Sivu 269 – Hidasta elämää

Mielen myllerrys johtuu usein sisäisestä turvattomuudesta

Tiedäthän sen fiiliksen, kun pää alkaa kuumottua pohtimisesta? Yrität keksiä ratkaisua tai hiffata, pitäisikö tehdä niin vai näin jossakin kiperässä kohdassa tai tienristeyksessä. Mielen myllerrys johtuu usein sisäisestä turvattomuudesta. On vaikeaa antaa itsensä vain olla ja huoltaa hellästi itseään sen sijaan, että yrittää ratkoa elämänsä sudokua. Uskomme usein, ettemme voi saada rauhaa (eli turvaa), ennen kuin asia on ratkaistu. Tai vaikka olisimme itse suhteellisen levollisia elämän levitessä, ympäristö saattaa painostaa, että valintoja olisi jo tehtävä. Mutta mitä, jos antaisikin itsensä päästää ratkomisesta irti? Tietysti vähän villi ehdotus siinä kohtaa, kun olo on haastava.

Arvottomuuden tunteesta kumpuaa ajatus, että kaikki pitäisi tietää ja selvittää. Kun et yritä tietää vaan annat olla, teet sisäisyydellesi tilaa. Riidan tai muun kärvistelyn keskellä itselleen kannattaa antaa lempeä aikalisä ja tehdä vähän aikaa jotain ihan muuta. Kun sisäisyys saa taukoa, se avautuu intuitiolle ja luoville ratkaisuille. Silloin pohjavireenä on myötätunto ja uteliaisuus siitä, miten asiat voisivat ratketa lempeästi. Ei tarvitse tietää, vaan saa päästää irti.

Ei itseään tarvitse piinata ratkaisemattomien asioiden keskellä. Se ei ole sivuun lakaisemista, vaan iisimmin ottamista. Alitajunta pääsee pehmeästi hommiin. Silloin myös omat voimavarat vapautuvat miettimisestä tekemiseen tai pelkkään olemiseen. Elämä ei ole kovinkaan mustavalkoista. Asioiden ja päätösten runttaaminen siististi boksiin voi olla halua suitsia elämän kasvattavaa ja viisastuttavaa moniulotteisuutta.

Kun itselleen suo tilaa silloinkin, kun se on kaikkein vaikeinta, antaa sisäisyydelle ja sydämensä äänelle tilaa. Luo itselleen turvaa sen sijaan, että uskoisi turvan tulevan asioiden selvittämisen kautta. Se on vastaanottamista – sitä, että antaa parhaiden ratkaisujen näyttäytyä ilman, että yrittää niitä itse väkisin vääntää. Tämä on se juttu, joka auttaisi monia meitä löytämään myös ”elämäntehtävämme” äärelle tai voimauttaisi irtautumaan siitä, mikä ei omaa sydäntä enää ravitse. Kun yrittää puskea ratkaisuja tapahtumaan, sulloo samalla unelmiaan sivuun.

Voit saada rauhaa ilman ratkaisujakin

Intuitio on hyvin luovasti ratkaisukeskeinen, kasvamaan kutsuva ja sydäntäsi kauniisti palveleva viritys. Mieli saattaa puhua kaikenlaista niin, että menee vähän sekaisin, mitä sydän sanoo. Sitäkään ei tarvitse ratkaista. Voi todeta itselleen, että ”ai jaa, taas tää vanha tuttu itsensä kyseenalaistaja tai superkelaaja täällä pyörii. Mitä tarvitsisin kuullakseni levollista, sisäistä ääntäni?”

Ei koko ajan pidä olla tosi zen voidakseen kuulla sydäntään tai toteuttaa unelmiaan. Usein luulemme, että intuitio tarjoaa jonkin valmiin paketin ja kokonaiskuvan siitä, mitä tulee tapahtumaan. Emme uskalla tehdä muutoksia elämässä, kun emme näe koko kuvaa. Intuitio toimii askel kerrallaan.

Mitä jos ei tarvitsisi nähdä kuin seuraavalle lyhtypylväälle asti? Sen jälkeen tulee kyllä taas seuraava sisäinen johdatus; polkusi valaisee itse itseään. Kun saa kokemusta siitä, että kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen vaan elämä kantaa, vapautuu toimimaan ja menemään haasteista ja peloista huolimatta eteenpäin.

Sydämen ääni vahvistuu, mitä enemmän toimit sen mukaan. Luottamus intuitioosi ja sisäinen turva kasvavat kokemuksen myötä. Kun alat toteuttamaan pieniä, innostavia juttuja, alat rakentaa polkua jota pitkin isot unelmasi saapuvat. Saat alkaa kulkea tuota polkua jo nyt. Ihmeellistä kyllä, koen itse paljon enemmän turvaa nyt täysin sydämeni mukaan eläessäni kuin silloin, kun elin konventionaalisemmassa boksissa.

Unelmasi eivät ole siellä jossain, eikä niihin hypätä yhdellä isolla loikalla. Pointti on, että koko reissu saa olla täyteläistä seikkailua. Silloinkin, kun elämässä on kysymyksiä vailla vastauksia.

Kuva: Unsplash / Anastasia Taioglou

Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai konsultaatioon tästä.

Herkkä ihminen ei pysty katsomaan väkivaltaisia ohjelmia – ja siinä piilee herkän todellinen vahvuus!

Aikuiset ovat päättäneet rentoutua, nauttia vapaa-ajasta ja mennä elokuviin. On valittu perinteinen toimintaelokuva, jossa jahdataan, lyödään ja ammutaan – tapetaan. Samat elokuvat pyörivät telkkarissa, ihan tavallisena iltana.

Lapsia koitetaan suojella aikuisten elokuvilta. Silti moni lapsi pelaa kännykällään tai muulla laitteella räiskintäpelejä. Pelejä, joissa tappaminen on pelin henki. Tappaminen on normaalia. Viime vuosina videopelien grafiikat ovat kehittyneet valtavasti, niistä on tullut pelottavan realistisia – ei enää mitään pikselimatoja.

Tietoinen osa meistä ymmärtää hyvin, että kyse on elokuvasta ja pelistä – se ei ole totta. Samalla kuitenkin tappamisesta tulee arkipäivää, ihan tavallista. Jokin osa meistä alkaa tottua siihen, että ihminen (tai eläin) menettää henkensä. Kun näemme riittävästi tappamista, se ei enää tunnu miltään.

Mitä kauemmin olen ollut katsomatta ohjelmia ja elokuvia, joissa tapetaan toisia ihmisiä, sitä enemmän elämän riistämisen katsominen satuttaa, itkettää. Enää en pysty katsomaan. Aiemmin minua nolotti, että olen niin herkkä, etten pysty katsomaan ”normaaleja” elokuvia. Olin aina se ongelmatapaus, jolle mikään elokuva tai sarja ei käynyt. Tätä nykyä jo ymmärrän, että herkkyys on vahvuus, joka ei todellakaan ole ongelma.

Herkät ihmiset ovat vahvan myötätuntoisia:

Myötätunto on sitä, että pystyy kokemaan ja ymmärtämään toisen kokemuksia hyvin syvällä tasolla.
Myötätunto on sitä, että uskaltaa avautua yhteiselle tunteelle.
Myötätunto ulottuu pidemmällekin kuin läheisiin tai niihin ihmisiin, jotka tuntuvat tärkeiltä.
Myötätunto on hyvä väline kohdata ihminen, joka ajattelee eri tavalla, uskoo eri tavalla tai tekee asioita, joita emme pysty ymmärtämään.
”Myötätunto on myötäkärsimistä. – – – Kun mietimme, miten voimme lievittää toisen ihmisten kärsimystä, niin omakin kärsimyksemme vähenee.” (Kirjasta Dalai-Lama, Desmond Tutu & Douglas Abrams: Ilon kirja)
”Myötätunto on tila, jossa haluamme toisen ihmisen parasta.” (Ilon kirja)

NLP:ssä (neuro linguistic programming) käytetään metodina näkökulmaa, jossa ikään kuin katsomme omaa elämäämme elokuvana valkokankaalta. Kun otamme etäisyyttä kipeään tilanteeseen, tunne pienenee ja on helpompi järjestellä omia kokemuksiaan. Samalla tavalla katsomme toisten tappamista etäisyyden päästä, valkokankaalta, ja se ei oikein tunnu miltään (tai ainakaan niin vahvalta kuin että olisimme keskellä tapahtumia). Tällä tunteetto(mam)malla metodilla siis voimme totuttaa mielemme katsomaan tappamista siinä määrin, että sitä pidetään tässä ajassa ihan normaalina, viihteenä.

Silti puolen vuoden ikäisten lasten on osoitettu pitävän selvästi enemmän leluista, joilla leikittäessä autetaan muita eikä haitata heitä (lähde: Ilon kirja). Lähtökohtaisesti toisen vahingoittamisen katsominen ei ole ihmiselle normaalia, olemme vain saaneet näyttämään sen normaalilta. Ja koska väkivalta missään muodossa ei ole ydinihmisyyttämme, se ei myöskään ole meille hyväksi.

”Kärsimyksen lähde on liian itsekeskeinen ajattelu. Onnellisuuden lähde on myötätuntoinen huoli muiden ihmisten hyvinvoinnista.” (Ilon kirja) Jos siis haluat olla onnellinen, lakkaa katsomasta tappamista – kaikissa sen muodoissa. Jos haluat lastesi olevan onnellisia, älä anna heidän katsoa tappamista – missään muodossa.

Minulle viihde on sitä, että lisätään maailmaan hyvää: iloa, naurua, kiitollisuutta, yhteisöllisyyttä. Viihde on sellaista, jossa herätellään ihmisessä niitä tunteita, jotka lisäävät luottamusta elämään ja toisiin ihmisiin.

Tutustu Sannan esikoisromaaniin Elämä ensin:

Suhde ruokaan peilaa suhdetta elämään

Muistan lukeneeni lauseen ”Suhteesi ruokaan peilaa suhdettasi elämään” Geneen Rothin kirjasta Women, Food and God.

Tuo lause pisti entisen ruokakontrollifriikin miettimään syvästi suhdettani elämään. Se pisti miettimään sitä, miten pakottava kontrollintarpeeni ulottui ruuan lisäksi vähän kaikkeen elämässäni. Ihmissuhteisiini. Siihen millaisen kuvan annan itsestäni.

Kontrollissa ei lopulta ollut kyse ruuasta, rasvaprosentistani tai ulkonäöstäni.

Se oli opittu tapa selviytyä elämästä! Olen niin paljon pelännyt kipeiden tunteiden kohtaamista, että kontrolloiminen on tuonut valheellista tunnetta hallinnasta. Pinnan alla on kuitenkin kytenyt. Syvää pelkoa, hätää, turvattomuutta ja litroittain itkemättä jääneitä itkuja.

Ruoka ja syöminen ei voi koskaan olla täysin tunteista vapaata, eikä sen tarvitsekkaan olla! Äidin maidosta alkaen ruoka on myös symboli turvalle, rakkaudelle ja lohdulle. Se on ihan ok.

Häiriintyneessä suhteessa ruokaan, annamme sille harhaanjohtavan painoarvon. Haemme ruuasta ja sen kontrolloimisesta turvaa, läheisyyttä, lohtua, hallinnan tunnetta. Asioita, joita ruoka tai sen kontrollointi ei voi lopulta elämäämme tuoda.

Onkin ihan viisasta pysähtyä tutkimaan sitä mallia jonka on syömisestä ja ruuasta nähnyt. Liittyykö siihen häpeää, syyllisyyttä, tai jotain muuta?

Itse olen kasvanut ympäristössä jossa ruokaa on käytetty sekä palkintona ja lohdukkeena. Samalla olen seurannut miten lähelläni on jatkuvasti oltu laihdutuskuureilla. Se on luonut kuvan, että ruoka on sekä jotain joka tuo helpotusta, mutta myös jotain jota täytyy rajoittaa.

Olen saanut luoda syömishäiriöni jälkeen ruokaa ihan uuden suhteen. En enää häpeä nälkääni, sitä että tykkään syömisestä ja dieeteiltä ja kuureilta olen kieltäytynyt jo usean vuoden ajan.

Syömiseen liittyvät ihanteet ovat ajassamme varsin yleisiä. On gluteenitonta, sokeritonta, maidotonta, paastoa ja monen moista. Itse en ole koskaan kyennyt näihin asioihin suhtautumaan rennosti. Siksi minun kysymykseni itselleni on edelleen:

Mitä jos suhde ruokaan voisi olla rakastava, ehyt ja jopa kaunis?

Mitä jos siitä lähtisi kuorimaan pois syyllisyyttä, painetta tai musta-valko ajattelua?

Kuuntele lisää podcastilta.

https://soundcloud.com/eevi-minkkinen/suhde-ruokaan-suhde-elamaan

Tutustu Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella ja skypessä tästä.

Kuusenkerkät kruunaavat herkulliset kookostryffelit

Kuusenkerkistä saa vaikka mitä hyvää! Näin sydäntalvella on ihanaa nyhrätä sisällä, polttaa kynttilöitä, laittaa villasukat jalkaan ja pyöräyttää jotain herkullista ja hoitavaa syötävää. Kuusenkerkkäjauheella hunnutetut kookostryffelit tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle.

Kuusenkerkistä energiaa oloon

Talvi väsyttää monia ja flunssakin vaivaa. Villiyrttien maailmasta löytyy täsmäkasveja, joilla voidaan pistää kampoihin väsymykselle ja flunssapöpöille. Niihin kuuluvat esimerkiksi kirpeän sitruunaiset kuusenkerkät. Kuusenkerkät sisältävät vahvoja antioksidantteja kuten katekiineja, gallokatekiineja ja resveratrolia. Kerkissä on myös kalsiumia, kaliumia, mangesiumia, C-vitamiinia ja A-vitamiinin esiastetta.

Kuusenkerkät antavat puhtia. Lisäksi ne hoitavat yskää ja limaista ja tukkoista oloa. Onpa kuusenkerkistä saatu apua myös suoliston ongelmiin ja reumaattisiin vaivoihin.

Kuusenkerkkiä käytänkin liki päivittäin. Lisään niitä keittoihin, munakkaaseen, smuuteihin ja villikakkuihin. Viimeisin kokeiluni oli ripotella kuusenkerkkäjauhetta lakkojen päälle.

Kookostryffeleitä kuusenkerkkähunnulla

Raw chef Taina Salosen kookostryffelit ovat herkullisia ja helppotekoisia. Kuorrutetta vaihtamalla maku muuttuu. Kuivatuista kuusenkerkistä tehty jauhe antaa kookostryffeleille ihanaa potkua ja raikkautta.

Jos sinulla ei ole kuivattua kuusenkerkkää omasta takaa, Arctic Warriorsin Kerkkä-kuusenkerkkäjauhe toimii reseptissä vallan mainiosti.

Kookostryffelit

8 kpl

1 dl kookosjogurttia (Happy Coco) tai Oatly fraiche

1 dl kookosjauhoja

½ tl vaniljajauhetta

1 rkl sitruunamehua

1–2 rkl hunajaa tai agavesiirappia

Sekoita ainekset, tee taikinasta pötkö ja leikkaa se kahdeksaan osaan. Pyöritä ihaniksi valkoisiksi palloiksi. Kieritä ne kuusenkerkkäjauheessa. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi ja herkuttele sen jälkeen antaumuksella.

VINKKI! Voit vaihdella tryffeleiden makua laittamalla sitruunan sijasta mukaan minttua, limettiä tai appelsiinia. Yhtä lailla voit pyöräyttää tryffelit erilaisissa marjajauheissa, raakakaakaojauheessa tai vaikka lakritsijauheessa.

Resepti kirjasta: Villikakut – hyvän olon raakakakkukirja

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan hortoilun ja villivihannesten ihanaan maailmaan tästä.

Jos saisit itse valita elämäsi tapahtumat, pyyhkisitkö jotain pois?

Jos saisit itse valita kaikki omat elämänkokemukset, millaisen elämän olisit elänyt? Säilyttäisitkö huippuhetket, minkä kokemuksen pyyhkisit pois?

Joskus elämä tuo eteemme asioita, jotka mielellään pyyhkisi pois. Vähän samaan tyyliin kuin toteamme puhelinmyyjille; ”ei osteta mitään” ja lyödään luuri korvaan. Kaikesta ikävästä emme kuitenkaan elämässä pääse yhtä helpolla eroon.

Joudumme kokemaan asioita, joita emme ole pyytäneet. Vähän aikaa voi painia, huutaa ja kiukutella. Osa ymmärtää taipua nopeammin kuin toiset.

Kyllä sitkeinkin lopulta ymmärtää, että päästäkseen eteenpäin on viisautta hyväksyä. Entä mitä tapahtuu silloin, kun antaa periksi? Mitä tulee kiukun tilalle ja uskallanko ottaa sen vastaan? Mistä joudun luopumaan? Onko hyväksyntä sama kuin anteeksianto?

Sanotaan, että kehittyminen ja kasvu ihmisenä tapahtuu omalla epämukavuusalueella. Silloin kun sinne tyrkätään pyytämättä ja siihen valmistautumatta, on se sillä hetkellä kokemus, jonka tarpeellisuuden kyseenalaistaa. Ajatus koettelemusten vahvistavasta vaikutuksesta ei välttämättä tunnu kivalta vaikeuksien keskellä. Sille haluaa näyttää keskisormea.

Saisiko valita, että jään elämässä vähän vähemmän jalostuneeksi ja jätän tämän vaikeuden kokematta? Hyväksi ihmiseksi voi tulla ilman vastoinkäymisiäkin, mutta olisitko sinä silloin enää sinä?

Kysymys siitä kuka olen, mistä tulossa ja mihin matkalla, tulee usein tarkasteluun isoissa elämänmuutoksissa. Niistä selviytymistä auttaa, jos ei ole matkalla yksin. Erityisesti silloin kun oma katse ei vielä näe tulevaisuuteen, että on tärkeää, että on joku joka auttaa kohti tuntematonta, ja jonka kanssa haaveilla paremmista ajoista. Tai ainakin nähdä huomiseen.

Vanhempana sitä toivoisi lasten välttyvän pahimmilta karikoilta elämässä. Toivo on hyvä, mutta ehkä varmuuden vuoksi kannattaa opettaa myös selviytymiskeinoja vaikeuksiin, elämä kun vain välillä on niin ennustamatonta. Sitkeys tai resilienssi on osin synnynnäinen piirre, mutta sitä voi tukea suhtautumalla myötätuntoisesti lapsen vaikeisiin tunteisiin, sekä kehumalla yrittämisestä, ei vain onnistumisista. Pienten pettymysten kokeminen turvallisesti yhdessä opettaa lapselle, että ikävistä tunteista pääsee yli – myös isommassa myllerryksessä.

Suuresta murheesta lapsi ei selviä yksin, ihan niin kuin ei aikuinenkaan. Yhdessä on hyvä opetella hyväksyntää ja sanomaan: ”Minulle tapahtui kurjasti, mutta selvisin.”

Salla Frisk
asiantuntija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.

Suden tie – mitä voimme oppia susilta?

Voimaeläimiä kutsutaan myös sielueläimiksi tai shamanistisessa perinteessä henkioppaiksi, suojeluseläimiksi. Voimaeläin on enemmän kuin eläin, josta pidämme. Nämä eläimet välittävät viestejä, jos herkistymme kuuntelemaan. Eläinten viestit voivat auttaa sinua tuomaan näkyväksi itsestäsi osia jotka ovat unohtuneet ja joiden olisi hyvä vahvistua!

On useita tapoja löytää oma voimaeläin, tai antaa sen paremminkin löytää sinut. Eri eläimet voivat nousta esiin eri elämänvaiheissa. Voimaeläimet liikkuvat tajunnan vaihtoehtoisissa tiloissa, eli kun alitajuntasi on vallassa. Nämä karvaiset, suomuiset tai siivekkäät henkioppaat voivat ilmaantua unien maailmassa, meditaatioissa, tai kun teet taidetta, liikut luonnossa vahvassa flow-tilassa tai saatat saada eläimestä näyn rituaalissa tai etiäisenä. Eläin voi tulla esille myös kutsumalla, voit esimerkiksi nukkumaan mennessä pyytää sitä näyttäytymään sinulle unessa. Mitä eläin on tullut kertomaan sinulle?

Susi on aina ollut minun, sekä monen muun pohjoisen asukkaan voimaeläin! Se on kulkenut mukanani lapsuudesta naiseuteen. Susi on villeyden ja vapauden, mutta myös hoivan, heimouden ja äitiyden symboli. Mitä voimme oppia susilta?

Lue lisää voimaeläimistä ja villistä vapaudesta kirjastani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi.

Valokuvat: Pixabay / Colfelly, Christels

Täältä löydät koottuna kaikki aiemmat kirjoitukseni.

Vahvan naisen julistus: Lue nämä 5 asiaa itsellesi ääneen joka päivä!

Kirjoitin tämän tekstin alunperin Sinkun elämää -kirjaani, mutta se pätee kenelle tahansa naiselle missä elämäntilanteessa tahansa. Teksti syntyi halusta muistuttaa meitä kaikkia naiseuden vahvuudesta ja mielettömästä moninaisuudesta. Naiseus ei ole heikkoutta, joka tulisi piilottaa, vaan voimaa, jolla luodaan maailmaan kauneutta ja lempeyttä maskuliinisten arvojen tasapainoksi.

Suosittelen luettavaksi ääneen päivittäin.

1. ”Olen rakastettava.”

Vahvana naisena tiedän olevani rakastettava, vaikka eläisin yksin tai eri tavalla kuin mitä muut minulta odottavat. Vahvana naisena minun ei tarvitse todistella kenellekään mitään, vaan voin elää juuri omannäköistä elämää. Vahvaksi minut on tehnyt itseni hyväksyminen sekä hyvine että huonoine puolineni. Tiedän, että minun ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi miellyttääkseni muita. Ne jotka pitävät minusta, pitävät minusta juuri minun itseni vuoksi. Vahvana naisena mietin, millainen itse haluan olla, jotta voin kasvaa parhaaksi versioksi itsestäni

2. ”Olen arvokas.”

Vahvana naisena aion odottaa, että kohdalleni osuu minulle sopiva mies, enkä juokse sellaisen perässä, joka alentaa arvoani ja itseluottamustani. En tee vääränlaisia kompromisseja, jossa minun täytyisi piilotella omia tarpeitani. Vahvana naisen osaan kuunnella muita, mutta en tee mitään, mitä en itse halua. Oletan ja odotan myös itse tulevani kohdelluksi hyvin.

Vahvana naisena autan ja kannustan muita, mutta en unohda omaa hyvinvointiani. Tiedostan, että omat tarpeeni ovat minulle ihan yhtä tärkeät kuin muidenkin tarpeet – enhän voi olla avuksi muille, jos en itse voi ensin hyvin. Vahvana naisena uskallan kertoa, mitä toivon ja tarvitsen. En heittäydy marttyyriksi, vaan osaan vetää rajat antamisen ja saamisen välille. Vahvana naisena osaan arvostaa itseäni ymmärtääkseni, että myös minä ansaitsen itselleni hyvää. Osaan rakastaa, mutta myös ottaa rakkautta vastaan.

3. ”Olen voimakas naisellisella tavalla.”

Vahvana naisena minun ei tarvitse kilpailla miesten (tai naistenkaan) kanssa, eikä alistaa ketään ollakseni vahva. Vahvana naisena minun ei tarvitse olla ylimielinen ja nyrkit pystyssä. Aidosti vahvalla ihmisellä on varaa olla ystävällinen ja rento. Olen esimerkkinä muillekin siitä, miten toisia tulee kohdella ja siksi ansaitsen muiden arvostuksen. Arvostusta ei voi vaatia, se ansaitaan.

Vahvana naisena tiedän myös selviäväni elämästä oman voimani ja viisauteni ansiosta. Tiedän, että me kaikki olemme jollain tavalla vähän rikkinäisiä, koska kukaan ei selviä lapsuudesta ja nuoruudesta kasvukivuitta. Vahvana naisena ymmärrän mistä toimintamallit tulevat, mutta en laita vaikeuksiani menneisyyden piikkiin. Ymmärrän, että aikuisena ihmisenä voin ottaa vastuun elämästäni nyt. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sen voi muuttaa, miten siihen suhtaudun. On myös suurta vahvuutta pystyä antamaan anteeksi itselleen. Vahvana naisena tiedän, että saan olla haavoittuvainen, koska oman inhimillisyytensä myöntäminen tekee nöyrällä tavalla vahvaksi.

4. ”Toimin sydämestäni käsin.”

Vahvana naisena toimin rakkaudesta, enkä pelosta käsin. Jos tilanne vaatii, jatkan matkaani rohkeasti eteenpäin. Olen vapaa. En ole silti rakkaudeton, vaan olen vapaa rakastamaan ketä tai mitä haluan. Ammennan voimaa alitajunnastani ja kuuntelen intuitiotani. Osaan antautua elämälle rohkeasti, koska tiedän, että sitä ei voi hallita. Kun elän sydämestäni käsin, voin luoda maailmaan kauneutta ja runsautta kohdellen ihmisiä aidosti, sydämellisesti ja myötätuntoisesti.

Vahvana naisena olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on ja mitä olen saanut, vaikka kaikki lahjat eivät ole tulleet helpoimman kautta. Vahvana naisena olen rehellinen ensin itselleni, jolloin vasta voin olla sitä myös muille. Olen uskollinen vain sille, mikä palvelee rakkautta.

5. ”Olen ylpeä naiseudestani.”

Vahvana naisena arvostan omaa kehoani ja mieltäni, enkä anna muiden käyttää itseäni hyväksi. Tiedän olevani liian hyvä olemaan toisten kynnysmatto. Osaan yhdistää feminiiniset ja maskuliiniset piirteeni toimivaksi kokonaisuudeksi tilanteiden mukaan. Vahvana naisena olen erityisen ylpeä naiseudestani, enkä pidä sitä heikkoutena. Annan naiseuteni näkyä kauneutena, viisautena, luovuutena, aistillisuutena, huolenpitona, lämpönä, hedelmällisyytenä ja runsauden voimana. Vahvana naisena ymmärrän, että maailma tarvitsee kovien arvojen tasapainottamiseksi lisää pehmeyttä, välittämistä ja sopusointua, jotta kaikki voisivat paremmin. Vahvana naisena löydän paikkani maailmassa sieltä, missä voin kukoistaa. Olemuksessani on eheyttä ja voimaa, joka säteilee ulospäin ja joka saa ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi lähelläni.

Kvinoakulho on herkullinen lounasvaihtoehto, joka ilahduttaa kaikkia aistejasi

Ilahduta aisteja sekä hoida kehoa tällä herkullisella lounasvaihtoehdolla. Kvinoakulhon pirteät värit yhdistettynä sen terveellisiin ravintoarvoihin saavat kehosi huokailemaan onnesta.

Kulhoa maustaa kermaisen pehmeä hummus, joka valmistuu nopeasti tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Voit myös käyttää valmista hummusta myöhemmin vaikkapa leivän päällisenä tai dippikastikkeena vihannestikuille.

Hummuksen pääraaka-aine eli kikherneet ovat mainio kasviperäinen proteiininlähde, josta saat elimistöllesi herkullisen vitamiiniruiskeen muun muassa kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä, mangaania, seleeniä ja folaattia.

VÄRIKÄS KVINOAKULHO

1,5 dl keitettyä kvinoaa (keitä pakkauksen ohjeen mukaan)

1 dl hummusta

höyrytettyä parsaa

salaattia

porkkanaraastetta

avokadoviipaleita

kirsikkatomaatteja

gojimarjoja

jne..

HUMMUS OHJE:

noin 600 g valmiita kikherneitä

2 rkl tahinia eli seesamtahnaa

2 valkosipulin kynttä

2 tl juustokuminaa

noin 2 tl suolaa tai maun mukaan

1 luomu sitruunan mehu

VAIHE 1) Huuhtele käyttövalmiit kikherneet siivilässä. Yhdistä kaikki aineet ja pyöräytä massa huolellisesti sekaisin. Jos haluat notkeamman hummustahnan niin lisää massan joukkoon vettä sen verran, että koostumus on mieleinen. Maista tahnaa ja tarvittaessa lisäile suolaa tai muita mausteita.

VAIHE 2) Kokoa itsellesi mieleinen lounaskulho ja nauti jokaisesta suupalasta.

Elä nyt – kukaan ei luvannut sinulle huomista!

Kävelen paljain jaloin Atlantin rannalla Gran Canarialla ja keskityn aistimaan viileää, kosteaa hiekkaa varpaideni välissä, tuoksuttelemaan suolaista merta sekä tuntemaan auringon lämpöä ihollani. Olen yhtä veden, tuulen ja hiekan kanssa. Askel askeleelta tunnen kuinka ajatusmyllyn taukoamaton pyöritys aivoissani kaikkoaa ja olen vain hetkessä. Liike suihkuttelee mielen inforoskaa jokaisen askeleen osuessa kosteaan hiekkaan.

Läsnäolo on toisaalta helppoa, toisaalta vaikeaa. Mieli matkaa mielellään menneeseen ja tulevaan. Hetkessä oleminen on yllättäen elämisen vaikeimpia asioita. Eikä meillä oikeasti ole mitään muuta kuin tämä hetki. Mennyttä emme saa takaisin eikä kukaan ole luvannut meille huomista.

Havahtumisen läsnäoloon ja kunkin hetken arvon tajuaa usein vasta kovan paikan tullen. Kun talous tai terveys romahtaa, kun kuolema korjaa äkillisesti satoaan tai kun luonnonkatastrofi näyttää meille todellisen voimansa. Kun kohtalon koura ravistelee ihmistä, alkaa useimmilla uusi ajanlasku. Mitä tein, mitä sanoin ja jätin sanomatta, miksi elin vain menneitä tunkioita kaivellen tai tulevasta haikaillen?

Meillä ihmisillä on merkillinen ajatus elämän automaattisesta jatkumosta. Itsestään selvä varmuus huomisesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Moni elää kituuttaa tässä päivässä ja säästää iloa ja nautintoja tulevaisuutta ja parempia päiviä varten. Mutta kun huominen ei aina tulekaan, voiko sanoa, että pahanpäivän varalle säästäjät ja eläkepäivien iloja odottavat eivät sitten ikinä eläneetkään oikeasti eivätkä nauttineet elämästään?

Ravisuttava kokemus muuttaa suunnan

Olimme muutama vuosi sitten patikkalomalla Irlannissa ja nautimme ryhmän kanssa aina yhteisen illallisen. Eräänä iltana istuin viehättävän juuri eläköityneen herrasmiehen vieressä. Nauroimme ja puhuimme luonnon ihanuudesta ja patikoinnin iloista, hänen lapsenlapsistaan ja hänen odotuksistaan syksyistä Afrikan safaria kohtaan. Seuraavana aamuyönä mies kuoli, joten huomista ei koskaan tullut.

Ravisuttava kokemus vaikutti monella tavalla koko patikkaseurueeseemme. Jokainen reagoi omalla tavallaan, mutta uskon vahvasti, että jokainen pysähtyi oman elämänsä hetkeen ja mietti, että kaikki voi olla niin pienestä kiinni. Elämänlanka on vahva, mutta kun hetki on käsillä, lanka katkeaa. Noina hetkinä ymmärtää oman pienuutensa ja sen, että on typeryyttä jättää elämättä tänään, kun huominen ei todellakaan ole kirkossa kuulutettu.

Kiitollinen joka päivästä

Tuon havahduttavan kokemuksen jälkeen olen kiittänyt jokaisesta päivästä, johon herään. Uusi päivä on lahja, ja sen tarjoamat kokemukset ja tapahtumat ovat juuri siihen hetkeen ja vaiheeseen oikeita.

Jos mieli karkaa koko ajan menneisiin vääryyksiin ja katkeroittaa tässä hetkessä olemista, suosittelen kurjuuden katkaisuhoitoa. Kiitä ja lähde läsnäolon polulle. Pysähdy hetkeen ja kiitä siitä. Olet tässä ja nyt, sillä muuta sinulla ei ole. Tartu hetkeen ja vaali sitä, edes pari minuuttia. Jo sillä pääset pitkälle. Alat haistaa, maistaa, tuntea ja elää paremmin. Läsnäolon voima on voimista vahvin!

Läsnäoloon ja kiitollisuuteen ohjaaviin Autuutta aivoille® Hoitaviin kortteihini® pääset tutustumaan tästä.

Masennus on suojautumiskeino, jonka alle ihminen hautautuu, kun on liikaa asioita, joita ei pysty käsittelemään

Tosi moni meistä tietää, mitä masennus on. Se koskettaa jollain tavalla lähes jokaista suomalaista. Itse sairastin melkein kolmekymmentä vuotta. Ajattelen niin, että masennus on häpeäsairaus. Arvottomuuden, kelpaamattomuuden ja vääränlaisuuden kokemus värittää mielenmaisemaa, ohjaa tulkintoja ja valintoja.

Masennus on myös näkymättömyyssairaus. Kun katse on toisten tarpeissa, oma kuppi tyhjenee. Näkymättömäksi muuttunut ihminen ei osaa tunnistaa tunteitaan eikä tarpeitaan eikä vaadikaan mitään itselleen. On tärkeämpää se, että muut voivat hyvin.

Masennus aiheuttaa paljon kärsimystä. Masennuksesta toipumista käsittelevässä kirjassani Toivon kirja masennuksesta olen nimennyt masennuksen myös kärsimyssairaudeksi. Masennus aiheuttaa valtavan määrän kärsimystä. Masentuneella on myös tiedostamatonta taipumusta ruokkia kärsimyskehoaan.

Masennus on turvapeitto, suojautumiskeino, jonka alle ihminen hautautuu, kun on liikaa asioita, joita mieli ei pysty käsittelemään. Turvapeiton alla on turvallisemman oloista, kauhean yksinäistä ja pimeää kyllä. Miten turvapeiton alta pääsee pois?

Masennuksesta toipumiseen tarvitaan halu toipua

Masennuksesta voi toipua, jos on halua toipua. Sama pätee moneen muuhunkin sairauteen. Kun on kova halua toipua, sitä alkaa käännellä kaikkia kiviä, jotta apu löytyy. Itselleni tuli masennuksen kanssa kärsimyskuppi täyteen – ennen sitä en olisi ollut valmis toipumaan.

Ymmärsin, että olin kerännyt kärsimystä, tarvitsin sitä rangaistakseni itseäni vääränlaisuudestani. Itsevihalla on voima tuhota ihminen sisältäpäin. Siksi vihaan on masennuksen yhteydessä kiinnitettävä erityistä huomiota.

Toipumisen matka ei ole helppo, mutta sille kannattaa astua. Toipumisresepti on yhtä aikaa hyvin yksinkertainen, mutta äärimmäisen vaikea. On asetuttava itsen äärelle kuuntelemaan omia tunteita ja niiden sanomaa, on lähdettävä tunnistamaan omia tarpeita ja alettava elää niiden viitoittamaa polkua, on opeteltava hyväksymään ja rakastamaan kaikkea, mitä itsessä on. Pelottavinta on ehkä näkyväksi tuleminen.

Masennuksesta vapautuminen on sinnikästä raivaamistyötä. Ensin pitää heittää paljon vanhoja roskia pihalle, jotta tyhjään tilaan saa istutettua uutta kasvua: rakkautta, iloa ja luottamusta – masennuksen vastavoimia.

Kurkkaa myös Miian kirja Masennus ja tunnelukot, jossa kerrotaan ensimmäistä kertaa 18 tunnetusta tunnelukosta masennuksen näkökulmasta.

Kirja kuvaa, miten tunnelukkoihin yleensä reagoidaan ja miten ne näkyvät masentuneen ajattelussa ja toiminnassa. Tunnelukkojen ymmärtäminen voi olla merkittävä askel toipumisen polulla.

Kun masentuneessa itsessään herää halua toipua, pystyvät läheiset ja auttajatkin paremmin tukemaan masennuksesta kärsivää.

Löydät kirjan TÄÄLTÄ.

Muistatko vielä tämän ihanuuden 80-luvulta?

Teksti: Sanna Wikström

”Pling!” (käännä sivu)

Minulle, 80-luvun lapselle, kirjan kuuntelu on nostalginen juttu. C-kasetti sujautettiin kasettipesään – heti sen jälkeen, kun kasetti oli kynällä tai pikkusormilla kelattu siihen kohtaan, mihin viimeksi kuuntelu jäi. Vanhemmat välttyivät sadannen kerran lukemasta jokapäiväistä Nalle Puhia, kun osasin kelata ja kuunnella sadun itse.

Ajattelin, että voin jakaa omien lasteni kanssa saman kuuntelunostalgian, kun löysimme kaupasta satuja CD-levyllä. Mietin kuumeisesti, missä nykyään voisi CD-levyjä soittaa. Muistin, että mökkimme edellisiltä omistajilta jääneessä irtaimistossa oli jättimäisen kokoinen pölyttynyt CD-soitin, joka oli ”varastoitu” (huh, miten en muistanutkaan, kuinka suuria nuo laitteet olivat – ja kuinka paljon ne keräsivät pölyä!). Nykyään äänikirjat eivät vaadi – onneksi – mankkaa, vaan ne kulkevat puhelimessa tai tabletilla mukana: autossa, junassa, eri huoneissa…

Kuuntelu on kyllä mieletön juttu verrattuna liikkuvaan kuvaan, koska lapsi saa itse luoda mielikuvituksella maailmoja – sen sijaan että kaikki tarjoillaan valmiina. Lasten kokemuksessa kuunteluhetki, jossa ei katsota mitään (ruutua tai kirjaa), selvästi rauhoittaa tunnelmaa. Ehkä rauhallisesta tunnelmasta johtuen, lapset myös usein pyytävät äänikirjoja. (Joku ehkä muistaa lapsuudestaan radioiden kuunnelmat – mikä fiilis kuuntelussa oli!) Meidän lastemme suosikkeja ovat esim.

Supermarsut
Reuhurinteet ja
Mauri Kunnaksen kirjat.

Aikuiselle äänikirjoissa taas on se ihana juttu, että näköaisti ei ole sidottuna kirjaan, eli kirjahetkiä mahtuu enemmän päivään. Mutta nostalgia, se on se kaikkein tärkein: Kun lapsena oppii jonkun asian, johon liittyy kiva tunnelma, pääsee aikuisenakin palaamaan samaan kiireettömään tunnelmaan aina, kun kuuntelee tarinoita. Seuraavan kuukauden aikana, kun Storytel tarjoaa meille ja teille Hidasta elämää -tyypeille ilmaisen kuuntelukuukauden*, aion kuunnella jonkun seuraavista:

Depressiopäiväkirjat
Juurihoito (tämä on ollut hyllyssä jo pitkään, mutta omia lukuhetkiä on ollut liian vähän)
Ole itsellesi armollinen – Kirja hellittämisestä ja riittävyydestä (ensimmäinen Hidasta elämää -kirjaperheen äänikirja)
Pysähdy – Olet jo perillä
(Ajattelin myös testata muutamaa englanninkielistä meditaatiota…)

Mitä vastaisit, jos ilo koputtaisi ovellesi?

On aamu ja olet matkalla töihin. Astut hissiin, kädessäsi kahvimuki, josta voit nauttia aamukahvisi tuttuun tapaan bussimatkan aikana. Se auttaa sinua pikkuhiljaa heräämään tähän aamuun, kuten jokaisena työpäivänä.

Hissi pysähtyy yllättäen jo puolivälissä matkaa. Poikkeavaa, ajattelet. Sisään astuu kellertävän valoisasta käytävästä varttunut ja hieman hassun näköinen mies, hiukset sen näköisenä, että niitä ei ole tänään tai kenties sitten viime viikon kammattu.

Hän hymyilee ja alkaa puhua sinulle saapuessaan hissiin. Hän kertoo, kuinka hänen viikonloppunsa on mennyt täysin uppoutuneena antoisaan kirjaan. Et tunnista kirjan nimeä, mutta hän puhuu siitä kuin kaikki tuntisivat sen. Tietysti, kun se on niin valloittavan hyvä.

Hän on tohkeissaan ja kertoo sinulle kirjan tapahtumista innostuneena. Vielä pohjakerrokseen saavuttaessakin hän jatkaa. Välillä hän koskettaa kevyesti hihaasi kuin välittääkseen sinulle sen, että nyt kerron sinulle jotain tärkeää. Hän hymyilee lähes kokoajan puhuessaan.

Astuessanne loskaiselle kadulle hän katsoo sinua silmiin ja sanoo ”lähde mukaan, olen menossa kirjakauppaan ja haluan näyttää sinulle mistä puhun. Aion ostaa kirjan jatko-osan ja annan sinulle lahjaksi kirjan, josta puhun. Olen varma, että innostut siitä.” Hän katsoo sinua vilpittömin, kiiltävin, toiveikkain ja onnellisin silmin. Loskaisessa maisemassa hän on kuin aurinko.

Miten sinä vastaat? Ja miten olet kokenut tämän tilanteen siitä alkaen kuin hän saapui hissiin rikkoen tutun rutiinisi?

Monelle meistä tämä vanha mies on höperö, joka tuhlaa aikaamme. Hän puhelee turhanpäiväisiä, eikä ihmekään sillä hänellä varmasti on aikaa sellaiseen. Ärsyttävää.

Minä näen hänessä miehen, jonka ilo on herättänyt. Luojan piiloutuneena naapuriini. Hän on tullut kysymään minulta, olenko halukas seikkailuun ja löytämiseen? Onko minussa yhä tilaa uteliaisuudelle, spontaaniudelle ja onnellisten sydänten kohtaamiselle?

Tilanne voi myös näyttää minulle sen, kuinka jähmeä minusta on tullut. Kuinka päämääräni, rutiinit ja velvollisuus estävät minua altistumasta sellaiselle vapaudelle, joka juuri nyt seisoo edessäni pyrkien koskettamaan sydäntäni.

Joku meistä saattaa suuttua hänelle. Toinen pitää itseään parempana kuin hän. Molemmat ovat tapoja huijata itseämme siihen, että vakavuus on oikea tapa elää.

Mitä tapahtuisi jos uskaltaisin mukaan? Antaisin itseni katsoa vanhan miehen silmiin ja sallisin innostuksen sekä vilpittömyyden tarttua minuun? Unohtaisin kahvini, bussimatkani ja sen, että työn täytyy jokainen päivä alkaa samaan aikaan? Entä jos avautuisin tälle henkilölle, jota en tunne, mutta joka lähestyy minua selvän eläväisenä?

Ilo on yksi ydinolemuksemme luonteista.

Energia, joka pitää sisällään sellaisia vivahteita kuin ilo, innostus, toiveikkuus ja viattomuus. Lapsenkaltainen onnellisuus vailla syytä sopii hyvin kuvaamaan sitä. Kyseessä ei ole emootio, vaan jokin, joka on hienovaraista mutta käsinkosketeltavaa niin itsessämme kuin toisissa. Sen läsnäolo kokemuksessamme maustaa kokemustamme kevyellä poreilevuudella, tähtipölymäisellä ilokkuudella ja hyvin kevyellä herkkyydellä sydämessämme. Herkkyydellä, joka uskaltaa toivoa. Silmissä paistavalla avoimuudella.

Sen poissaolon tuntee ilottomuutena, toivottomuutena ja suruna kun tunnustelet sanaa ilo omassa olemuksessasi. Kun hiljenet, käännät huomion sisäänpäin ja lausut hiljaa sanan ilo, saatat tuntea jotain romahtavaa. Kenties tuon kokemuksen välttämiseksi sinuun on rakentunut jotain kovaa, joka pitää koko asian tunnustelua typeränä. Vakavuutta. Tai kenties huomaat olemuksesi puskevan sinua iloiseksi tavalla, joka ei ole enää kevyt, vaan jollain tapaa väkivaltaisen puskeva.

Ilo, jota kutsumme Inhimillisen henkisyyden parissa nimellä keltainen, on yksi viidestä ydinolemuksemme helpoimmin tavoitettavista laaduista. Nämä viisi ovat lähimpänä inhimillistä kokemustamme ja sen vuoksi ne ovat pohja, jolle mm. suufilaiset mystikot, Diamond approach, Diamond logos sekä Essence Training -nimiset opetuskokonaisuudet perustuvat. Näiden laatujen, niiden puutteen sekä puutteelta suojaavien ilmiöiden tunnistaminen auttaa jalkauttamaan ydinolemustamme osaksi elämäämme. Tämän myötä meille voi myöhemmin myös avautua maadoittunut pääsy inhimillisestä kokemuksesta enemmän poikkeaville laaduille. Sellaisille kuten universaali rakkaus, ykseys, suora tieto sekä tyhjyys.

Yksi keskeinen syy tämän olemuspuolemme rajoittamiselle on pelko, jota se herättää. Kepeydessään se on arvaamaton. Onnellisuudessaan hallitsematon. Emme tiedä minne se vie tai mitä menetämme, jos seuraamme. Kun tutkimme retriiteillä sen menettämiseen liittyviä ilmiöitä, voimme löytää joskus sen äärelle, että lapsena suljimme sen pois, sillä se olisi vienyt meidät pois vanhempiemme läheisyydestä ja oli siksi uhka.

Mystikoita sanotaan jumalasta juopuneiksi. Suufilaiset kutsuvat itseään jumalan idiooteiksi. Hintana omalle ydinolemukselleen antautumisessa voi olla se, että innostus vie mukanaan, tukka unohtuu kammata ja työt hoituvat vasta kun on niiden aika. Miltä tämä kaikki sinussa tuntuu?