös toiselle ihmisille. Katkeruus ei kasvata teistä kumpaakaan, mutta sinut se kalvaa rikki. Sinun ei tarvitse hyväksyä epäoikeudenmukaisia tekoja, mutta voit päästää irti menneestä. Mistä olisi juuri nyt tärkeää irrottautua?

Rakkautta ei voi riistää sinulta
Vaikka sinut hylättäisiin, ei rakkautta voi viedä sinulta pois. Rakkaus on läsnä. Rakkaus on sinussa, sinun ei tarvitse ansaita rakkautta. Kuinka tunnet rakkauden läsnäolon?

Se, mikä tekee sinulle hyvää, ei välttämättä tunnu hyvältä
Monet asiat, jotka auttavat meitä voimaan paremmin edellyttävät tahtoa, jopa kuria. Tavoitteisiin päästäksemme tarvitsemme usein askelkarttaa. Mistä luopuminen voisi auttaa sinua voimaan paremmin?

Luota itseesi
Olet oman elämäsi asiantuntija, luota itseesi. Jos olet hukassa itseltäsi, opettele tuntemaan itsesi. Aloita listaamalla, mistä pidät ja mitä tiedät tunteistasi. Tunnistatko niitä? Mitä sisäinen lapsesi pyytää sinulta? Mikä osa sinussa kaipaa vahvistusta? Mistä asiasta elämässäsi olet erityisen kiitollinen? Mitä kohti haluat kulkea seuraavaksi?

Kurkkaa Luopumisen kauneus -kirja, jonka voit kuunnella äänikirjana esim. BookBeatissa:

Elämäni tärkeimmät sanat

Rakas minä; Olen pahoillani, että en ole aina ollut itselleni lempeä ja hyväksyvä. Olen pahoillani, että en ole osannut rakastaa itseäni sellaisena kuin olen vaan olen koettanut aina löytää erilaisia syitä siihen miksi en ole riittävä ja tarpeeksi hyvä. Olen pahoillani, että monissa tilanteissa en ole kuunnellut sydäntäni ja sen johdatusta vaan olen tehnyt kompromisseja ja koettanut mennä järjen äänen perässä. Olen pahoillani, että en ole ollut itseeni tyytyväinen tässä ja nyt vaan aina tavoitellut jotain muuta, jotain sellaista mitä en siinä hetkessä ole ollut. Olen pahoillani, että olen sättinyt itseäni niin monesta asiasta, suorastaan syyttänyt ja ollut vihainen. Olen pahoillani, että olen unohtanut itseni nurkkaan, silloinkin kun olisi ollut aika loistaa ja tulla näkyväksi. Olen pahoillani, että olen hävennyt itseäni ja uskotellut, että ei minua kukaan halua kuunnella, että en minä mitään mistään tiedä. Olen pahoillani, että olen sanonut monesti, että on turhaa yrittää, olenhan minä jo kaiken kokeillut. Olen pahoillani, että olen käskenyt antaa periksi ja luovuttaa. Olen pahoillani, että en olen muistanut kiittää itseäni riittävästi onnistumisen hetkellä. Olen pahoillani, että en ole juhlinut elämää jokaisena hetkenä, vaan odottanut jotain parempaa tai tärkeämpää hetkeä.

Anna minulle anteeksi, että olen vastoinkäymisten hetkellä syyttänyt ulkopuolellani olevia asioita, tilanteita tai ihmisiä. Anna minulle anteeksi, että olen vaatinut muutosta, ymmärtämättä että olen itse muutos, jota odotan ja vaadin. Anna minulle anteeksi, että niin pitkään en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, että olemme kaikki yhtä, että minä olen jo se, joka minä aina olen halunnut olla. Minä olen sinä ja sinä olet minä, me olemme kaikki sitä mitä haluamme olla. Anna minulle anteeksi, että olen unohtanut, että minä itse luon kaiken sen mitä eteeni tuodaan, sen kaiken mitä edessäni näyttäytyy. Anna minulle anteeksi, että en ole ymmärtänyt olevani myös sitä mitä en halua olla ja olen antanut sen hallita elämääni ja tekojani liiaksi. Anna minulle anteeksi, että olen ollut usein turhautunut ja hämilläni enkä ole luottanut siihen, että suunta on aina oikea ja olen siellä missä minun kulloinkin kuuluu olla. Anna minulle anteeksi, että olen usein ollut jääräpää enkä aina ole luottanut prosessiin.

Kun annat anteeksi, et muuta menneisyyttä, muutat tulevaisuuden!

Kiitos, että oppinut olevani vastuussa omasta elämästäni ja kaikesta siinä. Kiitos, että saan olla se, joka olen. Kukaan vaadi minulta enempää kuin vaadin itse itseltäni. Kiitos aivan kaikista kasvun hetkistä, niistäkin jotka ovat tehneet kipeää. Kiitos, että elämässäni on paljon kauneutta ja rakkautta. Kiitos siitä, että olen löytänyt oman intohimoni, elän ja etenen sen viitoittamaa tietä. Kiitos että elämässäni on niin paljon erilaisia kokemuksia, jotka opettavat minulle kiitollisuutta ja kunnioitusta kaikkea elämää ja elollista kohtaan. Kiitos kaikista tunteista ja tunteiden kirjosta, jotka tekevät elämästä värikästä. Kiitos, että olen nyt tässä ja edessäni avautuu uskomattomien mahdollisuuksien kirjo. Kiitos, että saan tehdä valintoja ja tarttua erilaisiin haasteisiin, eikä elämäni koskaan ole tylsää. Kiitos, että olen, elän ja hengitän. Kiitos, että olen oppinut pyytämään anteeksi ja hyväksymään oman polkuni kaikkine mutkineen ja käänteineen, sekä jokaisen polun joka eroaa omastani.

Olen pahoillani, Anna minulle anteeksi, Minä rakastan Sinua, Kiitos!

Rakas minä; Minä Rakastan Sinua!

Näiden sanojen toistaminen ja sisäistäminen voi muuttaa sinun elämääsi yhtä paljon kuin se on muuttanut minun elämääni.

Rakkaudella,

Maiccu